Avainsana: maahanmuuttaja

Vieraskieliset korkeakoulutuksessa — termejä, tavoitteita ja toimenpiteitä

8.4.2021

Mikä ihmeen Talent Boost, SIMHE tai Oske, minulta kysytään aika ajoin. Kun työskentelee tiiviisti teemojen ympärillä, unohtuu, että termien avaaminen on aika ajoin paikallaan ja on syytä levittää ymmärrystä, mitä nämä vieraskielisten korkeakoulutukseen liittyvät ”sisäpiirin” käsitteet tarkoittavat, mihin ne liittyvät ja miten ne suhteutuvat toisiinsa. Blogitekstissäni kuvaan termejä korkeakoulutuksen näkökulmasta, jolloin kohderyhmänä ovat kansainväliset opiskelijat, korkeakoulukelpoiset ja korkeakoulutetut Suomessa jo asuvat vieraskieliset maahanmuuttajat. Jo vuodesta 2016 lähtien opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla käynnistyneessä maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminnassa, SIMHE (Supporting Immigrants in Higher Education in Finland), on tarjottu palveluita tukemaan maahanmuuttajien tarkoituksenmukaisia koulutus- ja urapolkuja, osaamisen tunnistamista ja täydentämistä sekä Suomeen integroitumista. Talent Boost –toiminta puolestaan on noussut vahvasti mukaan koulutus- ja työvoimapoliittiseen keskusteluun viime vuosina. Talent Boost ja SIMHE eivät ole irrallisia käsitteitä vaan liittyvät korkeakouluissa laajempaan jatkuvan oppimisen kokonaisuuteen. Osana opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa käytyjä strategianeuvotteluja korkeakoulut ovat muun muassa laatineet Talent Boost –palvelulupauksen. Palvelulupaus rakentuu toimenpiteistä, joilla korkeakoulu vahvistaa kansainvälisten opiskelijoiden ja tutkijoiden suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumista ja Suomen työmarkkinoille siirtymistä. Korkeakouluissa yksi Talent Boost –toiminnan muoto on siis SIMHE-toiminta, mikä linkittyikin jo vuonna 2017 työ- ja elinkeinoministeriön kansallisen Talent Boost –toimenpideohjelman kansainvälisten osaajien veto- ja pitovoimaan liittyviin kysymyksiin.  Vuodesta 2019 alkaen Talent Boost -toimenpideohjelmassa vahvistettiin opiskelijoiden, tutkijoiden ja laaja-alaisen työvoiman maahanmuuton näkökulmia ja tätä kautta Talent Boost -käsitteen tunnettuus lisääntyi myös korkeakouluissa (1). Talent Boost - palvelulupaus korkeakouluissa sisältää vieraskielisten opiskelijoiden ja korkeakoulutettujen maahanmuuttajien Suomeen houkuttelemiseksi ja integroimiseksi tehtävät toimenpiteet Vuonna 2019 julkistettu Korkeakoulutuksen visio 2030 määrittää korkeakoulutukselle SIMHE-toiminnan kehittämisessäkin tunnistetut saavutettavuuden ja avoimuuden lisäämisen tavoitteet. Vision tavoitteena on, että vähintään puolet nuorista aikuisista (25–34-vuotiaat) suorittavat korkeakoulututkinnon ja koulutustarjonta olisi avoimesti kaikkien käytössä (2). SIMHE-työssä onkin jo kuluneina vuosina 2016–2020 kehitetty ohjauksen ja osaamisen tunnistamisen palveluiden lisäksi niin erilaisia korkeakoulutukseen pääsyä edistäviä koulutusratkaisuja kuin myös työllistymistä tukevia koulutusmalleja (3). Suomen väestön vanheneminen ja nuorempien ikäluokkien pieneneminen ovat nostaneet tarpeen koulutus- ja työperäisen maahanmuuton kasvattamiselle. Poikkihallinnollisen Talent Boost -toimenpideohjelman tavoitteena onkin tehdä Suomesta kansainvälisesti houkutteleva paikka opiskella, työskennellä, tutkia ja yrittää. Ohjelman kautta valmistellaan tällä hetkellä muun muassa koulutus- ja työperäisen maahanmuuton tiekarttaa, jossa määritellään tavoitteet, painopisteet sekä toimenpiteet vuoteen 2035 asti (4). Talent Boost -palvelulupaus 2021–2024 ohjaa osaltaan korkeakoulujen kehittämistyötä Talent Boost -toimenpideohjelma sisältää kansainvälisten osaajien houkutteluun, maahanmuuttoon ja Suomessa pysymisen edistämiseen liittyviä toimenpiteitä. Korkeakoulujen vastasovitut strategiarahaosuuteen sisällytetyt Talent Boost -palvelulupaukset konkretisoivat korkeakoulujen vieraskielisiin opiskelijoihin, henkilöstöön tai muihin ulkomaalaissyntyisiin osaajiin kytkeytyvää strategista kehittämistyötä. Talent Boost -palvelulupaukseen esimerkiksi Metropoliassa sisältyvät jo edellisellä strategiakaudella käynnistynyt maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta - SIMHE (Supporting Immigrants in Higher Education in Finland), kaksikielisen toiminnallisen sairaanhoitajatutkinnon (Tokasa) kehittämisen ja pilotoinnin koordinointi yhdessä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa sekä osallistuminen Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston koordinoimaan edistyneemmän tason Suomi toisena kielenä (S2)-opintojen kielitarjonnan kehittämistyöhön. Metropoliassa jatkuvaa oppimista ohjataan strategiakaudella 2021–2024 Metropolia Match - palvelumalliin kytkeytyvän asiakkuusajattelun kautta, jossa vieraskieliset opiskelijat on tunnistettu omaksi asiakasryhmäkseen (5). Erilaisissa hankkeissa kehitettyjä toimintamalleja pyritään vakiinnuttamaan Match-palvelumallin mukaisesti osaksi Metropolian toimintaa. Konkreettisesti tämä tarkoittaa esimerkiksi Suomeen työllistymistä edistävää S2-kielikoulutusmallia kytkettynä apurahaan ja Suomeen työllistymistä edistävää uraohjausmallia kansainvälisten opiskelijoiden ja työnantajien kohtauttamiseksi (6). SIMHE palveluista ohjausta ja neuvontaa Suomessa jo asuville vieraskielisille korkeakoulukelpoisille ja korkeakoulutetuille maahanmuuttajille SIMHE-toiminta on osa Talent Boost -palvelulupausta SIMHE-korkeakoulut ohjaavat ja neuvovat korkeakoulukelpoisia ulkomaalaissyntyisiä henkilöitä valtakunnallisesti ja alueellisesti. Työssämme tuemme hyvien käytänteiden jalkauttamista muihin korkeakouluihin. SIMHE-toiminta on Metropoliassa kehittynyt vuosien saatossa ketterästi vastaamaan niin yksilöllisiin, yhteiskunnallisiin kuin alueellisiinkin tarpeisiin (7), (8). SIMHE korkeakouluverkosto kehittää ja levittää hyviä käytänteitä Korkeakouluopetuksen lisäksi ammattikorkeakoulujen tehtäviin on kirjattu muun muassa yksilön ammatillisen kasvun tukeminen sekä työelämää ja aluekehitystä tukeva ja soveltava tutkimus- ja kehitystyö. Erinomainen ja konkreettinen esimerkki tästä lakiin kirjatun tehtävän toteutumisesta on vasta käynnistynyt ”Oske”: pääkaupunkiseudun korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työllistymistä edistävän osaamiskeskus-palvelukonseptin kehittämishanke. Oske-hankkeen kautta toteutamme Metropoliassa myös maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminnalle asetettuja tavoitteita. Tarjoamme palveluita tukemaan maahanmuuttajien tarkoituksenmukaisia koulutus- ja urapolkuja, osaamisen tunnistamista ja täydentämistä sekä Suomeen integroitumista (9).  Metropoliaan ohjautuvaa vieraskielistä asiakasta palvelemme konseptoidulla kokonaisuudella, jonka sisältöön vaikuttavat niin ohjattavan elämäntilanne ja yksilölliset tarpeet kuin palvelun taustalla oleva rahoituspohja. Monikanavainen rahoituspohja ja taustalla olevat eri yhteistyörakenteet vaikuttavat siihen, missä vaiheessa asiakkaan kotoutumissuunnitelmaa ja/tai koulutus- ja urapolkua SIMHE-palvelut tavoittavat hänet. Oske on ns. SIMHE-hanke, jossa  mallinnetaan  osaamiskeskustoimintaa osana pk-seudun kuntakokeiluja Tavoitteena on edistää pk-seudulla asuvien korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työllistymistä Taustalla on väliä – ulkomaalaistaustaiset opiskelijat korkeakoulupolulla Korkeakoulutuksen vision 2030 tavoitteisiin pääseminen edellyttää korkeakoulutuksen tarkastelussa opiskelijalähtöisyyden huomioimista. Koulutusmahdollisuuksien tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät toteudu tarjoamalla kaikille samaa palvelua. Ulkomaalaistaustaiset ovat yksi tunnistettu ryhmä korkeakoulutuksessa, joiden koulutuspolkuun ja -palveluihin on syytä kiinnittää erityistä huomiota (10). Opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemassa hallitusohjelman mukaisessa korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelmassa tarkastellaan myös tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisen esteitä ja ongelmia korkeakoulutuksessa sekä niiden ratkaisumahdollisuuksia kohdennetusti maahanmuuttajien ja ulkomaalaistaustaisten henkilöiden, erilaisten oppijoiden, toimintarajoitteisten henkilöiden, romanien, saamelaisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen osalta (11). Talent Boost -palvelulupauksen myötä korkeakouluja ohjataankin kehittämään erilaisia S2-koulutusratkaisuja kielisyydestä johtuvien esteiden alentamiseksi. Korkeakouluissa vasta-alkanut strategiakausi 2021–2024 haastaa kehittämään toimintaa entistä syvemmin opiskelija- ja työelämälähtöisemmäksi. Mielenkiintoista onkin palata aiheeseen neljän vuoden kuluttua ja nähdä, miten korkeakouluissa ja erityisesti ammattikorkeakouluissa olemme onnistuneet toisaalta mahdollistamaan yhdenvertaisen ja saavutettavan koulutuksen ja toisaalta vastaamaan niin yksilöiden, työelämän, alueiden kuin myös niin ajankohtaiseen digitalisaatiosta nouseviin kehittämistarpeisiin. Lähteet Lindeman, L. & Piiroinen, K. 2020. Talent Boost ja SIMHE yhdessä eteenpäin. Teoksessa Yhdessä kohti osaajien Suomea-oivalluksia maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminnasta. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja 63. OKM 2019. Korkeakouluvisio. Luettu 9.3.2021 Stenberg, H. & Airas, M. 2020. Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta ratkaisujen tuottajana. Teoksessa Yhdessä kohti osaajien Suomea – oivalluksia maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminnasta. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja 63. TEM. Talent Boost -toimenpideohjelma. Luettu 9.3.2021 Ruotsalainen, T. 2020. Tarve ymmärtää asiakasta ohjaa jatkuvan oppimisen kehittämistä. Arenen blogit. Luettu 9.3.2021 Antikainen, M., Deseille, E. & Iso-Heiniemi, E. 2020. Töihin Suomeen: Uraohjausta ja suomen kieltä kansainvälisille tutkinto-opiskelijoille. Teoksessa Yhdessä kohti osaajien Suomea-oivalluksia maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminnasta. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja 63. Stenberg, H., Autero,M. & Ala-Nikkola, E. 2018. Osaamisella ei ole rajoja. Vastuukorkeakoulutoiminta maahanmuuttajien integraation tukena Suomessa. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. TAITO-TYÖELÄMÄKIRJAT 17. Stenberg, H., Antikainen, M., Lintala, E. & Roivas, M. 2020. Yhdessä kohti osaajien Suomea- oivalluksia maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminnasta. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja 63. Metropolia edistää vieraskielisten asiantuntijoiden työllistymistä osana kuntakokeiluja. Metropolia uutiset. Julkaistu 1.3.2021 Airas, M., Delahunty, D., Laitinen, M., Saarilammi M.-L., Sarparanta, T., Shemsedini, g., Stenberg, H., Vuori, H. & Väätäinen, H. 2019. Taustalla on väliä. Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat korkeakoulupolulla. Julkaisut 22:2019. OKM 2020. Korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelmatyö. Luettu 9.3.2021

Suomen kielen alkeet haltuun ruudun takaa ja ympäri maailmaa

Tänä keväänä Metropoliassa tarjottiin suomen kielen alkeita kaikkien tutkinto-ohjelmien ja avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijoille etäopetuksena osana SIMHE-jatkokehityshanketta (1). Kuinka onnistui kielen alkeiden oppiminen etäyhteyksien avulla? Aiemmat kokemukset verkkopedagogiikasta suomen kielen opetuksessa, kuten ammattikorkeakouluun valmentavissa koulutuksissa (2,3) ja kotoutumiskoulutuksissa (4) ovat olleet rohkaisevia: kieltä voi oppia tehokkaasti ja innostavalla tavalla myös etänä. Keskeiseksi tekijäksi onnistuneessa verkko-opetuksessa ovat osoittautuneet yhteisölliset toimintatavat. Kun kyseessä on alkeiskurssi, jonka osallistujat eivät tunne toisiaan eikä heillä ole välttämättä lainkaan aiempaa kokemusta opittavasta kielestä, mietityttää erityisesti vuorovaikutuksen kapeutuminen ruudun taakse. Kuinka saada opiskelijat ryhmäytymään, kun fyysistä eikä välttämättä edes näköyhteyttä ole? Mitä tapahtuu, kun kasvokkaisen vuorovaikutuksen rikkaus, ilmeet, eleet, huumori ja tunnetilojen vaihtelu eivät välity? Kuinka saada opiskelijoiden motivaatio heräämään ja säilymään, kun oppimistavoitteet ovat korkealla, uusi kieli kovin erilainen kuin opiskelijan aiemmin opiskelemat kielet ja itsenäistä työtä vaaditaan paljon? Kuinka opettaja voi varmistaa, että opiskelijat todella pysyvät mukana? Tässä tapauksessa opettajan työtä helpottivat onneksi opiskelijoiden hyvät opiskelu- ja digitaidot sekä mahdollisuus käyttää englantia yhteisenä kielenä. Vuorovaikutus ja yhteisöllisyys verkkotapaamisissa “The best thing was the interaction and practicing the language in Zoom meetings.” Alkeiskursseilla tavattiin Zoomissa kaksi kertaa viikossa 2-3 oppituntia kerrallaan. Tapaamiset muistuttivat lähiopetuksen oppituntia: kuulumisten vaihdosta ja aiempien aiheiden kertailusta edettiin harjoittelemaan päivän aiheita eri tavoin. Yksinkertaisia kysymyksiä kerrattiin ja toistettiin joka kerta. Sanastoa harjoiteltiin Kahoot-pelien avulla ja kieliopin kiemuroita yhdessä erilaisia lausetehtäviä ratkoen. Joillakin kerroilla tehtiin yhdessä luetun ja kuullun ymmärtämisen harjoituksia. Puhumista harjoiteltiin sekä yhdessä että pienryhmissä apukysymysten avulla. Opetuskielenä oli englanti, mutta suomea käytettiin rinnalla alusta alkaen. Kynnys kielenkäyttämiseen ei nouse korkealle, kun siihen totutaan ensimmäisestä oppitunnista lähtien. Opettajan on tärkeää antaa opiskelijoille mahdollisuus osaltaan vaikuttaa oppitunnin kulkuun, ja he ottivatkin aktiivisen roolin kysymällä, kommentoimalla ja tekemällä ehdotuksia. Tämä antoi tärkeää palautetta myös opettajalle ja auttoi rytmittämään opetusta. Verkkotapaamisten on todettu tukevan opiskelijoiden ryhmäytymistä ja vahvistavan sitoutumista ja motivaatiota opiskeluun, mikä puolestaan edistää oppimistavoitteiden toteutumista (5). Kielen alkeiskurssilla verkkotapaamisten merkitys korostuu entisestään —onhan kielen oppimisen keskiössä juuri vuorovaikutus. Kommunikatiivinen kielitaito kehittyy vain vuorovaikutuksessa muiden kielenkäyttäjien kanssa eri kielenkäyttötilanteissa, jolloin myös muiden kielenkäyttäjien tarjoama tuki on tärkeä (6). Opettajalla on merkittävä tehtävä paitsi avoimen keskusteluilmapiirin luojana, myös opiskelijoiden keskinäisen dialogin tukemisessa ja erilaisten kielenkäyttötilanteiden mahdollistamisessa. Vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden merkitys tuli selvästi ilmi kurssien lopuksi kerätyissä palautteissa: verkkotapaamiset ja mahdollisuus harjoitella kieltä yhdessä muiden kanssa olivat opintojen parasta antia. Vaikka yhteisöllisyyttä koettiin myös etänä, kaipasi moni vielä enemmän mahdollisuutta tutustua muihin opiskelijoihin, oppia ja verkostoitua toisten kanssa. Verkko-oppimisympäristö ja tallenteet itseohjautuvan opiskelijan tukena ”Pidän Moodle-ohjelmasta. Se on erittäin henkilökohtainen ja rohkaiseva.” Suomen kielen opintojaksot koostuivat Zoom-tapaamisten lisäksi itsenäisestä opiskelusta oppimisympäristö Moodlessa.  Oppimisympäristö koostui 1-2 viikon mittaisista teemakokonaisuuksista oppimistavoitteineen, materiaaleineen ja tehtävineen. Uudet sivut tehtävineen avautuivat opintojen edetessä. Samalla opiskelijat pystyivät seuraamaan omaa edistymistään Edistymisen seuranta -työkalun avulla. Osa tehtävistä oli laadittu antamaan automaattista palautetta, osa oli oman tuottamisen tehtäviä, joista opiskelija sai erikseen palautetta. Lisäksi opintojaksolla oli käytössä sekä opiskelijoiden keskenään perustama WhatsApp-ryhmä että opettajan laatima WhatsApp-vastaanottajalista, jonka kautta lähetettiin pieniä videointi- ja äänitystehtäviä. Tämä lisäsi henkilökohtaisen kontaktin ja palautteen määrää. Verkko-oppimisympäristön käytön ehdoton etu opetuksessa on mahdollisuus jakaa monenlaista opetusmateriaalia laajasti ja monipuolisesti. Samalla se mahdollistaa opiskelijalle joustavampia, omien tarpeiden mukaisia valinnan mahdollisuuksia opiskelussaan. Kielen alkeiskurssilla, jonka opiskelijoista osalla ei ole aiempaa kokemusta suomen kielestä tai opiskelusta suomalaisessa korkeakoulussa, oppimisympäristön selkeyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota vaiheistuksen ja tehtävänantojen selkeyden näkökulmasta. Kurssilla kokeiltiin myös käänteinen luokkahuone (flipped classroom) -menetelmää (7): opiskelijoita ohjeistettiin perehtymään opittaviin asioihin ennen tapaamista opetusvideoiden avulla. Intensiivisellä, nopeasti etenevällä kielikurssilla menetelmä tehostaa oppimista, kun opiskelijalla on mahdollisuus perehtyä opiskeltavaan asiaan omassa tahdissaan ja tapaamisissa voidaan keskittyä vuorovaikutukseen ja opiskeltavien asioiden käytännön harjoitteluun. Kurssipalautteiden mukaan jopa 80 % opiskelijoista pitikin menetelmää hyvänä. Käänteinen menetelmä voi olla tehokas, mutta sitä on avattava opiskelijoille ja ohjeistettava hyvin. Kevään alkeiskurssilla kaikki opiskelijat pitivät opettajan laatimia opetusvideoita ja myös tapaamisista tehtyjä lyhyitä tallenteita erittäin hyödyllisinä. Opiskelijat kokivat, että videoiden katselu omalla ajalla ja omassa tahdissa tuki merkittävästi oppimista. Kaiken kaikkiaan voi todeta, että tuloksekas alkeiden opiskelu etänä vaatii opiskelijalta itseohjautuvuutta ja hyviä itsenäisen opiskelun taitoja tavallista enemmän. Myös kielenopettajalle siirtymä verkkopedagogiikkaan on haastava, koska laadukkaan oppimisympäristön rakentaminen materiaaleineen on laajamittainen, aikaa vievä työ. Toisaalta se voi myös avata uuden ja innostavan näkymän oman ammattitaidon kehittämiseen. Hyvä apuväline verkkototeutuksen suunnitteluun ja laadun varmistukseen myös kieliopintojen osalta ovat verkko-opetuksen laatukriteerit (8). Verkkopedagogiikan voima - saavutettavuus ja mukavuus  ”Distance learning gave me a chance to be at home and work hard by myself.”  Kokemus kielen alkeiden etäopetuksesta yllätti myönteisesti. Oppimistulokset olivat hyviä ja osittain jopa erinomaisia. Opiskelijat suhtautuivat suomen kielen etäopiskeluun erittäin positiivisesti. Jopa 60 % kurssille osallistuneista oli kurssin loputtua sitä mieltä, että etäopetus soveltuu kielen oppimiseen myös alkeistasolla erittäin hyvin. 30 % opiskelijoista koki, että etäopetus toimii hyvin, mutta alkeistasolla lähiopetus voisi toimia vielä paremmin ja 10 % opiskelisi mieluummin lähiopetuksessa. Verkko-opintojen erityiseksi voimaksi osoittautui saavutettavuus. Opiskelijat Metropolian eri kampuksilta ja muista oppilaitoksista, Berliinistä, Delhistä, Petroskoista tai Imatralta voivat oppia yhdessä ja aiempaa helpommin muiden opintojen ja töiden ohessa. Vaikka etäopetuksessa ei pystytä luomaan aitoja tapaamisia korvaavaa vuorovaikutusta, ovat sen mahdollisuudet kuitenkin laajat. Saavutettavuuden lisäksi opiskelijapalautteissa korostui etäopiskelun mukavuus: aikaa ja voimia säästyi, ja opiskelija pystyi harjoittelemaan kieltä tehokkaasti ja ohjatusti kotisohvallaan. Tällä ”mukavuudella” voi olla myönteistä vaikutusta oppimiseen, vaikka itse oppiminen, erityisesti etäyhteyksien varassa, vaatiikin opiskelijalta tarkkaavuutta ja kognitiivista ponnistelua. Korkeakouluilta odotetaan tulevaisuudessa valmiutta tarjota entistä joustavampia suomen kielen opiskelumahdollisuuksia (9,10). Tähän tarpeeseen pystytään vastaamaan tarjoamalla erilaisia vaihtoehtoja kielen opiskeluun lähiopetuksen lisäksi myös etä- ja monimuoto-opintoina. Olipa opetusmuoto mikä hyvänsä, opiskelijat kaipaavat hyvin suunniteltuja oppimiskokonaisuuksia, motivointia, sitouttamista ja tukea opintoihinsa (5). Tarpeisiin vastaava kielenopetus voikin olla ratkaiseva kansainvälisen osaajan kotoutumisen ja työllistymisen näkökulmasta. Muutamia vinkkejä kielen alkeiden verkkokurssin laatimiseen Muista yhdessä tekemisen merkitys motivaation ja sitoutumisen kannalta. Fyysisestä etäisyydestä huolimatta opiskelijat ovat ryhmän jäseniä. Anna heille mahdollisuuksia tutustua toisiinsa ja harjoitella kieltä yhdessä myös pienryhmissä. Rohkaise käyttämään kaikkea opittua alusta alkaen ilman onnistumispaineita. Rento ilmapiiri syntyy myös siitä, kun opettajakaan ei osaa kaikkea! Jos mahdollista, kannattaa kokeilla käänteistä opetusta ja tehdä lyhyitä opetusvideoita etukäteen katsottavaksi. Voit myös tallentaa joitakin jaksoja tapaamisista, mikäli opiskelijat haluavat. Monet hyötyvät, kun voivat palata oppitunnin asioihin myös jälkikäteen. Laadi verkko-oppimisympäristöön mahdollisimman selkeät teemakokonaisuudet vaiheistuksineen. Liitä oppimisympäristöön tehtäviä, jotka liittyvät opintojakson osaamistavoitteisiin ja edistävät kaikkien kielitaidon osa-alueiden vahvistumista. Ne myös tuovat näkyväksi sekä opettajalle että opiskelijalle, miten kielitaito on opintojakson aikana kehittynyt. Lähteet 1. SIMHE-jatkokehitys 2019-2021. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 9.6.2020. 2. Hirard, T. & Stenberg, H. 2018: Korkeakouluvalmiuksia maahanmuuttajille nyt myös verkossa. AMK-lehti 3/2018. Viitattu 9.6.2020. 3. Jäppinen, T., Korpela, E., Takaeilola, M., Juvonen, K., Valo-Vuorela, M., Rantonen, P., Kosonen, K., Vähäkangas, A. & Svanberg, E. (2019): Integroitu opetus tehostaa suomen kielen oppimista. Teoksessa Stenberg ym. 2019. 4. Miten verkkokoto todella toimii? Julkaistu 7.11.2019, viitattu 8.6.2020. 5. Joshi, M. (2016): Live online meetings bringing interaction and engagement into online teaching. Teoksessa Rännäli, M. & Tanskanen, I. (toim): Spinning e-pedagogical Nets. Pedagogical development and experiments in higher education. Reports from Turku University of Applied Sciences 231 (pdf). s. 180-192. 6. Pietilä, P., Lintunen, P. (2014): Kielen oppiminen ja opettaminen. Teoksessa Pietilä, P., Lintunen, P. (toim.) (2014): Kuinka kieltä opitaan. Opas vieraan kielen opettajalle ja opiskelijalle. Gaudeamus, Helsinki. 2014. 7. Vuopala E. 2013: Onnistuneen yhteisöllisen verkko-oppimisen edellytykset. Näkemyksinä yliopisto-opiskelijoiden kokemukset ja verkkovuorovaikutus. Väitöskirjatutkimus, Oulun yliopisto (pdf). Viitattu 9.6.2020. 8. eAMK verkkototeutusten laatukriteerit. Viitattu 8.6.2020. 9. KARVI, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus 2019: Taustalla on väliä. Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat koulutuspolulla. Julkaisut 22:2019 (pdf). Viitattu 9.6.2020. 10. OKM, Opetus ja kulttuuriministeriö 2019: Kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden maahantulo ja integroituminen sujuvaksi yhteistyöllä. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019:31 (pdf). Viitattu 9.6.2020. 11. Stenberg H., Hirard T., Autero M. & Korpela E. (toim.) (2019): Korkeakouluvalmiuksia maahanmuuttajille — hyvät käytänteet ja suositukset valmentavaan koulutukseen (pdf). Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 9.6.2020.

Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta edellyttää viestintää ja osallistamista

20.4.2020

Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminnan (SIMHE, Supporting Immigrants in Higher Education in Finland) pilottivuoden 2016 jälkeinen strateginen toimintakausi 2017-2020 on lopuillaan. Viestinnän ja osallistamisen arviointi on yksi osa-alue osana vuoden 2020 lopussa julkaistavaa Metropolia Ammattikorkeakoulun tekemää toiminnan kokonaisarviointia. Näiden teemojen ottaminen mukaan arviointiin juontaa alkuvuoteen 2016 maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminnan ohjausryhmän kokoukseen. Opetus- ja kulttuuriministeriöstä saatu ohjeistus oli selvä: ”Tästä toiminnasta tulee viestiä laajasti ja toiminnan tulee olla näkyvää”. Viestintää ja osallistamista – kenelle, mitä ja miten? SIMHE-Metropolian viestinnän kärjet ja palvelujen kohderyhmä ovat määrittyneet maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminnan tavoitteiden pohjalta: Parantaa turvapaikanhakijoiden ja muiden maahanmuuttajien pääsyä korkeakoulutukseen sekä toimia keskitettynä ohjauspisteenä korkeakoulutukseen liittyvissä kysymyksissä Osallistua korkeakoulutettujen maahantulijoiden osaamisen tunnistamiseen sekä jatkokoulutukseen ja työelämään ohjaamiseen. Löytää valtakunnallisesti toimiva malli, joka olisi sovellettavissa muihinkin korkeakouluihin. (1.) Tavoitteet kohdistuvat palvelua käyttävien maahanmuuttaja-asiakkaiden lisäksi hyvinkin laaja-alaiseen sidosryhmä- ja yhteistyöverkostoon. Monimuotoinen asiakkaiden ja eri sidosryhmien osallistaminen on ollut keskeistä niin palveluiden rakentamisen alkutaipaleella kuin SIMHE-toimintaan kytkeytyvissä ja palveluja kehittävissä TKI (tutkimus- kehittämis- ja innovaatio) -hankkeissa.  Olemme päätyneet Metropoliassa rakentamaan ja kehittämään kohderyhmäspesifejä viestinnän ja osallistamisen SIMHE- sisältöjä  verkkosivuilla (2.), facebookissa (3.), sidosryhmä (4.)- ja asiakas (5.) blogeissa, videoilla, artikkeleissa, sidosryhmä- ja asiakaskirjeissä sekä työpajoissa, seminaareissa ja konferensseissa. Blogit ovat erityisesti toimineet tekemisestä kertovina foorumeina ja artikkelikokoelmat (6.), (7.), maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminnan raportti (1.) ja esim. artikkelit (7.), (8.) erityisesti tuloksista kertomisen viestintäkanavina. Videoita on hyödynnetty runsaasti tekemisen ja tiedon jakamisen kuin myös tuloksista kertomisen välineenä – hyvänä esimerkkinä mm. Opetushallituksen rahoittamassa monitoimijaisessa Osaaminen käyttöön Suomessa -hankkeessa tuotettu video (Youtube). Hyviä käytänteitä, vinkkejä ja suosituksia Hankkeessa on tarkoitus tuottaa uutta tietoa, joka muuttaa maailmaa jotenkin vaikuttavasti. Viestintä on ainoa tapa kertoa tuloksista. Hankkeen viestintäsuunnitelma on tärkeä ja siinä on hyvä huomioida, että relevantit ja pohditut sisällöt kannattavat, että viestintäkanavat tulee arvioida ja valita hyötynäkökulmasta, että kaikki tieto on hyvä olla esillä ja saatavilla, ja ennen kaikkea, että viestintä on suunnittelua ja ennakointia. (10). Sosiaalisessa mediassa SIMHE-asiantuntijat asettavat itsensä esille avoimen keskustelun areenalle, missä pelkkä substanssin asiantuntijuus ei riitä vaan tarvitaan myös viestinnällistä valmiutta ja etenkin halua keskustella kotouttamisen ilmiöistä.  #SIMHE-hashtagin käyttö on avannut, SIMHE-yhteistyöverkostoa laajemmalle yleisölle, mahdollisuuden osallistua korkeakouluissa tapahtuvan kotouttamisen ilmiön ympärillä kytkeytyvään toimintaan ja myös seuraamaan kehittämistyön tuloksia. Hankkeen toimintasuunnitelmassa osallistaminen työvälineenä tuleekin huomioida koko hankkeen elinkaaren ajan: hankkeen ideointivaiheesta – tulosten jalkauttamiseen pysyväksi toiminnaksi asti. Metropolian SIMHE-toiminnassa olemme hyödyntäneet viestinnän ja osallistamisen työkaluina systemaattisesti seminaari- ja työpajatyöskentelyä. Hyvänä esimerkkinä näistä ovat jo kahtena vuotena toteutetut SIMHE-seminaarit, jotka toisaalta ovat toimineet päättyneiden hankkeiden tulosten jakamisen areenana ja toisaalta mahdollistaneet myös käynnissä olevien hankkeiden kehitystyöhön osallistumisen. Seminaareista ja työpajoista on viestitty moninaisesti erilaisilla videoilla ja blogikirjoituksilla. Metropolian asiantuntevat ja innostavat fasilitaattorit ovat tuoneet SIMHE-työpajoihin osallistamiseen tarvittavaa ammatillista tukea (11.). Fasilitoijat ovat suunnanneet työskentelyä kohti yhdessä etukäteen määriteltyjä tavoitteita ja antaneet projektipäällikölle mahdollisuuden osallistua tasavertaisena keskusteluun tuoden työskentelyyn myös ulkopuolisin lasein tarvittavan tarkastelun. Fasilitaattoreiden ansiosta työpajatyöskentelystä on tullut myös hauskaa ja hyvin johdettua. Uskallankin väittää sekä Metropolian sisäisten että ulkoisten SIMHE kumppaneiden allekirjoittavan tämän ja tietävän, mitä tarkoittaa, jos sanon nyt nostavani käden pystyyn. Lähteet: Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:38 (PDF) Metropolian verkkosivut SIMHE-Metropolia Facebook Monta muuttujaa -blogisarja. Metropolia blogi Various variables -blogisarja. Metropolia blogit. Stenberg, H., Autero,M. & Ala-Nikkola, E. (toim.). 2018. Osaamisella ei ole rajoja. (PDF) Stenberg, H., Hirard, T., Autero, M. & Korpela, E. (toim.) 2019. Korkeakouluvalmiuksia maahanmuuttajille- hyvät käytänteet ja suositukset valmentavaan koulutukseen. (PDF) Autero, M. 2019.SIMHE-palvelut korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien tukena Suomessa. Hirard, T. & Stenberg, H. 2018. Korkeakouluvalmiuksia maahanmuuttajille nyt myös verkossa. (UAS-Journal 3/2018) Poutanen, P. & Laaksonen, S. 2019. Faktat nettiin. Kaihovirta,M., Raivio. A-M. & Polojärvi, H. (toim.) 2019. Osallistaen. Heittäytymistarinoita fasilitoijilta. (PDF)  

Asenteet ja palveluiden viidakko maahanmuuttajien työllistymisen haasteena

25.3.2020
Antti Kanniainen ja Rebekka Nylund

Osaaminen käyttöön Suomessa -hanke järjesti toisen työpajan edistämään korkeakoulutettujen maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalveluiden ekosysteemiä 22.1.2020.   Alustajat,  Talent Boost –toimenpideohjelman vastuuvirkamies Ulla Mäkeläinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja yrittäjä, itsekin maahan muuttanut Ali Giray, johdattivat meidät päivän teemaan – maahanmuuttajien työllistymisen haasteisiin ja mahdollisuuksiin.    Tuntevatko organisaatiot toisensa? Osaaminen käyttöön Suomessa -hankkeen ohjausryhmässä, työryhmissä ja työpajoissa on tullut ilmi, että eri viranomaisten tai muiden toimijoiden kuten korkeakoulujen keskinäinen ymmärrys toistensa palveluista on puutteellista.  Tammikuun työpajassa sama toimeksianto sai osan ryhmistä ratkomaan esimerkkitapausten tilannetta toivetilasta ja toiset nykytilan mukaan. Varsinkin jälkimmäinen paljasti sen, että ammattilaisilla on muiden organisaatioiden palvelulupauksista ja toimivallasta edelleen virheellisiä käsityksiä. Työpajan kaltaisille eri toimijoiden kohtaamisille on jatkossakin tarve. Verkostojen yhteistyön edellytys on, että tunnemme toisemme. Hankkeessa on myös pyritty kokoamaan ne asiat, joita ohjauksellisessa ekosysteemissä halutaan tarjota ja selkeyttämään eri toimijoiden palvelulupauksia niiden ratkaisemiseksi. Hanke on auttanut tunnistamaan palvelujen päällekkäisyyksiä ja toisaalta aukkoja. Palveluverkoston monimuotoisuudessa selviämiseksi maahanmuuttajien omia verkostoja ja mentorointia pidetään tärkeinä.    Entä mikä on asenteiden merkitys? Toinen, erityisesti alustuksissa esiin tuotu, mutta edellisen kanssa hyvin erityyppinen haaste on asenteet. Talent Boost -toimenpideohjelmassa pyritään edistämään Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien keskuudessa. Suomi kaipaa entistä enemmän maahanmuuttajia, koska ammattibarometrin mukaan työvoimapula vaivaa yhä useampaa alaa, ja erityisesti palvelualalla on pulaa osaavasta henkilökunnasta. Haasteena on pienten ja keskisuurten yritysten kyky kansainvälisten osaajien hyödyntämiseen - aihe, joka nousi esiin jo ensimmäisessä työpajassa.  Muiden muassa Aklaq Ahmad (2019) on laajalla kokeellaan todistanut, että työnhaussa tapahtuva syrjintä hidastaa ja estää merkittävästi “ulkomaalaisennimisten” työllistymistä.  Asenteisiin vaikuttaminen onkin yksi tärkeä Talent Boost -toimenpideohjelman osa. Esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan työelämän vastaanottavuus -ohjelmaa.  Myös Ali Giray puhui paljon asenteista. Hän näki haasteita niin yritysten, viranomaisten kuin maahanmuuttajienkin asenteissa. Giray kritisoi suomalaista ”tasa-arvoajattelua”, joka ei huomioi yksilön tilannetta, vaan pyrkii tarjoamaan kaikille samaa. Suomalaisessa viranomaistyöskentelyssä tasa-arvoisiksi tarkoitetut menettelyt eivät aina riitä tukemaan maahanmuuttajaa, jonka lähtökohdat eivät ole samat kuin kantasuomalaisella. Onkin tarve muistaa, että takamatkalta ponnistavat ryhmät tarvitsevat erityisiä tukitoimia.    Miten pääsemme tästä eteenpäin? Talent Boost- toimenpideohjelma ja jatkuvaan oppimiseen suunnattu rahoitus toivottavasti antavat korkeakouluille mahdollisuuksia korkeakoulutettujen maahanmuuttajien osaamiskeskuksen rakentamiseen. Onko se yhteinen alusta, kuten Aleksi Kopponen ensimmäisessä työpajassa vihjasi, vai jotain muuta? Varmaa on, että se vaatii toimijoiden yhteistyötä ja uudenlaista tapaa ratkoa haasteita ennakkoluulottomasti. Lopuksi haluamme muistuttaa siitä, että koulutus- ja työelämäpolkujen sujuvoittaminen ei näyttäydy vain tietämisen kysymyksenä. Juha Lahden (2019) sanoin: ”Uuden tiedon täytyy olla syvemmällä tasolla ymmärrettävää, jotta se olisi ohjattavalle merkityksellistä, jotta tuon tiedon perusteella osaa, haluaa ja uskaltaa valita seuraavan askeleen kotoutumisen, kouluttautumisen ja työllistymisen polulla” Siksi tiedon omaksumiselle ja sisäistämiselle täytyy antaa aikaa ja pitkäaikaista tukea (eli ohjausta), koska vain ne auttavat asettamaan tiedon kontekstiinsa, jolloin siitä on todellista hyötyä.  Kirjoittajat Antti Kanniainen (FM) toimii työ- ja elinkeinoministeriöön sijoitettuna projektiasiantuntijana Pakolaistaustaisten ohjaus –hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on sujuvoittaa erityisesti pakolaisina Suomeen tulleiden koulutus- ja työllistymispolkuja mm. kouluttamalla, TE-toimistojen työtä kehittämällä ja löytämällä digitaalisia ratkaisuja. Antin tehtäviin kuuluu TEM:n ja OKM:n hallinnonalojen kehittämistoimien yhteensovittamista lukutaitokoulutuksista korkeakoulutukseen.   Rebekka Nylund (VTM, sosiaalipsykologi), toimii asiantuntijana Helsingin yliopiston opetuksen strategiset palvelut yksikössä. Rebekka on kiinnostunut maahanmuuttajien ja kansainvälisten opiskelijoiden integroitumisesta suomalaiseen korkeakoulumaailmaan ja yhteiskuntaan. Hän toimii Helsingin yliopiston maahanmuuttajien opintopalveluiden verkoston puheenjohtajana ja vastaa Osaaminen käyttöön Suomessa -hankkeessa varhaiskasvatusopettajien koulutuspolusta.  Lähteet Ahmad, A. (2019). Kokeellinen tutkimus etniseen alkuperään perustuvasta syrjinnästä suomalaisilla työmarkkinoilla. Teoksessa: Kazi, Villiina & Alitolppa-Niitamo, Anne & Kaihovaara, Antti (toim.). (2019). Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2019: Tutkimusartikkeleita kotoutumisesta. TEM oppaat ja muut julkaisut 2019:10. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.     Lahti, J. (2019). Tietoa ja neuvontaa tulkitaan aina kokemuksen kautta.

Valmentavasta koulutuksesta vauhtia maahanmuuttajan korkeakoulupolulle  

15.1.2020
Leena Honkasalo

Osaavat ihmiset ovat Suomen tärkein voimavara. Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut tavoitteeksi, että Suomessa vuonna 2030 vähintään puolet nuorista aikuisista suorittaa korkeakoulututkinnon (OKM 2019). Tavoite on kova, eikä meillä ole varaa menettää kenenkään potentiaalia. Yhdeksän ammattikorkeakoulun yhteisessä Valmentavasta valmiiksi -hankkeessa (2017—2019) kehitettiin maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentavaa koulutusta.  Maahanmuuttajat ovat Suomessa aliedustettuina korkeakoulutuksessa (Eurostat). Ulkomaalaistaustaisten on vaikea päästä opiskelemaan korkeakoulututkintoa (Airas ym. 2019). Syitä on monia, mutta keskeinen ongelma on puutteellinen suomen kielen taito. Edellytykset menestyä korkeakouluopinnoissa ja asiantuntijatyössä saattavat muuten olla hyvät, mutta korkeakoulun ovet eivät aukea, kun maahanmuuttaja kisaa suomenkielisessä valintakokeessa opiskelupaikasta suomea äidinkielenään puhuvien hakijoiden kanssa.   Valmentava koulutus koulutuksellisen yhdenvertaisuuden välineenä  Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014) velvoittaa koulutuksen järjestäjiä edistämään yhdenvertaisuutta, ja huomiota on kiinnitettävä esimerkiksi opiskelijoiden valintaperusteisiin (Yhdenvertaisuusvaltuutettu 2019). Positiivisen erityiskohtelun tarve tulee tunnistaa (Airas ym. 2019). Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus on yksi keino lisätä koulutuksellista yhdenvertaisuutta maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä.   Valmentava koulutus on ammattikorkeakoululaissa (932/2014) määriteltyä maahanmuuttajille tarkoitettua maksutonta koulutusta, jonka tavoitteena on antaa kielelliset ja muut tarvittavat valmiudet ammattikorkeakouluopintoja varten. Korkeakouluun valmentavaa koulutusta on järjestetty vuodesta 2010 alkaen, ja vuosina 2010—2017 sitä tarjosi 13 ammattikorkeakoulua (Lepola 2017, 4). Valmentavaa koulutusta on toteutettu vaihtelevin tavoin. Koulutuksen tavoitteet, sisällöt ja laajuus sekä hakukriteerit ovat vaihdelleet ammattikorkeakoulusta ja koulutuksesta riippuen (Lepola 2017, 7). Ammattikorkeakoulujen lisäksi myös yliopistot ovat alkaneet tarjota valmentavaa koulutusta, jota pilotoidaan Helsingin yliopiston AKVA-hankkeessa ja Jyväskylän yliopiston Integra-hankkeessa.  Kansalliset opetussuunnitelmasuositukset valmentavaan koulutukseen  Metropolian luotsaamassa Valmentavasta valmiiksi -kehittämishankkeessa käärittiin hihat ja ryhdyttiin kehittämään korkeakoulutukseen valmentavaa koulutusta yhdeksän ammattikorkeakoulun yhteistyössä. Hankkeen tavoitteeksi asetettiin kansallisten suositusten laatiminen eli sen määritteleminen, mitä valmentava koulutus on, kenelle se on tarkoitettu ja mitä koulutuksella tavoitellaan (Stenberg 2019, 13).    Hankkeessa laadittiin opetussuunnitelmasuositukset neljän eri alan valmentaviin opintoihin: liiketalouden alalle, tekniikan alalle, sosiaali- ja terveysalalle sekä monialaisiin opintoihin, jotka antavat valmiuksia korkeakouluopintoihin yleisesti. Kaikki opetussuunnitelmat sisältävät orientoivan opintojakson Valmiudet korkeakouluopintoihin, 15 opintopisteen verran alakohtaisia suomen kielen opintoja, alakohtaista matematiikkaa ja alakohtaista englantia. (Hirard 2019.) Tavoitteena on, että opiskelijoiden suomen kielen taito kehittyy puolen vuoden mittaisen koulutuksen aikana kielitaitotasolta B1 korkeakouluopinnoissa vaadittavalle tasolle B2 (Hirard & Sandberg 2019, 27—28).   Opetussuunnitelmasuositukset pilotoitiin vuonna 2019 valmentavan koulutuksen kansallisessa verkkototeutuksessa, jossa oli mukana opettajia yhdeksästä ammattikorkeakoulusta. Verkko-opiskeluun liittyy omat haasteensa, mutta huolellisen opiskelijavalinnan ja tarkoin suunnitellun ohjauksen ansiosta valitut opiskelijat pysyivät mukana ja pärjäsivät opinnoissa. (Stenberg ym. 2019.)   Hankkeen antia jaettiin päätösseminaarissa ja artikkelikokoelmassa  Valmentavasta valmiiksi -kehittämishanke huipentui 12.12.2019 Metropolian Myllypuron kampuksella järjestettyyn päätösseminaariin, johon osallistui lähes 100 korkeakoulukentällä ja maahanmuuttajien kotoutumisen parissa toimivaa asiantuntijaa. Seminaarin aikana hankkeessa toimineet asiantuntijat esittelivät hanketta ja sen tuloksia, ja niitä kelpasikin esitellä! Kahden vuoden yhteistyöllä on saatu aikaan toimiviksi todetut opetussuunnitelmasuositukset ja hakukelpoisuussuositukset, jotka on julkaistu sivulla www.valmentavakoulutus.fi. Hankkeessa tuotettu julkaisu Korkeakouluvalmiuksia maahanmuuttajille — hyvät käytänteet ja suositukset valmentavaan koulutukseen antaa hyvän kokonaiskuvan valmentavasta koulutuksesta ja toimii mainiona apuna valmentavan koulutuksen järjestämisestä kiinnostuneille korkeakouluille. Valmentavasta valmiiksi -päätösseminaari sai erinomaista palautetta. Etenkin kiiteltiin sitä, että opettajat kertoivat avoimesti omista kokemuksistaan.   Valmentavasta koulutuksesta erillishakuväylä?   Valmentavan koulutuksen painoarvo noussee lähivuosina, sillä ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston (Arene) koulutusvaliokunta suositteli syksyllä 2019 huomioimaan Valmentavasta valmiiksi -hankkeessa laaditut suositukset kansallisessa ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämishankkeessa (2017–2019), jotta voidaan edistää maahanmuuttajien tarkoituksenmukaista polkua valmentavasta koulutuksesta tutkinto-opiskelijaksi. Se tarkoittaa, että valmentava koulutus voisi jatkossa toimia erillishakuväylänä korkeakouluopintoihin.    Valmentavan koulutuksen erillishakuväylän avaaminen on merkittävä askel kohti koulutuksellista yhdenvertaisuutta. Valmentavasta valmiiksi -hanke toivottavasti lisää ymmärrystä valmentavan koulutuksen tärkeydestä ja motivoi korkeakouluja tunnistamaan ja huomioimaan ulkomaalaistaustaisten erityistarpeet.   Kirjoittaja: Leena Honkasalo on työskennellyt Valmentavasta valmiiksi -hankkeessa projektisuunnittelijana SIMHE-Metropoliassa.  Lähteet:   Airas M., Delahunty D., Laitinen M., Saarilammi M., Sarparanta T., Shemsedini G., Stenberg H., Vuori H. & Väätäinen H. (2019): Taustalla on väliä. Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat korkeakoulupolulla. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI. Julkaisut 22:2019.    Ammattikorkeakoululaki 932/2014. Viitattu 18.12.2019.   Eurostat-tilastopalvelu. https://ec.europa.eu/eurostat. Viitattu 18.12.2019.  Hirard T. (2019): Suositukset valmentavan koulutuksen opetus- ja toteutussuunnitteluun. Teoksessa Stenberg ym. 2019.   Hirard T. & Sandberg R. (2019): Suomen kielen opinnot valmentavassa koulutuksessa. Teoksessa Stenberg ym. 2019.  Lepola L. (2017): Ammattikorkeakoulujen maahanmuuttajille järjestämä korkeakouluopintoihin valmentava koulutus vuosina 2010—2017. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI. Julkaisut 2017:15.   Opetus- ja kulttuuriministeriö (2019): Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle -vision tiekartta. https://minedu.fi/documents/1410845/12021888/Korkeakoulutus+ja+tutkimus+2030-luvulle+VISION+TIEKARTTA_V2.pdf/43792c1e-602a-4776-c3f9-91dd66ba9574/Korkeakoulutus+ja+tutkimus+2030-luvulle+VISION+TIEKARTTA_V2.pdf. Viitattu 19.12.2019.  Stenberg H. (2019): Valmentavasta valmiiksi — johdanto yhteiseen kehittämismatkaamme. Teoksessa Stenberg ym. 2019.  Stenberg H., Hirard T., Autero M. & Korpela E. (toim.) (2019): Korkeakouluvalmiuksia maahanmuuttajille — hyvät käytänteet ja suositukset valmentavaan koulutukseen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja, Metropolia Ammattikorkeakoulu.  Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014). Viitattu 18.12.2019.  Yhdenvertaisuusvaltuutettu: Yhdenvertaisuuden edistäminen. https://www.syrjinta.fi/yhdenvertaisuuden-edistaminen. Viitattu 18.12.2019.  

Työllistyykö maahanmuuttaja? 

1.11.2019
Eveliina Holmgren

Kun korkeakoulutettu henkilö muuttaa Suomeen, on haasteena usein omaa osaamista ja koulutusta vastaavan työn löytäminen.Korkeakoulutetun maahanmuuttajan työllistymisessä keskeisin kysymys näyttää olevan se, miten työnhakijat ja työpaikat kohtaavat. Innovatiivisilla, kunnianhimoisilla hankkeilla on tartuttu työllistymisen haasteisiin eri puolilla Suomea.  Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan (Eronen ym. 2014) maahanmuuttajien työttömyysaste on Suomessa huomattavasti korkeampi kantaväestöön nähden, myös useamman vuoden maassa asumisen jälkeen. Suurimpia esteitä työllistymiselle ovat kielitaidon ja verkostojen puute: osa työpaikoista täyttyy verkostojen kautta ja verkostojen rakentaminen vie aikansa. Joskus ongelmana voivat olla myös asenteet (Jasinskaja-Lahti ym. 2007), maahanmuuttajan sijaan saatetaan mieluummin palkata suomalainen työntekijä tai henkilö, jolla on suomalaisen korkeakoulun tutkinto (Eronen ym. 2014). Myös Ylen (2019c) äskettäin uutisoimasta tutkimuksesta selviää, että Suomen työmarkkinoilla on olemassa syrjintää ulkomaalaistaustaisia kohtaan: työhaastatteluun pääsemisessä suomalainen nimi näyttäytyi selkeänä etuna. Korkeakoulutetun maahanmuuttajan arjen kokemuksia Korkeakoulutetun maahanmuuttajan työllistymismahdollisuudet eivät ole Suomessa helpot. Tätä on pohtinut myös haastattelemani Jonas Delicata, joka muutti Maltalta Joensuuhun suomalaisen tyttöystävänsä kanssa kesällä 2018. Englantia ja maltaa äidinkielenään puhuva Jonas on suorittanut taloustieteiden kandidaatin tutkinnon ja työskennellyt useissa kansain välisissä pelialan yrityksissä. Joensuussa Jonas on opiskellut suomen kieltä ja suorittanut yleisen kielikokeen (YKI-koe eli kielen taso, joka vaaditaan esimerkiksi Suomen kansalaisuuden hankkimiseen). Jonas viihtyy hyvin Joensuussa ja toivoo löytävänsä töitä kaupungista, mutta kokee pulmaksi vielä puutteellisen suomen kielen taitonsa sekä sen faktan, ettei avoimia, varsinkaan omaan alaan liittyviä työpaikkoja tunnu olevan tarjolla. Jonas näkee korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työllistymisessä tärkeänä, että työpaikoilla vaadittava kielitaito kohtaisi viralliset kielitaitovaatimukset. Kokemusasiantuntijan näkökulmasta asiaa pohtiessaan hän ajattelee tähän ratkaisun olevan kaksisuuntainen: 1. Useammilla työpaikoilla pidettäisiin mahdollisuutena käyttää suomen lisäksi englantia toisena tai avustavana kielenä ja/tai 2. Virallisten vaatimusten mukaiset suomen kielen kurssit (esim. korkeakoulututkintoon kuuluvat kurssit tai YKI-testi) käytännössä riittäisivät työpaikan saamiseen tai työssä selviytymiseen eli todella vastaisivat työelämän vaatimuksia. Jonas on lähettänyt useampia avoimia työhakemuksia ja hakenut muutamia avoinna olevia koulutusalaansa liittyviä tehtäviä, mutta toistaiseksi työpaikkaa ei ole löytynyt. Jonas on huolissaan Suomessa olevien kansainvälisten osaajien lähtemisestä pois työllistymisen vaikeuden vuoksi. Samasta asiasta uutisoi (Yle 2019b): kansainvälisistä opiskelijoista vuosi valmistumisen jälkeen työllisiä oli alle puolet (42 %). Jonas opiskelee parhaillaan Itä-Suomen yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan International Business and Sales management -maisteriohjelmassa, ja toivoo tulevan maisterin tutkintonsa parantavan mahdollisuuksiaan työl listyä. Maahanmuuttajan työllistyminen - onko alueilla eroja? Kun tarkastellaan koko Suomen väestöä, mukaan lukien sekä maahanmuuttajat että suomalaistaustaiset henkilöt, on nähtävissä, että työttömyys on koko väestön osalta suurempaa Jonaksen asuinseudulla Pohjois-Karjalassa kuin esimerkiksi Uudellamaalla. Esimerkiksi heinäkuussa 2019 työttömyysaste eli työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Pohjois-Karjalassa 14,4 % (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 2019, Pohjois-Karjala) ja vastaavasti Uudellamaalla pienempi (9,4%) (Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus, 2019, Uusimaa). Luvut korreloivat uusien avoimien työpaikkojen määrään, joita oli samaan aikaan heinäkuussa 2019 tarjolla Pohjois-Karjalassa huomattavasti vähemmän (888 kappaletta) kuin Uudellamaalla (20 901 kappaletta). Näitä tilastoja tarkasteltaessa työttömän työnhakijan näkökulmasta tilanne näyttää olevan kaiken kaikkiaan Suomessa optimistisempi Uudellamaalla kuin Pohjois-Karjalassa. Toisaalta Pohjois-Karjalassakaan ei löydetä työntekijöitä kaikkiin avoinna oleviin työpaikkoihin, kuten äskettäin uutisoitiin (Helsingin Sanomat 2019). Siitä, kuinka monessa työpaikassa Uudellamaalla tai Pohjois-Karjalassa edellytyksenä on hyvä suomen kielen hallinta, ei ole tarkkaa tietoa. Mutta jos asiaa tarkastellaan pelkästään maahanmuuttajataustaisen väestön osalta, tilanne näyttää vielä haastavammalta. Tuorein rekisteripohjainen tilastotieto ulkomaalaistaustaisten työllisyys- ja työttömyysasteesta saadaan Tilastokeskuksen vuoden 2017 työssäkäyntitilastosta. Esimerkiksi Helsingissä ulkomaalaistaustaisten työttömyysaste oli tuolloin 21,3 %, suomenkielisen väestön luvun ollessa 8,5 %. Helsingin seudun ulkopuolisessa Suomessa ulkomaalaistaustaisten työttömyysaste oli samassa tutkimuksessa jopa 25,1 % eli vielä Helsinginkin seutua suurempi. (Helsingin kaupunki 2019). Havainto on mielenkiintoinen, sillä samaan aikaan ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä taas on huomattavasti suurempi Uudellamaalla (13,5 %) kuin Pohjois-Karjalassa (alle 4%) (Suomen virallinen tilasto: Väestörakenne 2018). Ainakin näiden tilastojen valossa näyttäisi siltä että alueilla on eroja maahanmuuttajan työllistymisen kannalta. Mielenkiintoinen näkökulma korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työllistymiseen avautuu myös siitä, millaisiin töihin ulkomaalaistaustaiset työllistyvät. Tuoreimmissa tilastoissa yleisin työllistymisen toimiala oli kiinteistöjen siivous (Suomen virallinen tilasto: Työttömien taustat 2017). Työllistymistä tuetaan monilla hankkeilla Maahanmuuttajien työllistymisen parantamiseksi on etsitty keinoja eri suunnilta. Eri rahoittajien (mm. ESR, OPH, OKM) hankkeilla on tarkoitus vahvistaa, laajentaa ja edelleen kehittää maahanmuuttajien polkuja korkeakoulutukseen ja työelämään, parantaa maahanmuuttajille suunnattuja urapalveluita ja kehittää integroivia kielimalleja. Metropolia toimii koordinaattorina Opetushallituksen rahoittaman Korkeasti koulutettujen osaaminen käyttöön Suomessa -hankkeessa, jonka tarkoituksena on täydennyskouluttaa maahanmuuttajia ja näin konkreettisesti lisätä työllistymistä. Osaaminen käyttöön Suomessa -hankkeessa on kehitetty koulutuskumppanuusmalia korkeakoulutettujen työllistymistä jouhevoittamaan useilla aloilla. Samoin Metropolian, Karelia Ammattikorkeakoulun ja Oulun ammattikorkeakoulun yhteisessä SIMHE-polku hankkeessa pyritään tekemään korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaamista näkyväksi ja kehittää työllistymistä edistävä, osaamista täydentävä koulutusmalli, jota voidaan soveltaa useissa korkeakouluissa. Hankkeissa on aina lähtökohtana ihminen Hankkeet ovat mahdollisuus aidosti vaikuttaa asioihin. Esimerkiksi Osaaminen käyttöön Suomessa -hankkeessa sairaanhoitajan on mahdollista suorittaa Täydennä ja pätevöidy -opinnot, jotka mahdollistavat tien ammattiin ja työllistymiseen (katso Virossa sairaanhoitajaksi valmistuneen Jelenan tarina). Hankkeiden keskiössä on aina ihminen, ja yksilöiden polut työelämään ovat erilaisia. Joensuussa - Jonaksen kotialueella - käynnistettiin syksyllä 2019 mittava, Euroopan Sosiaalirahaston rahoittama Luotsi-hanke, jonka tavoitteena on laskea maakunnan työttömyysaste 8,5 %:in ja yli puolittaa pitkäaikaistyöttömien määrä 15 %:in vuoteen 2022 mennessä. Käytännössä Luotsissa yhdistetään työllisyyttä edistävät palvelut, parannetaan työntekijöiden ja työnantajien kohtaamista ja annetaan työtä etsiville henkilökohtaista valmennusta (Joensuun kaupunki, n.d., Yle Uutiset 2019a). Jonas on Luotsi-hankkeen yksi asiakkaista ja näkee hankkeen käynnistymisen erinomaisena koko maakunnan ja myös korkeastikoulutetun maahanmuuttajan näkökulmasta. Jonas on suunnitellut hakeutuvansa opintojensa ohella esimerkiksi osa-aikatyöhön, työharjoitteluun tai kesätyöhön, ja uskoo Luotsin voivan auttaa häntä tässä. Jonas näkee tärkeimpänä työllistymiseensä vaikuttavana tekijänä kielitaidon ohella sen, että työllisyyttä tukevat tahot saisivat konkreettisesti yhdistettyä työnhakijoita ja työnantajia, niin että ovet avautuisivat oikeaan työpaikkaan. Tähän Luotsi nimenomaan pyrkii. Onkin mielenkiintoista jäädä seuraamaan, millainen polku työelämään Jonakselle avautuu ja missä roolissa korkeakoulututkinto, työllistymistä tukevat hankkeet ja omien verkostojen ja kielitaidon kehittyminen tässä prosessissa ovat. Kirjoittaja: Eveliina Holmgren toimii Metropolia Ammattikorkeakoulussa psykologian lehtorina ja on mukana valmistelemassa 3AMK-hanketta, jonka tavoitteena on kehittää sekä työhyvinvointia että työllistymistä moniaististen tilojen avulla yhdessä työntekijöiden kanssa. Tässä hankkeessa maahanmuuttajat ovat yksi erityisen kiinnostuksen kohteena oleva työntekijäryhmä, jonka työllistymistä ja työhyvinvointia halutaan parantaa. Moniaististen tilojen avulla on mahdollista esimerkiksi rakentaa työssä palautumista tukevia elämyksiä, tai kurkistaa katsomaan vaikkapa naisten moninaisiin työtehtäviin Suomessa. Lähteet: Eronen, A, Härmälä, V, Jauhiainen, S, Karikallio, H, Karinen, R, Kosunen, A, Laamanen, J-P & Lahtinen, M. (2014) Maahanmuuttajien työllistyminen – Taustatekijät, työnhaku ja työvoimapalvelut. Työ ja yrittäjyys 6/2014. Työ- ja elinkeinoministeriö: Helsinki. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 2019. Pohjois-Karjala, Työllisyyskatsaus. Heinäkuu 2019. Luettu 25.9.2019. Saatavana osoitteessa: http://www.ely-keskus.fi/documents/10191/37284668/Hein%C3%A4kuu+2019/213e649e-12bc-40ac-abea-68ad1ea2b787 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 2019. Uusimaa, Työllisyyskatsaus. Heinäkuu 2019. Luettu 25.9.2019. Saatavana osoitteessa:  https://www.ely-keskus.fi/documents/10191/37276623/Ty%C3%B6llisyyskatsaus+Uusimaa+hein%C3%A4kuu+2019/b4dec243-187b-4b79-9561-58721c481924 Helsingin kaupunki. 2019. Työttömyysaste laskee edelleen. Verkkoartikkeli. Julkaistu 23.4.2019. Luettu 24.10.2019. Saatavana osoitteessa:  https://ulkomaalaistaustaisethelsingissa.fi/fi/tyollisyystyottomyys Helsingin Sanomat, 2019. Hallituksen kohtalonkysymys kiteytyy sähkökaappeja valmistavassa yhtiössä: Pohjois-Karjalassa on maan korkein työttömyysaste, mutta metallifirma ei löydä hitsaajia. Verkkoartikkeli 9.9.2019. Saatavana osoitteessa:  https://www.hs.fi/talous/art-2000006232274.html. Jasinskaja-Lahti, I., Liebkind, K., & Perhoniemi, R. (2007). Perceived ethnic discrimination at work and well-being immigrants in Finland: the moderating role of employment status and work-specific group-level control beliefs. International Journal of Intercultural Relations, 31(2), 223-242. Joensuun kaupunki. n.d.. Luotsi Joensuu. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa:  https://www.joensuu.fi/luotsi Metropolia Ammattikorkeakoulu. n.d. Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen käyttöön Suomessa. Luettu 25.9.2019. Saatavana osoitteessa:  https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/osaaminen-kayttoon-suomessa/ Metropolia Ammattikorkeakoulu. n.d. SIMHE polku - osaamisen tunnistamisesta ja täydentämisestä työllistymiseen. Luettu 10.10.2019. Saatavana osoitteessa:  https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/simhe-polku/ Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne (verkkojulkaisu). ISSN=1797-5379. Vuosikatsaus 2018, Liitekuvio 1. Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä maakunnittain 2018. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 28.9.2019. Saatavana osoitteessa: lhttp://www.stat.fi/til/vaerak/2018/02/vaerak_2018_02_2019-06-19_kuv_001_fi.html Suomen virallinen tilasto (SVT): Työssäkäynti (verkkojulkaisu). ISSN=1798-5528. työttömien taustat 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 24.10.2019]. Saatavana osoitteessa: : http://www.stat.fi/til/tyokay/2017/03/tyokay_2017_03_2019-10-03_tie_001_fi.html Työ- ja elinkeinoministeriö. 2.6.2017. Maahanmuuttajien työllistymistä nopeutetaan uusilla panostuksilla. Saatavana osoitteessa: https://tem.fi/artikkeli/-/asset_publisher/maahanmuuttajien-tyollistymista-nopeutetaan-uusilla-panostuksilla Yle Uutiset. 2019a. Joensuussa tehdään uutta toimintamallia työttömyyttä vastaan. Verkkoartikkeli 6.6.2019. Saatavana osoitteessa: https://yle.fi/uutiset/3-10819098 Yle Uutiset 2019b. Misael Rojas on Suomessa koulutettu maisteri ja tahtoisi tehdä töitä, mutta yritykset haluavat palkata vain sujuvaa suomea puhuvia. Verkkoartikkeli 21.10.2019. Saatavana osoitteessa: https://yle.fi/uutiset/3-11027111 Yle Uutiset. 2019c.  Suomalainen nimi on valtava etu Suomen työmarkkinoilla – tutkija lähetti tuhansia työhakemuksia eri nimillä ja tulokset hätkähdyttävät. Verkkoartikkeli 21.10.2019. Saatavana osoitteessa: https://yle.fi/uutiset/3-11023468  

Olemmeko valmiita kulttuurisesti monimuotoiseen sosiaali- ja terveysalaan?

20.6.2019
Stella Leoni

On arvioitu, että vieraskielisen väestön määrä Helsingin seudulla nousee lähes 450 000 henkilöön muodostaen noin neljänneksen koko alueen väestöstä vuoteen 2035 mennessä. Tämä väestösuhteiden muutos on tärkeä ottaa huomioon sosiaali- ja terveysalan henkilöstövoimavarojen johtamisessa ja kehittämisessä, joka parhaimmillaan vähentää terveyseroja (Banister & Winfrey 2012 – Phillips & Malone 2014). Alalla tarvitaan tietoisuuden lisäämistä ja taitojen kehittämistä kulttuurisesta moninaisuudesta. Onnistuneesta työstä asian eteen on esimerkkinä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n  “Monikulttuurisuus asiakastyössä” verkkokoulutus ammattilaisille. Verkkokoulutus on helposti sovellettavissa käytäntöön. Sisällöissä nousevat esille muun muassa sosiaali- ja terveysalan kulttuurisen osaamisen ja kulttuurisensitiivisyyden kehittäminen asiakaspalveluissa. On tärkeä huomioida kulttuurisen osaamisen koskevan myös henkilöstön keskinäistä vuorovaikutusta.   Monimuotoisuus on mahdollisuus Monimuotoisuus ilmenee ihmisten erilaisuutena: esimerkiksi iässä, persoonassa, temperamentissa, elämäntilanteissa, kulttuurissa ja kielessä. Monimuotoisuus on mahdollisuus uudenlaisen osaamispinnan löytämiselle ongelmanratkaisuun. Se kehittää sosiaali- ja terveysalaa yhteisönä, jos vain uskallamme ponnistella sen eteen. Se, miten suhtaudumme erilaisuuteen ja uusiin ihmisiin työyhteisöissä, näkyy lopulta tavassamme olla päivittäisessä vuorovaikutuksessa. Kiinnostummeko toisesta, luommeko dialogia – siltoja ja integraatiota ajattelumaailmojen välille? Uteliaisuus toista ihmistä kohtaan ja halu tuoda hänet osaksi yhteisöä lisää osallisuutta. Lämmin, arvostava suhtautuminen vapauttaa kykymme ja potentiaalimme sekä luo turvallisuutta ja hyvinvointia. Positiiviset tunteet vahvistavat meitä kokonaisvaltaisesti. Kulttuurien välisen empatian on todettu lisäävän työhyvinvointia sairaanhoitajien kulttuurisesti monimuotoistuvan henkilöstön välillä (Wesolowska ym 2018). Monipuolinen vuorovaikutus edistää myös suomen kielen oppimista.  Onko monimuotoisuudelle esteitä?  Saatamme tarvita asennevalmennusta, joka on ajattelun laajentamista ja aktiivista oman toiminnan reflektointia ja prosessointia. Kiinnitämme helpommin huomiota kielteisiin kokemuksiin ja tietoon, kuin myönteisiin vastaaviin. Huomaamme luontaisesti helpommin ja nopeammin tilanteissa uhat kuin mahdollisuudet (Rozin & Roysman 2001).  On mahdollista, että kategorisoiva ja uhkia hakeva ajattelumallimme ei sovellu nykymaailmaan. Positiivisten asioiden suhteen joudumme tekemään uudenlaista työtä ja oppia uusia tapoja havaita maailmaa. Olisiko myös työyhteisöillä taipumus sulkea pois erilaisia yksilöitä, vierastammeko erilaisuutta? Varjonen (2016) tuo esille, että suomi näyttäytyy maahanmuuttajien asemasta käsin epätasa-arvoisena ja mukautuminen sekä muutos lankeaa maahanmuuttajien vastuulle.  Ihmiset hakeutuvat samanlaisten ajatusten, arvojen ja asenteiden äärelle – laumaan, joka vahvistaa omaa identiteettiä. Uudistumiskyvyn kannalta tämä on haaste. Meillä on entistä enemmän kompleksisia ja monitasoisia pirullisia ongelmia, joiden johtamiseen ja ratkaisuun tarvitaan monimuotoisuutta.  Maahanmuuttajien työelämäpolkuja rakennettaessa on hyvä tulla tietoiseksi maahanmuuttajataustaisten suomen kielen oppimisprosesseista, kulttuurisiin ja yksilöllisiin elämäntilanteisiin liittyvistä seikoista sekä siinä olevista esteistä, joita he kohtaavat kahden kulttuurin rajalla. On havaittu muun muassa, että puutteellisen kielitaidon lisäksi hoitajien työllistymistä estävät oma epävarmuus ja pelot työelämään siirtymisestä, vähäiset suhteet kantasuomalaisiin, työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen vaikeudet, työantajien asenteet ja asunnon löytämisen vaikeudet (Kosonen ym. 2019.) Syrjinnän ehkäisy niin henkilöstön kuin asiakkaiden taholta on kaikkien tehtävä.  Mitä sosiaali- ja terveysalalla tulisi tehdä?  Väestörakenteen muuttuessa sosiaali- ja terveysalan tulisi entistä enemmän kansainvälistyä. Tämä tarkoittaa maahanmuuttajataustaisten sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden koulutus- ja rekrytointiprosessien sekä urapolkujen kehittämistä. Kyse on myös osaavan työvoiman saatavuudesta ja sen hyödyntämisestä eettisesti kestävällä pohjalla. Tästä esimerkkinä Osaaminen käyttöön Suomessa hankkeen yhteistyö ammattikorkeakoulujen ja pääkaupunkiseudun välillä, joka mahdollistaa uudenlaisen koulutuskumppanuus ja rekrytointimallin luomisen muun muassa maahanmuuttajataustaisille sairaanhoitajille (EU/ETA).   Kehityskohteena rekrytoinnissa olisi positiivinen erityiskohtelu eli valitseminen aliedustettuun ryhmään kuuluva, jolloin edistettäisiin yhdenvertaisuutta kun kyseessä on kaksi samantasoista hakijaa.  Sosiaali- ja terveysalan tulisi panostaa myös perehdytysinterventioiden luomiseen (Hartikainen 2016). Tässä yhteydessä tulisi huomioida työpaikalle suunnattu ja yksilöllistetty suomen kielen koulutus, koska oppiminen rakentuu työpaikalla, aidoissa tilanteissa, joissa erityisosaaminen ja sanasto tarkentuvat. Maahanmuuttajataustaiset työntekijät tarvitsevat myös mentoreita, vertaistukea ja organisatorisia esikuvia (Banister & Winfrey 2012 – Phillips & Malone 2014)  – heitä, jotka näyttävät tietä luoden samalla vetovoimaista positiivista työnantajamielikuvaa.     Perehdytyskäytänteiden ohella on lisättävä niiden työntekijöiden osaamista, jotka perehdyttävät (Hartikainen 2016), mentoroivat tai valmentavat (Donnert  & Wheeler 2009 – Walker-Reed 2016) maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä. Tämä työ vaatii aitoa kiinnostusta kulttuurisen kompetenssin kehittämiseen sosiaali- ja terveysalalla. Työpaikkaohjaajat ja esimiehet tarvitsevat tietoa, taitoja, tukea ja menetelmiä. Työpaikkaohjaajan oma valmennus, kokemuksellinen oppiminen, tietoisuuden lisääminen ja taitoharjoittelu auttavat tunnistamaan maahanmuuttajataustaisten ammattilaisten osaamista ja vahvuuksia. Tässä työkaluna voisi toimia esimerkiksi arvostava haastattelu Appreciative Inquiry, joka on organisaation kehittämisen lähestymistapa.   Maahanmuuttajataustaiset työntekijät tuovat oman tärkeän panoksensa sosiaali- ja terveysalalle. On hyvä tiedostaa, että kaikki osapuolet pääsevät mukaan oppimisprosessiin. Tarvitsemme uudenlaisia lähestymistapoja ja toimintamalleja yhteisellä matkallamme kohti kulttuurillisesti monimuotoisia työyhteisöjä. Tätä kautta luomme samalla entistä parempia ja vaikuttavampia hoitotyön palveluita – entistä monimuotoistuvammalle kaupunkimme väestölle.  Kirjoittaja Stella Leoni työskentelee Helsingin Sotessa esimiestehtävissä. Toimii tällä hetkellä projektisuunnittelijana Osaaminen käyttöön Suomessa hankkeessa. Koulutukseltaan hän on sairaanhoitaja YAMK ja ratkaisukeskeinen valmentaja. Taustalla pitkä ura nuorten mielenterveyspalveluissa. Vapaa-ajan puolella hän on mm. suurperheen äiti, aktiiviliikkuja ja luova esteetikko.  Lähteet Donna Sullivan Havens, Susan O. Wood, Jennifer Leeman 2006. Improving nursing practice and patient care: building capacity with appreciative inquiry. The journal of nursing administration. Volume 36, Number 10, 463-470. https://www.researchgate.net/publication/6759281_Improving_nursing_practice_and_patient_care_building_capacity_with_appreciative_inquiry  Donnert, Gail j – Wheeler, Mary M. 2009. Coaching in nursing: an introduction. International council of nurses and sigma theta tau international. United States of America.  Gaurdia Banister, PhD, RN Marion E. Winfrey, EdD, RN 2012. Enhancing Diversity in Nursing A Partnership Approach. The journal of nursing administration. Volume 42, Number 3, pp 176-181. Sähköisessä muodossa: https://pdfs.semanticscholar.org/15d5/e05ad08fd053deec7431cbe8c955edd7333e.pdf  Hartikainen, Juha 2016. Maahanmuuttajahoitajien perehdyttäminen vanhustenhoitotyössä – toimintatutkimus vanhustenkeskuksessa pääkaupunkiseudulla. Hoitotieteen laitos, Terveystieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto. Kuopio 2016. Sähköisessä muodossa: http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2246-5/urn_isbn_978-952-61-2246-5.pdf  Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 2018–2035. https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/19_03_14_Tilastoja_3_Vuori.pdf  Kosonen, R – Saari, E – Aaltonen, S – Heponiemi, T – Jauhiainen, S – Kankaanpää, R – Palander, J – Pöllänen, P – Steel, T & Yijälä, A 2019. Maahanmuuttaja osalliseksi ja työhön. POLICY BRIEF 14.3.2019. Strateginen tutkimus, Suomen akatemia. Sähköisessä muodossa: https://www.aka.fi/globalassets/33stn/materiaaleja/politiikkasuositukset/19_03_maahanmuuttajat_tyohon_ja_osalliseksi.pdf  Korhonen, Vesa – Puukari, Sauli (toim.) 2013. Monikulttuurinen ohjaus ja neuvontatyö.   Vesa Korhonen & Sauli Puuskari: Kohti monimuotoisuuden haltuunottoa – suunnistusmerkkejä matkalla tulevaan. Suomalaisen yhteiskunnan, koulutuksen ja työelämän monimuotoistuminen.   Laura Ann Hill 2017. Telling their stories: Using appreciative inquiry to explore the lived experience of students in clinical nursing education. Doctoral Program in Educational Leadership at Fresno State Kremen School of Education and Human Development California State University, Fresno. https://repository.library.fresnostate.edu/bitstream/handle/10211.3/185184/HILL_Laura.pdf?sequence=1  Phillips, M Janice – Malone, Beverly 2014. Increasing Racial/Ethnic Diversity in nursing to reduse Health Disparities. Puplic Health Reports 2014 Jan-Feb; 129 (Suppl 2): 45-50.  Rozin, P., & Royzman, E. (2001). Negativity bias, negativity dominance, and contagion. Personality and Social Psychology Review, 5, 296-320.  Shen, Jie – Chanda, Ashok – D´Netto, Brian & Monga, Manjit 2009. Managing diversity trough human resource management: an international perspective and conseptual framework. The International Journal on Human Resource Management, Vol. 20, No.2 (235-251).  THL 2019. Monikulttuurisuus asiakastyössä verkkokoulu. https://verkkokoulut.thl.fi/web/monikulttuurisuus  Varjonen, Sirkku 2013. Ulkopuolinen vai osallistuja? Identiteetit, ryhmäsuhteet ja integraatio maahanmuuttajien elämäntarinoissa. Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Helsinki.  Vartiainen, Päivi 2019. Filippiiniläisten sairaanhoitajien polut Suomeen: Tutkimus oppimisesta ja työyhteisöintegraatiosta kansainvälisen rekrytoinnin kontekstissa. Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta. Tampere.  Walker-Reed, Cynthia 2016. Clinical coaching: The means to achieving a legacy of leadership and professional development in nursing practice. Journal of nursing education and practice: 2016, Vol.6, No.6  Wesolowska, Karolina – Hietapakka, Laura – Elovainio, Marko – Aalto, Anna-Mari – Kaihlanen, Marja – Heponiemi, Tarja 2018. Research article: The association between cross-cultural competence and well-being among registered native and foreing-born nurses in Finland.  https://doi.org/10.1371/journal.pone.0208761     

Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus sujuu hienosti myös verkossa 

29.5.2019
Tiina Hirard

Mitä tapahtuu oppimiselle, kun se viedään luokkahuoneen sijasta verkkoon ja kun opiskelijat ovat maahanmuuttajia? Mahdollistaako verkko-opetus riittävän vuorovaikutuksen ja tuen? Entä riittävätkö opiskelijoiden digitaidot ja kielitaito?   Yhteisöllisillä toimintatavoilla päästään tehokkaaseen ja aktiiviseen oppimiseen myös verkossa (1). Tärkeään rooliin nousevat opiskelijoiden ryhmäytyminen, ohjauksen mahdollistavat verkkotapaamiset sekä aktivoivat oppimistehtävät. Nämä ydinasiat on huomioitu korkeakouluopintoihin valmentavan koulutuksen verkkototeutuksessa, joka toteutetaan osana Valmentavasta valmiiksi -hanketta (OKM, 2017–2019) (2). Ensimmäisen, orientoivan opintojakson jälkeen koulutuksessa on nyt edetty ammatillisen suomen kielen opintoihin.  Kaikki lähtee ryhmäytymisestä  Oppimisprosessin onnistumisen kannalta olennaista on oikea-aikainen tuki, joka muuntuu tarpeen mukaan prosessin edetessä (3). Verkko-opintojen alussa tuki liittyy paitsi verkkotyökalujen tekniseen perehdytykseen myös tutustumiseen ja motivointiin. (4)  Valmentava koulutus käynnistyi orientaatiopäivällä, jonka aikana opiskelijat pääsivät tutustumaan erilaisiin verkkotyökaluihin sekä tapaamaan kasvokkain sekä opettajia että toisiaan. Luontevasti lähitapaamisessa alkanut ryhmäytyminen jatkui seuraavien viikkojen ajan lähes päivittäisissä verkkotapaamisissa. Verkossa opiskelijat tapasivat toisiaan paitsi opettajan johdolla koko ryhmän kesken myös keskenään omassa pienryhmässään.   Etenkin pienryhmätapaamiset tukivat ryhmäytymistä, ja pienryhmistä muodostui jo ensimmäisten viikkojen aikana tiiviitä opiskelijatiimejä. Ryhmäytyminen oli nähtävissä myös opintojen ulkopuolella opiskelijoiden välisenä omaehtoisena vuorovaikutuksena sosiaalisessa mediassa.   Verkkotapaamiset sitouttavat opiskeluun ja mahdollistavat tuen saamisen  Orientoivan opintojakson jälkeen opiskelua on tuettu opettajan ohjaamissa pienryhmien verkkotapaamisissa. Lähes päivittäisen ohjauksen ansiosta opiskelijoille on selvää, mitä milloinkin on tarkoitus tehdä ja miten. Opettajan ja pienryhmän yhteisissä tapaamisissa opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua, kysyä ja päästä siten oikeiden asioiden äärelle ja oppimisprosessissaan eteenpäin. Lisäksi opiskelijat saavat verkkotapaamisissa välitöntä palautetta omasta osaamisestaan.  Oppimisessa on vähitellen edetty alun sosiaalistumisesta keskusteluun perustuvaan tiedonvaihtoon sekä yhteisölliseen tiedon rakentamiseen (4, 5). Asioiden pohtiminen yhdessä ja opettajalta saatu palaute helpottavat erityisesti ammattikielen käsitteiden sisäistämistä ja kulloiseenkin aiheeseen liittyvän kielen omaksumista (6). Lisäksi verkkotapaamiset vahvistavat merkittävästi opiskelijoiden sitoutumista opiskeluun ja oman pienryhmänsä työskentelyyn, mikä puolestaan edistää myös oppimistavoitteiden toteutumista (7).   Yhteisöllisissä oppimistehtävissä opitaan muilta ja muiden kanssa  Verkkotapaamisten lisäksi opiskelijoita aktivoidaan ja osallistetaan myös erilaisilla oppimistehtävillä, joissa opiskelijat pääsevät soveltamaan oppimaansa. Monet tehtävistä tukevat yhteisöllisyyttä, sillä ne perustuvat ’tekemällä oppimiseen’ yhdessä muiden kanssa. Yhteisöllisen tehtävän suorittaminen vaatii enemmän kuin vastauksia valmiisiin kysymyksiin, ja opiskelijoiden tehtävänä on usein tuottaa yhteinen lopputuotos (8).   Opiskelijat työstävät oppimistehtäviä verkko-oppimisalustalla, keskinäisissä verkkotapaamisissaan sekä esimerkiksi haastattelemalla asiantuntijoita tai vierailemalla erilaisissa kohteissa. Usein myös tehtäviin liittyvä palaute annetaan yhteisöllisesti, jolloin opiskelijat oppivat myös toistensa virheistä ja vahvuuksista.  Verkossa opiskelija näkyy ja kuuluu lähiopetustakin enemmän  Valmentavan koulutuksen verkkototeutus on vasta alkutaipaleellaan, mutta jo nyt voidaan todeta, että opiskelijat toimivat taitavasti niin verkkotapaamisissa kuin oppimisalustallakin. Heillä on tarvittavat digitaaliset taidot, ja osallistuminen on odotettuakin aktiivisempaa.  Verkkotapaamisissa opiskelijat hyödyntävät oma-aloitteisesti chat-toimintoa ja esittävät aktiivisesti kysymyksiä ja omia näkemyksiään myös ääneen. Moni opettaja onkin saanut huomata, että verkkotyövälineet mahdollistavat opiskelijoiden aktiivisuuden ja osallistumisen kenties jopa lähiopetustakin paremmin. Lähiopetuksessa kaikille ei aina tarjoudu tilaisuutta tasapuoliseen osallistumiseen, mutta verkko-opiskelu ajaa opiskelijan osallistumaan ja saamaan aikaan tuloksia (9).  Kenelle verkko-opiskelu sitten sopii? Kun pedagogisessa suunnittelussa huomioidaan opiskelijoiden tarpeet esim. kielitaidon, digitaitojen ja opettajalta saadun tuen osalta, voidaan verkko-opetus rakentaa tarkoituksenmukaisesti erilaisille kohderyhmille. Ainakin valmentavan koulutuksen kohdalla yhteisöllisyys on todistetusti yksi avain onnistuneeseen verkko-opetukseen ja -oppimiseen.  Kirjoittaja:  Tiina Hirard (FM) toimii Turun ammattikorkeakoulussa kieltenopettajana sekä Koulutuksen kehittämisen yksikössä, jossa hänen tehtävänään on maahanmuuttajille suunnatun koulutuksen kehittäminen.  Lähteet:  Hirard, Tiina & Stenberg, Heidi. 2018. Korkeakouluvalmiuksia maahanmuuttajille nyt myös verkossa. AMK-lehti 3/2018. Saatavissa osoitteessa https://uasjournal.fi/3-2018/korkeakouluvalmiuksia-maahanmuuttajille-verkossa/ Valmentavasta valmiiksi -hankkeen verkkosivut. Saatavissa osoitteessa https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/valmentavasta-valmiiksi/ Hakamäki, Leena. 2005. Scaffolded assistance provided by an EFL teacher during whole-class interaction. Jyväskylä Studies in Humanities 32. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Saatavissa osoitteessa https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/13427?show=full  Salmon, Gilly. 2011. E-Moderating: The Key to Online Teaching and Learning. Routledge.  Harasim, Linda. 2012. Online collaborative learning theory. Routledge. Eskola-Kronqvist, Anita & Hirard, Tiina. Valmentava koulutus vie maahan muuttanutta elämässä eteenpäin. HAMK Unlimited. Saatavissa osoitteessa https://unlimited.hamk.fi/ammatillinen-osaaminen-ja-opetus/valmentava-koulutus-vie-maahan-muuttanutta-elamassa-eteenpain/#.WIcAM-Tr2Uk  Joshi, Marjo. 2016. Live online meetings bringing ineraction and engagement into online teaching. – Rännäli, M. & Tanskanen, I. Spinning e-pedagogical Nets. Pedagogical development and experiments in higher education. Reports from Turku University of Applied Sciences 231. Saatavissa osoitteessa http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522166371.pdf  Conrad, Rita-Marie & Donaldson, J. Ana. Engaging the Online Learner, Activities and Resources for Creative Instruction. Jossey-Bass.  Anttila, Eija-Hilkka, Juvonen, Pasi & Parikka, Hanna-Kaisa. 2011. Verkko-opetuksen hyvät käytänteet. Saimaan ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja A: Raportteja ja tutkimuksia 14. Saatavissa osoitteessa http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/25729/verkko-opetuksen.pdf?sequence=1&isAllowed=y      

Kotouttamisen ekosysteemiä rakennetaan yhteistyöllä pääkaupunkiseudulla 

21.3.2019
Oksan Niemi ja Outi Lemettinen

Maahanmuuttajat tulevat erilaisista lähtökohdista, monilla on taustallaan entisessä kotimaassa suoritettuja opintoja, usein jopa valmis tutkinto ja ammatti. Osa korkeasti koulutetuista maahanmuuttajista työskentelee koulutustaan vastaamattomissa töissä tai on kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolella. Suomessa tulisi panostaa korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien työllistymiseen koulutustaan vastaaviin työtehtäviin.  Maahanmuuttajilla on paljon hyödyntämätöntä osaamista  Tilastokeskuksen mukaan (1) Suomen väestönkasvu on jo vuodesta 2017 lähtien perustunut vain maahanmuuttoon.  Erityisesti pääkaupunkiseutu muuttuu yhä monikulttuurisemmaksi. Pääkaupunkiseudulla asuu 47 % koko Suomen maahanmuuttajaväestöstä, joista 39 %:lla UTH-tutkimuksen (2) mukaan on korkea-asteen koulutus. Helsingin, Espoon ja Vantaan vieraskielisten asukkaiden määrä kasvaa yli 11 000 hengellä vuodessa ylittäen 200 000 asukkaan rajan vuonna 2019. Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien työllistyminen on konkreettinen mahdollisuus pääkaupunkiseudun kilpailukyvyn turvaamiseen.  Maahanmuuttajien osaaminen pitää saada käyttöön mahdollisimman nopeasti ja oikeasuuntaisesti, maahanmuuttajan omista lähtökohdista käsin. Osaamisen haaskaaminen koulutusta vastaamattomissa töissä tai kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolella oleminen on tunnistettu myös Metropolian SIMHE -palveluissa (Supporting Immigrants in Higher Education in Finland). Meneillään olevassa Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen käyttöön Suomessa -hankkessa onkin tartuttu näihin haasteisiin.   Ekosysteemi ja ohjausprosessi tukevat kotoutumista ja työllistymistä  Hankkeessa pääkaupunkiseudun korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien kotoutumisen edistämistä lähestytään ja ratkotaan kahdesta näkökulmasta. Tavoitteena on rakentaa sekä eri toimijoiden yhteistyöhön perustuva ekosysteemi että toimiva ohjausprosessi, jotka mahdollistavat korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien nopeamman siirtymisen henkilökohtaiselle, omaa osaamista hyödyntävälle ja kotoutumista edistävälle koulutus- ja urapolulle*.   Kotoutumisesta (3) puhuttaessa on tärkeää muistaa sen olevan kaksisuuntainen keskinäisen muuttumisen prosessi: yhteiskunta muuttuu väestön monimuotoistuessa ja maahanmuuttaja puolestaan hankkii yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Siksi on tärkeää vahvistaa maahanmuuttajien osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja sukupuolten välistä tasa-arvoa ja edistää heidän integroitumistaan yhteiskuntaan aktiivisina toimijoina.   Konkreettisia keinoja työllistymiseen  Pääkaupunkiseudun kaupungeilla on työvoimapula erityisesti varhaiskasvatuksen ja terveydenhuollon ammateissa. Nämä ovat niin sanottuja säädeltyjä ammatteja, joissa osaamisen lisäksi keskeistä on muodollinen pätevyys ja siksi näiden alojen osaajien työllistämiseen on löydettävä tämän huomioivia tapoja. Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen käyttöön Suomessa –hankkeessa etsitään väyliä näiden alojen osaamisen löytämiseksi ja osaajien työllistämiseksi seuraavin keinoin:   Sairaanhoitajien kumppanuuskoulutusmallilla EU- ja ETA –maista tulleet sairaanhoitajat voivat hankkia pätevyyden Suomessa. Koulutuksessa perehdytään suomalaiseen palvelujärjestelmään, lainsäädäntöön, säädöksiin sekä asiakaslähtöisyyteen ja suomen kieleen. Mallin ovat käynnistäneet yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Helsingin kaupunki. Myös Espoon ja Vantaan kaupunki ovat käynnistämässä vastaavanlaista sairaanhoitajien osalta yhteistä kumppanuuskoulutusmallia.   Varhaiskasvatuksen opettajien yhteisen kelpoisuuskoulutuksen kautta pyritään poistamaan työllistymisen esteitä luomalla tehokas väylä muodollisen pätevyyden saamiseksi. Koulutuksen käynnistävät kuluvana keväänä Helsingin yliopisto ja Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Oy sekä pääkaupunkiseudun kaupungit.  Säädeltyjen ammattien lisäksi on tärkeää kehittää myös muiden alojen osaajien työllistymisen tukemista. Hankkeessa tuotetaan myös kolmen korkeakoulun yhteistyönä (3AMK) myyntiosaamisen, matkailu- ja ravitsemisalan palveluosaamisen sekä rakennus- ja kiinteistöalan räätälöityjä täydennyskoulutuksia.  Kaikki tieto koulutuksista yhteen paikkaan  Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien työllistymisen tukemisen kannalta on olennaista, että tulijat saavat ja löytävät helposti ja riittävästi tietoa soveltuvista täydennyskoulutusväylistä matkalla suomalaiseen työelämään.   Tällä hetkellä korkeasti koulutetuille maahanmuuttajille kohdennetusta koulutustarjonnasta löytyy tietoa hajanaisesti monesta eri paikasta esim. Opintopolusta (4) , Metropolian koulutukset sivulta (5) ja Mamuko.fi -sivustolta (6) . Tavoitteena on koota korkeakoulutetuille maahanmuuttajille soveltuva avoimen opintojen - ja täydennyskoulutustarjonta ja tehdä se helposti löydettäväksi.    *Ekosysteemin ja ohjausprosessin rakentamisen lähtökohtana on olemassa oleva Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta -malli (7). Opetushallituksen rahoittamassa hankkeessa vahva toimijaverkosto vastaa tunnistettuun maahanmuuttajien työllistymisen haasteeseen. Hankkeessa ovat koordinaattori  Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit, Uudenmaan TE-toimisto, Haaga-Helia ja Laurea ammattikorkeakoulut sekä Helsingin yliopisto.   Lähteet:   1) Suomen ennakkoväkiluku tammikuun lopussa 5 521 236  https://tilastokeskus.fi/til/vamuu/2019/01/vamuu_2019_01_2019-02-26_tie_001_fi.html (luettu 14.3.2019)   2) UTH-tutkimus. N.d. Saatavissa osoitteessa: http://www.terveytemme.fi/uth/ (luettu 14.3.2019)  3) Kotoutumisen kaksisuuntaisuus: https://kotouttaminen.fi/kotoutumisen-kaksisuuntaisuus (luettu 14.3.2019) 4) Maahanmuuttajien koulutus. Opintopolku.fi https://opintopolku.fi/wp/valintojen-tuki/maahanmuuttajien-koulutus/ (14.3.2019)   5) Koulutukset maahanmuuttajille. Metropolia AMK https://www.metropolia.fi/koulutukset/maahanmuuttajille/ (luettu 14.3.2019)   6) Maahanmuuttajakoulutus. Korkeakoulutus koko Suomessa https://www.mamuko.fi/tuotteet.html?id=39028/ (luettu 14.3.2019)   7) Stenberg, H., Autero, M. & Ala-Nikkola, E.. Osaamisella ei ole rajoja. Vastuukorkeakoulutoiminta maahanmuuttajien integraation tukena Suomessa.  Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja 2018  (luettu 14.3.2019)    Lue lisää:  Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen käyttöön Suomessa –hanke  Osaaminen käyttöön Suomessa -hanke sai rahoituksen kesäkuussa 2018  Koulutettuja maahanmuuttajia tarvitaan täydentämään pääkaupunkiseudun työvoiman tarvetta - toiminta käynnistyi syksyllä 2018  SIMHE polku - osaamisen tunnistamisesta ja täydentämisestä työllistymiseen  SOTE-silta - Korkeakoulutetun maahanmuuttajan pätevöitymispolku Supporting Immigrants in Higher Education in Finland. SIMHE-Metropolia

Suomeen kotouttamisen palapeliä kootaan verkostoissa

28.11.2018

Kotoutuminen ja kotouttaminen ovat monimutkaisia ilmiöitä, joihin tarvitaan poikkihallinnollista viranomaistyötä ja valtava määrä monialaista tietoa. On selvää, että yksi ministeriön ala, viranomaistaho tai organisaatio ei pysty yksin ratkaisemaan tunnistettuja haasteita.  Haasteiden ratkaisemiseen tarvitaan monialaista verkostoyhteistyötä ja kaksisuuntaista kotoutumista, jossa aktiivisina toimijoina ovat mukana myös maahanmuuttajat (1). Hanketyö on erinomainen tapa koota monialaista verkostoa yhteen ja kehittää konkreettisia ratkaisuja haastaviin ja monimutkaisiinkin ilmiöihin. Toisinaan hanketyön haasteena on kuitenkin hankkeiden irrallisuus: erillisissä hankkeissa tuotettu tieto ja konkreettiset mallit eivät kohtaa toisiaan. Jokin aika sitten A-Studiossa  keskusteltiin tästä hankkeiden pirstaleisuudesta.  Siinä esiin nostetut kysymykset siitä, miten hyvät käytänteet jäävät elämään hanketoiminnan loputtua ja miten yksittäisistä hankkeista saataisiin muodostettua yhteisiä kokonaisvaltaisia ratkaisuja, ovatkin keskeisiä. SIMHE-Metropoliassa rakennetaan palasista kokonaisuutta   Miten tehdä irrallisista hankkeista yksi yhtenäinen ja toimiva palapeli, jolla kotoutumisen haasteita ratkaistaan? Opetus-ja kulttuuriministeriön koordinoima maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta, SIMHE (Supporting Immigrants in Higher Education in Finland) -palvelut käynnistettiin keväällä 2016 vastaamaan tarpeeseen saada korkeakoulutaustaiset turvapaikanhakijat ohjattua tarkoituksenmukaisille koulutus- ja urapoluille sekä tunnistaa ja tunnustaa heidän osaamistaan. Jo SIMHEn alkumetreillä ymmärrettiin haasteet, joiden äärellä kotouttamisen kysymyksissä ollaan.  Tunnistimme asiakaskuntamme erilaiset tarpeet. Oli niitä, joilla oli opinnot korkeakoulussa jääneet kesken ja niitä, joilla löytyi jo suoritettuja korkeakoulututkintoja. Tunnistimme myös esimerkiksi sen, että koulutustaustaltaan enemmistönä heti SIMHE-toiminnan alusta asti ovat olleet kandidaattitutkinnon suorittaneet maahanmuuttajat ja maisteritutkinnon suorittaneitakin on ollut enemmän kuin niitä, jotka tarvitsisivat kokonaan uuden tutkinnon. Kaikille ei siis sovi sama polku ja kaikkia ei ole järkevää ohjata tutkintoon johtavalle koulutuspolulle varsinkin, kun ohjauksessa on tullut ilmi asiakkaan oma vahva motivaatio ensisijaisesti työllistyä nopeasti. Näitä ilmiöitä olemme koonneet myös marraskuussa ilmestyneeseen Osaamisella ei ole rajoja –julkaisuun (2). Metropolia Ammattikorkeakoulussa onkin, havaittujen maahanmuuttoilmiön haasteiden ratkaisemiseksi, rakennettu SIMHE-palveluiden oheen Metropoliassa käynnissä olevien maahanmuuttohankkeiden välinen verkosto, jonka avulla toimintaa juurrutetaan vaikuttavaksi ja hankkeen jälkeenkin eloon jääväksi toiminnaksi. SIMHE-Metropolian palveluyksikköön on synnytetty ymmärrys eri hankkeiden merkityksestä palapelin kokonaisuudessa ja jokaisen palan synnyttämiseen mietimme erikseen tarkoituksenmukaisen kumppaniverkoston, toimijat, tavoitteet ja päämäärät. Siten verkosto on paljon enemmän kuin niihin kuuluvien hankkeiden summa. Millaisia paloja SIMHE- Metropoliassa kootaan? Valmentavasta valmiiksi hankkeessa kehitetään maahanmuuttajille suunnattua korkeakouluopintoihin valmentavaa koulutusta  Valmentavasta valmiiksi hankkeessa ratkaistaan ensisijaisesti niiden maahanmuuttajataustaisten henkilöiden haasteita, jotka tavoittelevat korkeakoulututkintoon johtavalle koulutuspolulle pääsyä. Yhdeksän ammattikorkeakoulun yhteisesti järjestämän verkkokoulutuksen pilotointi toteutetaan moodle-oppimisympäristössä www.valmentavakoulutus.fi. Pilotoitavassa verkkokoulutuksessa on neljä koulutusalakohtaista (sote, tekniikka, liiketalous ja monialainen) valmentavan koulutuksen polkua, joille hakuaika on 5.12.–21.12.2018 opintopolun kautta. (3.) Osaaminen käyttöön Suomessa, SOTE- silta ja SIMHE-polku hankkeissa rakennetaan nopeita koulutusmalleja työelämään  SIMHE-verkostossa olemmekin lähteneet kehittämään ja testaamaan erilaisia nopeita osaamista täydentäviä ja työllistymistä edistäviä koulutusmalleja, sillä Tilastokeskuksen (4) marraskuussa 2018 julkaiseman väestöennusteen mukaan työikäisen väestön määrä on vähentynyt Suomessa viimeisen kahdeksan vuoden aikana yli 100 000 henkilöllä. Ennusteen mukaan työikäisen väestön odotetaan vähenevän vuoteen 2030 mennessä 57 000 henkilöllä nykyisestä. Pääkaupunkiseudulla asuu 47 % koko Suomen maahanmuuttajaväestöstä, joista 39 %:lla UTH-tutkimuksen (5) mukaan on korkea-asteen koulutus. Helsingin, Espoon ja Vantaan vieraskielisten asukkaiden määrä kasvaa yli 11 000 hengellä vuodessa ylittäen 200 000 asukkaan rajan vuonna 2019. SOTE-silta  Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoituksella kehitetään Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoimana yhteistyössä Diakonia-ammattikorkeakoulun, Turun - ja Lapin ammattikorkeakoulun kanssa kustannustehokasta ja sujuvaa pätevöitymistä ja työllistymistä edistävää prosessia muissa kuin EU -ja Eta maissa sairaanhoitaja, kätilö, suuhygienisti, röntgenhoitaja, bioanalyytikko sekä kuntoutuksen (fysioterapeutti, toimintaterapeutti) tutkinnon suorittaneille maahanmuuttajille. Pätevöitymiskoulutukseen haku on käynnissä 10.12.2018 asti hakulinkin kautta (6). Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen käyttöön Suomessa Opetushallituksen rahoittamassa hankkeessa vahva toimijaverkosto ( koordinaattori  Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit, Uudenmaan TE-toimisto, Haaga-Helia ja Laurea ammattikorkeakoulut sekä Helsingin yliopisto) vastaavat tunnistettuun työllistymisen kohtaanto haasteeseen luomalla pääkaupunkiseudulle korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien kotoutumisen edistämisen ekosysteemin, joka mahdollistaa maahanmuuttajien osaamisen tunnistamisen ja nopean siirtymisen henkilökohtaiselle kotoutumista ja osaamista edistävälle koulutus- ja urapolulle.  Syksyllä käynnistynyt hanke on edennyt jo konkretiaan: Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Helsingin kaupunki ovat käynnistäneet EU- ja ETA-maista tulleiden sairaanhoitajien osalta yhteisen kumppanuuskoulutusmallin, johon haku on käynnissä 10.12.2018 asti hakulinkin kautta. (7.) SIMHE polku- osaamisen tunnistamisesta ja täydentämisestä työllistymiseen Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamassa hankkeessa kehitetään konsepti, jolla toisaalta kartoitetaan rekrytoivien kasvuyritysten osaamistarpeita ja toisaalta työllistetään korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia yritysverkostojen kautta liiketalouden ja tekniikan aloille. Yrityksen tarpeiden pohjalta hankkeessa etsitään sopivan koulutus- ja työkokemuksen omaavia korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia ja tarvittavilla lisäopinnoilla edistetään heidän pääsyä työmarkkinoille. Konsepti rakennetaan ja toteutetaan yhteistyössä Metropolia, Karelia ja Oulun ammattikorkeakoulujen, yritysten ja korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien toimesta. (8.) SIMHEapp tuo osaamisen tunnistamisen ja korkeakoulutukseen ohjauksen puhelimeen Opetus- ja Kulttuuriministeriön rahoittamassa hankkeessa tavoitteena on mahdollistaa digitaalisen palvelun avulla turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien osaamisen tunnistaminen ja korkea-asteen koulutuspoluille ohjaaminen. Palvelua kehitetään SIMHE vastuuammattikorkeakoulujen (Karelia, Metropolia ja Oulun ammattikorkeakoulu) toimesta ja se on ensisijaisesti suunnattu maahanmuuttajien itsenäiseen käyttöön. Valmista palvelua on tarkoitus päästä käyttämään viimeistään syksyllä 2019, mutta erilaisia testiversioita tarjotaan koekäyttöön jo aikaisemmin. (9.) Miten SIMHE palapelin rakentamisessa onnistutaan?  SIMHE verkoston toiminnassa vahvuutena on ollut kaikkien toimijoiden hyvä sitoutuminen, erinomainen yhteistyö ja yhteinen tahtotila ratkaista kotoutumisen haasteita.  Tärkeätä on ollut myös rahoituksen saaminen kehittämistyöhön. Palapelin kokoamisessa ratkaisevaa on tulevaisuudessa myös se, miten hyvin pystymme integroimaan uudet käytänteet osaksi korkeakoulujen arkea. SIMHE palapelin rakentaminen ei siis ole vain yksittäisten hanketoimijoiden, vaan koko korkeakoulun juttu.   Lähteet:  Kotouttamisen osaamiskeskus. N.d. Saatavissa osoitteessa: https://kotouttaminen.fi/etusivu, lainattu 21.11.2018  Stenberg, H., Autero, M. & Ala-Nikkola, E.. Osaamisella ei ole rajoja. Vastuukorkeakoulutoiminta maahanmuuttajien integraation tukena Suomessa.  Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja 2018 Valmentavasta valmiiksi kehittämishanke. N.d. Saatavissa osoitteessa: https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/valmentavasta-valmiiksi/ ,lainattu 26.11.2018 Tilastokeskuksen väestöennuste. N.d. Saatavissa osoitteessa: https://www.stat.fi/til/vaenn/2018/vaenn_2018_2018-11-16_tie_001_fi.html , lainattu 26.11.2018 UTH-tutkimus. N.d. Saatavissa osoitteessa: www.terveytemme.fi/uth/, lainattu 26.11.2018 SOTE-silta kehittämishanke. N.d. Saatavissa osoitteessa: https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/sote-silta/ , lainattu 26.11.2018 Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen käyttöön Suomessa kehittämishanke. N.d. Saatavissa osoitteessa: https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/osaaminen-kayttoon-suomessa/, lainattu 27.11.2018 SIMHE polku osaamisen tunnistamisesta ja täydentämisestä työllistymiseen kehittämishanke. N.d. Saatavissa osoitteessa: https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/?RepoProject=5505, lainattu 27.11.2018 SIMHEapp kehittämishanke. N.d. Saatavissa osoitteessa: https://simheapp.karelia.fi/, lainattu 26.11.2018