Suositukset hakumenettelystä maahanmuuttajien valmentaviin koulutuksiin valmistuivat

Omaishoito on ratkaiseva osa suomalaista hyvinvointijärjestelmää. Se mahdollistaa monille ikääntyneille ja sairaille elämisen omassa kodissaan. Omaishoito tulisi nähdä koko yhteiskuntaa tukevana voimavarana, jonka avulla säästetään yhteiskunnan resursseja ja mahdollistetaan hoidettavien kotona asuminen (Kaivolainen 2011: 1). Omaishoito on suomalaisten hyvinvointipalvelujen kulmakivi. Se mahdollistaa monille ikääntyneille ja sairaille turvallisen asumisen kotona. Silti tämä järjestelmä ei toimi ilman omaishoitajien riittävää tukea. Tässä kuvioon astuu lyhytaikaishoito, jonka tehtävänä on tarjota omaishoitajille hengähdystaukoja. Mutta mitä tapahtuu, kun yhteistyö lyhytaikaishoidon ja omaishoitajien välillä ei toimi? Tämä kysymys oli keskiössä YAMK-opinnäytetyössäni, jossa tarkastelin sitä, miten voimme parantaa omaishoitoperheiden ja lyhytaikaishoitoyksiköiden välistä yhteistyötä ja luottamusta. Tulokset osoittavat, että vaikka tavoitteet ovat yhteiset, matka sujuvaan yhteistyöhön on vielä kesken. Suomalaisen hoitotyön haasteet Opinnäytetyöni keskeiset löydökset osoittavat, että suurimmat yhteistyön haasteet liittyvät tiedonkulun epäselvyyksiin, hoitohenkilökunnan vaihtuvuuteen ja joustamattomiin palvelukäytäntöihin. Omaishoitajat kokivat, että heidän antamansa tiedot hoidettavien erityistarpeista jäivät usein huomiotta, mikä heikensi luottamusta hoitoyksiköihin. Lyhytaikaishoidon resurssien puute johti tilanteisiin, joissa hoidettavien toimintakyky heikkeni hoitojaksojen aikana. Esimerkiksi hoidettavan lääkemuutokset tai erityisruokavaliot eivät aina välittyneet hoitohenkilökunnalle. Eräs haastateltava kertoi, kuinka hän joutui lähes päivittäin tarkistamaan, että kaikki oli hoitojakson aikana tehty oikein. Tiedonkulun puutteet eivät ole vain käytännön ongelmia ne syövät luottamusta. Kun omaishoitaja ei voi olla varma, että hänen läheisensä tarpeet huomioidaan, hän saattaa jättää lyhytaikaishoidon käyttämättä. Tämä taas johtaa siihen, että omaishoitajat eivät saa kaipaamaansa lepoa ja uupuvat entisestään. Tutkimukset osoittavat, että tiedonkulku ja palveluiden joustamattomuus ovat suurimmat yhteistyön esteet lyhytaikaishoidon ja omaishoitajien välillä. Esimerkiksi hoitajien vaihtuvuus heikentää hoidon jatkuvuutta, mikä lisää omaishoitajien kuormitusta. Tämä ongelma ei ole yksittäinen poikkeus, vaan se kuvastaa laajempaa tarvetta kehittää palvelujärjestelmiä (Juntunen & Salminen 2011: 3). Kun lyhytaikaishoito ei vastaa omaishoitajien tarpeisiin, seuraukset ovat kauaskantoiset. Vapaapäivistä kieltäytyminen, stressin kasvu ja uupumus ovat asioita, jotka vaarantavat omaishoitajien hyvinvoinnin. Tässä kohtaa palveluiden joustavuus ja selkeä tiedonkulku nousevat keskiöön. Tiedonkulku on luottamuksen perusta Omaishoitajat ovat hoidettaviensa parhaita asiantuntijoita, mutta tämä tieto ei aina tavoita lyhytaikaishoitoyksiköitä. Yksinkertaisetkin asiat, kuten erityisruokavaliot tai lääkemuutokset, voivat jäädä huomioimatta. Tämä lisää omaishoitajien taakkaa, sillä heidän on varmistettava, että hoitokäytännöt pysyvät yhdenmukaisina. (Harju & Ramadan, 2021.) Selkeät viestintäkäytännöt, kuten kirjalliset ohjeet ja säännölliset keskustelut hoitohenkilökunnan kanssa, voisivat merkittävästi parantaa tilannetta. Toinen suuri ongelma, joka korostui opinnäytetyössäni, oli hoitajien vaihtuvuus. Useat omaishoitajat kertoivat, että jokaisella hoitojaksolla oli uusi hoitaja, joka ei tuntenut hoidettavaa. Tämä johti tilanteisiin, joissa omaishoitajan piti aina aloittaa alusta: kertoa hoidettavan tarpeista, rutiineista ja erityisohjeista. Se lisäsi stressiä tilanteessa, jonka pitäisi tarjota helpotusta. Vakiohenkilöstö, joka tuntee hoidettavan, tekee yhteistyöstä sujuvampaa ja rakentaa luottamusta. Yhteistyö on vuorovaikutusta. Hoitohenkilökunnan tulee kuunnella omaishoitajia, mutta myös antaa heille palautetta. Kun omaishoitajat tietävät, miten hoitojakso on sujunut, he voivat luottaa siihen, että heidän läheisensä on ollut hyvässä hoidossa. Joustavat käytännöt tukevat jaksamista Opinnäytetyön haastatteluissa kävi ilmi, että lyhytaikaishoidon hoitojaksot suunniteltiin usein hoitopaikan resurssien, ei perheiden tarpeiden mukaan. Tämä jäykkyys heikentää omaishoitajien mahdollisuuksia käyttää palveluita silloin, kun he niitä eniten tarvitsevat. Lyhytaikaishoito ei ole vain omaishoitajan lepohetki. Se on myös mahdollisuus kuntouttaa ja tukea hoidettavan hyvinvointia. Tässä joustavat palvelut ovat avainasemassa. Hoitojaksojen pituus ja ajankohta tulisi suunnitella perheiden yksilölliset tarpeet huomioiden, ei pelkästään hoitoyksikön resurssien perusteella. Kohti parempaa yhteistyötä Palautteen antaminen ja saaminen nousi haastatteluissa merkittäväksi teemaksi. Monet omaishoitajat kertoivat, että hoitojaksojen jälkeen heille annettiin vain yleisluonteisia kommentteja, kuten "kaikki meni hyvin". Tämä jätti heidät kaipaamaan tarkempaa tietoa siitä, miten hoidettava pärjäsi ja miten hoito voisi seuraavalla kerralla olla vielä parempaa. Käytännön esimerkkinä voisi toimia toimintamalli, jossa omaishoitajat osallistuvat hoidon suunnitteluun aktiivisesti. Näin he voivat varmistua siitä, että hoito vastaa heidän odotuksiaan ja tarpeitaan. (Voutilainen & Tiikkainen & Särkikangas 2019.) Opinnäytetyöni tulokset antavat selkeitä kehitysehdotuksia, joita hyvinvointialueet voivat hyödyntää. Kyse ei ole vain palveluiden parantamisesta, kyse on omaishoitajien jaksamisesta ja heidän läheistensä hyvinvoinnista. Kun yhteistyö toimii, koko yhteiskunta voittaa. Omaishoito ja lyhytaikaishoito ovat yhdessä enemmän kuin osiensa summa. Ne täydentävät toisiaan ja tukevat perheiden jaksamista. Tästä yhteistyöstä hyötyvät kaikki: omaishoitajat, heidän läheisensä ja yhteiskunta kokonaisuudessaan. On selvää, että sujuva tiedonkulku, henkilöstön jatkuvuus ja joustavat käytännöt ovat ratkaisuja, jotka voivat vahvistaa luottamusta ja parantaa hoidon laatua. Nyt on aika ottaa nämä opit käyttöön ja rakentaa yhdessä toimivampaa järjestelmää. Kirjoitus perustuu vanhustyön (YAMK) opinnäytetyöhön Miten lisätä yhteistyötä ja luottamusta omaishoitoperheiden ja lyhytaikaishoidon välillä (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2025). Opinnäytetyö toteutettiin laadullisen tapaustutkimuksen keinoin, ja siinä haastateltiin omaishoitoperheitä teemahaastatteluiden avulla. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202501161444 Kirjoittaja Sara Mikander, geronomi (AMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Harju, H. & Ramadan, F. 2021. Omaishoidon monet kasvot. Vanhustyö-lehti (1). Juntunen, K. & Salminen, A.-L. 2011. Omaishoitajan jaksamisen ja tuen tarpeen arviointi. COPEindeksi suomalaisen sosiaali- ja terveyshuollon käyttöön. Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 78. Kaivolainen, M. 2011. Omaishoitaja asiakkaana. Teoksessa Kaivolainen, M. ym. (toim.). Omaishoito. Tietoa ja tukea yhteistyöhön. Helsinki: Duodecim. Voutilainen, P., Tiikkainen, P. & Särkikangas, M. 2019. Omaishoitajien kokemuksia ja tuen tarpeita: Kyselytutkimus Pohjois-Suomessa. Gerontologia 33 (3), 153–168.

Työelämä ja oppilaitokset ovat tehneet vuosikausia yhteistyötä, jossa saavutettujen hyötyjen on usein katsottu olevan riittäviä ja näin tuttuja yhteistyön tapoja on jatkettu pitkiäkin aikoja. Perinteisen yhteistyön hyödyt näyttäytyvät kuitenkin helposti pistemäisinä sekä työelämälle että opiskelijoille. Kehittäjäkumppanuus tuo yhteistyöhön uusia ulottuvuuksia mahdollistamalla monien eri toimijoiden, kuten asiakkaiden, työntekijöiden, opiskelijoiden sekä opettajien sekä muiden verkostotoimijoiden tasa-arvoisen kuulluksi tulemisen, asiantuntijuuden hyödyntämisen sekä vaikuttamismahdollisuuksien näkyväksi tekemisen. Unesco on vuonna 1986 määritellyt kehittäjäkumppanuuden yhdessä työskentelyksi (working together), jossa jokaisella kehittäjätiimin jäsenellä on olennaista tietoa ja yhteiset tavoitteet määritelty, yhteistyö on vastavuoroista sekä työskentelyssä vallitsee molemminpuolinen kunnioitus. Määritelmä on edelleen ajankohtainen ja paikkansapitävä sote-alan kehittämisessä, joka tähtää eri toimijoiden aktiiviseen rooliin myös kehittämistyössä. Kehittäjäkumppanit voivat olla palveluiden käyttäjiä tai heidän läheisiään, sekä palvelujen tuottajia ja järjestäjiä, jotka ovat ammattilaisia tai vapaaehtoisia toimijoita. Jotta kehittäjäkumppanuus toteutuisi, on kehittämisprosessin rakennuttava suunnitelmallisesti yhteistoiminnassa ja sen tulee hyödyttää kaikkia kehittämisessä mukana olevia osapuolia. (Harra, Sipari & Mäkinen 2017:147.) Kumppanuudesta voidaan puhua Maijasen ja Haikaran (2014: 12–13) mukaan silloin, kun toiminnan rakenteet ja prosessit ovat mahdollisimman matalahierarkkisia ja pidemmälle aikajänteelle määrittyviä.  Tavoitteiden tulee olla yhdessä jaettuja, ja päätöksenteon tulee toteutua yhteisesti. Kumppanuudessa toimijoiden välillä vallitsee luottamus ja toiminta tuottaa synergiaetuja ja lisää yhteistä hyvää. Kumppanuus edellyttää myös sitä, että vastuu tuloksista ja seurauksista tulee olla jaettuja. Maijasen ja Haikaran (2014: 13) mukaan haasteellisinta kumppanuuden toteutumisessa on toimijoiden motivoiminen. Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Hyvissä handuissa himassa -hankkeen päätavoitteena on vahvistaa Helsingin kaupungin Itäisen kotihoidon, Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston keskinäistä kehittäjäkumppanuutta ja kumppanuutta opintojen työelämälähtöisyyden lisäämiseksi. Hanke on tarjonnut Metropolian hanketyöntekijöille ja sisäisille asiantuntijoille mahdollisuuden kehittää toimintatapoja ja kumppanuutta tukevia malleja sekä koordinoida kehittäjäkumppanuuden rakentumista. Tutkimuskirjallisuudessa todetaankin, että yleensä silloin kun organisaatiot ovat valmiita kumppanuuden vaatimiin panostuksiin, voidaan itsessään puhua jo kumppanuudesta (Maijanen & Haikara 2014: 13). Kumppanuuden vahvistaminen vaatii aikaa, yhdessä toimimista ja synergiaa Kumppanuuden saavuttaminen on oman aikansa vievä, hitaasti etenevä pitkäkestoinen prosessi. Kumppanuutta onkin kuvattu toimijoiden pitkäkestoisena liittoumana (Engeström 2006, 19 Maijasen & Haikaran 2014, 15 mukaan). Kertaluonteista tai pienimuotoista yhteistyöstä ei siis voida pitää kumppanuutena (Maijanen ja Haikara 2014: 13). Työelämäyhteistyö kotihoidon ja ammattikorkeakoulun välillä on perinteisesti ollut nimenomaan lyhytaikaista tai pienimuotoista. Esimerkkejä tästä ovat opiskelija–ohjaaja-parityöskentelylle rakentuvat harjoittelut, opinnäytetyöt ja kertaluonteiset pienet projektit. Nämä kaikki perinteiset yhteistyön tavat ovat hyviä ja tärkeitä, mutta kehittäjäkumppanuuden ja kumppanuudessa toimimisen tietoiseen rakentamiseen tarvitaan uudenlaisia toimintatapoja (Harra, Sipari & Mäkinen 2017: 147). Ensimmäinen askel kumppanuutta tavoiteltaessa on se, että kukin toimija selkiyttää oman perustehtävän ja tavoitteet sekä sen, missä asioissa ja tehtävissä tarvitaan kumppanuutta ja millaista kumppanuutta haetaan. (Viirkorpi 2004, 13. Maijasen & Haikaran 2014, 13 mukaan.) Hanketta valmisteltaessa prosessissa tunnistettiin eri osapuolten tavoitteita ja yhteiset rajapinnat hankkeen tavoitteelle ja kumppanuudelle löytyivät myös helposti. Kaikkia näitä yhteisiä tavoitteita ja toiveita yhdisti luonnollisesti tärkein – iäkkään ihmisen paras. Kotihoito tekee työtä kotona asuvan, usein iäkkään ihmisen hyvinvoinnin ja terveyden tukemiseksi ja edistämiseksi, samoin kuin oppilaitoksissa tehdään työtä sen eteen, että sieltä valmistuu työelämään osaavia ammattilaisia, jotka toimivat työssään tukien iäkkään ihmisen hyvän elämän toteutumista perustellun tiedon varassa. Molemmissa tilanteissa asiakas nähdään oman elämänsä asiantuntijana ja aktiivisena toimijana. Oli selvää, että kumppanuutta tarvittaisiin tuomaan oppilaitoksia ja kotihoitoa lähemmäksi toisiaan. Kotihoito toivoi voivansa ratkoa tulevaisuudessa esimerkiksi kehittämishaasteitaan tai asiakas-casejaan teoriaan peilaten yhteistyössä asiakkaan ja opiskelijoiden kanssa. Tämä tuki myös Helsingin kaupungin strategiaa, jossa kaupungista pyritään luomaan elinikäisen oppimisen innovatiivinen kokeilukaupunki. Kotihoito toivoi myös tulevaisuuden työelämätaitoja omaavia osaajia, jotka pitävät kotihoitoa kiinnostavana työpaikkana. (Hyvissä handuissa himassa -hankesuunnitelma 2018.) Oppilaitokset tarvitsivat kumppanuutta edistämään pitkäkestoisempaa työelämäyhteistyötä sekä vahvistamaan 2. asteen ja AMK-opiskelijoiden yhteistyötä työelämässä. Tällöin yhteistyötä opittaisiin tekemään jo opintojen aikana ja näin yhteistyö voisi olla luontevaa myös valmistumisen jälkeen työelämässä. Yhtenä tärkeänä tavoitteena onkin vahvistaa opiskelijoiden tulevaisuuden työelämätaitoja, joita ei täysin saavuteta nykyisillä toimintamalleilla, Tulevaisuuden tärkeiksi työelämätaidoiksi hankkeessa on tunnistettu monialainen kumppanuusosaaminen, konsultatiivinen osaaminen ja asiakas- ja ihmislähtöinen kehittämisosaaminen. (Hyvissä handuissa himassa -hankesuunnitelma 2018.) Olennaista kumppanuudessa on lisäarvon syntyminen eri osapuolille. Lisäarvo perustuu ennen kaikkea osapuolten yhteisten etujen etsimiseen ja tämän myötä oppimiseen (Mustakangas ym. 2003, 62). Hankkeen lähtökohdat on rakennettu lisäarvon tuottamiselle hankkeessa mukana oleville toimijoille. Hankkeen toiminnan aikana eri toimijat (työelämä, opiskelijat, asiakkaat ja opettajat) ovat oppineen monialaisuuden ja kumppanuuden hyödyistä, mitkä puolestaan ovat lisännet motivaatiota tällaisen toimintatavan juurruttamiselle. Kumppanuuteen vaaditaan aina vuorovaikutusta ja luottamusta. Työyhteisössä, kuten muissakin inhimillisissä vuorovaikutustilanteissa, luottamus on kaiken perusta. Työyhteisössä luottamusta synnyttää osallistava ja oikeudenmukainen johtaminen, toimiva ryhmätyö ja työntekijöiden itsenäisyyden korostaminen. (Piippo, Sankelo, Valtanen & Sinervo 2015: 154.) Luottamus on sitä tärkeämpää, mitä enemmän työntekijät ovat riippuvaisia toisistaan ja mitä haastavampi on koko organisaation tehtävä. Hyvä luottamus edistää työilmapiiriä ja työntekijöiden jaksamista. Työntekijät ovat sitoutuneita työhönsä ja se luo turvallisuuden tunnetta. Luottamus edellyttää toimijoiden keskinäistä yhteistyötä, kommunikointia, sitoutumista ja yhteistä tavoitetta. (Raatikainen 2015: 150.) Kun luottamus vahvistuu, yhteistyö voi kehittyä kumppanuudeksi. (Piippo, Sankelo, Valtanen & Sinervo 2015: 153–154.) hyvät vuorovaikutussuhteet rakentuvat ajan myötä positiivisten kokemusten kautta ja tutustumalla toisiin. Hankkeessa luottamusta on lähetty rakentamaan kotihoidon ja oppilaitosten toimijoiden välille hanketoimijoiden jalkautumisella kotihoitoon, opiskelijoiden asiakaslähtöisen monialaisen tiimiharjoittelun kautta, missä opiskelijat integroituvat ryhmänä osaksi kotihoidon tiimiä sekä erilaisin yhteiskehittelytyöpajoin kohtauttamalla eri toimijoita yhteisten teemojen äärellä. Kehittäjäkumppanuudestako ratkaisu sote-alan tulevaisuuden haasteisiin? Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suuressa muutoksessa sote-uudistuksen ja suurten ikäluokkien ikääntymisen johdosta. Voisiko työelämän ja oppilaitosten tiiviimpi, pitkäjänteisesti rakennettu kehittäjäkumppanuus tuoda mukanaan ratkaisuja ja uusia avauksia tähän? Voitaisiinko yhdessä tunnistettuja ja synergiaa tuottavia toimintatapoja kehittää yhdessä vastaamaan hankalaan ja vaativaan sosiaali- ja terveyspalveluiden muutokseen? Tavoitteena sote -alalla on asiakkaan hyvän elämän edistäminen ja tukeminen. Tähän päästään parhaiten, kun toimitaan kumppanuudessa monialaisesti asiakkaiden sekä ammattilaisten ja opiskelijoiden kesken avoimessa, kehittävässä, arvostavassa ja luottamusta rakentavasta ilmapiirissä. Kehittäjäkumppanuus ei ole yksin työskentelyä. Se vaatii jokaiselta toimijalta ymmärrystä kumppanuudesta ja omasta roolista, aitoa panostusta ja sitoutumista, halua tunnistaa toisen taidot ja osaaminen, tasa-arvoisuutta, toisen kunnioitusta ja hyvää vuorovaikutusta. Hanke jatkaa motivoituneine toimijoineen tämän tärkeän ja innostavan aiheen äärellä helmikuuhun 2022, joten vielä on hyvin aikaa jatkaa kehittäjäkumppanuuden rakentamista kotihoidon ja oppilaitosten välille kumppanuuden lähtökohdista käsin ja luoda hankkeessa luvattuja tuotoksia kaikkien kehittäjäkumppanuudesta ja uudenlaista osaamista vahvistavista toimintatavoista kiinnostuneiden käyttöön. Kirjoittajat geronomitutkinnon lehtori sekä kolme geronomiopiskelijaa Mari Heitto on Hyvissä handuissa himassa -hankkeen projektipäällikkö ja geronomitutkinnon tutkintovastaava. Yhtenä tutkinnon opettajatiimin jäsenenä hänen työnsä on edistää geronomiopiskelijoiden tietojen, taitojen ja asenteiden vahvistumista vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeisiin ikäihmisten palveluissa. Geronomitutkinnossa opetus perustuu kumppanuusajatteluun ja projektioppimiseen, joka toteutuu tiiviissä työelämäyhteistyössä. Henna Karvonen on pitkään toiminut vanhustyössä, mutta kotihoito on tuntematon osa-alue. Moniammatillinen yhteistyö, joka on oleellinen osa kehittäjäkumppanuutta, on Hennan inspiraatio ja mielenkiinnon kohde. ”Tehokkaalla ammatillisella yhteistyöllä parannamme vanhusten elämänlaatua ja hyvinvointia myös tulevaisuudessa.” Mari Koskinen on alanvaihtaja vakuutusmaailmasta. Hän on tottunut moniammatilliseen työskentelyyn aiemmalla urallaan ja tämän takia moniammatillisuuden kehittäminen myös sote-alalla kiinnostaa häntä. Anu Mutka on fysioterapeutti, jolle vanhukset ovat aina olleet ainut oikea asiakasryhmä. Täydellinen väsyminen monialaisen yhteistyön toimimattomuuteen ja sote-alan hierarkkisiin rakenteisiin pakotti etsimään uutta polkua rakkaan vanhustyön saralta. “Kehittäjäkumppanuus on nyt se unelma, jota kohti kuljen silmät tähtinä ja sydämeni palolla!!!” Lähteet Harra, Toini, Sipari, Salla & Mäkinen Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli, Kairala, Maarit, Lyly Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 147–164. Maijanen H. Haikara P. 2014. Kumppanuuskäsikirja – näkökulmia monitoimijaisen yhteistyön kehittämiseen. Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisuja A. 8:2014. Piippo, Jukka, Sankelo, Merja, Valtanen, Elisa & Sinervo, Timo 2015. Luottamuksen merkitys innovatiivisuudelle ja luovuudelle. Teoksessa Saarisilta, Jaana & Heikkilä, Johanna (toim.): Yhdessä innovoimaan -osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtaminen sosiaali- ja terveysalan muutoksessa. Osuva-tutkimushankkeen loppuraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 4/2015. Tampere: Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy. 153–166 Raatikainen, Eija 2015. Lujita luottamusta. Asiakassuhteen rakentaminen sosiaali- ja terveysalalla. PS-kustannus. Juva. Strandman, Kristiina & Palo, Miia 2017. Dialogi yhteiskehittämisen ytimessä. Teoksessa: Pohjola, Anneli, Kairala, Maarit, Lyly Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 129–146.  

Suomalaiset ammattikorkeakoulut ovat vahvoja toimijoita. Ne rakentavat ennakoivasti osaamista ja kyvykkyyttä, jolla yksilöt, yhteisöt ja koko yhteiskunta voivat vastata tulevaisuuden haasteisiin. Työ- ja toimintaympäristöt muuttuvat jatkuvasti. Kun osaamista uudistetaan, tutkintoihin tähtäävän koulutuksen rinnalla keskeistä on ketterä, oppijalähtöinen osaamisen rakentuminen työuran myöhemmissä vaiheissa. Ammattikorkeakouluilla ja niissä toimivilla tutkinnoilla on tässä merkittävä vastuu. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme, miten tulevaisuustyöskentely ja yhteiskehittäminen toimivat kuntoutuksen kehittäminen (YAMK) -tutkinnon opetussuunnitelmatyön kivijalkoina. Kuntoutuksen kehittäminen (YAMK) -tutkinto käynnistyy Metropolia Ammattikorkeakoulussa syksyllä 2025. Uudistuvan tutkinnon keskeisenä teemana on tulevaisuusvaikuttavan kuntoutuksen kehittämisosaamisen vahvistaminen, mikä edellytti opetussuunnitelmatyössä muun muassa yhteiskunnallisten muutosvoimien ja megatrendien (Sitra 2023), korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kehittämisen visioiden (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017; Opetus- ja kulttuuriministeriö 2022) sekä tulevaisuuden työelämässä tarvittavan osaamisen vaatimusten huomiointia (mm. Leveälahti ym. 2019; Hanhijoki 2020). Toinen keskeinen lähtökohta tutkinnon kehittämiselle oli oppivan yhteisön luominen (Nyyssölä 2022), mikä tarkoitti jatkuvaa vuoropuhelua työelämän ja muiden sidosryhmien kanssa. Opetussuunnitelman tulevaisuusorientoitunut yhteiskehittäminen Käynnistyvä tutkinto perusti opetussuunnitelmatyönsä tulevaisuustyöskentelylle (ks. Parkkonen & Vataja 2019). Opetussuunnitelman kehittämisprosessista muodostui iteratiivinen, ja siinä korostuivat eri toimijoiden ja sidosryhmien osallistuminen ja asiantuntijuus. Kehittämiseen osallistuivat työelämätoimijoista muodostettu ohjausryhmä, aiemman kuntoutus (YAMK) -tutkinto-ohjelman opiskelijat ja alumnit työelämäyhteyksineen sekä tutkinto-ohjelman opettajat. Opetussuunnitelman kehittämisprosessin aikana osallistujat määrittelivät tulevaisuudessa tarvittavaa kuntoutuksen kehittämis- ja johtamisosaamista ja kehittivät koulutuksen sisältöjä sen laadun ja työelämävastaavuuden vahvistamiseksi. Koulutuksen yhteiskehittely oli monimuotoista. Se sisälsi yhdessä rakennettua ymmärrystä koulutuksen tehtävästä ja sen tuottamasta osaamisesta, palautekyselyitä sekä kannanottoja kuntoutuksen kehittämis- ja johtamisosaamisen sisällöistä. Sytykkeenä yhteiselle keskustelulle ja koulutuksen sisältöjen suunnittelulle toimivat erilaiset kuntoutuksen tulevaisuuden osaamistarpeita, kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen kehittämistä (Rantakokko & Sipari 2022) ja työelämämuutosta ennakoivat dokumentit sekä Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n (2022) suositukset YAMK-tutkintojen yhteisistä kompetensseista. Kuvaus tulevaisuudessa tarvittavasta osaamisesta rakennettiin yhdessä eri toimijoiden kanssa, ja sitä hyödynnettiin opetussuunnitelman kirjoitustyössä. Tulevaisuussuuntautunut kehittämisorientaatio koettiin erityisen tärkeäksi, jotta tutkinnosta valmistuvilla olisi vahva osaaminen ennakoida ja uudistaa työelämää tutkimuksellisella otteella. Ohjausryhmässä kuvattiin opetussuunnitelmatyötä seuraavasti: Työantajan näkökulmasta tutkinnon tuottamasta osaamisesta on hyötyä työelämän kehittämisessä, tutkinto tarjoaa ajankohtaista ja uutta näkökulmaa kuntoutukseen ja sen kehittämiseen. Uudistavaa osaamista yksilöllisesti räätälöiden Avoimella korkeakouluopetuksella ja jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien vahvistamisella on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä. Uudistamalla korkeakoulujen jatkuvan oppimisen tarjontaa mahdollistetaan työelämän tarpeisiin vastaavan osaamisen päivittäminen ja uudistaminen ketterästi ja eri käyttäjäryhmien tarpeisiin sopien (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2022). Myös Metropolia AMK:n strategiassa yhtenä keskeisenä painopisteenä on jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien vahvistaminen esimerkiksi joustavia ja yksilöllisiä oppimisratkaisuja kehittämällä (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020a; Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020b). Uudessa Kuntoutuksen kehittämisen YAMK-tutkinnossa jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien rakentamiseen tartuttiin ponnekkaasti. Oppijan valinnanvapautta lisättiin rakentamalla opetussuunnitelmaan 30 opintopisteen täydentävän osaamisen kokonaisuus, jonka sisällön oppija räätälöi itselleen henkilökohtaisen opinto- ja urasuunnitelman mukaisesti. Uudenlaisen tutkintorakenteen myötä oppijoilla on mahdollisuus suunnata oman osaamisensa kehittymistä henkilökohtaisten tavoitteidensa suunnassa, kuten johtamisessa ja lähiesihenkilötyössä tai tutkimus- ja projektitoiminnassa. Kuten ohjausryhmässä todettiin: Uudessa opetussuunnitelmassa vahvuutena on se, että tutkintoa pystyy rakentamaan oman intressin pohjalta valinnaisuuden osalta. Täydentävää osaamista voi suunnitella tulevia jatkopolkuja ajatellen. Tästä on merkittävää hyötyä opiskelijalle. Tämän lisäksi kuntoutuksen kehittäminen (YAMK)-tutkinnon suunnittelussa huomioitiin Jatkuvan oppimisen strategia 2030 (OKM). Konkreettisesti se tarkoitti, että tutkintoon rakennettiin väyläopinnot, lisättiin opintotarjontaa avoimen ammattikorkeakoulun kautta suoritettavaksi sekä uudistettiin pääsykoemenettely valintakurssimuotoiseksi. Syksystä 2025 alkaen tutkinto-opiskelijaksi on siis mahdollista hakeutua myös vaihtoehtoista reittiä pitkin Kuntoutuksen kehittämisen väyläopintojen kautta. Suorittamalla 15 opintopisteen verran opetussuunnitelman mukaisia ensimmäisen vuoden opintoja tutkintokoulutuksen ryhmän mukana avautuu reitti tutkinto-opiskelijaksi erillishaun kautta. Toinen tärkeä jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien avaaja uudessa tutkinnossa on, että siihen rakennettiin kahden opintopisteen laajuinen maksuton opintojakso ”Kuntoutuksen kehittämisen johtaminen – merkityksellisen kuntoutuksen rakentuminen”, joka on tarjolla Metropolian avoimen AMK:n tarjottimella. Opintojakso toimii valintakurssina tutkintoon hakeville, mutta se tarjoaa samalla myös kurkistuksen tutkinnon keskeisistä sisällöistä kaikille kuntoutuksen kehittämisestä kiinnostuneille. Väyläopinnot ja avoimen AMK:n tarjottimella valittavissa olevat opinnot antavat työelämässä toimivalle kuntoutuksen ammattilaiselle mahdollisuuden suorittaa yksittäisiä YAMK-tutkinnon opintoja oman osaamisensa täydentämiseksi ilman sitoutumista koko tutkinnon suorittamiseen. YAMK-tutkinnoista tulevaisuuden kehittäjiksi ja ratkaisijoiksi Ylempi ammattikorkeakoulututkinto palvelee monenlaisia ura- ja etenemismahdollisuuksia työelämän muuttuessa yhä moninaisemmaksi työurien suhteen (Ojala & Isopahkala-Bouret 2020). Myös työelämässä YAMK-tutkintojen arvostus on kasvanut erityisesti sen työelämälähtöisyyden ja hyvän työllistyvyyden ansiosta (Sahlberg 2021). Tuore ammattikorkeakoulujen uraseurantakysely osoittaa, että noin 70 % YAMK-tutkinnon suorittaneista on tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä suorittamaansa tutkintoon ja 50 % tutkinnon suorittaneista työskentelee erilaisissa johtamis- ja kehittämistehtävissä viisi vuotta valmistumisen jälkeen (Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen). Tutkinnon suorittamisen on todettu johtavan myös korkeampaan ansiotasoon erityisesti sosiaali- ja terveysalalla (Böckerman & Haapanen & Jepsen 2019).  Osaamisen päivittämisen ja erilaisten urakehitysmahdollisuuksien rinnalla YAMK-tutkinnon suorittaminen antaa myös hakukelpoisuuden jatko-opintoihin yliopistossa. Edellä kuvatut näkökulmat ilmenevät myös kuntoutuksen YAMK-tutkinnon suorittaneiden uratarinoissa. Tutkinnosta valmistuneet ovat edenneet erilaisiin kuntoutuksen kehittämis-, asiantuntija- ja johtamistehtäviin tai suorittamaan väitöskirjaopintoja yliopistoihin. Valmistuneiden opiskelijoiden monipuolisista uratarinoista ja tutkinnon tuottamasta osaamisesta voi lukea lisää tutkinnon verkkosivuilta.    Lopuksi Haluamme kiittää tutkinnon ohjausryhmän jäseniä merkityksellisestä ja tulevaisuussuuntautuneesta työskentelystä ja asiantuntemuksesta uuden opetussuunnitelman kehittämisessä. Blogisarjassa on kaksi osaa. Sarjan ensimmäisessä osassa taustoitettiin tulevaisuusvaikuttavan kuntoutuksen kehittämistarpeita ja kehittämisessä tarvittavaa osaamista. Tässä osassa kuvataan tulevaisuustyöskentelyyn ja yhteiskehittelyyn perustuvaa opetussuunnitelmatyön toteutusta sekä jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia kuntoutuksen kehittämisosaamisen vahvistamiseksi. Kirjoittajat Kaisa Hartikainen on lehtori ja kuntoutuksen kehittäminen (YAMK) -tutkinnon tutkintovastaava. Hän tekee väitöskirjaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten yhteisestä osaamisesta laaja-alaisesti palveluita tarvitsevien asiakkaiden ihmislähtöisessä hoidossa. Hän on valtavan innostunut moniammatillisen koulutuksen kehittämisestä. Sari Helenius toimii lehtorina kuntoutuksen kehittäminen (YAMK) -tutkinnossa, opinnäytetyöohjaajana sekä erilaisissa projektityön tehtävissä Tulevaisuuskestävä terveys ja hyvinvointi -innovaatiokeskittymässä Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän on erityisen kiinnostunut yhteiskehittämisestä ja kumppanuusperustaisesta yhteistoiminnasta tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja oppimistoiminnassa (TKIO) kestävää hyvinvointia edistettäessä. Lähteet Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 2022. Suositus ammattikorkeakoulujen yhteisistä kompetensseista ja niiden soveltamisesta. Arene ry. Böckerman, Petri & Haapanen, Mika & Jepsen, Christopher 2019. Back to School: Labor-market Returns to Higher Vocational Schooling. Labour Economics 61, 101758. Hanhijoki, Ilpo 2020. Koulutus ja työvoiman kysyntä 2023. Raportit ja selvitykset 2020:6. Opetushallitus. Leveälahti, Samuli & Nieminen, Jenna & Nyyssölä, Kari & Suominen, Vihtori & Kotipelto, Suvipilvi (toim.) Osaamisrakenne 2025. Raportit ja selvitykset 2019:14. Opetushallitus. Metropolia 2020a. Strategia 2021–2030: Osaamisen rohkea uudistaja ja kestävän tulevaisuuden rakentaja. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Metropolia 2020b. Metropolia Ammattikorkeakoulun pedagogiset linjaukset strategiakaudelle 2030. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Nyyssölä, Kari 2022. Koulutus tulevaisuudessa. Ennakointinäkökulmia koulunkäyntiin, kehittämiseen ja osaamiseen. Raportit ja selvitykset 2022:1. Opetushallitus. Rantakokko, Merja & Sipari, Salla (toim.) 2022. Kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen strateginen tiekartta. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ojala, Kristiina & Isopahkala-Bouret, Ulpukka 2020. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto palvelee monenlaisia uravaihtoehtoja. AMK-lehti/UAS Journal 4/2020. Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen. Uraseuranta. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017. Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle. Vision tiekartta. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2022. Kansallinen korkeakoulujen jatkuvan oppimisen strategia 2030. Parkkonen, Pinja & Vataja, Katri 2019. Näkökulmia ja lähestymistapoja tulevaisuustyön ja ennakoinnin arviointiin. Julkaistu. 16.5.2019. Sitra. Sahlberg, Rea 2021. Yliopisto on tieteellinen, ammattikorkeakoulu keskittyy käytäntöön. Amen. Tutkimus Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon ja maisterin tutkinnon suhteesta mielipidekeskusteluissa. Pro Gradu -tutkielma. Turun yliopisto. Sitra 2023. Megatrendit.