Tieteisfiktiivisiä pohdintoja terveydenhuollosta – osa 1/2
11.10.2023
Sotemuotoilijat
Tulevaisuutta kuvaavat tieteisfiktiot ovat kuuluneet arkeemme kautta aikojen. On vähintäänkin herkullista pohtia tulevaisuutta ja kuvitella sen rajatonta potentiaalia. Terveydenhuollon tilannetta taaksepäin tarkastellessa vaikuttaa siltä, että moni aiemmin mahdottomalta tuntunut idea on tänä päivänä käytössä, kuten robottiavusteiset toimenpiteet, potilaan kotiin vietävät etäpalvelut tai esimerkiksi kipupotilaille kohdennetut virtuaaliset todellisuudet.
Huomionarvoista tieteisfiktiivisissä pohdinnoissa on se, että ne heijastelevat tieteellistä ja teknologista ymmärrystä ja ovat näin ollen oman aikansa spekulatiivisia tulkintoja. Tämän kaksiosaisen tekstikokonaisuuden ensimmäisessä osassa tarkastelen terveydenhuollon nykytilannetta tieteisfiktioihin ja tieteelliseen tutkimukseen perustuen. Seuraavassa osassa visioin tulevaa futuristisessa hengessä.
Toteutuneita tieteisfiktioita
Tieteiskirjallisuus on varsinaisesti alkanut kehittyä 1800-luvulla, ja tulevaisuuden terveydenhuolto on ollut yksi sen monista aiheista. Näissä fiktioissa on kuviteltu esimerkiksi seuraavien asioiden toteutuvan kaukaisessa tulevaisuudessa:
eliniän merkittävä piteneminen suhteessa sen ajan odotteeseen, joka oli noin 40–50 vuotta
lääketieteellisten laitteiden ja koneiden kehittyminen diagnostiikan ja hoidon tueksi, esimerkkinä sädehoito, joka on kehitetty 1900-luvun alkupuolella
uudenlaiset lääkkeet, joista esimerkiksi ensimmäiset antibiootit on otettu käyttöön 1940-luvulla.
Näiden kuvitelmien toteutumisen jälkeen terveydenhuollossa on nähty kiihtyvää teknologista kehitystä, jonka ansioista potilaiden hoito ja hoiva ovat nykypäivänä huipputasoa. Tähän omalta osaltaan ovat vaikuttaneet ainakin seuraavat teknologiset innovaatiot.
Virtuaaliset konsultaatiot ja etäohjattavat yhteysrobotit
Historia on kuvannut tilanteita lääketieteestä, joissa potilaan sairauksia diagnostisoidaan ja hoidetaan etäratkaisujen avulla. Nykyään etälääketiede1, virtuaaliset terveyskonsultaatiot2 ja etäohjattavat (telepresence) yhteysrobotit3,4 ovat laajasti terveydenhuollon toimijoiden käytössä. Hoidon ja hoivan monipuoliset mahdollisuudet vievät lääketieteelliset palvelut potilaiden kotiin ja mahdollistavat toimimisen esimerkiksi pitkien välimatkojen päästä tai haastavien terveystilanteiden, kuten pandemioiden aikana. Etäohjattavien yhteysrobottien (kuva 1) avulla ikäihmisiin voidaan olla yhteydessä tuttujen henkilöiden toimesta ympäröivistä olosuhteista huolimatta5.
Kuva 1. Etäohjattava yhteysrobotti, Webot2.
Sensorit, puettavat teknologiat ja erilaiset älykkäät seurantalaitteet
Laitteet, jotka seuraavat ihmisen toimintaa ja elintoimintoja, ovat laajasti arkipäivää. Kuluttajakäyttöön tarkoitettuja sensoreita, mittareita ja älykkäitä kelloja on markkinoilla sadoittain. Niiden avulla monet ovat tottuneet seuraamaan esimerkiksi päivän aikaista aktiivisuutta, askeleita, unta tai palautumiseen liitettyjä arvoja. Myös työ-, hoiva- ja arkikäytössä puettavilla teknologioilla on suuri rooli ja erilaisten sensoreiden avulla voidaankin seurata esimerkiksi kaatumista, lämpökuormitusta, ilmanlaadun muutoksia, lämpötilaa tai liikettä.6 Lisäksi erilaisilla lääkinnällisillä laitteilla voidaan reaaliajassa etäseuranta esimerkiksi sydäntauti-7 tai Parkinson potilaiden tilaa8.
Robottiavusteiset toimenpiteet
Ajatus leikkaussaleissa toimenpiteitä suorittavista roboteista on edelleen osin tieteisfiktiivistä, joskin robottiavusteiset toimenpiteet ovat yleisiä monilla kirurgian eri osa-alueilla, kuten urologiassa, gynekologiassa ja yleiskirurgiassa9. Ensimmäiset robottiavusteiset toimenpiteet on tehty 1980-luvulla10, mistä lähtien välineistön teknologinen kehitys on ollut nopeaa. Tällä hetkellä teknologia mahdollistaa esimerkiksi ihmiskäsien liikelaajuuden ylittämisen, josta on hyötyä erityisesti ahtaissa paikoissa tapahtuvissa toimenpiteissä. Robottiavusteisen kirurgian etuina ovat esimerkiksi pienemmät leikkaushaavat, potilaiden nopeampi toipuminen, lyhyempi sairaalassaoloaika, vähäisemmät haittavaikutukset11 ja vähäisempi uusintaleikkausten tarve12.
Bioniset raajaproteesit
Kuvaukset menetettyjen raajojen korvaamisesta edistyneillä mekaanisilla tai robottimaisilla varaosilla on toistunut tieteiskirjallisuudessa kautta aikojen. Bioniset proteesit ovat elektroniikkaa ja tietotekniikkaa sisältäviä keinotekoisia raajoja, joita nykyään voidaan perinteisten valmistustapojen lisäksi myös 3D-tulostaa13. Bionisia proteeseja (kuva 2) voidaan ohjata esimerkiksi lihasten supistusvoimaa ja erilaisia sensoreita hyödyntämällä, tavallisista mekaanisesti liikkuvista proteeseista poiketen.
Kuva 2. Bioninen käsiproteesi.
Laajennetut todellisuudet ja metaversumit
Tuoreinta osuutta toteutuneista tieteisfiktioista näyttelevät laajennetut ja yhdistetyt todellisuudet ja metaversumit, joissa todellisuus ja virtuaalinen maailma yhdistyvät. Teknisesti tähän kokonaisuuteen kuuluvat lisätty todellisuus (augmented reality, AR), virtuaalitodellisuus (virtual reality, VR) ja yhdistetty todellisuus (mixed reality, MR). Esimerkiksi virtuaalitodellisuuden avulla on helpotettu syöpäpotilaiden kipuja14 ja hoidettu ahdistuneisuushäiriöistä kärsiviä potilaita15.
Jo käytössä olevien yhdistettyjen todellisuuksien lisäksi kiinnostusta herättävät 3D-virtuaalimaailmat ja metaversumit, joilla tarkoitetaan “maailmoja maailmassa”. Näissä digitaalisissa ympäristöissä terveydenhuollon henkilöstö ja potilaat voivat toimia avattarien eli virtuaalisten hahmojen tai hologrammien eli lasersäteen avulla luotujen 3D-kuvien välityksellä (kuva 3). Tällä hetkellä metaversumeja hyödynnetään esimerkiksi, ikääntyvien16, mielenterveyspotilaiden17 ja autistien hoidossa18.
Kuva 3. Erilaisia toimijoita metaversumissa: ihminen, 2 virtuaalista hahmoa ja hologrammi.
Näiden esimerkkien avulla voidaan ajatella tieteisfiktioiden toimineen inspiraationa monille terveydenhuollon innovaatioille. Esimerkkeihin liitetyn tutkimustiedon perusteella nähdään, että moni alun perin utopistiseltakin vaikuttanut idea on kehittynyt todellisuudessa toimivaksi ratkaisuiksi. Vain aika näyttää, mihin terveydenhuoltomme voikaan teknisesti kehittyä. Erityisesti sitä pohdin seuraavassa tekstissä, "Futuristisia tulevaisuuskuvia terveydenhuollosta- osa 2/2".
Vuonna 2050 terveydenhuolto ei ole enää pelkästään sairauksien hoitoa, vaan se on muuttunut ennakoivaksi ja yksilölliseksi kokemukseksi. Älykkäät implantit seuraavat jatkuvasti terveytemme tilaa ja ennakoivat mahdolliset ongelmat ennen kuin ne edes ilmaantuvat. Genomitiedon avulla luodaan räätälöityjä hoitosuunnitelmia, jotka perustuvat jokaisen yksilön ainutlaatuiseen perimään. Tulevaisuuden terveydenhuolto on saavutettavissa kaikille, ja sen tavoitteena on pitkä ja terve elämä jokaiselle planeetan asukkaalle. 19
Kirjoittaja
Mari Virtanen on terveystieteilijä, yliopettaja (TtT) ja tutkintovastaava tutkinto-ohjelmassa Digitaalisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kliininen asiantuntija (YAMK). Hän on kiinnostunut sotepalvelujen innovatiivisesta kehittämisestä, hyvinvointialueiden digitalisaatiosta, uusien palveluratkaisujen muotoilusta ja digitaalisen potilasohjauksen rajattomista mahdollisuuksista. Näiden teemojen parissa hän opettaa ja tekee laajasti tutkimusta ja kehittämistyötä.
Lähteet
1 Jang-Jaccard, J., Nepal, S., Celler, B. & Yan, B. (2016). WebRTC-based video conferencing service for telehealth. Computing, 98:169–193.
2 Ghatak, S., Chakraborty, S., Goswami, RD. & Paul, H. (2022). Metaverse and its Impact in Healthcare. Proceedings of the 4th Virtual International Conference Path to a Knowledge Society- Managing Risks and Innovation. PaKSoM.
3 Naseer, F., Khan, MN. & Altalbe, A. (2023). Telepresence Robot with DRL Assisted Delay Compensation in IoT-Enabled Sustainable Healthcare Environment. Sustainability, 15:4.
4 Altalbe, A., Khan, M.N., Tahir, M. & Shahzad, A. (2023). Orientation Control Design of a Telepresence Robot: An Experimental Verification in Healthcare System. Applied Sciences, 13, 6827.
5 Koceski, S. & Koceska, N. (2016). Evaluation of an Assistive Telepresence Robot for Elderly Healthcare. Journal of Medical Systems, 40, 121.
6 Lyly, J. (2018). Nyt tulevat älyvaatteet. Motiivilehti 20.11.2018
7 Kwun, J.-S., Lee, J. H., Park, B. E., et al. (2023). Diagnostic Value of a Wearable Continuous Electrocardiogram Monitoring Device (AT-Patch) for New-Onset Atrial Fibrillation in High-Risk Patients: Prospective Cohort Study. J Med Internet Res, 25: e45760.
8 Tam, W., Alajlani, M. & Abd-alrazaq, A. (2023.) An Exploration of Wearable Device Features Used in UK Hospital Parkinson Disease Care: Scoping Review. J Med Internet Res, 25:e42950.
9 Park, S. J., Lee, E. J., Kim, S. I., et al. (2020). Clinical Desire for an Artificial Intelligence–Based Surgical Assistant System: Electronic Survey–Based Study. JMIR Med Inform, 8(5): e17647.
10 Pugin, F., Bucher, P. & Morel, P. (2011.) History of robotic surgery: From AESOP® and ZEUS® to da Vinci®. Journal of Visceral Surgery, 148(5): e3-e8.
11 Terveyskylä. fi. Tietoa robottiavusteisesta leikkauksesta. 1.12.2021.
12 Niiranen, P. (2022.) KYS aloitti robottiavusteiset tekonivelleikkaukset – robotti herättää kirurgien keskuudessa myös ristiriitoja. Yle 15.9.2022.
13 Koprnický, J., Najman, P. & Šafka, J. (2017.) 3D printed bionic prosthetic hands. IEEE International Workshop of Electronics, Control, Measurement, Signals and their Application to Mechatronics (ECMSM), Donostia, Spain.
14 Violanti, D., Mete, M., Morris, A. & Groninger, H. (2023.) Virtual Reality for Pain Management in Inpatients with Cancer: A Randomized Controlled Trial. Journal of Pain and Symptom Management, 65(5): e672.
15 Carl, E., Stein, AT., Levihn-Coon, A. et al. (2019.) Virtual reality exposure therapy for anxiety and related disorders: A meta-analysis of randomized controlled trials. Journal of Anxiety Disorders, 61: 27-36.
16 Shu, S. & Woo, B. (2023.) Pioneering the Metaverse: The Role of the Metaverse in an Aging Population. JMIR Aging, 6:e40582.
17 Ezawa, I., Hollon, S. & Robinson, N. (2023.) Examining Predictors of Depression and Anxiety Symptom Change in Cognitive Behavioral Immersion: Observational Study. JMIR Mental Health, 10:e42377.
18 Lee, JH., Lee, TS., Kee SW. et al. (2022.) Development and Application of a Metaverse-Based Social Skills Training Program for Children With Autism Spectrum Disorder to Improve Social Interaction: Protocol for a Randomized Controlled Trial. JMIR Research Protocols, 11(6):e35960
19 Open AI. (2023.) ChatGPT-3.5, suuri kielimalli. Viitattu 2.10.2023. https://chat.openai.com/
Mentorointi oman toiminnan kehittämisen ja resilienssin työkaluksi luovilla aloilla
14.4.2022
Tikissä
Luovien alojen ammattilaiset ovat olleet koronapandemian seurauksena kovan paineen alla jo reilut kaksi vuotta. Pandemia heitti luovien alojen ylle synkän varjon. Yhteiskunta on juuri avattu, mutta luovilla aloilla mikään ei ole enää entisensä. Luovat alat ovat kärsineet pandemiasta erityisesti siksi, että taito ja keinot suojautua taloudellisilta iskuilta ja resilienssi ovat olleet riittämättömiä. Tämän blogimerkinnän tavoitteena on tarkastella käytännön kokemuksia mentoroinnista luovien alojen ammattilaisten parissa.
Mentorointi on tavoitteellista toimintaa
Mentorointi on luottamuksellinen yhteistyösuhde, jonka tavoitteena on aktorin (mentoroitavan) oivalluttaminen: hänen ammatillisen kasvunsa tukeminen ja toimijuuden edistäminen. Mentorointi on aitoa kohtaamista, jossa aktorin tavoitteet ja voimavarat tehdään näkyviksi samalla kun näkökulmia laajennetaan. Mentoroinnin avartavassa dialogissa on mahdollisuus löytää uusia tapoja ajatella, tuntea ja toimia. Mentorointi edellyttää niin aktorilta kuin mentorilta sitoutumista, kehittymislähtöisyyttä ja tulevaisuussuuntautuneisuutta.
Mentorointi perustuu aktorin tavoitteisiin ja tarpeisiin. Mentorilta edellytetään kuuntelemisen taitoa. Mentori toimii aktorin tukijana ja opastajana neuvoen ja jakaen omaa ymmärrystään ja kokemuksia. Mentori toimii aktorin peilinä oivalluttaen ja tukien aktorin omaa oppimis- ja ratkaisuprosessia, itseohjautuvuutta ja oman työn johtamista.
Mentoroinnin tavoitteena on antaa aktorille, eli tässä tapauksessa luovan alan ammatinharjoittajalle, työkaluja:
uudenlaiseen ajatteluun ja jopa näkökulman vaihtamiseen,
oman energian säätelyyn ja voimavaraistumiseen,
resilienssin vahvistamiseen ja piilevän potentiaalin löytymiseen, sekä
itsensä johtamiseen ja itseohjautuvuuteen.
Mentoroinnin keskiössä on tarjota aktorille kokemus kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta. Mentorointi on kuitenkin aina erityislaatuinen, tavoitteellinen ja tietyissä rajoissa toteutuva vuorovaikutus- ja yhteistyösuhde. Hyvä yhteistyösuhde ennustaa mentoroinnin tuloksellisuutta. Vuorovaikutteisuus tarkoittaa, että myös mentorin itsehavainnoinnin ja mentoroinnin menetelmien laadun on mahdollisuus ja tarkoitus kehittyä koko ajan. Tässä nyt toistoa siihen mitä yllä lisäsin mentorista ja aktorista.
Koronakurimus luovilla aloilla
Opetus- ja kulttuuriministeriön tammikuussa 2021 toteuttaman kyselyn mukaan luovilla aloilla toimivista henkilövastaajista:
93 % kertoi työtilaisuuksien ja toimeksiantojen vähentyneen tai peruuntuneen,
88 % arvioi toimeentulonsa heikentyneen,
44 % vastaajista kertoi myös uusista työtilaisuuksista,
63 % kertoi myynnin vähenemisestä vuonna 2020.
Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksen Cuporen huhtikuussa 2021 julkaisemasta taiteen ja kulttuurin barometristä koskien vuotta 2020 ilmeni, että reilu kymmenesosa (13 %) kyselyyn vastanneista taiteilijoista harkitsi ammatinvaihtoa tai on vaihtanut ammattia koronasta johtuen, freelancereista viidennes (21 %) oli harkinnut ammatinvaihtoa tai vaihtanut ammattia.
Barometri osoitti taiteilijoiden uskon tulevaisuuteen olevan koetuksella: ala koetaan kriisiherkäksi ja toimeentulon sekä rahoituksen rakenteet huteriksi.
Barometrin mukaan yhteistyökumppaneiden, kollegoiden ja taiteen ostajien tapaaminen, oman taiteen promoaminen ja residenssitoiminta on vaikeutunut. Liikkumis- ja kokoontumisrajoitukset ovat ensiksikin vaikeuttaneet yleisön kohtaamista ja toiseksi vähentäneet yleisömääriä järjestetyissä tilaisuuksissa.
Barometrin mukaan jonkin verran tuotiin esiin korona-ajan vuoksi luotuja uusia toiminnan muotoja, uusien näkökulmien löytämistä ja oman tilanteen yleistä pohtimista. Joillekin korona-aika on myös avannut mahdollisuuden keskittyä taiteelliseen työskentelyyn ja oman taiteen tekemiseen.
Toipuminen pandemiasta ja elinvoiman vilkastuttaminen kriisirahoituksella
Tavoitteellinen luovien alojen ammattilaisten ja yrittäjien mentorointi Uudellamaalla pääsi toden teolla vauhtiin syksyllä 2021 Eevi -hankkeen toiminnan puitteissa, johon haki mukaan lähes 70 luovilla aloilla toimivaa ammattilaista tai yrittäjää. Hakijoista lähes kaikki toimivat kevytyrittäjinä tai toiminimellä. He edustavat laajasti luovia aloja kuten musiikki, muotoilu, valokuvaus ja audiovisuaaliset alat, kuvitus ja grafiikka, kuvataide.
Hankkeen osallistujien suurimmat toiveet olivat hakemusvaiheessa tehdyn kyselyn mukaan:
uudet verkostot ja yhteistyökumppanit,
palveluiden ja tuotteiden yhteiskehittäminen.
apua asiakkaiden tavoittamiseen ja markkinointiin,
apua oman osaamisen, brändin ja myynnin kehittämiseen.
Osallistujien tarpeisiin vastaamiseksi ja tavoitteiden toteuttamiseksi hankkeessa on tuotettu mentorointia: ohjausta, valmennusta ja neuvontaa. Mentoroinnin lisäksi hankkeessa on tuotettu webinaareja ja pienryhmäohjausta.
Mentorointiprosessi ja sen ohjaaminen
Mentorointi päätettiin toteuttaa Eevin Ohjaamo-toimintalinjassa. Ohjaamossa painotus on henkilökohtaisessa mentoroinnissa. Mentoroinnin tavoitteena edistetään osallistujien toiminnan elpymistä, liiketoimintaosaamista ja annetaan tukea ja apua osallistujan tarvitsemiin ja hänen itsensä sanoittamiin haasteisiin omalla ammatillisella uralla.
Minulla oli mentoroitavana yhdeksän Eevi-hankkeeseen osallistunutta ammattilaista musiikin, muotoilun, valokuvauksen, kuvataiteen ja grafiikan aloilta. Heitä yhdisti pandemian aiheuttama oman ammatin harjoittamisen mahdollisuuksien kariutuminen. Seurauksena on ollut eristäytymistä ja taloudellisia vaikeuksia. Tämä on osaltaan johtanut oman ammatti-identiteetin murtumiseen ja kyseenalaistamiseen sekä näköalattomuuteen.
Katkelmia osallistujien tilannekuvauksista ennen mentorointia:
Itsensä ja oman työn johtaminen on ollut vaikeampaa, kun on nähnyt vähemmän ihmisiä.
Korona-aika on vienyt voiman ja jaksamisen. On ollut hankala uskoa tulevaisuuteen.
Monet projektit tuntuvat kaatuvan kerta toisensa jälkeen koronan aiheuttamiin peruutuksiin.
Kaipaan uusia ideoita urani kehittämiseen jatkuvan epävarmuuden keskellä.
Olen kompensoinut koronan vuoksi heikkoa työtilannetta opetustöillä.
Toivon osaamiseni ja tulevaisuuteni kirkastamista.
Mitä mentoroinneissa tapahtui?
Mentorointikeskustelut perustuivat luottamuksellisuuteen, sitoutumiseen, turvallisuuteen ja avoimuuteen. Mentorointikertoja oli varattu kullekin aktorille kolme 90 minuutin tapaamista. Tapaamiset toteutuivat henkilökohtaisesti läsnä Metropolia Ammattikorkeakoulun luovalla Arabian kampuksella. Yhden aktorin osalta kaikki tapaamiset toteutettiin Zoom-sovelluksen välityksellä. Mentorointi toteutettiin yksilömentorointina: näin luottamuksen ja turvallisuuden tunteiden herättäminen, rehellinen vuorovaikutus ja yhteinen hyväntahtoisuus onnistui suotuisammin.
Mentoroinnissa oli läsnä vankka kehittymisnäkökulma, sillä tavoitteena oli tarjota aktorille eri menetelmin toteutettu oivaltamisen tila, jonka avulla ja kautta aktori säilyttäisi uskon omaan osaamiseensa, itsensä johtamiseen ja tulevaisuuteen. Mentoroinnissa etsimme yhdessä aktorin kanssa hänen vahvuuksiaan, onnistumisen kokemuksia, osaamista ja voimavaroja.
Seuraavassa pelkistetty kuvaus mentoroinnin kulusta. Sisältö ja eteneminen vaihtelivat aktorin tarpeiden, tavoitteiden ja toiveiden mukaisesti.
Ensimmäinen tapaaminen
Ensimmäisen mentorointikerran tavoitteena oli oivalluttaa ja auttaa aktoria järjestelemään päänsisäistä koronapandemian aiheuttamaa sekamelskaa. Aktori kuvasi sanallistamalla, piirtämällä tai maalaamalla rehellisesti tunteita ja iloja sekä huolia ja murheita, jotka ovat tällä hetkellä läsnä hänen elämässään. Hän arvioi, miten ajankäyttö jakautuu ja mille pitäisi antaa enemmän aikaa. Aktori pohti myös niitä asioita, jotka eivät tällä hetkellä ole läsnä hänen elämässään, mutta joiden hän toivoisi olevan osa elämäänsä. Toisaalta hän pohti asioita, joihin halusi muutosta sekä mitkä asiat ovat sellaisia, joiden haluaa jatkuvan.
Ensimmäisen tapaamisen vaiheet:
Esittelyt ja vapaa keskustelu: ovatko asiat muuttuneet aktorin lähtötilanteesta? Miten aktori on selviytynyt tähän asti?
Aktorin toiveet: mitä sellaista mentoroinnissa pitäisi tapahtua, joka inspiroisi aktoria oman henkilökohtaisen ja ammatillisen potentiaalin osuvampaan hyödyntämiseen, kehittymiseen ja resilienssin vahvistumiseen nyt ja tulevaisuudessa.
Tavoiteasteikon asettaminen: mietimme yhdessä niitä askelmia, vaikka vain ihan pienen pieniä, joita lähteä ottamaan kohti omaa tavoitetta ja hyvinvointia.
Aktorin kotitehtävä: omien vahvuuksien ja arvojen tarkastelu sekä oman alan esikuvien benchmarkkaaminen. Tehtävän sai halutessaan esitellä seuraavalla kerralla. Tarkoituksena oli tehtävien avulla vastuuttaa ja kannustaa aktori konkreettiseen toimintaan.
Toinen tapaaminen
Aluksi vaihdettiin kuulumiset siitä
miten aktorin yksilöllinen tavoite on edennyt
mikä toimii tällä hetkellä hyvin
mitä aktori itse toivoo tältä tapaamiselta.
Tavoitteena oli tämän jälkeen auttaa aktoria laajentamaan tietoisuuttaan ja näkökulmaansa. Aktori sai tapaamiskerran aikana pohtia ja tehdä näkyväksi päänsisäistä kaaostaan ja ääniään, kuten
kriitikko ja syyllistäjä
innostuja ja vetäytyjä
Tuntemuksia sai tuoda esiin sanallisesti, piirtäen tai maalaten. Yhdessä pohdimme, olisiko jonkun ääni syytä vaientaa ja jonkun saada lisää ääntä sekä miten eri äänet toimisivat parhaiten keskenään.
Tutkimme myös aktorin omaa unelmatilaa. Onko se mahdollisesti joskus ollut olemassa? Miten aktori oli onnistunut sen saavuttamisessa? Kotitehtäväksi aktori sai toimintasuunnitelman laatimisen. Avuksi annettiin runko, jota sai soveltaa mieleisekseen.
Kolmas tapaaminen
Viimeinen tapaamiskerta alkoi jälleen kuulumisten vaihtamisella ja keskustelulla siitä, mikä on sujunnut paremmin. Tämän jälkeen keskustelussa keskityttiin
aktorin edistyminen omissa tavoitteissaan
tulevaisuuden näkymät
mahdollinen näkökulman vaihdos ja sen merkitys hänen ammatti-identiteetilleen ja hyvinvoinnilleen.
Koska yksilölliset tavoitteet ja tarpeet vaihtelivat aktoreittain, jokainen sai myös yksilöllisiä tehtäviä.
Kokemuksia ja palautetta
Mentoroinnin laatu on sen tuloksellisuuteen ja onnistumiseen vaikuttava tekijä. Pyysin aktoreita antamaan palautetta niin suullisesti kuin kirjallisesti. Eräs aktoreista totesi mentorointiprosessin olleen hänelle kuin henkinen suihku.
Kaikki aktorit kertoivat itsetuntemuksensa ja itsensä johtamisen lisääntyneen. Lisäksi he kokivat saaneensa uusia näkökulmia ammatinharjoittamiseen ja itselleen tärkeisiin asioihin.
Aktorit kokivat mentoroinnin kohtalaisen merkityksellisenä. Oman henkilökohtaisen hyvinvoinnin kannalta kaikki aktorit pitivät mentorointia kuitenkin hyvin tärkeänä. Kaikki aktorit olivat löytäneet mentorointiprosessin aikana uusia kiinnostavia näkökulmia ja kehittämisideoita omaan työhönsä.
Toimin itse luovilla aloilla ja mentorointi sekä coaching, taide- ja kirjallisuusterapeuttiset menetelmät kuuluvat osaamisalueisiini. Silti itselle vähemmän tutulta alueelta tulevien mentorointi edellytti oman mielen avoimmuutta ja joustavuutta. Mentorina tarvitsin hyvää kuuntelukykyä, aitoa välittämisestä viestimistä ja oman mentalisaatiokyvyn aktivointia.
Kirjoittaja
Tiina Nevanperä toimii asiantuntijana Metropolian Kulttuuripalvelut ja musiikkiin osaamisalueella. Hän on toiminut hankkeessa asiantuntijana ja mentorina keväästä 2021.
Lähteet
Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalla, Valtioneuvoston julkaisuja 2020:14.
Koronapandemian vaikutuksia kulttuurialalla 2020-2021: Raportti kyselyn vastauksista, Valtioneuvoston julkaisuja 2021:26 (PDF)
Nevanperä Tiina, 2o21. Eevi käynnistyi luovien alojen tilannekuvalla - Uutta voimaa luoville aloille (luovatverkostot.fi)
Ruutu Sirkku, 2020. Coachin työkalupakki, Alma Talent, Liettua.
Taitelijat ja taiteen tekeminen kunnissa, Taiteen ja kulttuurin barometri 2020 (PDF), Cupore kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus, Cuporen verkkojulkaisuja 67, 2021.
EEVI - elpyminen, elinvoima ja verkostot luovilla aloilla -hankkeessa on tuotu yhteen luovan alan korkeakoulutus, ammatinharjoittajat ja etujärjestöt: Muusikkojen liitto, Agma ry (Luovan talouden agentit ja managerit ry), Taku ry (taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö) sekä Kulttuuriosuuskunta Lilith. Hankkeen toimenpiteet tuottavat päätoteuttaja Metropolia Ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajat Raitala Music Oy ja muotoilualan asiantuntijajärjestö Ornamo. Hankkeen rahoittajana toimii Uudenmaan liitto, Uudenmaan kriisirahaston rahoituksella. https://www.luovatverkostot.fi/
Tuottajat ekologisen Web3:n toimijoina
15.3.2023
Tulevaisuuden tuottajat
Toteutin artikkelin Web3:n ekologisista haasteista VIHTA-hankkeelle (ESR). Artikkelissa pyrin tarkastelemaan kestävän kehityksen vaihtoehtoja, joihin luovan alan toimija saattaa kohdata operoidessaan Web3:n innovaatioiden parissa. Web3:lla viitataan hajautettuun online-ekosysteemiin, jonka lohkoketjupohjainen toimintaympäristö pyrkii rakentamaan tulevaisuuden internettiä ajatuksella, jossa alustojen ja palvelujen käyttäjillä olisi suurin äänioikeus niiden toiminta- ja käyttömalleista. Web3:a voidaan tarkastella ikään kuin päivitettynä versiona Web2:sta. Web2:lla viitataan tämänhetkiseen käsitykseemme internetistä ja siihen kuuluu muun muassa eri sosiaaliset mediat, kuten Facebook ja TikTok.
Web3:n alle voidaan sijoittaa Web2:n tavoin tuhansittain eri käsitteitä. Artikkelissani rajasin kuitenkin aihealueen koskettamaan kolmea eri Web3:n innovaatiota, jotka ovat ajankohtaisia luovan alan toimijoille. Nämä ovat lohkoketjut, NFT:it ja metaversumit. Kulttuurituottaja voi napata haltuunsa vihreät tärpit työskennellessään näiden digitaalisten ratkaisujen parissa.
Lohkoketjut ja niiden konsensusmekanismit
Kulttuurituottajan kannattaa lohkoketjua valitessaan kiinnittää huomiota sen konsensusmekanismiin. Kaksi yleisintä vaihtoehtoa ovat Proof of Work (PoW) ja Proof of Stake (PoS). Ensimmäisessä vaihtoehdossa sähkönkulutus on huomattavasti suurempaa, sillä lohkoketjun validoijina toimii louhijat. Niin kutsuttuun louhimiseen vaaditaan valtavasti laskentatehoa, joka johtaa automaattisesti korkeaan energiankulutukseen louhijoiden välisen kilpailun ollessa kovaa. PoW-lohkoketjuista tunnetuin on Bitcoin.
[caption id="attachment_5383" align="alignnone" width="465"] Vuotuinen energiankulutus terawattitunteina eri toimialoilla. Kuva: ethereum.org.[/caption]
Proof of Stakessa, lohkoketjun validoijina ovat steikkaajat. Steikkaajilta ei vaadita laskentatehoa validoimiseen, jolloin lohkoketjun toiminta perustuu hallussa pidetyn lukitun kryptovaluutan määrään. PoS-lohkoketjuista tunnetuin on tällä hetkellä Ethereum, joka teki siirtymänsä PoW:ista PoS:en syksyllä 2022. Ethereumin suosion johdosta se on myös hyvä vaihtoehto kulttuurituottajalle, sillä energiatehokkuutensa lisäksi se tarjoaa monia käyttötarkoituksia ja -palveluita luovan alan toimijoille. Muita Proof of Stake -konsensusmekanismilla toimivia lohkoketjuja ovat muun muassa Tezos ja Cardano.
NFT:it
NFT, eli Non-Fungible Token on digitaalista dataa, joka elää lohkoketjun sisällä tokenina. NFT voi olla käytännössä mitä vain digitaalisessa muodossa ja sellaisen voi luoda koskettamaan omistajuutta esimerkiksi taideteoksesta, musiikista tai pääsylipusta.
NFT:eiden kohdalla ekologisen kestävyyden edistämistä voidaan tarkastella esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla:
- Korvaako NFT jonkin fyysisen maailman esineen tai palvelun?
- Kuka on NFT:in takana?
- Miksi NFT on olemassa?
- Missä lohkoketjussa/kauppapaikassa NFT on mintattu, eli julkaistu?
Pikamuotia karttavan tuottajan tuskin kannattaa olla tekemisissä esimerkiksi tähän assosioitujen yritysten NFT:eiden kanssa, sillä raha saattaa päätyä suoraan alun perin kartettavan asian edistämiseen ja ylläpitoon.
Metaversumit
Kulttuurituottajat eivät ole pelkästään metaversumien käyttäjiä, vaan myös niiden toteuttajia. Virtuaalimaailmojen voidaan nähdä NFT:eiden tapaan korvaavan fyysisen maailman asioita, mutta sen toteutumiseksi jo pelkällä metaversumin rakentamisella on hintansa. Hiilidioksidipäästöjä syntyy jo muun muassa suunnittelusta, hyödynnettävästä teknologiasta ja sähkönkulutuksesta. Tuottajan olisikin osattava suosia ympäristön kannalta vähiten kuormittavia vaihtoehtoja, operoidessaan metaversumien parissa.
Ristiriitaisuuksilta ei siis vältytä, sillä onnistunut metaversumi voi parhaimillaan korvata osan esimerkiksi turhista matkusteluista tai fyysisistä tiloista, täten laskien ympäristökuormitusta. Toisaalta samaan aikaan näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, on lähes mahdotonta työskennellä täysin hiilineutraalisti nykyisessä metaversumi-kontekstissa. Suositeltavaa olisikin hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja tarkastella kehitystä pidemmällä aikatähtäimellä: Kuinka nykyistä toimimista voidaan enenevissä määrin suunnata ympäristöystävällisemmäksi ja kuinka tekemämme päätökset edesauttavat kestävämmän tulevaisuuden toteutumista?
Lopuksi
Kulttuurituottajan työskennellessä Web3:ssa, edellä mainittujen kohtien lisäksi on syytä kiinnittää huomiota ajankohtaiseen toimintaympäristöön. Teknologian jatkuva kehitys luo koko ajan uusia haasteita, joita tulisi pitää aktiivisesti silmällä. Ratkaisukeskeisyys ja uudenoppiminen onkin olennainen osa ekologisempaa toimimista Web3:ssa.
Comments
No comments