Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä Tilaa RSS-syöte

Näkemyksiä vanhustyön moninaisuudesta
17.4.2023
Miina Aalto

Ikäihmisistä kuulee usein puhuttavan yhtenä yhtenäisenä ryhmänä, ilman ryhmän sisäistä moninaisuutta tai yksilöllisiä eroavaisuuksia. Tosiasiassa myös ikäihmisten keskuudessa on täysin samanlaista moninaisuutta kuin missä tahansa muussakin ikäryhmässä. Kirjoitukseni tarkoitus on tuoda esiin tätä moninaisuutta ja vivahteikkuutta, joka myös muokkaa vanhenemisen prosessia. Keskityn kirjoituksessani tarkastelemaan vanhenemista erityisesti vammaisuuden näkökulmasta. Yhteiskunnan avautumisen myötä vähemmistöistä puhuminen ja heidän oikeuksiensa nostaminen tapetille on noussut yhä suurempaan rooliin. Keskuudessamme on aina ollut kieli- ja kulttuurivähemmistöjä, eri tavalla vammautuneita ja sateenkaarivähemmistöihin kuuluvia. Monet heistä, jotka ovat eläneet nuoruutensa sulkeutuneemmassa yhteiskunnassa, ovat nyt vanhuusiässä. Tarkastellessamme tällä hetkellä ikääntyneiden kokemuksia vähemmistöihin kuulumisesta, on siis aina otettava huomioon nykykonteksti sekä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ja laeissa sekä käytänteissä heidän elämänsä aikana tapahtuneet muutokset. Muutaman vuosikymmenen päästä vanhuusiässä olevien kokemukset vähemmistöihin kuulumisesta ovat siis todennäköisesti erilaiset, kuin tällä hetkellä vanhuusiässä olevien kokemukset ovat. Vieraskielisten määrä Suomessa etenkin pääkaupunkiseudulla tulee kasvamaan tulevaisuudessa (Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 2018-2035: 9-10). Vaikka suurin osa heistä olisi Suomeen tullessaan työikäisiä, hekin vanhenevat ja myös heidän kohdallaan nousee kysymykseksi tulevaisuuden hoivan ja huolenpidon järjestäminen. On siis selvää, että tulevaisuudessa korostuu yhä enemmän oikeanlaisen tuen antaminen paitsi kieli- ja kulttuurivähemmistöille, niin kaikille muillekin vähemmistöille. Tämä vaatii vähemmistöjen erityistarpeisiin liittyvää tutkimusta ja koulutusta sekä aitoa kiinnostusta heitä kohtaan. Elämänkokemus, tausta ja yksilölliset piirteet värittävät ihmisen elämää, kuuluu hän sitten mihin tahansa ryhmään tai vähemmistöön. Yksilöllisyys olisi tärkeä arvo muistaa vanhuspalveluiden kehittämistä pohdittaessa. Seuraavissa kappaleissa keskityn tarkemmin tarkastelemaan ikääntymisen ja vammaisuuden välisiä rajapintoja. Miten ikääntyminen vaikuttaa vammaisuuteen? Olen pitkään työskennellyt henkilökohtaisena avustajana ja päässyt lähemmäs ymmärrystä vammaisuuden moninaisuudesta. Ikääntyminen tuo tähän asetelmaan aivan uuden aspektin. Vammaisuuden määrittely ei muutenkaan ole yksinkertaista, puhumattakaan vammaisuuden kokemuksesta. Vammoja ja toimintakyvyn rajoitteita on hyvin monenlaisia, mikä myös tekee vammaisuudesta monitahoisen ilmiön. Vammaisuus voidaan kokea hyvin eri tavoin ja eri tavalla rajoittavasti, oli vamman vaikeusaste mikä hyvänsä. Olennaista on myös se, millaiseksi tällainen henkilö identifioituu ja miten hyvin hän on kyennyt hyväksymään itsensä ja oman toimintakykynsä rajoitteet. Ikääntymisen ja vammaisuuden väliset rajanvedot voivat olla haastavia, sillä ikääntymiseen itsessään liittyy toimintakyvyn muutoksia. Eran, Tiilikaisen, Tarvaisen, Katsuin ja Pietilän (2020) mukaan ongelmallinen tilanne voi syntyä, jos ikääntynyt tarvitsisi sekä vammaisuuteen että ikääntymiseen liittyviä palveluja. Jos henkilön palveluntarve tulkitaan johtuvan yksinomaan ikääntymiseen liittyvistä toimintakyvyn rajoitteista, voi hän jäädä väliinputoajaksi, jos hän tällöin jää ilman vammaispalveluja. Osallisuuden tukemisessa vanhuspalvelut eivät aina ole riittäviä. (Era & Tiilikainen & Tarvainen & Katsui & Pietilä 2020: 438.) Tällainen tilanne voisi koskettaa varsinkin niitä, jotka ovat vasta vanhuusiässä vammautuneet. Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että jokainen ikääntynyt vammainen, oli kyseessä sitten aiemmin elämässä tai vasta vanhuudessa tapahtunut vammautuminen, saisi tarvitsemansa vammaispalvelut. Esimerkiksi henkilökohtainen apu mahdollistaa monen vammaisen kohdalla sellaisen elämän, jossa ihmisen toimijuus ja osallisuus voivat toteutua vammasta huolimatta parhaalla mahdollisella tavalla, henkilön itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Toki tarvitaan myös muita tukipalveluja sekä esimerkiksi esteettömyyden edelleen parantamista. Sen lisäksi tulisi kiinnittää huomiota vammaisten kokemaan syrjintään, josta puhun enemmän seuraavassa kappaleessa. Vammaisten kohtaama syrjintä Kaikkien ikääntyneiden tulisi olla tasa-arvoisessa asemassa, kuuluvat he sitten valtaväestöön tai johonkin vähemmistöryhmään. On myös tärkeää, että emme määrittele näiden ihmisten identiteettiä vamman, seksuaalisen suuntautumisen tai kulttuuritaustan kautta. Sisäministeriön julkaisusta (2014) kuitenkin selviää, että ikääntyvät vähemmistöt kokevat syrjintää sosiaali- ja terveyspalveluissa. Vammaisten ikääntyneiden kohdalla syrjintä on sekä välillistä että välitöntä, joka liittyy usein rakenteellisiin tekijöihin. Erityisesti tällaisia rakenteellisia tekijöitä ovat esteelliset rakennukset ja palvelut sekä esteet tieto- ja viestintäteknologian käytössä. (Törmä & Huotari & Tuokkola & Pitkänen 2014: 60, 125.) Tämän kaltaisten esteiden osallisuutta rajoittava vaikutus voi ikääntyessä lisääntyä, kun henkilölle ilmaantuu uusia toimintakyvyn rajoitteita tai kun aiempi vamma tai sairaus mahdollisesti vaikeutuu. Huolestuttavaa on, että vammaiset kokevat asenneilmapiirin vammaisuutta kohtaan Suomessa huonoksi tai erittäin huonoksi. Syrjintää on kokenut yli 60%, ja vähemmistö vastaajista tietää oikeutensa kohdatessaan syrjintää. Syrjintätapauksista myös ilmoitetaan huonosti, koska asianosaiset eivät usko, että tapauksille tehtäisiin mitään. (Selvitys vammaisten syrjintäkokemuksista arjessa 2016: 45.) Vammaisena ikääntyvillä on elämän varrella kertynyttä kokemusta ja tietämystä, jolla he voivat kenties kompensoida yhteiskunnan esteellisyyttä ja suojautua syrjintäkokemuksilta. Vasta vanhuusiässä vammautuneet voivat sen sijaan olla uudenlaisten haasteiden äärellä. Mielestäni on huolestuttavaa, kuinka paljon asenneongelmia, syrjintää ja luottamuksen puutetta vammaiset arjessaan kokevat. Vaikka yhteiskuntamme on monessa asiassa edistynyt, on vammaisten yhdenvertaisuuden toteutumisessa vielä paljon tehtävää. Uskon, että vammaisuuden tekemisellä näkyvämmäksi osaksi normaalia yhteiskuntaa, voisimme muuttaa asenneilmapiiriä positiivisemmaksi. Vaikka olen kirjoituksessani keskittynyt erityisesti vammaisuuteen vanhustyössä niin uskon, että samoja keinoja voisi soveltaa myös muiden vähemmistöryhmien kohdalla. On muistettava, että kaikista eroavaisuuksista huolimatta meissä on paljon enemmän yhteistä, kuin erottavia tekijöitä – jaettu ihmisyys. Kirjoittaja Miina Aalto, geronomiopiskelija (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulussa, filosofian maisteri, joogaopettaja ja henkilökohtainen avustaja. Lähteet Era, Salla & Tiilikainen, Elisa & Tarvainen, Merja & Katsui, Hisayo & Pietilä, Ilkka 2020. Vanhuuden ja vammaisuuden risteyksessä – yhteistä kieltä etsimässä. Yhteiskuntapolitiikka 85:4. Viitattu 31.1.2023. Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 2018-2035. 2019. Tilastoja 3/2019. Helsingin kaupunki: Kaupungin kanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot. Viitattu 31.1.2023. Törmä, Sinikka & Huotari, Kari & Tuokkola, Kati & Pitkänen, Sari 2014. Ikäihmisten moninaisuus näkyväksi. Selvitys vähemmistöihin kuuluvien ikääntyneiden henkilöiden kokemasta syrjinnästä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sisäministeriön julkaisu 4/2014: Sisäministeriö. Viitattu 2.2.2023. ”Vammaisena olen toisen luokan kansalainen”. Selvitys vammaisten syrjintäkokemuksista arjessa 2016. Helsinki: Oikeusministeriö. Viitattu 2.2.2023.  

Lue lisää

Eksistentiaalisesta kriisistä voi eheytyä – myös ikääntyneenä
4.4.2023
Jaana Heinonen

Eksistentiaalisessa kriisissä yksilö kyseenalaistaa oman olemassaolonsa, kokee sen merkityksettömäksi ja etsii vastauksia olemassaololleen. Ikääntymiseen liittyy monia tekijöitä, jotka saattavat johtaa yksilön kriisiytymiseen vanhemmalla iällä, esimerkiksi: toimintakyvyn aleneminen ja siihen liittyvät rajoitteet, puolison ja/tai läheisten ihmisten kuolema, tai tutusta elinympäristöstä luopuminen. Ne merkitsevät asioiden uudelleen puntaroinnin aikaa, jossa elämän rajallisuus ja tuleva kuolema ovat yhä enemmän läsnä. Eksistentiaalinen kriisi voidaan määritellä hetkenä, jolloin yksilö kyseenalaistaa koko elämänsä perustan: elämän tarkoituksen, sen merkityksen ja arvon. Eksistentiaaliselle kriisille on olemassa useita eri merkityksiä eikä ole olemassa yhtä ainoaa, oikeaa määritelmää. Se voi olla äärimmäisen, esimerkiksi läheltä piti -tilanteeseen liittyvää, kuoleman kohtaamiseen, olosuhteiden äkilliseen muuttumiseen, traagisen tapahtuman tai onnettomuuden seurausta (Butenaite & Sondaite & Mockus 2016: 9–11). Eksistentiaalinen kriisi voi myös olla tienhaaraan saapumista omassa elämässään. Silloin se voi tarkoittaa omien henkilökohtaisten rajoitteiden kohtaamista, joita henkilö ei voi itse täysin kontrolloida, ja kokea siten eksistentiaalista ahdistusta. Eksistentiaalinen kriisi voi myös syntyä, jos ihmisen henkilökohtainen ja henkinen puoli ovat epätasapainossa. Jos elämä on epätasapainossa, kehittyy henkilö henkilökohtaisessa elämässään vahvaksi ja luovaksi ihmiseksi, menestyy ja tekee päätöksiä, mutta hänellä ei ole mitään tietoa tai ymmärrystä henkisestä todellisuudesta. Kun henkilö on saavuttanut omat henkilökohtaiset itsensä toteuttamiseen liittyvät tarpeet, joutuu hän eksistentiaaliseen kriisiin, koska hän ei ole täyttänyt elämänsä tarkoitusta ja merkitystä. (Frankl 1994.) Eksistentiaalista kriisiä voidaan siten pitää psykologishenkisenä prosessina, johon liittyy sekä psykologisten että henkisten haasteiden kohtaaminen. Eksistentiaalinen kriisi koostuu emotionaalisista, kognitiivisista ja käyttäytymiseen liittyvistä tekijöistä. Emotionaaliset piirteet ovat: kärsimys, pirstaleinen olo, haavoittuvuus, ahdistus, pelko, syyllisyys ja yksinäisyys. Kognitiiviset piirteet, kuten tarkoituksen ja päämäärien menettäminen, oman rajallisuuden ymmärtäminen, henkilökohtaisten arvojen menettäminen ja päätöksenteon vaikeudet vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen. Tämän johdosta yksilö saattaa: rajoittaa tekemisiään, kokea rituaalit tarpeellisiksi, eristäytyä muista ihmisistä, menettää ihmissuhteita, tulla riippuvaiseksi esimerkiksi päihteistä, kärsiä terveysongelmista, ja kokea olevansa terapian tarpeessa. (Butenaite & Sondaite & Mockus 2016: 9–11.) Olemassa olemisen, ajan, vapauden ja tunteiden merkitys Eksistentiaaliseen kriisiin liittyy olennaisena osana olemassa olemiseen liittyvä problematiikka, sekä ajan ja vapauden käsitteet. Aikakäsitys muuttuu ikääntyessä, ja koska ihminen joutuu elämään tässä ja nyt, hän kohtaa luonteeltaan eksistentiaalisia, mm. elämän rajallisuuteen liittyviä kysymyksiä ja on siten pakotettu tekemään parhaansa vallitsevat olosuhteet huomioiden (Osborne 2012: 352). Vastakkain ovat valinnanvapaus ja deterministinen näkökulma, jonka mukaan elämämme on ennalta määrättyä. Toisaalta ihminen on vapaa valitsemaan suhtautumisensa, toisaalta hän on vallitsevien olosuhteiden vanki. Tunteilla, erityisesti ahdistuksella, on keskeinen merkitys eksistentiaalisessa kriisissä. Tunteet voidaan ymmärtää länsimaisesta ajatusmaailmasta poiketen: tunteet ovat vain tunteita, ei ole olemassa hyviä eikä huonoja tunteita. Tunteet ovat meille kuitenkin tarpeen, esimerkiksi, kärsimys viestittää, että yksilö on välittänyt ja rakastanut. Jos kärsimystä ei olisi, ei olisi myöskään rakkautta. Meidät on myös opetettu tavoittelemaan onnellisuuden tunnetta hinnalla millä hyvänsä. (Harris 2016.) Tämä jatkuva onnen tavoittelu johtaa onnettomuuden tunteisiin, mutta jos elää arvojensa mukaan, voi elää autenttista, omannäköistä ja mielekästä elämää – siis elämää, joka johtaa kohti eheyttä. Kypsyminen ja henkisyys Gerotranssendenssiteorian (Tornstam 2011) mukaan ihmisellä on mahdollisuus muutokseen ja hän voi kehittyä kohti kypsyyttä ja viisautta. Tällöin hän määritee itsensä ja suhteet muihin ihmisiin uudelleen ja saa uutta perustavanluonteista ymmärrystä olemassaolon kysymyksistä. Teoria pitää sisällään kolme ulottuvuutta: kosminen, henkilö itse, ja sosiaaliset ja henkilökohtaiset suhteet. Henkilö voi gerotranssendenssissa osoittaa muutosta kaikissa ulottuvuuksissa, kahdessa tai vain yhdessä niistä. Hän voi kypsyä materialistisesta ja rationaalisesta maailmankatsomuksesta ylimaalliseen suuntaan. Gerotranssendenssissa ihminen hyväksyy eletyn elämän ja eheytyy. Prosessin aikana ja sen myötä ihmisen yleinen tyytyväisyys elämään normaalisti kasvaa. Erik Eriksonin elämänkaariteorian (1994) mukaan elämän viimeisen vaiheen, ajan eläköitymisestä kuolemaan saakka, kehitystehtävä on eheytyminen. Jos ihminen ei saavuta eheyttä, hän vaipuu epätoivoon ja halveksii elämää. Haasteena tässä vaiheessa on kaikkien edellisten elämänvaiheiden hyväksyminen, vastuunottaminen omista teoista ja niiden arvostaminen. Jos yksilö ei tähän jostain syystä pysty, tulee hänestä katkera ja negatiivinen. Parhaassa tapauksessa, vanhuudessa syntyy viisautta: itsenäisyyttä, autonomiaa ja kypsyyttä, sen sijaan, että yksilö taantuisi lapsuuden kaltaiseen riippuvuuteen. Eheytyminen tai epätoivo syntyvät kaikkien edellisten elämänvaiheiden tuloksena. Epäonnistuminen vanhuuden kehitystehtävässä tarkoittaa, että yksilö voi kokea kuoleman pelottavaksi asiaksi, koska hän ei ole sinut eletyn elämän kanssa. Gerontologisessa tutkimuksessa henkisyyttä on ehdotettu onnistuneen vanhenemisen yhdeksi, omaksi itsenäiseksi osatekijäksi. Henkisyys ruokkii ja pitää yllä mielenterveyttä. Ne henkilöt, jotka kokevat itsensä henkisiksi, kokevat suurempaa hyvinvointia myös vanhuudessa (Janhsen & Golla & Mantell & Woopen 2021). Henkisyyden määrittäminen on kuitenkin hyvin haastavaa eikä sen määrittämiseksi ole olemassa yksiselitteistä vastausta. Antropologian näkökulmasta henkisyyttä ei pidetä yksinomaan uskonnollisina harjoitteina ja uskomuksina, vaan se on yksilön tarkoituksen ja elämän merkityksen etsintää. Tässä etsinnässä lähteitä voivat olla ihmissuhteet, luonto, uskonto, musiikki ja taide. Henkisyys viittaa perustavanlaatuiseen tunteeseen ylimaallisuudesta, transsendenssistä, ja se kohdistuu itsestä ulospäin, johonkin muuhun kuin itseen. Käsitysten laajentaminen ja rajojen murtaminen ovat osa henkistä prosessia. Henkisyys voi toimia hedelmällisenä lähteenä elämän vastoinkäymisten, kuten henkilökohtaisten menetysten, vanhuuden haurauden, riippuvuuden ja toimintakyvyn heikentymisen kohdatessa. (Janhsen & Golla & Mantell & Woopen 2021.) Henkisyydellä on siis selvät yhtymäkohdat gerotranssendenssiin ja elämänkaariteoriaan. Kohti autenttista ja eheää elämää Ikääntymiseen liittyy luonnollisena osana eletyn elämän muistelu, tekojen uudelleenpuntarointi ja niiden hyväksyminen. Jos yksilö ei jostain syystä pysty hyväksymään omia tekojaan, hän voi masentua ja kokea ahdistusta, ja jopa kuolemanpelkoa. Lähestyvä kuolema ja kuolemanpelko voivat olla syitä eksistentiaaliselle kriisille ja ahdistukselle. Kukaan meistä ei pysty ennustamaan miten elämän ehtoopuolella suhtaudumme kuolemaan ja mitä ajatuksia se lopulta meissä herättää. Kuolemaa voi olla vaikeaa hyväksyä, koska se merkitsee samalla myös tietoisuuden loppumista. (Osborne 2012: 361–362.) Suurin katumuksen aihe kuoleman lähestyessä on autenttisuuden puute eli toisin sanoen ihmiset katuvat sitä, että eivät olleet elämänsä aikana rehellisiä itselleen eivätkä uskaltaneet elää omannäköistä elämää, vaan elivät lähinnä toisten ihmisten odotusten mukaisesti (Aho 2020). Itselleen aito, rehellinen ihminen haluaa hyväksyä tulevan vanhenevan minänsä ja tiedostaa olemassaolon rajallisuuden, jossa kuoleman mahdollisuus on jatkuvasti läsnä. Elämän rajallisuuden ymmärtäminen edellyttää siis tiedostamista ja hyvää itsetuntemusta, ja se lähtee ihmisestä itsestään käsin eikä ympäröivästä todellisuudesta. (Hannush 2021: Luku 17. Acceptance: The Capacity for Acceptance of Self, Others, and Life Itself.) Eksistentiaalisessa kriisissä olevia ikääntyviä pitäisi pystyä auttamaan. Vanhustyön tutkinto-ohjelma antaa hyvät valmiudet ikääntyneiden kohtaamiseen. Voit oppia kyseisestä ilmiöstä lisää osallistumalla neuropsykiatrian perusteet -kurssille. Kirjoitus perustuu kirjallisuuskatsauksena toteutettuun opinnäytetyöhön: Eksistentiaalinen kriisi ikääntyessä – matka kohti autenttista ja eheää elämää. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2023, vanhustyön ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittaja Jaana Heinonen, valmistuva vanhustyön (AMK) opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Aho, Kevin 2020. The Contraction of Time and Existential Awakening: A Phenomenology of Authentic Aging. Teoksessa Davis, Joseph & Scherz, Paul (toim.). The Evening of Life: The Challenges of Aging and Dying Well. E-kirja. Indiana: University of Notre Dame Press. Luku 5. Butenaite, Joana & Sondaite, Jolanta & Mockus, Antanas 2016. Components of Existential Crisis: a Theoretical Analysis. International Journal of Psychology: Biopsychosocial Approach 18. 9-27. Viitattu 23.11.2022. Erikson, Erik 1994. Identity and the life cycle. New York: Norton. Frankl, Viktor 1994. Ihmisyyden rajalla. Suom. Osmo Jokinen & Eila Sandberg. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava. Hannush, James Mufid 2021. Markers of Psychosocial Maturation. A Dialectically-Informed Approach. E-kirja. Sveitsi: Springer Nature Switzerland AG. Luvut 17 ja 31. Harris, Russ 2016. Onnellisuusansa. Elinvoimaa hyväksymisen ja omistautumisen avulla. Suom. Arto Pietikäinen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim ja Arto Pietikäinen. Janhsen, Anna & Golla, Heidrun & Mantell, Pauline & Woopen, Christiane 2021. Transforming spirituality through aging: coping and distress in the search for meaning in very old life. Journal of Religion, Spirituality and Aging 33 (1). 38-53. Viitattu 1.11.2022. Osborne, John William 2012. Existential and psychological aspects of the transition to retirement. European Journal of Psychotherapy and Counselling 14 (4). 349–363. Viitattu 3.11.2022. Tornstam, Lars 2011. Maturing into Gerotransendence. The Journal of Transpersonal Psychology 43 (2). 166–180. Viitattu 11.1.2023.

Lue lisää

Tunne voimavarasi ─ ikääntyvien omaishoitajanaisten aggressio voimavaraksi
23.3.2023
Farid Ramadan

Omaishoidon merkitys kasvaa jatkuvasti ja yhä useampi antaa hoivaa läheiselleen. Omaishoitajille tarjottavan tuen määrän tulisi vastaavasti kasvaa ja monipuolistua, jotta omaishoitajien oma jaksaminen ei vaarantuisi. Stean rahoittamassa kolmivuotisessa TunneVoimavarasi -hankkeessa (2020–2022) laajennettiin tarjolla olevia tukitoimintoja kehittämällä interventio ikääntyvien omaishoitajanaisten tueksi. Lisäksi hankkeessa tuotettiin tietoa omaishoitajien jaksamiseen ja voimavarojen vahvistamiseen liittyen ja tuotiin eri kanavissa esille omaishoitajien tuen tarpeita. Kuntoutussäätiö on ollut mukana toteuttamassa Miina Sillanpään Säätiön johdolla toteutettua kolmivuotista Tunne Voimavarasi -hanketta (2020–2022), jonka tavoitteena oli tukea ikääntyvien omaishoitajanaisten jaksamista ja ehkäistä omaishoitosuhteissa tapahtuvaa kaltoinkohtelua. Hankkeessa kehitettiin interventio ikääntyvien omaishoitajanaisten tueksi ja sen lisäksi erilaisia materiaaleja omaishoitosuhteissa tapahtuvan kaltoinkohtelun tunnistamiseen ja puheeksi ottamiseen. Hankkeen aikana tuotiin myös omaishoitosuhteissa tapahtuvaa kaltoinkohtelua esille eri tavoin. Miina Sillanpään Säätiön ja Kuntoutussäätiön lisäksi hankkeessa oli mukana Omaishoitajaliitto ja Maria Akatemia, jolla on erityistä osaamista naisille suunnatusta ennaltaehkäisevästä väkivaltatyöstä. Ikääntyvien väkivalta on tabu Ikääntyvien väkivallasta ei pahemmin puhuta eikä ikääntyviä kohtaavat ammattilaisetkaan välttämättä tunnista tätä ilmiötä. Omaishoitajia arvostetaan enemmän puheissa kuin teoissa eikä moni välttämättä ymmärrä miten vaativasta työstä omaishoidossa on monesti kyse. Omaishoitajat pienentävät antamansa hoivan ansiosta merkittävästi yhteiskunnan kuluja, jääden usein itse vajavaisen tuen varaan. Suurin osa omaishoitajista Suomessa on naisia, joista monilla on itselläänkin jo ikää. Vaikka suurin osa omaishoitajista tukee läheistään mielellään saaden siitä runsaasti iloa elämäänsä ja mahdollisuuden asua yhdessä läheisensä kanssa, on tärkeää tunnistaa ja tunnustaa, että monien omaishoitajien jaksaminen on koetuksella. Joskus omaishoitotilanne voi käydä hyvin raskaaksi, mikä voi johtaa hoidettavan kaltoinkohteluun. Tutkimustiedon perusteella syyt kaltoinkohtelun ja väkivallan taustalla liittyvätkin hyvin usein omaishoitajan jaksamiseen. Hoiva voi olla hyvin vaativaa ja ulkopuolisen tuen puuttuessa keinot tilanteista selviytymiseen voivat johtaa kaltoinkohteluun. Lisäksi mielikuvat omaishoitajista ja sukupolviin liittyvät asennekysymykset saattavat vaikuttaa siihen, ettei ikääntyvät omaishoitajat kerro ulkopuolisille hoivan haasteista ja sen aiheuttamista tunteista. Hankkeessa kehitettiin viidestä kerrasta koostuva ryhmämuotoinen interventio ikääntyvien omaishoitajanaisten tueksi. Intervention aikana käsitellään eri aiheita, kuten tunteiden säätelyä ja omien voimavarojen ja rajojen tunnistamista. Hankkeessa oli toisena tärkeänä tavoitteena omaishoitosuhteissa tapahtuvan kaltoinkohteluilmiön esille tuominen. Ikääntyvien väkivalta on tabu, josta ei juurikaan puhuta julkisessa keskustelussa. Omaishoitosuhteissa tapahtuva väkivalta ja kaltoinkohtelu on hankalasti tunnistettavissa eikä ammattilaiset, jotka heitä kohtaavat välttämättä myöskään huomaa sitä tai osaa ottaa asiaa puheeksi, jos huomaavat jotain kaltoinkohteluun viittaavaa. Erityisesti omaishoitajia kohtaavien ammattilaisten on tärkeä tiedostaa ilmiö ja osata puuttua siihen tarvittaessa. Tätä tavoitetta edistettiin monin eri tavoin, kuten julkaisemalla asiantuntijakirjoituksia aiheesta. Kirjoitusten lisäksi aiheesta ja hankkeen tarjoamasta tuesta tehtiin tietoisku YLE:llä, ja hankkeessa työskennelleet asiantuntijat kävivät erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa kertomassa kehitetystä interventiosta ja puhumassa omaishoitajien kuormituksesta ja sen mahdollisista seurauksista. Tiedolla voi vaikuttaa Hankkeissa tehdään paljon hyvää innovatiivista kehittämistyötä. Harmittavan usein niiden tulokset ja tuotokset jäävät hyödyntämättä sen jälkeen, kun hanke päättyy. Tunne Voimavarasi -hankkeessa tiedon levittämistä ja vaikuttamistyötä haluttiin tehdä muutenkin kuin kirjoittamalla aiheesta lehtiin ja puhumalla tapahtumissa. Hankkeen aikana heräsikin idea, että sosiaali- ja terveysalan opiskelijat ovat keskeinen ryhmä, joiden tulisi tietää omaishoitajien tuen tarpeista ja keinoista keventää heidän kuormitustaan. Tulevaisuuden ammattilaisina heidän tulisi saada tietoa ja työkaluja, joilla voisivat työssään tukea ikääntyviä omaishoitajia. Päätimmekin lähestyä Metropolia Ammattikorkeakoulua, koska se on suuri toimija, jolla on useita eri sosiaali- ja terveysalan tutkinto-ohjelmia. Yhteistyöehdotus otettiin innostuneena vastaan ja vanhustyön tutkinto-ohjelman katsottiin olevan teemallisesti luontevin opintokokonaisuus, johon tällainen opintojakso voitaisiin liittää. Yhteisen keskustelun jälkeen tarkentui, että opintojakso voisi olla verkossa toteutettava ja se voisi tulla Campus Onlineen, jolloin se olisi tarjolla valtakunnallisesti ja sen voisi valita useiden eri sosiaali- ja terveysalan tutkintoa suorittavat opiskelijat. Opintojakson sisältöjen koostamisesta vastasi Kuntoutussäätiön kehittämispäällikkö Farid Ramadan. Kokonaisuus rakentui hankkeen pääteemojen ympärille ja siinä hyödynnettiin hankkeessa työskennelleiden ammattilaisten tietoa, kokemusta, hankkeen aikana kertyneitä kokemuksia ja oppeja sekä ajantasaista tutkimustietoa Suomesta ja ulkomailta. Opintojaksoa pilotoitiin kevään ja kesän 2022 aikana ja osallistujilta sekä vastuuopettajilta kerättiin palautetta, jonka perusteella kokonaisuus viimeisteltiin. Palautetta osallistujilta Opiskelijat kokivat opintojakson mielenkiintoiseksi ja selkeästi hahmottuvaksi. Eräs osallistujista kertoi, ettei ollut aiemmin tiennyt mitään kaltoinkohtelusta omaishoitosuhteissa ja saaneensa hyödyllistä tietoa siitä kuinka sellaiseen voi puuttua. Konkretia olikin ollut tärkeässä asemassa, kun opintojakson sisältöä suunniteltiin. Opiskelijoille haluttiin avata aihetta todellisuuteen perustuvien esimerkkien kautta, niin että valmistuessaan, heillä olisi realistinen kuva omaishoitajien arjesta, tuen tarpeesta ja sen merkityksestä kaltoinkohtelun ennaltaehkäisemisessä. Tässä oli opintojakson käyneiden mielestä onnistuttu hyvin muun muassa onnistuneiden tehtävien avulla. Opiskelijat kokivat myös hyödylliseksi oppimateriaaleihin kuuluvat oheislukemiset ja kattavan kirjallisuuslistan, johon on koottu ajankohtaisia avoimesti jaossa olevia aihetta käsitteleviä tutkimusartikkeleita ja oppaita. Yhteistyö oli hedelmällistä ja hyödyllistä niin Tunne Voimavarasi -hankkeen, kuin Metropoliankin näkökulmasta. Erityisesti hankkeen tulosten ja oppien juurtumisen kannalta tällainen yhteistyökuvio oli erittäin toimivan tuntuinen. Opintojakso on valittavissa valtakunnallisesti Campus Onlinessa vielä hankkeen päätyttyä, mikä varmistaa sen, että tiedon levittämistyö jatkuu vielä hankkeen päätyttyä. Metropolia sai puolestaan opiskelijoilleen tarjottavaksi ajantasaiseen tutkimustietoon ja alan huippuasiantuntijoiden osaamiseen perustuvan opintojakson. Verkkototeutuksen ansiosta opintojakson järjestäminen ei vaadi vastuukorkeakoululta kovin suuria resursseja. Tämän kaltainen oppilaitosyhteistyö osoittautui erinomaiseksi keinoksi juurruttaa hankkeen tuloksia ja toimintatapana sitä voi suositella kaikille, jotka miettivät, miten oman hankkeen kehittämistyön tuloksia voisi jakaa mahdollisimman laajasti ja vaikuttavasti. Kirjoittaja Farid Ramadan työskentelee Kuntoutussäätiöllä kehittämispäällikkönä, hän on vastannut Tunne Voimavarasi -hankkeessa tehdyn kartoittavan kirjallisuuskatsauksen tekemisestä ja kehitetyn opintojakson tuottamisesta.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset