Avainsana: Zodiak

Muuri – toiminnallinen teos osana Helsinki Biennaalia

Sain puhelun maaliskuussa Zodiak Presents ry:ltä ja he tarjosivat minulle tuottajan paikkaa toiminnallisen teoksen parissa. Kyseinen teos, Muuri, on Zodiakin tuottama ja se tulee sijaitsemaan Töölönlahden puistossa. Muuri toteutetaan osana Helsinki Biennaali –nykykuvataidetapahtumaa, joka on Helsingin kaupungin ja HAM Helsingin taidemuseon tuottama tapahtuma. Muuri on kuvataiteilija Joni Kärkkäisen ja tanssitaiteilija Jukka Tarvaisen yhteinen teos, joka kannustaa kaupunkilaisia kokeilemaan ja kokemaan taidetta liikkumisen, olemisen ja tutkimisen kautta. Teos koostuu liuskoista, rampeista ja muista rakennelmista, joiden tarkoituksena on houkutella vierailijoita ylittää, kiertää ja alittaa Muuri. Muurin yhteydessä tulee myös olemaan esitys: ”Alas sieltä –ja muita huomautuksia”. Esityksessä ammattitanssijat ja -parkouraajat esiintyvät yhdessä tanssin harrastajien kanssa, Muuria ja sen ympäristöä hyödyntäen. Muuri oli yksi kolmesta hankkeesta, jonka Helsingin kaupungin yleiset kulttuuripalvelut –yksikkö valitsi avoimen ideahaun kautta osaksi Helsinki Biennaalin ohjelmistoa. Muurin tuottajana työtehtäviini kuului muun muassa sponsorointiin liittyvien hakemusten kirjoittaminen, teoksen tarvittavien materiaalien hankkiminen sponsoroinnin avulla, viestintä projektin työryhmän, sponsoreiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa, lupien ja hakemuksien tiedonhaku ja kartoittaminen sekä sähköön ja tekniikkakaluston liittyvien asioiden järjestely. Avustan myös esiintyjähaun tiedotuksessa, jossa haetaan tanssin harrastajia mukaan ”Alas sieltä –ja muita huomautuksia” esityksiin. Viestinnän merkitys korostui projektin aikana, koska kaikki työ ja projektin palaverit pidettiin etänä. Pyrin viestimään projektin aikana selkeästi ja johdonmukaisesti sekä toimimaan mahdollisimman tehokkaasti. Koen, että kehityin työtehtävien priorisoinnissa ja omaan työhön liittyvässä ajanhallinnassa. Etätyöskentely mahdollisti kotitoimiston pyörittämisen ja työnteon tehostamiseksi korona-aikana pyrin tekemään samat rutiinit, kuin normaalistikin. Alun perin ensimmäinen Helsinki Biennaali oli määrä järjestää kesällä 2020, mutta vallitsevan koronavirus-tilanteen vuoksi nykykuvataidetapahtumaa siirrettiin vuodella. Tapahtuman uusi ajankohta on 12.6.-26.9.2021 ja tavoitteena on, että Muuri olisi pystytettynä kesäkuun alussa 2021. Toimin projektin tuottajana taas ensi vuonna, kun tuotanto jatkuu ja Helsinki Biennaali pystytään toteuttamaan. Helsinki Biennaalin logo (HAM, Helsingin kaupunki)   Lisätietoja Muurista ja Helsinki Biennaalista: https://www.zodiak.fi/uutiset/2020-03/joni-karkkaisen-ja-jukka-tarvaisen-teos-muuri-helsinki-biennaalin-ohjelmistossa https://helsinkibiennaali.fi/   Micaela Koski

Peltotiekeskustelu 22.2.-3.3.2018

Ensimmäisen vuoden projektini eli työskentely koreografi Veli Lehtovaaran esityksen ”Peltotiekeskustelu” parissa on tullut päätökseen. Ensi-ilta oli 22.2. ja esityskausi jatkui 3.3. saakka. Toimin sosiaalisen median ja markkinoinnin vastaavana tuotannossa. Esityksessä oli kolme tanssijaa sekä Eija-Liisa Ahtilan tekemän videot, jotka näytettiin suurilta led-screeneiltä. https://vimeo.com/255621076 Kaikki sujui projektissa hyvin ja nautin työskentelystä Zodiakilla ja työryhmässä. Sain omaa vastuuta, mutta myös tukea ja apua tarvittaessa. Esityksiä oli yhteensä seitsemän ja yleisöä riitti niihin kaikkiin kohtuullisen hyvin, vaikkei yksikään esitys myynyt kokonaan loppuun. Olen iloinen, että sain ensimmäiseksi projektikseni näin hyvin ohjatun tuotannon ja vielä itseäni kiinnostavalta alalta! Riina Laine

Sometyöskentelyä Zodiakilla

Toimin Sosiaalisen median viestijänä Zodiakilla Veli Lehtovaaran Peltotiekeskustelu-nimisessä teoksessa osana ensimmäisen vuoden kulttuurituotannon opintoja. Käytössäni oli Zodiakin kanavista Instagram ja tanssijan oma Facebook-sivu, jolla pystyin julkaisemaan myös Zodiakin tekemään Facebook-tapahtumaan. Tehtäväni oli raikastaa Zodiakin sosiaalisen median ilmettä ja herättää henkiin käytännössä täysin toiminnasta pois ollut Facebook-sivu. Miten tällaisesta tilanteesta pitäisi lähteä liikkeelle? Alkuun pääseminen tuntui hankalalta, sillä en ole aiemmin tehnyt sosiaalista mediaa tavoitteellisesti tai markkinoinnin näkökulmasta, vaikka koenkin olevani sulava sosiaalisen median käyttäjä. Keskustelin vastaavan tuottajan kanssa ja päätimme aloittaa kattavan suunnitelman tekemisestä. Minulle annettiin käyttöön valokuvaajan ottamia kuvia ja videoita teoksesta, joiden ympärille lähdin rakentamaan sisältöä päiväkohtaisesti. Instagramiin halusin lisätä visuaalisesti hienoja julkaisuja vähemmällä tekstimäärällä ja Facebookiin informatiivisempaa sisältöä. Käytössäni oli onneksi kuvien lisäksi runsaasti tekstimateriaalia ja koreografin haastattelu, jota sain hyödyntää vapaasti. Markkinointiprojektini oli kokonaisuudessaan onnistunut, sillä sain Facebook-sivulle lisää tykkäyksiä ja esitykselle näkyvyyttä. Hiljaiseloa elänyt sivu sai myös uutta tuulta alleen. Instagramissa otin käyttöön Zodiakille uutena ominaisuutena tarinat-osuuden, johon voi lisätä kuvia tai videoita, jotka näkyvät seuraajille vuorokauden ajan. Tämä osoittautui hyväksi markkinointikeinoksi, sillä tarinoille kertyi paljon katsojia ja tarinan löytäminen Instagramin tietotulvassa on helpompaa kuin varsinaisen julkaisun. Opin projektista sosiaalisen median suunnittelua. En ollut aiemmin ymmärtänyt kuinka paljon hyvään somejulkaisuun saa käytettyä aikaa ja kuinka suunnitelmallista puuhaa se on. Facebookissa opin myös käyttämään uusia ominaisuuksia kuten julkaisun ajastusta ja sivun moderointityökalua. Kaiken toiminnan siirtyessä yhä enemmän nettiin, on tuottajan erityisesti hyödyllistä osata vastata haasteeseen. Zodiakin Facebook Zodiakin Instagram Riina Laine