Avainsana: projektityö

Katutanssia brunssilla ja OuluSporassa

Oulun Katutanssit on yksi Suomen pitkäaikaisimmista katutanssitapahtumista, jota on järjestetty vuodesta 2007 lähtien. Vuonna 2017 tapahtumalla oli ensimmäisen kerran välivuosi, ja tapahtumalle huomattiin kysynnän mukaan olevan suuri tarve. Tapahtuma järjestettiin 29.6.-1.7.2018 Oulussa, ja sen suosio oli korkea. Erityisesti välivuoden jälkeen tapahtumaa osattiin arvostaa vielä enemmän. Tapahtumaan osallistui tanssijoita ympäri Suomea, ja tapahtuma ulottui myös hyvin muihin Pohjoismaihin. Toimin Oulun Katutanssien toisena tuottajana, ja syvennyin tämän tapahtuman tuotannossa erityisesti markkinointiin. Markkinoinnin tärkeimmät toimenpiteet Tärkein markkinointikanavamme oli sosiaalinen media, jonka kautta saimme tavoitettua koko Suomen katutanssikenttää ja muita tapahtumasta kiinnostuneita. Graafikkomme Roosa Kontiokari loi tapahtumallemme upean visuaalisen ilmeen, joka toimi somen päivitysten pohjana. Lähetimme tapahtumasta tiedotteita, joiden päätavoite oli houkutella erityisesti paikallisia kulttuurikävijöitä tapahtumaan paikalle. Markkinointibudjettimme oli hyvin tiukka, joten somen ja tiedotteiden lisäksi saimme käyttää luovuuttamme erilaisten markkinointikikkojen luomisessa. Olemme tuottajaparini kanssa aktiivisia toimijoita Suomen katutanssikentällä, ja koemme tapahtumiin osallistumisen olleen yksi tärkeimmistä markkinointikeinoista. Käytimme perinteisten some-mainosten lisäksi omia verkostojamme hyödyksi, ja levitimme sanomaa osallistumalla tanssitapahtumiin Suomessa ja Ruotsissa. Toteutimme yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa kaksi eri markkinointitempausta – katutanssibrunssin ja tanssiesityksen OuluSporassa. Brunssi järjestettiin kaksi viikkoa ennen tapahtumaa, yhteistyössä paikallisen Ravintola Puistolan ja KEKSI Kollektiivin kanssa. Brunssilla oululaiset katutanssijat esiintyivät syöjien keskellä ja mainostivat Oulun Katutansseja. Oulun kaupungin kanssa toteutimme tanssiesityksen OuluSporassa, joka oli puoli vuotta ympäri Helsinkiä kulkenut, oululais-vaikutteisilla koristeilla kulkenut raitiovaunu. Esityksen avulla saimme näkyvyyttä itse raitiovaunussa, mutta parempi näkyvyys tuli Oulun kaupungin sosiaalisessa mediassa – esitys livestreamattiin heidän Facebookiin. Oulun kaupunki kertoi tapahtumasta lisää omissa medioissaan ja Oulun Päivien medioissa, sillä tapahtuma oli osa kyseistä kaupunkifestivaalia.   Tapahtumaviikonloppu oli kaikenkaikkiaan onnistunut ja markkinointi tavoitti halutut kohderyhmät. Moni osallistuneista tuli kiittämään comebackin toteuttamisesta – tuntui tärkeältä tuottaa tapahtumaa, jolla on tunnearvoa monelle osallistujalle.

Analyysien ja tutkimuksien verkko

29.11.2018
Juho-Pekka Riste

Sain kesäksi 2018 toimeksiannon Kaapelitalo Oy:ltä (Kaapeli) tehdä heille kilpailukartoitus heidän toimintaympäristöstään. Yritys oli minulle tuttu jo monesta eri työprojekteista ja otin haasteen vastaan innolla. Projekti oli mitä sopivin kiireisen kulttuurituottajan kesään ja mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn kiinnosti minua. Olin tehnyt vastaavanlaisia liiketoimintaan painottuvia analyysejä muissa opintoihini kuuluvissa kursseissa, mutta ne olivat aina olleet ryhmätöitä. Nyt pääsisin kokeilemaan taitojani yksin, omalla vastuullani oikealle yritykselle. Projektin tavoite oli selkeä: tunnistaa Kaapelin kilpailijat, kerätä kattava tietopaketti heistä ja analysoida heidän vahvuutensa Kaapeliin nähden. Kaapelitalo Oy:n toiminta perustuu erilaisten tapahtumatilojen vuokraamiseen ja näistä tunnetuimmat kohteet ovat Kaapelitehdas sekä kesäisin festivaaleja täynnä oleva Suvilahti. Minun tuli verrata näitä pääkaupunkiseudun muihin toimijoihin ja voin sanoa, että kilpailijoiden määrä oli suuri. Pääsin nopeasti työssä alkuun ja sain heti positiivista palautetta kahdesta analyysistä. Suurin haaste oli sovittaa kiireisen kesän aikataulut yhteen projektin työstämisen kanssa. Lisäksi luin lisää miten varteenotettava kilpailuanalyysi toteutetaan. Oli selvää, että projektista tulisi haastava. Lisäksi syksyllä häämötti ulkomaanvaihto, joten käteni olivat kirjaimellisesti täynnä tämän kesäprojektin myötä. Loppukesästä olin viimein valmis. Kattava analyysi pääkaupunkiseudun toimijoista oli taittoa myöten valmis. Oli oikeastaan vaikea uskoa, että kesän työni oli siinä: 29 kilpailijaa analysoituna yhden kansion välissä. Olin yllättynyt kuinka paljon erilaisia toimijoita meidän pienestä kapitaalistamme löytyykään, juhlahuoneista valtaviin tapahtumatiloihin. Projekti tarjosi minulle jotain, mitä useammat tuottajat saavat vasta useamman vuoden työkokemuksen jälkeen: kattavan tiedon oman työympäristönsä toimijoista ja heidän palveluistaan. Lisäksi sain kehittää omia taitojani niin liiketoiminnallisen analyysin tekemisessä kuin itsenäisen työskentelyn sekä itsensä johtamisen kanssa. Seuraavan projektin kanssa minun ei enää tarvitse miettiä mistä löytää sopiva tila haluamalleni tapahtumalle, voin vain selata itseni tekemää luomusta. Mielestäni tällaiset projekti ovat tärkeitä kulttuurituotannon opiskelijalle, sillä ne antavat hyvän mahdollisuuden omien taitojensa kehittämiseen sekä työkaluja, joita voi hyödyntää pitkään omassa työkentässään. Teemme todella paljon konkreettista työtä, välillä voi olla hyvä katsoa erilaisen perspektiivin kautta ja huomata miten paljon erilaisia toimijoista koostuukaan meidän kaikkien kulttuurikenttä. Työmme pyörii verkostoissa ja joskus luomme verkostoja ihan vain keräämällä tietoa siitä.

Arctic15 Routen ensiesitys

Postasimme aiemmin keväällä Arctic15 Routen valmistumisprosessista. Tekstit pääset lukemaan seuraavien linkkien takaa: https://blogit.metropolia.fi/tulevaisuudentuottajat/2018/03/14/arctic15-verkostoitumistapahtuman-tuotannossa-alku-fiiliksia/ ja https://blogit.metropolia.fi/tulevaisuudentuottajat/2018/03/28/bisnespolku-alkaa-muovautua/. Arctic15 järjestettiin siis 30.-31.05.2018 Kaapelitehtaalla   Aloitimme tapahtumaviikon heti maanantaiaamuna. Koko päivä kului autossa istuen ja kauppoja kierrellen, kun etsimme kalusteita, tavaroita, tarjoiluastioita ja snäksejä tapahtumaa varten. Tiistaina kävimme vielä tekemässä viimeisiä ostoksia, jonka jälkeen aloimme valmistella omaa osuuttamme eli Arctic15 Routea. Routea ei ole aikaisemmin järjestetty, joten meidän projekti on Arctic15 Routen ensi kokeilu. Valmistelut alkoivat Artwallin maalaamisesta ja kokoamisesta. Maalaaminen meiltä sujui kaksin, mutta rakennus olisi ollut mahdotonta ilman ihania vapaaehtoisia. Rakensimme taideteos seinän kolmesta suuresta vanerista sekä laudoista. Mahtavaa, että vapaaehtoisista löytyi rakennusalan osaajia ja seinä saatiin turvallisesti rakennettua ja pystytettyä ulos Kaapelitehtaan sisäpihalle.  Tiistain aikana kasattiin myös pöydät sekä valmisteltiin kaikki kalusteet ja tavarat niin, että keskiviikkoaamun koittaessa saamme nopeasti routen pystytettyä. Päivän aikana jännitys kasvoi kasvamistaan seuraavan päivän osalta. Tuottaja Jenna Ritala kysäisi vielä ennen Kaapelitehtaalta lähtöämme, että mitkä asiat tuntuvat epävarmoilta seuraavaa päivää ajatellen, mikä voi epäonnistua ja missä tulla haasteita. Vastasimme pelkäävämme, ettei maali tartu Artwalliin, kun vieraat ampuvat vesiväriä siihen. Jännitimme myös kovan tuulen vaikutusta pisteisiimme. Mietimme myös miten selviydymme, jos pisteille tulee ruuhkaa tai tavaroita on hankittu liian vähän. Aina on tärkeä miettiä mahdolliset haasteet ja riskit. Ensimmäinen tapahtumapäivä koitti ja puhisimme intoa. Heti aamusta pystytimme routen Kaapelitehtaan ympärille. Tapahtuman ovet aukesivat kello 9.00 ja vieraita alkoi saapua jo hyvissä ajoin Kaapelitehtaalle puvut päällä. Aikomuksena oli avata polku vieraille aamupäivällä kello 11. Hende saapui tekemään graffitin ennen polun avaamista eli työskenteli samalla kun ihmisiä saapui. Hende keräsi heti aamusta jo ihmisten huomion ja tässä vaiheessa meidän odotukset päivän suhteen nousivat korkealla ja jännitys oli huipussaan.   Route aukesi ja me olimme valmiina pisteillä intoa täynnä. Artwall kiinnosti ihmisiä, mutta vain muutamat rohkeat lähtivät kokeilemaan vesiväreillä täytetyillä pyssyillä ampumista. Seinä toimi hyvänä kuvaustaustana ja monet vieraat kävivät kuvaamassa seinän edessä toisiaan. Kuitenkaan toiselle pisteelle, lappujen kirjoittamiseen, ei kukaan halunnut jatkaa. Ideamme kävely tapaamista ei asiakkaille uponnut. Kaapelitehtaan takana merellisessä maisemassa oli viimeinen pisteemme lounge. Tarkoituksena oli, että Routelle osallistuneet pääsevät lopuksi nauttimaan mehun ja rentoutumaan loungessa sekä päättämään tapaamisensa siihen. Kun ihmisiä ei innostanut Routelle lähteminen tuli loungesta hengailu ja lounaspaikka. Vieraat olivat mielissään, kun ulkonakin oli istumapaikkoja. Vieraat siis käyttivät kolmesta pisteestämme kahta. Vaikka Routen idea, eli pitää palaveri kävelyn ja aktiviteettien muodossa, ei onnistunut. Oli onneksi kahdesta pisteestä vieraille iloa. Toiseksi tapahtumapäiväksi päätimme pystyttää vain nämä kaksi pistettä vieraiden käyttöön. Toki meitä kovasti harmitti, kun ei polku onnistunutkaan, kuten olimme suunnitelleet. Emme olleet edes ajatelleet, ettei kukaan lähtisi Routea kiertämään. Epäonnistumisesta huolimatta meille jäi paljon käteen koko projektista. Keräsimme paljon uutta tietoa ja uusia taitoja tulevaisuuden varalle. Uusiin projekteihin lähdemme varmasti osaavampina ja itsevarmempina. -Opri ja Neea

Kallio Kukki auringossa!

Lue edellinen postaus aiheesta: https://blogit.metropolia.fi/tulevaisuudentuottajat/2018/03/22/kallio-kukkii/ Vihdoin koitti Kallio Kukkii -festivaaliviikko sekä festivaalin avajaiset, jota olimme mukana tekemässä kevään aikana. Tuotantomme ehti kokea monia muutoksia kevään aikana, joista yksi isoimmista oli avajaistapahtuman järjestämisen vastuun siirtyminen lähes kokonaan Kulttuurikeskus Caisalle. Pääsimme siis tekemään yhteistyötä myös heidän tuottajiensa kanssa! Kallio Kukkii Leipätehtaalla -avajaistapahtuma järjestettiin lauantaina 12.5. nimensä mukaan Leipätehtaan pihassa, Kulttuurikeskus Caisan uusien tilojen edustalla. Kesän ensimmäiset lämpimät ja aurinkoiset päivät sattuivat juuri sopivasti tapahtumamme ajaksi eikä keli olisi voinut olla parempi. Pääsimme tutustumaan tapahtuman rakentumiseen aitiopaikalta! Kevään aikana tehdyt suunnitelmat konkretisoituivat vihdoin todeksi. Tapahtumapäivä lähti käyntiin aikaisin aamulla alueen rakentamisella ja siistimisellä. Lisäksi olimme mukana roudaamassa tarvittavaa tekniikkaa lavalle sekä valmistelimme backstagen esiintyjiä varten valmiiksi. Päivän ohjelma koostui työpajoista sekä musiikkiesityksistä. Lisäksi saimme järjestää alkuperäisessä suunnitelmassa mukana olleen Open micin. Viimeisellä viikolla saimme myös tehtäväksemme juontaa koko tapahtuman, joten touhua ja jännitystä riitti koko päiväksi. Tapahtuman jälkeen osallistuimme vielä purkuun ja palautimme pihan jälleen normaaliin käyttöönsä. Väkeä olisi mahtunut enemmänkin, mutta sitä riitti aina viimeiseen esitykseen saakka ja päivästä jäi onnistunut fiilis. Oli upeaa päästä työskentelemään ammattilaisten kanssa, jotka opastivat ja neuvoivat meitä uusissa asioissa. Ensimmäinen tuotanto oli mielenkiintoinen kokemus! Tuotanto opetti paljon mm. aikataulun tärkeydestä ja viestinnästä. Lisäksi sain konkreettista käytännön oppia tapahtumatuotannosta, joita voin hyödyntää tulevissa projekteissani. - Noora Kokko

Uutta ja ihmeellistä

Arabian Katufestivaali järjestettiin lauantaina 19.5.2018. Tapahtumapaikkana toimi Arabian alueella oleva Hämeenkatu, joka vallattiin festivaalin käyttöön. Vaikka tapahtuma alkoi virallisesti kahdeltatoista päivällä, alueella oli vilinää aamukuudesta asti. Tuotantotiimin kanssa oli sovittu, että taukopaikalla tavattaisiin viideltä. Heräsin tapaamista varten neljältä. Seuraavat tunnit tuntuivat herätessä mahdottomilta sietää: kuinka pysyisin edes pystyssä? Päivä alkoi tästä huolimatta positiivisissa tunnelmissa. Väsymyksestä huolimatta porukka oli innoissa alkavasta tapahtumasta. Musiikki soi taukotilassamme, aurinko nousi ja söimme tuotantotiimin kanssa aamupalaa. Tästä tulisi huikea kokemus. Alueen rakentaminen alkoi kuudelta. Rakennustehtävät vaihtelivat aamun mittaan. Yhdessä hetkessä saatoin olla ripustamassa banderolleja ja toisessa huputtamassa roskiksia. Tekemistä oli lakkaamatta jossakin, mikä oli hyvä asia. Tekeminen piti hereillä ja paikasta toiseen juokseminen sai adrenaliinini liikkeelle. Tuntui, ettei mikään pysäyttäisi minua. Olin vastuussa lastenohjelmasta. Aktiviteetteja oli kaiken ikäisille ja sain sijoiteltua ohjelmaa ympäri aluetta. Esiintyjäni saapuivat kymmenen jälkeen tasaisena virtana taukopaikalle, jossa vastaanotin heidät.  Kahteentoista mennessä miltei jokainen esiintyjä oli valmiudessa yhtä porukkaa lukuunottamatta: Skeittaavaa koiraa ja PellePändiä ei näkynyt missään. Soitolla sain kuitenkin selville, että heidän matkantekonsa oli hidasunut, sillä lapset pysäyttelivät heitä kadulla. Yhden esiintyjän pieni myöhästyminen ei lopulta vaikuttanut lastenohjelman aikatauluun mitenkään. Onnistuin toteuttamaan vastuualueeni siis hyvin. 18.00 tapahtuman päättyessä ja purun alkaessa adrenaliinin vaikutus haihtui ja väsymys otti paikkansa. Vaikka purku vei aikaa, alue saatiin siistiksi nopeasti. Näky oli epätodellinen: alue, joka oli ollut täynnä ihmisiä, kojuja, taidetta ja tanssia oli jälleen tyhjä. Ja koska Hämeenkatu oli jälleen kerran avoin kulkuneuvoille, oli hankalaa tottua siihen, että keskellä tietä ei voi kävellä. Kun paikka oli vihdoin siivottu, päädyttiin tuottajien ja muutamien apukäsien kanssa taukopaikalle juttelemaan päivän kulusta. Se oli aurinkoinen ja tunnelma oli  rento. Tapahtuma oli mennyt monien mielestä äärimmäisen hyvin ja tehdystä työstä sai olla ylpeä. Lastenohjelman tuottaminen oli minulle uusi ja ihmeellinen kokemus, jota en tule unohtamaan.   -Ella-Rosa Harmanen Facebook: https://www.facebook.com/arabiankatufestivaali/ Instagram: https://www.instagram.com/arabiankatufestivaali/?hl=fi Atova: http://www.artova.fi/akf-ajankohtaista

Vapaaehtoistapahtumaa rakentamassa

Arabian Katufestivaalit houkuttelivat jälleen 11. kerran tuhannet ihmiset Hämeenkadun varteen kuuntelemaan hyvää musiikkia, seuraamaan monipuolisia tanssi-, sirkus- ja performanssiesityksiä sekä nauttimaan upeasta katutaiteesta. Myöskään lapsia ei oltu unohdettu, sillä myös he pääsivät kokemaan monipuolista lastenohjelmaa. Koko onnistuneen festaripäivän kruunasi aurinkoinen sää sekä yhteisöllinen tunnelma. Projektin aikana ehti tapahtua paljon, ja matka tammikuun ensimmäisestä tuotantopalaverista festivaalin jälkeisten kiitoskirjeiden lähettämiseen oli vaiherikasta: ajoittain erittäin stressaava, mutta ennen kaikkea hyvin opettavaista. Oma päätehtäväni oli toimia vapaaehtoiskoordinaattorina ja lähdinkin tehtävään ilman minkäänlaista ennakkotietoa tulevasta. Tehtäviini kuului mm. vapaaehtoisten kontaktointia sekä työvuorojen suunnittelua ja aikataulutusta. Itse festaripäivänä otin vapaaehtoiset vastaan, ohjeistin työtehtävät sekä kiertelin eri työpisteitä pitäen huolta siitä, että kaikilla vapareilla on kaikki hyvin. Vapaaehtoisia ruvettiin rekrytoimaan jo hyvissä ajoin alkuvuodesta, ja tapahtumapäivänä heitä saapuikin paikalle noin 30. Vapaaehtoiskoordinointi oli haastavampaa kuin olin odottanut, ja tästä syystä se myös opetti todella paljon. Yksi suurimmista opeista oli se, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse ja välillä on ihan OK delegoida tehtäviä myös muille. Opin paljon myös ennakoinnista sekä suunnittelun tärkeydestä. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin erittäin tyytyväinen tapahtumaan ja toivon myös vapaaehtoisten viihtyneen. Arabian Katufestarit toteutetaan pitkälti vapaaehtoisvoimin, joten etenkin tästä syystä heidän työpanoksensa tapahtumassa oli korvaamattoman arvokasta. – Julia Keinänen

Tuottaja = monitoiminainen

Kaunis sää helli Arabian Katufestivaalia lauantaina 19.5. Koko kevään kestäneen työrupeaman jälkeen oli mahtavaa nähdä, kuinka tapahtuma-alue ja bookatut esitykset heräsivät henkiin ja toteutuivat käytännössä. Toimin festareilla tanssi-, sirkus- ja performanssitaiteen vastaavana tuottajana, mutta työnkuvani tapahtumapäivänä oli paljon laajempi. Kuten opintojaksoilla olemme puhuneet, tuottajan työnkuvaan kuuluu paljon erilaisia juoksevia asioita. Tuottaja on vastuussa omasta osa-alueestaan ja jos jotain täytyy tapahtua nopeasti, todennäköisesti sen hoitaa tuottaja itse. Arabian Katufestivaali on voittoa tavoittelematon, vapaaehtoisvoimin järjestettävä tapahtuma, joten apukäsiä tapahtumapäivänä on käytössä rajallisesti. Me tuottajat vapaaehtoisten avulla rakensimme ja purimme alueen, jonka lisäksi olin itse vastuussa tanssi-, sirkus- ja teatteriryhmien vastaanotosta ja ohjauksesta sekä tanssilavan äänentoistosta, juonnoista ja puhtaudesta. Eli pääsin siis päivän aikana toimimaan artistivastaavan lisäksi myös ääniteknikkona, juontajana ja siivoojana. Onneksi apunani oli muita tuottajia sekä mahtavia vapaaehtoisia, joista suuri osa opiskelee tai työskentelee myös itse kulttuurituotannon parissa. Heidän työpanoksensa avulla päivästä tuli todella onnistunut ja mukava kokemus sekä tuotantotiimille, esiintyjille että kävijöille.   Henna Tikkanen

Yhdessä, enemmän, uutta – Kliffa2018

Kliffa2018 on Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kahdeksas piirileiri. Omalla kohdalla Kliffa on toinen piirileiri jolle osallistun, ja ensimmäinen jossa olen tekijänä. Leirille osallistuu yli 5000 Pääkaupunkiseudun partiolaista ja kansainvälisiä vieraita. Leiri rakennetaan partiolaisten paljon käyttämällä alueella, Hämeenlinnan Evon metsissä. Itse olen leirillä samoajien mysteeri-illallisen tekniikka ja visukymppinä. Illan ohjelmaan odotetaan osallistuvan noin 800 15-17 vuotiasta partiolaista. Tehtäviini kuuluu tapahtuma-alueen visuaalisen ilmeen suunnittelu ja luominen sekä teknisten toteutusten, valoista ääniin, suunnittelu. Tämä koko osa-alue on itselleni aivan uusi ja tuntematon, tämän johdosta puhkun intoa! Mikä ihmeen kymppi? Kliffa2018 jokaisessa toimikunnassa on oma mestari, joka on päävastuussa koko ohjelmasta. Hänen allaan toimii eri määrä kymppejä ja jokaisella heistä on oma vastuualueensa. Samoajien mysteeri-illallisessa kymppejä löytyy ohjelmalle, iltaa ennen tapahtuvalle toiminnalle on oma kymppi ja mun pesti, visu- ja tekniikkakymppi, vastaa kaikesta visuaalisesta ja teknisestä toteutuksesta. Kymppi nimitys tulee siitä, että jokaisella kympillä on vielä alaisenaan liuta muita tekijöitä jotka sitten auttavat häntä tapahtuman aikana. Kliffa2018 tehdään yhdessä! Juhlaillallisen suunnittelutiimiin kuuluu tällä hetkellä 4 henkilö - ohjelmakymppi, ennakkotehtäväkymppi sekä koko ohjelman mestari. Ohjelman suunnittelun aloitimme jo lokakuun aikana, melkein vuosi ennen itse tapahtumaa. Projektin edetessä on ollut mukavaa huomata, että jokaisessa työvaiheessa mukana on osaavia ihmisiä joilta saa tukea ja apua kaikkiin kysymyksiin. Kokonaisuudessaan Kliffaa on tulossa tekemään tuhansia vapaaehtoisia. Meidän tiimi on yksi monista ohjelmansuunnittelutiimeistä. Jo samoajaohjelman alla on viisi eri suunnittelyryhmää. Teemme tiivistä yhteistyötä myös näiden muiden ohjelmaryhmien kanssa. Luku tuhansista vapaaehtoisista tulee täysin leirin osallistujamäärästä. Leiri on tarkoitus rakentaa yhdessä jokaikisen leiriläisen kanssa. Enemmän ja uutta Leirillä on paljon enemmän pestejä verraten aiempiin vuosiin. Leiritehtävistä löytyy tällä tavoin varmasti jokaiselle jotain mielenkiintoista ja omiin taitoihin sopivaa. Munkin pesti - visukymppi - luotiin ihan vain meidän tiimiä varten. Kliffa2018 haluaa myös näyttää koko Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kirjon, meitä on paljon ja kaikki me olemme erilaisia. Kuten partioon yleisesti, kuuluu myös Kliffan 2018 teemoihin kestäväkehitys. Tämä vaikuttaa mun omaan vastuualueeseen paljon. Kaikissa visuaalisen ilmeen ratkaisuissa tulee ottaa huomioon uusiokäyttö, tai helppo kierrätysmahdollisuus. Käytämme paljon puuta ja vältämme muovia. Pyrimme vuokraamaan mahdollisia somisteita ja kalusteita. Mitään turhaa ei tulla ostamaan.   Kliffa2018 instassa: Kliffa2018 Facebookissa: Kliffa 2018 Ja nettisivut löytyvät osoitteesta kliffa2018.fi Iita Stenberg

Ruukkipäivää vietetään jälleen tänä vuonna Salossa

Ruukkipäivä on Mathildedalin kulttuuriyhdistyksen järjestämä tapahtuma Mathildedalin Ruukkitehtailla Salossa. Sen tarkoitus on tuoda esille alueen historiaa ja kulttuuriperintöä rennolla meiningillä. Ruukkipäivä on yksi päiväinen tapahtuma ja sitä vietetään vuosittain viikko juhannuksen jälkeen, tänä vuonna lauantaina 30.6. klo 11-16. Ruukkipäivä 2018 lähestyy ja olen aloittanut sen ohjelman suunnittelun kuukausi sitten. Perinteisesti ohjelmaan kuuluu markkinatori, erilaisia historiallisia hahmoja alueelta, pelejä ja leikkejä lapsille, luentoja ja opastuskierroksia ruukille sekä koko kylään. Ohjelman järjestämisen ja tuottamisen lisäksi olen myös vastuussa apurahojen hakemisesta, markkinoinnista, tiedottamisesta sekä budjetista. Ruukkipäivä on perinteisesti ollut tapahtuma, johon koko kylä osallistuu, mm. vanhoissa taloissa asukkaat pitävät kirpputoreja tai avoimia ovia, jotta tapahtuman kävijät voivat käydä tutustumassa, puutarhoihin, rakennuksiin ja niihin tehtyihin muutostöihin. Asukkaiden lisäksi paikalliset yritykset ovat voineet järjestää ohjelmaa liittyen päivään. Alpakkakehräämön ja puodin vuosittain järjestämä langankehräämisnäytös on hyvä esimerkki perinteiden ja nykypäivän yhteydestä, joten se sopii hyvin Ruukkipäivän ajatukseen ja lisäksi se kiinnostaa ihmisiä. Joka vuosi Ruukkipäiville pyritään järjestämään joko uutta ohjelmaa tai muokkaamaan jotakin perinteistä ohjelmaa uudestaan. Tämän vuoden uutuus ohjelmaksi kehitin paneelikeskustelun, jonka on tarkoitus korvata yksi luento. Paneeliin on tarkoitus kutsua paikallisia asukkaita, sekä uusia että vanhoja, ja kesäasukkaita. Paneelin tarkoitus on tuoda esille elämää kylässä rennolla ja hauskalla tavalla. Paneeli tuo omalta osaltaan tapahtumaan jotakin uutta ja erilaista vanhojen perinteiden joukkoon. www.mathildedal.fi Olga Tammi

Bisnespolku alkaa muovautua

Arctic15 järjestetään 30.-31. toukokuuta 2018. Organisaatio Arctic15:sta takana on ArcticStartup Media Oy. Tapahtuman tuottaa helsinkiläinen tapahtumatuotantoyritys TO DO Tapahtumat. Arctic15 on verkostoitumistapahtuma satrtup-yrityksille ja sijoittajille, joka järjestetään Kaapelitehtaalla ja sen ympäristössä. Neea Järvinen ja minä olemme vastuussa Arctic15:sta bisnespolun (Arctic Route) suunnittelusta ja toteutuksesta. Neea kirjoitti jo aikaisemmin projektimme alkuajoista blogikirjoituksen.  Olemme kokoustaneet Arctic15-tiimin kanssa nyt kolme kertaa. Ennen viimeisintä palaveria mietimme itse vastauksia kysymyksiin luoden turhaa stressiä. Onneksi ymmärsimme, että helpointa on kysyä ammattilaisilta vastauksia. Polun eteneminen Pisteiden suunnittelu on tällä hetkellä hyvällä mallilla. Alamme päivä päivältä hahmottaa polun rakennetta ja pisteitä, vaikka olemmekin projektin alkumetreillä. Kävimmekin Neean kanssa katsomassa hyisessä pakkasessa Kaapelitehtaan ympäristöä. Mietimme mihin kohtaan eri pisteet sijoittuisivat alueella. Ihastuimme rantaan ja sen maisemaan, haluaisimmekin suurimman osan pisteistä sijaitsevan siellä. On kuitenkin vaikea nähdä kokonaiskuvaa, kun lumi peittää suurimman osan maasta. Eiköhän kuitenkin pian sää lämpene ja lumi sula, niin pääsemme kunnolla näkemään ympäristön. Vielä ei ole varmaa mitkä kaikki pisteet tullaan toteuttamaan ja minkälaisina. Valokuvausseinä on ainakin varma piste. Siihen tulee keksiä wow-efekti. Ilmoille on heitelty hurjia eläimiä, kuten haukka tai susilauma (malamuutit hoitaisivat roolin), joiden kanssa kuvan voi ottaa. Tässä meidän pitää ajatella boksin ulkopuolelta, jotta löydämme parhaan idean. Mitä seuraavaksi? Lähi viikkoina tulemme kirjoittamaan paljon sähköposteja, sekä käyttämään puhelinta ihan vaan soittamiseen. Aloitamme hommat kysymällä kysymyksiä ammattilaisilta, jotta pystymme jatkamaan pisteiden suunnittelua. Odotamme projektin antavan meille itsevarmuutta tulevia tehtäviä varten, sekä verkostoja. Toivomme oppivamme paljon tuotantoprosessista. Oikealla asenteella saamme varmasti aikaan unohtumattoman ja ammattimaisen polun Arctic15-tapahtumaan! Opri Vottonen