Avainsana: kulttuurituottaja22
Kun kukaan ei käske, mitä teet seuraavaksi? – Oppeja itsensä johtamisesta elokuvatuotannossa
Ilona Aunola, kulttuurituotannon opiskelija Miltä kuulostaa työpäivä, jossa tehtävälista kasvaa jatkuvasti, aikataulut muuttuvat ja kaikkiin kysymyksiin ei saa heti vastausta? Minulle se oli arkea, kun työskentelin kesällä 2025 Art Films Productionilla osana syventävää projektiani. Työskentelin pienessä elokuvatuotantoyhtiössä, jossa pääsin tekemään monipuolisesti tuotannon, viestinnän ja markkinoinnin tehtäviä. Projektin aikana yksi asia nousi kuitenkin muiden yläpuolelle: opin, kuinka tärkeää itsensä johtaminen on silloin, kun työ ei tule valmiiksi pilkottuna tehtävälistana. Kaikki tehtävät eivät voi olla kiireellisiä Pienessä organisaatiossa työtehtäviä tuli useista eri suunnista. Päivään saattoi kuulua esimerkiksi apurahahakemusten valmistelua, festivaalien kontaktointia, verkkosivujen päivittämistä, markkinointimateriaalien tekemistä ja erilaisia tuotannon käytännön tehtäviä. Kaikkea ei tietenkään voinut tehdä samaan aikaan. Aluksi ajattelin helposti, että seuraavaksi pitäisi vain tarttua siihen tehtävään, joka tuli ensimmäisenä vastaan. Projektin edetessä opin kuitenkin pysähtymään ja arvioimaan tehtävien tärkeyttä: Mikä pitää tehdä juuri nyt? Mikä voi odottaa? Mikä vaikuttaa eniten koko tuotannon etenemiseen? Priorisoinnista tuli yksi tärkeimmistä taidoista, joita projektin aikana kehitin. Erityisesti silloin, kun uusia tehtäviä tuli kesken kaiken, oma työskentely piti pystyä järjestämään uudelleen. Itsensä johtaminen tarkoittikin minulle ennen kaikkea oman työn suunnittelua, ajankäytön hallintaa ja kykyä tehdä päätöksiä myös epävarmoissa tilanteissa. Kaikkeen ei voi valmistautua etukäteen Projektin aikana suunnitelmat eivät aina toteutuneet niin kuin olin ajatellut. Yksi haastavimmista tilanteista syntyi laajan apurahahakemuksen kanssa. Hakemusta oli työstetty yli kuukauden, mutta lähetyspäivänä kaikki tiedostot eivät meinanneetkaan latautua palvelimelle. Tällaisessa tilanteessa ei auta se, että jää odottamaan täydellistä ohjetta. Minulle muodostui projektin aikana melko yksinkertainen toimintatapa: jos jokin asia on ongelma, tartun siihen heti. Jos täytyi soittaa, soitin. Jos yksi ratkaisu ei toiminut, etsin toisen. Jos en tiennyt jotain, kysyin. Opin, että itsensä johtaminen ei tarkoita sitä, että kaikki olisi aina hallinnassa. Se tarkoittaa myös kykyä toimia silloin, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Kun ohjausta ei ole jatkuvasti saatavilla Pienessä työyhteisössä sain paljon vastuuta, mutta samalla ohjausta ei ollut aina mahdollista saada heti. Esihenkilöni työtilanne ja kiireet vaikuttivat siihen, kuinka nopeasti tehtäviin sai palautetta tai tarkennuksia. Tämä oli välillä haastavaa. Joskus saatoin aloittaa tehtävän, jonka olin ymmärtänyt yhdellä tavalla, ja myöhemmin kävi ilmi, että tehtävänanto oli ymmärretty eri tavalla. Tilanteet opettivat minulle, että omaa työtä pitää osata myös sanoittaa ja varmistaa. Pelkkä tehtävän suorittaminen ei aina riitä, vaan täytyy uskaltaa kysyä tarkentavia kysymyksiä ja kertoa, jos jokin asia ei ole selvä. Samalla opin luottamaan enemmän omaan osaamiseeni. Korkeakouluopiskelijana voi tuntua vaikealta sanoa ääneen, jos ajattelee tietävänsä jostain asiasta enemmän kuin oma esihenkilö. Projektin aikana opin kuitenkin, että ammatillinen itsevarmuus ei tarkoita sitä, että tietäisi kaiken. Se tarkoittaa myös sitä, että uskaltaa tuoda oman osaamisensa esiin. Mitä tästä jäi käteen? Syventävän projektin aikana opin paljon elokuvatuotannosta, mutta vielä enemmän opin omasta tavastani tehdä työtä. Opin suunnittelemaan työpäiviäni, priorisoimaan tehtäviä ja toimimaan tilanteissa, joissa kaikki ei ollut valmiiksi määriteltyä. Opin myös tunnistamaan tilanteita, joissa omaa työmäärää pitää pysähtyä arvioimaan. Yksi tärkeä oppi liittyi myös siihen, milloin työ on riittävän valmis. Huomasin helposti jääväni hiomaan yksityiskohtia pitkään. Työelämässä kaikkea ei kuitenkaan voi kehittää loputtomasti. Joskus on osattava todeta, että tämä on nyt tarpeeksi hyvä ja siirtyä seuraavaan tehtävään. Ehkä suurin oivallukseni oli kuitenkin se, että tuottajan osaaminen ei ole sidottu vain yhteen kulttuurialaan. Elokuvatuotanto avasi minulle uuden näkökulman omaan ammatti-identiteettiini ja sai minut näkemään itseni tulevaisuudessa monipuolisemmin tuottajana. Kun kukaan ei käske, mitä tehdä seuraavaksi, pitää osata päättää itse. Ja juuri sitä taitoa haluan viedä tästä projektista mukanani seuraavaan työtehtävään.
Henkilöbrändi uusiksi – ihmiseltä ihmiselle
Keväällä 2024 päädyin mukaan projektiin, joka muutti käsitykseni henkilöbrändäyksestä aivan täysin. Tarkoituksena oli uudistaa lahtelaisen yksinyrittäjän, Selina Malisen, henkilöbrändi. Ei pelkästään pintapuolisesti, vaan aidosti uudelleen rakentaa koko se tyyli, millä tavoin Selina näyttäytyy ja kommunikoi maailmalle. Selina oli tehnyt pitkään töitä ihonhoitoalalla, mutta haaveili urasta, jossa voisi yhdistää hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja vapaampaa työelämää. Hän halusi luoda brändin, jonka avulla voisi tehdä työtään missä päin maailmaa tahansa, eikä enää pelkästään hoitolan neljän seinän sisällä. Lähdin mukaan projektiin suht uutena tekijänä, mutta jo kuitenkin alaa opiskelleena ja tätä kautta tietotaitoa kerryttäneenä. Halusin tuoda projektiin omaa näkökulmaani ja tukea Selinaa matkalla rakentamaan uutta - erityisesti tapahtumien järjestämisen näkökulmasta. Selinalla ei ollut aiemmin kovin paljoa kokemusta tapahtumien järjestämisestä, joten pääsin tarjoamaan mm. käytännön apuja projektiin. Ideoimme, miten hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä voisi tuoda näkyväksi ja helposti saataville myös tapahtumien kautta. Meidän tavoitteenamme oli luoda jotain helposti lähestyttävää ja lämminhenkistä; sellaista, joka tuntuisi enemmän ihmiseltä ihmiselle kuin markkinointikampanjalta. Tästä ajatuksesta syntyi Selfcare Club -yhteisö, jonka ympärille koko projekti lopulta rakentui. Se ei ollut mikään suljettu kerho tai kiiltokuvamainen hyvinvointibrändi, vaan avoin, sosiaalisessa mediassa ja tapahtumien ympärillä toimiva yhteisö, jossa ihmiset saivat tulla mukaan juuri sellaisina kuin ovat. Halusimme tarjota tapahtumia ja sisältöä, jotka tukisivat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja antaisi mahdollisuuden kohdata muita samanhenkisiä ihmisiä. Kuva 1: Selinan uuden brändin mainoskuva ja Selfcare Clubin kansikuva. Hyvinvointia by Selina. Aluksi suunnitelmat olivat paljon laajempia ja projektissa piti olla vaikuttajayhteistöitä, aikataulutusta, somekampanjoita ja kaikkea mahdollista. Todellisuus kuitenkin muokkasi projektia ja todella hyvä niin. Lopulta keskityimme siihen, mikä tuntui tärkeimmältä: yhteisön rakentamiseen ja aidon vuorovaikutuksen mahdollistamiseen. Tapahtumat syntyivät matalalla kynnyksellä ja yhteistyökumppaneiden kanssa työskennellen. Mukaan lähti paikallisia yrityksiä, kuten Kahiwa, Crossfit Lahti ja Kahvila Kariranta, jotka toivat omat ideansa ja tuotteensa mukaan tapahtumiin. Oli Selinan nimikkojuomia, brunssilautasia ja ilmaistreenitapahtumia, eli kaikkea hyvässä tasapainossa, mikä teki kokonaisuudesta elävän ja monipuolisen. Kuva 2: Kuvaa muutamista yhteistyökumppaneista ja heidän tarjoamistaan tuotteista tai palveluista. Nimikkojuoma, aamiaissetti, tuotteita treenitapahtumissa. Henkilöbrändin sydän Projektin aikana opin, että hyvä henkilöbrändi ei ole rakennettu täydellisistä kuvia tai harkituista sloganeista. Se on aitoutta, jatkuvaa oppimista ja rohkeutta näyttää, kuka oikeasti on. Teoriaa aiheesta löytyy loputtomasti. On kursseja, ohjeita ja oppaita, jotka lupaavat “täydellisen henkilöbrändin kaavan”. Mutta todellisuudessa mikään teoria ei voi opettaa aitoutta. Henkilöbrändi syntyy siitä, että uskaltaa olla oma itsensä ja löytää oman tavan viestiä siitä muille: ihmiseltä ihmiselle. Projektin suurin palkinto ei ollut raha tai näkyvyys, vaan tunne siitä, että oli mukana tekemässä jotain merkityksellistä. Sain nähdä läheltä, miten Selinan uusi brändi löysi oman muotonsa ja miten ihmiset ottivat sen vastaan aidosti innostuneina ja myös itse inspiroituineina uudesta näkökulmasta hyvinvointiin, henkilöbrändäykseen ja kaikkeen siihen liittyvään. Henkilöbrändin uudistaminen oli paljon muutakin kuin visuaalinen päivitys, se oli kasvumatka, sekä Selinalle että minulle. Tänä päivänä Selina on kasvattanut sosiaalisen median presenssiä ja näkyvyyttä valtavasti ja voikin sanoa, että hän on kavunnut itsensä liikunta- ja hyvinvointialan sydämeen. Siitä olen ihan valtavan ylpeä. Jos jotain opin, niin sen, että hyvä henkilöbrändi ei ole pintaa, vaan pohjaa. Se kasvaa omista arvoista, aitoudesta ja halusta jakaa jotakin, mikä tekee hyvää muillekin. Ja juuri siitä syystä tämä projekti jäi mieleen. Se oli matka kohti brändiä, joka tuntuu sydämessä oikealta. Nea Hännikäinen Kulttuurituottajat -22
Voiko tuottajasta tulla sittenkin viestijä?
Olin kesällä 2023 Helsingin tapahtumasäätiöllä viestinnän harjoittelijana. Se, miten päädyin nimenomaan viestinnän harjoitteluun, oli monen asian summa. Ennen kulttuurituotantoa olen opiskellut kotimaista kirjallisuutta, ja harjaantunut kirjoittamaan myös erilaisia tekstejä. Viime keväänä sain vinkin siitä, että Tapahtumasäätiö hakee kesälle viestinnän harjoittelijaa. Niinpä hain paikkaa ja sain sen! Kiinnostava identiteettikokeilu En ollut osannut kuvitella itseäni markkinoinnissa ja viestinnässä ennen tätä työmahdollisuutta. Oikeastaan en ollut edes tullut ajatelleeksi, että kulttuurialalla voisi tehdä töitä nimenomaan viestintään keskittyen. Mahdollisuus työskennellä tämän tapahtuma-alan osa-alueen parissa tuntui kiinnostavalta identiteettikokeilulta: voisiko viestintä sittenkin olla minun juttuni tuottamisen sijaan? Viestinnässä yhdistyy itseasiassa moni asia, josta pidän. Monipuolisten kulttuuritapahtumien lisäksi siinä ollaan tekemisissä jatkuvasti myös tekstien ja kirjoittamisen kanssa. Viestinnässä ei myöskään tarvitse huolehtia joistakin sellaisista itselleni vieraammilta tuntuvista tuottamisen alueista, kuten esimerkiksi tekniikasta ja siihen liittyvistä laskelmista. Satoja tapahtumakuvauksia ja luovia somesisältöjä Tehtäväni liittyivät suurimmaksi osaksi Helsinki-päivään ja Taiteiden yöhön, joissa vastasin kaupunkitapahtumien tapahtumakuvausten koordinoinnista sekä Taiteiden yön sosiaalisesta mediasta. Lisäksi olin apuna Helsingin juhlaviikkojen somessa ja kirjoitin nettisivuille artikkeleita. Tehtäväni tapahtumakuvausten parissa vaativat järjestelmällisten työtapojen luomista, mutta työtapojen vakiinnuttua ne tuntuivat melko rutiininomaisilta. Kävin läpi yhteensä lähes 500 tapahtumakuvausta, joista jokainen vaati lisäksi useita uusia käsittelykertoja esim. käännösten ja muokkausten myötä. Olin myös aktiivisesti yhteydessä tapahtumajärjestäjiin ja käännöstoimistoon. Opin prosessissa erityisesti järjestelmällisyyttä ja tehokkuutta, sekä kommunikoimaan sähköpostitse ammattimaisesti ison organisaation edustajana. Taiteiden yön somen tekeminen puolestaan oli ensisijaisesti luovaa tekemistä, jossa kehityin kesän aikana paljon. Opin tapahtumien somemarkkinoinnin suunnittelusta ja aikatauluttamisesta sekä siitä, minkä tyyppiset sisällöt yleensä toimivat parhaiten. Somen tekeminen oli hauskaa erityisesti tapahtumien lähestyessä ja tapahtumapäivänä, jolloin sain olla jatkuvasti mukana tapahtumien kulussa. Kesän mieleenpainuvin hetki oli Taiteiden yönä, kun Kansalaistorilla esitettiin valtavalta screeniltä taiteilijakaksikko Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen ohjaamia Katastrofielokuvien loppukohtauksia. Ennen esitysten alkua olin ollut Oodin kirjastossa työskentelemässä tehden Taiteiden yön somea. Kun astuin ulos Oodin ovista Kansalaistorille juuri ennen tapahtuman alkua, häkellyin ihmispaljoudesta edessäni. Tuntui äärettömän siistiltä, että niin moni ihminen oli kiinnostunut meidän tekemästä tapahtumasta ja löytänyt paikalle! Tässä hetkessä tunsin, että kaikilla tapahtumakuvausten parissa viettämilläni välillä puuduttavillakin tunneilla oli merkitystä. Eiväthän ihmiset olisi löytänyt paikalle ilman toimivaa viestintää. Entä miten sitten kävi? En kuitenkaan vielä tiedä vastausta kysymykseen siitä, voisiko minusta tulla sittenkin tuottajan sijaan viestijä. Sain kesän perusteella sellaisen vaikutelman, että markkinoinnin ja viestinnän tiimin työ tapahtuu lähes kokonaan tietokoneen välityksellä erilaisia tekstejä ja markkinointimateriaaleja suunnitellen ja luoden. Koin ajoittain jatkuvan toimistolla tai kotona etätoimistolla tietokoneen ääressä istumisen raskaaksi. Huomasin, että jaksoin työpäivät aina paremmin, jos ne sisälsivät myös jonkinlaista liikkumista toimiston ulkopuolella. Tapahtumasäätiön tuottajien työ vaikutti vierestä seurattuna sisältävän enemmän esimerkiksi asioiden hoitamista käytännössä tapahtumapaikoilla. He olivat myös viestintää enemmän suoraan yhteydessä esiintyjiin ja muihin yhteistyötahoihin. Tapahtumasäätiö oli kokonaisuudessaan todella antoisa ja opettavainen kesätyöpaikka, koska viestinnän ja markkinoinnin tehtävien lisäksi opin samalla myös muiden organisaation työntekijöiden tekemistä seuraamalla. Koin viestinnän tehtävät kiinnostaviksi ja merkityksellisiksi, mutta minuun jäi silti myös tuottajuuden kipinä. Haluaisin siksi vielä myöhemmin opintojeni aikana tehdä harjoittelun myös tuotannon puolella.
Arabian katufestivaali artistituotanto cultural management festivaali festivaalituotanto hanke itsensä johtaminen itsenäinen projekti johtaminen kansainvälisyys Kansallismuseo Kulttuurialan projektityö kulttuurintuotanto kulttuurituotanto Kulttuurituottaja Kulttuurituottaja 2016 kulttuurituottaja 2017 kulttuurituottaja 2019 kulttuurituottaja 2020 kulttuurituottajat kulttuurituottaja YAMK Kutu15 kutu16 Kutu17 markkinointi Metropolia metropolia ammattikorkeakoulu näyttely vartissa opastusvideo opiskelija projekti projektityö some sosiaalinen media syventävä projekti tanssi tanssitaide tapahtumatuotanto Tuottajat18 Tuottajat20 tv-tuotanto vapaaehtoisten johtaminen vapaaehtoistyö viestintä yhteishaku