TerveysCasino häikäisi Sairaanhoitajapäivillä 2018
TerveysCasino tuotanto on nyt saatu päätökseen. Sairaanhoitajapäivät 2018 olivat menestys ja iloksemme osastomme herätti paljon kiinnostusta. 4200 messukävijää pääsivät näkemään Metropolia Ammattikorkeakoulumme opiskelijoiden osaamista ja tutustumaan koulutustarjontaan. Messuosaston suunnittelu ja tuottaminen oli meille molemmille uusi, erittäin opettavainen kokemus. Tuotanto laittoi meidät kunnon testiin, kun tuotannon laajuus alkoi hahmottua tuotantoprosessin aikana. TerveysCasinon tiimi kasvoi muutamasta henkilöstä lopulta lähes 30 hengen joukoksi. Kasvu kokonaisvaltaisiksi tuottajiksi tapahtui väistämättä tuotantoprosessin myötä. Hyppy ensimmäisen vuoden tuottajaopiskelijoista TerveysCasinon tuottajiksi tapahtui nopeasti. Työtehtävämme olivat kaikenkattavat, sillä ne sisälsivät niin osaston suunnittelun kuin sen toteutuksen ja kaikkea mitä vain saattaa kuvitella. TerveysCasinon konseptin ollessa uusi, ei meillä ollut aiempaa mallia siitä kuinka osasto tulisi toteuttaa vaan lähdimme luomaan osastoa pelkän TerveysCasino -nimen pohjalta. TerveysCasino herää eloon Hyvissä ajoin ennen TerveysCasinon h-hetkeä kävimme etukäteen tutustumassa messutilaamme ja keskustelemassa Messukeskuksen väen kanssa osastomme toteutuksesta. Halusimme saada konkreettisen kuvan osastomme puitteista. Teimme tarkat tilan toteutussuunnitelmat etukäteen, mutta rakennuspäivänä suunnitelmat muuttuivat jonkin verran kun kalusteet ja tekniikka saatiin osastolle. Pienellä budjetilla onnistuimme toteuttamaan visuaalisesti näyttävän ja elämyksellisen osaston. Vaikka tiimin henkilömäärä kasvoi tuotannon edetessä, oli osasto tilava ja messukävijöitä houkutteleva. Suklaakultakolikoiden, punaisen messumaton ja samettipöytäliinojen avulla saimme luotua kasinomaisen ilmeen TerveysCasinolle. Tiimin kesken ennaltasovittu tumma pukukoodi toi lisäsäväyksen kokonaisuuteen. Iltapukumme olivat onnistunut mielenkiinnon herättäjä, sillä ne aiheuttivat ihmetystä messukävijöiden keskuudessa. TerveysCasino onnistui rikkomaan ennakko-odotuksia, sillä monet odottivat näkevänsä Metropolian perinteisen osaston elvytysnukkeineen ja koulutusesitetelineineen. Messupäivät sujuivat ilman isoja ongelmia, mutta osasimme odottaa pieniä kommelluksia emmekä halunneet sitoa tästä syystä itseämme mihinkään tiettyihin työtehtäviin. Toimimme pitkälti TerveysCasinon promoottoreina ja hoidimme juoksevia asioita. Kiertely messuhallissa iltapuvuissa suklaakultakolikoita jakaen houkutteli lisäkävijöitä osastollemme. TerveysCasino sai molempina messupäivinä kunniavieraita, kun Kansainvälisen Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Annette Kennedy ja europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen kävivät tutustumassa messuosastoon. Vieraillessaan osastolla he pääsivät pelaamaan osaston pelejä ja keskustelemaan Metropolian eri alojen opiskelijoiden kanssa. He olivat hyvin kiinnostuneita Metropolian monialaisesta osaamisesta ja innovatiivisesta messukonseptista. TerveysCasino terveyspeleineen poikkesi hyvällä tavalla Sairaanhoitajapäivien muista osastoista, ja onnistui rikkomaan perinteisen messuosaston rajoja. Vaikka tuotanto oli työläs ja ajoittain raskaskin, oli koko tuotantoprosessi opettavainen ja onnistunut tapahtuma palkitseva. Meille tuottajille TerveysCasino tuotanto onkin enää loppuraportin kirjoittamista ja tuotantoesittelyä vaille valmis. Nyt kohti uusia projekteja! - TerveysCasinon tuottajat Ella Tähtinen ja Laura Lajunen
Yhdessä, enemmän, uutta – Kliffa2018
Kliffa2018 on Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kahdeksas piirileiri. Omalla kohdalla Kliffa on toinen piirileiri jolle osallistun, ja ensimmäinen jossa olen tekijänä. Leirille osallistuu yli 5000 Pääkaupunkiseudun partiolaista ja kansainvälisiä vieraita. Leiri rakennetaan partiolaisten paljon käyttämällä alueella, Hämeenlinnan Evon metsissä. Itse olen leirillä samoajien mysteeri-illallisen tekniikka ja visukymppinä. Illan ohjelmaan odotetaan osallistuvan noin 800 15-17 vuotiasta partiolaista. Tehtäviini kuuluu tapahtuma-alueen visuaalisen ilmeen suunnittelu ja luominen sekä teknisten toteutusten, valoista ääniin, suunnittelu. Tämä koko osa-alue on itselleni aivan uusi ja tuntematon, tämän johdosta puhkun intoa! Mikä ihmeen kymppi? Kliffa2018 jokaisessa toimikunnassa on oma mestari, joka on päävastuussa koko ohjelmasta. Hänen allaan toimii eri määrä kymppejä ja jokaisella heistä on oma vastuualueensa. Samoajien mysteeri-illallisessa kymppejä löytyy ohjelmalle, iltaa ennen tapahtuvalle toiminnalle on oma kymppi ja mun pesti, visu- ja tekniikkakymppi, vastaa kaikesta visuaalisesta ja teknisestä toteutuksesta. Kymppi nimitys tulee siitä, että jokaisella kympillä on vielä alaisenaan liuta muita tekijöitä jotka sitten auttavat häntä tapahtuman aikana. Kliffa2018 tehdään yhdessä! Juhlaillallisen suunnittelutiimiin kuuluu tällä hetkellä 4 henkilö - ohjelmakymppi, ennakkotehtäväkymppi sekä koko ohjelman mestari. Ohjelman suunnittelun aloitimme jo lokakuun aikana, melkein vuosi ennen itse tapahtumaa. Projektin edetessä on ollut mukavaa huomata, että jokaisessa työvaiheessa mukana on osaavia ihmisiä joilta saa tukea ja apua kaikkiin kysymyksiin. Kokonaisuudessaan Kliffaa on tulossa tekemään tuhansia vapaaehtoisia. Meidän tiimi on yksi monista ohjelmansuunnittelutiimeistä. Jo samoajaohjelman alla on viisi eri suunnittelyryhmää. Teemme tiivistä yhteistyötä myös näiden muiden ohjelmaryhmien kanssa. Luku tuhansista vapaaehtoisista tulee täysin leirin osallistujamäärästä. Leiri on tarkoitus rakentaa yhdessä jokaikisen leiriläisen kanssa. Enemmän ja uutta Leirillä on paljon enemmän pestejä verraten aiempiin vuosiin. Leiritehtävistä löytyy tällä tavoin varmasti jokaiselle jotain mielenkiintoista ja omiin taitoihin sopivaa. Munkin pesti - visukymppi - luotiin ihan vain meidän tiimiä varten. Kliffa2018 haluaa myös näyttää koko Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kirjon, meitä on paljon ja kaikki me olemme erilaisia. Kuten partioon yleisesti, kuuluu myös Kliffan 2018 teemoihin kestäväkehitys. Tämä vaikuttaa mun omaan vastuualueeseen paljon. Kaikissa visuaalisen ilmeen ratkaisuissa tulee ottaa huomioon uusiokäyttö, tai helppo kierrätysmahdollisuus. Käytämme paljon puuta ja vältämme muovia. Pyrimme vuokraamaan mahdollisia somisteita ja kalusteita. Mitään turhaa ei tulla ostamaan. Kliffa2018 instassa: Kliffa2018 Facebookissa: Kliffa 2018 Ja nettisivut löytyvät osoitteesta kliffa2018.fi Iita Stenberg
Ruukkipäivää vietetään jälleen tänä vuonna Salossa
Ruukkipäivä on Mathildedalin kulttuuriyhdistyksen järjestämä tapahtuma Mathildedalin Ruukkitehtailla Salossa. Sen tarkoitus on tuoda esille alueen historiaa ja kulttuuriperintöä rennolla meiningillä. Ruukkipäivä on yksi päiväinen tapahtuma ja sitä vietetään vuosittain viikko juhannuksen jälkeen, tänä vuonna lauantaina 30.6. klo 11-16. Ruukkipäivä 2018 lähestyy ja olen aloittanut sen ohjelman suunnittelun kuukausi sitten. Perinteisesti ohjelmaan kuuluu markkinatori, erilaisia historiallisia hahmoja alueelta, pelejä ja leikkejä lapsille, luentoja ja opastuskierroksia ruukille sekä koko kylään. Ohjelman järjestämisen ja tuottamisen lisäksi olen myös vastuussa apurahojen hakemisesta, markkinoinnista, tiedottamisesta sekä budjetista. Ruukkipäivä on perinteisesti ollut tapahtuma, johon koko kylä osallistuu, mm. vanhoissa taloissa asukkaat pitävät kirpputoreja tai avoimia ovia, jotta tapahtuman kävijät voivat käydä tutustumassa, puutarhoihin, rakennuksiin ja niihin tehtyihin muutostöihin. Asukkaiden lisäksi paikalliset yritykset ovat voineet järjestää ohjelmaa liittyen päivään. Alpakkakehräämön ja puodin vuosittain järjestämä langankehräämisnäytös on hyvä esimerkki perinteiden ja nykypäivän yhteydestä, joten se sopii hyvin Ruukkipäivän ajatukseen ja lisäksi se kiinnostaa ihmisiä. Joka vuosi Ruukkipäiville pyritään järjestämään joko uutta ohjelmaa tai muokkaamaan jotakin perinteistä ohjelmaa uudestaan. Tämän vuoden uutuus ohjelmaksi kehitin paneelikeskustelun, jonka on tarkoitus korvata yksi luento. Paneeliin on tarkoitus kutsua paikallisia asukkaita, sekä uusia että vanhoja, ja kesäasukkaita. Paneelin tarkoitus on tuoda esille elämää kylässä rennolla ja hauskalla tavalla. Paneeli tuo omalta osaltaan tapahtumaan jotakin uutta ja erilaista vanhojen perinteiden joukkoon. www.mathildedal.fi Olga Tammi