Tuottaja = monitoiminainen
Kaunis sää helli Arabian Katufestivaalia lauantaina 19.5. Koko kevään kestäneen työrupeaman jälkeen oli mahtavaa nähdä, kuinka tapahtuma-alue ja bookatut esitykset heräsivät henkiin ja toteutuivat käytännössä. Toimin festareilla tanssi-, sirkus- ja performanssitaiteen vastaavana tuottajana, mutta työnkuvani tapahtumapäivänä oli paljon laajempi. Kuten opintojaksoilla olemme puhuneet, tuottajan työnkuvaan kuuluu paljon erilaisia juoksevia asioita. Tuottaja on vastuussa omasta osa-alueestaan ja jos jotain täytyy tapahtua nopeasti, todennäköisesti sen hoitaa tuottaja itse. Arabian Katufestivaali on voittoa tavoittelematon, vapaaehtoisvoimin järjestettävä tapahtuma, joten apukäsiä tapahtumapäivänä on käytössä rajallisesti. Me tuottajat vapaaehtoisten avulla rakensimme ja purimme alueen, jonka lisäksi olin itse vastuussa tanssi-, sirkus- ja teatteriryhmien vastaanotosta ja ohjauksesta sekä tanssilavan äänentoistosta, juonnoista ja puhtaudesta. Eli pääsin siis päivän aikana toimimaan artistivastaavan lisäksi myös ääniteknikkona, juontajana ja siivoojana. Onneksi apunani oli muita tuottajia sekä mahtavia vapaaehtoisia, joista suuri osa opiskelee tai työskentelee myös itse kulttuurituotannon parissa. Heidän työpanoksensa avulla päivästä tuli todella onnistunut ja mukava kokemus sekä tuotantotiimille, esiintyjille että kävijöille. Henna Tikkanen
Jälkikäsittely ja projektin päättäminen
Tein ensimmäisen vuoden projektin Suomen Kansallismuseoon Adelina Korkalan, Iivari Nenosen ja Linda Viljasen kanssa. Tehtävänämme oli toteuttaa viidentoista minuutin opastusvideo, joka avaa kymmenen museoesineen tarinat. Yksi mieleenpainuvimmista lauseista vuoden oppitunneilta kuului: ”Muistakaa, että jokainen tapahtuma loppuu”. Niin loppuu myös videotuotanto, mutta pitkälle kuvausten jälkeen. Jälkityö oli ainakin minulle aikaa vievin osuus – joskin odotettu sellainen. Kuvausten jälkeen kädet syyhysi editointityöhön pääsyä. Nyt kun se on valmis, voi naurahtaa prosessille, mutta ongelmilta ei vältytty siinä työssä. Viimeisimmästä editoinnistani oli ehtinyt kulua lähemmäs vuosi aikaa ja aikaisemmat projektit olivat olleet kooltaan huomattavasti pienempiä. Ennen yhdenkään videopätkän avaamista, tietokoneeni osoitti, ettei työ sitä kiinnostanut yhtä paljon kuin minua. Jaksoin työskennellä kiukuttelevan läppärin kanssa yhden päivän kunnes totesin, että aika valuu näin hukkaan. Saimme työryhmän kanssa ratkaistua ongelman, koska Iivarilta löytyi oikeanlainen välineistö editointiin. Vielä siinäkään vaiheessa ei päässyt tuulettamaan, koska isojen tiedostojen siirtely ei ole mikään nopea puuha. Kaikessa turhauttavuudessaan tekninen säätö oli minulle tarpeen. Oli tärkeää oppia tuntemaan omien välineiden rajat. Jatkossa osaan varautua vastaavaan ja ennaltaehkäistä turhan odotteluajan vähintäänkin puhdistamalla laitteet etukäteen. Yhdessä kuvatun materiaalin lisäksi käytimme projektiin paljon museon arkistomateriaalia. Vaati koko työryhmältä luovuutta miettiä, miten saisimme tarinoista entistäkin kiinnostavampia arkistokuvilla. Suurimman työn niiden kasaamiseen tekivät Linda ja Adelina. Aikaa kului melko paljon pelkästään materiaalien lataamiseen tietokoneelle, koska jaoimme niitä toisillemme Google Drivessa. Editointiprosessi oli ajattelun ja teknisen työn lisäksi myös paljon keskustelua. Jälkityö ryhmässä vaatii kompromisseja ja aikaa huomattavasti enemmän kuin yksin. Voi sanoa, että nyt myös lopputulos on harkittu ja hiottu, koska sitä on ollut arvioimassa niin moni silmäpari. Lisää projektistamme tiimimme aiemmissa postauksissa, joista viimeisin on Linda Viljasen Viimeistelyä vailla Iita Ylönen
”Näyttely vartissa” – Äänimaailma
Tehtävänämme oli tuottaa Kansallismuseolle 15-minuutin esittelyvideo, jossa tulee tutuksi kourallinen museon mielenkiintoisimpia esineistä. Kuvausten ja raaka-editin kanssa taistelun jälkeen oli aika siirtyä äänittämään tarinankertojaa, sekä luomaan äänimaailmaa koko videolle. Adelina olikin löytänyt videon ääninäyttelijäksi alalla jo aikaisemmin työskennelleen Veera Turusen, jonka matala ja rauhallinen ääni sopi täydellisesti videon dokumentaariseen sävyyn. Äänitys suoritettiin omassa "koti-studiossani", vaikka meille tarjottiin myös mahdollisuutta työskennellä Kansallismuseon tiloissa. Äänitimme kappale kerralaan kaikki tarinat, jonka jälkeen tehtiin muutamat korjaukset ja homma oli valmis! Saimme hoidettua koko session purkkiin murto-osassa siihen varatusta ajasta ja lopputulos ylitti ainakin omat odotukseni täysin. Tämä johtui puhtaasti Veeran ammattitaidosta ja tutusta työympäristöstä, jossa ei mennyt aikaa hukkaan laitteiden käytön opetteluun. Äänimaailman miksailua Logicissa. Session jälkeen ääni ei vaatinut paljoa jälkikäsittelyä. Hieman taajuskorjausta ja kompressointia, jotka poistivat ikävältä kuulostavat taajudet ja tekivät koko suorituksesta tasaisemman. Sitten alkoikin omalta osaltani koko projektin työläin vaihe. Äänimaailman luominen. Tämä käytännössä tarkoitti jokaisen askeleen, narinan sekä kolahduksen lisäämistä videoon. Onneksi minulla oli käytössä jo valmiiksi laaja äänipankki, josta pystyin nappaamaan videoon sopivia äänia ja vältin kokonaan uusien kolahdusten ja narahdusten luomisen. Vaikka työ oli suurimmaksi osaksi äärimmäisen monotoonista askelten asettelua okeisiin kohtiin, pääsin myös käyttämään hieman luovuutta. Saimme nimittäin jo aikaisemmin idean että videon tarina etenee äänen mukana. Käytännössä tämä tarkoitti sitä että päähenkilöä, Arttua, johdateltiin museon näyttelyistä toiseen äänen avulla ja pääsinkin luomaan esihistoriallisia äänimaailmoja sekä porvalillisia iltajuhlien kolinoita. Tsekkaa myös Linda Viljasen mietteet projektin loppusuorasta! //Iivari Nenonen