Tutkimusmatkalla XR:n maailmassa!

26.9.2019
Joeli Taulasto

Miltä suomalainen XR-kenttä* näyttää vuonna 2019? Onko kentällä relevantteja työmahdollisuuksia tuottajalle? Entä miltä näyttää XR:n ja kulttuurin suhde? Lähdimme tutkailemaan asiaa kolmen kulttuurituottajaopiskelijan voimin keväällä 2019, kun siltoja kulttuuri- ja teknologia-alojen välille rakentava Creathon-hanke värväsi minut sekä Julia Keinäsen tuottamaan informatiivista videopakettia tukemaan syksyllä 2019 starttaavaa “XR - uutta todellisuutta” -verkkokurssiaan. Kolmas kutulainen löytyi, kun keksimme värvätä Laura Madetojan toimittajaksemme ja kasvoiksemme. Laurahan päätyikin sitten tekemään opinäytetyönsä täysin keräämiimme haastattelumateriaaleihin perustuen. Työ löytyy netistä ja vastaa kysymyksiin tuottajan työmahdollisuuksista tällä saralla, suosittelen vilkaisemaan mikäli aihe kiehtoo. Työnkuvaani kuuluivat tuotannolliset- ja organisointitehtävät sekä erityisesti kuvauskaluston operointi ja videomateriaalin raakaeditointi. Veikkaanpa, että näistä jälkimmäisistä tehtävistä karttuneet taidot tulevat olemaan yllättävän hyödyllisiä tulevaisuudessa itselleni ja uskoakseni lähes kelle tahansa tuottajalle. Pidin kameroiden ja mikkien kanssa puljaamista hauskana ja nautin sommittelusta, hauskaa vaihtelua normaaleihin läppäri- ja puhelinhommiin siis. Ideana oli tuottaa rentoa, reportaasihenkistä materiaalia tietyllä pedagogisella pohjavireellä. Jotain, joka kohentaa verkkokurssia käyvän mielenkiintoa kaiken tuhdimman infon keskellä ja samalla täydentää opittua. Kyselimme kenttää tuntevilta parhaat vinkit keihin henkilöihin ja mihin firmoihin kannattaa ottaa yhteyttä ja saimmekin säädettyä tapaamiset yllättävän helposti yhteistyötahojen ollessa uskomattoman avuliaita.  Päädyimme lopulta vierailemaan kahdeksassa alan yrityksessä ympäri pk-seutua. Erilaista otantaa ja lähestymistapaa alaan löytyi paljonkin, kirurgian opetuksesta VR-teatterin kautta arcade-peleihin. Kiinnostavaa on se, että vaikka kulloinenkin aihe ei itsessään olisi kovinkaan kiinnostava, niin laadukkaasti sovellettu XR tuntuu tekevän siitä helposti vähän mielenkiintoisempaa. Kenties niin kutsuttu (arjen) pelillistäminen on tulevan päivän sana? Jos haastatelluilta haluttaisiin hakea jotain yhtä vahvaa konsensusta, liittyisi se varmasti siihen, miten XR-teknologian potentiaaliset käyttötarkoitukset ovat niin laajat, ettei meillä ole vielä suurtakaan ymmärrystä niistä. Mielikuvitus ei vain riitä. Myös klisee siitä, että elämme suurta murroksen aikaa, oli vahvasti mukana haastatteluiden sanastossa. Tällä kertaa se näyttää kuitenkin pitävän paikkansa! Varsinkin maailmalla alan firmoihin sijoitetaan pääomaa avokätisesti, ja se yhdistettynä huippuosaajiin näyttää poikivan tuloksia nopeutuvaan tahtiin.  Erityisesti kolmelta jututtamaltamme erityisasiantuntijalta saimme kuitenkin myös tasapainottavia lausuntoja: kehitettävää kyllä riittää ennen kuin todellinen saumaton immersio* voidaan saavuttaa ja teknologioiden potentiaalia ulosmitata.    *XR = extended reality, siis VR- ja AR-teknologiat sekä muut samanhenkiset niin kutsutun todellisuuden jatkeet *Immersio = uppoutuminen, eläytyminen  

Tiimityötä TV-tuotannossa – Suurin pudottaja Suomi

Vietin kiireisen kevään ja alkukesän Suurin pudottaja Suomi -TV-tuotannon parissa. Suurin pudottaja on yhdysvaltalaiseen The Biggest Loser -formaattiin perustuva tositelevisiosarja, jonka ensimmäinen tuotantokausi nähtiin Yhdysvalloissa vuonna 2004. Suomessa sarjaa on tehty kolme tuotantokautta. Ohjelman osallistujat kilpailevat keskenään tavoitteenaan pudottaa mahdollisimman paljon painoa asiantuntevan valmennuksen avulla. Kilpailun runko koostuu viikoittain toistuvista haasteista, tehtävistä̈ sekä̈ punnituksesta. Kilpailun lopussa prosentuaalisesti eniten painoaan pudottanut kilpailija voittaa kisan. Tällä̈ kaudella mukana oli seitsemän julkisuudesta tuttua henkilöä̈; Riitta Väisänen, Juhani Tamminen, Pertti Neumann, Michele Kaulanen, Nina Mikkonen, Niina Kuhta ja Akseli Herlevi. Kuvaukset järjestettiin kesällä 2019 Vantaalla Hämeenkylän kartanossa. Toimin tuotannossa pääasiassa tuotantokoordinaattorina. Lisäksi tuurasin hetken ajan tuotantopäällikköämme. Vastuullani oli muun muassa kuvausten aikataulutus, yhteistyökumppaneiden hankinta sekä kuvausjärjestelyt. Tämän ohella saatoin punnita berliininmunkkeja, pestä pyykkiä tai maalata pingispalloja. TV-tuotannossa ei kahta samanlaista päivää näe! Syvennyin projektissa tiimityöhön, sillä halusin oppia lisää tiimien dynamiikasta ja sisäisistä rooleista. Luin teoriaa aiheesta, mikä auttoi minua analysoimaan tiimin toimintaa ja huomioimaan tiimin jäsenten vahvuuksia jakaessani työtehtäviä. Opin teorian kautta myös lisää itsestäni ja omista vahvuuksistani ja heikkouksistani. Pystyin tunnistamaan itsestäni asioita, joita en ollut aikaisemmin tiedostanut. Kun tunnet itsesi, pystyt edistämään tiimin tavoitteita. Myöntämällä heikkoutesi saatat oppia tiimin jäseniltä lisää, mikä tekee tiimistä entistä vahvemman. Mielestäni esimiesten olisi tärkeää puhua tiimien kesken avoimesti jäsenien rooleista sekä heidän vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Kesäni oli kiireinen, mutta antoisa. Käteen jäi lisää itsevarmuutta ja -tuntemusta, ammattitaitoa, verkostoja sekä hauskoja muistoja!

BWWE – Best of Broadway and West End

16.9.2019
Tittamari Paavola

“Kuulin että oot kulttuurituottajaksi opiskelemassa ja meillä ois tarvetta sun kaltaiselle ihmiselle” Tällä Anni Vuorisen laittamalla viestillä alkoi urani BWWE:n tuottajana. Lyhenne BWWE tulee sanoista Broadway ja West End. Nämä kaksi inspiroivaa musikaaliympäristöä loivat pohjan BWWE Best of Broadway and West End musikaalikonsertille. Konserttimme kokosi yhteen kaikkien aikojen rakastetuimpia musikaalikappaleita. Kestoa konsertillamme oli noin 2 tuntia, ja se esitettiin 4.toukokuuta 2019 Helsingin Arabiasalissa. Projektin tuotanto käynnistyi marraskuussa 2018. Edessä olisi puoli vuotta tuotannollisia asioita helsinkiläisten nuorten muusikoiden konserttia varten. Tila oli valmiiksi varattu, mutta listalla oli vielä kapellimestarin, valokuvaajan ja tekniikan hankinta, sosiaalisen median haltuunotto, markkinointi, visuaalinen ilme, lipunmyynti, ryhmähengen ylläpito ja ylipäätään suunnitelman luominen. Tärkeintä projektin tuotannossa oli pitää aikataulusta kiinni. Asiat eivät tapahdu ellei joku ota niitä hoitaakseen. Aikataulun luominen heti alussa helpotti työn jaksotusta. Ajankäytön seuraamiseen käytin kalenteria ja Exceliä. Lippu.fin palvelu oli minulle uusi tuttavuus tapahtuman järjestäjän ja lipunmyyjän näkökulmasta. Valitsimme palvelun lipunmyynnin alustaksi sen tunnettavuuden ja helppouden takia. Jo palvelun logon käyttäminen markkinointimateriaaleissa toi tapahtumallemme kaivattua uskottavuutta. Näin pyrimme näyttäytymään muunakin kuin kouluprojektina. Myimme palvelun kautta noin puolet lipputuloistamme. Syvennyin tässä projektissa sisäiseen viestintään. Se osoittautuikin asiaksi mistä loppujen lopuksi opin eniten, sillä matkaan mahtui niin onnistumisia kuin haasteita. Eniten kehitettävää löytyi palavereissa läpikäydyn tiedon tallentamisessa siten, että informaatio olisi kaikkien löydettävissä. Apuna tiedonvälityksessä käytimme Google Drivea, johon meidän oli helppo tallentaa palaverien muistiinpanot ja tuotannon ajankohtaiset asiat. Usein kaikki tuotannon ryhmäläiset eivät päässeet samaan paikkaan samaan aikaan. Silloin kun tieto välittyi kaikille oli jokaisella selkeä kuva mihin puolen vuoden työ lopulta johtaisi. Keikkapäiväkirja 04.05.2019 Konserttipäivä on käsillä. Herätyskelloni soi aamulla 5.30. Kasaan vielä viimeiset tarvittavat reppuun. Kauramaito, kasa banaaneja, mekko ja korkokengät. Klo 8.00 Tuotantotiimi saapuu paikalle ensimmäisenä. Raisereiden kasaaminen on aamun ensimmäinen homma. Pelkäsin olevani hyödytön, mutta rohkeasti mukaan menemällä opinkin yhtä sun toista esimerkiksi saksofonien mikityksestä ja nuottitelineiden kasaamisesta. Noin puoltatoista tuntia myöhemmin kalusto ja lava on valmiina orkesteria varten ja on aamupalaverin aika. Käydään läpi päivän aikataulu. KAHVIA. Pian alkaa ensimmäinen soundcheck ja taukotila alkaa täyttyä muusikoista. Kello 11.00 kajahtavat tyhjässä Arabiasalissa ensimmäiset rytmit. Komppi on saapunut ja on valmiina päivään. Pian laulajat saapuvat paikalle. Torvet ja jouset myös. Klo 13:30 alkaa kaikkien yhteinen soundcheck. Toistaiseksi ollaan pysytty aikataulussa. Hetkeksi saan itsekin hengähtää ja vain kuunnella. On tää kyllä lahjakasta sakkia. Valokuvaajan saapuessa paikalle ennen kello neljän kenraaliharjoituksia, olen teippailemassa BWWE:n julisteita lipunmyynnin pöytään. Nopean halauksen jälkeen päästäänkin asiaan. Kiipeilemme katsomossa ja mietimme otollisimpia kuvakulmia. Minulla on lista asioita mitä haluan saada kuvatuksi. Suurin osa puheestani taisi liittyä tilan jättämiseen kuvissa, jotta tulevaisuudessa saataisiin markkinointimateriaaliin myös tekstiä mukaan. Lopulta päätän antaa valokuvaajan tehdä työnsä suoraa kenraalin aikana. Orkesterin soittaessa herkimpiä säveliään, oli huvittavaa seurata valokuvaajan liikkeitä soittimien keskellä. Näin kuvat tulisi otettua valmiiksi ja itse esityksen aikana valokuvaajakin saisi vain nauttia esityksestä. Klo 21:00 Esitys sujui odotuksien mukaisesti. Saimme yleisöön mukavasti ihmisiä ja tunnelma oli korkealla ja täynnä odotuksia. Ammattimainen orkesterimme tarjosi yleisölle tunteita ja musiikkia oikein olan takaa. Lavalla kuultiin klassikkokappaleita, jotka olivat yleisölle selvästi tuttuja. Tunteikkaimmat sovitukset nostivat itsellänikin niskakarvat pystyyn, vaikka olinkin kuullut ne jo aikaisemminkin. Näiden kahden tunnin ja viidentoista musikaalibiisin jälkeen, puolen vuoden työ oli tullut päätökseensä, jälkituotantoa lukuunottamatta. Esityksen jälkeen nostimme yhteisen malja, jaoimmet kiitokset ja rupesimme  vielä viimeiseen urakkaan eli roudaukseen. Meidän onneksemme osa rakenteista sai jäädä paikalleen. Homma oli paketissa noin kymmenen aikaan illalla. Muusikot jatkoivat vielä Helsingin yöhön juhlistamaan onnistunutta konserttia, mutta itse suuntasin kotiin teekupin ääreen. Sen verran alkoi jo väsymys painaa. Jälkituotantoon jäi vielä budjetin päivitys, palkkojen maksu ja kiitokset. Kuvat hoituivat kätevästi valokuvaajan kautta. Vuorinen kertoi, että konsertillemme tulee ehkä jatkoa, ja että muutama paikka olisi meistä kuulemma kiinnostunut. Saa siis nähdä jääkö tämä BWWE - Best of Broadway and West End -konserttimme viimeiseksi esitykseksi vai onko lisää luvassa. Parhaassa tapauksessa pääsemme vielä uudestaankin Aladdinin, Wickedin tai Les Misérablesin maailmaan sävelien vauhdittamana. Ainakin toivon niin. One Day More!  -Tittamari