Elokuvien ilosanomaa levittämässä

Kulttuurituotannon pääsykokeissa kesällä 2018 sanoin, että rakastan elokuvia ja tuottajana haluan levittää elokuvien ilosanomaa. Kokeet ja haastattelu taisi mennä ihan hyvin, sillä syksyllä aloitin opiskelut Arabian kampuksella. Marraskuussa meillä alkoi Kulttuurialan projektityö -kurssi, jossa saimme itse valita projektin, johon lähdemme mukaan. Näin projektien listassa Voimaa elokuvasta -hankkeen ja päätin lähteä heti ensimmäisessä vuonnani elokuvatapahtumien pariin.   Voimaa elokuvasta hanke järjestää elokuvaklubeja nuorille työttömille ja maahanmuuttotaustaisille. Klubeilla on vaihtelevat teemat, mutta niihin sisältyy aina elokuvan katsominen ja fasilitoitu keskustelu. Klubien tavoitteena on sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja kahdensuuntainen kotoutuminen. Tällainen hyvän tekeminen elokuvien avulla oli juuri se mitä halusinkin saada tuottajana aikaan.   Kevään aikana järjestimme viisi klubia, joista kahdessa minulla oli isompi tuotantovastuu. Ensimmäisillä klubeilla olin mukana vain klubipäivinä auttamassa ja seuraamassa. Kalasataman Vapaakaupunki Olohuoneelle järjestetyssä klubissa sain jo tuotannollisia tehtäviä esimerkiksi markkinoinnin ja tilasuunnittelun parissa.   Isoimman Vastuun sain kuitenkin meidän päätapahtumassa eli Arabian katufestivaaleilla järjestetyssä leffaklubissa. Hoidin muun muassa aikataulutuksen, tilasuunnittelun ja kommunikaation Artovan kanssa. Erityisesti nautin tapahtuman visuaalisen ilmeen suunnittelusta, sillä keksimme hienoja tapoja käyttää kierrätettyjä CD-levyjä ja VHS-kasetteja koristeina. Katufestivaalit oli tapa tuoda klubi ihmisten luo ja tapahtuma onnistui erittäin hyvin.   Meillä oli huippu tiimi täynnä elokuvia rakastavia tyyppejä ja opin tuotannon kautta, että työskentelen parhaiten osana tiimiä. Projekti antoi myös uuden käsityksen elokuvien voimasta ja sain taas uutta arvostusta tätä taiteenalaa kohtaan. Parasta oli kuitenkin se, että projektia seurasi työtarjous Artovalta hoitamaan heidän elokuvatoimintaa syksyllä. Eli saan jatkaa tätä ilosanoman levittämistä vielä jatkossakin.   Aino Tamminen

Höntsä-Fest 2018 – Jäähallille 45 päivässä!

24.10.2019
Julia Keinänen

Höntsä-Fest on nuorten hyvinvointitapahtuma, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa Helsingin Jäähallilla keskiviikkona 3.10.2018.   Tapahtuma oli suunnattu 16-25 -vuotiaille nuorille ja sen tavoitteena oli nostaa höntsälajien tunnettuutta ja matalan kynnyksen harrastustoiminnan suosiota nuorten keskuudessa. Höntsäharrastus voi olla mitä tahansa, kunhan sitä ei oteta liian vakavasti ja se saa kaveriporukan kokoontumaan yhteen. Höntsä-Festissä nuorilla oli mahdollisuus ohjata omaa harrastuspistettä tai tutustua ja kokeilla erilaisia kulttuuri- ja urheilulajeja ”höntsäilyhengessä”, eli rennossa ja leikkimielisessä ilmapiirissä.   Hyppäsin mukaan tuotantoon elokuussa 2018, puolitoista kuukautta ennen tapahtumapäivää. Vastuualueekseni sain some-markkinoinnin. Päämääränä oli tavoittaa mahdollisimman laaja joukko pääkaupunkiseudun nuoria ja saada heidät tietoiseksi tapahtumasta.   Sain heti alkuvaiheessa ympärilleni huipputiimin, jonka kanssa lähdimme suunnittelemaan ja toteuttamaan onnistunutta some-viestintää tapahtumalle, jota ei oltu koskaan aikaisemmin järjestetty. Matkan varrella oli sekä haasteita että mahdollisuuksia. Kaikki aloitettiin puhtaalta pöydältä, joten tehtävää oli paljon ja aikaa vähän.   Instagram-tili @Hontsafest aktivoitiin elokuussa. Alusta saakka tili päivittyi lähes päivittäin tapahtuman yhteistyökumppaneiden ja suojelijoiden terveisistä aina ”behind the scenes” -henkisiin videopätkiin tuotantotiimin palavereista. Halusimme luoda kanavan, joka olisi helposti lähestyttävä, hauska ja tapahtuman hengessä vähän höntsä. ”Ei se ole niin vakavaa” toimi kantavana teemana läpi koko projektin. Kokonaisuudessaan Höntsä-Fest oli erittäin onnistunut kokonaisuus. Some-kanavat keräsivät satoja seuraajia ja tapahtumaa oli tekemässä yli 20 yhteistyötahoa. Itse tapahtuma keräsi yhteen yli 500 nuorta ympäri pääkaupunkiseutua. Kaikki tämä saatiin aikaan vain 45 päivässä!   Tapahtumapäivänä oli mahtavaa seurata, kuinka nuoret pääsivät ohjaamaan erilaisia höntsälajeja. Kävijät heittäytyivät kokeilemaan mm. eri tanssilajeja, parkouria, teqbalia, sulkapalloa, karaokea, dj-pajaa sekä vapaaottelua. Tapahtuma huipentui Dilemman ja Töölön Ketterän keikkaan ja leikkimieliseen pipolätkämatsiin, jossa nuoret pääsivät pelaamaan julkkiksia vastaan. Tapahtumassa promotoitiin myös syksyllä alkavia Höntsä coach -koulutuksia, joissa nuorilla on mahdollisuus saada valmiudet kulttuuri- ja liikuntahöntsäklubien ohjaamiseen. Oppimiseni projektissa ylitti kaikki odotukseni ja alkuperäiset suunnitelmani. Alun perin minun oli tarkoitus olla vastuussa pääasiassa sosiaalisen median sisällöntuotannosta, mutta tämän lisäksi pääsin avustamaan myös muissa tuotannon tehtävissä. Sain nähdä, miten suuri tapahtuma rakennetaan alusta loppuun saakka ja vielä hyvin lyhyessä ajassa. Projekti ei olisi voinut osua parempaan saumaan ja olen erityisen kiitollinen koko höntsätiimille, että pääsin kokemaan onnistumisen kokemukset, fiilikset ja odotuksen tunteet osana porukkaa. Samalla kasvatin myös oman osaamiseni täysin uudelle tasolle.   Höntsä-Festin taustalla on Höntsä - silta eteenpäin! -hanke, jota rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ESR. Höntsä-hankkeessa kehitetään monialainen Höntsä-toimintamalli, joka perustuu iloa tuottavaan, osaamisesta riippumattomaan, kaikille avoimeen matalan kynnyksen Höntsä-toimintaan arjen toimintaympäristöissä.  

Puistojuhlaa tuottamassa – Helsinki Pride 2019

Helsinki Pride on vuosittain kesäkuun viimeisellä viikolla järjestettävä ihmisoikeustapahtuma. Se on luotu muistuttamaan yhtäläisten oikeuksien kuulumisesta kaikille seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta riippumatta. Helsinki Pride on järjestetty vuodesta 2000 asti ja se on vuosien saatossa kasvanut Suomen suurimmaksi yleisötapahtumaksi, keräten vuonna 2019 noin 100 000 kävijää. Tapahtuman järjestää Helsinki Pride -yhteisö, joka toimii seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi Uudellamaalla. Helsinki Pride 2019 oli viikon kestävä sateenkaarijuhla, joka koostui noin 120:sta eri pientapahtumasta lukuisissa eri lokaatioissa. Viikko huipentui perinteiseen Pride -kulkueesen ja Kaivopuistossa järjestettävään Puistojuhlaan. Itse työskentelin Helsinki Pridella Puistovastaavana. Vastuualueitani olivat mm. alihankkijoiden tilausten koordinointi, erilaiset tarjouspyynnöt ja sähkö- ja vesisopimusten teko, nettisivujen tapahtumakalenterin päivitys, Facebook -tapahtumien päivitys, tapahtuman teknisten karttojen piirtäminen ja kävijöiden opastaminen Puistojuhlassa. Syvennyin projektissa yleisötapahtuman tekniikkaan ja infrastruktuuriin, sillä minulla oli kyseisistä alueista melko vähän aikaisempaa kokemusta. Projektin kuluessa termistö ja sisältö tulivat tutuimmiksi. Opin työtehtävieni ja teorian kautta mitkä ovat tärkeimpiä seikkoja Priden kaltaisen suurtapahtuman tekniikan ja infrastruktuurin tuottamisessa. Opin kuinka tärkeää on tehdä infrastruktuuriin liittyvät kartoitukset tarpeeksi ajoissa, ettei tule turhia yllätyksiä tapahtuman hektisinä edeltävinä viikkoina. Lisäksi opin, kuinka tärkeää tapahtuman turvallisuus on ja kuinka se linkittyy jokaiseen pienenpäänkin osa-alueeseen. Kesäkuu Helsinki Pride -yhteisössä oli onnistunut kokemus, joka selkeytti myös omaa suuntaani kulttuurituottajana. Päällimmäisenä projektista jäi tunne tapahtuman luomasta avoimesta ja kannustavasta ilmapiiristä, jossa jokainen kävijä otetaan huomioon ilman ennakkoluuloja. Yli 100 000 kävijää kertoo myös siitä, että kysyntää Priden kaltaiselle tapahtumalle on. Pride nähdään sateenkaarikansan ja sen tukijoiden keskuudessa tärkeänä tapahtumana. Tapahtumalla voidaan vaikuttaa ja sinne on mukava mennä. Pridessa tapaa ihmisiä samojen aatteiden parista.