Flow Festival vastuullisesti vatsassa

http://ruokalipukkeita%20satunnaisesti%20läjässä

Vuonna 2024 juhlittiin Flow Festivalin 20-vuotista taivalta. Tapahtuma keräsi peräti 92 000 kävijää viikonlopun aikana. Flow’ssa yhdistyvät moniaistilliset elämykset musiikin, taiteen ja ruoan kautta. Itse työskentelin festivaalilla ruokamyyntikoordinaattorin roolissa.

Flow’n toiminnassa itseäni kiehtoo eniten vastuullisuus. Kun päätöksiä suunnitellaan ja toteutetaan vastuullisuus edellä, on niiden takana helppo seistä. Flow on ensimmäinen suomalainen festivaali, joka on päättänyt linjata ruokatarjontansa enemmän kasvipohjaiseksi ja lopettaa punaisen lihan sekä siipikarjan myymisen. Näiden tekojen kautta festivaalin toiminta voi herättää monenlaisia tunteita, toisille hyvässä ja toisille pahassa.

Ruokamyyntikoordinaattorina toimiminen oli mieluisa haaste ja näytön paikka itselleni. Toimin ravintoloiden yhteyshenkilönä ja vastasin heidän tuotannostaan Suvilahdessa. Konkreettisia työtehtäviäni olivat mm. ruokamyyjien sopimusten tekeminen, infokirjeiden kirjoittaminen ja lähetys, infotilaisuuden tuotanto, ruokamyyjien tuotannollisten tarpeiden kartoitus ja tuotannon koordinointi.

Toisen vuoden opiskelijana näin vastuulliseen työtehtävään lähteminen jännitti aluksi todella paljon, mutta koen aina suoriutuvani parhaiten paineen alla ja tästäkin selvittiin! Työpäiväni koostuivat pitkälti erilaisten excel-taulukoiden täyttämisestä ja seuraamisesta. Hetkinä, jolloin taulukoihin ei ollut mitään päivitettävää soittelin ravintoloiden perään: kyselin kuulumisia ja utelin kaipaamieni tietojen perään. Festivaalin aikana pääsin maistelemaan toinen toistaan maittavampia ruokia ja nauttimaan työni hedelmistä.

Kokonaisuudessaan projekti opetti kuinka tärkeää ajanhallinta ja itsensä johtaminen todellisuudessa on. Kulttuurituottajana festivaaleilla loistaminen vaatii lisäksi erinomaisia sosiaalisia taitoja ja niitä todella pääsi tässä hyödyntämään. Tästä kaikesta taas yhtä kokemusta viisaampana jatkan kohti tulevia haasteita!

Riku Niemelä, Kulttuurituottaja 2022

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi