Avainsana: patentti
Mikään ei ole lopullisesti valmista
Yleiseksi kulkutieksi ajateltu ovi ei ole toimiva, jos siihen pitää liittää ohje vedä tai työnnä. Silloin sen muoto tai vaikkapa kahva ei viesti käyttäjälleen, miten ovi toimii. Tiskiharjan koukku on väärin suunniteltu, jos joutuu taiteilemaan saadakseen sen ripustettua paikoilleen. Palveluprosessi ei ole kunnossa, jos lounaslinjastolla pitää palata takaisinpäin saadakseen ruokailuvälineet. Joukkoliikenteessä lukijalaitteen suunnittelussa voi olla puutteita, jos matkalipun leimaaminen on hidasta. Käytettävyyden tunnettu puolestapuhuja, professori Donald A. Norman onkin esittänyt, että jos jotakin asiaa on vaikea käyttää, vika ei yleensä ole käyttäjässä, vaan laitteessa tai tuotteessa (1). Esimerkkejä on lukemattomia ja niin myös kehittämiskohteita. Jokainen niistä voi olla sellainen, että se voi tuottaa kehittäjälleen myös taloudellista hyötyä. Kuitenkin, pitää muistaa, että harvoin edes arkiseen ongelmaan on olemassa pelkästään suoraviivainen idea A:sta ratkaisu B:hen kulkeva polku. Suuri määrä erilaisia ideoita, joiden joukossa saa ja tuleekin olla myös rohkeita ja epätavallisia avauksia, on edellytys sille, että ylipäänsä päästään kehittämään jotakin uutta. Ideoiden keksiminen on periaatteessa helppoa. Hyvien ideoiden keksiminen on vaikeaa ja todella hyvien ideoiden keksiminen on todella vaikeaa. Mutta ei mahdotonta. Helppo ratkaisu pölyjen poistoon? Yleensä tarvitaan paljon kehittämistyötä ja monta erilaista vaihetta, ennen kuin tuotteen loppukäyttäjälle toimiva ja taloudellisesti kannattava, valmistettava ratkaisu löytyy. Hyvä esimerkki on pölynimuri, jonka muotoilija James Dyson päätti kehittää 1970-luvun lopulla. Dyson oli huomannut, että tavallisen imurin teho heikkenee, kun pölypussi täyttyy ja samalla se tukkiutuu hienojakoisesta pölystä. Dyson lopulta onnistui kehittämään laitteen, jonka imuteho säilyy ja jossa ei ollut pölypussia. Saadakseen pölynimurin teknologian toimimaan, Dyson joutui rakentamaan yhteensä 5127 erilaista prototyyppiä. Tekninen periaate pölynimurille oli jo olemassa. Sahoilla ja maalamoissa oli jo aiemmin käytetty samantapaista, keskipakovoimaan perustuvaa teknologiaa haitallisten partikkelien poistoon ilmasta. (2). Vaivannäkö kannatti. Dyson sai keksinnölleen lukuisia patentteja (3) ja se oli merkittävän liiketoiminnan alku. Jokaista arkista ongelmaa varten ei onneksi tarvitse rakentaa tai pohtia tuhansia erilaisia vaihtoehtoja. Useimmiten vähempikin riittää. Kaikki kuitenkin alkaa aina ongelmasta, joka on tunnistettu, ja joka on ratkaisemisen arvoinen. Sen sijaan, että olisi käyttänyt vain enemmän aikaa tukkoisella imurilla jynssäämiseen, Dyson tunnisti ongelman ja päätti tehdä asian toisin. Kaikki voivat löytää arjesta kehittämiskohteita Koti- ja työympäristössä, kaupungilla, kaikkialla, on monenlaisia esineitä, kalusteita, liikkumisen ratkaisuja. Arjessamme ei ole mitään, joka vain on, ilman, että sen olemassaoloon ei olisi joku vaikuttanut. Mikään esine tai palvelu ei ole ilmaantunut sattumalta. Kaikki on jonkun suunnittelemaa, kehittämää ja muotoilemaa. Kun se on hyvin tehtyä ja toimivaa, se on näkymätöntä. Kun se on huonosti tai puutteellisesti toteutettua, se hankaloittaa tai harmittaa, ja huonoimmassa tapauksessa aiheuttaa vaaraa. Keskeneräisyys on myös mahdollisuus. Mikään ympärillämme olevista esineistä, asioista tai palveluista ei ole lopullisesti valmis. Kenellä tahansa on oikeus tunnistaa epäkohtia tai asioita, jotka toimivat huonosti tai ärsyttävät. Niitä voi edelleen kehittää, parannella ja tuottaa uusia oivalluksia, keksintöjä ja lopulta innovaatioita, eli kaupallistuneita keksinnöllisiä oivalluksia. Innovaation syntyminen edellyttää aina ideaa, tai ensimmäistä havaintoa. Sen jälkeen tarvitaan jotakin konkretiaa, jolloin tuloksena saattaa olla keksintö, eli keksinnöllinen, aiemmin tuntematon ratkaisu. Mutta vasta, kun keksinnöllisen tuloksen hyödyntämistapa on määritelty, käsillä voi olla aito innovaatio. Mitä kehittämiskohteita sinä huomaat? Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. Lähteet Norman, D. A. 2013. Design of Everyday Things: Revised and Expanded. New York: Basic Books. Fiell, C. & Fiell, C. 2000. Industrial Design A-Z. Köln: Taschen. Dysonin patentti US 4853008A 1989. Combined disc and shroud for dual cyclonic cleaning apparatus. Notetry Ltd., London, UK. (Dyson, J.) US 224694, 27.7.1988. Julk. 1.8.1989.
Innovaatio voi olla pieni mutta suuri
Saksalainen Artur Fischer (1919-2016) oli monipuolinen, mutta ehkä vähemmän julkisuudessa tunnettu keksijä. Tuloksena ehtymättömästä kiinnostuksestaan ongelmanratkaisuun Fischer jätti hämmästyttävät 2252 patentti- ja hyödyllisyysmallihakemusta (1) Eräs hänen mainioista oivalluksistaan oli pieni keksintö, joka vaikutti rakennusteollisuuteen pysyvästi. Se oli seinätulppa, eli kansaomaisemmin proppu, joka on vuosikymmeniä helpottanut asennuksia, kodeissa vaikkapa taulun tai hyllyn ripustamista seinälle. Sille hän sai patentin vuonna 1958 (2). Innovaatio on uudiste, jolla ei ole mittakaavaa Innovaatiopuhe, jollaista tiedotusvälineissä monesti näkee ja kuulee, voi antaa innovaatiotoiminnasta kuvan, että ollakseen onnistunut innovaation tulee olla jollakin tavalla massiivinen tai läpimurto. Vaikkapa jokin tutkimus- tai kehitystulos, joka muuttaa suuryrityksen taloustilannetta radikaalisti tai ratkaisee jonkin ympäristöongelman. Totta on, että innovaatiot ovat keskeisessä roolissa, kun halutaan esimerkiksi kestävämpiä tuotantotapoja ja energiaratkaisuja, jotka vähentävät ympäristön kuormitusta. Ja jos suuria haasteita (Grand Challenges) onnistutaan ratkomaan, voimme olla pelkästään tyytyväisiä. Yhteiskunnat, elämänlaatu ja hyvinvointimme kohenee. Liioiteltu kuva saattaa paineistaa esimerkiksi korkeakoulumaailmassa työskentelevää tai opiskelevaa ajattelemaan, että omassa työssä syntyvissä tuloksissa ei voi olla mitään riittävän merkittävää, ”suurta”, joka täyttäisi innovaatioilta odotettavat juhlapuhetason kriteerit. Innovaatiolla ei kuitenkaan ole mittakaavaa. Innovaatio on uudiste, eli jokin entuudestaan tuntematon keksinnöllinen asia, jolle on olemassa hyödyntämisväylä. Ollakseen innovaatio tulos voi olla käyttökelpoinen ja hyödyllinen, vaikka se olisikin pieni, joko fyysisesti, tai keskittyen vain jonkin hyvin fokusoituun asiaan. Kunhan se on jotakin, joka ratkaisee jonkin ongelman uudella aiemmin tuntemattomalla tavalla. Tulosten tunnistamisessa on parannettavaa Korkeakoulutasolla innovaatiotoiminnan tehokkuutta lisää, kun ollaan paremmin selvillä, mitä kehitystyössä tapahtuu. Maailmanlaajuisen World Intellectual Property Organisation (WIPO) tilaston mukaan yliopistot jättivät Suomessa vv. 2020-22 vai noin 3% patenttihakemuksista (3) Patenttihakemusten määrä ei tietenkään kuvaa koko innovaatiomaastoa. Suuri osa korkeakouluissa ja yliopistoissa syntyvästä tulosaineistosta on sellaista, että sitä ei voisi suojata patentilla, vaikka sitä voisi muutoin hyödyntää. Mutta tilasto antaa viitteen siitä, että voi olla, että korkeakouluissa ja yliopistoissa kehitetyistä tuloksista osa jää sinälleen, koska niitä ei tunnisteta, tai niille ei löydetä hyödyntämistapaa. Yksi tapa kohentaa tilannetta on tehdä korkeakoululähtöisten tulosten, keksintöaihioiden ja jopa valmiiden keksintöjen etsimisestä mielekästä. Sitä voidaan ryydittää sopivilla taloudellisilla kannustimilla. Mutta erityisesti tarvitaan järkeviä polkuja siihen, miten kehittäjä voi paremmin hyödyntää tulosaineistoa. Keskeneräistä ideaa tai edes keksintöä, on tietenkin vaikea kaupallistaa ilman, että sen käyttökelpoisuudesta ja hyödyllisyydestä olisi jokin todiste. Pelkästä oivalluksesta tai jopa keksinnöstä on yleensä pitkä matka liiketoimintaan. Tarvitaan tuki-instrumentteja, joilla voidaan tarkastella ja mitata syntyneiden tulosten käyttökelpoisuutta ja tukea niiden jalostamista hyötykäyttöön, innovaatioiksi tai esimerkiksi pohjaksi yritystoimintaan. Tämä ei ole pelkästään korkeakoulujen sisäisten prosessien vastuulla. Innovaatiokentässä tarkkana Kaikki alkaa siitä, että tunnistaa ongelman, joka edellyttää ratkaisua. Ikkunoiden kaihtimet, jotka eivät pysyneet kiinni seinässä, saivat Artur Fischerin miettimään, miten kiinnityksen voisi tehdä paremmin. (4) Ongelman ratkaisusta, pienestä muovitulpasta syntyi loppujen lopuksi mittava tulos ja liiketoimintaa: kiinnitystarvikkeita valmistava globaali yritys. Siksi myös yksittäiset oivallukset, joissa voi olla innovaatio tai sen lähtökohta, tulee arvioida huolellisesti. Kukaan kun ei voi väittää tietävänsä etukäteen, miten arvokas jokin tulos voi olla, tai miten jokin pieni oivallus voi muokata arkeamme. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. Lähteet Saksan kansallisen patenttiviraston (DPMA) esittely Artur Fischeristä (dpma.de). Artur Fischerin patentti seinätulpalle (Patentti DE1038740) WIPOn (World Intellectual Property Organisation) tilasto (PDF) European Patent Office (EPO) esittely Artur Fischeristä (epo.org)
Ratkaisuja ongelmiin, joita ei ollut
Monille keksinnöt tarkoittavat suurista oivalluksista syntyneitä ratkaisuja, joista on seurannut historiallisia mullistuksia. Sellaisia, kuten kirjapainotaito, höyryvoima, hehkulamppu, lentäminen tai internet. Mutta, kun selailee patenttitietokantoja tai lukee keksinnöistä, voi havaita, että paljon on myös keksitty pelkästä keksimisen ilosta. Monasti on myös koetettu ratkaista ongelmaa, jota ei tosiasiassa ole ollut. Keksintöjen värikkäästä maailmasta löytyy lukemattomia esimerkkejä. Tässä muutama. Kekseliäästi kohtelias Vielä noin sata vuotta sitten länsimaissa hattu tai jokin päähine laitettiin aina päähän, kun lähdettiin ulos. Yhteiskuntaluokasta ja taloudellisesta asemasta riippumatta. Paljain päin ei yleensä liikuttu. Vastantulijoita, myös tuntemattomia, tervehdittiin nostamalla hattua, tai ainakin koskettamalla sen lieriä. Mutta mikä avuksi, jos käsissä oli kantamuksia ja hatun nostaminen oli mahdotonta? Yhdysvaltalainen James C. Boyer tunnisti mielestään vakavan ongelman. Hän rakensi hatun sisään tulevan jousivoimalla toimivan koneiston. Se tukeutui päätä vasten metallisilla jaloilla. Jousi viritettiin, sitten vain hattu koneiston päälle ja ulos. Mekanismin avulla hattua saattoi nostaa ilman käsiä, kun päätä nyökäytti. Boyer jätti keksintönsä patenttihakemuksen 1897. 1 Boyerin patentti on hyvä esimerkki toimivasta keksinnöstä, jolla ei todennäköisesti ole edellytyksiä kaupallistumiseen. Hyödyntämisväylän puuttuminen tarkoittaa, että siitä ei tullut innovaatiota. Ainakin vaikuttaisi siltä, että keksintö ei jostakin syystä ole yleistynyt. Kyllä lähtee! Loishäätöä 1800-luvun tyyliin Menneinä aikoina huonon elintarvikehygienian takia monenlaiset loiset olivat ihmisten vitsauksina. Hienommallakin väellä saattoi suolistossa lymyillä valkoinen nauhamainen lapamato. Se oli kiusallinen, joskaan ei aina hengenvaarallinen vaiva. Tartunta saattoi tulla esimerkiksi huonosti kypsennetystä lihasta. Ongelma oli siis todellinen, mutta aikakauden lääkkeet olivat arveluttavia ja usein vaarallisempia kuin itse mato. 1800-luvun puolivälissä kekseliäs lääkäri Alpheus Myers tarkasteli asiaa toisesta näkökulmasta ja kehitteli ratkaisuksi pyydyksen. Se oli pitkän narun päässä oleva pieni metallinen putkilo. Putkessa oli jousella toimiva luukku, joka napsahtaisi kiinni, kun mato nappaa putken sisään asetetun maittavan syötin. Käyttö olisi yksinkertaista. Potilas nielaisee loukun naruineen ja jää muutamaksi päiväksi odottelemaan, että loukku ehtii suolistoon ja narussa tuntuu nykäisy. Sitten vain kiskotaan, kunnes loukku ja siinä kiipelissä oleva mato saadaan suun kautta ulos. Pelkästään koko ajatuksen kirjoittaminen tuntuu vatsaa vääntävältä, saatikka sitten kun loukku olisi aidosti käytössä, ja mato riippumassa toisessa päässä. Keksinnön mekaniikka kyllä toimi, mutta keksintö ei. Myers ehkä kuvitteli, että loinen olisi tiedostava olento, jolla olisi kyky liikkua suolistossa ja vatsassa ja tuntea houkutusta sille asetettuun syöttiin. Ilmeisesti patentti-insinöörikään ei tätä tiennyt, sillä Myers sai keksinnölleen patentin vuonna 1854. 2 Nykyään Myersin ratkaisu ei saisi patenttia. Keksinnön pitää toimia siinä käytössä, mihin se on tarkoitettu. Lisäksi ihmisten ja eläinten kirurgista tai terapeuttista käsittelyä tai diagnoosia tarkoittavalle menetelmälle ei voi hakea patenttia. Kun valtio päätti tanssin tahdin Vuosina 1949-90 Euroopassa sijainnut DDR, Itä-Saksa, oli Neuvostoliiton tiukassa kontrollissa ollut valtio, jossa vapaasti muokkautuva länsimainen kulttuuri nähtiin yhteiskunnan yhtenäisyyttä vaarantavana tekijänä. 1950-luvun lopulla tuolloin vastikään Amerikassa syntynyt rock’and’roll tunkeutui Itä-Saksaan, maan kontrolloitujenkin rajojen yli. Viranomaiset tuohtuivat. Nuorten ei todellakaan ollut sopivaa vääntelehtiä dekadenteilla tavoilla, sillä heidän oletettiin pitävän katseensa tiukasti suunnattuna kohti kirkasta kommunistista tulevaisuutta. Yksilön vapautta ja hedonistisia nautintoja korostava tyyli ei jäykkään sosialistiseen yhteiskuntaan kuulunut. Jotta itäsaksalainen nuoriso saataisiin ruotuun, järjestelmä puuttui asiaan. DDR:n kulttuuriministeriön määräyksestä nuorisolle kehitettiin oma sosialistinen tanssityyli. Se sai nimekseen Lipsi (latinaksi Leipzig). Siinä parit liikkuivat - rokkitanssien sijaan - tiukasti määrätyssä askelkuviossa 6/4-tahtiin. Ja tietenkin ilman rokkiklubeista tuttuja villejä improvisoituja liikkeitä. Kapellimestari ja säveltäjä René Dubianski kirjoitti ensimmäiseksi hitiksi ajatellun kappaleen ”Lipsi Nr. 1”. DDR:n kulttuuriviranomaiset haaveilivat, että Lipsi olisi myös huikea vientituote, joka peittoaisi dekadentiksi ajatellun rockin suosion. Tanssi esiteltiin vuonna 1959 myös Leipzigin messuilla, jossa kansainväliselle yleisölle luotiin kuvaa edistyksellisen maan teknologiasta ja kulttuurista. 3 Lipsi-tanssille väitetään haetun jopa patenttia. Arkistoista ei tosin löydy tästä jälkeä. Ainakaan nykyisin tanssin askelkuviolle olisi hankalaa saada patenttia. Se todennäköisesti luokiteltaisiin taiteelliseksi luomukseksi, jota suojaa tekijänoikeus. Tai ehkä säännöksi älyllistä toimintaa varten, joka ei voi saada patenttisuojaa. Patentti tai ei, Lipsi epäonnistui. Itäsaksalainen nuoriso ei suostunut tanssimaan valtion tahtiin. Rockin riemu on rajaton ja Lipsi-projekti sen sijaan haudattiin vähin äänin. Muista kolme asiaa Keksiminen on hauskaa ja uuden luominen palkitsevaa. Mutta kehitystyössä on aina hyvä muistaa kolme perustavanlaatuista kysymystä: Olenko tunnistanut ongelman, joka kannattaa ratkaista? Onko esittämäni ratkaisu oikea ratkaisu tähän ongelmaan? Haluanko tosiaan ratkaista sen?4 Edellä kuvatut keksinnöt ja kehitelmät ovat sellaisia, että nämä kysymykset taisivat jäädä vähemmälle huomiolle. Joka tapauksessa ne osoittavat paitsi ihmismielen ehtymätöntä mielikuvitusta, myös, että ongelmia voi ratkaista monella tavalla. Monesti saattaa olla, että teknologia tai vielä vähemmän ideologia ei tuo ongelmaan toivottua ratkaisua. Ja aina kannattaa pitää mielessä, että pelkkä patenttiasiakirja ei tuota vielä mitään. Keksintö pitää voida hyödyntää. Vasta silloin ollaan innovaation äärellä. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. Lähteet Patentti CA56332, 17.5.1897: Saluting Device Patentti US11492, 14.11.1854: Tapeworm-trap Peter, B. (2022). To dance or not to dance? Aesthetic subversion of the body politic in the GDR. Popular Music History, 14(2), 183-197. Croll, A. & Peters, B. (2020) Lean Analytics. Use Data to Build a Better Startup Faster. O’Reilly, 36. (käännös JJ)
Ovatko innovaatio ja keksintö sama asia?
Työelämän arkikielessä vilisee erilaisia käsitteitä, joiden merkitystä ei välttämättä pysähdytä miettimään. Muodikkaat ilmaisut tulevat ja menevät. Tuotekehityksessä koetetaan ajatella laatikon ulkopuolelta, tai siis yritetään löytää epätavallisia ja käänteentekeviä ratkaisuja. Tuotesuunnittelusta lähtöisin oleva muotoilu-sana taas kattaa jatkuvasti laajenevan kentän erilaisia toteutumisen tapoja. Startupit vaikkapa hakevat tractionia, suomeksi huomiota, eli tuotteet tai palvelut synnyttävät riittävää tarttumapintaa kohderyhmässä. Se on liiketoiminnassa keskeinen asia. Juhlapuheissa ja päivänpolitiikassa kuulutetaan innovaatioita, eli uudisteita talouden kehittämiseen. Jotkut myös puhuvat, miten samaan tarvitaan inventioita, eli keksintöjä. Arjessa keksintö ja innovaatio siis vaikuttavat tarkoittavan samaa asiaa. Keksintöjen ja keksinnöllisten tulosten käsittelyn teknisempiä reunaehtoja kuten patentointia ja muita suojamuotoja olen käsitellyt aiemmissa blogikirjoituksissani Keksijän muistilista ja Mikä suojamuoto mihinkin. Tässä blogimerkinnässä tarkastelen, miten keksintö ja innovaatio eroavat toisistaan. Mikä on keksintö? Kun työskennellään kehittämisen parissa, voi syntyä keksintö. Se on aina jotakin, joka on uusi, aiemmin tuntematon ratkaisu johonkin ongelmaan. Se voi olla tekninen, esimerkiksi jokin laite tai mekanismi, mutta se voi myös olla menetelmä tai käyttötapa. Keksiä-sanaa voi käyttää monella tavalla. Jotakin voi keksiä, hoksata, äkätä tai se voi olla päähänpisto. Tai vaikkapa hätävalhe, joka keksitään, jotta päästään pälkähästä. Keksiminen voidaan siksi helposti mieltää yhtäkkiseen tapahtumaan, jossa päähän pälkähtäneestä asiasta tulee itsessään jotakin merkityksellistä. Kuten sarjakuvahahmo Pelle Pelottomalle aina käy: hetkellinen älynväläys. Tarkalleen ottaen silloin kyse on vasta idean syntymisestä. Voi olla, että idea eli oivallus on sellainen, että siitä voi lähteä jalostamaan jotakin, josta sitten tulee jotakin keksinnöllistä. Ja jos keksintö on riittävän uusi, se voi olla patentoitavissa. Vaikka se ei olisi, se voi silti olla merkittävä kehitysaskel tai oivaltava ratkaisu johonkin tunnistettuun ongelmaan. Mutta sen jälkeen varsinainen työ vasta alkaa. Keksijänero Thomas A. Edisonin kuuluisa sanonta, nerous on 1% inspiraatiota ja 99% perspiraatiota, pitää useimmiten hyvin paikkansa. Ideasta on yleensä pitkä matka varsinaiseen keksinnölliseen tulokseen. Paperilla mikä tahansa uusi asia voi näyttää hyvältä. Mutta toimiiko se käytännössä? Millä edellytyksillä? Onko sille jokin hyödyntämisen tapa? Kuka sitä hyödyntäisi? Mikä on innovaatio? Keksinnöt ovat hieno asia. Kaiken takana on ihmismielen kyky kysyä, kyseenalaistaa ja ajatella uudella tavalla. Onnistuneen keksinnön tekijällä voi olla käsissään jotakin, joka on myös taloudellisesti tuottoisaa. Toisaalta, mikään keksintö ei itsessään tuota vielä mitään, olipa se patentoitu tai ei. Esimerkiksi patenttiviranomainen ei ota kantaa keksinnön taloudelliseen hyödyntämiseen. Patentin myöntämiselle riittää, että keksintö toimii oikein ja se täyttää muutenkin patentoitavuudelta vaadittavat kriteerit. Keksintöä pitää voida hyödyntää jossakin. Se on keskeisin asia matkalla keksinnöstä innovaatioksi. Hyödyntämistapa on useimmiten kaupallistaminen. Keksintöä jalostetaan, kunnes siitä saadaan myytävä tuote, tai muutoin rahallisesti kannattava, esimerkiksi jonkin prosessin uusi osa. Toisinaan keksinnön hyödyt ovat muualla, kuin välittömässä taloudellisessa edussa. Keksintö voi olla sosiaalinen, eli se ei välttämättä tuota suoraa rahallista etua, mutta hyödyttää yhteiskuntaa, jolloin aikaansaadut säästöt ovat välillisiä. Patentoimaton keksintö voidaan myös saattaa yleisön saataville, kenen tahansa hyötykäyttöön. Patentti voidaan tietenkin myös lisensoida tai myydä. Olipa hyödyntämistapa mikä tahansa, vasta, kun se on tunnistettu ja liitetty keksintöön, voidaan puhua innovaatiosta. Sama mutta eri Innovaatio ja keksintö eivät siis ole sama asia, mutta ilman toista ei voi olla toista. Kukaan ei estä käyttämästä näitäkään ilmaisuja ja käsitteitä arkikielessä haluamallaan tavalla. Jos käsitteistä halutaan hyödyllisiä, eli että niiden avulla voidaan määritellä asioita, esimerkiksi kehitys- ja tutkimustuloksia, on niiden sisältöön pureuduttava tarkemmin. Kun tulokset saadaan käyttöön, myös kehitystyöhön käytetyt resurssit voivat parhaassa tapauksessa maksaa itsensä takaisin. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Mikä suojamuoto mihinkin tulokseen?
Hankkeissa ja projekteissa on pidettävä silmät auki, eritoten, jos tuloksia alkaa tulla. Kun jokin kiintoisan tuntuinen asia on työpöydällä, on selvitettävä, olisiko tarkoituksenmukaista suojata se. Voi nimittäin olla, että sille voidaan hakea patentin, hyödyllisyysmallin tai mallioikeuden suojaa. Patentti Aiemmassa blogikirjoituksessani Keksijän muistilista käsittelin patentoitavia keksintöjä. Jos tulos on jotakin, joka on uusi, keksinnöllinen ja entuudestaan alan keskimääräiselle asiantuntijalle tuntematon ratkaisu, se voi olla keksintö. Jos keksintö on lisäksi teollisesti käyttökelpoinen ja toistettavissa, se voi olla patentoitavissa. Tulos voi olla hieno ja oivaltava vaikka se ei välttämättä täyttäisikään patentoitavalta keksinnöltä edellytettyjä ominaisuuksia. Siksi sitä ei kannata silti jättää hyllylle pölyä keräämään. Se voi olla suojattavissa muilla keinoin. Hyödyllisyysmalli Hyödyllisyysmalli (1) on tarkoitettu ratkaisuun, joka ei välttämättä saisi patentin suojaa, mutta joka on silti keksinnöllinen. Hyödyllisyysmallin oleellinen ero patentista, (jolla voidaan suojata myös uutta käyttötapaa tai menetelmiä) on siinä, että se voidaan myöntää vain tekniseen ratkaisuun, käytännössä siis vaikka tuotteeseen tai laitteeseen. Hyödyllisyysmallin hakuprosessi on patenttia nopeampi, koska siinä ei tehdä erillistä uutuudellisuuden ja keksinnöllisyyden selvitystä, vaan ne ovat keksijän vastuulla. Mutta kuten patentinkin kohdalla, hyödyllisyysmalli voidaan myöntää vain keksintöön, joka ei ole alan asiantuntijalle ilmeinen ratkaisu. Hyödyllisyysmallihakemuksen voi myös muuttaa patenttihakemukseksi, ja päinvastoin. Hyödyllisyysmalli on voimassa 10 vuotta. Mallioikeus suojaa esineen ulkomuotoa Mallioikeus (2), eli mallisuoja suojaa esineen ulkomuotoa. Mallioikeuden hakija saa sen avulla yksinoikeuden mallioikeuden suojaamien tuotteiden muotoiluun. Mallioikeudella voidaan suojata monenlaisia esineitä, esimerkiksi pakkauksien, huonekalujen tai jopa rakennuksen ulkomuotoa. Mallioikeudella voidaan suojata myös graafisia esityksiä. Tästä tyypillinen esimerkki, jossa mallioikeuden suojaa haetaan, on kankaan kuvioinnin malli. Mallioikeus on käytännössä ainoa tapa suojata muotoilua. Mallioikeutta haetaan suojattavasta asiasta tehdyillä kuvallisilla esityksillä. Mallioikeus on voimassa 5 vuotta. Tavaramerkki erottaa muista samankaltaisista tuotteista Toisinaan voi olla tarkoituksenmukaista hakea tavaramerkin (3) suojaa. Tavaramerkillä suojataan esimerkiksi kuvioita (logoja), värejä, sanoja, iskulauseita, palveluita, joskus myös ääniä tai jopa tuoksuja. Tavaramerkin tarkoitus on erottaa tavarat ja palvelut muista vastaavista kilpailevista tavaroista tai palveluista. Sen avulla voidaan myös vahvistaa kyseisen tuotteen näkyvyyttä ja identiteettiä. Tavaramerkki voi olla yhdistelmä erilaisista asioista, kuten sanoista, väreistä, kuvasta ja logosta. Tavaramerkin haltijalla on yksinoikeus päättää tavaramerkin käytöstä. Rekisteröidystä tavaramerkistä käytetään ympyrän sisällä olevaa® -symbolia. Sitä voi käyttää vain, kun kyseessä on hyväksytysti rekisteröity tavaramerkki. Toisinaan näkee käytettävän myös™ -merkkiä. Sitä voidaan käyttää myös silloin, kun kyseiselle asialle on vasta haettu tavaramerkin suojaa. Miten edetä? Tuloksien suojaaminen maksaa. Siksi sopivan suojamuodon määrittely edellyttää aina huolellista tuloksen arviointia ja ennakkosuunnittelua, jotta tarkoituksenmukaisin tapa löytyy. Erittäin tärkeää on, että tuloksen omistus- ja hyödyntämisoikeudet ovat selvillä, ennen kuin mahdollinen suojaaminen aloitetaan. Esimerkiksi hankkeissa nämä on yleensä määritelty hankesopimuksessa tai rahoitusehdoissa. Korkeakoulukeksintölaki taas koskee Suomessa patentilla suojattavissa olevia keksintöjä, jotka on tehty palvelussuhteessa korkeakouluun. Lisäksi on tietenkin päätettävä, kannattaako kyseisen tuloksen suojaaminen vai onko järkevämpää tarjota tulosta mahdollisimman laajalla jakelulla kaikille halukkaille hyödyntäjille. Metropoliassa neuvoja ja tukea keksinnön tai muun uuden tuloksen käsittelyyn saa Innovaatiotoiminta ja yrittäjyys -tiimistä, innovaatioasiantuntijalta. Keksiminen ja uuden luominen joka tapauksessa kannattaa. Yleisesti ottaen, kaikille mieluisaa on, jos esimerkiksi hankkeeseen käytetyt resurssit ja tulokset tuottavat jotakin yhteistä hyvää. Kaupallistuneen tuotteen, palvelun tai vaikka uutta yrittäjyyttä. Syytä korkeakoululähtöisten tulosten tehokkaampaan löytämiseen ja hyödyntämiseen on. Yleensä myös lisärahoitus seuraa hyviä tuloksia. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. Lähteet Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) hyödyllisyysmalli (prh.fi) PRH mallioikeus (prh.fi) PRH tavaramerkit (prh.fi)
Keksijän muistilista
Ideointi on helppoa. Olemme kaikki luovia. Totta on, että kuka tahansa voi sopivasti ohjattuna tuottaa satoja ideoita muutamassa tunnissa. Ainakin periaatteessa. Mutta kuinka moni ideoista on toteuttamiskelpoinen, tai edes sellainen, että sitä kannattaa harkita? Todennäköisesti vain muutama. Hyviä ideoita on paljon vaikeampi kehittää. Todella hyvien ideoiden keksiminen on todella vaikeaa. Kun siinä onnistutaan, ja todella hyvä idea viedään jatkotyöstöön, se saa ympärilleen konkretiaa ja siitä kehitetään jonkinlainen ratkaisu, tuloksena saattaa olla jotakin keksinnöllistä. Mitä silloin tulisi tehdä? Altista työsi uusille mielipiteille, mutta älä esittele mahdollista keksintöä Tekeillä olevan ratkaisun altistaminen mielipiteille voi olla hyödyllistä: joku voi huomata jotakin, jonka kehittäjä on epähuomiossa sivuuttanut. Ja kun kehitetty uusi asia on kovan työn jälkeen viimein valmiina, sitä on mieluisaa esitellä muillekin. Jos ei ole varma, onko kyseinen uusi ratkaisu jopa patentilla suojattavissa oleva keksintö [1], pitää malttaa mielensä. Mahdollisen keksinnön julkinen esittely nimittäin estää keksinnön suojaamisen patentilla. Keksintö itsessään ei tietenkään mene pilalle. Mutta periaatteessa kenellä tahansa voi sen jälkeen olla mahdollisuus esitellä sama asia omana keksintönään. Kaikki kehitystulokset eivät kuitenkaan ole suojattavissa. Jotta ratkaisu voi olla patentoitavissa, sen pitää täyttää seuraavat ehdot. Sen pitää olla uusi, eli keksinnön pitää oleellisesti erota siitä, mikä on ollut tunnettua ennen keksinnön patenttihakemuksen tekemistä. Keksintö ei myöskään saa olla alan keskimääräiselle ammattilaiselle itsestään selvä ratkaisu. tekninen: keksintö on jokin menetelmä, laite, tuote tai uusi käyttötapa teollisesti käyttökelpoinen. Eli se pitää olla toistettavissa ja sellainen, että alan ammattilainen kykenisi patenttihakemuksen perusteella toteuttamaan keksinnön. Muut luovuuden tulokset, kuten vaikkapa taideteos, musiikki tai kaunokirjallisuus eivät ole patentoitavissa. Niitä suojaa tekijänoikeus. Mikä on tavoitteesi? Vaikka itse keksintö olisikin hieno, kyse on aina siitä, miten keksinnöstä voi hyötyä. Toisinaan oletetaan, että patentointi on automaattisesti keino ansaita rahaa. Patentti on kuitenkin vain kielto-oikeus. Keksijä estää sen avulla muita käyttämästä keksintöään ilman lupaa. Jos hyödyntämisväylää ei ole, keksijälle jää myönnetystäkin patentista vain kulueriä. Patentinhaun kustannusten lisäksi on voitava olla valmis puolustamaan keksintöään mahdollisia patenttiloukkauksia vastaan. Keksinnön tai muun tuloksen hyödyntämistavan pohdintaan kannattaa käyttää aikaa. Ota huomioon ainakin seuraavia asioita: Kuka tuloksen omistaa? Miten se on syntynyt? Työtehtävien yhteydessä, kuten hankkeessa syntyneen tuloksen omistajuus voi olla erilainen, kuin omalla ajalla tehty keksintö. Vai onko se syntynyt opintojen yhteydessä? Kuinka tarpeellinen tulos/ratkaisu/keksintö on? Minkä ongelman se ratkaisee? Onko sille käyttötarkoituksia? Kenelle se on tarkoitettu? Mikä tai kuka on kohderyhmä? Millaiset markkinat sillä voi olla? Kuka sitä markkinoisi? Korkeakoulussa opiskelevan tai henkilökunnan jäsenen ei tarvitse kuitenkaan tuskailla keksintöasiansa kanssa yksin ja neuvojen haku kannattaa aloittaa oman talon sisältä. Metropoliassa saa neuvoja muun muassa innovaatioasiantuntijalta, joka tukee keksinnöllisyyden ja suojaustavan (patentti, hyödyllisyysmalli [2] tai tuotteen ulkomuotoa suojaava mallioikeus [3]) arvioinnissa. Huolelliset esityöt eivät mene hukkaan. Vaikka ratkaisua ei voisikaan suojata, se voi silti olla tärkeä ja hyödyllinen parannus. Pelkkä patenttiasiakirja kun ei lihota lompakkoa, päinvastoin. Mutta parhaimmassa tapauksessa se taas voi olla todellinen arvopaperi. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. Lähteet Patentti- ja rekisterihallitus: Patentoinnin abc (prh.fi) Patentti- ja rekisterihallitus: Hyödyllisyysmallit (prh.fi) Patentti- ja rekisterihallitus: Mallioikeudet (prh.fi)
Hyödynnettävyys hanketyössä: kaupallistamisen haasteet
Tutkimus- ja hanketyössä tuloksille pyritään yleensä löytämään hyödyntämisväylä. Vähintäänkin asia kirjoitetaan hankkeen suunnitelmaan, jolloin asiaa voidaan edes jollakin tasolla käsitellä. Toisinaan itse kehittämistyö ja uuden löytäminen voi osoittautua niin makoisaksi, että tavoite voi hämärtyä. Harhapolut voivat nekin olla tuottoisia. Useimmiten ne eivät miellytä rahoittajia, varsinkin, kun historiasta tunnetut kehitystyön menestykselliset ”vahingot” eivät ole useimmat olleet erikseen rahoitettuja, vaan todellista sattumaa. Ja sitä ihmisen on vaikea jäljitellä. Projektin päätavoite on kuitenkin se, jonka pitää olla suunnannäyttäjänä, kun työtä tehdään. Kun perustutkimuksessa lähdetään tutkimaan jotakin visaista kysymystä, tavoitteena on uuden tiedon löytyminen. Silloin tulos voi olla, että tulosta ei saada. Tieteen näkökulmasta katsottuna sekin voi olla kiinnostavaa, vaikka se ei tuota tekijöilleen muuta kuin löytämisen ilon ja mahdollisuuden julkaisuun. Perustutkimuksen kovassa ytimessä hyödyntäminen voidaan nähdä kovin erilaisena, kuin soveltavassa kehittämistyössä, jossa tavoitteena saattaa lähtökohtaisestikin olla löytää jokin käyttöön otettava tulos. Mitä lähemmäksi tullaan kehittävää hanketta, sitä tavoitellumpaa on saada tehdystä työstä käyttökelpoisia tuloksia, ja sitä tärkeämpää hyödyntää niitä. Miksi tulosten hyödyntäminen on niin vaikeaa? Usein selitys on monien asioiden summa. Hankerahoitusinstrumentti saattaa olla sellainen, että tuloksien hyödyntyminen yhteiskuntaan perustuu niiden mahdollisimman laajaan levittämiseen. Jos tulos on vapaasti saatavilla ja periaatteessa siis kenen tahansa hyödynnettävissä, voi olla, että sen kiinnostavuus kaupallisessa mielessä on vähäinen, vaikka se muuten olisikin esimerkiksi yhteiskunnallisesti merkittävä. Kuka tahansa voi ottaa tällaisesta tuloksesta ”parhaat palat” ja muokata niistä mieleisensä tuloksen, jopa kaupalliseen käyttöön. Tai yhdistellä eri hankkeiden vapaita tuloksia uusiksi. Hankkeessa saattaa syntyä sellaisia tuloksia, jotka periaatteessa vastaavat esitettyjä tavoitteita. Tällöin voidaan todeta, että projekti on onnistunut, mutta sen tulosten hyödyntäminen on vaikeaa. Tyypillinen tilanne on se, että yhteistyössä kumppaniyrityksen kanssa tuloksena syntyy teknologiaa, joka itsessään on toimiva ja saa mahdollisesti jopa patenttisuojan, mutta ei silti ole houkutteleva hyödyntäjätahojen näkökulmasta. Matka tuloksen käyttöönottoon tuotteeksi voi olla liian pitkä - valmiin tuotteen aikaan saamiseksi tarvittaisiin kallista tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Tai tulos voi olla kelpo teknologiaa, mutta se ei sovellu yrityksen tuotevalikoimaan. Totta on, että patentti on usein ainut tapa suojata jotakin uutta ja mielenkiintoista teknologiaa ja se voi olla myös arvokasta kauppatavaraa. Mutta käytännössä patentti on kielto-oikeus, jolla estetään jotakuta toista hyödyntämästä teknologiaa ilman patentinhaltijan lupaa. Lisäksi se on haltijalleen kallis kuluerä. Esimerkiksi korkeakoulujen patenttisalkkujen hallinnointi voi olla kalliimpaa kuin patenttien todellinen arvo myytäessä. Patenttiasiantuntijat eivät juurikaan ota kantaa keksinnön kaupallisen hyödyntämisen mahdollisuuksiin, vaan tarkastelevat ainoastaan keksinnön keksinnöllisyyttä. Miten varmistaa, että hankkeen tuloksia hyödynnetään? Tulos voi myös olla liian edistyksellinen. Se voi olla teknisesti tai vaikkapa yhteiskunnallisesti merkittävä. Mutta olemassa oleva teknologia ei ole sen kanssa yhteensopiva, tai yhteiskunta ei ole sille valmis. Tällainen tilanne on itse asiassa hyvin yleinen: kehitetään jotakin, joka on toimivaa, mutta sen sovittaminen ympäröivään maailmaan on liian haasteellista. Mikä sitten avuksi, ettei työläästi hankitulla hankerahalla tuoteta jotakin, joka päätyy arkistoon tai työpajan hyllylle tai tietokoneen kovalevylle odottamaan hetkeä, jolloin tarkastelija voi vuosien kuluttua hymähtää vanhentuneille tuloksille? Hyvä lähtökohta on jatkuva projektin seuranta: tehtiinkö niitä asioita, joita alun perin on sovittu tai joita lähdettiin tavoittelemaan? mitä on tehtävä, jos tarvitaan korjausliikkeitä, jotta päästään oikealle reitille kohti sovittua tavoitetta? ovatko hankepartnerit samoilla linjoilla? ymmärretäänkö, mitä ollaan tekemässä? kuka tarkkailee työssä tehtäviä tuloksia, onko tiimissä joku, jonka tehtävänä on myös huolehtia siitä, että välitulokset tulevat kirjattua, koska niissä saattaa olla jonkin uuden kehittämistyön, jopa keksinnön siemen? ja onhan tulosten hyödyntämisoikeuksista sovittu asianmukaisesti? Viime kädessä kuitenkin kyse on siitä, että kehitetyille asioille ja tuloksille pitäisi olla jokin hyödyntämistapa, joka tuottaa käyttäjilleen jotakin uutta ja hyödyllistä hyvää, rahallista tai muuta, immateriaalista hyötyä. Silloin myös verorahoilla tuotettu tutkimus- ja kehitystyö kantaa parasta hedelmää. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Hyvät ja huonot uudisteet
Innovaation suomenkielinen vastine on uudiste. Uudiste on miellyttävä sana. Se viittaa siihen, että on luotu jotakin hyvää, uutuudellista, jotakin olemassa olevaa tilannetta parantavaa. Toisaalta innovaation ydintä, eli keksintöä, ja sen keksinnöllisyyttä arvioidessa ei yleensä tarkastella eettisiä tai yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, koska keksintö on aina luonteeltaan tekninen: se pyrkii ratkaisemaan jonkin teknisen ongelman. Valtavia rahasummia onkin hankittu nimenomaan ”päinvastaisella” keksimistoiminnalla: kehittämällä jotakin, joka lopulta on käyttäjille tai käyttöympäristölle haitallista, vaarallista tai jopa tappavaa. Ilmiselvät esimerkit tästä sivuuttaenkin on arkielämäämme tuotu aikojen kuluessa yllin kyllin innovaatioita, jotka on viety hyötykäyttöön, koska niin on kannattanut tehdä, vaikka haittavaikutukset on tiedetty. Vastuullinen innovaattori kuitenkin pyrkii jo ideavaiheessa arvioimaan, millaisia hyödyllisiä tai haitallisia vaikutuksia kehitettävällä asialla mahdollisesti voisi olla. Aina voi pohtia, voisiko ongelman ratkaista toisin, kuin mitä ilmeisin ratkaisu näyttäisi olevan. Alla esitettävässä keksinnössä mentiin ojasta allikkoon: tekniseen ongelmaan löytyi oivaltava ratkaisu, mutta koska keksijä ei vaivautunut pohtimaan muita mahdollisia ratkaisutapoja, tuloksena oli mittava vyyhti maailmanlaajuisia terveys- ja ympäristöongelmia. 1920-luvun alussa autoteollisuus kasvoi nopeasti erityisesti USA:ssa. Henry Fordin aloittama autojen massatuotanto alensi hintoja ja tarjosi liikkumisen vapautta myös tavallisille kansalaisille. Tuon ajan autonmoottoreiden ongelmana oli, että niissä ilmeni ns. nakutusta, eli hallitsematonta polttoaineen palamista, joka laski tehoa ja saattoi pahimmillaan aiheuttaa moottorivaurioita. Työskennellessään General Motorsin tutkimuslaboratoriossa amerikkalainen kemisti Thomas Midgley Jr. (1889–1944) löysi tähän ratkaisun. Midgley huomasi, että lyijytetraetyylin (engl. Tetra-Ethyl-Lead, TEL) lisääminen bensiiniin vähentäisi nakutusongelmaa. Lisäksi TEL-yhdisteet toimivat hyvinä voiteluaineina eräissä moottorin osissa. Midgley jätti keksinnöstään patenttihakemuksen toukokuussa 1923. Keksinnön avulla moottorien nakutustaipumus väheni, ja siten niiden teho ja luotettavuus kasvoi. Teknologisesti tarkastellen keksintö oli siis hyödyllinen, mutta siinä oli yksi huono puoli. Lisäaineet olivat hengenvaarallisia ja bensiinin palamisen yhteydessä lyijy-yhdisteet levisivät pakoputkista ympäristöön. Tätä juttua varten kävin lävitse patenttitietokantoja. Midgleyn nimiin on kirjattu muitakin patentteja, joiden keskeinen sisältö on sama: polttomoottorin tehon parantaminen lisäämällä erilaisia kemiallisia yhdisteitä polttoaineeseen. Mieleen tulee innovaattorille aina tärkeä kysymys: miksi ilmeisen lahjakas keksijä ei vaivautunut pohtimaan, miten koko asian olisi voinut ratkaista jotenkin toisin? Olisiko silloin voinut ottaa lähtökohdaksi kehittää jokin muu, vaikkapa vähemmän myrkyllinen yhdiste? Toisin kävi ja yhdessä esimiehensä Charles F. Ketteringin (1876–1958) kanssa Midgley alkoi sinnikkäästi puolustaa keksintöään ja sen vaarattomuutta, vaikka lyijyn myrkyllisyys oli ollut tiedossa jo antiikin ajoista lähtien. Midgley itsekin sairastui lyijymyrkytykseen tutkimustyönsä yhteydessä. TEL-yhdisteen tuottajaksi perustettu yritys brändäsi uuden bensiinin nimellä Ethyl, koska firma halusi häivyttää vihjeet lyijy-sanaan. Kettering puolestaan palkkasi lääketieteen asiantuntijan todistelemaan, että lyijyllä terästetty bensiini ei ollut ihmisille vaarallista. Nämä asiantuntijoiden taitavasti muotoilemat väitteet saatiin kumotuksi vasta 1960-luvulla. Terveys- ja ympäristöhaitoista huolimatta lyijypitoista bensiiniä myytiin kaikkialla maailmassa aina 1990-luvulle asti. Myöhemmät tutkimukset ovat esittäneet, että suurkaupunkialueilla, joissa on ollut runsaasti moottoriliikennettä, on tilastollisesti esiintynyt normaalia enemmän varhaista kuolleisuutta, yleistä asukkaiden älykkyysosamäärien laskua ja jopa enemmän rikollisuutta. Nämä kaikki on liitetty siihen, että liikenne on käyttänyt TEL-pitoisia polttoaineita, joiden lyijy on joutunut ensin pakokaasujen mukana ilmaan, ympäristöön ja sitä kautta ihmisten elimistöön. On väitetty, että kukaan muu yksittäinen keksijä ei ole keksinnöillään aikaansaanut niin paljon haittavaikutuksia ihmiselle, ympäristölle ja koko maapallolle, kuin Midgley, hänen keksintönsä kun oli myös sittemmin käyttökieltoon joutunut otsonikerrosta tuhonnut kylmälaitteissa ja ponnekaasupulloissa käytetty CFC-yhdiste, eli Freon. Toisaalta olisi jälkiviisasta yksioikoisesti tuomita sen perusteella, mitä tiedämme nyt ja Midgleyn toiminta on sijoitettava aikansa kontekstiin. Ikävä kyllä hänen toimintaansa näyttää ohjanneen se, että jotakin kannatti tehdä, koska niin voitiin tehdä ja koska siitä sai myös taloudellista hyötyä. Kysymys ”Miten se tehdään” tulee vasta sen jälkeen, kun ensin tiedetään mikä kehitetty asia on, mihin sitä tarvitaan, miksi sitä tarvitaan - vai tarvitaanko sitä? Olipa tekeillä opintoihin liittyvä tiivis projekti tai mittava tuotekehitystyö, jo valmiiltakin tuntuvaa ideaa kannattaa tarkastella eri näkökulmista ennen jatkojalostamista. Tarvitaan kriittistä ajattelua ja oikeiden johtopäätösten tekemistä. Hyvä oivallus voi merkitä huikeita lopputuloksia, mutta se voi johtaa myös hirviön syntymiseen. Pienessä yhden erikoisalan piirissä tai yksin tehdessä ongelmakohtia ei välttämättä aina huomaa. Siksi on tärkeää, että kysymyksiä on pohtimassa monialainen tai moniammatillinen tiimi, joka tuottaa uusia, täysin poikkeavia, tuoreita näkökulmia. Sitä varten tiimin pitää käydä kriittisiä keskusteluja ja kyseenalaistaa jo valmiiltakin vaikuttavia suunnitelmia. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Tikissä on Metropolian tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) blogi. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita TKI-toiminnan asiantuntijoita. Jos haluat kirjoittaa blogiin, ota yhteyttä toimituskuntaan.
Milla Åman Kyyrö, päätoimittaja
Viestinnän asiantuntija, TKI-hankkeet ja kehittäminen
p. 050 342 0341
milla.amankyyro@metropolia.fi
Päivi Keränen
Projektipäällikkö, Muotoilu
p. 040 184 1952
paivi.keranen@metropolia.fi
Jussi Linkola
Projektisuunnittelija, Hankeviestintä- ja julkaisupalvelut
p. 040 184 2448
jussi.linkola@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Tikissä-blogin sisällöt ennen julkaisua.
3AMK ammattikorkeakoulu asiantuntija Dallaten FUTU hanke hankeviestintä hankkeet hyvinvointi innovaatio innovaatio-opinnot innovaatiot Innovation johtaminen Katse tulevaisuuteen kehittäminen keksintö kestävä kehitys koulutus metropolia minno nuoret Oona-hanke opiskelijat oppiminen osaaminen osaamisen kehittäminen resilienssi service design sosiaali- ja terveysala tekoäly tki TKI-toiminta tulevaisuus tuottavuus tutkimus työelämä työhyvinvointi työllistyminen viestintä vuorovaikutus yhteiskehittäminen yrittäjyys yritystoiminta yritysyhteistyö
Ideoimme, rikastamme ja kehitämme käytäntöön uusia ratkaisuja yhteistyössä yritysten, julkisen sektorin, järjestöjen ja asukkaiden kanssa.