Avainsana: keksintö
Menneisyyttä tarkastellen, tulevaisuuteen tähyillen – asiantuntija kirjoittajana
Olen saanut kirjoittaa Tikissä-blogiin vuodesta 2018 lähtien. Matka on ollut antoisa. Koska Tikissä on nykymuodossaan vähitellen lähdössä viettämään blogialustojen hyvin ansaittuja eläkepäiviä, ajattelin kertoa hieman omien asiantuntijatekstieni kirjoittamisesta. Miksi innovaatioista kirjoittaminen on niin tärkeää? Mistä aiheet tulevat? TV-mainokseen asti päätynyt kirjailija Jörn Donnerin lausahdus, lukeminen kannattaa aina, pätee ainakin omalla kohdallani myös asiantuntijablogien kirjoittamiseen. Moni aihe on kummunnut siitä, että olen lukenut työhön tai harrastuksiini liittyvää kirjallisuutta, muita julkaisuja, lehtiä tai katsonut dokumentteja, teknologiasta, historiasta, startup-kehittämisestä tai vaikkapa muotoilusta. Olen jostakin niistä huomannut uuden, käsittelemättömän näkökulman tai mielestäni kiintoisan aiheen ja halunnut kirkastaa sen blogitekstiksi. Tämä ei tarkoita, että olisin suoraan referoinut jotakin aiemmin lukemaani tai näkemääni. Päinvastoin, asiantuntijablogiartikkelin kirjottamiseen saa ja täytyy käyttää aikaa. Ideasta on monta kertaa ollut pitkä matka lopulliseen tekstiin. Tietojen pitää olla oikein ja lähteiden saatavilla, jotta lukija halutessaan voi mennä syvemmälle aiheeseen. Ja erityisen haasteellista on, että kaikki pitää voida esittää tiiviissä paketissa. Eikö innovaatioista ole kirjoitettu ja touhotettu jo ihan liikaa? Innovaatio on käsite, jota säännöllisesti käytetään tiedotusvälineissä, kun halutaan korostaa, että talouden ja yhteiskunnan on kehityttävä. Kaupallisten innovaatioiden merkitystä korostetaan myös tämänhetkisen hallituksen ohjelmassa. Kukin tietenkin käyttäköön arkipuheissaan innovaatio-sanaa, kuten muitakin sanoja, haluamallaan tavalla. Mutta ilman yhteistä ymmärrystä siitä, että innovaatio ei ole vain hyvä idea, vaan ideasta kirkastunut keksinnöllinen tulos, jolle on hyödyntämisväylä, on vaikea kuvitella toimivaa ja tuloksellista suunnittelu- ja kehitystyötä. Kolme toistuvaa teemaa Pääsääntöisesti olen käsitellyt kolmea eri teemaa. Ensinnäkin innovaatioiden tunnistamiseen, niiden luomiseen ja hyödyntämiseen kuuluvia asioita: mitä tulee ottaa huomioon, kun olettaa tehneensä keksinnön, mikä innovaatio oikeasti on, mistä saa tukea ja apua, kun haluaa hyödyntää luomaansa tulosta? Toiseksi esimerkkejä muotoilun ja teknologian historiasta. Miten aikoinaan tehdyt innovaatiot usein tietämättämme vaikuttavat edelleen arkeemme ja nykypäiväämme. Ja kolmantena, alkavaa yrittäjyyttä ja edellytyksiä, joiden avulla se on mahdollista. Toisinaan olen pohtinut näiden kaikkien kolmen yhtymäkohtia. Näitä samoja teemoja olen aikeissa käsitellä jatkossakin. Blogikirjoitusteni pyrkimys on ollut tuottaa lukijalle pieniä oivalluksia. Miten jokin innovaatioasia voi yllättävällä tavalla liittyä johonkin toiseen, näennäisesti täysin eri asiaan. Haluan myös luoda positiivista ajattelua, että kuka vain voi olla innovaattori. Ideoida uutta, kehittää, ja tunnistaa tekemästään työstä keksinnöllisiä asioita, jotka voivat parhaimmassa tapauksessa johtaa taloudelliseen hyödyntymiseen, esimerkiksi yritystoiminnan kautta. Ja, että hän ei ole yksin ponnisteluidensa kanssa. Päinvastoin, muotoilun, teknologian ja kulttuurin innovaatioiden historia on täynnä tarinoita. Hämmästyttäviä yhteensattumia. Tekijöiden kohtaamisia, jotka muuttivat kaiken. Onnistumisia. Ja traagisia tai surkuhupaisia epäonnistumisia, vaikka tavoitteena on ollut luoda jotakin hyvää ja hyödyllistä. Värikästä yritteliäisyyttä. Hyvässä ja pahassa. Uskon, että näiden aiheiden avaaminen ja niistä kertominen kannattaa jatkossakin. Vaikka historia ei toistakaan itseään, voimme ainakin oppia jotakin edellisten innovaattoreiden onnistumisista ja eritoten, virheistä. Tässä yhteydessä on syytä myös kiittää blogin toimituskuntaa, erityisesti päätoimittaja Milla Åman Kyyröä, jonka kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä. Ilman Millan oivaltavia kommentteja ja korjausehdotuksia monet tekstini olisivat voineet olla huomattavasti turpeampia ja moniselitteisempiä. Tämä on viimeinen blogini Tikissä-alustalla, mutta blogiseikkailuni jatkuvat - mikäli päätoimittajat niin sallivat - vuoden 2025 puolella tulossa olevilla Metropolian uusilla upeilla julkaisualustoilla. Siihen asti toivotan kaikille Tikissä-blogeja lukeville luovuuden hetkiä ja kekseliästä loppuvuotta 2024! Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Mikään ei ole lopullisesti valmista
Yleiseksi kulkutieksi ajateltu ovi ei ole toimiva, jos siihen pitää liittää ohje vedä tai työnnä. Silloin sen muoto tai vaikkapa kahva ei viesti käyttäjälleen, miten ovi toimii. Tiskiharjan koukku on väärin suunniteltu, jos joutuu taiteilemaan saadakseen sen ripustettua paikoilleen. Palveluprosessi ei ole kunnossa, jos lounaslinjastolla pitää palata takaisinpäin saadakseen ruokailuvälineet. Joukkoliikenteessä lukijalaitteen suunnittelussa voi olla puutteita, jos matkalipun leimaaminen on hidasta. Käytettävyyden tunnettu puolestapuhuja, professori Donald A. Norman onkin esittänyt, että jos jotakin asiaa on vaikea käyttää, vika ei yleensä ole käyttäjässä, vaan laitteessa tai tuotteessa (1). Esimerkkejä on lukemattomia ja niin myös kehittämiskohteita. Jokainen niistä voi olla sellainen, että se voi tuottaa kehittäjälleen myös taloudellista hyötyä. Kuitenkin, pitää muistaa, että harvoin edes arkiseen ongelmaan on olemassa pelkästään suoraviivainen idea A:sta ratkaisu B:hen kulkeva polku. Suuri määrä erilaisia ideoita, joiden joukossa saa ja tuleekin olla myös rohkeita ja epätavallisia avauksia, on edellytys sille, että ylipäänsä päästään kehittämään jotakin uutta. Ideoiden keksiminen on periaatteessa helppoa. Hyvien ideoiden keksiminen on vaikeaa ja todella hyvien ideoiden keksiminen on todella vaikeaa. Mutta ei mahdotonta. Helppo ratkaisu pölyjen poistoon? Yleensä tarvitaan paljon kehittämistyötä ja monta erilaista vaihetta, ennen kuin tuotteen loppukäyttäjälle toimiva ja taloudellisesti kannattava, valmistettava ratkaisu löytyy. Hyvä esimerkki on pölynimuri, jonka muotoilija James Dyson päätti kehittää 1970-luvun lopulla. Dyson oli huomannut, että tavallisen imurin teho heikkenee, kun pölypussi täyttyy ja samalla se tukkiutuu hienojakoisesta pölystä. Dyson lopulta onnistui kehittämään laitteen, jonka imuteho säilyy ja jossa ei ollut pölypussia. Saadakseen pölynimurin teknologian toimimaan, Dyson joutui rakentamaan yhteensä 5127 erilaista prototyyppiä. Tekninen periaate pölynimurille oli jo olemassa. Sahoilla ja maalamoissa oli jo aiemmin käytetty samantapaista, keskipakovoimaan perustuvaa teknologiaa haitallisten partikkelien poistoon ilmasta. (2). Vaivannäkö kannatti. Dyson sai keksinnölleen lukuisia patentteja (3) ja se oli merkittävän liiketoiminnan alku. Jokaista arkista ongelmaa varten ei onneksi tarvitse rakentaa tai pohtia tuhansia erilaisia vaihtoehtoja. Useimmiten vähempikin riittää. Kaikki kuitenkin alkaa aina ongelmasta, joka on tunnistettu, ja joka on ratkaisemisen arvoinen. Sen sijaan, että olisi käyttänyt vain enemmän aikaa tukkoisella imurilla jynssäämiseen, Dyson tunnisti ongelman ja päätti tehdä asian toisin. Kaikki voivat löytää arjesta kehittämiskohteita Koti- ja työympäristössä, kaupungilla, kaikkialla, on monenlaisia esineitä, kalusteita, liikkumisen ratkaisuja. Arjessamme ei ole mitään, joka vain on, ilman, että sen olemassaoloon ei olisi joku vaikuttanut. Mikään esine tai palvelu ei ole ilmaantunut sattumalta. Kaikki on jonkun suunnittelemaa, kehittämää ja muotoilemaa. Kun se on hyvin tehtyä ja toimivaa, se on näkymätöntä. Kun se on huonosti tai puutteellisesti toteutettua, se hankaloittaa tai harmittaa, ja huonoimmassa tapauksessa aiheuttaa vaaraa. Keskeneräisyys on myös mahdollisuus. Mikään ympärillämme olevista esineistä, asioista tai palveluista ei ole lopullisesti valmis. Kenellä tahansa on oikeus tunnistaa epäkohtia tai asioita, jotka toimivat huonosti tai ärsyttävät. Niitä voi edelleen kehittää, parannella ja tuottaa uusia oivalluksia, keksintöjä ja lopulta innovaatioita, eli kaupallistuneita keksinnöllisiä oivalluksia. Innovaation syntyminen edellyttää aina ideaa, tai ensimmäistä havaintoa. Sen jälkeen tarvitaan jotakin konkretiaa, jolloin tuloksena saattaa olla keksintö, eli keksinnöllinen, aiemmin tuntematon ratkaisu. Mutta vasta, kun keksinnöllisen tuloksen hyödyntämistapa on määritelty, käsillä voi olla aito innovaatio. Mitä kehittämiskohteita sinä huomaat? Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. Lähteet Norman, D. A. 2013. Design of Everyday Things: Revised and Expanded. New York: Basic Books. Fiell, C. & Fiell, C. 2000. Industrial Design A-Z. Köln: Taschen. Dysonin patentti US 4853008A 1989. Combined disc and shroud for dual cyclonic cleaning apparatus. Notetry Ltd., London, UK. (Dyson, J.) US 224694, 27.7.1988. Julk. 1.8.1989.
Ratkaisuja ongelmiin, joita ei ollut
Monille keksinnöt tarkoittavat suurista oivalluksista syntyneitä ratkaisuja, joista on seurannut historiallisia mullistuksia. Sellaisia, kuten kirjapainotaito, höyryvoima, hehkulamppu, lentäminen tai internet. Mutta, kun selailee patenttitietokantoja tai lukee keksinnöistä, voi havaita, että paljon on myös keksitty pelkästä keksimisen ilosta. Monasti on myös koetettu ratkaista ongelmaa, jota ei tosiasiassa ole ollut. Keksintöjen värikkäästä maailmasta löytyy lukemattomia esimerkkejä. Tässä muutama. Kekseliäästi kohtelias Vielä noin sata vuotta sitten länsimaissa hattu tai jokin päähine laitettiin aina päähän, kun lähdettiin ulos. Yhteiskuntaluokasta ja taloudellisesta asemasta riippumatta. Paljain päin ei yleensä liikuttu. Vastantulijoita, myös tuntemattomia, tervehdittiin nostamalla hattua, tai ainakin koskettamalla sen lieriä. Mutta mikä avuksi, jos käsissä oli kantamuksia ja hatun nostaminen oli mahdotonta? Yhdysvaltalainen James C. Boyer tunnisti mielestään vakavan ongelman. Hän rakensi hatun sisään tulevan jousivoimalla toimivan koneiston. Se tukeutui päätä vasten metallisilla jaloilla. Jousi viritettiin, sitten vain hattu koneiston päälle ja ulos. Mekanismin avulla hattua saattoi nostaa ilman käsiä, kun päätä nyökäytti. Boyer jätti keksintönsä patenttihakemuksen 1897. 1 Boyerin patentti on hyvä esimerkki toimivasta keksinnöstä, jolla ei todennäköisesti ole edellytyksiä kaupallistumiseen. Hyödyntämisväylän puuttuminen tarkoittaa, että siitä ei tullut innovaatiota. Ainakin vaikuttaisi siltä, että keksintö ei jostakin syystä ole yleistynyt. Kyllä lähtee! Loishäätöä 1800-luvun tyyliin Menneinä aikoina huonon elintarvikehygienian takia monenlaiset loiset olivat ihmisten vitsauksina. Hienommallakin väellä saattoi suolistossa lymyillä valkoinen nauhamainen lapamato. Se oli kiusallinen, joskaan ei aina hengenvaarallinen vaiva. Tartunta saattoi tulla esimerkiksi huonosti kypsennetystä lihasta. Ongelma oli siis todellinen, mutta aikakauden lääkkeet olivat arveluttavia ja usein vaarallisempia kuin itse mato. 1800-luvun puolivälissä kekseliäs lääkäri Alpheus Myers tarkasteli asiaa toisesta näkökulmasta ja kehitteli ratkaisuksi pyydyksen. Se oli pitkän narun päässä oleva pieni metallinen putkilo. Putkessa oli jousella toimiva luukku, joka napsahtaisi kiinni, kun mato nappaa putken sisään asetetun maittavan syötin. Käyttö olisi yksinkertaista. Potilas nielaisee loukun naruineen ja jää muutamaksi päiväksi odottelemaan, että loukku ehtii suolistoon ja narussa tuntuu nykäisy. Sitten vain kiskotaan, kunnes loukku ja siinä kiipelissä oleva mato saadaan suun kautta ulos. Pelkästään koko ajatuksen kirjoittaminen tuntuu vatsaa vääntävältä, saatikka sitten kun loukku olisi aidosti käytössä, ja mato riippumassa toisessa päässä. Keksinnön mekaniikka kyllä toimi, mutta keksintö ei. Myers ehkä kuvitteli, että loinen olisi tiedostava olento, jolla olisi kyky liikkua suolistossa ja vatsassa ja tuntea houkutusta sille asetettuun syöttiin. Ilmeisesti patentti-insinöörikään ei tätä tiennyt, sillä Myers sai keksinnölleen patentin vuonna 1854. 2 Nykyään Myersin ratkaisu ei saisi patenttia. Keksinnön pitää toimia siinä käytössä, mihin se on tarkoitettu. Lisäksi ihmisten ja eläinten kirurgista tai terapeuttista käsittelyä tai diagnoosia tarkoittavalle menetelmälle ei voi hakea patenttia. Kun valtio päätti tanssin tahdin Vuosina 1949-90 Euroopassa sijainnut DDR, Itä-Saksa, oli Neuvostoliiton tiukassa kontrollissa ollut valtio, jossa vapaasti muokkautuva länsimainen kulttuuri nähtiin yhteiskunnan yhtenäisyyttä vaarantavana tekijänä. 1950-luvun lopulla tuolloin vastikään Amerikassa syntynyt rock’and’roll tunkeutui Itä-Saksaan, maan kontrolloitujenkin rajojen yli. Viranomaiset tuohtuivat. Nuorten ei todellakaan ollut sopivaa vääntelehtiä dekadenteilla tavoilla, sillä heidän oletettiin pitävän katseensa tiukasti suunnattuna kohti kirkasta kommunistista tulevaisuutta. Yksilön vapautta ja hedonistisia nautintoja korostava tyyli ei jäykkään sosialistiseen yhteiskuntaan kuulunut. Jotta itäsaksalainen nuoriso saataisiin ruotuun, järjestelmä puuttui asiaan. DDR:n kulttuuriministeriön määräyksestä nuorisolle kehitettiin oma sosialistinen tanssityyli. Se sai nimekseen Lipsi (latinaksi Leipzig). Siinä parit liikkuivat - rokkitanssien sijaan - tiukasti määrätyssä askelkuviossa 6/4-tahtiin. Ja tietenkin ilman rokkiklubeista tuttuja villejä improvisoituja liikkeitä. Kapellimestari ja säveltäjä René Dubianski kirjoitti ensimmäiseksi hitiksi ajatellun kappaleen ”Lipsi Nr. 1”. DDR:n kulttuuriviranomaiset haaveilivat, että Lipsi olisi myös huikea vientituote, joka peittoaisi dekadentiksi ajatellun rockin suosion. Tanssi esiteltiin vuonna 1959 myös Leipzigin messuilla, jossa kansainväliselle yleisölle luotiin kuvaa edistyksellisen maan teknologiasta ja kulttuurista. 3 Lipsi-tanssille väitetään haetun jopa patenttia. Arkistoista ei tosin löydy tästä jälkeä. Ainakaan nykyisin tanssin askelkuviolle olisi hankalaa saada patenttia. Se todennäköisesti luokiteltaisiin taiteelliseksi luomukseksi, jota suojaa tekijänoikeus. Tai ehkä säännöksi älyllistä toimintaa varten, joka ei voi saada patenttisuojaa. Patentti tai ei, Lipsi epäonnistui. Itäsaksalainen nuoriso ei suostunut tanssimaan valtion tahtiin. Rockin riemu on rajaton ja Lipsi-projekti sen sijaan haudattiin vähin äänin. Muista kolme asiaa Keksiminen on hauskaa ja uuden luominen palkitsevaa. Mutta kehitystyössä on aina hyvä muistaa kolme perustavanlaatuista kysymystä: Olenko tunnistanut ongelman, joka kannattaa ratkaista? Onko esittämäni ratkaisu oikea ratkaisu tähän ongelmaan? Haluanko tosiaan ratkaista sen?4 Edellä kuvatut keksinnöt ja kehitelmät ovat sellaisia, että nämä kysymykset taisivat jäädä vähemmälle huomiolle. Joka tapauksessa ne osoittavat paitsi ihmismielen ehtymätöntä mielikuvitusta, myös, että ongelmia voi ratkaista monella tavalla. Monesti saattaa olla, että teknologia tai vielä vähemmän ideologia ei tuo ongelmaan toivottua ratkaisua. Ja aina kannattaa pitää mielessä, että pelkkä patenttiasiakirja ei tuota vielä mitään. Keksintö pitää voida hyödyntää. Vasta silloin ollaan innovaation äärellä. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. Lähteet Patentti CA56332, 17.5.1897: Saluting Device Patentti US11492, 14.11.1854: Tapeworm-trap Peter, B. (2022). To dance or not to dance? Aesthetic subversion of the body politic in the GDR. Popular Music History, 14(2), 183-197. Croll, A. & Peters, B. (2020) Lean Analytics. Use Data to Build a Better Startup Faster. O’Reilly, 36. (käännös JJ)
Ovatko innovaatio ja keksintö sama asia?
Työelämän arkikielessä vilisee erilaisia käsitteitä, joiden merkitystä ei välttämättä pysähdytä miettimään. Muodikkaat ilmaisut tulevat ja menevät. Tuotekehityksessä koetetaan ajatella laatikon ulkopuolelta, tai siis yritetään löytää epätavallisia ja käänteentekeviä ratkaisuja. Tuotesuunnittelusta lähtöisin oleva muotoilu-sana taas kattaa jatkuvasti laajenevan kentän erilaisia toteutumisen tapoja. Startupit vaikkapa hakevat tractionia, suomeksi huomiota, eli tuotteet tai palvelut synnyttävät riittävää tarttumapintaa kohderyhmässä. Se on liiketoiminnassa keskeinen asia. Juhlapuheissa ja päivänpolitiikassa kuulutetaan innovaatioita, eli uudisteita talouden kehittämiseen. Jotkut myös puhuvat, miten samaan tarvitaan inventioita, eli keksintöjä. Arjessa keksintö ja innovaatio siis vaikuttavat tarkoittavan samaa asiaa. Keksintöjen ja keksinnöllisten tulosten käsittelyn teknisempiä reunaehtoja kuten patentointia ja muita suojamuotoja olen käsitellyt aiemmissa blogikirjoituksissani Keksijän muistilista ja Mikä suojamuoto mihinkin. Tässä blogimerkinnässä tarkastelen, miten keksintö ja innovaatio eroavat toisistaan. Mikä on keksintö? Kun työskennellään kehittämisen parissa, voi syntyä keksintö. Se on aina jotakin, joka on uusi, aiemmin tuntematon ratkaisu johonkin ongelmaan. Se voi olla tekninen, esimerkiksi jokin laite tai mekanismi, mutta se voi myös olla menetelmä tai käyttötapa. Keksiä-sanaa voi käyttää monella tavalla. Jotakin voi keksiä, hoksata, äkätä tai se voi olla päähänpisto. Tai vaikkapa hätävalhe, joka keksitään, jotta päästään pälkähästä. Keksiminen voidaan siksi helposti mieltää yhtäkkiseen tapahtumaan, jossa päähän pälkähtäneestä asiasta tulee itsessään jotakin merkityksellistä. Kuten sarjakuvahahmo Pelle Pelottomalle aina käy: hetkellinen älynväläys. Tarkalleen ottaen silloin kyse on vasta idean syntymisestä. Voi olla, että idea eli oivallus on sellainen, että siitä voi lähteä jalostamaan jotakin, josta sitten tulee jotakin keksinnöllistä. Ja jos keksintö on riittävän uusi, se voi olla patentoitavissa. Vaikka se ei olisi, se voi silti olla merkittävä kehitysaskel tai oivaltava ratkaisu johonkin tunnistettuun ongelmaan. Mutta sen jälkeen varsinainen työ vasta alkaa. Keksijänero Thomas A. Edisonin kuuluisa sanonta, nerous on 1% inspiraatiota ja 99% perspiraatiota, pitää useimmiten hyvin paikkansa. Ideasta on yleensä pitkä matka varsinaiseen keksinnölliseen tulokseen. Paperilla mikä tahansa uusi asia voi näyttää hyvältä. Mutta toimiiko se käytännössä? Millä edellytyksillä? Onko sille jokin hyödyntämisen tapa? Kuka sitä hyödyntäisi? Mikä on innovaatio? Keksinnöt ovat hieno asia. Kaiken takana on ihmismielen kyky kysyä, kyseenalaistaa ja ajatella uudella tavalla. Onnistuneen keksinnön tekijällä voi olla käsissään jotakin, joka on myös taloudellisesti tuottoisaa. Toisaalta, mikään keksintö ei itsessään tuota vielä mitään, olipa se patentoitu tai ei. Esimerkiksi patenttiviranomainen ei ota kantaa keksinnön taloudelliseen hyödyntämiseen. Patentin myöntämiselle riittää, että keksintö toimii oikein ja se täyttää muutenkin patentoitavuudelta vaadittavat kriteerit. Keksintöä pitää voida hyödyntää jossakin. Se on keskeisin asia matkalla keksinnöstä innovaatioksi. Hyödyntämistapa on useimmiten kaupallistaminen. Keksintöä jalostetaan, kunnes siitä saadaan myytävä tuote, tai muutoin rahallisesti kannattava, esimerkiksi jonkin prosessin uusi osa. Toisinaan keksinnön hyödyt ovat muualla, kuin välittömässä taloudellisessa edussa. Keksintö voi olla sosiaalinen, eli se ei välttämättä tuota suoraa rahallista etua, mutta hyödyttää yhteiskuntaa, jolloin aikaansaadut säästöt ovat välillisiä. Patentoimaton keksintö voidaan myös saattaa yleisön saataville, kenen tahansa hyötykäyttöön. Patentti voidaan tietenkin myös lisensoida tai myydä. Olipa hyödyntämistapa mikä tahansa, vasta, kun se on tunnistettu ja liitetty keksintöön, voidaan puhua innovaatiosta. Sama mutta eri Innovaatio ja keksintö eivät siis ole sama asia, mutta ilman toista ei voi olla toista. Kukaan ei estä käyttämästä näitäkään ilmaisuja ja käsitteitä arkikielessä haluamallaan tavalla. Jos käsitteistä halutaan hyödyllisiä, eli että niiden avulla voidaan määritellä asioita, esimerkiksi kehitys- ja tutkimustuloksia, on niiden sisältöön pureuduttava tarkemmin. Kun tulokset saadaan käyttöön, myös kehitystyöhön käytetyt resurssit voivat parhaassa tapauksessa maksaa itsensä takaisin. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Mikä suojamuoto mihinkin tulokseen?
Hankkeissa ja projekteissa on pidettävä silmät auki, eritoten, jos tuloksia alkaa tulla. Kun jokin kiintoisan tuntuinen asia on työpöydällä, on selvitettävä, olisiko tarkoituksenmukaista suojata se. Voi nimittäin olla, että sille voidaan hakea patentin, hyödyllisyysmallin tai mallioikeuden suojaa. Patentti Aiemmassa blogikirjoituksessani Keksijän muistilista käsittelin patentoitavia keksintöjä. Jos tulos on jotakin, joka on uusi, keksinnöllinen ja entuudestaan alan keskimääräiselle asiantuntijalle tuntematon ratkaisu, se voi olla keksintö. Jos keksintö on lisäksi teollisesti käyttökelpoinen ja toistettavissa, se voi olla patentoitavissa. Tulos voi olla hieno ja oivaltava vaikka se ei välttämättä täyttäisikään patentoitavalta keksinnöltä edellytettyjä ominaisuuksia. Siksi sitä ei kannata silti jättää hyllylle pölyä keräämään. Se voi olla suojattavissa muilla keinoin. Hyödyllisyysmalli Hyödyllisyysmalli (1) on tarkoitettu ratkaisuun, joka ei välttämättä saisi patentin suojaa, mutta joka on silti keksinnöllinen. Hyödyllisyysmallin oleellinen ero patentista, (jolla voidaan suojata myös uutta käyttötapaa tai menetelmiä) on siinä, että se voidaan myöntää vain tekniseen ratkaisuun, käytännössä siis vaikka tuotteeseen tai laitteeseen. Hyödyllisyysmallin hakuprosessi on patenttia nopeampi, koska siinä ei tehdä erillistä uutuudellisuuden ja keksinnöllisyyden selvitystä, vaan ne ovat keksijän vastuulla. Mutta kuten patentinkin kohdalla, hyödyllisyysmalli voidaan myöntää vain keksintöön, joka ei ole alan asiantuntijalle ilmeinen ratkaisu. Hyödyllisyysmallihakemuksen voi myös muuttaa patenttihakemukseksi, ja päinvastoin. Hyödyllisyysmalli on voimassa 10 vuotta. Mallioikeus suojaa esineen ulkomuotoa Mallioikeus (2), eli mallisuoja suojaa esineen ulkomuotoa. Mallioikeuden hakija saa sen avulla yksinoikeuden mallioikeuden suojaamien tuotteiden muotoiluun. Mallioikeudella voidaan suojata monenlaisia esineitä, esimerkiksi pakkauksien, huonekalujen tai jopa rakennuksen ulkomuotoa. Mallioikeudella voidaan suojata myös graafisia esityksiä. Tästä tyypillinen esimerkki, jossa mallioikeuden suojaa haetaan, on kankaan kuvioinnin malli. Mallioikeus on käytännössä ainoa tapa suojata muotoilua. Mallioikeutta haetaan suojattavasta asiasta tehdyillä kuvallisilla esityksillä. Mallioikeus on voimassa 5 vuotta. Tavaramerkki erottaa muista samankaltaisista tuotteista Toisinaan voi olla tarkoituksenmukaista hakea tavaramerkin (3) suojaa. Tavaramerkillä suojataan esimerkiksi kuvioita (logoja), värejä, sanoja, iskulauseita, palveluita, joskus myös ääniä tai jopa tuoksuja. Tavaramerkin tarkoitus on erottaa tavarat ja palvelut muista vastaavista kilpailevista tavaroista tai palveluista. Sen avulla voidaan myös vahvistaa kyseisen tuotteen näkyvyyttä ja identiteettiä. Tavaramerkki voi olla yhdistelmä erilaisista asioista, kuten sanoista, väreistä, kuvasta ja logosta. Tavaramerkin haltijalla on yksinoikeus päättää tavaramerkin käytöstä. Rekisteröidystä tavaramerkistä käytetään ympyrän sisällä olevaa® -symbolia. Sitä voi käyttää vain, kun kyseessä on hyväksytysti rekisteröity tavaramerkki. Toisinaan näkee käytettävän myös™ -merkkiä. Sitä voidaan käyttää myös silloin, kun kyseiselle asialle on vasta haettu tavaramerkin suojaa. Miten edetä? Tuloksien suojaaminen maksaa. Siksi sopivan suojamuodon määrittely edellyttää aina huolellista tuloksen arviointia ja ennakkosuunnittelua, jotta tarkoituksenmukaisin tapa löytyy. Erittäin tärkeää on, että tuloksen omistus- ja hyödyntämisoikeudet ovat selvillä, ennen kuin mahdollinen suojaaminen aloitetaan. Esimerkiksi hankkeissa nämä on yleensä määritelty hankesopimuksessa tai rahoitusehdoissa. Korkeakoulukeksintölaki taas koskee Suomessa patentilla suojattavissa olevia keksintöjä, jotka on tehty palvelussuhteessa korkeakouluun. Lisäksi on tietenkin päätettävä, kannattaako kyseisen tuloksen suojaaminen vai onko järkevämpää tarjota tulosta mahdollisimman laajalla jakelulla kaikille halukkaille hyödyntäjille. Metropoliassa neuvoja ja tukea keksinnön tai muun uuden tuloksen käsittelyyn saa Innovaatiotoiminta ja yrittäjyys -tiimistä, innovaatioasiantuntijalta. Keksiminen ja uuden luominen joka tapauksessa kannattaa. Yleisesti ottaen, kaikille mieluisaa on, jos esimerkiksi hankkeeseen käytetyt resurssit ja tulokset tuottavat jotakin yhteistä hyvää. Kaupallistuneen tuotteen, palvelun tai vaikka uutta yrittäjyyttä. Syytä korkeakoululähtöisten tulosten tehokkaampaan löytämiseen ja hyödyntämiseen on. Yleensä myös lisärahoitus seuraa hyviä tuloksia. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. Lähteet Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) hyödyllisyysmalli (prh.fi) PRH mallioikeus (prh.fi) PRH tavaramerkit (prh.fi)
Keksijän muistilista
Ideointi on helppoa. Olemme kaikki luovia. Totta on, että kuka tahansa voi sopivasti ohjattuna tuottaa satoja ideoita muutamassa tunnissa. Ainakin periaatteessa. Mutta kuinka moni ideoista on toteuttamiskelpoinen, tai edes sellainen, että sitä kannattaa harkita? Todennäköisesti vain muutama. Hyviä ideoita on paljon vaikeampi kehittää. Todella hyvien ideoiden keksiminen on todella vaikeaa. Kun siinä onnistutaan, ja todella hyvä idea viedään jatkotyöstöön, se saa ympärilleen konkretiaa ja siitä kehitetään jonkinlainen ratkaisu, tuloksena saattaa olla jotakin keksinnöllistä. Mitä silloin tulisi tehdä? Altista työsi uusille mielipiteille, mutta älä esittele mahdollista keksintöä Tekeillä olevan ratkaisun altistaminen mielipiteille voi olla hyödyllistä: joku voi huomata jotakin, jonka kehittäjä on epähuomiossa sivuuttanut. Ja kun kehitetty uusi asia on kovan työn jälkeen viimein valmiina, sitä on mieluisaa esitellä muillekin. Jos ei ole varma, onko kyseinen uusi ratkaisu jopa patentilla suojattavissa oleva keksintö [1], pitää malttaa mielensä. Mahdollisen keksinnön julkinen esittely nimittäin estää keksinnön suojaamisen patentilla. Keksintö itsessään ei tietenkään mene pilalle. Mutta periaatteessa kenellä tahansa voi sen jälkeen olla mahdollisuus esitellä sama asia omana keksintönään. Kaikki kehitystulokset eivät kuitenkaan ole suojattavissa. Jotta ratkaisu voi olla patentoitavissa, sen pitää täyttää seuraavat ehdot. Sen pitää olla uusi, eli keksinnön pitää oleellisesti erota siitä, mikä on ollut tunnettua ennen keksinnön patenttihakemuksen tekemistä. Keksintö ei myöskään saa olla alan keskimääräiselle ammattilaiselle itsestään selvä ratkaisu. tekninen: keksintö on jokin menetelmä, laite, tuote tai uusi käyttötapa teollisesti käyttökelpoinen. Eli se pitää olla toistettavissa ja sellainen, että alan ammattilainen kykenisi patenttihakemuksen perusteella toteuttamaan keksinnön. Muut luovuuden tulokset, kuten vaikkapa taideteos, musiikki tai kaunokirjallisuus eivät ole patentoitavissa. Niitä suojaa tekijänoikeus. Mikä on tavoitteesi? Vaikka itse keksintö olisikin hieno, kyse on aina siitä, miten keksinnöstä voi hyötyä. Toisinaan oletetaan, että patentointi on automaattisesti keino ansaita rahaa. Patentti on kuitenkin vain kielto-oikeus. Keksijä estää sen avulla muita käyttämästä keksintöään ilman lupaa. Jos hyödyntämisväylää ei ole, keksijälle jää myönnetystäkin patentista vain kulueriä. Patentinhaun kustannusten lisäksi on voitava olla valmis puolustamaan keksintöään mahdollisia patenttiloukkauksia vastaan. Keksinnön tai muun tuloksen hyödyntämistavan pohdintaan kannattaa käyttää aikaa. Ota huomioon ainakin seuraavia asioita: Kuka tuloksen omistaa? Miten se on syntynyt? Työtehtävien yhteydessä, kuten hankkeessa syntyneen tuloksen omistajuus voi olla erilainen, kuin omalla ajalla tehty keksintö. Vai onko se syntynyt opintojen yhteydessä? Kuinka tarpeellinen tulos/ratkaisu/keksintö on? Minkä ongelman se ratkaisee? Onko sille käyttötarkoituksia? Kenelle se on tarkoitettu? Mikä tai kuka on kohderyhmä? Millaiset markkinat sillä voi olla? Kuka sitä markkinoisi? Korkeakoulussa opiskelevan tai henkilökunnan jäsenen ei tarvitse kuitenkaan tuskailla keksintöasiansa kanssa yksin ja neuvojen haku kannattaa aloittaa oman talon sisältä. Metropoliassa saa neuvoja muun muassa innovaatioasiantuntijalta, joka tukee keksinnöllisyyden ja suojaustavan (patentti, hyödyllisyysmalli [2] tai tuotteen ulkomuotoa suojaava mallioikeus [3]) arvioinnissa. Huolelliset esityöt eivät mene hukkaan. Vaikka ratkaisua ei voisikaan suojata, se voi silti olla tärkeä ja hyödyllinen parannus. Pelkkä patenttiasiakirja kun ei lihota lompakkoa, päinvastoin. Mutta parhaimmassa tapauksessa se taas voi olla todellinen arvopaperi. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. Lähteet Patentti- ja rekisterihallitus: Patentoinnin abc (prh.fi) Patentti- ja rekisterihallitus: Hyödyllisyysmallit (prh.fi) Patentti- ja rekisterihallitus: Mallioikeudet (prh.fi)
Keksintö Hollywoodin säihkeestä: taajuushyppely
”Netti ei toimi. Verkko lagaa,” ovat yleisimpiä arjen vastoinkäymisiä ja valituksen aiheita. Langattomista yhteyksistä on tullut meille yksi keskeisimmistä kulutushyödykkeistä. Kun yhteydet ovat kunnossa, elämä hymyilee. Näiden yhteyksien teknisten perusperiaatteiden taustalla on innovaatio, jonka kehittämisessä näyttelijä Hedy Lamarrilla oli merkittävä panos. Hollywoodin kultakauden tähti Itävallassa vuonna 1914 syntynyt Hedwig Eva Maria Kiesler aloitti näyttelijän uransa 1930-luvun alussa Tšekkoslovakiassa. Vuonna 1938 elokuvatuottaja Louis B. Mayer palkkasi Yhdysvaltoihin siirtyneen Kieslerin yhtiöönsä ja loi hänelle taiteilijanimen: Hedy Lamarr. Hollywoodin markkinointikoneisto pyrki hyötymään Lamarrin eksoottisesta ulkonäöstä mahdollisimman tehokkaasti. Hänestä käytettiin nimitystä ”maailman kaunein tyttö” ja 1930- ja 50-lukujen välillä Lamarr esiintyikin lukuisissa menestyselokuvissa. Miljoonille elokuvien kuluttajille hän oli pelkkä Hedy, klassinen Hollywood-kaunotar, jonka vaurasta ja näyttävää tähden elämää värittivät kariutuneet avioliitot ja erilaiset skandaalit. Monikaan elokuvissa kävijä tuskin tiesi, että Lamarr oli myös keksijä. Innovaatioaihio syntyi säveltäjän kanssa Kiinnostus keksimiseen johti siihen, että yhdessä elokuvasäveltäjä George Antheilin (1900–1959) kanssa Lamarr kehitteli vuonna 1941 ratkaisun, jonka alkuperäinen tarkoitus oli sähköisesti koodata torpedon ohjaamiseen ajateltu radiosignaali niin, ettei vihollinen kykenisi häiritsemään sitä elektronisesti. Torpedo on alusten upottamiseen tarkoitettu vedenalainen ammus, joka yleensä laukaistaan sukellusveneestä. Keksintö sai innoitusta mekaanisen automaattipianon toimintaperiaatteesta. Ratkaisua kutsutaan taajuushyppelyksi (Frequency Hopping). Nykyään taajuushyppelyllä on arjessamme erityinen merkitys. Se on keskeinen osa langattoman WLAN-järjestelmän toimintaperiaatetta ja monen muun tiedonvälitysratkaisun taustalla. Taajuushyppely on välitetyn signaalin taajuuden ajoittaista vaihtelua. Ajallisen vaihtelun ominaisuus mahdollistaa erittäin vahvan ja häirinnän kestävän viestintäjärjestelmän. (1) Idea taajuuden jatkuvasta muuntelusta ei sinänsä ollut uusi, ja sitä olivat pohtineet monet maineikkaat tieteentekijät jo aiemminkin, muun muassa sähkötekniikan ja fysiikan uranuurtaja Nikola Tesla (2). Lamarr ja Antheil kuitenkin konkretisoivat idean myös tekniseksi ratkaisuksi. Lamarrin ja Antheilin tekemä patenttihakemus hyväksyttiin 11.8.1942. (3) Käytännössä keksintö mahdollisti, että esimerkiksi lentokoneesta käsin olisi voitu ohjailla torpedoa ilman, että sen kulkua voisi häiritä.(4) Saadakseen keksinnön hyötykäyttöön, ja antaakseen panoksensa sotaan joutuneelle USA:lle, he luovuttivat sen oikeudet Yhdysvaltain laivastolle ilmaiseksi. Lamarr ja Antheil eivät olleet insinöörejä, ja heidän esittämänsä rakenne, joka oli sovellettu mekaanisesta pianosta, ei kuitenkaan herättänyt laivaston luottamusta. Rothmanin mukaan laivastossa oletettiin, että keksijät ehdottivat mekaanisen pianon asentamista torpedon sisään. (2) Hyljeksitty innovaattori USA:n keksijöiden komitea, National Inventors Council totesi, ettei keksintö toimisi ja kehotti Lamarria osallistumaan sotaponnisteluihin siinä, missä hän oli hyvä. Olemalla näyttämöillä ja valkokankaalla. Niin hän tekikin, ja onnistui kampanjoimalla myymään muun muassa miljoonien arvosta sotaobligaatioita (5). 1950-luvun lopulla Lamarrin ura lähti alamäkeen. Hän ei saanut enää elokuvarooleja ja hänen elämäänsä varjostivat monet vastoinkäymiset. Hän ehti kuitenkin vielä nähdä aikakauden, jolloin hänen keksintönsä hyödyntyi ja koki uuden tulemisen, kun verkkoteknologiat ja langaton viestintä ottivat jättiharppauksia. Hedy Lamarr kuoli vuonna 2000. Hollywoodin Walk of Fameen hänen tähtensä lisättiin jo vuonna 1960, mutta vasta viime vuosikymmeninä hänen työnsä keksijänä on saanut näkyvyyttä kirjallisuudessa. Merkittäviä oivalluksia voi syntyä odottamattomista lähtökohdista Hedy Lamarr oli innovaattori, jonka tekemä työ langattoman viestinnän kehitykseen muutti elämämme pysyvästi. Espacenet-patenttitietokannassa tekemäni haun mukaan Lamarrin ja Antheilin keksintöön on vuosikymmenten varrella viitattu 110 muussa patenttihakemuksessa, viimeisimpänä eräässä tänä vuonna hyväksytyssä patentissa. Ei hassummin keksinnöltä, jolle ei aluksi löytynyt hyötykäyttöä ja joka omana aikanaan julistettiin jopa toimimattomaksi. Tämänkin blogin kirjoittaminen olisi ehkä ollut toisenlaista, jos käytössäni ei olisi ollut langatonta verkkoyhteyttä. Taajuushyppelyn tarinassa on käänteitä, joiden kutkuttavuutta ei lainkaan vähennä se, että idean ympärille oli aiemminkin syntynyt kehitystyötä ja pohdintaa. Mielenkiintoisinta on, että keksinnön tekivät henkilöt, joilla oli hyvin vähän tekemistä teknologian kanssa. Se osoittaa, että innovaatiotoiminnassa suutareiden ei todellakaan tarvitse pysyä lestissään. Kuka tahansa voi keksiä mitä tahansa. Mutta se, miten keksintöä voisi hyödyntää, pitää myöskin osata oivaltaa. Silloin voidaan puhua todellisesta innovaatiosta. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. Lähteet Torrieri, Dan 2022. “Principles of Spread-Spectrum Communication Systems” (doi.org). Springer Cham ,151. Rothman, Tony 2019. “Random Paths to Frequency Hopping". American Scientist, vol. 107, no. 1, 46-53. Alkuperäiseen patenttiasiakirjaan, otsikolla ”Secret Communication System” voi tutustua esimerkiksi Espacenet-hakukoneessa, hakemalla patenttinumerolla US2292387A. Karwatka, Dennis 2005. “Hedy Lamarr: Hollywood Actress and Electronics Inventor”. Tech directions 2005, Vol.64 (6), 10. Hutchinson, Pamela 2018. “Hedy Lamarr: Stealing Beauty”. Sight & Sound, April 2018, Vol. 28 Issue 4, 42-45.
Innovaatio, joka sopii kaikille?
Palvelutyössä kohtaa toisinaan keksijöitä, jotka toivovat, että heidän kehittämälleen keskeneräiselle ratkaisulle etsittäisiin jokin hyvä hyödyntäjätaho. Keksijä voi kertoa, että aihio on varmasti toimiva, koska hän on esitellyt sen sukulaisilleen tai tuttavilleen. Tutut kertoivat ostavansa tuotteen heti, kun se ilmestyy markkinoille. Kunhan konseptia on vähän kehitetty, sitä voi tarjota jopa jollekin suurelle yritykselle kalliilla hinnalla, koska se käy kaikille maailman ihmisille. Samalla vallankumoukselliseksi väitetyn keksinnön kaavalla minulle on parinkymmenen vuoden aikana esitelty valtava määrä oivalluksia. Näidenkin ratkaisujen kehittäjien ponnistelut ansaitsevat kaiken arvostukseni. Ikävä kyllä on harvinaista, että mikään yritys ostaa yksittäiseltä keksijältä keskeneräistä työtä. Haasteena ei välttämättä ole se, että kehitetty asia olisi huono. Pelkkä myötäsukaisten sukulaisten tai tuttavien jututtaminen tai oletus, että kyseinen ratkaisu sopii kaikille, ei riitä todistamaan, että kehitelmälle löytyisi kaupallinen hyödyntämistapa. Helpommaksi tarjoaminen muuttuisi, jos kehittäjä olisi pohtinut jo alkuvaiheessa, mihin keksintö on tarkoitettu. Kuka sitä käyttäisi tai hyödyntäisi? Kuka olisi valmis maksamaan saadakseen sen käyttöönsä? Ongelmanratkaisu on palkitsevaa puuhaa. Keksintöjä on kautta aikain tehty pelkästä keksimisen ilosta ja koska niin on voitu tehdä: teknologia on luonut niiden syntymiselle mahdollisuuksia. Tämä on aina tuotekehitystyön jännitysmomentti ja samalla sudenkuoppa. Jotakin on kehitetty koska kehittäminen on itsessään niin mielenkiintoista. Lopuksi, sinänsä hyvän tuloksen valmistuttua, koetetaan sitten vimmaisesti löytää sovelluskohde ja käyttäjä. Innovaatiota ei ole ilman kaupallistamista tai hyödyntämistä Tiukasti määriteltynä innovaatio sisältää aina keksinnön (aukeaa prh.fi) tai hieman laajemmin ajateltuna, kehittämistyön tuloksen. Tuloksen pitää joka tapauksessa olla uusi ja entuudestaan tuntematon ratkaisu. Pelkkä keksintö ei vielä ole innovaatio. Innovaatioksi keksintö tai tulos muuttuu vasta, kun sillä on kaupallinen tai joku muu hyödyntämisen tapa. Joku, joka markkinoi, ostaa, tai käyttää. Jotta tämä ehto täyttyisi, pitää kehittäjien ymmärtää selvittää hyvissä ajoin, onko kehitettävälle tuotteelle tai palvelulle hyödyntäjiä tai markkinoita. Varsin usein tämä unohtuu, tai tuudittaudutaan samaan uskomukseen, kuin alussa mainittu keskeneräisen konseptin kaupustelija: varmasti tämä on kiinnostava, koska itse ajattelen, että niin on. Innovointi ei ole yhtäkkisen päähän pälkähdyksen konkretisointia. Älynväläys voi olla hyvä alku, mutta käytännössä tulokseen pääsemiseksi tiimin on tehtävä johdonmukaisesti töitä, yhdessä sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Yksi osa tätä työtä on markkinoiden tai hyödyntäjätahojen ymmärtäminen. Usein käytetty sanonta, että markkinoilla tai vaikka yhteiskunnassa on ”kipua”, jonka käsillä oleva kehitystulos voisi poistaa, on edelleen pätevä. Ilman tunnistettua kipukohtaa kannattaa korkeintaan ideoida. Mutta kun kipukohta löytyy, se on huolellisesti käytävä läpi, koetettava ymmärtää, mistä jokin johtuu, mistä ongelmassa on kyse, Ja sitten on puurrettava kaikin voimin kivun poistavaan ratkaisuun pääsemiseksi. Pelkkä kehittämistyö on haasteellista, jännittävää ja hauskaakin. Ja kun tuloksena on uutuudellinen, mahdollisesti keksinnöllinen tulos, jolla on hyödyntäjiä, voidaan puhua innovaatiosta. Mutta jos hyödyntäjiä ei ole, keksintökin on vain keksintö. Se tuottaa tekijälleen toki keksimisen ilon. Mutta myös kustannuksia. Tulopuolella on yleensä hiljaisempaa. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Tarkkaile innovaatioitasi
Toisinaan kahvipöytäkeskusteluissa voi kuulla, kuinka joku sanoo keksineensä hyvän idean, innovaation. Näin voi tietenkin arkikielessä muotoilla. Innovaatiot kuitenkin syntyvät yleensä toisin. Harvemmin yhtäkkisen, kirkkaan älynväläyksen leimahduksessa. Tuloksen saaminen edellyttää usein pitkäjänteistä kehitystyötä. Idea on vasta uusi oivallus. Innovaatio on ideasta syntynyt konkretisoitunut uusi asia. Se on keksinnöllinen, ehkä keksintö, eli mahdollisesti patentoitavissa. Sillä on kaupallista tai muuta hyötyarvoa. Keksintö on patenttiasiantuntijan tarkastama teollisesti käyttökelpoinen, tekninen menetelmä, laite tai sovellus. Keksintö eroaa aiemmista ratkaisuista riittävän paljon. Ero kun ei saa olla niin pieni, että keksintö on itsestään selvä alan ammattilaiselle - näin määritellään muun muassa Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilla. Tavoitteet kirkkaina Maailmassa on lukemattomia oivaltavia tuloksia, joiden kehittäjätiimi koettaa lopuksi epätoivoisesti löytää ongelmaa, jonka se ratkaisisi. On aivan mahdollista, että innovaatioponnistelun tohinassa unohtuu, mitä alun perin on sovittu tavoitteeksi. Ainakin seuraavat kysymykset on siksi hyvä esittää tai käydä läpi aika ajoin, kun tehdään uusia innovatiivisia asioita. Mikä kehitettävä asia on? Mitä on kehitetty? Jos tiimi osaa parilla virkkeellä tiivistää tavoitteen tai tuloksen, voi olettaa, että on keskitytty oleelliseen. Ja päinvastoin. Vaikeampaa on uskaltaa kysyä: miksi se on? Joskus luodaan ja tehdään ratkaisuja, joita ei itse asiassa tarvita, mutta jotka on kehitetty, koska jotakin nyt vain piti kehittää. Tai jotka ovat totuttuja ja jotka voitaisiin ratkaista uudella, innovatiivisella tavalla. Vaikkapa: onko tarkoituksenmukaista hiekoittaa katuja talven liukkailla (sillä sellaisiakin kelejä vielä tulee!), joka johtaa kelien muuttuessa toiseen ongelmaan, valtavaan määrään katupölyä. Vai tulisiko kääntää ongelma toisin päin: vähentää hiekoitusta, ja luoda palvelu tai muu innostava mekanismi, joka kannustaa käyttämään kunnollisia jalkineita? Tai kehittää innovatiivisia kenkiä, jotka estävät liukastumista? Käyttäjäryhmän määritteleminen jo ideoinnissa, innovaatioaihion ensivaiheessa on tärkeää. Siksi on kysyttävä, kenelle tavoitteena oleva ratkaisu on tarkoitettu? Kuka ratkaisua käyttäisi, ja missä? Jos ratkaisu ei ole tarkoitettu kenellekään erityisesti, se todennäköisesti on liian laaja-alainen tai pahimmassa tapauksessa hyödytön. Jos markkinoita ei ole, ratkaisussa tuskin on potentiaalia. Eli: millaiset markkinat sillä on? Toisinaan käy, että jonkin tiimin kehittämä ratkaisu on aivan liian paljon aikaansa edellä. Markkinoita ei vielä ole olemassakaan. Tuote voi olla hyvä, mutta innovaation toteutuminen kuitenkin edellyttää, että sille on jonkinlainen hyödyntämistapa tai -kanava. Monesti olen saanut kuulla innovaatioaihion kehittäjältä, että oivallus on ainutlaatuinen, koska ”tällaista ei vielä kukaan ole koskaan ajatellut”, eikä kilpailua siksi ole. Tässä kohdin tulisi soida hälytyskello. Miksi ei ole? On nimittäin varsin todennäköistä, että olipa pulma mikä tahansa, melkoisella varmuudella joku muukin on jo jossakin pohtinut sitä ja koettanut löytää siihen jonkin ratkaisun. Pitää siis pyrkiä selvittämään, miksi ratkaisut eivät ehkä ole tulleet markkinoille. Kaikki on jo keksitty? Kehittäjien tulee siis pohtia seuraavia kysymyksiä: Mitä on kehitetty? Miksi on kehitetty? Kenelle on kehitetty? Millaiset markkinat ovat? Ketkä ovat kilpailijoita? Löytyykö vastaavia ratkaisuja jo? Lista voi vaikuttaa hankalalta. Miten muka voi enää kehittää mitään, jos kaikkea on jo mietitty ja kaikki on keksitty? Ei kuitenkaan kannata hätkähtää, koska aina voi koettaa tarkastella asiaa toisesta näkökulmasta ja löytää jonkin uuden ratkaisuehdotuksen. Hyviä tuloksia syntyy myös parantelemalla ja yhdistelemällä jo tehtyjä asioita. Kaikkea ei tarvitse tehdä alusta alkaen. Pelkkä olemassa olevien asioiden yhdistäminen ei välttämättä vielä muodosta keksintöä, mutta jos yhdistelmä on yllättävä, se voi olla keksintö. Kehittäjän on hyvä tarkkailla mihin suuntaan kehitystyö on menossa ja mitä ollaan tekemässä. Edellä esitetyistä asioista moni voi tuntua itsestään selviltä, mutta juuri siksi ne helposti sivuutetaan. Jokainen voi pohtia, onko joskus joutunut tilanteeseen, jossa joku näistä asioista on kehittämisessä unohtunut? Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Älynväläystä odottavan aika on pitkä
Onko sinullekin tuttu seuraava tilanne kouluajoilta? Koulutoveri piirtää jotakin. Kysyt, mitä hän piirtää, ja kun yrität vilkaista, tämä peittää keskeneräisen työnsä kiireesti kädellään ja ehkä mutisee sen suuntaista kuin ”en mitään.” Tai oletko kuullut sanonnan: ”Keskeneräistä työtä ei näytetä hulluille eikä herroille”. Miksi? Meillä on lähestulkoon sisäsyntyinen tarve piilotella tekemisiämme ennen kuin on valmista, ja eritoten, jos kyseessä on luova työ. Yhtenä syynä saattaa olla ideavarkauden pelko. Juuri luovassa työssä pitäisi kuitenkin olla mahdollisimman avoin. Altistaa ensimmäisetkin ideat mielipiteille ja rakentaa saatujen uusien ideoiden ja palautteen päälle uutta. Keskeneräisen kuvan nähnyt kaverihan saattoi koulussa ”varastaa” toiselta idean ja piirtää paremman kuvan. Ja vieläpä väittää keksineensä aiheen itse. Keksiä-verbin ja keksinnön välillä on kuitenkin merkittävä ero. Keksintö edellyttää paljon työtä, sitä ei voi keksaista. Ei ihme, että monilla menevät välillä käsitteet sekaisin. Saatetaan tokaista, että olen keksinyt idean tai innovaation, joka pitäisi patentoida. Keksinnön voi suojata, ideaa ei Vain tietynlaisen keksinnön voi patentoida. Se on jotakin, jonka pitää olla uusi: keksintö ei saa olla keskimääräiselle alan ammattilaiselle itsestään selvä. Keksinnön pitää olla keksinnöllinen. Ja sen pitää olla teollisesti käyttökelpoinen, eli toistettavissa. Keksintö on aina luonteeltaan tekninen. Sen pitää ratkaista jokin tekninen ongelma uudella tavalla. Innovaatio puolestaan on esimerkiksi OECD:n Oslo Manual-julkaisun mukaan uusi tai parannettu tuote tai prosessi, joka merkittävällä tavalla eroaa aiemmista tuotteista tai prosesseista ja joka on saatettu potentiaalisten käyttäjien (tuote) tai hyödyntäjien (prosessi) ulottuville. Idea ei siis ole innovaatio. Eikä se ole keksintökään. Mutta hyvä idea voi olla keksinnön lähtökohta. Innovaatio -käsitteen laajalle levinneessä ryöstöviljelyssä peli taitaa kuitenkin olla jo menetetty. Jokainen kynnelle kykenevä poliitikkokin esittää, että nyt tarvitaan innovaatioita. Innovaatioiden sisällä olevat keksinnöt ovat varmasti tervetulleita, mutta luulen, että vaikkapa kansantalouden kehittämiseen itse asiassa etsitään hyviä ideoita. Keksintö tai innovaatio eivät ole mikään hetkellinen älynväläys. Ja suurten älynväläyksien odottelu on ajanhukkaa. Vaikka monet jonkin kehitystyön tai projektin kanssa kamppailevat uskovatkin, että se kuuluisa ”killeri-idea” tulee, kun oikein kovasti pinnistelee. Paljon nopeammin pääsee alkuun, kun ei ährää yksin, vaan kehittelee muiden kanssa suuren joukon aiheeseen liittyviä, eri näkökulmista olevia ideoita. Niistä valitaan sopivimmalta vaikuttavat jatkoon. Siis sellaiset, jotka ovat toteuttamiskelpoisia. Toteuttamiskelpoisuus ei tarkoita, että tulisi saman tien hylätä kaikki uudet tai omaperäiset ajatukset. Päinvastoin: juuri hyviltä vaikuttavia, rohkeitakin avauksia pitää tarkemmin tutkailla ja jatkojalostaa. Sen sijaan kannattaa vetäistä yli ideat, joissa on jokin perustavanlaatuinen heikkous. Vaikkapa, että palkkaerot poistetaan painamalla lisää rahaa. Sinänsä toteutettavissa oleva ratkaisu, jossa hetken onnea seuraisi lopulta hyperinflaatio. Kehitettävää on kaikkialla Mullistavien ideoiden passiivisen odottelun sijaan voi myös katsoa ympärilleen. Mitä haasteita, kehitettäviä asioita, parannettavaa näkyy? Maailma on jatkuvasti yhä valmiimpi. Se on täynnä erilaisia ratkaisuja, palveluita ja tuotteita, joista osa ei toimi tyydyttävästi. Varmasti tuttu ongelma jokaiselle on se tietty harmittava ovi, jota aina ajatuksissaan kulkiessaan kiskoo, vaikka sitä pitäisi työntää. Kuuluisa kognitiotieteilijä Donald A. Norman on todennut, että jos ovessa tai kahvassa on ohje ”vedä” tai ”työnnä”, ovi tai kahva on väärin suunniteltu. Miten parantaa ovissa liikkumista? Lähes kuka tahansa pystyy kehittelemään muutaman kymmentä ideaa esimerkiksi tämän kaltaiseen kysymykseen, jos hänelle annetaan sopiva tilaisuus ja työrauhaa. Keksinnöistä merkittävimmät ovat yleensä olleet monien tai jopa lukemattomien pienempien ideoiden ja oivallusten myötä syntyneitä yhdistelmiä eri ihmisten luovuutta. Esimerkiksi radion keksijänä pidetään yleisesti italialaista Guglielmo Marconia. Hän onnistui ensimmäisenä tekemään teknologisesti toimivan ja kaupallisesti hyödynnettävissä olevan sovelluksen. Mutta se syntyi aiempien kokeilijoiden ja tutkijoiden työn pohjalta. Radion kaltaisen keksinnön taustalla ei ole ollut yhtä suurta älynväläystä tai yksittäistä ideaa, vaan pitkällinen prosessi, jossa on yhdistynyt monen eri alan tutkimus- ja kehitystyö. Ja, mikä tärkeintä, kehittäjät ovat saaneet toisten tekemiä ideoita, tuloksia ja havaintoja käyttöönsä. Siitä johtunee, että radion ovat aikoinaan väittäneet keksineensä amerikkalaiset, englantilaiset, saksalaiset, venäläiset, ja monet muutkin. Entä sitten tuo alussa mainitsemani ideavarkaus? Tosiasiassa ideoita tai muitakaan hyviä ajatuksia ei voi ”varastaa”. Ideat ovat aina luonteeltaan vapaita, koska niitä voi kuka tahansa myös tuottaa mielin määrin. Sen sijaan, että pelkäämme ideavarkaita, kannattaa laittaa kaikki mielestään hyvät ajatukset jakoon. Ideasta on joka tapauksessa nimittäin usein niin pitkä matka konkreettiseen lopputulokseen, että se, joka jaksaa ideaa kehittää ja viedä sen käytännön sovellutukseen, ehkä keksintöön saakka, saakoon ideavarkausnuhteiden sijaan mainetta ja kunniaa uutteruudestaan! Tietenkin on tärkeää antaa hyvän lopputuloksen - ehkäpä innovaation äärellä - tunnustusta alkuperäisen ajatuksen tai ideoiden esittäjälle, jos sellainen on tiedossa. Mutta häntäkin todennäköisesti lämmittää enemmän se, että hän on jakanut älykkyytensä hedelmät ja sen takia käsillä on onnistunut konkretisoitunut lopputulos, kuin se, että hän olisi pitänyt ideat ideavarkaiden pelossa omassa päässään. Tai paperilapulla käden alla piilossa. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Tikissä on Metropolian tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) blogi. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita TKI-toiminnan asiantuntijoita. Jos haluat kirjoittaa blogiin, ota yhteyttä toimituskuntaan.
Milla Åman Kyyrö, päätoimittaja
Viestinnän asiantuntija, TKI-hankkeet ja kehittäminen
p. 050 342 0341
milla.amankyyro@metropolia.fi
Päivi Keränen
Projektipäällikkö, Muotoilu
p. 040 184 1952
paivi.keranen@metropolia.fi
Jussi Linkola
Projektisuunnittelija, Hankeviestintä- ja julkaisupalvelut
p. 040 184 2448
jussi.linkola@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Tikissä-blogin sisällöt ennen julkaisua.
3AMK ammattikorkeakoulu asiantuntija Dallaten FUTU hanke hankeviestintä hankkeet hyvinvointi innovaatio innovaatio-opinnot innovaatiot Innovation johtaminen Katse tulevaisuuteen kehittäminen keksintö kestävä kehitys koulutus metropolia minno nuoret Oona-hanke opiskelijat oppiminen osaaminen osaamisen kehittäminen resilienssi service design sosiaali- ja terveysala tekoäly tki TKI-toiminta tulevaisuus tuottavuus tutkimus työelämä työhyvinvointi työllistyminen viestintä vuorovaikutus yhteiskehittäminen yrittäjyys yritystoiminta yritysyhteistyö
Ideoimme, rikastamme ja kehitämme käytäntöön uusia ratkaisuja yhteistyössä yritysten, julkisen sektorin, järjestöjen ja asukkaiden kanssa.