Tikissä

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sydämessä

Avainsana: innovaatiot

Pokémonin matka sosiaaliseksi innovaatioksi
http://Kirjaston%20kirjahyllyjen%20edessä%20Pokemon-hahmo
5.4.2022
Katri Halonen

”Terveysasiantuntijat hehkuttavat Pokémon Go -peliä: "En ole koskaan nähnyt mitään sen tapaista" (MTV uutiset, 16.7.2016) Pitkään vaivannut lasten ja nuorten liikunnan hiipuminen muutti suuntaansa, ainakin väliaikaisesti, viisi vuotta sitten Pokémon GO pelin myötä. Peli toimi pohjana sosiaaliselle innovaatiolle vastaten yhteiskunnalliseen haasteeseen uudella liikkumista aktivoivan toiminnan tavalla. Tässä tekstissä erittelen perinteisesti passivoivaksi parjatun älypuhelimella tapahtuvan pelaamisen matkaa Pokémonin saattelemana tulevan sukupolvemme terveyden pelastavaksi sosiaaliseksi innovaatioksi. Ihmisen historia on monella tapaa innovaatioiden historiaa. Vuosisadasta toiseen on keksitty, kokeiltu, mokattu, onnistuttu, matkittu naapurin toimivaksi osoittautunutta ja kehitetty sitä edelleen omaan toimintaympäristöön istuvaksi. Ytimessä on ollut ihmisten välinen dialogi ja myös teknologiaan keskittyneen kehittämistyön kaveriksi on otettu yhä vahvemmin inhimillisten ulottuvuuksien huomioiminen. Sosiaalinen innovaatio syntyy ihmisten arjessa Innovaatio kätkee sisäänsä useita erilaisia määritelmiä ja tulokulmia (1, 2). Yksi jakolinja on tiede- ja teknologialähtöisen innovaatiotoiminnan välillä. Suomeen on syntynyt vahva tradition insinööriosaamiseen pohjautuvaan innovaatiotoimintaan. Yhteiskunnallisiin haasteisiin vastaaminen tuo innovaatioiksi edenneiden tuotteiden ja keksintöjen tarkasteluun uuden ulottuvuuden. Sosiaalisessa innovaatiossa korostuvat uudet toimintatavat, jotka näyttäytyvät ihmisten käyttäytymisessä. Sosiaaliset innovaatiot ovat keskeisellä sijalla Euroopan unionin politiikassa (3, 4). Niillä odotetaan uusia ratkaisuja kansalaisten, mutta yhtä lailla työpaikojen sosiaalisiin haasteisiin. Projekteissa tuodaan ihmisiä yhteen löytämään ja kokeilemaan ratkaisuja erilaisiin haasteisiin ja ottaa hyväksi koetut mallit laajalti käyttöön. Vasta muutos ihmisten arjessa tekee innovaatiosta sosiaalisen. Niin mikä Pokémon? Ilmiön taustalla on pitkä kannettavien pelien teknologiaan sidottu kehityskulku. Sen polun tähtihetkiin kuuluvat vuoden 1981 Nintendon Donkey Kong elektroniikkapelin lanseeraus, vuonna 1996 Nintendon lanseeraamaan Game Boy Pokémon peli, Wii ja Nintendo DS konsolit sekä nykypäivän älypuhelimessa toimivaan reaali- ja virtuaalimaailmat yhdistävään AR-peliformaatti. AR-teknologian saattelemana syntyi uusi Pokémon GO pelipalvelu, jossa pelaaja voi reaalimaailmaa ja virtuaalista Pokémon maailmaa yhdistelleen metsästää ympäristössä olevia Pokémon hahmoja. Teknologisten innovaatioiden sarja on ollut edellytys Pokémon Go -pelin synnylle, mutta se ei kuitenkaan ole tehnyt pelistä menestystuotetta. On tarvittu teknologisten innovaatioiden taivuttamista tuotteiksi ja palveluiksi sekä palvelun leviämistä laajasti käyttöönotetuksi uudeksi toimintatavaksi. Kiitos teknologian, Pokemoneja voi lymyillä missä vain Pokémon GO peliä tuskin suunniteltiin lähtökohtaisesti yhteiskunnallisen ongelman ratkaisijaksi. Silti peli päätyi tuomaan helpotusta lasten ja nuorten liikunnan vähenemisen haasteisiin. Lasten riittävä liikunta on mietityttänyt vuosikymmenestä toiseen. Esimerkiksi 1950-luvulta lähtien Suomen Latu on hyödyntänyt Tove Janssonin Svenska Teatterin näytelmään suunnittelemia rooliasuja hiihtokoulunsa maskotteina innostaen lapsia hiihtämisen äärelle. Sama lasten liikkumaan innostamisen haaste on jatkunut meidän päiviimme asti Suomen Latu innostaa lapsia liikkumaan kesäisin useisiin kuntiin levinneiden Muumipolkujen avulla (5). Tove tuskin Muumeja luodessaan mietti, että Muumit voisivat aktivoida tulevien sukupolvien lapsia hiihtämään. Sosiaalinen innovaatio tulee usein ikään kuin matkan varrella lisäulottuvuutena. Ja samalla sen merkitys näyttäytyy palasena yhteiskunnan kehitystä. Se on osa ketjua, jonka vuoksi Suomea sanotaan sosiaalisten innovaatioiden pioneeriksi (6). Sosiaalisten innovaatioiden erityispiirre on yhteiskunnallisten haasteiden tunnistaminen. Luova toiminta tarjoaa kollektiivisen ratkaisujen etsimisen ohella myös keinoja tehdä kivuliaitakin haasteita näkyväksi. Teknologian ja luovien sisältöjen liittouma Pokémonin palvelumarkkinoiden ytimestä löytyy yli 700 Pokémon hahmoa ja heidän ympärilleen tehdyt 800 piirrettyä animaatiota, 18 elokuvaa, yli 21 miljardia (todellakin, miljardia) keräilykorttia (7). Ilman vetovoimaisia hahmoja, tarinoita ja mediasisältöjen jakelukanavia teknologia olisi jäänyt vaille sisältöä. Parhaassa tapauksessa teknologia ja luovuus innostavat ja haastavat toisiaan ja lopputuotoksena on moniulotteinen innovaatio. Sen kotipesä voi löytyä yrityksen ohella yhtä hyvin, ja jopa useammin, kolmannen sektorin tai julkisen sektorin piiristä — tai näiden kaikkien kohtauspinnalta. Monessa innovaatiossa yhdistyykin eri innovaatioiden ”lajit”. Maailman täyttyminen virtuaalisista Pokémoneista innosti lapsia, nuoria ja perheitä sankoin joukoin metsästämään ja nappaamaan Pokémoneja osaksi oma virtuaalikokoelmaansa tarkoitusta varten tehdyllä mobiilisovelluksella. Tämä ei olisi kuitenkaan mahdollista ilman lukuisia teknolgisia- ja palveluinnovaatioita yhdistettynä luovaan sisältöön. Tarvittiin kokonainen innovaatioiden systeemi, jotta noustiin YLE urheilu (8) uutisten otsikoksi ”Vuoden liikuttajaksi valittu Pokémon Go kerää nuorisoa Suomenlinnaan — Helsingin paras paikka”. Kirjoittaja Katri Halonen on vastikään julkaissut käytännöllisen työkirjan sosiaalisten innovaatioiden edistämiseksi projekteissa nimeltä Projekti loppuu, mitä jää? Halonen on kulttuurituotannon yliopettaja, joka TKIO-projektien ohella vastaa Luovan alan ja osallisuuden johtamisen YAMK-tutkinnosta Metropoliassa.   Lähteet Harmaakorpi, V,. Oikarinen, T., Kallio, A., Mäkimattila, M., Rinkinen, S., Salminen, J. & Uotila T. (2012). Innopakki. Käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan käsikirja. Lappeenrannan tekninen yliopisto. Pohjola, P. & Koivisto, J. (2013). Innovaatiot käytäntöinä. Systeeminen innovaatiomalli sosiaali- ja terveysalan kehittämistoiminnan perustaksi. Yhteiskuntapolitiikka 78 (2013):1, ss. 89—98. European Union Strategy / Innovation (2022). Halonen, K. (2021). Projekti loppuu, mitä jää? Sosiaalisten innovaatioiden juurruttaminen. OIVA sarja 33. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Pulkkis, N. & Vähäkylä, L. (2017). Muumeista miljoonabisnes. Siltala. Social Innovation Toolbox (2020). Finland Promotion Board. The lesson in innovation from Pokemon Go (2022). FindaConsultant, Itävalta. Tammilehto, T. & Kunnas, K. (2016).  Vuoden liikuttajaksi valittu Pokemon Go kerää nuorisoa Suomenlinnaan – "Helsingin paras paikka". YLE urheilu uutiset 20.11.2016.

Lue lisää

Tehokasta kuin leikkaussalissa! Muistilista varmistamaan kestävää keikkatyötä  
15.2.2022
Kati Ylikahri & Raili Honkanen-Korhonen

Maailman terveysjärjestö WHO:n potilasturvallisuusliitto WAPS (World Alliance for Patient Safety) käynnisti vuonna 2007 ohjelman leikkaushaittojen vähentämiseksi. Yksi tavoite oli leikkaustiimin tarkistuslistan kehittäminen. Toimisiko tarkistuslista myös kulttuurialalla? Voisiko sen avulla edistää työturvallisuutta ja työhyvinvointia sekä säästää keikkatyön kuormittamaa muistia? Parantaisiko tarkistuslista myös asiakastyytyväisyyttä, kun työntekijä ja tilaaja yhdessä suunnittelisivat ja sopisivat tilaukseen liittyvät asiat etukäteen? Näitä kysymyksiä pohdimme tässä blogimerkinnässä. Kestävä keikkatyö -hankkeeseen osallistuneet kulttuurialan keikkalaiset tunnistivat yhdeksi työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen vaikuttavaksi kehittämiskohteeksi keikan tilaukseen liittyvät asiat. Kulttuurialan keikkatyötä tekevistä Metropolian opiskelijoista koostunut ryhmä kehitti näiden tarpeiden pohjalta innovaatio-opinnoissaan helppokäyttöisen muistilistan varmistamaan onnistuneen keikan tilauksen. Tarkistuslistan kohderyhmänä ovat tapahtuma-alalla työskentelevät keikkatyöntekijät, keikkojen järjestäjät ja tilaajat. Vaikka lista on laadittu muusikon näkökulmasta, sitä voi soveltaa myös muiden toimijoiden tilausten sopimiseen.  Listaan on koottu tärkeimmät keikkaan liittyvät asiat, kuten keikan perustiedot tekniset tiedot sopimukset muut käytännöt, kuten tiedot taukotilasta. Itsestäänselvyydet muistiin Osa asioista, kuten keikan päivämäärä, kellonaika, keikkapaikan osoite ja yhteyshenkilön tiedot saattavat vaikuttaa itsestäänselvyyksiltä. Juuri siksi ne ovat päätyneet listaan. Itsestäänselvyydet saattavat helposti jäädä sopimatta ja kirjaamatta, mutta ovat usein niitä olennaisimpia onnistuneeseen tilaukseen liittyviä tietoja. Tieto lisää työturvallisuutta ja vähentää stressiä Hyvin suunniteltu ajoitus muun muassa teknisten käytäntöjen osalta vähentää turhaa työtä ja stressitekijöitä. Hyvä ajoitussuunnittelu sisältää esimerkiksi sopimuksen milloin soittokaluston voi roudata keikkapaikalle kuinka paljon pystyttämiseen ja soundcheckiin on aikaa keikan kestosta kaluston purkamisen ja poisroudauksen ajankohdasta. Myös mahdolliset ajolupa-asiat tulee sopia etukäteen. Tieto esiintymistilan tai -lavan koosta määrittelee soittokaluston koon. On tärkeää tietää, onko esiintymispaikan lähellä saatavilla sähköä ja tarvitaanko ääni- tai valoteknikkoa. Jos teknikko on paikalla, niin kenen toimesta ja palkkaamana? Työturvallisuuden kannalta on tärkeää huomioida työympäristöön liittyvät tekijät, kuten roudauksen turvalliset kulkureitit. On lisäksi sovittava, missä kalustoa voi säilyttää ja onko tila lukittavissa tai vartioitu. Hauskastakin työstä pitää maksaa “Soittaminen on vaan niin hauskaa!”, kuvasi hankkeeseen osallistunut ammattiaan. Vaikka muusikon työ on antoisaa ja palkitsevaa itsessään, tulee etukäteen sopia myös palkkiot sekä matka- ja kulukorvaukset. Etenkin korona-aikana muutokset ovat olleet valitettavan tavallisia ja tapahtuneet lyhyelläkin varoitusajalla. Onkin erityisen tärkeää sopia etukäteen mitkä ovat keikan peruuntumisen ehdot ja mitä tehdään sairastapauksissa. Jokainen peruuntunut keikka on keikkalaisen tuloista pois ja vaikuttaa suoraan myös hyvinvointiin. Kaikki hauska loppuu aikanaan - sovitusti Etenkin yksityistilaisuuksissa on tärkeää sopia jo tilausvaiheessa, mikä on soiton ehdoton takaraja. Joskus tilaaja haluaakin tilaisuuden jatkuvan pidempään kuin on sovittu tai yleisö innostuu esiintyjistä siinä määrin, että halutaan jatkaa keikan kestoa jopa tunneilla. Etenkin ilta- tai yöaikaan keikan venyminen sovitusta on yksi työntekijän jaksamiseen ja hyvinvointiin oleellisesti vaikuttava tekijä. Keikkalaiset voivat tulla hyvinkin pitkän matkan takaa ja kaikki työpaikalla ylimääräisesti vietetty aika siirtää kotimatkaa ja on siten pois levosta ja palautumisesta. Menetettyä aikaa unelle, levolle ja vapaa-ajalle ei korvaa ylitetystä ajasta saatu lisäkorvaus. Taukotilassa muutakin kuin kasa laatikoita ja pari kaljaa Asianmukaisella taukotilalla on suuri merkitys keikkalaisen työhyvinvoinnille ja palautumiselle. Harva työntekijä menee viettämään lepo- tai ruokatauon työpaikkansa varastoa muistuttavaan tilaan muutaman työkaverin kanssa. Keikkalaiselle tällainen tila osoitetaan yllättävän usein takahuoneeksi valmistautumista, ruokailua ja lepotaukoja varten. Epäsäännöllisten työaikojen vuoksi muuten hyvin tahdissa pysyvän keikkatyöntekijän ruokarytmi saattaa olla epätahdissa ja siksi ruokailumahdollisuus keikkapaikalla on tärkeä. Ruokailusta ja taukojen pituuksista on hyvä sopia jo tilausvaiheessa. Tyytyväinen asiakas lisää työhyvinvointia Toivottavasti on myös selvitetty, kuuluuko 8-henkisen hevibändin ohjelmistoon ne ikivihreät iskelmät, joita tilaaja toivoo yhtyeen soittavan kerrostalokaksion olohuoneessa. On siis hyvä varmistaa, että sopijapuolet tietävät millaista musiikkia tilaaja haluaa ja toisaalta mitä kuuluu bändin ohjelmistoon. Kirjoittajat Kati Ylikahri on Metropolia Ammattikorkeakoulun Terveyden osaamisalueen lehtori, joka toimii projektipäällikkönä Kestävä keikkatyö-hankkeessa. Hänellä on monipuolista kokemusta työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden kehittämisestä, yritysprosessien toteuttamisesta sekä terveydenhuollon johtamisesta ja kehittämisestä. Raili Honkanen-Korhonen on Metropolian Ammattikorkeakoulun Kulttuuripalvelut ja musiikki osaamisalueen lehtori, joka toimii Kestävä keikkatyö-hankkeen asiantuntijana. Hänellä on monipuolista osaamista musiikkipedagogiikan ja muusikkojen koulutuksesta ja keikkatyöstä. Kestävä keikkatyö -hankkeen (ESR) tavoitteena on työhyvinvoinnin, työturvallisuuden ja työterveyden edistäminen. Hankkeessa toteutetaan mikro- ja pk-yrityksille sekä keikkatyöntekijöille suunnattuja työhyvinvoinnin kehittämisprosesseja. Prosessi sisältää työturvallisuuskyselyn, työhyvinvointihaastattelun sekä työpajan, jossa tunnistetaan keikkatyön kehittämistarpeita ja ideoidaan yhdessä niihin ratkaisuja. Lähteet Keikkatyön muistilistan (Google Drive) ovat innovoineet Metropolian kulttuurialalla opiskelevat keikkatyöntekijät: Konsta Mäenpää Aapo Rainio Juuli Rantaniemi Eeva Tenkanen Otto Vahtola

Lue lisää

On luovuuden aika
12.5.2020
Juha Järvinen

Kuluneen huhtikuun puolivälissä tuli kuluneeksi 50 vuotta kuuluisan Apollo 13 -avaruuslennon dramaattisista vaiheista (Nasa.gov), jotka olivat johtaa kolmen astronautin kuolemaan. Tapahtumaketjun ytimessä oli tekninen vika, jonka seurauksena aluksessa tapahtui räjähdys, joka teki kuuhun suunnitellun laskeutumisen mahdottomaksi. Maassa ollut lennonjohto oli lähes mahdottoman tehtävän edessä: miten pelastaa 336.000 kilometrin päässä avaruudessa oleva miehistö? Kaiken kukkuraksi operaation vaativuutta lisäsi se, että miehistö joutui poistumaan aluksen ohjaamiseen tarkoitetusta komentomoduulista ja käyttämään pelastautumiseen kuumoduulia. Se oli suunniteltu vain kuuhun laskeutumiseen. Pahinta oli, että kuumoduulin ilmansuodattimet eivät olleet riittävät astronauttien kotimatkaa varten. Muutamassa tunnissa hiilidioksiditasot nousisivat vaaralliselle tasolle ja miehistö olisi vaarassa tukehtua omaan hengitykseensä. Komentomoduulissa oli tehokkaat ilmansuodattimet, mutta niitä ei voisi suoraan liittää kuumoduulin ilmanpuhdistusjärjestelmään erimuotoisten liittimien takia. Tiukassa paikassa Ed Smylie, miehistön elintoimintojen valvontayksikön päällikkö lennonvalvontakeskuksessa ideoi vajaassa tunnissa suodattimiin ratkaisun, joka olisi toteutettavissa avaruusaluksesta löydettävissä olevien tarvikkeiden, kuten ohjekirjan kansipahvin palojen ja ilmastointiteipin avulla. Hieman kärjistäen, hän keksi, miten yhdistää ilmatiiviisti nelikulmainen kappale pyöreään reikään. Aiemmin varsin näkymätöntä työtä tehnyt henkilö nousi ratkaisevaan rooliin: hän teki äärimmäisessä paineessa nopean, oivaltavan, innovatiivisen tuloksen ja pelasti astronauttien hengen. Innovaatiotoimintaa vai leikkauksia Tiukka paikka on nytkin, kun maailmanlaajuinen pandemia kurittaa yhteiskuntia. Luoville, hyödyllisille ja raikkaille ratkaisuille sekä Ed Smylien kaltaisille tekijöille on nyt tilausta. On ymmärrettävää, että toiminta käännetään säästöliekille, kun taloudelliset edellytykset yrityksen pyörittämiseen alkavat heikentyä. Lukemattomille yrityksille kyse on nenän pitämisestä pinnan yläpuolella. Mutta haasteellinen aika voi olla myös tilaisuus kokeilla jotakin uutta. Mitä voitaisiin tehdä toisin? Mihin kaikkeen tuotanto taipuu ilman kalliita muutoksia? Esimerkkeinä vaikkapa juomayritykset, jotka ovat pikavauhtia muuntaneet tuotantonsa käsidesin valmistukseen. Mahdollisuuksia on lukemattomia. Isompi kysymys on kuitenkin, mitä tapahtuu kriisin jälkeen? Palataanko entiseen ja jatketaan tutun ja turvallisen tuotteen vääntämistä? Vai otetaanko rohkea sivuaskel, mietitään, miten varaudutaan muuttuneen maailman tarpeisiin? Yritykset, jotka nyt leikkaavat tuotekehityskuluista eivät nimittäin tule kriisistä ulos terveempinä. Ehkä jopa päinvastoin. Sen sijaan, että lopetettaisiin taloutta ”turhaan” rasittava tutkimus- ja kehitystoiminta vähäksi aikaa, yrityksissä olisi syytä katsoa, miten kriisin jälkeistä aikaa voisi ennakoida. Kaiken ei välttämättä tarvitse edes maksaa paljon. 2000-luvun alussa olin mukana Sitran rahoittamassa projektissa, jossa tutkittiin, miten muotoilua hyödynnettiin mm. konepajateollisuudessa ja miten se oli yrityksien tuotekehitykseen tullut. Projektista julkaistua englanninkielistä raporttia (PDF) varten tehdyissä haastatteluissa selvisi muun muassa, että 1990-luvun talouslaman aikoihin oli myös niitä yrityksiä, jotka kaikkein synkimmällä hetkellä ymmärsivät varautua tulevaan ja hyödyntää uutta osaamista. Muokattiin tuotteita, kehitettiin uutta, pyydettiin muotoilijat apuun. Jotkut näin toimineista firmoista selvisivät huomattavasti paremmin, kuin ne, jotka päättivät olla hissukseen. Jotkut jopa lähtivät kriisin jälkeen sellaiseen nousuun, että kilpailijoidenkin oli arvioitava tilanne uudestaan. Vaikea aika on mahdollisuus myös korkeakoulujen kanssa tehtävälle yhteistyölle. Ylimääräistä aikaa voi nyt käyttää uusien asioiden kehittämiseen yhdessä. Tuoreita ajatuksia, uusia hyödynnettäviä innovatiivisia tuloksia, asiantuntijoita, osaajia, virkeitä ja nuoria voimia, kaikkea on tarjolla. Keskellä syvintä kriisiäkin kannattaa varautua olemaan parikin askelta edellä. Joskus tämä kaikki nimittäin päättyy. Maailma tuskin on silloin enää entisensä, ja ne, nyt vielä ehkä tuntemattomat, joilla on nopeasti tarjolla jotakin uutta ja ennakkoluulotonta, ovat voittajia. Muut joutuvat noutamaan takkinsa. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.  

Lue lisää

Mikä ihmeen liikennelaboratorio?
6.2.2020
Anna-Stina Tähkävuori

Liikkuminen on valtavassa murroksessa. Teknologian kehittymisen ja digitalisaation avulla liikkumisesta voidaan kehittää entistä helppokäyttöisempää, saavutettavampaa ja nopeampaa. Mutta samalla tämä kehityssuunta tuo mukanaan uusia haasteita. Miten esimerkiksi ympäristö suhtautuu siihen, että liikkuminen on meille yhä helpompaa ja mukavampaa? Ilmastonmuutoksen haasteisiin voimme vastata älykkäiden liikenneratkaisujen avulla. Tähän tarvitaan kehittyneen teknologian lisäksi uudenlaisia innovaatioita, joita pelkästään älyratkaisut eivät pysty tarjoamaan.  Innovaatiot eivät synny ilman halua kokeilla ja rohkeutta haastaa totuttuja toimintatapoja. Innovaatioiden vetureina ovat avainasemassa ennen kaikkea pienet, ketterät yritykset. Heidän vahvuutenaan on rohkeus, innostuminen ja kokeilunhalu. Pelkkä kokeilunhalu ei kuitenkaan riitä. He tarvitsevat avukseen myös isompia yrityksiä sekä kaupungin päättävissä asemissa olevia tahoja, tutkimuslaitoksia sekä muita sidosryhmien edustajia. Ihmisten törmäyttäminen on tärkeää mutta ajoittain haasteellista, etenkin jos haluamme kohdata toisemme muualla kuin virtuaaliympäristössä. On tärkeää saada ihmiset kohtaamaan toisensa fyysisessä tilassa, koska näin saamme luovuutemme kukkimaan ja luovuus auttaa meitä muun muassa ongelmien ratkaisussa. Liikennelaboratorion malleja Euroopasta Vaikka Suomessa liikenteen alan toimijoiden kohtaamispaikalle on havaittu selkeä tarve, muualla maailmalla tämä konsepti on jo tuttu juttu. Viime vuoden aikana tutustuin projektipäällikkönä muutamiin toiminnassa oleviin liikkumisen laboratorioihin eri puolilla Eurooppaa ja havaitsin toteuttamistavoissa eroja: Osa laboratorioista toimii alueellisina kokeilualustoina, joilla ei ole fyysistä tilaa alan toimijoiden törmäyttämiseen. Toimintaa saattaa ohjata kaupunki, jolloin puhutaan julkisista laboratorioista ja toiminnassa korostuvat kaupunkien tavoitteita hyödyttävät älykkään liikkumisen ratkaisut. Toimintaa pyörittävät usein myös yksityiset, isot liikennealan toimijat joko itsenäisesti tai yhteistyössä muiden yksityisten tai julkisten toimijoiden kanssa. Yksityiset perustajat ovat usein liikennealan isoja autotehtaita, joilla löytyy omia kehitys- ja valmennustiloja innovaatioiden luomiseksi yhdessä alan startuppien kanssa. Tällainen kiihdyttämö, Ideation:Hub, löytyy esimerkiksi Volkswagenilta Wolfsburgista Saksasta. Ruotsissa Göteborgissa toimiva MobilityXlab sekä Norjassa Oslossa toimiva Mobility Lab toimivat samankaltaisella periaatteella. Niiden perustajat koostuvat useista liikennealan isoista osittain yksityisistä ja osittain julkisista toimijoista. Molempien toimintaperiaatteena on synnyttää innovaatioita alan startup -yrittäjien kanssa ja yhteistyöllä vaikuttaa koko liikennealan kehittymiseen. Yhtenä hienona esimerkkinä Oslosta voidaan pitää huoltoasemaketju Circle K:n ja Mobility Labin yhteistyötä, jonka avulla Circle K muun muassa lisäsi 350 nopean sähköautonlatauksen pistettä huoltoasemilleen Norjassa vuoden 2019 aikana. Lisäksi Circle K tavoittelee suuria kehitystoimia nopean latauksen asemien rakentamiseksi niin Norjassa kuin muualla maailmassa. Liikennelaboratorioita löytyy siis laidasta laitaan mutta niiden toiminnassa on samankaltaisia haasteita, joita vastaan kaikki pyrkivät taistelemaan, esimerkiksi loppukäyttäjien osallistaminen mukaan toimintaan riittävän ajoissa käytännön kokeilujen toteutuminen yritysten todellisten tarpeiden pohjalta oikeiden yritysten löytäminen ja osallistaminen mukaan kokeiluihin tiedon kulku sujuvasti ja tasapuolisesti eri toimijoiden välillä Pääkaupunkiseudun liikkumisen alan kohtaamispaikka Jätkäsaari Mobility Lab -sateenvarjohankkeessa kehitetään älykkäitä liikkumisratkaisuja pääkaupunkiseudulla sujuvamman, turvallisemman ja kestävämmän liikkumisen edistämiseksi. Metropolia Ammattikorkeakoulu vastaa hankkeen fyysisen tilan, liikenteen alan verkoston yhteisen kohtaamispaikan perustamisesta. Tilan avulla tavoitellaan muun muassa uusien alan yritysten syntyä älykkään liikkumisen liiketoiminnan kasvua ja kehittymistä alueita ja niiden asukkaita hyödyttäviä älykkään liikkumisen ratkaisuja, jotka voisivat vaikuttaa myös kaupunkien ilmastotavoitteiden toteutumiseen. On tärkeää, että toimintaan osallistuvien yritysten välillä toimii puolueeton taho, joka vastaa toiminnan koordinoimisesta ja ylläpitämisestä. Yritysten täytyy tietää keneen voi luottaa ja näihin tarpeisiin liikennelaboratorio pyrkii vastaamaan. Tavoitteemme on pitkällä tähtäimellä saada aikaan muutos ihmisten liikennekäyttäytymisessä ja siihen pystytään vain kehittämällä ratkaisuja yhdessä. Parhaiten menestyvät sellaiset ideat, joita ovat kehittämässä useat eri toimijat. Mobility Launchpad osana startup -keskittymää Osana pääkaupunkiseudun liikennelaboratoriota toimii Mobility Launchpad -nimellä kulkeva tilamme, joka aloitti toimintansa kesällä 2019 Maria 01 -kampuksen pihalle sijoitetulla demokontilla. Kontilla esiteltiin älykkään liikkumisen kehittämistä, pääkaupunkiseudun hanketoimintaa sekä alan yritysten palveluja. Kontilla vieraili alasta kiinnostuneita vierailijaryhmiä aina Hollannin Suomen suurlähettiläästä Kiinan Hangzhoun kaupungin päättäjiin. Lisäksi järjestimme kontilla kaikille avoimia demopäiviä, joissa pääsi testaamaan erilaisia sähköisiä kulkuneuvoja tai kokemaan, miten päivän lounas toimitetaan paikalle dronen avulla. Launchpadin toiminta jatkuu keväällä 2020 samassa pihapiirissä, mutta vasta remontoidussa yli 300m2 tilassa, yhteistyössä useiden muiden rakennetun ympäristön ekosysteemitoimijoiden kanssa. Yhteisessä tilassa eri alojen toimijat pääsevät ratkaisemaan ongelmia myös oman kuplansa ulkopuolelta. Näin saamme aikaan monimuotoisuutta, avoimuutta sekä luottamusta keskinäiseen toimintaamme, joiden avulla pyrimme voittamaan haasteet koko rakennetun ympäristön kehittämiseksi. Kirjoittaja Anna-Stina Tähkävuori on Metropolian alumni ja koulutukseltaan rakennusinsinööri sekä Liikenteen alan YAMK -insinööri Hämeen ammattikorkeakoulusta. Hän työskentelee Älykkään liikkumisen innovaatiokeskittymässä hankkeen Jätkäsaari Smart Mobility projektipäällikkönä. Lisäksi hänellä on useiden vuosien kokemus infra-alan rakennuttamistehtävistä. Hän on utelias luonteeltaan ja omimmillaan erilaisten rakennetun ympäristön projektien parissa. Projektit kuuluvat myös hänen vapaa-aikaansa, joista esimerkkinä vasta valmistunut omakotitalo itä-Helsingissä sekä sisustussuunnittelun käynnissä olevat opinnot taloprojektin innoittamana. Rakennetun ympäristön lisäksi hän on kiinnostunut myös ihmisistä ja hänen mielestään mikään ei vedä vertoja avoimelle vuoropuhelulle sekä uusille innostaville kohtaamisille.

Lue lisää

Pelottavia innovaatioita
3.12.2019
Juha Järvinen

Uudet teknologiat ja innovaatiot ovat kautta aikain herättäneet kiinnostusta, uteliaisuutta, mutta myös ennakkoluuloja, pelkoja ja vastarintaa. Näin on ollut jo kaukana menneisyydessä ja samat pelot nousevat tänäänkin, aina kun jotakin uutta on kehitetty, tai tulossa käyttöön ja markkinoille. 1700-luvun puolivälissä, kun englantilainen James Hargreaves oli keksinyt ensimmäisen teolliseen tuotantoon sopivan tehokkaan laitteen, kehruukoneen, pelättiin, että uudet koneet vievät aiemmin käsityövaltaisen alan työpaikat. Käsinkehrääjien ja -kutojien ammattiryhmät huolestuivat. Kriittisimmät menivät niin pitkälle, että tarttuivat kuka mihinkin nuijaan, ja tekivät rynnäköitä kehruukoneita käyttäviin tehtaisiin. Luddiiteiksi kutsutut oman aikansa yhteiskuntakriitikot uskoivat voivansa pysäyttää mielestään haitallisen kehityksen hajottamalla yksityisomaisuutta. Tulokset olivat laihoja. Päinvastoin, Hargreavesin keksinnön myötä muutkin tuotantomenetelmät kehittyivät nopeasti. Seurasi teollinen vallankumous. Koneet eivät ottaneetkaan valtaa. Katoavien ammattien tilalle tuli uusia. Kun tiellä liikkuviin ajopeleihin keksittiin asentaa uusi voimanlähde, ensin 1800-luvulla höyrykone ja myöhemmin bensiinimoottori, oli asetelma ennakkoluuloille silloinkin valmis. 1800-luvulla, kun ensimmäiset moottoriajoneuvot ilmaantuivat katukuvaan, Englannissa tuli voimaan asetus, The Red Flag Act. Sen mukaan ”auton” huippunopeus sai olla vain 5 km/h ja viisikymmentä metriä sen edellä tuli kulkea lipunkantaja, joka punaista lippua heilutellen varoitti tielläliikkujia ja esimerkiksi hevosajoneuvoja uuden, vaarallisen ja pelottavan ajopelin lähestymisestä. Tässäkin pelko tuntemattomasta tulevaisuudesta ajoi muutosvastarintaan. Kiihkeimmin asetusta lobbasivat perinteisten, hevosiin liittyvien kulkumuotojen, kuten postivaunuyhtiöiden omistajat ja osakkaat. Lipunkantajat saivat kuitenkin väistyä. Seurasi liikkumismuotojen täydellinen mullistuminen, ja hevosajoneuvojen aikakausi oli lopullisesti ohi. Tänä syksynä uutisoitiin, miten amerikkalaispoliisien sähköautosta loppui virta kesken takaa-ajotilanteen. Iltapäivälehdet saivat mojovia otsikoita. Pitihän se arvata, että tämä ”uusi” teknologia on tällaista, epävarmaa ja outoa, irvittiin. Jos autosta olisi loppunut bensiini, se ei olisi uutiskynnystä ylittänyt. Mikroaaltouunien ja sittemmin kännyköiden säteilyarvoja pelättiin joitakin vuosia sitten. Nyt rummutetaan sähköpotkulautojen vaarallisuutta ja niillä ajetut onnettomuudet pelottavat, osin toki aiheellisestikin, mutta onnettomuudet johtunevat väärästä liikennekäyttäytymisestä, eivät itse potkulautojen teknologiasta. Olemmehan polkupyörilläkin kitkutelleet Suomessa 1880-luvulta lähtien, säässä kuin säässä. Koneet ovat koneita Teknologia itsessään ei ota valtaa. Keksintöjä voi tietysti käyttää väärin, mutta innovaatiotoiminnan ylläpitämää muutosta ei sillä perusteella voi pysäyttää. Atomin halkaisemalla voi aiheuttaa ydinkatastrofin mutta myös tuottaa suunnattomasti käyttökelpoista puhdasta energiaa. Innovatiiviisuus ja uteliaisuus ovat kuitenkin hyviä ominaisuuksia. Niiden avulla syntyneiden keksintöjen hyödyntämistavoissa taas valinta on aina viime kädessä teknologian käyttäjällä, ja siihen voimme vaikuttaa. Uhkaavat dystopiat myyvät, mutta uusien innovaatioiden hyödyntyminen ja sulautuminen arkeen tapahtuu itse asiassa huomaamatta. Useimmissa käytössämme olevissa hyödykkeissä on esimerkiksi hyödynnetty robotiikkaa. Robotit eivät ole vieneet meiltä mitään, mutta kokoavat tehtaiden linjoilla automme ja kodinkoneemme, ne kuljettavat verkkokaupasta ostamamme tuotteet logistiikkakeskuksien uumenissa oikeille paikoilleen, imuroivat lattiamme tai vaikkapa auttavat apteekeissa lajittelemaan lääkepakkauksia. Aikoinaan tieteiskirjallisuudessa kuolemansäteenä esitetty laser löysi parhaat käyttökohteensa aivan muualta kuin uumoiltiin. Se päätyi CD- ja DVD-soittimiin, työmaiden etäisyysmittareihin, kokouksissa käytettäviin osoittimiin, lääketieteelliseen teknologiaan ja teollisuuden koneisiin. Toisaalta, paljon uutisoitu tekoäly on edelleen vielä melko älytöntä. Tietokoneet eivät toistaiseksi ”tiedä” mitään. Toki voimme opettaa koneet tekemään meille hyödyllisiä tai vähemmän hyödyllisiä asioita, mutta viime kädessä ne ovat ihmisen tekemiä työkaluja, joita ilman melkeinpä mikään arjessamme ei enää toimisi. Luultavasti sama vaivihkainen sulautuminen toteutuu robotiikassa ja tekoälyssäkin - jos sellaista todella joskus kehittyy. Villit visiot ovat tarpeellisia ja toivottavia. Ilman niitä ei kehity uutta, mutta todellisuus on usein vielä paljon ihmeellisempää. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lue lisää
Uudemmat postaukset