Nuorten tulevaisuussuuntautuneelle ohjaamiselle on tarve poikkeuksellisena aikana ja sen jälkeen

25.2.2021
Miia Ojanen

Vuonna 2020 alkaneet poikkeukselliset ajat ovat haastaneet elämäämme monin tavoin. Koronapandemia ei ole tavoittanut ihmisiä vain paikallisesti tai kansallisesti – kriisi on maailmanlaajuinen. Tässä kirjoituksessa käsittelen koronapandemian aiheuttamaa poikkeusaikaa nuorten kohtaamien haasteiden, tulevaisuuteen suuntaamisen, nuorten kohtaamisen sekä tulevaisuussuuntautuneen ohjauksen näkökulmista. Tuloksia poikkeusajan rajoitustoimien kielteisistä ja polarisoivista vaikutuksista on jo ehditty saada. Havaintoja nuorten kasvavasta pahoinvoinnista tehdään tiheään.

Tulevaisuuden valintoja ohjaa nykyhetki

Nuoruuteen kuuluu vaihtoehtojen pohtiminen ja tulevaisuuteen suuntaavien valintojen tekeminen. Valinnoissa korostuu nykyhetki. Myöhäismodernissa yhteiskunnassa valintoihin on arvioitu vaikuttavan mennyttä tai tulevaa enemmän nykyisyys (1, 2, 3), joka on monin tavoin aiempaa kompleksisempi. Nuorten nykyhetkessä tekemät valinnat ja teot rakentavat yksilöllistä tulevaa (4). Nuoret pohtivat tulevaisuutta paitsi mahdollisuuksien myös erilaisten ajan epävarmuuksien synnyttämien riskien kautta (5).

Poikkeusaika sekä sen synnyttämä epävarmuus koskettaa erityisellä tavalla nuoria. Tulevaisuuteen suunnataan totutusta poikkeavassa, monin tavoin ennakoimattomassa ajassa. Pandemia-aika on saanut nuoret ajattelemaan omaa tulevaisuuttaan aiempaa enemmän (6). Osa nuorista uskoo pandemia-ajalla olevan pysyviä vaikutuksia elämäänsä (7). Huoli tulevaisuudesta ja omasta jaksamisesta painaa (8).

Valtaosaa nuorista omat voimavarat, lähiyhteisön tuki ja vahva tulevaisuususko kannattelevat myös poikkeusaikojen yli. Ei kuitenkaan kaikkia. Riskinä on, että poikkeusajan pitkittyminen lisää huolta ja jaksamisen ongelmia. Tulevaisuususkoa ja uskoa omasta pärjäämisestä koetellaan. Kielteiset vaikutukset heijastuvat erityisesti niihin nuoriin, joiden hyvinvointi ja voimavarat ovat jo ennestään heikot tai uhattuina. Esimerkiksi työttömistä nuorista muita harvemmilla on ollut luotettava aikuinen jakamassa korona-ajan huolia. Yksin asuminen ja työttömyys näyttäisivät olevan riskejä yksinäisyyden kokemuksen lisääntymiselle. (7)

Nuorten kohtaaminen ja tukeminen kohti omannäköistä tulevaa

Nuori tarvitsee tulevaisuuteen suuntaavien valintojen tekemiseen voimavaroja sekä kykyä nähdä tulevaisuus positiivisia mahdollisuuksia sisältävänä. Omien vahvuuksien tunnistamisella sekä sosiaalisella tuella on merkitystä. Nuoret itse kokevat sosiaalisten kontaktien antavan voimaa selvitä ajassa, jossa totuttua on ravisteltu. Samalla, poikkeusajan toimet ovat rajanneet nuorten sosiaalista kanssakäymistä ja tehneet yksinäisyydestä merkittävän korona-ajan ongelman. (8, 9) Nuorta kannatteleva tuki ei välttämättä ole tavoitettavissa.

Poikkeusaika luo tarpeen nuorten kohtaamiselle ja aktiiviselle tuen tarjoamiselle sitä tarvitseville. Usein kohtaaja löytyy nuoren omasta lähiyhteisöstä ja on nuoren perhe, vanhempi tai muu läheinen tai ystävä. Jos lähiyhteisön tukea ei ole saatavilla tai se ei riitä, nuorten huolia jakamaan ja tulevaisuuden suunnittelua tukemaan tarvitaan ulkopuolista apua. Jo tehdyt selvitykset antavat viitteitä siitä, ettei nuoria ole tavoitettu korona-aikana samassa määrin kuin aiemmin (10). Tarvitaan tehostettuja ja kohdennettuja palveluja sekä uusia ja tehokkaita toimintamalleja.

Kohtaaminen edellyttää herkkyyttä kuulla nuorta, taitoa kohdata. Se edellyttää kohtaamiselle avoinna olevia tiloja myös poikkeusaikoina – olivatpa ne sitten verkkoalustoilla tai fyysisesti tavoitettavia.

Apuna tulevaisuussuuntautunut ohjaaminen

Nuorten tulevaisuussuuntautuneelle ohjaamiselle on erityinen tarve ajassa. Creating Positive Future FUTU –hankkeessa (2020-2022) juurrutettavat ja edelleen kehitettävät tulevaisuussuuntautuneet ohjaus- ja toimintamallit toimivat apuna nuorten kohtaamisessa sekä tulevaisuuden pohtimisessa yhdessä nuoren kanssa (11).

Hankkeen tavoitteena on tavoittaa ja kohdata erityisesti heikommassa työmarkkina-asemassa olevia nuoria ja tulevaisuussuuntautuneen ohjauksen keinoin pohtia yhdessä nuorten tulevaisuuden rakentamisen kannalta olennaisia kysymyksiä:

  • Kuka minä olen?
  • Mitä minä osaan?
  • Mihin minä pystyn?

Tavoitteena on tukea nuoria vaihtoehtoisten koulutus- ja /työllistymispolkujen hahmottamisessa sekä auttaa heitä näkemään oma tulevaisuus positiivisia vaihtoehtoja sisältävänä ja tavoittelemisen arvoisena asiana.

Tulevaisuussuuntautuneella ohjaamisella autetaan nuorta vahvistamaan luottamusta omaan pärjäämiseen ja valmistetaan muutosten kohtaamiseen myös haastavina ja epävarmoina aikoina sekä niiden jälkeen – yksilöllisesti ja omannäköisesti, mutta ei yksin.

Lähteet

  1. Adam, B. (1990). Time and social theory. Oxford: Polity.
  2. Adam, B. (2003). Reflexive modernization temporalized. Theory, Culture and Society 20: 2, 597–598.
  3. Nowotny, H. (1994). Time: the modern and postmodern experience. Cambridge: Polity Press
  4. Rubin, Anita (2013) Hidden, inconsistent, and influential: Images of the future in changing times. Futures 1/2013, Vol.45, 38-44.
  5. Kojo, M. (2010). Laajentunut nykyisyys: nuorten tulevaisuuteen suuntautuminen työn marginaalissa. Nuorisotutkimus 2/2010, 23-35.
  6. Lasten ja nuorten säätiö (2020). Nuorten ääni: 10 kysymystä koronatilanteesta 4/2020.
  7. Haikkola, L. & Kauppinen, E. (2020). Nuorten korona-ajan yksinäisyys ja näkemykset koronan vaikutuksista tulevaisuuteen. Nuorisotutkimusseura. Julkaistu 15.12.2020.
  8. Pelastakaa Lapset (2020). Lapsen ääni 2020: Lasten näkemyksiä koronakeväästä.
  9. Mp korona –kyselytutkimus (2020). Nuortenmedia Demi, Suomen Nuorisoalan kattojärjestö Allianssi, Väestöliitto, Pelastakaa Lapset ry & Nuorten mielenterveysseura Yees.
  10. Kauppinen, E. & Kiilakoski T. & Lahtinen J. (2020) Nuorisotyötä koronan aikaan. Nuorisotutkimusseura. Julkaistu 15.12.2020.
  11. FUTU-hankeen verkkosivut

Kirjoittaja

Miia Ojanen (YTT) on lehtori Metropolian hyvinvointi –osaamisalueella sosiaalialan tiimissä. Hän opettaa sosionomi (& YAMK) –koulutuksessa TKI-menetelmiä, ohjaa opinnäytetöitä ja toimii hanketyössä.

FUTU nuoret ohjaaminen tulevaisuussuuntautuneisuus

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä

Menneisyyttä tarkastellen, tulevaisuuteen tähyillen – asiantuntija kirjoittajana

 http://Kipinöitä%20pimeydessä
2.12.2024 Tikissä
Olen saanut kirjoittaa Tikissä-blogiin vuodesta 2018 lähtien. Matka on ollut antoisa. Koska Tikissä on nykymuodossaan vähitellen lähdössä viettämään blogialustojen hyvin ansaittuja eläkepäiviä, ajattelin kertoa hieman omien asiantuntijatekstieni kirjoittamisesta. Miksi innovaatioista kirjoittaminen on niin tärkeää?   Mistä aiheet tulevat?  TV-mainokseen asti päätynyt kirjailija Jörn Donnerin lausahdus, lukeminen kannattaa aina, pätee ainakin omalla kohdallani myös asiantuntijablogien kirjoittamiseen. Moni aihe on kummunnut siitä, että olen lukenut työhön tai harrastuksiini liittyvää kirjallisuutta, muita julkaisuja, lehtiä tai katsonut dokumentteja, teknologiasta, historiasta, startup-kehittämisestä tai vaikkapa muotoilusta. Olen jostakin niistä huomannut uuden, käsittelemättömän näkökulman tai mielestäni kiintoisan aiheen ja halunnut kirkastaa sen blogitekstiksi. Tämä ei tarkoita, että olisin suoraan referoinut jotakin aiemmin lukemaani tai näkemääni. Päinvastoin, asiantuntijablogiartikkelin kirjottamiseen saa ja täytyy käyttää aikaa. Ideasta on monta kertaa ollut pitkä matka lopulliseen tekstiin. Tietojen pitää olla oikein ja lähteiden saatavilla, jotta lukija halutessaan voi mennä syvemmälle aiheeseen. Ja erityisen haasteellista on, että kaikki pitää voida esittää tiiviissä paketissa.  Eikö innovaatioista ole kirjoitettu ja touhotettu jo ihan liikaa?   Innovaatio on käsite, jota säännöllisesti käytetään tiedotusvälineissä, kun halutaan korostaa, että talouden ja yhteiskunnan on kehityttävä. Kaupallisten innovaatioiden merkitystä korostetaan myös tämänhetkisen hallituksen ohjelmassa. Kukin tietenkin käyttäköön arkipuheissaan innovaatio-sanaa, kuten muitakin sanoja, haluamallaan tavalla. Mutta ilman yhteistä ymmärrystä siitä, että innovaatio ei ole vain hyvä idea, vaan ideasta kirkastunut keksinnöllinen tulos, jolle on hyödyntämisväylä, on vaikea kuvitella toimivaa ja tuloksellista suunnittelu- ja kehitystyötä.  Kolme toistuvaa teemaa Pääsääntöisesti olen käsitellyt kolmea eri teemaa. Ensinnäkin innovaatioiden tunnistamiseen, niiden luomiseen ja hyödyntämiseen kuuluvia asioita: mitä tulee ottaa huomioon, kun olettaa tehneensä keksinnön, mikä innovaatio oikeasti on, mistä saa tukea ja apua, kun haluaa hyödyntää luomaansa tulosta? Toiseksi esimerkkejä muotoilun ja teknologian historiasta. Miten aikoinaan tehdyt innovaatiot usein tietämättämme vaikuttavat edelleen arkeemme ja nykypäiväämme. Ja kolmantena, alkavaa yrittäjyyttä ja edellytyksiä, joiden avulla se on mahdollista. Toisinaan olen pohtinut näiden kaikkien kolmen yhtymäkohtia. Näitä samoja teemoja olen aikeissa käsitellä jatkossakin.   Blogikirjoitusteni pyrkimys on ollut tuottaa lukijalle pieniä oivalluksia. Miten jokin innovaatioasia voi yllättävällä tavalla liittyä johonkin toiseen, näennäisesti täysin eri asiaan. Haluan myös luoda positiivista ajattelua, että kuka vain voi olla innovaattori. Ideoida uutta, kehittää, ja tunnistaa tekemästään työstä keksinnöllisiä asioita, jotka voivat parhaimmassa tapauksessa johtaa taloudelliseen hyödyntymiseen, esimerkiksi yritystoiminnan kautta. Ja, että hän ei ole yksin ponnisteluidensa kanssa. Päinvastoin, muotoilun, teknologian ja kulttuurin innovaatioiden historia on täynnä tarinoita. Hämmästyttäviä yhteensattumia. Tekijöiden kohtaamisia, jotka muuttivat kaiken. Onnistumisia. Ja traagisia tai surkuhupaisia epäonnistumisia, vaikka tavoitteena on ollut luoda jotakin hyvää ja hyödyllistä. Värikästä yritteliäisyyttä. Hyvässä ja pahassa. Uskon, että näiden aiheiden avaaminen ja niistä kertominen kannattaa jatkossakin. Vaikka historia ei toistakaan itseään, voimme ainakin oppia jotakin edellisten innovaattoreiden onnistumisista ja eritoten, virheistä.  Tässä yhteydessä on syytä myös kiittää blogin toimituskuntaa, erityisesti päätoimittaja Milla Åman Kyyröä, jonka kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä. Ilman Millan oivaltavia kommentteja ja korjausehdotuksia monet tekstini olisivat voineet olla huomattavasti turpeampia ja moniselitteisempiä. Tämä on viimeinen blogini Tikissä-alustalla, mutta blogiseikkailuni jatkuvat - mikäli päätoimittajat niin sallivat - vuoden 2025 puolella tulossa olevilla Metropolian uusilla upeilla julkaisualustoilla. Siihen asti toivotan kaikille Tikissä-blogeja lukeville luovuuden hetkiä ja kekseliästä loppuvuotta 2024!  Kirjoittaja  Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. 

Kaikki keinot käyttöön työllistymisen haasteisiin – ajatuksia SMART-mallista
26.11.2024 Tikissä
Työpaikan saamisessa tarvitaan avuksi työkaluja ja menetelmiä. Mutta miten valita toimivimmat? Tässä artikkelissa on muutamia ajatuksia työnhakuun sopivista tukikeinoista projektinhallinnan näkökulmasta. Tekoälykin on otettu avuksi. Eikö työllistyminen olekaan projekti? Työllistyminen voisi pintapuolisesti tarkastellen olla projekti: se vaatii työtä, yksi kerta riittää ja siinä on selkeä tavoite. Onnistuneen projektin tueksi tarvitaan SMART-menetelmää, sen tiedän kokeneena projektipäällikkönä. SMART-menetelmää käytetään projektinhallinnassa yleisesti tarkistuslistana projektin tavoitteiden kuvaamisessa. Siispä olisi hyvä tehdä työpaikkaa etsiville ohje siitä, kuinka SMART-menetelmää voi käyttää työllistymisessä. Työllistymisprojektissa ensimmäisenä mieleeni tuleva tavoitteenasettelu on tämä: töihin pitäisi päästä, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvällä palkalla. Kivaa täytyy olla ja hyvä porukka. Tämä on SMART-mallin näkökulmasta hyvä tavoite sikäli, että työllistyminen on konkreettinen (Specific) ja mitattavissa oleva (Measurable) tavoite. Lisäksi vastuuhenkilökin on selvillä (Assignable). Mutta tässä tavoitteen muotoilussa olevat aikataulu-, palkka- ja laatutavoitteet ovat epämääräisiä. Ne eivät ole konkreettisia ja vaikka esimerkiksi palkka on numeroilla mitattava, ei tavoitetta ole asetettu lukuna. Siksi nämä tavoitteen osat eivät ole välttämättä realistisia (Realistic) ja tietyssä ajassa toteutettavia (Time-bound). Tässä vaiheessa olen entistä vakuuttuneempi siitä, että SMART-mallin soveltamisesta työnhaussa on syytä tehdä ohje. Kokeilen, kuinka pitkälle ohjeen laatimisessa pääsee tekoälyn avulla. ChatGPT 3.5 vinkkaa seuraavaa: “sen sijaan että asettaisit tavoitteen ‘haluan olla parempi kitaransoittaja’, voit tehdä sen SMART-periaatteen mukaisesti: ‘haluan oppia soittamaan kolme uutta kitarakappaletta kuukauden sisällä, käyttäen päivittäin vähintään tunti harjoitteluun’. Mielestäni tekoälyn suosittelema esimerkki on enemmänkin toimintasuunnitelma kuin projektimääritelmä. Laatutason määrittely puuttuu ja tarvittava työmäärä on esitetty muodossa “vähintään”, kun sen pitäisi yleensä olla muotoa “enintään”. SMART-mallin soveltaminen työllistymiseen ei siis ole ihan suoraviivainen asia, ainakaan tekoälyllä tehtynä. Joudun näin ollen toteamaan, että ohjeen laatimisesta ei selviä ilman omaa pohdintaa ja työpanosta. Työnhaku on kaikkea paitsi yksinkertaista Työpaikan hankkiminen ei itse asiassa sovi kovin hyvin projektiajatteluun. Erityisesti kun työpaikan saaminen osoittautuu vaikeaksi ja pitkittyy, muuttuu hakeminen prosessinomaiseksi. Samat työvaiheet toistuvat kulloiseenkin tilanteeseen sovitettuina. Jatkuva itselle sopiva työllistyminen on lähes elämänmittainen prosessi, johon kannattaa panostaa vaikka olisikin töissä. Niin sanottuja varmoja eläkevirkoja ei enää juuri ole. Projektinhallinnan menetelmät pyrkivät varmistamaan, että projektin toteutus onnistuu. Tärkeää onnistumiselle on projektin tavoitteen hyvä määrittely ja tässä SMART-menetelmä on erinomainen apu. Mutta projektinhallinnan menetelmien menestyksekäs hyödyntäminen edellyttää myös sitä, että lähtötilanne tunnetaan hyvin ja että ulkoisia epävarmuuksia ja riskejä voidaan hallita. Työpaikan haussa näin ei ole, sillä työmarkkinatilanne muuttuu koko ajan työpaikkojen avautuessa ja sulkeutuessa. Tähän ei työnhakija pysty käytännössä mitenkään vaikuttamaan eikä myöskään kilpailuun. Samoja työpaikkoja hakee moni muukin. Yksittäinen henkilö ei myöskään pysty tekemään työnhakua määräänsä enempää eli työnhaku on huomattavasti sekä aikataulu- että resurssirajoitteista. Työnantajien kannalta tarkasteltuna tyypilliset rekrytointiprosessit koostuvat varsin vakiintuneista vaiheista, joilla rajataan harkittavien työnhakijoiden joukkoa. Työnhakijan on selvittävä kaikista vaiheista eteenpäin ja viimeisestä vaiheesta selvittyään hän saa työpaikan. Työpaikan hakemiseen ja saamiseen työnhakijalle kuuluvat vaiheet voivat olla prosessinomaisia, kuten esimerkiksi kulloinkin avoinna olevien työpaikkojen etsintä ja verkostoituminen. Toiset vaiheet ovat projektinomaisia, kuten esimerkiksi hakemuksen tekeminen tiettyyn avoinna olevaan työpaikkaan. Menetelmät ja työkalut on valittava tehtävän luonteen mukaan Työnhakijat voivat parantaa mahdollisuuksiaan selvitä rekrytoinnin vaiheista eteenpäin sekä panostamalla yksittäiseen vaiheeseen, kun se on ajankohtainen, että investoimalla aikaansa omien valmiuksien kehittämiseen. Näitä valmiuksia ovat työnhakuun tarvittavien dokumenttien, portfolion ja sosiaalisen median sisältöjen laatu sekä kyky muokata ansioluetteloa ja hakukirjettä kunkin haettavan työpaikan vaatimuksia vastaavalla tavalla. Myös työnhaun prosessin eri vaiheiden osaaminen on tällainen valmius. Paremmat valmiudet kasvattavat todennäköisyyttä menestyä rekrytointiprosessissa ja mahdollistavat osallistumisen useampiin rekrytointiprosesseihin samaan aikaan. Olen oivaltanut, että työnhakijalle olisi hyödyllistä tarkastella omia työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmalliajattelun avulla. Näin erityisesti, jos työnhaku pitkittyy. Itse asiassa myös jokaisen töissä olevan olisi hyödyllistä tarkastella työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmallin avulla varautumistoimena ja oman uranhallinnan osana. Nyt kun ymmärrän, mitä oikeastaan haluan, löytyvät oikeat kysymykset tekoälylle helpommin. ChatGPT:n tekstiä tiivistäen: kypsyysmalli on kehys tai työkalu, joka auttaa organisaatioita, yrityksiä tai prosesseja arvioimaan tai mittaamaan niiden nykyistä suorituskykyä tai kehitysvaihetta tietyllä alueella. SMART- ja kypsyysmallin työnhakuun soveltuva vertailu tekoälyllä Lopulta pääsen tekoälyn kanssa asiaan eli sanoittamaan tätä tekstiä varten vertailua SMART-mallin ja kypsyysmallin soveltuvuudesta työllistymisvalmiuksien kehittämiseen: SMART-malli soveltuu hyvin konkreettisten tavoitteiden asettamiseen ja seurantaan. Työllistymisvalmiuksien kehittämisessä se voisi auttaa yksilöä asettamaan selkeitä ja mitattavia tavoitteita, kuten hankkimaan uusia taitoja tietyllä aikataululla tai saavuttamaan tietyn tason osaamisessa. Kypsyysmalli voi auttaa yksilöä hahmottamaan, missä vaiheessa hänen työllistymisvalmiutensa ovat ja mitä askelia tarvitaan kehittymiseen. Se voi tarjota laajemman viitekehyksen eri osa-alueiden kehittämiseen, kuten ammatillisiin taitoihin, pehmeisiin taitoihin tai verkostoitumiseen. Hyödyllistä olisi yhdistää molemmat lähestymistavat: asettaa SMART-tavoitteita osana suurempaa kypsyysmallia, jolloin yksilö voi seurata konkreettista edistymistään samalla kun hän hakee laajempaa kehitystä työllistymisvalmiuksissaan. Johtopäätöksenä totean, että työllistymistä tukevassa Uraohjain+-hankkeessa tehdään siis opastus sekä SMART-menetelmän että kypsyysmallin hyödyntämisestä työnhaussa. Ja tekoälyn. Kirjoittaja Tapani Martti (DI, AmO) on lehtori Metropoliassa ja toimii työllistymistä tukevaa palvelua kehittävässä, EU:n osarahoittamassa Uraohjain+-hankkeessa Metropolian osuuden projektipäällikkönä ja it-alan asiantuntijana.

Voiko hanke olla startup?
22.11.2024 Tikissä
Mistä lähtökohdista voisi yhdistää hanketoiminnan, yritysyhteistyön ja yrittäjyyshengen ammattikorkeakoulussa uudella tavalla, parantamaan hanketoiminnan tuloksellisuutta? Olemme miettineet tätä yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun Turbiini-kampusinkubaattorin ja puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymän toimijoiden kesken, käytyämme kesällä 2023 koulutuksen, jossa pääroolissa oli Ash Mauryan kehittämä Lean Canvas ja sen toteuttamiseen tarvittavat toimintatavat. Sen tarkoitus on tarjota malleja ja toimintatapoja, jotka mahdollistavat startup-yritysten kasvua ja toimintaa. Kesän kuumina iltoina jäimme miettimään, että olisiko tässä jotain sellaista, jota voisi käyttää myös hanketoiminnassa ja tukemaan yrittäjämäisen toimintatavan ja ajattelumallin leviämistä kampusinkubaattorista laajemmin Metropolian tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja oppimistoimintaan (TKIO). Hankkeiden ja startuppien yhdistävät ja erottavat tekijät Monessa kohtaa hanketoiminnalla ja startupilla on yllättävän paljon samankaltaisia piirteitä, vaikka se voi kauempaa tarkastellen tuntua yllättävältä. Samankaltaisuuksia on rahoituksessa ja sen kestossa, tiimin koossa, tarpeessa ymmärtää kohdeyritysten tarve, tuntemattomien muuttujien määrässä ja tehtävien priorisoinnissa. Toki on myös selkeitä eroja, kuten meidän tapauksessamme hanketoiminta osana isoa korkeakoulua ja tästä tuleva turvallisuuden taso, onnistumisen mittaamisen ja siitä tulevien seurausten ero ja hankerahoituksen viranomaishallinnasta tulevat erityispiirteet.   Käymme seuraavaksi nämä tarkemmin läpi ja tarjoamme lopuksi ideamme siitä, kuinka Lean Canvasta voisi käyttää tukemaan tuloksellista hanketoimintaa. Rahoitus on onnistumisen edellytys Startup-toiminnassa käytetään usein kiitoradan käsitettä, jossa lasketaan aikaa siihen, että olemassa oleva rahoitus loppuu tiedossa olevalla menorakenteella. Tästä tulee pisin mahdollinen toiminta-aika, jonka sisällä yrityksen on joko löydettävä riittävästi maksavia asiakkaita tai saatava lisärahoitusta. Hankkeet taas rahoitetaan tietyllä summalla tietyksi ajaksi ja tässä on yleensä heikosti neuvotteluvaraa. Näin syntyy yhteneväinen aikajänne, tyypillisesti pari vuotta, ja aikataulupaine saada tuloksia aikaan. Startupin tavoite on usein ensimmäisten vuosien aikana löytää paikkansa markkinoilta sekä rakentaa siihen sopiva liiketoimintamalli. Tämän kautta yrityksen seuraava rahoituskierros mahdollistuu ja toiminta jatkaa. Hanke pyrkii siihen, että sen kehittämät toimenpiteet jäisivät elämään ja että sen tekemän kehityksen pohjalta voidaan rakentaa seuraava hanke. Ei hankkeen itsensä vuoksi, vaan ennen kaikkea sen löytämän tiedon tai osaamisen jatkojalostamiseen eteenpäin. Työroolit ja tehtävien laaja-alaisuus Usein hanketiimi ja startup-tiimi ovat samaa kokoluokkaa, muutamia henkilöitä, joilla on omat tehtävänsä ja osaamisensa, mitä he tuovat projektin palvelukseen. Johtuen kireästä aikataulusta ja tarpeen epäselvästä määrittelystä, tiimit joutuvat usein tekemään tehtäviä ristiin ja projektipäällikkö joutuu ottamaan saman roolin kuin toimitusjohtaja, eli tekemään tarvittaessa kaikkien tehtäviä ja myös niitä tehtäviä, joita kukaan muu ei tee, mutta tulee saada tehtyksi. Toimiva startup tarvitsee selkeän ymmärryksen tuottamastaan palvelusta ja sen lisäarvosta asiakkaalleen saadakseen myyntiä. Toimiva hanke tarvitsee ymmärryksen tuottamastaan lisäarvosta hankkeen kohteena oleville yrityksille voidakseen onnistua saavuttamaan tavoitteet, jotka rahoittajalle on luvattu. Molemmat toimivat suuren epävarmuuden ja muuttujien keskellä. Niin yritystä aloittaessa kuin hanketta kirjoittaessa on alustava käsitys siitä, mitä tavoitellaan ja miten. Nämä seikat ovat taipuvaisia muuttumaan, kun hankkeen käytännön toteutus alkaa. Muutokset voivat johtua toimintaympäristön muutoksista, henkilöstövaihdoksista, väärinarvioidusta tarpeesta tai teknisistä muutoksista. Tämä vaatii kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja toimintaympäristöön. Työsuunnitelman ositus ja tehtävien priorisointi Molemmissa toiminnoissa on myös olennaista tehdä priorisointia tehtävien suorittamisen ja suoritusjärjestyksen suhteen. On tehtäviä, jotka tulee tehdä mahdollisimman nopeasti. Osan tehtävistä joutuu välttämättä resurssipulan takia siirtämään ajassa eteenpäin. Eroja, onko niitä? Metropolian kontekstissa toimittaessa meillä on varmuus siitä, että hanke pyörii annetun ajan, palkat tulevat ajallaan, toimitilat ovat tarkoituksenmukaiset ja saamme toiminnallemme Metropolian mainehyödyn. Aloittavalla yrityksellä on riskinsä kaikissa näissä osa-alueissa. Onnistumisen mittaamisessa hankkeen ja yritystoiminnan kohdalla on eroja. Yritys mittaa onnistumista euroilla, myynnillä ja tuloksella. Mutta jos otetaan tarkasteluun Mauryan esittelemä käsite friction, joka voidaan ymmärtää kiinnostuksella, tällöin tavoitteet ovat lähempänä toisiaan. Hanketoiminnasta ei ole tehtävissä liiketoimintakauppoja tai arvoaan kasvattaneen yrityksen myyntiä.   On kuitenkin nähtävissä, että onnistuneista hankkeista olisi mahdollista lähteä kehittämään myös yritystoimintaa, kun onnistutaan tunnistamaan tuotteen tai palvelun tarve, ja kehittämään siihen riittävän hyvin toimiva ratkaisu. Tai palvelu hanketoimintaa tekevän korkeakoulun palveluvalikoimaan. Uskomme, että tämä on mahdollisuutena kiinnostava. Sarjan aiemmissa kirjoituksissa on esitelty Running lean -kirjasta otettuja työkaluja ja ajatusmalleja, kuten lean canvas UVP eli ainutkertainen arvolupaus traction eli kiinnostus kohdeyritysten parissa hissipuhe 90 päivän sykli. Näiden pohjalta on mahdollista luoda ja rakentaa paremmin toimivia, enemmän yhteistyökumppaneiden tavoitteisiin osuvia hankkeita tukemaan ammattikorkeakoulun TKIO-toimintaa. Kirjoittaja Timo Nykopp toimii TKI-Tiimipäällikkönä Metropolian Puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymässä. Koulutukseltaan hän on Restonomi (AMK) ja kauppatieteiden maisteri. Lähde Ash Maurya: Running Lean: Iterate from Plan A to a Plan That Works. 3rd edition (2022), O’Reilly media.

Sinua kiinnostavia artikkeleita muista blogeista

Miksi nuoria ei kiinnosta ikäihmisten hoito?    
11.1.2021 Geroblogi
Oletko nähnyt tv:stä tai elokuvateatterissa montaakaan sarjaa tai elokuvaa, jossa pääosassa tai tapahtumapaikkana olisi palvelutalo, jossa nuoret ja kauniit ammattilaiset tekevät työtään erikoisten ja vaativien tapausten keskellä? Houkuttelisiko tämä vanhustyön pariin? TV:ssä ja elokuvissa näytetään tapahtumat ensiavussa, ambulanssissa tai sairaalassa, ja kaikki hoidettavat ja heidän vaivansa ovat sellaisia, joita ei juurikaan arkielämässä kohtaa. Mitä haastavampi ja erikoisempi tapaus, sen parempi ja mielenkiintoisempi.  Jos tehtäisiin tv-sarja tai elokuva, jossa pääosassa olisi jokin tavallinen palvelutalo, tavalliset hoitajat ja tavalliset asukkaat, kiinnostaisiko se ketään, varsinkaan nuoria? Eipä taitaisi. Mutta jos tehtäisiinkin samalla periaatteella kuin nuo sairaalasarjat, paikka vain vaihtuisi? Jokaisella palvelutalossa olevalla hoitajalla varmasti olisi takataskussaan jokin hauska ja erikoinen juttu, josta saisi jutun juurta ohjelmaan. Esimerkiksi, miten houkuttelet suihkuun vastahankaisen merimiehen, joka aikaisemmin kävi suihkussa kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja juhannuksena, ja joka muistelee Rion yössä tapaamiaan kaunottaria, jotka eivät nyt suihkuttajana näytäkään samalta. Tätä kun vielä ammattitaitoiset käsikirjoittajat muovaisivat, niin varmasti saataisiin aikaan jotakin mielenkiintoista katseltavaa, ja tietenkään ketään syrjimättä tai loukkaamatta, asukasta kunnioittaen ja huomioiden. Samalla saataisiin asukkaan toiveet ja ajatukset kuuluviin. Olisiko tässä keino, joka saisi nuorten – ja muidenkin, mielenkiinnon heräämään ja hakeutumaan ikäihmisten auttajiksi? Vanhustyön arvostus Osittain tv:llä ja elokuvilla varmasti on oma osuutensa vanhustyön arvostukseen, mutta asiaa pitää pohtia myös hieman vakavammin. Hoitajien nettisivujen keskustelupalstalla oli kirjoituksia, joista selvästi näkyi, etteivät nuoret hoitajat halua vanhustyön pariin. Koettiin työn olevan liian raskasta vuorotyötä ja siihen nähden huonosti palkattua. Nykyään nuoret arvostavat arkena työskentelyä, ja vapaa-ajan säännöllisyyttä, elämässä on muutakin kuin työ. Kirjoituksissa näkyi myös se, että usein nuorille oli sanottu, ”älä vaan jämähdä sinne kesätyöpaikkaan palvelutaloon, ei siellä mitään opi”. Aivan kuin kaikkien täytyisi haluta sairaalan akuuttiosastoille valmistumisen jälkeen, käydään vain opiskelujen alussa kesätöissä palvelutaloissa. Sanna Laulaisen väitöskirjassa (2010, 99) todetaan, että erikoissairaanhoidolla on perusterveydenhuoltoa ja laitoshoidolla avopalveluja parempi kaiku. Tämä näkyy vanhustyössä muun muassa niin, että näkyvät hoitotoimenpiteet ovat arvostetumpia kuin istuminen vanhuksen vieressä seurustellen (Laulainen 2010, 99; Molander 2002, 45). Vanhuutta ja ikääntymistä tutkineet Taina Rantanen ja Kirsi Lumme-Sandt kertoivat Yleisradion haastattelussa vuonna 2017, että vanhuuden julkisuuskuva on väärä, kaikki ikäihmiset laitetaan samaan muottiin. Nuoret, jotka eivät ole kokeneet vielä vanhuutta, eivät voi tietää mitä se on, ja ovat sen vuoksi asiassa ulkopuolisia. (Rantanen 2017.) Vanhustyössä olevilta hoitajilta kysellessäni tuli esiin, että rekrytointi ja mainostaminen pitäisi aloittaa jo yläasteelta. Käytäisiin kertomassa, millaista työtä vanhustyö on, ja otettaisiin enemmän TET-harjoittelijoita (työhön tutustuminen) vastaan osastoille. Palvelutaloissa käy myös päiväkotien lapsia esiintymässä, jolloin se kuva mikä lapsille, heidän vanhemmilleen ja päiväkodeissa oleville hoitajille näistä paikoista jää, on tärkeä tulevaisuutta ajatellen. Entä oppilaitosten kanssa tehtävä yhteistyö? Hoitoalan ammattilaisia kouluttavien koulujen osuus on erittäin oleellinen. Joskus lähihoitajaopiskelijoilta kysyttäessä saa vastaukseksi aika erikoisen vastauksen miksi he eivät valinneet vanhustyötä erikoistumisalaksi. He olisivat halunneet, mutta koska muita halukkaita oli liian vähän, ei koulutusta aloitettu vähäisen osallistujamäärän vuoksi, jolloin he joutuivat valitsemaan sen toisen vaihtoehdon. Eikö olisi mielekkäämpää kouluttaa ihmisiä siihen mihin he oikeasti haluaisivat erikoistua? Tietenkin kaikki on kustannuksista kiinni, mutta pidemmällä ajalla ajateltuna, pysyykö kyseinen henkilö sitten lainkaan hoitoalalla, jos ei saakaan sitä haluamaansa erikoistumista ja sitä kautta haluamaansa työtä? Toisaalta kuulee myös sitä, että erikoistutaan tarkoituksella muuhun kuin vanhustyöhön, koska vallalla on käsitys, että vanhustyöhön pääsee muutenkin töihin. Tässä varmasti täytyisi työhön rekrytoijan olla vaativa, hakea ja valita työhön vain siihen erikoistunut henkilö. Eihän sitä kätilöksikään ketä tahansa valita. Opiskelijoiden harjoittelujaksot Opiskelijoiden harjoittelujaksojen sijoittelu olisi myös yksi keino muuttaa käsitystä ikäihmisten palvelutaloista. Yleensä opiskelijat tulevat toiseen harjoitteluun (päiväkotijakson jälkeen) palvelutaloon, jolloin suurimmalle osalle nuorista tämä on ensimmäinen kosketus iäkkäisiin ihmisiin. Omat isovanhemmat saattavat olla vielä työelämässä kiinni, ja ainoa ikäihminen, jonka he ovat kaupungilla nähneet, on hyvässä kunnossa oleva kotona asuva ulkomailla matkusteleva henkilö. Sitten, kun opiskelija tulee harjoitteluun palvelutaloon, vastassa onkin uusi maailma, kaikki äänet, hajut ja monisairaat ihmiset, jotka eivät ehkä ulkoisesti näytäkään siltä miltä omat isovanhemmat. Ja täytyy muistaa, että kuolema on aina läsnä iäkkäitä hoidettaessa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki asukkaat ovat samanlaisia, mutta järkytys voi olla silti melkoinen ja kokemus jää ikäväksi, jolloin nuori päättää, ettei koskaan mene töihin palvelutaloon. Olisiko siis syytä miettiä, missä vaiheessa opintoja on hyvä hetki mennä harjoitteluun palvelutaloon, voisiko harjoittelujaksot, niiden sijoittelu ja ajanjaksot räätälöidä opiskelijan mukaan. Jokuhan voi olla täysin ”kypsä” nuoresta iästään huolimatta, mutta toinen taas saattaa tarvita muuta kokemusta muista paikoista ensin. Ja toisaalta, jo pidemmälle opiskellut osaa ehkä yhdistää eri sairauksia ja vaivoja sekä niiden lääkityksiä ja hoitomuotoja käytäntöön, kuin henkilö, jolla ei ole vielä mitään kokemusta. Hoidossa olevilla ikäihmisillä on paljon erilaisia vaivoja ja lääkkeitä, eiväthän he muuten hoidossa olisikaan. Tämä saattaa helposti jäädä huomaamatta pelkkään perushoitoon keskittymällä. Monesti myös unohdetaan se, että sairaaloissa – pois sulkien tietenkin synnytys- ja lastensairaalat, eniten hoitoa tarvitsevat ja saavat juuri iäkkäät ihmiset, eivät niinkään nuoret ja työikäiset. Eli, jotta ikäihmiset saisivat laadukasta ja juuri heille kohdennettua palvelua, on sen lähdettävä jo palvelua tarjoavista yksiköistä ja yksilöistä, ja jotta ikäihmiset kokisivat, että heidän elämällään on jokin tarkoitus, ja se olisi mielekästä ja merkityksellistä. (Sarvimäki, 2015, 11). Mutta, entä miten kävi alussa olleelle merimiehelle? No, hän pääsi nuoren suomalaisen sairaanhoitajan kanssa saunaan! Kirjoittaja Päivi Isokoski-Salonen, vanhustyön (ylempi AMK) opiskelija, Metropolia AMK Lähteet Laulainen, Sanna 2010.”Jos mittää et anna niin mittää et saa” –Strateginen toimijuus ja organisaatiokansalaisuus vanhustyössä. Itä-Suomen yliopisto. Kuopio. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-0234-4 Molander, Gustaf 2002. Puristuksessa puurtaminen, vanhustenhoitajan arkea. Teoksessa Molander, Gustaf & Multanen, Leena (toim.). Muutoskaipuusta tulevaisuuden huominen: tavoitteena onnistunut vanhustyö. Työterveyslaitos. Helsinki. Rantanen, Taina & Lumme-Sandt, Kirsi 2017. Vanhuuden julkikuva on väärä, sanovat tutkijat. Yle Areena, 15.12.2017. www.yle.fi/uutiset/3-9953446 Luettu 17.11.2020 Sarvimäki, Anneli 2015. Elämän tarkoitus, merkitys ja mielekkyys. Teoksessa: Heimonen, Sirkka-Liisa & Fried, Suvi (toim.) 2015. Vanhuuden mieli. Ikäinstituutti. https://www.ikainstituutti.fi/content/uploads/2020/02/Vanhuuden_mieli_kirja_final.pdf www.hoitajat.net Luettu 16.9.2020.

Nuorten sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt toteutuvat nuorten ja ammattilaisten yhteistyössä
20.5.2021 Rehablogi
Miten tukea työpajoilla nuoria kohti heidän omia tavoitteitaan? Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni jatkokehitettiin Omnian nuorten työpajojen ohjauskäytäntöjä nuorten sosiaalisen vahvistumisen edistymiseksi. Tulevaisuudessa uudet nuorten sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt voivat rakentua yhteistoiminnan perustalle, jossa nuoret ja ammattilaiset toimivat tasaveroisina kumppaneina. Nuorten työpajatoiminta ja sosiaalinen vahvistuminen muutoksessa Omnian nuorten työpajoilla 17–29-vuotiaat espoolaiset, kauniaislaiset ja kirkkonummelaiset nuoret voivat olla esimerkiksi työkokeilussa tai kuntouttavassa työtoiminnassa muun muassa ruokapalvelupajalla, audiovisuaalisella pajalla tai kuljetuspajalla. Nuorten työpajatoiminta on tarkoitettu nuorille, jotka ovat vaarassa jäädä ilman toisen asteen koulutusta tai ajautua työmarkkinoiden ulkopuolelle (Valtiontalouden tarkastusvirasto 2020). Vuosien varrella työpajatoiminta on muuttunut monin tavoin, ja nykyisin työpajojen asiakkaina on nuoria, joiden arki ja elämä hyötyvät yhä korostuneemmin kokonaisvaltaisesta ja monialaisesta tuesta. Tämä muutos asettaa uusia vaatimuksia työpajojen valmentajien ja ohjaajien osaamiselle. (Opetusministeriö 2004.) Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen on työpajatoiminnan keskeinen periaate (Tanskanen & Danielsbacka 2007). Syrjäytymisen monitulkintaista käsitettä on kuitenkin pidetty ongelmallisena, ja termiä on tullut korvaamaan sosiaalisen vahvistaminen ja vahvistumisen käsitteet (ks. Mehtonen 2011). Sosiaalisen vahvistumisen edistämisen lopputuloksena on työpajoilla nuoren sosiaalinen vahvistuminen: nuoren elämänhallinnan, sosiaalisten taitojen, opiskelu- ja työelämävalmiuksien, arjen asioiden hallinnan ja itsetuntemuksen lisääntyminen (Kinnunen 2016). Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten kirjo Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena oli kehittää Omnian nuorten työpajojen ohjauskäytäntöjä nuorten sosiaalisen vahvistumisen edistymiseksi. Aineisto kerättiin nuorten ja ammattilaisten yksilöllisillä teemahaastatteluilla sekä etäyhteiskehittelytilaisuudessa. Nuoren sosiaalista vahvistumista edistäviin ohjauskäytäntöihin vaikuttavat tekijät nuorten ja ammattilaisten näkökulmista ovat nuoren yksilöllinen kokemus ja toiminta, ohjaajan ohjaustapa ja vuorovaikutus, ammattilaisen toimintatavat sekä toiminnan ja ympäristön rakenteet. Nämä tekijät ovat yhteydessä ja vaikuttavat toisiinsa. Nuoren sosiaalista vahvistumista edistäviin ohjauskäytäntöihin tarvittavat muutokset puolestaan kiteytyvät tavoitteellisuuden ja yksilöllisen työskentelyn vahvistamiseen, rakenteiden tarkasteluun ja yhdenmukaisen ohjauksen tukemiseen, nuorten yhdessä toimimisen tapojen lisäämiseen sekä valmennussuunnitelman kehittämiseen. Nämä kehittämistarpeet niin ikään ovat toisiinsa yhteydessä. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuotoksena syntyi kuvaus uusista nuoren sosiaalista vahvistumista edistävistä ohjauskäytännöistä työpajatoiminnassa. Uudet nuoren sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt toteutuvat työpajalla nuoren ja ammattilaisten välisessä yhteistyössä. Yhteistyössä kohti nuoren tavoitteita Työpajan ammattilaisten välinen yhteistyö nousee tuloksissa merkittävänä ja moneen eri ohjauskäytäntöön vaikuttavana tekijänä. Tulosten mukaan tuloksellinen nuorten sosiaalista vahvistumista edistävä ohjaus vaatiikin ohjaajien välistä yhteistyötä esimerkiksi viikoittaisissa tapaamisissa ja työpajan arjessa käytävissä keskusteluissa sekä sitoutumista yhteisiin toimintatapoihin. Tuloksissa nousee myös nuorten oma osuus ja merkitys ohjauskäytäntöjen toteutumisessa. Näin ollen vaikuttaakin siltä, että tuloksellinen nuoren sosiaalista vahvistumista edistävien ohjauskäytäntöjen toteuttaminen ei ole vain sarja erilaisia nuoreen asiakkaaseen kohdistuvia toimenpiteitä, vaan toteutus rakentuu ammattilaisten ja nuorten asiakkaiden yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa. Sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt näyttäytyvät monimuotoisena ja -vaiheisena muutos- ja oppimisprosessina nuoren ja tämän työpajaympäristön välillä (vrt. Sipari & Mäkinen & Paalasmaa 2014). Nuoren sosiaalista vahvistumista edistäviä ohjauskäytäntöjä toteutetaan eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tulevaisuudessa työpajatoiminnan ohjaustyössä ja sosiaalisen vahvistumisen edistämisessä voi olla merkityksellistä tietoisesti rakennettu kumppanuus nuoren ja ammattilaisten välillä. Tätä kohti voi edetä työpajan arjessa luomalla kaikkien osapuolten välistä yhteistoimintaa ja tasavertaisuutta vahvistavia rakenteita.   Kirjoitus perustuu Salosen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Jotta yhteinen päämäärä pysyisi kirkkaana kaikille: uudet nuorten sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt työpajatoiminnassa. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202101131237   Kirjoittaja Emma Salonen, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen ylempi tutkinto-ohjelma.   Lähteet Kinnunen, Riitta 2016. Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus. Työkaluna sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittari. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. http://www.tpy.fi/site/assets/files/1372/tyopajatoiminnan-ja-etsivan_sovari-mittari_verkko-pdf.pdf. Luettu 29.11.2019. Mehtonen Tuija 2011. Sosiaalisen vahvistamisen osaaminen. Teoksessa Piia Lundbom, Jatta Herranen (toim.) Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisusarja C, Oppimateriaaleja 26 Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu. 13‒29. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-456-114-3. Luettu 1.10.2019. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka 2014. Lukijalle. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka 2014 (toim.). Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Aatos-artikkelit 13. Metropolia ammattikorkeakoulu. 5. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5797-82-4. Luettu 2.1.2021. Tanskanen, Antti & Danielsbacka, Mirkka 2007. Paja pahnan pohjimmaisille. Huono-osaisimmille suunnatusta työpajatoiminnasta. Yhteiskuntapolitiikka 72:5. Nuorisolaki 1285/2016. Annettu Helsingissä 21.12.2016. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2016/20161285. Luettu 29.9.2019. Valtiontalouden tarkastusvirasto 2020. Nuorten työpajatoiminnan vaikuttavuus ja etsivän nuorisotyön resurssit ja tehokkuus. Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomus. https://www.vtv.fi/julkaisut/nuorten-tyopajatoiminnan-vaikuttavuus-ja-etsivan-nuorisotyon-resurssit-ja-tehokkuus/. Luettu 2.11.2020.

Nuoren työllistyminen yritykseen on tavoitteellisen yhteistyön tulos
2.12.2020 Rehablogi
Nuoren työllistymisen menestystekijät syntyvät nuoren työelämävalmiuksien vahvistamisella työllisyyspalveluissa ja nuoren työllistävässä yrityksessä. Valmennukselliset ja kuntoutukselliset keinot yrityksen toimintaympäristössä ja työyhteisössä edistävät nuoren sijoittumista palkkatyöhön. Nuoren kasvaminen ja kehittyminen yrityksen uudeksi osaajaksi edellyttää nuoren, yrityksen työyhteisön ja valmentajan kohtaamisia, luottamusta ja avoimuutta. Työllistymisessä ei ole kyse pelkästään työstä vaan ihmisten välisestä toiminnasta. Koulutetun nuoren työelämävalmiudet vahvistuvat työllisyyspalveluissa ja nuoria työllistävissä yrityksissä Valmistumisen jälkeen enemmistö nuorista suuntaa kohti työelämää ja itselle mielekästä työtä. Siirtymävaiheet edellyttävät nuorelta uuden oppimista ja mukautumista työnantajan toimintaympäristöihin ja -yhteisöihin. Nuoret ovat työmarkkinoilla haluttua työvoimaa. Nuoren osaaminen suhteessa vaadittuihin työtehtäviin ja nuoren työelämävalmiudet vaikuttavat yksityisen työnantajan päätökseen rekrytoida työntekijä enemmän kuin taloudelliset tuet (Tuusa ym. 2014: 46). Työttömän nuoren työllistymisen edistäminen lähtee rakentumaan nuoren osaamisen, vahvuuksien ja työelämävalmiuksien kehittymisestä työllisyyspalveluissa. Kehittyminen jatkuu nuoren työllistävässä yrityksessä, jossa nuori saa tarvitsemansa tuen ja ohjauksen edistyäkseen. Selvitystyön mukaan näyttöön perustuvaa IPS – Sijoita ja valmenna -työhönvalmennuksen käyttöönotto on mahdollista Suomen palvelurakenteissa (Raivio 2019: 3). Työnantajien toimintaympäristöissä on tarve valmennuksille ja kuntoutuksen keinoille. Yrityksen työyhteisö hyötyy nuoren ohella valmennuksesta ja uusista työkyvyn tuen keinoista 6Aika DuuniPolun Oulun osahankkeessa kehitettiin työssävalmennuksen toimintamallia vastaamaan työttömien nuorten ja työnantajan tarpeisiin (6Aika DuuniPolku n.d.). Malli nimettiin työssävalmennukseksi siksi, että se haluttiin toteuttaa juuri työllistävän työnantajan toimintaympäristössä ja yritykset haluttiin ottaa mukaan kehittämiseen. Valmennus perustuu kaikkien toimijoiden osallisuuden ja toimijuuden vahvistamiseen. Yhdessä koottu nuoren työllistymistä vahvistava tieto tukee yrityksen ja nuoren päätöksentekoa työsuhteen aloittamisessa. Nuoren ja työyhteisön merkitykselliset kohtaamiset tukevat nuoren kuulluksi tulemista ja nuoren tulemista osaksi työyhteisöä. Valmennuksen avulla työllistettiin Oulun Lasipalveluihin kaksi nuorta. ”Kaikki osapuolet otettiin valmennuksessa tasapuolisesti huomioon, myös meidän tarpeemme yrityksenä ja työyhteisö, johon uusi työntekijä tuli. Erilaisia ihmisiä sulautettiin turvallisesti yhteen”, toimitusjohtaja Niina Turkki-Juutinen kiittää. ”Valmentaja ei ole suoraan sidoksissa työhön, joten hänen tuellaan voi ottaa positiivisesti esiin vaikeitakin asioita uuden työntekijän ja työyhteisön kesken.” Turkki-Juutinen pitää työssävalmennusta selkeänä kokonaisuutena, jossa tiedetään, miten edetään ja mitä kultakin osapuolelta odotetaan. On hyvä, että myös valmennuksen kulkua seurataan yhdessä. (6Aika DuuniPolku n.d.)   [caption id="attachment_2909" align="alignnone" width="620"] Kuva: 6Aika[/caption] Valmennukselliset ja kuntoutukselliset keinot tehostavat nuorten työllistymistä yrityksiin Työhönvalmennustoiminnan kehittämiskohteiksi nousivat tutkimuksen mukaan työelämätavoitteiden selkiyttäminen, palveluntuottajien kompetensseja vahvistava yksilöllinen ohjaus, työnantajayhteistyö sekä työnetsinnän alueet. Suosituksena on esitetty, että työllistymisen, koulutuksen ja työssä selviytymisen tukeminen eriytettäisiin jatkossa selkeämmin esiammatillisesta, yleiseen elämänhallintaan liittyvästä valmennuksesta omaksi toimintalohkokseen. (Härkäpää, ym. 2013: 59–61.) Nuoren palkkatyöhön sijoittumiseen vaaditaan tuloksellista työllistymisen strategiaa, jossa tunnistetaan nykytila, tehdään suunnitelma, asetetaan tavoitteet, toteutetaan seurantaa, reagoidaan muutoksiin ja ymmärretään toimintaympäristöä.  Työyhteisöjen toiminnan ymmärtäminen osana nuoren työllistymistä on yhtä tärkeää. Kuten valmennuksen ja yrityksen työyhteisön yhteistyön avulla yritykseen työllistynyt Marko toteaa: ”Omalla kohdalla valmennus onnistui, sain hyvän työn ja työkaverit”. Kirjoittaja Sanna Syrén on toimintaterapeutti ja kuntoutuksen (ylempi AMK, Metropolia Ammattikorkeakoulu) opiskelija, joka toimii koordinaattorina BusinessOulu työllisyyspalveluissa. Kirjoitus perustuu Syrénin kuntoutuksen YAMK-tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön: ”Nuorten työllistymistä yrityksiin edistävät tekijät BusinessOulu työllisyyspalveluissa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020. Lähteet 6Aika DuuniPolku. https://6aika.fi/tuloksia-duunipolku/ 6Aika Duunipolku. https://6aika.fi/oma-ala-loytyi-duunipolun-tyossavalmennuksesta/ Härkäpää, Kristiina & Harkko, Jaakko & Lehikoinen, Tuula 2013. Työhönvalmennus ja sen kehittämistarpeet. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 128, 2013 Raivio, Helka & Kaija Appelqvist-Schmidlechner 2019. IPS -Sijoita ja valmenna! -toimintamallin soveltamisen mahdollisuudet Suomessa. THL. Työpaperi 23/2019. Tuusa, Matti & Pitkänen, Sari & Shemeikka, Riikka & Korkeamäki, Johanna & Harju, Henna & Saares, Auroa & Pulliainen, Marjo & Kettunen, Aija & Piirainen, Keijo 2014. Yhdessä tekeminen tuottaa tuloksia. Nuorisotakuun tutkimuksellisen tuen raportti. Toimeenpanon ensimmäisen vuoden arviointi ja seurannassa sovellettavien indikaattoreiden kehittäminen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 15/ 2014.