Tikissä

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sydämessä

Vuosi: 2019

Moninaisuuden johtaminen – kiistatonta liiketoimintaetua
5.11.2019
Marjatta Komulainen

Moninaisuuden johtaminen on aiheena ajankohtainen. Käsite liittyy laajemmin globaaliin ja suomalaiseen työelämän muutokseen: naisten asemaan yhteiskunnassa ja organisaatioissa, väestön ikääntymiseen, eri kulttuurien kohtaamiseen ja osatyökykyisten työelämämahdollisuuksiin. Yhteiskunnallinen muutos on lisännyt väestön liikehdintään, joka ei ole vähenemään päin. Monikulttuuristen työntekijöiden osuus on suomalaisessakin työelämässä kasvanut, vaikka työelämämme ei ole verrattavissa esimerkiksi amerikkalaiseen kontekstiin. Moninaisuuden johtamisessa on yksinkertaisimmillaan kysymys siitä, että kaikille työntekijöille taataan reilu kohtelu työorganisaatioissa identiteetistä riippumatta (esim. Jaatinen 2015, 25-26). Moninaisuus on näkyvää ja näkymätöntä Moninaisuuden johtaminen on moniulotteinen käsite, jossa moninaisuus on näkyvää ja näkymätöntä. Moninaisuuden käsittäminen ja kokemukset liittyvät yksilön elämänhistoriaan ja aiempiin elämänkokemuksiin. Moninaisuuden johtamiseen kytkeytyy käsitys hyvästä ja huonosta johtamisesta. Koska moninaisuus on lisäksi kontekstisidonnainen asia, sitä voidaan kuvata työyhteisöissä eri tavoin organisaatiosta riippuen. (vrt. Jaatinen 2015.) Moninaisuuden johtamisen (englanniksi Diversity Management) toimijat organisaatioissa ovat esimiehet, työntekijät ja työyhteisö. Työyhteisöissä käytetään myös käsitettä osallisuuden kehittäminen, inkluusio tai monimuotoisuuden johtaminen (esim. Jalonen ym. 2019). Yleisellä tasolla moninaisuuden johtamiseen kytkeytyy käsitys hyvästä johtamisesta, jota kuvaillaan reiluksi avoimeksi vuorovaikutteiseksi oikeudenmukaiseksi yhdenvertaiseksi tasa-arvoiseksi Kyse on moraalisesta ja eettisestä ulottuvuudesta. Johtamiselle mahdollisuus Moninaisuuden johtaminen on mahdollisuus, joka on todellisuutta monessa kansainvälisessä yrityksessä. Se tulisi nähdä moniulotteisena käsitteenä, joka kattaa iän sukupuolen terveyden etnisen ja sosiaalisen taustan koulutuksen ammatin kulttuurin kielen elämäntyylin toimintatavat tai kuulumisryhmät (Sippola 2007). On hyvä ymmärtää, ettei moninaisuuden johtamiselle ole kuitenkaan yhtä ja ainoaa määrittelemisen tapaa, vaan määritteleminen näyttää riippuvan sen tekijästä. Hyvä moninaisuuden johtaminen lisää työyhteisön avoimuutta, suorituskykyä, työhyvinvointia ja tuottavuutta. (esim. Timonen 2015.) Erilaisia näkökulmia moninaisuuteen Moninaisuuden johtamisessa olisi tärkeää ymmärtää moninaisuuden näkökulmia. Metropolia Amk:n ja Saimaan ammattikorkeakoulun Tuottavasti moninainen –hankkeessa (ESR) moninaisuutta on tutkittu ja kehitetty kahden kohderyhmän, ikääntyneiden (yli 54-vuotiaiden) ja eri etnisten taustojen omaavien työntekijöiden näkökulmasta. Moninaisuutta on Tuottavasti moninainen –hankkeessa tarkasteltu mm. seuraavilla kysymyksillä: Kuinka hyvin työpaikallasi otetaan huomioon eri ikäiset ihmiset? Kuinka hyvin työpaikallasi otetaan huomioon ihmisten erilaiset kulttuuritaustat? Kuinka paljon koet työpanoksellasi olevan vaikutusta yrityksen tulokseen ja menestymiseen? Mitkä asiat edistävät hyvinvointia työssäsi? Mitä asioita pitäisi kehittää työpaikallasi? Hankkeen kokemuksista voidaan yleisesti päätellä, että erityisesti sosiaali- ja terveysalalla haasteita tuntuu olevan nuorten naisten työhyvinvoinnissa ja työssä jaksamisessa. Lisäksi nuorilla naistyöntekijöillä on haasteita työn ja perhe-elämän yhteen sovittamisessa sekä ammatillisen identiteetin kehittämisessä. Työyhteisöt näyttävät myös olevan suhteellisen itseohjautuvia, joka tuo uusia osaamisvaateita johdolle, esimiehille ja työntekijöille. On myös havaittu, että voimavaroja ja työtapoja kehitetään parhaiten, kun työyhteisöt kehittävät niitä yhdessä. Osaamista kehitetään parhaiten vuorovaikutteisella ja osallistavalla tavalla, jossa jokaisen ääni kuuluu. Moninaisuuden johtaminen kuuluu strategiseen keskusteluun Moninaisuuden johtaminen on parhaimmillaan osa henkilöstöstrategiaa, toimintastrategiaa ja strategiasta keskustelua laajemmin. Kyse on myös vastuullisesta moraalisesta johtamisesta ja yritysten yhteiskuntavastuusta. Kyse on osallisuudesta ja inkluusiota, jotka palvelevat yrityksen liiketoimintaetuja. Globaalilla tasolla keskustellaan siitä, millainen sosiaalisesti kestävä johtamistapa tai -malli edistäisi esimerkiksi eri sukupolvien johtamista, joiden taustatkin voivat olla eri kulttuureista (vrt. Mhatre & Conger 2011). Henkilöstöstrategisesti tällainen sisältö edistäisi myös liiketoimintaa ja on ajankohtainen suomalaisessa kontekstissa. Lähteet: Jaatinen, K. Työorganisaation moninaisuus ja moninaisuusjohtaminen – katsaus käsitteen ja tutkimuksen kehittymiseen teoksessa Moninaisuus on hyvän työyhteisön ominaisuus (toim. Timonen, L; Mäkelä, H; Rainio, A-M. 2015 ss. 25 – 41. Jalonen, H; Uusikylä, P & Hynninen, R. 2019. Monimuotoisuuden kohtaaminen ja johtaminen. teoksessa Johtamisen psykologia (toim. Pietiläinen & Syväjärvi ss. 235 – 268). Keuruu 2019. Mhatre, K, H. & Conger, J.A. Bridging the Gap Between Gen Y ja Gen X. 2011. Journal of leadership Studies, Volume 5, Number 3, 2011. Sippola, A. 2007. Essays on Human Resource Management Perspectives on Diversity Management. Väitöskirja. Acta Wasaensia 180, Liiketaloustiede 75. Vaasan yliopisto. Timonen, L. 2015. Moninaisuus – hyvän työyhteisön ominaisuus? teoksessa Moninaisuus on hyvän työyhteisön ominaisuus (toim. Timonen, L; Mäkelä, H; Rainio, A-M. 2015 ss. 15-22.) Tuottavasti moninainen -hankkeen verkkosivu Kirjoittaja: Marjatta Komulainen, Metropolia ammattikorkeakoulu, Kuntoutus ja tutkiminen -osaamisalue, Metropolia Masters tutkinnot. Hän on johtamisen asiantuntija-lehtori, VTM, MBA, ja väitöstutkija, joka työskentelee yrittäjyyden ja palvelujen johtamisen parissa. Hänellä on monipuolista kokemusta johtamisesta, kehittämisestä ja kouluttamisesta.

Lue lisää

Sairaanhoitajaopiskelijat eri puolilla maailmaa – samanlaisia, mutta silti niin erilaisia
29.10.2019
Aija Ahokas, Eila-Sisko Korhonen, Leena Rekola

Sairaanhoitajaopiskelijoita on tutkittu Metropolia ammattikorkeakoulussa sekä kolmessa kumppanikorkeakoulussa Sri Lankassa, Kiinassa ja Japanissa. Tutkittaessa eri maiden opiskelijoiden taustatekijöitä, tuli esiin tilastollisesti merkittäviä eroja. Tässä blogimerkinnässä kuvaamme tutkittujen taustatietojen eroavuuksia eri maiden välillä tarkastellen ikää, sukupuolta, siviilisäätyä sekä työskentelyä opintojen ohessa. Kuvaamme myös kunkin maan asiantuntijoiden reflektointia tuloksista.  Opiskelukulttuuri on sidoksissa yhteisön normeihin Tavolacci, Delay, Grigioni, Déchelotte & Ladner (2018) tutkimuksen mukaan sairaanhoitajaopiskelijoilla on jo opiskeluaikana kolmivuorotyöhön ja työn vaativuuteen liittyviä hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavia  riskitekijöitä enemmän kuin muilla terveysalan opiskelijoilla. Siksi olisi tärkeää, että hoitotyön opetuksessa ja opiskelijoiden ohjauksessa otetaan huomioon opiskelu- ja työstressin sekä kolmivuorotyön aiheuttamat haasteet  terveyskäyttäytymiselle. Sairaanhoitajaopiskelijoita tulisi tukea koulutuksen aikana terveyskäyttäytymiseen, joka edistäisi terveyttä ja hyvinvointia, opintoja ja myöhemmin työssä jaksamista. Tulevassa ammatissaan opiskelijat toimivat terveyskäyttäytymisen  roolimalleina väestölle ja ohjaavat sekä opastavat asiakkaitaan elämäntapamuutoksissa ja terveyden edistämisessä (Klainin-Yobas & al. 2015 ja Tavolacci & al. 2018). Ohjauksen uskottavuuden näkökulmasta on tärkeää, että myös ohjaaja itse osoittaa omaavansa terveet elämäntavat  (Shiver & Scott-Stiles 2000, Bryer & Cherkis & Raman 2013). Havaintoja Suomesta Ajantasainen tieto opiskelijoiden elämäntilanteesta auttaa opiskelijahyvinvointipalvelujen kehittämisessä. Seuraavia havaintoja on kertynyt suomalaisten opiskelijoiden parista: Viime vuosien aikana lähiopetuksen määrä on vähentynyt ja opiskelu on siirtynyt entistä enemmän verkko-ja digipainotteiseksi opiskeluksi.  Opiskelijoiden työskentely omissa opiskelijaryhmissään on pienentynyt ja siten ryhmistä ja omilta opettajilta saatava tuki on vähentynyt.  Tietokoneriippuvainen elämäntapa on vähentänyt arkiliikuntaa ja lisännyt niska- ja hartiaseudun ongelmia ja muuta fyysistä kuormitusta.  Opiskelijoiden opiskelu- ja elämäntilanteet ovat muuttuneet viime vuosina, ja yhä useampi opiskelija tekee töitä opintojensa ohessa rahoittaakseen opiskeluaan, mikä lisää stressiä. Vertailua neljän maan sairaanhoitajaopiskelijoista Metropolia ammattikorkeakoulu osallistui tutkimushankkeeseen, jossa kerättiin aineistoa neljästä eri korkeakoulusta: International Institute of Health Sciences (Sri Lanka) Peking University School of Nursing (Kiina) The University of Tokushima (Japani) Metropolia AMK (Suomi) Tutkimushankkeen aiheena oli sairaanhoitajaopiskelijoiden terveyskäyttäytyminen. Tarkoituksena oli kartoittaa opiskelijoiden: terveyskäyttäytymistä elintapoja terveys- ja elämäntilannetta terveyspalvelujen ja terveysneuvonnan käyttöä sosiaalista tukea motivaatiota hoitotyön koulutuksessa kutsumusta sairaanhoitajaksi Vastauksia kyselyyn saatiin yhteensä 795 opiskelijalta. Kysely sisälsi sekä määrällisiä että laadullisia kysymyksiä.  Suomalaisopiskelijoilla laajin ikähaarukka Vertailututkimuksen kyselyyn vastanneista opiskelijoista suurin osa oli ensimmäisen ja toisen lukuvuoden opiskelijoita (68% n=540) ja   iältään 18-27 vuotta (63%, n=504). 28-32 vuotiaita oli 27% (n=219) ja yli 48 vuotiaita 4% (n=34). Suurin osa oli ensimmäistä ammattiaan opiskelevia nuoria. Suomessa opiskelijoiden ikä vaihteli eniten. Suomalaiset opiskelijat olivat iältään 18-48 vuotiaita. Sen sijaan Kiinassa ja Japanissa opiskelijat olivat suurimmalta osalta 18-22 vuotiaita. Sri Lankassa pääosa opiskelijoista on 22-32 vuotiaita. Erot opiskelijoiden iässä maittain tarkasteltuna ovat tilastollisesti erittäin merkitseviä (p=0.000). Sukupuolittuneisuus vallitsee yhä Tutkimus paljasti, että sairaanhoitajaopiskelijat olivat kaikissa maissa pääsääntöisesti naisia (83% n=667). Miehiä oli vain 17% (n= 127). Opiskelijoista miehiä oli eniten Kiinassa (n= 69/200), Japanissa vastaajista oli miehiä vain kahdeksan. Sri Lankassa ja Suomessa miesopiskelijoita oli kummassakin 25/200 opiskelijasta. Erot olivat tilastollisesti erittäin merkitseviä (p=0.000) maittain. Opiskelevat nuoret harvemmin avioliitossa Kyselyn perusteella lähes kaikki (83% n=661) opiskelijat olivat naimattomia. Avioliitossa opiskelijoista oli 16% (n=126). Suomessa avioliitossa elävien opiskelijoiden määrä oli muita maita suurempi (n=108/202). Tätä selittänee, että suomalaiset opiskelijat olivat iältään vanhempia ja ikäjakauma moninaisempi. Noin puolet opiskelijoista (55% n=436) ilmoitti elävänsä yhdessä perheen kanssa. Japanissa ja Kiinassa opiskelijoista lähes puolet, Sri Lankassa lähes kaikki ja Suomessa vain muutama eli perheen kanssa. Erot maiden välillä olivat tilastollisesti erittäin merkitseviä (p=0.000). Opintojen ja palkkatyön yhdistäminen vähäistä Neljää maata vertailtaessa, kaikista opiskelijoista pieni määrä teki opiskelun ohella kokopäivätyötä (n=96/795) ja noin puolet keikkatyötä. 40% opiskelijoista ei työskennellyt palkallisessa työssä opintojen aikana. Maittain tarkasteltuna Kiinassa (n=134/200), Japanissa (n=134/193) ja Sri Lankassa (n=101/200) opiskelijaa ilmoitti, että he eivät tee palkkatyötä opintojen aikana. Suomessa opiskelijat tekivät jonkin verran muita maita useammin keikkatyötä (n=148/202). Mitä tutkimustulokset merkitsevät eri maissa? Pyysimme hankkeessa mukana olevia henkilöitä reflektoimaan vertailututkimuksessa esiin tulleita eroja. Alla kumppanikorkeakoulujemme yhteyshenkilöiltä saatuja kommentteja eroihin liittyvistä näkökulmista. Kiina Kiinassa hakeudutaan perinteisesti korkeakouluun suoraan lukion jälkeen. Siksi suurin osa opiskelijoista on iältään 18-20 vuotiaita. Viime vuosina sairaanhoitajakoulutus on kehittynyt nopeasti ja yhteiskunnassa on syntynyt tarve erityisesti miessairaanhoitajille. Samaan aikaan perinteisen ajattelun muutoksen myötä, enää ei ajatella, että vain naiset voisivat hakeutua sairaanhoitajiksi. Siksi sairaanhoitajakoulut ovat lisänneet kiintiöitä ja yhä useammat miehet hakeutuvat opiskelemaan alaa. Japani Japanissa opiskelijat valmistuvat lukiosta maaliskuussa, jolloin he ovat yleensä 18-vuotiaita.  Sen jälkeen he aloittavat yliopisto-opiskelunsa huhtikuussa. Yleensä japanilaiset sairaanhoitajaopiskelijat ovat iältään 18-22 vuotiaita. Japanissa ajateltiin aiemmin, että sairaanhoito olisi naisten työtä, ja tämä ajattelu on edelleen voimassa. Kuitenkin, myös miesten määrä on alalla lisääntynyt.  Japanissa on työssäkäyviä sairaanhoitajia yhteensä 1 210 665, ja heistä miehiä 84 193. Miehiä on yhteensä 6,63 % kaikista sairaanhoitajista, lähihoitajista ja terveydenhoitajista (Survey by the Ministry of Health, Labor and Welfare, 2016).   Japanissa miesten hakeutuminen hoitotyöhön lisääntyi vuonna 1985 sen jälkeen, kun laki miesten ja naisten yhtäläisistä työllistymismahdollisuuksista perustettiin. Kyseinen laki “Equal Employment Opportunity of Men and Women ” kieltää miesten ja naisten välisen syrjinnän työpaikoilla ja kohtelee heitä tasa-arvoisesti palkkaamisen, palkankorotuksen, koulutuksen, eläkeiän ja eläkkeelle siirtymisen suhteen. Tokushiman yliopistossa sairaanhoitajakoulutuksen aloitti vuonna 2018 kaksi ja vuonna 2019 kolme miesopiskelijaa, naisopiskelijoita kumpanakin oli vuonna 70. Sri Lanka Myös Sri Lankassa sairaanhoidon opiskelijat ovat nuorempia kuin Suomessa.  Sri Lankassa julkisen sektorin oppilaitokset rekrytoivat 18–22-vuotiaita opiskelijoita, joista sairaanhoitajakoulutuksessa miesopiskelijoita on 5% standardien mukaisesti. Yksityisissä oppilaitoksissa ei ole tällaista standardia miesopiskelijoiden määrästä. Suomi Suomessa opiskelijat voivat aloittaa korkeakouluopinnot joko suoraan lukion tai vaihtoehtoisesti peruskoulun jälkeisen toisen asteen koulutuksen ja usean vuoden työkokemuksen jälkeen. Suomessa myös kannustetaan aikuiskoulutukseen ja sairaanhoitajatutkinnoissa on oma erillinen linja aikuisopiskelijoille. Monet aikuiset ammatinvaihtajat haluavat hakeutua ihmisläheiseen ammattiin. Itsenäistyminen, opiskelu ja asuminen Kiina Lukion jälkeen kiinalaiset opiskelijat tulevat yliopistoon kaikkialta maasta. Kiina on iso maa ja väestömäärä on suuri, ja vain muutamat paikalliset opiskelijat voivat jatkaa asumistaan perheidensä kanssa.  Vuokra kampuksilla on yleensä halvempaa kuin kampusten ulkopuolella, josta olisi vaikeampaa löytää asunto. Siksi suurin osa opiskelijoista asuu asuntolassa opintojensa aikana. Japani Japanissa Tokushiman yliopiston opiskelijat tulevat usein Tokushiman prefektuurin ulkopuolelta, joten he asuvat itsenäisesti poissa kotoa tai asuvat yliopiston asuntolassa. Myös opiskelijat, jotka tulevat Tokushiman prefektuurista, usein asuvat itsenäisesti, etenkin jos he tulevat kaupungin ulkopuolelta ja siten kaukaa yliopistosta. Sri Lanka Sri Lankassa melkein kaikki opiskelijat asuvat kotona. Opiskelijoilla on mahdollisuus asua kotona tai muuttaa sairaanhoitajakoulujen yhteydessä olevaan asuntolaan. Asuntolassa ei kuitenkaan ole pakko asua. Sri Lankassa opiskelijat valitsevat yleensä perinteisesti kotona asumisen. Suomi Suomessa opiskelijat pyrkivät itsenäistymään ja muuttamaan kotoa varhain. Lisäksi Metropolian opiskelijat tulevat eri puolelta Suomea, joten asuminen pois kotoa on opiskelijoille tyypillistä. Opintojen rahoittaminen Kiina Kiinalaisista opiskelijoista suurin osa keskittyy opiskeluunsa perheen tukemana tai valtion tuella, eivätkä he siksi tee töitä opintojensa aikana. Jotkut opiskelijat voivat kuitenkin työskennellä osa-aikaisesti omien taloudellisten tarpeidensa ja henkilökohtaisten intressiensä vuoksi. Vain pieni määrä opiskelijoita työskentelee kokopäiväisesti.  On huomattava, että useimmilla kiinalaisilla opiskelijoilla ei ole työkokemusta ennen yliopisto-opiskeluaan, johtuen yliopistojen pääsykoejärjestelmän ja osittain myös perinteisten arvojen takia. Japani Opintojen rahoittamisesta ei ole tarjolla paikallisen asiantuntijan tulkintaa. Sri Lanka Sri Lankassa opiskelijat opiskelevat kokopäiväisesti. Sen takia opiskelijoille ei ole sallittua toimia muussa ammatissa edes osa-aikaisesti. Suomi Suomessa korkeakouluopiskelijat yleensä tekevät töitä opiskelunsa ohessa. Tätä selittää myös asuminen poissa kotoa, kalliit vuokrat ja elinkustannukset pääkaupunkiseudulla. Lisäksi nuoret eivät halua ottaa opintolainaa ja velkaantua jo opiskelujensa aikana. Päätelmät Vaikka tilastollisesti merkittäviä eroja opiskelijoiden taustasta löytyikin, silti myös samanlaisuuksia löytyi. Kaikki opiskelivat samaa ammattia, ja suurin osa opiskelijoita olivat naisia. Suomalaiset opiskelijat erottuivat joukosta siten, että he työskentelivät enemmän opintojensa aikana ja asuivat yksin poissa kotoa sekä heidän ikäjakauma oli muita maita suurempi. Eroavaisuuksia selittivät kulttuuriset lähtökohdat. Voidaankin todeta, että vaikka opiskelijat olivat samanlaisia, he ovat silti niin erilaisia. Lähteet Bryer, J., Cherkis, F., Raman, J. 2013. Health-Promotion Behavior of Undergraduate Nursing Students: A Survey Analysis. Nursing Education Perspectives. Vol. 34(6), 410-415. Klainin-Yobas, P., He, H-G., Lau, Y. 2015. Physical fitness, health behaviour and health among nursing students: A descriptive correlational study. Nurse Education Today. 35, 1190-1205. Shiriver, C.B., Scott-Stiles, A. 2000. Health Habits of Nursing versus Non-nursing Students: A Longitudial Study. Journa of Nursing Education. Vol. 39 (7), 308-314. Survey by the Ministry of Health, Labor and Welfare, 2016 (Japan) Tavolacci. M.P., Delay, J., Grigioni, S., Déchelotte, P., Ladner, J. 2018. Changes and specificities in health behaviors among healthcare students over an 8-year period. PLoS ONE 13(3):e0194188 Kirjoittajat: Aija Ahokas työskentelee koulutusviennin asiantuntijana Metropolian Jatkuvan oppimisen palveluissa sekä lehtorina terveyden osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, sairaanhoidon opettaja ja erikoissairaanhoitaja. Hänellä on useiden vuosien ajalta työkokemusta sekä oman alansa työskentelystä ulkomailla, että toimimisesta kansainvälisissä projekteissa projektipäällikkönä. Kansainväliset verkostot, kansainvälinen yhteistyö ja koulutusvienti ovat lähellä hänen sydäntään. Eila-Sisko Korhonen työskentelee tutkimus- ja kehitystyön lehtorina Metropolian terveyden osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan filosofian tohtori, terveydenhuollon maisteri ja erikoissairaanhoitaja. Hänellä on vuosien kokemus terveydenhuollon ja sen koulutuksen tutkimus-, kehitys- ja hanketoiminnasta. Hyvä ja eettinen hoito ja sen kehittäminen ja koulutus ovat hänen sydämen asioitaan. Leena Rekola työskentelee TKI-yliopettajana Metropolian terveyden osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan filosofian tohtori, terveydenhuollon maisteri ja erikoissairaanhoitaja.  Hänellä on pitkä kokemus TKI hanketyöstä hankkeiden elinkaaren eri vaiheissa. Tutkimus- ja kehittämistyö saa hänet aina innostumaan.

Lue lisää

Projektin sisäinen viestintä on vuorovaikutusta
22.10.2019
Milla Åman Kyyrö

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioprojektit muodostavat projektin elinkaaren ajaksi projektiryhmän, jossa toimii osallistujia eri organisaatioista. Projektipartnerit ja projektin vastuullinen vetäjä työskentelevät yhdessä projektin perustamisessa asetettua tavoitetta kohti. Yhteistyön onnistumisen eli projektin tavoitteiden saavuttamisen edellytys on hyvä vuorovaikutus toimijoiden kesken. Hyvin toteutettu sisäinen viestintä sujuvoittaa työn edistymistä ja samalla kehittää luottamusta projektin osallisten kesken. Tiedonvaihto ja epävirallisempien kuulumisten läpikäynti ovat molemmat hyviä syitä olla vuorovaikutuksessa. Projektin onnistuminen on kiinni ihmisistä, jotka tekevät projektissa työtä. Heidän keskinäiset suhteensa luovat merkittävällä tavalla projektin työilmapiiriä. Välineiden valinta kaikki osalliset huomioiden Projektin käynnistyessä on hyvä sopia yhteisesti sellaiset yhteydenpitovälineet ja -tavat, joihin kaikilla projektin osallistujilla on mahdollisuus vaivatta osallistua. Projektin sisäistä viestintää tapahtuu esimerkiksi seuraavissa muodoissa: Puheviestintä Kasvokkain tai etäyhteydellä säännönmukaiset, koko ryhmää koskevat kokoukset säännönmukaiset, pienempää alatyöryhmää koskevat kokoukset tarpeen mukaan sovittavat tapaamiset säännönmukaiset tai tarpeen mukaan sovittavat puhelut Kirjallinen ja kuvallinen viestintä sähköpostit pikaviestimet, appit ja chatit kirjallinen raportointi yhteistyöstöalustoilla yhteydenpitokanavat rahoittajiin Pääasiallisen sisäisen viestinnän välineen valinta ei aina ole helppoa. Sähköpostiruuhkasta ei pidä kukaan. Pikaviestimet voivat houkuttaa projektipulinan saamiseksi mobiililaitteeseen. Eri organisaatiot esimerkiksi tulkitsevat EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR) eri tavoin. Tämä saattaa vaikuttaa käytettävien pilvipalveluiden tai ohjelmistojen valintaan. Toisille ei käy Slack, kaikille ei ole hankittu Microsoftin Teams-lisenssiä, joillakin Skype ei vain suostu toimimaan kunnolla. Ennakointi ja yllätykset Projektissa sisäistä viestintää tapahtuu suunnitellusti, säännönmukaisesti, päivittäin ja myös yllättäin. Projektin toimintaa suunnitellaan toki ennalta. Kalentereihin varataan ajoissa projektiryhmän ja ohjausryhmän säännönmukaiset kokoukset. Etenkin kansainvälisten hankkeiden osalta riittävä ennakointiaika on välttämätöntä. Projektiryhmän työ etenee harvoin täysin ennalta suunnitellusti. Projektipartnerien tulee tietää, millä välineillä projektin vastuuhenkilöt parhaiten tavoittaa. Tämä on välttämätöntä erityisesti äkillisissä, yllättävissä tapauksissa. Ei pelkkää puurtamista Projektipartnerit tulevat toistensa kanssa tutuiksi ensin työroolinsa kautta. Projektin elinkaaren kestäessä yleensä vähintään vuoden, hiljalleen myös työroolin takana olevat persoonat alkavat tulla esiin. Projektityössä on mahdollisuus päättää keskittyä vain tosiasioihin ja suoritteisiin. Kyse on kuitenkin ihmisistä ja heidän välisestä vuorovaikutuksesta. Projektin aikana on mahdollista myös kohottaa toimintaan osallistuvien tunnetta yhteistyön merkityksestä myönteisellä ja kiittävällä viestintätyylillä. Kuten kulttuurituottaja Mira Simsiö on opinnäytetyönsä pohjalta Osuma-hankkeeseen kirjoittamassaan blogimerkinnässä painottanut, "Jos hankkeella on motivoituneet projektinvetäjät, jotka perehdyttävät ja ovat läsnä työntekijöille projektinhallintatyökalujen tai minkä tahansa kysymysten edessä, vievät he luultavasti herkemmin opittuja yhteisiä käytäntöjä eteenpäin." Toisin sanoen, aluksi vuorovaikutustyylin muodostumista hallitsevat he, jotka projektia vetävät tai ovat yhteisissä hetkissä eniten äänessä. Mutta lopulta vastuu vuorovaikutuksen kehittymisestä on jokaisella projektiin osallistuvalla. Kirjoittaja on toiminut Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeissa vuodesta 2008 alkaen niin viestijän kuin projektipäällikön rooleissa. Lue myös Mira Simsiö: Hankkeen sisäisen viestinnän onnistumisen salaisuus voi piileskellä asenteessa, linkki Osuma-hankkeen blogimerkintään.

Lue lisää

Yritysyhteistyö innovaatio-opinnoissa
15.10.2019
Anna-Stina Tähkävuori

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden tutkintoihin kuuluu paljon oman alansa teoriaa ja vielä enemmän tiedon soveltamista käytäntöön. Tavoitteena on antaa vastavalmistuneille paitsi tutkintotodistus ja ammatillinen osaaminen omalla alallaan, myös valmiuksia työelämän kehittämiseen. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden työelämäyhteistyön yhtenä muotona ovat innovaatio-opinnot, jossa eri alojen yritykset antavat opiskelijaryhmille konkreettisia kehittämishaasteita. Innovaatioprojektit eivät ole alihankintaa, vaan opintoprojekti, jonka tulokset eivät ole etukäteen tiedossa. Innovaatioprojektien avulla opiskelijat pääsevät harjoittelemaan hanketoimintaa ja työelämäyhteistyötä matalalla riskillä. Onnistunut yhteistyö syntyy kokemuksen kautta Opiskelijoilla on yleensä taito tarkastella asioita täysin erilaisin silmin verrattuna yrityskumppaneiden edustamalla alalla toimiviin, vakiintuneisiin asiantuntijoihin. Parasta antia osallistujille onkin nähdä opiskelijoiden innostuneisuus ja kiinnostus innovaatiotyössä käsiteltyjä aiheita kohtaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun monialaiset innovaatio- eli MINNO -projektit ovat kaikille opiskelijoille pakollisia opintoja, jossa yhdistetään oppiminen tuotekehitys- ja innovaatioprosessiin. Erilaiset projektit antavat mahdollisuuden avoimeen vuorovaikutukseen ja jatkoyhteistyöhön. Mukaan tulevat työelämäkumppanit voivat luottaa siihen, että laajan innovaatio-opintojakson ohjaus hoidetaan ammattimaisesti. Silti ensi kertaa mukaan tulevat yritykset eivät välttämättä osaa arvioida, mihin opiskelijoiden innovaatiotyö johtaa. Kysymyksiä saattaa tulla siitä, kuinka paljon yrityksen työaikaa tarvitaan haasteen ratkaisun etenemiseen, kuinka lennokkaasti opintojen puitteissa uskalletaan innovoida tai ehditään paketoida valmista ratkaisua. Oppilaitosten ja yritysten työskentelyn rytmit eroavat suuresti toisistaan. Ammattikorkeakoulujen ajanlasku kulkee lukuvuosissa, yritysten vuosineljänneksissä. Jotta yritykset saadaan mukaan kehittämishaasteiden antajiksi, tehdään paljon valmistelua ja ennakkotyötä. Vakiintuneita yhteistyökumppaneita kertyy onnistuneiden yhteisten kokemusten kautta. Seitsemän viikon innovaatio-opintojakson aikana syntyvät innovaatiot eivät vielä ole valmiita tuotteita, harvemmin täysin valmiita prototyyppejäkään. Parhaiden innovaatioiden jatkokehittely voi edetä esimerkiksi seuraavassa innovaatioprojektissa tai yritys voi ottaa vastuulleen innovaation jatkokehittelyn edistämisen omassa organisaatiossaan. Innovaatioprojekteja ajatellen on hyvä huomioida, että projekti tulisi olla määritelty jo alussa riittävän tarkasti ja tiiviisti, jotta seitsemässä viikossa saadaan aikaan toimivia ratkaisuja. Opiskelijoiden oivalluksista innovaatioihin Metropolian älykkään liikkumisen innovaatiokeskittymän kautta syksyn 2019 MINNO-opintojakson toteutukseen löytyi useita yhteistyökumppaneita. Osallistuvien yritysten tietoon mahdollisuus hyödyntää opiskelijatiimejä innovaatiotyössä oli saatettu jo keväällä 2019, kun Jätkäsaari Smart Mobility -hanke järjesti innovaatiotyöpajan yhteistyöyrityksilleen. Työpajassa kehitettiin aiheita innovaatioprojekteille liikkumisteeman ympäriltä. Työpajan päätteeksi yritykset saivat valita projektin, johon lähtevät mukaan työelämäkumppaniksi. Ennakkoluulottomasti kyytiin hyppäsivät liikenteen alalla toimivat yritykset Veho, Rolan ja Samocat Sharing Oy. Sosiaali- ja terveysalan tutkinto-ohjelmien opiskelijoista koostunut opiskelijajoukko pääsi näin ratkomaan yritysten antamia, erilaisia liikkumisen alan haasteita. Useimmille opiskelijoille erilaiset liikkumisen palvelut eivät olleet tuttuja entuudestaan projektin alkuvaiheessa. Meillä kaikilla on kuitenkin tarve liikkua, huolimatta esimerkiksi iästä, sukupuolesta tai digitaidoista. Sen vuoksi liikkumisen tulisi olla tasa-arvoista kaikille ihmisille myös liikenteen palvelutarjonnan näkökulmasta. Tulevaisuuden liikenne luo uudenlaisia mahdollisuuksia yhä monipuolisemmille liikkumispalveluille. Innovaatioprojekteja aloitettaessa koettiin suurena mahdollisuutena, että eri alojen opiskelijat paneutuivat liikkumispalveluiden haasteisiin. Opiskelijat loivatkin lopulta kymmenen erilaista innovaatiota yritysten esittämien haasteiden pohjalta. Yhteistyössä syntyneet innovaatiot yllättävät Työelämäkumppanien edustajat olivat innovaatioprojektien tuloksia kuullessaan aidosti hämmästyneitä opiskelijatiimien innovatiivisuudesta ja saivat kokemuksen, joka kannustaa tekemään yhteistyötä jatkossakin. Muutamasta projektista onnistuttiin saamaan konkreettisia jatkotoimenpiteitä työelämäkumppaneiden kanssa. Kaikkien projektien tulokset ovat jalostettavissa uusiksi, kehitettäviksi palveluiksi - tai ainakin ovat aihioita sellaisille. Tulevaisuuden liikkumisratkaisut, autojen yhteiskäyttöisyys ja liikenteen yhteiskäyttöpalvelut olivat teemoina Vehon projekteissa. Projektin tuotoksena opiskelijat synnyttivät esimerkiksi seuraavia innovaatioita: Palkitseminen vihreistä valinnoista. Veholle kehitetty palkitsemisjärjestelmä, jossa palkitaan kuluttajat tai yritykset kevyen liikenteen tai joukkoliikenteen valinnoista. Autojen vertaisvuokraussovellukset. Niiden avulla tuodaan esimerkiksi liftaus 2020-luvulle.  Työpaikkakyyditykset yksityisautoilun vähentämiseksi. Autojen yhteiskäyttöisyys lähtee liikkeelle aina yksilön valinnoista. Parhaimmillaan myös työnantajat tukevat toiminnallaan työntekijöidensä työmatkailua, tarjoamalla työpaikkakyydityksiä. Samalla heillä on mahdollisuus parantaa omaa työnantajaimagoaan.  Liikkumispalveluiden tavoitettavuuden parantaminen kaupungin laitamille oli yhden innovaatioprojektin aiheena. Tavoitteena oli kehittää innovaatioita ja ratkaisuja viiden erilaisen opiskelijaryhmän voimin.  Seuraavia innovaatioita syntyi: Samocat Sharing Oy:lle toteutettu projekti, jossa yrityksellä oli valmiina konkreettinen tarve saada sähköpotkulaudat liikenteeseen myös Tuusulan ja Keravan alueille. Opiskelijaryhmä toteutti projektissa kartoituksen asemien paikoista. Kimpassa -sovellus, jossa keskityttiin autojen yhteiskäyttöisyyteen ja pyrittiin ratkomaan aikaisemmissa vastaavan tyylisissä kokeiluissa havaittuja ongelmia ja haasteita. Parempi reitti, jossa haastettiin nykyiset jo olemassa olemat reittisovellukset palvelemaan yhä monipuolisemmin ja yhtenäisemmin, jotta asiakkaan on mahdollista valita hinnan ja matkan pituuden perusteella parhaiten soveltuva reitti. Palvelua olisi mahdollista kehittää edelleen esimerkiksi hiilijalanjälkimittarin avulla Superliityntä, joka kannustaa ihmisiä jättämään autonsa kauemmaksi keskustasta tarjoamalla erilaisia palveluita liityntäpysäköinnin yhteyteen aina perinteisistä pysäköinti- ja huoltoasemapalveluista aina erilaisiin kauppakassi- ja mukavuuspalveluihin. HSL Move -sovellus, esittelyvideo Youtubessa. Sovellus, jossa on mahdollista kerätä pisteitä ja ansaita pieniä palkintoja siirtämällä kaupunkipyöriä asemilta toiselle. Kirjoittaja on Jätkäsaari Smart Mobility -hankkeen projektipäällikkö Metropoliassa ja on työssään vahvasti tekemisissä ammattikorkeakoulun hanketoiminta-opiskelija-yritysyhteistyön käytäntöjen kehittämisessä. Kirjoittaja Anna-Stina Tähkävuori toimii Metropolia Ammattikorkeakoulun älykkään liikkumisen innovaatiokeskittymässä Jätkäsaari Smart Mobility -hankkeen projektipäällikkönä. Koulutukseltaan hän on insinööri (YAMK). Vapaa-aika kuluu perheen kanssa ja omakotitaloprojektia viimeistellen.

Lue lisää

Robottibussikokeilut Helsingissä tuottavat arvokasta tietoa
8.10.2019
Eetu Rutanen

Helsingissä on viime vuosina kokeiltu robottibussien käytettävyyttä avoimessa ympäristössä muun liikenteen seassa. Pitkäkestoisten testijaksojen aikana tavoite on ollut tutkia pienten, itseajavien sähkökäyttöisten ajoneuvojen hyödyntämistä osana kestävämpiä joukkoliikenneratkaisuja. Robottibussit voisivat toimia täydentävänä julkisen liikenteen palveluna, tarjoten runkolinjoille yhdistäviä lyhyen matkan kyytejä harvemmin liikennöidyiltä alueilta. Kokeiluilla on tarkasteltu, voisivatko robottibussit täydentää nykyistä joukkoliikennettä kaupungissa. Automaattisen julkisen liikenteen on ajateltu tulevaisuudessa tuottavan kustannustehokasta palvelua. Tavoitteena on houkutella yksityisautoilijoita siirtymään joukkoliikenteen käyttäjiksi vahvistamalla matkaketjua erilaisin liikkumisvaihtoehdoin. Robottibussin reitin valinta ja ohjelmointi Erilaisten Helsinkiin toivottujen reittivaihtoehtojen joukossa on ollut ideoita, joita ei ole vielä voitu toteuttaa robottibussiteknologian toimintavarmuuteen vaikuttavien reunaehtojen vuoksi. Ongelmia käytössä olleen robottibussimallin kulkemiseen voivat aiheuttaa reitin varrella: Metsäisyys, vapaasti liikkuvat pensaat ja puut, jotka ajoneuvo tulkitsee esteiksi Vähäiset kiintopisteet, joita ajoneuvo tarvitsee paikantaakseen itsensä sen kulkiessa reitillään Mäkisyys, jyrkkä maasto Turhan vilkkaasti liikennöity risteys Liian kapeat kadut tai liikaa kadunvarteen pysäköityjä autoja Lisäksi on huomioitava, ettei hitaasti etenevällä ajoneuvolla pidä häiritä liikaa muuta liikennettä - etenkään joukkoliikennettä, jonka tarjonta Helsingissä on kattavaa. Robottibussin reitti tehdään ajamalla se robottibussilla läpi, keräten karttadataa bussin omilla LiDAR-tutkilla. Vaihtoehtoisesti reittiä ajetaan henkilöautolla, jolloin tallennetaan kolmiulotteista karttadataa henkilöauton katolle asennetulla Mobile Mapping Systemillä (mobiili kartoitusjärjestelmä) Reitti ohjelmoidaan robottibussin tietokoneelle ajamalla reittiä useasti läpi, ohjelmoiden erikseen muun muassa risteysalueet, suojatiet ja bussipysäkit, nopeutta pikkuhiljaa kasvattaen. Liikennöinti voidaan aloittaa muutama viikko valmistelujen jälkeen. Vauhtierot tukkivat kaistat Itä-Helsingissä, Kivikossa keväältä 2018 alkaen suoritetulla testijaksolla ranskalaisvalmisteinen Navya Autonom Shuttle -robottibussi ajoi noin kahden kilometrin mittaista reittiään maksiminopeudella 18 km/h. Bussia liikennöi Metropolia Ammattikorkeakoulu. Reitti osoittautui haasteelliseksi nykyiselle automaattibussiteknologialle. Erityisen haastavaksi osoittautuivat vauhtierot robottibussin ja muun liikenteen välillä. Robottibussin perässä roikkui usein letka muita tienkäyttäjiä, ja hermostuneena autoilijat tai tiellä kulkevat kuorma-autot tekivät tiukkoja ohituksia vaarallisissakin paikoissa. Ajoneuvojen palatessa robottibussin eteen samalle kaistalle, bussi jarrutti melko voimakkaasti lisäten peräänajon riskiä. Jarrutuksia välttääkseen, ohitustilanteissa robottibussin sisällä oleva turvakuljettaja (operaattori) otti bussin aina manuaalisesti hallintaan, mikä vähensi automaattisessa tilassa ajettua ajomäärää. Näin käytännössä selvisi, ettei Kivikon kaltainen nopeamman aluerajoituksen (50 km/h) reitti sovellu vielä tämän hetken tekniikalle. Reittiopas auttaa löytämään robottibussin luo Ensimmäisenä Suomessa, Kivikon robottibussilinjan reitti- ja aikataulutiedot olivat näkyvissä Helsingin Seudun Liikenteen reittioppaassa. Kuten muillakin linjatunnuksilla, postinumeroalue määritti linjan numeron ja perään annettiin kirjain R eli robotti. Näin syntyi linja 94R . Testijakso sijoittui toukokuun puolivälistä marraskuun puoliväliin, jolloin 94R ajoi arkisin aikataulun mukaisesti. Puolen vuoden aikana robottibussille kertyi: 1564 lähtöä 516 operointituntia 96 operointipäivää 1294 matkustajaa Kokeilujakso tuotti arvokasta tietoa robottibussin soveltuvuudesta joukkoliikenteen täydentäjäksi. Rakennustyömaa reitin varrella, kova sade ja kylmä ilma ajokauden loppua kohden tuottivat häiriöitä robottibussin liikennöintiin. Kokeilu tuotti kuitenkin runsaasti kiinnostusta kansallisesti ja kansainvälisesti. Kokeilemaan tulleet matkustajat olivat iloisia ja innoissaan. Kokeilu oli maksuton ja kaikille avoin. Matkustajilta kerättiin palautetta. Metron läheisyys houkuttaa kokeilemaan Johtopäätöksenä ensimmäinen vuoden kokeilusta vahvistui ajatus, että robottibussi kiinnostaa päivittäisenä liikkumisratkaisuna, jos kulkuvälineen toimintavarmuus paranee sekä reitti ja aikataulut palvelevat yksilön liikkumistarpeita. Keväältä alkaen robottibussi 26R on ajanut testireitillään Kalasatamassa Rolan oy:n liikennöimänä. Vaikka ympäristö on osoittautunut Kivikkoon verrattuna sopivammaksi, Kalastamassakaan ei ole ongelmilta säästytty. Alueen runsaista rakennustöistä johtuen muuttuva liikennöintiympäristö on aiheuttanut ongelmia bussin paikantamisen osalta, jolloin se ei ole tietyissä kohdissa pysynyt täysin ajolinjallaan. Kadunvarteen pysäköidyt autot tuottavat ajoittain pulmia niiden ollessa pysäköitynä hieman sallitun alueen ulkopuolelle, tai välillä sallitun alueen sisäpuolellakin. Operaattorin on tällöin puututtava ajoon ja ohitettava pysäköidyt autot tai muut esteet manuaalisesti. Kalasataman kokeilu on saavuttanut suurta suosiota, sillä reitti metron läheisyydessä on helposti Helsingin keskustasta saavutettavissa. Paikalliset ja kauempaa tulleet matkustajat ovat ottaneet robottibussikokeilun omakseen. Alueen iäkkäämmät asukkaat ovat kiitelleet robottibussia kauppareissujensa keventymisestä. Robottibussikokeilu linjatunnuksella 26R jatkuu marraskuun 22. päivään saakka, mikäli säät sallivat. Kokeilut on toteutettu osana mySMARTLife-hanketta, robottibussin pilotoinnit on suoritettu Helsinki RobobusLine -projektissa. Kirjoittaja on hankkeiden projektipäällikkö Metropoliassa. Kirjoittaja Eetu Rutanen toimii projektipäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulun Älykkään liikkumisen innovaatiokeskittymässä. Robottibussihankkeiden parissa hän on työskennellyt vuodesta 2016, jolloin tehtiin Suomen ensimmäiset tieliikennekokeilut robottibusseilla osana SOHJOA-hanketta. Koulutukseltaan hän on auto- ja kuljetustekniikan insinööri (AMK). Vapaa-aikanaan Eetu pelaa koripalloa ja käy boulderoimassa. Erinäiset TV-sarjat ja elokuvat vievät myös ison osan ajasta.

Lue lisää

Virtual Writers’ Room nuorten käsikirjoittajien tukena
1.10.2019
Jussi Linkola

Virtual Writers´Room -hankkeen tavoitteena on kouluttaa nuoria, vaikeassa työllistymistilanteessa olevia käsikirjoittajia työskentelemään käsikirjoitusryhmissä. Tämä uudenlainen koulutus antaa 6Aika-kaupunkien (Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku ja Oulu) nuorille käsikirjoittajille mahdollisuuden kehittää ryhmä- ja sarjakirjoittamisen osaamista sekä digitaalisten työvälineiden käyttöä. Kaksivuotisen hankkeen aikana kehitettävällä Virtual Writers´ Room -metodilla voidaan siirtää perinteinen writers´ room virtuaaliseen tilaan ja näin mahdollistetaan käsikirjoitusryhmän työskentely pitkienkin etäisyyksin päästä. Lisäksi hankkeessa järjestetään Master Class –tapahtumia, joissa nostetaan esille sarja- ja ryhmäkirjoittamisen ajankohtaisia teemoja. Tapahtumissa kohtaavat käsikirjoittajat, tuotantoyhtiöt, rahoittajat ja alan oppilaitokset. Virtual Writers’ Roomin blogista voi kurkistaa viimeisimpään Master Class -tilaisuuteen, joka pidettiin torstaina 5.9.2019 osana Helsinki Script -seminaarin työpajapäivää. Tilaisuudessa pääkirjoittaja Laura Suhonen ja jaksokirjoittaja Joona Kivirinta avasivat Koukussa-rikosdraaman synty- ja käsikirjoitusprosesseja sekä writers’ room -työskentelyä. Virtual Writers´ Room -hanke on Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Tampereen Ammattikorkeakoulun yhteishanke, yhteistyökumppanit Yle Draama ja Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry tuovat hankkeeseen oman osaamisensa, ammattitaitonsa ja näkemyksensä alan tulevaisuudesta. Kiinnostuitko hakemaan koulutukseen? Vuoden 2020 koulutushaku on auki 21.10.2019 saakka. Haluatko tiedustella hankkeesta? Ota yhteys: Timo Lehti lehtori VWR-hankkeen projektipäällikkö Metropolia Ammattikorkeakoulu Sähköposti: etunimi.h.sukunimi@metropolia.fi Puhelin: 040 621 5841 tai Jussi Linkola projektipäällikkö VWR-hankkeen koordinaattori–tiedottaja Metropolia Ammattikorkeakoulu Sähköposti: etunimi.sukunimi@metropolia.fi Puhelin: 040 184 2448 -- Tikissä-blogin projektiesittelyt ovat toimittamatonta aineistoa.      

Lue lisää

Hanke viestii, huomaako kukaan?
24.9.2019
Milla Åman Kyyrö

Oletko törmännyt tekstiin, jossa kerrotaan luontevasti tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeen (TKI) tavoitteista ja kohderyhmiin suunnattavista toimenpiteistä? Mikä siinä kiinnitti huomiosi? Saadakseen yleisön taatusti pysähtymään asian äärelle, viestien tulee olla oivaltavia, ytimekkäitä tai viihdyttäviä. Vähemmälläkin taituruudella voi tehdä toimivaa hankeviestintää. Omat kokemukseni Metropolia Ammattikorkeakoulun hankkeiden parissa viestintäsuunnittelijan roolissa painottuvat tekstipohjaiseen viestintään, josta tässä blogimerkinnässä muutama ajatus. Mistä meidän pitäisi viestiä? Onnistunut viestintä saa aikaan halutun vaikutuksen. Riippuen hankkeen tavoitteista, viestinnällä voidaan esimerkiksi: herättää yleinen tietoisuus jostakin asiasta saada viestin tavoittamat ihmiset toimimaan saada aikaan suuri tai pieni muutos kehittää ratkaisu johonkin ongelmaan Tavoitteiden ohella tulee miettiä, kenelle viestitään, millä tyylillä heitä lähestytään ja mistä viestintäkanavista heidät mahdollisesti tavoittaa. Niin, mutta mistä meidän hankkeemme pitäisi viestiä? Hankkeen rahoitushakemus on työsuunnitelma, joka kertoo hankkeen tavoitteet, toteutustavat, toteuttajat ja toteutuksen ajankohdan. Rahoitushakemus on kirjoitettu rahoittajan ennalta määriteltyjen raamien mukaisesti. Se on usein tyyliltään virkamieskieltä, mutta hankkeen alkaessa se on kelvollinen työkalu viestinnän suunnitteluun. Rahoitushakemukseen on hyvä palata, kun halutaan tarkistaa, mitä onkaan luvattu saada aikaiseksi. Hankkeen pitäisi viestiä ainakin siitä, mitä tekoja hanke toteuttaa ketkä hankkeeseen halutaan mukaan miten ja ketä hanke hyödyttää mitä hankkeessa tapahtuu milloin tapahtuu tärkeitä asioita mikä on hankkeen lopputulos ketkä toteuttavat hankkeen Vastaukset näihin kysymyksiin auttavat laatimaan hankkeen viestintäsuunnitelman. Suunnitelmaa täydennetään tarkempien toimenpiteiden, viestintäkanavien, ajoituksen, budjetin ja vastuiden osalta hankkeen edetessä. Viestintää suunniteltaessa yleisesti ajoitus jaksottuu hankkeen elinkaaren ja välitavoitteiden mukaisesti budjetointi perustuu hankehakemuksessa määriteltyyn henkilötyöaikaan ja ostopalveluihin tarkastellaan suunnitelman toimivuutta hankkeen edetessä ja korjataan sitä tarvittaessa kirjataan myös kriisiviestinnän toimenpiteet suunnitelmaan määritellään loppuviestintä toteutumaan ennen hankkeen päätöskautta Miten kiteyttää hankkeen merkitys? Ihanteellisessa tilanteessa hankkeen parissa työskentelevät luovat toimintansa tarkoituksesta kertovan, yhteisen sanoman, jota ydinviestiksi kutsutaan. Ydinviestiin kiteytyy hankkeen koko olemassaolon merkitys. Ydinviesti välittyy kaikessa hankkeen toiminnassa. Se auttaa projektipäällikköä kertomaan ytimekkäästi hankkeestaan, hankekumppaneita ja ohjausryhmää muistamaan, mistä tässä hankkeessa olikaan kysymys, ja projektityöntekijöitä hahmottamaan, mikä on se iso kokonaisuus, johon heidän tekemänsä työ liittyy. Ydinviestin muotoileminen voi vaatia neuvottelua hankkeessa toimivien kesken, mutta samalla idea hankkeen toteuttamisen syistä kirkastuu kaikille osapuolille. Kohdista sanoma oikein Yleisöä kiinnostavat ensisijaisesti hankkeen toiminta ja aikaansaannokset. Hankkeesta kertoessa on hyvä aloittaa suoraan sisällöllisillä asioilla, kuten: "Järjestämme koulutuksen paketinjakeluteknologiasta; Julkaisimme tuoreen tutkimusraportin uusista tartuntataudeista; Kutsumme sinut seniorikylätapahtumaan." Hankkeen esittely toteuttaja- ja rahoittajatietoineen kuuluu hankeviestintään, mutta se kannattaa jättää viestien loppuun. Viestintää toteutettaessa on hyvä asettua kuulijan, lukijan tai näkijän asemaan. Miten hänen huomionsa herätetään? Mikä hänet pysäyttää asian äärelle? Mikä saa hänet toimimaan? Viestinnän tarpeet muuttuvat hankkeen edetessä. Hankkeen toiminnasta voi olla tarpeen kertoa eri yleisöille. Joskus vain kokeilemalla löytyvät parhaat viestinnän keinot, tyylit ja kanavat, joilla hankkeen kaipaama yleisö tavoitetaan. Mikäli Facebook ei toimi, kokeile Instagramia. Mikäli puhelu ei tavoita, lähetä postikortti. Voisiko asian ilmaista selkeämmin? Voidakseen yksinkertaistaa viestiä, kadottamatta sen sanomaa, on tunnettava käsiteltävä aihe todella hyvin. Tasapainon löytäminen on joskus vaikeaa, kun halutaan välittää toimiva viesti, mutta sisältöä tuotettaessa on paineita tehdä suorite nopeasti. Hankkeiden elinkaaret ovat lyhyet, jolloin on hyväksyttävää julkaista ei täydellistä, vaan riittävän hyvää. Omalle työlleen sokeutuu helposti. Laadun varmistamiseksi työ kannattaa tarkistuttaa muilla ennen julkaisua. Termi sinne, toinen tänne Missä tahansa viestinnällisessä aineistossa ammattilaistermien käyttö voi vieraannuttaa yleisöä pois varsinaisen sanoman ääreltä. ”TKI-hankkeemme kohderyhmään kuulumisesta” lukiessa monella ajatus herpaantuu jo virkkeen alkuun. Yleistajuinen teksti on selkeää ja puhuttelee henkilökohtaisella tasolla. Monesti hankkeissa tehdään asioita, jotka ovat uusia. Niille ei ehkä ole vielä vakiintuneita termejä, jolloin käytetään käännöslainoja. Kotimaisten kielten keskus Kotus antaa suosituksia muun muassa termien suomenkielisistä versioista, joista osa vakiintuu käyttöön uudissanoiksi. Viestinnän onnistumisen arvioinnista Viestinnän onnistumista voi mitata eri tavoin. Lukumäärien mittaamista on helppo toteuttaa. Tuhatpäinen joukko seuraajia hankkeen sosiaalisen median kanavissa näyttää tilastossa hyvältä. Määrällä ei kuitenkaan ole merkitystä, ellei kukaan seuraajista aktivoidu toimimaan hankkeen toivomalla tavalla. Viestinnän onnistumista on hankala arvioida, ellei hankkeella ole suunnitelmaa, jossa on kirjattuna myös viestinnän tavoitteet ja onnistumisen arviointitapa. Yksinkertaisin onnistumisen merkki on, että hanke saavuttaa sen toiminnalle asetetut tavoitteet. Se ei ole mahdollista ilman hyvin toteutettua viestintää.

Lue lisää

Olisiko aika tehdä ohjausryhmien vallankumous?
17.9.2019
Katri Halonen

Työarkeeni kuuluu monenkirjava joukko erilaisia projektien ohjausryhmiä, jotka hyväksyvät erilaisten hankkeiden ja projektien tehtyjä töitä ja auttavat tulevien toimenpiteiden suunnittelussa. Jotkut niistä ovat inspiroivia nyrjähdyksiä arjessa, jolloin on etuoikeus vaihtaa ajatuksia erilaisten asiantuntijoiden kanssa. Toiset taasen maistuvat pakkopullalta. Niissä noudatan kiltisti osalleni langennutta kumileimasimen ja nyökyttelijän roolia. Ohjausryhmien ulkopuolella työrooleissani arjen välineitä ovat ketterä kehittäminen, fasilitoidut työpajat ja pedagogisten menetelmien alati uudistuva ja kupliva todellisuus. Usein huomaan kaipaavani tuota normiarkeni kirjoa myös ohjausryhmien dynamiikkaan. Olisikohan aika uudistaa hankkeiden ohjausryhmien toiminta? Suomessa on alkanut meneillään olevalla Euroopan unionin rakennerahastokaudella 6487 hanketta (tieto 23.4.2019), joista neljännes on sosiaalirahaston hankkeita ja loput aluekehitysrahastojen hankkeita. Jos tyypillisellä hankkeella on noin 8 asiantuntijan laajuinen ohjausryhmä, maassamme on vähintäänkin 50 000 ohjausryhmätyöskentelijää. Varsin huima työpanos jo pelkästään sosiaalirahaston eri hankkeissa.  Suomi on tuhansien palaverien maa. Täytämme päiviämme tapaamisilla, joiden jonossa ohjausryhmät soljuvat muiden tapaamisten joukossa. Epäonnistuneeksi koetusta ohjausryhmästä jää monille tunne, että nyt meni työaikaa turhanpäiväiseen jauhamiseen ja aikakin loppui ennen kuin mitään päätöksiä saatiin tehdyksi. Ohjausryhmän jäsenet eivät seuraavana aamuna enää välttämättä edes muista mitä palaverissa sovittiin. Vai sovittiinko siellä yhtään mitään? Katsovatko ohjausryhmät liiaksi menneeseen? Euroopan unionin rahoittamissa hankkeissa ohjausryhmät nimetään ohjaus- ja seurantavelvoitteen toteuttamiseksi (Ohjausryhmä 2019, Aro 2012). Ohjaus- ja seurantavelvoitteet säätelevät paljon ryhmän toimintaa, ja tekevät helposti ohjausryhmästä osan pakollista EU-byrokratiaa. Tyypillisesti käsitellään hankkeen toteuttamiseen liittyviä asioita (hanke- ja rahoitussuunnitelman toteutuminen suhteessa tavoitteisiin, toiminnan itsearviointi ja kokonaisarviointi, hankesuunnitelman muuttaminen, seurantatiedot, palautteet, tiedottaminen, väli- ja loppuraportit). Niiden parissa kuluu helposti useampikin tunti. Nämä kaikki asiat ovat tärkeitä ja niistä käytävä keskustelu on varsin usein kiinnostavaa. Hankaluus on kuitenkin siinä, että ne katsovat pääsääntöisesti taaksepäin pohtien mitä tuli tehtyä. Asiantuntijoiden panosta olisi hedelmällisempää käyttää tulevaisuuden pohtimiseen: mitä kannattaisi tehdä? Säädellystä sisällöstä huolimatta haluttaessa ohjausryhmässä on paljon tilaa ideoinnille. Vaikka itse toiminta olisikin projektisuunnitelmassa pitkälti sanoitettu, sitä voidaan sävyttää ja siihen voidaan tehdä myös matkan varrella perustellusta syystä muutoksiakin. Etenkin kehitetyistä uusista käytänteistä ja välineistä tiedottaminen on mitä oivinta yhteiskehittelyn aluetta, jossa juuri ohjausryhmäläiset eri organisaatiotahojen ja verkostojen edustajina voivat olla avainasemassa (Kts. myös Salonen 2017, 135). Ohjausryhmän asiantuntijoiden katse kannattaa kääntää tulevaan: mitä tapahtumia on tulossa? Voisiko niihin kutsua ohjausryhmäläisten verkostojen kautta ydintoimijoita? Millaisia tuloksia on tulossa, voisiko ohjausryhmä toimia niiden levittämien etujoukkona? Kokemukseni mukaan asiantuntijat ottavat innolla kehittäjäroolin, kun se heille vain tarjotaan. Menneen käsittelyyn juuttumista vähentää kunnollinen valmistautuminen. Valmisteluun panostamalla pakolliset menneen kauden toteamiset voidaan hoitaa nopeasti. Vahva tilannetaju (Åhman & Gustafsberg 2017) helpottaa siirtymään riittävän nopeasti tulevaisuuden käsittelyyn. Ja samalla vapauttaa aikaa tulevaisuuden yhteiseen suunnitteluun, verkostojen hyödyntämisen vahvistamiseen ja asiantuntijoiden arvokkaaseen dialogiin. Ohjausryhmässä kohtaavat myös taustaorganisaatioiden tarpeet Ohjausryhmään tullaan keskeltä omaa toisenlaista työarkea. Esimerkiksi syrjäytymisuhan alaisten nuorten kanssa työskennellessä keskusteluissa raha tuntuu olevan aina todella tiukoilla. Ohjausryhmissä sitten ihmetellään projektin isoja resursseja ja projektihenkilöstön määrää suhteessa ns. normaalitoimintaan (Aro 2012). Yhtä aloittajaa kohden projekteilla onkin usein runsaasti resursseja, eikä sillä ole tarkoitus tehdä ns. perustyötä. Esimerkiksi osallistamalla osaamisen projekteissa on ajatuksena rakentaa jotakin uutta, kehittää verkostoja ja vaikuttaa valtakunnallisesti (kts. myös Halonen 2018). Nuoret ovat pilotoinnin kohderyhmänä, mutta hankkeen tavoitteet ovat kehittämistyön kautta uusien mallien pilotoinnissa ja tulosten levittämisessä valtakunnallisesti.  Normaalitoiminnan sijasta toimintaa projekteissa luonnehtivat usein ketterät kokeilut. Näitä esitellään ohjausryhmille, mutta ohjausryhmä otetaan harvoin mukaan kokeilemaan. Keskeinen syy on ohjausryhmien kokoontuminen varsin harvakseen. Projekti ei voi jäädä odottamaan päiviksi, saatikka kuukausiksi, ohjausryhmän näkemyksiä ja jatkokehittämisen ideoita kokeilun tuloksien merkityksestä (Hassi et. al 2015). Ohjausryhmän ideoinnin on siis kohdennuttava suurempaan kuvaan — siihen, johon projektiarjessa ei aina ehditä kovin hyvin paneutua. Samalla kun kokeillaan jotain uutta, on hyvä muistaa, että projekti tähtää viimekädessä olemassa olevan arjen uudistamiseen. Saadakseen aikaiseksi pysyvää muutosta, projektin on pilottiensa aikana innostettava muutokseen ja uusien mallien avulla uudistettava normaalia arkea. Projektin tilapäisyydestä huolimatta päämäärä viimekädessä on yhteinen kehittyminen ja toteutuakseen se edellyttää integroitumisen normaaliin toimintaan. Projektin ja arjen kohtauspisteessä sekä myöskin pilotoinnin sivustatukijana ohjausryhmän jäsenet voivat olla merkittävässä muutosagentin asemassa.   Ohjausryhmästä päivän kokokohta? Miten saisimme ohjausryhmistä yhtä innostavia ja dialogisia kuin muistakin työarjen tapaamisistamme? Esimerkiksi Meidän projekti, ERNOD ja Osuma -hankkeissa innostusta ohjausryhmän keskinäiseen ideointiin on haettu työpajatoiminnan avulla.  Projekteissa ohjausryhmät ovat usein hyvinkin tilapäisiä asiantuntijakokoelmia. Heidän välilleen ei automaattisesti synny luottamusta, joka kuitenkin tarvittaisi aidon dialogin käymiseen. Asiaa voi helpottaa fasilitoivalla ohjausryhmätyön otteella. On tärkeää tukea dialogia työpajamenetelmillä, joissa on myös riittävästi tilaa tunteille ja intuitioille osana asiantuntijuutta (Salonen 2017, Rantanen 2018).  Fasilitoinnin työkaluja on kehitetty paljon. Rakentavan keskustelun suuntaamiseen saa hyviä työkaluja ja apuvälineitä esimerkiksi Sitran erätaukokonseptista (Erätauko 2019), Itellan työpakki kokoelmasta tai Fingon klassikkokokoelmasta (Summa & Tuominen 2009). Ohjaisryhmän aktivointii soveltuvia välineitä on tarjolla paljon. Hakusanana voi käyttää vaikkapa akvaariotyöskentelyä, open spacea, learning caféta tai tulevaisuuden muistelua. Pallo on sinulla arvoisa ohjausryhmän esittelijä. Ohjausryhmässä usein hieman kateellisena kuulee, miten hankkeessa on seikkailtu, koettu elämyksiä ja wau-kokemuksia. Voisiko ohjausryhmän ujuttaa jotenkin mukaan hankkeen elämykselliseen toimintaan? Voisiko ohjausryhmän pitää jonkin tapahtuman kylkiäisenä, olisiko jokin kiinnostava paikka jossa voisi vierailla ohjausryhmän aikana, tai toteuttaa työskentely vain totutusta poikkeavassa ympäristössä tai elämyksellisesti? Ideointi hyötyy uutta ajattelua rohkaisevasta ympäristöstä. Osuman viimeisimmässä ohjausryhmässä pohdittiin tulosten juurruttamista Osuma-pelin avulla (Halonen 2019). Olisiko siitä hyötyä sinunkin seuraavan ohjausryhmän aktivointivälineeksi?   Katrin 5 vinkkiä tehokkaaseen ohjausryhmätyöskentelyyn Kerro mitä on tehty ja mitä tehdystä on opittu, mutta käytä suurin osa ajasta tulevaisuuden suunnitteluun.  Tuo reilusti esille projektisi haasteet ja pyydä ohjausryhmältä niihin ratkaisuajatuksia. Käytä ohjausryhmäläisiäsi hankkeesta tiedottamisen agentteina. Nappaa ketterästi käyttöön fasilitoinnin menetelmiä - tee tapaamisesta hauska kohtaaminen Älä tahkoa byrokratian kanssa vaan anna ohjausryhmäläisten ajatusten lentää   Lähteet Aro, Timo 2012. Onnistu ohjausryhmän kanssa, Ladattavissa: https://docplayer.fi/1388281-Onnistu-ohjausryhman-kanssa.html Erätauko 2018. Sitran konsepti, johon ohjeet ja keskustelua tukevat keskustelukortit ovat ladattavissa osoitteessa: https://www.sitra.fi/eratauko/ Hassi, Lotta, Paju, Sami & Maila, Reetta 2015. Kehitä kokeillen. Helsinki: Alma Talent. Halonen, Katri 2018. Hankkeiden voima on yhteistyössä ja ammattilaisten osaamisen kehittymisessä. Osuma-blogit, Metropolia Ammattikorkeakoulu. http://osuma.metropolia.fi/2018/10/25/hankkeiden-voima-on-yhteistyossa-ja-ammattilaisten-osaamisen-kehittymisessa/    Halonen, Katri 2019. Pelin melskeessä tuppisuukin ratkeaa puhumaan. Teoksessa Kaihovirta-Rapo, M, Raivio A-M & Palojärvi, H-L. (toim.): Osallistaen - Heittäytymistarinoita fasilitaattoreilta. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. OIVA-sarja. Painossa. Itellan työkalupakki. Esimiehen työkalupakki osallistamiseen ja ongelmanratkaisuun. Ladattavissa: https://docplayer.fi/2347407-Esimiehen-tyokalupakki-osallistamiseen-ja-ongelmanratkaisuun.html Ohjausryhmä 2019. Rakennerahaston ohje. Ladattavissa. https://www.rakennerahastot.fi/ohjausryhma Rantanen, Marjo 2018.  Tunnelmajohtaja. Helsinki: Alma Talent. Salonen, Eveliina 2017. Intuitio ja tunteet johtamisen ytimessä. Helsinki: Alma Talent. Summa, Terhi & Tuominen, Kaisu 2009. Fasilitaattorin työkirja - menetelmiä sujuvaan ryhmätyöskentelyyn Fingo. Raportit Hakemistot, oppaat ja ohjeet Kehitysyhteistyö. Ladattavissa. https://www.fingo.fi/sites/default/tiedostot/julkaisut/Fasilitaattorin_tyokirja.pdf Åhman, Helena & Gustafsberg, HarrI 2017. Tilannetaju. Päätä paremmin. Helsinki: Alma Talent Pro. Kirjoittaja Katri Halonen on yliopettaja Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja Osuma-hankkeen projektipäällikkö.

Lue lisää

Korkeakoulukiinteistöstä älykampukseksi
10.9.2019
Tuire Ranta-Meyer

Kiinteistöistä on nykypäivänä saatavilla mitä yksityiskohtaisempaa rakennuksen toimintaa ja sisäolosuhteita kuvaavaa facility big dataa. Esimerkiksi Metropolian Myllypuron uudella kampuksella on pelkästään lämpötilan mittausantureita yli 5000 kappaletta. Mekaanisella kiinteistötietomassan tuottamisella ei kuitenkaan tehdä vielä korkeakoulukiinteistöstä älykampusta. Tässä blogimerkinnässä kuvataan niitä erityistekijöitä ja edellytyksiä, joilla Myllypuro kampuksena lunastaa edelläkävijäasemansa tai julkisuudessa esitetyt lupauksensa. Mistä tunnistamme älykampuksen? Mitä yhteiskunnallista vaikuttavuutta älykampuksella tavoittelemme ja mihin sitoudumme sitä kehittäessämme? Monipuolista rakennusautomaatiota ja IoT-mittauksia rakenteisiin upotettuna Ensimmäinen tärkeä askel älykampuksen suuntaan on otettu rakennusvaiheessa. Myllypuron kiinteistö on haluttu varustaa hyvin laajamittaisilla ja nykyaikaisilla rakenteiden ja olosuhteiden monitoroinnin mahdollistavilla anturoinneilla. Kiinteistöautomaatio sisältää muiden muassa kattavan kerroskohtaisen kulutustietojen mittaroinnin. Tämän ohella on varmistettu valmius liittää tietoalustaan rakennuksen ulkokuorien kosteus- ja lämpöolosuhteet, sisäolosuhteet (CO2-pitoisuudet, lämpötilat, suhteelliset kosteudet, pienhiukkaset, haihtuvat orgaaniset ns. VOC-yhdisteet jne.) ja ulko-olosuhteet (lämpötila, suhteellinen kosteus, tuuliolosuhteet, drone-pohjaiset mittausmenetelmät, auringonsäteily). Kun halutaan hyödyntää älyteknologiaa ja teollista Internetia (IoT), rakennusautomaation lisäksi rakenteisiin, esineisiin ja palvelujärjestelmiin liitetään koodausta, konenäköä ja tunnistautumista. Näistä tieto lähetetään pilvipalveluihin suoraan tai erillisen järjestelmän kautta, jotta eri lähteiden tuottama informaatio saadaan kommunikoimaan keskenään. Tämä on toinen askel, joka Myllypuron kampuksella on otettu. Myllypuron kampuksen tietoalustaan on kytketty muiden muassa hybridienergialaboratorio, joka ensisijaisesti on suunniteltu opetus- ja tutkimuskäyttöön. Se sisältää laajan kattauksen aivan uutta, mutta myös jo käytössä olevaa lämpöpumpputeknologiaa (maa-, ilma-ilma-, ilma-vesi-, adsorptiolämpöpumput). Kampuksen oppimisympäristön investointeihin kuuluvat myös kiinteän polttoaineen testikattilat ja mittava, erityyppisiä mono- ja polypiipaneelituotteita edustava aurinkosähkövoimala. Näin kiinteistö tarjoaa ainutlaatuisen, suuren mittakaavan talotekniikan ja -automaation toiminnallisen kokonaisuuden. Siten lähtökohdat älykampuksen rakentumiselle ovat mallillaan. Kytkös alan korkeakouluopintoihin tuo jatkuvuutta Mittavien investointien rinnalla on hyvä muistaa, että Myllypuron kampukselle sijoittuu koko Suomen suurin ja monipuolisin kiinteistö- ja rakennusalan koulutus. Tämä kampuksen elimellinen kytkös alan korkeakouluopiskelijoiden nelivuotisiin tutkintotavoitteisiin opintoihin on sen ylivertainen voiman lähde. Se, että talotekniikka ja rakennusautomaatio toimivat myös opetuskäytössä, varmistaa tarvittavan vakauden ja pysyvyyden. Sen ansiosta testausympäristö ja alan osaaminen myös kehittyvät jatkuvasti. Opiskelijoiden ja heidän opettajiensa työn tuloksena syntyy ratkaisuja ja uusia soveltavia teknologioita.[i] Myös mahdollisuus yhdistää usean alan osaamista korkeakoulun sisällä on suuri etu: esimerkiksi koodaus, tekoäly, pilvipalvelut ovat erottamaton osa modernia talotekniikkaa ja sen hallintajärjestelmiä. Älykampusta ei ole ilman ihmisiä ja sen jatkuvasta kehittämisestä kiinnostuneita. Myllypurossa kiinteistötieto ei jää kampuksen jokapäiväisestä toiminnasta irralleen, vaan aina uudet opiskelijasukupolvet voivat osana oppimistaan hyödyntää kiinteistötietoa, jalostaa sitä, tehdä siitä tutkimusta ja tuottaa yhteiskuntaan alan uusia innovaatioita. Kiinteistötiedon ekosysteemi Kiinteistötiedon ekosysteemin kantasoluna voidaan pitää kiinteistön päivittyvää rakennus- ja taloteknistä tietomallia (BIM), ympäristön olosuhdetietoja, digitaalista huoltokirjaa, kunnossapito- ja korjaushistoriaa sekä reaaliaikaista olosuhteiden ja energiankulutuksen seurannan tietoja. Ekosysteemiin kuuluu myös kiinteistön digitaalinen rinnakkaisympäristö, niin sanottu digitaalinen kaksonen, jonka avulla voidaan kuvata, analysoida ja pilotoida erilaisia ratkaisuja. Lisäksi kiinteistötiedon ekosysteemissä on mukana laaja joukko eri intressitahoja, hyödyntäjiä ja käyttäjiä: rakennuttajat, rakentajat, kiinteistön omistaja, energia- ja vesiyhtiö, kiinteistö- ja jätehuoltoyhtiö, viranomaistahot, paikallistoimijat ja yhdistykset, opiskelijat, henkilökunta, korkeakoulun kumppanit, vieraat ja asiakkaat, asukkaat, satunnaiset vierailijat. Ekosysteemi mahdollistaa myös eri palveluntarjoajien, tutkijoiden tai erilaisten verkkotiedon käyttäjien osallistumista ekosysteemin hyödyntämiseen. Myllypuron kampuksen kiinteistötiedon ekosysteemiä voidaan havainnollistaa alla olevan kuvion mukaisesti. Kiinteistöstä, sen käytöstä ja käyttäjistä koottu tieto muodostaa datan, kiinteistön tietomassan. Kiinteistön digitaalinen kaksonen muodostaa alustan; älyratkaisut ja -toiminnot muodostavat datapohjaiset älypalvelut. Space as a Service -ajattelun mukaisesti kiinteistön käyttäjät ja ne, joilla on roolinsa kautta liityntäpinta kampukseen, ovat keskiössä. Kaikkien näiden tahojen mukanaolo ja sitoutuminen takaa kampuksen toimivuuden, viihtyisyyden ja hyvinvoinnin, mutta myös kestävän kehityksen ja resurssitehokkuuden näkökulman.   Esiselvitysraportti julkaistu äskettäin Taito-sarjassa Metropolia on tehnyt Sähköturvallisuuden edistämiskeskuksen tuella laajahkon esiselvityksen älykiinteistön rakentumisen edellytyksistä. Se on julkaistu Metropolian Taito-julkaisusarjassa elokuussa 2019. Esiselvitysraportissa Korkeakoulukiinteistöstä älykampukseksi. Kiinteistötietomassojen hyödyntäminen sisäolosuhteiden ja energiatehokkuuden ennakoinnissa on arvioitu myös Suomessa tällä hetkellä tarjolla olevia kiinteistömonitoroinnin tietoalustoja, pilvipalveluratkaisuja ja niiden käyttökelpoisuutta kiinteistötiedon kokonaishallinnan kannalta. Metropolian tietotekniikan opiskelija Miika Martikainen on esiselvitystä varten tutkinut kiinteistötiedon tuottamisessa käytettyjä antureita, protokollia, tietoväyliä, ohjelmointirajapintoja ja kiinteistömonitoroinnin pilvipalveluja. Saman tutkinto-ohjelman opiskelija Sami Kolari on istuttanut projektityönä Metropolian kaikki neljä kampusta − mukaan lukien Myllypuron − kiinteistöobjektina Helsingin kaupungin uuden sukupolven 3D-kaupunkimalliin. Se mahdollistaa esimerkiksi navigoinnin eri kohteiden välillä ja tilojen, vapaiden muiden resurssien tai olosuhteiden tutkimisen. Julkaisun päätoimittaja on Tuire Ranta-Meyer ja toimituskuntaan ovat kuuluneet Harri Hahkala, Lauri Heikkinen, Suvi Hartikainen sekä Jorma Säteri. Raportin valokuvat on ottanut Harri Hahkala ja Valovirta Design vastaa sen taitosta. Raportin tärkeimpänä johtopäätöksenä on, että Myllypuron kampuksella on aidosti suuri potentiaali muodostua keskeiseksi kiinteistöalan ja älyteknologian hyödyntämisen katalyytiksi ja jatkuvasti kehittyväksi oppimisympäristöksi. Pelkkä tiedon vieminen internetiin tai pilvipalveluihin ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan kokonaisnäkemys siitä, miten eri lähteistä tulevaa kiinteistötietoa pystytään analysoimaan ja jakamaan sujuvasti eri järjestelmien välillä. Tarvitaan monista eri lähteistä tulevan tiedon hallintaa ja ihmisiä, jotka sitoutuvat toimintaan ja pystyvät innostamaan monialaisia opiskelijatiimejä aina vain toimivampien tai visuaalisesti havainnollisempien ratkaisujen kehittämiseen. Talotekniikassa ja rakennusautomaatiossa tarvitaan myös ohjelmistosuunnittelua, koodaamista, koneoppimista ja pilvipalvelujen hyödyntämistä. [i] Suuren kokoluokan kiinteistötekniikan kokeiluja on toki meneillään muuallakin, esimerkiksi Suomessa työ- ja elinkeinoministeriön tuella keskusliikkeiden logistiikkakeskuksissa ja kauppakeskus Sellossa Espoossa; Saksassa ja Hollannissa muiden muassa EDGE-toimistotaloissa. Kyseessä ovat ratkaisut, joiden avulla edistetään älykkäiden energia-, sähkö-, olosuhde-, paikannus- ja tilavarausjärjestelmien kehitystä. Näistä kaikista kuitenkin puuttuu pysyvän kehittämisen ja testauksen aspekti. Katso myös https://www.rakennuslehti.fi/2017/09/sellolle-ja-lidlille-miljoonatuki-alykkaiden-energiajarjestelmien-rakentamiseen/ , https://studio.kauppalehti.fi/siemens/euroopan-ekologisin-kauppakeskus-saastaa-energiaa-virtuaalivoimalalla , https://edge.tech/platform ja https://edge.tech/portfolio/edge-suedkreuz-berlin workplace 4.0 Kirjoittaja FT Tuire Ranta-Meyer on Metropolian johtaja, joka on viime vuosina keskittynyt erityisesti Metropolian varainhankintaan ja säätiörahoitukseen.

Lue lisää

Pitääkö innovaation aina olla uutta?
3.9.2019
Juha Järvinen

Elämme kiihkeän uudisrakentamisen aikaa. Ostoskeskuksia, asuintaloja ja -alueita nousee pääkaupunkiseudulle nopeassa tahdissa. Kaupunkikuva muuttuu. Samalla kulttuuriarvoja lanataan surutta uudisrakentamisen tieltä. Vanhaa, hyvää, ja vielä käyttökelpoista häviää. Odotettavissa onkin, että jälkipolvet suhtautuvat tänään tehtyihin lyhytnäköisiin ratkaisuihin kriittisesti. Nykypäivä muistuttaa huolestuttavalla tavalla 1980-luvun helpon rahan ajoista, jolloin esimerkiksi entisestä kotikaupungistani Lahdesta hävitettiin lähes kokonaan vanhat Paavolan ja Asemantaustan puutaloalueet. Ne olivat 1900-luvun alkupuolella syntyneitä ja sijaitsivat aikoinaan kaupungin laitamilla. Kymmeniä puutaloja sisältänyt Paavolan alue päätyi vähitellen kaupungin omistukseen ja lopputulos oli selvä. Varojen puutteessa useimpien talojen ylläpitäminen lyötiin laimin ja vähitellen elintavoiltaan yhä kirjavammaksi muuttunut asujaimisto antoi panoksensa talojen rappeutumiselle. Joskus 1980-luvun puolivälissä vuokrasimme kulttuurivaikuttajiksi halajavien kavereideni kanssa talon Puu-Paavolasta, kuten aluetta myös kutsuttiin. Saimme käyttöömme rapistuneen, mutta aikoinaan varmasti kauniin kaksikerroksisen hirsirunkoisen talon, josta teimme omatekoisen kulttuurikeskuksen. Bändit treenasivat, tehtiin elokuvia ja kokoonnuttiin, oleskeltiin, keskusteltiin ja tietenkin myös juhlittiin. Nykyään, hyvin hoidettuna ja sijaintinsakin puolesta talo olisi ollut vähintään satojen tuhansien arvoinen kiinteistö. Toisin kävi, ja koko Puu-Paavola, joukossa myös ”meidän” talomme purettiin ja tilalle rakennettiin kerrostaloalue MM-kisoja varten. Rakennuttaja sai urakkansa ja arveluttavassa maineessa ollut laitakaupungin osa siivottiin. Arvokas osa kaupunkihistoriaa oli ikiajoiksi kadonnut. Todennäköisesti osassa Paavolan puutaloista oli huonosta hoidosta johtuvia rakenteellisia vaurioita. Toisaalta purettujen talojen hirsirungot olivat kuulemma haluttuja. Hirsikasoja päätyi jatkokäyttöön, ilmeisesti maaseudulle talojen aineksiksi. Taisivat monet olla lopulta terveempiä taloja kuin tuolloin rummutettiin. Arvailujen varaan jää, ohjattiinko taloista ostotarjouksia esittäneet kohteliaasti kaupungin kiinteistöosaston ulko-ovelle sillä perusteella, että asia on jo loppuun käsitelty ja mitään ei ole tehtävissä. Eikä ainakaan kannata yrittää ostaa, siirtää, kunnostaa, säilyttää. Sosiaalisen median palstoilla entiset lahtelaiset nuoret jakavat kuvia 1960- ja 70-luvuilta, jolloin Lahdessa oli vielä satoja puutaloja. Monista kuvista välittyy menneen aikakauden puutaloasumisen vaatimaton, mutta leppoisa tunnelma. Aurinko paistoi, hiekkaisilla pihakaduilla puuhattiin, leikittiin, ajettiin polkupyörillä, potkittiin palloa; pihoissa istuttiin puutarhatuoleissa omenapuiden varjossa, juotiin kahvia ja kesäinen tuuli leyhytteli avoimessa, pelargonioiden koristamassa ikkunassa olevia verhoja. Olisi helppo todeta, että ennen oli kaikki paljon paremmin. Vanhassa vara parempi Innovaatioista puhuttaessa oletamme yleensä, että kyseessä on jokin aivan uusi asia. Siihen viittaa myös suomenkielisenä vastineena käytetty sana uudiste. Näin onkin, mutta innovatiivista ajattelua voi hyödyntää, kun ottaa vanhaa ja käytettyä uudelleen käyttöön, eli uudistaa. Olemassa olevaa ja tunnettua tekniikkaa ja muutakin voi yhdistää johonkin vanhaan ja saada aikaan tuloksia, jotka ovat jotakin käänteentekevää uutta. Aina kaiken ei tarvitse olla tuliterää. Samoin vanhoja rakennuksiakin voi ottaa uuteen hyötykäyttöön, yhdistää niissä asioita oivaltavalla tavalla ja luoda mahdollisuuksia. Liiketoiminnalle, tapahtumille, kulttuuriarvojen säilyttämiselle. Hyvälle elämälle. Hyvä esimerkki miten vanhasta voi tulla uutta oli, kun jokunen vuosi sitten Lahdessa virisi aktiivinen toiminta ydinkeskustan viimeisen puutalon pelastamiseksi. 1880-luvulla rakennettuna se on viimeinen jäljellä oleva rakennus Lahden kauppala-ajoilta. Ehjä, ryhdikäs talo oli vähällä joutua puretuksi, koska omistajat kaavailivat sen arvokkaalle tontille kerrostaloa. Asia tuli julkisuuteen ja suunnitelmaa nousivat vastustamaan lukuisat yksityishenkilöt. Sosiaalinen media osoitti voimansa. Myös museoväki suhtautui kerrostalohankkeeseen nihkeästi. Asian julkituominen kannatti: omistajat luopuivat suunnitelmistaan, talo säilytettiin ja talossa toimiva yrittäjä sai jatkaa. Yrittäjä on voinut työllistää ihmisiä, kehittää liiketoimintaansa edelleen ja luonut taloon viihtyisän kahvilamiljöön ja oivaltavia tuotteita tarjoavan suositun ravintolayrityksen. Vanhan säilyttäminen ja sen käyttäminen uudelleen voi olla innovatiivista tekemistä sekin. Se on kestävää kehitystä. Menneen arjen tallentaminen konkreettisessa muodossa on samalla kulttuuriteko jälkipolville. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset