Mikä ihmeen CC-lisenssi? OSA I: Perusteet
25.11.2019
Hiiltä ja timanttia
Oletko joskus törmännyt tällaiseen tunnukseen
tai tekstiin: ”Tämä teos on lisensoitu Creative Commons 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä”?
CC-tunnus ja teksti kertovat kansainvälisestä Creative Commons -lisenssijärjestelmästä, jolla minkä tahansa teoksen tekijä voi helposti jakaa omiin teoksiinsa käyttöoikeuksia kenelle tahansa, ilman että alkuperäisen tekijän ja teoksen jatkokäyttäjän tarvitsee olla erikseen yhteydessä toisiinsa. Creative Commons -lisenssi, tuttavallisemmin CC, on siis erittäin hyödyllinen, niin teoksen tekijälle kuin käyttäjällekin.
Lisenssillä voi lisensoida lähes kaikkea laidasta laitaan - taiteesta oppimateriaaleihin - ja siksi sen tunteminen on erittäin hyödyllistä myös korkeakoulutoimijoille. Lisenssimerkkiin voit törmätä muun muassa kirjassa, valokuvassa, koulutusmateriaalissa tai vaikkapa verkkosivuilla.
Oman kokemukseni mukaan CC-lisenssimerkintä kuitenkin tunnistetaan korkeakoulumaailmassa työskentelevien parissa edelleen harvoin, sitä käytetään vähän tai sitä ei osata käyttää oikein.
Tämä teksti on osa kaksiosaista blogipostausten sarjaa. Tässä ensimmäisessä osassa esittelen pähkinänkuoressa, mistä lisenssoinnissa on kyse ja mitä kannattaa huomioida lisenssiä käytettäessä. Loppuun olen koonnut oman työkokemukseni kautta syntyneet kätevät muistilistat alkuperäisten teosten tekijöille ja lisensoitujen teosten käyttäjille. Toisessa, myöhemmin ilmestyvässä blogisarjan osassa pohdin, miten lisenssijärjestelmä koskettaa korkeakoulujen arkea.
CC-lisenssi pähkinänkuoressa
Kuvitellaan tilanne: henkilö on kirjoittanut blogiinsa artikkelin ja löytää verkossa surffatessaan siihen erinomaisen valokuvan, jota tahtoisi blogissa käyttää. Koska valokuva on tekijänoikeuslain alainen teos, hän ei voi käyttää kuvaa ilman alkuperäisen tekijän lupaa.
Tällöin kuvan käyttö mahdollistuu ainoastaan, jos blogin kirjoittaja on yhteydessä valokuvaajaan ja he sopivat kuvan käyttöoikeuksista. Tämä on usein hidasta ja hankalaa, estäen hyvien, yleishyödyllisten asioiden leviämistä. Useissa tapauksissa myös kuvan ottajan yhteystietojen löytäminen voi olla vaikeaa. CC-lisenssi poistaa tämän ongelman. Jos kuvan ottaja on merkinnyt kuvaansa joko CC-lisenssin kuvatunnuksen, CC-lisenssin kuvaustekstin tai molemmat (ks. blogin alussa), on valokuvaaja sillä kertonut, millä ehdoin kuvaa saa käyttää uusissa yhteyksissä tai vaikkapa muokata ilman hänen lupaansa. Näin bloggaajan ei tarvitse olla lainkaan yhteydessä kuvan tekijään, vaan hän voi suoraan käyttää kuvaa - kunhan kunnioittaa tekijän valitseman lisenssin ehtoja.
Mitä vapauksia lisenssi antaa?
CC-lisenssi koostuu neljästä elementistä, joita voi yhdistellä keskenään teoksen alkuperäisen tekijän itse haluamalla tavalla. Vaihtoehdoista valitsemalla tekijä määrittää esimerkiksi sen, voiko teosta käyttää kaupallisesti, kuinka sitä saa muokata ja millaisin ehdoin se tulee lisensoida, jos sitä jatkokäytetään.
Elementit, joista tekijä valitsee käyttöönsä sopivimmat ovat:
BY = Nimeä: Teoksen jatkokäyttäjän on mainittava lähde asianmukaisesti, tarjottava linkki lisenssiin sekä merkittävä, mikäli hän on tehnyt teokseen muutoksia.
NC = EiKaupallinen: Teoksen jatkokäyttäjä ei saa käyttää aineistoa kaupallisiin tarkoituksiin.
SA = JaaSamoin: Teosta saa käyttää, mutta se on jaettava aina eteenpäin täysin samalla CC-lisenssillä kuin alkuperäinenkin teos. Näin jatkokäyttäjä ei voi esimerkiksi omaan remiksattuun teokseensa asettaa jotakin toista, erilaista CC-lisenssiä.
ND = EiMuutoksia: Teoksen jatkokäyttäjä ei saa tehdä teokseen mitään muutoksia, vaan se on jaettava eteenpäin sellaisenaan (mutta jakaminen on sallittua). 1
Lisensseihin liittyy edellä mainittua tarkempia lisätietoja, joihin kannattaa perehtyä yllä olevien linkkien kautta ennen niiden hyödyntämistä teosten tekijänä tai jatkokäyttäjänä.
Koska lisenssin voi rakennella omanlaisekseen näistä elementeistä, CC-lisenssillä varustettua teosta jatkokäytettäessä on tarkistettava, mitkä kirjainyhdistelmät CC-lisenssiin on merkitty, jotta jatkokäyttäjälle valkenevat juuri sille teokselle sallitut tavat hyödyntää teosta olematta erikseen yhteydessä tekijään.
Neljän elementin lisäksi käytössä on ns. CC0-lisenssi (Public Domain), joka antaa täydet oikeudet jatkokäyttää teosta ilman mitään rajoitteita (edes alkuperäisen tekijän nimeä ei siis tällöin tarvitse välttämättä mainita)1. Itse kuitenkin suosittelen hyvänä nyrkkisääntönä mainitsemaan alkuperäisen lähteen aina ja kunnioittamaan siten tekijän työtä. Tällöin myös lisensoidun teoksen käyttäjänä olet turvallisemmilla vesillä, kun alkuperäislähteesi on löydettävissä. Alkuperäisten lähteiden mainitseminen on myös palvelus sinun teoksesi käyttäjälle, joka (toivottavasti) valistuneena kuluttajana arvioi saamansa tiedon oikeellisuutta ja alkuperää kriittisin silmälasein.
On hyvä huomata, että lisenssi on eri asia kuin tekijänoikeus. Tekijänoikeutta ei lisenssillä voi poistaa: tekijänoikeuslain mukaan se syntyy aina automaattisesti tekijälle2, mutta lisenssillä tekijä voi jakaa käyttöoikeuksia oman tekijänoikeutensa alaiseen teokseen. Eri maissa on erilaiset lait, mutta CC-lisenssi on pätevä kaikkialla maailmassa ja siten sitä on periaatteessa turvallista käyttää, vaikka ei jokaisen maan lakia tarkasti tuntisikaan.
Muistilistat tekijälle ja käyttäjälle
Alle olen koonnut avuksesi kaksi muistilistaa. Ensimmäinen on tarkoitettu sinulle alkuperäisteoksen tekijänä ja toinen toisen henkilön tekemän CC-lisensoidun teoksen jatkokäyttäjänä.
Muistilista - näin lisensoin oman teokseni:
Kun lisensoit oman teoksesi, pohdi ainakin seuraavia asioita:
1. Päätä laajuus!
Pohdi, missä laajuudessa teostasi voidaan jakaa, muokata ja hyödyntää sinun tietämättäsi. Tämä määrittää sen, millaisen lisenssin tulet valitsemaan. Hyvä apuväline tähän on oheinen vuokaavio3 tai sähköinen lisenssivalitsin https://creativecommons.fi/valitse/
Selvitä myös työnantajasi määrittämät sisäiset periaatteet CC-lisenssin käyttöön, ennen kuin lisensoit työsi puitteissa tekemiäsi teoksia.
[caption id="attachment_3403" align="alignright" width="392"] Kuva: CC-lisenssin valintaprosessi3.[/caption]
2. Ajattele kokonaisuutta, kaikki sisältö lisensoituu!
Jos kirjoitat esimerkiksi korkeakoulun kehittämishankkeessa kirjan tai teet vaikka oppimateriaalipaketin ja päätät CC-lisensoida sen, on tärkeää huomioida, että silloin CC-lisenssin alaista on kaikki materiaali, jota kirjasi sisältää. Siis myös mahdollisesti siellä olevien vierailevien kirjoittajien tekstit, valokuvaajan ottamat kuvat tai vaikkapa graafikon tekemä kuvitus. Tällöin sinulla tulee olla kaikilta tekijöiltä lupa CC-lisensointiin, sillä heidän teoksensa lisensoituvat siinä samalla kun lisensoit oman kirjasi. Periaatteessa teoksessa voi ilmoittaa tiettyjen osien rajautuvan lisenssin ulkopuolelle, mutta käytännössä tämä on usein hankalaa käyttäjän näkökulmasta.
Jos olet teoksessasi käyttänyt jonkun toisen CC-lisensoimia teoksia, kuten vaikkapa valokuvia, sinun tulee kunnioittaa hänen valitsemaansa lisenssiä. Siis näin: jos käytät kuvaa, jonka CC-lisenssi määrittelee jakamaan kuvan aina samalla lisenssillä eteenpäin (SA), et saa käyttää kirjassasi kuvaa, mikäli haluat itse lisensoida omasi vaikkapa CC0 eli täysin vapaaseen käyttöön.
3. Kunnioita yksityisyyttä!
Jos liität teokseen vaikkapa valokuvia, olethan muistanut pyytää luvan myös niissä esiintyviltä henkilöiltä kuvien käyttöön? Kenenkään kuvaa ei saa julkaista ilman lupaa: ei CC-lisensoidussa, eikä käyttöoikeuksiltaan rajatummissakaan teoksissa. Varsinkin jos CC-lisensoit vapaasti, voivat kuvat levitä joskus hyvinkin laajalti.
4. Lisensoi ja julkaise!
Kun olet päätynyt oikeaan lisenssiin ja saanut kaikilta osapuolilta sen käyttöön hyväksynnän, on itse lisensoiminen helppoa: lisäät vain lisenssin tekstin (ja halutessasi myös tunnuskuvan) teoksesi yhteyteen näkyvälle paikalle. Verkkosivulle lisenssin voi lisätä koodina.1 Kurkista täältä tarkemmat ohjeet lisenssin lisäämiseen!
Muistilista lisensoidun teoksen käyttämiseen:
Kun käytät jonkun toisen lisensoimaa teosta omassa uudessa teoksessasi, muista seuraavat asiat:
1. Kunnioita lisenssiä!
Kunnioita aina tekijän valitsemaa lisenssiä. Perehdy sen ehtoihin ja toimi niiden mukaan. Eli jos esimerkiksi kaupallinen käyttö on kielletty lisenssissä (NC), älä painata esimerkiksi valokuvasta myytäviä postikortteja. Muista myös tarkistaa työnantajasi suhtautuminen CC-lisensoitujen teosten käyttöön.
2. Kunnioita alkuperäistä tekijää!
Valtaosa CC-lisensseistä edellyttää alkuperäisen tekijän ja lähdelinkin mainitsemista. Muista tehdä se! Mainitse myös, jos olet tehnyt muutoksia teokseen.
3. Tarkista lähde!
Tarkista aina, että otat CC-lisensoidun teoksen käyttöösi luotettavasta lähteestä. Verkkoon on periaatteessa kenen tahansa mahdollista ladata toisten tekemää materiaalia ja lisätä niihin CC-lisenssin tunnusteksti omissa nimissään. Viime kädessä myös kuvaa jatkokäyttänyt kantaa vastuuta asiasta.
Ja sitten vain lisensoimaan!
CC-lisenssin käyttö on periaatteessa helppoa, mutta olennaista on ymmärtää sen sisältö ja merkitys. Muista myös käydä lävitse miten teidän organisaatiossanne voi käyttää CC-lisensoituja aineistoja tai miten voit itse CC-lisensoida aineistoja. Organisaatiokohtaisesti käytänteet vaihtelevat ja niitä tulee kunnioittaa.
Ja sen jälkeen, ei muuta kuin avoimuus kunniaan, tekijöitä kunnioittaen!
Linkkivinkit:
Näillä sivustoilla saat konkreettisia neuvoja, kun joku mietityttää tai aihe kiinnostaa enemmän:
Aalto-yliopiston tuottama ImagOA-opas avoimesta tieteestä ja kuvien käytöstä
CreativeCommons.fi-verkkosivusto, jossa perusasiaa lisensoinnista sekä valmiit lisenssivalitsimet
Maarit Koskela Metropolian kirjastosta kirjoittaa blogissaan hauskalla ja informatiivisella tavalla sallituista kuvien käyttötavoista verkkojulkaisuissa
Lähteet:
1 CreativeCommons.fi. 2019. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: https://creativecommons.fi/
2 Tekijänoikeuslaki 1961/404. Annettu Helsingissä 1.9.1961. Saatavilla sähköisesti osoitteessa https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404
3 Toikkanen Tarmo, 2014. CC-lisenssin valintaprosessi. CC0. Saatavilla sähköisesti osoitteesta https://creativecommons.fi/wp-content/uploads/sites/24/2010/06/Creative-Commons-lisenssin-valintaprosessi.pdf
Osallistamisesta osallisuuteen – hyviä käytäntöjä yhdessä kehittäen
4.10.2019
Hiiltä ja timanttia
Yhteiskehittäminen on hedelmällinen tapa työskennellä. Ammattikorkeakoulussa meillä on kokemusta useista kehittämishankkeista, joissa yhteiskehittely on mahdollistanut yltämisen huikeisiin tuloksiin.
Mutta mitkä asiat ovat yhteiskehittelyn ytimessä? Mitä meidän siitä tulisi ymmärtää? Ja mitä lisäarvoa hanketyössä jo melko tutuiksikin tulleet opit yhteiskehittämisestä voisivat antaa pedagogin arjen työhön - miten oppeja voisi tuoda osaksi ammattikorkeakoulun päivittäistä opetusta?
Pönötyksestä yhteiseen tekemiseen
Yhteiskehittäminen (engl. co-creation) on prosessi, jossa esimerkiksi jatkojalostetaan jo olemassa olevia toimintamalleja sekä luodaan uusia käytäntöjä ja kokemuksia yhdessä loppukäyttäjien kanssa. Käyttäjästä tulee passiivisen kuluttajan sijaan itse käytännön rakentaja.
Siten ei puhuta enää osallistamisesta, vaan konkreettisesta yhdessä tekemisestä ja aktiivisesta osallisuudesta. Yhteiskehittämisen prosessi kuljetaan yhdessä alusta alkaen: suunnitteluvaiheesta lopputulokseen.
Yhteiskehittämisen taika on mielestäni siinä, että se murentaa asiantuntijuuden korkean korokkeen ja pakottaa alas ruohonjuurelle. Työn touhussa unohtuvat tittelit, pönötys ja pokkurointi. Yhteisen pöydän äärelle kokoontuu joukko erilaisia ihmisiä. Ihmisiä, jotka tuovat pöytään tasa-arvoisina oman osaamisensa, kokemuksensa, kysymyksensä, halunsa olla mukana jossain, muuttaa jotain ja luoda jotain uutta. Sillä, perustuuko osallistujien ajatukset käytännön kokemukseen tai tutkittuun tietoon, ei ole merkitystä.
Yhteiskehittämisellä vahvistetaan yhteistä ymmärrystä. Siinä tutkitaan kokemuksia, ideoidaan ja kokeillaan. Haetaan yhdessä vastauksia kysymyksiin Mitä? Miten? Missä? Miksi? Parhaimmillaan se vahvistaa toimijuutta, vähentää suoriutumispaineita sekä herättää uteliaisuuden ja halun oppia muilta ja muiden kanssa.
Miten syntyy dream team, unelmien tiimi?
Yhteiskehittäminen on hedelmällisimmillään, kun se tapahtuu unelmien tiimissä. Tällainen dream team syntyy, jos jokainen tiimin jäsen pyrkii saamaan toiset loistamaan. Kaikkien kukkien pitää saada kukkia.
Tiimin jäsenten vahvuuksien ja potentiaalin esiin tuominen (ja joskus kaivaminen) sekä hyödyntäminen yhteiskehittelyprojektin eri vaiheissa, on joskus aikamoista salapoliisityötä ja ovelaakin menetelmien soveltamista. Se
vaatii aikaa,
positiivisia ja sensitiivisiä silmälaseja,
huumoria ja heittäytymistä sekä
aktiivista tiimin jäsenten välisen luottamuksen rakentamista.
Pelkästään pöydän ympärillä istuen ja yksittäisen asiantuntijan puheenvuoroa (=tiedon siirtoa) kuunnellen ei synny riittävää yhteistä ymmärrystä, jäsenten välistä luottamusta eivätkä tiimiläisten erilaiset vahvuudet pääse esille. Tarvitaan
toiminnallisia menetelmiä,
erilaisia ympäristöjä,
mahdollisuuksia tulla kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi sekä arvostetuksi.
joskus jousiammuntaa pää alaspäin sekä yhdessä kokkaamista.
Yhteiskehittäminen vaatii jokaiselta
epävarmuuden, ei-tietämisen ja keskeneräisyyden sietämistä,
halua nähdä ja kuulla toisia sekä
tilanteiden ainutkertaisuuden tiedostamista ja niistä nauttimista.
Unelmien tiimi
ratkaisee rohkeasti ristiriitoja
on toiminnassaan avoin
rakastaa prosessia
ei etene tulokset edellä
ihmettelee - ei kyseenalaista
luottaa, että jokainen voi kokeilla hyppyä pois omasta ”turvalaatikosta”.
Tiimistä tulee unelmien tiimi, kun sen työskentelyä ja prosessin etenemistä tuetaan ja fasilitoidaan suunnitelmallisesti. Olo on ajoittain kuin flipperissä poukkoilevilla palloilla:
“kovaa mennään, suunta ehkä jollain hallussa - ei mulla, mitä tästä pitikään syntyä - ei mitään tietoa, kato ohjeista, mihin työpakettiin tää kuuluu, maltetaan vielä hetki, hei odottakaa, pikkusen ärsyttävää, ihan just lyön hanskat tiskiin, nuo ei ymmärrä mitään mitä yritän sanoa… jihuu, jipii, hei kattokaa, ei vitsi - vähäkö siistii, tällainenkin saatiin aikaan, paljon enemmän kuin ajattelin, onnistuttiin, hei nuo taputtaa meille…”
Ja kaikkea tätä pallottelua ja palloilua viitoittaa turvallinen vierellä kulkeva fasilitoija, jonka tehtävänä on huolehtia siitä, että prosessi etenee ja osallistujilla on turvallinen ja luottavainen olo. Tarpeen mukaan hän tökkii oikeaan suuntaan, mutta ärsyttävää kyllä, ei kerro valmiita vastauksia. Se on osallistujien tehtävä.
Yhdessä samaan suuntaan etäisyydestä huolimatta
Yhteiskehittäminen tuo saman pöydän äärelle suuren määrän erilaista osaamista, jota hyödyntämällä syntyy jotain, jota kukaan ei voisi yksin saada aikaan.
Avatakseni yhteiskehittämistä konkreettisella tasolla, esittelen Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoiman kansainvälisen KidMove-hankkeeseen valitun tavan yhteiskehittää. Hanke on kansainvälinen, mikä sekä haastaa, mutta myös luo uusia käytäntöjä osallisuuden, tasavertaisuuden ja yhteisen ymmärryksen vahvistamiseen eri toimijoiden välillä. Miten yhteiskehittäminen onnistuu silloin, kun eri maiden kulttuurit ja eri organisaatioiden toimintakulttuurit kohtaavat yhteiskehittämisen merkeissä? Ja miten toimitaan, kun maantieteellistä etäisyyttä on niin paljon, että kasvokkain kohdataan vain harvoin?
KidMove-hankkeessa käydään tiivistä vuoropuhelua nuorten urheilijoiden, ruohonjuuritason valmentajien, järjestötoimijoiden, pedagogien ja tutkijoiden välillä.
Koko projektiryhmän tapaamisia kasvokkain on ainoastaan 2 kertaa vuodessa.
Lisäksi kokoonnumme keskustelemaan koko porukka yhdessä etäyhteyden välityksellä kerran kuussa.
Niiden välissä toimitaan aktiivisesti omissa kansallisissa pienryhmissä, kansainvälisissä teemaryhmissä sekä verkossa, hyödyntäen etäkirjoittamista ja -kokoustamista. KidMove-hankkeessa pyörii parhaimmillaan 12 eri pienryhmää, joilla jokaisella on oma tavoitteensa ja tehtävänsä. Niissä syntyneet tuotokset ovat koko projektiryhmän nähtävillä heti ja niitä jatkojalostetaan eteenpäin yhdessä ja erikseen viidessä Euroopan maassa.
Koko palettia fasilitoi kaksi tiimin jäsentä.
Yhteiskehittäminen etenee nk. tuplatimantti-mallilla (engl. double diamond, ks. kuva 1 & myös Design Council 2007).
Kuva 1. Tuplatimantti (Ahlstrand 2019, mukaillen Design Council 2007)
Nämä kaksi timanttia hioutuvat yhteiskehittämisen aikana. Ensimmäinen vaihe sisältää tiedonkeruun ja asiakasymmärryksen kartuttamisen sekä kiteyttämisen. Samalla karttuva yhteinen ymmärrys myös sitouttaa osapuolet kehittämiseen. Toinen vaihe sisältää ratkaisujen kehittämisen. Kokeilut helpottavat valittujen ratkaisujen viimeistelyä, toteuttamista, levittämistä ja juurruttamista.
Projektityöskentelyn säännöllinen arviointi selkeyttää yhteiskehittämisen suuntaa ja antaa eväät jatkojalostamiselle. KidMove-projektissa sovellamme Metropolia Ammattikorkeakoulussa Toini Harran, Elisa Mäkisen ja Salla Siparin kehittämää yhteiskehittelyn konseptia ja yhteiskehittelyn onnistumisen arviointia sekä Leena Björkqvistin kehittämää projektiarvioinnin 3x3-mallia.
Koska kasvokkain tapaamisia on niin harvoin, etenee KidMove-hankkeen arviointi henkilökohtaisesta laadunarvioinnin kyselystä kansallisiin pienryhmäkeskusteluihin ja siitä edelleen ohjattuun kansainväliseen laadunarvioinnin online-työpajaan.
Yhteiskehittäminen opettajan työhön!
Työskentelen Metropolia Ammattikorkeakoulussa sekä projektityössä kehittämishankkeissa että myös perusopetuksen parissa lehtorin tehtävissä. Mielenkiinnolla peilaankin projekteista oppimaani myös siihen, mitä oppeja hyödyntää opetuksessa. Miten yhteiskehittämistä voi hyödyntää opetuksessa?
Yhteiskehittäminen on tuonut mukanaan opettajan arkeeni uudenlaisen tekemisen mallin, jonka seurauksena perinteinen osallistujien edessä luennointi tuntuu “kuivalta” ja vanhanaikaiselta. Missä on osallisuuden mahdollistava vuorovaikutus ja vastavuoroisuus? Ne toiminnalliset elementit, jotka sitouttavat ja motivoivat osallistujia. Jo pelkkä pienryhmissä tehtävä porina herättää porukan jakamaan kokemuksiaan. Ja mitä tapahtuukaan, kun vie osallistujat luokkahuoneen tai koulurakennuksen ulkopuolelle?
Pedagogina en myöskään tarvitse valmiita vastauksia kaikkiin kysymyksiin ja ongelmiin, vaan pyrimme löytämään opiskelijoiden ja opetusasiakkaiden kanssa parhaimmat ratkaisut yhdessä. Suunnittelemme, kokeilemme ja sovellamme. Yhteiskehittäminen eri projekteissa on opettanut sietämään epävarmuutta ja erilaisia näkemyksiä, jakamaan vastuuta, havainnoimaan ja ennakoimaan sekä myös rohkaisemaan muita luottamaan omaan osaamiseensa.
Nykyisin sekä kehittämishankkeet, mutta myös opetus tapahtuu entistä enemmän myös monimuotoisissa ympäristöissä ja opiskelijat saattavat olla maantieteellisesti kaukana toisistaan. Kuten KidMove-hankkeen esimerkki osoittaa, tämäkään ei ole este yhteiskehittämiselle - siihen vain tarvitaan hyvä suunnitelma ja halu toteuttaa.
7 vinkkiä, jos haluat ottaa yhteiskehittämisen osaksi opetustasi:
Murra perinteinen “valta-asetelma” opettaja-opiskelija, yhdenvertaisuus on avain onnistumiseen!
Tutustu erilaisiin toiminnallisiin yhteiskehittämisen menetelmiin ja kokeile rohkeasti.
Hyväksy erilaiset näkemykset ja toimintatavat; ole avoin itsellesi vieraille tavoille löytää ratkaisuja.
Ole osa tiimiä; rakenna luottamusta, avointa ilmapiiriä ja keskustelukulttuuria yhdenvertaisena ryhmän jäsenenä.
Anna osallistujien loistaa; varmista, että kaikki tulevat kuulluksi ja nähdyksi.
Ole armollinen ja luota; anna prosessille sekä osallistujille aikaa ja hyväksy myös oma keskeneräisyytesi.
Arvioi ja jatkojalosta; kerää palautetta ja hyödynnä sitä yhdessä tiimin kanssa.
“Kerro minulle ja unohdan, näytä minulle ja muistan, tee kanssani ja ymmärrän” (kiinalainen sananlasku)
Kirjoittaja:
Anita Ahlstrand on toiminut opetustyössä yli 20 vuotta. Tällä hetkellä hän on mukana kansainvälisissä kehittämishankkeissa sekä asiantuntijana Metropolian useassa kehittämistyöryhmässä. Hänen voimavaransa kumpuavat ihmisten kohtaamisesta, uteliaisuudesta sekä hullusta luovuudesta ja hänen asiantuntijuutensa ytimessä ovat muun muassa yhteiskehittäminen, asiakas- ja voimavaralähtöisyys sekä toiminnalliset tavat oppia.
Toimituskunnan huomioita tekstistä:
Tarkka lukija huomaa ehkä, että tämän blogin nimi on Hiiltä ja timanttia - OPITTAJAT pedagogiikan rajapinnoilla. Kyseessä ei ole kirjoitusvirhe, vaan uudissanalla “opittajat” blogialustalla on haluttu viestiä opettajuuden murroksesta kohti fasilitoivampaa, yhteiskehittävää otetta, jossa keskiössä ei ole luennointi, vaan opiskelijoiden auttaminen oikeaan suuntaan. Tämä teksti kuvastaa juuri sitä, mistä opittajissa on kyse.
Lähteet:
Teksti perustuu kirjoittajan monivuotiseen työhön yhteiskehittämisen parissa muun muassa Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lisäksi tekstin innoittajana ovat toimineet myös seuraavat lähteet:
Harra, T., Mäkinen, E. & Sipari, S. 2012. Yhteiskehittelyllä hyvinvointia. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. http://www.e-julkaisu.fi/metropolia/yhteiskehittelylla_hyvinvointia/pdf/yhteiskehittely_esite-digipaper2.pdf (pysyvä linkki: http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019101119876)
Björkqvist, L. (toim.) 2015. Kartta, kompassi ja kalenteri. Projektiarvioinnin opas. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Payne, A.F., Storbacka, K., & Frow, P. (2008). Managing the Co-creation of Value. Journal of the Academy of Marketing Science, 36(1), 83–96.
Polaine, A., Løvlie, L., & Reason, B. (2013). Service design: from insight to implementation. Brooklyn, NY: Rosenfeld Media.
Raij, K. (2007) Learning by Developing. Laurea Julkaisut A58. Vantaa: Laurea-ammattikorkeakoulu. Saatavilla osoitteessa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016070113480
Kommentit
Ei kommentteja