Rehablogi

Kuntoutuksen ja terveydenhuollon hyviä käytänteitä kehittämässä

Avainsana: verkostot

ECOLAH luo ymmärrystä kompleksisuudesta opiskeluun ja työhön
http://Henkilöt%20istuvat%20huoneessa%20yhdessä%20tiiviisti.%20Yhteiskehittämistilanne%20käynnissä.
15.11.2024
Anna Kaipainen, Laura Wiik, Laura Pikkola-Wickström

Yhteiskunta on jatkuvasti monimutkaistunut ja sen haasteet ovat yhä monimuotoisempia.  Terveyden haasteet liittyvät tänä päivänä yhä vahvemmin globaaleihin ongelmiin, kuten   esimerkiksi Covid 19:n aiheuttamat sairaudet ja rajoitustoimenpiteet, sodista johtuvat hoidon ja kuntoutuksen tarpeet, pakolaisuus, ilmastomuutoksen aiheuttamat katastrofit sekä erityisesti nuorten ahdistuneisuuden lisääntyminen. Näihin ongelmiin ei ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Sen sijaan tarvitaan tulevaisuuteen suuntautunutta poikkitieteellistä ajattelua. “ECOLAH - Embracing a Complexity-Orientated Learning Approach in Health” oli Erasmus+ -rahoitteinen hanke, jonka tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä, siitä kuinka yhteiskunnan erilaiset toimijat voivat osallistua monimutkaisten sosiaali- ja terveyshaasteiden ratkaisemiseen. Hankkeessa kehitetään korkeakoulupedagogiikkaa, joka tukee opettajien ja opiskelijoiden tulevaisuuteen suuntautuvien taitojen kehittämistä kompleksisten ongelmien ratkaisemisessa. (ECOLAH 2024). ECOLAH-hanke järjesti viiden päivän intensiiviviikon Pohjois-Hollannin Ellertshaarissa, jonne osallistui Metropoliasta 6 opiskelijaa yli 40 muun opiskelijan kanssa. Viikon tarkoituksena oli ymmärtää paremmin terveyteen liittyvää kompleksisuutta (complexity) ilmiönä. Kompleksisuudella tarkoitetaan sellaisen kokonaisuuden (järjestelmän) ominaisuutta, joka koostuu monesta, toisiinsa vaikuttavasta osasta ja nämä osien vaikutukset ovat vaikeasti selitettäviä (Casti, 2012). Eli kyseessä on joukko prosesseja, jotka dynaamisesti ja jatkuvasti kehittyvät, eivätkä pelkästään ole vuorovaikutuksessa keskenään vaan saavat merkityksensä näiden vuorovaikutusten kautta (Cohn, 2013). Ilmiötä tutkittiin viikon aikana erilaisin osallistavan oppimisen sekä luovien menetelmien avulla. Intensiiviviikkoon osallistui terveysalan korkeakouluopiskelijoita ja opettajia Hollannista, Suomesta, Romaniasta ja Portugalista sekä kaksi opettajaa Norjasta. Haastetaan perinteisiä ajattelumalleja Ajatusten herättäjänä opintoviikolle toimi Paul Beenen (tutkijaopettaja), joka käsitteli provokatiivisessa luennossaan nykyisen terveyspalvelujärjestelmän toiminnan ongelmia ja siihen liittyviä perinteisiä ajattelumalleja. Beenen väitti, että nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä on diagnoosilähtöinen eikä sen kantokyky riitä tulevaisuuden tarpeisiin. Kun ympäristön ja kulttuurin aiheuttamien sairauksien määrä kasvaa, tarvitaan sosiaali- ja terveydenhoidossa koko järjestelmää koskeva ajattelun muutos: Mitä voi tehdä toisin? Voivatko terveydenhuollon ammattilaiset auttaa kansalaisia ottamaan itse vastuuta omasta terveydestään? Mitä jos ammattilaiset keskittyisivät enemmän ennaltaehkäisemään sairauksia ja lisäämään kansalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia, esimerkiksi korostamalla inhimillistä luontoyhteyttä ja terveellisiä valintoja? Kuva: Anna Kaipainen Kuntoutuksen ammattilaiset työn muutoksessa Kuntoutuksen ammattilaisina tarvitsemme muuttuvissa ja ennakoimattomissa tilanteissa luovuutta ja heittäytymistä rakentaaksemme toimivan yhteistyösuhteen kuntoutujien kanssa. Turvallinen ja luottamuksellinen yhteistyösuhde auttaa kuntoutujaa kokemaan merkityksellisyyttä, uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa ja näkemään epäonnistumiset mahdollisuutena oppia. Intensiiviviikon hyödylliset, ajattelua avartavat luovat ja toiminnalliset harjoitteet konkretisoivat yksilön ja ympäristön eri tasojen (mikro-, meso-, ekso- makro- ja ekosysteemit) reaktiivista vaikutusta toisiinsa verkostoissa toimiessamme. Olemme tunnistaneet harjoituksissa havaittuja kompleksisia ilmiöitä myös omassa työssämme toimiessamme laajoissa kuntoutuja- ja ammattilaisverkostoissa. Tällöin pienetkin muutokset kuntoutujan elämässä ja verkostossa voivat saada aikaan “perhosefektin”, jolla voi olla suuret myönteiset tai haitalliset vaikutukset hänen kokonaistilanteeseensa. Optimaalinen kuntoutujan verkosto elää ja muuttuu jatkuvasti hänen tarpeittensa mukana. Reflektoiva oppimisprosessi osana toimintaa Intensiiviviikon aamut aloitimme pareittain walk and talk -luontokävelyillä, joissa vaihtuvan parin kanssa tutustuimme eri teemoin toistemme näkökulmiin ja kulttuureihin. Vastaavaa dialogista vuorovaikutusta tarvitaan myös työelämässä työyhteisöissä ja suorassa asiakastyössä: omat normimme eivät ole ainoita oikeita, vaan on erilaisia tapoja elää ja kokea. Tätä ymmärrystä tarvitsemme erityisesti kuntoutujien kanssa tehtävässä työssä, jotta heillä on mahdollisuus kokea itsensä oman elämänsä “päähenkilöiksi” ja me ammattilaisina voimme sanoa tekevämme aidosti kuntoutujalähtöistä työtä. Tällainen ajattelu vaatii meiltä ammattilaisilta jatkuvaa halua, herkkyyttä ja aikaa havainnoida omaa asennettamme, ihmiskäsitystämme ja toimintaamme itse reflektoiden, sekä keskustellen työyhteisöissämme, esimerkiksi jakamalla hiljaista tietoa. Tätä reflektoivaa oppimisprosessia heräteltiin intensiiviviikon aikana jokapäiväisillä henkilökohtaisilla oppimiskysymyksillä. Kompleksisuuden lisääntyessä aloimme yhä paremmin tunnistamaan, että monimuotoinen sosiaalinen ympäristö kannattaa nähdä rikkautena: jokainen – myös erilainen– ajatusmaailma on merkityksellinen ja muovaa omaa ja yhteisömme ajattelua ja toimintaa. Kuva: Anna Kaipainen Korkeakoulut suunnannäyttäjinä kohti terveempää ja kestävämpää tulevaisuutta Yksi pandemian suurimmista opeista on ollut se, että emme voi luottaa pelkästään perinteisiin menetelmiin nykyisten terveysongelmien ratkaisemiseksi. Nämä ilmiöt ovat kompleksisia, ja niihin liittyy niin sosiaalisia, taloudellisia, ympäristöllisiä kuin teknisiäkin tekijöitä ja laaja joukko erilaisia toimijoita. Näitä toimijoita ovat terveydenhuollon organisaatioiden lisäksi myös poliittiset päättäjät, oppilaitokset, tutkijat, yritykset ja yhteisöt. Ymmärtääksemme näiden haasteiden monimutkaisuutta ja käsitelläksemme niitä, meidän on omaksuttava uudenlaista ajattelutapaa sekä kyettävä arvioimaan uudelleen, miten lähestymme koulutusta, oppimista ja kuinka kehitämme yhteiskuntaa. (Papanagnou, Watkins, Lundgren, Alcid, Ziring, & Marsick. 2022). Tulevaisuuden ammattilaisilla on oltava teknisten taitojen lisäksi myös kyky ajatella kriittisesti ja luovasti monimutkaisten, usein arvaamattomien terveyshaasteiden edessä. Meneillään olevat maailman muutokset ovat vahva muistutus siitä, että terveydenhuollon työntekijöiden, poliittisten päättäjien ja opettajien sekä erityisesti seuraavan sukupolven on oltava valmiita epävarmuuteen ja opittava toimimaan nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Avainasemassa on tietämättömyyden tilan ja uteliaisuuden vaaliminen oppimisessa. (Gheihman, Johnson, & Simpkin. 2020). Tulevaisuusajatteluun tarvitsemme luovuutta ja heittäytymistä sekä mukavuusalueelta poistumista. Verkostoissa tapahtuva kohtaava ja osallistava oppiminen on tähän yksi mahdollisuus. Myös terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksen täytyy muuttua. Enää pelkkä tiedon tarjoaminen ei riitä, sillä nyt on kyettävä edistämään innovaatiivista, luovaa ja systeemistä ajattelua. (Lee, Hall, Anakin & Pinnock 2021.) Sosiaali- ja terveysala muuttuu jatkuvasti: palvelujärjestelmä ei tule olemaan koskaan valmis, emmekä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevien ammattilaisten on kyettävä työskentelemään eri tieteenalojen kanssa, tekemään yhteistyötä erilaisten sidosryhmien kanssa ja siten kehittämään yhdessä kestäviä ratkaisuja. Korkeakouluilla on ratkaiseva rooli eri toimijoiden yhteen saattamisessa, poikkitieteellisen yhteistyön edistämisessä sekä terveemmän ja kestävämmän yhteiskunnan edellyttämien systeemisten muutosten eteenpäin viemisessä. Meidän tulee olla valmiita muokkaamaan omaa toimintaamme ja pysyttävä avoimina elinikäiselle oppimiselle. Tämä matka vaatii yhteistyötä yli kansallisten rajojen ja tieteenalojen. Se edellyttää myös, että siirrymme lyhyen aikavälin ratkaisuista pohtimaan pitkän aikavälin strategioita, joissa pohditaan terveyshaasteiden perimmäisiä syitä ja luodaan yhdessä kestäviä polkuja tuleville sukupolville. Olemme sitoutuneet edistämään tätä muutosta, valmistamaan tulevia ammattilaisia ​​navigoimaan nykypäivän haasteiden monimutkaisissa kiemuroissa luottavaisesti ja luomaan terveempää ja kestävämpää yhteiskuntaa. Kirjoittajat: Laura Pikkola-Wickström on sosionomi, joka toimii ammatillinen kuntoutusohjaajana yksityisellä palveluntuottajalla Kelan työllisyyttä edistävässä ammatillisessa kuntoutuksessa.  Laura Wiik on toimintaterapeutti, joka työskentelee hyvinvointialueen julkisissa psykiatrian palveluissa.Laurat opiskelevat kuntoutuksen ylemmässä AMK-tutkinnossa Metropoliassa Anna Kaipainen, projektipäällikkö, fysioterapeutti YAMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Casti, J. 2012. X-Events: The Collapse of Everything. Cohn, S., Clinch, M., Bunn, C. & Stronge, P. 2013. Entangled complexity: why complex interventions are just not complicated enough. J Health Serv Res Policy ;18(1):40–3 Gheihman, G., Johnson, M., & Simpkin, A. L. 2020. Twelve tips for thriving in the face of clinical uncertainty. Medical Teacher 2020. Scholalry Perspective. Academic Medicine, Vol. 97, No. 8, August 2022. ECOLAH, Embraicing complexity oriented learning approach in health. 2024. Lee, C., Hall, K., Anakin, M., & Pinnock, R. 2021. Towards a new understanding of uncertainty in medical education. Journal of Evaluation in Clinical Practice. Vol. 27 Issue 5. October 2021. Pages 1194-1204. Papanagnou, D., Watkins, K. E., Lundgren, H., Alcid, G. A., Ziring, D., & Marsick, V. J. (2022). Informal and Incidental Learning in the Clinical Learning Environment; Learning Through Complexity and Uncertainty during COVID-19.

Lue lisää

Oivalluksia ja oppimista yhdessä – yhteiskehittelyn mahdollisuudet lapsen kuntoutumisessa
3.6.2020
Sari Helenius, Pilvi Tuomola ja Nea Vänskä

Lapsen kuntoutus ja kuntoutuminen ovat yhteistoimintaa, jossa jokaisella – niin lapsella kuin aikuisella – on mahdollisuus osallistua, oivaltaa ja oppia. Asiantuntijuuden yhdistäminen luo parhaimmillaan uutta tietoa, ymmärrystä ja innovaatioita. Kirjoituksessa kuvataan yhteiskehittelyn ja kehittäjäkumppanuuden mahdollisuuksia lapsen yksilölliseen tilanteeseen ja tarpeeseen vastaavan kuntoutumisprosessin rakentamisessa. Lasten ja perheiden palvelut kehittyvät lapsen ja perheen osallistumista korostavaan suuntaan (Valtioneuvosto 2019: 37). Kuntoutuksessa osallistuminen on yhtäältä lapsen ja perheen osallistumista kuntoutuksen palvelujärjestelmän ja ammattilaisen määrittämään toimintaan (Järvikoski ym. 2009: 22). Toisaalta osallistuminen ymmärretään lapsen osallistumisena hänen arjessaan ja hänelle itselleen merkityksellisessä toiminnassa (Palisano ym. 2011: 1–2, 10). Kolmanneksi jäsennykseksi voisi ajatella laajempaa kehittämisosallisuutta ilmentävän kehittäjäkumppanuuden, sillä olisi luonnollista, että lasten ja perheiden osallistuminen vahvistuisi myös kuntoutuksen kehittämisessä palvelujen uudistamisen vanavedessä (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 150; Järvikoski ym. 2017: 79–81) (ks. kuvio 1). Kun kyse on lasten kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta, on aiheellista miettiä, miten lapsen ja perheen osallistuminen aidosti mahdollistuu. Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tutkimuksellisessa kehittämistyössä (Helenius 2020) tartuttiin lapsen osallistumisen vahvistamiseen niin teoriassa kuin käytännössä, kun tavoitteena oli osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Kuntoutuksen ammattilaisten lisäksi tutkimuksellisen kehittämisen prosessissa oli mukana lapsia ja vanhempia, jotka oman elämänsä asiantuntijoina jakoivat heille itselleen tärkeitä asioita ja näkökulmia. Työväline lapsen osallistumisen edistämiseksi ja lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamiseksi Tutkimuksellisen kehittämisen prosessin ja työn tulosten mukaan erityisen tärkeäksi osoittautui lapsen osallistumista ja omien näkemysten ilmaisua vahvistavien keinojen hyödyntäminen. Lapsen osallistumista vahvistavia, lapselle merkityksellisestä toiminnasta liikkeelle lähteviä työvälineitä on kehitetty Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa (LOOK) – lapsen edun arviointi -hankkeessa . LOOK-hankkeessa kehitetystä Metku-kirjasta sovellettua Metku-tehtävää (ks. kuvio 2) käytettiin Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä orientoivana tehtävänä lapsen ja vanhemman toiminnalliselle haastattelulle. Metku-tehtävässä lapsi ja hänen vanhempansa tunnistivat ja kuvasivat lapselle tärkeää toimintaa lapsen osallistumiseen ja motoriseen oppimiseen liittyen. Kokemuksen perusteella Metku-tehtävä osoittautui oivalliseksi keinoksi käydä lapsen taitoihin ja osallistumiseen liittyvää keskustelua leikki-ikäisen kanssa. Vanhemmat kertoivat Metku-tehtävien tehneen näkyväksi lapsen taitojen oppimisen kehittymistä sekä motoriseen oppimiseen liittyvää toimintaa perheen arjessa. (Helenius 2020: 58–59, 65–66.) Yhdessä kehkeytyvä oppimisprosessi Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä kehittäjäkumppaneina olleet ammattilaiset, lapset ja vanhemmat kehittivät osallistumista vahvistavaa toimintatapaa motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Prosessi oli monivaiheinen, ja sillä tähdättiin ymmärryksen syventymiseen. (Helenius 2020: 14–15, 20.) Tutkimuksellisen kehittämistyön (Helenius 2020) tulokset ja kokemus yhteiskehittelystä herätti pohtimaan yhteiskehittelyä yhtenä kuntoutumista edistävänä keinona. Tätä ovat aiemmin pohtineet muun muassa Sipari ja Mäkinen (2012) , Paalasmaa (2014) sekä Hietala ja Rissanen (2017). Rantala ja Sipari (2018) kirjoittivat Rehablogissa perheen ja ammattilaisen yhdessä kehkeytyvästä oppimisprosessista, jossa rakennetaan uutta tietoa sekä kehitetään tapoja osallistua ja toimia lapsen kehitysympäristössä. Siparin ym. (2017: 83) kuvaus yhteistoiminta- ja kuntoutusprosessista yhdessä auttaa hahmottamaan sitä, miten yhteistoimintaprosessi rakentuu osana kuntoutusprosessia (ks. myös Siparin ym. Rehablogi). Verkostojen potentiaali valjastetaan yhteiskehitellen Lapsen kuntoutumista edistävässä yhteiskehittelyssä on kyse lapsen, perheen, muun lapsen lähiyhteisön ja ammattilaisten yhteistoiminnan mahdollistamasta oivaltamisesta ja oppimisesta. Tällöin lapsen kuntoutumisen kannalta tärkeät arjessa mukana olevat toimijat kehittävät yhdessä ratkaisuja lapsen osallistumisen vahvistumiseksi lapselle merkityksellisessä toiminnassa. Lapsen kuntoutumisen hahmottaminen lapsen ja perheen arjesta käsin tarjoaa oivallisen paikan syventää ymmärrystä yhteiskehittämisen mahdollisuuksista, jossa muun muassa kuntoutus ja kasvatus ovat parhaimmillaan yhtä kokonaisuutta (ks. Sipari 2008: 69). Lasten motoristen taitojen ja osallistumisen edistäminen ovat yhteisiä teemoja, joiden parissa kasvatuksen ja kuntoutuksen ammattilaiset työskentelevät arjessa. Parhaassa tapauksessa työskentely näiden yhteisten teemojen äärellä ohjaa toimijoita lähemmäs toisiaan ja rakentaa heidän välilleen oppimisen ja oivaltamisen mahdollistavaa vuorovaikutusta, yhteyttä ja luottamusta (ks. Mönkkönen ym. 2019: 47–65). Yhteiset vuorovaikutus- ja oppimistilanteet puolestaan toimivat hedelmällisenä kasvualustana uusille yhteiskehittämisen toimintatavoille ja pyrkivät yhtäältä herättämään lapsen ympäristöissä olevaa käyttämätöntä potentiaalia. Verkostomaisessa yhteiskehittämisessä yhdistyy moninkertainen määrä tietoa ja syntyy uutta ymmärrystä. Verkostoissa tieto myös muotoutuu, juurtuu ja leviää. (Mönkkönen ym. 2019: 138–141.) Uudenlaisten yhteiskehittämisen toimintatapojen kokeileminen ja askeleet kohti kehittäjäkumppanuutta vaativat rohkeutta, tietoisuutta ja tahtotilaa niin ammattilaisilta kuin kuntoutujiltakin mutta myös mahdollistavia palvelujärjestelmän rakenteita ja toimintatapoja. Tällä aikakaudella, kun kuntoutuksen paradigmaa luonnehditaan ekologiseksi ja valtaistavaksi ja kun osallistuminen ja osallisuus ovat vahvoja teemoja sosiaali- ja terveyspalvelujen muutoksessa, olosuhteet yhteiskehittämisen kulttuurin vahvistumiselle voisivat olla otolliset. Kirjoittajat Sari Helenius, fysioterapeutti YAMK, projektipäällikkö, Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala, REcoRDI-hankkeen projektisuunnittelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Pilvi Tuomola, fysioterapeutti YAMK, asiantuntija, Motorisen oppimisen vaikeus -yksikkö, Suomen CP-liitto ry Nea Vänskä, TtM, lehtori, REcoRDI-hankkeen projektitoimija, Metropolia Ammattikorkeakoulu  Lähteet Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Helenius, Sari 2020. Osallistun, oivallan, opin – Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa.  Hietala, Outi & Rissanen, Päivi 2017. Yhteiskehittäminen uudenlaisen vastavuoroisuuden virittäjänä. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina & Martin, Marjatta & Nikkanen, Pirjo & Notko, Tiina & Puumalainen, Jouni 2009. Johdanto. Teoksessa: Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina (toim.). Asiakkaan äänellä. Odotuksia ja arvioita vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 80/2009. Helsinki: Kuntoutussäätiö. Järvikoski, Aila & Martin, Marjatta & Kippola-Pääkkönen, Anu & Härkäpää, Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Jaakola, Anne-Mari & Profiam Sosiaalipalvelut Oy:n henkilöstö & Pehkonen, Aini 2019. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Mönkkönen, Kaarina & Leinonen, Leena & Arajärvi, Miina & Hovatta, Anna-Elina & Tusa, Nina & Salokangas, Katri 2019. Moniammatillisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Palisano, Robert J. & Chiarello, Lisa A. & King, Gillian A. & Novak, Iona & Stoner, Tracy & Fiss, Alyssa 2011. Participation-based therapy for children with physical disabilities. Disability & Rehabilitation. 34(12). 1–12. Sipari, Salla 2008. Kuntouttava arki lapsen tueksi. Kasvatuksen ja kuntoutuksen rakentuminen asiantuntijoiden keskusteluissa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 342. Jyväskylän yliopisto. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Helsinki: Kela. Valtioneuvosto 2019. Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö. 

Lue lisää