Vuosi: 2020
Kuntoutuksen ammattilaiset haluavat kehittää etävastaanottotoimintaa yhdessä
Etäpalveluiden käyttö on arkipäivää jo monissa palveluissa. Myös kuntoutuksessa etävastaanottotoiminta on löytänyt tiensä osaksi palveluita. Etävastaanottoina toteutuva kuntoutus on kuitenkin vielä hakemassa paikkaansa ja vaatii kehittämistyötä, jotta etävastaanottojen potentiaali löydetään ja se osataan hyödyntää kuntoutuspalveluissa parhaalla mahdollisella tavalla. Etävastanotoilla tapahtuvan kuntoutuksen toteuttaminen tuo sekä ammattilaisen että asiakkaan uuden äärelle. Etävastaanottojen käyttöönottamisessa voi olla omat haasteensa, mutta ne voivat tuoda myös paljon uusia mahdollisuuksia kuntoutuspalveluihin. Etäteknologian käyttäminen vaatii aluksi harjoittelua ja onkin erittäin tärkeää, että käytössä oleva teknologia on helppokäyttöistä ja tarpeenmukaista, jolloin etävastaanottojen käyttöönottamisen kynnys pienenee (Vuonovirta 2011). Ammattilainen pääsee myös soveltamaan osaamistaan, kun vuorovaikutus tapahtuu teknologian välityksellä eikä fyysinen kontakti asiakkaan kanssa ole mahdollista (Turner 2018). Etävastaanottoihin liittyy useita kehittämisen kohteita HUSin kuntoutuspalveluiden toiminnankehittämisprojektissa todettiin vuonna 2019, että etävastaanottotoiminta vaatii vielä käyttöönottamisen jälkeen kehittämistä, jotta etävastaanottoja osataan hyödyntää laadukkaasti kuntoutuksen palvelukanavana (Malmberg & Knutti 2019). Lähdinkin selvittämään HUSin kuntoutuksen ammattilaisten näkemyksiä etävastaanottotoimintana toteutuvien kuntoutuspalveluiden kehittämiseen liittyvistä tarpeista ylemmän AMK:n tutkimuksellisessa kehittämistyössäni. Sen tulosten mukaan etävastaanottona toteutuvien kuntoutuspalveluiden kehittämisen kohteet liittyivät teknologiaan, kuntoutusmenetelmiin, palveluprosessiin ja käytön tukemiseen. Etävastaanottoteknologian tärkein tehtävä on mahdollistaa sujuva ja tarkoituksenmukainen etävastaanoton toteutuminen. Teknologian helppokäyttöisyyttä ja toimivuutta onkin kehitettävä jatkuvasti. Lisäksi etävastaanottojen käytön lisääntymisen myötä tarvitaan uusia toiminnallisuuksia tukemaan kuntoutuksen toteuttamista etäyhteydellä. Teknologian kehittäminen on myös vuorovaikutuksessa etävastaanotolle soveltuvien kuntoutusmenetelmien kehittämisen kanssa. Teknologian kehittyminen mahdollistaa uusien kuntoutusmenetelmien kehittämisen etävastaanotoille ja etävastaanotoille soveltuvien kuntoutusmenetelmien kehittäminen puolestaan ohjaa kehittämään uusia teknisiä ratkaisuja. Kuntoutuksen toteutuminen etävastaanottoina ei toimivasta tekniikasta huolimatta ole itsestään selvää, vaan se vaati myös koko palveluprosessin kehittämistä. Etävastaanotto tulee saada osaksi kokonaisuutta organisaation toimintaprosesseihin ja järjestelmiin, ettei se jää irralliseksi toiminnaksi. Etävastaanottojen käytön tueksi on tarpeellista kehittää riittävä ohjeistus, joka on helposti saatavissa silloin kun sitä tarvitsee. Myös etävastaanottotoiminnan tukihenkilötoimintaa palvelua tuottavissa yksiköissä kannattaa kehittää, ainakin etävastaanottotoiminnan aloitusvaiheessa. Etävastaanottojen kehittäminen tuo uusia kehittämisen tapoja Asiakaslähtöisten ja asiakaslähtöinen palveluiden kehittäminen korostuvat terveydenhuollon sähköisten palveluiden kehittämisessä (Jauhiainen & Sihvo 2015). Kuntoutuksen ammattilaiset korostivatkin tarvetta kehittää etävastaanottotoimintaa yhdessä. Mukaan kehittämiseen tarvitaan asiakkaat, moniammatillinen ja –alainen verkosto sekä lähiesimiehet ja ylempi johto. Kehittämisessä tulisi pyrkiä eroon terveydenhuollon perinteisestä organisaatiolähtöisestä kehittämisen tavasta ja johtamaan verkostokehittämistä yli yksikkö- ja organisaatiorajojen suunnitellusti ja avoimesti. Koko kehittämisen lähtökohtana tulisi olla aito, mielellään asiakkailta noussut tarve etävastaanottotoiminnan kehittämiseen. Terveydenhuollon sähköisten palveluiden kehittämiseen luoduissa malleissa asiakkaiden osallistamiseen löytyy erilasia tapoja, kuten kansalaisille avoimet kanavat osallistua palveluiden ideointiin tai tavoitteellinen asiakasraatitoiminta palveluiden kehittämisessä ja arvioinnissa (Arvonen & Lehto-Trapnowski 2019). Asiakkaiden lisäksi mukana etävastaanottotoiminnan kehittämisessä tulisi olla kuntoutuspalveluita tuottavan yksikön koko moniammatillinen tiimi ja heidän esimiehensä. Ammattilaisten mukaan etävastaanottotoiminnan kehittäminen ja käytännön kokeileminen tulisi kulkea rinnatusten, jolloin käytännöstä saadut kokemukset auttavat kehittämään etävastaanottotoimintaa ja kehittäminen puolestaan muokkaa käytäntöjä. Kokemuksia olisi myös hyvä päästä jakamaan eri yksiköiden välillä, oppien toinen toisiltaan ja kannustaen kehittämiseen. Ammattilaisten mielestä säännölliset tapaamiset sekä kasvotusten, että etäyhteydellä ovat tärkeä osa etävastaanottotoiminnan kehittämistä. Etävastaanottotoiminnan kehittämisen tarpeet suuntaavat kehittämistä Etävastaanottotoiminnan kehittämisen jatkaminen on varmasti muuallakin kuin HUSissa vielä tarpeellista. Kehittämistä ei kuitenkaan tarvitse aloittaa tyhjästä, vaan se kannattaa rakentaa jatkumoksi aiemmalle kehittämistoiminnalle hyödyntäen myös muista vastaavista kehittämishankkeista ja projekteista saatuja kokemuksia. Näin ei hukata kehittämiseen jo käytettyjä resursseja ja saavutettuja tuloksia. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni nousseet etävastaanottotoimintana toteutuvien kuntoutuspalveluiden kehittämisen tarpeet mukailevatkin muissa hankkeissa ja tutkimuksissa esille tulleita terveydenhuollon sähköisten ja etäpalveluiden kehittämisen tarpeita. Niitä yhdessä ratkaisten saamme tuotettua laadukkaita nykyaikaisia kuntoutuspalveluita monikanavaisesti. Etävastaanottotoiminnan kehittämisen voikin nähdä yhtenä keinona vaikuttaa kuntoutuksen koko palvelujärjestelmään. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Etävastaanottojen kehittäminen kuntoutuspalveluissa – Ammattilaisten näkemyksiä kehittämistarpeista HUSissa”, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2020. Kirjoittaja: Miia Malmberg, fysioterapeutti, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma. Hän työskentelee HUSissa digitaalisten kuntoutuspalveluiden kehittäjänä. Lähteet: Arvonen, Sirpa & Lehto-Trapnowski, Päivi 2019. Tekemisen meininki – Virtuaalisairaala 2.0 -hankkeen yhteenveto. http://publish.psshp.fi/kokous/2020369340-11-1.PDF Jauhiainen, Annikki & Sihvo, Päivi 2015. Asiakaslähtöisten sähköisten terveyspalvelujen käyttöönotto – malli käyttöönotolle ja vaikuttavuuden arvioinnille. FinJeHeW 2015;7(4). https://journal.fi/finjehew/article/view/53520/16677 Malmberg, Miia & Knutti, Katri 2019. Etävastaanottotoiminnan kehittäminen HUSin kuntoutuspalveluissa. HUSin sisäinen toiminnankehittämisprojektin loppuraportti. HUS 30.9.2019. Turner, Aideen 2018. Case Studies in Physical Therapy: Transitioning a "hands-on" Approach into a Virtual Platform. International Journal of Telerehabilitation 10 (1). 37–50. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6095681/pdf/ijt-10-37.pdf Vuonovirta, Tiina 2011. Etäterveydenhuollon käyttöönotto terveydenhuollon verkostoissa. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514297175.pdf
Perhehoitajien vertaistoiminnan avulla tukea yhteistoimintaan biologisten vanhempien kanssa
Lastensuojelun perhehoidossa perhehoitajat kaipaavat tukea erilaisiin lapseen liittyviin kysymyksiin – yksi monista tukimuodoista voi olla vertaistoiminta. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea perhehoitajia yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Miten yhteistoiminta saadaan sujuvaksi osaksi perhehoidon käytäntöjä? Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa kehitettiin perhehoitajien vertaistoimintaa lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa. Tulokset osoittavat, että perhehoitajat tarvitsevat tukea yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Jokaiselle lapselle riittävän hyvä ja turvallinen arki Mitä näitä vaihtoehtoja nyt olikaan? Oma koti, sukulaissijoitus, laitoshoito tai perhehoito. Lähtökohtana lastensuojelussa on aina vanhempien tukeminen siten, että lapsen oikeudet toteutuvat hänen omassa kodissaan. Aina tämä ei kuitenkaan toteudu, ja silloin lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta. (Perhehoitoliitto.) Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun, turvalliseen kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen. (Lastensuojelulaki 2007). Kun lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta, siihen useimmiten paras mahdollinen paikka on perhehoito, joka tuli sijaishuollon ensisijaiseksi hoitomuodoksi 1.1.2012 alkaen (Perhehoitoliitto). Perhehoidossa toimiville perhehoitajille on tärkeää taata riittävä tuki perhehoitajana toimimiseen. Yksi perhehoidon tukimuodoista on vertaistuki, jolle näyttää Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan olevan todellista tarvetta. (Aaltonen 2020.) Vertaistoiminnan merkitys Kansainvälisten tutkimusten mukaan perhehoitajat kaipaavat tukea lapseen liittyviin haasteisiin, lapsen vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön sekä kasvatuskäytäntöihin ja lapsen kanssa toimimiseen. Toivottuja tuen muotoja ovat koulutus, kriisituki, sosiaalityöntekijän saavutettavuus, erityispalvelut lapselle ja vertaistuki. (Heino & Säles 2017: 73.) Kananojan ja Ruuskasen (2019) mukaan avohuollon lastensuojelussa ryhmämuotoinen auttaminen on toistaiseksi vähäistä, vaikka kokemukset esimerkiksi biologisten vanhempien vertaisryhmistä ovat myönteisiä. (Kananoja & Ruuskanen 2019: 36). Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää pitkäaikaisten perhehoitajien vertaistoiminnan kehittämisessä Eksotessa. Vertaistoiminta on käynnistynyt tutkimuksellisen kehittämistyön kanssa yhtä aikaa. Vertaistuen tulisi kuulua tiiviinä osana tämän päivän yhteiskunnan tukimuotoihin, myös lastensuojelussa. Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa vertaistoimintaa toivottiin myös sijoitetuille lapsille, biologisille vanhemmille sekä perhehoitajien biologisille lapsille. Tulosten mukaan voidaan olettaa, että ammattilaisilla on merkittävä tehtävä vertaistoiminnassa sen mahdollistajana. (Aaltonen 2020.) Toimiva vertaistuki on suunnitelmallista, vapaaehtoista ja tuen saajan kokemaan tarpeeseen perustuvaa toimintaa, jota voi tarjota ainoastaan vertainen. Sosiaalityön tehtävänä on huolehtia vertaistuen saatavuudesta sitomalla vertaistoiminta osaksi sosiaalityön rakenteita ja käytäntöjä. Vertaistukiryhmässä perhehoitajat oppivat toistensa kokemuksista, vahvistavat voimavarojaan ja lisäävät ammattitaitoaan. (Heino & Säles 2017: 75.) Ryhmätoiminnassa vertaiset oppivat toisiltaan, mutta myös ammattilaisilta ja päinvastoin. Oppiminen parhaimmillaan on monenkeskistä tiedon ja kokemusten jakamista. Vertaistuki voi toimia ilman ammatillista työtä, mutta ammatillinen työ mahdollistaa vertaistuen. Tuen tarvitsijan kannalta usein päästään hyviin tuloksiin, kun vertaistuki ja ammatillinen työ toimivat yhdessä. (Mikkonen & Saarinen 2018: 23, 29.) Luottamuksellinen ilmapiiri toimii omien kokemusten kertomisen ja toisten kuulemisen, vuorovaikutuksen, tunteiden ilmaisemisen ja käsittelyn sekä toisten kokemuksista oppimisen ja uusien selviytymiskeinojen löytymisen mahdollistajana. Ryhmän tuki voi auttaa vain, jos tukea toivova itse suhtautuu siihen luottavaisesti ja avoimesti. Vertaistuesta on apua monille, mutta se ei kuitenkaan sovi kaikille. (Mikkonen & Saarinen 2018: 21, 189.) Mitä on perhehoitajien hyvä vertaistoiminta? Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön yhteenvetona syntyi kuvaus perhehoitajien hyvästä vertaistoiminnasta lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Alla olevassa kuviossa perhehoitajien vertaistoiminta on nostettu keskelle sen ollessa kehittämisen kohteena. Vaikka tutkimuksellisella kehittämistyöllä oli tarkoitus kehittää nimenomaan perhehoitajien vertaistoimintaa, on myös huomattavaa, että tuloksia syntyi muistakin näkökulmista. Perhehoitajien vertaistoiminnan lisäksi tuloksista jäsentyi lapsen näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa, biologisen vanhemman näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa sekä ammattilaisten tehtävät vertaistoiminnassa. Tulosten yhteenvedon mukaan hyvä vertaistoiminta tapahtuu perhehoitajien kesken. Vertaistoiminnassa on tärkeää huomioida lapsen sekä biologisen vanhemmat näkökulmat. Ammattilaisten tehtävänä on mahdollistaa vertaistoiminnan toteutuminen. (Aaltonen 2020.) Yhteistoiminnalla yhteistä hyvää hakemassa? Lastensuojelun laatusuosituksen (2019) mukaan yksi tärkeimmistä sijaishuollossa olevan lapsen oikeuksista on oikeus pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin. Tätä oikeutta voidaan rajoittaa ainoastaan lain tarkoittamissa tilanteissa ja silloin, kun se on lapsen edun mukaista. Lapsen sijoituksen aikana tulee tehdä yhteistyötä lapsen vanhempien ja huoltajien kanssa myös ammattilaisten sekä sijaishuoltopaikan toimesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö, Lastensuojelun laatusuositus 2019: 54.) Myös Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista voidaan olettaa, että yhteistoimintaa perhehoitajien sekä lapsen biologisten vanhempien välillä pidetään merkittävänä, myös lapsen läsnä ollessa. Yhteistoimintaa on tänä päivänä hyvin vähän. On tärkeää, että perhehoitaja saa vertaistoiminnassa vahvistusta siihen, että hän ymmärtää, hyväksyy ja kunnioittaa lapsen tärkeitä ihmissuhteita. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea lapsen suhteiden jatkuvuutta omaan verkostoon. Perhehoitajat toivoivat tukea yhteiseen toimintaan biologisten vanhempien kanssa. Ammattilaisten tehtävä on mahdollistaa näitä kohtaamisia. (Aaltonen 2020.) Kirjoitus pohjautuu Aaltosen (2020) tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Anniina Aaltonen, toimintaterapeutti, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Aaltonen työskentelee ohjaajana lastensuojelussa Eksotessa. Lähteet: Aaltonen, Anniina 2020. Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Heino, Tarja & Säles, Emilia 2017. Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito. Kohti perhehoidon laadun vahvistamista. THL työpaperi 20/2017. Verkkodokumentti. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132434/URN_ISBN_978-952-302-857-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Kananoja, Aulikki & Ruuskanen, Kristiina 2019: 36. Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:4. Helsinki. Loppuraportti. Verkkodokumentti. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161379/Selvityshenkilon_edellytykset_lastensuojelun.pdf?sequence=4&isAllowed=y. Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Verkkodokumentti. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417#L1P3. Mikkonen, Irja & Saarinen, Anja 2018. Vertaistuki sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna: Printon. Perhehoitoliitto. https://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/lapset_nuoret STM 2019. Lastensuojelun laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:18. Helsinki. Verkkodokumentti. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161862/STM_2019_8_J_Lastensuojelun_laatusuositus.pdf?sequence=1&isAllowed=y.
Asiakaslähtöisyys kuntoutuspalveluissa rakentuu vuorovaikutuksessa
Asiakaslähtöisyys käsitteenä on laaja, ja sitä voidaan tarkastella monella tasolla lähtien organisaation toiminnan arvoista päätyen yksittäisen työntekijän tapaan tehdä työtä. Asiakaslähtöisyys on nimetty kuntoutuspalveluiden järjestämisen arvoperustaksi jo pitkään, mutta käytännön asiakastyössä asiakaslähtöisyys rakentuu aina uudelleen, tilannesidonnaisesti. Käytännössä asiakaslähtöisyys on asiakkaan kokemus kohtaamisestaan ammattilaisen kanssa ja saamastaan palvelusta. Mistä tekijöistä syntyy lääkinnällisen kuntoutuksen paljon palveluita käyttävän asiakkaan kokemus asiakaslähtöisestä kuntoutuspalvelusta? Tampereen kaupungin lääkinnällisen kuntoutuksen toimiston sosiaalityöntekijöiden kokemus sekä asiakkailtaan saama palaute toimivat sytykkeenä tutkimukselliselle kehittämistyölle, jossa lähdettiin tavoittelemaan asiakaslähtöisyyden vahvistumista lääkinnällisen kuntoutuksen paljon palveluita käyttävän asiakkaan kuntoutuspalveluprosessissa. Asiakkaiden ja ammattilaisten kehittäjäkumppanuus palveluiden rakentamisessa Lääkinnällisessä kuntoutuksessa asiakkaan kuntoutumista tukevien kuntoutuspalveluiden käynnistyminen on seurausta lääketieteellisestä diagnoosista, ja perinteisesti kuntoutuspalveluiden tavoitteena on vahvasti ollut muutos asiakkaassa itsessään. Kuntoutuksen paradigman muutoksen myötä asiakkaan tilannetta tulee kuitenkin tarkastella aiempaa laajemmin ja nähdä toimintakyky vahvemmin tuloksena yksilön sekä hänen fyysisen toimintaympäristönsä ja sosiaalisten verkostojensa välisestä vuorovaikutuksesta. (Järvikoski & Härkäpää 2011: 21.) Tämä haastaa lääkinnällisen kuntoutuksen palveluiden järjestäjän vahvempaan yhteistyöhön asiakkaan kanssa kokonaisvaltaisen ja yksilöllisen kuntoutustarpeen selvittämiseksi sekä oikeanlaisten kuntoutuspalveluiden järjestämiseksi. Diagnoosi ei yksin määritä, millaisia kuntoutuspalveluita kuntoutuja tarvitsee, vaan huomioon on otettava kuntoutujan elämän kokonaistilanne. (Suomela-Markkanen & Peltonen 2016.) Organisaation toimintamalleja kehitettäessä ydinongelmien löytämisen ja ratkaisumallien kehittämisen oletetaan onnistuvan parhaiten, kun kootaan yhteen työntekijöiden ja asiakkaiden käsitykset nykyisestä toiminnasta ja pyritään löytämään muutostarpeet ja -ratkaisut yhteistyössä (Järvikoski & Martin & Kippola-Pääkkönen & Härkäpää 2017: 80). Kuntoutuspalveluiden käyttäjien osallistuessa aktiivisesti palveluiden kehittämiseen, palveluiden nähdään rakentuvan asiakkaan kokonaistilanteen paremmin huomioiviksi ja palveluista voi tulla asiakkaalle ikään kuin työvälineitä avuksi kuntoutumiseensa (Mäkinen 2014: 63). Kehittämistyön perustaksi kerättiin aineistoa asiakaslähtöisyyttä tällä hetkellä edistävistä ja heikentävistä tekijöistä sekä tulevaisuudessa tarvittavissa uusista toimintatavoista teemahaastatteluin sekä lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkailta että sosiaalityöntekijöiltä. Tämän jälkeen haastatteluiden tuloksia käsiteltiin yhteiskehittelytilaisuudessa, johon haastatellut asiakkaat ja sosiaalityöntekijät osallistuivat. Kehittämistyö tuotti rikkaan ja monipuolisen aineiston, jonka pohjalta syntyi kuvaus tekijöistä, joilla asiakaslähtöisyyttä voidaan vahvistaa paljon palveluita käyttävän asiakkaan lääkinnällisen kuntoutuksen kuntoutuspalveluprosessista. Tulosten perusteella asiakaslähtöinen toiminta perustuu tasavertaisuuteen niin ammattilaisten ja asiakkaiden välillä kuin kuntoutuspalveluiden myöntämisessä, toiminnan avoimuuteen sekä palveluiden tuottamisen taloudellisuuteen ja tehokkuuteen. Lisäksi asiakaslähtöisyyden toteutuminen edellyttää: Asiakkaan omaa motivaatiota ja aktiivisuutta Asiakkaan osallistumismahdollisuutta oman asiansa käsittelyyn prosessin kaikissa vaiheissa Asiakkaan saaman kuntoutuksen perustumista kuntoutussuunnitelmaan Asiakkaan kuntoutustoimenpiteiden linkittymistä asiakkaan toimintakyvyn ylläpysymiseen tai edistymiseen hänen omissa toimintaympäristöissään Sujuvaa verkostoyhteistyötä Palveluiden palautejärjestelmää sekä kehittämissuunnitelmaa Riittäviä työntekijäresursseja. Rajapinnoille rakentuvan kuntoutustoiminnan asiakaslähtöisyys Asiakaslähtöisessä työskentelyssä tavoitteena on palveluiden järjestäminen vuorovaikutuksessa ja yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa niin, että asiakkaan tarpeet saadaan tyydytettyä käytettävissä olevien resurssien puitteissa parhaalla mahdollisella tavalla. Asiakas nähdään paitsi palveluiden käyttäjänä myös arvokkaana resurssina palveluiden tuottamisessa ja kehittämisessä oman elämänsä ja asiakaskokemuksensa tuoman kokemusasiantuntijuuden kautta. (Virtanen & Suoheimo & Lamminmäki & Ahonen & Suokas 2011: 18–19.) Lääkinnällisessä kuntoutuksessa kuntoutuksen tarve on usein laaja-alainen ja pitkäaikainen. Keskeistä kuntoutumisessa on kuntoutujan oma aktiivisuus ja sitoutuminen sekä se, että kuntoutumista tukemaan suunnitellut keinot eivät toteudu erillisinä, perättäisinä kuntoutustoimenpiteinä vaan ne muodostavat hallitun kokonaisuuden (Autti-Rämö & Salminen 2016). Aidosti asiakaslähtöinen kuntoutuspalveluiden tuottaminen edellyttää kokonaisuuden katsomista asiakkaan kuntoutumisen prosessista käsin. Organisaation oman toiminnan asiakaslähtöisyyden kehittämisen lisäksi on ymmärrettävä oma osuus asiakkaan tarvitsemien palveluiden kokonaisuudessa ja huomioitava oman toiminnan linkittyminen asiakkaan kuntoutumista tukevien tekijöiden kokonaisuuteen. Jatkossa merkityksellistä on tunnistaa nykyistä vahvemmin myös asiakkaan läheisverkostojen merkitys kuntoutumisen tukemisessa. (Mönkkönen 2018: 144.) Asiakaslähtöisyyttä voidaan lähteä kuntoutuspalveluissa vahvistamaan tunnistamalla organisaation toiminnassa tekijät, jotka vaikuttavat asiakaslähtöisyyden kokemuksen syntymiseen. Käytännössä asiakaslähtöisyys rakentuu kuitenkin jokaisessa kohtaamisessa asiakkaan kanssa aina uudelleen, joten asiakaslähtöisyys toiminnassa on jatkuvasti rakentuva, asiakkaan yksilöllisen tilanteen huomioiva prosessi, jota ei voi tehdä etukäteen valmiiksi. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Asiakaslähtöisyyden vahvistuminen paljon palveluita käyttävän asiakkaan kuntoutuspalveluprosessissa – Tampereen kaupungin lääkinnällinen kuntoutus. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020. Kirjoittaja: Sari Haronoja, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Autti-Rämö Ilona & Salminen Anna-Liisa 2016. Kuntoutuksesta kuntoutumisen käsitteeseen. Teoksessa Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Oppiportti. https://www.oppiportti.fi/op/opk04612 Järvikoski Aila & Härkäpää Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOYpro Oy. Järvikoski Aila & Martin Marjatta & Kippola-Pääkkönen Anu & Härkäpää Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa Anneli Pohjola &Maarit Kairala & Hannu Lyly & Asta Niskala (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Tampere: Vastapaino. Mäkinen Elisa 2014. Kokonaiskuva kuntoutujasta vahvistuu. Julkaisussa Salla Sipari & Elisa Mäkinen & Pekka Paalasmaa (toim.): Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. AATOS -ARTIKKELIT 13/2014. https://www.metropolia.fi/sites/default/files/publication/2019-11/AATOS_13_2014_Sipari_Makinen_Paalasmaa.pdf Suomela-Markkanen Tiina ja Peltonen Riikka 2016. Lääkinnällisen kuntoutuksen kuntoutussuunnitelma. Teoksessa Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Verkkojulkaisu. https://www.oppiportti.fi/op/opk04612 Virtanen Petri & Suoheimo Maria & Lamminmäki Sara & Ahonen Päivi & Suokas Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen. Tekesin katsaus 281/2011. https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf
Oivalluksia ja oppimista yhdessä – yhteiskehittelyn mahdollisuudet lapsen kuntoutumisessa
Lapsen kuntoutus ja kuntoutuminen ovat yhteistoimintaa, jossa jokaisella – niin lapsella kuin aikuisella – on mahdollisuus osallistua, oivaltaa ja oppia. Asiantuntijuuden yhdistäminen luo parhaimmillaan uutta tietoa, ymmärrystä ja innovaatioita. Kirjoituksessa kuvataan yhteiskehittelyn ja kehittäjäkumppanuuden mahdollisuuksia lapsen yksilölliseen tilanteeseen ja tarpeeseen vastaavan kuntoutumisprosessin rakentamisessa. Lasten ja perheiden palvelut kehittyvät lapsen ja perheen osallistumista korostavaan suuntaan (Valtioneuvosto 2019: 37). Kuntoutuksessa osallistuminen on yhtäältä lapsen ja perheen osallistumista kuntoutuksen palvelujärjestelmän ja ammattilaisen määrittämään toimintaan (Järvikoski ym. 2009: 22). Toisaalta osallistuminen ymmärretään lapsen osallistumisena hänen arjessaan ja hänelle itselleen merkityksellisessä toiminnassa (Palisano ym. 2011: 1–2, 10). Kolmanneksi jäsennykseksi voisi ajatella laajempaa kehittämisosallisuutta ilmentävän kehittäjäkumppanuuden, sillä olisi luonnollista, että lasten ja perheiden osallistuminen vahvistuisi myös kuntoutuksen kehittämisessä palvelujen uudistamisen vanavedessä (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 150; Järvikoski ym. 2017: 79–81) (ks. kuvio 1). Kun kyse on lasten kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta, on aiheellista miettiä, miten lapsen ja perheen osallistuminen aidosti mahdollistuu. Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tutkimuksellisessa kehittämistyössä (Helenius 2020) tartuttiin lapsen osallistumisen vahvistamiseen niin teoriassa kuin käytännössä, kun tavoitteena oli osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Kuntoutuksen ammattilaisten lisäksi tutkimuksellisen kehittämisen prosessissa oli mukana lapsia ja vanhempia, jotka oman elämänsä asiantuntijoina jakoivat heille itselleen tärkeitä asioita ja näkökulmia. Työväline lapsen osallistumisen edistämiseksi ja lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamiseksi Tutkimuksellisen kehittämisen prosessin ja työn tulosten mukaan erityisen tärkeäksi osoittautui lapsen osallistumista ja omien näkemysten ilmaisua vahvistavien keinojen hyödyntäminen. Lapsen osallistumista vahvistavia, lapselle merkityksellisestä toiminnasta liikkeelle lähteviä työvälineitä on kehitetty Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa (LOOK) – lapsen edun arviointi -hankkeessa . LOOK-hankkeessa kehitetystä Metku-kirjasta sovellettua Metku-tehtävää (ks. kuvio 2) käytettiin Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä orientoivana tehtävänä lapsen ja vanhemman toiminnalliselle haastattelulle. Metku-tehtävässä lapsi ja hänen vanhempansa tunnistivat ja kuvasivat lapselle tärkeää toimintaa lapsen osallistumiseen ja motoriseen oppimiseen liittyen. Kokemuksen perusteella Metku-tehtävä osoittautui oivalliseksi keinoksi käydä lapsen taitoihin ja osallistumiseen liittyvää keskustelua leikki-ikäisen kanssa. Vanhemmat kertoivat Metku-tehtävien tehneen näkyväksi lapsen taitojen oppimisen kehittymistä sekä motoriseen oppimiseen liittyvää toimintaa perheen arjessa. (Helenius 2020: 58–59, 65–66.) Yhdessä kehkeytyvä oppimisprosessi Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä kehittäjäkumppaneina olleet ammattilaiset, lapset ja vanhemmat kehittivät osallistumista vahvistavaa toimintatapaa motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Prosessi oli monivaiheinen, ja sillä tähdättiin ymmärryksen syventymiseen. (Helenius 2020: 14–15, 20.) Tutkimuksellisen kehittämistyön (Helenius 2020) tulokset ja kokemus yhteiskehittelystä herätti pohtimaan yhteiskehittelyä yhtenä kuntoutumista edistävänä keinona. Tätä ovat aiemmin pohtineet muun muassa Sipari ja Mäkinen (2012) , Paalasmaa (2014) sekä Hietala ja Rissanen (2017). Rantala ja Sipari (2018) kirjoittivat Rehablogissa perheen ja ammattilaisen yhdessä kehkeytyvästä oppimisprosessista, jossa rakennetaan uutta tietoa sekä kehitetään tapoja osallistua ja toimia lapsen kehitysympäristössä. Siparin ym. (2017: 83) kuvaus yhteistoiminta- ja kuntoutusprosessista yhdessä auttaa hahmottamaan sitä, miten yhteistoimintaprosessi rakentuu osana kuntoutusprosessia (ks. myös Siparin ym. Rehablogi). Verkostojen potentiaali valjastetaan yhteiskehitellen Lapsen kuntoutumista edistävässä yhteiskehittelyssä on kyse lapsen, perheen, muun lapsen lähiyhteisön ja ammattilaisten yhteistoiminnan mahdollistamasta oivaltamisesta ja oppimisesta. Tällöin lapsen kuntoutumisen kannalta tärkeät arjessa mukana olevat toimijat kehittävät yhdessä ratkaisuja lapsen osallistumisen vahvistumiseksi lapselle merkityksellisessä toiminnassa. Lapsen kuntoutumisen hahmottaminen lapsen ja perheen arjesta käsin tarjoaa oivallisen paikan syventää ymmärrystä yhteiskehittämisen mahdollisuuksista, jossa muun muassa kuntoutus ja kasvatus ovat parhaimmillaan yhtä kokonaisuutta (ks. Sipari 2008: 69). Lasten motoristen taitojen ja osallistumisen edistäminen ovat yhteisiä teemoja, joiden parissa kasvatuksen ja kuntoutuksen ammattilaiset työskentelevät arjessa. Parhaassa tapauksessa työskentely näiden yhteisten teemojen äärellä ohjaa toimijoita lähemmäs toisiaan ja rakentaa heidän välilleen oppimisen ja oivaltamisen mahdollistavaa vuorovaikutusta, yhteyttä ja luottamusta (ks. Mönkkönen ym. 2019: 47–65). Yhteiset vuorovaikutus- ja oppimistilanteet puolestaan toimivat hedelmällisenä kasvualustana uusille yhteiskehittämisen toimintatavoille ja pyrkivät yhtäältä herättämään lapsen ympäristöissä olevaa käyttämätöntä potentiaalia. Verkostomaisessa yhteiskehittämisessä yhdistyy moninkertainen määrä tietoa ja syntyy uutta ymmärrystä. Verkostoissa tieto myös muotoutuu, juurtuu ja leviää. (Mönkkönen ym. 2019: 138–141.) Uudenlaisten yhteiskehittämisen toimintatapojen kokeileminen ja askeleet kohti kehittäjäkumppanuutta vaativat rohkeutta, tietoisuutta ja tahtotilaa niin ammattilaisilta kuin kuntoutujiltakin mutta myös mahdollistavia palvelujärjestelmän rakenteita ja toimintatapoja. Tällä aikakaudella, kun kuntoutuksen paradigmaa luonnehditaan ekologiseksi ja valtaistavaksi ja kun osallistuminen ja osallisuus ovat vahvoja teemoja sosiaali- ja terveyspalvelujen muutoksessa, olosuhteet yhteiskehittämisen kulttuurin vahvistumiselle voisivat olla otolliset. Kirjoittajat Sari Helenius, fysioterapeutti YAMK, projektipäällikkö, Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala, REcoRDI-hankkeen projektisuunnittelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Pilvi Tuomola, fysioterapeutti YAMK, asiantuntija, Motorisen oppimisen vaikeus -yksikkö, Suomen CP-liitto ry Nea Vänskä, TtM, lehtori, REcoRDI-hankkeen projektitoimija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Helenius, Sari 2020. Osallistun, oivallan, opin – Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Hietala, Outi & Rissanen, Päivi 2017. Yhteiskehittäminen uudenlaisen vastavuoroisuuden virittäjänä. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina & Martin, Marjatta & Nikkanen, Pirjo & Notko, Tiina & Puumalainen, Jouni 2009. Johdanto. Teoksessa: Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina (toim.). Asiakkaan äänellä. Odotuksia ja arvioita vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 80/2009. Helsinki: Kuntoutussäätiö. Järvikoski, Aila & Martin, Marjatta & Kippola-Pääkkönen, Anu & Härkäpää, Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Jaakola, Anne-Mari & Profiam Sosiaalipalvelut Oy:n henkilöstö & Pehkonen, Aini 2019. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Mönkkönen, Kaarina & Leinonen, Leena & Arajärvi, Miina & Hovatta, Anna-Elina & Tusa, Nina & Salokangas, Katri 2019. Moniammatillisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Palisano, Robert J. & Chiarello, Lisa A. & King, Gillian A. & Novak, Iona & Stoner, Tracy & Fiss, Alyssa 2011. Participation-based therapy for children with physical disabilities. Disability & Rehabilitation. 34(12). 1–12. Sipari, Salla 2008. Kuntouttava arki lapsen tueksi. Kasvatuksen ja kuntoutuksen rakentuminen asiantuntijoiden keskusteluissa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 342. Jyväskylän yliopisto. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Helsinki: Kela. Valtioneuvosto 2019. Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö.
Tulevaisuudenkuntoutus.fi – yhdessä rakentuvasta TKI-yhteisöstä inspiraatiota ja parviälyä
Kuntoutuksen soveltavan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) tehtävänä on vastata monialaisen kuntoutuksen kehittämistarpeisiin ja edistää kuntoutustoimintaa, joka vahvistaa ihmisten toiminta- ja työkykyä ja hyvinvointia arjessa. REcoRDI-hankkeessa tulevaisuuden kuntoutuksen TKI-toimintaa kehitetään yhdessä kuntoutuksen ja kuntoutumisen asiantuntijoiden kanssa. Kuntoutuksen hyvässä käytännössä on keskeistä luotettavan tiedon sekä ammattilaisten, kuntoutujien ja läheisten asiantuntijuuden hyödyntäminen, jotta voidaan luoda kuntoutujan yksilölliseen tilanteeseen, tarpeeseen ja toimintaympäristöön sopivia ratkaisuja (Paltamaa ym. 2011). Tavoitteena kuntoutuksen yhteistoiminnassa on kuntoutujalle merkityksellisen tavoitteen saavuttaminen (Autti-Rämö ym. 2016). Kyse on tällöin tutkitun tiedon hyödyntämisestä ja soveltamisesta yksilöllisesti ja yhdessä kuntoutujan ja/tai läheisten kanssa. Tutkitun tiedon määrä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla ja joidenkin arvioiden mukaan vuosittain julkaistaan jopa 2,5 miljoonaa tieteellistä artikkelia (Ware & Mabe 2015). Tutkimusten kautta syntyvä uusi ymmärrys sekä yhteiskunnan jatkuva muutos haastavat kuntoutuksen ammattilaisia käytäntöjen alituiseen uudistamiseen. Keskeistä on tutkitun tiedon saavutettavuus, hyödynnettävyys ja merkityksellisyys, jotta kuntoutuksen käytänteiden uudistaminen voi nopeissakin muutoksissa pohjautua luotettavaan ja kuntoutujien tarpeita palvelevaan tietoon. Kevään 2020 korona-viruksen aiheuttama epidemia ja sen myötä otettu harppaus digiratkaisujen ja etäkuntoutuksen toteuttamiseen osoitti, kuinka valtavan nopealla vauhdilla käytäntöjen uudistamisen tarpeeseen voidaankaan joutua. TKI-toiminta kehittyy kuntoutusymmärryksen mukana Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen tehtävänä on käytäntöjen kehittäminen tutkimustietoa hyödyntämällä ihmisten toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistymiseksi (Stucki ym. 2007). Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaa samoin kuin kuntoutusjärjestelmää on kuvattu Suomessa pirstaleiseksi ja hajanaiseksi (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017). Tämä on haastanut yhdenvertaisen ja laadukkaan kuntoutuksen toteutumista sekä kuntoutuksen tutkimustiedon hyödynnettävyyttä ja sovellettavuutta arkisessa kuntoutustoiminnassa. Toisena haasteena kuntoutuksen soveltavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa, kuten muussakin kuntoutuksessa, on taipuminen ketterästi yhteiskunnan nopeisiin muutoksiin ja toimijoiden mahdollisuudet kokeilevaan, innovatiiviseen ja ratkaisusuuntautuneeseen monialaiseen kehittämistoimintaan verkostoissa. Tulevaisuudessa pirstaleisesta ja hajanaisesta kuntoutuksen tutkimustoiminnasta edetään kohti verkostomaista TKI-toimintaa (Stucki ym. 2007; Rantakokko ym. 2019). Kuntoutusymmärrys on kehittynyt tunnistamaan kuntoutujat ja heidän läheisensä asiantuntijoina ja aktiivisina toimijoita kuntoutumisessa (Järvikoski 2011; Reunanen 2017). Saman suuntaisesti sekä kuntoutuksen että kuntoutumisen asiantuntijoiden toimijuuden mahdollistaminen on keskeistä tulevaisuuden kuntoutuksen TKI-toiminnassa. Mahdollistamalla kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten osallistumista kuntoutuksen TKI-toimintaan, voidaan varmistua tutkimustiedon merkityksellisyydestä ja sovellettavuudesta työelämän toimijoiden ja kuntoutujien tarpeisiin arjessa (Domeq ym. 2014; Camden ym. 2015). Tutkimustiedon soveltamista ja hyödyntämistä kuntoutuksen käytännöissä auttaisi esimerkiksi ymmärrys siitä, mitkä tutkimusaiheet ovat merkityksellisiä kuntoutujien toimintakyvyn edistymiseksi arjessa, sekä yhteinen näkymä mm. siitä, mitä edellytyksiä kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan toteuttaminen laadukkaasti ja osallistumista mahdollistaen vaatii. Yhteinen verkkoalusta kuntoutuksen soveltavaan TKI-toimintaan Metropolian ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhteisen REcoRDI-hankkeen tarkoituksena on kehittää kuntoutuksen monialaista soveltavaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Kolmivuotinen hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja toteutuu vuosina 2019–2022. (Rantakokko ym. 2019.) Yhtenä REcoRDI-hankkeen kehittämistehtävänä on rakentaa Tulevaisuudenkuntoutus.fi – digitaalinen alusta, jossa mahdollistuu kuntoutuksen TKI-toimijoiden verkostoituminen. Siten alusta toimii kuntoutusalan ammattilaisten, opettajien, opiskelijoiden, tutkijoiden, kehittäjien ja kuntoutujien yhteisenä vuorovaikutteisena kohtaamispaikkana, jossa kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen ideoita, toimintaa ja osaamista voi jakaa, rikastuttaa ja yhdessä kehitellä. Alustan tarkoituksena on myös edistää kuntoutuksen soveltavan TKI-toiminnan laadukasta toteuttamista sekä tutkimustiedon hyödyntämistä ja hyödynnettävyyttä kuntoutuksen käytännöissä. Alustan käyttäjälähtöinen kehittäminen Tulevaisuudenkuntoutus.fi-alusta kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa. REcoRDI-hankkeessa toteutuu tilaisuuksia ja työpajoja, joissa alustan sisältöä ja toiminnallisuuksia rakennetaan erilaisia tarpeita huomioiden. Lähemmäs 150 kuntoutuksen asiantuntijaa osallistui maaliskuussa Valtakunnallinen lasten ja nuorten kuntoutus ry (VLK) ja REcoRDI-hankkeen yhteistyössä järjestämään ”Lasten ja nuorten kuntoutuksen järjestäminen”- seminaariin. Seminaarissa osallistujat kirjasivat ajatuksia ja näkemyksiä siitä, mikä innostaisi käyttäjäksi tulevaisuudenkuntoutus.fi- alustalle ja mitä he toivoivat alustan sisältävän. Ajatuksien keräämisessä hyödynnettiin Flinga-sovellusta, johon osallistujat pystyivät kirjaamaan nimettömästi omia ajatuksiaan ja näkemään myös muiden kirjauksia. Kuviossa 1 on yhteenveto osallistujien ajatuksista tulevaisuudenkuntoutus.fi-alustalle innostavista toiminnoista ja sisällöistä. Tuloksia hyödynnetään REcoRDI-hankkeessa alustan kehittelyssä. Tulevaisuudenkuntoutus.fi-alustalta toivottiin helppokäyttöisyyttä, visuaalisuutta, esteettömyyttä ja selkeyttä. Keskeinen ja toistuva toive oli mahdollisuus löytää uusinta, helposti saavutettavaa ja ymmärrettävää tutkimustietoa kuntoutuksesta suomen kielellä. Alustalle olisi hyvä koota kuntoutuksen eri hankkeet Suomessa, kansalliset ja kansainväliset kuntoutustapahtumat sekä väitöstilaisuudet mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksin ja verkkoon striimattuna. Seminaariin osallistujat toivoivat alustalta mahdollisuutta vahvistaa yhteisöllisyyttä kuntoutuksen verkostoissa. Kuntoutuksen rajapintojen ja asiantuntijoiden kohtaaminen ja verkostoituminen monialaisesti katsottiin synnyttävän uudenlaista parviälyä, joka edistää tulevaisuuden hyvää kuntoutusta ja yhteistä ymmärrystä. Toiveissa oli alusta, jolla jakaa hyviä käytänteitä, luotettavaa tietoa sekä kokemuksia ja näkemyksiä monialaisella kuntoutuksen kentällä. Alustalla tulisi olla mahdollisuus opiskella ja keskustella tutkitun tiedon soveltamisesta käytännön tilanteissa ja kuntoutujien erilaisiin tarpeisiin. Lähialueiden toimijoita haluttiin koota yhteen ja tulevaisuuden kuntoutusta sekä kuntoutuspalveluita haluttiin kehittää vuorovaikutuksessa. Ammattilaiset halusivat myös tulevaisuudessa lisää mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaan. VLK:n verkostoseminaarin osallistujien ajatuksista voidaan huomata, että kuntoutusosaamista halutaan vahvistaa yhä enemmän verkostoissa ja mahdollistaen eri toimijoiden moninäkökulmaista kehittämistä yhdessä. Tulevaisuudessa onnistuneen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä kuntoutuksen uudistamisen menestyksen avain onkin juuri siinä, miten onnistumme valjastamaan eri osaamisen, voimavarat ja asiantuntijuuden alueellisissa ja valtakunnallisissa verkostoissa yhteisten asioiden kehittämisen äärelle. Tutkitulla tiedolla kuntoutuksen tulevaisuuteen REcoRDI-hankkeessa jatketaan tulevaisuudenkuntoutus.fi-alustan kehittämistä seminaareissa ja työpajoissa kuluvan vuoden aikana. Kesäkuussa 2020 toteutuu Tutkitulla tiedolla kuntoutuksen tulevaisuuteen -webinaari, jossa käsitellään tuloksia kuntoutuksen tutkijoille suunnatusta kyselystä ja tarkastellaan yhdessä kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen tulevaisuutta. Lämpimästi tervetuloa webinaariin 4.6 klo 14–16. Webinaarin ohjelma on kuvassa 2, ilmoittautuminen ja lisätietoja täältä. Kirjoittajat: Anna Kaipainen on fysioterapeutti, lymfaterapeutti ja Metropolia Ammattikorkeakoulun kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelman opiskelija Nea Vänskä toimii lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa kuntoutuksen YAMK-tutkinnossa ja fysioterapian AMK-tutkinnossa sekä tutkijana REcoRDI-hankkeessa. Lähteet: Autti-Rämö, I., Salminen, A.-L., Rajavaara, M., Ylinen, A. (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Duodecim. Camden, C., Shikako-Thomas, K., Nguyen, T., Graham, E., Thomas, A., Sprung, J., Morris, C., Russell, D.J. 2015. Engaging stakeholders in rehabilitation research: a scoping review of strategies used in partnerships and evaluation of impacts, Disability and Rehabilitation 37 (15): 1390–1400. Domecq, J.P. et al. 2014. Patient engagement in research: a systematic review. BMC Health Services Research 14: 89. Järvikoski, A. 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö 43. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki. Paltamaa, J., Karhula, M., Suomela-Markkanen, T., Autti-Rämö, I. (toim.) 2011. Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Kelan tutkimusosasto, Helsinki. Rantakokko, M., Sipari, S., Paltamaa, J., Malinen, K., Korniloff, K., Harra, T., Vänskä, N., Lehtonen, K. 2019. REcoRDI. Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan vahvistaminen ekosysteemissä. Kuntoutus 42 (3): 44–48. Reunanen, M. A. T. 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Acta Universitatis Lapponiensis 349. Sipari, S., Mäkinen, E. 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 6/2012. Stucki, G., Reinherdt, J.D., Grimby, G., Melvin, J. 2007. Developing “human functioning and rehabilitation research” from the comprehensive perspective. J Rehabil Med 39: 665–671. Ware, M., Mabe, M. 2015. The STM Report An overview of scientific and scholarly journal publishing. STM, Hague.
Yhteistyöllä ja apuvälineillä kohti koulun toimivaa arkea
Apuvälineiden käyttö kouluympäristön toimivassa arjessa näyttäytyy monitahoisena ilmiönä. Apuvälineet ovat kiinteä osa oppilaan kuntoutumista, osallistumista ja toimivaa arkea. Apuvälineiden käyttö rakentuu monialaisen yhteistyön sekä rajapintoja ylittävän yhteistyön pohjalle, jossa kouluympäristön esteettömyyden ja apuvälinepalveluprosessin tulisi vastata sujuvasti koulun tarpeisiin. Mitä tulisi ottaa huomioon, kun suunnitellaan sujuvaa apuvälinepalveluprosessia koulun toimivassa arjessa? Alueellisen Apuvälinekeskuksen aloitettua toimintansa espoolaiskoulujen erityisluokkien apuvälinepalveluiden koettiin heikentyneen. HUS Apuvälinekeskuksen, Jalavapuiston, Järvenperän ja Ruusutorpan koulujen TA-opetuksen kanssa yhteistyössä toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa selvitettiin, miten apuvälineiden käytöllä mahdollistetaan toimivan arjen toteutuminen kouluympäristössä. Rajapintoja ylittävää kehittämistyötä Alueellisen apuvälinetoiminnan käynnistymisen tavoitteena on, että apuvälinepalveluiden järjestämisestä Uudellamaalla vastaa tulevaisuudessa keskitetysti HUS Apuvälinekeskus (HUS Tarkastuslautakunta 2017:29). Espoon apuvälineyksikön liittyminen HUSin alaisuuteen aloitti alueellisen apuvälinetoiminnan HUS-alueella keväällä 2017 (HUS n.d.). Alueellisen apuvälinetoiminnan käynnistymisen jälkeen espoolaiskoulujen erityisluokissa toteutuvassa apuvälinetyössä tapahtui sekä organisatorisia että käytännön muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet koulujen apuvälineiden käyttöön ja toimivaan arkeen kouluympäristössä. Organisaatiomuutos on synnyttänyt tarpeen kehittää yhteistyötä espoolaiskoulujen ja Apuvälinekeskuksen välillä oppilaan apuvälinepalveluprosessin aikana. Oppilaan arkihan rakentuu kouluympäristössä samoista asioista vammasta riippumatta, ja siihen vaikuttaa oleellisesti se, miten hyvin vamman tuomat haasteet pystytään huomioimaan esimerkiksi apuvälineiden avulla koulussa (Maula 2014: 43, 53). Tutkimuksellisen kehittämistyön aineisto kerättiin elo–syyskuussa 2019 espoolaiskoulujen erityisluokkien, HUS Apuvälinekeskuksen ja Espoon Apuvälineyksikön henkilökunnalta. Kehittämistyössä selvitettiin, mitä apuvälineiden käyttöä rajoittavia ja tukevia tekijöitä kouluympäristössä on sekä mitä tarpeita apuvälineiden käytössä esiintyy kouluympäristössä. Tuloksista syntyi kuvaus toimivaa arkea mahdollistavasta apuvälineiden käytöstä. Yhteistyöllä apuvälineet osaksi kouluympäristön toimivaa arkea Tiesitkö, että kouluympäristössä tapahtuvassa apuvälineprosessissa toimijaverkostot ovat suuria ja rajapintoja eri toimijoiden välillä on paljon? Vastuunjaon epäselvyys ja tiedonkulun haasteet verkoston sisällä voivat vaikeuttaa apuvälineen käyttöä toimivassa arjessa koulussa. Apuvälineen käyttöä mahdollistava toimiva arki rakentuu kouluympäristössä palapelin tavoin monesta eri osa-alueesta, joista jokaisella on suuri merkitys kokonaiskuvan eli arjen rakentumiselle. Vammaisen lapsen arki on monitahoinen ilmiö, jossa lapsen vamman mukana tuomat erityisvaatimukset eivät saisi vaikuttaa arjen sujumiseen (Paananen 2011: 196). Oppilaan, koulun henkilökunnan ja Apuvälinekeskuksen välinen dialoginen vuorovaikutus ja jaettu asiantuntijuus toimivat pohjana sille, että toimiva arki koulussa mahdollistuu ja apuvälinevalinnat vastaavat eri toimintaympäristöjen tarpeisiin. Oppilaan apuvälinepalveluprosessia ei näin ollen voida irrottaa koulun arjesta, sillä prosessin tulisi toteutua tiiviissä yhteistyössä oppilaan ja koulun henkilökunnan kanssa. Kouluympäristön toimivaa arkea mahdollistava apuvälineiden käyttö edellyttää, että apuvälineprosessi on sujuva ja toteutuu oikea-aikaisesti yhteistyö ja vastuunjako on selkeää eri toimijoiden välillä apuvälinehuolto toteutuu jouhevasti koulun henkilökunta saa koulutusta ja apuvälineen käytönohjausta apuvälineen käytönseuranta toteutuu säännöllisesti. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset osoittavat, että moniammatillinen ja rajapintoja ylittävä yhteistyö tukee oppilaan apuvälineen käyttöä. Parhaimmillaan apuvälineet ovat kiinteä osa oppilaan kuntoutumista, osallistumista ja toimivaa arkea kouluympäristössä. Toteutuakseen toimiva arki kuitenkin vaatii apuvälineprosessien selkeyttämistä, sujuvaa tiedonkulkua verkoston sisällä, säännöllistä apuvälineen käytön seurantaa ja sen ohjausta sekä vastuunjaon selkeyttämistä eri toimijoiden välillä. Tulevaisuuden apuvälinepalvelut rakentuvat verkostotyön pohjalle Sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä korostuu dialogisuus, jonka pitäisi yltää palvelujärjestelmän kaikille tasoille. Haasteena onkin, miten verkostojen rajapintoja voidaan ylittää niin, että dialogisuus toteutuisi. (Arnkil, Erikson, Arnkil 2004: 30–31.) Usein parhaat ratkaisuehdotukset palveluiden kehittämisessä syntyvät monen eri toimijan yhteisestä ymmärryksestä. Tulevaisuuden apuvälinepalveluita kehittäessä verkostotyöskentelyn hyödyntäminen tulisi huomioida nykyistä paremmin. Parhaimmillaan onnistunut verkostotyöskentely voi nopeuttaa oppilaan apuvälineprosessia, kun yhteinen tavoite ja toimintamallit ovat kaikkien verkoston osapuolien tiedossa. Kouluympäristön toimivan arjen tulee olla yhdenvertaista apuvälineiden käytön osalta kaikissa niissä kunnissa, jotka ovat osa alueellista Apuvälinekeskusta. Palveluita tulisi jatkuvasti kehittää, ja kuntaliitosten myötä tulisi hyödyntää kunnissa jo olemassa olevia, toimivaksi todettuja toimintamalleja. Yhdenvertaisuuden toteutuminen koulujen apuvälinepalveluissa edellyttääkin yhtenäisiä toimintamalleja koko HUS-alueelle. Niiden kehittäminen vaatii rajapintoja ylittävää verkostotyöskentelyä. Kouluympäristön toimiva arki ei saa estyä huolimatta siitä, että apuvälinepalveluiden organisaatiotasolla tapahtuu muutoksia. Alueellisen Apuvälinekeskuksen toiminnan laajentuessa olisikin tärkeää hyödyntää tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia kehitystyön pohjana sekä ylläpitää yhteistä kehittämistä eri toimijoiden välillä. Kirjoitus pohjautuu Johanna Härmän ja Anni Pason tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Toimivaa arkea mahdollistava apuvälineiden käyttö espoolaiskoulujen erityisluokissa”. Kirjoittajat: Johanna Härmä, toimintaterapeutti (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Anni Paso, toimintaterapeutti (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoittajat työskentelevät toimintaterapeutteina HUS Apuvälinekeskuksessa ja Espoon apuvälineyksikössä. Lähteet: Arnkil Tom Erik, Erikson Esa, Arnkil Robert 2004. Palveluiden dialoginen kehittäminen kunnissa. Sektorikeskeisyydestä ja projektien kaaoksesta joustavaan verkostointiin. STAKES. Raportteja 253. Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino Oy. HUS Apuvälinekeskus. HUS. https://www.hus.fi/hus-tietoa/liikelaitokset-ja-tukipalvelut/apuvalinekeskus/Sivut/default.aspx. Luettu 18.11.2019. HUS 2017. Tarkastuslautakunnan Arviointikertomus. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin valtuustolle. Saatavana osoitteessa: https://en.calameo.com/read/0055920081a404c8be2c6. Luettu 18.11.2018. Maula Janna 2014. Vaikeasti vammaisen aikuisen arki. Vaikeasti CP- vammaisen aikuisen arjen sujuminen, avun tarve, sosiaaliset verkostot ja omat voimavarat. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/95646/GRADU1402478804.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 15.11.2019. Paananen, Jaana 2011. Kuntoutukseen osallistuneiden lasten vanhempien kokemuksia arjen sujumisesta ja kuntoutusosallisuudesta. Teoksessa Järvikoski Aila, Lindh Jari, Suikkanen Asko (toim.): Kuntoutus muutoksessa. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.
Kuvat kommunikaation tukena – Seksuaalisuus kuuluu meille kaikille
Ihmistyössä ollessamme terapeutteina ja hoitajina pyrimme huomioimaan ihmisen mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja asiakaslähtöisesti. Nämä kaksi sanaa perustavat usein vahvan pohjan sosiaali- ja terveysalan ammatille ja eettisille ohjeistuksille. Kuitenkin seksuaalisuus osana hoitotyötä tai kuntoutusta vaikuttaa yhä olevan haasteellinen osa-alue ottaa puheeksi. Seksuaalisuus on aiheena hyvin herkkä sekä asiakkaille että ammattilaisille, joten hyvin usein ei oikein tiedetä, miten aihetta tulisi lähestyä tai miten siitä tulisi puhua. Aiheen välttelyä lisää, jos asiakkaalla on sairaus, vamma tai ominaisuus, joka vaikeuttaa seksuaalikysymysten lähestymistä. Mutta entä sitten, jos käytettävissä ei ole edes sanoja? Kuvakommunikaatio on tuttu puhevammaisten kanssa työskentelevien ammattilaisten keskuudessa, mutta kuvat seksuaalisuudesta ovat edelleen puuttuneet. Seksuaalisuus on vahvasti kokemuksellinen ja yksilöllinen asia, jota emme pysty määrittämään kenenkään toisen puolesta (Bildjuschkin & Ruuhilahti 2010: 13). Seksuaalisuutta ei voi myöskään päätellä tai lokeroida olemassa olevan sairauden, vamman tai ominaisuuden takia, vaikka itsellämme jotain ennakkoluuloja olisikin. Kohtaamme aina ihmisen omien työkalujemme kautta, mutta sosiaali- ja terveysalan periaatteena ja pohjana on, että asiakas itse määrittelee elämässään tärkeitä asioita, asettaa kuntoutumisen tavoitteita ja on mukana hoitonsa ja palveluidensa suunnittelussa aktiivisesti. Muun muassa kuntoutusparadigman muutos asettaa yhä enemmän ja enemmän asiakasta ja hänen verkostoaan kuntoutumisen keskiöön (mm. Järvikoski, Aila & Hokkanen & Härkäpää & Martin & Nikkanen & Notko & Puumalainen 2009: 22). Ainoa ammatillinen tapa kohdata ihminen on kuulla aidosti, mitä hän kertoo ja mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä. Tähän kuuluu myös ihmisen seksuaalisuutta koskevien ajatusten ja kysymysten kuuleminen tärkeänä osa-alueena. Kuntoutus varsinkin on ihmisen selviytymisen ja osallistumisen kokonaisvaltaista tukemista vammasta, sairaudesta tai ominaisuudesta huolimatta (mm. Järvikoski & Härkäpää 2011: 8). Seksuaalisuuskysymyksiä on vaikea irrottaa ihmisyydestä, ja siksi niiden huomioimisen tulisi kulkea osana kuntoutumisen eri osa-alueita. Myös vammaisilla ja pitkäaikaissairailla tulee olla oikeus parisuhteeseen, seksuaalisuuteen, läheisyyteen ja seksiin (Seksuaalioikeuksien julistus 2013). Edelleen on vahvasti pelkoja, asenteita ja myyttejä, että seksuaalisuus ei kuuluisi joillekin tietyille ihmisryhmille, heillä ei olisi seksuaalisuutta tai siitä ei tarvitsisi keskustella. Seksuaalisuus on kuitenkin niin kokemuksellinen asia, että vamma, sairaus tai ominaisuus harvoin sulkee ulos seksuaalisuuden, halut tai ihmissuhteet kokonaan. Jokainen ihminen on yksilö, ja näin ollen myös seksuaalisuuden kokemukset ovat yksilöllisiä. Kuitenkin eri tavoin vammaiset henkilöt saavat usein sanattomia viestejä aiheen kielteisyydestä tai sen torjunnasta. Suurin osa erityisryhmistä jää vaille minkäänlaista tukea tai tietoa tällä alueella (Rosenberg 2006: 283). Tärkeää on myös huomata, mitä käsitämme sanalla seksuaalisuus. Yhä liian usein jumitumme ajatukseen, että seksuaalisuus on seksiä ja seksi on emätin-penis-yhdyntää. Kun laajennamme käsitystämme, on helpompi myös huomata seksuaalisuuden läsnäolo kaikissa ihmisissä (Ryttyläinen & Valkama 2010: 14). Vaikka ”perinteiseen yhdyntään” ei olisikaan mahdollisuutta, seksuaalisuus voi tarkoittaa ihmisille elämässä myös eroottisia ajatuksia, sooloseksiä tai vain toisen ihmisen lähellä oloa. Seksuaalisuutta voi ilmentää ei pelkästään seksin toteuttamisella (seksiäkin on hyvin monenlaista), mutta myös pukeutumisella ja itseilmaisulla. Seksuaalikasvatukseen ja seksuaalisuuteen kuuluu myös olennaisesti vuorovaikutussuhteissa olemisen opettelu – mitä minulle saa tehdä, mihin minua saa koskea, miten minä voin käyttäytyä muiden seurassa. Kun puhetta ei ole Kommunikaatio toisten ihmisten kanssa on olemisemme kulmakiviä. Kieli ja sanat määrittelevät paljon vuorovaikutustamme toisten kanssa, mutta tärkeämpää vuorovaikutuksen toimivuudessa ja onnistumisessa on, että ihminen kokee tulevansa ymmärretyksi. Jos ihmisellä on vaikeita puheen ja kommunikoinnin ongelmia, heidän on usein vaikea tulla kuulluksi aidosti. Saattaa olla, että heidän osuuttaan vuorovaikutuksessa ei pidetä yhtä arvokkaana kuin muiden. Siksi sosiaalisen selviytymisen tukena olisikin erittäin tärkeää käyttää kaikkia mahdollisia menetelmiä vuorovaikutuksen ja kommunikaation onnistumisen tueksi. Näistä tutuimpia ovat varmastikin viittomat, kehonkieli, esineet ja kuvat. Kuvakommunikaatio mahdollistaa henkilölle kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaisen oikeuden vastaanottaa ja ilmaista tietoa sekä ajatuksia (Euroopan ihmisoikeusjulistus 1999). Kuvakommunikoinnin avulla henkilön ymmärretyksi tuleminen sekä tiedon vastaanottaminen turvataan. Kuvakommunikaatiota voidaan käyttää puhetta korvaavana tai tukevana kommunikaatiomuotona riippuen henkilön tarpeesta. Useimmiten erityistä tukea tarvitsevat henkilöt, esimerkiksi autismin kirjon tai kehitysvammaiset ihmiset, hyötyvät visuaalisesta tuesta puheen lisänä, vaikka heillä ei varsinaista puhevammaa olisikaan. Seksuaalisuuden osa-alueilla kuvien olemassaolo ja niiden käyttö on yhtä tärkeää. Seksuaalisuuden äärellä täytyy erityisesti tiedostaa, että valitsemamme kuvat ja kommunikoinnin välineet rajaavat automaattisesti ihmiseltä mahdollisuuksia kertoa mahdollisimman laajasti ja vapaasti omasta itsestään ja haluistaan. Rajaamme omilla kuvavalinnoillamme siis ehkä jotain aiheita tai mahdollisuuksia pois, jos emme ole valmiita niistä keskustelemaan itse. Kriittinen itsereflektointi on ammattilaisen yksi tärkeimpiä työkaluja tässäkin kohtaa. Jos ihmiselle on annettu kuvat vain oletetusta naisesta ja miehestä, miten asiakas voi kertoa, jos ei koe olevan oikein kumpikaan annetuista vaihtoehdoista? Kaikkien kommunikaatiossa käytettävien kuvien moninaisuuden ja laaja-alaisuuden tärkeys on kommunikaation mahdollistamisen perusta. Sukupuolen tai suuntautumisen moninaisuutta on kaikkialla maailmassa – myös vammaisten ja erityisryhmien parissa. Nämä ihmisryhmät eivät ole mitenkään pois suljettu näiden pohdintojen parista. Oman itsen tutkiminen, tykkäämisen pohtiminen ja mieltymysten askarruttaminen koskettavat kaikkia ihmisiä, ja näille pohdinnoille tulisi antaa mahdollisuus myös niille, jotka eivät pysty automaattisesti puheella apua pyytämään. Ohjaa eteenpäin Kaikkien kuntoutuksen ja terveydenhuollon ammattilaisten ei kuitenkaan tarvitse olla kiinnostuneita omasta tai asiakkaan seksuaalisuudesta. Mutta kuitenkin jokaisen meistä tulisi tietää, mitä ajattelee seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja missä menevät oman toiminnan rajat. Tämä edesauttaa sitä, että uskallamme kohdata asiakkaan aiheen äärellä ja sen jälkeen ohjata häntä eteenpäin. Emme voi jättää asiakasta yksin aiheen pariin emmekä sivuuttaa asiakkaan tarvetta tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Tämä on todellista ammatillisuutta – kuulemme ja autamme eteenpäin. Etsimme ihmisen, kollegan, ammattilaisen, joka voi auttaa ja opastaa aiheen äärellä. Seksuaalisuuteen erikoistuneita ammattilaisia löydät alueellisesti esimerkiksi Suomen seksologisen seuran asiantuntijahausta. SELKOKUVIA JA SELKOKIELTÄ: www.selkoseks.fi www.papunet.net www.seteke.fi www.sensonet.fi www.sclera.be Kirjoittajat: Henna Kekkonen, toimintaterapeutti (AMK), kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-opiskelija, erityistason seksuaaliterapeutti NACS Henna on erikoistunut aivovauriokuntoutukseen ja työskentelee neurologian parissa. Asiakkailla on puheentuoton ja ymmärtämisen vaikeuksia usein erilaisten aivoihin kohdistuneiden vammojen tai sairauksien myötä. Kuvakommunikaatio on tärkeä osa toimintaterapeuttina työskennellessä, mutta myös seksuaaliterapeutin työssä. Fanni Kevätniemi, lähihoitaja, kätilötutkinto-opiskelija, seksuaaliterapeutti Fanni on työskennellyt pitkään syvästi autististen ja kehitysvammaisten ihmisten parissa, joilla on suuria tarpeita kuvien käytössä osana arjen struktuuria ja kommunikaatiota. Lähteet: Bildjuschkin, Katriina & Ruuhilahti, Susanna 2010. Puhutaan seksuaalisuudesta. Ammatillisia kohtaantumisia sosiaali- ja hoitotyössä. Tallinna: Kirjapaja. Euroopan ihmisoikeusjulistus 1999. https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063. Luettu 30.1.2020. Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina & Martin, Marjatta & Nikkanen, Pirjo & Notko, Tiina & Puumalainen, Jouni 2009. Johdanto. Teoksessa Järvikoski Aila & Hokkanen Liisa & Härkäpää Kristiina (toim.): Asiakkaan äänellä. Odotuksia ja arvioita vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Kuntoutussäätiön tutkimuksia. 80/2009. Helsinki: Yliopistopaino. 13–24. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOY. Rosenberg, Leena 2006. Pitkäaikaissairaus, vammautuminen ja seksuaalisuus. Teoksessa Apter, Dan & Väisälä, Leena & Kaimola, Kari (toim.): Seksuaalisuus. Helsinki: Duodecim. Ryttyläinen, Katri & Valkama, Sirpa 2010. Seksuaalisuus hoitotyössä. Helsinki: Edita Prima. Seksuaalioikeuksien julistus 2013. https://worldsexualhealth.net/wp-content/uploads/2013/08/DSR-Finnish.pdf. Luettu 30.1.2020.
Hoitajien kokemuksia siirtymisen apuvälineiden käytöstä
Palvelutalossa asuvalla vanhuksella on tarve nousta sängystä pyörätuoliin, jonka avulla hän siirtyy kylpyhuoneeseen aamupesulle. Vanhus pystyy varaamaan painoa jaloilleen mutta ei ottamaan askelia, tasapaino on heikko ja muutenkin on väsynyt olo. Hän tarvitsee hoitajan apua siirtymiseen. Hoitaja ei tietenkään pysty nostamaan vanhusta yksin pyörätuoliin, vaan he käyttävät apuna siirtymisen apuvälinettä esimerkiksi liukulautaa, siirtymistasoa tai kääntölevyä. Mitä jos tätä siirtymisen apuvälinettä ei olisikaan saatavilla? Mitä jos sen käytölle ei ole aikaa, sillä hoitajalla on kiire toisen asukkaan luo? Jäävätkö siirtymisen apuvälineet käyttämättä ja jos jäävät, niin miksi? Apuvälinetekniikan (AMK) opinnäytetyöhömme liittyen teimme verkkokyselyn siirtymisen apuvälineiden käytöstä asumispalveluissa työskenteleville hoitajille. Kyselyyn vastasi anonyymisti 154 henkilöä. Siirtymisen avustaminen Hoitajan työ on usein psyykkisesti ja fyysisesti raskasta. Työtehtävinä on tukea asukasta päivittäisissä toiminnoissa, joita ovat muun muassa peseytyminen, pukeutuminen ja syöminen. Hoitaja on asukkaan tukena siirtymistilanteissa ja hoitajan tukena ovat siirtymisen apuvälineet. Jokaisen asiakkaan kohdalla tulisi miettiä, kuinka siirtymisen voi toteuttaa ergonomisesti ja turvallisesti. Turvallinen siirtyminen on myös asukkaan oikeus. Asukkaan liikkumisen avustaminen ja käsin tehtävät nostot ja siirrot ovat hoitotyön fyysisesti raskaimpia työtehtäviä. Perusperiaatteena on välttää pitkäaikaista työskentelyä huonossa asennossa ja asukkaan nostamista käsivoimin. (Potilassiirrot n.d.) Siirtymistilanteita helpottamaan on kehitetty apuvälineitä, jotka takaavat toimivampaa ja turvallisempaa siirtämistä. Niiden käyttö parantaa hoitajien työasentoja ja vähentää fyysistä kuormitusta. (Takala & Kukkonen 1987.) Teimme kyselyn, jossa selvitettiin kuuden yleisimmän lääkinnällisen kuntoutuksen siirtymisen apuvälineen tai apuvälineryhmän käyttöä työpaikoilla. Näitä apuvälineitä ovat liukulauta, kohottautumistelineet, henkilönostin, siirtymistaso, nostovyöt ja -valjaat sekä kääntölevy. (Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2018.) Hoitajien omat kokemukset siirtymisen apuvälineiden käytöstä Kyselyyn vastasi 154 henkilöä, joista noin kolmannes on ammatiltaan lähihoitajia ja jotka työskentelevät ikäihmisten palveluasumisessa. Muut vastaajat ovat ammatiltaan sairaanhoitajia, hoitoapulaisia sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Jokainen kyselyssä esitetty apuväline löytyi vähintään puolelta vastaajien työpaikoilta. Näistä yleisimmät olivat liukulauta, henkilönostin sekä nostovyöt ja -valjaat. Pääosin siirtymisen apuvälineitä käytetään aktiivisesti, niille on tarvetta ja niiden käytölle on sekä aikaa että tilaa. Siirtymisen apuvälineestä riippuen vastaajista noin puolet kertoivat saaneensa tarpeeksi koulutusta ja perehdytystä sen käyttöön, kun taas noin puolet eivät. Ainoastaan henkilönostimen käytöstä koettiin saaneen koulutusta opiskeluaikoina ja perehdytystä työpaikoilla enimmäkseen hyvin. Apuvälineitä käytettiin vastaajien mukaan välillä myös niiden asukkaiden siirtämiseen, joille se ei ollut sopiva, vain koska sopivampaa siirtymisen apuvälinettä ei ollut saatavilla. Tarpeesta huolimatta kaikki siirtymisen apuvälineet jäivät ajoittain käyttämättä. Kyselyssä oli jokaisen siirtymisen apuvälineen kohdalla avoin kysymys, joissa kysyttiin miksi apuväline jää mahdollisesti käyttämättä. Vastauksista syiksi apuvälineen käyttämättä jättämiselle nousivat esiin ajanpuute, osaamattomuus, huono saatavuus, sopimattomuus sekä haluttomuus käyttää niitä. Välillä myös joko asukas tai työkaveri oli esteenä siirtymisen apuvälineen käytölle: ” Työtovereiden suhtautuminen apuvälineisiin nuivaa. Toisin sanoen eivät koe niitä tarpeellisiksi ja kokevat siirrot esim. kopilla nopeammaksi ja helpommaksi” ” Kyllä jää (käyttämättä), koska on kiire ja jos liukulauta ei sillä hetkellä ole käden ulottuvilla niin siirretään ilman” ” Nopeampi antaa vaan käsi, josta asukas pitää kiinni ja nykii itsensä ylös... Näin myöskin työtovereiden toimesta.” ”Nostovyön käyttö siirtotilanteessa on monelle vieras, pitäisi määrätietoisemmin käyttää ja harjoitella käyttöä.” ”Huonokuntoinen apuväline” “Jää käyttämättä, koska meillä on kolme henkilönostinta, joita jaetaan usean osaston kesken.” Tarkoituksena oli selvittää, ovatko asumispalveluissa käytettävät siirtymisen apuvälineet aktiivisessa ja tarkoituksenmukaisessa käytössä sekä kiinnittää huomiota niiden käyttöön. Tavoitteena oli myös tuoda esille hoitajien omia kokemuksia siirtymisen apuvälineiden käytöstä. Vastaukset olivat johdonmukaisia aikaisempien tutkimusten kanssa aiheesta, joka voi kertoa siitä, että siirtymisen apuvälineet jäävät säännöllisesti käyttämättä siirtotilanteissa syistä, joita tulisi pyrkiä eliminoimaan jo työn järjestelyn tahoilla. Ongelman laajuuden ja yleisyyden selvittämiseksi tarvittaisiin laajempaa selvitystä aiheesta. Kirjoitus perustuu apuvälinetekniikan AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Siirtymisen apuvälineiden käyttö asumispalveluissa – kysely hoitajille 2019. Kirjoittajat: Katariina Piippanen, apuvälinetekniikan opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Maija Vehviläinen, apuvälinetekniikan opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Potilassiirrot n.d. Työterveyslaitos. Saatavana osoitteessa: <https://www.ttl.fi/tyoymparisto/ergonomian-tietopankki/potilaan-hoitaminen/potilassiirrot/> Luettu 20.11.2019. Takala, E.-P.; Kukkonen, R. 1987. The handling of patients on geriatric wards. A challenge for on-the-job training. Applied Ergonomics 1987, 18.1, 17–22. Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet – Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille. 2018. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 35/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161068/rap%2035_2018.pdf> Luettu 16.3.2019.
Tavoitteenasettelu rakentuu prosessissa
Aivoverenkierronhäiriöstä toipuminen on usein ajallisesti pitkä prosessi. Kuten kuntoutuminen itsessään, myös toipumiseen liittyvien tavoitteiden asettelu rakentuu vähitellen. Millaiset tekijät edistävät aivoverenkiertohäiriöstä toipuvan kuntoutujan ja hänen läheisensä osallistumista kuntoutumisen tavoitteenasetteluun? Sairastuminen tapahtuu yleensä yhtäkkiä ja pysäyttää samalla tutun arjen kokonaan, ainakin hetkeksi. Muutos on kuitenkin myös alku kuntoutumiselle, jonka myötä kuntoutuja vähitellen kykenee jäsentelemään tapahtuneen merkitystä itselleen. Sairastumista seuraavat viikot ja kuukaudet muuttavat usein kuntoutujan näkemystä itsestään. Tähän vaikuttavat osaltaan myös hänen toimintakykyynsä eri tavoin liittyvät arviot, joihin kuntoutuja kuntoutumisensa aikana osallistuu. Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että kuntoutujan taito tunnistaa toimintansa muutoksia sairastumisen jälkeen edistää asiakaslähtöisen tavoiteasettelun toteutumista (Kessler ym. 2019: 322). On todettu, että muun muassa kuntoutujan kokemus vuorovaikutuksesta työntekijän ja kuntoutujan välillä sekä työntekijän käyttämät menetelmät tavoitteenasettelussa vaikuttavat siihen, miten kuntoutuja osallistuu tavoitteenasetteluun. Tavoitteen olemassaolon on itsessään todettu vahvistavan kuntoutujan kokemaa tyytyväisyyttä ja toivoa kuntoutumisensa suhteen. (Lloyd & Bannigan & Sugavanam & Freeman 2018: 1419, 1426.) Verkoston asiantuntijuus kuntoutujan tukena Kuntoutusjakson ja yhteistyön alkaessa sekä kuntoutujan että työntekijän on tärkeää tunnistaa ja nimetä verkosto, jossa kuntoutuminen tapahtuu, eli henkilöt ja ympäristö, jotka siihen kuuluvat. Koskimies, Pyhäjoki ja Arnkil (2012) kuvaavat tämänkaltaista verkostoa ja siinä tapahtuvaa yhteistyötä oppimisen tilaksi, joka voi parhaimmillaan tuottaa uutta tietoa sen toimijoille ja edistää yhteisiä toimintatapoja (Koskimies ym. 2012: 10). Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Neurokeskuksen kuntoutuspoliklinikalla haastattelemani kuntoutujat kokivat erityisen tärkeänä läheisten ja työntekijöiden tuen heti sairastumista seuraavina viikkoina, jolloin kuntoutujan oma käsitys tapahtuneesta ja sen vaikutuksista oli alkuvaiheessaan. Läheisten ja työntekijöiden antama konkreettinen palaute kuntoutujien toimintakyvystä oli myös tärkeää. Tuen ja palautteen avulla kuntoutujat kokivat näkemyksensä toiminnastaan selkeytyvän ja osallistumisen tavoitteenasetteluun edistyvän. Kuntoutujille tavoitteen asettaminen itsessään oli tärkeää. He kokivat tavoitteen asettamisen vahvistavan motivaatiotaan, joka puolestaan edisti kuntoutumisen kokemusta. Tavoitteen porrastaminen, kirjaaminen ja uudelleen arviointi edistivät heidän osallistumistaan tavoitteenasettelussa. Tavoite konkretisoi kuntoutumisessa tärkeiksi koettuja asioita ja toisaalta mahdollisti kuntoutumisen edistymisen arviointia Osallistumiseen tavoitteenasettelussa vaikuttivat myös vuorovaikutus kuntoutukseen osallistuvien toimijoiden välillä ymmärryksen ja tiedon lisääntyminen kuntoutumisen edetessä toimintakyvyn muutokset sairastumiseen liittyen. Kuntoutujien näkemys muun muassa kuntoutumisen pitkäkestoisuudesta selkeytyi prosessin edetessä, ja kuntoutujat kokivat sen edistävän oman tilanteensa ymmärtämistä ja sen myötä tukevan heitä tavoitteenasetteluun osallistumisessa. Myös kokemukset, joita kuntoutujille kertyi kuntoutumisen edetessä arjen tilanteista, vaikuttivat ymmärryksen vahvistumiseen ja edistivät näin tavoitteiden asetteluun osallistumista kuntoutusjakson aikana. Työntekijät pitivät kuntoutujan osallistumisen edistymisen kannalta tärkeänä kuntoutujan ja läheisen asiantuntijuuden tunnistamista ja työntekijän arvostavaa suhtautumista kuntoutujan nimeämiin tavoitteisiin, vaikka ne olisivat näyttäytyneet ajankohtaisesti kaukaisiltakin. Myös sen, että kuntoutujan asettamaa tavoitetta konkretisoitiin päivittäisessä arjessa oleviin tehtäviin, koettiin edistävän kuntoutujan osallistumista tavoitteenasettelussa. Yhteiset tapaamiset kuntoutujan ja läheisen kanssa erityisesti kuntoutuksen alkuvaiheessa nähtiin myös tärkeänä osallistumista edistävänä asiana. Asiakasymmärrys tavoitteenasettelun ja kuntoutumisen voimavarana Tavoitteenasettelu on prosessi, joka kehittyy kuntoutumisen aikana kuin ”tarina tarinassa”, vähitellen ja kuntoutumista edistäen. Asettelun tulisi toteutua dialogisessa vuorovaikutuksessa kuntoutujan kanssa, jotta kuntoutujalle merkitykselliset asiat ja niiden suhde hänen toimintaympäristöönsä tulevat tunnistetuiksi ja oikein ymmärretyiksi (Lloyd ym. 2018: 1429–1430). Kehittämistyöni on mahdollistanut monialaisen näkökulman esiin tuomisen kuntoutujien ja moniammatillisen työryhmän näkemyksiä kuvaamalla. Kuntoutujien kokemuksien kuvaaminen heidän saamastaan palvelusta ja sen merkityksestä heidän kuntoutumisessaan vahvistaa asiakasymmärrystä toimintaympäristössämme neurologian kuntoutuspoliklinikalla. Se myös mahdollistaa jatkossa tavoitteenasetteluun liittyvän toimintatavan kehittämistä edelleen. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Kuntoutujan ja läheisen osallistuminen tavoitteen asetteluun”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja: Pia Kaarla, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Kessler, Dorothy & Walker, Ian & Sauvé-Schenk & Egan, Mary 2019. Goal setting dy- namics that facilitate or impede a client-centered approach. Scandinavian Journal of Occupatinal Therapy 26: 5. 312–324. Koskimies, Mimosa & Pyhäjoki, Jukka & Arnkil, Tom Erik 2012. Hyvien käytäntöjen dialogit. Opas dialogisen kehittämisen ja kulttuurisen muutoksen tueksi. Tampere. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90856/URN_ISBN_978-952-245-638-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y Lloyd, Anna & Bannigan, Katrina & Sugavanam, Thavapriya & Freeman, Jennifer 2018. Experiences of stroke survivors, their families and unpaid carers in goal setting within stroke rehabilitation: a systematic review of qualitative evidence. JBI Database of Systematic Reviews and Implementation Report 16 (6). 1418–1453.
Kuntoutuksen YAMK-opiskelijat yrittäjän opissa
Työelämäyhteistyö liittyy kiinteästi ammattikorkeakoulutukseen (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018: 62, 65). Kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijat syvensivät kuntoutuksen palvelutoiminnan johtamisen osaamista työelämän yhteistyökumppanin johdatuksella, kun Movement Fysioksen yrittäjä Mia Marttinen kertoi niin valoista kuin varjoista, joita perheyrityksen pyörittämiseen liittyy. Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Kuntoutuksen palvelutoiminnan johtaminen -opintojakson tavoitteena on, että opiskelija osaa hyödyntää liiketoiminnan, yrittäjyyden ja talouden osaamista julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla (Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma [YAMK] Opetussuunnitelma 2018: 12). Mielekäs tapa palvelutoiminnan johtamisen osaamisen vahvistumiseksi on työelämäyhteistyössä toteutuva ymmärryksen muodostuminen ja oppiminen. Tänä syksynä kuntoutuksen (YAMK) -opiskelijaryhmä pääsi kuulemaan yrittäjän kokemuksia fysioterapiapalveluita tarjoavan yrityksen palvelutoiminnan johtamisesta. Keskeisinä näkökulmina olivat talous ja markkinointi. Sosiaali- ja terveysalan yritykset ovat olleet pienessä kasvussa viime vuosina, vaikka isot yritykset ovatkin ostaneet niitä (Sosiaali- ja terveyspalvelut, epävarmoista tulevaisuuden näkymistä hyvinvoinnin kasvuun? 2018). Tulevaisuuden palvelut ovat usein yhä monimuotoisemmin tuotettuja ja edellyttävät verkostomaista yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Kansainväliset muutostrendit, kuten digitalisaatio, edellyttää uudenlaisten palveluiden luovaa, innovatiivista soveltamista. Analysoi ja profiloidu Yritystoiminnan taustalla on tarkka analyysi toimintakentästä ja potentiaalisesta asiakaskunnasta. Asiakaskunnan tarpeita ja toiveita on kuunneltava tarkalla korvalla niin vastaanotolla, tapahtumissa kuin sosiaalisessa mediassakin. Menestymisen avain piilee omien vahvuuksien tunnistamisessa ja kilpailijoista erottumisessa. Yrittäjä, fysioterapeutti Mia Marttinen kertoi, että kilpaillulla terveyden ja hyvinvoinnin alalla on hahmotettava oman palvelutarjonnan keihäänkärki, jonka suunnassa rakentuvat myös yrityksen ilme ja markkinointi. Esimerkiksi verkkosivuilta on nopeasti pystyttävä hahmottamaan se, mistä yrityksen toiminnassa ja tarjonnassa on kyse. (Ks. myös Hesso 2015: 34–35; Hesso 2019.) Tuotteiden rakentaminen vaatii luovuutta, jotta onnistutaan vastaamaan uusiin ja olemassa oleviin tarpeisiin. Täytyy koota ryhmä tai verkosto, jossa on monenlaista osaamista. Niin kuin edellä mainittiin, niin huolellista taustatyötä ja analyysiä tarvitaan. Monenlaisten ideoiden kautta syntyy parhaat oivallukset, joista sitten voi kehittää sopivan kokoisia ja näköisiä tuotteita. Näitä joutuu sitten käytännössä testaamaan ja muotoilemaan, minkä kautta avautuu uusia suuntia. (Viitala ym. 2019.) Markkinoi Markkinointi digitaalisella aikakaudella tarkoittaa algoritmeja, data-analytiikkaa ja Google-optimointia. Ellei satu olemaan asiantuntija myös markkinoinnissa, voi olla hyvä jättää markkinoinnin suuret linjat alan ammattilaisten hoidettavaksi. Tämä auttaa oman työtaakan hallinnassa, kertoi fysioterapian asiakastyötä tekevä Marttinen. On myös syytä muistaa, että jokainen kohtaaminen asiakkaan kanssa on markkinointia, sillä tänä päivänä asiakkaan kokemus, hyvässä ja pahassa, leviää tehokkaasti puskaradiossa, somessa ja asiakkaan verkostoissa eteenpäin. (Vrt. Hesso 2019.) Kuntoutuksen YAMK-ryhmän kanssa keskusteltiin sisältömarkkinoinnista sekä oman asiantuntijuuden tunnistamisesta, sanoittamisesta ja rohkeasta esiin tuomisesta. Tämä helpottaa niiden väylien tunnistamista, joiden kautta oman asiakaskunnan tavoittaa parhaiten ja joiden kautta potentiaalinen asiakaskunta tunnistaa myös sinut. Marttinen ja ryhmä keskustelivat fysioterapian sekä muiden kuntoutuksen ammattilaisten ja asiantuntijoiden näkymisen vahvistumisesta ihmisten arjessa, joka digitalisoituu vauhdilla. Rohkeasta sote-ammattilaisesta kirjoitti hiljattain myös Hesso digitalisoituvaa kuluttamista käsitelleessä kirjoituksessaan (Hesso 2019). Verkostoidu Perheyrittäjyys suurten palveluntarjoajien rinnalla on kovaa työtä. Yritystoiminnan ja yhteistyön verkostot tarjoavat tukea ja parhaimmillaan avaavat uusia ovia liiketoimintaan. Yhteistyö, jossa omien osa-alueittensa osaajat yhdistävät voimansa, kuvautui Marttisen puheissa asiakaslähtöisenä palveluna ja resurssien järkevänä jakamisena. Kuntoutuksen YAMK-ryhmän kanssa keskusteltiin yhteistyöstä asiakkaan parhaaksi, vaikka toimijoiden välinen tiukka kilpailu on yrittäjän arkea. Kuntoutus ja kuntoutuminen yhdistää monia toimijoita omine intresseineen. Toimijoiden keskinäinen tunteminen ja vuorovaikutus ovat avainasemassa, kun kuntoutujan tarpeen mukaisella yhteistoiminnalla tähdätään kuntoutumisen edistymiseen (ks. Järvensivu 2019: 227–231). Yhteiskunnalliset muutokset, kuten ikääntyvä väestö ja työn murros, edellyttävät avautumista uudenlaiselle yhteistyölle verkostoissa, kun tavoitteena on toimintakyky, hyvinvointi ja hyvän arjen mahdollistuminen. Kyse on kuntoutujan ja hänen lähiverkostonsa sekä kuntoutuksen palveluntuottajien – julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin – yhteistoimijuudesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2018: 10–11, 17.) Osaaminen tiivistyy yhteistyössä Yrittäjän vierailu oli käytännönläheinen ja virkistävä tapa syventää ymmärrystä kuntoutuksen palvelutoiminnan johtamisessa. Sen aikana vahvistui käsitys kuntoutusalan osaamisen ja asiantuntijuuden esiin tuomisesta ja valjastamisesta hyötykäyttöön verkostomaisessa yhteistyössä. Tätä vierailukin käytännössä oli. Tulevaisuus haastaa niin pienet kuntoutuksen mikroyritykset kuin suuret palveluntuottajat jatkuvasti kehittämään asiakaslähtöisiä palveluita asiakkaiden hyvään arkeen. Kirjoittajat: Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelijaryhmä, syksy 2018, Metropolia Ammattikorkeakoulu Johanna Holvikivi, yliopettaja Lähteet: Hesso, Johannes 2015. Hyvä liiketoimintasuunnitelma. Helsinki: Kauppakamari. Hesso, Johannes 2019. Digitalisoituva kuluttaminen mahdollistaa tehokkaan terveysvaikuttamisen. Blogikirjoitus. Rehablogi 29.8.2019. Saatavana osoitteessa: <https://blogit.metropolia.fi/rehablogi/2019/08/29/digitalisoituva-kuluttaminen-mahdollistaa-tehokkaan-terveysvaikuttamisen/>. Luettu 9.10.2019. Järvensivu, Timo 2019. Verkostojen johtaminen. Opi ja etene yhdessä. Helsinki: Books on Demand. Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK), Opetussuunnitelma 2018. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: <https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Klusterit/Hyto/Kunty/Kuntoutus_yamk__opetussuunniopetu.pdf>. Luettu 5.9.2019. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018. Ammattikorkeakoulu-uudistuksen arviointi. Loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018: 32. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161050/okm32.pdf>. Luettu 5.9.2019. Sosiaali- ja terveysministeriö 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160904>. Luettu 9.10.2019. Toimialaraportit – Sosiaali- ja terveyspalvelut, epävarmoista tulevaisuuden näkymistä hyvinvoinnin kasvuun? TEM 2018. Saatavana osoitteessa: <http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-351-1>. Luettu 20.12.2019. Viitala, Riitta & Jylhä, Eila 2019. Johtaminen. Keskeiset käsitteet, teoriat ja trendit. Helsinki: Edita.
Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi
Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi
Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi
Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.
aivoverenkiertohäiriö alaraaja- amputaatio apuvälineet asiakas asiakaslähtöisyys etäkuntoutus hanketyö ICF-luokitus ikäihmiset kehittäjäkumppanuus kohtaaminen kotikuntoutus koulutus kuntoutuja kuntoutujalähtöisyys kuntoutuminen kuntoutumisprosessi kuntoutus kuntoutusalan ammattikorkeakoulutus kuntoutusosaaminen kuntoutusprosessi Metropolia AMK monialaisuus moniammatillisuus moniasiantuntijuus osaaminen osallistuminen osallisuus perhe Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaalinen vahvistaminen toimijuus toimintakyky toimintaterapia työhyvinvointi työkyky vaikuttavat tavat verkosto vertaistuki vuorovaikutus yhteiskehittely yhteistoiminta yhteistyö yhteisöllisyys yksilö