SIMHE polulta eväitä työllistymiseen
SIMHE polku -hankkeessa suunniteltiin ja toteutettiin työllistymistä edistäviä koulutuspolkuja. Hankkeen keskeisin tavoite oli tukea korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien työllistymistä omalle alalle osaamisen kartoituksen ja täydentävien opintojen avulla. Hankkeen kolme korkeakoulua (Oamk, Karelia-amk ja Metropolia) esittävät seuraavat suositukset korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaamista täydentävän koulutuksen suunnitteluun, sisältöön ja toteutukseen. Opiskelijalähtöisyys ja yhteistyö koulutussuunnittelussa keskeistä Ammattikorkeakouluilla on sosiaalinen vastuu huolehtia omana erityisryhmänään myös ulkomailla korkeasti koulutettujen täydennyskoulutuksesta (1). Koulutukselta vaaditaan joustavuutta kohderyhmän moninaisten osaamistaustojen vuoksi. Kohderyhmän saavuttamiseen ja tunnistamiseen tulee jatkossa kehittää yhteisiä menetelmiä. Suosituksemme on, että koulutusta suunnitellaan tarvelähtöisesti yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Jatkossa ulkomailla korkeasti koulutettuja on enenevä määrä ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden joukossa (2). Heille voidaan tarjota omaa, erillistä täydennyskoulutusta, mutta alueellisesti nähtynä todennäköisempää on, että hakijat sijoittuvat tutkinnonsuorittajien kanssa suorittamaan samoja kursseja. Tällöin suomea toisena kielenä puhuvien riittävästä ohjauksesta on huolehdittava opintojen onnistumisen takaamiseksi. Erilaisten osaamistaustojensa ja -tarpeidensa vuoksi hakijoille tulee räätälöidä sopiva täydentävä koulutus niin pituudeltaan kuin sisällöltään joustavaksi henkilökohtaisten suunnitelmien mukaan. Tämä tarkoittaa ennakoivaa osaamisen tunnistamisen kartoitustyötä, johon resursseja tulee varata. Lisäksi suomen kielen ja suomalaisen työelämäosaamisen haltuun ottoon tarvitaan tukea, joka voidaan integroida ammattialan opintojen ja työn yhteyteen. Täydennyskoulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa tarvitaan yhteistyötä työvoimaviranomaisten kanssa ja huomioon tulee ottaa säännökset opintojen suorittamisesta työmarkkinatuella. Tällä hetkellä tukimuodot vaativat täsmällistä ja ennakkoon tehtyä toteutussuunnitelmaa. Esimerkkinä opintojen varmistamiseksi kohderyhmälle voitaisiin varata tietty kiintiö avoimen opiskelupaikoista. Vuoden 2021 alusta korkeakouluopintojen suorittaminen työvoimakoulutuksena on mahdollista tietyin edellytyksin myös ulkomailla korkeakoulutuksen saaneille (3). Tähän mahdollisuuteen tulisi ammattikorkeakouluissa tarttua. Tämä tulisi tehokkaasti käyttää hyödyksi, sillä on oletettavaa, että koronaepidemia heikentää jo ennestään tämän työelämässä aliedustetun erityisryhmän työllisyystilannetta (4). Tästä on viitteitä myös SIMHE polun kokemusten pohjalta. Työllistymisen näkökulmasta ensiarvoisen tärkeää on suunnitella täydennyskoulutusta yhteistyössä yritysten kanssa. Koulutukseen tulee sisällyttää työelämäjaksoja, jolloin osaamisen tunnistaminen ja täydentäminen tapahtuvat myös todellisissa työelämän tehtävissä. Kohderyhmä huomioiden, myös ohjauskäytänteitä tulee kehittää aina työelämään asti. Ohjauksen merkitys korostuu korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien koulutuksessa Koulutuksen tulisi sisältää seuraavat asiat: yksilöllisen ohjauksen, osaamisen tunnistamisen, työnhaun valmennuksen, työssäoppimisjakson ja ammattialan opinnot hakijan tarpeen mukaan. Uraohjauksen tulee olla keskeisessä roolissa koulutuksessa. Osaamisen kartoituksen prosessi vahvistaa osallistujan oman osaamisen sanoittamista sekä parantaa työnhakutaitoja. Lisäksi osallistujien olisi hyvä päästä harjoitteluun yrityksessä. Kohderyhmällä on ohjauksen osalta omat erityistarpeet, joiden tunnistamiseen tarvitaan asiantuntijuutta. Koulutuksen yhteyteen olisi hyvä tarjota henkilökohtaista ja pienryhmäohjausta. Ohjausta tulisi tarjota niin ammattialan opiskeluun kuin työnhaun prosessiin jatkumona. Kokeilujen perusteella suosituksena on, että koulutus sisältäisi sekä suomen kielen tukea että uraohjausta (5). Lisäksi vertaismentoroinnista (6) on saatu hyviä kokemuksia osana kohderyhmän täydennyskoulutusta. Yritysyhteistyön ja verkostoitumisen tuki on tärkeää työllistymisen edistämiseksi Hyvä viestintä on edellytys toimivalle yritysyhteistyölle ja verkostojen rakentamiselle. Korkeakoulujen tulee viestiä selkeästi erilaisista yhteistyön mahdollisuuksista sekä niiden tarjoamista hyödyistä. Yritysyhteistyö kannattaakin aloittaa kevyemmistä yhteistyön muodoista, esimerkiksi rekrytointimessut ja webinaarit, joiden jälkeen yhteistyön syventäminen on luontevampaa. Esimerkkinä osallistujien osaamisprofiilien viestiminen yrityksille tuki harjoittelupaikkojen saamista. Korkeasti koulutetut maahanmuuttajat tarvitsevat välittäjiä potentiaalisten yritysten saavuttamiseksi, joten suosittelijoiden merkitys verkostojen rakentamisessa korostuu. Myös korkeakoulujen alumnit voivat toimia hyvänä yritysyhteistyön lähteenä. Yritysyhteistyön menestystarinoita on tärkeää kerätä talteen ja viestiä eteenpäin. Yritysyhteistyöhön liittyykin vahvasti molempia osapuolia hyödyntävä näkyvyys, muun muassa sosiaalisessa mediassa. Korkeakoulun tulee tietää toiminnan kannalta oikeat verkostoitumisen kanavat ja alueen toimijat. Hyvät verkostot ovat toiminnan pohja. Kohderyhmällä on usein kovia odotuksia korkeakoulujen hyvistä yritysverkostoista. Verkostoitumisen tärkeys työllistymisen ja suomalaiseen työelämään integroitumisen kannalta nousi esiin myös kohderyhmälle järjestetyissä mentorointikeskusteluissa (6). Kohderyhmälle on tärkeää viestiä siitä, kuinka Suomessa konkreettisesti verkostoidutaan eri toimijoiden ja yritysten kanssa, sekä kertoa hyvistä verkostoitumisen mahdollisuuksista. COVID-19-epidemia on nostanut entisestään verkossa tapahtuvan verkostoitumisen tärkeyttä, etenkin LinkedInissä. Yritysyhteistyö vaatii korkeakoululta henkilöresursseja ja sen tulee olla koordinoitua. Toimivista yhteistyökuvioista on tärkeää pitää kiinni, eikä kontakteja tulisi menettää yksittäisen hankkeen päättymisen jälkeen. Jatkuvuuden varmistamiseksi ja selkeyden kannalta yritysyhteistyötä on tehtävä korkeakouluna tai useiden saman teeman hankkeiden yhteistyönä, ei niinkään yksittäisen hankkeen näkökulmasta. Lisäksi yritysyhteistyötä voi tehdä korkeakoulujen verkostoissa eri tavoin, esimerkiksi järjestämällä yhteisiä virtuaalisia verkostoitumistapahtumia yritysten kanssa. Tästä saatiin hyvää kokemusta SIMHE polun Get Together -tapahtumassa. SIMHE polun osaamista täydentävästä koulutuksesta voit lukea lisää SIMHE artikkelikokoelmasta: Yhdessä kohti osaajien Suomea - oivalluksia maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminnasta (7). Lähteet: 1) Taustalla on väliä: Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat korkeakoulupolulla. Luettu 1.12.2020. 2) Taustalla on väliä. Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat korkeakoulupolulla. TIIVISTELMÄ. Luettu 1.12.2020. 3) Hallitus esittää väliaikaisia muutoksia työvoimakoulutukseen – TE-toimistot voisivat tarjota myös korkeakoulututkintoon johtavia opintoja. Luettu 1.12.2020. 4) Maahanmuuttaja jää todennäköisemmin työttömäksi korona takia. Luettu 1.12.2020. 5) Joustava suomen kielen ohjaus ja integrointi täydennyskoulutukseen toi hyviä tuloksia. Luettu 8.12.2020. 6) Mentoroinnilla tukea maahanmuuttajan polulle. Luettu 28.11.2020. 7) Yhdessä kohti osaajien Suomea - oivalluksia maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminnasta. Luettu 14.12.2020. Kirjoittajat: Sini-Tuuli Saaristo (KTM, HuK) työskentelee projektipäällikkönä Karelia-ammattikorkeakoulun osatoteuttamassa SIMHE polku -hankkeessa sekä yrityskoordinaattorina KOVAT – Kansainvälisen osaajan valmennus työhön -hankkeessa. Pirkko Kukkohovi (FT, italia/soveltava kielitiede) on toiminut SIMHE polku -hankkeen Oamkin projektipäällikkönä sekä suomi toisena kielenä -asiantuntijana maahanmuuttajille suunnatuissa UOMA-, MAIKO-, Opin portailta työelämään ja SIIMA-hankkeissa. Hän on toiminut vieraiden kielten ja suomi toisena kielenä -aikuiskouluttajana eri koulutusasteilla ja vapaan sivistystyön puolella vuodesta 1991. Outi Lemettinen (KTM) työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulun SIMHE-palveluissa. Hän työskentelee maahanmuuttajien koulutusta koskevissa kehittämishankkeissa. Hän toimii projektipäällikkönä Osaaminen käyttöön Suomessa ja SIMHE polku -hankkeissa.
Suomen kielen alkeet haltuun ruudun takaa ja ympäri maailmaa
Tänä keväänä Metropoliassa tarjottiin suomen kielen alkeita kaikkien tutkinto-ohjelmien ja avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijoille etäopetuksena osana SIMHE-jatkokehityshanketta (1). Kuinka onnistui kielen alkeiden oppiminen etäyhteyksien avulla? Aiemmat kokemukset verkkopedagogiikasta suomen kielen opetuksessa, kuten ammattikorkeakouluun valmentavissa koulutuksissa (2,3) ja kotoutumiskoulutuksissa (4) ovat olleet rohkaisevia: kieltä voi oppia tehokkaasti ja innostavalla tavalla myös etänä. Keskeiseksi tekijäksi onnistuneessa verkko-opetuksessa ovat osoittautuneet yhteisölliset toimintatavat. Kun kyseessä on alkeiskurssi, jonka osallistujat eivät tunne toisiaan eikä heillä ole välttämättä lainkaan aiempaa kokemusta opittavasta kielestä, mietityttää erityisesti vuorovaikutuksen kapeutuminen ruudun taakse. Kuinka saada opiskelijat ryhmäytymään, kun fyysistä eikä välttämättä edes näköyhteyttä ole? Mitä tapahtuu, kun kasvokkaisen vuorovaikutuksen rikkaus, ilmeet, eleet, huumori ja tunnetilojen vaihtelu eivät välity? Kuinka saada opiskelijoiden motivaatio heräämään ja säilymään, kun oppimistavoitteet ovat korkealla, uusi kieli kovin erilainen kuin opiskelijan aiemmin opiskelemat kielet ja itsenäistä työtä vaaditaan paljon? Kuinka opettaja voi varmistaa, että opiskelijat todella pysyvät mukana? Tässä tapauksessa opettajan työtä helpottivat onneksi opiskelijoiden hyvät opiskelu- ja digitaidot sekä mahdollisuus käyttää englantia yhteisenä kielenä. Vuorovaikutus ja yhteisöllisyys verkkotapaamisissa “The best thing was the interaction and practicing the language in Zoom meetings.” Alkeiskursseilla tavattiin Zoomissa kaksi kertaa viikossa 2-3 oppituntia kerrallaan. Tapaamiset muistuttivat lähiopetuksen oppituntia: kuulumisten vaihdosta ja aiempien aiheiden kertailusta edettiin harjoittelemaan päivän aiheita eri tavoin. Yksinkertaisia kysymyksiä kerrattiin ja toistettiin joka kerta. Sanastoa harjoiteltiin Kahoot-pelien avulla ja kieliopin kiemuroita yhdessä erilaisia lausetehtäviä ratkoen. Joillakin kerroilla tehtiin yhdessä luetun ja kuullun ymmärtämisen harjoituksia. Puhumista harjoiteltiin sekä yhdessä että pienryhmissä apukysymysten avulla. Opetuskielenä oli englanti, mutta suomea käytettiin rinnalla alusta alkaen. Kynnys kielenkäyttämiseen ei nouse korkealle, kun siihen totutaan ensimmäisestä oppitunnista lähtien. Opettajan on tärkeää antaa opiskelijoille mahdollisuus osaltaan vaikuttaa oppitunnin kulkuun, ja he ottivatkin aktiivisen roolin kysymällä, kommentoimalla ja tekemällä ehdotuksia. Tämä antoi tärkeää palautetta myös opettajalle ja auttoi rytmittämään opetusta. Verkkotapaamisten on todettu tukevan opiskelijoiden ryhmäytymistä ja vahvistavan sitoutumista ja motivaatiota opiskeluun, mikä puolestaan edistää oppimistavoitteiden toteutumista (5). Kielen alkeiskurssilla verkkotapaamisten merkitys korostuu entisestään —onhan kielen oppimisen keskiössä juuri vuorovaikutus. Kommunikatiivinen kielitaito kehittyy vain vuorovaikutuksessa muiden kielenkäyttäjien kanssa eri kielenkäyttötilanteissa, jolloin myös muiden kielenkäyttäjien tarjoama tuki on tärkeä (6). Opettajalla on merkittävä tehtävä paitsi avoimen keskusteluilmapiirin luojana, myös opiskelijoiden keskinäisen dialogin tukemisessa ja erilaisten kielenkäyttötilanteiden mahdollistamisessa. Vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden merkitys tuli selvästi ilmi kurssien lopuksi kerätyissä palautteissa: verkkotapaamiset ja mahdollisuus harjoitella kieltä yhdessä muiden kanssa olivat opintojen parasta antia. Vaikka yhteisöllisyyttä koettiin myös etänä, kaipasi moni vielä enemmän mahdollisuutta tutustua muihin opiskelijoihin, oppia ja verkostoitua toisten kanssa. Verkko-oppimisympäristö ja tallenteet itseohjautuvan opiskelijan tukena ”Pidän Moodle-ohjelmasta. Se on erittäin henkilökohtainen ja rohkaiseva.” Suomen kielen opintojaksot koostuivat Zoom-tapaamisten lisäksi itsenäisestä opiskelusta oppimisympäristö Moodlessa. Oppimisympäristö koostui 1-2 viikon mittaisista teemakokonaisuuksista oppimistavoitteineen, materiaaleineen ja tehtävineen. Uudet sivut tehtävineen avautuivat opintojen edetessä. Samalla opiskelijat pystyivät seuraamaan omaa edistymistään Edistymisen seuranta -työkalun avulla. Osa tehtävistä oli laadittu antamaan automaattista palautetta, osa oli oman tuottamisen tehtäviä, joista opiskelija sai erikseen palautetta. Lisäksi opintojaksolla oli käytössä sekä opiskelijoiden keskenään perustama WhatsApp-ryhmä että opettajan laatima WhatsApp-vastaanottajalista, jonka kautta lähetettiin pieniä videointi- ja äänitystehtäviä. Tämä lisäsi henkilökohtaisen kontaktin ja palautteen määrää. Verkko-oppimisympäristön käytön ehdoton etu opetuksessa on mahdollisuus jakaa monenlaista opetusmateriaalia laajasti ja monipuolisesti. Samalla se mahdollistaa opiskelijalle joustavampia, omien tarpeiden mukaisia valinnan mahdollisuuksia opiskelussaan. Kielen alkeiskurssilla, jonka opiskelijoista osalla ei ole aiempaa kokemusta suomen kielestä tai opiskelusta suomalaisessa korkeakoulussa, oppimisympäristön selkeyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota vaiheistuksen ja tehtävänantojen selkeyden näkökulmasta. Kurssilla kokeiltiin myös käänteinen luokkahuone (flipped classroom) -menetelmää (7): opiskelijoita ohjeistettiin perehtymään opittaviin asioihin ennen tapaamista opetusvideoiden avulla. Intensiivisellä, nopeasti etenevällä kielikurssilla menetelmä tehostaa oppimista, kun opiskelijalla on mahdollisuus perehtyä opiskeltavaan asiaan omassa tahdissaan ja tapaamisissa voidaan keskittyä vuorovaikutukseen ja opiskeltavien asioiden käytännön harjoitteluun. Kurssipalautteiden mukaan jopa 80 % opiskelijoista pitikin menetelmää hyvänä. Käänteinen menetelmä voi olla tehokas, mutta sitä on avattava opiskelijoille ja ohjeistettava hyvin. Kevään alkeiskurssilla kaikki opiskelijat pitivät opettajan laatimia opetusvideoita ja myös tapaamisista tehtyjä lyhyitä tallenteita erittäin hyödyllisinä. Opiskelijat kokivat, että videoiden katselu omalla ajalla ja omassa tahdissa tuki merkittävästi oppimista. Kaiken kaikkiaan voi todeta, että tuloksekas alkeiden opiskelu etänä vaatii opiskelijalta itseohjautuvuutta ja hyviä itsenäisen opiskelun taitoja tavallista enemmän. Myös kielenopettajalle siirtymä verkkopedagogiikkaan on haastava, koska laadukkaan oppimisympäristön rakentaminen materiaaleineen on laajamittainen, aikaa vievä työ. Toisaalta se voi myös avata uuden ja innostavan näkymän oman ammattitaidon kehittämiseen. Hyvä apuväline verkkototeutuksen suunnitteluun ja laadun varmistukseen myös kieliopintojen osalta ovat verkko-opetuksen laatukriteerit (8). Verkkopedagogiikan voima - saavutettavuus ja mukavuus ”Distance learning gave me a chance to be at home and work hard by myself.” Kokemus kielen alkeiden etäopetuksesta yllätti myönteisesti. Oppimistulokset olivat hyviä ja osittain jopa erinomaisia. Opiskelijat suhtautuivat suomen kielen etäopiskeluun erittäin positiivisesti. Jopa 60 % kurssille osallistuneista oli kurssin loputtua sitä mieltä, että etäopetus soveltuu kielen oppimiseen myös alkeistasolla erittäin hyvin. 30 % opiskelijoista koki, että etäopetus toimii hyvin, mutta alkeistasolla lähiopetus voisi toimia vielä paremmin ja 10 % opiskelisi mieluummin lähiopetuksessa. Verkko-opintojen erityiseksi voimaksi osoittautui saavutettavuus. Opiskelijat Metropolian eri kampuksilta ja muista oppilaitoksista, Berliinistä, Delhistä, Petroskoista tai Imatralta voivat oppia yhdessä ja aiempaa helpommin muiden opintojen ja töiden ohessa. Vaikka etäopetuksessa ei pystytä luomaan aitoja tapaamisia korvaavaa vuorovaikutusta, ovat sen mahdollisuudet kuitenkin laajat. Saavutettavuuden lisäksi opiskelijapalautteissa korostui etäopiskelun mukavuus: aikaa ja voimia säästyi, ja opiskelija pystyi harjoittelemaan kieltä tehokkaasti ja ohjatusti kotisohvallaan. Tällä ”mukavuudella” voi olla myönteistä vaikutusta oppimiseen, vaikka itse oppiminen, erityisesti etäyhteyksien varassa, vaatiikin opiskelijalta tarkkaavuutta ja kognitiivista ponnistelua. Korkeakouluilta odotetaan tulevaisuudessa valmiutta tarjota entistä joustavampia suomen kielen opiskelumahdollisuuksia (9,10). Tähän tarpeeseen pystytään vastaamaan tarjoamalla erilaisia vaihtoehtoja kielen opiskeluun lähiopetuksen lisäksi myös etä- ja monimuoto-opintoina. Olipa opetusmuoto mikä hyvänsä, opiskelijat kaipaavat hyvin suunniteltuja oppimiskokonaisuuksia, motivointia, sitouttamista ja tukea opintoihinsa (5). Tarpeisiin vastaava kielenopetus voikin olla ratkaiseva kansainvälisen osaajan kotoutumisen ja työllistymisen näkökulmasta. Muutamia vinkkejä kielen alkeiden verkkokurssin laatimiseen Muista yhdessä tekemisen merkitys motivaation ja sitoutumisen kannalta. Fyysisestä etäisyydestä huolimatta opiskelijat ovat ryhmän jäseniä. Anna heille mahdollisuuksia tutustua toisiinsa ja harjoitella kieltä yhdessä myös pienryhmissä. Rohkaise käyttämään kaikkea opittua alusta alkaen ilman onnistumispaineita. Rento ilmapiiri syntyy myös siitä, kun opettajakaan ei osaa kaikkea! Jos mahdollista, kannattaa kokeilla käänteistä opetusta ja tehdä lyhyitä opetusvideoita etukäteen katsottavaksi. Voit myös tallentaa joitakin jaksoja tapaamisista, mikäli opiskelijat haluavat. Monet hyötyvät, kun voivat palata oppitunnin asioihin myös jälkikäteen. Laadi verkko-oppimisympäristöön mahdollisimman selkeät teemakokonaisuudet vaiheistuksineen. Liitä oppimisympäristöön tehtäviä, jotka liittyvät opintojakson osaamistavoitteisiin ja edistävät kaikkien kielitaidon osa-alueiden vahvistumista. Ne myös tuovat näkyväksi sekä opettajalle että opiskelijalle, miten kielitaito on opintojakson aikana kehittynyt. Lähteet 1. SIMHE-jatkokehitys 2019-2021. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 9.6.2020. 2. Hirard, T. & Stenberg, H. 2018: Korkeakouluvalmiuksia maahanmuuttajille nyt myös verkossa. AMK-lehti 3/2018. Viitattu 9.6.2020. 3. Jäppinen, T., Korpela, E., Takaeilola, M., Juvonen, K., Valo-Vuorela, M., Rantonen, P., Kosonen, K., Vähäkangas, A. & Svanberg, E. (2019): Integroitu opetus tehostaa suomen kielen oppimista. Teoksessa Stenberg ym. 2019. 4. Miten verkkokoto todella toimii? Julkaistu 7.11.2019, viitattu 8.6.2020. 5. Joshi, M. (2016): Live online meetings bringing interaction and engagement into online teaching. Teoksessa Rännäli, M. & Tanskanen, I. (toim): Spinning e-pedagogical Nets. Pedagogical development and experiments in higher education. Reports from Turku University of Applied Sciences 231 (pdf). s. 180-192. 6. Pietilä, P., Lintunen, P. (2014): Kielen oppiminen ja opettaminen. Teoksessa Pietilä, P., Lintunen, P. (toim.) (2014): Kuinka kieltä opitaan. Opas vieraan kielen opettajalle ja opiskelijalle. Gaudeamus, Helsinki. 2014. 7. Vuopala E. 2013: Onnistuneen yhteisöllisen verkko-oppimisen edellytykset. Näkemyksinä yliopisto-opiskelijoiden kokemukset ja verkkovuorovaikutus. Väitöskirjatutkimus, Oulun yliopisto (pdf). Viitattu 9.6.2020. 8. eAMK verkkototeutusten laatukriteerit. Viitattu 8.6.2020. 9. KARVI, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus 2019: Taustalla on väliä. Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat koulutuspolulla. Julkaisut 22:2019 (pdf). Viitattu 9.6.2020. 10. OKM, Opetus ja kulttuuriministeriö 2019: Kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden maahantulo ja integroituminen sujuvaksi yhteistyöllä. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019:31 (pdf). Viitattu 9.6.2020. 11. Stenberg H., Hirard T., Autero M. & Korpela E. (toim.) (2019): Korkeakouluvalmiuksia maahanmuuttajille — hyvät käytänteet ja suositukset valmentavaan koulutukseen (pdf). Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 9.6.2020.
Kansainvälisiä osaajia ICT-alan yritysten määrittämiin osaamistarpeisiin
Keväällä 2020 aloitimme SIMHE-polku -hankkeessa pilotin, jonka osallistujavalinnat toteutimme yhteistyössä ICT-alan yritysten kanssa niin, että yritysten toteamat osaamistarpeet määrittivät jo hakukierroksen vaatimuksia. Tämä lähestymistapa mahdollistaa yritysten kohtauttamisen heidän tarpeisiinsa soveltuvien ICT-alan osaajien kanssa. Pilotti pitää sisällään henkilökohtaisen osaamisen tunnistamisen prosessin, täydentäviä opintoja Metropoliassa räätälöidysti kunkin osallistujan osaamisen täydentämisen tarpeiden mukaisesti, harjoittelun yrityksessä ja uravalmentajan ohjauksellisen tuen prosessin aikana. Haku avautui helmikuussa, ja kriteereinä olivat hyvä englannin kielen taito ja ulkomailla suoritettu ICT-alan korkeakoulututkinto. Pääkaupunkiseudun työmarkkinoilla on kysyntää ICT-alan osaajille, vaikka koronavirustilanne vähentää yleisesti työvoiman kysyntää. Jobs in Finland -sivustolla (1) oli toukokuun puolivälissä 6 avointa ICT-alan työpaikkaa. TE-palveluissa (2) avoimia työpaikkoja erityisasiantuntija- ja asiantuntijatehtäviin ICT-alalla pääkaupunkiseudulla oli yli 40. ICT-alalla työmarkkinatilanne onkin parempi kuin monella muulla alalla (3), ja tulevaisuudessa ala tarvitsee merkittävästi lisää osaajia (4). Yritysten työvoimatarpeet muodostavat pohjan hankkeessa kehitetylle yhteistyömallille. SIMHE-polkuun osallistuvien ICT-alan yritysten ilmoittamat osaamistarpeet jakautuivat seuraaviin kategorioihin: ohjelmistokehitys, verkkoratkaisut ja esineiden internet. Yrityksillä oli halutessaan mahdollisuus avata osaamistarpeitaan jokaisesta kategoriasta tarkemmin, esimerkiksi kertomalla etsivänsä tietyn ohjelmointikielen tai vaikkapa data-analytiikan asiantuntijaa. Toimintamme lähtökohtana on tarjota yrityksille matalan kynnyksen tilaisuus tutustua näitä taitoja omaaviin kansainvälisiin osaajiin. Osaamisen tunnistaminen vaikuttaa urapolun suuntaan Osaamisen tunnistaminen on vakiintunut osaksi SIMHE-Metropolian maahanmuuttajataustaisille suunnattuja ohjaus- ja neuvontapalveluita (5). Metropolian SIMHE-polun osaamisen tunnistamiseen on osallistunut yhteensä 42 kansainvälistä osaajaa. Käytännössä monikulttuurisen osaamisen tunnistamisen isoja haasteita ovat kielimuurit ja kulttuurierot (6), joiden ratkaisemiseen on Metropoliassa osaamisen tunnistamisen käytäntöjen kehittämisessä erityisesti kiinnitetty huomiota. Henkilökohtaisessa asiantuntijakeskustelussa ulkomailla ICT-alan tutkinnon suorittanut henkilö kohdataan oman alansa asiantuntijana, jolla on mahdollisuus hyödyntää toisen asiantuntijan, Metropolian ICT-alan tutkintovastaavan, laaja-alaista tuntemusta alan työmarkkinoista ja osaamistarpeista nimenomaan Suomessa. Osallistujapalautteiden perusteella voi todeta asiantuntijakeskusteluiden selkeyttäneen osallistujiensa urapolkua ja toimineen myös itsetunnon kohottajana monesti rutkasti kärsivällisyyttä vaativassa työnhakuprosessissa. Lisäksi asiantuntijakeskusteluiden anti, henkilön osaamista kuvaava kirjallinen dokumentti, on herättänyt mielenkiintoa yhteistyöyrityksissämme. Työtehtävän vastuualueet määrittelevät vaadittavan kielitaidon Yhteistyöyrityksemme suorahaku- ja rekrytointipalvelu Digipool International Oy:n toimitusjohtaja Hermann Alatalolla on vuosien kokemus kansainvälisten osaajien rekrytoimisesta — sekä asiakkailleen että omaan yritykseensä. Alatalo huomauttaa työelämän olevan yhä kansainvälisempää, ja toteaa diilin etenemisestä päättävän henkilön usein sijoittuvan ulkomaiseen asiakasyritykseen. Tällöin tarvitaan vieraiden kielten ja kulttuurien tuntemuksella varustettuja osaajia. Kansainvälisten osaajien hyödyt kuitenkin tunnistetaan yrityksissä jo laajalti (7), mutta kokemustemme ja esimerkiksi Uudenmaan ELY-keskuksen tuoreen selvityksen (8) mukaan heidän mahdollisesti puutteellinen suomen kielen taitonsa pohdituttaa työnantajia. ”Kotimaan markkinoiden asiakasrajapinnassa edellytetään suomen kielen taitoa, mutta tämä vaatimus ei koske kaikkia tehtäviämme. Vastuualueet on muistettava pitää erillään. Näen jo suomen kielen opiskelun vahvana signaalina motivaatiosta, vaikka kielitaito ei vielä olisikaan vahva”, Alatalo muistuttaa. Kansainvälisen osaajan palkanneelle yritykselle on tarjolla tukea henkilöstön suomen kielen taidon parantamiseen (9). Lisäksi SIMHE-Metropolian asiantuntijat ovat yhteistyöyrityksen tukena koko rekrytointiprosessin ajan, ohjaten tarvittaessa tilanteeseen soveltuviin lisäpalveluihin. Tiivis yhteistyö korkeakoulujen kanssa on hyvä erottautumistekijä yritykselle Yhteistyö korkeakoulun kanssa on oiva tilaisuus laajentaa yrityksen verkostoja sekä korkeakoulun henkilökuntaan ja sidosryhmiin, että tietenkin opiskelijoista ja hankkeiden osallistujista muodostuvaan monipuoliseen osaajapooliin. Rekrytointi- ja verkostoitumistapahtumissa yritys ei pelkästään tehosta näkyvyyttään, vaan pystyy parhaimmillaan edistämään hakijamarkkinointiaan ja erottumaan kilpailijoistaan positiivisesti. ”Sujuva kommunikaatio ja oppilaitoksen yhteyshenkilön hyvä ymmärrys liiketoiminnasta ja rekrytoinnin toimintaperiaatteista edesauttoivat yhteistyöhön ryhtymistä. Hyvä esimerkki konkreettisesta ja mutkattomasta yhteistyöstä oli pyyntömme päästä tutustumaan ICT-alan osaajien profiileihin, jotka SIMHE-polku -hankkeen yhteyshenkilö välitti meille osallistujien suostumuksella. Profiilien pohjalta pystyimme vähällä vaivalla valitsemaan kiinnostavat kandidaatit ja etenemään rekrytoinnissa haluamallamme tavalla”, Alatalo summaa yhteistyön kulkua. Jatkuva kouluttautuminen pitää kiinni työelämässä Verkostoitumisen lisäksi SIMHE-polkulaisilla on mahdollisuus oman osaamisen täydentämisen alan työnantajien tarpeiden ja omien kehittymistoiveidensa pohjalta. Yritykselle yhteistyö korkeakoulun kanssa vastaavasti tuo mahdollisuuden tavoittaa uusia, yrityksen osaamistarpeita vastaavia osaajia, tai täydennyskouluttaa jo olemassa olevaa henkilöstöään. Etenkin ICT-alalla tutkinto on vain lähtöpiste, jonka jälkeen jatkuva kouluttautuminen pitää kiinni työelämässä. Esimerkiksi World Economic Forumin raportin mukaan maailmanlaajuisesti jopa yli puolen ICT-alan osaajista tulee vahvasti päivittää osaamistaan seuraavan kahden vuoden aikana pysyäkseen työmarkkinoiden tahdissa (10). Metropolian asiantuntijat yhdistävät jatkossakin työmarkkinoiden alati muuttuvat työvoimatarpeet ja työvoiman osaamisen kehittämisen, suunnitellen työllistyvyyttä edistävät askeleet yhteistyössä yritysten kanssa. Onko yrityksesi kiinnostunut kansainvälisistä osaajista? Otathan yhteyttä, niin keskustellaan tarkemmin osaamistarpeistanne! Outi Lemettinen, projektipäällikkö Emilia Deseille, uravalmentaja, erityisvastuualueena yritysyhteistyö SIMHE polku -hankkeen tulokset ja kokemukset esitellään tarkemmin hankkeen Get-Together -tilaisuudessa lokakuussa 2020. Hyödyllisiä linkkejä yrityksesi kansainvälistymiseen: Business Finlandin Talent Explorer -rahoitus kansainvälisten osaajien potentiaalista kiinnostuneille yrityksille TE-palvelujen tarjoama tuki kansainvälisen osaajan palkkaavalle työnantajalle henkilöstön suomen kielen taitojen kehittämiseen Helsingin seudun kauppakamarin Talent Boost -mittari ja muut kansainvälistymisen palvelut yrityksille Lähteet: 1) Business Finland: Jobs in Finland -työnhakuportaali. Viitattu 19.5.2020 2) TE-palvelut: Avoimet työpaikat. Viitattu 19.5.2020. 3) MeetFrank-blogi: Work in Finland: Finnish job market report May 6/2020. Viitattu 19.5.2020. 4) Teknologiateollisuus: Selvitys osaamis- ja osaajatarpeista. Viitattu 19.5.2020. 5) Stenberg H., Autero M., Ala-Nikkola E. (Eds.) 2018: Osaamisella ei ole rajoja: Vastuukorkeakoulutoiminta maahanmuuttajien integraation tukena Suomessa (pdf). Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 1.6.2020. 6) OKM, Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017: Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta-julkaisu (pdf). Viitattu 19.5.2020. 7) Helsingin seudun kauppakamari: Menestyvä monikulttuurinen yritys. Viitattu 19.5.2020. 8) Uudenmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus: Kotona Suomessa –hanke. Selvitys maahanmuuttajien rekrytoimisesta: Tutkimusraportti (pdf). Viitattu 2.6.2020. 9) TE-palvelut: Henkilöstön kansainvälistymisen tukimuodot. Viitattu 19.5.2020. 10) World Economic Forum: The digital skills gap is widening fast. Here’s how to bridge it. Viitattu 19.5.2020.
