Avainsana: koulutus
Poimintoja Metropolia Master’sin keväästä
Metropolian ylempien ammattikorkeakoulututkintojen tarjonta ja koulutusvienti laajenee. Kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulututkinto on saanut tunnustusta erinomaisesta laatutyöstä. Näin se voi toimia hyvien käytäntöjen jakajana kansallisesti ja kansainvälisesti. Alunmi-tapahtuma kokoaa yhteen Metropoliassa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnan suorittaneita. Metropolia Master's-tutkinnoista Kesän kynnyksellä pysähdyn tarkastelemaan Metropolian ylempien ammattikorkeakoulututkintojen ja Master’s -kehittämisverkoston kevättä. Monialaiseen ylempien ammattikorkeakoulututkintojen joukkoon on tullut kolme uutta tutkinto-ohjelmaa Ajoneuvotekniikka, Muotoilu ja Vanhustyö. Lisäksi Informaatioteknologia - Information Technology -tutkinto-ohjelmaan on tullut uutena syventymiskohteena terveysteknologia. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opintojen tavoitteena on tuottaa työelämän kehittäjiä vaativiin asiantuntija- ja johtamistehtäviin. Kevään 2017 aikana Metropoliasta on valmistunut yli 200 maisteritason tutkinnon osaajaa. Onnea tutkinnon suorittaneille! Uutena avauksena on Master's-tason Health Business Management -tutkinnon vieminen Sri Lankaan. Alussa Metropolian osuus koulutuksen toteuttamisesta on laajempi, mutta vähitellen vetovastuu siirtyy Sri Lankan kouluttajalle. Opetus toteutetaan sekä lähiopetuksena että verkko-opetuksena. Tunnustusta Kuntoutuksen YAMK:lle Alkuvuodesta 2017 Metropolia sai Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen toteuttamassa auditoinnissa laatuleiman, joka osoittaa Metropolian laatujärjestelmän sisältävän eurooppalaisten korkeakoulujen laadunhallinnan periaatteet ja suositukset. Auditointikohteista Kuntoutuksen YAMK-tutkinto-ohjelma sai kansainväliseltä auditointiryhmältä parhaan mahdollisen arvosanan. Tutkinnossa on erinomaisesti kehitetty opetussuunnitelmaa yhteistyössä työelämän toimijoiden, tutkinto-ohjelman opiskelijoiden ja heidän työyhteisöidensä sekä TKI-toiminnan kanssa. Opetuksessa hyödynnetään moninaisia menetelmiä ja oppimisympäristöjä. Yhteiskehittely on pedagoginen ratkaisu, jossa opiskelijoiden osallisuus on vahvasti mukana. Laajemmin auditoinnin tuloksia on kuvattu raportissa KARVI_0517. Kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulututkinto nostettiin esiin myös Kevan Podcast-keskustelussa, joka käsitteli kompleksisuutta oppimisessa ja työn muutoksessa. Kuntoutuksen YAMK:ssa oppimisen ja koulutuksen keskiössä on yhteiskunnallinen haaste: kuntoutuja toimijana. Oppiminen rakentuu tämän haasteen ympärillä olevista erilaisista tekijöistä, joilla opiskelija ja saa välineitä työelämän uudistamiseen ja kehittämiseen. Katse tulevaan syksyyn Vuonna 2015 järjestettiin ensimmäinen Metropolia Master’s -alumnitapahtuma. Nyt Suomi 100 -juhlavuonna juhlistamme työelämäläheistä maisteritasoista korkeakoulutusta ja sen alumneja järjestämällä 2.10.2017 seuraavan Masterminds - Metropolia Master's Alumni -tapahtuman. Lue tapahtumasta lisää Tapahtumat-sivuiltamme tai Facebookista. Marjatta Kelo kehityspäällikkö, Metropolia Master’s Kirjoittaja on toiminut tammikuusta 2017 alkaen Metropolian ylempien AMK-tutkintojen kehityspäällikkönä ja Metropolia Master’s-kehittämisverkoston vetäjänä.
Esimiesosaaminen karttuu monialaisessa ryhmässä
Uralla eteneminen ja esimiesasemaan siirtyminen motivoivat useaa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa opiskelevaa opiskelijaa. Esimiehenä kehittymisen opintojaksolla osallistujat pääsevät syventämään sekä tiedollista että taidollista osaamistaan esimiestyöstä. Keväällä 2017 opintojakso oli tarjolla Metropoliassa Hankintatoimen, Liiketoiminnan kehittämisen sekä Sähkö- ja automaatiotekniikan ylemmän AMK:n opiskelijoille. Opetuskertojen mainioita keskusteluja siivittivät eri tutkintojen opiskelijoita sekoittamalla muodostetut ryhmät. Kurssia opettivat tutkintovastaava Liisa Koski-Lukkari ja kehityspäällikkö Minna Kaihovirta-Rapo. Fasilitoimalla kaikkien osaaminen käyttöön Osallistaminen ja fasilitointi ovat yhä useamman esimiehen ja organisaation työkaluja. Fasilitoinnilla tarkoitetaan yhteistoiminnan ja ryhmäprosessien suunnittelua ja toteuttamista. Sanan alkuperä on latinan sanassa 'facil', joka tarkoittaa helppoa. Fasilitoinnin perusperiaatteita ja työkaluja käsiteltiin opintojaksolla sekä teoriatasolla, mutta myös itse kokeillen. Uudentyyppinen työskentelytapa kiinnosti ja innosti, mutta myös haastoi. Ylemmän tutkinnon opiskelijat ovat opintojensa ohella kokopäivätyössä. Oman lisäkierteensä opintojaksolle toi tehtävä fasilitoida jotain tilannetta omalla työpaikalla. Ennen fasilitaattorin rooliin heittäytymistä sai kukin opiskelija käydä läpi suunnitelmaa sparrausparin kanssa. Kuinkas sitten kävikään? Tätä kirjoittaessani 38 opiskelijaa on fasilitoinut tilaisuuden omalla työpaikallaan. Tilaisuudet vaihtelevat pienten asiantuntijatiimien tapaamisista suuriin, yrityksen ulkoisille sidosryhmille suunnattuihin tilaisuuksiin. Kaikki opiskelijat suunnittelivat fasilitoinnin, sparrasivat suunnitelmiaan parin kanssa ja tilaisuuden jälkeen reflektoivat omaa oppimistaan. Eräs kurssin opiskelija, Maarit Holma, fasilitoi omalla työpaikallaan 11 henkilön tilaisuutta. Kohdeyrityksen henkilöstö on muuttamassa syksyllä uusiin toimitiloihin ja fasilitoidussa tilaisuudessa koottiin osallistujien ideoita ja toiveita uusista neuvottelutiloista. ”Fasilitointi meni hyvin, tai siis itse asiassa loistavasti. Paljon paremmin kuin olin osannut odottaa. Olen hyvä valmistautumaan ja halusin onnistua, joten tein työpajaa ennen paljon hommia, jotta työpaja sujuisi hyvin. Isoin oppiminen minulle kenties tuli minäpystyvyydestä. Minua jännitti etukäteen, että miten onnistun fasilitaattorina, mutta sehän meni niin hyvin kuin mahdollista – eli minulla ei olisi ollut syytä olla niin epäileväinen omia kykyjäni kohtaan”, reflektoi Holma oppimistaan. Toinen kurssin opiskelija, Annikki Hyvönen, toteutti fasilitoiden oman organisaationsa rekrytointitilaisuuden. Osallistujat pääsivät pohtimaan tulevan työnantajansa yrityskulttuurin tukemista. Palaute niin kollegoilta kuin päivään osallistuneiltakin oli kiittävää ja LinkedIn -palvelussa tapahtumasta postatut kuvat saivat poikkeuksellisen paljon tykkäyksiä. Nyt samalla konseptilla halutaan järjestää myös tulossa oleva trainee-ohjelma. ”Minulle jäi valtavan hyvä fiilis heittäytymisestä täysin uudenlaiseen tehtävään. Erityisen tyytyväinen olen kritiikistä, jonka sain esitellessäni idean. Se oli ehkä suurin henkilökohtainen oppini, että täytyy olla korvat auki kritiikille, kun pystyin välttämään kritiikissä esitetyt seikat – se oli avain myös onnistumiselle”, reflektoi Hyvönen omaa oppimistaan. Yhdessä olemme enemmän Kurssin vetäjänä ilahduin opiskelijoiden rohkeudesta heittäytyä uuteen. Erityisen sykähdyttävää oli huomata, miten usean opiskelijan käsitys omasta osaamisesta ja tavoitteista täsmentyi ja kirkastui kurssin aikana. Kahden opettajan yhteisopettajuus avaa aihepiiriin monta näkökulmaa ja tarjoaa oppeja ja oivalluksia myös meille opettajille. Vaikka opetusilta oli pitkä, lähdin sieltä joka kerta voimaantuneena kotiin. Minna Kaihovirta-Rapo Kirjoittaja on Metropolian toimintakulttuuria uudistava kehityspäällikkö, jonka sydän sykkii uuden oppimiselle.
Digimarkkinointia vai insinööritiedettä?
Kuluttajamarkkinointi on kiinnostavassa vaiheessa. Analytiikkatyökalujen avulla voidaan käytännössä selvittää yksittäisen kuluttajan nettikäyttäytymisestä lähes mitä tahansa – mikäli tämä on antanut siihen luvan, eikä vaivaudu hirveästi selauspolkuaan suojailemaan. Niinhän se on, että keksit sallimalla verkkosivuston palvelu toimii paremmin ja maniostaja saa kohdennettua mainontansa tarkemmin. Tämä on kaikkien etu. Kuluttaja näkee vain itselleen “sopivimmat” mainokset ja mainostaja kokee tavoittavansa kohderyhmänsä paremmin. Niin mainonnan mittarit hänelle kertovat. Tämän perusteella kaikkien pitäisi olla erittäin tyytyväisiä. Alkuvuodesta lukuisat tahot julkaisivat kuluttajatrendejään vuodelle 2017. Kaiken Internet of Thingsin ja laajennetun- ja virtuaalitodellisuuden hypettämisen välissä pisti silmään digiajan kuluttajan entistäkin negatiivisempi suhtautuminen keskeyttävään markkinointiin. Siis bannerit, videoiden alussa väkipakolla näytetyt spotit ja turhat muka sisältömarkkinoinnin avulla tehdyt somepäivitykset kuuluvat tähän kategoriaan. Mikä niissä sitten ärsyttää, kun tietoa pitäisi kohdeyleisöstä olla enemmän kuin koskaan ennen? Valitettavasti tämä kohdeyleisöstä kertova tieto pyörii valistuneen markkinointipäällikön ja mahdollisesti mediatoimiston työpöydällä. Valistunut markkinointipäällikkö käyttää tätä tietoa osoittaakseen markkinoinnin tehokkuutta ja mediatoimisto suojaa itsensä kertomalla, kuinka näiden lukujen valossa ollaan oikeassa kanavassa. Mahdollisesti sisältö on insinööritieteen tarkkuudella riisuttu kaikesta “turhasta” kuten viihteellisistä elementeistä, sillä analytiikan perusteella tietyt elementit aiheuttavat positiivisen, ostopolulla eteenpäin vievän reaktion. Poistetaan siis kaikki turha ja tehdään kustannustehokkaasti, nopeasti, edullisesti ja mielellään muutama versio, jotta voidaan testata. Parempi vielä, kun kehitellään algoritmi, joka tuottaa mainoksen automaattisesti, ilman turhia välikäsiä. Botti puhuu kuluttajalle. Tämä jakamisen, linkitysten, sisällön tuotannon, vaikuttavuuden ja sitouttamisen mittaaminen on toki hyödyllistä ja tuottaa teknisesti hyviä tuloksia. Silti uskallan väittää, että harvassa ovat ne mainostajat, jotka oikeasti hyödyntävät kuluttajatietouttaan relevantin ja oikea-aikaisen sisällön tuottamiseen. Tämä vaatii nimittäin resursseja eli rahaa, budjettia ja viitseliäisyyttä koko organisaatiolta. Markkinointiosasto ei aina ole se oikea osasto viihdyttävän tai kiinnostavan sisällön tuottamiseen. Sisältö saattaa löytyä yllättävästä paikasta: joku organisaatiossa tietää jostakin asiasta enemmän, osaa tuottaa kiinnostavaa tekstiä, kuvaa tai videota ja kaiken lisäksi on kiinnostunut jakamaan tämän omassa sosiaalisessa verkostossaan. Tämä “hiljainen”, markkinoinnilta ja viestinnältä ohi humpsahtava tieto tulee varmasti julkaistuksi, mutta brändin ja markkinointiorganisaation siitä tietämättä. Kollegaa ei seurata, sisältö ei tule hyödynnetyksi ja tilaisuus menetetään. Näitä menetettyjä tilaisuuksia on lukuisia, koska loppujen lopuksi brändin sosiaalisen median mittaristo kertoo sen, mitä sen halutaan kertovan: kuinka tehokkaasti markkinointiosasto sijoittaa sen budjettiin varatut rahat ja tuottaako tämä ROI riittävästi. Näin insinööri voittaa ja digimarkkinointi muuttuu epäkiinnostavaksi, ärsyttäväksi hötöksi digitaaliseen universumiin. Sari Männistö, MBA-opiskelija Metropoliassa, Business Informatics -ylemmässä AMK-tutkinto-ohjelmassa . Sarilla on vuosien kokemus mainostoimistotyöskentelystä ja mainonnan tehokkuuden mittaamisesta. Parantaakseen ammattitaitoaan hän aloitti Master's-opinnot vuonna 2015 ja valmistuu toukokuussa. Männistö teki opinnäytetyönsä markkinoinnista sosiaalisen median kanavissa ja on lisäksi tutkinut paljon uusien teknologioiden vaikutusta markkinointiin ja sisällöntuotantoon.
Terveysteknologia tarvitsee tuotekehitysosaajia
Suomi kaipaa uusia viennin vetureita. Vakaasti viime vuodet kasvaneesta terveysteknologia-alasta on povattu sellaista. Terveysteknologia on noussut jo suurimmaksi huipputekniikan vientialaksi. Tuotteista yli 95 % menee vientiin. Terveysteknologia noin 2 miljardin euron viennillään vastaa noin 3,5 % Suomen kokonaisviennistä, kasvun varaa on vielä. Nokian huippuvuosina huipputekniikan vienti oli moninkertainen. Terveysteknologian viennin vetureina toimivat muutamat alan suuryritykset - toivon mukaan näiden yritysten rinnalle nousee kirittäjiä sadoista alan pienistä yrityksistä. Terveysteknologia-ala kehittää ja valmistaa suuren osan tuotteistaan Suomessa, muun muassa potilasmonitoreita, hammasröntgenlaitteita, silmänpohjan kuvantamislaitteita ja silmänpainemittareita. Alan on laskettu työllistävän tällä hetkellä noin 10 000 henkilöä. Suomalainen terveysteknologian tuotekehitykseen liittyvä osaaminen ja sen jatkuva kehittäminen on avaintekijä yritysten menestyksessä nyt ja tulevaisuudessa. Terveysteknologian ominaispiirteenä on voimakas regulaatio, joka ohjaa myös alalla tapahtuvaa tuotekehitystä. Regulaation tarkoituksena on muun muassa taata tuotteiden käytön turvallisuus niin potilaille kuin käyttäjillekin. Tämä asettaa erityisvaatimuksia osaamiselle. Osaamistarpeet vaihtelevat toki yrityksen ja työtehtävien mukaan, mutta joka tapauksessa säätely ohjaa voimakkaasti tuotekehitystä ja yritysten toimintaa. Mitä terveysteknologia-alalla toimivan tuotekehittäjän sitten tulisi osata? Kartoitimme viime vuonna alalta kumpuavia osaamistarpeita. Esille nousivat mm. viranomaisvaatimukset, standardien käyttö, riskien hallinta, formaali dokumentointi, tuotteiden käytettävyys ja käytön turvallisuus, kliinisen tiedon ja käyttäjän ymmärrys sekä johtamisen taidot. Tämän pohjalta aloitamme Metropoliassa syksyllä 2017 terveysteknologian tuotekehitykseen keskittyvän englanninkielisen koulutuksen. 60 opintopisteen laajuinen YAMK-tutkintoon (Insinööri ylempi AMK, Master of Engineering) tähtäävä koulutus järjestetään Information Technology -ohjelmassa Health Technology -nimisenä pääaineena. Koulutus on tarkoitettu terveysteknologia-alalla toimiville tai alalle pyrkiville terveysteknologiasta kiinnostuneille, ohjelmistojen tai laitteistojen tai niihin liittyvien palveluiden ja prosessien kanssa työskenteleville ammattilaisille. Pääsyvaatimuksena on soveltuva insinöörin tutkinto ja vähintään kolmen vuoden työkokemus. Lisätietoja muun muassa koulutuksen tarkemmasta sisällöstä löytyy täältä >> Hakuaika koulutukseen on 15.3–5.4.2017. Mikael Soini, TkT, yliopettaja Kirjoittaja on toiminut vuodesta 2012 Metropoliassa hyvinvointi- ja terveysteknologian yliopettajana.
Moniäänisesti juhlavuoteen – Metropoliassa on tuotettu yli 2000 maisteritason tutkintoa
Monialaisuus, poikkitieteellisyys, työelämälähtöisyys ja koulutusten toteutus osana ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoimintaa ovat Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston, ARENE ry:n, mukaan suomalaisen ylempi AMK -koulutuksen tunnuspiirteitä (ARENE ry, 2016, 9). Metropoliassakin? Kyllä vain! Metropolia Ammattikorkeakoulu on järjestänyt ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta kokeiluvuosista 2002 lähtien ja monialaisia ylempiä tutkinto-ohjelmia lähes kymmenen vuoden ajan. Nyt, joulukuussa 2016, maisteritason tutkintoja on Metropoliassa syntynyt jo yli 2000 kappaletta. Edelläkävijyyttä suomalaisessa koulutuskentässä! Kun liiketalouden ja tekniikan ammattilaiset ja sittemmin myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset kohtaavat yhteisen keskustelun ja ongelmanratkaisun ääreen, syntyy enemmän kuin yksin tai yksialaisesti koskaan olisi mahdollista. Entä jos tutkinto-ohjelma on ”vain” yksialainen? Ei hätää. Opiskelijat tuovat tullessaan työelämän äänen mitä erilaisimmista työyhteisöistä jokaiseen opintojaksoon ja oppimistilanteeseen. Kaikkiin keskusteluihin tulee moniäänisyyttä ja eri näkökulmia, mikä edellyttää ääneen ajattelua (vaikeaa!) ja toisten kuuntelemista (vielä vaikeampaa!). Mikä on ylempi AMK-opettajan rooli? Monitaituri, voisi sanoa. Opettaja on työelämäpainotteisen maisterikoulutuksen fasilitaattori pikemminkin kuin kaikkitietävä asiantuntija - toki sitäkin joskus. Kun opiskelijan osaamistavoitteita ovat mm. autonomisuus, vastuullisuus ja yhteiskehittäminen, monialainen lähestymistapa, asiantuntijaosaaminen, tutkimus- ja innovaatiotoiminta sekä tulevaisuusorientaatio (ARENE ry, 2016, 10), samaa sopii odottaa heitä kouluttavilta yliopettajilta, lehtoreilta ja muilta ylempien ohjelmien parissa toimivilta. Jotta osaamme kouluttaa ja valmentaa lupauksemme mukaisesti työelämän uudistajia ja kehittäjiä, meidän on syytä tarkistaa omat ajattelumallimme ja antaa enemmän tilaa opiskelijalle ja hänen valinnoilleen. Opiskelija pitää nostaa oppimisprosessin keskiöön, ellei hän ole siellä. Hänen toimijuuttaan täytyy tukea ja tarvittaessa vahvistaa. Erityisesti työelämän kehittämistehtävän eli opinnäytetyön aikana tämä tarve nousee usein esiin. Opinnäytetöiden ohjaajien rooli on aivan keskeinen. Metropolian oman Master’s-kehittämisverkoston TKI-toiminnan keskeinen teema vuosina 2014-2016 on ollut moninaisuuden johtaminen, diversity management. Olen itsekin harjoitellut tätä kiinnostavaa johtamisen ja esimiestyön näkökulmaa mm. YAMK-opinnäytetöiden ohjaajana, yhteistyöprojektissa Yritysvastuuverkosto FIBSin kanssa, neljän ammattikorkeakoulun valtakunnallisessa hankkeessa ja pienessä määrin myös tutkijana. Diversity Management -ymmärrys kuuluu hankkeen ansiosta jokaisen YAMK-opiskelijamme osaamisprofiiliin, näin olemme sopineet. Moninaisuuden johtamisen merkittävin pelikenttäni on viimeiset kolme vuotta ollut Metropolia Master’s -kehittämisverkoston luotsaaminen. Verkosto kehittyy ja vahvistuu erilaisuudesta ja moniäänisyydestä. Yhtä lailla kuin YAMK-tutkinto-opiskelijoiden moninaisuus myös Metropolia Master’s -verkoston - ja koko Metropolian - moninaisuus on rikkaus, jota kannattaa hyödyntää ja jonka vaalimiseen kannattaa panostaa. Keskinäinen luottamus, avoimuus, rohkeus kysyä ja kyseenalaistaa, jakamisen ilo ja palo sekä nöyryys elämän edessä vievät meidät Suomen itsenäisyyden 100-v-juhlavuoteen ja kauas tulevaisuuteen! Tänä vuonna Metropoliasta on valmistunut yli 400 maisteritason tutkinnon suorittanutta osaajaa. Juhlavuosi tämäkin. Onnea! Uudesta Masterminds - Maisteriainesta -blogistamme voit seurata Metropolia Master’s -koulutuksen matkaa ja innostua opettajien, opiskelijoiden ja työelämäkumppanien kokemuksista. Erja Turunen kehityspäällikkö, Metropolia Master’s