The Most Important Outcome of the LUME Project Was Not Web3 – It Was the Courage to Face the Next Technological Shift

26.6.2026
Katri Halonen
http://käsi%20pitää%20ilmassa%20viimeista%20palaa%20palapelistä,%20taustalla%20auringon%20lasku.%20Lisäksi%20teksti%20LUME-hanke%20päättyy%20-%20keskustelu%20jatkuu

When the LUME project was launched in 2024, Web3 raised more questions than answers. Technology was evolving faster than project plans, artificial intelligence dominated the headlines, and many professionals in the creative industries wondered whether this transformation had anything to do with them. At the same time, the rapid pace of technological change challenged us to consider how different generations and professionals with diverse digital backgrounds encounter the next generation of the internet. I later explored this perspective in my blog post Are You Ready for the Web3 World? Meeting of the Digital Generations in the Cultural Sector (Halonen, 2025a).

I admit that, as the project manager, I also felt uncertain. Although I was surrounded by an experienced project consortium and colleagues from every Finnish University of Applied Sciences offering a degree in Cultural Management, none of us could rely on established practices. Together, we were exploring a phenomenon that kept changing throughout the project.

Looking back, I now believe this uncertainty became the project’s greatest strength. While writing the final report, I realised that the most important outcome was not Web3 competence itself. Instead, it was the decision to begin embedding change already during the project planning phase rather than waiting until the results were ready for dissemination (Halonen, 2021). This approach offered a new way of engaging with a rapidly evolving phenomenon: creating a shared language around it, making it understandable, and finding ways to integrate it into education, professional practice, and the development of the creative industries.

We Did Not Just Create Content

The project produced a remarkable number of tangible outputs: more than forty blog posts, a facilitator’s handbook, webinars, podcasts, learning materials and innovation experiments. They can all be easily found online.

Yet, in retrospect, these were not the project’s greatest achievement. They were tools. The real work was making a rapidly evolving phenomenon understandable and usable in different contexts. We quickly realised that Web3 could not be taught like a finished software application or a digital tool. First, we needed to build a shared language. That required dialogue, examples, experimentation and, above all, space for questions.

Our discussions repeatedly revealed uncertainty, technology anxiety and, at times, outright resistance. As a result, the project’s most important task gradually became the pedagogical translation of emerging technologies—far more than we had anticipated during the planning stage.

Over time, we realised that uncertainty was not an obstacle to learning but its natural starting point. Similar concerns about Web3 technologies were discussed by Mayreth Wolff in her blog Web3: Concerns About Digitalisation Are Understandable, where she highlights the importance of education, concrete examples and user-friendly approaches in supporting the adoption of new technologies (Wolff, 2024).

One Solution Did Not Fit Everyone

Another important lesson was that the same approach did not work in every environment.

Students, teachers, entrepreneurs and cultural professionals approached Web3 from very different starting points. This became evident, for example, in the fact that engaging entrepreneurs proved more challenging than expected, while educational institutions quickly began integrating the discussions into curriculum development.

Rather than promoting a single predefined model, we continuously adapted our content to the needs of different target groups. This made the project itself a learning process—not only for participants but also for us as project developers.

The diversity of perspectives also became visible in the ways different audiences perceived the opportunities offered by Web3. Some were fascinated by digital communities, others by digital ownership, while others focused on new business and revenue models. For example, I explored the changing role of fan communities in the creative economy in my blog Your Fans Are the New Patrons. Here’s How Web3 Makes It Possible (Halonen, 2025b).

The Greatest Change Happened in People

European Social Fund reporting focuses heavily on participant numbers, materials and publications. For me, however, the most significant outcome was found elsewhere—in people.

Throughout the project, teachers strengthened their expertise, collaboration between universities deepened, and conversations about technology gradually shifted from technical discussions to pedagogical ones. Web3 was no longer viewed simply as another emerging technology but as a phenomenon that challenged us to rethink community building, digital ownership, cultural accessibility and new value creation models.

Countless small shifts in thinking emerged during the project. They cannot be measured by quantitative indicators alone, yet they become visible when new ideas begin influencing everyday teaching and professional practice.

Such change is difficult to capture through project metrics. It becomes evident in the ways people start thinking and acting differently. Shared understanding does not produce identical solutions; instead, everyone develops their own interpretation of a new phenomenon. One person becomes interested in digital communities, another explores NFTs or virtual worlds, while a third adopts just a single new tool that feels useful—or at least less intimidating than before. These different variations demonstrate that new knowledge has begun to take root in people’s thinking.

The Project Ends, but the Conversation Continues

One aspect of compiling the final report brought me particular satisfaction.

The project’s outputs did not remain confined to the project itself. The learning materials were published openly, collaboration networks continue to operate, and many of the ideas developed during the project are already inspiring new initiatives. I am especially pleased that the project also produced an extensive blog series. Across more than forty articles, project experts examined Web3 from multiple perspectives—culture, pedagogy, community building, digital ownership, accessibility and new business models. Together, these blog posts form a collective learning diary of how a rapidly evolving phenomenon can be understood through dialogue, experimentation and multiple perspectives.

That was the moment I felt the project had truly succeeded.

Not because Web3 is somehow “finished”, but because the work continues beyond the project’s lifetime. The LUME Blog (2024–2025), the openly available learning materials and the networks established during the project continue to provide opportunities for discussion and for developing new interpretations of our evolving digital environment.

When the project came to an end, I realised I had learned something I had not anticipated when we started. In a world of constant technological change, the most important competence may not be keeping up with every new technology. More important is creating learning environments where uncertainty is welcomed, emerging phenomena can be explored together, and diverse perspectives have room to flourish.

We do not yet know what the next technological shift will be. But perhaps we are now a little better prepared to face it. And the creative industries have exactly the strengths this requires: curiosity to experiment, the ability to imagine alternatives, and the capacity to build the future together.

Sources

Halonen, K. (2021). Projekti loppuu, mitä jää? Sosiaalisten innovaatioiden juurruttaminen. Metropolia ammattikorkeakoulu, Oiva-sarja 33, Helsinki 2021. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-292-6

Halonen, K. (2025a). Are you ready for the Web3 world? Meeting of the digital generations in the cultural sector. Metropolia ammattikorkeakoulu, Lume-blogi 22.5.2025. https://blogit.metropolia.fi/lume/en/2025/05/22/are-you-ready-for-the-web3-world-meeting-of-the-digital-generations-in-the-cultural-sector/

Halonen, K. (2025b). Your fans are the new patrons. Here’s how Web3 makes it possible. Metropolia ammattikorkeakoulu, Lume-blogi 25.3.2025. https://blogit.metropolia.fi/lume/en/2025/03/25/your-fans-are-the-new-patrons-heres-how-web3-makes-it-possible/

LUME-blog (2024–2026). Explore more than 40 expert blog posts on Web3, digital culture, pedagogy, and the future of the creative industries. Metropolia ammattikorkeakoulu, Lume-blogisto. https://blogit.metropolia.fi/lume/en

Wolff, M. (2024). Web3 – huoli digitalisoitumisesta on ymmärrettävää. Miksi uusi teknologia herättää epävarmuutta ja miten oppimisen kynnystä voidaan madaltaa. Metropolia ammattikorkeakoulu, Lume-blogit 17.12.2024. https://blogit.metropolia.fi/lume/2024/12/17/web3-huoli-digitalisoitumisesta-on-ymmarrettavaa/

ansaintalogiikka kulttuurituotanto luovat alat Web3.0

Comments

No comments

Comment

You might also be interested in these

Digital Presence, Identity and Avatars in Creative Production

 http://Pelissä%20o%20mustalla%20taustalla%20ja%20pinkillä%20lattialla%20neljä%20pelaaja-avataria,%20joide%20pääksi%20on%20laitettu%20vanhan%20ajan%20TV
21.5.2026 LUME
How does digital presence reshape creative work and art? This text is a summary based on an interview with internet historian and artist John Reis. In the discussion, he explains how game worlds and avatars are evolving from mere entertainment elements into building blocks of professional identity. Digital identity and the use of avatars are no longer limited to entertainment. They have become part of creative work, art, and cultural production. At the same time, they are transforming how people present themselves and build their presence online. This is not only about technology, but also about new ways of understanding existence in digital environments. Avatars are no longer just profile pictures or game characters. They are tools for constructing social, temporal, and spatial experiences. Digital presence no longer adapts to the limitations of the physical world in the same way it once did. It can stretch, layer itself, and transform across different contexts. However, understanding digital identity in creative production requires a broad perspective. Internet historian, designer, and digital artist John Reis (known online as Chaize) offers his own viewpoint on the subject. His expertise lies at the intersection of product design, sociology, and internet art. For six years, Reis has explored what digital existence means for contemporary creators, and in recent years these theoretical reflections have merged into practical experimentation within his own artistic work. From Virtual Theme Parties to Art Concepts Reis’s journey into using sandbox games as tools for cultural production began from a social need during pandemic lockdowns. At first, it involved virtual themed parties organized with friends, where the walls of game spaces were decorated with inside jokes. These experiments quickly expanded into graphic design and immersive concepts, such as a virtual cat exhibition where guests presented imaginary pets that defied the laws of physics. Later, the platform became a meeting place for a long-distance relationship, where Reis recreated, together with his partner, a fake terrace inspired by a photograph taken in Italy. These intimate experiments led to an important realization: game environments attract audiences who are genuinely curious and eager to explore content presented within digital spaces. Years later, Reis’s early sandbox experiments evolved into prototypes for presenting art, eventually leading to the inclusion of his work as part of the Helsinki Festival. Virtual Space as Part of Identity IMAGE: Screenshot by John Reis, Tower Unite (PixelTail Games, 2016) In Reis’s work, the virtual gallery space is not merely a backdrop, but a direct extension of the avatar and digital identity. As a tool for cultural production, the game environment enables the multiplication of the creator’s presence. Visitors entering the exhibition are greeted by a digital guide character (NPC, Non-Player Character) modeled after the artist’s own avatar. Identity and self-portraits are therefore not simply hung on walls; they come alive through the interactive elements of the environment. Space also becomes a tool for shaping identity when physical and digital histories merge together. Reis has, for example, reconstructed his former apartment in Tampere within a game environment. This creates a disorienting illusion between two- and three-dimensionality, blurring the line between real-world history and the digital present. Game mechanics, such as teleporting through walls into hidden rooms, can become methods for choreographing how audiences experience the artist’s digital world. Professionalism and Freedom in a Surreal Environment One of the most fascinating questions surrounding digital presence is how to maintain professional integrity within surreal environments. How does an audience react to an artist who communicates with strong professionalism while operating through an avatar? According to Reis, the absurdity of the environment can actually become an advantage. In game worlds where everyone is already performing some kind of role, the traditional “gallery curator character” can appear surprisingly restrained. In virtual spaces, people often ask more direct and professional questions than they would face-to-face, even when conversing with a flying game character. The digital body also enables faster fine-tuning of one’s personality and communication style. Online, there is freedom to experiment and perform in ways that are much harder in the physical world, where social codes and physical cues are considerably more rigid. In this environment, trolls and disruptive individuals can simply be muted or excluded — the digital gallerist always retains control over their own space. John Reis’s Three Pieces of Advice for Building a Digital Identity Drawing from years of experience designing digital spaces and identities, Reis offers three practical building blocks for creative professionals who want to develop their online presence as a professional tool: The power of rebranding.When thinking about your online persona, remember that you can always rebrand yourself and change direction at any time. Do not worry about whether others notice the changes. It does not matter. Think outside the “human box.”Online, you can be anyone or anything. How would your understanding of yourself change if you began to think of yourself as something other than human? Does that feel good? Play!I believe you can present yourself as anything online and still remain professional. Personally, I draw inspiration from the furry community, which I see as one of the best examples of serious professionals fully expressing themselves through internet personas. Sources Reis, J. (2026). Haastattelu 13.05.2026. Haastattelija: Anna Puhakka. [Julkaisematon aineisto]. Steam. (i.a.). Tower Unite -pelin kauppasivu. Haettu 18.05.2026 osoitteesta https://store.steampowered.com/app/394690/Tower_Unite/

The Crypto Society and the creative industries. What does the Finnish parliamentary report say about the future of the cultural sector?
27.11.2025 LUME
The creative industries are going through a period of transition. Old revenue models are crumbling, the platform economy has changed distribution, and artificial intelligence is challenging the traditions of authorship and creative work. As cultural services increasingly move into the digital world, is it worth considering on whose terms this future will be built? The Crypto Society report by the Parliamentary Committee on the Future, published in November 2025, examines the effects of blockchains, digital money and decentralized systems on the economy, infrastructure and the functioning of society. Although the report does not focus on the creative industries, the changes it describes also directly affect the cultural field: ownership, revenue and on whose terms the digital future will be built. When the report is reflected in the perspective of our LUME project (Creatives in Web3), an overall picture emerges of how these major developments are visible on a practical level for creators and producers in the cultural sector. Here are five takeaways from what these publications tell us about the future of the creative industry. 1. Disruption is part of natural renewal The Crypto Society reminds us that disruptive innovations arise from market inefficiencies and can simultaneously create new value and destroy old. In the creative industry, this cycle is already commonplace: streaming collapsed the record trade but created global digital distribution, while social media took power away from the gatekeepers of traditional media but gave it to algorithms controlled by tech giants. The message of the report is clear: the destruction of the old is often a prerequisite for the new. What matters is what the creative industry wants to build in its place. 2. Digital infrastructure is vulnerable and the cultural sector depends on it The report describes situations where a single tech company’s mistake brought banks, airlines and hospitals to a standstill. This illustrates how dependent we are on digital infrastructure. When Spotify changes the pricing logic of audiobooks or TikTok’s algorithm changes, the impact on an artist’s distribution and livelihood is immediate. When Bandcamp was sold to a new owner, the indie music industry became nervous. The parliamentary report highlights how dependent we are on a few major tech companies. The cultural sector lives on systems that it does not own or control. Web3 and decentralized technologies aim to respond to this vulnerability by reducing the power of centralized actors. 3. The transformation of revenue models: from the platform economy to the creator economy The report talks about “the transformation of value creation” and sees blockchain as “the code behind a new networked economy.” This hits right at the heart of the creative industry’s pain points, as the current internet is focused on a monopoly of a few giants, creatives are left in the shadow of middlemen, and money flows to platforms, not content creators. The ethos of Web3 offers a counterforce: The ideal of decentralization: power is decentralized closer to creators and communities. This can be seen, for example, in clearer ownership: the creator is not just a content creator on the platform, but also the owner of their own data and works Smart contracts: code automatically ensures that rules are implemented and automates trust, also speeding up financial transactions DAOs (Decentralized Autonomous Organizations): digital age cooperatives that enable communal decision-making and asset management Tokenization: Enables micro-ownership and new revenue streams where fans can be investors or share in the success. Any asset, whether it's a painting, a song, or an event, can be broken down into micro-ownerships, opening up new revenue streams. For the creative industry, this can mean, in concrete terms, automation of aftermarket royalties, fan engagement and community funding, and greater direct revenue for the creator. For the creative industry, this can mean, in concrete terms, automation of aftermarket royalties, fan engagement and community funding, and greater direct revenue for the creator. 4. Technology is not value-free and a critical voice is important The report reminds us that technological development is driven by the value choices we make as a society. This also applies to the cultural sector. The crypto society highlights in particular the energy consumption of Bitcoin. In the LUME project, we have noticed how students and artists in the creative sector are concerned about the ecological footprint of the blockchain and how this affects their willingness to use new technology. In addition, uncertain revenue streams and fluctuations in the crypto market are risks that cannot be ignored. New technology creates new risks, and managing them requires regulation, infrastructure stability and shared values. Web3 is not a magic wand, and it will not solve old problems on its own, but it offers alternatives. And above all, a good reason to consider what kind of models we want to build for culture and art in the coming decades. 5. Can we benefit from the cycle of “destruction and renewal”? The publication The Crypto Society helps us understand why the cycle of destruction and renewal is accelerating: technologies, geopolitical climate and cultural change are all happening at the same time. In the creative sector, this can also be an opportunity to map out new models, break away from the monopoly of technology companies, build fairer revenue models and strengthen the sovereignty of Finnish culture in the digital world. This requires national regulation, tax clarity, brave experimenters and new web3 literacy for the cultural sector. Producers, managers and artists need expertise so that we can implement the tools that really benefit creators. Finally The Crypto Society report shows that the digital age and change is not just about technology, but about power, ownership and values. That is why the cultural sector has a special role: the ability to imagine, test and question existing models. Web3 and decentralized technologies are not a ready-made solution. They alone will not fix old structures, and they do not fit all needs. But they open up space for alternatives such as fairer distribution methods, new revenue models and community ownership, which traditional platforms never made possible. Change is inevitable, but its direction can be influenced. If we know how to combine the possibilities of technology with the cultural sector's own values ​​and expertise, the Finnish creative sector can move from an adaptor to an active trendsetter in the next phase of a digitalizing society. Marja Konttinen works as an expert at Metropolia in the LUME project, co-funded by the European Union, which focuses on researching new technologies and revenue models in the creative sector. References Eriksson, Taina et al.: Krypton yhteiskunta. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 3/2025. https://www.eduskunta.fi/FI/valiokunnat/tulevaisuusvaliokunta/julkaisut/Sivut/krypton-yhteiskunta.aspx Halonen, Katri & Hero, Laura-Maija (toim.): Luovat web3-ajassa – Unelmia, haasteita ja ansaintamahdollisuuksia (2023). https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/804590/2023%20Taito%20116%20Luovat%20web3-ajassa.pdf

Are you ready for the Web3 world? Meeting of the digital generations in the cultural sector

 http://Iäkäs%20nainen%20ja%20teini-ikäinen%20nuori%20mies%20tietokoneen%20äärellä
22.5.2025 LUME
Some of us will remember the time when theater tickets were bought at the box office with cash and movies were rented on VHS tapes. For others, TikTok videos and Netflix marathons have been part of everyday life since they were young. The digital divide between generations is visible in many everyday situations: one colleague still prints out emails to read, while a younger team member wonders why information isn’t retrieved from the cloud on a mobile device here and now. In the same workshop, there may be both a digitally savvy young person and a more experienced veteran who remembers a world without the internet. So it’s no wonder that views on the possibilities of new technology can differ. In this blog post, I reflect on how different generations think digitally – and how you could update your own thinking by recognizing these differences Digital worlds of different generations – from analog childhood to the Web3 era Generations have surprisingly different attitudes towards technology. In her book Ihminen 2030: Ihmislähtöisyyden uusi aika (Human 2030: The New Age of Human Orientation), Titta Vaulos (2024) examines different development trends and also considers the digital divides of generations. The technological generational divide – that is, which digital generation you belong to – can have a significant impact on how we relate to the new internet, Web3, and, for example, data sharing or digital ownership. Finnish generations have been defined slightly differently in different publications, so I will continue along the same lines, from a technology perspective: Baby boomers (1945-1960) are known as the large age group that began their working lives without a computer and still remember the widespread use of color television in Finland. They enjoy watching TV, also read printed newspapers, and many can best be found on social media on Facebook. Generation X (1961-1980) prefers to shop in brick-and-mortar stores, but also enjoys the ease of online shopping. They are like bridge builders in the digital world between the analog and digital worlds. Millennials, or Generation Y (1981-1997), have been introduced to the digital world early on: many millennials remember a crackling modem and their first cell phone from their childhood. Now they are creating on social media like a fish in water and are among the first to test innovations. Generation Z (1998-2010), also called the swipe generation, is a completely digital generation. Generation Z youth have grown up surrounded by technology and do not know the world before smartphones and the internet. For the global Generation Z, the internet is part of everyday reality: if a product is not available online, it does not exist. Alpha Generation Alpha (2010–2025) is growing up amidst smart devices, voice control and algorithm-driven content. Their digital world is increasingly built on artificial intelligence and personalized data. Alphas don’t just use technology – they converse with it. Although these generational definitions are inevitably generalizations, they help us to understand phenomena. Still, an individual's attitude, curiosity and experience are more decisive than the year of birth. There are seniors who master the secrets of 3D modeling, and young people who struggle with sending an attachment. Sitra's (2022) digital profile test offers an excellent tool for introspection. It measures information, attitudes and ways of acting in a digital environment – and as a result, you get a digital user profile from among nine types. Web3 challenges all generations – perhaps the alphas least of them all Common to all current adult generations is growing up in Web1 and Web2 environments. Web3, a new kind of internet, challenges our previous ways of thinking about digital. It is based on decentralized technologies such as blockchains, cryptocurrencies and NFTs. While these terms may sound foreign to younger generations, their attitude is often more curious and fearless. They have already used virtual currencies in games and built their identities as avatars. Even if they don't understand everything technically, their mindset is flexible. This doesn't mean that every veteran in the cultural sector should start their own crypto project - but it does mean that it's worth updating your thinking. The younger generation doesn't make such a sharp distinction between the online and the real world. For them, Web3 is a natural continuation. What does Web3 look like in the cultural sector? In the cultural arena, Web3 may mean that audiences expect more participatory experiences: for example, the ability to influence the course of a performance or own a digital collectible that has value in the community. Young people may consider NFTs as valuable as physical fan merchandise. Three ways to bridge the digital generation gap: Talk across generations. Ask your younger colleague, for example, “What do you think about this NFT thing?” and listen with an open mind. Maybe you’ll end up comparing ideas over a cup of tea – and you’ll both learn something new. Try something new. When you come across a new tool, don’t first think “I can’t do this”. Click, try it and be amazed. Create an account on a Web3 service or follow a discussion on the topic. Curiosity is the best digital literacy. Use everyday metaphors. If NFT seems difficult to understand, think of it like a print from a fine art print: a limited, unique piece, but digital. Analogies help you visualize new technology through familiar things. In the midst of all this technology, the human being is still at the center – regardless of age (Vaulos 2024). Generational differences in digital thinking are not obstacles, but opportunities to build bridges. This ability to empathize is already strong in the cultural sector – now it is also needed in understanding technology. So, dare to update your thinking, try something new, and jump in to build bridges between generations. The next creative breakthrough may be waiting right where tradition and new technology meet. And best of all, no one is left alone in this development: together we can ensure that the new internet is equally our internet. Sources DNA (2024). Digitaalinen elämä 2024 tutkimus. https://corporate.dna.fi/documents/94506/11594975/DNA%20Digitaalinen%20elämä%202024_open_päivitetty.pdf/ Kanervo, R. & Soikkeli, E. (2923). Digitaidot – uhka vai mahdollisuus? Laurea Journal 1.3.2023. https://journal.laurea.fi/digitaidot-uhka-vai-mahdollisuus/ Kurio Social media agency (2023). Gen.ALPHA. Meet the Lardest & Wealthiest Generation in History. Simy Alliance. https://samy.com/en/insights/en-landing-page-gen-alpha/ Sitra (2022).  Digiprofiilitesti – digiprofiilit ja vinkkejä. Sitra. https://digiprofiilitesti.sitra.fi/ Suomen Tiedeakatemia. (2022). Digitaalisen median vaikutukset lapsiin, nuoriin ja ikäihmisiin. https://acadsci.fi/tiedeakatemian-julkaisut/sofi-hankkeen-julkaisut/digitaalisen-median-vaikutukset-lapsiin-nuoriin-ja-ikaihmisiin/ Vaulos , T. (2024). Ihminen 2030: Ihmislähtöisyyden aika.  Alma Insights.

Posts from other blogs that might interest you

Mentorointi oman toiminnan kehittämisen ja resilienssin työkaluksi luovilla aloilla

 Lähes valkoisen vaaleassa huoneessa kaksi naista istuu työpöydän äärellä neuvottelemassa, pöydällä heidän edessään on avoinna oleva kannettava tietokone ja kahvikuppeja.
14.4.2022 Tikissä
Luovien alojen ammattilaiset ovat olleet koronapandemian seurauksena kovan paineen alla jo reilut kaksi vuotta. Pandemia heitti luovien alojen ylle synkän varjon. Yhteiskunta on juuri avattu, mutta luovilla aloilla mikään ei ole enää entisensä. Luovat alat ovat kärsineet pandemiasta erityisesti siksi, että taito ja keinot suojautua taloudellisilta iskuilta ja resilienssi ovat olleet riittämättömiä. Tämän blogimerkinnän tavoitteena on tarkastella käytännön kokemuksia mentoroinnista luovien alojen ammattilaisten parissa. Mentorointi on tavoitteellista toimintaa Mentorointi on luottamuksellinen yhteistyösuhde, jonka tavoitteena on aktorin (mentoroitavan) oivalluttaminen: hänen ammatillisen kasvunsa tukeminen ja toimijuuden edistäminen. Mentorointi on aitoa kohtaamista, jossa aktorin tavoitteet ja voimavarat tehdään näkyviksi samalla kun näkökulmia laajennetaan. Mentoroinnin avartavassa dialogissa on mahdollisuus löytää uusia tapoja ajatella, tuntea ja toimia. Mentorointi edellyttää niin aktorilta kuin mentorilta sitoutumista, kehittymislähtöisyyttä ja tulevaisuussuuntautuneisuutta. Mentorointi perustuu aktorin tavoitteisiin ja tarpeisiin. Mentorilta edellytetään kuuntelemisen taitoa. Mentori toimii aktorin tukijana ja opastajana neuvoen ja jakaen omaa ymmärrystään ja kokemuksia. Mentori toimii aktorin peilinä oivalluttaen ja tukien aktorin omaa oppimis- ja ratkaisuprosessia, itseohjautuvuutta ja oman työn johtamista. Mentoroinnin tavoitteena on antaa aktorille, eli tässä tapauksessa luovan alan ammatinharjoittajalle, työkaluja: uudenlaiseen ajatteluun ja jopa näkökulman vaihtamiseen, oman energian säätelyyn ja voimavaraistumiseen, resilienssin vahvistamiseen ja piilevän potentiaalin löytymiseen, sekä itsensä johtamiseen ja itseohjautuvuuteen. Mentoroinnin keskiössä on tarjota aktorille kokemus kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta. Mentorointi on kuitenkin aina erityislaatuinen, tavoitteellinen ja tietyissä rajoissa toteutuva vuorovaikutus- ja yhteistyösuhde. Hyvä yhteistyösuhde ennustaa mentoroinnin tuloksellisuutta. Vuorovaikutteisuus tarkoittaa, että myös mentorin itsehavainnoinnin ja mentoroinnin menetelmien laadun on mahdollisuus ja tarkoitus kehittyä koko ajan. Tässä nyt toistoa siihen mitä yllä lisäsin mentorista ja aktorista. Koronakurimus luovilla aloilla Opetus- ja kulttuuriministeriön tammikuussa 2021 toteuttaman kyselyn mukaan luovilla aloilla toimivista henkilövastaajista: 93 % kertoi työtilaisuuksien ja toimeksiantojen vähentyneen tai peruuntuneen, 88 % arvioi toimeentulonsa heikentyneen, 44 % vastaajista kertoi myös uusista työtilaisuuksista, 63 % kertoi myynnin vähenemisestä vuonna 2020. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksen Cuporen huhtikuussa 2021 julkaisemasta taiteen ja kulttuurin barometristä koskien vuotta 2020 ilmeni, että reilu kymmenesosa (13 %) kyselyyn vastanneista taiteilijoista harkitsi ammatinvaihtoa tai on vaihtanut ammattia koronasta johtuen, freelancereista viidennes (21 %) oli harkinnut ammatinvaihtoa tai vaihtanut ammattia. Barometri osoitti taiteilijoiden uskon tulevaisuuteen olevan koetuksella: ala koetaan kriisiherkäksi ja toimeentulon sekä rahoituksen rakenteet huteriksi. Barometrin mukaan yhteistyökumppaneiden, kollegoiden ja taiteen ostajien tapaaminen, oman taiteen promoaminen ja residenssitoiminta on vaikeutunut. Liikkumis- ja kokoontumisrajoitukset ovat ensiksikin vaikeuttaneet yleisön kohtaamista ja toiseksi vähentäneet yleisömääriä järjestetyissä tilaisuuksissa. Barometrin mukaan jonkin verran tuotiin esiin korona-ajan vuoksi luotuja uusia toiminnan muotoja, uusien näkökulmien löytämistä ja oman tilanteen yleistä pohtimista. Joillekin korona-aika on myös avannut mahdollisuuden keskittyä taiteelliseen työskentelyyn ja oman taiteen tekemiseen. Toipuminen pandemiasta ja elinvoiman vilkastuttaminen kriisirahoituksella Tavoitteellinen luovien alojen ammattilaisten ja yrittäjien mentorointi Uudellamaalla pääsi toden teolla vauhtiin syksyllä 2021 Eevi -hankkeen toiminnan puitteissa, johon haki mukaan lähes 70 luovilla aloilla toimivaa ammattilaista tai yrittäjää. Hakijoista lähes kaikki toimivat kevytyrittäjinä tai toiminimellä. He edustavat laajasti luovia aloja kuten musiikki, muotoilu, valokuvaus ja audiovisuaaliset alat, kuvitus ja grafiikka, kuvataide. Hankkeen osallistujien suurimmat toiveet olivat hakemusvaiheessa tehdyn kyselyn mukaan: uudet verkostot ja yhteistyökumppanit, palveluiden ja tuotteiden yhteiskehittäminen. apua asiakkaiden tavoittamiseen ja markkinointiin, apua oman osaamisen, brändin ja myynnin kehittämiseen. Osallistujien tarpeisiin vastaamiseksi ja tavoitteiden toteuttamiseksi hankkeessa on tuotettu mentorointia: ohjausta, valmennusta ja neuvontaa. Mentoroinnin lisäksi hankkeessa on tuotettu webinaareja ja pienryhmäohjausta. Mentorointiprosessi ja sen ohjaaminen Mentorointi päätettiin toteuttaa Eevin Ohjaamo-toimintalinjassa. Ohjaamossa painotus on henkilökohtaisessa mentoroinnissa. Mentoroinnin tavoitteena edistetään osallistujien toiminnan elpymistä, liiketoimintaosaamista ja annetaan tukea ja apua osallistujan tarvitsemiin ja hänen itsensä sanoittamiin haasteisiin omalla ammatillisella uralla. Minulla oli mentoroitavana yhdeksän Eevi-hankkeeseen osallistunutta ammattilaista musiikin, muotoilun, valokuvauksen, kuvataiteen ja grafiikan aloilta. Heitä yhdisti pandemian aiheuttama oman ammatin harjoittamisen mahdollisuuksien kariutuminen. Seurauksena on ollut eristäytymistä ja taloudellisia vaikeuksia. Tämä on osaltaan johtanut oman ammatti-identiteetin murtumiseen ja kyseenalaistamiseen sekä näköalattomuuteen. Katkelmia osallistujien tilannekuvauksista ennen mentorointia: Itsensä ja oman työn johtaminen on ollut vaikeampaa, kun on nähnyt vähemmän ihmisiä. Korona-aika on vienyt voiman ja jaksamisen. On ollut hankala uskoa tulevaisuuteen. Monet projektit tuntuvat kaatuvan kerta toisensa jälkeen koronan aiheuttamiin peruutuksiin. Kaipaan uusia ideoita urani kehittämiseen jatkuvan epävarmuuden keskellä. Olen kompensoinut koronan vuoksi heikkoa työtilannetta opetustöillä. Toivon osaamiseni ja tulevaisuuteni kirkastamista. Mitä mentoroinneissa tapahtui? Mentorointikeskustelut perustuivat luottamuksellisuuteen, sitoutumiseen, turvallisuuteen ja avoimuuteen. Mentorointikertoja oli varattu kullekin aktorille kolme 90 minuutin tapaamista. Tapaamiset toteutuivat henkilökohtaisesti läsnä Metropolia Ammattikorkeakoulun luovalla Arabian kampuksella. Yhden aktorin osalta kaikki tapaamiset toteutettiin Zoom-sovelluksen välityksellä. Mentorointi toteutettiin yksilömentorointina: näin luottamuksen ja turvallisuuden tunteiden herättäminen, rehellinen vuorovaikutus ja yhteinen hyväntahtoisuus onnistui suotuisammin. Mentoroinnissa oli läsnä vankka kehittymisnäkökulma, sillä tavoitteena oli tarjota aktorille eri menetelmin toteutettu oivaltamisen tila, jonka avulla ja kautta aktori säilyttäisi uskon omaan osaamiseensa, itsensä johtamiseen ja tulevaisuuteen. Mentoroinnissa etsimme yhdessä aktorin kanssa hänen vahvuuksiaan, onnistumisen kokemuksia, osaamista ja voimavaroja. Seuraavassa pelkistetty kuvaus mentoroinnin kulusta. Sisältö ja eteneminen vaihtelivat aktorin tarpeiden, tavoitteiden ja toiveiden mukaisesti. Ensimmäinen tapaaminen Ensimmäisen mentorointikerran tavoitteena oli oivalluttaa ja auttaa aktoria järjestelemään päänsisäistä koronapandemian aiheuttamaa sekamelskaa. Aktori kuvasi sanallistamalla, piirtämällä tai maalaamalla rehellisesti tunteita ja iloja sekä huolia ja murheita, jotka ovat tällä hetkellä läsnä hänen elämässään. Hän arvioi, miten ajankäyttö jakautuu ja mille pitäisi antaa enemmän aikaa. Aktori pohti myös niitä asioita, jotka eivät tällä hetkellä ole läsnä hänen elämässään, mutta joiden hän toivoisi olevan osa elämäänsä. Toisaalta hän pohti asioita, joihin halusi muutosta sekä mitkä asiat ovat sellaisia, joiden haluaa jatkuvan. Ensimmäisen tapaamisen vaiheet: Esittelyt ja vapaa keskustelu: ovatko asiat muuttuneet aktorin lähtötilanteesta? Miten aktori on selviytynyt tähän asti? Aktorin toiveet: mitä sellaista mentoroinnissa pitäisi tapahtua, joka inspiroisi aktoria oman henkilökohtaisen ja ammatillisen potentiaalin osuvampaan hyödyntämiseen, kehittymiseen ja resilienssin vahvistumiseen nyt ja tulevaisuudessa. Tavoiteasteikon asettaminen: mietimme yhdessä niitä askelmia, vaikka vain ihan pienen pieniä, joita lähteä ottamaan kohti omaa tavoitetta ja hyvinvointia. Aktorin kotitehtävä: omien vahvuuksien ja arvojen tarkastelu sekä oman alan esikuvien benchmarkkaaminen. Tehtävän sai halutessaan esitellä seuraavalla kerralla. Tarkoituksena oli tehtävien avulla vastuuttaa ja kannustaa aktori konkreettiseen toimintaan. Toinen tapaaminen Aluksi vaihdettiin kuulumiset siitä miten aktorin yksilöllinen tavoite on edennyt mikä toimii tällä hetkellä hyvin mitä aktori itse toivoo tältä tapaamiselta. Tavoitteena oli tämän jälkeen auttaa aktoria laajentamaan tietoisuuttaan ja näkökulmaansa. Aktori sai tapaamiskerran aikana pohtia ja tehdä näkyväksi päänsisäistä kaaostaan ja ääniään, kuten kriitikko ja syyllistäjä innostuja ja vetäytyjä Tuntemuksia sai tuoda esiin sanallisesti, piirtäen tai maalaten. Yhdessä pohdimme, olisiko jonkun ääni syytä vaientaa ja jonkun saada lisää ääntä sekä miten eri äänet toimisivat parhaiten keskenään. Tutkimme myös aktorin omaa unelmatilaa. Onko se mahdollisesti joskus ollut olemassa? Miten aktori oli onnistunut sen saavuttamisessa? Kotitehtäväksi aktori sai toimintasuunnitelman laatimisen. Avuksi annettiin runko, jota sai soveltaa mieleisekseen. Kolmas tapaaminen Viimeinen tapaamiskerta alkoi jälleen kuulumisten vaihtamisella ja keskustelulla siitä, mikä on sujunnut paremmin. Tämän jälkeen keskustelussa keskityttiin aktorin edistyminen omissa tavoitteissaan tulevaisuuden näkymät mahdollinen näkökulman vaihdos ja sen merkitys hänen ammatti-identiteetilleen ja hyvinvoinnilleen. Koska yksilölliset tavoitteet ja tarpeet vaihtelivat aktoreittain, jokainen sai myös yksilöllisiä tehtäviä. Kokemuksia ja palautetta Mentoroinnin laatu on sen tuloksellisuuteen ja onnistumiseen vaikuttava tekijä. Pyysin aktoreita antamaan palautetta niin suullisesti kuin kirjallisesti. Eräs aktoreista totesi mentorointiprosessin olleen hänelle kuin henkinen suihku. Kaikki aktorit kertoivat itsetuntemuksensa ja itsensä johtamisen lisääntyneen. Lisäksi he kokivat saaneensa uusia näkökulmia ammatinharjoittamiseen ja itselleen tärkeisiin asioihin. Aktorit kokivat mentoroinnin kohtalaisen merkityksellisenä. Oman henkilökohtaisen hyvinvoinnin kannalta kaikki aktorit pitivät mentorointia kuitenkin hyvin tärkeänä. Kaikki aktorit olivat löytäneet mentorointiprosessin aikana uusia kiinnostavia näkökulmia ja kehittämisideoita omaan työhönsä. Toimin itse luovilla aloilla ja mentorointi sekä coaching, taide- ja kirjallisuusterapeuttiset menetelmät kuuluvat osaamisalueisiini. Silti itselle vähemmän tutulta alueelta tulevien mentorointi edellytti oman mielen avoimmuutta ja joustavuutta. Mentorina tarvitsin hyvää kuuntelukykyä, aitoa välittämisestä viestimistä ja oman mentalisaatiokyvyn aktivointia. Kirjoittaja Tiina Nevanperä toimii asiantuntijana Metropolian Kulttuuripalvelut ja musiikkiin osaamisalueella. Hän on toiminut hankkeessa asiantuntijana ja mentorina keväästä 2021. Lähteet Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalla, Valtioneuvoston julkaisuja 2020:14. Koronapandemian vaikutuksia kulttuurialalla 2020-2021: Raportti kyselyn vastauksista, Valtioneuvoston julkaisuja 2021:26 (PDF) Nevanperä Tiina, 2o21. Eevi käynnistyi luovien alojen tilannekuvalla - Uutta voimaa luoville aloille (luovatverkostot.fi) Ruutu Sirkku, 2020. Coachin työkalupakki, Alma Talent, Liettua. Taitelijat ja taiteen tekeminen kunnissa, Taiteen ja kulttuurin barometri 2020 (PDF), Cupore kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus, Cuporen verkkojulkaisuja 67, 2021. EEVI - elpyminen, elinvoima ja verkostot luovilla aloilla -hankkeessa on tuotu yhteen luovan alan korkeakoulutus, ammatinharjoittajat ja etujärjestöt: Muusikkojen liitto, Agma ry (Luovan talouden agentit ja managerit ry), Taku ry (taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö) sekä Kulttuuriosuuskunta Lilith. Hankkeen toimenpiteet tuottavat päätoteuttaja Metropolia Ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajat Raitala Music Oy ja muotoilualan asiantuntijajärjestö Ornamo. Hankkeen rahoittajana toimii Uudenmaan liitto, Uudenmaan kriisirahaston rahoituksella. https://www.luovatverkostot.fi/

Tulevaisuuden tapahtumia toteuttavat osallistettu yleisö ja ammattimahdollistajat
2.10.2018 Tikissä
Yhteiskunnassa vanhat valtarakenteet ja toimintatavat natisevat liitoksistaan, kun ihmiset haluavat ottaa itselleen aiemmin edustukselliselle julkiselle vallalle kuuluneita tehtäviä, muuttavat kuluttajakäyttäytymisellään markkinarakenteita ja perustavat jakamistalouteen ja omatoimiseen palvelujen vaihtoon liittyviä demokraattisia toimintoja. Muuttuva yleisökäyttäytyminen ja uudenlaisen kaupunkiaktivismin nousu haastavat myös perinteisen tapahtumatuotannon mallin ja kulttuurituottajien työnkuvan. Yhdistystoiminnan ulkopuolelle jäävä kansalaisaktivismi, eli neljäs sektori, hyödyntää usein varsin löyhiä ihmisten yhteenliittymiä, jotka toimivat some-ympäristössä, painottavat itse tekemistä, yhteisöllisyyttä, avointa jakamista ja ovat usein myös vain hetkellisiä yhteisöjä jonkin asian valmiiksi saamiseksi. Osa toiminnasta on tee-se-itse toimintaa, jolla vaikutetaan esimerkiksi oman asuinympäristön viihtyisyyteen (oman alueen FB-kirpputorit, oman auton tai asunnon vuokraus, ympäristömummo- tai vaaritoiminta päiväkodeissa ja kouluissa), osalla toimintaa pyritään vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja systeemin muuttamiseen (varjokaavoitukset, adressit päättäjille, ei-laiteta-pakasteita-pieneen-pussiin -kampanja). (1) Yleisön uudet roolit Ihmisten halu osallistua ulottuu myös tapahtumatuotannon alueelle. Enää osallistuminen kulttuuririentoihin ei tarkoita sitä, että mennään kulttuurilaitokseen ja seurataan taiteilijan työtä katsomosta. Nyt yleisö hakee aktiivista osallistumista tapahtumien ja kulttuuripalveluiden tuotantoon. Uudenlaisessa kulttuurituotannossa puhutaan joukkoistamisesta, jolla tarkoitetaan yleisesti hajautettua ongelmanratkaisu- ja tuotantomallia, jossa toimeksiantaja hyödyntää yhteisön osaamista rajattua tehtävää varten. Yleisö voi joukkoistamisessa toimija: 1. ideoijana luoville sisällöille (joukkoluovuus, engl. crowd creation), 2. rahoittajana (joukkorahoitus, engl. crowd funding) 3. päättäjänä, kuinka prosessi etenee (joukkoäänestys, engl. crowd voting) 4. ratkaisijana kysymyksiin (joukkoviisaus, engl. crowd wisdom). Varsin yleistä on myös, että yleisö haluaa levittää tietoa tuttavilleen ja toimii näin tuotantojen tehokkaimpina markkinointikanavina. Toisinaan yleisö saa mahdollisuuden jopa itse olla osa taideteosta. (2) Daren C. Brabhamin määritelmän mukaan, kaikki osallistaminen verkkoympäristössä ei ole joukkoistamista. Brabham on määritellyt, että ollakseen joukkoistamista, toiminnan käynnistää organisaatio, jolla on tehtävä, joka tulisi toteuttaa. (3) Näin on myös Metropolian Höntsä - silta eteenpäin! -hankkeen joukkoistetussa tapahtumatuotannossa, Höntsä-Festissä. Nuoret toteuttavat Höntsä-Fest -tapahtuman joukkoistamalla Tapahtuman nimestä löytyvä höntsäily tarkoittaa leikkimielistä, ei niin vakavissaan tehtävää toimintaa, josta puuttuu kilpailu ja auktoriteettijohtoinen toiminta. Höntsä-toiminta on iloa tuottavaa, kaikille avointa, osaamisesta riippumatonta toimintaa, joka jää elämään houkuttelevuutensa ja helppoutensa vuoksi. Höntsäklubit ovat nuorten toisilleen vetämiä harrastetyöpajoja leikkimielisillä kulttuuri- ja/tai liikuntasisällöillä. Höntsä-Fest toteuttaa suurella volyymilla hankkeen toimenpiteitä. Helsingin Jäähalliin tuotetaan nuoria toisen asteen oppilaitosten ja ammattikorkeakoulun opiskelijoita sekä nuorisoverkosto The Movementin työpajanuoria osallistamalla, tusinan verran hankesuunnitelman mukaisia Höntsäklubeja ja myös yksi Höntsä coach-koulutus. (4) Brabhamin määritelmä vaatii myös, että joukkoistamisessa mukaan lähtee ryhmä tai joukko, joka osallistuu toimintaan vapaaehtoisesti. Höntsä-Festiä toteuttavat nuoret tulevat mukaan omasta halustaan ja usein ”rakkaudesta lajiin”. Joukkoistamistoiminnassa käytetään apuna online-ympäristöä, jossa toteutus tapahtuu. Höntsä-Festin tuotantoprosessi etenee pitkälti sähköisten välineiden; yhteisten nettialustojen, some-kanavien ja viestipalvelujen välityksellä. Läheskään kaikki Höntsä-Fest -tuotannon tekijät eivät ole koskaan tavanneet reaalimaailmassa, vaan toimimme on-line-ympäristöissä ja tapaamme pienissä tehtäväkohtaisissa työryhmissä. (5) Tärkein asia joukkoistamisessa on, että prosessi tai tulokset hyödyttävät sekä organisaatiota että joukkoa. Höntsä-Fest esimerkiksi toteuttaa suoraan Metropolian hankkeen tavoitteita, mahdollistaa useiden oppilaitosten opiskelijoiden opintojen integroinnin hankkeen tuotantoprosessiin, antaa työkokemusta, työtodistuksen ja verkostoja nuorille, luo tapahtumaan osallistuville nuorille 16-25 -vuotiaille mahdollisuuden kokeilla uusia harrastelajeja ja innostaa mukaan syksyn Höntsäklubeihin. Höntsä-Festin tuotantotiimin tehtävänä on tuottaa elämyksiä ja virkistävä höntsäpäivä pimenevän syksyn iloksi helsinkiläisille nuorille. Pidemmän aikavälin tavoitteina ovat omatoimisen harrastetoiminnan mahdollistaminen, osallistumisen ja hyvinvoinnin tukeminen sekä yhteiskuntaan kuuluvuuden ja osallisuuden lisääminen. Metropolian tuottajat valmistautuvat tulevaisuuden työelämän vaatimuksiin Yleisön osallistuminen tuotannon eri osiin aktiivisina toimijoina, muuttaa kulttuurituottajan työnkuvaa. Kulttuurituottajan työn perustaitoja toki tarvitaan myös jatkossa, mutta painopiste ”tuottaja pitää kaikki langat käsissään” -ajattelusta, siirrytään kohti pidempiä ja haaroittuvia lankoja, joihin jokainen mukaan tulija kutoo oman osallistumisensa ja osaamisensa tuomia sävyjä. Elina Ala-Nikkola ja Katri Halonen ovat käyttäneet osuvasti kulttuurituotantojen joukkoistamisesta puhuttaessa, tuotantoon osallistuvasta yleisöstä prosumerit -käsitettä (prosumer + consumer). (5) Alkujaan 1980-luvulla Yhdysvaltalainen tulevaisuudentutkija Alvin Toffler lanseerasi tämän käsitteen samanaikaisesti tuottajana ja kuluttajana toimivasta ihmisestä The Third Wave-teoksessaan. Toffler on julistanut tulevaisuuden työelämän tärkeimmiksi osaamisalueiksi sosiaalisen innostamisen taidot, verkostotyöskentelyn ja verkkoympäristössä toimimisen organisoimisen ja sosiaalisen median hyödyntämisen tuotantojen koordinoinnissa. Tulevaisuus lienee siis fasilitoivien mahdollistajien ja aktiivisten prosumerien yhteistyötä ja siihen Metropolia valmentaa tulevia kulttuurituottajiaan kehityksen etunenässä. Höntsä-Fest- tapahtuma Helsingin Jäähallissa 3.10.2018, on joukkoistettu tapahtumatuotanto-opintojakson käytännön työelämäprojekti, jossa opiskelijat pääsevät uusia tuottajataitojaan kehittämään. (6) Kirjoittaja Terhi Dahlman on pitkän linjan kulttuurituottajien kouluttaja, Höntsä - silta eteenpäin! -hankkeen projektipäällikkö ja Höntsä-Fest -tapahtuman vastaava tuottaja.   Lähteet (linkit ohjaavat ulkopuolisille sivuille): 1. Mäenpää Pasi ja Faehnle Maija. 2017. Kuntademokratiaverkosto 7.6.2017. 2. Ollila Harri. 2012. Joukkoistaminen ja sen hyödyntämiseen liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Jyväskylän yliopisto. s.24-26. 3. Joensuu Mika. 2014. Joukkoistaminen ja verkon parvet nuorisotyön välineinä: HypeCon-toiminta ja Impulssi-toimintamalli. Humanistinen ammattikorkeakoulu YAMK opinnäytetyö. 4. Höntsä - silta eteenpäin! -projektisuunnitelma. 5. Halonen Katri & Ala-Nikkola Elina. 2016. Kurkistuksia festivaalituotannon joukkoistamiseen. Artikkeli teoksessa Silvanto Satu (toim.) 2016. Festivaalien Suomi. s. 90-95. 6. www.hontsa.metropolia.fi/hontsafest

Sydän mukana pelissä – Overclock
31.3.2026 Tulevaisuuden tuottajat
Overclock järjestettiin ensimmäistä kertaa Turussa kesäkuussa 2025. Kuva: Juho Autio Mitä tapahtuu, kun ryhmä vapaaehtoisia päättää herättää henkiin itselleen tärkeän harrastuskulttuurin ilman aiempaa kokemusta tapahtuman järjestämisestä? Vastaus on Overclock 2025 – Turun Metsämäen raviradalla järjestetty videopelitapahtuma, joka syntyi halusta täyttää alueen pelikulttuurin tyhjiö. Sydämellä rakennettua yhteisöllisyyttä ilman kaupallisia tavoitteita Motiivi oli alusta asti selvä ja vahvasti arvopohjainen. Halusimme luoda matalan kynnyksen lan-tapahtuman, joka tarjoaisi turvallisen ja yhteisöllisen ympäristön peliharrastajille Turun seudulla. Taustalla ei ollut kaupallista koneistoa, vaan tapahtuma tuotettiin yleishyödyllisen yhdistyksen, Scene ry:n, nimissä. Kyseessä oli kaveriporukan ponnistus, jotka olivat huomanneet lan-kulttuurin hiipuneen paikallisesti ja he halusivat ottaa itse ohjat käsiin varmistaakseen e-urheilun harrastustoiminnan jatkuvuuden omalla alueellaan. Vieraalla maaperällä Liityin tiimiin tuotantoassistentiksi ja markkinointitiimiin tilanteessa, jossa oma osaamiseni ja kohderyhmän maailma eivät täysin kohdanneet. Kynnykseni osallistua tuotantoon oli korkea, sillä e-urheilun genre ja sen spesifi alakulttuuri olivat minulle vieraita. Tämä herätti alkuun epävarmuutta, ja oli kieltämättä hieman pelottavaa rakentaa uutta tapahtumakonseptia aiheesta, joka oli itselleni uusi, mutta tiimille sydämen asia. Kokemus kuitenkin osoitti, että tapahtumatuotannon taitoja kannattaa hioa monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti. Vapaaehtoistuotannon haasteet ja oppitunnit Vaikka intohimo kantaa pitkälle, ensikertalaisten matka paljasti vapaaehtoistuotantojen tyypilliset sudenkuopat. Kun vastuunjako ei ole vakiintunutta, organisaatio ajautuu herkästi tilaan, jossa kaikki tekevät kaikkea. Tämä on suuri voimavara, mutta samalla hallinnollinen riski. Projektin aikana opimme valtavasti tapahtumatuotannon lankojen käsissä pitämisestä vastoinkäymisten kautta. Esimerkiksi taloudelliset realiteetit ensikertalaisen budjetissa vaativat tarkkaa tasapainoilua, ja aikataulutuksen paine oli tuntuva, kun vertailukohtaa aiemmista vuosista ei ollut. Yllättävien käänteiden sattuessa optimistinen asenne osoittautui välttämättömyydeksi, sillä jokainen virhe oli arvokas oppitunti seuraavaa kertaa varten. Voitto ja jatkuvuus Haasteista huolimatta lopputulos oli laadullinen voitto. Overclock sai luotua tunnelman, jota kokeneetkin lani kävijät kiittelivät. Viikonloppu osoitti, että kun perusasiat ovat kunnossa ja tekemisessä on sydän mukana, syntyy jotain sellaista, mitä rahalla ei voi ostaa: aitoa yhteisöllisyyttä. Tärkein havainto oli, että vaikka tapahtumatuotanto on monimutkainen hallinnollinen kokonaisuus, tiivis ja joustava organisaatio sekä aito missio kantavat usein pidemmälle kuin raskaat rakenteet. Tästä todisteena Overclock sai jatkoa helmikuussa 2026, tällä kertaa jo tuplasti suurempana ja kokeneempana. Elli Lampikoski, kulttuurituotanto -23