Avainsana: muistisairaus

Korona koskettaa – mutta miten käy kun koskettaminen vähenee?

26.5.2020
Eveliina Holmgren

Halaus, olkapään hipaisu, hyvänyönsuukko - toisen fyysinen koskettaminen on keskeinen osa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Ihon tuntoaistin kautta välittyy ihmislajin selviytymisen kannalta tärkeää tietoa ja mielihyvää, jota emme saa mitään muuta kautta. Koronaviruksen myötä erityisesti ikäihmisten fyysisten kontaktien ja kosketuksen määrä on radikaalisti vähentynyt - mutta millaisia vaikutuksia tällä on ikäihmisten hyvinvointiin? Kosketuksen määrä on vähentynyt Elämme parhaillaan mielenkiintoisen ihmiskokeen aikaa: korona on muuttanut sosiaalisia suhteitamme. Olemme ohjeiden mukaan vähentäneet fyysisten kontaktien määrää ja pyrkineet korvaamaan näitä muulla yhteydenpidolla. Kontaktien rajoittamisella on saatu aikaan toivotusti tartuntojen vähenemistä, mutta rajoitusten pitkän aikavälin haittoihin on myös kiinnitetty enenevästi huomiota. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL, 8.5.2020) äskettäin julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat tavanneet poikkeusoloissa muita ihmisiä keskimäärin 75 % normaalia vähemmän. Myös fyysisen kosketuksen määrä on vähentynyt ja erityisesti tämä koskee iäkkäitä: 70–79-vuotiaat suomalaiset raportoivat ihokontaktien määrän vähentyneen jopa 85 % ”normaalioloihin” (vuoden 2005 vastaavan kyselyn tuloksiin) verrattuna. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvat ovat tavanneet läheisiään virtuaalisesti, ulkopuolisten vierailut esimerkiksi hoivakoteihin on kielletty, ja hoivakodeissa on pyritty vähentämään yksittäisen vanhuksen luona vierailevien hoitajien määrää. Läheiset ihmiskontaktit ovat keskeinen osa elämänlaatua ikääntyessä Toisen ihmisen kosketuksen tiedetään olevan kriittinen erityisesti lasten kognitiivisen ja sosio-emotionaalinen kehityksen kannalta (esim. Field, 2011), mutta tukevan ihmisen psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia ja sosiaalisia suhteita läpi koko elinkaaren (esim. Gallace & Spence, 2010; Jakubiak & Feeney, 2016). Varhaisessa vuorovaikutuksessa ihokontaktin merkityksestä tiedetään paljon, mutta vähemmän puhetta on ollut kosketuksen merkityksestä myöhemmällä iällä. Fyysisten kontaktien vähenemisen vaikutus ihmisen elämänlaatuun on herättänyt pohdintaa erityisesti ikäihmisten kohdalla. Ikäihmisellä koronan vuoksi erityksissä olemisen kuukaudet voivat olla iso osa jäljelläolevista elinvuosista, joiden laatuun läheisten ihmisten kanssa vietetty aika keskeisesti vaikuttaa. Yle:n ajankohtaisessa artikkelissa pohditaan koronaviruksen rajoitustoimenpiteiden seurauksia ikäihmisille. Juttu tuo esiin sen, että esimerkiksi muistisairaalle ikäihmiselle läheisen ihmisen kosketus voi olla ainoa keino tuoda turvallisuuden tunnetta ja välittämistä - koronaan sairastumisen riski voi olla pienempi paha kuin ajattomalta tuntuva yksinäisyys ja turvattomuus. Mikä on kosketuksen merkitys ihmiselle? Monet eläinlajit käyttävät huomattavan osan ajastaan lajitovereiden silittelyyn ja paijaamiseen, paljon enemmän kuin oikeastaan tarvitsisi vaikkapa kirppujen poiston kannalta. Myös ihmisten välisellä fyysisellä läheisyydellä on suuri merkitys sosiaalisten suhteiden rakentumisessa ja emotionaalisen läheisyyden kokemuksen rakentumisessa (Dunbar, 2010). Neuropsykologiset tutkimukset osoittavat, että aivoissamme on usean aivoalueen muodostama verkosto, joka reagoivat erityisesti kosketukseen. Tietyt kosketusta aistivat hermosäikeet ja aivosaareke reagoivat erityisesti kevyeen, hitaaseen kosketukseen. Kosketuksen laatu ja suhde koskettavaan henkilöön vaikuttaa kokemukseen. Fyysinen läheisyys omien läheisten välillä näyttää myös vähentävän fyysisen kivun ja uhan kokemusta (Coan, Schaefer & Davidson, 2006). Sosiaalisen kosketuksen merkitys näyttää olevan samantyyppinen sekä länsimaissa että kaukoidässä (Suvilehto ym., 2019). Kosketuksen merkitystä on Suomessa tutkittu esimerkiksi Turun yliopiston professori Lauri Nummenmaan kansainvälisestä huomiota saaneessa hankkeessa (ks. U.S. Newsin artikkeli ja video vuodelta 2015. Nummenmaan hankkeessa on tutkittu aivojen erityistä välittäjäainejärjestelmää, endogeenistä opioidijärjestelmää, joka aktivoituu erityisesti ihmiskosketuksesta. Toisen ihmisen kosketus aktivoi aivoissamme endorfiinin, yhden elimistön mielihyvähormonin tuotantoa. Samoin sosiaalisten suhteiden katkeaminen näkyy aivojen välittäjäaineiden tuotannossa ja kivun säätelyyn liittyvässä opioidijärjestelmässä. Siksi ihmissuhteen katkeaminen (ja kenties toisen ihmisen fyysisen kosketuksen yhtäkkinen loppuminen?) voi kokemuksena tuntua samalta kuin fyysinen kipu. Miten kosketuksen väheneminen vaikuttaa ikäihmisiin? Niin käytännön työssä kuin tutkimusmaailmassa on nyt huolestuttu koronaviruksen aikaansaamasta kosketuksen vähenemisestä ja yksinäisyyden lisääntymisestä. Kosketuksella on tutkimuksissa osoitettu olevan keskeinen merkitys ikäihmisen hyvinvoinnille. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston toteuttamassa Ammatillinen kosketus osana vanhustyön taitoja ja etiikkaa -tutkimushankkeessa todettiin, että iäkkäiden fysiologista ja psykososiaalista elämänlaatua pystyttiin merkittävästi parantamaan hoivaavalla kosketuksella (ks. Kinnunen ym., 2019).  Koskettaminen näytti vähentävän laitostumiseen liittyviä oireita; oksitosiini-hormonin lisääntymisen ajateltiin olevan rauhoittavan ja hyvää oloa tuovan vaikutuksen taustamekanismi. Nyt koronan aikaan tutkijoita, hoivakotien työntekijöitä ja hoivakotien rajoituksista vastaavia tahoja, omaisia ja meitä monia muitakin huolestuttaa, mitä seurauksia kosketuksen kieltämisellä on. Läheisten ihmisten vierailujen väheneminen tarkoittaa käytännössä, että hoitajat ovat hoivakodeissa ainoita yksinäisyyden helpottajia. Kun omaiset eivät tule syöttämään, kampaamaan ja suihkuttamaan läheistä ikäihmistä, hoitajien työmäärä kasvaa myös käytännössä. Ikäihmiselle lasten tai lastenlasten vierailujen loppuminen voi tarkoittaa keskeisistä elämäniloa tuovista hetkistä luopumista. Pitkään jatkuessaan koronarajoitusten seuraukset ikäihmisten mielialaan ja elämän merkityksellisyyden kokemukseen voivat olla synkät. Kosketusta etänä ja läsnä? Korona on siis vähentänyt erityisesti ikääntyneiden kokemaa kosketusta, kosketusta aistivan hermojärjestelmän aktiivisuutta ja sitä myötä kosketuksen tuomaa hyvänolon kokemusta. Hoivakodeissa tapahtuneita yksinäisiä kuolemia ja mahdollisesti tulevien vuosien ajan epidemiassa elämisen seurauksia on kauhisteltu. Yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteen pitkän aikavälin seurauksista on laajasti huolestuttu. Koronarajoituksia vähittäistä purkua suunniteltaessa on pohdittu, pitäisikö läheisten ihmisen vierailuja iäkkäiden luo mahdollistaa esimerkiksi erilaisten suojavälineiden tai vaikkapa tapaamiskonttien kautta (ks. esim. https://yle.fi/uutiset/3-11333571). Virtuaalista koskettamista, joka korvaisi toisen ihmisen silityksen tai halauksen, ei toistaiseksi millään sähköisillä laitteilla pystytä toteuttamaan. Tärkeää onkin pyrkiä mahdollisuuksien mukaan lisäämään ikäihmisten sosiaalisia kontakteja ja niin psyykkisen kuin fyysisen läheisyyden määrää, turvallisuudesta kiinni pitäen ja niin kontaktissa olemisen kuin kontaktien puuttumisen riskit tiedostaen. Lopuksi Koronarajoitukset ovat vähentäneet suomalaisten fyysisiä kontakteja, mikä on estänyt viruksen leviämistä mutta myös aiheuttanut huolta erityisesti ikäihmisten yksinäisyyden ja turvattomuuden lisääntymisestä. Fyysisten kontaktien ja kosketuksen määrä on koronan myötä vähentynyt erityisesti riskiryhmiin kuuluvilla ikääntyneillä Hoivakodeissa asuvien ikäihmisten kohdalla on tärkeää huomioida jäljellä olevien vuosien elämän laatu, jossa kontakti läheisiin ihmisiin on usein keskeisessä roolissa Koronarajoitusten lieventyessä on tärkeää lisätä ja ylläpitää myös riskiryhmiin kuuluvien iäkkäiden kasvokkaisia tapaamisia lähimpien ihmisten kanssa, sekä koronaviruksen että eristämisen riskit huomioiden Kirjoittaja Eveliina Holmgren, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Coan, J., Schaefer H., & Davidson, R. (2006). Lending a hand: Social regulation of the neural response to threat. Psychological Science, 17(12):1032-9. Dunbar, R. (2010). The social role of touch in humans and primates: behavioural function and neurobiological mechanisms. Neurosci. Biobehav. Rev. 34, 260–268. Field T. (2011). Touch for socioemotional and physical well-being: a review. Dev. Rev. 30, 367–383. Gallace, A., & Spence, C. (2010). The science of interpersonal touch: an overview. Neurosci. Biobehav. Rev. 34, 246–259 Jakubiak, B., & Feeney, B. (2016). Affectionate touch to promote relational, psychological, and physical well-being in adulthood: a theoretical model and review of the research. Personal. Soc. Psychol. Rev. 21, 228–252. Kinnunen, T., Parviainen, J., Haho, A., & Jolkkonen, M. (2019). Ammatillinen kosketus: Kuinka tunnetyötä tehdään. Kirjapaja: Helsinki. Suvilehto, J. T., Nummenmaa, L., Harada, T., Dunbar, R., Hari, R., Turner, R., Sadato, N., & Kitada, R. (2019). Cross-cultural similarity in relationship-specific social touching. Proceedings. Biological sciences, 286(1901), 20190467. https://doi.org/10.1098/rspb.2019.0467 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (8.5.2020) https://thl.fi/fi/-/kyselytutkimus-huhtikuussa-suomalaiset-tapasivat-75-prosenttia-vahemman-ihmisia-kuin-normaalisti

Muistiasiakas ruokailutilanteessa

19.2.2020
Sanna Huhtamo, Laura Korsisaari ja Päivi Närhi

Päivätoiminnan ruokailutilat eivät välttämättä aina toimi. Ne ovat usein ahtaat ja huoneessa saattaa olla samaan aikaan toistakymmentä asiakasta. Eri aisteille syntyy paljon ylimääräistä kuormitusta ja itsenäinen toimiminen vaikeutuu. Ympäristön tulisi siis olla mahdollisimman aistiystävällinen ja esteetön. Esteettömyys tarkoittaa, että asiakkaan kaikki aistit (näkö, kuulo, haju, maku, tunto) huomioidaan. Toimintaympäristö voi osaltaan tukea, mahdollistaa, rajoittaa tai estää ikäihmisen toimijuutta.  Olemme opiskelijoina havainneet työharjoitteluissa puutteita ruokailutiloissa, joissa tapahtuu päivän yksi merkityksellisimmistä hetkistä ja kohtaamisista. Ruokailutilanne voi toisinaan olla melko kaoottinen. Jokaisella on jonkin asteinen muistisairaus ja pulmia liikkumisessa. Tästä huolimatta ikäihmisellä on halu toimia mahdollisimman itsenäisesti ja parhaansa mukaan toimintakykynsä puitteissa. Miten tätä toimintakykyä voitaisiin tukea? Muistiasiakkaan kanssa työskennellessä on tärkeää huomioida ennen kaikkea ihmisen yksilölliset tarpeet ja olemassa olevat voimavarat. Aistien heikkeneminen vaikuttaa ympäristön havainnoimiseen ja turvallisuuden tunteeseen sekä elämän mielekkääksi kokemiseen ja vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. (Freiherr ym. 2013.) Pienilläkin moniaistisuuden huomioivilla muutoksilla voidaan ruokailutiloista saada merkittävästi toimivampi kokonaisuus. Kilinää, kolinaa ja hämäriä hetkiä Keittiöstä tuodaan ruokailutilaan kovaan ääneen huriseva ruokakärry. Ovia paiskitaan, astiat kilisevät, taustalla soi radio. Ruokailutilassa voi myös olla buffet-tyylinen linjasto, joka syvyysnäön heikentyessä tuottaa vaikeuksia hahmottaa, mistä ja miten kutakin ruokalajia voi ottaa. Tilassa voi olla hoitohenkilökunnan lisäksi myös omaisia, opiskelijoita ja työkokeilijoita. Kuuleeko kukaan avunpyyntöä meluisassa toimintaympäristössä? Jääkö asiakas huomiotta epäonnistumisentunteen valassa seisomaan paikoilleen, kun ei osaa toimia? Aistiystävällinen ympäristö edistää toimijuutta ja osallisuutta Looginen ja tarkoituksenmukainen ympäristön suunnittelu edistää kognitiivista esteettömyyttä, mikä on erityisen tärkeää, kun asiakkaan aistit tai tiedonkäsittelyn kyvyt ovat heikentyneet (Säikkä 2018: 43–46). Toimiva fyysinen toimintaympäristö vaikuttaa myös ihmisen turvallisuuden tunteeseen. Ideaalissa toimintaympäristössä ympäristö tarjoaa kiinnekohtia mahdollisimman monille aisteille. Tällöin esimerkiksi yhden aistin toimintavajautta voidaan kompensoida toisen aistin havainnoilla. (Siitonen 2016: 537.) Hyvällä ympäristösuunnitelulla voidaan mm. vähentää ympäristön tapaturma-alttiutta, varsinkin muistiasiakkaiden kanssa toimiessa tämän seikan huomioiminen korostuu. (Siitonen 2016: 534–537.) Ympäristön tulee tarjota ja antaa asiakkaalle riittävästi mahdollisuuksia yrittää itse. Ympäristötekijöiden huomioimisella voidaan mahdollistaa myös muistiasiakkaan omien vahvuuksien käyttö sekä tukea hänen osallisuuttaan ja toimijuuttaan. Toimivuutta jo pienillä muutoksilla Värikkäillä verhoilla ja pöytäliinoilla sekä tauluilla saadaan tuotua ruokatilaan eloa mutta myös parannettua tilan akustiikkaa. Huonekalujen materiaaleihin kannattaa panostaa, esim. sammaleen vihreä ja pörröisenpehmeä istuinosa voi aktivoida muistelemaan eväsretkiä metsässä, mutta innostaa myös toimimaan aktiivisesti ruokatilanteessa. Oikeanlaisella valaistuksella, värivalinnoilla ja kontrasteilla voidaan tukea ikäihmisen hahmottamista. Kaunis kattaus, kukat, viherkasvit ja kynttilät luovat arjen ruokailutilanteeseen positiivisen tunnelman. Myös yksilöllisen annoskoon huomioiminen innostaa osaltaan syömään ja nauttimaan yhteisestä ruokahetkestä. Tuoreen pullan ja kahvin tuoksut saavat tunteet ja muistot heräämään. Ruokatiloista saa pienilläkin muutoksilla merkittävästi toimivamman ja aistiystävällisen kokonaisuuden. Kirjoittajat: Sanna Huhtamo, Laura Korsisaari ja Päivi Närhi, geronomi (AMK) -opiskelijat, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Freiherr, Jessica & Lundström, Johan N. & Habel, Ute & Reetz, Kathrin 2013. Multisensory integration mechanisms during aging. Saatavana osoitteesta: <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3861780/>. Luettu 21.10.2019. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Tilojen esteettömyyskartoitus aistit huomioiden. Tarkistuslista avuksi. Sarja D, Muut julkaisut 9/2014. Saatavana osoitteesta: https://www.samk.fi/wp-content/uploads/2016/06/Esteettomyys_Tilojen_esteettomyyden_tarkistuslista_julkaisu-1.pdf. Luettu 27.8.2019. Siitonen,Tuomo. 2016. Elinympäristön kehittäminen. Teoksessa Heikkinen, Eino – Jyrkämä, Jyrki – Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. Helsinki: Duodecim. Säikkä, Marja 2018. Ikääntyvät maahanmuuttajat palvelukeskuksen asiakkaina. Opinnäytetyö. Laurea YAMK. Saatavana osoitteessa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/159277/Ikaantyvat%20maahanmuuttajat%20palvelukeskuksen%20asiakkaina%20Marja%20Saikka%202018.pdf?sequence=1&isAllowed=y.  Luettu 6.9.2019.

Hyvä lyhytaikaishoito palvelee sekä omaishoitajaa että muistisairauteen sairastunutta

16.1.2020
Laura Närhi

Vaellusretki Lapin maisemissa, mielenkiintoinen kahvipöytäkeskustelu, kanojen hoito ja ruokkiminen, mukava lukunurkkaus erillisellä lampulla ja sopivan tukevalla nojatuolilla tai rauhallinen hetki takkatulen loisteessa. Tässä on esimerkkejä käyttäjien näkökulmasta lyhytaikaishoidosta, jonne olisi mukava mennä ja jossa voisi viihtyä. Miten nämä toteutuvat intervalli- eli lyhytaikaishoidon yksiköissä Suomessa? Omaishoitaja tarvitsee tukea omaishoitajana toimimiseen. Omaishoitajan vapaapäivät ovat yksi tärkeä keino tukea omaishoitajan jaksamista. Omaishoitajien hyvinvointia ja jaksamista kannattaa tukea, sillä omaishoidon taloudellinen merkitys on yhteiskunnalle on suuri (Shemeikka & Buchert & Pitkänen & Pehkonen-Elmi & Kettunen 2017). Omaishoitajista kuitenkin vain noin puolet käyttää heille kuuluvia lakisääteisiä vapaapäiviään (Surakka 2012; Linnosmaa & Jokinen & Vilkko & Noro & Siljander 2014; Leppäaho & Kehusmaa & Jokinen & Luomala & Luoma 2019). Sijaishoidon järjestämisen tavat eivät ole muuttuneet vuonna 2006 toteutetun kuntakyselyn jälkeen, vaikka tiedossa on, että omaishoitajat jättävät vapaansa käyttämättä sopimattomien sijaishoitovaihtoehtojen vuoksi. (Linnosmaa ym. 2014.) Omaishoitomuistiperheen tarpeita vastaamaton lyhytaikaishoito Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni haastatteluissa syiksi olla käyttämättä omaishoitajan vapaapäiviä nousi mm. muistisairauteen sairastuneen haluttomuus mennä lyhytaikaishoitoon, lyhytaikaishoidossa viihtymättömyys, tekemisen ja keskustelukaverin puute, laitosmainen ympäristö sekä muistisairauteen sairastuneen kokemus kuin olisi vankilassa lukkojen takana. Nämä ovat linjassa lyhytaikaishoitoa koskevien aikaisempien tutkimusten kanssa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että omaishoitajan vapaapäivien käyttöä ovat estäneet hoidettavan haluttomuus mennä lyhytaikaishoitoon ja omaishoitajan huoli viedä hoidettava hoitoon (Surakka 2012), laitoshoitopainotteisuus (Linnosmaa ym. 2014) sekä huonot kokemukset siitä, että hoidettava kotiutuu lyhytaikaishoidosta huonokuntoisempana kuin oli sinne mennessä (Salin 2008). Hyvän lyhytaikaishoidon tuntomerkit Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni toteutettiin kaksi lyhytaikaishoidon kehittämiseen tähtäävää kehittämistyöpajaa yhdessä muistisairauteen sairastuneiden, heidän läheistensä ja lyhytaikaishoidossa työskentelevien hoitajien kanssa. Työpajan tuloksena tehtiin ehdotus: Hyvän lyhytaikaishoidon tuntomerkit. Kehittämisideoita tuli runsaasti, joten mainitsen tässä vain muutamia. Tärkeänä pidettiin laitosmaisuuden purkamista ja pienempiä yksiköitä. Pienemmät yksiköt nähtiin rauhallisempina, henkilökohtaisempina, viihtyisämpinä ja kodinomaisempina sekä luottamussuhteen muodostaminen hoitajiin nähtiin helpompana. Osallistaminen ja osallistuminen arkisiin askareisiin nähtiin tärkeänä. Niiden nähtiin lisäävän muistisairauteen sairastuneen omanarvon tunnetta ja hyödylliseksi kokemisen tunnetta, ylläpitävän toimintakykyä sekä aktivoivan aivoja. Myös Hurnasti, Topo ja Mönkäre (2014) ovat todenneet, että osallistuminen arkisiin askareisiin tukee toimintakyvyn ylläpysymistä ja elämänlaatua (Hurnasti & Topo & Mönkäre 2014). Toiminta toivottiin toteutettavan pienryhmissä. Esimerkiksi muistisairauteen sairastuneen toive vaellusretkestä Lapissa ideoitiin toteutettavaksi kuvaesityksenä tarinan sekä muistisairauteen sairastuneiden muistojen ja kertomusten kera osallistavana toimintahetkenä. Eläinten hyödyntämistä toivottiin myös. Eläimet nähtiin yhtenä motivointikeinona liikkumiseen ja toimimiseen. Aktiivisen toiminnan on todettu vaikuttavan positiivisesti muistisairauteen sairastuneen mielialaan, levottomuuteen, sosiaalisiin suhteisiin sekä tunteeseen merkityksellisyydestä (Smita & De Langec & Willemsea & Twiskd & Pota 2016). Muistisairaat henkilöt hyötyvät säännöllisestä liikkumisesta samalla tavalla kuin muutkin ihmiset, ja liikkumisen on todettu aktivoivan aivojen alueita tehokkaasti (Folder 2014). Yksilölliset ratkaisut lyhytaikaishoidon toteuttamiseksi Omaishoitajat toivoivat yksilöllisten toiveiden huomioimista vapaiden käytön mahdollistamiseksi. Näitä olivat esimerkiksi mahdollisuus hakea sairastunut iltaisin kotiin ja tuoda aamuisin takaisin tai se, että tuttu hoitaja hakisi sairastuneen lyhytaikaishoitoon. Ylipäätään toivottiin sairastuneen historian tuntemista ja hyödyntämistä lyhytaikaishoidossa. Lyhytaikaishoito on toteutunut aika lailla samanlaisena jo vuosia (vrt. Linnosmaa ym. 2014.). Olisiko jo aika muuttaa ajatusmalleja ja kokeilla jotain uutta? On helpompaa kesyttää villi idea käyttökelposeksi ratkaisuksi kuin kehittää kesy idea hyväksi uudeksi ratkaisuksi. Edward De Bono. (Ojasalo & Moilanen & Ritalahti 2014.) Jokainen muistiperhe on yksilöllinen ja kaikille ei sovi samanlainen tapa käyttää lyhytaikaishoitoa. Sointu (2016) painottaakin, että omaishoitajien palvelut tulisi suunnitella yksilöllisesti, jotta omaishoitajilla olisi todellinen mahdollisuus käyttää jaksamista tukevia vapaapäiviä (Sointu 2016). Kirjoittaja: Laura Närhi, toimintaterapeutti ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija Lähteet: Forder, Marjo 2014. Muistisairaan fyysinen toimintakyky. Teoksessa Hallikainen, Merja & Mönkäre, Riitta & Nukari, Toini & Forder, Marjo (toim.): Muistisairaan kuntouttava hoito. Helsinki: Duedecim. 107−120. Hurnasti, Tuula & Topo, Päivi & Mönkäre, Riitta 2014.Muistisairaan hyvä arki. Muistisairaan päivittäisten toimien sujuminen. Teoksessa Hallikainen, Merja & Mönkäre, Riitta & Nukari, Toini & Forder, Marjo (toim.): Muistisairaan kuntouttava hoito. Helsinki: Duedecim. 131−156. Linnosmaa, Ismo & Jokinen, Sari & Vilkko, Anni & Noro, Anja & Siljander, Eero 2014. Omaishoidon tuki. Selvitys omaishoidon tuen palkkioista ja palveluista kunnissa vuonna 2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, raportti 9/2014. <http://www.julkari.fi/handle/10024/125550>. Luettu 24.3.2019. Leppäaho, Suvi & Kehusmaa, Sari & Jokinen, Sari & Luomala, Oskari & Luoma, Minna-Liisa 2019. Kaikenikäisten omaishoito – Omais- ja perhehoidon kysely 2018. Teoksessa Anja Noro (toim.): Omais- ja perhehoidon kehitys vuosina 2015−2018. Päätelmät ja suositukset jatkotoimenpiteiksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. 25−36. <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161377/R_61_2018_OMPE_11022019.pdf?sequence=1&isAllowed=y>.  Luettu 4.4.2019. Ojasalo, Katri & Moilanen, Teemu & Ritalahti, Jarmo 2014. Kehittämistyön menetelmät: uudenlaista osaamista liiketoimintaan. 3. uudistettu painos. Helsinki: Sanomapro. Salin, Sirpa 2008. Lyhytaikaisen laitoshoidon reaalimalli vanhuksen kotihoidon osana. Tampere: Tampereen yliopisto. 51−61. Shemeikka, Riikka & Buchert, Ulla & Pitkänen, Sari & Pehkonen-Elmi, Tuula & Kettunen, Aija 2017. Omaishoitajien tarvitsemat tukitoimet tehtävässä selviytymiseen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 37/2017. <https://omaishoitajat.fi/wp-content/uploads/2017/03/37_Omaishoitajien-tarvitsemat-tukitoimet-teht%C3%A4v%C3%A4ss%C3%A4-selviytymiseen_.pdf>. Luettu 19.11.2019. Smita, Dieneke & De Langec, Jacomine & Willemsea, Bernadette & Twiskd, Jos & Pota, Anne Margriet 2016. Activity involvement and quality of life of people at different stages of dementia in long term care facilities. Aging & Mental Health 20 (1). 100−109. Saatavana sähköisesti vain tunnuksilla. Luettu 5.10.2019. Sointu, Liina 2016. Hoiva suhteessa. Tutkimus puolisoaan hoivaavien arjesta. Tampere: Tampereen yliopisto. Saatavana sähköisesti osoitteessa: <http://tampub.uta.fi/handle/10024/99617>. Luettu 23.3.2019. Surakka, Jukka 2012. SUFACARE – Supporting Family Caregivers and Receivers. Omaishoitajien ja hoidettavien tukeminen koulutuksen, käytännön tukitoimien ja osallisuuden avulla Suomessa ja Virossa. Helsinki: Arcada Publications 4/2012.

Värikeidas aisteja avaamaan

12.9.2019
Elina Parviainen, Mia Rosenström, Anniina Salokallio ja Elina Tähtinen-Aalto

Luonnon merkitys terveydelle ja hyvinvoinnille on merkittävä. Siksi geronomiopiskelijat halusivat tuoda luonnon ikäihmisten lähelle Roihuvuoren palvelukeskuksessa. Lévon-instituutin tuoreessa julkaisussa (Ylilauri & Yli-Viikari 2019) Kohti luonnollista hyvinvointia -näkökulmia luontoperustaisen toiminnan kehittämiseen esitellään 35 suomalaisen Green care -asiantuntijan näkemyksiä tuoreeseen tutkimustietoon perustuen aiheeseen liittyen. (Ylilauri & Yli-Viikari 2019.) Meille suomalaisille yhteys luontoon on aina ollut selvää, ja muutamien vuosikymmenten aikana on tehty kansainvälisiäkin tutkimuksia ympäristön vaikutuksista ikääntyneiden hyvinvoinnille. (Ylilauri & Yli-Viikari 2019.) Lévon-instituutin julkaisussa Erja Rappe esittelee kansainvälistä tutkimustietoa viherympäristön terveyttä ylläpitävistä, kuntouttavista ja terveyttä edistävistä vaikutuksista. Tutkimusten mukaan viherympäristöä rakentamalla voidaan vaikuttaa ympäristön riskitekijöihin, joilla on vaikutusta kansanterveydellisesti merkittäviin terveyshaittoihin. (Ylilauri & Yli-Viikari 2019.) Puutarha hyvinvointia lisäämässä Rappe totesi väitöskirjassaan, että osallistuminen puutarhatöihin ja oleskelu viherympäristössä lisäsi hoivayksiköissä asuvien iäkkäiden kokemusta paremmasta terveydestä (Rappe 2005). Asiakkaita ja henkilökuntaa kuunnellen Roihuvuoren monipuolisen palvelukeskuksen sisäpihan puutarhasta muodostui projektissamme värikäs, kaikkia aisteja hellivä keidas, jossa on otettu huomioon esteettömyys. Puutarha on paikka, jossa voi rentoutua ja rauhoittua. Tutkimusten mukaan puutarhaterapialla on positiivisia vaikutuksia iäkkäiden unen laatuun, muistiin, keskittymiskykyyn sekä kognitiivisiin ja toiminnallisiin kykyihin. Puutarhassa puuhailu voi myös auttaa uusien taitojen oppimisessa sekä vanhojen taitojen mieleen palauttamisessa. (Detweiler & Sharma & Detweiler & Murphy & Lane & Carman & Chudhary & Halling & Kim 2012.) On todettu, että puutarhassa oleilu vähentää muistisairautta sairastavien levottomuutta ja käytöshäiriöitä.  Puutarhassa pitäisi olla tuttuja, alueelle tyypillisiä elementtejä, jotka ovat jo aiemmin olleet osana iäkkään elämää. Puutarha on parhaimmillaan turvallinen paikka liikkua ja olla. Se luo suotuisan ympäristön, jossa voi muistella menneitä aikoja muiden asukkaiden ja läheisten kanssa. (Detweiler ym. 2012.) Puutarhan elävöittäminen Roihuvuoren palvelukeskuksessa Silmät lepäävät puutarhan värikkäissä kukissa ja ne houkuttelevat luokseen myös perhosia ja mehiläisiä. Marjat, yrtit ja vihannekset tarjoavat makuelämyksiä ja voivat toimia ruokahalun herättäjinä. Puutarhassa on tuoleja ja penkkejä, joilla voi istua ja kuunnella lintujen laulua sekä puiden lehtien havinaa.  Kasveja koskettelemalla voi tuntea niiden pehmeyden iholla ja tuntea tuoksun nenässään. (Rappe 2003.) Roihuvuoren monipuolisen palvelukeskuksen pihaprojektissa aistipuutarhan on tarkoitus tarjota iloa kaikille aisteille ja siihen haettiin oppia Käpyrinteen palvelutalon ja Myyrinkodin aistipuutarhoista. Roihuvuoren palvelukeskuksen sisäpihan kunnostus aistipuutarhaksi toteutettiin talkootyönä toukokuun lopulla. Talkooporukka siisti pihaa ja kitki uusien istutusten tieltä rikkaruohoja pois. Osa kasveista istutettiin taimina, osa laitettiin siemenistä itämään. Asiakkaita oli mukana seuraamassa talkooporukan työskentelyä ja kesän edetessä he saavat nauttia kukkaloistosta ja ihmetellä, mitä yrttipenkeistä nousee. Yrttejä voi kerätä ja maistella pitkin kesää. Lipstikka antaa makua lihakeittoon ja sillä voi korvata jopa liemikuutioiden antamaa makua. Monet kukat ovat myrkyttömiä ja niitä voi syödä. Esimerkiksi kehäkukat ja köynnöskrassin värikkäät kukat ovat syötäviä ja niillä voi koristaa salaatteja tai laittaa kakun koristeiksi. Kukkia voi jäädyttää jääpaloihin ja niillä voi koristella kylmiä juomia kesän pihajuhlissa. Katutaide on selkeästi nostamassa päätään katukuvassa. Halusimme hyödyntää taidetta myös projektimme toteutuksessa. Taiteilija Kerttu Hynni (ig: APEK) halusi olla mukana tuottamassa hyvää mieltä vanhuksille ja edesauttaa heidän aktiivisuuttaan. Kerttu loihti yhteistyössä Make Your Mark Galleryn kanssa pihalla sijaitsevan grillikatoksen takaseinään kukka-aiheisen taideteoksen ilahduttamaan ikääntyneitä. Aisteja avaava värikäs puutarha kutsuu ulkoilemaan. Myrkyttömiä kasveja on turvallista hoitaa, ja satoa on mukava kerätä ja maistella.  Puutarhan hoitaminen rauhoittaa ja rentouttaa. Esteettömässä puutarhassa ikääntyneenkin on helppoa liikkua ja päästä nauttimaan luonnosta. Luontoelämykset ovat kaikenikäisiä varten. Kirjoittajat: Elina Parviainen, geronomiopiskelija (AMK), Metropolian ammattikorkeakoulu Mia Rosenström, lehtori, Metropolian ammattikorkeakoulu Anniina Salokallio, geronomiopiskelija (AMK), Metropolian ammattikorkeakoulu Elina Tähtinen-Aalto, geronomiopiskelija (AMK), Metropolian ammattikorkeakoulu Tekstin kuvat: Elina Parviainen Muuta aineistoa aiheesta: Keckman, Eija 2019. Hyvän mielen puutarha. Terapiaa kaikille aisteille. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö. Rantakokko, Merja & Rantanen, Taina 2016. Ulkoympäristö ja toimintakyky. Teoksessa: Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina. Gerontologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Rappe, Erja 2011. Senioripihan ja lähiympäristön suunnitteluperiaatteet. Julkaisussa: Mäntylä, Heli & Kuusela, Minna & Rappe, Erja & Kuittinen, Matti. TTS:n tiedote; Asuminen, teknologia ja palvelut. 2/2011 (658). Rajamäki: TTS - Työtehoseura. Lähteet: Detweiler, Mark B & Sharma, Taral & Detweiler, Jonna G, & Murphy, Pamela F, & Lane, Sandra & Carman, Jack 6 Chudhary, Amara S & Halling, Mary H & Kim, Kye K 2012. What Is the Evidence to Support the Use of Therapeutic Gardens for the Elderly? Articles from Psychiatry Investigation. US National Library of Medicine. National Institutes of Health. Available at: <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3372556/>. Read 29.5.2019. Rappe, Erja. 2005. The influence of a green environment and horticultural activities on the subjective well-being of the elderly living in long-term care. University of Helsinki, Department of Applied Biology, Publication 24. Rappe, Erja 2003. Puisto, puutarha ja koettu hyvinvointi. Teoksessa: Rappe, Erja & Linden, Leena & Koivunen, Taina. Puisto, puutarha ja hyvinvointi. Helsinki: Viherympäristöliitto ry. Ylilauri, Martta & Yli-Viikari, Anja 2019. Kohti luonnollista hyvinvointia- näkökulmia luontoperustaisen toiminnan kehittämiseen. Lévon-instituutin julkaisu 143. Vaasan yliopisto. <https://osuva.uwasa.fi/bitstream/handle/10024/8172/978-952-476-861-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y>.Luettu 6.6.2019.

Vanheneminen haltuun

11.6.2019
Anniina Honkonen

Pienin askelin ja pitkin kantimin vaikuttaviin muutoksiin. Tässä muutamia näkökulmia kotiin, teknologiaan, talouteen, liikuntaan ja mielen hyvinvointiin, joita kannattaa pohtia jo nyt, vaikka eläkeikään olisi aikaa. Tietoa on paljon saatavissa eri muodoissa. Laajasta näkökulmien kirjosta huolimatta jokaisella on vapaus valita konstinsa. ”Mulla on ollu aikaa ajatella, mä oon jo kahdeksankytkuus. Mutta se vanhuus tulee hirveen nopeasti loppujen lopuks ja se on pitkä. Ja se kannattais noteerata jo aika nuorena”. Näin totesi ikinuori Aira Samulin esitellessään Hyrsylässä sijaitsevaa vanhuuden kotiaan. Vanhustyössä ja sen kehittämisessä tärkeäksi näkökulmaksi on noussut ennaltaehkäiseminen ja ennakointi. Se koskee niin palvelujen kehittämistä ja oikea-aikaista ajoittamista, koulutuksen sisällön muokkaamista tulevaisuuden tarpeisiin kuin ikääntyneen ihmisen omaa toimintaa ja ajattelutavan muutosta. Jokainen meistä voi varautua omaan vanhuuteensa, joten mitä olisi hyvä huomioida jo nyt omassa arjessaan? Koti kuntoon ja tukea teknologiaviidakkoon Yleinen tahtotila on, että Suomessa ikääntyneet asuisivat mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Moni ikääntynyt itsekin haluaa asua tutussa ympäristössä, tuttujen tavaroiden ympäröimänä, ja siten säilyttää itsenäisyyttään, vaikka palveluja kotiin jo tuotaisiinkin. Siksi on tärkeää pohtia ja tehdä muutoksia jo ennalta, jotta oma koti olisi myös jatkossa turvallinen paikka asua. Tästä aiheesta ovat aiemmin kirjoittaneet Metropolian geronomiopiskelijat blogikirjoituksessaan. Turvalliseen asumiseen liittyy nykypäivänä enenevissä määrin teknologia ja sen tuomat mahdollisuudet. Erinäistä turva- ja hyvinvointiteknologiaa on tarjolla paljon ja uusia ratkaisuja kehitetään koko ajan. Teknologiaviidakosta löytyy laitteita niin liikkumiseen, yhteydenpitoon ja vuorovaikutukseen, turvallisuuteen, terveyden seurantaan kuin myös ajanvietteeksi. Tietoisuus näistä teknologian mahdollisuuksista ja erilaisista ratkaisuista on kuitenkin vielä vähäistä. Toimin itse hyvinvointiteknologian parissa Laurean Teknologialainaamo®-toiminnassa. Kertoessani ikääntyneille teknologiaratkaisuista, kuten liesivahdista, paikantavista pohjallisista ja ateria-automaatista, kuulen usein tietynlaisen kommentin. En minä vielä tarvitse tällaisia. Se on tietenkin mahtava asia, mutta tässä kohtaa tulee juuri se ennakointi. Kun tietää tarjolla olevista ratkaisuista, niitä on helpompi ottaa käyttöön, kun tarve ilmenee. Vielä parempi tilanne olisi, jos teknologia olisi osa arkea jo vielä aiemmin. Uuden oppiminen vie aikaa. Esimerkiksi muistisairaan kohdalla uuden tuotteen opettelu ja käyttö eivät välttämättä onnistu enää ollenkaan. Samalla eteen tulevat eettiset kysymykset. Jos esimerkiksi paikantavan laitteen käytöstä on sovittu jo paljon ennen laitteen tarvetta, on sen käyttöönotto eettisesti helpompaa. Samalla tuote on jo tuttu eikä tuo muutoksia arkeen. Teknologian osalta voisi sanoa, että tieto ei lisää tuskaa, vaan tuo turvaa. Rahat sukanvarresta sijoituksiin Taloudellinen selviytyminen on yksi teema, jonka ikääntyneet ovat tuoneet esille hyvään ikääntymiseen kuuluvana osana.  Todellisuus on kuitenkin finanssikonserni Investiumin tekemän kyselytutkimuksen mukaan se, että suomalaisten taloudellisessa varautumisessa eläkepäivien ja vanhuuden varalle on parantamisen varaa, sillä 45 % suomalaisista ei säästä vanhuuden varalle. Haluamme siis taloudellisesti turvatun vanhuuden, mutta emme tee mitään, vaan odotamme jonkinlaista ihmettä tapahtuvaksi – jospa ne puut alkaisivatkin kasvattaa rahaa käpyjen tai omenoiden sijaan? Uskallan väittää, että monella keskipalkkaisella työikäisellä rahat uppoavat pitkälti arjen kuluihin. On talo- ja autolainoja, lasten päiväkoti- ja harrastusmaksuja, ruokamenot ja muut pakolliset laskut. Paljon ei jää siihen vanhaan kuuluun sukanvarteen. Mutta ei niin kuulemma kannattaisi tehdäkään. Investiumin hallituksen puheenjohtaja Tarkko Laitisen mukaan eläkepäiviin ei kuitenkaan kannata varautua pelkästään maksamalla asuntolainaa tai säästämällä pankkitilille. Sen sijaan Laitinen kannustaa tekemään henkilökohtaisen sijoitussuunnitelman, jota noudattamalla pystyy pitkäjänteisesti varautumaan vanhuuden varalle. Höntsäilyä tavoitteellisesti Monipuolisen liikunnan harrastaminen on tärkeää kaiken ikäisille ja sen tuomista hyödyistä on paljon näyttöä. Suomalaisen vanhuspolitiikan yksi keskeinen tavoite on ikääntyneiden ihmisten toimintakyvyn tukeminen. Eino Heikkisen ja Juhani Ilmarisen artikkelin mukaan ikääntyneillä ihmisillä jo kohtalainen fyysinen aktiivisuus ehkäisee elimistön toiminnan heikkenemistä ja lisää toimintakykyisiä elinvuosia. Liikuntaan ja terveyteen kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota vieläkin aiemmin, sillä työikäisessä väestössä ripeän liikunnan väheneminen liittyy työkyvyn heikentymiseen ja vastaavasti lisääntyminen työkyvyn parantumiseen. Liikunta vaikuttaa selkeästi hyvinvointiin. Mutta ei sen tarvitse olla verenmaku suussa paahtamista, höntsäilykin on parempi kuin sohvaperunana olo, kunhan sitä tekee monipuolisesti ja usein viikossa. Liikunta parantaa myös unta, ja uni sekä lepo taas tekevät hyvää niin kropalle kuin mielelle. Opi uutta, harrasta ja naura Mielen hyvinvointi onkin yksi tärkeä osa-alue vanhuuteen varautumisessa. Vappu Taipale on antanut haastattelussaan viisi vinkkiä, mitä jokainen voi tehdä jo nyt oman hyvän vanhenemisen ja mentaalisen hyvinvointinsa eteen. Nämä neuvot ovat: Liity – ihminen ei ole mitään ilman toisia ihmisiä eli sosialisoidu ja hakeudu muiden seuraan. Anna – ikääntyneellä on paljon annettavaa, jaa kokemuksesi, muistosi, tietosi, taitosi ja aikasi. Opi – ihminen oppii koko ikänsä, oppimistavat vain muuttuvat. Harrasta – tee niitä asioita, joista pidät ja jotka tuovat sinulle nautintoa ja hyvää mieltä. Naura – huumorintaju pysyy ja nauru on kokonaisvaltainen tunne, joka vaikuttaa niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Minun elämänkulkuni, minun keinoni Pienillä askelilla voi tehdä pitkällä aikavälillä isojakin matkoja. Ennakointi ja varautuminen jo paljon ennen eläkeikää takaa sen, etteivät kaikki uudet ja suuret muutokset tule yhdellä rytinällä työelämästä pois siirryttäessä – tai jopa liian myöhään, jolloin niillä ei ole enää toivottua positiivista vaikutusta. Jotta ennakointia tapahtuisi, siitä olisi hyvä puhua avoimesti. Vanhuuteen varautuminen ei aina tarkoita suoraan hoitopaikan valintaa tai hoitotahdon ja testamentin tekoa, vaan arjen pieniä tekoja ja suunnitelmallisuutta. Mutta kuka olisi tähän oikea taho muistuttamaan ja neuvomaan asiassa? Voiko tällaista opettaa jo yläkouluikäisille nuorille? Vai pitäisikö olla kaikille 30-vuotta täyttäville yleinen kurssi aiheesta? Ja uusinta sitten 55-vuotiaana? Painotetaanko omaisten, läheisten ja vertaisten osuutta asiaan ja tiedon kulkuun? Olisiko ikääntyneiden osalta esimerkiksi seniorineuvonta oikea paikka? Tai entäs jos kehitettäisiinkin tällaisen infon jakamiseen oma applikaatio – ikään kuin vanhuuteen varautumisen to do –lista, josta voisi sitten laittaa rastin ruutuun, kun koti on apuvälineillä ja turvateknologialla sisustettu, liikunnalliset harrastukset aloitettu ja rahat sijoitettuina osakkeisiin? Vanhustyön Keskusliitossa on alkanut Vanheneminen.fi –hanke, jonka päämääränä on omaehtoisen vanhuuteen varautumisen yleistyminen ja tuleminen osaksi normaalia elämänkulun suunnittelua. Hankkeessa tullaan avaamaan vuonna 2019 vanheneminen.fi-sivusto, jonne kootaan ajantasaista tietoa esimerkiksi arjen ja asumisen turvallisuudesta sekä taloudellisesta ennakoinnista. Aiheesta on kirjoitettu myös kirjoja. Anne Kauhanen-Simanaisen Valmentaudu vanhuuteen – viisaasti: opas omaehtoiseen ikääntymiseen –kirjassa (2009) käsitellään mm. itsemääräämisoikeutta, toimeentuloa, asumista, terveyttä ja toimintakykyä sekä osallistumista ja ihmissuhteita. Kirjasta ikääntyvät saavat tukea henkistä tukea erilaisiin elämäntilanteisiin ja muutoksiin sekä tietoa oikeuksistaan. Vanhenemisen taidoista kirjoittavat myös Kaija Maria sekä Lari Junkkari vuonna 2017 julkaistussa Muutakin kuin numeroita –kirjassaan. Sirpa Taskisen Hyvillä mielin eläkkeelle –kirja (2016) on opas työelämän jälkeiseen aikaan. Erja Hautalan Seniorioppaassa (2012) käydään läpi ikääntymisen tuomia muutoksia ja annetaan ohjeita oman hyvinvoinnin edistämiseksi sekä tietoa hoidoista, palveluista ja etuuksista. Kenties nämä kaikki keinot yhdessä muodostavat sopivan ratkaisun? Tietoa etsitään useista lähteistä, niin vertaisilta kuin ammattilaisilta, kirjoista ja vaikkapa sosiaalisesta mediasta. Kun tähän vielä yhdistää jokaisen ihmisen vapauden valita oma yksilöllinen tapansa ikääntyä, alkaa ratkaisu vanhenemisen haltuun otosta muotoutua kunkin kohdalla omannäköiseksi. Rahat sukanvarressa tai sijoituksissa, juuri kuten itse haluaa ja parhaaksi näkee. Kirjoittaja: Anniina Honkonen, sosionomi amk ja vanhustyön ylempiAMK) opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulu sekä projektityöntekijä Teknologialainaamo®-toiminnassa Laurea-ammattikorkeakoulu. Kuvat: Anniina Honkonen Lähteet: Hautala, Erja. 2012. Senioriopas: hyvinvointi, terveys ja palvelut ikääntyville. Aplodi: Rusko. Kauhanen-Simanainen, Anne. 2009. Valmentaudu vanhuuteen – viisaasti: opas omaehtoiseen ikääntymiseen. CIM kustannus: Helsinki. Maria, Kaija & Junkkari, Lari. 2017. Muutakin kuin numeroita: vanhenemisen taidosta. Kirjapaja: Helsinki. Taskinen, Sirpa. 2016. Hyvillä mielin eläkkeelle: opas työelämän jälkeiseen aikaan. Aula & Co: Helsinki.

Pitsipeittoja ja karamellipapereita

22.5.2019
Milja Vaipuro ja Leena Voutilainen

Tiedätkö, miksi isoäiti aina silloin tällöin unohtuu hymyillen silittelemään haalistunutta karamellipaperia vihkiraamattunsa välissä? Tiedätkö mitä ilon hetkeä se hänelle symboloi? Ymmärrätkö, miksi isoisä raivostuu joka kerta, kun hän muistaa, että auto on myyty ja häneltä on otettu ajokortti pois? Ymmärrätkö, mitä autoilu on hänelle symboloinut? Henkilökohtaisia ja kulttuurisia merkityksiä Isoäidin karamellipaperin merkitystä on mahdotonta tietää, jos siitä ei ole koskaan ollut puhetta, mutta auton voi symbolina ajatella edustavan kulttuurissamme yhteisesti jaettuja merkityksiä. Auton ja ajokortin menettämisen myötä isoisä ehkä kokee menettäneensä maskuliinisuuttaan, joka muutenkin on ikääntyessä uhattuna, sekä subjektiuttaan ja pärjäävyyttään liikkumisvapauden menettämisen myötä. Hänen kuvaansa itsestään ja asemastaan täysivaltaisena aikuisena kansalaisena on ehkä tullut särö. Voi tietysti myös olla, että auton ja ajokortin menetys symboloi hänelle jotain henkilökohtaisempaa, vaikkapa kaikkea vanhuuden mukanaan tuomaa luopumista. (Chihuri et al. 2016: 332; Ojanen 2018: 32.) Meillä jokaisella on tärkeitä esineitä ja asioita, jotka symboloivat meille jotain elämässä koettua, eivätkä ne kaikki ole meitä kannattelevia. Anopin häälahjaksi virkkaama päiväpeite on ehkä kulkenut Elsan mukana 60 vuotta kunnioituksesta puolison sukua kohtaan, mutta on aina tuonut hänen mieleensä kipeitä muistoja anopin puolelta koetuista nöyryytyksistä. Kun päiväpeite sitten levitetään sängylle muistisairaiden ryhmäkodissa, ei Elsa enää viihdykään huoneessaan. Kukaan ei ymmärrä miksi, eikä Elsa kykene enää kertomaan. Hoiva-asumisessa olisi ihanteellista, jos henkilökunta tuntisi asukkaiden elämänhistorian niin hyvin, että he kykenisivät havainnoimaan ympäristön ja esineiden yksilöllisiä merkityksiä asukkaille. Vaikka ikäihmisen hyvinvointia tukevassa symbolisessa ympäristössä on aina mukana hänen oman eletyn elämänsä tuntua, voivat merkitykset ja suhde rakkaisiin esineisiin ja asioihin muuttua, etenkin muistisairauksien edetessä. Anni on ehkä koko aikuiselämänsä kuljettanut kallista merkkilaukkua mukanaan, symbolina menestyksestään työelämässä, mutta voi tulla päivä, kun hän ei enää tiedä, mitä sillä tehdään.  Silloin tuttu laukku ei enää ilahduta ja tue hänen minäkuvaansa, vaan hämmentää. (Muistisairaudet 2015: 486; Elo – Saarnio – Isola 2011: 97.) Merkitykset talteen Meistä jokaisen kannattaa varmistaa, että saa tärkeimmät ja rakkaimmat esinesymbolinsa mukaan myös viimeiseen huoneeseensa, hoivakodissa. Sen voi tehdä vaikkapa listaamalla ne hoivatahtoonsa. Samalla voi kirjoittaa näiden esineiden tarinat auki (jos ne eivät ole jälkipolville tuttuja), jotta niiden avulla on mahdollista tukea identiteettiämme, jos ja kun se joutuu ikääntyessä uhatuksi vaikka aivotapahtuman tai muistisairauden seurauksena. Hoivatahto ei ole samalla tavalla sitova ja velvoittava kuin elämän loppuvaiheeseen liittyviä päätöksiä koskeva hoitotahto, mutta se antaa omaisille ja hoitohenkilökunnalle avaimia lukkoihimme avaamalla merkityksiämme. Moni meistä kantaa symboleja myös ihollaan. Meillä on arpia, jälkiä onnettomuuksista, raskauksista ja leikkauksista sekä nykyään yhä enemmän itse valittuja kuvia, tatuointeja. Moni ottaa tatuoinnin jonkin elämän taitekohdan muistoksi tai kunniaksi, symboliksi. Niin arpien kuin tatuointienkin tarinat ja merkitykset voisi niinikään olla hyvä kirjoittaa hoivatahtoonsa, etenkin jos ne eivät ole kenellekään muulle tuttuja, jotta muistisairaana joku voisi kertoa meille miksi meillä sellaisia on. Kirjoittajat:  Milja Vaipuro, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leena Voutilainen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Chihuri, Stanford – Mielenz, Thelma J. – DiMaggio, Charles J. – Betz, Marian E. – DiGuiseppi, Carolyn – Jones, Vanya C. – Li, Guohua 2016. Driving cessation and health outcomes in older adults. The Journal of the American Geriatrics Society. 64: 332–341. Elo, Satu – Saarnio, Reetta – Isola, Arja 2011. The physical, social and symbolic environment supporting the well-being of home-dwelling elderly people. International Journal of Circumpolar Health. 70: 1, 90-100. Saatavilla verkko-osoitteessa: <https://www.tandfonline.com/doi/pdf/10.3402/ijch.v70i1.17794>. Muistisairaudet 2015. Erkinjuntti, Timo – Remes, Anne – Rinne, Juha – Soininen, Hilkka (toim). Helsinki: Duodecim. Ojanen, Karoliina 2018. Päivätoiminta osana ikääntyneiden miesten arkea. Sosiaalityön Pro Gradu –tutkielma. Helsingin Yliopisto. Saatavilla verkko-osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/277722/Ojanen_sosiaalityo.pdf?sequence=2&isAllowed=y>. Kuvat: Pixabay ja Unsplash

Omahoitaja kulkee ryhmäkodin asukkaan vierellä

9.5.2019
Sanna Kauppi, Anna Ropponen ja Sini Saarenmaa

Historia, luonteenpiirteet, mieltymykset, tavat ja huumorin luonne ovat olennaisia asioita omannäköisen arjen rakentumisessa. Jotta ryhmäkodin asukkaan toimijuus toteutuisi, hän tarvitsee avukseen jonkun, joka tuntee hänet pintaa syvemmältä. Omahoitajuutta voidaan käyttää tukemaan yksilön odotuksista lähtevän arjen rakentumista selkeyttämällä ja yhtenäistämällä omahoitajuuden toimintamallia. Käypä hoito -suosituksissa muistisairaan hoidossa merkittävänä tavoitteena on elämänlaadun turvaaminen sairauden kaikissa vaiheissa. Hoitoon kuuluu elämäntavan ja taustan vaaliminen, arvokkuuden ja sosiaalisen verkoston ylläpitäminen ja autonomian turvaaminen. Loppuvaiheessa olevan muistisairauden ympärivuorokautinen hoito vaatii paljon erityisosaamista ja resursseja. (Muistipotilaan hoidon kokonaisuus 2017.) Tämä tarkoittaa ryhmäkotiympäristössä sitä, että palkataan tarvittava määrä hoitohenkilökuntaa, jolla on riittävästi osaamista ja kiinnostusta tukea muistisairaan vanhuksen mielekästä arkea monipuolisin keinoin. Laadukkaan hoitotyön taustalla on vahva johdon tuki ja luovuuden mahdollistama ilmapiiri. Toimintamallien on joustettava asukkaiden tilanteiden mukaan ja hoitajan tilannetajuun sekä harkintakykyyn on voitava luottaa. Omahoitajaroolin syventäminen Omahoitajan tehtäviä tulisi syventää osaksi ihmisarvojen mukaista toimintakulttuuria. Hoidollisiin tarpeisiin perehtymisen lisäksi omahoitajan tärkeä tehtävä on selvittää, miten oman asukkaan mielekäs ja oman näköinen elämä mahdollistuu juuri tässä ympäristössä käytettävissä olevilla resursseilla. Hoitohistorian lisäksi tulee siis selvittää asukkaan elämänhistoria. Tähän on tärkeää varata riittävästi aikaa. Taustatyöhön panostettu työaika palkitaan moneen kertaan, kun arkiset toimet sujuvat jouhevammin ja mieliala on levollinen. Elämänhistoriaa voidaan hyödyntää asukkaan omannäköisen arjen, osallisuuden ja yhteisöllisyyden tukemiseen. Innovatiivinen mentaliteetti mahdollistaa asukkaan toiveiden ja tarpeiden toteutumisen. Jokaisella ikäihmisellä on oikeus ylläpitää omaa identiteettiä ja elämäntapaansa tarkoituksenmukaisen ympäristövuorovaikutuksen kanssa. (Pikkarainen 2007: 53.) Muun muassa Hoivakoteja kuntoon laittanut Taina Semi kuvailee, että omahoitaja tuntee vanhuksen salaisuudet. Hän on ”päämiehensä” elämän merkityksellisten asioiden tutkija. Omahoitaja varmistaa tuen antamisen asukkaalle ja huolehtii hoivan ja elämän jatkuvuudesta. Sairauden takaa opetellaan tunteman ihminen, sillä meillä on kaikilla tarina kerrottavana. (Semi 2014.) Aktiivinen tutuiksi tuleminen asukaskansion avulla Ryhmäkodissa työskentelee kolmessa vuorossa useita eri hoitajia, jolloin asukkaat ja hoitajat jäävät helposti toisilleen vieraiksi. Asukaskansiosta hoitaja voi lukea hänelle uudesta asukkaasta taustatietoa ja hyödyntää sitä vointia arvioidessa, päivittäisiä toimia tehdessä ja seurustellessa. Asukkaan esittely, elämänhistoria, toiveet ja tarpeet ovat keskiössä. Elämänhistorian tunteminen tukee laadukasta hoitoa ja aitoa kohtaamista sekä tarjoaa konkreettisia keinoja oman näköisen arjen tukemiseen ja yksilöllisyyden huomioimiseen. Omahoitaja tekee yhdessä asukkaan ja läheisen kanssa kansioon kuvauksen asukkaasta ja hänen toiveistaan, elämänhistoriastaan ja täydentävät sitä ajan kuluessa kertomuksin ja valokuvin. Asukas osallistuu kansion tekemiseen oman voinnin, halun ja toimintakyvyn puitteissa: asukas voi osallistua aktiivisena toimijana tai olla vain läsnä ja seurata. Omahoitaja suunnittelee tulevaa ja nostaa esiin mahdollisuuksia kokemuksellisuuteen “tavallista arkea” rikastuttamaan. Esim. terapiakoiran saaminen ryhmäkotiin, kesäinen retki rantaan ja varpaiden uittaminen järvessä tai reissu teatteriin herättelevät muistoja ja laajentavat elinpiiriä. Asukkaalle tärkeitten asioiden ja tekemisten toteutuminen ilmentävät psyykkistä ja sosiaalista toimintaympäristöä. Omaisia rohkaistaan toimintaan mukaan. Omahoitajan tärkeä tehtävä on luoda keinoja yhdessä asukkaan kanssa osallisuuden ja yhteisöllisyyden toteutumiseksi. Mielekkään arjen kuvaus sekä keinot sen mahdollistamiseksi asettavat myös tavoitteita tulevaisuudelle. Aikajana elämäntapahtumista sekä sukupuun kokoaminen auttavat hahmottamaan henkilön taustaa sekä toimivat muistelun tukena. Kansiossa voi olla koottuna asukkaalle mieluisia pelejä, tehtäviä, jumppia ym., joita voidaan asukkaan kanssa yhdessä toteuttaa. Muistelu tuo asukkaalle turvaa. Se on voimavara, jota kannattaa hyödyntää hoitotyössä. Muistelu toimii yhdistävänä tekijänä hoitokodin ja kodin välillä tuoden hoitokotiin kodin tuntua. (Klemola 2006: 107.) Esimiehen tuki ja työyhteisön toimintakulttuuri Esimiestyö, innovatiivisuus, rajoja ylittävä toiminta ja ratkaisukeskeisyys osana omahoitajuuden kehittämistä mahdollistavat asukkaiden mielekkään arjen sekä psyykkisen ja sosiaalisen toimintaympäristön tukemisen. Asukkaan toiveet voivat joskus vaikuttaa ensisilmäyksellä mahdottomilta toteuttaa, mutta innovatiivisella ja luovalla ajattelutavalla voidaan ratkaista haastavalta vaikuttavia asioita. Esimiehet ovat avainasemassa työyhteisön kulttuurin muutoksessa (Klemola 2006: 111). Jotta omahoitajuuden toimintakulttuuri voi kehittyä, tarvitaan esimieheltä vahvaa tukea. Omahoitajuuden toteutumisen laadun ja tasapuolisuuden varmistaminen on asukkaiden kannalta olennaista. Jos omahoitajuuden toteuttamisessa on haasteita, on tärkeää keskustella tilanteesta ja ratkoa pulmia yhdessä. Esimiehen tulee myös kannustaa työntekijää antamaan aikaa omaan asukkaaseen tutustumiseen ja ajan tasalla pysymiseen. Hoitajilla pitää siis olla aikaa toteuttaa tätä arvokasta omahoitajuuden tehtävää työajan puitteissa. Ihmisläheisemmän omahoitajuuden toimintakulttuurin juurruttamisena ja runkona toimii säännölliset palaverit, joissa käsitellään asukkaiden ajankohtaisia asioita. Omahoitajatapaamisella voidaan jakaa omia vinkkejä tai keinoja asukkaiden elämänlaadun parantamiseen. Tapaaminen pidetään hoitajien, virikeohjaajien ja esimiehen kesken, jolloin tapaaminen mahdollistaa moniammatillisen tiimin yhteistyön sekä luottamukselliset keskustelut. Asukkaiden kanssa järjestetään yhteisöpalaveri, mikä tukee koko ryhmäkodin osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Yhteisöpalaverissa asukas saa yhdessä omahoitajan kanssa esitellä itsensä hänelle sopivalla ja turvallisella tavalla sekä kertoa mitä hänelle kuuluu. Yhteisöpalaveri tukee asukkaiden tutustumista toisiinsa ja heille mahdollistuu kokemus yhdessäolosta ja yhdessä toimimisesta. Osallisuuden tunteen kannalta on tärkeä pystyä luomaan suhteita niin palvelutalon ihmisiin kuin kyetä säilyttämään suhteita myös ihmisiin palvelutalon ulkopuolella (Pirhonen 2017: 82). Yhteisöpalaveri edistää ryhmätoiminnan suunnittelemista, koska asukkaat voivat heti kertoa mielenkiintonsa jotakin toimintaa kohtaan. Yhteisöpalavereihin osallistuu asukkaat, hoitajat ja esimies. Esimiehelle yhteisöpalaveri on hyvä mahdollisuus seurata omahoitajuuden toteutumista ja pysyä kartalla yksikön asukkaiden kuulumisista. Seuranta toteutuu esimiehen puolelta hyvässä hengessä työntekijöitä kannustaen. Omahoitajuus on hedelmällisimmillään rajoja ylittävää innovatiivista toimintaa, jossa asukkaan toiveet ja tarpeet ovat keskiössä. Inhimilliset tekijät – asukkaan, hoitajan ja esimiehen – on nostettava kehittämistyön lähtökohdaksi. Kirjoittajat: Sanna Kauppi, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Anna Ropponen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Sini Saarenmaa, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu   Lähteet: Elo, Satu 2009. Hyvinvointia tukeva ympäristö. Teoksessa: Voutilainen, Päivi - Tiikkainen Pirjo (toim.) 2009. Gerontologinen hoitotyö. Helsinki: WSOY oppimateriaalit Oy. Klemola, Annukka. 2006. Omasta kodista hoitokotiin. Väitöskirja. Kuopion yliopisto. Viitattu 30.3.2019. Saatavilla internetissä: <http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_951-27-0508-7/urn_isbn_951-27-0508-7.pdf >. Muistipotilaan hoidon kokonaisuus. Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2017. Viitattu 12.03.2019. Saatavilla internetissä: <http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50044#s25>. Pikkarainen, Aila. 2007. Ympäristö. Teoksessa: Lyyra, Tiina-Maria - Pikkarainen, Aila - Tiikkainen, Pirjo (toim.) 2007. Vanheneminen ja terveys. Helsinki: Edita. Pirhonen Jari. 2017. Good Human Life in Assisted Living for Older People. What the residents are able to do and be. Luettu 15.3.2019. Saatavilla internetissä: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/101042/978-952-03-0416-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y >. Semi, Taina 2014. Näkökulma: Omahoitaja tuntee vanhuksen salaisuudet. Viitattu 13.3.2019. Saatavilla internetissä: <https://yle.fi/uutiset/3-7685751>.

Yhteistoiminnallisuutta voidaan hyödyntää muistisairaan kuntoutumista edistävän hoitotyön osaamisen kehittämisessä

15.4.2019
Satu Spets

Muistisairauksien hoito ja kuntoutus ovat hyvin ajankohtaisia aiheita ja koskettavat läheisesti yhä useampaa ihmistä tai perhettä.  Muistisairaat ihmiset asuvat kotona pitkään sairauden etenemisestä huolimatta. Kodin tuttuus ja sen tarjoama turva tukevat elämänlaatua. Vanhustenpalveluiden keskittyessä asiakkaiden omaan kotiin puhutaan kotihoidosta ja sen tarjoamista palveluista ja hoivan laadusta. Kotihoidon hoitotyön ammatillisen osaamisen lisääminen muistisairaan asiakkaan kuntoutuksessa ja hoivassa on keskeinen muistisairaan asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyisyyttä tukeva tekijä. Ikääntyneiden kotihoito on jatkuvan tarkastelun ja kehityksen kohteena. Asiakkaan yksilöllinen kuntoutus ja hoiva on tärkeää nostaa keskusteluun samanaikaisesti. Muistisairaan asiakkaan hoitoa- ja kuntoutusta kotihoidossa yhdessä asiakkaan ja hänen perheensä kanssa toteuttavat siellä työskentelevät hoitotyöntekijät. Ikääntyneiden palveluita koskevassa laatusuosituksessa (2017) nostetaan esille kuntoutumista edistävä hoitotyö ja kotihoidon henkilöstön koulutus ja osaamisen kehittäminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen teettämän selvityksen mukaan kuntoutusta edistävän toimintatavan osaaminen on pääosin hyvää kotihoidon yksiköissä.  Tuloksen viittasivat kuitenkin siihen, että kotihoidon henkilöstön pitäisi nykyistä paremmin tunnistaa asiakkaiden kuntoutumisen mahdollisuudet. Henkilöstön osaamista olisi vahvistettava kuntoutussuunnitelmien tekemisessä ja kuntoutuksen tavoitteiden seurannassa sekä asiakkaan osallisuutta koko prosessissa tulisi lisätä. (Kehusmaa, Kaaren & Luoma 2017.) Vanhustyön ylempään AMK -tutkintoon kuuluvan tutkimuksellisen kehittämistyöni tavoitteena oli selvittää Helsingin itäisen kotihoidon hoitajien näkemyksiä muistisairaan kuntoutumista edistävästä hoitotyöstä sekä toteuttaa kehittämistyötä Helsingin kaupungin kotihoidossa hoitajien osaamisen lisäämiseksi. Kehittämistyötä organisoitiin moniammatillisessa kehittämistyöryhmässä, jossa suunniteltiin ammatillista osaamista lisäävät työpajat. Kehittämistyön pohjana toimivat teemahaastatteluin kerätty aineisto. Muistisairaan asiakkaan kuntoutumista edistävä hoitotyö Kuntoutumista edistävässä hoitotyössä tuetaan muistisairaan asiakkaan itsenäistä selviytymistä. Hoitotyö perustuu terveyslähtöisyyteen ja asiakkaan omaan näkemykseen kuntoutumisen tavoitteista. Hoitotyön edellytyksenä tulee olla asiakkaan sitoutuminen yhteisesti asetettuihin tavoitteisiin ja hoitajan sitoutuminen kuntoutumista edistävään työotteeseen ja päätöksentekoon. Hoitajan työtavassa korostetaan hoitajan omien asenteiden tunnistamista, vahvistetaan ammatillista tietopohjaa ja taitoa toimia yhdessä asiakkaan kanssa.   Ammatillisen taidon kehittymiseksi tarvitaan tietoa sairaudesta sekä muistisairaan asiakkaan kokemusmaailmasta. Yhdessä nämä tekijät mahdollistavat hoitajan omien asenteiden tarkkailun ja toiminnan kyseenalaistamisen. (Routasalo & Lauri 2001). Kotihoidon työntekijöiden kuntoutumista edistävää hoitotyön osaamista tulee lisätä enemmän muistisairaan osallisuutta lisäävään suuntaan. Hoitotyöntekijöiden osaamista kehittämällä tavoitellaan asiakkaan parempaa voimavarojen hyödyntämistä.  Näin tuetaan muistisairaan elämänhallintaa sekä selviytymistä arjessa. (Laatusuositus 2017: 35.) Kuntoutuminen perustuu vuorovaikutukseen ja yksilöllisiin arjesta nouseviin tavoitteisiin Muistisairaan asiakkaan hoitotyössä kohtaamisen ja vuorovaikutuksen tunnistetaan olevan edellytyksiä kuntoutumista edistävälle hoitotyölle kotihoidossa.  Onnistunut ja positiivinen vuorovaikutus mahdollistavat luottamuksellisen suhteen asiakkaan ja hoitajan välille. Nämä yhdessä tukevat asiakkaan osallisuuden ja autonomian toteutumista kaikissa yhteistyön vaiheissa. Muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen potentiaalin tunnistaminen voi olla haastavaa.  Kotihoidossa muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen tavoitteet kirjataan hoito- ja palvelusuunnitelmaan.  Muistisairaan kuntoutujan hoito- ja palvelusuunnitelma tulisi nähdä nykyistä enemmän myös elämän ja arjen suunnitteluna. Tällöin se olisi eräänlainen elämäntapasuunnitelma, johon kirjataan asiakkaan tavoitteet toimintakyvyn säilyttämiseksi. Suunnitelmaa tehtäessä voitaisiin hyödyntää nykyistä enemmän asiakkaan elämänhistoriaa ja sieltä nousevia mielekkäitä asioita. Ryhmätoimintojen lisäksi tavoitteet voisivat olla erilaisia arjen askareita ja osallistumista hoitotoimenpiteisiin. (Rautsiala 2004: 95–97.) Hoitotyön ja hoitajien osaamisen kehittämiseen tarvitaan uusia tuulia Kehittämistyössä tuli vahvasti ilmi, että hoitotyöntekijät toivovat lisää tietoa ja koulutusta muistisairauksista ja etenkin käytösoireisen muistisairaan asiakkaan kanssa toimimisesta. Pahimmillaan hoitajan käyttämä toimintapa voi jopa pahentaa muistisairaan käytösoireita tai vastaavasti lievittää niitä (Pietilä ym. 2010: 262).  Kehittämistyössä tuli ilmi, että hoitajan ammatillinen osaaminen ja kokemus tukevat merkittävästi muistisairaan asiakkaan hoitotyössä vuorovaikutus- ja hoitotilanteen sujumista. Kehittämistyön tulokset osoittivat, että kotihoidon hoitotyön ja hoitajien osaamisen lisäämiseksi kaivataan enemmän yhteistoiminnallisia moniammatillisuutta ja organisaation omaa asiantuntijuutta hyödyntävää koulutusta. Hoitajien pitkä työkokemus nähdään voimavarana, jota haluttaisiin hyödyntää nykyistä paremmin tiimien sisällä sekä niiden välillä.  Osaamisen vaihtumisen tulisi olla enemmän tavoitteellista arjessa tapahtuvaa työyhteisön vuorovaikutusta. Perinteistä yksilökohtaista koulutusta ei nähty niinkään hyvänä. Parasta henkilöstön kehittämistä olisi, kun osaaminen ja arkityön tekeminen yhdistetään toiminnalliseksi kokonaisuudeksi (Duffa ym. 2017: 19). Kehittämistyössä toteutetut yhteistoiminnalliset työpajat mahdollistivat hoitotyöntekijöille keskeisten teemojen työstämisen liittyen muistisairaan asiakkaan kuntoutumista edistävään hoitotyöhön.  Työpajoissa suunnittelussa ja toteutuksessa hyödynnettiin kehittämistyöryhmässä olevaa asiantuntemusta ja moniammatillista verkostoa. Moniammatillinen ja kotihoidon olemassa olevaa asiantuntemusta sekä työkemusta hyödyntävä kehittämistyöskentely on ketterää eikä vaadi suurta panostusta. Kotihoidossa kehittämistyötä ja yhteisiä asiakassuunnitelmia voitaisiin tehdä nykyistä enemmän kehittämistyössä käytettyä moniammatillista työpajamallia soveltaen.  Samalla toiminta lisää osallistujien ymmärrystä eri ammattiryhmien asiantuntijuuksista muistisairaan asiakkaan hoidossa ja kuntoutuksessa lisäten näin tulevaisuuden yhteistyömahdollisuuksia. Kirjoitus perustuu Satu Spetsin tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Muistisairaan asiakkaan kuntoutumista edistävä hoitotyö: Osaamisen kehittämistä Helsingin kotihoidossa” Metropolia ammattikorkeakoulu 2019. Kirjoittaja: Satu Spets, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK -tutkinto Lähteet: Dufva, Mikko, Halonen, Minna, Kari, Mika, Koivisto, Tapio, Koivisto, Raija & Myllyoja, Jouko 2017. Kohti jaettua ymmärrystä työn tulevaisuudesta. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 33/2017. Kehusmaa, Sari, Erhola, Kaaren, Luoma, Minna-Liisa 2017. Kotihoidon henkilöstön kuntoutusosaamista vahvistettava. Tutkimuksesta tiivisti 20. Helsinki. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Laatusuositus 2017. Hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017- 2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017: 6. Helsinki. Kuntaliitto. Pietilä, Minna, Heimonen, Sirkkaliisa, Eloniemi-Sulkava, Ulla Savikko, Niina, Köykkä, Terhi, Sillanpää-Nisula, Heli, Frosti, Sonja & Saarenheimo, Marja 2010. Kohtaamisia vai ohituksia – Muistisairaiden ihmisten toiseus pitkäaikaisessa hoidossa. Gerontologia, 3. 261–264 Rautsiala, Tarja 2004. Tavoitteellinen kuntoutus osana hoito- ja palvelusuunnitelmaa. Teoksessa Heimonen, Sirkkaliisa & Voutilainen, Päivi (toim.): Dementoituvan ihmisen kuntoutuksen lupaus. 2. painos. Helsinki. Routasalo, Pirkko & Lauri, Sirkka 2001. Iäkkään henkilön kuntoututumista edistävä hoitotyön malli. Gerontologia. 3,

Tietoa, tukea ja iloa − avoin muistiryhmä tuo elämää arkeen

17.1.2019
Tuija Epäilys

Muistidiagnoosin jälkeen aukeaa aivan uudenlainen elämäntilanne sairastuneelle ja koko perheelle. Asian kanssa ei kannata jää yksin murehtimaan, vaan tietoa, tukea ja apua on saatavilla. On tärkeää jatkaa omaa tuttua elämää ja huomata, ettei elämä lopu muistidiagnoosiin. Helsingin palvelukeskuksissa toimiva avoin muistiryhmä tarjoaa arjen tukipinnan muistisairaalle ihmiselle ja hänen omaiselleen. Muistisairauden alkuvaiheessa ihmisellä on yleensä paljon toimintakykyä ja arjen askareet sujuvat itsenäisesti. Vähitellen avun tarve saattaa lisääntyä, jolloin on oltava keinoja vastata muistisairaan ihmisen tarpeisiin. Kansallisessa muistiohjelmassa huomioidaan muistisairaille ihmisille ja heidän läheisilleen hyvän elämänlaadun varmistaminen oikea-aikaisella ja riittävällä kuntoutuksella, hoidolla, tukimuodoilla ja palveluilla (Kansallinen muistiohjelma 2012–2020: 7). Palvelujen kehittämisessä tulisi enemmän kuulla muistisairaiden omia näkemyksiä. Yleensä haastatellaan muistisairaiden sijaan omaisia tai työntekijöitä. Tämä kirjoitus perustuu vanhustyö ylemmän AMK -tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa kehitettiin avoimen muistiryhmän toimintamalli vastaamaan muistiasiakkaiden toiveita ja tarpeita. Mallissa kuvataan toiminnan keskeiset asiat ja se, mitä toiminta toteutuakseen vaatii organisaatiolta ja ryhmänohjaajilta ja millä tavoin toiminta vastaa asiakastarpeeseen. Tämä antaa suuntaa muistiasiakkaiden näkemyksistä siitä, mitä he avoimen muistiryhmän toiminnalta toivovat. Yhteiskehittelyyn osallistui kuusi palvelukeskusta, joissa toimii avoin muistiryhmä.   Muistiasiakkaiden oma ääni kuuluviin Avoimen muistiryhmän toiminnan perustana on ymmärrys muistisairaan ihmisen elämäntilanteesta, kokemusmaailmasta ja siitä, mitä hän tarvitsee. Tom Kitwood (1997) on tutkinut muistityötä, ja hän käyttää käsitettä person-centred care eli ihmiseen keskittynyt hoiva, jossa nähdään ensisijaisesti ihminen eikä sairaus. Nykyään puhutaan ihmislähtöisestä muistityöstä, jossa muistisairaan ihmisyys tunnustetaan ja sitä tuetaan sairauden kaikissa vaiheissa. Kitwood (1997) painottaa muistisairaan ihmisen tasavertaisuutta toisten ihmisten kanssa ja hänen oikeuttaan olla hyväksytty ja ymmärretty henkilö, jolla on hyvinvointi, arvo ja tarpeet, kuten jokaisella ihmisellä. (Kitwood 1997: 8.) Muistisairaus voi aiheuttaa monenlaisia tunteita ja herättää pelkoa tulevaisuuden suhteen. Sirkkaliisa Heimosen (2005) tutkimuksen mukaan muistisairaalle ja hänen omaiselleen tulee tarjota mahdollisuus tunteiden ja ajatusten käsittelyyn. Riittävän tuen ja tiedon lisäksi tulee huomioida psyykkisen tuen saaminen. (Heimonen 2005: 111.) Tutkimuksellisessa kehittämistyössä muistiasiakkaiden ääni tulee esille. He kertoivat avoimesti kokemuksistaan muistisairaudesta arjessa ja avoimen muistiryhmän toimintaan liittyen. Muistiasiakkaat eivät kaipaa sääliä eivätkä voivottelua, vaan aikuismaista kohtelua. Virkolan (2014) väitös vahvistaa, että sairauden alkuvaiheessa muistisairaat ihmiset pystyvät kertomaan kokemuksistaan ja elämästään. He eivät halua tulla nähdyiksi kyvyttöminä ja sairaina. (Virkola 2014: 267, 271.) Tämä näkökulma tulee huomioida kaikessa toiminnassa. Eri riitä, että avoimen muistiryhmän ohjaajat ovat muistisairauksiin ja muistisairaan kohtaamiseen kouluttautuneita ammattilaisia, vaan heillä tulee olla aitoa ymmärrystä muistisairaan elämää ja maailmaa kohtaan.   Vertaistukea, ohjausta ja hyvää mieltä Avoimesta muistiryhmästä saadaan tietoa eri kanavien kautta. Muistisairauden myötä ihminen saattaa helposti eristäytyä kotiin. On tärkeää, että ryhmään hakeudutaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ryhmän tarkoituksena on tarjota muistisairauden alkuvaiheessa oleville ihmisille osallistumisen mahdollisuus toimintaan ja saman tyyppisessä elämäntilanteessa olevien ihmisten tapaamiseen. Ryhmässä voi huomata, ettei ole yksin muistisairauden kanssa. Kehittämistyön tulokset osoittivat, että vertaisten kohtaaminen, kokemusten jakaminen ja ymmärryksen saaminen koettiin voimaannuttavaksi. Tämä toi yhteenkuuluvuuden tunnetta toisten kanssa. Kokemusten mukaan avoin muistiryhmä antaa monipuolisesti tietoa ja tukea arkeen. Ryhmä on myös vahvistanut ajatusta puhua omista asioista, ja lisääntynyt tietoisuus muistisairaudesta on auttanut hyväksymään itsensä. Ryhmänohjaajat kulkevat muistiasiakkaan ja hänen omaisensa rinnalla. Heillä on mahdollisuus henkilökohtaisiin tapaamisiin ohjaajan kanssa sekä mahdollisuus saada palveluohjausta ja -neuvontaa ja keskustella niistä asioista, jotka ovat mielen päällä. Tulokset kertovat, että keskustelut antavat psyykkistä tukea, tietoa ja turvaa. Jos avoin muistiryhmä ei enää vastaa muistiasiakkaan tarpeisiin, hänet ohjataan esimerkiksi palvelukeskuksen tuetumpaan toimintaan tai hakemaan päivätoimintaa. Tulosten mukaan ohjaajilla on suuri merkitys ryhmän ilmapiiriin. Ohjaajalta vaaditaan muistiosaamisen lisäksi vuorovaikutus- ja kohtaamisentaitoja sekä heittäytymiskykyä toimia muuttuvien tilanteiden mukaan. Lämminhenkinen vastaanotto saa muistiasiakkaan tulemaan ryhmään jatkossakin. Toiminnassa on oleellista huomioida yhdenvertaisesti kaikkia ja mahdollistaa tasavertainen osallistuminen. Toiminnan sisältöön vaikuttaminen lisää muistiasiakkaiden osallisuutta. Positiivinen, salliva ja hyväksyvä ilmapiiri tuo hyvää mieltä. Huumori on yksi ryhmän kantava voima.   Matalan kynnyksen toimintaa Avointa muistiryhmää voi luonnehtia tukiryhmäksi palvelukeskuksissa toimiville muistiasiakkaille. Avoin muistiryhmä on asiakaslähtöinen matalan kynnyksen toiminnan konsepti. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua, vaan mukaan voi tulla heti, kun on saanut tiedon ryhmästä. Tuloksissa ilmeni, että puoliso on vahva tuki arjessa. Puolisot kannustavat osallistumaan toimintaan. Yksin asuvat muistiasiakkaat voivat tarvita erityistä tukea ja motivointia ryhmään tulemiseen. Tämä vaatii saumatonta yhteistä työtä eri muistityötä tekevien toimijoiden välillä. Muistiystävällisyys koko palvelukeskuksen toiminnassa tukee avoimen muistiryhmän toimintaa. Avoimessa muistiryhmässä saa olla oma itsensä ja tulla juuri sellaisena kuin on. Ryhmä voi olla viikon ainut valopilkku ja kohokohta, jota odotetaan kovasti. Keväällä 2019 toiminta leviää jo kahdeksanteen palvelukeskukseen. Toiminnalle on selkeä tarve ja kehittämistyötä kannattaa jatkaa. Avoin muistiryhmä on toiminnan kokonaisuus ensikohtaamisesta siihen asti, kunnes muistiasiakas siirtyy muuhun toimintaan. Tärkeintä on, ettei muistiasiakasta ja omaista jätetä yksin. Kirjoittaja: Tuija Epäilys, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK -tutkinto Lähteet: Epäilys, Tuija 2018. Avoin muistiryhmä palvelukeskuksessa -toimintamallin yhteiskehittely. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Vanhustyön ylempi AMK-tutkinto-ohjelma, tutkimuksellinen kehittämistyö. Heimonen, Sirkkaliisa 2005. Työikäisenä Alzheimerin tautiin sairastuneiden ja heidän puolisoidensa kokemukset sairauden alkuvaiheessa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 263. Jyväskylän yliopisto. Kansallinen muistiohjelma 2012–2020. Tavoitteena muistiystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysviraston raportteja ja muistioita 2012:10. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/72532/URN%3aNBN%3afi-fe201504226359.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 15.3.2018. Kitwood, Tom 1997. Dementia reconsidered. The people comes first. United Kingdom: Open university Press. Virkola, Elisa 2014. Toimijuutta, refleksiivisyyttä ja neuvotteluja – muistisairaus yksinasuvan naisen arjessa. Jyväskylän yliopisto.

Kuuntele, kun kosketan

11.12.2018
Sanna Järvinen ja Kirsi Teikari

Kosketusta harvoin nähdään varsinaisena keskustelumenetelmänä, mutta entä, kun kosketus on ainoa väylä viestimiseen? Monille oman tilan alue ympärillä on suuri, mutta elämässä voi tulla tilanne, jolloin toisen tilaan on astuttava. Koskettamalla tulet ehkä huomaamattasi viestineeksi yllättävän paljon asioita. Lähtökohtaisesti toisen ihmisen kunnioittava koskettaminen kertoo hyväksymisestä ja luo turvallisuuden tunnetta. Eikä sovi unohtaa, että kosketuksella on ohittamaton merkitys elämän alku- ja loppupäässä. Sinä tunnistit ensimmäisen hoivaajasi hänen kosketuksestaan, ja kosketus tavoittaa aistimme pisimpään elämän viime metreillä. Kosketuksella kartoitit ääriviivani Vauvalle äidiltä saatu kosketus tuottaa turvallisuuden tunnetta, sekä on väylä rentoutumiseen ja rauhoittumiseen. Kosketuksella on vauvalle myös opettava merkitys; äidin kosketuksen kautta meistä jokainen oppii, missä omat varpaat ovat ja mihin sormenpäät päättyvät. Miksi siis vähättelisimme kosketuksen merkitystä? Elina Jäntti kehottaa artikkelissaan Muistatko halata mummoasi? Lyhytaikainenkin kosketus voi parantaa ikäihmisen hyvinvointia rohkeasti kokeilemaan koskettamista ja havainnoimaan kuinka vastaanottaja reagoi kosketukseen. Jäntin artikkelissa pohditaan kosketuksen myönteistä vaikutusta ikäihmisiin. Koskettaminen voidaan nähdä terapeuttisena hoitomenetelmänä, mutta myös vuorovaikutuksena, eräänlaisena keskusteluna iäkkään kanssa. Muistisairauksien etenemisessä on tyypillistä, että opitut taidot menetetään, ja etenkin kielellisissä taidoissa lopulta korostuvat ne varhaisimmat “äidinkielet”, joista kosketus tosiaan on se ensimmäisin. Tiesitkö, että sinullakin on parantava taito? Kosketus lohduttaa, helpottaa kipuja ja sitä kautta vaikuttaa hyvinvointiin. Tiedämme tänä päivänä kosketuksen lisäävän oksitosiinin eli ns. mielihyvähormonin tuotantoa kehossa. Ikäihmisten kanssa työskennellessä kosketus voi siis osoittautua tärkeäksi osaksi hoivaa. Mikä meitä estää käyttämästä kosketusta kohdatessamme ikäihmisen? Taina Kinnunen on tehnyt tutkimustyötä kosketuksesta hoitotyössä, ja aiheesta julkaistaan vuonna 2019 teos Ammatillinen kosketus. Onko kulttuurilla ja historialla merkitystä? Kulttuurien, sukupuolten ja sukupolvien välisiä eroja löytyy. Teoksessaan Vahvat yksin, heikot sylityksin Taina Kinnunen (2013) nostaa esiin sotavuodet ja niiden vaikutukset tämän päivän ikäihmisiin. Halauksille ja syleilyille ei tuolloin ollut aikaa. Vanhempi ikäpolvi ja erityisesti miehet seksuaalistavat kosketuksen merkityksen, sillä arkiselle ja pyyteettömälle läheisyydelle ei ollut aikaa. Siellä missä kosketus ja läheisyys ovat läsnä lapsuudesta asti, ihmiset voivat paremmin. Kosketus vanhustyössä Se mikä on soveliasta kosketusta ja mikä ei, riippuu kuitenkin yksilöstä itsestään. Kaikilla meillä on tarve tulla kosketetuksi. Henkilökohtaisilla kokemuksilla, sairauksilla ja toiminnanvajauksilla on merkitystä, kuinka toivomme itseämme kosketettavan. Hoitotyön ammattilaisen oma historia ja kokemukset vaikuttava rohkeuteen ja tapaan käyttää kosketusta hoitotyössä. (Kinnunen 2013). Kosketusta vaille jäävät ikäihmiset kärsivät tutkitusti enemmän masennuksesta ja ahdistuksesta. Väheksymmekö me koskettamisen merkitystä? Jo opitun valossa koskettamisella saadaan paljon hyvää aikaa, mitä vielä voisimmekaan oppia siitä? Kosketuksen voimaan perustuvia hoitomuotoja löytyy shiatsusta, Suomessa kehitettyyn Brain Relief -terapiaan. Toisen ihmisen koskettaminen on sisäsyntyinen toimintamalli meissä jokaisessa, jota tulisi harjoittaa ja viedä myös ammattikäyttöön. Tällaisia yksinkertaisia ja maanläheisiä toimintamalleja kaivataan etenkin vanhustyössä. Niiden kehittäminen vaatii vain hieman rohkeutta ja hieman enemmän herkkyyttä. Kirjoittajat: Sanna Järvinen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirsi Teikari, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Brain Relief n.d. Ensiapu stressaantuneille aivoille. Saatavana osoitteessa: <https://brainrelief.fi/>. Luettu 10.10.2018. Jäntti, Elina 2017. Muistatko halata mummoasi? — Lyhytaikainenkin kosketus voi parantaa ikäihmisen hyvinvointia. Saatavana osoitteessa: <https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/d6575c03-7ca1-417d-8c6d-e30b8aa918f2>. Luettu 27.10.2018 Kinnunen, Taina 2013. Vahvat yksin, heikot sylityksin. Otteita suomalaisesta kosketuskulttuurista. Hel-sinki: Kirjapaja. Kinnunen, Taina 2018. ”Ammatillinen kosketus” -kirja tulossa. Saatavana osoitteessa: <http://tainakinnunen.fi/ammatillinen-kosketus-kirja-tulossa/>. Luettu 10.10.2018.