Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä Tilaa RSS-syöte

Kenen koti?
16.11.2018
Tarja Konkola ja Minna Stenberg

Huomioidaanko iäkkäiden kotikokemus ja omaehtoisuus asumisessa? Usein sen huomiointi unohtuu. Suostuisimmeko itse siihen, että ulkopuolinen järjestelisi kotimme tai että joku tulisi kotiini ilmoittamatta aikaa? Voimmeko ammattilaisina tukea iäkkään kotikokemusta? ”Pärjäsin itsenäisesti kotona, kunnes kerran kompastuin ja mursin lonkkani. Onneksi avukseni sain kotihoidon. Nämä ystävälliset, mutta kiireisen oloiset auttajat järjestelivät piirongin päälle hoitotarvikkeitaan, turvallisuuden vuoksi rullasivat matot pois ja sängyn vierelle ilmestyi portatiivi. Arjenrytmini hallinta vaikeutui, koska nämä sinisissä muovitossuissa tassuttelevat auttajat, tulevat juuri silloin, kun lempiohjelma tulee TV:stä tai ilta tee on kupissa. Omia tekemisiä on vaikeaa ajoittaa, kun ovesta voi koska tahansa astua hoitaja sisään.” Edellä kuvaamamme tilanne voisi olla todellinen monen kotihoidon asiakkaaksi tulevan iäkkään kohdalla.  Mennessämme työskentelemään iäkkään kotiin, on se hoitajalle työpaikka ja iäkkäälle koti. Tämä asetelma vaatii hienotunteisuutta sekä taitoja ja toimintatapoja, jotka vaalivat asukkaan yksityisyyttä ja kodin tuntua. Laatusuosituksessa hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019 on luettavissa pyrkimys yhdessä tekemisestä niin, että kaikessa kehittämisessä ja päätöksenteossa kuuluu iäkkäiden ääni. Iäkkäälle elämänlaatu ei ole pelkästään hoidon ja huolenpidon tarpeen arviointia ja siihen vastaamista. Tavoite on hyvän elämänlaadun, itsemääräämisoikeuden ja toimivan arjen turvaaminen. Näihin tavoitteisiin sitoudumme, kun viemme ammattilaisina apumme ikääntyneelle kotiin. Kun työskentelemme iäkkään kotona, tulee pohtia, kenen ehdoilla annamme tarvittavan avun ja tuen. Tuemmeko iäkästä säilyttämään omaa elämäntapaansa ja kunnioitamme hänen kotiaan. Vai kenties lähestymmekö tukea tarvitsevaa ikääntynyttä ns. palvelu edellä?  Jyräämmekö hoidolla, asettamillamme aikatauluilla ja kotiin viemällämme avulla iäkkään kodin tunnun ja hallinnan?   Mikä tekee kodin? Sulevi Riukulehdon ja Katja Rinne-Kosken toteuttama erillistutkimus kolmannen iän asumiskokemuksista, valottaa hyvin sitä tosiasiaa, että koti on paljon enemmän kuin rakennus. Asunnosta tulee koti vasta elettynä. Se koetaan kodiksi, koska siihen liittyy muistoja ja siellä näkyy oma kädenjälki. Kodinomaisuuden merkitystä pitkäaikaishoidon näkökulmasta ikääntyneelle on tutkinut Sirpa Nykänen pro gradu -tutkielmassa (2007) Kot` on paras paikka. Iäkkäät nostivat kodinomaisuuden tärkeimmiksi tekijöiksi sosiaaliset tekijät, kuten yhteisyyden, ihmissuhteet ja osallistumisen. Kummassakin tutkimuksessa ihmissuhteet, omaehtoisuus ja hallinta sekä toimivuus ja esteettiset tekijät muodostuivat tärkeimmiksi kodin ja kodinomaisuuden tekijöiksi. Omaehtoisuuteen liittyi mahdollisuus suunnitella ja elää oman näköisessä kodissa. Kodin tuntuun kuuluvat kokemus vapaudesta, rentoudesta ja helppoudesta.   Ikääntyneen kotikokemusta tukemassa Ammattilaisina autamme fyysisesti turvallisen ja esteettömän kodin luomisessa. Fyysisen tilan toimivuus, puhtaus ja turvallisuus ovat tärkeitä ja toimintakykyä tukevia elementtejä. Haluamme kuitenkin, että iäkkään oma hallinnan ja kodintuntu säilyvät. Geronomeina ymmärrämme, että iäkkään koti on muutakin kuin fyysisesti toiminnallinen tila. Ikääntyvälle omat tutut esineet, niiden käyttäminen ja niihin liittyvät muistot voivat siirtää kodintunnun mukanaan uuteenkin ympäristöön, esimerkiksi palvelutaloon muutettaessa. Tukiessamme ikääntynyttä tiedostamme, että hän ei ole valmiin palvelupaketin saaja. Hän on ihminen, jonka tarpeisiin meidän on pyrittävä antamaan hänen tarvitsemansa yksilöllinen tuki, oli hänen kotiympäristönsä missä tahansa. Kirjoittajat: Tarja Konkola, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Minna Stenberg, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuvat: Tarja Konkola

Lue lisää

Pop up -vapaaehtoistoiminta, osallisuuden mahdollistaja?
25.6.2018
Eveliina Holmgren ja Eveliina Perttu

Lähtisitkö mukaan vapaaehtoistoimintaan, jos osallistuminen olisi helppoa, eikä velvoittaisi sinua mihinkään? Oletko kuullut pop up -vapaaehtoistoiminnasta? Perinteisesti vapaaehtoistyö on nähty pyyteettömänä, kenties sitovanakin valintana, johon yksilö käyttää omaa vapaa-aikaansa. Kuitenkin käsitteen määrittely on muuttunut ja muuttumassa: Laimio ja Välimäki (2011: 10) määrittelevät vapaaehtoistoiminnan olevan yksilön ”omasta halusta lähtevää, palkatonta toimintaa, jota tehdään omia arvoja vastaavan yhteisön hyväksi. Se on merkki halusta osallistua ja vaikuttaa ja sen tulisi olla kaikkien kansalaisoikeus.” Vapaaehtoistyö voidaan siis nähdä yksilön oikeutena, osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistajana ja yksilön omien arvojen määrittelemänä toimintana, jossa vapaaehtoistyön tekijä hyötyy vapaaehtoistyöstä yhtä lailla kuin taho, johon työtä tehdään.   Joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä Suomessa tehdään paljon vapaaehtoistyötä: joka kolmas suomalainen (yhteensä 1,4 miljoonaa suomalaista) osallistuu vapaaehtoistyöhön. Suurimmat vapaaehtoistoiminnan toiminta-alat ovat liikunnan ja urheilun, lasten ja nuorison sekä seniorien ja vanhusten parissa tehty vapaaehtoistyö. Vuonna 2015 minimipalkalla (10 e/h) mitattuna vapaaehtoisten toiminnan arvo oli 2,95 miljardia euroa. (Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015.) Vapaaehtoistyö on sekä yksilöiden että yhteiskunnan kannalta tärkeää, ja siksi EU:ssa on pyritty edistämään vapaaehtoistyöhön osallistumisen mahdollisuuksia lainsäädännöllisellä tasolla. Myös Suomessa valtiovarainministeriö asetti vuonna 2015 työryhmän selvittämään vapaaehtoistyön lainsäädännön kehittämistarpeita, tarkoituksena kehittää vapaaehtoistoiminnan yleisiä edellytyksiä (Valtiovarainministeriö 39/2015). Vapaaehtoistyön osallistumisen suurimpana esteenä pidetään ajan puutetta (Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015). Kuitenkin 25–34-vuotiaista suuri osa (65 %) ja myös joka kolmas 65–79-vuotias (29 %) olisi valmis pyydettäessä tekemään vapaaehtoistyötä. Keskeisenä haasteena on ollut kehittää sellaisia uusia vapaaehtoistyön muotoja, jotka sopisivat sekä 2000-luvun käsitykseen vapaaehtoistyöstä että ihmisten nykyiseen elämäntyyliin ja arkeen. Yhdysvaltalainen Jeremy Baras (2016) on kehittänyt suositun pop up -ilmiön ympärille uudenlaisen tavan toteuttaa vapaaehtoistyötä. Pop up -tapahtumina pidetään satunnaisesti järjestettäviä tapahtumia, jotka mahdollistavat ihmisten osallistumisen kulloiseenkin toimintaan. Pop up -vapaaehtoistoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, johon vapaaehtoisen on helppo hypätä mukaan, osallistua sen ajan, kun itse haluaa, ja nähdä oman tekemisen vaikutukset nopeasti (Laimio & Välimäki 2011).   Opinnäytetyö: yksilöllisiä motiiveja vapaaehtoistyöhön osallistumiselle Suomessa Siskot ja Simot -järjestö on pop up -vapaaehtoistyön edelläkävijä. Siskojen ja Simojen pop up -tapahtumiin – aina pihatalkoista tanssiaisiin – osallistuu satoja vapaaehtoisia vuosittain. Vapaaehtoinen voi valita itselleen tapahtumista sopivimmat. Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijoiden Eveliina Pertun ja Joni Tammisalon opinnäytetyössä haastateltiin varttuneempia vapaaehtoistyön tekijöitä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa vapaaehtoisten kokemuksia osallisuudesta, motivaatiosta sekä Siskot ja Simot -järjestön heille tarjoama tuesta. Opinnäytetyössä selvisi, että useat vapaaehtoiset olivat haaveilleet jo työelämässä ollessaan vapaaehtoistyöhön osallistumisesta, mutta osallistumisen motiivit olivat yksilöllisiä. Opinnäytetyö koskettaa yhteiskunnallisesti ajankohtaisesti aihetta sekä potentiaalisesti vapaaehtoistyöhön osallistuvaa ihmisryhmää: eläkkeelle jääneet henkilöt nähdään yhtenä sellaisena ryhmänä, jolla voisi olla paljon mahdollisuuksia, potentiaalia ja kiinnostusta vapaaehtoistyön toteuttajina.   Psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä hyvinvointia Pop up -vapaaehtoisten parissa osa koko vahvaa me-henkeä (esim. tapahtumiin aktiivisesti osallistuvat), kun taas toiset kokivat olevansa irrallisia. Kuitenkin esille nousi se, että pop up -tapahtumissa muodostui erilaisia tuttavuus- ja ystävyyssuhteita niin vapaaehtoisten ja autettavien välille kuin myös vapaaehtoistenkin kesken. Haastatellut vapaaehtoiset kokivat vahvasti, että antaessaan toisille he saivat jotakin myös itselleen: esimerkiksi psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä hyvinvointia. Omalla toiminnallaan he mahdollistavat myös vastapuolelle tunteen yhteisöllisyydestä ja tuovat lisää sisältöä näiden elämään. Osa toteutti pop up -vapaaehtoistyössä omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan (esim. laulamista eri tapahtumissa), osa taas haki jatkuvuutta työuran jälkeiseen elämään ja oman asiantuntemuksen käyttöön. Opinnäytetyössä havaittiin myös vapaaehtoistyöntekijöiden koulutuksen merkitys: esimerkiksi muistikuntoutujan kohtaamisessa lyhyetkin koulutustilaisuudet voivat auttaa vapaaehtoistyön onnistumisessa, vaikkei työhön osallistuminen sinänsä vaadi erillistä koulutusta. Yhteenvetona opinnäytetyössä todetaan, että Siskot ja Simot -järjestö on onnistunut rakentamaan pop up -tapahtumineen ympärilleen paljon yhteisöllisyyden tunnetta ja keräämään ihmisiä yhteen tekemään yhteistä hyvää. Keikkatyyppinen vapaaehtoistyö, järjestön tarjoama tuki sekä monipuolinen pop up -tyyppinen toiminta näyttävät olevan niitä avaintekijöitä, jotka saavat vapaaehtoiset osallistumaan mielellään (ja liikaa sitouttamatta) mukaan vapaaehtoistyöhön. Varttuneempien vapaaehtoistyöntekijöiden kokemukset osoittavat, että vapaaehtoistyö voi antaa paljon sekä työn tekijöille että työn tuloksesta nauttijoille. Kirjoittajat: Eveliina Holmgren, psykologian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Eveliina Perttu, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Baras, J. 2016. PopUp Republic – How to start your own successful pop-up space, shop and restaurange. New Jersey: John Wiley & sons. Laimio, A. & Välimäki, S. 2011. Vapaaehtoistyötoiminta kehittyy. Jyväskylä: Kopijyvä Oy. Perttu, E., & Tammisalo, J. 2018. Elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä: Vapaaehtoisten osallisuuden kokemukset ja motivaatiotekijät Siskojen ja Simojen pop up -tapahtumissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Vanhustyön koulutusohjelma, opinnäytetyö. Valtiovarainministeriön raportti – 39/2015. Vapaaehtoistyö, talkootyö, naapuriapu - kaikki käy. Vapaaehtoistoiminnan koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän loppuraportti. Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015. 2015. Tilastoaineisto.

Lue lisää

Muistisairauden kanssa voi jatkaa työelämässä – tukea tarvitaan sekä esimiehiltä että työterveyshuollosta
14.6.2018
Petra Blom ja Eveliina Holmgren

Työikäinen muistisairas Muistisairaus on yksilöllisesti etenevä neurologinen sairaus, joka vaikuttaa ennen kaikkea sairastuneen kognitiivisiin toimintoihin (esim. tarkkaavuuden, aloitekyvyn ja uuden oppimisen heikkeneminen). Jotkut sairastuneet kokevat pärjäävänsä melko pitkään sairauden kanssa ilman suuria toimintakykyyn vaikuttavia ongelmia; joillakin toisilla haasteita ilmenee enemmän. Muistisairauden hoidon ja kuntoutuksen suunnittelu tulee aina olla yksilöllistä ja vastata yksilön oirekuvaan ja tarpeisiin. Työikäisellä muistisairaalla tarkoitetaan alle 65-vuotiasta muistisairautta sairastavaa henkilöä. Suomessa on yli 7000 työikäistä, jotka sairastavat jotakin etenevää muistisairautta. (Härmä 2012). Luvun odotetaan kasvavan tulevaisuudessa diagnostiikan parantuessa ja varhaisen puuttumisen lisääntyessä. Muistisairauteen sairastuminen ei tarkoita työntekijän työtaitojen välitöntä katoamista, eikä sairastuneen välttämättä tarvitsisi jäädä sairaslomalle tai siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle, kuten nykyisin usein tapahtuu. Osa muistisairauksista huomataan nykyään jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja taudinkulku on aina yksilöllinen. Muistisairas ihminen voisi siis usein jatkaa työssä erilaisia tukitoimenpiteitä hyödyntäen. (Muistiliitto 2014). Ongelmana on, että usein muistisairauden ensioireita (esim. käyttäytymisen ja luonteen muutoksia, masentuneisuutta, migreeniä tai ahdistuneisuutta) ei tunnisteta muistisairauden oireiksi vaan tulkitaan johtuvan muista seikoista (Juva 2016; Härmä & Hänninen & Suhonen 2010).   Työssä jatkaminen muistisairauden kanssa? Muistiliiton tekemän verkkokyselyn perusteella alle 65-vuotiaista muistisairaista 68 % raportoi, ettei ollut jatkanut töissä päivääkään diagnoosin saamisen jälkeen ja 43 % raportoi, ettei jatkanut töissä muistioireiden alkamisen jälkeen (Muistiliitto 2018). Työn tukemisen keinoista kysyttäessä 31,7 % vastaajista kertoi, ettei heidän omalla työpaikallaan ollut käytössä mitään työn tukemisen keinoja. Vain alle kolmannes (29 %) oli käynyt työpaikallaan työkykyneuvottelussa sairastumisensa jälkeen ja vain viidennes (19,5 %) raportoi osallistuneensa työkyvyn kartoitukseen (Muistiliitto 2018). Lukuja voidaan pitää huolestuttavina: muistisairailla tulisi olla lain turvaama oikeus yhdenveroiseen kohteluun työelämässä. Muistisairauksia diagnosoidaan nykyisin entistä varhaisemmassa vaiheessa ja tämän vuoksi olisi tärkeää pohtia, missä määrin työikäisenä muistisairauteen sairastuvilla olisi mahdollisuuksia pysyä työelämässä nykyistä pidempään. Nykyisten käytäntöjen puitteissa muistisairauteen sairastuneen todellinen työkyky, sairauden yksilöllinen eteneminen ja yksilön henkilökohtainen tilanne suhteessa työn vaatimuksiin ja työstä suoriutumiseen ei tule lainkaan huomioiduksi.   Opinnäytetyö: mitä miettii muistisairaan työntekijän esimies? Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijat Petra Blom ja Sara Fihlman toteuttivat opinnäytetyönsä yhteistyössä Muistiliiton kanssa. Aineistona oli muistisairautta sairastavien esimiehille suunnattu verkkokysely. Kyselyn tavoitteena oli saada lisää ymmärrystä siitä, miksi työikäisenä muistisairauteen sairastunut työntekijä lähes poikkeuksetta jää eläkkeelle diagnoosin saatuaan; mitä työn tukemisen malleja työpaikoilla on käytössä ja millaisia toimenpiteitä työn tukemiseen käytetään. Opinnäytetyön perusteella suurin osa esimiehistä olisi valmis tukemaan työiässä muistisairauteen sairastunutta työntekijää työn jatkamisessa.  Tukemiseen he kuitenkin kokivat tarvitsevansa lisää työkaluja: yhteistyötä työterveyshuollon kanssa sekä lisätietoa toivottiin. Esimiehet nostivat esille myös huolensa työturvallisuudesta sekä muun työyhteisön kuormittumisesta, mikäli työyhteisössä on muistisairas työntekijä.   Kuinka muistisairasta voidaan tukea työelämässä? Muistisairaan työntekijän tukeminen työssä jatkamisessa on melko uusi asia jota julkisessa keskustelussa tai monella työpaikallakaan ei vielä ole huomioitu. Muistisairaan työntekijän tukemisessa voidaan käyttää yleisesti käytettyjä työkyvyn tukemisen keinoja: esim. lyhennettyä työaikaa, kevennettyjä tai muokattuja työtehtäviä tai erilaisia muistin tukemisen välineitä. Tuen tarpeen arvioinnin tulisi tapahtua yksilöllisesti ja olla jatkuvaa, ja työnkuvan muutokset tulisi suunnitella yhdessä sairastuneen kanssa. Mahdollisuuksia työn tukemiseen ja työssä jaksamiseen on siis runsaasti tarjolla, mutta nämä keinot jäävät nykytilanteessa suurelta osin hyödyntämättä.   Toiveita tulevaisuuteen Muistisairauteen sairastuneen työntekijän asemasta työelämässä tulee keskustella avoimesti, jossa asian laajempi ymmärtäminen ja tiedostaminen mahdollistuvat. Tiedon lisääminen voi auttaa työikäisiä muistisairaita saamaan yksilöllisempää kohtelua työelämässä. Ihannetilanteessa työikäinen muistisairas, joka haluaa jatkaa työelämässä, saisi siihen tarvitsemaansa tuen ja mahdollisuuden, niin että hän voisi jatkaa mielekkään työn tekemistä myös työnantajalle ja yhteiskunnalle tuottavalla tavalla. Avainasemassa on tiivis yhteistyö työpaikan, työterveyshuollon sekä muistisairaan välillä. Kirjoittajat: Eveliina Holmgren, psykologian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Petra Blom, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Blom, P., & Fihlman, S. 2018. Työikäisen muistisairaan työssä jatkamisen mahdollisuudet. Verkkokysely esimiehille. Opinnäytetyö. Metropolia ammattikorkeakoulu. Härmä, H. 2012. Muistisairaus työiässä. Opas-lehti. 2. painos. Helsinki: Muistiliitto. Härmä, H. & Hänninen, R., & Suhonen, J. 2010. Muisti kuormittuu ja kaipaa huoltoa. Teoksessa H. Härmä & S. Granö (toim.): Työikäisen muisti ja muistisairaudet. Helsinki: WSOY. 53–107. Juva, K. 2016. Työikäisten muisti ja muistisairaudet. Teoksessa H. Härmä & S. Granö (toim.): Työikäisen muisti ja muistisairaudet. Helsinki: WSOY. 109–155. Muistiliitto 2014. Etenevä muistisairaus ja työelämä – mahdollinen yhtälö? Opas työikäisille muistisairaille ihmisille, heidän läheisilleen sekä työyhteisöille ja esimiehille. Helsinki. Muistiliitto 2018. Moni muistisairas joutuu heti pois työelämästä.    

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset