Kuka bongaisi pilkeläisen?

27.8.2019
Jaana Väisänen

Ikääntyneiden päihteidenkäyttö on yhteiskunnassamme huolestuttavasti kasvava ilmiö suurten ikäluokkien eläköitymisen, juomistapakulttuurin sekä alkoholin ja lääkkeiden yhteiskäytön yleisyyden vuoksi. Ikääntyneiden päihdeongelmat ovat moniulotteisia, ja ne koskettavat useita tahoja. Ikääntyneiden päihdetyöhön tarvitaan ikäerityisiä toimintamuotoja (Vilkko ym. 2010), jotka huomioivat ikääntyneen elämäntilanteen erityistarpeineen kokonaisvaltaisesti ja moralisoimatta (Kansallinen terveyserojen kaventamisen toimintaohjelma 2008 – 2011; Sininauhaliitto). Pilketoiminta on yksi matalan kynnyksen toimintamuoto ikääntyneille päihteidenkäyttäjille. Tutkimuksellisella kehittämistyöllä saatujen tulosten mukaan tarvittaisiin kuitenkin lisää viestintää, laajaa verkostotyötä sekä resursseja, koska Pilketoiminta on osin vielä tuntematon päihdetyön toimintamuoto vanhustyön kentällä.   Pilkkeestä pontta kotona pärjäämiseen Matalan kynnyksen vertaistuellinen Pilketoiminta ikääntyneille päihteidenkäyttäjille laajenee Suomessa jo hyvää vauhtia. Pilkeporukassa ikääntynyt päihteidenkäyttäjä saa merkityksellisen yhteisön ilman elämäntapaansa kohdistuvia muutospaineita. Voimaannuttavien kokemusten, vertaistuen sekä tarpeen mukaisen palveluohjauksen myötä hänen itsetuntoaan ja kotona asumistaan tuetaan (Pajunen & Laapio 2015.) Samalla torjutaan syrjäytymistä ja tilanteen ajautumista huonompaan suuntaan. Verkostoissa on voimaa Ikääntyneiden päihteidenkäyttäjien tavoittaminen Pilkeporukoihin ei kuitenkaan ole yksinkertainen asia. Ensinnäkin tarvitaan potentiaalisen pilkeläisten tunnistamista ja löytämisen jälkeen usein houkuttelemista ja saattamista mukaan porukkaan (Pajunen & Laapio 2015). Toisaalta taas ongelmajuojien tunnistaminen ja osoittaminen on vaikeaa ilmiön monitahoisuuden vuoksi (Mäkelä, Mustonen & Tigerstedt 2010). Asiakkaat ohjautuvat Pilketoimintaan yleensä verkostojen kautta. Tämän vuoksi verkostotyö onkin Pilketoiminnan menestyksen kannalta yksi tärkeimmistä tekijöistä. Tutkimukselliseen kehittämistyöhöni liittyen pidetyissä monisektorisissa verkostotyöpajoissa tuotettiin tietoa ikääntyneiden päihteidenkäyttäjien palveluohjauksen haasteista ja kehittämisnäkökulmista. Aineisto kerättiin laadullisen tutkimuksen menetelmiä käyttäen ja kolmeen työpajaan osallistui kaikkiaan yhdeksän työntekijää seitsemästä eri kunnallisen tai kolmannen sektorin työyhteisöstä. Aineistosta saatujen tulosten mukaan ikääntyneiden päihdetyössä ja Pilketoiminnassa tarvitaan runsaasti aikaa, pitkäjänteisyyttä, kertaamisia sekä toistuvaa asiakkaan motivointia. Lisäksi tunnistettiin tarve laajan ja monisektorisen vanhustyön verkoston olemassaololle, jonka osana myös Pilketoimintaa voitaisiin tehdä tunnetuksi. Pilketoimintaan resursointi nähtiin työpajoista saadun aineiston mukaan yhtä lailla tärkeänä, jotta toiminta ja uusien Pilkeporukoiden perustaminen olisi ylipäänsä mahdollista. Monisektorista verkostoyhteistyötä voidaan Pilketoiminnan palveluohjauksen lisäksi hyödyntää myös Pilkeporukoiden järjestämisessä. Eri kunnissa Pilkeporukoita onkin jo toteutettu yhteistyössä eri sektorien kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön aineiston mukaan verkostojen toiminnan, Pilkeporukoiden perustamisen sekä pilkeideologian ymmärtämisen kannalta tärkeää on Pilketoiminnan tunnetuksi tekeminen. Pilkeohjaajakoulutukseen osallistumisen lisäksi verkostotyöpajoissa ideoitiin monenlaisia tapoja Pilketoiminnasta viestimiseen. Ikääntyneiden päihdetyön jatkokehittämistä tarvitaan Vaikka tutkimuksellisen kehittämistyöni aineistosta saadut tulokset eivät olekaan yleistettävissä vähäisen osallistujamäärän vuoksi, vahvistavat ne monisektorisen yhteistyön ja ikäerityisten matalan kynnyksen toimintamuotojen kehittämistarpeen ikääntyneiden päihdetyössä. Tutkimuksellisen kehittämistyön myötä heräsi ajatuksia myös aiheen jatkokehittämiseen liittyen. Kiinnostusta pilkeohjaajakoulutukseen ja mahdollisuuksia Pilkeporukoiden perustamiseksi voitaisiin lähteä selvittämään järjestelmällisesti niin kunnallisissa kuin kolmannen sektorin työyksiköissä. Mikäli Pilketoiminnan vaikuttavuutta halutaan selvittää tarkemmin, voisi sitä tutkia esimerkiksi pidempään pilkeohjaajina toimineiden näkökulmasta. Tutkimuksellinen kehittämistyöni keskittyi Pilketoiminnan kehittämiseen palveluohjauksen näkökulmasta. Etsivä verkostotyö ei voine koskaan olla liian laajaa löytääkseen myös ne potentiaaliset pilkeläiset, jotka eivät löydy palvelujärjestelmän kautta. Näin voimme jokainen kysyä itseltämme, osaammeko bongata potentiaalisen pilkeläisen ja ohjata häntä Pilketoimintaan? Kirjoittaja: Jaana Väisänen, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK –tutkinto-ohjelma Kuvat: Jaana Väisänen Lähteet: Kansallinen terveyserojen kaventamisen toimintaohjelma 2008-2011. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2008:16. ISBN 978-952-00-2609-7 (nid.) http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201504225427 s.156 Luettu 23.6.2018 Mäkelä, Pia, Mustonen, Heli & Tigerstedt, Christoffer 2010. Suomi juo. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Yliopistopaino, Helsinki. s.7 Pajunen, Terhi & Laapio, Marja-Liisa 2015. Ihminen kelpaa sellaisena kuin on. Pilkeohjaajan käsikirja. Helsingin Diakonissalaitos. s.6 Sininauhaliitto n.d. Ikääntyneiden päihdetyö.  Toimintamme. https://www.sininauhaliitto.fi/toimintamme/ikaantyneiden-paihdetyo/  Luettu 21.2.2019 Vilkko, Anni, Sulander, Tommi, Laitalainen, Elina & Finne-Soveri, Harriet 2010. Miten iäkkäät suomalaiset juovat? Kirjassa Mäkelä, Pia, Mustonen, Heli & Tigerstedt, Christoffer (toim.) Suomi juo. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Yliopistopaino, Helsinki. s.152 Väisänen, Jaana 2019. Matalan kynnyksen Pilke ikääntyneille päihteidenkäyttäjille. Pilketoiminnan palveluohjauksen kehittämisnäkökulmia. Opinnäytetyö YAMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Gerontologian erityiskysymyksiä – näkökulmana ikääntyneiden näkövammaisuus

21.8.2019
Sara Syrjä, Arja Törnroos ja Laura Tolkkinen

Väestön vanheneminen on yksi aikamme suurimpia yhteiskunnallisia haasteita. Näkövammaisuus Suomessa, kuten muissakin korkean elintason maissa Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, painottuu ikääntyneisiin, koska valtaosa näkövammaisuuteen johtavista taudeista kehittyy vasta ikääntyneenä. Iäkkäiden näkövammaisten ihmisten määrän lisääntymisellä on vaikutuksia palvelurakenteeseen, yhdyskuntasuunnitteluun ja elinkeinoelämään. Näkövammaisten määrä vähenee Suomessa – entä ikääntyneet? Rekisteröityjen näkövammaisten keski-ikä Suomessa on 79 vuotta. Viime vuosina THL:n Näkövammarekisteriin tulleista uusista ilmoituksista runsaat 80–85 % on koskenut 65 vuotta täyttäneitä. Jos oletetaan, että Suomessa on 55 000 näkövammaista, heistä rekisterin ikäjakaumien perusteella jopa 45 000 on ikääntyneitä. Suurin osa heistä on naisia. Näköongelmaisia eli heikentyneen näön omaavia on tutkimuksen mukaan 173 000, joihin moni ikäihminen kuuluu. Näkövammainen ihminen voi olla heikkonäköinen tai sokea. Näkövammaiseksi ei luokitella ihmistä, jonka näkökyky pystytään korjaamaan laseilla normaaliksi tai jos toisessa silmässä on normaali näkö. Ilmeisesti yleisimmän näkövammaisuuden aiheuttajan, verkkokalvon rappeuman hoidossa saavutettu edistys on vaikuttanut näkövammaisuuden kasvun laskuun. Ikääntyneille tehdään aiempaa enemmän näöntarkastuksia ja erilaisiin silmäkirurgisiin toimenpiteisiin, esim. kaihileikkauksiin, pääsy on helpottunut. Näkemistä helpottavat apuvälineet ovat kehittyneet ja myös kalliiden lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden saanti on parantunut.  Silmälasien saatavuus on parantunut, ja hinnat ovat kilpailun vuoksi laskeneet. Tilannetta parantavat myös ikääntyneiden parantuneet eläkkeet ja pienituloisimmilla takuueläkkeen käyttöönotto. On arvioitu, että väestön ikääntyminen tulisi lisäämään näkövammaisuutta Suomessa lähivuosikymmeninä. Tilanne tulee muuttumaan, kun suuret ikäluokat saavuttavat 70–80 vuoden iän, jolloin näkövammaisuutta aiheuttavat sairaudet yleistyvät. Ikääntyneiden (65 vuotta täyttäneiden) ylivoimaisesti yleisin näkövamman diagnoosi on silmänpohjan rappeuma, joka kattaa 59 % kaikista diagnooseista. Näkövammaisten ikäihmisten asema paranee vammaispalvelulaissa Monitieteinen gerontologia auttaa ymmärtämään, ettei ikääntyneiden henkilöiden näkövammautumisessa ei ole kysymys tavanomaisesta ikääntymiseen liittyvästä toimintakyvyn heikkenemisestä. Sokeus ei ole koskaan ihmiselle normaali tila, vaan kyse on aina vammaisuudesta, myös ikääntyneenä. Vain pieni osa ikääntyneistä ihmisistä näkövammautuu. Suomessa on edelleen turhaa näköongelmaisuutta, kun erityisesti haja-asutusalueilla yksin asuvat ikääntyneet henkilöt eivät ole riittävän silmäterveydenhuollon piirissä. Hoitoon pääsy, hoitokäytännöt ja -resurssit kaipaavat yhtenäistämistä.  Tarvitaan myös tiedolla johtamista: iäkkäinä näkövammautuneilla vaikuttaa olevan nuorella iällä vammautuneisiin verrattuna enemmän puutteita palvelujen ja tukitoimien saannissa. Iäkkäiden näkövammaisten on myös hankalaa saada terveydenhoitoon suuntautuneilta palveluilta tukea autonomialleen. Näkövammaiset vanhukset ovat olleet väliinputoajia – mutta valoa on näkyvissä, sillä heidän asemansa parantuu uudessa vammaispalvelulaissa, kun palveluntarve ei enää uudessa laissa perustu diagnoosiin ja ikään. Tämä on oikea suunta: kohti jokaisen itsenäistä suoriutumista ja itsemääräämisoikeutta. Kirjoittajat: Sara Syrjä, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Arja Törnroos, vanhustyön asiantuntija, Näkövammaisten liitto ry Laura Tolkkinen, sosiaaliturvapäällikkö, Näkövammaisten liitto ry Linkkejä ja taustamateriaalia: Näkövammarekisteri: https://www.nkl.fi/fi/etusivu/nakeminen/nvrek Näkövammaisten liitto ry – Vanhukset Suomen lainsäädännössä: https://www.nkl.fi/fi/etusivu/palvelut_nakovammaisille/sosiaaliturva_ja_neuvonta/kenelta_saat_apua/kuukausitiedotteet/vanhukset-suomen-lainsaadannossa THL-blogi – Näkövammaisuus vähenee: https://blogi.thl.fi/nakovammaisuus-vahenee/ Näkövammaisen palveluopas 2019: www.nkl.fi/palveluopas

Heikennämmekö yleistyksillä ikääntyvän asemaa?

9.8.2019
Tiia Nurminen

”Voi, musta on tullut vanha!” huudahdamme helposti, jos jokin arkisessa toiminnassamme ei suju toivotulla tavalla. Kyseinen lause sisältää tiettyä puhekielen leikillisyyttä, mutta piileekö siinä sanoma, jolla alennamme ikääntymisen arvokkuutta tiedostamattamme? Meidän olisi hyvä pysähtyä miettimään, syyllistymmekö liian herkästi yleistyksiin, joilla korostamme iän myötä ilmaantuvia heikkouksia. Kyseisestä viattoman ja harmittoman huudahduksen sanomasta voimme tulkita, että ikääntyessä heikkenemme, haurastumme, sairastumme ja menetämme kognitiota. Tällaisissa huudahduksissa ajattelemattomasti halvennamme vanhuutta ajanjaksoksi, joka koostuu osaamattomuudesta ja raihnaisuudesta, jota se ei suinkaan ole. Voisimmekin negatiivisten yleistyksien sijaan korostaa niitä rikkauksia, joita elämä on meille kerryttänyt lapsuudesta lähtien. Meissä kaikissa asuu pieni lapsi Ajan myötä, vääjäämättömästi muuttuva ulkoinen olemuksemme kantaa sisällään monenlaisia kokemuksia. Vaikka lapsia meistä ei enää tulekaan, tunteisiimme vaikuttavat ne lapsuuden kokemukset, joita aika ei ole haalistanut. Sari Valton (2017) ohjelmassa  https://areena.yle.fi/1-4213138 keskustellaan muun muassa siitä, että kaikki koettu kulkee mukanamme ja lapsen minuus on meissä yhä olemassa. Itsellemme merkittävät lapsuuden kokemukset vaikuttavat läpi elämän ja tunne tietyistä elämyksistä on aistittavissa yhä uudelleen: muistelemme sitä, miten mukavaa oli kokeilla pääseekö se pieni kaarnankappale kevätpuron padoista väljemmille vesille tai voimme yhä aistia sen, kuinka hauskaa oli kahlata vesilammikon läpi ja huomata miten syvä siitä oli tullut rankkasateen jälkeen. Tai voimme yhä uudelleen tuntea, miten aurinko lämmittää uintireissussa viilentynyttä ihoamme. Oppia ikä kaikki Muistot voivatkin kaiketi olla hyvin samankaltaisia ihmisen iästä, taustasta ja erilaisuudesta riippumatta. Meidän tulisikin pyrkiä vahvistamaan ymmärrystä ikääntymisestä moniulotteisemmin ja siten, että osaisimme nähdä rikkautena sen kaiken saavutetun tietotaidon ja kokemukset, jota eletty elämä on kerryttänyt. Meidän on myös hyvä tiedostaa, että vanhanakin voi oppia uutta. Ihmisen on kaikissa elämävaiheissa omaksuttava se, että on opittava uutta, jotta selviää itsenäisesti. Ikä-ihmisetkin oppivat uusia asioita elämässään ja jos säilyttää esimerkiksi halun uusien taitojen oppimiseen, ikääntymiseen liittyvä kykyjen heikkeneminen voi jäädä vähäiseksi vaikutuksiltaan vielä hyvinkin iäkkäänä. (Suutama 2013:221–226). Meidän on syytä pohtia kriittisesti sitä, että tukeeko yhteiskuntamme yksilöllistä ja voimavaralähtöistä ikääntymistä oikeasti vai kallistummeko suuntaan, jossa ikääntyvät luokitellaan tiettyyn kategoriaan. Meidän onkin hyvä tietää, että väistämättömien ikääntymismuutosten ilmaantuminen on yksilöllistä. Ihminen voi myös olla aktiivinen mahdollisista iän tuomista rajoitteista huolimatta toimijuuden näkökulmasta. (Jyrkämä 2013:5–15). Vahva vanhuus Ikääntymisen tarkastelu vain kalenteri-iän näkökulmasta antaa pinnallisen näkemyksen. Sen sijaan tutustuminen ikääntymisen eri määritelmiin, luo ymmärrystä jo syvällisemmin. Emme saisi muuttuvan ulkokuoren vaikuttaa asenteisiimme.  Meidän tulisi tietää, että ikääntyminen itsessään ei tuo tarvetta holhoamiselle ja sille, ettemme osaisi tehdä päätöksiä. Meillä voi vielä vanhakin olla unelmia ja tulevaisuuden toiveita. Eeva Vallius muistuttaakin blogissaan http://vanheneviisaasti.blogspot.com/2018/06/vanhenen-vanhenen-joo-joo.html  että elämä ei lopu, vaikka se huteraksi käykin. Heikkous, passiivisuus ja vanheneminen eivät saisi nivoutua yhteen keskustelukulttuurissa. Se vääristää ja vie käsitystä ikääntymisen valoisista puolista yhä enemmän varjoon. Sen sijaan, ikääntymisen myötä kerrostuvaa rikkautta pitäisi hehkuttaa ja saada sitä kirkkaampaan valoon. Meidän tulee rikkoa stereotypioita tuoden vahvemmin esille sitä, että vanhanakin voi voimaantua ja innostua. Ikääntyviä tulee rohkaista mukaan. Voidaan mennä yhdessä sen suuren vaahteran alle, jonka värikkäät lehdet kilvan putoilevat syystuulen sitä ravistellessa. Niitä oli lapsena niin mukava yrittää ottaa kiinni! Kirjoittaja: Tiia Nurminen, vanhustyö YAMK -opiskelija Metropolia ammattikorkeakoulu Kuvat: Tiia Nurminen Lähteet: Eeva Vallius 2018. Getting older- getting wiser blogi. Blogipostaus 17.6.2018.  Saatavana osoitteessa: < http://vanheneviisaasti.blogspot.com/2018/06/vanhenen-vanhenen- joo-joo.html >. Luettu 8.12.2018. Jyrki, Jyrkämä 2013. Ikäihmiset ja toimijuus. Ikäihmisen vireä huominen. Saatavana osoitteessa < http://www.oamk.fi/hankkeet/eee/docs/ikaihminen/jyrki_jyrkama.pdf >. Luettu 6.12.2018 Suutama, Timo 2013. Muisti ja oppiminen. Teoksessa Heikkinen, Heikki - Jyrkämä, Jyrki - Rantanen, Taina (toim.) Gerontologia. Helsinki. Duodecim 221-226 Valto, Sari 2017. Muuttuuko minuus? Yle Areena 17.10.2017. Saatavana osoitteessa: < https://areena.yle.fi/1-4213138>. Kuunneltu 4.12.2018