Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä Tilaa RSS-syöte

Korona koskettaa – mutta miten käy kun koskettaminen vähenee?
26.5.2020
Eveliina Holmgren

Halaus, olkapään hipaisu, hyvänyönsuukko - toisen fyysinen koskettaminen on keskeinen osa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Ihon tuntoaistin kautta välittyy ihmislajin selviytymisen kannalta tärkeää tietoa ja mielihyvää, jota emme saa mitään muuta kautta. Koronaviruksen myötä erityisesti ikäihmisten fyysisten kontaktien ja kosketuksen määrä on radikaalisti vähentynyt - mutta millaisia vaikutuksia tällä on ikäihmisten hyvinvointiin? Kosketuksen määrä on vähentynyt Elämme parhaillaan mielenkiintoisen ihmiskokeen aikaa: korona on muuttanut sosiaalisia suhteitamme. Olemme ohjeiden mukaan vähentäneet fyysisten kontaktien määrää ja pyrkineet korvaamaan näitä muulla yhteydenpidolla. Kontaktien rajoittamisella on saatu aikaan toivotusti tartuntojen vähenemistä, mutta rajoitusten pitkän aikavälin haittoihin on myös kiinnitetty enenevästi huomiota. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL, 8.5.2020) äskettäin julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat tavanneet poikkeusoloissa muita ihmisiä keskimäärin 75 % normaalia vähemmän. Myös fyysisen kosketuksen määrä on vähentynyt ja erityisesti tämä koskee iäkkäitä: 70–79-vuotiaat suomalaiset raportoivat ihokontaktien määrän vähentyneen jopa 85 % ”normaalioloihin” (vuoden 2005 vastaavan kyselyn tuloksiin) verrattuna. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvat ovat tavanneet läheisiään virtuaalisesti, ulkopuolisten vierailut esimerkiksi hoivakoteihin on kielletty, ja hoivakodeissa on pyritty vähentämään yksittäisen vanhuksen luona vierailevien hoitajien määrää. Läheiset ihmiskontaktit ovat keskeinen osa elämänlaatua ikääntyessä Toisen ihmisen kosketuksen tiedetään olevan kriittinen erityisesti lasten kognitiivisen ja sosio-emotionaalinen kehityksen kannalta (esim. Field, 2011), mutta tukevan ihmisen psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia ja sosiaalisia suhteita läpi koko elinkaaren (esim. Gallace & Spence, 2010; Jakubiak & Feeney, 2016). Varhaisessa vuorovaikutuksessa ihokontaktin merkityksestä tiedetään paljon, mutta vähemmän puhetta on ollut kosketuksen merkityksestä myöhemmällä iällä. Fyysisten kontaktien vähenemisen vaikutus ihmisen elämänlaatuun on herättänyt pohdintaa erityisesti ikäihmisten kohdalla. Ikäihmisellä koronan vuoksi erityksissä olemisen kuukaudet voivat olla iso osa jäljelläolevista elinvuosista, joiden laatuun läheisten ihmisten kanssa vietetty aika keskeisesti vaikuttaa. Yle:n ajankohtaisessa artikkelissa pohditaan koronaviruksen rajoitustoimenpiteiden seurauksia ikäihmisille. Juttu tuo esiin sen, että esimerkiksi muistisairaalle ikäihmiselle läheisen ihmisen kosketus voi olla ainoa keino tuoda turvallisuuden tunnetta ja välittämistä - koronaan sairastumisen riski voi olla pienempi paha kuin ajattomalta tuntuva yksinäisyys ja turvattomuus. Mikä on kosketuksen merkitys ihmiselle? Monet eläinlajit käyttävät huomattavan osan ajastaan lajitovereiden silittelyyn ja paijaamiseen, paljon enemmän kuin oikeastaan tarvitsisi vaikkapa kirppujen poiston kannalta. Myös ihmisten välisellä fyysisellä läheisyydellä on suuri merkitys sosiaalisten suhteiden rakentumisessa ja emotionaalisen läheisyyden kokemuksen rakentumisessa (Dunbar, 2010). Neuropsykologiset tutkimukset osoittavat, että aivoissamme on usean aivoalueen muodostama verkosto, joka reagoivat erityisesti kosketukseen. Tietyt kosketusta aistivat hermosäikeet ja aivosaareke reagoivat erityisesti kevyeen, hitaaseen kosketukseen. Kosketuksen laatu ja suhde koskettavaan henkilöön vaikuttaa kokemukseen. Fyysinen läheisyys omien läheisten välillä näyttää myös vähentävän fyysisen kivun ja uhan kokemusta (Coan, Schaefer & Davidson, 2006). Sosiaalisen kosketuksen merkitys näyttää olevan samantyyppinen sekä länsimaissa että kaukoidässä (Suvilehto ym., 2019). Kosketuksen merkitystä on Suomessa tutkittu esimerkiksi Turun yliopiston professori Lauri Nummenmaan kansainvälisestä huomiota saaneessa hankkeessa (ks. U.S. Newsin artikkeli ja video vuodelta 2015. Nummenmaan hankkeessa on tutkittu aivojen erityistä välittäjäainejärjestelmää, endogeenistä opioidijärjestelmää, joka aktivoituu erityisesti ihmiskosketuksesta. Toisen ihmisen kosketus aktivoi aivoissamme endorfiinin, yhden elimistön mielihyvähormonin tuotantoa. Samoin sosiaalisten suhteiden katkeaminen näkyy aivojen välittäjäaineiden tuotannossa ja kivun säätelyyn liittyvässä opioidijärjestelmässä. Siksi ihmissuhteen katkeaminen (ja kenties toisen ihmisen fyysisen kosketuksen yhtäkkinen loppuminen?) voi kokemuksena tuntua samalta kuin fyysinen kipu. Miten kosketuksen väheneminen vaikuttaa ikäihmisiin? Niin käytännön työssä kuin tutkimusmaailmassa on nyt huolestuttu koronaviruksen aikaansaamasta kosketuksen vähenemisestä ja yksinäisyyden lisääntymisestä. Kosketuksella on tutkimuksissa osoitettu olevan keskeinen merkitys ikäihmisen hyvinvoinnille. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston toteuttamassa Ammatillinen kosketus osana vanhustyön taitoja ja etiikkaa -tutkimushankkeessa todettiin, että iäkkäiden fysiologista ja psykososiaalista elämänlaatua pystyttiin merkittävästi parantamaan hoivaavalla kosketuksella (ks. Kinnunen ym., 2019).  Koskettaminen näytti vähentävän laitostumiseen liittyviä oireita; oksitosiini-hormonin lisääntymisen ajateltiin olevan rauhoittavan ja hyvää oloa tuovan vaikutuksen taustamekanismi. Nyt koronan aikaan tutkijoita, hoivakotien työntekijöitä ja hoivakotien rajoituksista vastaavia tahoja, omaisia ja meitä monia muitakin huolestuttaa, mitä seurauksia kosketuksen kieltämisellä on. Läheisten ihmisten vierailujen väheneminen tarkoittaa käytännössä, että hoitajat ovat hoivakodeissa ainoita yksinäisyyden helpottajia. Kun omaiset eivät tule syöttämään, kampaamaan ja suihkuttamaan läheistä ikäihmistä, hoitajien työmäärä kasvaa myös käytännössä. Ikäihmiselle lasten tai lastenlasten vierailujen loppuminen voi tarkoittaa keskeisistä elämäniloa tuovista hetkistä luopumista. Pitkään jatkuessaan koronarajoitusten seuraukset ikäihmisten mielialaan ja elämän merkityksellisyyden kokemukseen voivat olla synkät. Kosketusta etänä ja läsnä? Korona on siis vähentänyt erityisesti ikääntyneiden kokemaa kosketusta, kosketusta aistivan hermojärjestelmän aktiivisuutta ja sitä myötä kosketuksen tuomaa hyvänolon kokemusta. Hoivakodeissa tapahtuneita yksinäisiä kuolemia ja mahdollisesti tulevien vuosien ajan epidemiassa elämisen seurauksia on kauhisteltu. Yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteen pitkän aikavälin seurauksista on laajasti huolestuttu. Koronarajoituksia vähittäistä purkua suunniteltaessa on pohdittu, pitäisikö läheisten ihmisen vierailuja iäkkäiden luo mahdollistaa esimerkiksi erilaisten suojavälineiden tai vaikkapa tapaamiskonttien kautta (ks. esim. https://yle.fi/uutiset/3-11333571). Virtuaalista koskettamista, joka korvaisi toisen ihmisen silityksen tai halauksen, ei toistaiseksi millään sähköisillä laitteilla pystytä toteuttamaan. Tärkeää onkin pyrkiä mahdollisuuksien mukaan lisäämään ikäihmisten sosiaalisia kontakteja ja niin psyykkisen kuin fyysisen läheisyyden määrää, turvallisuudesta kiinni pitäen ja niin kontaktissa olemisen kuin kontaktien puuttumisen riskit tiedostaen. Lopuksi Koronarajoitukset ovat vähentäneet suomalaisten fyysisiä kontakteja, mikä on estänyt viruksen leviämistä mutta myös aiheuttanut huolta erityisesti ikäihmisten yksinäisyyden ja turvattomuuden lisääntymisestä. Fyysisten kontaktien ja kosketuksen määrä on koronan myötä vähentynyt erityisesti riskiryhmiin kuuluvilla ikääntyneillä Hoivakodeissa asuvien ikäihmisten kohdalla on tärkeää huomioida jäljellä olevien vuosien elämän laatu, jossa kontakti läheisiin ihmisiin on usein keskeisessä roolissa Koronarajoitusten lieventyessä on tärkeää lisätä ja ylläpitää myös riskiryhmiin kuuluvien iäkkäiden kasvokkaisia tapaamisia lähimpien ihmisten kanssa, sekä koronaviruksen että eristämisen riskit huomioiden Kirjoittaja Eveliina Holmgren, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Coan, J., Schaefer H., & Davidson, R. (2006). Lending a hand: Social regulation of the neural response to threat. Psychological Science, 17(12):1032-9. Dunbar, R. (2010). The social role of touch in humans and primates: behavioural function and neurobiological mechanisms. Neurosci. Biobehav. Rev. 34, 260–268. Field T. (2011). Touch for socioemotional and physical well-being: a review. Dev. Rev. 30, 367–383. Gallace, A., & Spence, C. (2010). The science of interpersonal touch: an overview. Neurosci. Biobehav. Rev. 34, 246–259 Jakubiak, B., & Feeney, B. (2016). Affectionate touch to promote relational, psychological, and physical well-being in adulthood: a theoretical model and review of the research. Personal. Soc. Psychol. Rev. 21, 228–252. Kinnunen, T., Parviainen, J., Haho, A., & Jolkkonen, M. (2019). Ammatillinen kosketus: Kuinka tunnetyötä tehdään. Kirjapaja: Helsinki. Suvilehto, J. T., Nummenmaa, L., Harada, T., Dunbar, R., Hari, R., Turner, R., Sadato, N., & Kitada, R. (2019). Cross-cultural similarity in relationship-specific social touching. Proceedings. Biological sciences, 286(1901), 20190467. https://doi.org/10.1098/rspb.2019.0467 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (8.5.2020) https://thl.fi/fi/-/kyselytutkimus-huhtikuussa-suomalaiset-tapasivat-75-prosenttia-vahemman-ihmisia-kuin-normaalisti

Lue lisää

Kaatuminen ei kuulu ikääntymiseen
19.5.2020
Jonna Hyvärinen

Kuuluuko kaatuminen vanhuuteen? Iäkkäiden kaatuilu on liian yleistä.  Jos kaatuu, saattaa alkaa pelätä liikkumista. Kun liikkuminen vähentyy, heikentyvät lihasvoimat ja tasapaino entisestään heikkenee. Tästä saattaa seurata uusi kaatuminen. UKK-instituutin (2019) mukaan kaatuminen ei ole normaalia ikääntymistä (UKK-instituutti 2019).  Vähintään kerran vuodessa kaatuu puolet yli 80-vuotiaista. Yli 65-vuotiaista kaatuu joka kolmas. Kaatuminen lisää riskiä kaatua uudelleen. Merkittävä määrä terveyden- ja sairaanhoitokustannuksista syntyy iäkkäiden kaatumisista. (Pajala 2012: 7–8.) 65 ikävuoden jälkeen lihasvoimat heikkenevät 1,5–2 % vuodessa (Sipilä & Rantala & Tiainen 2013: 146). Ikääntyessä keho tulee hauraammaksi, jonka takia se ei kestä samalla tavalla kaatumisia kuin nuorena. Kaatumisten seurauksena tapahtuu tapaturmia ja murtumia. Lonkkamurtumista yli 90 prosenttia on kaatumisten seurausta. (Pajala 2012: 10–11.) Miksi iäkkäät kaatuilevat? Kaatumisia aiheuttavat sisäiset ja ulkoiset vaaratekijät. Sisäisiä vaaratekijöitä ovat mm. sairaudet, muistin heikentyminen, toiminta- ja liikkumiskyvyn heikentyminen. Ulkoisia vaaratekijöitä ovat mm. lääkkeet ja vaaranpaikat kotona sekä kodin ulkopuolella. Lisäksi kaatumisvaaraa saattaa lisätä vaikkapa kiireellä liikkuminen. Kaatumisalttius johtuu useimmiten useammasta kuin yhdestä tekijästä. (Pajala 2012: 15–16.) Ikääntyneet, jotka ovat kaatumisvaarassa, tulisi tunnistaa riittävän varhain, sekä kaatumisvaarojen ehkäisytoimet tulisi suunnitella ja toteuttaa moniammatillisesti (Suomen fysioterapeutit 2017). Jos ikääntynyt on kaatunut, tulisi selvittää, mistä kaatuminen johtui (Pajala 2012: 15). Voiko kaatumisia ehkäistä? Kaatumisia voidaan ehkäistä, kun motivoidaan iäkästä liikkumaan säännöllisesti sekä kannustetaan terveellisiin elämäntapoihin, joihin kuuluvat mm. hyvä ravitsemus, sosiaalisen elämän aktiivisuus ja alkoholin käyttö kohtuudella. Jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen tulisi tarttua kaatumisen iäkkäiden ehkäisyyn. (Pajala 2012: 16–17.) Pajalan (2012) teoksessa on esitelty kaatumisen ehkäisyn toimintapolku terveydenhuollon ammattilaisille IKINÄ-malli. Monipuolisuutta ja iloa liikkumiseen Kaatumisien ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeää, että ikääntyessä liikutaan monipuolisesti. Suomen fysioterapeutit (2017) ohjeistavat, että ikääntyneen liikunnanharjoittelun tulisi olla tasapainoa parantavaa ja lihasvoimaa lisäävää. Harjoitteluun tulisi olla yksilöllinen ohjelma. Sen tulisi olla säännöllistä, riittävän haastavaa sekä nousujohteista. Jo kahden tunnin harjoittelulla viikossa puolen vuoden aikana voidaan vähentää kaatumisia. Suosituksen mukaan harjoittelun tulisi jatkua puolen vuoden jälkeenkin.  (Suomen fysioterapeutit 2017.) Moni ikääntynyt on kertonut minulle liikkuneensa nuorena kovasti, mm. ulkoillut, hiihtänyt, pyöräillyt, vaeltanut. Vuosien saatossa liikkumisen määrä on pikkuhiljaa vähentynyt ja harrastukset jääneet. Enää ei välttämättä tule mentyä uloskaan päivittäin. Ikäinstituutin mukaan vain muutama prosentti ikäihmisistä liikkuu suositusten mukaan (Ikäinstituutti n.d.). Kaikilla iäkkäillä tulisi olla mahdollisuus ulkoiluun. Luonnossa liikkuessa tasapaino harjaantuu ja mieli virkistyy. (Pajala 2013: 21.) Jokaiselle tulisi löytyä mielekäs liikkumisen muoto. Kaikkien ei tarvitse lähteä kuntosalille. Lihasvoimaa ja tasapainoa voi harjoittaa kotioloissakin, mm. Ikäinstituutilla on saatavana sähköisesti hyviä harjoitusohjeita. Mikä motivoisi ikäihmisiä liikkumaan suositusten mukaan? Tässä haaste yhteiskunnalle. Helsingin kaupunki on laatinut liikkumisohjelman vuonna 2018, jonka tavoite on lisätä kaikkien helsinkiläisten liikkumista ikään katsomatta. Ikäihmiset tarvitsevat tietoa liikunnan positiivisista vaikutuksista, kannustusta sekä informaatiota liikunnan mahdollisuuksista ja paikoista. Lisäksi on tärkeää, että ympäristö olisi liikkumiseen motivoiva. Monissa kaupungeissa on tarjolla liikuntamahdollisuuksia jopa ilmaiseksi. Kaverin kanssa liikkuminen on usein mukavampaa kuin yksin. Jokainen voisi kannustaa läheistä ikäihmistään liikkumaan, vaikkapa ulkoilemaan yhdessä. Yhteisenä tavoitteena siis ikäihmisten kaatumisten ehkäisy. Kirjoittaja: Jonna Hyvärinen, fysioterapeutti (AMK), vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuvat: Jonna Hyvärinen Lähteet Ikäinstituutti n.d. Liikunta, senioritanssi ja ulkoilu.  Saatavana osoitteessa: https://www.ikainstituutti.fi/liikunta-ja-ulkoilu/ Luettu 28.9.2019. Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuositus. Hyvä fysioterapiakäytäntö 2017. Suomen fysioterapeutit. Havulinna, Satu & Piirtola, Maarit & Karinkanta, Saija & Pitkänen, Tiina & Punakallio, Anne & Sihvonen, Sanna & Kettunen, Jyrki & Häkkinen, Hanna. Saatavana osoitteessa: https://www.terveysportti.fi/dtk/sfs/avaa?p_artikkeli=sfs00003  Luettu 28.9.2019. Pajala, Satu2012. Iäkkäiden kaatumisen ehkäisy. Tampere: Opas 16, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: http://www.ukkinstituutti.fi/filebank/1555-IKINa-opas.pdf Luettu 28.9.2019. Sipilä, Sarianne & Rantanen, Taina & Tiainen, Kristina 2013. Lihasvoima. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina 2013. Geriatria. 3. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 141–152. UKK-instituutti. Kaatumisten ehkäisy 2019. Saatavana osoitteessa: https://www.ukkinstituutti.fi/kaatumisseula/kaatumisten-ehkaisy Luettu 28.9.2019.

Lue lisää

Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen – näkökulma kotona asuvaan ikääntyneeseen
6.5.2020
Carita Kokkala

Miten kotona selviytyy, jos ei pärjää yksin? Oletko koskaan ajatellut tilannetta, jossa selviytymisesi olisi sen varassa, tuleeko joku kotisi ovesta sisälle auttamaan sinua? Minkälaisia ajatuksia mahtaa niihin odottavan minuutteihin ja tunteihin sisältyä, kun odottaa jonkun tulevan? Vanhuspalveluita koskevissa laissa (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012; Sosiaalihuoltolaki 1301/2014; Terveydenhuoltolaki 1326/2010) ja suosituksessa (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2017–2019) painotetaan kotona asumista ja palveluiden saatavuutta sinne. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut viime vuonna (2019) iäkkäiden henkilöiden palvelujen uudistamistyöryhmän, jonka tehtävänä on valmistella esitys iäkkäiden palveluiden kokonaisuuden uudistamiseksi. Tässäkin työssä yritetään löytää tapoja mahdollistaa entistä paremmin ikääntyneen kotona asuminen. Kotihoito on kuntien mahdollisuus yhdistää sosiaalihuoltolakiin perustuva kotipalvelu ja terveydenhuoltolakiin perustuva kotisairaanhoito (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014; Terveydenhuoltolaki 1326/2010). Kotihoidon tarkoituksena on tukea ihmisen kotona selviytymistä silloin, kun hän ei sairauden tai alentuneen toimintakyvyn vuoksi selviä ilman apua. Suuri osa kotihoidon asiakkaista on yhä iäkkäämpiä ja huonokuntoisempia, ja asiakkaat tarvitsevat hyvin monenlaista tukea ja apua. Näiden ihmisten tarpeet näyttäytyivät kotihoidossa erityisesti alueille, jotka liittyvät sairauden hoitoon, lääkkeiden antoon ja arjen jatkuvuuden ylläpitämiseen. Kotihoidossa tarvittava osaaminen painottuu kotona asuvan ihmisen ja hänen elämäntilanteensa kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen ja huomioimiseen. (Tiikkanen & Juntunen 2019.) Olen asiantuntijana mukana Metropolia Ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa, joka kohdistuu kotihoitoon. Hanke on ESR-rahoitteinen (toimintalinja 4, erityistavoite 9.1), ja sen yhtenä tavoitteena on vahvistaa työelämä- ja asiakaslähtöistä oppimista ja osaamisen tunnistamista kotihoidossa. Hanke ei ole tutkimushanke, eikä hankkeen aikana ole tarkoitus kerätä tietoa kotihoidon asiakkailta. Koska kotihoito työympäristönä ei ole itselleni kovinkaan tuttu, halusin ymmärtää sitä paremmin. Sain mahdollisuuden osallistua Helsingin kaupungin kotihoidon toimintaan kahden päivän ajan seuraamalla sairaanhoitajan työtä. Mennessäni kotihoitoon olin utelias tietämään, miten se kaikki kotihoitoon ja kotihoidon osaamiseen liittyvä tieto, jota olen vuosien varrella lukenut, tulee näkyväksi ikääntyneen arjessa. Tuleeko kotihoitotyössä esille jotain sellaista osaamista, joka asiakkaan näkökulmasta olisi tärkeää mutta jota lukuisissa kotihoidon osaamista kuvaavissa opinnäytetöissä, artikkeleissa tai siihen liittyvässä uutisoinneissa ei ole erityisesti painotettu? Kotihoidossa olevan iäkkään ihmisen haavoittuvuus Haavoittuvuus ja korkea ikä eivät ole sama asia, tosin korkea ikä lisää riskiä haavoittuvuuteen. Haavoittuvuutta aiheuttaa ikääntymiseen liittyvät normaalit vanhenemismuutokset, sairaudet, puolison ja läheisten menetykset sekä voimavarojen ja toimintakyvyn lasku. Haavoittuvuutta lisäävät myös monet muut tekijät kuten liikkumisen väheneminen, yksinäisyys, huono taloudellinen tilanne tai kokemus yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisestä. Haavoittuvuuteen ja sen kokemiseen liittyy sekä yksilöllisiä että rakenteellisia tekijöitä. (Virokannas, Liuski & Kuronen 2018; 4–6; Sarvimäki & Stenbock-Hult 2016: 372–383). Kotona asuva ikäihminen on haavoittuva silloin, kun hän ei pysty pitämään huolta itsestään, hän on menettänyt oman tilanteensa hallinnan ja hän tarvitsee yhteiskunnan palveluita pärjätäkseen. Hauraana ja heikkona häntä on helppo vahingoittaa tai loukata. (Nordström & Wangmo 2018: 1004–1016). Haavoittuva ihminen kiertää kehässä, jossa haavoittuneisuus kasvattaa voimattomuutta ja voimattomuus haavoittuvuutta (Erlen 2006: 134). Haavoittuva ihminen tulee riippuvaiseksi muiden avusta (Erlen 2006: 136). Ymmärsin kotihoidossa ollessani, että tilanteissa, joissa omaisia tai ystäviä ei ole tai itse ei kykene poistumaan kotoa, on luotettava siihen, että yhteiskunnan palvelujärjestelmä toimii. Kotihoidon palveluiden piirissä olevan ihmisen on luotettava siihen, että tehdyistä sopimuksista pidetään kiinni ja luvatut käynnit tehdään ajallaan, sillä kotihoidon käynti voi olla päivässä ihmisen ainoa sosiaalinen kontakti ja siksi hengissä säilymisen edellytys. Mitä osaamista haavoittuvan asiakkaan kanssa tarvitaan? Haavoittuvan ihmisen kohtaamisia näytti kotihoidossa tapahtuvan koko ajan. Näissä tilanteissa oltiin mielestäni hoitotyön ydintaidossa, sellaisen osaamisen äärellä, jossa vaaditaan herkkyyttä ymmärtää ja havainnoida haavoittuneen ihmisen reaktioita ja tarpeita silloin, kun ihmisellä ei välttämättä ole enää voimia ja osaamista sanoittaa näitä asioita itse. Tämä edellyttää hoitotyöntekijältä ensinnäkin sitä, että hän tunnistaa ne tekijät, jotka ihmisellä liittyvät haavoittuvuuteen, mutta myös sitä, että hän osaa tunnistaa haavoittuvuuteen liittyvät merkitykset. Ajan antaminen ja läsnäolo katsotaan hyvän kohtaamisen elementeiksi. Toinen ihminen kohdataan tasavertaisena, ilman ennakkokäsityksiä, mutta hänet kuitenkin nähdään itsestä erilaisena. Tilanteessa on oltava läsnä ja annettava toisen olla läsnä. (Mönkkönen 2002.) Martin Buber (1993) on sanonut, että ihmisyys vaatii toisen kohtaamista yhteydessä, jossa ei pidä toista välineenä. Kohtaamisessa perustaitoja ovat kuunteleminen, kunnioittaminen, kärsivällisyys, avoimuus ja luottamus sekä eettinen vastuu toisesta ihmisestä. Mikäli kotihoidon työntekijältä puuttuu ymmärrys toisen ihmisen kohtaamisen ja ymmärryksen merkityksestä, asiakkaalle syntyy helposti kokemus ohitetuksi tulemisesta, siitä, että hän ei ole ihmisenä tärkeä. Mielestäni kotihoidossa haavoittuvuuteen tulisi vasta sensitiivisellä, myös kulttuurisensitiivisellä, kohtaamisella sekä dialogisella ja empaattisella vuorovaikutuksella. Sen lisäksi hoitajan tulisi tunnistaa yksilölliset, haavoittuvuutta aiheuttavat tekijät kartoittaa ikääntyneen ihmisen voimavarat osata käyttää voimaannuttavia tukimuotoja ja työmenetelmiä sekä terveyttä ja hyvinvointia edistäviä toimintatapoja hallita eettisyyteen, ihmisarvoon ja itsemääräämisoikeuteen liittyvät asiat tietää riittävästi hoidoista ja palveluista, joilla asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin voidaan vastata. Miten osaaminen todentui kotihoidon arjessa Käyntini kotihoidossa loi luottamusta siihen, että yhteiskunnassamme vielä välitetään heikommista. Tämän lyhyen kotihoidon kokemukseni perusteella havaitsin, että kotihoidossa haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä pidetään huolta ja heidän ongelmiinsa paneudutaan, vaikka työtahti on kova. Tämä tuli esille esimerkiksi silloin, kun kotona edelleen asuva henkilö oli hyvin muistisairas tai muusta sairaudesta johtuen täysin autettava, kun ihminen oli hyvin yksinäinen tai hänellä oli isoja taloudellisia huolia, tai kun kohdattiin päihteiden käyttäjiä ja psyykkisesti sairastuneita. Näille haavoittuvassa tilanteessa oleville ihmisille näytti olevan erityisen tärkeää se, että heidät kohdattiin yksilöllisesti ja arvostavasti, että he saivat kokea ihmisarvoista kohtelua, että he saivat tehdä päätöksiä ja ennen kaikkea että he voivat luottaa siihen, että heille halutaan hyvää. Suurempi kysymys heräsi siitä, miten terveysalan koulutuksessa voidaan vastata kotihoidon osaamisen tähän puoleen. Miten lisätä ammatillisiin lähestymiskeinoihin tarvittavaa osaamista, oman ammatti-identiteetin tunnistamista ja sen rakentamista vieläkin asiakaslähtöisemmäksi (ks. Angel & Vatne 2017). Miten kyetään opettamaan asioita, jotka liittyvät ihmisen haavoittuvuuden ymmärtämiseen ja siihen vastaamiseen, kun psyykkisen, sosiaalisen ja fyysisen näkökulman lisäksi siihen liittyy myös se ulottuvuus, että haavoittuva ihminen on väistämättä jollain tasolla aina riippuvainen häntä hoitavasta henkilöstä? Ja lopuksi vielä näkökulma omaan itseen: Kuinka kukin meistä itse haavoittuvaisena, keskeneräisenä ja epätäydellisenä pystyy vastaamaan toisen, vieläpä eri-ikäisen, haavoittuvuuteen ilman, että sitä tietoisesti harjoittelee? Kirjoittaja: Carita Kokkala, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Angel, Sanne & Vatne, Solfrid 2017. Vulnerability in patients and nurses and the mutual vulnerability in the patient-nurse relationship. Journal of Clinical Nursing 26 (9–10), 1428–1437. Buber, Martin 1993. Minä ja Sinä (suom. Jukka Pietilä). Helsinki: WSOY. Erlen, Judith 2006. Who speaks for the vulnerable? Orthopaedic Nursing 25 (2), 133–136. Hanke STM 025:00/2019. Iäkkäiden palveluiden uudistaminen. https://stm.fi/hanke?tunnus=STM025:00/2019 Luettu 11.3.2020 Høy, B., Lillestø B., Slettebø Å., Sæteren B., Heggestad A., Caspari S., Aasgaard T., Lohne V., Rehnsfeldt A., Råholm M.-B., Lindwall L & Nåden D. 2016. Maintaining dignity in vulnerability: A qualitive study of the residents` perspective on dignity in nursing homes. International Journal of Nursing Studies 2016, 91–98. Juvonen, Mikko 2018. Dialogisuuden ulottuvuuksia. Ymmärtävä vuorovaikutus Siun soten henkilökunnan puheessa. Yhteiskuntapolitiikan pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Kotihoito ja kotipalvelu. https://stm.fi/kotihoito-kotipalvelut Luettu 25.2.2020 Kotihoito. https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut/kotihoito Luettu 25.2.2020 Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017: 6. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Mönkkönen, Kaarina 2002. Dialogisuus kommunikaationa ja suhteen. Vastaamisen, vallan ja vastuun merkitys sosiaalialan asiakastyön vuorovaikutuksessa. Akateeminen väitöskirja. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopisto. Kuopion yliopiston julkaisuja E, Yhteiskuntatieteet 94. https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_951-781-933-1/urn_isbn_951-781-933-1.pdf Luettu 25.2.2020. Nordström, Karin & Wangmo, Tenzin 2018. Caring for elder patients: Mutual vulnerabilities in professional ethics. Nursing Ethics 25 (8), 1004–1016. Sarvimäki, Anneli & Stenbock-Hult, Bettina 2016. The meaning of vulnerability to older persons. Nursing Ethics 23 (4). 372–383. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. Terveydenhuoltolaki 1326/2010. Tiikkanen, Pirjo & Juntunen, Kristiina 2019. Kukoistava kotihoito. Kotihoidon työntekijöiden itsearvioitu osaaminen. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 253. Vironkannas, Elina, Liuski, Suvi & Kuronen, Marjo 2018. The contested concept of vulnerability – a literature review. European Journal of Social Work 14, 2–14.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset