Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä

Vuosi: 2023

Kiinnostavatko onnistunut etäkotihoito tai viestintä ja vaikuttaminen sosiaalialalla? Tulossa marraskuussa kaksi kiinnostavaa webinaaria
19.10.2023
Marianne Roivas

Näkymätön näkyväksi – viestintä ja vaikuttaminen sosiaalialalla -webinaari 9.11.2023 Kuinka toteuttaa yhteiskunnallisesti vaikuttavaa viestintää? Millä keinoin tuoda asiakkaan ääni kuuluviin? Jos nämä ovat kysymyksiä, joita joudut työssäsi pohtimaan, tule kuuntelemaan viestinnän ja vaikuttamisen asiantuntijoita, jotka kertovat keinoistaan toteuttaa vaikuttavaa viestintää. Tapahtumassa pääset myös kuuntelemaan, kuinka monin eri tavoin Metropolian sosiaalialan (YAMK) opiskelijat ovat toteuttaneet viestintää omissa opinnoissaan ja työympäristöissään. Webinaari järjestetään 9.11.2023 klo 13.00–15.45. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu webinaariin Metropolian Tapahtumat-sivulta. Onnistunut etäkotihoito -webinaari 30.11.2023 Uudet digitaaliset innovaatiot ovat tuoneet sote-alan palveluorganisaatioiden työ- ja toimintatapoihin muutospaineita. Digitaaliseen kuva- ja ääniyhteyteen perustuvaa hoivapalvelua toteutetaan ikääntyneiden kotihoidossa jo laajalti. Millaista on onnistunut virtuaalivälitteinen kotihoito? Mikä on oleellista etäkotihoidon johtamisessa? Miten etäkotihoidossa varmistetaan henkilöstön työhyvinvointi? Kotihoidon etähoito työntekijöiden hyvinvoinnin ja johtamisen näkökulmasta -tutkimushankkeessa on tutkittu työhyvinvoinnin ja tulevaisuuden osaamisen vaatimuksia ikääntyneiden kotihoidon asiakastyössä. Hankkeessa on haastateltu Espoon, Turun, Seinäjoen, Uudenkaupungin ja Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän kotihoidon henkilöstöä ja esimiehiä. Tervetuloa kuulemaan hankkeen tuloksia sekä keskustelemaan etäkotihoidon tulevaisuudesta webinaarissa torstaina 30.11.2023 klo 13.00–15.30. Tilaisuudessa esitellään toimintaohjeita, jotka hankkeessa on laadittu tukemaan onnistuneen etäkotihoidon toteuttamista ja johtamista työntekijöiden näkökulmasta. Tutkimushankkeen toteuttajia ovat Metropolia Ammattikorkeakoulu, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu. Webinaari on samalla hankkeen päätöstilaisuus. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu webinaariin Metropolian Tapahtumat-sivulta.   Tiedote: Marianne Roivas, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lue lisää

Lempeää vai armotonta hoivaa?
11.10.2023
Carita Hand ja Kati Ylikahri

Jos jonakin päivänä siirryt asumaan hoivakotiin, millaisen hoitajan toivoisit kohtaavasi? Entä millaisen hoitajan toivoisit läheisellesi tai itsellesi työkaveriksi? Lempeää hoitajaa voidaan kuvailla sydämelliseksi, myötätuntoiseksi, kiltiksi ja helläksi (Synonyymisanakirja). Nämä lempeän synonyymit kietovat ihmisen pumpuliin ja tekevät olon turvalliseksi ja mukavaksi, toisin kun lempeän vastakohtana olevat käsitteet armottomuus ja ankaruus. Lempeässä hoivassa hoitajan ja asiakkaan kohtaaminen on inhimillistä ja arvostavaa. Terveydenhuoltolaissa (1326/2010 § 8) säädetään, että terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin. Tämän lisäksi toiminnan on oltava laadukasta, turvallista ja asianmukaisesti toteutettua. Myös laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992 § 3) säätää potilaan oikeudesta laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Laki siis määrittää lempeän hoidon raamit, mutta arvot antavat perustan arjen toiminnalle. Lempeässä hoivassa työntekijät ovat tunnistaneet omat arvonsa ja yhdessä määritelleet hyvän hoidon arvot, joihin kaikki sitoutuvat. Lohdullista on, että arvostavaan kohtaamiseen ei tarvita lisäresursseja ja esimerkiksi liikuntatuokiot voi yhdistää ruokailutilanteisiin, jolloin ne voidaan toteuttaa mahdollisimman sujuvasti osana arkea. Lempeä hoiva huomioi muistisairaan asiakkaan Lempeä hoiva muistisairaiden hoidossa liitetään kirjallisuudessa läheisesti asiakaslähtöiseen hoitoon (person-centered care). Siinä korostuvat ihmisarvon kunnioittaminen ja ihmisen omat tarpeet hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa sekä näkemys siitä, että sairaudestaan huolimatta ihminen on itse oman elämänsä paras asiantuntija. Sosiaali- ja terveysalalla tämä on toiminnan arvoperustaa. Hoitotyön tutkimussäätiö teetti vuonna 2015 kyselyn hoitotyöntekijöille siitä, millaista hoitoa he toivoisivat itse, jos he ovat olisivat ikääntyneenä avun tarpeessa. Vastaukseksi saatiin, että ikääntyneiden hoidon toivottiin olevan yksilölliset tarpeet huomioivaa ja iäkästä kunnioittavaa. Näihin liittyvät hyvän hoidon periaatteiden toteutuminen, hyvä perushoito ja kuntouttava työote sekä iäkästä itseään tyydyttävä hoidon organisointi ja toteutus (Korhonen ym. 2015). Siis samoja asioita, joita asiakaslähtöisessä hoidossa yleisesti kuvataan. Muistisairauteen sairastuneet ihmiset ovat sairauden edetessä erityisen haavoittuva asiakasryhmä, sillä heidän kykynsä pitää puoliaan heikkenee ja heidän tarpeensa tulevat hyvin moninaisiksi. Laadukkaan hoidon varmistamiseksi lääketieteellinen hoito ei yksin riitä, vaan sen lisäksi tarvitaan muita keinoja, joita hoitohenkilökunnalla on mahdollisuus käyttää työssään. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi luovien menetelmien hyödyntäminen, arvostava kosketus, tietoinen läsnäolo ja heijastava kuuntelu. Huolimatta siitä, että hoidon lempeys tulisi näkyä jo lähtökohtaisesti kaikessa hoitoalan ammattilaisen tekemässä työssä, näin ei aina ole. Lempeän hoidon varmistamiseksi on jo tämän vuosituhannen alussa kehitetty Gentle Persuasive Approache -malli (GPA). Tämä yksilökeskeisen hoidon filosofiaan pohjautuva malli keskittyy ymmärtämään niitä taustalla olevia tekijöitä, jotka vaikuttavat hoidettavan ihmisen hyvinvointiin ja käyttäytymiseen (Schindel Martin ym. 2016). Jotta pystytään ymmärtämään toista ihmistä, hänen kanssaan täytyy luoda toimiva suhde. Tällaisen suhteen perusta rakentuu luottamukselle, kunnioitukselle ja moraalisille arvoille (McCormackin & McCancen 2010). Mallissa (GPA) keskitytään ymmärtämään sekä hoitoympäristöön liittyviä tekijöitä että sosiaalisia ja fyysisiä tekijöitä, jotka aiheuttavat muistisairaassa ihmisessä epämukavuutta ja jotka voivat olla laukaisemassa epätoivottuja käytösoireita (Schindel Martin ym. 2016). Lempeän hoivan osaajaksi voi kehittyä  Hoitotyötä tekevien osaamista ja työhön liittyviä valmiuksia kehittämällä voidaan paremmin vastata muistisairaan ihmisen tarpeisiin. Kehitettäessä asiakaslähtöisempää hoitoa täytyy ensin yhdessä pohtia työhön liittyviä vallitsevia arvoja, asenteita, käytäntöjä ja toimintatapoja ja sen jälkeen miettiä, mitkä asiat tällä hetkellä toimivat ja mitkä vaativat kehittämistä (Hung ym. 2018). Tämä edellyttää osaamisen lisäksi asiakasymmärrystä, kattavaa tietoa asiakkaista, heidän yksilöllisistä tarpeistaan ja tiedon hyödyntämistä palveluiden kehittämisen pohjana. Pelkkä tieto asiakkaasta ei siis vielä tarkoita asiakasymmärrystä (Virtanen ym. 2011). On todettu, että muistisairaiden asiakkaiden kohdalla asiakaslähtöinen hoito vähentää sairastuneiden levottomuutta, käytösoireita ja masennusta sekä parantaa heidän elämänlaatuaan. Tähän tarvitaan kuitenkin henkilökunnalta riittävää osaamista ja sitä, että osaamisen kehittämiseen panostetaan (Sun & Myonghwa 2017). Lempeä hoiva -hankkeessa kehitetään hoivatyöntekijöiden lääkkeettömän hoidon osaamista Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella Kauklahden elä ja asu -seniorikeskuksessa, Betesda-säätiön Palvelukoti Hopeassa ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella Palvelukeskus Hopeahovissa ja Marttilan hoivakodissa. Osaamisen kehittämiseen liittyy tiedon lisääminen eri menetelmistä, menetelmien kokeilu hoivakodin arjessa sekä niiden vaikutusten arviointi.  Uuteen toimintakulttuuriin ja toisaalta jo käytössä olevien, toimivien menetelmien, vahvistamiseen pyritään yhdessä kehittämällä ja innostamalla tekemään arjesta kaikille osapuolille toimivampaa, turvallisempaa ja mielekkäämpää. Lempeä hoiva on niin asiakkaiden, heidän läheistensä, kuin koko työyhteisön etu ja oikeus. Kirjoittajat: Carita Hand, terveysalan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankeasiantuntijana Lempeä hoiva -hankkeessa. Kati Ylikahri, terveysalan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankeasiantuntija Lempeä hoiva -hankkeessa. Lähteet Hung, L., Son, C. & Hung, R. 2018. The experience of hospital staff in applying the Gentle Persuasive Approaches to dementia care. Journal of Psychiatric and Mental Health Nursing 14. https://doi.org/10.1111/jpm.12504 Viitattu 27.9.2023. Korhonen, A., Holopainen, A., jylhä, V. & Siltanen, H. 2015. Hoitotyöntekijöiden käsityksiä ikääntyneiden hoitotyön nykytilasta. Raportti 1/2015. Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus). https://www.hotus.fi/wp-content/uploads/2019/04/hotusraportti-1-2015.pdf Viitattu 27.9.2023. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992 § 3. McCormack, B. & McCance, T. 2010. Person-Centred Nursing: Theory and Practice. Wiley-Blackwell, Oxford. Schindel Martin L., Gillies L., Coker E., Pizzacalla A., Montemuro M., Suva G. & McLelland V. 2016. An education intervention to enhance staff self-efficacy to provide dementia care in an acute care hospital in Canada: A nonrandomized controlled study. American Journal of Alzheimer's Disease and Other Dementias 31 (8), 664–677. Sun Kyung, K. & Myonghwa, P. 2017. Effectiveness of person-centered care on people with dementia: a systematic review and meta-analysis. Clinical interventions in aging 17;12, 381–397. doi: 10.2147/CIA.S117637 Viitattu 27.9.2023. Synonyymisanakirja. https://www.synonyymit.fi/lempe%C3%A4 Viitattu 28.9.2023. Terveydenhuoltolaki 1326/2010 § 8. Virtanen, P., Suoheimo, M., Lemminmäki, S., Ahonen, P. & Suokas, M. 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Tekesin katsaus 281. Tekes, Helsinki. https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf Viitattu 27.9.2023.

Lue lisää

Luovuus Helsingin Seniorisäätiön asukkaiden arjessa – asukkaiden näkemyksiä
1.6.2023
Anu-Riikka Eerola ja Laura Juvonen

Luovilla menetelmillä pyritään syrjäytymisen ehkäisemisen lisäksi lisäämään hoivakotien asukkaiden hyvinvointia, turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja osallisuuden tunnetta sekä ylläpitämään tulevaisuuden uskoa.​ Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hankkeessa (5/2021–3/2023) kartoitettiin kyselylomakkeen avulla Helsingin Seniorisäätiön asukkaiden näkemyksiä, toiveita ja tarpeita luovasta toiminnasta sekä mitä luovuus heille tarkoittaa ja merkitsee. Hankkeen työpajoissa käytetyt luovat menetelmät olivat musiikki, kuvataide, draama ja digitaalinen verkko-ohjaus. Yli puolet asukkaista kokee luovuuden arjessaan tärkeäksi Ikääntyneille hoivakotien asukkaille luovuus on tärkeä vuorovaikutuksen ja itsensä ilmaisun keino. Esimerkiksi erilaisissa luovan toiminnan työpajoissa asukkaille annetaan mahdollisuus kokea yhteisöllisyyttä, tulla kuulluksi ja nähdyksi taiteen ja luovuuden kautta vuorovaikutuksessa sekä keskustella yhdessä niin muiden asukkaiden kuin hoitajienkin kanssa. Luovuuden tiedetään voimaannuttavan sekä tuovan myönteisiä onnistumisen tunteita, kun asukas saa itse tehdä ja osallistua tekemiseen. (Humala & Ruohonen 2023.) Luovuutta ja taidetta voidaan käyttää myös lisäämään ja vahvistamaan asukkaiden osallisuuden kokemuksia (Huhtinen-Hildén & Isola 2018). Luovuudesta hoivakodin arjessa on tehty tutkimuksia, mutta lähtökohtaisesti tutkimukset kohdistuvat hoivakodin työntekijöiden kokemuksiin sekä työntekijöiden kokemuksista muodostettuihin erilaisiin toimintatapoihin ja toimintamalleihin. Kuitenkin myös työntekijät ovat tuoneet esiin, että olisi tärkeä kerätä tietoa asukkailta siitä, millaisia toiveita arjen tapahtumista, esiintyjistä ja toiminnallisuudesta heillä on.  (Huhtinen-Hilden ym. 2016.) Ennen Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hankkeen päättymistä halusimme kartoittaa, mitä luovuus merkitsee Helsingin Seniorisäätiön asukkaille sekä mikä heille on luovuutta omassa ja hoivakodin arjessa. Hankkeen loppupuolella helmikuussa 2023 Seniorisäätiön hoivakotien asukkailta kysyttiin, millainen merkitys luovuudella on heille omassa elämässään ja hoivakodin arjessa. Haastattelun kysymykset oli laadittu valmiiksi hanketyöntekijöiden toimesta ja hoivakodin työntekijät toteuttivat haastattelun. Saimme kyselyyn vastauksia 14 hoivakodin asukkaalta. Vastausten mukaan suurin osa eli 57 % hoivakotien asukkaista kokee luovuuden arjessaan melko tärkeäksi ja 7 % tärkeäksi.  Melko vähän tärkeäksi luovuuden koki 29 % vastaajista ja vain 7 %:lle asukkaista luovuus ei ole lainkaan tärkeää. Vastaajista puolet (50 %) toivoi luovaa toimintaan omaan ja hoivakodin arkeen useamman kerran viikossa ja 21 % asukkaista kerran viikossa. Päivittäin jotakin luovaa oman arkensa piristykseksi toivoi yksi vastaaja (7 %). Selkeästi vähemmistö vastaajista (21 %) toivoi luovaa toimintaa ainoastaan 2–3 kertaa kuukaudessa tai harvemmin. Vastauksista tulee selkeästi esiin, että luovuudella on suuri merkitys Helsingin Seniorisäätiön asukkaille. Luovuus on muutakin kuin musiikkia, kuvataidetta ja draamaa Luovuus voidaan ymmärtää perinteisten luovien menetelmien, kuten musiikki, kuvataide ja draama, sekä korkeakulttuurin lisäksi myös kaikille kuuluvina ominaisuuksina, asenteina, itsensä toteuttamisena, merkityksellisinä kokemuksina ja luovan toiminnan mahdollisuuksina arjessa, arkisina asioina. Luova arki on usein pieniä hetkiä liittyen esimerkiksi ruuan laittoon tai puutarhanhoitoon – hetkiä, jotka tuovat hyvää mieltä asukkaiden arkeen. (Huhtinen-Hilden ym. 2016.) Myös kyselyn tulokset osoittivat, että perinteisten luovien menetelmien ohella luovuus ymmärretään ja koetaan eri lailla. Useat vastaajat tunnistivat musiikin, sosiaalisuuden, liikunnan, erilaisten ohjattujen ryhmien ja kerhojen sekä muun muassa eläinten ja päiväkodin lasten vierailujen tuovan luovuutta omaan arkeen. Lisäksi erilaiset kulttuuritapahtumat, käsityöt, visailut ja pelit sekä puutarhan ja kukkien hoito nähtiin mielekkäinä ja itselle tärkeinä luovuuden lähteinä. Kysyttäessä, millaista luovaa toimintaa asukkaat toivoisivat enemmän, saivat musiikkiin, sosiaalisuuteen sekä ohjattuihin ryhmiin liittyvät tapahtumat eniten kannatusta. Eläinten ja päiväkotilasten vierailuja toivottiin nykyistä enemmän, samoin yhteislaulua ja tanssia. Saaduissa vastauksessa tuli esiin, että ylipäätään yhdessä puuhastelu ja asukkaiden yhteinen arki nähdään tärkeänä luovuuden tuojana. Tämä on tärkeä näkökulma ja asukkaiden yhdessä vietettyjä hetkiä tulisikin tukea ja mahdollistaa hoivakodin arjessa. Vastausten perusteella pohdimme, että asukkaiden elämän historialla on varmasti merkitystä siinä, miten luovuus koetaan ja ymmärretään. Mikäli asukkaan elämään on aina kuulunut jotakin luovaa toimintaa, tulisi tämä huomioida asukkaan muuttaessa hoivakotiin. Tutkimusten mukaan hoivakodin työntekijät ovatkin tuoneet esiin, että asukkaiden elämänhistorian tunteminen ja eletyn elämän näkeminen merkityksellisenä on tärkeää luovan arjen näkökulmasta. Kun nämä asiat nähdään tärkeinä ja tunnistetaan mm. kirjaamalla tieto asukkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan, on asukkaiden toiveita ja tarpeita vastaavan luovan toiminnan toteuttaminen osana asiakaslähtöistä hoitotyötä työntekijöille helpompaa. (Huhtinen-Hilden ym. 2016.) Jokaiselle tulisi antaa mahdollisuus osallistua luovaan toimintaan omalla tavallaan Sosiaalisuuden ja yhteisen tekemisen merkitys osana luovuutta tuli esille kysyttäessä asukkailta, millainen luovuus on heille tärkeää omassa ja hoivakodin arjessa. Sosiaalisuuden merkitys korostui myös vastauksissa kysymykseen: ”Mikä on itsellesi mieluisin tapa osallistua luovaan toimintaan?” Selkeästi suosituimmaksi tavaksi nousi yhdessä tekeminen ja osallistuminen esimerkiksi pienryhmässä. Luovat, yhteisölliset ja toiminnalliset hetket antavat mahdollisuuksia uusille olemisen tavoille, yhteisöllisyydelle ja osallisuuden kokemuksille. Tiedetään, että luova toiminta ryhmässä mahdollistaa vuorovaikutuksessa ajatusten, tunteiden ja merkityksellisten kokemusten jakamisen turvallisella tavalla. Taiteen ja luovan ilmaisun kautta hoivakodin asukkaalla on mahdollisuus tulla kuulluksi, näkyväksi ja kohdatuksi, yhdessä tekemällä ja jakamalla kokemuksia eleiden, ilmeiden ja sanojen kautta. (Huhtinen-Hildén & Isola 2018.) Ryhmätyöskentelyn lisäksi kolme vastaajaa kannatti parityöskentelyä hoitajan kanssa. Hoitajia tulisikin tukea enemmän asukkaiden kanssa kahden kesken vietettyyn aikaan, sillä Huhtinen-Hildén ja kumppaneiden (2016) tekemän tutkimuksen mukaan läsnäolo asukkaan kanssa ja kahden kesken vietetty aika luo tunteen aidosta kohtaamisesta ja tuo asukkaalle hyvää mieltä. Usein nämä hetket ovat asukkaille myös merkityksellisempiä, kuin varsinaiseen järjestettyyn toimintahetkeen osallistuminen. (Huhtinen-Hildén ym. 2016.) Kaksi vastaajaa toivoi voivansa osallistua itsenäisesti työskentelemällä ja yksi vastaaja toi esiin, että mielekkäin tapa olisi parityöskentely oman läheisen kanssa. Koska vastausvaihtoehdot ”Seuraamalla muun ryhmän työskentelyä” ja ”Seuraamalla ulkopuolista esiintyjää tai luovan toiminnan toteuttajaa” saivat myös selkeästi monien vastaajien kannatusta, on tärkeää muistaa, että toiminnan tai esiintyjän seuraaminenkin on osallistumista. Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hanke osoitti, että monialaista työskentelyä tarvitaan mahdollistamaan vuorovaikutuksellisia hetkiä, mihin asukkaalla on mahdollisuus liittyä ja saada kokemuksia niin turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja osallisuuden tunteesta. Kuitenkin Helsingin Seniorisäätiön asukkaille tehdyn kyselyn mukaan luovuus on muutakin kuin hoivakodin viikkotoiminnasta poikkeavia toimintahetkiä ja ulkopuolisten esiintyjien vierailuja – parhaimmillaan luovuus toteutuu hoivakodin arjessa kohtaamisen ja yhdessä olon hetkissä. Kirjoittajat: Anu-Riikka Eerola Vanhustyön lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Projektipäällikkö, ELOSSA! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hanke Laura Juvonen Musiikin tutkinnon opettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Projektityöntekijä, ELOSSA! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hanke Lähteet: Huhtinen-Hilden, L., Ala-Nikkola, E., Puustelli-Pitkänen, A. & Strandman, P. 2016. Tutkimusraportti. Kohti luovaa arkea. Kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Huhtinen-Hildén, L. & Lamppu, M. (toim.). (2018). Odottamattomia aarteita. Ilmaisua, leikillisyyttä ja luovaa toimintaa ryhmässä. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Humala, I. & Ruohonen, A. 2023. Asiantuntija-artikkeli: Luova toiminta voimaannuttaa sekä hoivakotien asukkaita että työntekijöitä. Kuntalehti.

Lue lisää

Ikääntyneen muutto omasta kodista hoivakotiin, miten omaiset sen kokevat?
29.5.2023
Ahola Anu ja Nukala Tiina

Muutto omasta kodista hoivakotiin on yksi ikääntyneen suurimmista luopumisista. Muutto on suuri muutos myös omaisille, jotka jäävät usein vähälle huomiolle. Ikääntyneen hyvää siirtymistä hoivakotiin voidaan edistää ja siirtymisen prosessia voidaan parantaa omaisten tukemisen näkökulmasta. Hyvin hoidettu muuttoprosessi varmistaa, että asukas pääsee kotiutumaan hoivakotiin nopeasti. Muuttoprosessiin tarpeeksi panostamalla hyötyy siitä sekä asukas, omainen että hoivakodin henkilökunta. Hoivakotiin siirtyminen Tutkimuksellisen opinnäytetyömme tarkoituksena oli kuvata omaisten kokemuksia ikääntyneen läheisensä hoivakotiin siirtymisestä. Tutkimus toteutettiin Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella teemahaastattelemalla yhdeksää omaista, joiden ikääntynyt läheinen on vuoden aikana muuttanut kotoa hoivakotiin. Tutkimustulosten ja aiemman kirjallisuuden perusteella opinnäytetyössä annetaan suositukset asioista, jotka täytyy ottaa huomioon hoivakotiin siirryttäessä. Hoivakotiin siirrytään nykyään varsin huonokuntoisena useimmiten monien erilaisten välivaiheiden kautta. Paikkaa on saatettu odottaa kauan ja hoivakotiin pääsy on useimmiten lopulta helpotus kaikille osapuolille. Kun muutto tapahtuu, ikääntyneellä itsellään ja hänen omaisellaan ei aina ole voimavaroja osallistua siihen kovinkaan aktiivisesti. Hoitohenkilökunnalla on muuttohetkellä tärkeä rooli. Hoivakotiin muuttaminen tulee suunnitella aina asukkaaksi tulevan lähtökohdista siten, että hoitohenkilökunta perehtyy asukkaaseen ja hänen elämänhistoriaansa (Pikkarainen 2019). Ikääntyneen elämäntarinan kartoittaminen on tärkeä osa kotiutumisvaihetta. Tieto ikääntyneen aiemman elämän vaiheista tuo arvokkuutta. Jokainen hoivakodin asukas on ollut yhteiskunnan jäsen, joka on hoitanut työnsä, omat ja perheensä asiat. Hänellä on ollut elämässään iloja ja suruja, harrastuksia ja ystävyyssuhteita. Kaikesta tästä olisi hyvä olla tietoa hoivakodissa (Tirkkonen, 2021). Onnistunutta siirtymävaihetta tukevat tekijät Niin asukkaalle kuin hänen omaiselleen on tärkeää tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Asukkaan hoitamisessa tulee huomioida myös hänen omaisensa. Lehto-Niskala (2021) toteaa väitöskirjassaan, että ei ole yhdentekevää, miten omaisia kohdataan, koska he toimivat ikään kuin hoidon tarkkailijoina. He seuraavat oman läheisensä lisäksi koko hoivakodin toimintaa ja asukkaiden kohtaamista. Omaisten kohtaamista ei välttämättä koeta merkittävänä hoitohenkilökunnan osalta ja heidät saatetaan sulkea ulos ikääntyneen hoitoon liittyvästä päätöksenteosta, jolloin tiedonkulun puutteet voivat turhauttaa. Tutkimuksessamme tuli esiin tiedonkulun haasteet, omaisten kohtaamisen tärkeys sekä hoivakotiin kotiutumisen edistäminen. Tutkimustulokset osoittivat, että omaiset toivoivat parempaa tiedonkulkua uudessa tilanteessa. Ennakointia ja väliaikatietoja hakemusprosessista kaivattiin. Kaikki omaiset olivat kuormittuneita sekä fyysisesti että psyykkisesti ennen muuttoa ja ikääntyneen kotona pärjääminen aiheutti huolta ja vaaratilanteita. Muutto hoivakotiin koettiin helpotuksena. Kohtaaminen hoitohenkilökunnan kanssa oli tärkeää ja heiltä toivottiin tietoa käytännön asioista. Kotiutumista edesauttoi viihtyisä ympäristö, josta tärkeimmäksi koettiin oma huone ja tavarat. Vuorovaikutus hoitohenkilökunnan kanssa oli hyvää ja riittävää omaisen näkökulmasta. Puutteelliseksi jäi ikääntyneen elämänhistoriaan tutustuminen, johon omaiset toivoivat parannusta elämäntarinalomakkeen käyttöön ottamisella. Tutkimusaineistosta muodostui tiedonkulku, kohtaaminen ja kotiutuminen tärkeimmiksi omaisten kokemiksi asioiksi. On tärkeää kuunnella omaisten huolia läheistensä hyvinvointiin liittyen, kohdata heidät ja hoivakotiin muuttava ikääntynyt kiireettömästi yksilöinä sekä tukea hoivakotiin kotiutumista. Tulosten perusteella omaisten kanssa on myös tärkeää antaa tietoa käytännöistä sekä selkeyttää esimerkiksi kuntoutumista edistävän hoitotyön periaatteiden mukaisesti, miksi kaikkea arjessa ei tehdä ikääntyneen asukkaan puolesta. Opinnäytetyön tuotoksena syntyi kooste hoivakotiin siirtymisen yhteydessä huomioitavista seikoista, jossa tutkimustulosten hyödynnettävyys konkretisoituu. Kooste perustuu tutkimuksemme tuloksiin täydennettynä lähdekirjallisuuden tiedoilla. Sitä voi käyttää hoivakodeissa hoitotyön laadun parantamiseksi sekä käytäntöjen yhtenäistämiseksi. Tavoitteena on edistää ikääntyneiden sopeutumista uuteen asuinpaikkaan muuttaessa sekä omaisten kokemusta kuulluksi tulemisesta. Alla olevaa koostetta voi hyödyntää aina muuton tullessa ajankohtaiseksi ja esimerkiksi uuden työntekijän perehdyttämisessä. Kirjoitus pohjautuu Sosiaali- ja terveysalan YAMK-opintojen opinnäytetyöhön Omaisten kokemuksia ikääntyneen siirtymisestä hoivakotiin. Kirjoittajat Ahola Anu, sairaanhoitaja (YAMK), Ikääntymisen asiantuntija. Valmistunut SeAMK (YAMK)- tutkinnosta toukokuussa 2023. Nukala Tiina, sairaanhoitaja (YAMK), Ikääntymisen asiantuntija. Valmistunut SeAMK (YAMK) - tutkinnosta toukokuussa 2023 Lähteet Lehto-Niskala, Vilhelmiina. (2021). Toimintakyky hoivapolitiikan ja hoidon arjen risteyksessä. Ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon asukkaiden, heidän perheenjäsentensä sekä hoitajien käsityksiä toimintakyvystä ja kuntoutuksesta. (Tampereen yliopiston väitöskirjat 450) Väitöskirja Tampereen yliopisto. PunaMusta. Pikkarainen A. Vieraana vai kotona palvelutalossa? Muutosta ja muuttoa tukemassa. Teoksessa J. Kulmala (toim). (2019) Hyvä vanhuus. PS-kustannus. Tirkkonen, S. 2021. Muistisairaan läheisenä. Basam Books Oy.

Lue lisää

Ikäystävällinen elinympäristö tukee kotona asumista
2.5.2023
Mari Niskakoski, Ursula Kvist ja Heidi Laine

Elämä jatkuu, vaikka toimintakyky muuttuu. Ihminen tulisi nähdä muutenkin kuin toimintakykynsä kautta. Suomi ikääntyy ja toimivat ympäristöt koskevat meitä kaikkia. Ympäristö, joka mahdollistaa omatoimisen ikääntymisen, on hyvä ympäristö ihan kaiken ikäisille. Ihmisen toimintamahdollisuuksia ei pidä rajoittaa sen perusteella, minkä ikäinen ihminen on, vaan eri-ikäisiä tulisi kannustaa toimimaan yhdessä. On kaikkien etu, että ikäihmiset osallistuvat aktiivisesti kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan. Ikääntyneiden palveluita tulisi tarkastella kokonaisuutena. Ikääntyneet säilyvät pidempään toimintakykyisinä ja omatoimisina, kun edellytykset aktiiviseen toimijuuteen luodaan jo varhaisessa vaiheessa. Iäkkäälle hyvä ympäristö on toimiva myös muille. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2015: 5–7.) Yksin asuvien yli 65-vuotiaiden määrä lisääntyy kaikista nopeimmin. Terveys ja elämänlaatu ovat yksinasuvilla usein huonompia kuin perheellisillä. Lähiympäristössä liikkuminen ja ympäristön mahdollistamat sosiaaliset kontaktit ovat terveyden ja hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeitä. Iäkkäiden hyvinvointia voidaan lisätä muokkaamalla asuinympäristöä esteettömäksi sekä lisäämällä mahdollisuuksia muiden ihmisten tapaamiseen. (Jolanki ym. 2017: 9.) Sektorirajat ylittävä yhteistyö – vastaus ikääntyneiden tarpeisiin Suomessa vanhuspolitiikka korostaa ikääntyneen kotona asumista silloinkin, kun toimintakyvyssä on jo haasteita (Laatusuositus 2020:12).  Asuinympäristöllä on suuri vaikutus siihen, miten hyvin se mahdollistaa iäkkään hyvän elämän kotona. Kotona asuminen itsessään ei saisi olla ainoa lähtökohta, vaan tärkeää olisi myös huomioida, että kotona asuessa myös elämänlaatu säilyy hyvänä. Toimintakyvyn heikkenemisen ennalta ehkäisy nähdään yhteiskunnassa erittäin tärkeänä, mutta siihen tarvittaisiin enemmän panostamista eri toimijoilta. Oman kokemuksemme mukaan ennaltaehkäisevää palvelua tarvittaisiin lisää myös julkiselle sektorille. Julkisten palveluiden piiriin päästäkseen yleensä iäkkäällä on monesti jo merkittäviä haasteita toimintakyvyssä. Tukipalveluita, etenkin niitä, jotka eivät ole lakisääteisiä on karsittu resurssien puutteiden sekä koronan vuoksi. Järjestöt ja yksityiset palveluntuottajat tarjoavat paljon erilaista ennaltaehkäisevää tukea, mutta myös muita toimijoita ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä tarvittaisiin. Yritykset voisivat myös lähteä mukaan kehittämään toimintaansa ikäystävälliseen suuntaan. Ikääntyvät ovat suuri joukko palveluiden käyttäjiä, johon yritystenkin kannattaa satsata, eikä se kuitenkaan karsi muita palveluiden käyttäjiä pois. Ikäystävällisyys voidaan huomioida esimerkiksi suurimmissa kaupoissa tuotteiden sijoittelulla. Kaupan sisällä voisi olla lähelle kassoja sijoitettuna osasto, josta löytyy tavallisimmat peruselintarvikkeet, jolloin kaupassa käynti ei edellytä pitkää kävelymatkaa. Käytäville olisi hyvä sijoitella penkkejä, jotta ostosten lomassa voi pysähtyä lepäämään. Henkilökohtaisen palvelun lisääminen taas helpottaisi ikääntyneiden asiointia esimerkiksi pankissa. Yritykset voisivat myös aktiivisesti pyrkiä yhteistyöhön esimerkiksi ikääntyneille palveluja tarjoavien järjestöjen kanssa, ja siten mahdollistaa esimerkiksi kaupassa käynnin yhteydessä sosiaalista tai palveluohjauksellista toimintaa. Esteetön elinympäristö kotona asumisen mahdollistajana Ikääntyneiden kotona asumisen tukeminen on tärkeää niin ikääntyvän väestön kuin yhteiskunnankin kannalta. Asuinympäristöjen kehittäminen ikäystävällisiksi on tärkeää, koska se mahdollistaa ikääntyneiden liikkumisen sekä palveluiden saamisen ja siten tukee hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Ikääntyvien asuinympäristön ja asumisen kehittämisessä tarvitaan monia toimijoita, mutta ennen kaikkea asenteiden muutosta. (Ympäristöministeriö 2020.) Esteetön elinympäristö, lähipalvelut ja helppokäyttöinen julkinen liikenne mahdollistavat omatoimisen vanhuuden ja sosiaalisen vuorovaikutuksen. Toimintakyvyn heikkenemistä ehkäiseviä keskeisiä tekijöitä ovat terveellinen ruokavalio, liikunta ja sosiaalinen aktiivisuus. Esteetön elinympäristö on tehokas keino terveyden edistämisessä ja sairauksien ennaltaehkäisemisessä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2015: 7–11.) Ikääntyneen toimintakyvyn heikennettyä kotiin on tarjolla erilaisia palveluita. Ikääntynyt voi selvitä hyvin kotonaan palveluiden turvin, mutta yksinäisyydestä kärsii merkittävä osa suomalaisista ikäihmisistä. Tehdäänkö omasta kodista ikääntyneelle vankila, josta ei ole poispääsyä? Mielestämme julkisen sektorin tulisi tarjota jo ennen toimintakyvyn laskua palveluita, jotka suuntautuvat kotoa ulos, jolloin mahdollistuisivat liikunta ja sosiaaliset suhteet. Esteettömän ympäristön ja toimivien palveluiden tuella voisi pitää yllä toimintakykyä ja ennen kaikkea hyvää elämänlaatua. Esteettömyys tulisi huomioida kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla, koska silloin emme sulje pois isoa osaa yhteiskuntamme jäsenistä. Kirjoittajat Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijat Mari Niskakoski, Ursula Kvist ja Heidi Laine Lähteet Jolanki, Outi & Leinonen, Emilia & Rajaniemi, Jere & Rappe, Eija & Räsänen, Tiina & Teittinen, Outi & Topo, Päivi 2017. Asumisen yhteisöllisyys ja hyvä vanhuus. Valtioneuvoston selvitys- ja julkaisusarja 47/2017. Viitattu 18.2.2023. Laatusuositus 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 25.3.2023. Sosiaali- ja terveysministeriö 2015. Yksitoista teesiä ikääntymisestä. Kokeneet ja viisaat -asiantuntijaryhmän muistio 26.8.2015. Viitattu 26.2.2023. Ympäristöministeriö 2020. Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelma vuosille 2020-2022. Viitattu 18.2.2023.

Lue lisää

Saada palvelua vai mahdollisuus ostaa palvelua?
24.4.2023
Nina Lehtonen

Yhteiskunnallisena ikääntymispoliittisena tavoitteena on mahdollistaa ikääntyvien kotona asuminen (Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2023). Puhutaan palveluiden saamisesta, joka saattaa tuoda ajatuksen palveluiden maksuttomuudesta, mutta käytännössä kaikki palvelut aiheuttavat saajalle kustannuksia. Tavoiteltaessa kotona asumisen mahdollisuutta, on syytä kiinnittää huomio omavastuiden hinnoitteluun ja ikääntyneen arjen kulujen kokonaisuuteen, erityisesti pienituloisten ikääntyneiden osalta. Ikääntyneiden köyhyys on noussut esille sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa että Eläkeliiton toiminnanjohtaja Anssi Kempin blogitekstissä Onko eläkeläisen vyössä kiristämisen varaa? Kemppi tuo esille kirjoituksessaan maailmantilanteen aiheuttaman hintojen nousun ja sen aiheuttaman eläkeläisten taloudellisen ahdingon. Eläkeläisillä on Eläkeliiton selvityksen mukaan vaikeuksia selviytyä peruselämiseen liittyvistä kuluista ja yleisesti palkansaajia rajallisemmat mahdollisuudet vaikuttaa sekä tulotasoonsa että kuluihinsa. Kemppi nostaakin esille kysymyksen, tuleeko eläkeläisten maksukyky kestämään jatkossa kustannusten nousun. Kustannukset nousevat esille myös kyvyissä hankkia palvelua arkensa tueksi. Kustannukset vaikuttavat ikääntyneen kykyyn ja mahdollisuuteen hankkia apua kotona asumisen tueksi ja näin ollen yhteiskunnallinen tavoite ja jopa lupaus tuen järjestämisestä ei välttämättä toteudu. Itselleni herää kysymys, millä keinoilla mahdollistettaisiin ikäihmisen tarvitsemat palvelut, jotta tavoite omassa kodissa asuminen voisi toteutua asianmukaisesti. Palveluiden maksullisuus Usein puhekielessä käytetään palveluista termiä ”saaminen”. Kuitenkin kyse on siitä, syntyykö henkilölle oikeus ostaa palvelu hyvinvointialueelta vai hankitaanko se esimerkiksi yksityiseltä palveluntuottajalta. Sana ”saada” luo helposti ihmisten ajatuksissa mielikuvan maksuttomuudesta. Perusteena maksuttomuudelle tuodaan esille, että iäkäs on maksanut veroja kattaakseen myöhemmin syntyvät palveluiden kustannukset. Tapaamillani ikääntyneillä pettymys palvelujen maksullisuudesta ja maksujen määräytymisestä on ajoittain suuri, kun henkilö on luottanut siihen, että apua saa ja käsitys avun saamisen kustannuksista poikkeaa käytännöstä. Kotihoidon palveluiden maksuperusteissa on määritelty palveluiden maksuttomuudelle tuloperusteinen yläraja, joka on 588 euroa kuukaudessa (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1992/734). Kuitenkin jokaiselle Suomessa asuvalle henkilölle on lainsäädännöllä turvattu takuueläkkeen luoma oikeus vähimmäiseläkkeeseen, joka on 922,42 euroa kuukaudessa (Kela). Näin ollen maksuttomuuden ylärajaa ei kukaan lähtökohtaisesti alita. Hoivaköyhyys Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (280/2012) määrittelee että, hyvinvointialueiden on järjestettävä henkilöille palveluja, jotka ovat oikea aikaisia sekä riittäviä. Yhteiskunnassa toimitaan tämän lain määrittelemässä hengessä. Siitä huolimatta syntyy tilanteita, että henkilö ei pysty hankkimaan riittäviä palveluja niistä syntyvien kustannuksien takia. Hoivapalveluiden korkeat omavastuut saattavat vaarantaa ikääntyneen toimeentulon ja aiheuttaa näin ollen hoivaköyhyyttä (Forma & Kuivalainen 2020: 337). Hoivaköyhyyttä on tutkittu viimevuosina ja nostettu esille useissa eri tutkimuksissa (Kröger 2022, Kröger & Van Aerschot & Puthenparambil 2019). Hoivaköyhyys tarkoittaa yksilötasolla sitä, että henkilön avuntarve on olemassa ja määritelty, mutta sitä ei pystytä täyttämään joko kaikilta osin tai tarpeesta jää jokin osa täyttämättä. Hoivaköyhyyttä voi syntyä mm. tilanteessa missä henkilö ei pysty ostamaan taloudellisen tilanteen takia riittäviä palveluita arjen tueksi. (Kröger: 2022: 11, Kröger & Van Aerschot & Puthenparambil 2019: 128.) Itse havainnoin työssäni, että usein ikääntyneen taloudellinen tilanne ei mahdollista esimerkiksi siivouspalveluiden hankkimista tai asiointiin liittyvien hoivan tarpeiden täyttymistä. Erityisen hankalia ovat tilanteet missä läheisapua ei ole käytettävissä. Asiakasmaksut, osa isompaa kokonaisuutta Asiakasmaksuja suunniteltaessa ja niistä päätettäessä olisi hyvä vielä tarkemmin selvittää, mitä vaikutuksia asiakasmaksujen kerääminen vähävaraisiksi luokitelluissa perheissä voi tarkoittaa. Tällä hetkellä on saatavilla tietoa esimerkiksi hoivaköyhyyden syntymiseen vaikuttavista tekijöistä sekä siitä, miten täyttämättömät avuntarpeet vaikuttavat henkilön palveluntarpeen nopeampaan kasvuun. Lisääntynyt palvelun tarve taas vaikuttaa eittämättä myös kalliimpien palveluiden käyttöön. Kotona asumisen kustannuksien näkeminen kokonaisuutena auttaisi hahmottamaan kokonaisuuksia, jotka vaikuttavat asiakasmaksujen vaikuttavuuden ymmärtämiseen. Kun huomioidaan, mitä muita kuluja kotona asuvalle syntyy, voidaan nähdä, että kotona asuvat ikääntyneet maksavat suhteellisesti, mutta myös euromääräisesti enemmän arjestaan, kun asumispalveluissa asuvat (Forma & Aaltonen & Teräväinen & Pulkki 2023: 33). Olisikin hyvä ottaa herkemmin mukaan asiakasmaksuja koskevaan keskusteluun henkilöitä, joilla on käytännön näkemyksiä niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat asiakkaan kykyyn ja mahdollisuuteen asua omassa kodissa. Palveluohjauksen sekä palvelutarpeen selvittämisen yhteydessä on entistä tärkeämpää, että osataan ottaa puheeksi ja selvittää ikääntyneen maksukyky sekä siihen vaikuttavat tekijät. Puheeksi ottamisella voidaan ennakoida ja ehkäistä tilannetta missä, ikääntynyt ei pysty itse selviytymään tarvittavien tukien ja etuuksien hakemisesta, ja joutuu siitä syystä jättämään palveluita käyttämättä. Tukien hakeminen ei saisi missään tilanteessa kaatua siihen, että ikääntynyt ei itse pysty hakemuksista suoriutumaan. Kirjoittaja Nina Lehtonen, vanhustyö (YAMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu, ja asiakasvastaava, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue ikääntyneiden palvelut, neuvonta ja ohjaus Lähteet Forma, Leena & Aaltonen, Mari & Teräväinen, Pia & Pulkki, Jutta 2023. Mikä maksaa ja kuka maksaa? Ikääntyneiden hoidon kustannukset ja rahoitus -pilottitutkimus. KAKS kunnallisalan kehittämissäätiö. Viitattu 26.3.2023. Forma, Leena & Kuivalainen Susan 2020. Artikkelit Gerontologia 34(4), 2020. Viitattu 19.3.2023. Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2023. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Periaatepäätös. Valtioneuvoston julkaisuja 2022:70. Viitattu 20.3.2023. Kröger Teppo 2022: Care Poverty : When Older People’s Needs Remain Unmet. Palgrave Macmillan. Sustainable Development Goals Series, 10. Palgrave Macmillan, Cham. Viitattu 26.3.2023. Kröger Teppo & Van Aerschot Lina & Puthenparambil Jiby Mathew 2019: Ikääntyneiden hoivaköyhyys. Yhteiskuntapolitiikka 84: 2, 124–134. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Annettu 28.12.2012. <Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn… 980/2012 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®>. Viitattu 21.3.2023. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1992/734.< Laki sosiaali- ja terveydenhuollon… 734/1992 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®>. Viitattu 26.3.2023.

Lue lisää

Näkemyksiä vanhustyön moninaisuudesta
17.4.2023
Miina Aalto

Ikäihmisistä kuulee usein puhuttavan yhtenä yhtenäisenä ryhmänä, ilman ryhmän sisäistä moninaisuutta tai yksilöllisiä eroavaisuuksia. Tosiasiassa myös ikäihmisten keskuudessa on täysin samanlaista moninaisuutta kuin missä tahansa muussakin ikäryhmässä. Kirjoitukseni tarkoitus on tuoda esiin tätä moninaisuutta ja vivahteikkuutta, joka myös muokkaa vanhenemisen prosessia. Keskityn kirjoituksessani tarkastelemaan vanhenemista erityisesti vammaisuuden näkökulmasta. Yhteiskunnan avautumisen myötä vähemmistöistä puhuminen ja heidän oikeuksiensa nostaminen tapetille on noussut yhä suurempaan rooliin. Keskuudessamme on aina ollut kieli- ja kulttuurivähemmistöjä, eri tavalla vammautuneita ja sateenkaarivähemmistöihin kuuluvia. Monet heistä, jotka ovat eläneet nuoruutensa sulkeutuneemmassa yhteiskunnassa, ovat nyt vanhuusiässä. Tarkastellessamme tällä hetkellä ikääntyneiden kokemuksia vähemmistöihin kuulumisesta, on siis aina otettava huomioon nykykonteksti sekä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ja laeissa sekä käytänteissä heidän elämänsä aikana tapahtuneet muutokset. Muutaman vuosikymmenen päästä vanhuusiässä olevien kokemukset vähemmistöihin kuulumisesta ovat siis todennäköisesti erilaiset, kuin tällä hetkellä vanhuusiässä olevien kokemukset ovat. Vieraskielisten määrä Suomessa etenkin pääkaupunkiseudulla tulee kasvamaan tulevaisuudessa (Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 2018-2035: 9-10). Vaikka suurin osa heistä olisi Suomeen tullessaan työikäisiä, hekin vanhenevat ja myös heidän kohdallaan nousee kysymykseksi tulevaisuuden hoivan ja huolenpidon järjestäminen. On siis selvää, että tulevaisuudessa korostuu yhä enemmän oikeanlaisen tuen antaminen paitsi kieli- ja kulttuurivähemmistöille, niin kaikille muillekin vähemmistöille. Tämä vaatii vähemmistöjen erityistarpeisiin liittyvää tutkimusta ja koulutusta sekä aitoa kiinnostusta heitä kohtaan. Elämänkokemus, tausta ja yksilölliset piirteet värittävät ihmisen elämää, kuuluu hän sitten mihin tahansa ryhmään tai vähemmistöön. Yksilöllisyys olisi tärkeä arvo muistaa vanhuspalveluiden kehittämistä pohdittaessa. Seuraavissa kappaleissa keskityn tarkemmin tarkastelemaan ikääntymisen ja vammaisuuden välisiä rajapintoja. Miten ikääntyminen vaikuttaa vammaisuuteen? Olen pitkään työskennellyt henkilökohtaisena avustajana ja päässyt lähemmäs ymmärrystä vammaisuuden moninaisuudesta. Ikääntyminen tuo tähän asetelmaan aivan uuden aspektin. Vammaisuuden määrittely ei muutenkaan ole yksinkertaista, puhumattakaan vammaisuuden kokemuksesta. Vammoja ja toimintakyvyn rajoitteita on hyvin monenlaisia, mikä myös tekee vammaisuudesta monitahoisen ilmiön. Vammaisuus voidaan kokea hyvin eri tavoin ja eri tavalla rajoittavasti, oli vamman vaikeusaste mikä hyvänsä. Olennaista on myös se, millaiseksi tällainen henkilö identifioituu ja miten hyvin hän on kyennyt hyväksymään itsensä ja oman toimintakykynsä rajoitteet. Ikääntymisen ja vammaisuuden väliset rajanvedot voivat olla haastavia, sillä ikääntymiseen itsessään liittyy toimintakyvyn muutoksia. Eran, Tiilikaisen, Tarvaisen, Katsuin ja Pietilän (2020) mukaan ongelmallinen tilanne voi syntyä, jos ikääntynyt tarvitsisi sekä vammaisuuteen että ikääntymiseen liittyviä palveluja. Jos henkilön palveluntarve tulkitaan johtuvan yksinomaan ikääntymiseen liittyvistä toimintakyvyn rajoitteista, voi hän jäädä väliinputoajaksi, jos hän tällöin jää ilman vammaispalveluja. Osallisuuden tukemisessa vanhuspalvelut eivät aina ole riittäviä. (Era & Tiilikainen & Tarvainen & Katsui & Pietilä 2020: 438.) Tällainen tilanne voisi koskettaa varsinkin niitä, jotka ovat vasta vanhuusiässä vammautuneet. Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että jokainen ikääntynyt vammainen, oli kyseessä sitten aiemmin elämässä tai vasta vanhuudessa tapahtunut vammautuminen, saisi tarvitsemansa vammaispalvelut. Esimerkiksi henkilökohtainen apu mahdollistaa monen vammaisen kohdalla sellaisen elämän, jossa ihmisen toimijuus ja osallisuus voivat toteutua vammasta huolimatta parhaalla mahdollisella tavalla, henkilön itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Toki tarvitaan myös muita tukipalveluja sekä esimerkiksi esteettömyyden edelleen parantamista. Sen lisäksi tulisi kiinnittää huomiota vammaisten kokemaan syrjintään, josta puhun enemmän seuraavassa kappaleessa. Vammaisten kohtaama syrjintä Kaikkien ikääntyneiden tulisi olla tasa-arvoisessa asemassa, kuuluvat he sitten valtaväestöön tai johonkin vähemmistöryhmään. On myös tärkeää, että emme määrittele näiden ihmisten identiteettiä vamman, seksuaalisen suuntautumisen tai kulttuuritaustan kautta. Sisäministeriön julkaisusta (2014) kuitenkin selviää, että ikääntyvät vähemmistöt kokevat syrjintää sosiaali- ja terveyspalveluissa. Vammaisten ikääntyneiden kohdalla syrjintä on sekä välillistä että välitöntä, joka liittyy usein rakenteellisiin tekijöihin. Erityisesti tällaisia rakenteellisia tekijöitä ovat esteelliset rakennukset ja palvelut sekä esteet tieto- ja viestintäteknologian käytössä. (Törmä & Huotari & Tuokkola & Pitkänen 2014: 60, 125.) Tämän kaltaisten esteiden osallisuutta rajoittava vaikutus voi ikääntyessä lisääntyä, kun henkilölle ilmaantuu uusia toimintakyvyn rajoitteita tai kun aiempi vamma tai sairaus mahdollisesti vaikeutuu. Huolestuttavaa on, että vammaiset kokevat asenneilmapiirin vammaisuutta kohtaan Suomessa huonoksi tai erittäin huonoksi. Syrjintää on kokenut yli 60%, ja vähemmistö vastaajista tietää oikeutensa kohdatessaan syrjintää. Syrjintätapauksista myös ilmoitetaan huonosti, koska asianosaiset eivät usko, että tapauksille tehtäisiin mitään. (Selvitys vammaisten syrjintäkokemuksista arjessa 2016: 45.) Vammaisena ikääntyvillä on elämän varrella kertynyttä kokemusta ja tietämystä, jolla he voivat kenties kompensoida yhteiskunnan esteellisyyttä ja suojautua syrjintäkokemuksilta. Vasta vanhuusiässä vammautuneet voivat sen sijaan olla uudenlaisten haasteiden äärellä. Mielestäni on huolestuttavaa, kuinka paljon asenneongelmia, syrjintää ja luottamuksen puutetta vammaiset arjessaan kokevat. Vaikka yhteiskuntamme on monessa asiassa edistynyt, on vammaisten yhdenvertaisuuden toteutumisessa vielä paljon tehtävää. Uskon, että vammaisuuden tekemisellä näkyvämmäksi osaksi normaalia yhteiskuntaa, voisimme muuttaa asenneilmapiiriä positiivisemmaksi. Vaikka olen kirjoituksessani keskittynyt erityisesti vammaisuuteen vanhustyössä niin uskon, että samoja keinoja voisi soveltaa myös muiden vähemmistöryhmien kohdalla. On muistettava, että kaikista eroavaisuuksista huolimatta meissä on paljon enemmän yhteistä, kuin erottavia tekijöitä – jaettu ihmisyys. Kirjoittaja Miina Aalto, geronomiopiskelija (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulussa, filosofian maisteri, joogaopettaja ja henkilökohtainen avustaja. Lähteet Era, Salla & Tiilikainen, Elisa & Tarvainen, Merja & Katsui, Hisayo & Pietilä, Ilkka 2020. Vanhuuden ja vammaisuuden risteyksessä – yhteistä kieltä etsimässä. Yhteiskuntapolitiikka 85:4. Viitattu 31.1.2023. Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 2018-2035. 2019. Tilastoja 3/2019. Helsingin kaupunki: Kaupungin kanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot. Viitattu 31.1.2023. Törmä, Sinikka & Huotari, Kari & Tuokkola, Kati & Pitkänen, Sari 2014. Ikäihmisten moninaisuus näkyväksi. Selvitys vähemmistöihin kuuluvien ikääntyneiden henkilöiden kokemasta syrjinnästä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sisäministeriön julkaisu 4/2014: Sisäministeriö. Viitattu 2.2.2023. ”Vammaisena olen toisen luokan kansalainen”. Selvitys vammaisten syrjintäkokemuksista arjessa 2016. Helsinki: Oikeusministeriö. Viitattu 2.2.2023.  

Lue lisää

Eksistentiaalisesta kriisistä voi eheytyä – myös ikääntyneenä
4.4.2023
Jaana Heinonen

Eksistentiaalisessa kriisissä yksilö kyseenalaistaa oman olemassaolonsa, kokee sen merkityksettömäksi ja etsii vastauksia olemassaololleen. Ikääntymiseen liittyy monia tekijöitä, jotka saattavat johtaa yksilön kriisiytymiseen vanhemmalla iällä, esimerkiksi: toimintakyvyn aleneminen ja siihen liittyvät rajoitteet, puolison ja/tai läheisten ihmisten kuolema, tai tutusta elinympäristöstä luopuminen. Ne merkitsevät asioiden uudelleen puntaroinnin aikaa, jossa elämän rajallisuus ja tuleva kuolema ovat yhä enemmän läsnä. Eksistentiaalinen kriisi voidaan määritellä hetkenä, jolloin yksilö kyseenalaistaa koko elämänsä perustan: elämän tarkoituksen, sen merkityksen ja arvon. Eksistentiaaliselle kriisille on olemassa useita eri merkityksiä eikä ole olemassa yhtä ainoaa, oikeaa määritelmää. Se voi olla äärimmäisen, esimerkiksi läheltä piti -tilanteeseen liittyvää, kuoleman kohtaamiseen, olosuhteiden äkilliseen muuttumiseen, traagisen tapahtuman tai onnettomuuden seurausta (Butenaite & Sondaite & Mockus 2016: 9–11). Eksistentiaalinen kriisi voi myös olla tienhaaraan saapumista omassa elämässään. Silloin se voi tarkoittaa omien henkilökohtaisten rajoitteiden kohtaamista, joita henkilö ei voi itse täysin kontrolloida, ja kokea siten eksistentiaalista ahdistusta. Eksistentiaalinen kriisi voi myös syntyä, jos ihmisen henkilökohtainen ja henkinen puoli ovat epätasapainossa. Jos elämä on epätasapainossa, kehittyy henkilö henkilökohtaisessa elämässään vahvaksi ja luovaksi ihmiseksi, menestyy ja tekee päätöksiä, mutta hänellä ei ole mitään tietoa tai ymmärrystä henkisestä todellisuudesta. Kun henkilö on saavuttanut omat henkilökohtaiset itsensä toteuttamiseen liittyvät tarpeet, joutuu hän eksistentiaaliseen kriisiin, koska hän ei ole täyttänyt elämänsä tarkoitusta ja merkitystä. (Frankl 1994.) Eksistentiaalista kriisiä voidaan siten pitää psykologishenkisenä prosessina, johon liittyy sekä psykologisten että henkisten haasteiden kohtaaminen. Eksistentiaalinen kriisi koostuu emotionaalisista, kognitiivisista ja käyttäytymiseen liittyvistä tekijöistä. Emotionaaliset piirteet ovat: kärsimys, pirstaleinen olo, haavoittuvuus, ahdistus, pelko, syyllisyys ja yksinäisyys. Kognitiiviset piirteet, kuten tarkoituksen ja päämäärien menettäminen, oman rajallisuuden ymmärtäminen, henkilökohtaisten arvojen menettäminen ja päätöksenteon vaikeudet vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen. Tämän johdosta yksilö saattaa: rajoittaa tekemisiään, kokea rituaalit tarpeellisiksi, eristäytyä muista ihmisistä, menettää ihmissuhteita, tulla riippuvaiseksi esimerkiksi päihteistä, kärsiä terveysongelmista, ja kokea olevansa terapian tarpeessa. (Butenaite & Sondaite & Mockus 2016: 9–11.) Olemassa olemisen, ajan, vapauden ja tunteiden merkitys Eksistentiaaliseen kriisiin liittyy olennaisena osana olemassa olemiseen liittyvä problematiikka, sekä ajan ja vapauden käsitteet. Aikakäsitys muuttuu ikääntyessä, ja koska ihminen joutuu elämään tässä ja nyt, hän kohtaa luonteeltaan eksistentiaalisia, mm. elämän rajallisuuteen liittyviä kysymyksiä ja on siten pakotettu tekemään parhaansa vallitsevat olosuhteet huomioiden (Osborne 2012: 352). Vastakkain ovat valinnanvapaus ja deterministinen näkökulma, jonka mukaan elämämme on ennalta määrättyä. Toisaalta ihminen on vapaa valitsemaan suhtautumisensa, toisaalta hän on vallitsevien olosuhteiden vanki. Tunteilla, erityisesti ahdistuksella, on keskeinen merkitys eksistentiaalisessa kriisissä. Tunteet voidaan ymmärtää länsimaisesta ajatusmaailmasta poiketen: tunteet ovat vain tunteita, ei ole olemassa hyviä eikä huonoja tunteita. Tunteet ovat meille kuitenkin tarpeen, esimerkiksi, kärsimys viestittää, että yksilö on välittänyt ja rakastanut. Jos kärsimystä ei olisi, ei olisi myöskään rakkautta. Meidät on myös opetettu tavoittelemaan onnellisuuden tunnetta hinnalla millä hyvänsä. (Harris 2016.) Tämä jatkuva onnen tavoittelu johtaa onnettomuuden tunteisiin, mutta jos elää arvojensa mukaan, voi elää autenttista, omannäköistä ja mielekästä elämää – siis elämää, joka johtaa kohti eheyttä. Kypsyminen ja henkisyys Gerotranssendenssiteorian (Tornstam 2011) mukaan ihmisellä on mahdollisuus muutokseen ja hän voi kehittyä kohti kypsyyttä ja viisautta. Tällöin hän määritee itsensä ja suhteet muihin ihmisiin uudelleen ja saa uutta perustavanluonteista ymmärrystä olemassaolon kysymyksistä. Teoria pitää sisällään kolme ulottuvuutta: kosminen, henkilö itse, ja sosiaaliset ja henkilökohtaiset suhteet. Henkilö voi gerotranssendenssissa osoittaa muutosta kaikissa ulottuvuuksissa, kahdessa tai vain yhdessä niistä. Hän voi kypsyä materialistisesta ja rationaalisesta maailmankatsomuksesta ylimaalliseen suuntaan. Gerotranssendenssissa ihminen hyväksyy eletyn elämän ja eheytyy. Prosessin aikana ja sen myötä ihmisen yleinen tyytyväisyys elämään normaalisti kasvaa. Erik Eriksonin elämänkaariteorian (1994) mukaan elämän viimeisen vaiheen, ajan eläköitymisestä kuolemaan saakka, kehitystehtävä on eheytyminen. Jos ihminen ei saavuta eheyttä, hän vaipuu epätoivoon ja halveksii elämää. Haasteena tässä vaiheessa on kaikkien edellisten elämänvaiheiden hyväksyminen, vastuunottaminen omista teoista ja niiden arvostaminen. Jos yksilö ei tähän jostain syystä pysty, tulee hänestä katkera ja negatiivinen. Parhaassa tapauksessa, vanhuudessa syntyy viisautta: itsenäisyyttä, autonomiaa ja kypsyyttä, sen sijaan, että yksilö taantuisi lapsuuden kaltaiseen riippuvuuteen. Eheytyminen tai epätoivo syntyvät kaikkien edellisten elämänvaiheiden tuloksena. Epäonnistuminen vanhuuden kehitystehtävässä tarkoittaa, että yksilö voi kokea kuoleman pelottavaksi asiaksi, koska hän ei ole sinut eletyn elämän kanssa. Gerontologisessa tutkimuksessa henkisyyttä on ehdotettu onnistuneen vanhenemisen yhdeksi, omaksi itsenäiseksi osatekijäksi. Henkisyys ruokkii ja pitää yllä mielenterveyttä. Ne henkilöt, jotka kokevat itsensä henkisiksi, kokevat suurempaa hyvinvointia myös vanhuudessa (Janhsen & Golla & Mantell & Woopen 2021). Henkisyyden määrittäminen on kuitenkin hyvin haastavaa eikä sen määrittämiseksi ole olemassa yksiselitteistä vastausta. Antropologian näkökulmasta henkisyyttä ei pidetä yksinomaan uskonnollisina harjoitteina ja uskomuksina, vaan se on yksilön tarkoituksen ja elämän merkityksen etsintää. Tässä etsinnässä lähteitä voivat olla ihmissuhteet, luonto, uskonto, musiikki ja taide. Henkisyys viittaa perustavanlaatuiseen tunteeseen ylimaallisuudesta, transsendenssistä, ja se kohdistuu itsestä ulospäin, johonkin muuhun kuin itseen. Käsitysten laajentaminen ja rajojen murtaminen ovat osa henkistä prosessia. Henkisyys voi toimia hedelmällisenä lähteenä elämän vastoinkäymisten, kuten henkilökohtaisten menetysten, vanhuuden haurauden, riippuvuuden ja toimintakyvyn heikentymisen kohdatessa. (Janhsen & Golla & Mantell & Woopen 2021.) Henkisyydellä on siis selvät yhtymäkohdat gerotranssendenssiin ja elämänkaariteoriaan. Kohti autenttista ja eheää elämää Ikääntymiseen liittyy luonnollisena osana eletyn elämän muistelu, tekojen uudelleenpuntarointi ja niiden hyväksyminen. Jos yksilö ei jostain syystä pysty hyväksymään omia tekojaan, hän voi masentua ja kokea ahdistusta, ja jopa kuolemanpelkoa. Lähestyvä kuolema ja kuolemanpelko voivat olla syitä eksistentiaaliselle kriisille ja ahdistukselle. Kukaan meistä ei pysty ennustamaan miten elämän ehtoopuolella suhtaudumme kuolemaan ja mitä ajatuksia se lopulta meissä herättää. Kuolemaa voi olla vaikeaa hyväksyä, koska se merkitsee samalla myös tietoisuuden loppumista. (Osborne 2012: 361–362.) Suurin katumuksen aihe kuoleman lähestyessä on autenttisuuden puute eli toisin sanoen ihmiset katuvat sitä, että eivät olleet elämänsä aikana rehellisiä itselleen eivätkä uskaltaneet elää omannäköistä elämää, vaan elivät lähinnä toisten ihmisten odotusten mukaisesti (Aho 2020). Itselleen aito, rehellinen ihminen haluaa hyväksyä tulevan vanhenevan minänsä ja tiedostaa olemassaolon rajallisuuden, jossa kuoleman mahdollisuus on jatkuvasti läsnä. Elämän rajallisuuden ymmärtäminen edellyttää siis tiedostamista ja hyvää itsetuntemusta, ja se lähtee ihmisestä itsestään käsin eikä ympäröivästä todellisuudesta. (Hannush 2021: Luku 17. Acceptance: The Capacity for Acceptance of Self, Others, and Life Itself.) Eksistentiaalisessa kriisissä olevia ikääntyviä pitäisi pystyä auttamaan. Vanhustyön tutkinto-ohjelma antaa hyvät valmiudet ikääntyneiden kohtaamiseen. Voit oppia kyseisestä ilmiöstä lisää osallistumalla neuropsykiatrian perusteet -kurssille. Kirjoitus perustuu kirjallisuuskatsauksena toteutettuun opinnäytetyöhön: Eksistentiaalinen kriisi ikääntyessä – matka kohti autenttista ja eheää elämää. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2023, vanhustyön ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittaja Jaana Heinonen, valmistuva vanhustyön (AMK) opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Aho, Kevin 2020. The Contraction of Time and Existential Awakening: A Phenomenology of Authentic Aging. Teoksessa Davis, Joseph & Scherz, Paul (toim.). The Evening of Life: The Challenges of Aging and Dying Well. E-kirja. Indiana: University of Notre Dame Press. Luku 5. Butenaite, Joana & Sondaite, Jolanta & Mockus, Antanas 2016. Components of Existential Crisis: a Theoretical Analysis. International Journal of Psychology: Biopsychosocial Approach 18. 9-27. Viitattu 23.11.2022. Erikson, Erik 1994. Identity and the life cycle. New York: Norton. Frankl, Viktor 1994. Ihmisyyden rajalla. Suom. Osmo Jokinen & Eila Sandberg. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava. Hannush, James Mufid 2021. Markers of Psychosocial Maturation. A Dialectically-Informed Approach. E-kirja. Sveitsi: Springer Nature Switzerland AG. Luvut 17 ja 31. Harris, Russ 2016. Onnellisuusansa. Elinvoimaa hyväksymisen ja omistautumisen avulla. Suom. Arto Pietikäinen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim ja Arto Pietikäinen. Janhsen, Anna & Golla, Heidrun & Mantell, Pauline & Woopen, Christiane 2021. Transforming spirituality through aging: coping and distress in the search for meaning in very old life. Journal of Religion, Spirituality and Aging 33 (1). 38-53. Viitattu 1.11.2022. Osborne, John William 2012. Existential and psychological aspects of the transition to retirement. European Journal of Psychotherapy and Counselling 14 (4). 349–363. Viitattu 3.11.2022. Tornstam, Lars 2011. Maturing into Gerotransendence. The Journal of Transpersonal Psychology 43 (2). 166–180. Viitattu 11.1.2023.

Lue lisää

Tunne voimavarasi ─ ikääntyvien omaishoitajanaisten aggressio voimavaraksi
23.3.2023
Farid Ramadan

Omaishoidon merkitys kasvaa jatkuvasti ja yhä useampi antaa hoivaa läheiselleen. Omaishoitajille tarjottavan tuen määrän tulisi vastaavasti kasvaa ja monipuolistua, jotta omaishoitajien oma jaksaminen ei vaarantuisi. Stean rahoittamassa kolmivuotisessa TunneVoimavarasi -hankkeessa (2020–2022) laajennettiin tarjolla olevia tukitoimintoja kehittämällä interventio ikääntyvien omaishoitajanaisten tueksi. Lisäksi hankkeessa tuotettiin tietoa omaishoitajien jaksamiseen ja voimavarojen vahvistamiseen liittyen ja tuotiin eri kanavissa esille omaishoitajien tuen tarpeita. Kuntoutussäätiö on ollut mukana toteuttamassa Miina Sillanpään Säätiön johdolla toteutettua kolmivuotista Tunne Voimavarasi -hanketta (2020–2022), jonka tavoitteena oli tukea ikääntyvien omaishoitajanaisten jaksamista ja ehkäistä omaishoitosuhteissa tapahtuvaa kaltoinkohtelua. Hankkeessa kehitettiin interventio ikääntyvien omaishoitajanaisten tueksi ja sen lisäksi erilaisia materiaaleja omaishoitosuhteissa tapahtuvan kaltoinkohtelun tunnistamiseen ja puheeksi ottamiseen. Hankkeen aikana tuotiin myös omaishoitosuhteissa tapahtuvaa kaltoinkohtelua esille eri tavoin. Miina Sillanpään Säätiön ja Kuntoutussäätiön lisäksi hankkeessa oli mukana Omaishoitajaliitto ja Maria Akatemia, jolla on erityistä osaamista naisille suunnatusta ennaltaehkäisevästä väkivaltatyöstä. Ikääntyvien väkivalta on tabu Ikääntyvien väkivallasta ei pahemmin puhuta eikä ikääntyviä kohtaavat ammattilaisetkaan välttämättä tunnista tätä ilmiötä. Omaishoitajia arvostetaan enemmän puheissa kuin teoissa eikä moni välttämättä ymmärrä miten vaativasta työstä omaishoidossa on monesti kyse. Omaishoitajat pienentävät antamansa hoivan ansiosta merkittävästi yhteiskunnan kuluja, jääden usein itse vajavaisen tuen varaan. Suurin osa omaishoitajista Suomessa on naisia, joista monilla on itselläänkin jo ikää. Vaikka suurin osa omaishoitajista tukee läheistään mielellään saaden siitä runsaasti iloa elämäänsä ja mahdollisuuden asua yhdessä läheisensä kanssa, on tärkeää tunnistaa ja tunnustaa, että monien omaishoitajien jaksaminen on koetuksella. Joskus omaishoitotilanne voi käydä hyvin raskaaksi, mikä voi johtaa hoidettavan kaltoinkohteluun. Tutkimustiedon perusteella syyt kaltoinkohtelun ja väkivallan taustalla liittyvätkin hyvin usein omaishoitajan jaksamiseen. Hoiva voi olla hyvin vaativaa ja ulkopuolisen tuen puuttuessa keinot tilanteista selviytymiseen voivat johtaa kaltoinkohteluun. Lisäksi mielikuvat omaishoitajista ja sukupolviin liittyvät asennekysymykset saattavat vaikuttaa siihen, ettei ikääntyvät omaishoitajat kerro ulkopuolisille hoivan haasteista ja sen aiheuttamista tunteista. Hankkeessa kehitettiin viidestä kerrasta koostuva ryhmämuotoinen interventio ikääntyvien omaishoitajanaisten tueksi. Intervention aikana käsitellään eri aiheita, kuten tunteiden säätelyä ja omien voimavarojen ja rajojen tunnistamista. Hankkeessa oli toisena tärkeänä tavoitteena omaishoitosuhteissa tapahtuvan kaltoinkohteluilmiön esille tuominen. Ikääntyvien väkivalta on tabu, josta ei juurikaan puhuta julkisessa keskustelussa. Omaishoitosuhteissa tapahtuva väkivalta ja kaltoinkohtelu on hankalasti tunnistettavissa eikä ammattilaiset, jotka heitä kohtaavat välttämättä myöskään huomaa sitä tai osaa ottaa asiaa puheeksi, jos huomaavat jotain kaltoinkohteluun viittaavaa. Erityisesti omaishoitajia kohtaavien ammattilaisten on tärkeä tiedostaa ilmiö ja osata puuttua siihen tarvittaessa. Tätä tavoitetta edistettiin monin eri tavoin, kuten julkaisemalla asiantuntijakirjoituksia aiheesta. Kirjoitusten lisäksi aiheesta ja hankkeen tarjoamasta tuesta tehtiin tietoisku YLE:llä, ja hankkeessa työskennelleet asiantuntijat kävivät erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa kertomassa kehitetystä interventiosta ja puhumassa omaishoitajien kuormituksesta ja sen mahdollisista seurauksista. Tiedolla voi vaikuttaa Hankkeissa tehdään paljon hyvää innovatiivista kehittämistyötä. Harmittavan usein niiden tulokset ja tuotokset jäävät hyödyntämättä sen jälkeen, kun hanke päättyy. Tunne Voimavarasi -hankkeessa tiedon levittämistä ja vaikuttamistyötä haluttiin tehdä muutenkin kuin kirjoittamalla aiheesta lehtiin ja puhumalla tapahtumissa. Hankkeen aikana heräsikin idea, että sosiaali- ja terveysalan opiskelijat ovat keskeinen ryhmä, joiden tulisi tietää omaishoitajien tuen tarpeista ja keinoista keventää heidän kuormitustaan. Tulevaisuuden ammattilaisina heidän tulisi saada tietoa ja työkaluja, joilla voisivat työssään tukea ikääntyviä omaishoitajia. Päätimmekin lähestyä Metropolia Ammattikorkeakoulua, koska se on suuri toimija, jolla on useita eri sosiaali- ja terveysalan tutkinto-ohjelmia. Yhteistyöehdotus otettiin innostuneena vastaan ja vanhustyön tutkinto-ohjelman katsottiin olevan teemallisesti luontevin opintokokonaisuus, johon tällainen opintojakso voitaisiin liittää. Yhteisen keskustelun jälkeen tarkentui, että opintojakso voisi olla verkossa toteutettava ja se voisi tulla Campus Onlineen, jolloin se olisi tarjolla valtakunnallisesti ja sen voisi valita useiden eri sosiaali- ja terveysalan tutkintoa suorittavat opiskelijat. Opintojakson sisältöjen koostamisesta vastasi Kuntoutussäätiön kehittämispäällikkö Farid Ramadan. Kokonaisuus rakentui hankkeen pääteemojen ympärille ja siinä hyödynnettiin hankkeessa työskennelleiden ammattilaisten tietoa, kokemusta, hankkeen aikana kertyneitä kokemuksia ja oppeja sekä ajantasaista tutkimustietoa Suomesta ja ulkomailta. Opintojaksoa pilotoitiin kevään ja kesän 2022 aikana ja osallistujilta sekä vastuuopettajilta kerättiin palautetta, jonka perusteella kokonaisuus viimeisteltiin. Palautetta osallistujilta Opiskelijat kokivat opintojakson mielenkiintoiseksi ja selkeästi hahmottuvaksi. Eräs osallistujista kertoi, ettei ollut aiemmin tiennyt mitään kaltoinkohtelusta omaishoitosuhteissa ja saaneensa hyödyllistä tietoa siitä kuinka sellaiseen voi puuttua. Konkretia olikin ollut tärkeässä asemassa, kun opintojakson sisältöä suunniteltiin. Opiskelijoille haluttiin avata aihetta todellisuuteen perustuvien esimerkkien kautta, niin että valmistuessaan, heillä olisi realistinen kuva omaishoitajien arjesta, tuen tarpeesta ja sen merkityksestä kaltoinkohtelun ennaltaehkäisemisessä. Tässä oli opintojakson käyneiden mielestä onnistuttu hyvin muun muassa onnistuneiden tehtävien avulla. Opiskelijat kokivat myös hyödylliseksi oppimateriaaleihin kuuluvat oheislukemiset ja kattavan kirjallisuuslistan, johon on koottu ajankohtaisia avoimesti jaossa olevia aihetta käsitteleviä tutkimusartikkeleita ja oppaita. Yhteistyö oli hedelmällistä ja hyödyllistä niin Tunne Voimavarasi -hankkeen, kuin Metropoliankin näkökulmasta. Erityisesti hankkeen tulosten ja oppien juurtumisen kannalta tällainen yhteistyökuvio oli erittäin toimivan tuntuinen. Opintojakso on valittavissa valtakunnallisesti Campus Onlinessa vielä hankkeen päätyttyä, mikä varmistaa sen, että tiedon levittämistyö jatkuu vielä hankkeen päätyttyä. Metropolia sai puolestaan opiskelijoilleen tarjottavaksi ajantasaiseen tutkimustietoon ja alan huippuasiantuntijoiden osaamiseen perustuvan opintojakson. Verkkototeutuksen ansiosta opintojakson järjestäminen ei vaadi vastuukorkeakoululta kovin suuria resursseja. Tämän kaltainen oppilaitosyhteistyö osoittautui erinomaiseksi keinoksi juurruttaa hankkeen tuloksia ja toimintatapana sitä voi suositella kaikille, jotka miettivät, miten oman hankkeen kehittämistyön tuloksia voisi jakaa mahdollisimman laajasti ja vaikuttavasti. Kirjoittaja Farid Ramadan työskentelee Kuntoutussäätiöllä kehittämispäällikkönä, hän on vastannut Tunne Voimavarasi -hankkeessa tehdyn kartoittavan kirjallisuuskatsauksen tekemisestä ja kehitetyn opintojakson tuottamisesta.

Lue lisää

Mielekäs ja monipuolinen muistityö
14.3.2023
Maiju Jämsä

Työhön muistisairaiden parissa kuuluu paljon positiivisia asioita, joita on tärkeä nostaa esille työyhteisössä, rekrytoinnissa sekä julkisessa keskustelussa. Positiivisten asioiden kertominen lisää alan kiinnostavuutta ja kohentaa julkisuuskuvaa, joka on uutisoinnin perusteella usein negatiivissävytteinen. Positiivisten kokemusten ja hyvien käytäntöjen jakaminen edistää osaltaan myös muistiystävällisen yhteiskunnan rakentumista. On tärkeää, että muistisairaiden ja ikääntyvien parissa työskentelevät kertovat työn positiivisista puolista, onnistumisista ja hyvistä käytännöistä. Kun arvostaa itse omia asiakkaitaan ja työtään ja tuo esille työn mielekkyyttä, monipuolisuutta ja vaativuuttakin, on todennäköistä, että yhteiskunnassakin muistisairaiden parissa tehtävän työn arvostus kasvaa. Luovaa työtä omana itsenään Kun vanhus- ja muistityön toimintaa ohjaavat aktiivisuus- ja jatkuvuusteoreettiset lähtökohdat, sekä asiakkaan arki että työntekijän työpäivät ovat mielekkäitä. Nimensä mukaisesti aktiivisuus- ja jatkuvuusteoria painottavat aktiivista toimijuutta sekä tuttujen toimintamallien jatkamista myös iäkkäänä (Jyrkämä 2008: 273; Pirhonen & Tuominen & Jolanki & Jylhä 2019: 107). Tässä viitekehyksessä työntekijälläkin on mahdollisuus käyttää omia vahvuuksiaan ja taitojaan työssään. Esimerkiksi laulu- ja soittotaitoinen ohjaa hoivakodissa musiikkituokioita ja esiintyy, leipomista harrastava leipoo yhdessä asukkaiden kanssa ja puutarhanhoidosta pitävä työntekijä hoitaa yhdessä muistisairaan kanssa pihaa. Sisustamisesta pitävä työntekijä ottaa vastuualueekseen hoivakodin tilojen viihtyisyydestä, vuodenajanmukaisesta sisustuksesta ja asuinympäristön muistiystävällisyydestä huolehtimisen. Mikä sen mukavampaa ajankäytöllisestikin kuin yhdistää työ, vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet ja nähdä aktiivisen toiminnan lukuisat positiiviset vaikutukset muistisairaiden elämänlaatuun. Erityistä luovaa hetkeä ei aina tarvitse järjestää. Luovuutta voi käyttää avustustilanteiden yhteydessä. Usein esimerkiksi laulaminen, musiikin kuunteleminen ja muistisairaalle mieleisistä asioista keskusteleminen edistävät avustustilanteiden sujumista. Ulkoilulla on useita positiivisia vaikutuksia muistisairautta sairastavan vointiin, ja ulkoilu työpäivän aikana virkistää myös työntekijää. Työ ei ole vain toimenpiteiden tekemistä, vaan työntekijä myös miettii, millä keinoin kyseisen toimenpiteen teko onnistuu. Tylsän rutiininomaisen työotteen voi siis unohtaa. Muistisairaan elämänhistorian tunteminen on yksi onnistuneen kohtaamisen ja tukemisen edellytys (Jämsä 2019a: 163). Jos muistisairas esimerkiksi kieltäytyy suihkuun menosta, voi yksi syy olla esimerkiksi se, että muisti ei enää tavoita nykyaikaista peseytymistyyliä. Jos muistisairas on tottunut peseytymään nuoruudessaan pesuvadin ja kauhan äärellä, saattaa peseytyminen onnistua niitä hyödyntäen. Taustamusiikki, yhdessä laulaminen ja mieleisistä asioista keskusteleminen voivat rentouttaa ja viedä huomion itse avustustilanteesta toisaalle. (Jämsä 2019b: 186.) Monipuolisuus ja vastuullisuus Muistisairaiden parissa voi työskennellä monipuolisissa työtehtävissä julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla. On itsenäisiä työtehtäviä (esimerkiksi muistineuvoja ja kotihoito) ja tehtäviä, joissa tiimin tuki on fyysisesti enemmän läsnä (esimerkiksi muistipoliklinikan, pitkäaikaishoidon ja päivätoiminnan henkilökunta). Järjestöpuolen toimijat keskittyvät muun muassa muistitietouden lisäämiseen ja kouluttamiseen (Suomen muistiasiantuntijat ry ja Muistiliitto), ja Muistiliiton paikallisyhdistykset järjestävät edellä mainittujen ohella myös monipuolisesti sosiaalista toimintaa muistiperheille. Työ on vastuullista, ja esimerkiksi muistisairaan ja läheisten puolen pitäminen on vahvasti työssä läsnä. Moniammatillinen yhteistyö korostuu muistisairaan hoidossa joka toimintaympäristössä. Moniammatillisen tiimin tuki auttaa haasteelliseksi koetuissa tilanteissa ja lisää myös yksittäisen työntekijän osaamista. Koulutuksen tärkeys Toisinaan kuulee sanottavan, että ei kannata erikoistua muistityöhön, koska kuka vain sosiaali- ja terveysalaa opiskellut voi työskennellä muistisairaiden parissa. Asia ei ole näin. Työssä vaaditaan vankkaa muistiasiantuntijuutta, gerontologista ymmärrystä, hyviä vuorovaikutustaitoja, kekseliäisyyttä ja luovuuden käyttöä. Kun työntekijällä on nämä ominaisuudet, sekä asiakkaat että työntekijät voivat paremmin. Tutkimukset osoittavat, että koulutus lisää merkittävästi vanhusten ja muistisairaiden parissa työskentelevien työhyvinvointia (Travers & Beattie &Martin-Khan & Fielding 2013: 5–7; Chenoweth & Merlyn & Jeon & Tait & Duffield 2013:1; Holmfriduri & Tomasson & Gudbjorg 2002: 43). Traversin ym. (2013) tutkimuksessa ilmeni myös, että muistikoulutus lisää ammattilaisten itseluottamusta ja positiivisia mielikuvia muistisairaiden parissa tehtävästä työstä (Travers ym. 2013: 5-7). Muistityön koulutuksen tulisikin sisältyä jokaiseen sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelmaan, koska muistisairaita asioi sosiaali- ja terveyspalveluiden eri toimintayksiköissä. Muistisairas opettajana Työ on jatkuvaa uuden oppimista ja itsensä kehittämistä. Muistisairausdiagnoosi ei tarkoita sitä, että kaikki asiat pyyhkiytyvät mielestä kerralla. Muistisairautta sairastavilla on elämäkokemusta, vahvuuksia ja erityisosaamisalueita, ja jos työntekijän asenne on oikea, hän oppii muistisairailta itsekin uusia asioita. Työ muistisairautta sairastavien parissa haastaa työntekijää miettimään, miten omaa käytöstä tai työyhteisön toimintatapoja voi muuttaa niin, että jokin ongelmalliseksi koettu tilanne ratkeaa. Ratkaisukeinojen löytyminen haasteellisiksi koettuihin tilanteisiin on palkitsevaa. Suorat sanat Kun työntekijän asenne on muistisairasta kunnioittavaa, positiivisen palautteen ja kiitoksen saa usein niin muistisairaalta kuin hänen läheisiltään joko sanallisesti tai muistisairaan käytöstä havainnoiden. Muistisairaiden käytös on aitoa, ja palaute voi tulla hyvinkin suorin sanoin. Ei jää arvailujen varaan, onnistuiko vai epäonnistuiko jossain. Suoran palauteen ansioista toimintatapoja voi kehittää. Myös työntekijän aitous auttaa muistisairaan kohtaamisessa. Muistisairaat aistivat herkästi tunteet ja esimerkiksi sen, jos kohtaamistilanteissa on liikaa yrittämistä. Muistisairaiden parissa voi olla ihan omana itsenään. Huumori on myös työssä vahvasti läsnä, ja asiakkaan kanssa yhdessä koettu ilo antaa voimaa työpäivään. Työ on vastuullista, mutta ei yleensä vakavaa. Kirjoittaja Maiju Jämsä, geronomi (AMK), muistineuvoja, vanhustyö YAMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Chenoweth, Lynn & Merlyn, Teri & Jeon, Yun-hee & Tait, Riona & Duffield, Christine. 2013. Attracting and retaining qualified nurses in aged and dementia care: outcomes from an Australian study. Journal of nursing management. 22(2). Holmfridur, K. Gunnarsdottir & Tomasson, Kristinn & Gudbjorg, Linda Rafnsdottir 2002. Well-being and self-assessed health among different groups of female personnel in geriatric care. Article in Work. 22(2004). 41–47. Jyrkämä, Jyrki 2008. Vanheneva yksilö, toimijuus ja toimintatilanteet. Teoksessa Heikkinen, Eino & Rantanen, Taina (toim.). Gerontologia. Helsinki: Duodecim. 273. Jämsä, Maiju 2019a. Muistisairaan peseytyminen, ihon ja hampaiden hoito. Teoksessa Hallikainen, Merja & Immonen, Annikka & Mönkäre, Riitta & Pihlakari, Pirkko (toim.). Muistisairaan hoito. Helsinki: Duodecim. 185–189. Jämsä, Maiju 2019b. Toimintakyvyn muutosten huomioon ottaminen muistisairaan päivittäisissä toimissa. Teoksessa Hallikainen, Merja & Immonen, Annikka & Mönkäre, Riitta & Pihlakari, Pirkko (toim.). Muistisairaan hoito. Helsinki: Duodecim. 162–165. Pirhonen, Jari & Tuominen, Katariina & Jolanki, Outi & Jylhä, Marja 2019. Hyvinvointi vanhuudessa – valmistautumista, sopeutumista, luopumista ja hyväksymistä. Gerontologia. 33(3). 105–120. Viitattu 7.12.2022. Travers, Catherine M. & Beattie, Elizabeth & Martin-Khan, Melinda & Fielding, Elaine 2013. A survey of the Queensland healthcare workforce: attitudes towards dementia care and training. Research article. BMC Geriatrics. 13(101). Viitattu 7.12.2022.  

Lue lisää
Vanhemmat postaukset