Avainsana: yhteishaku

Minustakin kulttuurituottajaksi?

15.3.2019
Tiia Keskinen

  Opiskelupaikkaa hakiessasi mietit, millainen olet, mikä kiinnostaa ja millainen työ sinulle sopisi. Mutta entä jos et ole varma? Ymmärrän sinua erittäin hyvin.   Ensimmäinen lukukausi uudessa opiskelupaikassa on takana. Voisin taputtaa itseäni olkapäälle. Mennyt syksy toi uusia haasteita, joista tulevan kulttuurituottajan oli totta kai selvittävä. Kun jättää armaan 3 000 asukkaan pikkupitäjän Pohjanmaalta ja muuttaa Kontulaan soluasuntoon, on siinä jo tarpeeksi totuttelua. Mutta miten minä, Tiia, 19, päädyin opiskelemaan kulttuurituotantoa?   Hain alalle, joka yllätti itsenikin Yläasteikäistä itseäni kuvailisin myöhästelijäksi, hiukan huolimattomaksi ja haaveilijaksi. Hyvät lähtökohdat suuntautua alalle, missä on oltava täsmällinen, huolellinen ja idearikas. Jos minulle oltaisiin silloin kerrottu, että tulevaisuudessa opiskelen kulttuurituottajaksi, olisin varmaan naurahtanut ja lähtenyt kotiin selailemaan hauskoja videoita.   Positiivista on, että meillä ihmisillä on tapana muuttua. Voin rehellisesti tunnustaa olleeni syksyn aikana ainoastaan yhden kerran myöhässä koulusta. Voisin taputtaa itseäni olkapäälle. Vapaus lisää vastuuta.   Pikainen päätös Paineet viime kevään yhteishakujen alla olivat niin kovat, että jouduin selaamaan netistä ammattinimikkeitä ja kulttuurituottaja sattui kuulostamaan tarpeeksi mediaseksikkäältä. Mutta hei, olinhan lukiossa tuottanut messuja ja toiminut ohjelmavastaavana, joten ala varmaan sopisi minulle. Lähetin Metropolialle ennakkotehtävään vaaditut tekstit ja video-CV:n. Onnekseni paikka avautui pääsykokeisiin.   Olen hämmästellyt muutamaan otteeseen, kuinka ihmeessä valikoiduin opiskelemaan tähän upeiden ihmisten kirjavaan joukkoon. Olen luokkamme kuopus, eikä minulla ei ole tuottamisesta paljoa työkokemusta. Välillä tuntuu, että juukelispuukelis, olisipa sitä kokemusta.   Olen elävä esimerkki! Minulla on musiikkitausta, josta koen olleen hyötyä hakuprosessissa. Ihmiskeskeisenä teen myös vapaaehtoistyötä tiiminvetäjänä, joka antaa potkua opiskeluun ja päinvastoin. Vaikka en vieläkään tiedä juuri sitä minun paikkaani tässä yhteiskunnassa, koen tulevaisuuden työni pyörivän lähtökohtaisesti ihmisten hyvinvoinnin ympärillä. Lohduttavaa on, että kaikesta vaivannäöstä on hyötyä ja mitään en ainakaan menetä. Kaikki on vain plussaa tässä elämän pelissä.   Moni elämässäsi tapahtunut asia saattaa olla askel kohti tuottajaperhettämme. Kiinnostuksen kohteillasi ja kokemuksillasi on väliä.Olitpa sitten ollut monta vuotta työelämässä, harrastanut teatteria, järjestänyt kotibileitä tai valmistunut juuri toisen asteen koulutuksesta, sinulla on täydet mahdollisuudet päästä osaksi tuottajaperhettämme, jos vain motivaatiota ja kiinnostusta riittää!  

Kulttuurituotannon opiskelijat

Tiia Keskinen 19-vuotias Ensimmäisen vuoden opiskelija Kotikaupunkini on  Pyhäjoella Pohjois-Pohjanmaalta. Olen käynyt lukion ennen Metropoliaan tuloa. Kulttuurituotanto vaikutti koulutusalana mielenkiintoiselta. Päätös hakea kouluun tapahtui äkkiä, enkä ollut suunnitellut aiemmin hakevani alalle. Metropolian käytännönläheisyys vetosi ja halusin myös oppia lisää talousasioista. Tulevaisuudelle minulla ei ole tarkkoja suunnitelmia, teatteri tai taide ei kiinnosta, joten mahdollisesti jotain johtamiseen tai hankkeisiin liittyvää. Kaikki on kumminkin vielä auki ja ihmiset ovat kiinnostavia aina. Häiden suunnitteleminen on siistiä, mutta en tiedä kuinka kannattavaa on olla hääsuunnittelija Suomessa. Parasta Metropoliassa on ollut saada oppia vähän kaikesta. Tuntuu että tietämys monista käytännöllisistä asioista on kasvanut. Niitä on pystynyt hyödyntämään muissakin asioissa, kuten töissä. Ihmiset ovat mukavia!  

Kulttuurituotannon opiskelijat

Vili Mursula 21-vuotias Ensimmäisen vuoden opiskelija Olen ylioppilas vuosimallia 2017. Vietin 2014-2015 vuoden vaihtarina Yhdysvalloissa. Lukion jälkeen pidin yhden ”välivuoden” Laajasalon opistossa media-alaa opiskellen. Olen Riihimäeltä kotoisin.  Hain Metropoliaan, koska olin muuttanut Helsinkiin vuotta aiemmin ja halusin päästä opiskelemaan kiinnostavaa alaa mieluiten Helsingissä. Metropolian kulttuurituotannon koulutusohjelma vaikutti kaikkein sopivimmalta vaihtoehdolta. Kaikki urheiluun liittyvä on kiinnostanut koko elämäni ajan. Tulevaisuudessa haluaisin olla mukana tapahtumissa, jotka liittyvät jollain lailla kilpaurheiluun. Erityisesti kasvava e-sportsin kenttä on suuren mielenkiinnon kohteena. Koulutus on vastannut odotuksiani. Luulen, että itselleni parhaat kurssit ovat vielä edessä. Parasta on ollut huomata, miten erilaisia ihmisiä alalle hakeutuu. Kaikki eivät tähtää samaan suuntaan, vaan tulevaisuudessa lähdemme risteyksistä eri suuntiin.

Kulttuurituotannon opiskelijat

Sofia Brilhante Biris 22-vuotias Ensimmäisen vuoden opiskelija Alun perin olen Brasiliasta ja Kreikasta, mutta olen asunut Helsingissä jo 10 vuotta. Olen valmistunut Kallion lukiosta ylioppilaaksi vuonna 2016 .   Olen pienestä asti ollut jatkuvasti kulttuurin parissa muun muassa esiintyjänä, vapaaehtoisena ja innokkaana katsojana. Tiesin jo pienenä, että haluan isona tehdä jotain liittyen kulttuuriin. Minulla oli kuitenkin vaikeuksia päättää mitä haluan opiskella, sillä olen kiinnostunut monista asioista. Kulttuurituotanto vaikutti  täydelliseltä, koska kulttuurituottajana on mahdollista työskennellä hyvin monipuolisesti erilaisissa työtehtävissä ja erilaisten kulttuurilajien parissa. Olen tällä hetkellä kiinnostunut esittävistä taiteista (tanssi + sirkus) ja urheilusta, joiden parissa haluan kulttuurituottajana työskennellä tulevaisuudessa. Olen tykännyt tosi paljon opiskelusta Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Parasta tähän mennessä on ollut opiskelun käytännönläheisyys ja luokkatoverit. Tutkinnossa opitaan usein tekemällä ja ensimmäiset “oikean elämän” projektit toteutetaan jo ensimmäisenä vuonna. Lisäksi on ihanaa, miten monipuolinen luokka meillä on. Opiskelijat tulevat monipuolisesti eri paikoista ja taustoista ja ovat kiinnostuneet monista eri asioista.

Kulttuurituotannon opiskelijat

  Iivari Nenonen 23-vuotias Ensimmäisen vuoden opiskelija   Olen Helsingistä kotoisin ja ennen Metropolia Ammattikorkeakoulua olin käynyt lukion. Hain Metropoliaan syventääkseni logistisia taitojani ja oppiakseni enemmän tapahtumatuotannosta.   Tällä hetkellä toimin musiikkialalla ja haluaisin tulevaisuudessa työskennellä myös muun muassa keikkamyynnin sekä manageroinnin parissa. Opiskelu Metropoliassa on ollut antoisaa ja vastannut odotuksiani. Ehdottomana ykkösenä on uudet ystävyyssuuhteet samanmielisten koulukaverien kanssa.      

Kulttuurituotannon opiskelijat

Tämän vuoden ennakkotehtävät ovat julkaistu ja hakuaika lähestyy kovaa vauhtia. Haluamme esitellä kulttuurituotannon opiskelijoita, jotta koulutuksestamme ja opiskelijoistamme saa paremman sekä monipuolisemman näkemyksen. Ensimmäisenä vuorossa on ensimmäisen vuoden opiskelijamme Anna Meller.   Anna ”Misku” Meller 21-vuotias Ensimmäisen vuoden opiskelija       Olen kotoisin Järvenpäästä ja ennen Metropolia Ammattikorkeaan tuloa valmistuin Keravan lukiosta ja pidin kaksi välivuotta. Hain Metropolia Ammattikorkeakouluun, koska koin, että Metropolia sopii sisällöltään ja opetustyyliltään paremmin minulle kuin esimerkiksi Humanistinen Ammattikorkeakoulu. Halusin myös järjestämään isoja bileitä. Ensimmäinen suunnitelmani oli alkaa hääsuunnittelijaksi valmistuttuani, mutta nyt minua on alkanut kiinnostamaan isojen tapahtumien visuaalinen ilme.   Koulu on ollut ihanaa! Parasta on ehdottomasti opiskelijatapahtumat sekä Metropolian avaamien ovien tutkiskelu. Tulin kouluun kotibileiden järkkääjänä, mutta nyt olen päässyt tekemään projektia Kiasmalle, maskeeraajaksi Speksiin sekä Arabian Katufestivaalien decovastaavaksi.    

Mitä ovia Helsinki ja Metropolia ovat avanneet kulttuurin kentällä itselleni

25.2.2019
Konsta Korhonen

Vielä on aikaista sanoa lopulliseksi mitä kaikkea jompikumpi tai molemmat ovat avanneet, mutta kulttuurin kuluttajana ja ensimmäisen vuoden opiskelijana olen huomannut jo eroja menneeseen. Kulttuurituottajan on tietenkin tärkeä tietää ja tuntea kulttuuria ja sen kulutusta ja mikä olisikaan parempi paikka kuluttaa kulttuuria, kuin kaupunki, jossa tapahtuu paljon ja kokoajan. Tuoreena Helsinkiin “pöndeltä” muuttaneena voin sanoa, että olen kuluttanut kulttuuria näiden muutaman kuukauden aikana enemmän, kuin muutamaan vuoteen entisessä kodissani Seinäjoella. Elävä ympäristö pitää mielen virkeänä ja kiinnostus tapahtumia kohtaan saa avaamaan oven ja lähtemään paikan päälle nauttimaan taiteesta eri lajeissaan. Koulu tarjoaa uusia mahdollisuuksia kavereista työmahdollisuuksiin ja projekteihin. On erittäin piristävää päästä ympäristöön, jossa viihtyy. Projektit ja tehtävät tuntuvat tärkeiltä ja eteenpäin auttavilta. Tehtävät eivät tunnu “leikkitehtäviltä”, vaan enemmänkin, että treenaa pohjaa tulevaan mahdolliseen työhön. Esimerkiksi en olisi vuosi sitten osannut odottaa, että olen harjoittelijana Kiasmassa ja että pääsen tekemään oikeita hommia. Tai että ottaisin yhteyttä Live Nationiin siinä toivossa, että pääsisin tekemään niin suurelle yritykselle markkinointisuunnitelmaa harjoituksena. Koulutus tarjoaa tietoa ja kokemus tietoon yhdistettynä lisää taitoa. Helsingissä mahdollisuuksia kokemuksen kartoittamiseen löytyy huomattavasti enemmän - Rymikorjaamo ei ole ainoa paikka harjoitella. Ympäristön yleinen meininki vaikuttaa tottakai omaan mielialaan ja olen huomannut, että Helsinki on huomattavasti aktiivisempi kaupunki. Ihmiset ovat aktiivisempia ja mielestäni iloisempia, avarakatseisimpia ja helpommin lähestyttäviä, kuin Etelä-Pohjanmaalla. Luennot ja presentaatiot saavat innostumaan olemaan parempi ja aktiivisempi opiskelija. Koulutyö ei tiettyyn pisteeseen asti tunnu työltä, kun nauttii tekemisestään. Kulttuurituotanto on alana mielestäni kutsumuspohjainen. Ei täällä talonrakentaja viihtyisi.