Avainsana: Videotuotanto

Joskus voi tehdä oikeita asioita, mutta väärään aikaan

26.4.2023
Vili Mursula

Moni haluaa sisällöntuottajaksi, vaikuttajaksi tai ylipäänsä näkyväksi. Alustoja on reilusti ja uusia tekijöitä sataa taivaalta. Haaveena on kenties kaupalliset yhteistyöt ja fanipostien lukeminen, eikä siinä ole mitään väärää. Mielestäni nykypäivänä osaamisen, nimen ja näkemysten myyminen on osa normaalia työelämää, etenkin kulttuurialalla. Itse esitän tässä blogitekstissä oman kokemukseni siitä, että hyviä tuloksia saa helpommin, kun ei juokse niiden perässä. Etenkään aloittelevan tubettajan, podcastaajan tai Instagram-vaikuttajan ei pidä mainostaa itseään kuin alan kokenut tekijä. Ensin täytyy tuottaa sisältöä ja tavoittaa yleisönsä omalla jutullaan. Kun usko omaan juttuun löytyy ja sen tekemisestä nauttii aidosti, on mielestäni kaikki edellytykset menestyä. Tietenkin tuurilla on aina oma osuutensa, mutta mielestäni tuurinkin voi osittain ansaita. Entä sitten, kun yleisö on löytynyt ja tuurikin on ansaittu? Voiko hyvä tuloskäyrä pysähtyä paikoilleen tai laskeutua kohti lattiaa? Opinnollistin uuden harrastukseni samalla, kun perustimme neljän kaveruksen kesken YouTube-kanavan. Kanavan pääasiallinen sisältö oli sketsit ja lyhytelokuvat. Olin itse mukana tässä porukassa, ja halusin toteuttaa sisältöstrategian kanavallemme, jonka avulla jo ennestään erittäin hyviä katsojalukuja ja tilaajamääriä pystyttäisiin kasvattamaan. Meillä kaikilla oli mediaopistosta vuoden koulutustausta ja kehitimme kanavan saadaksemme yhteistä tekemistä. Ainoa tavoitteemme oli hauskanpito ja jonkin aivan tuntemattoman asian kokeileminen. Innostus kasvoi ja sisältömme alkoi kiinnostamaan katsojia melko nopeasti. Ensimmäisen hittivideomme oli sellainen, jota jatkettiin sarjana neljän uuden jakson verran. Sarja on kerännyt 1,2 miljoonaa impressioita YouTubessa. Ensimmäinen TikTok-alustalle ladattu pätkä keräsi miltei 600 000 näyttökertaa, ja YouTuben katsotuimmalla videolla näyttökertoja on 97 000. Seuravana vuonna videoita oli tehty noin 40. YouTuben tilaajamäärä kävi parhaimmillaan lähes 10 000:ssa ja TikTokissa seuraajia oli parhaimmillaan lähes 50 000. Projektin oli määrä kestää aluksi vain kaksi kuukautta, mutta suunnitelmani toteuttamiseen vaadittuja toimenpiteitä ei kyetty tekemään. Asettamiimme toimenpiteisiin kuului muun muassa viikonloppuisin käsikirjoittamista, alkuviikon postausvastuu kaikilla alustoilla, kuvauspäivien lokaatioiden valinta ja mahdolliset lupa-asiat sekä yleinen sitoutuminen. Kanavan toimintaa hiersi jäsenten yhtäaikainen aikataulujen kiristyminen ja harrastustoiminnan ulkopuolisen elämän muutokset. Projektia jatkettiin aina helmikuuhun saakka, mutta harkinnan jälkeen kanavan toiminta päätettiin lopettaa. Joskus elämässä voi tehdä oikeita asioita, mutta väärään aikaan. Projektini olisi voinut olla loistava vielä vuotta aikaisemmin. Kuitenkin tässä tapauksessa tehtiin hyvää vääränä hetkenä. Toteutuneita toimenpiteitä olivat muun muassa sisältöstrategian luonnokset, benchmarkkauksen ja muun teorian avulla saadut tiedot algoritmista ja toimivista julkaisusuunnitelmista. Suunnitelmasta ja sen noudattamisesta kuitenkin lopulta luovuttiin, sillä jokaisen omien kiireiden vuoksi aikataulut eivät pitäneet eikä projektityön toteuttamiselle enää löytynyt tarpeeksi aikaa. Yhteisen harrastuksen päättymisestä huolimatta sain projektista paljon ammatillista hyötyä. Kuinka ollakaan, työskentelen nykyisin YouTuben parissa e-urheiluammattilaisen kanavalla. Nykyinen roolini YouTuben parissa on muuttunut ”sekatuottajasta” editoriksi, mutta YouTube alustana on sitäkin tutumpi. Pystyn teknisen osaamiseni lisäksi myös keskustelemaan asiakkaani kanssa sisällöllisistä valinnoista. Pyrin jatkamaan myös samoissa hommissa tästä eteenpäin ja tietyllä tapaa projektin jälkeen löysin oman juttuni, vaikkei se ollutkaan sitä, mitä alun perin kuvittelin.

Ulkoinen viestintä kolmannen sektorin tuotannossa: Höntsä – Silta Eteenpäin

19.8.2021
Topi

Tein ensimmäisen projektityön Höntsä – Silta eteenpäin –hankkeelle. Hanke on luotu tukemaan 16-25 vuotiaiden nuorten osallisuutta ja hyvinvointia nuorten lähtökohdista toteutettavalla, avoimella matalan kynnyksen toiminnalla. Hankkeen keskeisimmät toimintamuodot ovat Höntsäklubit, Höntsä coach -koulutukset sekä tutkija-kehittäjäkollektiivi. Projekti alkoi kivisesti jo muutama vuosi sitten. Alun perin oli tarkoitus järjestää vuotuinen Höntsä Fest –festivaali, mutta tapahtuma kaatui resursointiongelmiin. Seuraavavia suunnitelmamme olivat mm. Graffitityöpajat, erilaiset videotuotannot ja kouluissa järjestettävät infotilaisuudet. Näillä kaikilla olisi markkinoitu hankkeen toimintaa ja pyritty lisäämään kohderyhmän tietoisuutta hankkeen olemassaolosta ja sen toiminnasta. Nämä ideat kaatuivat alkaneen pandemian asettamiin rajoituksiin ja edellä mainittuihin resurssiongelmiin. Vallitsevien rajoitusten takia päädyimme toteuttamaan matalan kynnyksen videotuotannon. Tuotannossa teimme hankkeelle promootiovideon, jota voitaisiin käyttää markkinointitarkoituksiin ja edellä mainittuun tunnettuuden lisäämiseen. Videotuotanto oli minulle täysin uusi tuottamisen osa-alue, mutta sen toteutuksessa pääsin käyttämään jokaiselle tuottajalle tuttuja työskentelytapoja. Budjetointi, suunnittelu, vastuualueiden jakaminen ja aikataulutus olivat tuttuja hommia, vaikka ne toteutettiinkin minulle ennestään tuntemattomalla tuotannon osa-alueella. Videotuotannossa vastuualueeni keskittyi lähinnä teknisen tuotannon toteuttamiseen, vastuualueiden delegointiin ja yleisesti tuotannon läpivientiin. Lisäksi pääsin opiskelemaan videoeditointia, kun videoitu raakamateriaali piti saattaa kokonaisen videon muotoon. Syvennyin projektissa ulkoiseen viestintään kolmannen sektorin hankkeessa. Videotuotanto oli tapa tuoda kolmannen sektorin markkinointiin modernia kulmaa ja lähestyttävää sisältöä, josta järjestötasolla toimivat hankkeet ja järjestöt voivat hyötyä paljon. Varasuunnitelmat ja lennosta mukautuminen ovat olennainen osa tuotantokenttää. Tämä projekti oli hyvä käytännön esimerkki, siitä kuinka pitkäjänteisyydellä ja luovuudella voidaan saattaa vaikeistakin lähtökohdista ja töyssyistä ponnistava projekti loppuun hyvällä lopputuloksella.