Avainsana: vapaaehtoisten johtaminen
Miten vastuullisuus muutetaan teoiksi suuressa urheilutapahtumassa?
EuroBasket 2025 Tampereen Nokia Arenalla järjestetyt miesten koripallon EM-kisat saivat ensimmäisenä suomalaisena tapahtumana WWF:n uuden urheilu- ja tapahtuma-alan vastuullisuusmerkin. Olin itse mukana kisaorganisaatiossa yhden vapaaehtoistiimin tiiminvetäjän roolissa ja pääsin näkemään, kuinka kokonaisvaltaisesti vastuullisuutta oli mietitty ja miten se käytännössä toteutui. Sosiaalinen vastuu Nykyisin turvallisemman tilan periaatteet ja häirintäyhdyshenkilön tarve osataan huomioida jo useissa tapahtumissa, mutta mitä muuta sosiaalisen vastuullisuuden eteen voidaan tehdä? EM-kisoissa meillä oli inklusiivinen vapaaehtoisohjelma, jonka myötä mukana oli vähemmistöryhmiin kuuluvia, syrjäytymisvaarassa olevia sekä toiminta- ja liikuntarahoitteisia henkilöitä. Kaikille haluttiin tarjota yhtäläinen mahdollisuus olla mukana järjestämässä tapahtumaa. Kisoissa oli myös käytössä Koriskatsomon pelisäännöt. Olin ylpeä, etteivät ne jääneet vain paperille, vaan häiriökäyttäytymiseen oikeasti puututtiin. Rasistisesti pelaajaa kohtaan käyttäytynyt katsoja poistettiin areenalta ja hänelle annettiin porttikielto lopputurnauksen ajaksi. Tapahtuneen seurauksena jaoimme vapaaehtoisten voimin 13 000 ”Stop Racism” -lappua areenan jokaiselle penkille ennen viimeistä peliä. Kansallislaulujen jälkeen koko halli nosti punaiset laput ilmaan osoittaakseen tukensa pelaajalle sekä yleisesti rasisminvastaiselle taistelulle. Ekologinen vastuu Kisojen suurin päästökuorma aiheutui (yllätys yllätys) liikkumisesta, mutta hiilijalanjäljen pienentämiseksi pelien pääsyliput oikeuttivat ilmaisen matkustamisen Tampereen julkisissa liikennevälineissä. Meille yli 400:lle vapaaehtoiselle tarjottiin Nysse-kortit ja kisaorganisaatiolla oli käytössä hybridiautot. VR puolestaan oli lisännyt vuoroja pelipäiville, jotta kauempaa matkustavat pystyivät valitsemaan oman auton sijaan ekologisemman vaihtoehdon. Kierrätykseen ja jätteen määrän vähentämiseen kiinnitettiin myös huomiota pienilläkin teoilla. Vapaaehtoisten loungessa hyödynnettiin esimerkiksi mukiparkkia, johon sai jättää nimikoidun pahvimukinsa odottamaan seuraavaa käyttöä. Tällä saatiin vähennettyä edes vähän turhan roskan määrää. Avoimuus epäkohdista Kaikkeen ei kuitenkaan järjestäjäkään aina pysty vaikuttaa, kuten EuroBasketin virallisiin yhteistyökumppaneihin. Yksi niistä oli kiinalainen vesitoimittaja Ganten, jonka takia Tampereelle saapui yli 30 000 pullotettua vettä, jotka eivät arvattavasti kelvanneet Suomen Palpa-järjestelmään. Tämä oli tietysti järjetöntä hanoistamme tulevan puhtaan veden takia, ja lopulta suurin osa joukkueista joikin hanavettä. Tärkeää vastuullisuudessa on, ettei haasteita ja epäkohtia yritetä vähätellä tai piilotella. Niistä puhuminen avoimesti on paras tapa oppia ja saada muutosta aikaan tulevaisuudessa. Kisojen vastuullisuudella haluttiin näyttää käytännön esimerkkiä kaikille muillekin tapahtumille, ja olen iloinen, että sain olla mukana siinä. Hertta Kanerva, kulttuurituotannon vuosikurssi 2023
Vapaaehtoisten koordinointi Suomen Palloliitolla
Työskentelin Suomen Palloliiton maajoukkueiden markkinointitiimissä, jossa keskeinen vastuualueeni oli vapaaehtoisten koordinointi Huuhkajien ja Helmareiden kotiotteluissa. Tehtäväni sisälsivät vapaaehtoisten rekrytointia, perehdyttämistä, ohjeistamista sekä johtamista tapahtumapäivinä. Koordinoin yhteensä noin viidentoista vapaaehtoisen työtä useissa suurissa maaotteluissa, mukaan lukien Helmareiden 50-vuotisjuhlaottelu, johon osallistui tuhansia katsojia. Vapaaehtoisten rekrytointiRekrytointi tehtiin Suomen Palloliiton verkkosivujen kautta saapuneiden hakemusten pohjalta. Valitsin sopivat henkilöt eri rooleihin, kontaktoin heidät henkilökohtaisesti ja varmistin, että jokaiselle oli selkeä ja mielekäs tehtävä ottelupäivänä. Hyödynsin aiempia kokemuksia vapaaehtoistyönparissa. Monet vapaaehtoiset olivat kokeneita ja hyvin sitoutuneita. Perehdytys ja ohjeistusVastasin vapaaehtoisten perehdyttämisestä UEFA:n linjausten mukaisesti. Tämä sisälsi tehtäväkohtaisten ohjeiden jakamisen, aikataulujen selkeyttämisen ja saapumisohjeiden laatimisen. Erityistä huomiota kiinnitettiin maskottien toimintaan, sillä heidän liikkumisensa kentällä on tarkasti säädelty UEFA:n aikataulujen ja lähetysrajoitteiden mukaan. Kiinnittin huomiota perehdytyksen tehokkuuteen ja hyvään suunnitteluun, sillä ottelupäivinä aikani oli rajallinen. Johtaminen ottelutapahtumissaOttelupäivinä toimin vapaaehtoisten vastaavana. Vastasin vapaaehtoisten motivoinnista, kysymyksiin vastaamisesta ja ongelmatilanteiden ratkaisusta. Koska osa vapaaehtoisista oli toiminut maajoukkueotteluissa jo useiden vuosien ajan, oli tärkeää löytää uusia tapoja tehdä heidän tehtävistään merkityksellisiä ja kiinnostavia. Tämä edellytti kykyä rakentaa luottamusta, antaa vastuuta sekä hyödyntää vapaaehtoisten kokemusta ja oma-aloitteisuutta. ViestintäViestintä vapaaehtoisten kanssa tapahtui sekä sähköpostitse että aktiivisesti WhatsAppin kautta. Selkeä ja ajoissa toimitettu viestintä oli tärkeää, jotta kaikki tuntisivat olonsa varmoiksi tehtävissään. Panostin viestinnän sävyyn. Kannustava, selkeä ja helposti lähestyttävä viestintä vahvistaa usein yhteishenkeä ja sitoutumista omaan tehtävään. Sitouttaminen ja motivointiVapaaehtoisten motivointi nousi tärkeäksi tehtäväksi etenkin syksyn vaikeissa sääolosuhteissa, jolloin työskentely ulkotiloissa oli vaativaa. Kiitin vapaaehtoisia aktiivisesti ja pidin huolta hyvästä ilmapiiristä. Palloliiton vapaaehtoiset tekevät usein työtä rakkaudesta lajiin, joten heidän arvostuksensa ja sitoutumisensa ansaitsi paljon kiitosta ja arvostusta niin minulta kuin koko ottelutiimiltä. Omat oivallukset ja kehittyminen Projektin aikana syvensin merkittävästi osaamistani vapaaehtoisten johtamisesta erityisesti urheilutapahtumien kontekstissa.. Opin tasapainottamaan nopearytmistä tapahtumatuotantoa ja vapaaehtoistyön pitkäjänteistä suunnittelua. Lisäksi vahvistin organisointi- ja viestintätaitojani sekä kykyäni toimia paineen alla. Yhteenveto Projektin merkittävin anti oli se, että sain vastuullisen roolin suomalaisen jalkapallon huipputapahtumien taustalla, missä vapaaehtoistyön johtaminen oli avainasemassa tapahtumien onnistumisessa. Opin toimimaan ison organisaation arvojen ja linjausten mukaisesti, mutta myös kehittämään omaa johtamistyyliäni vaativassa ympäristössä. Nina Lampi, Kutu21
Vapaaehtoisten voimin kohti onnistuneita tapahtumia
Entinen Pyhtään kunnantalo muunnettiin kulttuurikeskukseksi vuonna 2020 ja ensimmäinen keikkakesä pidettiin vuonna 2021. Vuosien aikana Kulttuuritalon lavalle on noussut monia Suomen rakastetuimpia artisteja ja tänä kesänä moni heistä teki paluun. Työskentelin viime kesänä tuottaja-assistenttina No Fear Agencylla. Toimin artistien yhteyshenkilönä ennen keikkoja, keikkojen aikana kuin niiden jälkeen. Hankin artistien tuotantovastaavalta kaikki tarvittavat tiedot, sopimukset sekä riderit. Työnkuvaani kuului myös vapaaehtoisten hankkiminen sekä heidän ohjeistaminen työtehtäviinsä. Vapaaehtoistoiminnan koordinointi Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina vastasin uusien vapaaehtoisten hankinnasta sekä heidän perehdyttämisestään omiin työtehtäviinsä. Pyhtään Kulttuuritalolla vapaaehtoiset toimivat lipunmyynnissä, tapahtuma-alueen siistimisessä sekä talkoolaisina tapahtuman rakennus- ja purkuvaiheessa, joten heillä on merkittävä osa tapahtuman toiminnan kannalta. Ollessani kolmatta kesää töissä Pyhtään Kulttuuritalolla, minulle on ollut tärkeää vastaanottaa palautetta vapaaehtoisilta ja kehittää omaa toimintaani heidän palautteensa pohjalta. Tärkeä osa vapaaehtoisten sitouttamista on muun muassa laatia työvuorot hyvissä ajoin, voinnin kysyminen päivän mittaan ja kiitoksen antaminen heidän työpanoksestaan. Pyhtään Kulttuuritalolla pyrimme luomaan yhteisöllisyyttä ja varmistamaan, että kaikilla on tervetullut ja arvostettu olo. Oppiminen projektin aikana Työni oli hyvin itsenäistä, joten kesän aikana opin paljon itseni johtamisesta. Sain kokemusta myös työtehtävien delegoinnista ja pääsin kehittämään ongelmanratkaisukykyjäni. Tärkeintä on olla itse avoimin mielin, lukea erilaisia lähteitä, työstää omia heikkouksia sekä analysoida omaa ja muiden työtä sekä pohtia mikä toimi ja mikä ei. Tällaiset projektit antavat hienon mahdollisuuden oppia sekä kehittää itseään! Roosa Niemeläinen, Kulttuurituottaja 2023
Loistavan vapaaehtoispäivän johtaminen
Olen ollut kiinnostunut vapaaehtoisten johtamisesta jo pidemmän aikaa ja olen itse tehnyt paljon vapaaehtoistyötä tapahtumissa ja yhdistys- ja järjestötoiminnassa. Mielestäni parhaimmat vapaaehtoiskokemukset ovat syntyneet silloin, kun olen päässyt tekemään minulle itselleni mieluisia tehtäviä, kun minuun on luotettu ja annettu hieman enemmän vastuuta, kun tekemiseni on huomioitu ja olen saanut siitä kiitosta ja kun yleinen hyvä fiilis on huokunut muista tyypeistä ja on syntynyt yhteisöllisyyden tunteita. Vapaaehtoiset ovat aivan äärettömän tärkeä osa monille tapahtumaorganisaatioille, eikä tapahtumia voitaisi järjestää ilman heitä. Kokemusteni mukaan koronapandemian jälkeen vapaaehtoisten määrät ovat huomattavasti pienentyneet useilla festivaaleilla, joten olisi tärkeää sitouttaa jo olemassa olevia vapaaehtoisia sekä saada mahdollisesti heidän puskaradionsa avulla lisää vapaaehtoisia tuleville vuosille. Minulle itselleni on aina ollut tärkeää, että vapaaehtoiset saavat tuntea olevansa merkityksellisiä ja heidän panoksensa on huomioitu tärkeänä kokonaisuudessa. Olen siinä mielessä onnekas, että omaan hyvän nimimuistin ja opettelenkin aina päivän aluksi vapaaehtoisteni nimet. Nimeltä puhutteleminen ja nimen muistaminen saavat henkilön tuntemaan olonsa huomatuksi. Mikäli nimimuisti on aivan surkea, voi yrittää keksiä muita tapoja huomioida yksilöitä joukosta pelkän vapaaehtoisryhmän sijaan. Tällaisia keinoja voivat olla esimerkiksi juttelu ja kiinnostus henkilöitä kohtaan esimerkiksi pienissä ryhmissä tai kahden kesken tehtävien tekemisen lomassa. Huomioimista ovat myös henkilökohtaiset kiitokset ja kehut hyvin hoidetuista hommista. Vapaaehtoisten motivaatiota nostavat sellaiset tehtävät, joissa he saavat käyttää omia vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan hyödyksi. Siksi onkin hyvä kysyä jo päivän aluksi heidän taitojaan ja jakaa tehtävät niiden perusteella. Tämä jouduttaa myös tehtävien suorittamista. Mikäli vapaaehtoiset ovat osoittautuneet hyviksi ja luotettaviksi, voi heille antaa myös hieman enemmän vastuuta esimerkiksi antamalla itsenäisesti suoritettavaksi pieniä kokonaisuuksia. On tärkeää huomioida myös vapaaehtoisten jaksaminen. Muista pitää taukoja ja kertoa niistä selkeästi. Kaikki vapaaehtoiset eivät välttämättä uskalla kysyä niistä itse. On hyvä sopia aina tauon alkaessa sen päättymisaika ja tapaamispaikka, jotta kaikki osaavat tulla takaisin tauon jälkeen. Taukojen pitäminen ja veden juominen on erityisen tärkeää kuumalla säällä. Helteellä taukoja on pidettävä vielä tiheämpään ja mielellään paikoissa, joissa pääsee varjoon. Helteellä uupuminen voi tapahtua hyvinkin äkkiä. Vapaaehtoispäivästä tekee loistavan hyvä ja kannustava ilmapiiri, hymyilevät kasvot ympärillä ja ehkä jopa uusi vapaaehtoistuttavuus, jonka kanssa on saanut hengailla koko päivän. Vapaaehtoisten johtaja luo käyttäytymisellään ja puhetavallaan fiilistä, joka tarttuu koko tiimiin. Hyvällä fiiliksellä jaksaa tehdä paremmin ja se jää päälle jopa päivän jälkeen. Hyvä fiilis myös helposti muistetaan seuraavana vuonna, kun vapaaehtoishaut taas aukeavat. Omat vinkkini vapaaehtoisten johtamiseen ovat seuraavat: Huomioi yksilöt ja heidän tehtävänsä. Muista kiittää ja kehua. Kysy ja hyödynnä vapaaehtoisten vahvuuksia ja osaamista. Mikäli sinulla ei ole juuri nyt mitään tehtäviä annettavaksi, selvitä, olisiko jollain muulla. Mikään ei ole tylsempää, kuin istua tyhjänpanttina pitkään vailla tekemistä. Muista tauot, myös omasi! Oma hyvä fiilis ja esimerkki tarttuu!
METKAn Speksi – vapaaehtoisia johtamassa
METKAn Speksi on Metropolian opiskelijoiden täysin vapaaehtoisvoimin tuottamaa musiikki-improvisaatio teatteria. Spekseihin kuuluu olennaisena osana omstart-huudot, jolloin edellinen kohtaus esitetään uudestaan. Jos omstart huudetaan määreen kera esimerkiksi dramaattisemmin, esitetään edellinen kohtaus uudelleen tämän määreen kera. METKAn Speksi täyttää tänä vuonna jo huimat kymmenen vuotta, ja minulla on ollut ilo ja kunnia toimia METKAn Speksin tuottajana 2020 ja vastaavana tuottajana vuonna 2021. Omiin vastuualueisiini kumpanakin vuonna kuului mm. rekrytointia, esityspaikan hankkimista, budjetin laatimista, sisäistä viestintää, kouluttamista ja yleistä organisointia. Näiden lisäksi isossa osassa METKAn Speksissä on vapaaehtoisten johtaminen ja koordinoiminen, sillä kuten sanottua, koko työryhmä koostuu vapaaehtoisista. Speksissä onkin viimeisten vuosien aikana ollut huima yli 80 henkilön porukka toteuttamassa yhdessä opiskelijateatteria. Tuottaja on ensimmäisiä Speksiin vuosittain rekrytoitavista henkilöistä. Tämän jälkeen tuottaja kokoaa tiimivastaavat, jotka valitsevat sitten omat jäsenensä tiimeihin. Näitä tiimejä ovat mm. lavastus, puvustus, tekniikka, markkinointi ja laulutiimi. Koska Speksissä toimitaan vapaaehtoisvoimin, ovat tietyt asiat erityisen tärkeitä, ja erityisesti tuottajan roolissa. On tärkeää pystyä innostamaan, tukemaan ja motivoimaan työryhmää. Täytyy pyrkiä ylläpitämään hyvää yhteishenkeä, antaa mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen ja kruunujalokivenä pitää kirkkaana mielessä yhteisiä tavoitteita. Yhteinen tavoite on mielestäni helppoa määrittä Speksiä tehdessä: tärkeintä on, että saadaan tehtyä lavalle yhdessä onnistunut, visuaalisesti miellyttävä teos, jota vielä tulee katsomaankin joku. Innostaminen, tukeminen ja motivointi voi olla haastavaa, mutta usein nekin löytyvät ryhmän sisältä. Parasta on tehdä yhdessä, kunhan kaikilla on selvillä mitä kukin tekee ja miten. Jos joku ei osaa, niin yhdessä opetellaan ja ylitetään itsemme. Tärkeää on myös, että saa ryhmän toimimaan hyvässä yhteishengessä. Tällä saavutetaan yhteinen tavoite. Speksissä tuottaja johtaa vapaaehtoisten lisäksi myös asioita. Asioiden johtamisella tarkoitetaan juoksevien asioiden hoitamista, kuten esitystilan hankkimista ja sisäistä viestintää. Kun vapaaehtoisten ja asioiden johtaminen toimii, saadaan onnistunut kokonaisuus niin tekijöille kuin yleisölle. Pitää muistaa, että kaikkea ei tarvitse tehdä yksin, eikä kaikkea tarvitse osata. Se mitä ei osaa, sitä voi myös opetella. Vaikka Speksin tuottajalta vaaditaan monenlaista osaamista, ei silti tarvitse olla super-ihminen. Riittää, että on halua oppia ja halua auttaa muita oppimaan. Aina ei voi onnistua, mutta sitten kokeillaan uudestaan. Useimmiten, tilanne ei onneksi ole niin vakava kuin miltä se sillä hetkellä tuntuu. Speksi on hyvä paikka myös tuottajalle kokeilla omia siipiään. Itselleni se oli paikka, missä on tullut eniten opittua niin itsestään, tuottajan työstä kuin vapaaehtoisten johtamisestakin. Lähteinä käytetty: Maarajärvi, Krista. (2017). Vapaaehtoisten johtaminen ja koordinointi. Pia Blomstén
Toisen roska on toisen ilo
Lähdin tekemään itsenäistä projektiani puoliksi kieli poskella ajatuksella, että helppoahan se on. Suuremmitta ongelmitta selvittiin, muttei ilman oppimatta uutta mikä oli positiivinen yllätys. Tein kahden viikon ja yhden viikonlopun urakat Provinssille ja Flow festivaalille. Molemmissa festivaaleissa toimin periaatteessa Siivouksen päivystäjänä jonka työtehtäviin kuului muunmuassa vapaaehtoisten motivointi ja työtuntien kirjanpito. Minulle henkilökohtaisesti oli avartava kokemus nähdä kaksi erityylistä musiikkifestivaalia samasta roolista mutta eri työtavoilla. Etenkin kun molempien festivaalien kulttuuri on erilainen, sekä työntekijöissä että asiakkaissa. Provinssi on kulttuuriltaan enemmän kesän ryyppytelttailu musiikin kanssa ja hyvän seuran kanssa bilettämistä, Flow on kulttuuriltaan enemmän hyvää tunnelman luontia laittautumisen kanssa päiväksi ja yöksi pääsee kotiin tai hotelliin. Tämä näkyy mielenkiintoisesti myös vapaaehtoisten motivaatiossa työskentelyyn. Isoimpana erona nousee vapaaehtoisten määrä. Vaikka molemmat festivaalit ovat suosittuja vuosi vuoden perään, se ei tarkoita, että etenkin näin koronakaranteenin jälkeen ihmiset haluavat vapaaehtoiseksi. Etenkin Provinssi ottaa osumaa tässä, sillä vapaaehtoiset useimmiten joutuvat yöpymään heille luvatussa yhteismajoituksessa, elleivät satu asumaan Seinäjoella. Tästä johtuen vapaaehtoisten motivointi on tärkeässä asemassa työnkuvassa. Festivaalien jälkeen tekemäni jälkihaastatteluista nousi esiin puujalkavitsien ja yleisen hölmön huumorin tärkeys etenkin rankkoina työpäivinä. On myös tärkeää, että vapaaehtoiset eivät koe työtä stressaavaksi, joten päivinä, jolloin minä ja kollegani koimme kovaa stressiä kiireestä, yritimme parhaamme olla näyttämättä sitä tai vähätellen, että kyllä me tästä selvitään. Positiivinen asenne usein tarttuu vapaaehtoisiin. Huumori on arvokas asia etenkin tässä roolissa, jossa olimme vapaaehtoisten kanssa eli siivous ja kierrätys. Tunnetusti tämä on festivaalien roskaisinta hommaa, mutta ei huonointa. Roskien ja muiden jätteiden siivoaminen on nimellisesti kauhean kuuloista, mutta yllättäen se on myös musiikkifestivaalien yksi kiitollisimmista työtehtävistä. Vessapaperikierroksen vapaaehtoiset usein adoptoivat identiteetin “Paskatiimi” heidän lähtiessä kierrokselleen. Työtehtävä kuulostaa likaiselta ja epähygieeniseltä, mutta tässä vaiheessa muistutamme, että tällä kierroksella ei olla jätöksiä siivoamassa, vaan katsomassa että bajamajoissa riittää vessapaperia. Varmuudeksi mukana on suojahanskat sekä työvälineet tarvittaessa. Etenkin vessajonossa asiakkaat ovat kiitollisia, kun bajamajoista on paperi loppu ja kaukaisuudessa siintää vapaaehtoiset vessapaperien kanssa suuntaamassa bajamajoille. Vastaavan oma asenne on avainasemassa muiden motivoinnissa. Oma henkilökohtainen suosikkikommenttini liittyi roskavuoreen yllä olevassa kuvassa Flow festivaalilta. Ristimme roskavuoristomme nimellä Mines of Moria, vanhan kirjasarjan haastavan vuoriston mukaan. Kerroin vapaaehtoisille että olin innoissani nähdessäni roskavuoremme. Se on meidän ensimmäinen prioriteetti - siivota roskat pois nähtäviltä. Motivaation luominen vapaaehtoisille on tärkeää. Helpoin ratkaisu on huolehtia, että työnkuva on jokaiselle selkeä ja ylläpitää positiivista asennetta huumorin kanssa. Toisen roska on toisen huumoria. Kulttuurituottaja Jame Takala Tuottajat19 Projektityö 2 Musiikkifestivaalien vapaaehtoisten johtaminen
Vapaaehtoisten johtamista vihreämmän tapahtuman eteen
Tapahtumien ekologisuus on ollut viime vuosina kulttuurituotannon kentällä vahvasti pinnalla. Monet suuret tuotannot ovat ottaneet askeleita vihreämpään suuntaan - niin myös Helsinki International Horse Show (HIHS). Helsingin Jäähallilla vuosittain järjestettävä viisipäiväinen ratsastustapahtuma on kehittänyt ekologisuutensa ympärille oman Jumps Green -ympäristöohjelman. Ohjelman avulla HIHS pyrkii huomioimaan ekologisuuden kaikilla tapahtuman osa-alueilla, kannustaen samalla myös muita tapahtumassa ja ratsastusyhteisössä toimivia ympäristöystävällisempään toimintaan. Vuonna 2019 ohjelman teemaksi valikoitui Zero Waste. Tavoitteena oli kierrättää mahdollisimman tehokkaasti ja minimoida tapahtumassa kertyvän sekajätteen määrä. Tavoitteen saavuttamiseksi tapahtuma sai ensimmäistä kertaa oman Jumps Green -vapaaehtoisryhmän. Tapahtumassa useamman vuoden työskennelleenä ja ekologisuudesta innostuneena päädyin itse ryhmän johtajaksi. Tehtävänämme oli pitää huoli, että kierrätys toteutuu tapahtumassa suunnitelmien mukaisesti. Yhdessä rakensimme kierrätyspisteet kaikille tapahtuman osapuolille, valvoimme niiden toimintaa tapahtuman aikana ja purimme tapahtuman jälkeen. Olimme myös valmiina auttamaan yleisöä, toimihenkilöitä, näytteilleasettajia ja osallistujia kierrätykseen sekä tapahtuman ekologisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Viime hetkellä kasattu ryhmä jäi melko pieneksi, mutta suoriuduimme kuitenkin meille osoitetuista tehtävistä kiitettävästi. Ryhmässä vallitsi alusta asti hyvä henki ja tekemisen meininki. Kirkkaat ja kunnianhimoiset tavoitteet tekivät työstä merkityksellistä ja ryhmää oli helppo johtaa niitä kohti. Ryhmäläiset olivat myös lähtökohtaisesti kiinnostuneita ekologisuudesta, joka auttoi vapaaehtoisten motivoinnissa. Vapaaehtoisten johtamisen lisäksi opin projektin aikana bonuksena valtavasti tapahtumien ekologisuudesta. Työskentelimme ahkerasti vihreämmän tapahtuman eteen yhdessä onnistuen. Kierrätys toteutui tänä vuonna tapahtumassa paremmin kuin koskaan - kiitos upean ryhmäni! Lisää HIHSin ekologisuudesta ja Jumps Green -ympäristöohjelmasta voit lukea tästä. Ainu, kulttuurituotannon opiskelija, kutu15