Avainsana: urheilutapahtuma
Miten vastuullisuus muutetaan teoiksi suuressa urheilutapahtumassa?
EuroBasket 2025 Tampereen Nokia Arenalla järjestetyt miesten koripallon EM-kisat saivat ensimmäisenä suomalaisena tapahtumana WWF:n uuden urheilu- ja tapahtuma-alan vastuullisuusmerkin. Olin itse mukana kisaorganisaatiossa yhden vapaaehtoistiimin tiiminvetäjän roolissa ja pääsin näkemään, kuinka kokonaisvaltaisesti vastuullisuutta oli mietitty ja miten se käytännössä toteutui. Sosiaalinen vastuu Nykyisin turvallisemman tilan periaatteet ja häirintäyhdyshenkilön tarve osataan huomioida jo useissa tapahtumissa, mutta mitä muuta sosiaalisen vastuullisuuden eteen voidaan tehdä? EM-kisoissa meillä oli inklusiivinen vapaaehtoisohjelma, jonka myötä mukana oli vähemmistöryhmiin kuuluvia, syrjäytymisvaarassa olevia sekä toiminta- ja liikuntarahoitteisia henkilöitä. Kaikille haluttiin tarjota yhtäläinen mahdollisuus olla mukana järjestämässä tapahtumaa. Kisoissa oli myös käytössä Koriskatsomon pelisäännöt. Olin ylpeä, etteivät ne jääneet vain paperille, vaan häiriökäyttäytymiseen oikeasti puututtiin. Rasistisesti pelaajaa kohtaan käyttäytynyt katsoja poistettiin areenalta ja hänelle annettiin porttikielto lopputurnauksen ajaksi. Tapahtuneen seurauksena jaoimme vapaaehtoisten voimin 13 000 ”Stop Racism” -lappua areenan jokaiselle penkille ennen viimeistä peliä. Kansallislaulujen jälkeen koko halli nosti punaiset laput ilmaan osoittaakseen tukensa pelaajalle sekä yleisesti rasisminvastaiselle taistelulle. Ekologinen vastuu Kisojen suurin päästökuorma aiheutui (yllätys yllätys) liikkumisesta, mutta hiilijalanjäljen pienentämiseksi pelien pääsyliput oikeuttivat ilmaisen matkustamisen Tampereen julkisissa liikennevälineissä. Meille yli 400:lle vapaaehtoiselle tarjottiin Nysse-kortit ja kisaorganisaatiolla oli käytössä hybridiautot. VR puolestaan oli lisännyt vuoroja pelipäiville, jotta kauempaa matkustavat pystyivät valitsemaan oman auton sijaan ekologisemman vaihtoehdon. Kierrätykseen ja jätteen määrän vähentämiseen kiinnitettiin myös huomiota pienilläkin teoilla. Vapaaehtoisten loungessa hyödynnettiin esimerkiksi mukiparkkia, johon sai jättää nimikoidun pahvimukinsa odottamaan seuraavaa käyttöä. Tällä saatiin vähennettyä edes vähän turhan roskan määrää. Avoimuus epäkohdista Kaikkeen ei kuitenkaan järjestäjäkään aina pysty vaikuttaa, kuten EuroBasketin virallisiin yhteistyökumppaneihin. Yksi niistä oli kiinalainen vesitoimittaja Ganten, jonka takia Tampereelle saapui yli 30 000 pullotettua vettä, jotka eivät arvattavasti kelvanneet Suomen Palpa-järjestelmään. Tämä oli tietysti järjetöntä hanoistamme tulevan puhtaan veden takia, ja lopulta suurin osa joukkueista joikin hanavettä. Tärkeää vastuullisuudessa on, ettei haasteita ja epäkohtia yritetä vähätellä tai piilotella. Niistä puhuminen avoimesti on paras tapa oppia ja saada muutosta aikaan tulevaisuudessa. Kisojen vastuullisuudella haluttiin näyttää käytännön esimerkkiä kaikille muillekin tapahtumille, ja olen iloinen, että sain olla mukana siinä. Hertta Kanerva, kulttuurituotannon vuosikurssi 2023
Vapaaehtoisten koordinointi Suomen Palloliitolla
Työskentelin Suomen Palloliiton maajoukkueiden markkinointitiimissä, jossa keskeinen vastuualueeni oli vapaaehtoisten koordinointi Huuhkajien ja Helmareiden kotiotteluissa. Tehtäväni sisälsivät vapaaehtoisten rekrytointia, perehdyttämistä, ohjeistamista sekä johtamista tapahtumapäivinä. Koordinoin yhteensä noin viidentoista vapaaehtoisen työtä useissa suurissa maaotteluissa, mukaan lukien Helmareiden 50-vuotisjuhlaottelu, johon osallistui tuhansia katsojia. Vapaaehtoisten rekrytointiRekrytointi tehtiin Suomen Palloliiton verkkosivujen kautta saapuneiden hakemusten pohjalta. Valitsin sopivat henkilöt eri rooleihin, kontaktoin heidät henkilökohtaisesti ja varmistin, että jokaiselle oli selkeä ja mielekäs tehtävä ottelupäivänä. Hyödynsin aiempia kokemuksia vapaaehtoistyönparissa. Monet vapaaehtoiset olivat kokeneita ja hyvin sitoutuneita. Perehdytys ja ohjeistusVastasin vapaaehtoisten perehdyttämisestä UEFA:n linjausten mukaisesti. Tämä sisälsi tehtäväkohtaisten ohjeiden jakamisen, aikataulujen selkeyttämisen ja saapumisohjeiden laatimisen. Erityistä huomiota kiinnitettiin maskottien toimintaan, sillä heidän liikkumisensa kentällä on tarkasti säädelty UEFA:n aikataulujen ja lähetysrajoitteiden mukaan. Kiinnittin huomiota perehdytyksen tehokkuuteen ja hyvään suunnitteluun, sillä ottelupäivinä aikani oli rajallinen. Johtaminen ottelutapahtumissaOttelupäivinä toimin vapaaehtoisten vastaavana. Vastasin vapaaehtoisten motivoinnista, kysymyksiin vastaamisesta ja ongelmatilanteiden ratkaisusta. Koska osa vapaaehtoisista oli toiminut maajoukkueotteluissa jo useiden vuosien ajan, oli tärkeää löytää uusia tapoja tehdä heidän tehtävistään merkityksellisiä ja kiinnostavia. Tämä edellytti kykyä rakentaa luottamusta, antaa vastuuta sekä hyödyntää vapaaehtoisten kokemusta ja oma-aloitteisuutta. ViestintäViestintä vapaaehtoisten kanssa tapahtui sekä sähköpostitse että aktiivisesti WhatsAppin kautta. Selkeä ja ajoissa toimitettu viestintä oli tärkeää, jotta kaikki tuntisivat olonsa varmoiksi tehtävissään. Panostin viestinnän sävyyn. Kannustava, selkeä ja helposti lähestyttävä viestintä vahvistaa usein yhteishenkeä ja sitoutumista omaan tehtävään. Sitouttaminen ja motivointiVapaaehtoisten motivointi nousi tärkeäksi tehtäväksi etenkin syksyn vaikeissa sääolosuhteissa, jolloin työskentely ulkotiloissa oli vaativaa. Kiitin vapaaehtoisia aktiivisesti ja pidin huolta hyvästä ilmapiiristä. Palloliiton vapaaehtoiset tekevät usein työtä rakkaudesta lajiin, joten heidän arvostuksensa ja sitoutumisensa ansaitsi paljon kiitosta ja arvostusta niin minulta kuin koko ottelutiimiltä. Omat oivallukset ja kehittyminen Projektin aikana syvensin merkittävästi osaamistani vapaaehtoisten johtamisesta erityisesti urheilutapahtumien kontekstissa.. Opin tasapainottamaan nopearytmistä tapahtumatuotantoa ja vapaaehtoistyön pitkäjänteistä suunnittelua. Lisäksi vahvistin organisointi- ja viestintätaitojani sekä kykyäni toimia paineen alla. Yhteenveto Projektin merkittävin anti oli se, että sain vastuullisen roolin suomalaisen jalkapallon huipputapahtumien taustalla, missä vapaaehtoistyön johtaminen oli avainasemassa tapahtumien onnistumisessa. Opin toimimaan ison organisaation arvojen ja linjausten mukaisesti, mutta myös kehittämään omaa johtamistyyliäni vaativassa ympäristössä. Nina Lampi, Kutu21
Events Intern in Dublin, Ireland: A tourist working in a tourism agency
I applied for an internship in Ireland at the end of 2022, and by the end of January 2023 I had already moved to Dublin. Before my first day at work, I picked up coffee and went to the office with shaky knees. I’m sitting down at the lobby when an Irish guy approaches me and talks to me in a very foreign language. I do not understand a thing, just stare at him. When he slows down his speech, I realise it really is English that he is speaking, just very thick Donegal accent. I combined two projects and one internship within 7 months of work in Abbey Group Ireland and UK on its Events Department. The Aer Lingus American Football Game 2023 and its production company On Location were supplied by our department. We provided On Location with travel packages for the guests coming over from USA to participate in the Navy VS Notre Dame game. The events department consisted of approximately 10 to 13 members, including 4 interns. I was appointed as the intern for the accommodation team. At the month of the game, my job was to oversee the itinerary overview of the travel packages that we had for the 8,300 guests, audit the rooming lists, and have external communication with the hotels. These travel packages varied from Dublin only packages to a 3-city packages that included staying in two different cities alongside with Dublin. All the 2- or 3-city travel packages included pick-ups from airports, accommodation, the game tickets, Dublin Hop on Hop off bus tour, a guide, a coach, visits to different attractions and fans party in Dublin. All in all, we produced high quality event tourism packages where all little things were considered and we went over and above to make sure the happiness of the quests. Watch the video above to get a glimpse of the Notre Dame vs Navy game and the atmosphere from all around Dublin City. It was truly an unique experience to be working with this event. I flew back from Ireland with a bunch of new experiences, friends, and gratitude. Time will tell whether or not I will be moving back to Ireland. Siiri Merto Cultural Management / Kulttuurituotanto 2019