Avainsana: Tuotantoassistentti

Tuotantoassistentin eri roolit inserttituotannossa

Työskentelin Yellow Film & TV:n tuottaman viihdeohjelman, Putouksen, 16. kauden inserttituotannossa tuotantoassistenttina. Halusin päästä mukaan inserttituotannon tuottamiseen, sillä se eroaa livetuotannon maailmasta merkittävästi. Insertit ovat etukäteen kuvattuja kokonaisuuksia, jotka livelähetyksen aikana näytetään osana ohjelmaa. Kun kuvataan suuri määrä erillisiä sketsejä, työskentely on hyvin erilaista kuin esimerkiksi tv-sarjassa tai liveformaattissa. Muun muassa kuvausten rytmi, sisältö ja työryhmä ovat eroavat toisistaan, joten myös työskentelytapa poikkeaa. Työtehtäviini kuului pääasiallisesti rekvisiitan suunnittelu yhdessä ohjaajan kanssa, sen ostaminen/tekeminen sekä settaaminen, eli tarvittavan rekvisiitan asettelu kohtausta varten, itse kuvauskohteessa. Rekvisiitan lisäksi huolehdin assistentille kuuluvista tuotannon töistä. Vastuullani oli mm.  kuvauskorteista huolehtiminen sekä työryhmän kuskaaminen kuvauskohteesta toiseen. Pyöritin myös kuvausten aikana pienimuotoista cateringia. Olin monesti myös ainoa tuotannon henkilö kuvauksissa paikalla, joten huolehdin tuotannollisesta sujuvuudesta kuvausten aikana.  Inserttituotannon työryhmä oli tuotannossamme pienempi kuin esimerkiksi kokonaisen tv-sarjan kuvauksissa. Tämän takia myös työkuva oli minulla laajempi mitä assistentille yleensä kuuluu. Normaalisti tuotannoissa on erikseen rekvisitööri, joka hoitaa rekvisiitan suunnittelun ja toteutuksen sekä vielä erikseen settaava rekvi itse kuvauskohteessa. Nyt kuitenkin kummatkin roolit olivat minulla tuotannon juoksevien asioiden sekä cateringin lisäksi.  Vaikka työmäärä oli suuri ja ylityötunteja kertyi tuotannon aikana, en kokenut työtäni kuormittavaksi. Syy jaksamiseen oli ehdottomasti yhdessä tekemisen meininki, kaikkien työntekijöiden keskinäinen arvostus sekä hyvä ilmapiiri. Kun tehtiin tiiviisti pienellä porukalla töitä, oli työryhmän todella helppo hitsautua yhteen ja nauttia päivistä, vaikka rankkoja tai stressaavia päiviä mahtuu aina mukaan.  Työkokemus vahvisti minulle sen, että elokuva- ja tv-maailma on ehdottomasti paikka mihin kuulun. Isommankin vastuun ottaminen tuntuu siellä luontevalta ja nautin suuresti töistäni.  Sanni Uosukainen, kulttuurituotannon opiskelija 2021

Kesätapahtumassa tuotantoassistentin hommissa

2.1.2024
Kelli Piksar

Olin tuotantoassistenttina järjestämässä Martinus Backstage 2022 - tapahtumaa Kulttuuritalo Martinuksessa. Martinus Backstage pidettiin toista kertaa vuonna 2022 Martinuksen takapihan puistossa 5.–27. elokuuta. Kuukauden pituinen tapahtuma tarjosi ohjelmaa kolmena päivänä viikossa. Tapahtuma keskittyi livemusiikkiin ja lasten ohjelmaan. Martinus Backstage tarjosi upeat puitteet tapahtumassa kävijöille Takapihaan tehtiin urbaani ulkotapahtuma-alue. Tavoitteena oli tunnelmallinen, vähän boheemi takapiha piknikille, esiintyjille ja työpajoille. Esiintymässä merikontista rakennetulla lavalla olivat mm. Arppa, Lyömättömät, Fabe, Ege Zulu, Rosa Coste ja Vahtera. Takapihan tapahtuma-alueella palveli myös Martinus Café terasseineen. Vastuunalueisiin kuuluivat Martinus Backstage -ulkoalueen tapahtumien esituotannossa avustaminen sekä tuotantoassistentin tehtävät tapahtumapäivinä. Tehtäviini kuuluivat esimerkiksi artisti-infon kokoaminen, tapahtumakalenterien päivittäminen, pelastussuunnitelman laatiminen, melulupatiedotteen laatiminen ja jakaminen naapurustoon, artisti-hostauksen suunnittelu sekä tuotantoassistentin tehtävät tapahtumapäivinä. Tehtävissäni pystyin soveltamaan hyvin koulussa opittua tietoja. Jokavuotisessa elokuisessa Martinus Backstage -tapahtumasarjan ytimessä ovat alueen asukkaat, joiden toivotaan joka vuosi kokevan tapahtuma-alue omaksi tilakseen. Perehtyminen lupa-asioihin tapahtumatuotannossa oli minulle täysin uutta. Minulla oli mahdollista oppia, miten tehdään pelastussuunnitelma sekä miten laaditaan meluilmoitus verkkoympäristöön. Lupa-asiat eivät ole aina helppoja, mutta luvat ovat tärkeä osa turvallista ja hyvää tapahtumaa. Artistien houstauksen parissa tutustuin eri artistien raidereihin. Kaikki työtehtävät olivat todella kiinnostavia, koska tapahtumassa esiintyivät myös isommat label-artistit, joiden keikkoja pääsin myös nauttimaan. Julkisessa sektorissa kulttuurin parissa työskentely on hieman erilaista kuin yksityisellä sektorilla. Harjoitteluni aikana sain paljon uutta tietoa siitä, miten kulttuuritaloissa toimitaan. Oli ihanaa tehdä töitä kokeneiden ammattilaisten kanssa ja luoda kivoja elämyksiä myös yleisölle. Kelli Piksar Kutu19

Tuotantoassarin monet roolit

12.12.2023
Veera L, v. 2020

Festivaalien parissa työskentely on monien kulttuurituottajien mielestä yksi kiinnostavimmasta töistä, ja syystäkin. Festivaaleilla pääsee tekemään todella monipuolisesti erilaisia työtehtäviä.   Olin kesän 2023 tuotantoassistenttina Nelonen Media Livellä, joka on yksi Suomen suurimmista tapahtumanjärjestäjistä. Nelonen Media Livellä oli kesällä 2023 yhteensä 13 festivaalia. Olin mukana maakuntakaravaanin työporukassa, johon kuuluu tapahtumat: RMJ, Iskelmä Pori, Wanaja Festival, Suomipop Oulu sekä Tammerfest. Näiden tapahtumien lisäksi olin myös Rockfestissä, sekä Tikkurila Festivaaleilla töissä.   Olin 2022 kesänä B2B-työharjoittelussa Nelonen Media Livellä, ja tämä työharjoittelu poiki sitten seuraavalle kesälle tuotantoassistentin pestin. Aloitin kesätyöni tuotantoassistenttina huhtikuussa ja työ loppui heinäkuun lopulla 2023. Työharjoittelussa jo huomasin, että isossa firmassa työskentely on selkeää ja kaikki työtehtävät on jaettu melko tarkasti tiettyjen työryhmien kanssa. Festivaaleilla työskentely on fyysisesti ja henkisesti raskasta, kun on pitkiä työpäiviä ja lyhyitä yöunia, joten on tärkeää että vastuita on jaettu.   Festivaaleilla tuotantoassistentin työ voi olla mitä vaan. Yhdessä hetkessä olet laminoimassa ja tulostamassa kylttejä, joissa opastetaan kielletyistä ajosuunnista ja hetken päästä olet poraamassa puhelimen lataustorneja VIP-telttaan. Tapahtuman aikana olet akkreditointipisteellä järjestelemässä artistien passeja sisältäviä kuoria, kun kuulet radiopuhelimesta, että Portion Boys haluaa koko tuotantoporukan 10 minuutin päästä lavalle. Kampaat nopeasti törröttävän tukan edes vähän siistimmäksi, keräät muutkin työkaverit kasaan ja ennen kuin huomaatkaan, olet festivaalilavalla tanssimassa ja hyppimässä Portion Boysin kanssa.     Kesän aikana opin, millaista isoissa festivaalituotannoissa on työskennellä, ja isossa porukassa saa paljon uusia ystäviä.   Veera L, kulttuurituotannon opiskelija vuosikurssia 2020

Espoonlahden kesätapahtumat – yhteisö etusijalla

28.4.2023
Helmi

Työskentelin kesällä 2022 Espoon tapahtuma- ja kulttuuripalveluissa tuotannon assistenttina. Työtehtäviini kuului Espoonlahden eri kesätapahtumissa avustaminen viestinnän ja tuotannon tehtävissä. Vastuualueistani suurin oli Espoonlahden alueella sijaitsevassa Hanikassa järjestetty viikoittainen tapahtuma, Hanikan kesätiistait. Hanikan kesätiistait on vuosittainen paikallisen naapuruston järjestämä tapahtuma, joka oli minun liittyessäni mukaan vasta siirtynyt Espoon kaupungin kanssa yhteistyössä tuotetuksi tapahtumaksi. Tapahtuman tehtävänjako toteutettiin niin, että Espoon kaupunki tarjoaa tapahtumapaikan sekä viikottain vaihtuvan ohjelman ja naapurusto tarjoaa samana pysyvän ohjelman, johon kuului makkaranpaisto, saunominen sekä hyvä seura. Vaihtuvassa ohjelmassa nähtiin muun muassa joogaa, kukkakimppujen sidontaa sekä savitöitä. Olin itse vastuussa Tapahtuma-alueen markkinoinnista, yhteistyökumppanien kanssa viestinnästä, tapahtuma-alueen avaamisesta sekä satunnaisista juoksevista tehtävistä tapahtuman aikana sekä sen ulkopuolella. Päivitin sosiaaliseen mediaan muistutuksia tapahtuma-ajoista sekä vaihtuvasta ohjelmasta ja postasin satunnaisia tunnelmakuvia tapahtuman ajalta.  Tapahtuman tuotantoon osallistuneet yksilöt ja järjestöt loivat monipuolisen tapahtuman, jonka vaihtuva sisältö toi niin uusia kuin vanhojakin osallistujia viikoittain. Työjaksoni päätyttyä olin ylpeä Hanikan kesätiistait -tapahtuman tuloksesta, omasta ja järjestäjien paneutumisesta hyvän yhteishengen ylläpitoon sekä kiitollinen yhteistyökumppaneille heidän tekemästään työstä ja intohimosta tapahtumaa kohtaan. Kävijöiltä saadun palautteen perusteella kesän viikoittainen tapahtuma oli ylittänyt odotukset. Hanikan kesätiistait toi tarpeellista yhteisöllisyyttä alueelle, joka koostuu suurilta osin vanhemmasta sukupolvesta sekä lapsiperheistä, jotka kaipaavat juuri kyseisen tapahtuman kaltaista yhteisöllistä tekemistä. Makkaranpaiston ja saunan lisäksi tarjottu monipuolinen viikottain vaihtuva tarjonta houkutteli paikalle väkeä laajasti eri ikäluokista. Ei kestänyt kauaa ennen kuin sana oli jo kiertänyt Hanikan naapurustoaluetta kauemmaksi ja kävijöitä saapui laajalti Espoonlahden alueelta. Tapahtuma oli onnistunut ja uskon, että sillä on potentiaalia kasvaa tulevina vuosina entisestään, jos tänä vuonna todetuille ongelmille pystytään tekemään jotain. Samaa tapahtumakaavaa voitaisiin käyttää myös muissakin naapurustoissa, joissa kaivataan kesäaikaan koko perheelle suunnattua toimintaa, johon pääsee mukaan matalalla kynnyksellä. Useilta alueilta löytyy luovia tekijöitä, jotka mielellään toisivat panoksensa alueen elävöittämiseen. Oman kokemukseni perusteella pienikin yhteisöllinen toiminta merkitsee paljon syrjäisemmillä alueilla asuville lapsiperheille sekä senioreille.

Tuotantoassistenttina Warnerilla

Työskentely edes jollain tapaa musiikin parissa on ollut tavoitteeni opintojeni alusta asti. Aikaisempien projektien ja työharjoittelun jatkoksi sain ajatuksilleni lopullisen vahvistuksen: sain paikan tuotantoassistenttiharjoittelijana Warner Music Livellä. Ja kyllä – musiikki on juttuni! Warner Music Live on ohjelmatoimisto, jonka listoilla on noin kuusikymmentä kotimaista artistia. Ohjelmatoimisto hoitaa näiden artistien live-keikkojen tuotantoa; muun muassa yhteydenpitoa keikkapaikkojen kanssa, ja erilaisten järjestelyiden kuten esimerkiksi majoitusten hoitamista. Artistien genret vaihtelevat aina rockista poppiin, iskelmään ja danceen. Warner Music Live on vahvassa yhteistyössä levy-yhtiö Warner Music Finlandin kanssa, ja nämä ovat osa kansainvälistä Warner Music Groupia. Tuotantoassistenttina toimin tuottajien apuna erilaisten tehtävien parissa. Tähän kuului muun muassa yhteydenpitoa ja asioiden selvittelyä keikkapaikkojen kanssa, majoitusten ja kulkuvälineiden varaamista, ja esimerkiksi julisteiden valmistelua ja postittamista. Pääsin näkemään, miten suuri tapahtumatoimisto toimii. Opin paljon talon sisäisestä toiminnasta, millaista yhteistyötä livepuoli tekee levypuolen kanssa, miten talon toiminta näkyy talon ulkopuolelle ja mitä kaikkia liikkuvia osia keikan toteutumiseen kuuluu. Tämä on ollut erittäin mielenkiintoista, opettavaista ja olen saanut tästä erittäin arvokasta kokemusta. Luin projektiini liittyen itsensä johtamisen teoriaa. Ajanhallinta ja priorisointi olivat ja ovat ehdottomasti tärkeimpien itsensä johtamisen piirteiden joukossa. Oli mielenkiintoista seurata, oppisinko itsestäni vielä jotain uusia puolia, vai vahvistuvatko jo huomaamani piirteet entisestään. En löytänyt itsestäni uusia puolia, mutta olen yhä varmempi vahvuuksista ja heikkouksista, mitä minulta löytyy tuottajana. Syksyn mittaan sain vahvistuksen sille, että olen oikealla alalla. Olen varmempi myös siitä, että olen valmis valmistumaan keväällä, ja siirtymään työelämään. // Riina Koponen