Avainsana: Kutu17

Kulttuurin ja sotealan risteyksessä: vertaisohjaajakäsikirjan palvelumuotoilu ja tuottaminen

Keväällä 2021 sain kunnian viedä Kukunori ry:n Kulttuurikongi-hankkeen finaaliin hankepäällikön roolissa. Oli mukava päästä laajentamaan aiempaa rikosseuraamusalan sosionomin ammattiani nykyisen eli kulttuurituottajan puolelle ja risteillä sujuvasti näiden kahden välillä.    Hankkeen tarkoituksena oli vähentää vankeihin ja rikostaustaisiin kohdistuvaa negatiivista asenneilmapiiriä ja stigmaa sekä motivoida heitä muutokseen omassa elämässään. Vankien ja rikostaustaisten osallistaminen osaksi ympäröivää yhteiskuntaa on erityisen tärkeä steppi kuntoutuksessa. Koulutimme kulttuuripajamallin mukaisesti vertaisohjaajia, jotka tämän jälkeen alkoivat vetää omia ryhmiä haluamistaan aiheista. Hankkeen aikana pyöri ainakin shakkikerho, räppityöpaja, koodaustiimi ja kokkauskoulu.    Omiin opintoihini liittyvän projektin tein hankkeen lopputuotteesta, jonka oli tarkoitus olla verkkokurssi vertaisohjaajakoulutuksesta. Tällä tavoin hankkeesta jäisi jotain konkreettista elämään, jonka avulla kohderyhmämme voisi jatkaa toimintaa itsenäisesti. Suunnittelimme hienon neliosaisen verkkokoulutuksen, joka oli tarkoitus kuvata, editoida ja koota ulkopuolisin ammattilaisvoimin. Rahoitukseen liittyvien haasteiden vuoksi emme kuitenkaan pystyneet palkkaamaan avuksemme tuotantoyhtiötä ja jouduimme arvioimaan verkkokurssi-ideaa uudestaan. Totesimme nopeasti, että vaikka me kolme hankkeessa työskentelevää olemme todella osaava kolmikko, emme osaa toteuttaa visuaalisesti laadukasta kokonaisuutta itsenäisesti. Päätimme siis jättää verkkokurssista video-osuudet pois ja teimme sen sijaan erityisen laajan käsikirjan. Käsikirja sisältää kaikki neljä koulutuskertaa huolellisesti avattuina, lisäksi erilaisia harjoituksia ja lomakkeita. Vaikka prosessiin menikin iso osa hankkeen lopusta, olen todella tyytyväinen. Taitoin koko käsikirjan täysin yksin, tekstejä teimme yhdessä tiimiläisteni kanssa. Ensimmäistä kertaa koskaan en päästänyt itsekriittisyyttäni niskan päälle, vaan päätin että teen parhaani ja sen on riitettävä.   Entäs sitten se palvelumuotoilun osuus? Käsikirjan kohdalla sen huomioiminen nousi entistä tärkeämmäksi, koska kirjallisen viestin piti välittyä vastaanottajalle moitteetta. Kohderyhmässämme on paljon oppimisvaikeuksista tai erilaisista neurologisista ongelmista kärsiviä, joille asioiden omaksuminen voi olla hitaampaa tai raskaampaa. Meidän piti ottaa käsikirjan laatimisessa huomioon käytetty kieli, tekstin rytmitys, kuvallinen materiaali, helppolukuisuus ja kurssin vaativuus ylipäätään. Tähän käytimme erityisen paljon aikaa, joka kannatti.   Yhteenvetona todettakoon, että tässä projektissa erityisesti olin samanaikaisesti todella mukavasti keskellä omaa asiantuntijuuttani ja todella pahasti epämukavuusalueella. Teki mieli vähätellä omaa tuotostaan jatkuvasti, mutta en suostunut olemaan epävarma. Kiitos siitä kuuluu myös tiimilleni, joka luotti esihenkilöönsä varauksetta. Minä tein sen, me teimme sen ja lopputulos on UPEA!

Kulttuurikesän täydeltä markkinointia ja itsensä johtamista

Tein itsenäisenä projektina Ruukinrannan Kulttuurikesän markkinointimateriaalit sekä digimarkkinointia ja -viestintää tapahtumalle. Ruukinrannan Kulttuurikesä järjestettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran ja sen järjestivät Ruukinrannan alueen yrittäjät Mathildedalissa, Salossa. Kulttuurikesä koostui alueen toimijoiden taidenäyttelyistä, konserteista ja muista kulttuuritapahtumista. Kulttuurikesän tarkoituksena on saada näkyvyyttä yhteismarkkinoinnilla ja brändäyksellä paremmin muutenkin järjestettäville kulttuuritapahtumille. Kulttuurikesä alkoi kesäkuun alussa ja päättyi syyskuun viimeisenä lauantaina Mathilda Design -tapahtumaan. Projektin alussa toukokuussa tein julisteen ja some-materiaalit ja loin Facebook-tapahtuman. Kesän aikana tein ajankohtaistiedotteita verkkosivuille ja kirjoitin tekstejä lipunmyyntiä varten verkkokauppaan. Tässä samaan aikaan olin työharjoittelussa Visit Mathildedalilla hoitamassa somemarkkinointia, joten kätevästi pystyin hyödyntämään markkinoinnissa myös Visit Mathildedalin somekanavia. Vaikka tapahtumalle tein pääasiassa markkinointia ja viestintää, niin syvennyin samalla itsensä johtamiseen. Itsensä johtaminen oli täysin uusi asia minulle ja käytin teoria-apuna Pentti Sydänmaanlakan Älykäs itsensä johtaminen teosta. Sydänmaanlakan teos oli erittäin hyvä ja sen avulla sai perusteellisen kuvan itsensä johtamisesta sekä hyviä, käytännönläheisiä vinkkejä hyvään itsensä johtamiseen. Projektin ajaksi poimin käyttöön Sydänmaanlakan seitsemän itsensä johtamisen periaatetta, ja niistä valitsin kohdallani erityistä kehitystä vaativat. Nämä periaatteet olivat nöyryys, itsekuri, aitous ja fokus. Kehityin mielestäni hyvin näissä, koska oli helppo keskittyä vain muutamaan kehityskohtaan omassa toiminnassa. Syventymisalueen vuoksi tämä oli varmaankin opettavaisin itsenäinen projekti minkä olen tehnyt, joten suosittelen kaikille tutustumista itsensä johtamiseen. Olga, kutu-17

Sisällöntuotantoprojekti Instagramiin – aiheena vastuullisempi muoti

7.10.2021
Helmi

Moikka! Projektini oli luoda laadukas Instagram-tili, jolla kerron ajankohtaisista aiheista liittyen vastuullisempaan muotiin ja vaateteollisuuden ongelmiin. Tavoitteenani oli saada aikaan sekä laajempaa keskustelua muotimaailman ongelmista että kehittää omaa ammatillista profiiliani ja vahvistaa omaa brändiäni vastuullisen muodin asiantuntijana. Tein projektiin paljon taustatyötä liittyen vastuulliseen muotiin, mutta perehdyin myös Instagram-markkinointiin ja Instagramin algoritmeihin sekä henkilöbrändäykseen. Projektia oli todella mielekästä tehdä ja aihealue on minulle aidosti kiinnostava, jopa hieman pakkomielle. Suurin osa ajasta meni julkaisujen suunniteluun ja tiedonhankintaan. Halusin, että sisältö eroaa muista kaltaisistaan tileistä laadukkuudellaan ja faktatiedollaan. Sain Instagramiin upeita kuvia, jotka ottivat kaksi ystävääni, jotka ovat erinomaisia valokuvaajia. Vaikka tiedon jakaminen oli tärkein tehtäväni, halusin tilistäni myös kauniin ja inspiroivan, joten lisäsin mukaan kuvia. Kuvissa esittelin vaatekaappini vastuullisempia asukokonaisuuksia, esimerkiksi kirppislöytöjä ja kotimaisten vastuullisten brändien vaatteita. Vaikka olin jo etukäteen aika hyvin perillä vaateteollisuuden ongelmista, opin silti projektin aikana paljon aiheesta. Pikamuoti on yksi aikamme isoimmista ongelmista niin ympäristön kuin ihmisoikeuksienkin näkökulmasta. Tiedätkö esimerkiksi mitä tarkoitetaan termillä living wage? Se tarkoittaa elämiseen riittävää palkkaa. Palkkaa, joka riittää ruokaan, asumiseen, terveydenhuoltoon, koulutukseen, vaatteisiin, kulkuneuvoon ja mahdollistaa edes pienen säästämisen. Tällaista elämiseen riittävää palkkaa ei pikamuotibrändien käyttämien tehtaiden työntekijät saa. Eikä tämä ole ongelma vaan pikamuodin kohdalla, vaan myös arvokkaampien designbrändien. Puhumattakaan vaateteollisuuden vaikutuksesta ilmaston lämpenemiseen. Aiheesta on mediassa yllättävän vähän puhetta sen vakavuuteen nähden. Koen siis erittäin tärkeäksi puhua aiheesta, edes pienelle yleisölleni Instagramissa. Projektillani ei ollut tilaajaa ja tein sen itsenäisesti. Itsenäisessä työssä on tärkeää huomioida motivaation säilyminen, koska kukaan muu ei tule sanomaan, että nyt olisi aika tehdä hommia. Listasin alle kolme vinkkiäni sisällöntuotantoprojekteihin: Tee sisältöä aiheesta, josta olet aidosti kiinnostunut. Silloin sinulla on todennäköisesti motivaatiota saattaa projekti onnistuneesti loppuun. Valitse sisällöntuotantoprojektiisi aihe, josta voit oppia uutta. Kannattaa valita sellainen aihe, josta löydät paljon tietoa sinulle mieleisimmistä lähteistä. Itse kuuntelin taustatyönä paljon podcasteja, ettei tiedonhaku olisi pelkkää netin selaamista. Varaa projektille hyvin aikaa. Sisällöntuotantoa on paljon mukavampaa tehdä, kun sille on sopivasti aikaa. Kiireisesti tehty sisältö ei todennäköisesti ole niin laadukasta. Silloin myös projektia varjostaa stressi siitä, kerkeääkö projektia tehdä kunnolla ja niin, että siitä aidosti oppii uutta. Seuraa työtuntejasi ja kirjaa ylös, mitä olet tehnyt. Silloin saat lopuksi selvemmän kuvan siitä, mitä oikeasti projektiisi kuului ja raportti on myös helpompi ja mielekkäämpi kirjoittaa. Tämä projekti oli todella kiva, ja suosittelen kaikkia luomaan sisältöä aiheesta, joka on oma intohimo. Se, että vielä saa asioiden ääneen sanomisesta kiitosta seuraajilta ja tuttavilta, lämmittää mieltä todella paljon. Kiitos kun luit postaukseni! Käy vielä kurkkaamassa tilini Instagramista: @vastuullisempaamuotia. Minulle voi myös aina laittaa viestiä aiheista, joista toivoisi minun kirjoittavan, tai jos on jotain kysyttävää. Ihanaa syksyä! Lämpimin terveisin, Helmi, Kutu17

Itsensä kehittäminen reflektoinnin kautta

Tein kulttuurituotannon opintoihin liittyvän projektin R/H Studiolle syksyllä 2019. R/H Studio on suomalainen naistenvaatebrändi. Se on perustettu vuonna 2010 halusta tehdä hyvin suunniteltuja vaatteita, jotka ovat laadukkaitaja vastuullisesti lähituotettuja. Syvennyin projektissa itsensä johtamiseen. Olin R/H Studiolla studio ja showroom harjoittelija ja vastasin showroomin ja studion päivittäisestä toiminnasta. Projektin aikana pääsin tekemään itselleni uusia ja monipuolisia työtehtäviä showroom lainojen koordinoinnista uuden myymälän avajaisten järjestämiseen. Sain työtehtävissäni paljon vastuuta ja pystyin hyvin projektin aikana havainnoimaan, mitkä seikat vaikuttavat itseohjautuvuuteeni. Itsensä kehittämisessä olennaisessa osassa on omien ajattelutapojen tunnistaminen sekä oman toiminnan reflektointi. Tunnistamalla omia motivaationlähteitäni ja luontaisia taipumuksiani, pystyin tekemään syvällisempää itsearviointia ja kasvattamaan itsetuntemustani. Tunnistin, että itseohjautuvuuteeni työympäristössä vaikuttaa vahvasti haasteiden saaminen sekä omaan ammatilliseen osaamiseeni luottaminen. Luin projektin aikana Satu Pihlajan kirjan Aikaansaamisen taika, Näin johdat itseäsi. Sain kirjasta paljon hyviä konkreettisia työkaluja itsensä johtamiseen. Kirjan avulla pystyin muun muassa selvittämällä omia perusmotivaatioitaan sekä tunnistamaan paremmin omia luonteenvahvuuksiani. Aikani R/H:lla oli kaiken kaikkiaan hyvin opettavainen ja sain itselleni kallisarvoista työkokemusta, josta on ollut paljon hyötyä jälkikäteen. - Ella, kulttuurituotannon opiskelija 17

Unelmat treenikämpän ulkopuolella. Kuinka harrastajabändi voi tuoda toimintaansa mukaan lisää ammattimaisuutta?

Moni harrastebändi pitää majaansa autotallissa, koulun musiikkiluokassa, kellarissa tai siirtolapuutarhan pienessä mökissä. Mutta miten toimia, kun unelmat kasvaa neljän seinän ulkopuolelle? Pääsin tekemään projektityönä kartoitusta pienelle lahtelaiselle ukuleleyhtyeelle siitä, millaisin keinoin harrastebändi voisi ottaa seuraavan askeleen kohti ammattimaisempaa toimintaa. Toimintaa ei haluttu kasvattaa paljoa, mutta olisi mukava jos joku treenikämpän ulkopuolelta tietäisi bändin musiikista ja pääsisi joskus nauttimaan siitä keikkojen tai äänitteiden muodossa. Bändi on puhtaasti harrastuspohjainen, mutta keikkaillakseen ja tietoisuutta olemassaolosta lisätäkseen harrastajabändin on suotavaa tehdä muutamia liikkeitä tuomaan lisää vakuuttavuutta toimintaansa. Vakuuttavuuden lisääminen voi lisätä kiinnostusta keikkajärjestäjissä sekä vanhoissa ja uusissa faneissa, sekä avata uusia mahdollisuuksia musiikkikentän sisällä. Tämän lisäksi oman toiminnan päivittäminen ja kehittäminen tuo bändin jäsenille itselleen uutta puhtia toimintaan. Seuraavalle tasolle Kuinka toimintaa lähetetään kehittämään lähes nollista? Tärkeää nykyaikana on tuoda bändi esiin verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Hyvin toteutettuna ja alustettuna nämä alustat toimivat päivittyvänä infopakettina ja CV:nä bändin toiminnasta. Hyvä yhdistelmä on tietysti bändistä riippuvaista, mutta oiva esimerkki on omassa projektissani esiin nostama Facebookin ja verkkosivujen yhteistoiminta. Facebook on arkisempi ja rennompi kanava, verkkosivun toimiessa virallisempana, bändin toimintaa laajemmin esiintuovana kanavana. Kun vakuuttavuutta halutaan viedä askel pidemmälle, on hyvä alkaa pohtimaan oman tuotemerkin ja teosten rekisteröintiä. Tuotemerkin rekisteröinti on tärkeää, jotta bändi saa omalle nimelleen ja tuotteelleen suojan, eikä muu toimija voi ottaa näitä käyttöön. Myöskään kukaan uusi alalle tuleva ei voi ottaa nimeä suoraan omaan käyttöön. Mikäli toiminnassa alkaa liikkumaan enemmänkin euroja, tulee kannattavaksi perustaa bänditoiminnan ympärille yritys. Tämä helpottaa liiketoiminnan pyörittämistä esimerkiksi laskuttamisen, laitehankintojen ja mahdollisten tulojen jakamisen osalta. Mikäli bändin omilla kappaleilla nähdään potentiaalia kasvuun ja leviämiseen, on bändin suositeltava liittymään ja rekisteröimään teoksensa Teostoon. Teosto pitää bändin puolesta kirjaa esimerkiksi kappaleiden radio- ja tv-soitoista, sekä jakaa näistä kertyviä tuloja. Kappaleiden julkituominen on myös tärkeää, jotta kuulijoilla on mahdollisuus tutustua bändin tuotantoon. Tämä onnistuu lataamalla kappaleita Spotifyhin, Soundcloudiin, YouTubeen tai vastaaviin palveluihin. Omaa sisältöä on tärkeä tuoda myös esiin aiemmin mainituissa verkkosivujen tai sosiaalisen median kanavissa. Kuulijat osaksi tarinaa Kun toimintaa laajennetaan, on yksi merkittävä kysymysmerkki raha. Rekisteröinnit, verkkosivujen perustamiset ja uuden keikkoihin tarvittavan materiaalin hankinta voi harrastebändille olla kallista lystiä. Matalan kynnyksen ulkopuolinen varainhankintatapa on joukkorahoituksen järjestäminen esimerkiksi mesenaatti.me -sivustolla. Tämän kautta bändi voi hakea rahoitusta esimerkiksi pro bono -keikan järjestämiseen vanhainkodissa tai asuinalueen kevätpäivillä. Tästä voi seurata tuottoja ja tulevia keikkoja, jonka tulojen avulla voi hankkia uutta tekniikkaa tai materiaalia. Seuraava askel tästä on hakea apurahoja vielä vakavampaan tuotantoon äänite- projekti tai kiertueapurahan muodossa. Projektissani heräsin ajatukseen, kuinka pienillä liikkeillä voi saada isoja ja pitkäkantoisia vaikutuksia aikaan. Kehittämistyö vie mennessään ja palkitsee onnistuessaan. Monelle harrastebändille suurin kynnys voi olla uskallus. Onkin hyvä muistaa, ettei omien unelmien tavoittelu ole keltään pois, ja ken tietää, joku voi saada tämän uskalluksen myötä itselleen uuden suosikin soittolistoilleen.   Blogin kirjoittaja on kulttuurituotannon neljännen vuosikurssin opiskelija Atte Koskinen. Oman pääintressinsä eli tv-tuotantojen ja tapahtumien ulkopuolelle sukeltanut musiikkialaan liittyvä projekti oli hänen ensimmäinen kosketus uuteen alueeseen. Tämä projektin lähestymistapa sopiikin Koskisen omiin tavoitteisiin ja ajatukseen siitä, että jokainen kulttuurin ala voi oppia toisiltaan ja tätä kautta tuoda jotain mukanaan omaan toimintaan.

Hyvä viestintä takaa onnistuneen materiaalituotannon markkinointikampanjassa

Alkuperäissarjan lanseeraus ja materiaalituotannon ohjaaminen Toimin Elisa Viihde Viaplayn markkinointitiimissä materiaalituotantojen vastuuhenkilönä. Tunnen Elisa Viihde Viaplayn brändiohjeistukset, joiden mukaisesti ohjaan graafikoiden työtä materiaalituotannossa. Tämän lisäksi huolehdin, että materiaalituotannot pysyvät aikataulussa, jotta esimerkiksi markkinointikampanjat voidaan julkaista suunniteltuina ajankohtina. Teen tiiviisti yhteistyötä niin sisäisten tiimien kuin myös ulkoisten sidosryhmien kanssa, jolloin myös viestintä on merkittävässä roolissa. Materiaalituotannossa valvon, että kampanjan materiaalit ovat annettujen ohjeiden mukaisia sekä varmistan, että jokainen materiaali sisältää tarvitut brändiohjeistuksen mukaiset elementit. Elisa Viihteen alkuperäissarjan Häräntappoaseen tulevassa markkinointikampanjassa valvoin materiaalituotantoa siten, että kampanjan materiaalit ovat annettujen brändiohjeiden mukaisia. Materiaalituotanto aloitettiin noin 3–4 viikkoa ennen kampanjan aloitusta ja valmiit materiaalit julkaistaan kampanjan aloituspäivänä. Elisa Viihteen alkuperäissarja Häräntappoase tuo vuonna 1984 julkaistun Anna-Leena Härkösen klassikkoteoksen 2020-luvulle. Klassikkoteos tuo tutun tarinan 2020-luvulle ja tarkastelee sen teemoja z-sukupolven kautta. Häräntappoaseen traileri on katsottavissa täällä.   Syvennyin materiaalituotannon aikana viestinnän teoriaan ja sen merkitykseen materiaalituotannossa. Päätavoitteenani oli vahvistaa ymmärrystäni viestinnän merkityksestä projektityöskentelyssä sekä lisäksi oppia hahmottamaan paremmin onnistuneen viestinnän roolia myös materiaalituotannon ohjaamisessa. Erityisesti tämän projektin myötä voin todeta, että hyvällä ja selkeällä viestinnällä on merkittävä rooli projektityöskentelyssä — tässä projektissa hyvä viestintä takasi onnistuneen materiaalituotannon tulevaan markkinointikampanjaan. Elisa Viihde Viaplay on suoratoistopalvelu, joka sisältää Suomen laajimman valikoiman kotimaista ja pohjoismaista alkuperäissisältöä sekä kansainvälisiä elokuvia ja sarjoja. Kesäkuussa 2021 lanseerataan uusi Elisa Viihteen alkuperäissarja Häräntappoase, joka saa ensi-iltansa Elisa Viihde Viaplayn suoratoistopalvelussa. Emilia, kulttuurituotannon opiskelija 17

A project abroad

What can I a group of students do for a big media festival to strengthen its position as an national or even international platform? A lot, I can tell you that! I was an exchange student in Netherland last spring. I studied Art and Economics in the University of the Arts Utrecht. There I took part in a project where the idea was to solve a problem using design thinking method. My team’s client was a Dutch media festival called Dutch Media Week. They struggled with finding more partners for their festival, especially on an international level. That’s where a group of student’s came to the rescue! Three out of four of our team members were international students. From time to time it was challenging to work with different communication habits and ways of working. It definitely gave me an opportunity to learn something new about intercultural sensitivity. I highly recommend everyone to work with a group of international people if you ever get a change for that. About the project itself. We got the assignment from our client, but we as a team made the decision how to move forward. In design thinking method you follow five different phases. The first step was to come up with our research questions before we could actually start the research. It was an interesting journey, especially the empathize phase. That was the phase where we gathered all the information we needed, for example by interviewing other similar companies. It was exciting to talk with people from events, such as Dutch Design Week and Ars Electronica. After empathizing, defining and ideating we came up with a prototype as a part of a solution for our client’s issue. We created something called “Dutch Media Week Academy”. The basic idea behind that was to create a platform for the amateur artists to learn from professionals about different topics in media. Before the project I didn’t have a clue how does the design thinking method work. Throughout that journey  I learned so much about researching, project managing and most importantly about working in a multicultural environment. If you have a change to do a project abroad, DO IT! -Vilma, kutu17  

Opettajana korona

11.2.2021
Katariina

Suurin osa suomalaisista siirtyi etätyöskentelyyn maaliskuussa 2020. Se loi täysin uudet raamit ja haasteet yrityksille työskennellä. Ensimmäisten viikkojen kokoukset olivat täynnä ”Kuuluuko mun ääni nyt”, ”Näättekö te tämän”, ”Miten mä jaan mun näytön” –kaltaista sekasortoa. Usealla hermot olivat kireänä, mutta tiesimme kaikkien olevan samassa tilanteessa. Kuluneen vuoden aikana olen huomannut sen, miten suuri vaikutus ympäristöllä on työntekooni. Olen aina ollut rutinoitunut toimistolla kävijä. Minulle työnteko oli ennen pandemiaa aika lailla paikkasidonnaista: menen aamulla töihin, teen työt ja toimiston oven sulkeuduttua alkaa vapaa-aika. Yksi suurista haasteista itselleni etätyöskentelyssä on itsensä johtaminen. Miten aikatauluttaa työpäivä, olla tehokas ja olla välittämättä ärsykkeistä. Kotona neljän seinän sisällä oleilu, työn tekeminen sängystä ja vapaa-ajan rajoitukset ajoivat rakentamaan arjen uudelleen, priorisoimaan asioita sekä suorastaan pakottivat olemaan parempi itsensä johtamisessa. Alkuun etänä työskennellessä koin, etten ollut yhtä tehokas kuin toimistolla enkä oikein saanut mitään aikaiseksi. Tämän vuoksi aloin reflektoida omia itsensä johtamisen taitoja. Suurena parannusaskeleena koin itselleni tavoitteiden asettamisen. Silloin tiesin selkeämmin, mitä kohden työskentelin. Konkreettiset tavoitteet auttoivat minua keskittämään huomion olennaiseen, vaikka työympäristö olikin erilainen. Usein myös tavoitteiden toteutuessa motivaatio ja päättäväisyys kasvavat. Päivätasolla tämä tarkoitti sitä, että kirjoitin konkreettisesti sen päivän aikana tehtävät ja saavutettavat asiat ylös ja yliviivasin niitä sitä mukaan, kun sain tehtävät suoritettua. Tämän avulla näki sen, että oli oikeasti saavuttanut työpäivän aikana jotain. Pääsin myös eroon itseni soimaamisesta sen suhteen, etten ollut muka saanut aikaiseksi yhtään mitään.   Viimeisen vuoden aikana oppimani tärkeimmät vinkit itsensä johtamiseen etätyöskentelyssä: Aseta tavoitteita Tämä pätee niin työelämään kuin arkeenkin. Mieti, mitä sinä todella haluat? Aseta tavoitteet ja mene päättäväisesti niitä kohti. Aseta itsellesi tavoitteita niin tiedät selkeämmin, mitä kohden työskentelet ja elät.  Konkreettiset tavoitteet auttavat myös keskittämään huomion olennaiseen, vaikka työympäristö olisikin erilainen. Usein myös tavoitteiden toteutuessa motivaatio ja päättäväisyys kasvavat. Tavoitteet voivat olla niin pitkä- kuin lyhytaikaisiakin. Pitkän tähtäimen tavoitteet on tärkeää pilkkoa välitavoitteisiin, jottei haukkaa liian suurta palaa kerrallaan. Ole armollinen Ole itsellesi armollinen. Vaikka elämme suorittamisen aikakautta ja ympärillämme on pilvin pimein tehokkaita multitaskaajia, jotka juovat viherpirtelöitä ja juoksevat puolimaratoneja, tärkeää on olla joustava ja keskittyä itseensä. Vaikka joku tekisikin enemmän ja paremmin, keskity omaan elämääsi ja suorittamiseen. Tee arjestasi merkityksellistä ja etene omaa tahtia tavoitteitasi kohti. Älä vertaa itseäsi muihin. Tiedosta onnistumisesi Tavoitteiden saavuttaminen antaa mielihyvää ja motivaatiota saavuttaa yhä enemmän. On ihan ok sanoa joskus itselleen yksin (tai miksei muidenkin kuullen) "Hyvä minä". Voit myös asettaa itsellesi välitavoitteita ja saavuttaessasi ne, palkitse itsesi. Voimaa kaikkien korona-arkeen ja uuteen normaaliin toivottaen, Katariina / Kutu17

Itsensä johtaminen – matka täydestä kalenterista tyhjiin sivuihin

23.11.2020
Saana

Mitä on itsensä johtaminen? Aikatauluttamista, stressitöntä arkea, työn ja vapaa-ajan välistä tasapainoa? Näiden kysymysten äärellä pyörin aloittaessani kolmatta ja viimeistä itsenäistä projektiani, syventymisalueena itsensä johtaminen. Tein projektin hyvin itseohjautuvasti työharjoitteluni ohella. Aloitin tammikuussa 2020 tuotantoassistenttina Cirko – Uuden sirkuksen keskuksella. Harjoittelun oli tarkoitus loppua kesäkuussa 2020, mutta eräänä (varmasti kaikkien mieleen painuneena) maaliskuisena perjantaina kaikki muuttui. Minä, niin kuin varmasti moni muukin, jouduin tilanteeseen, jossa työt loppuivat seinään koronapandemiasta aiheutuneen tapahtuma-alan pysähtymisen myötä. Olin päässyt projektissani jo pitkälle opiskelemalla teoriaa ja kirjoittamalla päiväkirjaa mm. aamusivut-metodilla. Tämän takia en halunnut pistää pillejä pussiin, vaan jatkoin projektiani – tosin näkökulma muuttui hieman. Kiireinen harjoittelu muuttui yhtäkkiä kotona oleiluun ja arjen uudelleen rakentamiseen. Koen, että projekti sattui mitä parhaimpaan ajankohtaan, sillä jos jostain niin itsensä johtamisen taidoista on apua tällaisessa kriisitilanteessa. Alun järkytyksen laannuttua aloin täyttämään päiviäni verkkokursseilla ja kotona opiskelulla. Opin projektin aikana sen, että itsensä johtaminen ei todella ole pelkkää aikatauluttamista ja stressitöntä arkea. Se on valtava paketti erilaisia teorioita, toimintamalleja ja noh, myös sitä tasapainoisen elämän löytämistä. Eniten oppia toi ehdottomasti päiväkirjan kirjoittaminen ja se, että onnistuin löytämään omille pohdinnoilleni taustoja ja selityksiä lähdekirjallisuuden avulla. Nyt voisinkin suositella kaikille, siis ihan kaikille, aamusivujen kirjoittamista. Jos konsepti ei ole sinulle vielä tuttu, niin lukaise tämä pieni ohjenuora, jonka jaan nyt projektini kohokohtana. Aamusivut Aamusivut, The morning pages, on Julia Cameronin kirjasta The Artist’s Way lähtöisin oleva harjoite, jonka tarkoituksena on avartaa omia näkemyksiä, kirjata ylös päässä pyörivät sekalaiset ajatukset ja löytää luovuutta. Tehtävä on yksinkertainen: Kirjoita joka aamu kolme sivua tekstiä. Sisällöllä ei ole sinänsä mitään merkitystä, ajankohdalla taas on. Aamuisin mieli on tyhjempi arjen tuomista ajatuksista ja näin ollen se on oivallinen hetki dumpata ajatukset paperille. Kirjoita käsin paperille ja riittävän suurille sivuille (tarralappu on liian pieni, A4 taas vallan hyvä). Älä palaa lukemaan sivuja – ainakaan ihan heti seuraavana päivänä. (Itse tein tässä pienen poikkeuksen, sillä tarvitsin sivuilta löytyvää dataa projektissa etenemiseen.) So simple. Heti herättyäsi, kolme sivua, käsin paperille. Vahva suositus! - Saana , Kutu17

Yhdistyksen apurahat haussa

5.11.2020
Neea Järvinen

Tein projektin Inspis Lahti ry:lle, jossa suuntautumisalueenani oli apurahat. Projektin aikana perehdyin yhdistyksen erilaisiin rahoitusmahdollisuuksiin ja pääasiassa säätiöiden myöntämiin apurahoihin. Projektin tavoitteena oli kartoittaa erilaisia mahdollisuuksia ja sen pohjalta luoda apurahahakemukset sopiville tahoille. Yhdistysten rahoitus koostuu usein hyvin monesta eri lähteestä. Projektissani perehdyin apurahojen maailmaan, joita yhdistykset voivat hakea muun muassa kunnilta, seurakunnilta, eri ministeriöiltä ja säätiöiltä. Apurahojen hakemiseen, siihen mistä haetaan ja mitä haetaan, vaikuttaa vahvasti yhdistyksen aatteet, toimintakenttä ja tavoitteet. Eri toimijat myöntävät avustuksia erilaiselle toiminnalle, joten niihin kannattaa varata reilusti aikaa tutustuakseen. Hakemukset Usein apurahahakemukset ovat sähköisiä lomakkeita, joissa on valmiit alaotsikot ja kysymykset. Käytännössä ne on siis melko helppo täyttää, mutta sisältöä kannattaa miettiä tarkasti. Hakemuksiin kuuluu projektin suunnitelma ja budjetti ja projektin tavoitteet on tärkeä miettiä ajatuksella ja haettavan tahon tavoitteita ja arvoja tukemaan. Jokaisen säätiön sivulla on ohjeet hakemuksen täyttämiseen tai laatimiseen. Tähän olen koonnut yleisiä ohjeita apurahahakemuksen tekemiseen, jotka tulivat ilmi projektini aikana. Kartoita aluksi eri säätiöt ja niiden hakuajat. Tutustu huolella säätiön tavoitteisiin ja kuvaile hakemuksessa, miten oma projektisi edistää säätiön tavoitteita. Laadi rahoitussuunnitelma. Budjetoi tarkasti mistä rahoitus koostuu ja mihin rahaa tarvitaan. Projektin tavoitteet on mietittävä tarkkaan ja tavoitteita tulee tarkastella monesta näkökulmasta, (paikallinen, valtakunnallinen, yhteisö, osallisuus, työllisyys) mitä kaikkea projektisi saa aikaan? Projektisuunnitelma on jopa tärkein osa hakemusta. Käytä sen miettimiseen reilusti aikaa. Toimita hakemus ja liitteet ajoissa! Omasta mielestäni oli hyvin mielenkiintoista perehtyä yhdistysmaailmaan ja toiminnan rahoittamisen mahdollisuuksiin. Suomessa kolmannen sektorin toiminta on hyvin yleistä ja sinne tarvitaan ammattitaitoisia henkilöitä kehittämään toimintaa vielä paremmaksi ja laadukkaammaksi palveluiden tuottajaksi. Neea Järvinen Kulttuurituottaja 2017