Avainsana: kulttuuriala
Hajanaisesti kerätty tieto ei tue päätöksentekoa – järjestelmällisyys antaa aineistolle suunnan
Digitaalinen muutos on tuonut organisaatioille yhä enemmän tietoa, mutta samalla se on lisännyt sen hajanaisuutta. Kuopion kansalaisopiston kehittämistyössä kävi ilmi, että tietoa kertyy moniin eri paikkoihin ja vaihtelevissa muodoissa, mutta sen hyödyntäminen päätöksenteossa jää usein satunnaiseksi ja epäyhtenäiseksi. Tässä blogissa pohdin, miten sirpaleisuus vaikuttaa arjen suunnitteluun – ja miten tilanteeseen voidaan vastata? Tiedonkeruun sudenkuopat Organisaatiot ovat keskellä nopeaa digitaalista muutosta, jonka myötä tiedon määrä on kasvanut merkittävästi. Tietoa syntyy asiakaspalautteista, verkkopalveluista, rekisteritiedoista ja erilaisista osallistavista alustoista. Samalla kun saatavilla olevan tiedon määrä kasvaa, lisääntyy myös riski sen hajautumisesta ja hallitsemattomuudesta. Kuopion kansalaisopistossa toteutetussa kehittämistyössä havaittiin, että tieto ei muutu automaattisesti käyttökelpoiseksi. Sen arvo syntyy vasta silloin, kun sitä kerätään johdonmukaisesti, tallennetaan yhtenäisesti ja tulkitaan tavoitteellisesti. Kyselyaineistossa toistui havainto siitä, että tieto on hajautunut eri lähteisiin, mikä vaikeuttaa sen hyödyntämistä suunnittelun ja päätöksenteon tukena. Paloista kokonaisuuteen – järjestelmällisyys ratkaisee Palautteet, osallistujamäärät, kurssisuunnitelmat ja sisäiset muistiot sijaitsivat eri järjestelmissä, eikä niiden hyödyntäminen ollut systemaattista. Vaikka teknisiä työkaluja oli olemassa, niiden käyttö oli vaihtelevaa ja yhteiset käytännöt puuttuivat. Tämä loi tilanteen, jossa suunnittelu nojasi osittain hajanaiseen tai vaikeasti saavutettavaan tietoon. Viime vuosina koulutusorganisaatioissa on alettu kiinnittää aiempaa enemmän huomiota siihen, miten tieto tukee toiminnan kehittämistä ja resurssien kohdentamista. Päätöksenteko ei voi enää perustua vain kokemukseen tai aiempaan toimintatapaan – sen taustalle odotetaan selkeää ja ajantasaista tietopohjaa. Erityisesti vaikuttavuuden osoittamiseen, laatutyöhön ja strategiseen suunnitteluun kohdistuvat vaatimukset ovat kasvaneet. Tämän vuoksi tiedon keruun ja käytön järjestelmällisyys ei ole enää kehittämistyön lisäosa, vaan toiminnan edellytys. Padlet-kokeilu – portti yhteiseen ymmärrykseen Opinnäytetyön yhteydessä havaittiin, että tiedon käyttöön suhtaudutaan opistolla myönteisesti, mutta sen hyödyntämiseen liittyvät käytännöt ovat vielä osin jäsentymättömiä. Henkilöstö koki, että tiedon merkitys ymmärretään, mutta sen hyödyntäminen kaipaa yhtenäisempiä käytäntöjä ja selkeämpää vastuunjakoa. Kehittämistyön aikana kokeiltiin Padlet-alustaa, jonka kautta kerättiin havaintoja työryhmiltä visuaalisessa ja helposti jaettavassa muodossa. Vaikka alusta ei ole osa opiston vakiokäytäntöjä, kokeilu osoitti, kuinka saavutettava ja jaettu tieto voi tukea yhteistä ymmärrystä ja osallistumisen kokemusta. Ajattelutavan muutos – tieto käyttöön, ei arkistoon Digitaaliset työkalut tarjoavat välineet, mutta tiedon arvo syntyy vasta, kun sen käyttö on osa arjen toimintaa. Kuopion kansalaisopistossa on käynnistetty työ tiedonkeruun, säilytyksen ja hyödyntämisen yhtenäistämiseksi. Kyse on ennen kaikkea ajattelutavan muutoksesta – tiedon pitää olla yhteinen ja käytössä, ei vain tallessa. Kirjoittaja: Anu Rissanen toimii tanssinopettaja ja asiakaspalvelun esihenkilönä Kuopion kansalaisopistossa. Hänen kulttuurituottaja (YAMK) opinnäytetyönsä "Tiedon voima päätöksenteossa ja johtamisessa - Case Kuopion kansalaisopisto" on luettavissa theseuksessa https://www.theseus.fi/handle/10024/893980
Helsinki Biennaalin 2023 purku
Ensimmäisen kerran vuonna 2021 järjestetty Helsinki Biennaali sai toisen editionsa vuonna 2023. Joka toinen vuosi järjestettävä nykytaidetapahtuma järjestetään Helsingin Vallisaaressa sekä HAM Helsingin taidemuseossa. Näiden lisäksi teoksia oli erilaisissa kaupunkitiloissa, kulttuuritaloissa sekä digitaalisissa ympäristöissä. Sain olla töissä Helsinki Biennaalissa maaliskuusta lokakuuhun tuotannon assistenttina. Työnkuvanani oli taiteilijayhteyshenkilönä oleminen, matkojen ja majoituksien varaaminen, tuotantotiimin tukeminen, vieraiden hostaaminen sekä kesän performanssiteosten co-tuottaminen. Biennaalin päätyttyä 17.9. sain olla mukana tapahtuman purussa Vallisaaressa ja siitä tein myös itsenäisen projektini. Purku on konsepti, joka ei ole minulle tällaisessa mittakaavassa tuttu. Monet opiskelijakollegani ovat olleet teinistä asti erinäisillä festareilla vapaaehtoisina ja ovat nähneet ison tapahtuman pakettiin laiton. Itse koin tämän olevan minulle se hetki, kun voin oppia ja tarkkailla miten asiat hoituvat. Purun suunnittelutyö aloitetaan jo hyvissä ajoin resurssien suunnittelulla ja teknisten tarpeiden tilaamisella. Toisin kuin rakennusvaiheessa, purussa on paljon vähemmän liikkuvia osia teoksiin liittyen. Rakentaessa biennaalia monella taiteilijalla saattoi olla ideoita ja viilauksia loppumetreille asti. Nyt motiivit olivat selkeät; puretaan kaikki. Helsinki Biennaalissa oli yhteensä 29 taiteilijaa ja taiteilijakollektiivia. Vallisaaressa teoksia oli 15, joista 7 oli sisätilateoksia. Suurin osa sisätilateoksista sijaitsivat vahoissa ruutikellareissa, yksi teos oli puurakennuksessa. Sain olla mukana teoksen purkamisessa, biennaalin asiakaspalvelun purkamisessa ja inventoinnissa sekä auttaa muissa juoksevissa asioissa niin konservaattoreita kuin teknistä vastaavaa. Tein kokemuksistani biennaalin purussa oivalluksistani kaksi listaa: hyvät jutut ja onnistumiset sekä omituiset jutut ja haasteet. Purun hyvät jutut ja onnistumiset: Kubota. Yksi ihanimmista tyypeistä Vallisaaressa. Tämä pieni mönkijä oli super söpö, hieman kankea, mutta erittäin ahkera. Nilkka suoranakin ajaessa vauhtia kertyi ehkä 20 km/h. Koko kesän saarta kiertäneenä oli ihana päästä paikkoihin kyydillä. Hessulautta. Katajannokan kärjestä lähtee Hessu niminen lautta (älkää kysykö nimen alkuperää). Lauttaan mahtuu muutama rekka ja useita väsyneitä ihmisiä. Tuulen tuivertaessa on ihana katsoa heräävää Helsinkiä lautalta käsin. Ei idiootit vaan ihanat ympärilläni. Parhaista parhain tiimi jatkoi parhaana olemista vielä purussa. Mikä sen parempaa, kuin ottaa kahvi- ja sipsitauko kesken hommien hyvässä seurassa? Ja on aivan ok, jos se kestää vajaa kaksi tuntia? Eikö? Luovutusvoitto. Vallisaaressa oli kesällä monia toimijoita: ravintoloita, seikkailuyrittäjiä, jne. Kun asiakasvirrat vähenivät ja saari alkoi pakkaamaan itseään kasaan, putkahti hyvän tahdon eleitä sieltä täältä; tarjosimme roskalavojamme muille, saimme hyvällä alennuksella vohveleita sekä ilmaisia juotavia. Saarella ihmiset ovat muutenkin erilaisia; kaikki moikkaavat ja tarjoavat omastaan, perin omituista… Purun omituiset jutut ja haasteet: Ötökät. Onko saarilla tavallista enemmän ötököitä? Siltä vaikutti. Ulkoteokset kuhisivat pieniä torakanoloisia kavereita, lukkeja ja hämähäkkejä. Osa ulkoteoksista purettiin ja kierrätettiin, osa niistä putsattiin konservaattorien toimesta ja lähetettiin takaisin taiteilijalle. Väsymys. Pitkän kesän jälkeen oma jaksaminen oli todellakin kortilla. Normaalisti työpäivä on klo 9–17, mutta purussa auttamaton väsymys alkoi painamaan jo ennen lounasta. Ja niin, raksahommissa lounas syödään jo yhdeltätoista. Geokätkijät. Note to all geokätköä harrastavat: ei kannata laittaa kätköä rakennuksen rappusille oven eteen. Varisinkaan oven, jota käytetään tiuhaan. (Muutama päänkolautus saattoi tulla pahaa arvaamattomille geokätköharrastajille biennaaliin toimesta.)
Miksi tulevaisuusajattelu on tärkeää kulttuurialalla?
Miksi käännämme usein katseemme menneisyyteen ongelmia kohdatessamme sen sijaa, että katsoisimme pidemmälle tulevaisuuteen ratkaisun löytämiseksi? Tulevaisuusajattelun lisääminen osaksi kulttuurituottajan työkalupakkia auttaa meitä ja organisaatioita, joissa työskentelemme, olemaan resilienttejä niin ulkoisissa, kuin sisäisissä muutoksissa. Tulevaisuuden ennakointi esimerkiksi erilaisin skenaariomenetelmin on loistava tapa saavuttaa uudenlaisia näkökulmia nykyhetkeen ja sen ongelmiin tai mahdollisuuksiin. Tulevaisuutta ennakoimalla voimme etsiä vastauksia myös siihen, millaisia muutoksia meidän pitäisi tehdä organisaatioissamme, jotta resilienssimme ympäröivän maailman muutoksiin kasvaisi. Organisaatioihin vaikuttaa niin megatrendit kuin lyhyempi kestoiset paikalliset muutokset. Kulttuurialalla usein tulevaisuudenennakointi ja tätä kautta monet päätökset tulevaisuudesta jätetään ns. politiikoille tai valtiovallalle. Olisi erittäin hyvä ottaa proaktiivisempi ote tulevaisuudenuhkien tai mahdollisuuksien edessä. Tulevaisuuden ennakointi on johtajan työkalu. Ihmisten johtamiselle on englanniksi oma termi ”leadership” verrattuna asioiden johtamiseen ”management”. Asioiden johtaminen on hallinnoimista ja olemassa olevien rakenteiden ylläpitoa. Muutosjohtaminen on ihmisten johtamista ja mikäli haluamme johtaa muutosta hyvin, on oltava vahva visio, mihin muutoksella pyritään. Organisaatioiden on kyettävä vastaamaan muutoksiin pidemmän tähtäimen suunnitelmilla, ei hetkellisesti auttavilla uudelleenjärjestelyillä tai poikkeusmenettelyillä. Joustavalla organisaatiomallilla voi paremmin vastata muutoksiin ja johtajan yksi tehtävä on kannustaa organisaatiotaan tai tiimiään kehittymään kohti tällaista mallia. Kulttuurialalla siis tarvitaan vahvaa ihmisten johtamisen taitoa, jotta pystymme muuttumaan maailman mukana. Systeemiä ei voi muuttaa, ellei tunne systeemiä. Systeemiajattelu on olennainen osa tulevaisuuden ennakointia ja mikäli tunnemme kompleksisen systeemimme, on meidän helpompi nähdä erilaisten tulevaisuuden skenaarioiden vaikutukset esimerkiksi organisaatioomme systeemiin tai systeemiin, minkä osa se on. Nykyisin puhutaan paljon ”kestävyydestä” – sekä ekologisesta että sosiaalisesta. Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta sen toteutumiseen voi vaikuttaa osana yhteisöä tai yksilönä. Millainen on haluttu, kestävä, tulevaisuus kulttuurialalla? Kuinka voimme taata työpaikkojen ja rahoituksen säilymisen? Miten organisaatiot voivat varautua rahoituksen vähenemiseen? Miten jaamme vähentyneet resurssit tehokkaimmin tai kestävimmällä tavalla? Näihin kaikkiin kysymyksiin on mahdollista löytää vastaukset tulevaisuuden ennakoinnin avulla. Kaikissa organisaatioissa on oma organisaatiokulttuurinsa ja sen muuttaminen on haastavaa. Tämä on kuitenkin mahdollista luomalla vahvaa uutta, kaikkien hyväksymää ja allekirjoittamaa visiota. Yhteisen uudenlaisen tulevaisuuden vision luominen yhdessä on ensimmäisiä askeleita kohti kestävämpää tulevaisuutta. Anna Rouhu on Teatterikorkeakoulusta maisteriksi valmistunut valosuunnittelija. Valmistumisen jälkeen hän on työskennellyt monipuolisesti freelancer valosuunnittelijana niin Suomessa kuin ulkomailla. Tällä hetkellä Rouhu työskentelee Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun taiteellisen toiminnan tukipalveluissa valosuunnittelijana ja Valo- ääni- ja AV –tiimin päällikkönä. Kulttuurituottaja (YAMK) tutkinnon hän suoritti 2023. Lue lisää opinnäytetyöstä: Rouhu, Anna (2023). Katse tulevaisuuteen: teknisen tuotannon työkaluja. Metropolia ammattikorkeakoulu, kulttuurituottaja (YAMK) opinnäytetyö.
Arabian katufestivaali artistituotanto cultural management festivaali festivaalituotanto hanke itsensä johtaminen itsenäinen projekti johtaminen kansainvälisyys Kansallismuseo Kulttuurialan projektityö kulttuurintuotanto kulttuurituotanto Kulttuurituottaja Kulttuurituottaja 2016 kulttuurituottaja 2017 kulttuurituottaja 2019 kulttuurituottaja 2020 kulttuurituottajat kulttuurituottaja YAMK Kutu15 kutu16 Kutu17 kutu18 markkinointi Metropolia metropolia ammattikorkeakoulu näyttely vartissa opastusvideo opiskelija projekti projektityö some sosiaalinen media tanssi tanssitaide tapahtumatuotanto Tuottajat18 Tuottajat20 tv-tuotanto vapaaehtoisten johtaminen vapaaehtoistyö viestintä yhteishaku