Tulevaisuuden tuottajat

Ensimmäisen kerran vuonna 2021 järjestetty Helsinki Biennaali sai toisen editionsa vuonna 2023. Joka toinen vuosi järjestettävä nykytaidetapahtuma järjestetään Helsingin Vallisaaressa sekä HAM Helsingin taidemuseossa. Näiden lisäksi teoksia oli erilaisissa kaupunkitiloissa, kulttuuritaloissa sekä digitaalisissa ympäristöissä. Sain olla töissä Helsinki Biennaalissa maaliskuusta lokakuuhun tuotannon assistenttina. Työnkuvanani oli taiteilijayhteyshenkilönä oleminen, matkojen ja majoituksien varaaminen, tuotantotiimin tukeminen, vieraiden hostaaminen sekä kesän performanssiteosten co-tuottaminen. Biennaalin päätyttyä 17.9. sain olla mukana tapahtuman purussa Vallisaaressa ja siitä tein myös itsenäisen projektini. Purku on konsepti, joka ei ole minulle tällaisessa mittakaavassa tuttu. Monet opiskelijakollegani ovat olleet teinistä asti erinäisillä festareilla vapaaehtoisina ja ovat nähneet ison tapahtuman pakettiin laiton. Itse koin tämän olevan minulle se hetki, kun voin oppia ja tarkkailla miten asiat hoituvat. Purun suunnittelutyö aloitetaan jo hyvissä ajoin resurssien suunnittelulla ja teknisten tarpeiden tilaamisella. Toisin kuin rakennusvaiheessa, purussa on paljon vähemmän liikkuvia osia teoksiin liittyen. Rakentaessa biennaalia monella taiteilijalla saattoi olla ideoita ja viilauksia loppumetreille asti. Nyt motiivit olivat selkeät; puretaan kaikki. Helsinki Biennaalissa oli yhteensä 29 taiteilijaa ja taiteilijakollektiivia. Vallisaaressa teoksia oli 15, joista 7 oli sisätilateoksia. Suurin osa sisätilateoksista sijaitsivat vahoissa ruutikellareissa, yksi teos oli puurakennuksessa. Sain olla mukana teoksen purkamisessa, biennaalin asiakaspalvelun purkamisessa ja inventoinnissa sekä auttaa muissa juoksevissa asioissa niin konservaattoreita kuin teknistä vastaavaa. Tein kokemuksistani biennaalin purussa oivalluksistani kaksi listaa: hyvät jutut ja onnistumiset sekä omituiset jutut ja haasteet. Purun hyvät jutut ja onnistumiset: Kubota. Yksi ihanimmista tyypeistä Vallisaaressa. Tämä pieni mönkijä oli super söpö, hieman kankea, mutta erittäin ahkera. Nilkka suoranakin ajaessa vauhtia kertyi ehkä 20 km/h. Koko kesän saarta kiertäneenä oli ihana päästä paikkoihin kyydillä. Hessulautta. Katajannokan kärjestä lähtee Hessu niminen lautta (älkää kysykö nimen alkuperää). Lauttaan mahtuu muutama rekka ja useita väsyneitä ihmisiä. Tuulen tuivertaessa on ihana katsoa heräävää Helsinkiä lautalta käsin. Ei idiootit vaan ihanat ympärilläni. Parhaista parhain tiimi jatkoi parhaana olemista vielä purussa. Mikä sen parempaa, kuin ottaa kahvi- ja sipsitauko kesken hommien hyvässä seurassa? Ja on aivan ok, jos se kestää vajaa kaksi tuntia? Eikö? Luovutusvoitto. Vallisaaressa oli kesällä monia toimijoita: ravintoloita, seikkailuyrittäjiä, jne. Kun asiakasvirrat vähenivät ja saari alkoi pakkaamaan itseään kasaan, putkahti hyvän tahdon eleitä sieltä täältä; tarjosimme roskalavojamme muille, saimme hyvällä alennuksella vohveleita sekä ilmaisia juotavia. Saarella ihmiset ovat muutenkin erilaisia; kaikki moikkaavat ja tarjoavat omastaan, perin omituista… Purun omituiset jutut ja haasteet: Ötökät. Onko saarilla tavallista enemmän ötököitä? Siltä vaikutti. Ulkoteokset kuhisivat pieniä torakanoloisia kavereita, lukkeja ja hämähäkkejä. Osa ulkoteoksista purettiin ja kierrätettiin, osa niistä putsattiin konservaattorien toimesta ja lähetettiin takaisin taiteilijalle. Väsymys. Pitkän kesän jälkeen oma jaksaminen oli todellakin kortilla. Normaalisti työpäivä on klo 9–17, mutta purussa auttamaton väsymys alkoi painamaan jo ennen lounasta. Ja niin, raksahommissa lounas syödään jo yhdeltätoista. Geokätkijät. Note to all geokätköä harrastavat: ei kannata laittaa kätköä rakennuksen rappusille oven eteen. Varisinkaan oven, jota käytetään tiuhaan. (Muutama päänkolautus saattoi tulla pahaa arvaamattomille geokätköharrastajille biennaaliin toimesta.)