Tavoitteena hyvät (hää)bileet!
En olisi opintojen alussa uskonut päätyväni suunnittelemaan häitä vuodelle 2021 - ja vielä osana opintojani. Alkuvuonna minulle napsahti kaason pesti, jolloin ensimmäinen ajatukseni oli: ‘’apua!’’ ja toisena ‘’viimeinen tarvittava kouluprojekti on löytynyt!’’. Hääsuunnittelu oli aihealueena minulle täysin tuntematon. Projektin myötä huomasin sen sisältävän paljon samoja elementtejä kuin mikä tahansa tuotanto, joten pääsin soveltamaan oppimaani ja syventämään osaamistani. Matkan varrella fiilistelin projektin ainutlaatuista luonnetta verrattuna yritysmaailman tapahtumiin ja tapahtumamarkkinointiin, jotka olivat minulle entuudestaan tutumpia ympäristöjä. Tutustuin hääbisnekseen lukemalla, surffaamalla, kuuntelemalla ja keskustelemalla. Haastattelin luokkakavereitani Taru Kaartista ja Emilia Joensuuta eli häästailausta toteuttavan HeyLookin omistajia, liittyen hääkenttään ja sen viimeisimpiin trendeihin. Syvensin myös tietotaitojani itsensä johtamisen parissa niin teoriassa kuin käytännössäkin. Olin vastuussa hääparin vision selkeyttämisestä toiveiden osalta, budjetoinnista, selvitysten toteuttamisesta ja projektin etenemisen koordinoinnissa. Läpi prosessin pohdin juhlien visuaalista puolta ja pidin parille tärkeän ympäristövastuullisuuden näkökulman mukana päätöksissä. Asetin projektin tavoitteeksi toteuttaa valinnat budjetillisesti isoimpien osa-alueiden eli paikan, cateringin, valokuvaajan ja esiintyjän osalta. Koska parilla ei ollut alkuun vahvaa tarvetta järjestää juhlia tiettynä vuodenaikana, lähdimme projektiin ’’paikka edellä’’. Paikaksi valittiin ihastuksen fiiliksiä herättänyt Soutupaviljonki Töölöstä. Vastuullisuuden kannalta paikka on näppärästi hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä, eikä kaunis tila vaadi paljon lisäpanostusta somisteisiin. Pian tilan varaamisen jälkeen puhkesi maailmanlaajuinen poikkeustilanne, joka sekoitti myös monen hääparin suunnitelmia. Useiden juhlien peruuntuessa ja siirtyessä ensi vuodelle ovat monen paikan ja palveluntarjoajan kalenterit entistä varatummat. Olen iloinen, että projektin ansioista tärkeät päätökset saatiin näiden häiden osalta tehtyä ennen tilanteen eskaloitumista. Opin projektin aikana teorian kautta näkemään itsensä johtamisen kokonaisvaltaisemmin. Vaikka konsepti on paljon muutakin kuin työskentelytekniikoita ja self-help vinkkejä nautin niiden kokeilemisesta. Löysin itselleni toimivan keinon saada projekti etenemään, kun tekemisen aloittaminen tuntuu vaikealta: mietin mikä on kaikkein pienin asia mitä voin projektin eteen tehdä ja aloitan siitä. Tämän tekniikan avulla ei tarvitse odotella maagisesti ilmestyvää motivaatiota ja aloittaminen sujuu leikiten. Vaikka projekti on nyt ’’valmis’’ saan onnekseni jatkaa juhlajärjestelyitä kaason roolissa. En malta odottaa ensi vuoden elokuista kesälauantaita. Silloin pääsen näkemään kaikki projektin palaset yhdessä ja nauttimaan tärkeiden ihmisten ainutlaatuisista bileistä, joita olen saanut olla mukana tuottamassa!
Muuri – toiminnallinen teos osana Helsinki Biennaalia
Sain puhelun maaliskuussa Zodiak Presents ry:ltä ja he tarjosivat minulle tuottajan paikkaa toiminnallisen teoksen parissa. Kyseinen teos, Muuri, on Zodiakin tuottama ja se tulee sijaitsemaan Töölönlahden puistossa. Muuri toteutetaan osana Helsinki Biennaali –nykykuvataidetapahtumaa, joka on Helsingin kaupungin ja HAM Helsingin taidemuseon tuottama tapahtuma. Muuri on kuvataiteilija Joni Kärkkäisen ja tanssitaiteilija Jukka Tarvaisen yhteinen teos, joka kannustaa kaupunkilaisia kokeilemaan ja kokemaan taidetta liikkumisen, olemisen ja tutkimisen kautta. Teos koostuu liuskoista, rampeista ja muista rakennelmista, joiden tarkoituksena on houkutella vierailijoita ylittää, kiertää ja alittaa Muuri. Muurin yhteydessä tulee myös olemaan esitys: ”Alas sieltä –ja muita huomautuksia”. Esityksessä ammattitanssijat ja -parkouraajat esiintyvät yhdessä tanssin harrastajien kanssa, Muuria ja sen ympäristöä hyödyntäen. Muuri oli yksi kolmesta hankkeesta, jonka Helsingin kaupungin yleiset kulttuuripalvelut –yksikkö valitsi avoimen ideahaun kautta osaksi Helsinki Biennaalin ohjelmistoa. Muurin tuottajana työtehtäviini kuului muun muassa sponsorointiin liittyvien hakemusten kirjoittaminen, teoksen tarvittavien materiaalien hankkiminen sponsoroinnin avulla, viestintä projektin työryhmän, sponsoreiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa, lupien ja hakemuksien tiedonhaku ja kartoittaminen sekä sähköön ja tekniikkakaluston liittyvien asioiden järjestely. Avustan myös esiintyjähaun tiedotuksessa, jossa haetaan tanssin harrastajia mukaan ”Alas sieltä –ja muita huomautuksia” esityksiin. Viestinnän merkitys korostui projektin aikana, koska kaikki työ ja projektin palaverit pidettiin etänä. Pyrin viestimään projektin aikana selkeästi ja johdonmukaisesti sekä toimimaan mahdollisimman tehokkaasti. Koen, että kehityin työtehtävien priorisoinnissa ja omaan työhön liittyvässä ajanhallinnassa. Etätyöskentely mahdollisti kotitoimiston pyörittämisen ja työnteon tehostamiseksi korona-aikana pyrin tekemään samat rutiinit, kuin normaalistikin. Alun perin ensimmäinen Helsinki Biennaali oli määrä järjestää kesällä 2020, mutta vallitsevan koronavirus-tilanteen vuoksi nykykuvataidetapahtumaa siirrettiin vuodella. Tapahtuman uusi ajankohta on 12.6.-26.9.2021 ja tavoitteena on, että Muuri olisi pystytettynä kesäkuun alussa 2021. Toimin projektin tuottajana taas ensi vuonna, kun tuotanto jatkuu ja Helsinki Biennaali pystytään toteuttamaan. Helsinki Biennaalin logo (HAM, Helsingin kaupunki) Lisätietoja Muurista ja Helsinki Biennaalista: https://www.zodiak.fi/uutiset/2020-03/joni-karkkaisen-ja-jukka-tarvaisen-teos-muuri-helsinki-biennaalin-ohjelmistossa https://helsinkibiennaali.fi/ Micaela Koski
Risteilyjen täyteinen kevät – vai onko sittenkään
Sain mahdollisuuden toteuttaa opiskeluun liittyvän itsenäisen projektin Nelonen Median Events-tiimissä Radio Rock-risteilyn ja Temptation Island-risteilyn parissa. Rock-risteily oli itselleni tuttu konsepti aiempien omien vierailuiden osalta. TIS-risteily taas oli totaalisen vieras – risteily oli tarkoitus järjestää ensimmäistä kertaa ja myös kyseinen tv-sarja on jäänyt minulta katsomatta. Aloitin risteilyjen parissa marraskuussa. Risteilyajankohdat ja suurin osa esiintyjistä oli varmistettu jo aiemmin, Radio Rock-risteilyn esiintyjät julkaistaan perinteisesti jo edellisen risteilyn yhteydessä. Alkuun työtehtävät pitivät sisällään lähinnä palavereja ja suunnittelua sekä hytitysten aloitusta. Vuoden vaihteen jälkeen päästiin kunnolla toteuttamisen alkuun. Luvassa oli vauhdikas kevät oheisohjelmien, aikataulutusten ja hytitysten suunnittelun parissa. Risteilyjen oheisohjelmaa koskevat suunnittelupalaverit olivat kaikkiaan äärimmäisen hauskoja. Ideat lentelivät niin villisti, että lienee parasta, ettei ihan kaikkea julkaista nähtäville. Lopulliseen toteutukseen oli tulossa paljon teemaan liittyviä oheisohjelmia sekä tietenkin huikeita bändejä ja TIS-risteilyllä juhlittaisiin aidossa Temppari-hengessä, risteilyn päättäen Sami Kurosen juontama Paluu Iltanuotiolle- ohjelmaosuus. Näiden kaikkien sovittaminen kunkin risteilyn ohjelmistoon, esiintyvien bändien lisäksi, oli aikamoinen suoritus. Lopulta ainakin Rockin osalta asiat oli saatu hyvin kuosiin ennen lähtöä. Kuten varmasti on hyvin tiedossa, Suomen hallitus linjasi 12.3. (eli päivää ennen Radio Rock-risteilyn lähtöä) että suositetaan yli 500 henkilön yleisötapahtumien perumista koronavirus pandemian vuoksi. Näin ollen molemmat risteilyt peruuntuivat ja kaikki hauskuus jäi toistaiseksi vain suunnittelutasolle. Tänä keväänä ei siis risteilty ja kaikkien hytin varanneiden lisäksi päätös harmitti hurjasti itseni lisäksi myös muuta tuotantotiimiä sekä esiintyjiä. Päätös oli kuitenkin ymmärrettävä ja nyt toivotaankin vain tilanteen hellittämistä niin, että päästäisiin kaikki mahdollisimman pian nauttimaan kulttuurielämyksistä kukin tahollamme!