Markkinointikampanja korumerkille

Tein itsenäisen projektini AIDA-nimiselle korumerkille. AIDA on kotimainen yritys jolla on sosiaalinen missio. Korut tehdään käsin Helsingissä. Brändin missio ei ole ainoastaan luoda kauniita koruja kestävistä materiaaleista, mutta myös työllistää maahanmuuttajataustaisia naisia ja auttaa heitä pääsemään kiinni työelämään Suomessa. Kahden vuoden aikana he ovat kasvaneet yritykseksi joka on työllistänyt yli 18 naista erilaisista taustoista. AIDA tekee myös yhteistyötä Startup Refugees- järjestön kanssa.   Minun roolini oli tuottaa markkinointikampanjoita sosiaaliseen mediaan. Kampanjoiden tavoitteena oli vahvistaa brändi-identiteettiä ja luoda positiivisia mielikuvia, ja toki ottaa kantaa tärkeisiin aiheisiin. Olen työskennellyt paljon erilaisissa kuvauksissa eri roolissa, joten oli hauska päästä toteuttamaan kuvaukset näin tuottajan näkökulmasta. Toteutimme yhteensä kolme kampanjaa, joissa kaikissa oli erilainen teema ja sanoma. Brändin sosiaalinen missio on tärkeä, joten otimme sen huomioon sisältöjä tehdessä. Visuaalisen ja kirjoitetun sisällön lisäksi meille oli tärkeää että kuvauksissa on monimuotoisuutta. Työskentelin projektissa valokuvaajan, mallien, meikkaajan sekä AIDA:n perustajan kanssa yhteistyössä.   Kampanjoiden suunnittelu on luovaa ja palkitsevaa työtä. On hienoa seurata, miten visiosta tulee konkreettinen ja minkälaisen reaktion se herättää sidosryhmissä. Kolmeen kampanjaan valikoitui seuraavat teemat: Ensimmänen kampanja käsitteli erilaisia ystävyyksiä (Ystävänpäivä) Toinen kampanja käsitteli naisen asemaa yhteiskunnassa (Naistenpäivä) Kolmas kampanja käsitteli naisten unelmia (korun lanseeraus)   Työtehtäviini kuului mm. Kontaktointi, aikataulutus, kuvausjärjestelyt, stailaus, haastattelut ja luova kirjoittaminen. Tuottajan työtehtävät pienelle brändille työskennellessä koostuvat hyvinkin erilaisista osista. Tämä projekti oli itselleni todella mieluinen koska pääsin työskentelemään niin monipuolisten tehtävien parissa. Projekti eteni odotetusti ja koen että opin paljon.   Ona, Kulttuurituotannon opiskelija18

Sitouttaminen haastaa luovan alan organisaatioita

26.5.2021
Jenni Juutilainen, Kulttuurituottaja YAMK

Sitouttamista työyhteisöihin on tutkittu jo vuosikausia. Eri aikakausina sitouttamista on tehty erilaisista näkökulmista. Aiemmin sitouttamisen ajateltiin esimerkiksi tapahtuvan niin, että työyhteisö on yhtä perhettä, me vastaan muut -ajattelumalli, jonka avulla korostettiin yhteisöllisyyttä. Nyt, tässä maailmantilanteessa, jossa elämme, perhemäinen-työkulttuuri ei ole kuitenkaan enää se mihin trendien valossa pyritään. Epätyypilliset työsuhteet vakiinnuttaneet asemaansa kulttuurialalla Määräaikaiset ja osa-aikaiset, niin sanotusti epätyypilliset työsuhteet ovat määrällisesti kasvaneet rajusti viime vuosien aikana ja tulevaisuudessa niiden määrä tulee kasvamaan edelleen. Työelämässä nyt jalansijan vahvasti ottanut milleniaalien sukupolvi, on omalla asenteellaan ja esimerkillään tehnyt työstä toiseen vaihtamisen varsin hyväksyttäväksi. Vakaata työsuhdetta ei enää hakemalla haeta, vaan rohkeasti kokeillaan uusia työpaikkoja ja rooleja. Varsinkin kulttuurialalla nämä epätyypilliset työsuhteet ovat normalisoituneet ja vakiinnuttaneet asemansa. Tapahtuma-alalla vakituista henkilökuntaa on organisaatioissa usein vähän ja freelancereiden tarve on puolestaan suuri, jotta varsinkin suurempia tapahtumia voidaan toteuttaa. Tämä alan epätasapainoinen työsuhdanne johtaakin siihen, että hyvistä ammattilaisfreelancereista kilpaillaan varsinkin tapahtuma-alan sesonkikausilla kovasti. Jotta organisaatio saa kerta toisensa jälkeen hetkittäin palkkalistoilleen halutut ammattilaisfreelancerit, on freelancereita osattava sitouttaa organisaatioon ja työyhteisöön oikealla tavalla. Ratkaisuja freelancerien sitouttamiseen  Miten freelanceria, jolla voi olla lukuisia eri työantajia vuodessa, voidaan sitouttaa organisaatioon, kun sitouttaminen on tässä ajassa haastavaa jo vakituisen henkilökunnankin kohdalla? Freelancereiden sitouttamiseen pätevät hyvin samanlaiset keinot, kuin vakituisenkin henkilökunnan. Työn tulee olla motivoivaa, mielenkiintoista, haastavaa, itsenäistä ja organisaation arvomaailman on oltava samassa linjassa omien henkilökohtaisten arvojen kanssa, jotta sitoutuminen tapahtuu onnistuneesti. Freelancerit ovat joukkona kuitenkin sitouttamisen näkökulmasta haastavia, sillä freelancerin kohdalla sitoutumien voi liittyä yhteen työyhteisöön, useampaan työyhteisöön, omaan freelancereiden verkostoon tai ei mihinkään näistä. Keinoja tähänkin kuitenkin löytyy. Jotta freelancer tuntee itsensä osaksi työyhteisöä, on työyhteisön oltava vastaanottavainen ja avoin. Freelancereille on tärkeää, että he pystyvät suunnittelemaan omaa työkalenteriaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, joten tieto tulevaisuudesta helpottaa sitouttamista tiettyyn organisaatioon. Avoin ja läpinäkyvä viestintä puolin toisin luovat myös freelancereille tunnetta siitä, että he ovat tärkeä osa työyhteisöä. Jos freelancereille viestitään ainoastaan silloin, kun organisaatiolla on asiaa, jää yhteyden luominen työntekijän ja organisaation välillä heikoksi. On myös tärkeää, että organisaatio ja sen työyhteisö tunnistaa ja arvostaa freelancereiden ammattitaitoa ja, että näitä hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. Sitouttamista voidaan luoda myös erilaisten ammatillisten koulutusten avulla. Freelancereille ammattitaito on käyntikortti seuraaviin töihin ja siksi oman ammattitaidon päivittäminen ja uuden opettelu on varsinkin heille tärkeää. Organisaatio, joka panostaa, ei ainoastaan vakituisen henkilökunnan vaan myös freelancereiden, kouluttamiseen ovat hyvin kilpailukykyisiä ja houkuttelevia työyhteisöjä. Sitouttaminen on tapahtuma-alalla nyt ja lähitulevaisuudessa kriittisessä asemassa Covid-19 pandemia on ajanut suuren osan kulttuurialasta ennennäkemättömään kriisiin. Lukuisat alan freelancerit jäivät tilanteessa yksin, eikä valoa tunnelin päässä ole vieläkään näkynyt. Tämä toivottomuus onkin ajanut monet freelancerit vaihtamaan alaa vakaampien tulojen piiriin. Kun pandemia on kriisinä ohitettu, on kulttuurialalla tämä toinen kriisi edessä, mistä löydetään tarpeeksi ammattilaisfreelancereita tulevaisuuden projekteihin mukaan? Edessä on aika, kun jyvät erotellaan akanoista ja ne organisaatiot, jotka ottavat sitouttamisen tosissaan ja ymmärtävät freelancereiden tärkeyden osana työyhteisöä, selviävät todennäköisesti voittajina. Lue lisää Jennin yamk-opinnäytetyöstä Illusio vapaudesta?: Ammattilaisfreelancerin sitouttaminen luovan alan organisaatioon Kulttuurituottaja YAMK-tutkintoon opinnäytetyönsä tehnyt Jenni Juutilainen on pitkän linjan freelance-tapahtumatuottaja. Hän on erikoistunut artistituotantoihin, mutta viime vuosien aikana kiinnostus erilaisten tuotantojen tekemiseen on ajanut hänet kokeilemaan tuottajan työtä hyvin erilaisissa projekteissa. Varsinkin kumppanituotannot ja niiden uudistaminen ovat juuri nyt Juutilaisen mielenkiinnon kohteena.

Itsestään oppiminen kantapään kautta

Viime kesänä elokuun aikaan, olin täydessä työn touhussa koulun ja kahden tv-tuotannon parissa. Olin saanut paljon hyvää palautetta ja kehuja työstäni, ja jopa sairaspoissaolon takia täyttänyt hieman tasoani suuremmat saappaat tuotantopäällikön hommissa. Minulla meni hyvin. Tuotanto oli pitkä ja väsymys koputteli ovella, mutta vielä mentiin. Oma henkinen jaksaminen sain odotettua suuremman lastin harteilleen, sillä kyky ja osaaminen sanoa ”ei” ei ollut lähimaillakaan. Uutena untuvikkona tv-alalla halusin haalia kaiken mitä mistäkin lähti. Syyskuun puolessa välin kahden tuotannon myrskeessä tajusin olevani aivan loppu. Olin antanut itsestäni jokaisen solun, ajatuksen ja venyvän pikkurillini ensimmäiselle tuotannolle. Uusi tuotanto ja kaksi kuukautta täyttä tykitystä koputteli jo oven takana. Miten tästä selvitään? Otin työkaluikseni tavalliset itsensä johtamisen periaatteet eli; aikataulutus, syö, juo, liiku ja nuku kunnolla, tehtävä ja päivä kerrallaan. Kaunis idea, mutta eihän siitä mitään tullut. Aika kului stressatessa, nukkuen huonosti ja tsempatessa itsensä aina jokaiseen kuvauspäivään tekaistu hymy huulilla. Syksystä kuitenkin selvittiin. Sain joululahjaksi Jenni Janakan kirjan Röyhkeyskoulu, joka herätteli minut pikkuhiljaa taas jaloilleen. Kirjassa käsitellään termiä kiltin tytön syndrooma, joka sai minut tutkimaan itseäni hieman tarkemmin. Vahvasti yhtenä muotona tähän syndroomaan kuuluu kyvyttömyys sanoa asioille ”ei”. Asia, jonka kanssa taistelen joka päivä. Itselle on hyvin vaikeaa tuottaa pettymystä, tai sanoa ei ihmisille, jotka ovat minulle tärkeitä tai tiedän, että olisin heille hyödyksi, avuksi tai mieliksi. Itsensä johtamisen ja suuren tutkiskelun kautta opin niinkin yksinkertaisen asian kuin, minun on oltava vastuussa itsestäni ja omasta jaksamisestani, vaikka se ei aina olisikaan muiden mieleen. En pysty johtamaan itseäni, jos venyn ja suostun kaikkeen. Aina jokin uusi asia on pois jostain muualta. Olen priorisoinut liian kauan työn ja muille elämisen oman hyvinvointini edelle. Minun on lopetettava muiden miellyttäminen ja opittava sanomaan ei. Opin myös, ettei aina tarvitse suorittaa satalasissa. Keskinkertainen kelpaa. Riman alittaminen sieltä, missä se on matalimmillaan ei ole huonoin vaihtoehto, silloin kun on muita tärkeämpiä asioita mitä priorisoida. Esimerkiksi juuri oma hyvinvointi. Itsensä johtamista ei opeteta koulussa, ja jokainen tulee kohtaamaan tilanteita, kun tarvitaan röyhkeyttä ajatella itseään ja omaa jaksamista, vaikka se ei sopisikaan muiden suunnitelmiin. Toivon, ettei kenenkään tarvitsisi mennä näin syvän kautta, sillä toipuminen pitkästä itsensä sivuuttamisesta kestää tuhottoman kauan. Kulttuurialalla tehdään työtä rakkaudesta lajiin, mutta muistakaa tehdä töitä myös rakkaudesta itseään kohtaan ja oppikaa sanoman ei. -Ira