Vapaaehtoisvoimin Suomen suurimmaksi katutaidetapahtumaksi
Arabian Katufestivaali täyttää jälleen alkukesästä pätkän Helsingin Hämeenkatua taiteella, kirpputoreilla ja ruokarekoilla. Kesän odotetuin katutaidetapahtuma järjestetään tänä vuonna toukokuun 19. päivä ja tapahtuman suunnittelu on kovassa vauhdissa. Lastenohjelmavastaava Ella-Rosa Harmanen kirjoitti aikaisemmin lisää itse festivaalista ja siihen liittyvistä odotuksista. Blogiteksti löytyy täältä. Oma roolini vuoden 2018 tapahtumassa on toimia vapaaehtoiskoordinaattorina. Käytännössä tämä tarkoittaa vapaaehtoisten hankkimista sekä heidän tehtäviensä organisointia ja ohjaamista. Festivaalin suunnittelu ja toteutus pohjautuu täysin vapaaehtoistyöhön, joten tämä luo hyvälle onnistumiselle pienet paineet. Itselläni ei ole aikaisempaa kokemusta vapaaehtoiskoordinoinnista, joten tulen todennäköisesti ottamaan oppia paljon etenkin edellisten vuosien vapaaehtoismateriaaleista sekä hyödyntämään omaa kokemustani vapaaehtoistyöstä. En vielä täysin itsekään tiedä, mitä kaikkea tämän tyyppisessä tehtävässä tulisi ottaa huomioon, joten lähden innolla oppimaan uutta! Miksi lähteä vapaaehtoiseksi? Olen tehnyt paljon ajatustyötä sen suhteen, mikä voisi saada ihmiset hakeutumaan vapaaehtoiseksi Arabian Katufestivaaleille. Tapahtuma antaa tekijöilleen loistavan mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa uusia ideoita, sillä kaikilla tuottajilla on mahdollisuus vaikuttaa tapahtuman sisältöön. Olen itse huomannut tämän tuotantotiimin yhteisissä palavereissa, joissa jokaisen mielipide todella kuunnellaan. Festivaali on loistava väylä myös verkostoitumiseen, sillä tapahtuman ympärillä häärää laaja joukko tuottajien lisäksi myös musiikki-, sirkus-, tanssi-, teatteri- ja performanssitaiteilijoita. Kulttuuria opiskelevat tietävät, että verkostoituminen on erityisen tärkeää tällä alalla, joten uskon tämän mahdollisuuden innostavan mukaan etenkin alasta kiinnostuneita sekä jo alalla olevia. Toivon vapaaehtoiseksi hakeutuvan monipuolisesti myös muita kuin kulttuurialan opiskelijoita tai siitä erityisesti kiinnostuneita. Artovan sivuilla tapahtuman vapaaehtoisten kuvaillaan “toteuttavat yhteistä visiotaan tasa-arvoisesta ja ekologisesta kaupunkitilasta”. Halukkaita vapaaehtoisia voisivat hyvin siis olla myös lähialueen (Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin) asukkaat, jotka haluavat olla mukana kehittämässä ja tekemässä alueen omaa festivaalia ja samalla edistää ympäristöasioita ja ihmisten ympäristötietoutta. Toivon hakemuksia tulevan myös nuorilta, sillä vapaaehtoistyö on loistava työkokemus ja lisä cv:hen. Varsinainen vapaaehtoisten hankkiminen alkaa todennäköisesti muutamaa kuukautta ennen tapahtumaa, joten siihen saakka olen auttamassa ohjelmapuolella. Monipuolisia työtehtäviä on siis luvassa ja uskon, että edessä on kiireinen, mutta todella antoisa ja opettavainen kevät! Julia Keinänen
Kallio Kukkii
Ensimmäiset tuotantoprojektit ovat herättäneet luokassamme monenlaisia tunteita innostuneisuudesta kauhunsekaisiin. Minusta tuntuu, että olen itsekin ehtinyt jo tässä vaiheessa käymään tunnelmia vuoristoradan lailla rakkaudesta vihaan ja takaisin. Valitsimme luokkakaverini Joonaksen kanssa Kallion Kulttuuriverkoston järjestämän Kallio Kukkii -festivaalin. Emme kumpikaan tuntenut tapahtumaa entuudestaan kovin hyvin ja saimmekin alkuun tutustua tähän monta vuotta vanhaan kaupunginosatapahtumaan. Tapahtuman juuret ovat 1990-luvulla ja se onkin pisimpään yhtäjaksoisesti järjestetty kaupunginosatapahtuma Helsingissä! Näimme yhdistyksen jäsenten kanssa ensimmäistä kertaa jo joulukuun puolella, jolloin ihmettelimme kaikki yhdessä, että mitähän me alkaisimme tekemään. Koska Kallion Kulttuuriverkosto ei itse järjestä Kallio Kukkii -festivaaleilla muita tapahtumia kuin mahdolliset avajaiset, alkoi tehtävämme muodostua muutaman palaverin jälkeen liittymään pääosin juuri avajaistapahtumaan sekä sen suunnitteluun ja järjestämiseen. Olemme myös mukana seuraamassa aika lailla kaikkia muitakin festivaaliviikkoon liittyviä tuotannon asioita ja tarkoituksenamme on käydä myös tapaamassa muutamia yhteistyökumppaneita. Olemme aloittaneet avajaisten suunnittelun pienryhmässä miettimällä päivän sisältöä ja tapahtumapaikkaa. Tavoitteena on järjestää koko perheen tapahtuma, jossa on jotain kaiken ikäisille. Kohderyhmän ikähaarukan ollessa laajin mahdollinen on sisällön oltava monipuolinen. Tarkoituksenamme on saada paikalle monenlaista esiintyjää ja toimijaa. Yksi parhaista asioista projektissamme tähän asti on ollut töiden tekeminen mahtavien persoonien kanssa, jotka oikeasti haluavat kuulla myös meidän ajatuksiamme ja ideoitamme. Oma mieli on myös saanut opetella kestämään sen, ettei kaikki aina mene niin kuin on suunnitellut ja tapahtumakentällä asiat muuttuvat jatkuvasti. Jännityksellä odotamme toukokuuta, jotta näemme, millainen tapahtumastamme lopulta tulee! -Noora Kokko
Peltotiekeskustelu 22.2.-3.3.2018
Ensimmäisen vuoden projektini eli työskentely koreografi Veli Lehtovaaran esityksen ”Peltotiekeskustelu” parissa on tullut päätökseen. Ensi-ilta oli 22.2. ja esityskausi jatkui 3.3. saakka. Toimin sosiaalisen median ja markkinoinnin vastaavana tuotannossa. Esityksessä oli kolme tanssijaa sekä Eija-Liisa Ahtilan tekemän videot, jotka näytettiin suurilta led-screeneiltä. https://vimeo.com/255621076 Kaikki sujui projektissa hyvin ja nautin työskentelystä Zodiakilla ja työryhmässä. Sain omaa vastuuta, mutta myös tukea ja apua tarvittaessa. Esityksiä oli yhteensä seitsemän ja yleisöä riitti niihin kaikkiin kohtuullisen hyvin, vaikkei yksikään esitys myynyt kokonaan loppuun. Olen iloinen, että sain ensimmäiseksi projektikseni näin hyvin ohjatun tuotannon ja vielä itseäni kiinnostavalta alalta! Riina Laine