Arabian Katufestivaalit houkuttelivat jälleen 11. kerran tuhannet ihmiset Hämeenkadun varteen kuuntelemaan hyvää musiikkia, seuraamaan monipuolisia tanssi-, sirkus- ja performanssiesityksiä sekä nauttimaan upeasta katutaiteesta. Myöskään lapsia ei oltu unohdettu, sillä myös he pääsivät kokemaan monipuolista lastenohjelmaa. Koko onnistuneen festaripäivän kruunasi aurinkoinen sää sekä yhteisöllinen tunnelma.
Projektin aikana ehti tapahtua paljon, ja matka tammikuun ensimmäisestä tuotantopalaverista festivaalin jälkeisten kiitoskirjeiden lähettämiseen oli vaiherikasta: ajoittain erittäin stressaava, mutta ennen kaikkea hyvin opettavaista. Oma päätehtäväni oli toimia vapaaehtoiskoordinaattorina ja lähdinkin tehtävään ilman minkäänlaista ennakkotietoa tulevasta. Tehtäviini kuului mm. vapaaehtoisten kontaktointia sekä työvuorojen suunnittelua ja aikataulutusta. Itse festaripäivänä otin vapaaehtoiset vastaan, ohjeistin työtehtävät sekä kiertelin eri työpisteitä pitäen huolta siitä, että kaikilla vapareilla on kaikki hyvin. Vapaaehtoisia ruvettiin rekrytoimaan jo hyvissä ajoin alkuvuodesta, ja tapahtumapäivänä heitä saapuikin paikalle noin 30.
Tapahtuman rakennusta
Vapaaehtoiskoordinointi oli haastavampaa kuin olin odottanut, ja tästä syystä se myös opetti todella paljon. Yksi suurimmista opeista oli se, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse ja välillä on ihan OK delegoida tehtäviä myös muille. Opin paljon myös ennakoinnista sekä suunnittelun tärkeydestä. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin erittäin tyytyväinen tapahtumaan ja toivon myös vapaaehtoisten viihtyneen. Arabian Katufestarit toteutetaan pitkälti vapaaehtoisvoimin, joten etenkin tästä syystä heidän työpanoksensa tapahtumassa oli korvaamattoman arvokasta.
Kulttuurituotannon bloggaajat
Bloggaajat ovat Metropolian kulttuurituotannon opiskelijoita. Blogeissa kurkistetaan kulissien taakse, esitellään tuotantoja ja ajankohtaisia kulttuuritapahtumia. Opiskelijat kertovat kulttuurituotannon opiskelusta Metropoliassa ja siitä mitä tuotannoissa sekä projekteissa tapahtuu. Ota yhteyttä
VIBA
Tanssihalli VIBA on Helsingin Vallilassa ja Herttoniemessä sijaitseva tanssikoulu. Heidän toimintaansa ohjaa turvallisemman tilan periaatteet, lämminhenkisyys sekä tanssin kulttuurin opettaminen ja arvostaminen. Tanssin alkuperän arvostaminen on autenttisesti juurtunut heidän arvoihinsa, ja VIBA:n opettajat ovatkin lajinsa ammattilaisia.
Omat tehtäväni
Tein projektissa tehtäviä monipuolisesti. Olin vastuussa intensiivikurssien vetämisestä markkinoinnin suunnittelusta itse tuntien opettamiseen. Otin itselleni tavoitteeksi luoda kursseille ilmapiirin, joka oli yhteisöllinen sekä oppimista tukeva. Kurssien ollessa ilmaisia halusin panostaa siihen, ettei kukaan osallistujista jättäisi mielenkiinnon lopahtaessa kurssia kesken. Maksuttomuus toisaalta voi sitouttaa asiakkaita, mutta samalla kesken jättämisen kynnys madaltuu, kun ei menetä osallistumismaksua.
Osallistujakokemus
Pyrin panostamaan jokaiseen kurssien tunteihin tasavertaisesti ja rakentamaan oppilaille positiivinen kävijäkokemus. Kurssit alun perin porrastettiin eri tasoihin, jotta jokainen oppilas löytäisi omalle kohdalleen sopivan tuntitason.
Aloitin kurssien tuntien suunnittelun rakenteen ja ajankäytön hahmottamisesta. Kurssien eri tasot vaativat eri rakenteet tunneille, esimerkiksi alkeistunneille budjetoin enemmän aikaa tekniikkaharjoituksiin. Selkeä rakenne tunneille auttoi luomaan tunneille yhtenäisyyttä ja rakensi osallistujakokemuksen onnistumista.
Itse tuntien suunnittelun lisäksi osallistujakokemukseen vaikutti luonnollisesti kävijämäärä. Tuntien kapasiteetit olivat suhteutettu tilaan sekä tunnin tasoon. Ryhmäkokojen oikea mitoittaminen varmisti, että aikaa riittää huomioida oppilaita henkilökohtaisemmin.
Intensiivikurssien markkinointi toimi osana osallistujakokemuksen muodostumista. Markkinointimateriaali sisälsi huolellisesti perustiedot tunneista, jotta osallistuminen oli mahdollisimman selkeää oppilaille. Tunneista koottiin infopaketti, jossa kerrottiin yksinkertaisena tuntien rakenne. Tällöin osallistuja tiesi mitä odottaa tunnilta, esimerkiksi tuleeko tunti olemaan tekniikka vai koreografia pohjainen.
Viestintä osallistujien kanssa loi kursseille jatkumoa. Viestin sosiaalisessa mediassa ennen tunteja, että mitä koreografiaa tunnilla tehdään ja kuinka pitkää pätkää. Tämä on todella yleinen alalla vakiintunut tapa. Osallistujalle tämä antoi mahdollisuuden valmistautua opettelemaan esimerkiksi koreografiaa, joka on opetettu jo kerran aikaisemmin. Halusin viestinnällä varmistaa, että oppilailla ei tulisi epämukavia yllätyksiä tunnilla.
Muita tekijöitä, joilla pyrin varmistamaan positiivisen osallistujakokemuksen, olivat kysymyksiin kannustaminen, yleinen rohkaisu tunneilla, liikevariaatioiden sovittaminen jokaiselle sopivaksi sekä huolelliset sanavalinnat opetuksessa.
Oivallukset projektin aikana
Projekti opetti minulle kokonaisvaltaisesti osallistujakokemuksen rakentamista ja suunnitelmallisen opettamisen vaikutusta.
Opin huomioimaan eritasoiset osallistujat tuntien rakenteessa, ajankäytössä ja liikevariaatioissa sekä ymmärsin selkeän viestinnän ja markkinoinnin vaikutuksen osallistujien kokemukseen.
Kehityin myös vuorovaikutus- ja opetustaidoissani, erityisesti kannustavan ilmapiirin luomisessa, osallistujien yksilöllisessä huomioimisessa sekä sanavalintojen merkityksen ymmärtämisessä opetustilanteissa.
VIBA Tanssihalli, tanssin tiiviskurssien järjestäjä
Hanna V – Kutu 22
Miksi joku jättää esityksen tai tapahtuman väliin, vaikka olisi kiinnostunut? Usein syy ei ole este, vaan epävarmuus: mitä paikan päällä tapahtuu, onko olo turvallinen, voinko tulla omana itsenäni?
Tämä kysymys nousi keskiöön, kun työstin saavutettavuussivua Cirko – Uuden sirkuksen keskus:n verkkosivuille. Cirko – Uuden sirkuksen keskus on Helsingissä toimiva uuden sirkuksen keskus, joka tuottaa esityksiä, tapahtumia ja residenssitoimintaa sekä tukee sirkustaiteilijoiden työskentelyä.
Tietoa oli – mutta sitä oli vaikea löytää
Cirkolla oli jo valmiiksi paljon hyvää ja tärkeää tietoa saavutettavuudesta. Esteettömyys, saapuminen ja tilojen käytännöt oli huomioitu, mutta tieto oli hajallaan eri puolilla verkkosivuja.
Samalla organisaatiossa oli halu panostaa saavutettavuuteen entistä enemmän – ei vain käytännön tasolla, vaan myös siinä, miten siitä viestitään ulospäin.
Työni ei ollut pelkästään kerätä olemassa olevaa tietoa yhteen, vaan myös havainnoida Cirkon saavutettavuutta kokonaisuutena: mitä kaikkea jo tehdään, mitä voisi tuoda paremmin esiin ja miten tieto kannattaa esittää kävijälle selkeästi.
Kävijän näkökulmasta hajanaisuus tarkoittaa ylimääräistä työtä. Pitää etsiä, vertailla ja tehdä tulkintoja. Jos tieto ei löydy helposti, moni päättää jättää tulematta.
Saavutettavuus on myös tunnetta
Saavutettavuus on paljon muutakin kuin fyysisiä ratkaisuja. Jo ennen projektia tiesin, että se ei tarkoita pelkästään esteettömiä kulkureittejä tai tilaratkaisuja. Tässä työssä fokus olikin alusta asti laajemmassa saavutettavuuden ymmärtämisessä: miten kokemus tuntuu kävijästä, millaista tietoa hän tarvitsee etukäteen ja miten erilaiset tarpeet voidaan huomioida viestinnässä.
Saavutettavuus on myös sitä, että kävijä tietää mitä odottaa.
Esimerkiksi tällaiset kysymykset voivat olla ratkaisevia:
Saako esityksestä poistua kesken kaiken?
Onko tilassa kovia ääniä tai kirkkaita valoja?
Miten erityistarpeet on huomioitu?
Jos näihin ei löydy vastausta etukäteen, osallistuminen voi tuntua riskiltä.
Yksi selkeä ja kattava kokonaisuus
Projektissani kokosin saavutettavuuteen liittyvät tiedot yhteen ja rakensin niistä selkeän kokonaisuuden. Samalla täydensin sisältöä niin, että se vastaa paremmin kävijän näkökulmasta olennaisiin kysymyksiin.
Tavoite oli yksinkertainen: kävijän ei tarvitse arvailla.
Kun tieto löytyy yhdestä paikasta ja se on kirjoitettu ymmärrettävästi, kävijä voi tehdä päätöksen rauhassa. Tämä voi olla ratkaiseva tekijä siinä, osallistuuko hän vai ei.
Pienillä muutoksilla on iso vaikutus
Selkeä saavutettavuussivu ei ole vain tekninen lisä verkkosivuille. Se voi vähentää epävarmuutta, lisätä turvallisuuden tunnetta ja madaltaa osallistumisen kynnystä.
Samalla se viestii, että kävijä on huomioitu jo ennen kuin hän astuu ovesta sisään.
Yksi ajatus jäi erityisesti mieleen: saavutettavuus alkaa ennen kokemusta. Se alkaa siitä, mitä kerrotaan, ja miten selkeästi se kerrotaan.
Kun saavutettavuuteen panostetaan myös viestinnän tasolla, yhä useampi voi tuntea, että tämä paikka on myös minua varten.
Meri S, kulttuurituotanto -23
Vuonna 2025 toimin toisena markkinointivastaavana METKAn Speksissä. joka on Metropolian opiskelijoiden teatteriproduktio. Projekti kesti useita kuukausia ja sisälsi strategista suunnittelua, sosiaalisen median markkinointi ja sisällöntuotantoa, tiimin ohjaamista/johtamista sekä yritysyhteistöiden koordinointia. Kärkitavoitteena oli markkinoinnin kehittäminen, mutta henkilökohtaisesti merkityksellisimmät opit liittyivät itsensä johtamiseen.
METKAn Speksi 2025 näytöksestä. Kuva: Kenneth Lindström
Projektityö vaatii kykyä toimia epävarmuudessa
Projektityössä asiat eivät aina etene täysin suunnitelmien mukaan. Aikataulut ja jopa vastuut voivat muuttuvat, viestintä viivästyy ja työtehtävät saattaa kasaantua yllättäen. Markkinointivastaavana huomasin nopeasti, että tässä projektissa työn sujuvuus riippui hyvin paljon siitä, miten pystyin organisoimaan omaa työskentelyäni. Sain huomata, että itsensä johtaminen ei ole vain oman ajankäytön hallintaa. Se on myös kykyä toimia epävarmuudessa, tehdä päätöksiä keskeneräisen tiedon varassa ja pitää kokonaisuus liikkeessä silloinkin, kun kaikki palaset eivät ole omissa käsissä.
Työn jäsentäminen tekee suuresta projektista hallittavamman
Itsensä johtaminen näkyi käytännössä ennen kaikkea oman työn jäsentämisessä. Suuri projekti muuttuu hallittavammaksi, kun sen pilkkoo pienempiin tehtäviin. Markkinoinnin vuosikellon ja julkaisusuunnitelman rakentaminen auttoi hahmottamaan kokonaisuuden ja pitämään työskentelyn systemaattisena. Kun tehtävät oli jäsennelty selkeiksi kokonaisuuksiksi, myös päätöksenteko helpottui.
Priorisointi on jatkuvaa valintojen tekemistä
Toinen tärkeä taito oli priorisointi. Projektin aikana tehtäviä oli usein enemmän kuin aikaa niiden toteuttamiseen. Silloin oli pakko pohtia, mikä on projektin tavoitteiden kannalta olennaisinta juuri sillä hetkellä. Kaikkea ei voinut tehdä, eikä kaikkia ideoita ollut mahdollista toteuttaa.
Priorisointi tarkoitti käytännössä jatkuvia valintoja: mihin käytän aikani tänään, mikä voi odottaa ja mistä on tarvittaessa luovuttava kokonaan. Tämä opetti myös hyväksymään sen, että projektityössä täydellisyyteen pyrkiminen ei ole realistista. Usein tärkeämpää on, että asiat etenevät.
Itsensä johtaminen näkyy myös tiimityössä
Itsensä johtaminen liittyi vahvasti myös yhteistyöhön. Vaikka käsite viittaa omaan toimintaan, projektityössä se näkyy usein suhteessa muihin ihmisiin. Työskentelin tiiviisti työparini ja markkinointitiimin kanssa. Huomasin, että oma työskentelytapa vaikutti suoraan myös tiimin toimintaan.
Kun oma työ oli jäsenneltyä ja tavoitteet selkeitä, yhteistyö muiden kanssa sujui helpommin. Toisaalta kiire tai epäselvyys omassa tehtävässä näkyi nopeasti myös muille. Tämä konkretisoi sen, että itsensä johtaminen ei ole vain henkilökohtainen taito, vaan se vaikuttaa suoraan koko tiimin työskentelyyn.
Vastuurooli tarkoittaa päätöksiä myös keskeneräisissä tilanteissa
Projektin aikana kohtasin myös tilanteita, joissa työmäärä kasvoi odotettua suuremmaksi. Joissakin tilanteissa jouduin ottamaan vastuulleni tehtäviä, joiden oli alun perin tarkoitus kuulua muille. Tämä oli ajoittain kuormittavaa, mutta samalla se kehitti ongelmanratkaisutaitojani ja kykyä toimia paineen alla.
Samalla opin myös jotakin merkityksellistä vastuuroolista: projektissa ei aina voi odottaa täydellisiä olosuhteita ennen kuin toimii. Usein on vain päätettävä, miten tilanteessa edetään, ja vietävä asioita eteenpäin parhaalla mahdollisella tavalla.
Omien rajojen tunnistaminen on osa itsensä johtamista
Yksi tärkeimmistä oppikokemuksista liittyi omien rajojen tunnistamiseen. Vastuuroolissa on helppo ottaa liikaa tehtäviä itselleen, erityisesti silloin kun haluaa varmistaa projektin onnistumisen. Projektin aikana huomasin, kuinka helposti työmäärä voi kasvaa, jos on valmis ottamaan vastuuta kaikesta, mistä kysytään.
Tulevaisuudessa haluan kiinnittää enemmän huomiota tehtävien delegointiin ja siihen, että vastuut pysyvät realistisina. Itsensä johtamisen tavoitteena ei ole vain tehokkuus, vaan myös kyky huolehtia omista voimavaroista.
Speksiprojekti kehitti minua markkinoinnin tekijänä, mutta ennen kaikkea se kehitti minua projektityöntekijänä. Opin, että itsensä johtaminen ei ole vain ajanhallintaa tai tehokkuutta. Se on kykyä jäsentää työtä, tehdä valintoja ja pitää kokonaisuus hallinnassa myös silloin, kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.
Ja tärkeimpänä: se on kykyä johtaa omaa toimintaa niin, että pystyy samalla tukemaan myös muiden työskentelyä.
METKAn Speksi 2025 näytöksestä. Kuva: Roope Kontio
Nea Ahonen, kulttuurituotannon vuosikurssi 2023
Yksinäinen ikääntynyt kuvaa yksinäisyyden tunnetta monin eri sanoin, pakahduttavana tunteena, alakulona, kaipauksena. Miten pystymme vastaamaan ikääntyneen hätähuutoon? Ovatko yhteiskunnan tarjoamat palvelut apuna vai auttaako kolmas sektori? Monilla järjestöillä on jo yksinäisyyden torjunnan talkoissa mukana vapaaehtoisia, mutta uudet vapaaehtoiset ovat aina tervetulleita. Eläkkeelle siirtyminen voisi olla se paikka, jossa aloitetaan vapaaehtoistoiminta.
Yksinäisyys tuntuu pakahduttavana tunteena rinnassa. Näin kuvaa ikääntynyt, yksin asuva yksinäisyyden tunnetta. Miten pakahduttavaa oloa rinnassa voisi helpottaa? Onko yhteiskunnan tarjoamista palveluista apua vai tuovatko kolmannen sektorin tuottamat palvelut apua yksinäisyyteen. Miten voit auttaa, jos ikääntynyt ei pääse enää kotoa liikkeelle?
Ikääntyneiden yksinäisyys lisääntyy. Tiilikainen (2006) totesi tutkimuksessaan terveyden ja toimintakyvyn heikkenemisen ja ihmissuhteiden menetyksien altistavan yksinäisyyden tunteille. Yksinolo luo turvattomuutta ja pelkoa, jopa toivoa kuolemasta. Oman elämän merkityksettömyydestä ja seuran puutteesta huonokuntoisimmille ikääntyneille soisi ystävän, joka välittää, kulkee rinnalla.
Vapaaehtoisista apua yksinäisyyteen
Eläkkeelle siirtyminen on monelle paikka, jolloin aletaan ajattelemaan, mitä nyt voisin tehdä, olenko vielä tarpeellinen? Eläkkeelle jäänyt on edelleen hyvinkin osaava ja energinen. Heillä on edelleen paljon annettavaa eläkkeelle siirtymisestä huolimatta. He ovat suunnaton voimavara, jota kannattaa hyödyntää kolmannen sektorin toiminnassa
Ystävätoimintaan tarvitaan kipeästi tekijöitä. Pienikin hetki omassa arjessa voi olla suuri apu yksinäiselle. Myötäeläminen, myötätuntoisuus ja arjessa kannustaminen ovat yksin tärkeimmistä tehtävistä, joita voimme tehdä yksinäisen ikääntyneen hyväksi. Lähimmäisen auttaminen ja tukeminen antavat paljon myös vapaaehtoistyön tekijälle.
Veikkauksen julkaisemassa Inhimillisiä uutisia aivotutkija Minna Huotilainen toteaa, että aivoterveydelle parhaita ovat kuorolaulu, lautapelit ja tanssiminen sekä vapaaehtoistyö.
Apuomena ry:n Laurentius-lähimmäispalvelu taistelee ikääntyneiden yksinäisyyttä vastaan. Taisteluun osallistumme monin eri keinoin: teemme ammatillisia kotikäyntejä ikääntyneiden koteihin, toteutamme yhteisöllistä seniorikahvilatoiminta, koordinoimme vapaaehtoistoimintaa. Kaiken toiminnan ja toimintaan osallistuvien kesken ytimessä on empatia, myötätunto toista ihmistä kohtaan.
Vanhustyön keskusliitto loi edellytyksiä ikääntyneiden hyvälle arjelle ja mielekkäälle tekemiselle. Vanhustyön keskusliiton Ilmeikäs arki -tutkimuksessa todetaan, että järjestö- ja vapaaehtoistoiminta antavat oman merkityksensä eläkeajalle.
Vapaaehtoiset tulevat toimintaan mukaan halusta auttaa ja kohdata toinen ihminen. Olla kuuntelija ja vierellä kulkija. Vapaaehtoistoiminta ei ole suorittamista, se on tekemistä suurella sydämellä.
Haasteena kolmannen sektorin toiminnalle on löytää vapaaehtoisia, jotka sitoutuisivat toimintaan mukaan. Usein iäkkään kotona käy monia ihmisiä mutta vapaaehtoisen antama aika ja tuttuus ovat ikääntyneelle kullanarvoista.
”Ihminen tarvitsee ihmistä, ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen.”
Näin Tommy Taberman kiteyttää osuvasti yksinäisyyden poistamista Pieni laulu ihmisestä -runossa. Voidaanko me olla ihmisiä ihmiselle ja mennä poistamaan tai ainakin lievittämään ikääntyneen yksinäisyydestä johtuvaa pakahduttavaa tunnetta rinnassa.
Kirjoittaja:
Eila Sundell, sairaanhoitaja (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet
Huotilainen, Minna 2018. Inhimillisiä uutisia. Veikkaus. https://www.veikkaus.fi/fi/yritys#!/article/inhimillisia-uutisia/julkaisut/2018/03/syva-yksinaisyys-nayttaa-aivoissa-halytystilalta. Luettu 21.9.2019.
Pietilä Minna & Saarenheimo Marja 2017. Ilmeikäs arki. Tutkimus ikääntyneistä ihmisistä järjestöjen kehittämistoiminnassa. Vanhustyön keskusliitto. https://vtkl.fi/wp-content/uploads/2019/07/Ilmeik%C3%A4s-arki.pdf. Luettu 29.10.2019.
Tiikkainen, Pirjo 2006. Vanhuusiän yksinäisyys. Seuruututkimus emotionaalisesta ja sosiaalisesta yksinäisyyttä määrittävistä tekijöistä. Jyväskylän yliopisto.
Tiilikainen, Elisa 2016. Yksinäisyys ja elämänkulku. Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopisto.
Suomalainen voi lähteä pois Suomesta, mutta suomalaisuus ei lähde pois suomalaisesta, vaikka maata vaihtaisi. ”Lapsuuden maisema on sydämen ja sielun maisema, joka jättää jälkeensä kaipuun kotiin – huolimatta siitä, että elettävä elämä on toisaalla, Australiassa” (Punta-Saastamoinen 2010).
Suomalaisten vanhusten hoidon laadun huono taso on viime aikoina noussut lehtien otsikoihin. Keväällä 2019 sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) on saanut muutamassa viikossa yli sata ilmoitusta hoitoon liittyvistä epäkohdista, jotka kohdistuvat lähinnä yksityisiin hoivakoteihin ja niissä ilmenneisiin hoidon laadun puutteisiin (YLE 2019). Tämä on siis tilanne nykypäivän Suomessa, mutta millaista vanhusten hoito on Australiassa suomalaisten siirtolaisten Finncare-hoitokodissa, jossa asukkaat ovat kaksikielisiä?
Tässä blogikirjoituksessamme pohdimme lähinnä äidinkielen merkitystä ikäihmisten hoidossa, ja kerromme kokemuksistamme oltuamme vapaaehtoistöissä Australian Brisbanessa sijaitsevassa Finncare-hoivakodissa marraskuussa 2018.
Australiaan 1960-luvulla muuttaneet suomalaiset ovat nyt ikäihmisiä
Vuosina 1959 ja 1969 suomalaisia muutti Australiaan ennätysmäärä, yli 2500 henkeä kumpanakin vuonna. Osa heistä palasi takaisin Suomeen (noin 40 %), mutta monet perheet jäivät Australiaan. Nykyisin heidän jälkeläisiään, lapsiaan ja lapsenlapsiaan elää eri puolilla Australiaa, pääasiassa osavaltioiden pääkaupungeissa. Vuonna 2015 suomalaisia oli Australiassa 24000 henkilöä. (Siirtolaisinstituutti 2019.)
Osa ensimmäisen polven australialaisista viettää nyt vanhuuden päiviään Brisbanessa. Vuonna 1975 perustettiin Australian suomalainen lepokotiyhdistys (Nurminen 1995). Vuonna 1983 Finncare avasi ovensa iäkkäille suomalaista syntyperää oleville henkilöille, jotka olivat pääosin muuttaneet Australiaan 1950- ja 1960-luvuilla (Finncare 2018).
Äidinkielen merkitys tunnekielenä
Useat teoreetikot ovat vakuuttuneita siitä, että äidinkieli on tunteiden kieli (Oliva 2017). Kokaliarin (2013) laadullisessa tutkimuksessa tutkittiin terapeuttien ymmärrystä kielen roolista psykoterapiassa kaksikielisillä asiakkailla. Tutkimustulosten perusteella kaksikieliset asiakkaat tyypillisesti pyrkivät palaamaan äidinkieleensä silloin, kun he ilmaisivat vahvoja tunteitaan, unelmiaan tai traumojaan. Kieli oli tekijä, joka vaikutti myös terapiasuhteeseen, ja sillä ilmaistiin luottamusta terapeuttia kohtaan. (Kokaliari 2013.)
Heikkilän ja Ekmanin tutkimuksessa (2003) selvitettiin, millainen rooli kulttuurisesti asianmukaisella hoidolla on iäkkäiden suomalaisten maahanmuuttajien toiveiden ja odotusten suhteen laitoshoidossa Ruotsissa. Tutkimustulosten perusteella iäkkäät suomalaiset maahanmuuttajat toivoivat voivansa jatkaa kotona asumista niin pitkään kuin mahdollista. Siinä vaiheessa, kun he menivät laitoshoitoon, he halusivat tuntea jatkuvuutta, tuttuutta, turvallisuutta ja toveruutta toisten kanssa. Maahanmuuttajina heidän piti valita, haluavatko he hoitopaikan lähellä nykyistä kotiaan vai kulttuurinsa mukaisessa hoitopaikassa tutussa sosiokulttuurisessa olosuhteissa. (Heikkilä & Ekman 2003.)
Äidinkieli on ihmisen tunnekieli, jonka avulla tulemme ensin osaksi omaa perhettä ja sukua sekä myöhemmin osaksi koko kotimaan kieli- ja kulttuuriperintöä. Meiltä ei koskaan katoa tarve tulla kuulluksi ja päästä ilmaisemaan omia tunteita äidinkielellä. Moni Finncaren asukas harmitteli sitä, etteivät lastenlapset tai lastenlastenlapset enää osanneet suomen kieltä. Moni asukas koki, että kieli “periytyi” parhaiten sukupolvelta seuraavalle, jos äiti on suomalainen. Syystä siis puhumme käsitteestä “äidinkieli”.
Finncare tarjoaa palvelujaan Brisbanessa
Finncaressa on tarjolla kolmenlaisia palveluita ikääntyville asukkaille:
1) kotipalveluita (Home Services)
2) tuettuja asumispalveluita, joissa kaikilla asukkailla on omat huoneet, mukaan lukien muistisairaiden oma yksikkö (45 bed residential aged care facility) sekä
3) Finlandia Villas -asumisoikeustaloja itsenäiseen asumiseen (23 independent living villas).
Lisäksi tärkeä palvelu on Poro-kahvila, josta saa suomalaisia leivonnaisia ja kotiruokaa (Finncare 2018). Asukkaat voivat olla iältään 55 vuodesta eteenpäin. Marraskuussa 2018 vanhin asukas oli 97-vuotias. Naisia on asukkaina enemmän, kuten suomalaisissa ikääntyvien palveluissakin.
Keskusteluissa Finncaren henkilökunnan kanssa tuli esille, että muistisairaiden yksikössä on monta asukasta, jotka pystyvät ilmaisemaan itseään paremmin suomen kielellä, mutta valitettavasti työvuorossa olevat hoitajat ja hoitoapulaiset osaavat usein vain englantia. Tarve keskustella suomen kielellä on suuri, koska asukkaat käyttävät suomea mieluummin kuin englantia. He joko eivät osaa englantia riittävästi tai olivat unohtaneet sen. Siksi suomen kieltä puhuvia vapaaehtoistyöntekijöitä tarvitaan. Yhdessä olemisen ja keskusteluihin liittyvät kokemukset voisivat olla molemmin puolin erittäin antoisia ja opettavaisia. (Richardson & Worboyes 2018.)
[caption id="attachment_1699" align="alignnone" width="383"] Finncaren muistiyksikön pihalta aisteja rikastuttavasta ympäristöstä[/caption]
Finncaressa asukkaille järjestetään monipuolista päiväohjelmaa ja heidän kanssaan tehdään myös retkiä. Heille järjestetään mahdollisuuksia mm. tuolijumppaan, lautapelien pelaamiseen, bingoon ja Melbourne Capiin, katsomaan Suomi Uutisia Yle Areenasta sekä kuuntelemaan ja laulamaan ikivihreitä suomalaisia lauluja. Henkilökunta pyrkii laulamaan asukkaiden mukana suomalaisia lauluja, joiden sanat ovat painuneet syvälle asukkaiden mieleen ja sydämeen.
Asukkaat kertovat mielellään omia elämän tarinoitaan siitä, miten olivat lähteneet Suomesta maailmalle, osa jo 1940- luvulla ja osa myöhemmin. Suomalainen voi lähteä pois Suomesta, mutta suomalaisuus ei lähde pois suomalaisesta, vaikka maata vaihtaisi.
“Suomi on synnyinmaani, vaikkakin koen nykyisin olevani australialainen”, totesi moni asukas.
[caption id="attachment_1703" align="alignnone" width="382"] Finncaren viikko-ohjelma 12.–14.11.2018[/caption]
Metropolia tekee yhteistyötä Finncaren kanssa
Metropolia Ammattikorkeakoulu allekirjoitti yhteistyösopimuksen hoivakodin kanssa marraskuussa 2017. Tämän jälkeen Finncaressa on ollut työharjoittelussa sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja- ja fysioterapeuttiopiskelijoita Metropoliasta.
Kiitokset Suomen Sairaanhoitajaliitolle matka-apurahasta, jonka avulla myös me suuntasimme “Down Under” toimimaan vapaaehtoistyöntekijöinä Finncaressa. Olimme todella tervetulleita Finncareen vapaaehtoistöihin keskustelemaan asukkaiden kanssa. Meillä oli aikaa ja olimme läsnä rauhassa kuuntelemassa asukkaiden elämäntarinoita niin, että he pääsivät käyttämään omaa äidinkieltään.
[caption id="attachment_1706" align="alignnone" width="297"] Finncaren aamu-uutiset uutisankkurina Matti Rönkä[/caption]
Jos kiinnostuit lähtemään vapaaehtoistöihin, niin ota yhteys Katri Luukkaan, tämän blogin toiseen kirjoittajaan, ja saat lisätietoa vapaaehtoistöiden mahdollisuuksista Finncaressa.
Kirjoittajat:
Aija Ahokas, koulutusviennin asiantuntija/lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Katri Luukka, johtaja, jatkuvan oppimisen palvelut, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Finncare 2018. Finncare tuki ja hoivapalvelut. Saatavana osoitteessa: http://suomi.finncare.org.au/.
Heikkilä, Kristiina & Ekman, Sirkka-Liisa 2003. Elderly Care for Ethnic Minorities – Wishes and Expectations among Elderly Finns in Sweden, Ethnicity & Health 8: 2, 135–146.
Kokaliari, Efrosini ym. 2013. It Is Called a Mother Tongue for a Reason: A Qualitative Study of Therapists' Perspectives on Bilingual Psychotherapy – Treatment Implications. Smith College Studies in Social Work 83 (1).
Nurminen, Erkki 1995. Australian suomalaisen lepokotiyhdistyksen historia. Fitzgerald Printing, Australia.
Oliva, Maria Elena 2017. A healing journey of the bilingual self: In search of the language of the heart, Journal of Ethnic & Cultural Diversity in Social Work.
Punta-Saastamoinen, Marja-Liisa 2010. Australiansuomalaiset etsivät itseään. Kulttuurisen identiteetin määrittyminen australiansuomalaisessa kirjallisuudessa. Siirtolaisuustutkimuksia A 34. Siirtolaisinstituutti.
Siirtolaisinstituutti 2019. Saatavana osoitteessa: http://www.migrationinstitute.fi/fi/tietopalvelut/tilastot#quickset-fi_tietopalvelut_tilastot=1).
Ylen uutiset 2019. 16.2.2019. Saatavana osoitteessa: https://yle.fi/uutiset/3-10649175.
Keskustelut:
Richardson Nerida, Clinical Care Coordinator, Finncare, Australia. Keskustelu 5.11.2018 .
Worboyes Peter, General Manager, Finnacare, Australia. Keskustelu 5.11.2018.
Lähtisitkö mukaan vapaaehtoistoimintaan, jos osallistuminen olisi helppoa, eikä velvoittaisi sinua mihinkään? Oletko kuullut pop up -vapaaehtoistoiminnasta?
Perinteisesti vapaaehtoistyö on nähty pyyteettömänä, kenties sitovanakin valintana, johon yksilö käyttää omaa vapaa-aikaansa. Kuitenkin käsitteen määrittely on muuttunut ja muuttumassa: Laimio ja Välimäki (2011: 10) määrittelevät vapaaehtoistoiminnan olevan yksilön ”omasta halusta lähtevää, palkatonta toimintaa, jota tehdään omia arvoja vastaavan yhteisön hyväksi. Se on merkki halusta osallistua ja vaikuttaa ja sen tulisi olla kaikkien kansalaisoikeus.”
Vapaaehtoistyö voidaan siis nähdä yksilön oikeutena, osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistajana ja yksilön omien arvojen määrittelemänä toimintana, jossa vapaaehtoistyön tekijä hyötyy vapaaehtoistyöstä yhtä lailla kuin taho, johon työtä tehdään.
Joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä
Suomessa tehdään paljon vapaaehtoistyötä: joka kolmas suomalainen (yhteensä 1,4 miljoonaa suomalaista) osallistuu vapaaehtoistyöhön. Suurimmat vapaaehtoistoiminnan toiminta-alat ovat liikunnan ja urheilun, lasten ja nuorison sekä seniorien ja vanhusten parissa tehty vapaaehtoistyö.
Vuonna 2015 minimipalkalla (10 e/h) mitattuna vapaaehtoisten toiminnan arvo oli 2,95 miljardia euroa. (Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015.) Vapaaehtoistyö on sekä yksilöiden että yhteiskunnan kannalta tärkeää, ja siksi EU:ssa on pyritty edistämään vapaaehtoistyöhön osallistumisen mahdollisuuksia lainsäädännöllisellä tasolla. Myös Suomessa valtiovarainministeriö asetti vuonna 2015 työryhmän selvittämään vapaaehtoistyön lainsäädännön kehittämistarpeita, tarkoituksena kehittää vapaaehtoistoiminnan yleisiä edellytyksiä (Valtiovarainministeriö 39/2015).
Vapaaehtoistyön osallistumisen suurimpana esteenä pidetään ajan puutetta (Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015). Kuitenkin 25–34-vuotiaista suuri osa (65 %) ja myös joka kolmas 65–79-vuotias (29 %) olisi valmis pyydettäessä tekemään vapaaehtoistyötä. Keskeisenä haasteena on ollut kehittää sellaisia uusia vapaaehtoistyön muotoja, jotka sopisivat sekä 2000-luvun käsitykseen vapaaehtoistyöstä että ihmisten nykyiseen elämäntyyliin ja arkeen.
Yhdysvaltalainen Jeremy Baras (2016) on kehittänyt suositun pop up -ilmiön ympärille uudenlaisen tavan toteuttaa vapaaehtoistyötä. Pop up -tapahtumina pidetään satunnaisesti järjestettäviä tapahtumia, jotka mahdollistavat ihmisten osallistumisen kulloiseenkin toimintaan. Pop up -vapaaehtoistoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, johon vapaaehtoisen on helppo hypätä mukaan, osallistua sen ajan, kun itse haluaa, ja nähdä oman tekemisen vaikutukset nopeasti (Laimio & Välimäki 2011).
Opinnäytetyö: yksilöllisiä motiiveja vapaaehtoistyöhön osallistumiselle
Suomessa Siskot ja Simot -järjestö on pop up -vapaaehtoistyön edelläkävijä. Siskojen ja Simojen pop up -tapahtumiin – aina pihatalkoista tanssiaisiin – osallistuu satoja vapaaehtoisia vuosittain. Vapaaehtoinen voi valita itselleen tapahtumista sopivimmat.
Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijoiden Eveliina Pertun ja Joni Tammisalon opinnäytetyössä haastateltiin varttuneempia vapaaehtoistyön tekijöitä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa vapaaehtoisten kokemuksia osallisuudesta, motivaatiosta sekä Siskot ja Simot -järjestön heille tarjoama tuesta. Opinnäytetyössä selvisi, että useat vapaaehtoiset olivat haaveilleet jo työelämässä ollessaan vapaaehtoistyöhön osallistumisesta, mutta osallistumisen motiivit olivat yksilöllisiä.
Opinnäytetyö koskettaa yhteiskunnallisesti ajankohtaisesti aihetta sekä potentiaalisesti vapaaehtoistyöhön osallistuvaa ihmisryhmää: eläkkeelle jääneet henkilöt nähdään yhtenä sellaisena ryhmänä, jolla voisi olla paljon mahdollisuuksia, potentiaalia ja kiinnostusta vapaaehtoistyön toteuttajina.
Psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä hyvinvointia
Pop up -vapaaehtoisten parissa osa koko vahvaa me-henkeä (esim. tapahtumiin aktiivisesti osallistuvat), kun taas toiset kokivat olevansa irrallisia. Kuitenkin esille nousi se, että pop up -tapahtumissa muodostui erilaisia tuttavuus- ja ystävyyssuhteita niin vapaaehtoisten ja autettavien välille kuin myös vapaaehtoistenkin kesken.
Haastatellut vapaaehtoiset kokivat vahvasti, että antaessaan toisille he saivat jotakin myös itselleen: esimerkiksi psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä hyvinvointia. Omalla toiminnallaan he mahdollistavat myös vastapuolelle tunteen yhteisöllisyydestä ja tuovat lisää sisältöä näiden elämään. Osa toteutti pop up -vapaaehtoistyössä omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan (esim. laulamista eri tapahtumissa), osa taas haki jatkuvuutta työuran jälkeiseen elämään ja oman asiantuntemuksen käyttöön.
Opinnäytetyössä havaittiin myös vapaaehtoistyöntekijöiden koulutuksen merkitys: esimerkiksi muistikuntoutujan kohtaamisessa lyhyetkin koulutustilaisuudet voivat auttaa vapaaehtoistyön onnistumisessa, vaikkei työhön osallistuminen sinänsä vaadi erillistä koulutusta.
Yhteenvetona opinnäytetyössä todetaan, että Siskot ja Simot -järjestö on onnistunut rakentamaan pop up -tapahtumineen ympärilleen paljon yhteisöllisyyden tunnetta ja keräämään ihmisiä yhteen tekemään yhteistä hyvää. Keikkatyyppinen vapaaehtoistyö, järjestön tarjoama tuki sekä monipuolinen pop up -tyyppinen toiminta näyttävät olevan niitä avaintekijöitä, jotka saavat vapaaehtoiset osallistumaan mielellään (ja liikaa sitouttamatta) mukaan vapaaehtoistyöhön. Varttuneempien vapaaehtoistyöntekijöiden kokemukset osoittavat, että vapaaehtoistyö voi antaa paljon sekä työn tekijöille että työn tuloksesta nauttijoille.
Kirjoittajat:
Eveliina Holmgren, psykologian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Eveliina Perttu, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet
Baras, J. 2016. PopUp Republic – How to start your own successful pop-up space, shop and restaurange. New Jersey: John Wiley & sons.
Laimio, A. & Välimäki, S. 2011. Vapaaehtoistyötoiminta kehittyy. Jyväskylä: Kopijyvä Oy.
Perttu, E., & Tammisalo, J. 2018. Elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä: Vapaaehtoisten osallisuuden kokemukset ja motivaatiotekijät Siskojen ja Simojen pop up -tapahtumissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Vanhustyön koulutusohjelma, opinnäytetyö.
Valtiovarainministeriön raportti – 39/2015. Vapaaehtoistyö, talkootyö, naapuriapu - kaikki käy. Vapaaehtoistoiminnan koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän loppuraportti.
Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015. 2015. Tilastoaineisto.
Kommentit
Ei kommentteja