Siinäpä vasta otsikko! Rikotaan sitä vähän osiin:
Musiikki & Media on Tampereella järjestettävä Suomen suurin musiikkialan kokoontuminen. Konferenssi sisältää klassiseen tapaan paneeleja, puheita, showcaseja ja palkinnonjakoja. Konferenssi on yllättävän kansainvälinen, ja viime vuonna siellä pääsi tapaamaan 44 korkeatasoista kansainvälistä delegaattia, nauttimaan englanninkielisestä konferenssisisällöstä ja showcase-esiintyjätkin saivat laajaa näkyvyyttä. Kansainvälisen ohjelman tuottaa suomalaisen musiikin vienninedistämisjärjestö Music Finland ry. Sain ilon toimia Musiikki & Median aikaan assistenttina Music Finlandilla, johon projektinikin perustuu.
Koska hankkeeseen astuu joka vuosi mukaan uusi harjoittelija, löytyi teräksisen ammattimaisesta kansainvälisyystiimin sisäisessä projektinhallinnastakin jotain kehittämisen varaa. Itsenäisenä projektinani käytin palvelumuotoilun keinoja tehdäkseni useita dokumentteja ja tiedonhallinnallisia työkaluja edistämään tiimin sisäistä viestintää, riskien minimointia sekä informaation hallintaa.
Kaikille palvelumuotoilusta kiinnostuneille, Juha Tuulaniemen Palvelumuotoilu -kirjaan ei suotta ole pitkät lainausjonot joka kirjastossa. Omassa projektissani ei edes päässyt herkuttelemaan kaikilla kirjan tarjoamilla työkaluilla, sillä niitä tulee aina vahvasti soveltaa projektikohtaisesti sopiviksi. Suosittelen näkökulmaa valittavaksi, jos olet luomassa jotain täysin uutta ja haluat päästä revittelemään metodeilla. Palvelumuotoilu toki toimii kehitystyöhönkin mainiosti.
xoxo,
Ida Sällinen / kutu15
Psst. Haluatko jutella Musiikki & Mediasta, Music Finlandista tai musiikkiviennistä kanssaopiskelijan kanssa? Ota huoletta yhteyttä.
Kulttuurituotannon bloggaajat
Bloggaajat ovat Metropolian kulttuurituotannon opiskelijoita. Blogeissa kurkistetaan kulissien taakse, esitellään tuotantoja ja ajankohtaisia kulttuuritapahtumia. Opiskelijat kertovat kulttuurituotannon opiskelusta Metropoliassa ja siitä mitä tuotannoissa sekä projekteissa tapahtuu. Ota yhteyttä
Fortnite kulttuurituotannossa avaa uusia mahdollisuuksia tavoittaa yleisöjä. Kun museo tuottaa pelin Fortniten kaltaiselle alustalle, se saa käyttöönsä valmiit työkalut ja satojen miljoonien pelaajien yleisön. Samalla alustasta tulee projektiin uusi kumppani, jonka kanssa ei voi neuvotella. Kansallisgallerian Art Heist ‑peli osoitti, että kulttuurituottajan kannattaa suunnitella alustan hyödyt ja rajoitukset osaksi hanketta.
Pelialustat ovat tehneet pelien kehittämisestä ja julkaisemisesta niin edullista, että moni kaupallinen ja ei-kaupallinen toimija voi tilata pelin ilman omaa pelinkehitysosaamista tai suurta budjettia. Mutta nämä alustat sisältävät myös useita rajoitteita, joista kannattaa olla tietoinen projektiin lähtiessä.
Alusta tarjoaa työkalut mutta määrää myös säännöt
Tätä voi tutkia myös kulttuurituotannon alustoitumisena (Nieborg ja Poell 2018). Kun tuote julkaistaan ulkoisella, kaupallisella alustalla, sen tuotanto, jakelu ja rahoitus kytkeytyvät alustan ehtoihin, joista ei voi neuvotella. Silloin tuotetta muokataan jatkuvasti alustan palautteen ja liiketoimintamallin mukaan. Suoratoistopalveluille TV-tuotantoja tekeville tämä on tuttua. Sama pätee kaupallisiin pelialustoihin, joissa sama yritys tarjoaa työkalut, hyväksyy sisällön, ylläpitää sisäistä markkinointia ja muokkaa pelaajien odotuksia (Thomas 2023). Epicin omistama pelialusta on oikeasti kokonainen ekosysteemi, joka määrää mitä siellä voi tehdä monessa eri kohdassa. Fortniten kehitystyökalu UEFN rajoittaa, mitä voi rakentaa, Epic hyväksyy sisällön ja algoritmi päättää, mitkä pelit pelaajat löytävät.
Art Heistissä tämä näkyi monella tavalla. Käytettävät työkalut olivat uusia ja muuttuivat usein tuotannon aikana. Työkalut vaikuttavat aina siihen, mitä niillä tehdään (Consalvo ja Staines 2021). Alustan suosituimmat pelitavat ohjasivat myös pelin muotoa: kaksi joukkuetta kilpailee seitsemästä kansallisen taidekokoelman teoksesta.
Tuotannoissa tilaaja-asiakkaalla on päätäntävalta, mutta ei asemaa kolmannen osapuolen pyörittämällä alustalla, eikä alustaa kiinnosta tilaajan tarkoitus. Alusta on myös aina päällä oleva palvelu. Työ ei pääty julkaisuun: peliä on päivitettävä uudella sisällöllä, ja joskus se menee rikki, kun Epic päivittää alustaa.
Rajat eivät silti ole pelkkä haitta. Rajoitteet auttavat myös luovaa suunnittelua, koska ne antavat sille raamit (Lawson 2006). Hankalampaa on se, jos alustan rajat tulevat vastaan vasta matkan varrella (Goncher ja Johri 2011), jolloin tiimin on opittava tekemällä.
Museo menee sinne, missä nuoret jo ovat
Miksi isoille pelialustoille sitten kannattaa tehdä mitään? Tässä tapauksessa syy on yleisötyössä. Museo meni sinne, missä nuoret pelaajat jo ovat, sen sijaan että olisi odottanut heitä omiin tiloihinsa. Museotyö on kahden viime vuosikymmenen aikana siirtynyt valmiin tulkinnan tarjoamisesta kohti osallistamista (Simon 2010; Black 2018), Peli on juuri tällainen interaktiivinen muoto.
Pelin tekeminen alati muuttuvalle kaupalliselle alustalle ei ole pelkkää teknistä tuotantoa, jota voisi vain ulkoistaa (Heifetz 1994), vaan se on oppimiskokemus sekä tilaajalle että tuotantotiimille. Art Heist tehtiin pilottina, jonka tarkoitus oli oppia, esimerkiksi, millä muilla tavoilla yleisöä voi kohdata digitaalisessa ympäristössä kuin virtuaalisessa, staattisessa näyttelyssä (Argyris ja Schön 1978).
Art Heist julkaistiin Fortnite Creative ‑alustalla syyskuussa 2024 puolen vuoden kehitystyön jälkeen. Hankkeessa olivat mukana Kansallisgalleria, Virtual Creation Core ‑klusteri, muotoilu- ja tuotantoyhtiö Adventure Club sekä pelimarkkinoihin erikoistunut konsulttiyritys Transparent Eyeball. Vastaavia hankkeita tulee luultavasti lisää, ja pelialustojen ymmärtämisestä tulee osa kulttuurituottajan perustaitoja.
Lähteet
Argyris, Chris ja Donald A. Schön. 1978. Organizational Learning: A Theory of Action Perspective. Reading, MA: Addison-Wesley.
Black, Graham. 2018. ”Meeting the Audience Challenge in the ’Age of Participation’.” Museum Management and Curatorship 33 (4): 302–319. https://doi.org/10.1080/09647775.2018.1469097
Consalvo, Mia ja Dan Staines. 2021. ”Reading Ren’Py: Game Engine Affordances and Design Possibilities.” Games and Culture 16 (6): 762–778. https://doi.org/10.1177/1555412020973823
Goncher, Andrea ja Aditya Johri. 2011. ”The Identification and Emergence of Constraints in Engineering Design Projects.” Teoksessa Proceedings of the 2011 ASEE Annual Conference and Exposition. Vancouver: American Society for Engineering Education. https://doi.org/10.18260/1-2--18469
Heifetz, Ronald A. 1994. Leadership Without Easy Answers. Cambridge, MA: Harvard University Press.
Konttinen, Marja. 2026. From Display to Play: Making the Fortnite Art Heist. Ylempi AMK -opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. [Theseus-linkki]
Lawson, Bryan. 2006. How Designers Think: The Design Process Demystified. 4. painos. Oxford: Architectural Press.
Nieborg, David B. ja Thomas Poell. 2018. ”The Platformization of Cultural Production: Theorizing the Contingent Cultural Commodity.” New Media & Society 20 (11): 4275–4292. https://doi.org/10.1177/1461444818769694
Simon, Nina. 2010. The Participatory Museum. Santa Cruz: Museum 2.0.
Thomas, Amy. 2023. ”Merit and Monetisation: A Study of Video Game User-Generated Content Policies.” Internet Policy Review 12 (1). https://doi.org/10.14763/2023.1.1689
Pelaa
Art Heist, Fortnite Creative https://www.fortnite.com/@fngartversum/2119-9486-6060
Marja Konttinen on digitaalisen markkinoinnin ja luovien teknologioiden ammattilainen ja vastavalmistunut kulttuurituottaja (YAMK). Hän työskentelee yrittäjänä ja konsulttina pelien, digitaalisten palveluiden ja tekoälyn parissa. Opinnäytetyössään hän tutki, miten Kansallisgallerian tilaama Art Heist ‑peli syntyi kaupallisella Fortnite-alustalla ja miten tilaajan, alustan ja tuotantotiimin ehdot muokkasivat lopputulosta. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa From Display to Play : Making the Fortnite Art Heist
Ympäristövastuullisuuden ei tarvitse olla valmis kokonaisuus ennen kuin sen eteen voidaan tehdä jotain. Päinvastoin: keskeneräisyyden tunnistaminen voi olla vastuullisen muutoksen tärkein lähtökohta. Kun suuri tavoite jaetaan pieniksi teoiksi, ympäristövastuullisuus muuttuu pelottavasta möröstä yhteiseksi ja mahdolliseksi tehtäväksi.
Ympäristövastuullisuus voi tuntua isolta möröltä, jolta tekisi mieli pysyä hieman piilossa. Tämä mörkö muistuttaa ilmastonmuutoksesta, luonnonvarojen käytöstä, jätelainsäädännöstä, kierrätyksestä, päästöjen vähentämisestä, hankinnoista, kuljetuksista ja viestinnän tärkeydestä. Kun kaikkea pitäisi kehittää samanaikaisesti, ensimmäisen askeleen ottaminen voi olla vaikeaa. Organisaatiossa saatetaan ajatella, ettei mitään kannata tehdä ennen kuin käytettävissä on täydellinen suunnitelma ja varmasti toimiva ratkaisu.
Täydellistä hetkeä ei kuitenkaan välttämättä koskaan tule. Odotellessa mörkö voi kasvaa kasvamistaan.
Opinnäytetyössäni kehitin Kiinteistö Oy Kaapelitalolle ympäristövastuullista tapahtumien jätehuollon toimintamallia Kaapelitehtaan Merikaapelihalliin. Työn aikana ymmärsin entistä selvemmin, ettei ympäristövastuullisuuden kehittäminen ole yksittäinen projekti, joka voidaan valmistumisen jälkeen merkitä tehdyksi. Se muistuttaa enemmän maratonia kuin pikajuoksua. Matkan varrella opitaan, kokeillaan, tehdään virheitä, korjataan suuntaa ja jatketaan eteenpäin.
Kaikkea ei tarvitse ratkaista kerralla
Keskeneräisyys on tärkeää uskaltaa sanoa ääneen. Organisaatiolla voi olla paine näyttää ympäristövastuullisuudessa valmiimmalta kuin se todellisuudessa on. Tavoitteista ja saavutuksista halutaan kertoa, mutta epävarmuuksien ja ratkaisemattomien asioiden myöntämisen voidaan pelätä heikentävän uskottavuutta.
Rehellinen puhe siitä, mitä jo tehdään ja mitä vasta opetellaan, rakentaa kuitenkin luottamusta ja pienentää mörön voimaa. Uskottavuus ei synny valmiin vaikutelman ylläpitämisestä. Se syntyy selkeistä tavoitteista, niitä vastaavista teoista ja suunnitelmallisesti jatkuvasta kehittämisestä. Myös pienistä teoista voidaan kertoa, kun niiden merkitystä ei liioitella.
Keskeneräisyyden hyväksyminen liittyy vahvasti muutosjohtamiseen. Muutos ei toteudu vain tekemällä uusi ohje tai hankkimalla uudet jäteastiat. Ihmisten pitää ymmärtää, miksi toimintaa muutetaan, mitä heiltä odotetaan ja miten muutos vaikuttaa heidän työhönsä. Liian yleinen tavoite tuntuu helposti etäiseltä, mutta kohtuuttoman suuri tavoite voilamaannuttaa.
Mörön edessä lamaantuminen ei välttämättä tarkoita välinpitämättömyyttä. Jos omat tiedot tai aika tuntuvat riittämättömiltä ja virheiden tekeminen pelottaa, tutussa toimintatavassa pysyminen voi tuntua turvallisimmalta
Pienikin askel vie eteenpäin
Muutosjohtamisen tehtävänä on tehdä ensimmäisestä askeleesta mahdollinen. Tapahtumien jätehuollossa tämä voi tarkoittaa aluksi esimerkiksi eri toimijoiden vastuiden selkeyttämistä. Samalla voidaan testata opasteita, kerätä palautetta ja seurata, millaisia jätteitä tapahtumissa syntyy. Kaikkea ei tarvitse ratkaista yhdellä kertaa.
Kokeilulle ja palautteen keräämiselle pitää antaa aikaa. Uuden toimintamallin toimivuutta ei voida arvioida vain yhden tapahtuman perusteella, sillä tapahtumien tarpeet vaihtelevat.
Kehittämisessä on myös sallittava virheet. Jos opaste ei ole riittävän selkeä tai vastuunjako ei toimi käytännössä, havainto ei tarkoita koko kehittämistyön epäonnistumista. Se tuottaa tietoa seuraavaa, parempaa versiota varten.
Pienistä teoista rakentuu pysyvä muutos
Pienet askeleet eivät tarkoita kunnianhimon puutetta. Niillä voidaan rakentaa pysyvämpää muutosta kuin suurella uudistuksella, joka jää irralliseksi arjen toiminnasta. Tapahtumapaikka voi tukea muutosta tarjoamalla yhteiset rakenteet, selkeät ohjeet ja mahdollisuuden keskustella tapahtumakohtaisista tarpeista ajoissa. Näin tapahtumajärjestäjää ei jätetä yksin suuren vastuullisuustavoitteen kanssa.
Opinnäytetyöni ei tehnyt Merikaapelihallin jätehuollosta valmista. Se tuotti kehittämisehdotuksen ja suunnan, jota kohti voidaan edetä vaiheittain.
Ensimmäisen askeleen ei tarvitse ratkaista kaikkea. Sen pitää olla riittävän selkeä, jotta se voidaan ottaa. Kun organisaatio hyväksyy muutoksen keskeneräisyyden, energiaa ei tarvitse käyttää valmiin vaikutelman ylläpitämiseen. Sen voi käyttää seuraavan konkreettisen teon tekemiseen. Samalla mörkö pienenee askel askeleelta.
Katja Valpas on kokenut kulttuuri- ja tapahtumatuotannon ammattilainen ja vastavalmistunut kulttuurituottaja (YAMK). Hän työskentelee Kiinteistö Oy Kaapelitalossa vastaten kulttuurikeskusten tapahtumatilojen vuokrauksesta ja kehittämisestä. Valppaalla on monipuolinen ja käytännönläheinen kokemus tapahtuma-alalta ja tapahtumatilojen kehittämisestä. Opinnäytetyössään hän tarkastelee Merikaapelihallin tapahtumien jätehuollon kehittämistä, ympäristövastuullisuuden vahvistamista sekä sidosryhmien sitouttamista osaksi toimintamallia. Opinnäytetyö on luettavissa täällä Yksinkertaisesti yhdessä – Kohti ympäristövastuullisempaa tapahtumien jätehuoltoa KAAPELI:lla
Työskentelin tuotantoassistenttina Helsingin kansainvälisissä balettikilpailuissa 28.5-6.6.2026. Olin osa hotelli- ja aulatiimejä, mutta pääsin auttamaan myös kilpailutoimiston tehtävissä.
Suurimman osan ajastani vietin muiden vapaaehtoisten kanssa. Kahden viikon aikana ehdimme tutustua hyvin ja heidän seurassaan opin valtavasti baletin maailmasta. Olen henkilö, joka ei ole itse harrastanut balettia, joten oli paljon, mitä en tiennyt lajista.
Kilpailussa työskenteli yli 50 vapaaehtoista, joilla oli hyvin erilaisia taustoja. Monia yhdisti kuitenkin rakkaus balettiin. Osa oli harrastanut balettia nuoruudessaan, osa tanssi edelleen aikuisbalettia ja muutamilla oli kokemusta juuri tässä kilpailussa vapaaehtoisena toimimisesta.
Vapaaehtoinen pelastaa päivän
Opin kilpailun vapaaehtoisilta paljon baletin maailmasta, esimerkiksi eri variaatioista (eli tanssijoiden sooloista), valmentajista ja tuomareista. Samalla huomasin, kuinka korvaamaton merkitys vapaaehtoisilla oli kilpailun sujuvuudelle. He eivät ainoastaan opastaneet kilpailijoita vaan heidän asiantuntemuksensa auttoi ratkaisemaan tilanteita, joita moni ulkopuolinen ei olisi edes huomannut.
Yksi tilanne jäi erityisesti mieleeni. Kilpailija oli juuri valmistautumassa astumaan lavalle alkuerissä, kun eräs vapaaehtoinen huomasi hänen esiintymisasussaan jotain erikoista. Asu ei vastannut sitä variaatiota, jonka kilpailijan oli tarkoitus esittää.
Tilanne tarkistettiin nopeasti, ja kävi ilmi, että kilpailija olikin valmistautunut eri variaatioon kuin kilpailuun oli aikaisemmin ilmoitettu. Jos asiaa ei olisi huomattu ajoissa, lavalla olisi alkanut soida täysin väärä musiikki. Kilpailija ehti kuitenkin vaihtaa suunnitelmaansa viime hetkellä ja välttyi erittäin hankalalta tilanteelta tuomariston edessä.
Tuo hetki osoitti konkreettisesti, kuinka arvokasta vapaaehtoisten osaaminen oli. Heidän tarkkaavaisuutensa, kokemuksensa ja lajituntemuksensa eivät ainoastaan helpottaneet järjestelyjä, vaan saattoivat ratkaista kilpailijan kannalta ratkaisevan tilanteen.
Kun ajattelen kilpailua jälkikäteen, mieleeni nousee ensimmäisenä ihmiset, jotka olivat mahdollistamassa sitä. Oli hienoa päästä työskentelemään motivoituneiden vapaaehtoisten kanssa ja nähdä, kuinka yhteinen intohimo balettiin yhdisti ihmisiä. Se teki kokemuksesta erityisen ja muistuttivat minua vapaaehtoisten tekemän työn merkityksellisyydestä.
Oona, Kutu -22
Kommentit
Ei kommentteja