Avainsana: yhteisö
Yhteisö oppimisen tukena
Yhteisö antaa merkityksen moneen tekemiseen. Kuuluminen johonkin on yksi elämän perustarpeista. Yksilön ja yhteisön tarpeet ovat joskus ristiriidassa ja parhaimmillaan ne tukevat toinen toisiaan. Yhteisö kantaa. Yhdessä toisten kanssa ihminen on vahvempi kuin yksinään. Yhteisön merkitys nousee aika ajoin esiin eri yhteyksissä ja eri painotuksin. Tässä kirjoituksessa on keskiössä yhteisön merkitys oppimisessa. Vieläkin koronan vaikutukset heiluttavat kunkin kokemusta yhteisöllisyydestä tai sen merkityksestä. On aikamoinen kokemus tulla ensin eristetyksi ja sitten kun on oppinut olemaan yksikseen, tuleekin kutsutuksi takaisin yhteisöön. Monet ovat kadottaneet jotakin liittymishalustaan, vaikka se on niin perustava ihmisen tarve. Yhteisö on parhaimmillaan turva. Siellä on ihmiset, jotka tunnen, tehtävä, joka minulla on ja toiminnat, joiden osa saan olla. Psykologinen turvallisuus on toimintakyvyn perusta ja hyvä yhteisö tuottaa sitä hyvin toimiessaan päivittäin. Se on voimavara, jonka merkityksen ymmärtää usein vasta, kun siitä joutuu luopumaan tai sen menettää syystä tai toisesta. Nyt on tärkeää muistuttaa ja muistaa, kuinka arvokasta on saada kuulua yhteisöön ja toimia yhdessä muiden kanssa. Miten rakennetaan hyvä yhteisö? Usein emme huomaa, että hyvä yhteisö ei synny eikä pysy itsestään. Sitä täytyy tietoisesti rakentaa ja siitä on syytä pitää huolta. Elinvoimainen, jatkuvasti toiminnastaan oppiva yhteisö on kullan arvoinen jokaiselle jäsenelleen. Sen rakentaminen perustuu tietoisuuteen ja toimintaan siitä, mitkä tekijät vaikuttavat hyvän syntymiseen, elinvoiman uudistumiseen ja tavoitteellisuuden säilymiseen. Hyvä yhteisö syntyy toimintaedellytyksistä, selkeästä perustehtävästä, todellisista arvoista, hyvästä johtajuudesta ja yhteisöllisyyttä arvostavasta tavoitteellisesta toimintakulttuurista. Elävä yhteisö ei vain toista jo löydettyä, vaan uusiutuu toimintansa myötä. Se uskaltaa katsoa itseään peiliin, korjaa toimintaansa ja kuulee jäseniensä ajattelua ja tarpeita. Yhteisö havainnoi omaa toimintaansa rankaisematta sen jäseniä tehdyistä virheistä. Se kannustaa jäseniään palkitsemalla yhteisön hyväksi tehdystä työstä ja juhlii saavutuksiaan. Se löytää aktiivisen toiminnan ja levon tasapainon. Se näkee saavutetun ja se löytää kehittymisen suunnan aikaansa seuraten. Se on sitkeä, pitkäjännitteinen ja nopea toipumaan epäonnistumisistaan tai vääristä valinnoistaan. Se luo sitoutumista hyvällä toiminnallaan käskyjen sijaan. Ryhmän voima oppimisen tukena Ryhmä luo aina painetta tiettyyn yhdenmukaisuuteen tai sen toimintakulttuurin noudattamiseen. Tuo paine on parhaimmillaan kutsuva voima oppimiseen. Voi olla hienoa oppia ja kehittää yhdessä muiden mukana ja vuorotellen olla se, jonka avulla muutkin etenevät oppimisessaan. Pitkä kokemukseni ryhmälähtöisessä opettamisessa on vakuuttanut minut niistä valtavista voimista, jotka ryhmäläiset voivat antaa toisilleen. Opettaja jää väistämättä toissijaiseksi sen jälkeen, kun hän on osannut antaa oppijat toisilleen. Pienryhmät ryhmien sisällä tukevat ja innostavat toisiaan oppimaan, kun oppiminen muodostuu palkitsevaksi ja kaikille on tarjolla riittävä tuki omaan oppimiseen. Oppia ikä kaikki Tuttu lausahdus on totta tänäänkin. Yhteisöllisyyden voimaa on myös lupa opetella. Metropoliassa on toteutettu opetushallituksen (OPH) rahoittama Yhteisöllisyys ja tarinallinen oppiminen -täydennyskoulutuskokonaisuus vuoden 2023 aikana. Sen prosessissa on syntynyt Reittiopas yhteisöllisyyteen, jonka vuorovaikutteinen materiaali on jokaisen yhteisöllisyydestä kiinnostuneen käytettävissä ilmestyessään. Kirjoittaja Päivi Rahmel on pitkäaikainen Metropolian lehtori, jonka kiinnostuksen kohde on aina ollut ryhmien luovat prosessit. Päivi on koulutukseltaan kasvatustieteeen maisteri, työnohjaaja, narratiivinen valmentaja ja ennen kaikkea psykodraama- ja tarinateatterikouluttaja TEP. Hän on tehnyt työuransa soveltavan taiteen parissa erityisesti luovien ryhmäprosessien ohjaajana ja kouluttajana.
Suuret päätökset, ennakoimattomat seuraukset
Yksilöt ja yhteisöt joutuvat elämänsä varrella kohtaamaan monenlaisia päätöksiä, joiden seurauksia ei voi etukäteen tietää. Osa näistä päätöksistä tulee yllättävistä olosuhteiden muutoksista, osa aikakauteen tai yhteiskunnallisiin olosuhteisiin liittyvistä vääjäämättömistä käänteistä ja osa omien tarpeiden luomista siirtymistä. Mitä päätöksiä olet itse tehnyt tai mitä tunnistat organisaatiosi tehneen? Mikä niihin johti ja mitä niistä seurasi? Lienee mielenkiintoista pysähtyä hetkeksi miettimään. Minkäänlaisten päätösten seurauksia ei voi kukaan tietää, vaikka ennakointi ja erilaiset tulevaisuuden skenaariot voivat antaa vaihtoehtoisia aavistuksia siitä, mitä voi tapahtua tehdyn päätöksen seurauksena. Niistä aavistuksista jotkin voivat toteutua ja osa muuntua yllättävillä tavoilla. Ihminen on usein turvaton näissä tilanteissa, mutta kukaan ei selviä kokonaan ilman siirtymiä tuntemattomaan. Joskus luopuminen entisestä on vaikeaa, joskus helpompaa. Asioita on päätettävä ja asioista on päätettävä, ja jotkin asiat päättyvät joskus lopullisesti, vaikkemme haluaisi niin tapahtuvan. Yhteiskunnallisten ilmiöiden havainnoinnista hankkeiksi Pitkän ammattikorkeakoulussa eletyn työuran aikana moni työntekijä on ehtinyt toimia monissa hankkeissa ja nähdä niiden toiminnan vakiintuvan, voimistuvan ja liittyvän yhä kiinteämmin yhteiskuntaamme kehittäväksi voimaksi. Tämä elävä yhteys koulun ulkopuoliseen elämään on mielestäni yksi huikea mahdollisuus ja ammattikorkeakoulun ominaislaatu, joka kehittyy koko ajan. Koulu ei ole erillinen saareke, vaan todellinen voimavara yhteiskunnan yhteiseen kehittämiseen. Oppiminen ei vain koulua, vaan elämää varten toteutuu yhä konkreettisemmin Hanketoimijat havainnoivat koko ajan yhteiskunnallisia ilmiöitä nähdäkseen asioita, joiden edistämistä se voisi tukea ja joiden edistämiseen se voisi tuoda osaamista ammattikorkeakoulun tuella. Tässä tekstissä on esillä aihe, joka on yhteiskunnallisesti merkittävä ja ajankohtainen. Miten tukea ihmisten siirtymää uuteen elämänvaiheeseen jopa niin, että aiemmasta toimijasta voi tulla kohde tai niin, että iän tuoma kokemus voisi löytää uuden merkityksellisen tavan olla osa aktiivista yhteiskuntaa osallistumista. Ehkä tässä on jälleen uusi hankeaihio Metropolian aktiiviseen hanketoimintaan. Miten päättää koko elämää muuttavasta asiasta? Kuulun siihen ikäluokkaan, jonka on tehtävä päätös siitä, milloin haluaa siirtyä eläkkeelle. Luonnollinen ja vääjäämätön päätös jokaiselle, joka on saanut elää näinkin kauan. Tämä hämmästyttävän merkittävä päätös koskee monia ikäluokkaani kuuluvia ihmisiä. Eläketurvakeskuksen mukaan Suomessa oli vuoden 2022 lopussa 1,65 miljoonaa eläkkeensaajaa (1). Pelkkää työeläkettä sai reilu miljoona. Työ- ja Kelan kansaneläkkeen yhdistelmää sai noin 480 000 ihmistä. Vuonna 2022 työeläkkeelle siirtyi 71 500 henkilöä, joista vanhuuseläkkeen sai 54 000. Edellisvuodesta eläkkeelle siirtyneiden määrä nousi 10 000 vakuutetulla. Lähes koko 10 000 henkilön joukko jäi varsinaiselle vanhuuseläkkeelle. Suomessa jäi siis 54.000 ihmistä eläkkeelle vuonna 2022. Sama tahti jatkuu vielä vuosia. Päätös koskettaa siis todella monia ihmisiä. Kiinnostuuko minusta enää kukaan? Monet kysyvät, minkälaista elämä on sitten, kun en enää kuulu tuttuun yhteisöön eikä arkeani määrittele työtehtäväni? Kuka minä olen ja kuka minusta tulee, kun saan uuden nimityksen, eläkeläinen? Tulenko sivuutetuksi ja kiinnostuuko minusta enää kukaan? Miten rahat riittävät ja mikä täyttääkään elämäni? Onko minulla riittävästi läheisiä, vaan jäänkö yhtäkkiä yksin? Kenen kanssa voin keskustella näistä kysymyksistä, joiden ilmestymistä en oikein koskaan odottanut, enkä tajunnut niiden oikeasti koskettavan myös itseäni. Monet ihmiset ajattelevat, että eläkkeelle pääseminen on yhtä juhlaa ja siitä onni aukeaa, kun ei tarvitse tehdä mitään ja ennen kaikkea siitä, että saa päättää itse omasta ajankäytöstään. Monesti kuulee kerrottavan hauskoja juttuja, miten eläkkeelle jäänyt on niin kiireinen, ettei enää ymmärrä, miten on joskus työssä ehtinyt käymäänkään. Kenties näin ja jollakin toisella toisin päin. Elämän mielekkyys häviää ja elämänpiiri kapeutuu ja elämänilo surkastuu. Työuran päättäminen on yksi elämän suurista päätöksistä, joilla on ennakoimattomat seuraukset. Kaikille tässä tilanteessa oleville soisi mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan ja löytää jokin tapa hahmottaa omaa tarinaansa työnsä tekijänä. Uuteen siirtyminen on helpompaa, kun tiedostaa, missä sai olla mukana, mitä sai aikaiseksi ja mikä siinä kaikessa oli itselle tai jollekin toiselle tärkeää. Mitä kaikesta jää jäljelle, vai katoaako kaikki savuna tuuleen. Miten tehdä päätöksiä Mitkä asiat vaikuttavat siihen, miten kukin päätöksensä tekee ja siirtymisensä ajoittaa. Tuttuja vaikuttimia lienevät ainakin terveydentila, päätöksen vaikutus hyvinvointiin, työssä jaksamisen kokemukset, työyhteisön tarpeet omalle osaamiselleni, taloudelliset seikat, lapsien tai muiden omaan elämänpiiriin kuuluvien yhteisöjen tarpeet. Monenlaisten taustavaikuttimien seassa yksi tempaisee päätöksensä yhtäkkiä ja toinen pitkän pohdinnan tuloksena. Toinen kuulostelee tuntemuksiaan ja toinen miettii hartaasti kumpaankin vaihtoehtoon kuuluvia myönteisiä ja negatiivisia puolia ja tekee päätöksen vasta huolellisen harkinnan jälkeen. Elon eläkeneuvontapäällikkö Satu Saulivaara määrittelee blogissaan (1) eläkkeelle siirtymiseen kuuluvan neljä vaihetta, jotka kannattanee jokaisen työelämän muutosta suunnittelevan miettiä. Eläkesuunnitelmien tekeminen Eläkkeen hakeminen Luopuminen työroolista ja työyhteisöstä Sopeutuminen uuteen elämänvaiheeseen Vaikka seurauksia ei voi minkään päätöksen suhteen ennakkoon tietää, voi olla hyvä hahmottaa muutokseen liittyviä vaiheita edellistä jaottelua soveltaen. Tee suunnitelma, selvitä konkreettiset reunaehdot ja tiedosta, miten päätöksesi vaikuttaa ihmissuhteisiisi ja mitä unelmoit tulevaisuudelta. Eläkeelläkin osana työelämää Yhteiskunnallisessa keskustelussa tehdään tällä hetkellä tilaa eläkkeellä tehtävään osa-aikatyöhön, johon yllättävän monet palaavat levähdettyään hetken ja huomattuaan tulotason heikentymisen tuomat rajoitteet. Kolmas sektori toivoo joukkoonsa elinvoimaisia eläkeläisiä. On kiinnostavaa nähdä, mihin ikääntyneiden työelämä kehittyy ja kuinka monet meistä jatkavat palkka- tai vapaaehtoistyössä, vaikka eläkettä monet ovat odottaneet vuosikausia. Olennaista on kuitenkin löytää itsensä muunkin kuin työelämän kautta. Kuka minä olen, on hyvä kysymys muulloinkin, kuin jokin tärkeä on päättymässä. Kuka minusta tuli, on yhtä lailla merkittävä kysymys, kun siirtymä on jo mahdollistanut jotain uutta. Elämä uudistuu koko ajan ja suurten päätösten ja ennakoimattomien seurausten seassa, voi aina löytää jotain arvaamattoman arvokasta. Kirjoittaja Päivi Rahmel on pitkäaikainen Metropolian lehtori, jonka kiinnostuksen kohde on aina ollut ihminen ja hänen päänsisäiset näytelmänsä. Päivi on koulutukseltaan kasvatustieteeen maisteri, työnohjaaja, narratiivinen valmentaja ja enne kaikkea osykodraama- ja tarinateatterikouluttaja TEP. Hän on tehnyt työuransa soveltavan taiteen parissa erityisesti luovien ryhmäprosessien ohjaajana. Lähteet Eläketurvakeskus, 2023. Eläkkeelle siirtymisaika (etk.fi) Saulivaara, S. 2023. Vanhuuseläkkeelle jäämisen neljä vaihetta (elo.fi).
Kampus yritysyhteistyön raja-alueena
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI) tapahtuu alueellisesti vaikuttavissa kumppaniverkostoissa. TKI-toiminnan yhtenä tehtävänä on kehittää ratkaisuja elinkeino- ja työelämän tarpeisiin. TKI-hankkeissa tehtävä työ tähtää esimerkiksi siihen, että alueellista kilpailukykyä tuetaan. Se voi käytännössä tarkoittaa yritystoiminnan hautomojen ja kiihdyttämöjen perustamista tai kytkösten luomista eri toimijoiden välille. Näistä kytköksistä syntyy eläviä yhteisöjä ja verkostoja, joissa niin vakiintuneet kuin uudet toimijat ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Tässä kirjoituksessa kuvaan, miten tällaisen ekosysteemin kehittymistä voidaan tukea ammattikorkeakoulun toiminnalla. Miten kampukselle rakennetaan yrittäjyyttä tukeva yhteisö? Kun rakennamme modernia yhteisöä, sitä voidaan tarkastella monelta eri tulokulmalta. Miller ja Acs (1) tuovat esiin kiinnostavan vertauksen. Korkeakoulun kampus on mahdollista nähdä modernina raja-alueena, yrittäjämäisenä ja mahdollistavana yhteisönä. Yrittäjyyshengessä ja pioneerihengessä on paljon samaa. Molemmat korostavat vapautta, tarvetta pärjätä ja resursseja näiden tarpeiden toteuttamiseen. Molempiin liittyy myös toive menestyksestä ja oman paikan löytämisestä. Korkeakoulun kampus voidaan nähdä uutena raja-alueena, jossa vapaana olevia resursseja, kuten oli aikanaan Yhdysvaltojen suuressa lännessä. Kampuksilla on saatavilla osaamispääomaa, opinnollista vapautta ja erilaisia ihmisiä. Näistä voi syntyä uusia mahdollisuuksia ja kehittyä uutta yritystoimintaa. Erona menneeseen länteen on, että korkeakoulun raja-alue on rakentamisprosessin lopputulos. Yrittäjähengen synnyttäminen vaatii rakenteita, joiden kautta luodaan mahdollisuus raja-alueen kaltaisen tilan syntymiseen. Näitä toimenpiteitä on yrittäjyyden opettaminen, laaja kurssitarjonta opiskelijoiden yrittämisen tukeminen ja Chicagossa yrittäjyyskeskuksen luominen. Metropoliassa tätä raja-aluetta rakennetaan Turbiinin yrittäjyyskoulutuksen avulla. Sen avulla on mahdollista oppia taitoja, joilla yrittäminen onnistuu. Minnot, monialaiset innovaatioprojektit, opettavat yhteistä ongelmanratkaisua. Erilaiset yhteiskehittämisen tilat, kuten XR-Center tai Urbanfoodlab taas tarjoavat fyysisiä ympäristöjä, missä kehittää liiketoimintaa eteenpäin. Turnerin rajateoriassa ekosysteemi on toistuva prosessi Miller ja Acs tarkastelevat kampusta Frederick Jackson Turnerin rajateorian kautta ja tuovat esiin, että kampus täyttää Turnerin määritelmän raja-alueesta, jossa on saatavilla pääomia, vapautta ja diversiteettiä. Yhdessä nämä luovat mahdollisuuksia, tukevat yrittäjyyttä ja innovatiivisuutta. Turner ymmärtää raja-alueen enemmän toistuvana prosessina kuin fyysisenä tai maantieteellisenä paikkana. Hänen ekosysteeminsä otti ”nälkäisiä” ihmisiä, antoi heille vapauden ja resursseja ja kun raja-alue sulkeutui niin sieltä tuli kunnianhimoinen ja nouseva ihmistyyppi sekä talous. Tämä katsantokanta on hyvin amerikkalainen ja sen soveltaminen suomalaiseen korkeakoulumaailmaan on tehtävä varoen, mutta se tarjoaa kiinnostavan ja laajan kulttuurisen kehikon, jonka kautta voidaan tarkastella korkeakoulun yrittäjyysekosysteemiä. Miller ja Acs tuovat esiin, että yksinkertaisimmillaan yritysekosysteemi on nippu yksittäisiä toimijoita, joita hallitaan siten että yritystoiminta on mahdollista. Yritysekosysteemin käsitettä on avattu laajemmin sarjan muissa osissa. Moderni kampus voidaan nähdä paikkana, jossa opiskelijoilla on taloudellisia resursseja, tutkimusta sekä teknologiaa, lahjakkaita ihmisiä sekä huomattava määrä opintosuoritusten ulkopuolisia toimintamahdollisuuksia. Kun yrittäjän ajatellaan olevan toimija, joka yhdistelee erilaisia resursseja luodakseen lisäarvoa, voidaan nähdä, että oppilas voi kulkea lukuisia erilaisia polkuja yrittäjyyteen. Edellytykset menestyvälle yritysekosysteemille Chicagon mallilla Miller ja Acs tutkimuskohteena oli Chicagon yliopisto. Se on kehittänyt yritysekosysteemiään, omaa raja-aluettaan, jo vuodesta 1994. Silloin luotiin yrittäjyyden professuuri, jolle saatiin 1,5 miljoonan dollarin lahjoitus. Tämän jälkeen luotiin yrittäjyyskursseja, joita ei koordinoitu sen tarkemmin New Venture Challenge, joka on yrityskilpailu opiskelijoille ARCH Ventures, sijoitusrahasto, joka liittyy yliopiston älylliseen ja tutkimukselliseen omaisuuteen. Sijoitusrahaston luomisen myötä fokus vaihtui nopeasti yrittäjyyden taitojen opettamisesta yritysten rakentamiseen ja kehittämiseen. Seuraava vaihe oli yrittäjyyskeskuksen luominen kampukselle, joka koordinoi kaikkea yrittäjyyteen liittyvää yliopistolla. Keskus on saanut huomattavia taloudellisia lahjoituksia toimintansa tukemiseen. Keskuksen missio on neliosainen: kehittää kokeellisia ohjelmia tukemaan perinteisempää opetustoimintaa sponsoroida ja tukea huippututkimusta tukea opiskelijoita, opettajia ja henkilökuntaa aloittamaan ja kasvattamaan yrityksiä kehittää sekä paikallista että globaalia yritysekosysteemiä. Koulu tarjoaa useita kymmeniä erilaisia kursseja, jotka liittyvät yrittäjyyteen ja useilla näistä kursseista opiskelijat yhytetään start up-yrityksiin, tutkijoihin sekä yritysten ja sosiaalisten organisaatioiden johtajiin. Laaja kurssitarjonta on koettu olennaiseksi, jotta luodaan mahdollisimman paljon yrittäjyysmahdollisuuksia opiskelijoille. He tukevat vaihtomahdollisuuksia, tukea kampuksen ulkopuolisiin ideakilpailuihin, tiloja opiskelijoiden pitämille tilaisuuksille, yhteistyön innovaatio hubeihin sekä yhteydet useisiin sijoitusrahastoihin. Kirjoittajat tuovat esiin myös, kuinka yliopisto on kasvattanut vahvoja ja kehittyviä suhteita kampuksen ulkopuolella toimiviin yhteisöihin. Yritysekosysteemin kehittyminen vaatii pitkäjänteistä sitoutumista Miller ja Acs kertovat, että yliopisto on rakentanut yrittäjyyden koulutusta ja yritysekosysteemiä jo 90-luvulta alkaen. He ovat rakentaneet alustoja, verkostoja ja muita resursseja, jotka ovat mahdollistaneet nopeasti kasvavien yritysten syntymisen kampukselta. Vaikka tulokset eivät ole suoraan siirrettävissä, niistä voidaan nähdä moniulotteisen hallinnon, avoimuuden ja toiminnan jakautumisen laajasti ympäri yliopiston olleen tekijöitä opiskelija perustajien vetämän yritysekosysteemin kasvuun. On myös syytä ottaa huomioon kaikki ne tekemiset ja ohjelmat, jotka ovat päättyneet ja epäonnistuneet. Kohteena ollutta Chicagon yliopistoa on myös onnistanut siinä, että sen käyneet ovat olleet halukkaita tukemaan yritysekosysteemin syntyä lahjoittamalla sekä aikaansa, rahaansa tai osaamistaan sen kasvattamiseen. Heillä on toimiva prosessi, vahva tuki, toimivat siteet kampuksen ulkopuolelle ja selkeä fokus opiskelijoihin. Esimerkki on kiinnostava kohde myös siksi, että heillä ei ole insinöörikoulutusta, vaan he ovat rakentaneet toimivan ekosysteemin ilman suoraa teknistä osaamista. He ovat sen sijaan keskittyneet tarjoamaan kokeellista opetusta ja laajat suhteet kampuksen ulkopuolella olevaan maailmaan, huolimatta heidän pääainevalinnastaan tai suuntautumisestaan. Tällä pohjalta huipulle tavalla on onnistuttu luomaan suurta menestystä. Suuri joukko opiskelijoita, joista osa tulee liiketalouden puolelta, kasvavat resurssit ja kurssitarjonta innovaatioissa ja yrittäjyydessä sekä vapaus etsiä ja löytää näitä resursseja ovat auttaneet Chicagon yliopistoa luomaan maailmanluokan yritysekosysteemin. Voisiko start-up -hub edistää Vantaan kilpailukykyä? Meidän hankkeemme, My Business Hub-kaupunginosan kilpailukyvyn kehittäjänä , voidaan nähdä lähtölaukauksena kahteen suuntaan: se tarjoaa selkeän tien Vantaan kaupungin start-up hubin ja ekosysteemin aloittamiseen. Käytännössä kaupungin kannattaisi valita joku sen alueella toimivista korkeakouluyksiköistä ja aloittaa rakennustyö yhdessä. Korkeakoulun tehtäviin kuuluu hautomo - eli inkubaatiopolun rakentaminen omien vahvuuksien varaan. Kiihdyttämö, mikäli sellainen halutaan kehittää, voi olla myös toisessa ympäristössä, mutta ottaen huomioon aikaisemmat kokemukset Vantaalla, irti korkeakoulusta oleva start up-toiminta on todella haastava saada pyörimään. Toinen, hankkeen varsinainen tavoite, on yrittäjien yhteisön rakentaminen, ja siihen hanke tulee tarjoamaan toimivan alustan sekä toimintamallin. Tämän käytännönläheisen tavoitteen voi rikastaa ajattelemalla myös laajemmin, hakien vertauskuvia historiasta. Kirjoittaja Timo Nykopp on toiminut My Business Hub -hankkeen projektipäällikkönä. Nyt hän toimii Food System Cityn projektipäällikkönä, rakentaen yhteisöä kestävän ruoantuotannon maailmaan. Aikaisemmin hän on toiminut yrittäjänä, liiketoiminnan kehittämisen parissa ja palveluyritysten esimiestehtävissä. Koulutukseltaan hän on Restonomi (AMK) ja kauppatieteiden maisteri. Hän innostuu uusista asioista, innovaatioista ja haasteista. Vapaa-aika kuluu puolimaratoniin treenatessa ja kirjoittaessa. Lähde Miller D., Acs Z. 2017. The campus as an entrepreneurial ecosystem: The University of Chicago. Small Business Economics volume 49, pages 75–95. (Springer.com)
Hankeviestinnän osaamisen kehittymisestä hyötyvät kaikki
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI) kasvaa, kansainvälistyy ja vaikuttaa työelämässä. Viestinnän rooli toiminnan näkyvyyden ja vaikuttavuuden edistäjänä on merkittävä. Hankkeiden rahoittajatkin edellyttävät, että toiminnasta ja tuloksista viestitään. Viestinnän asiantuntijuus vaatii ammattitaitoa, kokemusta ja korkeakoulutusta. Työssäni viestinnän asiantuntijana neuvon TKI-hankkeita toteuttavia, eri alojen ammattilaisia. Kun haluan haastaa heitä kehittämään omaa viestintäosaamistaan, mistä lähteä liikkeelle? Tunnista osaamisen tarve tänään ja tulevaisuudessa Oman osaamisen kehittäminen on asiantuntijalle tärkeä työelämätaito. Se lähtee yksilön omien kehittämistarpeiden tunnistamisesta ja motivaatiosta. Kehittyä voi ajan myötä kokemusta kerryttämällä. Kehittyä voi myös tavoitteellisesti, uutta osaamista hankkimalla. Metropolia Ammattikorkeakoulu toteuttaa vuosittain noin sataa hanketta. Jokaisella niistä on projektipäällikkö. Lisäksi niiden parissa työskentelee eri alojen ammattilaisia. Jokainen hanke on ainutkertainen projekti, jossa on tarkoitus saavuttaa ennalta asetetut tavoitteet, tiukasti määritellyissä aika- ja budjettiraameissa. Hanketyön viestintävastuiden järjestäminen koskettaa suurta joukkoa. Yksin tai itselle vieraasta asiasta vastuussa oleminen voi olla kuormittavaa. Paineiden puristuksessa väkisin väännetty viestintä ei ole välttämättä kovin strategista, oikein kohdennettua tai hauskaa. Tosiasia kuitenkin on, ettei kaikkiin hankkeisiin saada kiinnitetyksi viestinnän ammattilaista. Pienimmissä hankkeissa viestinnästä usein vastaa projektipäällikkö yksin. Keskisuurissa hankkeissa viestintävastuuseen voidaan nimittää asiantuntija, joka ei ole viestinnän ammattilainen, ja joka tekee hankkeessa muutakin työtä. Se voi olla toimiva ratkaisu hankkeen tarpeisiin, jos tekijä on motivoitunut tehtävistään. Suuremman budjetin hankkeelle on yleensä mahdollista rekrytoida viestinnän asiantuntija. Hankkeissa työskentelevien viestinnän ammattilaistenkin on päivitettävä osaamistaan. Syventyminen hankkeen aihepiirin tekee viestintätyöstä entistä tehokkaampaa, kun alan sanasto, yleisöt ja viestintäkanavat tulevat tutuiksi. Kääntäen voisi myös ajatella, että eri alan ammattilaisesta voi halutessaan kehittyä ammattiviestijäksi. Toki se vaatii motivaatiota, kokemusta ja lisäkoulutusta. Opetushallitus on ennakoinut media- ja viestintäalan osaamistarpeita Osaamisen ennakointifoorumin toimikaudella 2017- 2020 (PDF). Raportissa luetellaan runsaasti viestinnän tulevaisuuden tarpeita, joissa korostuvat laaja-alainen osaaminen ja teknologinen kehitys. Kehitä kokonaisuuksia ja kokeile käytännössä Asiantuntijaroolissa minulla ei ole muodollista vaikutusvaltaa muihin työntekijöihin. Kun haluan kehittää jotain toimintaa, on neuvoteltava eri rooleissa toimivien tahojen kanssa. Jos tavoitteenani on tarjota hankkeita toteuttaville työkaluja ja tietoa, yksittäiset koulutustilaisuudet voivat olla hyvä ratkaisu. Jos tarkastellaan hanketoimintaan kytkeytyvää viestintää kokonaisuutena, tarvitaan moniulotteisempaa ajattelua. Viestinnän toteuttamiseen ei ole yhtä sapluunaa, joka sopii kaikille hankkeille. Niiden suunnittelussa ja hakemusten kirjoittamisessa on mukana useita eri alojen ammattilaisia. Tarkoituksenmukaisten resurssien takaamiseksi on osattava ennakoida erilaiset tarpeet jo hankehakemusta valmisteltaessa. Jos viestintä on hanketta valmisteleville etäinen asia, sen huomioiminen rahoitushakemuksessa jää helposti vähälle. Kokonaisuudelle on hyödyksi, jos mukaan saadaan viestinnän asiantuntijan näkemys. Tämän järjestäminen voikin olla koko hankeorganisaation toimintaa koskeva kehittämistarve. Päätöksenteon tueksi on selvitettävä todelliset kehittämistarpeet. Nykytilannetta voi arvioida esimerkiksi järjestämällä hankehenkilöstölle kyselyn, jonka tuloksista saadaan tukea johtopäätösten ja ratkaisujen tekemiseen. Päättävissä rooleissa toimivien on helpompi ottaa kantaa ja tukea konkreettisia toimintaehdotuksia. Uusien ratkaisujen kokeileminen käytännössä auttaa arvioimaan niiden toimivuutta ja vaikutuksia. Palautteen ja arvioinnin perusteella toimintaa voidaan kehittää edelleen. Ratkaisuna vertaisoppimisverkosto hankeviestinnän tekijöille Työarjessa kollegan kanssa yhdessä ongelmia ratkoessa ei aina tule ajateltua, että kyseessä on vertaisoppimistilanne. Yksin haasteiden kanssa painiessa ei välttämättä tule ajateltua, että samaa asiaa pähkitään parhaillaan jossain toisaalla. Miten paljon säästyisi aikaa, jos kokoonnuttaisiin pohtimaan yhdessä? Olisiko mahdollista järjestää tilaisuuksia, jossa tuoreet ja kokeneet hankeviestijät ja eri alojen projektipäälliköt jakaisivat omia vinkkejä ja kokemuksia? Olisiko tällaisessa verkostossa mahdollista edistää sekä oman hankkeensa että samanteemaisten hankkeiden yhteistä viestintää? Voisiko toiminnasta hyötyä niin osallistuja kuin koko talo? Verkoston toiminnasta muodostuu osallistujiensa näköistä. Onnistunut verkostotoiminta perustuu jokaisen osallistujan tasavertaiseen kohtaamiseen ja kuulluksi tulemisen tunteeseen. Kun tavoite on luoda toimintaa ja tilaa, jossa saa jakaa ajatuksiaan psykologisesti turvallisessa ilmapiirissä, tarvitaan pelisäännöt. Ne on hyvä luoda yhdessä. Yhteisön inspiraation sytyttämiseen ja vaalimiseen tarvitaan muutamaa onnistunutta kokemusta, jaettua oivallusta sekä jäsenten keskinäistä, vahvaa luottamusta. Metropoliassa käynnistyy syyslukukaudella 2022 HAVAINTO-verkosto, jossa kehitetään koko organisaation hankeviestinnän osaamista tukemalla yksilöiden osaamisen kasvua. Käytännössä tarkoitus on tuoda eri alojen ja viestinnän ammattilaiset osallisiksi hankeviestinnän toteuttajien yhteisöön. Toiminnan tavoitteena on tarjota osallistujille aika ja paikka jakaa kokemuksia, vinkkejä ja esittää niitä tyhmiäkin kysymyksiä. Vain kokeilemalla selviää, mitä hyötyä siitä on hankeviestinnän osaamisen kehittymiselle, hankkeiden näkyvyydelle ja TKI-toiminnan vaikuttavuudelle. Näitä seikkoja kuulostellaan toiminnan edetessä.
Taiteilija yhteisöllisyyden rakentajana
Monilla työpaikoilla palataan lähityöskentelyyn pitkän etätyöajan jälkeen. Nekin, jotka ovat olleet myös työpaikoilla, ovat eläneet poikkeuksellisen vaiheen. Työpaikkojen ihmissuhteet ja yhteisöt ovat herkässä tilanteessa, kun uusi normaali alkaa ja yhteistyöhön luodaan uusia muotoja. Miten taide voi tukea elpymistä? Taiteen soveltaville mahdollisuuksille on paljon löytämätöntä tilaa. Taide voi tarjota yllätyksellisisä reittejä uusiin oivalluksiin ja toimintojen elävyyden rikastamiseen. Ihminen tarvitsee ihmistä Mikä taide voisi kutsua sinua uuteen ajatteluun ja yhteisölliseen kokemiseen? Missä yhteisössä sinä elät ja miten se etsii tietään erillään olon jälkeen? Ihminen tarvitsee ihmistä. Linjoilla olo kapeuttaa vuorovaikutusta ja saattaa ohjata pelkkään suorittamiseen. Kaikki työyhteisöt tarvitsevat enemmän. Ne tarvitsevat ihmisiä, jotka löytävät yhteyden toistensa kanssa ja spurttaavat johonkin uuteen, liittyvät elämän jatkuvaan uudistumiseen. Suomi on juuri tehnyt historiaa voittamalla olympiakultaa jääkiekossa. Tämä huikea teko mahdollistui joukkueen ja sen huikean valmentajan sanoin juuri yhteishengellä. Me teimme sen, ei kukaan yksin, vaan me kaikki yhdessä. Jalosen valmennuksen periaatteet voivat olla jokaisen yhteisön rakentamisen kulmakiviä. ”Meidän pitäisi ihan kaikkien sisäistää se, että yhdessä tekemällä saadaan enemmän aikaan. Se kaikki mitä annat muille, tulee sulle jossakin kohtaa takaisin.” - valmentaja Jukka Jalonen. Jalosen teesit arkisesta johtamisesta tarkentavat sitä, millä tyylillä yhteistyötä kannattaa tehdä. Ota omaksesi, sillä nämä ajatukset vievät mitä tahansa yhteisöä eteenpäin: Jokaisesta haetaan aina vahvuuksia (ei heikkouksia) Onnistumiset nostetaan esille (ei virheitä) Itsetuntoa kehitetään edellisten kautta (jokainen luottaa itseensä) Näin jokainen haluaa auttaa muita ja tekee parhaansa ihan jokaisena hetkenä, väittää Jalonen. Uusi idea sytyttää Mitä, jos näkisit kaikkien opettelevan yhdessä jotain uutta ja sinulla olisi hetki aikaa katsella tuttuja tyyppejä jollain arjesta poikkeavalla tavalla? Voisi olettaa, että yhteinen tekeminen juuri siinä asiassa, mikä koetaan yhteisesti tärkeäksi ja yrityksen yhteistä toimintaa edistäväksi, luo myös intoa, hyvää mieltä ja lähentää ihmisiä uudella tavalla yhteen. Mitä tuumaisit, jos yhteisöönne tulisi ammattikuvaaja, joka ottaisi muotokuvat kaikista yhteisönne jäsenistä ja opettaisi kuvaamaan asiakkaita ennen ja jälkeen tarjotun kampaus- tai tatuointipalvelun? Mitä tuumaisit, jos olisit kiinteistönvälittäjä ja työkavereidesi kanssa opettelisitte tekemään TikTok-videoita sosiaalisen median markkinointia edistämään? Voisitko kuvitella, että pienen kaupan porukka opettelee lasinpuhallusta Suomenlinnan lasihytissä ja tuunaa samalla uusia värejä keskinäiseen vuorovaikutukseen ja toipuu vaarallisen ajan vaarallisesta työstä. Kaupassahan oltiin toiminnassa pandemian kaikkina aikoina, silloinkin kun ei vielä tiedetty, miten tauti tarttuu ja kuka siihen kuolee. Lienee tarpeellista huokaista yhdessä, me selvisimme. Runsas pöytä hyvinvoinnille Kevään myötä kehossa alkaa hetkittäin tuntua jokin uusi elävyys, jokin uusi energia. Huomaan kaipaavani jotain uutta ja vilahdan tutun vaatekaupan ovesta sisään ja ostan jotakin vihreää. Se on ihana villapaita, jonka väri ei muistuta koronasta, vaan jostakin kauniista, pehmeästä ja vasta tulossa olevasta. Työpaikallani on aloitettu uusi hanke, jonka nimi Eloisa sopii tuohon kevään herättämään ja mieleen virinneeseen elämän tunteeseen. Sitä energiaa tämä liikkeelle lähtenyt hanke haluaa tarjoilla pienille ja keskisuurille yrityksille koronan jälkeiseen yhteisöllisyyden elvytykseen. Eloisa tulee yrittäjien rinnalle yhteisöllisyyttä tukemaan ja sen erityisenä avauksena on taiteen tuominen osaksi yhteisöille tarjottavaa valmennusta. Eloisan tarjoukseen tarttuneet yrittäjät saavat kolme kertaa kolmen tunnin valmennuksen, jonka yhtenä toimijana on heidän itsensä valitsema taiteenlaji ja siihen rekrytoitu taiteilija. Yhteisövalmentajan rinnalle rekrytoidaan taiteilija, joka vastaa räätälöidysti yrityksen tarpeisiin ja toiveisiin. Yhteisövalmentajan tehtävänä on luoda valitun taiteilijan kanssa yhteistyössä kokonaisuus, joka vahvistaa yrityksen yhteisöllisyyttä jollakin uudella ja yritystä hyödyttävällä tavalla. Eloisan tarjoukset eivät jää tähän, vaan tarjolla on myös hyvinvoinnin mittausta, hyvinvointipäivä ja kolme isoa tapahtumakokonaisuutta, jonne kokoonnutaan kokemaan ja tutkimaan luovan työskentelyn hyvinvointivaikutuksia ja jossa rakennetaan taiteilijoiden ja yritysten välistä yhteistyötä. Tapahtumissa kootaan yhteen yrityksille räätälöityjen valmennusten esiin nostamia kysymyksiä ja selviytymisstrategioita. Yhdessä päivitämme sitä, miltä yhteisöllisyys näyttää ja mitä sen vahvistaminen vaatii näiden outojen aikojen jälkeen ja uusien jo saavuttua. Kaikkea tätä lähestymme luovien työtapojen kautta ja elämme tässä ajassa uusin tavoin. Mukana on kahden ammattikorkeakoulun, Laurean ja Metropolian lehtoreiden, rekrytoitavien taiteilijoiden, valmentajien, palvelumuotoilijan, hyvinvoinnin asiantuntijan ja arvioinnin tekijän lisäksi joukko opiskelijoita, jotka luovat erityisesti hyvinvointiin liittyvää antia kokonaisuuteen. Meitä on siis harvinaisen moninainen joukko, yhteisö yrittäjien rinnalla yhteisöllisyyttä rakentamassa. Piinaavaan epävarmuuden jälkeen ja uusien uhkien varjossa on merkittävää tarjota runsasta pöytää ja luoda parempaa mieltä. Koko prosessin aikana kehitämme myös toimintatapoja, jotka voivat tulla yritysten toimintaan sinne jäädäkseen. Ennen kaikkea tavoittelemme merkityksellisen yhteyden rakentumista työntekijöiden välille ja heidän keskinäiseen vuorovaikutukseensa, sitä kautta vahvistamme myös koko työhön koettua merkityksellisyyttä. Tämän me-hengen rakentumiseen myös taide valmennuksen voimana on uusi mahdollisuus. Luovat työtavat tuovat hyvinvointia ja niitä Eloisa tarjoaa. Voimme pelata yhteiseen maaliin, rakentaa me henkeä ja tukea jokaisen yrityksenne työntekijän vahvuuksia yhteisen hyvän mahdollistamiseksi. Kirjoittaja Päivi Rahmel on soveltavan taiteen ammattilainen ja Metropolian pitkäaikainen lehtori, jonka erityisosaamista on erilaisten ryhmien yhteisöllisyyden rakentaminen ja vuorovaikutuksellisten, luovien prosessien luotsaaminen. Lähteet Jalosen lainaukset on poimittu nettikeskusteluista jääkiekon olympiavoiton jälkeen. -- Tutustu ja tule mukaan Eloisa-hankkeeseen.
Tikissä on Metropolian tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) blogi. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita TKI-toiminnan asiantuntijoita. Jos haluat kirjoittaa blogiin, ota yhteyttä toimituskuntaan.
Milla Åman Kyyrö, päätoimittaja
Viestinnän asiantuntija, TKI-hankkeet ja kehittäminen
p. 050 342 0341
milla.amankyyro@metropolia.fi
Päivi Keränen
Projektipäällikkö, Muotoilu
p. 040 184 1952
paivi.keranen@metropolia.fi
Jussi Linkola
Projektisuunnittelija, Hankeviestintä- ja julkaisupalvelut
p. 040 184 2448
jussi.linkola@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Tikissä-blogin sisällöt ennen julkaisua.
3AMK ammattikorkeakoulu asiantuntija Dallaten FUTU hanke hankeviestintä hankkeet hyvinvointi innovaatio innovaatio-opinnot innovaatiot Innovation johtaminen Katse tulevaisuuteen kehittäminen keksintö kestävä kehitys koulutus metropolia minno nuoret Oona-hanke opiskelijat oppiminen osaaminen osaamisen kehittäminen resilienssi service design sosiaali- ja terveysala tekoäly tki TKI-toiminta tulevaisuus tuottavuus tutkimus työelämä työhyvinvointi työllistyminen viestintä vuorovaikutus yhteiskehittäminen yrittäjyys yritystoiminta yritysyhteistyö
Ideoimme, rikastamme ja kehitämme käytäntöön uusia ratkaisuja yhteistyössä yritysten, julkisen sektorin, järjestöjen ja asukkaiden kanssa.