Tikissä

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sydämessä

Avainsana: syrjäytyminen

Syrjäytynyt tai syrjäytymisuhan alainen nuori?
30.4.2020
Aino Keloharju

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos painottaa, että syrjäytymisessä on kyse huono-osaisuuden prosessista, jossa kuormittavat tekijät elämässä ketjuuntuvat ja kasaantuvat päällekkäin. Usein syrjäytymiseen liittyy sosiaalisia, terveydellisiä, kulttuurisia ja taloudellisia näkökulmia (THL: 2019), jotka vaikuttavat toinen toisiinsa. Näin ollen jokaisen syrjäytyneen tai syrjäytymisuhan alaisen nuoren kuormittavat tekijät rakentuvat yksilöllisesti ja koetaan henkilökohtaisella tasolla, joka vaikeuttaa asian käsitteellistämistä entisestään. Koska käsitteellistäminen tuntuu hankalalta, voi se juuri siitä syystä ollakin erityisen hedelmällinen pohdinnan ja tutkimuksen kohde. Teemaa kannattaa ainakin yrittää pallotella, eikö? Käsitteellistämisen risut ja ruusut Mitä käsitteellistämiseen ja rajanvetoon tulee, onko meidän edes oleellista vetää rajaa syrjäytyneen tai syrjäytymisuhan alaisen nuorten välille? Mitkä ovat risut ja ruusut siinä, että nuoria luokitellaan omiin lokeroihinsa? Pureudutaan tähän vähän syvemmin. Käsitteet ja niiden rajanveto ovat arkaluontoisia asioita. Käsitteet koetaan henkilökohtaisesti, mutta samalla ne sisältävät voimakkaan yhteiskunnallisen perspektiivin. Päättäjille se tarkoittaa paineita tehdä mitä parhaimpia päätöksentekoja hyvinvointiin liittyen, tukien samalla Suomen kansainvälistä kilpailukykyä ja markkina-arvoa. Veronmaksajat haluavat ottaa myös puheenvuoron tästä ajankohtaisesta teemasta, kun he näkevät, kuinka iso kakkupalanen palkkakuitista menee veroihin. Perehdytään muutamiin käsitteellistämisen ja rajanvedon “risuun” ensin. "Risut” Tarkempi määritelmä ja rajanveto syrjäytyneen ja syrjäytymisuhan alaisen välillä voi syventää nuoren luokittamista käsitteen alaisuuteen. Samalla luokitteleva kulttuuri leimaa nuoria entisestään. Koska kuilu veronmaksajan ja yhteiskunnan kannateltavan roolin välillä nostattaa tunteita, voi luokittelu vaikuttaa siihen, miten yksilö myös kohdataan arkipäiväisessä elämässään. Viitaten vielä THL:n mainintaan, että syrjäytyneen elämäntilanteeseen voi liittyä sosiaalisia terveydellisiä kulttuurisia ja taloudellisia näkökulmia on mahdollista, että nuoren minäpystyvyyden tunne on alhainen. Minäpystyvyydellä (self-efficasy) tarkoitetaan ihmisen uskomuksia kyvyistään, sekä tunnetta, kuinka paljon he kokevat pystyvänsä vaikuttamaan elämänsä kulkuun (Bandura 1994: 2). Minäpystyvyyden kokemuksen perusteella ihminen tekee valintoja ja reagoi esteisiin ja epäonnistumisiin, joko lisäämällä ponnistelujen määrää tai luovuttamalla (Bandura 1992: 61). Jos terveydentila koetaan huonoksi, voi sillä olla vaikutusta esimerkiksi pystyvyyteen suoriutua koulu- tai työtehtävistä. Tämä voi puolestaan muokata käsitystämme omasta hyvyydestämme ja pystyvyydestä tässä super-suorittajan yhteiskunnassa. Minäpystyvyyden teoriaa mukaillen syrjäytymisen kontekstissa, voivat ponnistelut myöskin jäädä alhaisiksi, mikäli nuori kohtaa luonnollisia epäonnistumisia elämässään, jos minäpystyvyyden tunne on alhainen. Lisäksi luokittelusta syrjäytyneeksi tai sen uhan alaiseksi, voi tulla tekosyy, johon vedota epäonnistuessaan. Se voi madaltaa elämässä ponnistelujen määrää entisestään. Syrjäytyneisyys tai sen uhanalaisuus ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin kokonaisvaltainen olotila. Nuori voi olla erittäin aktiivinen oman elämän mieluisilla osa-alueillaan, mutta olla yhteiskunnan luokitusten mukaan kuitenkin syrjäytynyt nuori. Voisin uskaltaa kuitenkin väittää, ettei tieteellistä todistusta yhteiskunnan luokittamisesta syrjäytyneeksi tai sen uhan alaiseksi, edesauta nuorta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi arvionsa syrjäytyneiden ja syrjäytymisriskissä olevista vuonna 2019. Painotan sanaa arvio, sillä luku Suomessa arvioitiin olevan 14 000:n ja 100 000:n väliltä. THL: n mukaan suuri haitari arviossa johtuu muun muassa käsitteellistämisen hankaluudesta. (THL: 2019.) Määrä on joka tapauksessa valtava. “Ruusut” Nuorten tukemista edistämisessä työssä käsitteellistämisestä olisi apua sen puolesta, että se voisi auttaa nuorten löytämisestä palveluiden piiriin. Siitä voisi olla paljonkin apua heidän oman elämän mielekkyyden ja hyvinvoinnin kannalta. Tämä onkin se syy, miksi Metropolian Peili-hankkeessa käsitteiden rajapintoja pohditaan: kuinka ja mistä tavoittaa nuoria? Miten osallistaa heitä kehittämisasiantuntijoiksi osaksi hanketta? Kolikon kääntöpuolena syrjäytymisen käsite hukuttaa yksilön kokemuksen omasta elämän tilasta. Se saa unohtamaan, minkälaisia vahvuuksia nuorilla on, ja minkälaista potentiaalia heillä voi olla. Oleellista taitaakin olla nuoren kohtaaminen kokonaisvaltaisena yksilönä, ihmisenä, kanssakulkijana ja vertaistukena koronaviruksen riepottelemassa maailmassa vuonna 2020. Metropolian Peili-hanke Käsitteellistämistä syrjäytyneen ja syrjäytymisuhan alaisen välillä pohditaan erityisesti Metropolian Peili-hankkeessa. Hanke on suunnattu 16-29 vuotiaille nuorille miehille, jonka tarkoituksena on tukea nuorten miesten elämänhallintaa. Hankkeessa pyritään löytämään nuorten omia vahvuuksia ja uusia elämänpolkuja tekoälyn avulla. Hankkeen kohderyhmänä on syrjäytymisuhan alaiset nuoret miehet, joista onkin koottu hankkeen kehitysasiantuntijoiden pilottiryhmiä (Metropolia hankkeet: 2019). Kirjoittaja Juuri valmistumassa oleva sosionomi Aino Keloharju työskenteli sosiaalialan assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aikaisempaa työkokemusta Keloharjulla on lastensuojelun työkentältä sosiaaliohjaajana. Erityisesti Keloharju on kiinnostunut kehittämistyöstä ja yhteiskuntatieteistä. Lähteet Bandura, Albert 1994. Self-efficacy. In Encyclopedia of Human Behaviour (Vol. 4. 71-81). New York: Academic Press. Bandura, Albert 1992. Sosiaalis-kognitiivinen teoria. Teoksessa Ross Vasta (toim.) Kuusi teoriaa lapsen kehityksestä. Lontoo: Jessica Kingsley Publishers London. Metropolia Ammattikorkeakoulu: hankkeet 2019. Peili - Löydä vahvuutesi tekoälyllä, aukeaa hankkeen sivulle. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2019: Nuorten syrjäytyminen, aukeaa THL.fi-verkkosivulle.

Lue lisää

Toiminnallisia vai syrjäytyneitä nuoria?
9.4.2020
Aino Keloharju

Syrjäytyneiden ja syrjäytymisriskissä olevien nuorten määrästä on keskusteltu vuosia, arvioiden vaihdellessa 14 000:n ja 100 000:n välillä. Suuri vaihtelu arvioissa johtuu siitä, että syrjäytymisellä ei ole vakiintunutta määritelmää. Näin kirjoitetaan Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen sivulla Nuorten syrjäytyminen (2019.) Ensimmäiseksi herää huoli ja suru. Mikä on valmiustila korjata asiaa, kun syrjäytymisen ja syrjäytymisriskissä olevien käsitteellistäminen tuntuu niin hankalalta, että arvio lukujen välillä heittää peräti 86 000:lla nuorella Suomessa? Voisiko nuorten osallistumisen tasoa vertailemalla päästä paremmin jyvälle tilanteesta? Tulevaisuusohjaus Mikäli omat vahvuudet ja mahdollisuudet elämässä ovat nuorella selvät, tulevaisuus voi jo itsessään olla innostava reflektoinnin ja keskustelun aihe. Toisaalta niille nuorille, joilla ei ole selkeitä mielenkiinnon kohteita tai tavoitteita elämälle pohdittuna, voi tulevaisuus puolestaan näyttäytyä ahdistavana tai pelottavana asiana, jonka pohtimista haluaa vältellä. Voidaan myös päätellä, että mikäli tulevaisuus koetaan ahdistava tai pelottavana asiana, voivat nämä negatiiviset tuntemukset ohjata nuoria heidän päätöksenteossa ilman tarvittavaa tukea ja ohjausta. Näin tavoitteita omassa elämässä ei välttämättä uskalla asettaa tarpeeksi korkeiksi, eikä voitonriemua ja voimaantumista haasteiden ylittämisestä pääse kokemaan.  Tulevaisuusohjausta voisi lähestyä tulevaisuuden muovaamisen käsitteellä, joka tarkoittaa sitä, että menneisyyden ja nykyhetken kokemuksista rakennetaan vertauskuvallisesti yhdistävä silta tulevaisuuden eri odotuksiin ja haaveisiin (Mikkonen 2000: 61-62). Esimerkiksi jos laitoshoidossa asuvan nuoren menneisyys ja nykyisyys koetaan haastavaksi ajanjaksoksi, ei tulevaisuuteen ole helppo asennoitua asiana, joka olisi voimaannuttava asia tai täynnä haaveita. Sitä ei myöskään osata ajatella ajankohtaisena teemana, kun tapahtumia menneisyydestä tai nykyhetkestä prosessoidaan edelleen. (Toivonen & Kauppi 1999: 107-108.) Hanketyön keinot syrjäytymisen ehkäisemiseksi Metropolia Ammattikorkeakoulun Peili-hankkeen tarkoituksena on tukea nuorten, 19-26 -vuotiaiden miesten elämänhallintaa. Hankkeessa pyritään löytämään nuorten omia vahvuuksia ja uusia elämänpolkuja tekoälyn avulla. Hankkeen kohderyhmänä on syrjäytymisuhan alaiset nuoret miehet, joista on koottu hankkeen kehitysasiantuntijoiden pilottiryhmiä (Metropolia hankkeet: 2019). Pilotissa nuoret ovat itse pohtineet, että syrjäytymisuhan alainen nuori voi tarvita tavallista enemmän tukea arjessa pärjäämiseen. Tukea voi löytyä nuoren omasta lähipiiristä. Lähtökohtaisesti ei voida olettaa, että nuorella on hyvää tukiverkostoa, joka osaisi tukea nuorta löytämään tämän omat vahvuutensa tai uutta suuntaa elämälle nuoren sitä tarvitessa. Voidaan todeta, että syrjäytymisuhan alaisen nuoren toimintakyky ei välttämättä riitä suoriutumaan kaikista elämän haasteista yksin. Toimintakyky voi kuitenkin olla niinkin hyvä, että suoriutuu esimerkiksi korkeakouluopinnoista, mutta elämän muilla osa-alueilla nuori voi kokea omia ”jumejaan”. Toisaalta, jos nuori kokee hankaluuksia joillakin elämän osa-alueilla, voi niillä olla seurausta elämän kokonaisvaltaiseen kuormittavuuteen. Sitten tulisi vielä huomioida nuoren oma käsityksensä syrjäytymisestä. THL taisi olla oikeassa käsitteellistämisen hankaluudesta. Tutkimusten mukaan syrjäytyneisyyden taustalta löytyy hyvin usein esimerkiksi lastensuojelutausta (Paananen 2019: 115). Koen lastensuojelunuoret hyväksi vertailuryhmäksi syrjäytymiseen liittyvässä keskustelussa. Aivan kuten Peilin pilottinuorten keskuudessa, lastensuojelunuoret saattavat hyvinkin tarvita taustansa puolesta voimavarakeskeistä ohjausta ja tukea, josta kertoo itsessään jo lastensuojelulain perustelu sijoitukselle: ”Lastensuojelulain mukaan lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle vain, jos hänen terveytensä ja kehityksensä ovat vaarantuneet lapsen oman toiminnan tai kasvuolosuhteiden takia.” (Lastensuojelulaki 2007: §40). Toiminnalliset menetelmät vaativat osallistujilta voimia Metropolian Peili-hankkeen pilottiryhmissä nuorten elämän kipinöitä ja jumeja kartoitetaan erilaisin toiminnallisin menetelmin. Toiminnalliset menetelmät ovat koskeneet esimerkiksi vahvuuksia tai tulevaisuuden ihanneminä -harjoituksia (Kepelihanke: 15-16). Harjoitusten onnistumiseen edellytetään jonkinlaista yksilön toiminnallista kuntoa, hyvää pohjaa, jotta nuori pystyy esimerkiksi antamaan ja ottamaan vastaan vahvuuskortteja muilta ryhmän osallistujilta reflektoimaan niiden avulla omaa elämäänsä unelmoimaan 5-10 vuoden päähän. Olen työssäni tehnyt vahvuus ja tulevaisuuden unelmaminä -harjoituksia lastensuojelunuorille. Vastaanottokyky harjoituksille oli huomattavan erilainen vertailun kohteilla. Osa lastenkotiin sijoitetuista nuorista lopettivat ne kesken, todeten, etteivät harjoitukset olleet heitä varten. Lastensuojelunuoret kiittivät erityisesti luotettavaa ilmapiiriä ja ohjauksen kokonaisuutta harjoituksineen. Hankaluutta koettiin erityisesti vahvuus- ja tulevaisuusohjauksessa, vaikka puolet ryhmästä koki sen erittäin hyödylliseksi. Peili-hankkeen pilotissa nuorilta saadussa suullisessa palautteessa he kehuivat muun muassa ohjauksen kokonaisuutta rentoa ja lämmintä tunnelmaa erityisesti vahvuuskorttityöskentelyä. Kritiikkiä saimme toiminnan hyödyllisyydestä, mikäli tavoitteet tulevaisuudelle olivat jo selvät. Kuitenkin osallistuminen kahdeksan viikon pilottiin suoritettiin alusta loppuun asti hymyissä suin. Mistä siis eroavaisuudet kyseisten harjoitusten kohdalla tulevat? Onko Peili-hankkeesta sovellettuja harjoitteita lastensuojelun työkentälle käytettäessä käynyt niin, että nuorten psyykkinen toimintakyky ei ole ollut tarpeeksi hyvä harjoitteiden intensiteetille, vaikka ne olisivatkin olleet todella hyödyllisiä kohderyhmälle? Jos nykyhetken ajatellaan olevan psyykkisesti niin kuormittava, että nuori ei selviydy tulevaisuusohjauksesta, voimmeko olettaa, että nuori pystyisi navigoimaan tässä työn murroksen (Sitra) maailmassa itselleen uutta unelma-ammattia saati sitten suoriutumaan moitteettomin tuloksin sen tuomista velvollisuuksista? Syrjäytynyt tai syrjäytymisuhan alainen. Siinäpä vasta pohdittavaa. Kaikkien meidän tarina on erilainen joka tapauksessa, kuten meidän kaksi kohderyhmääkin. Tulemme erilaisista lähtökohdista, jotka ovat muokanneet meidän tämän hetkistä käsitystä itsestämme ja kyvyistämme. Tarvitsemme roiman annoksen empatiaa ymmärtämään nuorten yksilöllisiä elämäntarinoita, jotta voimme tukea heitä tarvittavilla tavoilla. Ehkä sitten meillä on mahdollisuus tukea niitä 14 000 - 100 000 syrjäytynyttä tai syrjäytymisriskissä olevaa nuorta Suomessa. Lähteet: Lastensuojelulaki 2007, aukeaa osoitteeseen Finlex.fi Mikkonen, Anu 2000. Nuorten tulevaisuuskuvat ja tulevaisuuskasvatus. Joensuun yliopisto 2000. Paananen, Reija. Sosiaali- lääketieteellinen aikakauslehti: 2019: 56. Nuorten aikuisten syrjäytymiseen liittyvät tekijät ja sosiaali- ja terveyspalveluiden ajoittuminen. Sosiaalilääketieteellinen yhdistys. Piekkari, Jouni n.d. Motiivi - Ryhmätoiminnan harjoitekuvaus, PDF-aineisto aukeaa Kepeli-hankkeen sivuille. Metropolia Ammattikorkeakoulu: hankkeet 2019. Peili - Löydä vahvuutesi tekoälyllä, aukeaa Peili-hankkeen sivuille. Toivonen, Veli-Matti & Kauppi, Timo 1999. Aika muovailuvahana: NPL ja henkilökohtaisen ajan rakenne. Jyväskylä: Ai-ai Oy. Gummerus. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2019: Nuorten syrjäytyminen, aukeaa thl.fi -sivulle. Verkkosivusto. Kirjoittaja Juuri valmistumassa oleva sosionomi Aino Keloharju työskentelee sosiaalialan assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aikaisempaa työkokemusta Keloharjulla on lastensuojelun työkentältä sosiaaliohjaajana. Erityisesti Keloharju on kiinnostunut kehittämistyöstä ja yhteiskuntatieteistä.

Lue lisää

Logged in –dokumentti pakottaa huomaamaan yhteiskunnan syrjään työnnetyt
19.3.2020
Tiina Huhtanen

Syrjäytymisen teema on esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa usein kielteisessä sävyssä. Jo sanana ”syrjäytynyt” on negatiivisesti latautunut. Moni myös ymmärtää termin väärin tai puutteellisesti, joko tietämättömyyttään tai tahallaan. Ylellä nähty, paljon keskustelua herättänyt, Sami Kieksin dokumentti Logged in (Yle Areena -palvelussa) kuvaa viiden syrjässä olevan nuoren elämää. Itse dokumentti pyrkii kuvaamaan kohteitaan rehellisesti. Negatiiviset sävyt löytyvät dokumentin ympärillä käytävästä keskustelusta. Hupparihörhö Sami Kuusela kirjoittaa otsikolla Talven tärkein sarja paljasti suhtautumisemme vähäosaisiin Suomen Kuvalehden blogissa osuvasti siitä, kuinka herkästä ja jopa räjähdysalttiista teemasta puhumme, kun puhumme syrjäytymisestä tai yhteiskunnan reunalla (syrjässä) olemisesta. Kuusela kuvailee, kuinka keskustelupalstalla moukaroidaan henkisesti lyttyyn sarjassa esiintyvät nuoret miehet. Ulkonäkö, ruokavalio, terveys, paino, näkemys elämästä ja maailmasta, raha, alkoholin ja muiden päihteiden käyttö, suhteet, kaikki saavat kovasta kädestä. Kuusela huomaa terävästi, että ymmärryksen ja välittämisen sijaan perinteisen yhteiskuntakäsityksen reunamilla tai jopa ulkopuolella olevien tuomitseminen on - no, yhteiskunnallisesti - hyväksyttävää. Siinä, missä voimme taistella kovaäänisesti (ja oikeutetusti) sukupuolten välisen tasa-arvon, palkkatasa-arvon tai seksuaalisen vapautumisen puolesta, syrjäytyneet näyttävät olevan ryhmä, joka voidaan niputtaa suoraan tiettyyn hyödyttömien ja kustannustehottomien joukkoon. Samalla heidän elämänsä asettuu ikään kuin vapaan ruodinnan ja kritisoinnin alaiseksi. Syrjään työnnetyt yhteiskunnan yhteisenä ongelmana Mary T. Lathrapin runosta vuodelta 1895 (aukeaa sivustolle jamesmilson.com) tunnetuksi tulleen sanonnan mukaan ”ennen kuin tuomitset ketään, kävele kilometri hänen kengissään”. Syrjäytyminen ei ole yksi yhteen sama kuin yhden epäonnisen valinnan tulos tai epäonnisten valintojen sarja; se ei ole sairastumisesta johtuva ajautuminen, ei eksistentiaalinen kriisi, ei sosiaalisten tilanteiden pelko tai sosiaalisten suhteiden puute. Se ei ole yhtä kuin mielenterveysongelma, alkoholi-, huume- tai muu terveysongelma, luonteenpiirre tai tahdonlujuuden puute. Se voi olla kaikkia näistä, vain osa näistä, tai ei mitään näistä. Syrjäytymisessä on kyse muustakin kuin siitä, että ”pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni”. Joskus niskaote on henkilöllä itsellään kovempi kuin ympäröivän yhteiskunnan asenne, eikä niskalenkki silti auta edes pääsemään ulos kotiovesta. Jos siis sattuu olemaan niin onnekas, että on koti, jossa pysytellä. Tehotuotantoajattelusta huolimatta joskus asiat ihan oikeasti ”vain tapahtuvat”. Erään teorian mukaan syrjäytyminen alkaa jo kohdussa (1). Joskus elämän kortit eivät vain mene tasan. Syyllisten etsiminen ja syyllistäminen ei auta ketään. Ratkaisujen etsiminen auttaa. Logged in näyttää koruttoman rehellisesti meille siivun todellisten ihmisten todellisesta elämästä. Ja vaikka heistä käytetäänkin yleisessä keskustelussa termiä syrjäytynyt, he eivät ole vain omasta tahdostaan syrjään joutuneita, ”aktiivisesti” syrjäytyneitä, vaan toimivan yhteiskunnan reunalla roikkuminen, tai sen syrjälle työntyminen, on aina monen tekijän summa. Jos yleinen keskustelu sallii näiden ihmisten elämän repostelemisen ja henkilöön käyvän hyökkäyksen heitä ja heidän elämäänsa vastaan, keskustelu heidän olemassaolonsa oikeutukselle avautuu samalla. Ja silloin ollaan vaarallisilla vesillä. Ihmisiä ei voi arvottaa heidän välinearvonsa mukaan. Pahimmassa tapauksessa syrjäytymisen kokemus voi aiheuttaa yhteiskunnalle vaarallista liikehdintää. Jatkuva osattomuuden, ”vääränlaisuuden” ja syrjään työnnetyn kokemus voi johtaa jopa väkivaltaisiin vastareaktioihin. Filosofi ja yhteiskuntateoreetikko Hannah Arendt kirjoittaa toisen maailmansodan jälkimainingeissa syntyneessä teoksessaan Totalitarismin synty, että ääriajattelijoiden massaliikehdintä lähtee syrjäytymisen kokemuksesta valtavirrasta. Vaarallinen massa ei ole yhden poliittisen puolueen tai ideologian seuraajien joukko, vaan heitä yhdistää nämä rajat ylittävä kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, riittämättömyydestä ja siitä, että oma elämä ei ole omissa käsissä (2). Motivaatio muutokseen nousee harvoin ihmisen ulkopuolelta, mutta sisäiseen motivaatioon tarvitaan kokemus siitä, että on ihmisenä arvokas. Jo pieni lapsi hakee ryhmässä hyväksyntää ja arvostusta. Kiristyksen, väheksynnän ja kritisoinnin sijaan ihmisen kasvua itsenäiseksi toimijaksi, joka osaa ottaa vastuuta omasta elämästään, tuetaan erityisesti kiitoksella ja kannustuksella. Toisin kuin etenkin länsimaisessa yhteiskunnassa on aiemmin ajateltu, pieni lapsi syntyy maailmaan sosiaalisena ja auttamishaluisena olentona (3). Siinä missä lasta kasvattavan aikuisen tehtävä on tukea pienen ihmisen ensiaskelia kohti hyvinvoivaa aikuisuutta, yhteiskunnan tehtävä laajemmin on tukea syrjään lipuvia nuoria takaisin kohti hyvinvointia. Fjodor Dostojevski joutui nuorena Siperiaan vankileirille. Myöhemmin hän kirjoitti kokemuksiinsa pohjaten, että yhteiskunnan sivistys voidaan mitata sillä, miten se kohtelee vankejaan. Mutta ilmaisu on oikeasti laajempi. Yhteiskunnan sivistys mitataan sillä, miten se kohtelee kaikkia niitä jäseniään, jotka tarvitsevat apua elämän missä tahansa tilanteessa. Sivistys mitataan siinä, miten voimme tukea heitä, jotka tukea eniten tarvitsevat. Tämä työ myös maksaa itsensä takaisin, kun yhteiskunnan syrjään työnnetyt saavat elämänsyrjästä jälleen kiinni. Logged in näyttää meille, että keskustelu ja työ syrjään joutumisen ehkäisemiseksi on ensiarvoisen tärkeää. Oikeusministeriön asiantuntija Panu Artemjeff kirjoittaa digitaalisesta yhdenvertaisuudesta seuraavasti: ”Digitaalisten palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa on tärkeää huomioida eri käyttäjäryhmien mahdollisuudet käyttää niitä. Lainsäädäntö (erityisesti saavutettavuus- sekä yhdenvertaisuuslainsäädäntö), teknologiayritysten panos ja eri väestöryhmien osallisuus palveluiden suunnittelussa ovat keskiössä tämän ongelman ratkaisussa. Eriarvoisuuden muotojen tunnistaminen voisi olla osa palvelumuotoilun prosessia” (4). Miten Peili-hanke edistää ratkaisujen löytymistä? Metropolia Ammattikorkeakoulun Peili-hankkeessa kehitetään nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisemiseksi tekoälypohjaista sovellusta. Työpajatyöskentelyissä nuorten kanssa olemme oppineet, että syrjäytyminen tai sen uhan alla oleminen johtuu moninaisista syistä. Niinpä myös syrjäytymisen ehkäisemisen keinot tulee olla moninaiset: ilmiötä ymmärtävät, tieteellisiin tutkimustuloksiin ja taustoihin paneutuvat, inhimillisesti ja eettisesti kestävät ja moniammatillista osaamista hyödyntävät. Peili-hankkeen kehitystiimissä pyritään huomioimaan kaikki nämä osa-alueet. Peilin palvelumuotoilussa sovelluksen eri käyttäjäryhmät on huomioitu siten, että kohderyhmästä kootun tiedon pohjalta on laadittu teoreettinen viitekehys, jossa käyttäjien lähtökohdat ja erilaiset haasteet on jaoteltu kolmeen pääryhmään. Nämä ovat ”en pysty” (ei luottoa omaan jaksamiseen) ”en halua” (negatiivinen identiteetti) ”en tiedä” (omat motiivit hukassa). Nämä ryhmät toimivat yläkäsitteinä ja viitekehyksenä sille, miten sovelluksen sisältöjä kohdennetaan käyttäjille heidän omista ”jumeistaan” lähtien kohti jumien purkamista ja omien kiinnostuksen kohteiden, kipinöiden, syttymistä. Palvelun suunnittelijoina meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että tasavertaisuus ja eriarvoisuuden tunnistaminen ja ehkäiseminen toteutuvat käytännössä. Peili-hankkeessa teemme tätä työtä nuorten omista lähtökohdista käsin, heidän huoliaan kuunnellen ja yhdessä ratkaisuja etsien. Sovelluksen sisällöt rakennetaan siis tarveperustaisesti nuorten omista kysymyksistä ja toiveista käsin. Tekoälypohjainen sovellus vastaa tarpeeseen, jossa palvelut ovat helposti ja yhdenvertaisesti kaikkien saatavilla, yhdessä paikassa. Parhaimmassa tapauksessa tällainen matalan kynnyksen kaikille avoin palvelu vähentää sosiaalisen osattomuuden kokemusta. Silloin myös yhteiskunta on askeleen lähempänä tilannetta, jossa ei enää tarvitsisi puhua syrjäytyneistä, vaan siitä, miten taataan kaikille kaikissa elämäntilanteissa yhdenvertaiset mahdollisuudet.  Lähteet Kajantie, Eero – Hovi, Petteri – Eriksson, Johan – Laivuori, Hannele – Andersson, Sture – Räikkönen, Katri 2013. Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa? Teoksessa Reivinen, Jukka – Vähäkylä, Leena. Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus. 23–36. Arendt, Hannah 2018 (1951). Totalitarismin synty. Tampere: Vastapaino. Mäkelä, Jukka – Sajaniemi, Nina 2013. Vertaissuhteet muovaavat lapsen aivoja. Teoksessa Reivinen, Jukka – Vähäkylä, Leena. Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus. 37–49. Artemjeff, Panu 2019. Seikkailua digitaalisen yhdenvertaisuuden avaruudessa. Teoksessa Digitalisaatio ja nuorisotyö. Helsinki: Verke & ENTK. 91–95. Kirjoittaja   Tiina Huhtanen on teologian tohtori, joka opiskelee sairaanhoitajaksi ja työskentelee Peili-hankkeessa terveyden edistämisen assistenttina.  

Lue lisää

Tekoäly ehkäisee syrjäytymistä
11.6.2019
Vesa Ollikainen

Syrjäytymisen ehkäisemiseksi etsitään ratkaisuja. Auttaisiko tekoäly? Mitä hyödyllisen tekoälysovelluksen tulisi tehdä ja miten sen pitäisi toimia? Muodostetaanko samankaltaisista käyttäjistä heimoja, vai suositteleeko sovellus tukijärjestöjä? Tekoälysovellusten kehittämistä ei voi erottaa eettisistä pohdinnoista. Esimerkiksi vuorovaikutus tekoälyn kanssa kätkee monta kysymystä. Filosofi Maija-Riitta Ollila kirjoittaa nykyajan ”hellästi tuuppivasta tekoälystä”, joka ohjaa toimintaamme huomaamattomilla tavoilla, parhaimmillaan hyvää tekevien valintojen suuntaan. Toisaalta hellä tuuppiminen voi väärissä käsissä muuttua jatkuvaksi ja velvoittavaksi valvonnaksi, ja yksilön autonomian loukkaamiseksi [1]. Margaret A. Boden pohti tekoälyn ja yhteiskunnan suhdetta terävässä artikkelissaan jo 1970-luvulla [2] ennakoiden ”some-peukuttamisen”. Hän kirjoitti automatisoitumisen ja ”älykkäiden koneiden” vaikutuksesta yksilön osallisuuteen ja yhteiskuntiin. Boden näki tulevaisuusvisiossaan, että liian helppo vaikuttaminen yhteiskunnallisiin asioihin nappeja napsutellen omalta kotisohvalta kotipäätelaitteella voi paradoksaalisesti vähentää yksilön osallistumisen tunnetta ja vieraannuttaa yhteiskunnasta. Boden näki uhkana ”tietokone-eliitin” muodostumisen: vain eliitin jäsenet ymmärtävät, miten laskenta toimii, ja heistä tulee ainoita, jotka eivät koe syrjäytyneensä yhteiskunnasta [2]. Boden tarjosi tähän ratkaisuna ohjelmoinnin ja tietojenkäsittelyn ajatusmallien opettamisen kouluissa. Kuin vastauksena vuosikymmenten takaisen artikkelin toiveeseen, vuoden 2016 alussa ikäkaudelle sopiva ohjelmoinnin opetus otettiin Suomessa mukaan valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin [3]. Ohjelmoinnin käsitteen sisään mahtuvat sangen hyvin myös tekoälyn perusteet. Tekoälyn perusteiden oppiminen tekee mahdolliseksi eettisen pohdinnan, joka ei jää tuuleen heilumaan. Ratkaisujen vaikutusta on helpompi arvioida, kun on hankittu käsitys siitä, mikä tekoälyn saralla on mahdollista, mitä tekoäly voi datasta oppia, ja miten se tapahtuu. Tekoäly ei ole aina monimutkaista. Sen taustalla on koneoppimismenetelmiä, joiden tavoitteena on klusteroida (ryhmitellä) tai luokitella havaintoja tai ennustaa jonkin muuttujan arvoja. Monet menetelmistä ovat varsin suoraviivaisia: niiden toimintaperiaatteen ymmärtäminen ei vaadi juurikaan matemaattista osaamista. Ratkaisuja voi ottaa käyttöön valmiina moduuleina ja rakentaa niistä kokonaisuuden, joka ratkaisee oman haasteen. Tätä voi verrata Lego-palikoilla rakenteluun: taitavaksi linnojen ja kaivinkoneiden rakentelijaksi voi oppia ilman, että tarvitsee sorvata ensimmäistäkään Lego-palikkaa itse. Työpajoja nuorille Metropolian PEILI-hankkeen työpajoissa syrjäytymisvaarassa olevat nuoret miehet kehittävät tekoälysovellusta yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Nuoret määrittelevät tekoälyyn pohjautuvan mobiilisovelluksen, jonka tavoitteena on auttaa löytämään työ- ja koulutuspolkuja ja vahvistamaan sosiaalisia verkostoja. Määrittelyn tavoitteena on sovelluksen rajaaminen ja sen ominaisuuksien kuvaaminen. Työpajojen erääksi lähtökohdaksi on valittu tekoälymenetelmien avaaminen nuorille: jotta tekoälysovellusta voi määritellä, on ymmärrettävä, mitä tekoäly on. Työpajojen ohjelmasta puolet rakentuvat tälle lähtökohdalle, puolet sosiaalialan ja terveyden edistämisen tavoitteille. Tekoälyn salat avataan PEILI-työpajojen osallistujille tutustumalla menetelmien toimintaperiaatteisiin kiinnostavien esimerkkien kautta. Tuokiot rakentuvat seuraavasti: johdanto, jossa avataan jotain tekoälyn tavoitetta: klusterointi, luokittelu, suosittelu sen toteuttavaa algoritmia eli ratkaisumenetelmää: k-means, päätöspuu, assosiaatiosäännöt työskentely Weka-koneoppimisohjelmistolla tietoaineiston parissa aineiston esikäsittely analyysi tulosten tulkinta johtopäätösten teko purku ja pohdinta, jossa keskustellaan tuloksista, sovellettavuudesta ja eettisistä kysymyksistä Työpajoissa ilmenee, kuinka rajallisella panoksella voidaan ymmärrettävästi avata tekoälymenetelmiä. Nuoret kokevat aihepiirit innostavaksi, ja saavat työkaluja heitä palvelevan sovelluksen määrittelyyn niin teknologisia kuin eettisiä seikkoja huomioiden. Joku voi toki epäillä, että pikatietoiskuilla ”vedetään mutkat suoriksi” − onhan nykyaikainen tekoäly muutakin kuin yksinkertaisia menetelmiä ja helposti avattavia esimerkkejä. Taustalla olevat ongelmat ovat silti selkeitä: esimerkiksi eräs tämän hetken muotiongelmista, kuvantunnistus, on luokitteluongelma, jossa kukin kuvan kohteista osoitetaan johonkin etukäteen määrätyistä luokista. Tällaisia luokkia (kuten “kissa” tai “liikennemerkki”) on toki erittäin suuri määrä. Luokittelijoiden taustalla oleva matematiikka on kuvailtavissa ja havainnollistettavissa ymmärrettävästi. Erinomainen esimerkki tästä on Andrew Glassnerin  kirjoittama yli 1700-sivuinen oppikirja [4], jossa hän avaa kuvantunnistuksessa käytettyjä ns. konvoluutioneuroverkkoja matemaattisesti osaamattomalle yleisölle. Kun kiinnostus saadaan nuoressa heräämään ymmärrettävillä esimerkeillä, voi hän motivoitua hankkimaan lisätietoa itse ja arvioimaan tekoälyratkaisujen vaikutuksia omaan elämään. Tekoälyä tarpeeseen PEILI-työpajojen sovelluksen määrittelytyö on tätä kirjoitettaessa kesken. Ensimmäisessä työpajassa nuoret miehet määrittelivät syrjäytymistä ehkäisevän sovelluksen käyttötarpeita, ja toisessa tarkentui nuorten näkemys siitä, millainen sovellus toimii heidän hyödykseen ja millaista vuorovaikutuksen sen kanssa tulisi olla. Ilmeni, että työpajoissa olleet nuoret kaipaavat keskustelubottia, joka löytää sopivimmat tukijärjestöt sekä ehdottaa työ- ja koulutuspaikkoja ja tapahtumia. Botti tarjoaa myös anonyymin yhteyden samankaltaisiin käyttäjiin. Kyseessä on suosittelujärjestelmä, jonka tuuppii hellästi kohti nuoren itsensä asettamia tavoitteita. PEILI-hankkeen työpajoja suunniteltaessa ja toteutettaessa olen päässyt paitsi opettamaan tekoälyn perusteita myös keskustelemaan nuorten kanssa siitä, millaista tekoälyä he haluavat. Samalla minulle on vahvistunut käsitys siitä, että tekoälymenetelmien perusteiden osaaminen on kansalaistaito, joka on helposti hankittavissa. Se on myös suunta, johon ohjelmoinnin opetusta kouluissa tulee viedä. Kun perusteet ovat hallussa, voi tekoälyn vaikutuksista elämään keskustella paljon paremmin. Lähteet [1]       Ollila, Maija-Riitta. Tekoälyn etiikkaa. Otava, 2019, e-kirjan luvun 6 aliluvut “Hellästi tuuppiva tekoäly” ja “Kevyttä holhoamista”. [2]       Boden, Margaret A., Social implications of intelligent machines. ACM ’78 Proceedings of the 1978 annual conference - Volume 2, s. 746-752. [3]       Opetushallitus, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Saatavilla sähköisesti: https://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/perusopetus [linkin toimivuus tarkastettu 30.4.2019] [4]       Glassner, Andrew, Deep Learning from basics to practice, vol. 1 ja 2, Imaginary Institute, Seattle, 2018. Kirjottaja Vesa Ollikainen (FT, tietojenkäsittelytiede) työskentelee lehtorina Metropolia ammattikorkeakoulun ICT ja tuotantotalous -osaamisalueella. Hän opettaa ohjelmistotuotannon, tiedonhallinnan ja tekoälyn alaan kuuluvia opintojaksoja sekä toimii tietotekniikan asiantuntijana PEILI-hankkeessa.    

Lue lisää

Haaveissa hyvä elämä
26.3.2019
Johanna Valkama

Mitä voin sanoa, kun nuoret miehet vailla työ- tai opiskelupaikkaa toteavat yhteiskunnan olevan epäreilu ja liian vaativa? Olen heidän kanssaan osittain samaa mieltä. Puhumme tulevaisuudesta, heidän tulevaisuudestaan. Minun tehtävänäni on auttaa heitä näkemään tulevaisuutensa positiivisena asiana. Tehtävänäni on saada heidät uskomaan, kuinka hyvää heille tekisi löytää paikkansa yhteiskunnasta. Olen opiskellut teorian hyvin ja tiedän, miten suuri merkitys sosiaalisella osallisuudella on yksilön hyvinvoinnille. Mutta jos totta puhutaan, tunnen olevani hiukan heikoilla jäillä. “Miten mä muka jaksan?” Keskustelun jatkuessa käy erittäin selväksi, että oman urapolun löytyminen ei ole mikään ongelma, kyllä he tietävät, mitä haluavat opiskella ja millaista työtä tehdä. Mutta entä sitten, jos jaksaisinkin käydä opinnot loppuun, miten ihmeessä selviäisi työelämästä ja sen vaatimuksista. ”Miks ei vois olla vaikka 3 päivää töitä ja 4 päivää lepoa? Sitten varmaan jaksaisinkin”, toteaa yksi keskustelijoista. Muut yhtyvät kommenttiin myötäillen, juuri noin sen pitäisi mennä, sitten työn tekeminen olisi mahdollista. Kaikkien mielestä rahaa tarvitsee vain sen verran, että pystyy elämään. Tarvittava lepo ja palautumisaika painavat näiden miesten puntarissa paljon enemmän kuin paksu lompakko. He ovat pohtineet näitä asioita paljon, he tuntevat omat voimavaransa eivätkä suostu siihen, että heiltä vaaditaan enempää kuin mitä pystyvät antamaan. Nämä nuoret haluavat, että yhteiskunta rohkaisee ja tukee heitä yksinkertaisen, omiin voimavaroihin mitoitetun, elämän etsimisessä. He haluavat, että heitä ymmärretään, kun he kertovat tarvitsevansa enemmän vapaa-aikaa. Eivät he ole laiskoja ja saamattomia, he tiedostavat itsestään enemmän kuin tuntuvat itsekään ymmärtävän. Ja he unelmoivat hyvästä elämästä. Syrjäytymisen asiantuntijat Syrjäytyneisyyden määrittely ei aina ole aivan yksiselitteistä, vaan siihen liitetään monia erilaisia tekijöitä. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että syrjäytyneet ovat erossa sellaisista toiminnoista, joita yhteiskunta pitää jäsenilleen tarpeellisina. Näistä toiminnoista ansiotyö ja siihen vaadittava koulutus nousevat yleensä esiin tärkeimpinä tilastoihin kirjattavina ja helposti mitattavina tekijöinä. (Myrskylä 2011, 24.) Yhteiskunnan mittareiden mukaan nämä PEILI-hankkeen työpajalla kanssani keskustelevat nuoret ovat siis syrjäytyneitä, tai vähintäänkin syrjäytymisuhan alla, ja heihin on kohdennettava toimia, jotka auttavat heitä kiinnittymään yhteiskuntaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoima, Euroopan sosiaalirahaston tukema PEILI-hanke on yksi osa näitä kohdennettuja toimia. Hankkeen tavoitteena on auttaa nuoria miehiä löytämään suuntaa elämälleen koulutuksen, työn ja sosiaalisten verkostojen kautta. Vastaavanlaisia hankkeita on paljon, ja hyvä niin. Ongelma on laaja ja siihen tarvitaan ratkaisuja. Voi kuitenkin olla, että ratkaisut ovat aivan nenämme alla. Tai oikeastaan suoraan edessämme, tasavertaisina tiimin jäseninä. Siis ne syrjäytymisuhan alla olevat nuoret itse. Mitä jos heidät otettaisiin mukaan hankkeen projektitiimiin kokemusasiantuntijoina, kertomaan mitä pitää tehdä ja minkä pitää muuttua? Mitä jos he olisivat niitä, jotka näyttävät mihin suuntaan hankkeen pitää mennä?   Mitä on kokemusasiantuntijuus? Kokemusasiantuntijuus on etenkin terveys- ja sosiaalialalla lähes muodikkaaksi muuttunut toimintamuoto. Se on syntynyt 2000-luvulla ja on ollut keskeisenä käsitteenänä myös sosiaali- ja terveysministeriön kehittämisohjelmissa ja -hankkeissa (esim. KASTE-ohjelmat ja Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke). Menetelmän hyödyt on helppo ymmärtää. Kokemusasiantuntijat voivat tarjota asiakaslähtöisen näkökulman palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen. Samaan aikaan toiminnalla on kokemusasiantuntijalle itselleen voimaannuttava vaikutus, se tuo tiedon siitä, että on tarpeellinen ja hyödyllinen yhteiskunnalle. Toimintamallia hyödynnetään aktiivisesti erilaisissa hankkeissa ja ohjelmissa, mutta se saa samalla osakseen myös aiheellista kritiikkiä. Tuoreessa väitöskirjassa "Making experts-by-experience – Governmental ethnography of participatory initiatives in Finnish social welfare organisations" (Meriluoto 2018) tarkastellaan asiantuntijaksi tekemisen prosessia, sitä miksi osallistujista halutaan kehittää asiantuntijoita ja mitä hyötyä siitä on. Tutkimuksesta selviää, että usein kokemusasiantuntijat eivät itse pääse määrittelemään, millaista on relevantti tieto tai hyödyllinen osallistuminen, vaan he joutuvat mukautumaan toiminnan järjestäjän omiin tavoitteisiin. Tutkimus rohkaisee osallistamistoimintaa toteuttavia tahoja olemaan valmiita haastamaan omia ennakko-oletuksiaan. Kokemusasiantuntijoiden tieto saattaa poiketa siitä, mitä on oletettu, ja kriittistäkin, mutta juuri siksi sitä on tarpeen kuunnella. Osallisuus ja sen hyödyt PEILI-hankkeessa haluamme toimia juuri tästä lähtökohdasta. Haluamme, että työpajoihin osallistuvat nuoret ymmärtävät asiantuntijuutensa merkityksen ja sen, miksi kaikki tieto on tärkeää, se kriittinenkin. Osallisuus on vuorovaikutusta ja kokemus osallisuudesta syntyy silloin, kun ihminen oivaltaa osallistumisen tarjoamat hyödyt. (Leeman & Kuusisto & Hämäläinen 2015.) Palvelumuotoilussa keskeisenä ajatuksena on eri osapuolten osallistaminen yhteisen tuotteen tai palvelun kehittämiseen. Yhteiskehittämisen menetelmää käyttäen voidaan hyvin edistää myös osallisuuden kokemusta. Kun nuori pääsee työpajalla saman pöydän ääreen ammattilaisten kanssa, mietitään esimerkiksi mitä tekijöitä nuoret tarvitsevat syrjäytymisprosessissa muutoshalun heräämiseen millaiset harjoitukset tukisivat parhaiten sosiaalista vahvistamista millaisia ominaisuuksia tekeillä olevassa mobiilisovelluksessa tulisi olla Yhdessä pohtien syntyy vuorovaikutus kuin itsestään. Nuoret näkevät osallistumisensa hyödyn ja saavat vuorovaikutuksen kautta mikrotason kokemuksen osallisuudesta. Mikrotason kokemus tuskin poistaa nuorten tunnetta siitä, että yhteiskunta on liian vaativa ja epäreilu. Se ei poista tunnetta siitä, että tulevaisuus tuntuu liian suurelta palalta haukattavaksi, että omat voimavarat eivät riitä. Vaikka emme pystykään täysin muuttamaan nuorten suhdetta yhteiskuntaan, voimme toivottavasti liikauttaa jotain positiivisemman tulevaisuususkon suuntaan. Voimme osoittaa, että nuorten kokemustiedolla ja mielipiteellä on merkitystä ja näiden avulla voidaan luoda jotain uutta. Jotain, joka palvelee heidän kaltaistensa nuorten tarpeita ehkä paremmin kuin aiemmin luodut mallit. Voimme antaa nuorille mahdollisuuden kokea, miltä tuntuu vaikuttaminen. Hyvästä mikrotason kokemuksesta on helpompi kurottaa suuremmalle tasolle, sinne yhteiskunnan rattaisiin, kuin aivan tyhjästä. ”Elämässä on niinku steppejä”, kuten nuoret sanovat. Askel kerrallaan, pienissä paloissa, on turvallista mennä eteenpäin.   Lähteet: Leemann, Lars & Kuusio, Hannamaria & Hämäläinen, Riitta-Maija 2015. Sosiaalinen osallisuus.  Sosiaalisen osallisuuden tietopaketti. Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana verkossa: <www.thl.fi/sokra.> Myrskylä Pekka 2011. Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisu. Työ- ja elinkeinoministeriö. Meriluoto, Taina. 2018. Making Experts-by-experience. Governmental Ethnography of Participatory Initiatives in Finnish Social Welfare Organisation. JYU Dissertations. Kirjoittajaesittely Viittä vailla valmis sosionomi Johanna Valkama työskentelee sosiaalialan opiskelija-assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aiemmalta koulutukseltaan Johanna on montessoriohjaaja. Parinkymmenen vuoden työkokemus erityispedagogiikan parissa yhdistettynä sosiaalipedagogiseen lähestymistapaan antaa hyvät valmiudet  olla mukana innovoimassa uudenlaisia toimintamalleja sosiaalisen vahvistamisen kentällä.

Lue lisää