Avainsana: muutos
Asiantuntijatiimin ohjaaminen muutoksen jälkeen
Organisaatiot ovat jatkuvassa muutoksessa, ja välillä monta muutosta toteutuu yhdellä kerralla. Miten itse itseään johtavan eli itseohjautuvan asiantuntijatiimin toimintaa voisi kehittää organisaatiomuutoksen jälkeen? Organisaatioiden muutos on osa tarpeellista sopeutumista toimintaympäristöjen muutoksiin. Se on normaalia kehityskulkua, vaikka juuri muutoshetkellä korostuu sen haasteellisuus. Toisaalta muutostilanteissa on tarve rakentaa yhteistä tahtotilaa, mutta usein muutosta ohjataan organisaation ylimmän johdon tasolta. Organisaatiomuutoksissa moni pienempi riviasiantuntijan tärkeä näkemys jää helposti suuremman kokonaisuuden jalkoihin. Muutokset eivät koskaan vastaa täydellisesti kaikkien organisaatiossa toimivien ihmisten toiveita ja odotuksia. Uudessa tilanteessa merkityksellisyyden kokemuksien syntymiseen tarvitaan ihmisen uskomatonta kykyä sopeutua uuteen. Muutostilanteiden jälkeen vallitsee hetkellinen hämmennys. Organisaation perustehtävä ja asiantuntijana työskentelyn tavoitteet eivät ole välttämättä kadonneet minnekään, mutta muutokset voivat tuntua pitkäänkin. Uuteen sopeutumiselle on annettava aikaa etenkin, jos lähityöyhteisö eli tiimi vaihtuu tai tehtävänkuva muuttuu. Pienempikin muutos voi rikkoa totuttuja rutiineja. Tiimin toimintakulttuuri muodostuu toimijoidensa näköiseksi Jokaiseen itseohjautuvaan asiantuntijatiimiin muodostuu ajan myötä toimintakulttuuria, jossa organisaation virallinen strategia ja kvartaalitavoitteet sekoittuvat päivittäisiin tehtäviin, kommunikaatioon ja yksilöiden välisiin henkilösuhteisiin. Toimintakulttuurin voi antaa muodostua ja elää omaa elämäänsä, tai sitä voi yrittää ohjata hienovaraisesti ja jalostaa tietoisesti. Muutosten aikana ja niiden jälkeen toimintakulttuuriin voi syntyä epämääräistä vastarintaa ja tyytymättömyyttä. Se voi olla oire, jolla ihmiset reagoivat pettymyksiin, joita muutokset ovat tuoneet. Mitä suuremmat odotukset, sitä suurempi riski on pettyä, jos muutos onkin jotain muuta kuin odotettiin. Siitä ei päästä itsekseen yli, vaan se on purettava käsiteltäväksi pienempinä palasina. Luottamuksellinen ja arvostava ilmapiiri mahdollistaa niin avoimen keskustelun ja yhteisen ongelmanratkaisun kuin uskalluksen rakentavan kritiikin esittämiselle. Olen toiminut vuoden 2024 alusta alkaen lähiesihenkilönä uudessa, hankeviestinnän ja julkaisutoiminnan palvelutiimissä, jonka jäsenet ovat itseohjautuvia asiantuntijoita. Tiimimme muodostettiin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintojen uudelleenorganisoimisen myötä. Toiminnan käynnistysvuosi on sujunut subjektiivisesti arvioituna yllättävän hyvin. Suurin kiitos siitä kohdistuu tiimin jäsenille, jotka kantavat vastuun oman tehtävänsä suorittamisen lisäksi osaamisensa ylläpitämisestä ja erilaisten kehittämistarpeiden tunnistamisesta. Organisaatiomuutoksen jälkeen tärkeintä on ollut selkeyttää tilanne ja tulkita yhdessä, mikä on uutta ja miten se vaikuttaa yksilöön sekä ryhmään. Olen esihenkilönä palveluammatissa, ja menestyäkseni tehtävässäni minun on tunnettava itseni ja ajattelumallini, sillä ne vaikuttavat toimintatapaani ja päätöksiini pintaa syvemmällä. Tiiminvetäjän tärkein tehtävä voi olla tiimin ohjaaminen yhteisesti määriteltyjä tavoitteita kohti. Joskus tämä voi vaatia erilaisten käytännön kysymysten selvittämistä. Useimmiten se kuitenkin on pysähtymistä hetkeen, ryhmän yhteisen edun ajattelemista tai yksilön kuuntelemista ja kohtaamista. Ilman säännöllistä vuorovaikutusta tiiminjäsenten kesken on vaikea löytää yhteisiä näkemyksiä pienempään tai isompaan asiaan. Tiimin jäsenten tuominen yhteen on itsenäisesti toimiville asiantuntijoillekin tärkeää. Samalla kun yhdessä kehitämme konkreettisesti palvelujamme tai prosessejamme, syntyy aina vertaisten välistä keskustelua, joka voi johtaa uusiin oivalluksiin. Tärkeää on, että asiantuntijan työpäivistä löytyy merkityksellisyyttä muutoksienkin jälkeen. Jaettu johtajuus tulevaisuuden asiantuntijatiimeissä Asiantuntijatiimillä voi olla isomman muutoksen jälkeen tavoitteet hukassa tai motivaatio kadoksissa, mikäli jälkitilanteita ei olla ohjattu riittävästi. On voitu unohtaa jättää aikaa muutoksen yhteisten merkitysten löytämiselle. Kollegat saattavat tulkita asioita keskenään eri tavoin. Johtamisvastuun uusien tiimien kehittymisestä voi ottaa virallinen johtaja tai asiantuntijoiden joukosta nouseva epävirallinen johtaja, johon muut asiantuntijat luottavat. Johtaja ei ole vain organisaation hierarkiassa sijaitseva vastuurooli, vaan toimija, jonka tehtävänä on luoda puitteet asiantuntijatiimien kukoistukselle. Itseohjautuvien asiantuntijatiimien voimavara on yhteisesti jaettu ymmärrys tulevaisuuden tavoitteista, johon kuuluu myös käsitys oman työn merkityksestä ja arvosta. Työtä tekemällä edistetään yhteisten tavoitteiden saavuttamista. Jokaisen tiimissä työskentelevän asiantuntijan työnkuva voi olla erilainen, mutta yhdessä nämä tehtävät muodostavat toimivan kokonaisuuden, joka on edistää tavoitteiden saavuttamista. Jokainen yksittäinen tehtävä ei nostata tekijässään välttämättä suurta intohimoa, mutta suorittaminen voi olla välttämätöntä, jotta laajempi kokonaisuus etenee. Asiantuntija tietää tämän, eikä lannistu rutiinitehtävistäkään. Hyvä organisaation strategia ei ole ympäripyöreä tai liian jäykkä, vaan sitä on mahdollista soveltaa erilaisten tiimien kohdalla eri tavoin painottaen. Johtajuuden mallit ja käytännöt ovat nekin jatkuvassa muutoksessa, ja käsitys johtajuudesta on moniulotteinen. Ehkäpä tulevaisuudessa johtajuus nähdään luontevammin tiimien yhteisenä prosessina, johon jokainen tiimin jäsen osallistuu tuomalla näkemyksensä ja osaamisensa päätöksentekoon mukaan. Yksi johtajaksi nimetty voi olla virallisesti vastuussa tehdyistä päätöksistä, mutta tiimin jokaisen jäsenen sitoutumista tarvitaan yhteisiin päätöksiin ja tavoitteisiin. Kirjoittaja Milla Åman Kyyrö on viestinnän asiantuntija ja työskennellyt Metropoliassa vuodesta 2006. Hän on erikoistunut tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeiden viestintään. Tikissä-blogin päätoimittajana hän aloitti vuonna 2018. Hän toimii hankeviestintä- ja julkaisupalvelut -tiimin esihenkilönä. Koulutukseltaan Milla on Master of Media Management (MA) ja kulttuurituottaja (YAMK). Kirjallisuus Schein, E. Organizational Culture and Leadership. John Wiley Sons Inc (2017).
Hankkeen avulla hommat hoidetuksi
Emme osta tuotetta tai palvelua siksi, että haluamme sen, vaan siksi että uskomme sen suorittavan meille jonkin tehtävän ja tuottavan tätä kautta meille hyötyä. Tätä ajatusta on mahdollista käyttää tuotteen ja palvelun kehittämiseen, ja tätä kautta ajatus voidaan kääntää myös hanketoiminnan kehittämisen tueksi. Hanke ja sen toimenpiteet voidaan nähdä palveluna, jota esimerkiksi korkeakoulut tarjoavat yrityksille. Metropolia ammattikorkeakoulu tarjoaa palveluita niin hankkeiden kuin muun kaupallisen yhteistyön ympärillä. Muutosten oikea-aikaisuus ratkaisee Ash Maurya toteaa kirjassaan Running lean, että ihmiset palkkaavat tuotteita, jotta he saisivat jonkin tietyn työn tehdyksi. Avataan konseptia tarkemmin. Mauryan mukaan jokainen työ alkaa tilanteesta, joka laukaisee jonkin toiminnan. Yksinkertaisimmillaan: kun ihmisellä on nälkä, hän syö. Tässä ratkaisussa tavalla on olennainen merkitys. Kun olemme löytäneet riittävän hyvän tavan tarpeen tyydyttämiseen, käytämme sitä uudestaan. Tästä syystä esimerkiksi karkkipussin syömisestä on niin haastava päästä eroon. Tässä kohtaa on myös syytä erottaa ratkaisun ostaminen ja palkkaaminen. Ostamme paljon asioita, joita emme käytä. Ratkaisun palkkaaminen vaatii valintaa ja käyttöä. Ihminen jatkaa käyttäytymistä samalla tavalla, kunnes törmää vaihtamisen mahdollistavaan laukaisimeen. Tämä on tilanne, jossa odotuksemme eivät täyty enää sillä ratkaisulla, jota olemme käyttäneet. Eli olemassa oleva ratkaisu ei enää saa tehdyksi työtään toivotulla tavalla. Tällöin ihminen alkaa etsiä uusia ja erilaisia ratkaisuja tilanteeseen, ja tämä on se hetki, jolloin kannattaa iskeä. Karkkipussin esimerkissä tämä voi tarkoittaa tunnetta siitä, että housut eivät enää mahdu ja tulee halu vaihtaa terveellisempään vaihtoehtoon. Tai sokeri ei enää toimi ja tulee tarve vaihtaa sipseihin. Tämä vaihdoksen aikaansaaminen vaatii vastustuksen voittamisen. Vastustus koostuu tottumuksesta ja haluttomuudesta muuttaa totuttua tapaa toimia. Näiden vastustuksen lähteiden voittaminen vaatii huomattavasti paremman tavan saada työ tehdyksi kuin se aiemmassa tilanteessa on. Vaihto uuteen tapaan etenee, kun vetovoimatekijät ovat suuremmat kuin vastustavat tekijät. Jos mietitään, kuinka paljon parempi uuden tavan tulee olla, puhutaan 3-10 kertaa paremmasta tavasta saada työ tehtyä kuin aiemmin. Yritykset eivät eksy mukaan hanketoimintaan Miten Mayruan ajatusmallia voi käyttää, kun halutaan ymmärtää ja kehittää korkeakoulun hanketoimintaa? Kehityshankkeiden tavoite on luoda ja kehittää toimintatapoja, jotka ovat yrityksille uusia. Tämä ajatusmalli antaa hyvän ymmärryksen sille, miksi yritykset eivät välttämättä ole halukkaita lähtemään hanketoimintaan mukaan. Niiden on luontaista olla osallistumatta toimenpiteisiin, jos tilanne nykyisessä toiminnassa on tyydyttävä, eikä ole tunnistettua tarvetta saada joku osa tehdystä työstä paremmaksi. Jos joku, niin tämä kertoo miksi hankeviestintä ja yrityskontaktointi usein menee kuuroille korville. Näin ollen olisi olennaista tunnistaa potentiaaliset laukaisimet, ne hetket, joissa olemassa olevat tavat eivät enää toimi. Esimerkiksi hanketoiminnan kontekstissa tämä voisi hyvin olla teknologinen murros, joka muuttaa edeltävää tapaa toimia, mutta voi olla pienille ja keskisuurille (pk-) yrityksille haastava ratkaistava ilman tukea. Tällöin hanketoiminta ja siihen mukaan tuleminen saattaa ylittää vastustuksen kynnyksen ja rikkoa totutun tavan. Tämä vaatii kuitenkin hanketoimijalta aktiivisuutta ja yhteydenottoja, joista huomattava osa ei johda mihinkään. Tätä työtä auttaa kuitenkin ainutkertainen arvolupaus sekä hankkeen alussa tehty esitys kuten kanva, miten voidaan terävöittää hankkeen tuomaa hyötyä ja viestiä siitä siten paremmin. Ajatus nykyhetkestä lähitulevaisuuteen Toinen tapa on asemoida uusi toimintatapa riittävän kauas yrityksen ydintoiminnoista. Meillä Metropolia ammattikorkeakoulun puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymässä käytämme usein aikajännettä tukemaan keskusteluja yritysten kanssa. Me olemme parhaillamme, kun kehitetään asioita, jotka ovat mahdollisia tuotteita kolmen vuoden päässä ja ne ovat parhaimmillaan sellaista tuotekehitystä, johon yrityksellä ei ole sillä hetkellä resursseja tai tarvetta, mutta joka voisi onnistuessaan myöhemmin luoda kokonaan uutta liiketoimintaa. Tällä pyrimme taklaamaan tottumuksen ja haluttomuutta muuttaa aiempaa toimintaa tarjoamalla vaihtoehdon, jossa jätämme sen mitä on nyt rauhaan ja tarjoamme mahdollisuuden tulevaisuuteen. Kirjoittaja Timo Nykopp toimii TKI-tiimipäällikkönä Metropolian Puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymässä. Koulutukseltaan hän on Restonomi (AMK) ja kauppatieteiden maisteri. Lähde Ash Maurya: Running Lean: Iterate from Plan A to a Plan That Works. 3rd edition (2022), O’Reilly media
Muuttuvalla urapolulla tarvitaan toivoa ja myötätuntoa
”Isona olen ensin ratikkakuski ja kun en enää jaksa olla ratikkakuski, olen laivankuski”, toteaa 4-vuotias. Hän on nähnyt lähipiirissään monta esimerkkiä urapoluista, joilla ammattia vaihdetaan useita kertoja, joten asia tuntuu hänelle täysin luontevalta. Kuitenkin moni työssäkävijä on tehnyt alavalinnan ajatuksella, että se määrittää loppu elämän ja alan vaihtaminen tuntuu vaikealta. Vihreän siirtymän myötä muutoskyvykkyyttä tarvitaan enemmän myös työuralla. Vihreä siirtymä haastaa totutun työelämässä Vihreä siirtymä tarkoittaa siirtymistä kestävään talouteen ja kasvuun. Siirtymä on välttämätön, koska nykyisellään luonnonvaroja ylikulutetaan, mikä vie edellytyksiä elämältä tulevaisuudessa. Vihreä siirtymä tulee muuttamaan elinkeinoelämää ja erityisesti fossiilisiin polttoaineisiin voimakkaasti kytkeytyvien alojen toimintaa. Myös työelämä muuttuu vihreän siirtymän myötä ja osa ammateista voi kadota kokonaan. Varsinkin uransa yhdellä alalla työskennelleelle työpaikan menettäminen voi olla kriisi, joka pysäyttää. Koko tulevaisuus on saatettu suunnitella työpaikan varaan: asunto hankkia työpaikan läheisyydestä ja lainat mitoittaa alan palkkauksen perusteella. Työn menettäminen voi yksilölle tarkoittaa repeytymistä juuriltaan, kun nykyinen asuinpaikka ja siellä olevat verkostot joudutaan jättämään uuden työn tai alan vaihdon takia. Muutosvastarinta kumpuaa epävarmuudesta ja pelosta Ihmisillä on luontainen taipumus vastustaa muutosta ja pyrkiä tekemään valintoja, jotka säilyttävät nykytilan. Muut vaihtoehdot koetaan huonompina nykytilaan verrattuna ja mitä enemmän valintoja on, sitä houkuttelevammalta nykytilan säilyttäminen tuntuu. Ei siis liene ihme, että vihreä siirtymä ja sen tuomat muutokset voivat näyttäytyä uhkana. Kokemus uhasta voi johtaa muutosvastarintaan, jonka pyrkimys on estää vihreän siirtymän etenemistä. Vaikka yksittäisen henkilön vaikutusmahdollisuudet ovat pienet, voi useamman ihmisen systemaattinen vastustus ja ryhmittäytyminen vihreää siirtymää vastaan vaarantaa sen etenemisen ja muodostaa siten uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuudelle. Siksi ihmisten kokema näköalattomuus pitää ottaa vakavasti ja miettiä keinoja, miten muuttuva tulevaisuus nähtäisiin uhan sijasta mahdollisuutena myös yksilöiden näkökulmasta. Vaikka vihreä siirtymä on välttämättömyys, ei sen toteaminen poista ihmiseltä huolta omasta toimeentulostaan. Luottamus tulevaisuuteen rakentuu myötätunnolla Kestävässässä työelämässä tarvitaan enemmän toivoa ja mahdollisuuksia luovaa puhetta. Se toimii pohjana positiiviselle asennoitumiselle vihreään, muuttuvaan työelämään. Positiivinen asenne parantaisi yksilöiden hyvinvointia välittömästi ja estäisi vihreän siirtymän pelosta kumpuavaa vastustamista. Se voisi jopa kiihdyttää vihreää siirtymää ihmisten tarttuessa mahdollisuuksiin ja innovoidessa uusia ratkaisuja yhteisiin ongelmiimme. Tietoisuus siitä, että esimerkiksi metsien hakkuiden kanssa työskennelleet voivat hyödyntää osaamistaan metsän ennallistamisessa, on oleellista näkymien avartamiseksi. Työelämässä ja uutta urasuuntaa etsivien tukemisessa myötätuntoiset ja näköoaloja luovat kohtaamiset voivat olla ratkaisevia. On tärkeää korostaa, miten ihmisen koko osaaminen ei vanhene, vaikka työpaikka vaihtuisikin. Aina löytyy osaamista, jonka päälle voi rakentaa uutta. Ristiriitaisia tunteita saa tulla. Muutoksen tuomaa huolta ja jännitystä pitää voida purkaa työpaikalla. Yritysten johdon tehtävänä on luotsata yritysten toimintaa ja suunnitella tulevaisuutta siinäkin tilanteessa, kun nykyinen toimiala on kuolemassa. On sekä yksilön että yrityksen etu, kun työntekijät pidetään muutoksessa mukana tarjoamalla uusia uramahdollisuuksia ja tukea osaamisen kehittämiseen organisaatiossa vanhojen tehtävien poistuessa. Yksilölle tarjoutuu jatkuvuutta pienemmillä muutoksilla kuin täysin uudelleen kouluttautumalla ja yritys saa pidettyä kiinni työntekijöistään, joilla on jo kokemusta yrityksessä. Vihreään siirtymään kytkeytyvälle osaamiselle on kysyntää enemmän kuin tarjontaa, jolloin työntekijöiden sitoutuvuus on entistä tärkeämpää yrityksille. Tunnetaidot auttavat muutosten keskellä Ideaalitilanteessa ajatusmallit, jotka auttavat näkemään muutoksessa mahdollisuuden, on opittu jo nuorena. Tunnetaitoja onneksi opetetaan nykyään jo päiväkodissa. Tulevaisuuden työelämätaitona muutoskyvykkyys on yksi keskeisimmistä. Jo nyt työelämässä on paljon ihmisiä, jotka ovat tehneet useita uranvaihdoksia ja joille alan vaihtaminen ja poukkoileva urapolku on ollut hyvä kokemus. He myös kokevat sen normaalimpana kuin pysymisen samassa yrityksessä koko uransa. Kyseessä on siis taito, joka on omaksuttavissa. Työelämän virta vie eri suuntiin, mutta aina voi luottaa siihen, että jotain työtä löytyy. Tällaista luottamusta olisi hyvä valaa yhä suuremmalle joukolle ihmisiä, jotta vihreiden työpaikkoihin ja vihreän siirtymän tarpeisiin löytyy tarpeeksi tekijöitä. Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan inhimillisyyttä Osaajien riittävyys onkin lisähaasteena vihreässä siirtymässä. Suomessa on jo nyt työvoimapulaa ja väestön ikääntyessä pula tulee vain kasvamaan. Työelämää pitäisi parantaa paremmin vastaanottamaan erilaisia ihmisiä, jotta entistä useampi voisi olla töissä omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Siksi tulevaisuuden kestävä työelämä huomioi myös ihmisten erilaiset tarpeet. Omaan työmäärään, työntekopaikkaan ja –aikaan vaikuttaminen lisää hyvinvointia ja jaksamista töissä. Toisaalta esimerkiksi tehdastyöstä alaa vaihtava voi kaivata selkeitä raameja työpaikan ja -ajan suhteen. Erilaisten ihmisten kohtaamisen taito ja myötätunnon opettelu sekä itseä että muita kohtaan nousevat yhä tärkeämpään rooliin. Alussa referoidun nelivuotiaan lausahdukseen kiteytyikin tärkeä oppi tulevaisuuden työelämään. Ollaan uteliaita ja valmiita kokeilemaan erilaisia urapolkuja ja jos valittu polku ei tunnu enää hyvältä, ollaan itsellemme armollisia ja vaihdetaan suuntaa. Muutos ei tarkoita muutosta pahempaan vaan se on mahdollisuus meille jokaiselle parantaa hyvinvointiamme, tehdä merkityksellistä työtä ja elämästämme elämisen arvoista. Kirjoittajat Kaisa Rapanen työskentelee hankeasiantuntijana Vihta-hankkeessa sekä projektipäällikkönä kahdessa energiasiirtymän hankkeessa Metropoliassa. Hän on aiemmin työskennellyt luovien alojen ekologisen kestävyyden asiantuntijana ja kulttuurituottajana - sekä poukkoilevan urapolkunsa aikana yli kymmenessä muussa tehtävässä eri aloilla. Koulutustaustana hänellä on Ympäristöalan erikoisammattitutkinto sekä Kulttuurituottajan (AMK) ja Tradenomin (BBA) tutkinnot. Sini Maunula työskentelee hankeasiantuntijana Laurea-ammattikorkeakoulussa. Hankekokemusta hänellä on noin 10 vuotta, pitkälti vastuullisuuteen ja digitalisaatioon liittyvissä hankkeissa. Hän on suorittanut ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (MBA) Päätöksenteon ilmiöt johtamisessa, kehittämisessä ja asiakastyössä -koulutusohjelmassa, joka keskittyy ihmisten käyttäytymisen ymmärtämiseen kuluttajina. VIHTA – Digitaaliset ratkaisut vihreään työhön – hankkeen tavoitteena on Helsingin kaupungin työllisyys- ja yrittäjyysasiantuntijoiden sekä korkeakoulujen yrittäjyyden henkilöstön osaamisen vahvistaminen vihreään ja digitaaliseen työhön. Tarkoituksena on edistää siirtymää vihreään ja digitaaliseen työhön.
Muuttuva korkeakoulu ja näkökulman vaihtamisen taito
Määritelmät ”nopeasti muuttuva” tai ”kompleksinen ja yllätyksellinen toimintaympäristö” kuvaavat hyvin poikkeuksellista murrosaikaa, jota parhaillaan elämme. Yllätyksellisten kriisien lisäksi meitä haastavat globaalit kestävyyshaasteet, teollisen aikakauden jälkeiset muutokset ihmisten arjessa, työ- ja elinkeinoelämässä sekä yhteiskunnan toiminnassa ja rakenteissa. Kuvatut kompleksiset haasteet vauhdittavat muutoksen ja uudistumisen painetta niin yhteiskuntien, organisaatioiden kuin yksilöidenkin tasoilla. Muutospaineet näkyvät myös korkeakoulun toiminnassa. Tässä artikkelissa tarkastelemme, miten muutokset kutsuvat katsomaan asioita uusista näkökulmista, esimerkiksi kolmesta eri aikahorisontista käsin. Muutos haastaa nykytilan Kun muutospaineita ennakoidaan ja eletään, tulevat haastetuiksi taakse jäävän ajan arvoperusta, päämäärät ja tavoitteet. Siksi yhä useampia asioita ja ilmiöitä tarkastellaan sidoksissa niiden asiayhteyteen, kontekstiin. Jopa tuotantotalouden ytimessä, arvonluonnin tehostamisessa, arvonmuodostus nähdään yhä enemmän riippuvaiseksi siitä, missä yhteydessä ja miten arvo muotoutuu ja mitä kuluttaja lopulta valitsee. Turun tuotantotalouden professori Saku Mäkinen toteaa, että olosuhteet, aika ja paikka vaikuttavat arvokäsityksiin niin ekologisten, sosiaalisten ja kulttuuristen arvojen kuin konkreettisten tuotteiden, esimerkiksi sähköautoilun, kasvisruuan tai lämmitysjärjestelmien kohdalla (1). Kestävä arvonluonti muutosten keskellä tarkoittakin muuttuvien tilanteiden ymmärryksen rakentamista, muutosten herkkää kuulostelua ja laajojenkin kerrannaisvaikutusten pohdintaa. Näkökulmaa voi vaihtaa tietoisesti Kun asiat nähdään monenlaisten keskenään vuorovaikutuksessa olevien kytkösten kautta, niiden ymmärtämiseen tarvitaan kykyä nähdä kokonaisuuksia ja vaihtaa näkökulmaa. Näkökulman vaihdos voi olla esimerkiksi kokonaisuudesta yksityiskohtiin, organisaation sisäiseen tai ulkopuolisen näkökulmaan tai asioiden tarkasteluun erilasten osallisten kannalta. Tällaista näkökulman vaihtamista on eri yhteyksissä kutsuttu esimerkiksi divergentiksi tai lateraaliseksi ajatteluksi, kuten Edward de Bono jo 1970-luvulla kirjoitti (2) luovaksi ajatteluksi (3) integraaliseksi ajatteluksi (4) tai empatiaksi, eläytymiskyvyksi. Näkökulman vaihtamista on tietoisesti ohjattu esimerkiksi fasilitoinnin ja yhteiskehittelyn tai tulevaisuuden tutkimuksen menetelmissä (5). Muutosmatkan kolme aikahorisonttia Muutoshaasteen äärellä pureudumme Kolmen aikahorisontin eli 3H-mallin avulla transformaation ytimeen, eli uskomusten ja ajattelun uudistumiseen. 3H-malli on alun perin rakennettu yritysten kasvun johtamiseen (6), mutta sittemmin siitä on kehkeytynyt yleinen strategisen ja systeemisen johtamisen viitekehys (7, 8, 9, 10). 3H-mallia on sovellettu kompleksisten johtamishaasteiden hahmottamiseen myös kansallisten opetussuunnitelmien uudistustyössä muun muassa Skotlannissa (11). Horisonttimallin (kuva 1) ytimessä on ajatus organisaatioiden tulevaisuuskestävästä toiminnasta. Tulevaisuuskestävyyden varmistamiseksi kaikkia toiminnan horisontteja eli nykyisyyttä, lähitulevaisuutta ja kaukaisempaakin tulevaisuutta on onnistuttava johtamaan samanaikaisesti. Jos rajoitutaan toimimaan vain nykyisten käytänteiden puitteissa ja vallitsevien uskomusten, ajattelu- ja toimintamallien puitteissa (horisontti 1), jää viisas sopeutuminen toimintaympäristön muutoksiin tapahtumatta. Jos tulevaisuuteen halutaan suunnata ennakoiden ja varautuen, olennaista on tehdä tilaa organisaation tulevaisuuspohdinnoille ja tulevaisuuskuville – ennen kaikkea sellaisille tulevaisuuskuville, jotka perustuvat muutoksia kannatteleville uskomus-, ajattelu- ja toimintamalleille. Silloin tulevaisuuskuvilla onnistutaan ohjaamaan myös nykyhetken ajattelua, toimintaa ja valintoja (horisontti 3). Horisontti 2 on tulevaisuuskestävyyden näkökulmasta erityisen kriittinen. Sen johtaminen jää kuitenkin usein vähäiselle huomiolle. Monesti puhutaankin vain nykyhetkestä ja tulevaisuudesta, jättäen väliin murrosten ajanjakso, jossa transformaatio kohti merkittävästi toisenlaista tulevaisuutta varsinaisesti tapahtuu. Tulevaisuuteen siirrytään jännitteiden kautta Horisonttia kaksi luonnehtii muutosten tuomat monenlaiset jännitteet ja konfliktit organisaatioissa tai yhteisöissä. Jänniteitä aiheuttaa epätasapaino muuttuneen toimintaympäristön ja organisaation toiminnan välillä. Esimerkiksi organisaation virallinen puhe saattaa olla jyrkässä ristiriidassa arjen toiminnan epäselvyyksien ja kiireiden kanssa, vanhat toimintatavat tuottavatkin siinä sivussa enemmän ratkaistavia ongelmia ja häiriöitekijöitä, tai joissain tapauksissa esimerkiksi suoranaista opiskelijakatoa. Silloin taustalla on ristiriita vallitsevien, menneisyydestä kumpuavien ja tulevaisuusorientoituneiden uskomus-, ajattelu- ja toimintamallien välillä. Ajattelumallien ristiriidat voivat tiivistyä arjessa myös ihmisten välisiksi jännitteiksi, turhautumisiksi, väärinymmärryksiksi ja ohipuhumiseksi. Pahimmillaan uskomusten ja ajattelun ristiriidat henkilöityvät, mikä tarkoittaa, että toisenlaisten ajatusten esille nostajia aletaan leimata jopa hankaliksi persooniksi. Tulevaisuuskestävimmän maaperän transformaatiossa onnistumiselle tarjoavatkin ne organisaatiot, joissa on psykologisesti turvallinen työyhteisö ja toimintakulttuuri. Psykologisesti turvalliseksi koetussa työyhteisössä keskustelu on avointa ja kriittiseen ajatteluun ja erilaisten näkökulmien ottamiseen suhtaudutaan tärkeänä osana työyhteisön ja organisaation oppimis- ja uudistumisprosessia (12). Myös tulevaisuustutkimus korostaa avoimuutta erilaisille vaihtoehdoille, painottaen siten organisaatioiden kykyä kriittisen ajatteluun ja vallitsevien uskomus- ja ajattelutapojen kyseenalaistamiseen (13). Katse aikahorisontista toiseen Muutosten ymmärtämisessä kyky erilaisten näkökulmien ottamiseen, yhdistettynä pois+ja uudelleen oppimiseen ovat uudistumisen ja transformaation elinehto. Ilman kriittistä ja moninäkökulmaista keskustelua erilaisista mahdollisista tulevaisuuksista on vaikeaa rakentaa tulevaisuuskestävää organisaatiota. Kolme aikahorisonttia tarjoavat oivan mahdollisuuden harjoitella nykyisyyden, lähitulevaisuuden ja kaukaisen tulevaisuuden tarkastelemista kustakin aikahorisontista käsin (8). Asetu kuvitteelliselle aikajanalle johonkin näistä kolmesta kohdasta. Suuntaa sitten kuvitteellinen katseesi jokaiseen kolmesta aikahorisontista, myös siihen, johon olet kuvitteellisesti asettunut. Paikan ja katseen lisäksi näkökulmiimme vaikuttavat vahvasti asenteet ja tunteet. Taulukon kysymykset ovat ehdotuksia kysymyksistä, joita kussakin kohdassa voi pohtia näkökulman kirkastamiseksi, joskus myös positiivisesta tai epäilevästä asenteesta katsomisen kohdetta kohtaan. Taulukko 1: Korkeakoulun transformaatio kolmesta aikahorisontista Horisontti 1 Olet tässä: nyt-hetki Horisontti 2 Olet tässä: lähiajan muutokset Horisontti 3 Olet tässä: uusi aika Katsot tätä: nykyhetki Miten asiat nyt sujuvat? Onko toiminta hyvää ja tuloksellista? Onko kaikki tekeminen tarpeellista? Ovatko nykyiset toimintatavat vanhoja jäänteitä? Mitä kannattaa säilyttää? Mitä tulevaisuus-kestävää potentiaalia on nykyisessä toiminnassa? Mikä saa laantua ja jäädä pois? Katsot tätä: lähitulevaisuuden muutokset Millä asenteella kohtaamme muutokset? Ovatko ne uhka vai mahdollisuus? Ovatko kaaos ja häiriöt ongelmia ja resurssien hukkaa? Voiko jännitteistä luoda uusia ratkaisuja? Ohjaavatko tulevaisuuskuvat nykyhetken toimintaa? Tehdäänkö sokeasti pistemäisiä kompromisseja? Katsot tätä: kaukainen tulevaisuusvisio Nähdäänkö tulevaisuusvisio haihatteluna? Innostaako mahdollisuuksien toteuttaminen? Tehdäänkö pistemäisiä uudistuksia vai transformaation edellyttämää systeemistä uudistumista? Luodaanko yhdessä moninaisuudesta tulevaisuuskestävää arvopohjaa ja elinvoimaa? Kilpaillaanko tulevaisuusvisiosta? Haluamme tällä bloggauksella kannustaa pysähtymään uuden äärelle ja kokeilemaan näkökulman, ehkä asenteenkin tietoista vaihtamista. Pyrkimyksemme on edistää avointa kriittistä pohdintaa siitä, miten me ihmisinä, Metropoliana ja yhteiskuntana voisimme vastata murroksellisen ajan haasteisin ja mahdollisuuksiin – parhaimmillaan sujuvoittaa ja suunnata välttämättä tapahtuvia muutoksia, tai ainakin sietää muutosten tuomia kaikenlaisia harmeja. Kirjoittajat Leena Unkari-Virtanen on tutkija-projektipäällikkö Metropolian TKIO:n ja ennakointikyvykkyyden kehittämishankkeissa sekä ”Tulevaisuuden työ ja osaaminen” – teemavastaava. Marita Huhtaniemi on tulevaisuustyön, strategian, innovaatiotoiminnan ja liiketoiminnan kehittämisen asiantuntija Metropolian strategia- ja kehityspalvelut -yksikössä Lähteet Mäkinen, S. (2022). Tuotantotalous arvon luonnin tehostamisena. Professoriluento (utu.fi). Turun yliopisto. de Bono, E. (1970). Uusi tapa oivaltaa: lateraalisen ajattelun opas. Helsinki: WSOY. Reunanen, J. (2015). Luovan ajattelun metodologia. (aalto.fi) Aalto-yliopiston julkaisusratja, CROSSOVER 2/2011. Jakonen, JP & Kamppinen, M. (2021). Kokonaisuuden näkemisen taito. Johdatus integraaliseen ajatteluun. Helsinki: Basam Books. Rubin, A. (2022). Mielikuvat ja todellisuus. Teoksessa TOPI-tulevaisuudentutkimuksen oppimateriaali. (tulevaisuus.fi) Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto. Baghai, M., Coley, S. White, D. (1999). The Alchemy of Growth: Practical Insights for Building the Enduring Enterprise. London: Orionbooks. Curry, Andrew & Hodgson, Anthony. (2008). Seeing in Multiple Horizons: Connecting Futures to Strategy. Journal of Futures Studies. 13. Sharpe, B. Three Horizons (2013). The Pattering of Hope. Aberdour: Triarchy Press. Unkari-Virtanen, L & Aarnio , H.-M. (2023). Yrittäjän tulevaisuustyökirja. (theseus.fi) Oiva 52. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Huhtaniemi, M. (2023). Kolmen horisontin malli johtamismuotoilun kompassina. (edellakavijat.fi) Edelläkävijät. Leicester, S., Stewart, D., Bloomer, K., Ewing, J. (2013). Transformative Innovation in education. Aberdour: Triarchy Press. Edmondson, A. (1999). Psychological Safety and Learning Behavior in Work Teams. Administrative Science Quarterly, 44(2), 350–383 Ahvenharju, S., Minkkinen, M., & Lalot, F. (2018). The five dimensions of futures consciousness. (doi.org) Futures.
Vauhti kiihtyy, työnkuvat muuttuvat
Ammattikorkeakouluissa taotaan kuumaa rautaa ja tehtävänsä mukaisesti kehitetään työelämää oikein olan takaa. Hankkeita ideoidaan, valmistellaan, haetaan, toteutetaan ja arvioidaan kiihkeässä tahdissa yhdessä työelämäkumppanien kanssa. Muuttuvat toimenkuvat Hetkittäin hanketyön tuoma moninaisuus, kiihkeätempoisuus ja tarkka tavoitteellisuus raportointivelvoitteineen häkellyttää toimijansa. Joskus on vaikea jaksaa kaikissa erilaisissa hanketiimeissä säilyttää fokus ja mielenrauha, kun tehtävää on niin paljon ja se on niin moninaista. Toisinaan ehtii tunnistaa ja todeta, kuinka mahtavaa on saada tehdä vaihtuvaa ja usein suoraan kehittävän toiminnan ytimessä sykkivää työtä. Ammattikorkeakoulun lehtorin työnkuva on totisesti muuttunut. Juuri mikään ei jatku samanlaisena vuodesta ja lukukaudesta toiseen, vaan lähes kaikki opettajat ja koko henkilökunta elää jatkuvan organisoitumisen kuvioissa. Systeeminen ajattelu, jossa asiat kehkeytyvät moninaisten vaikutusten pyörteissä usein ennakoimattomastikin, on tullut uudeksi toiminnan paradigmaksi ja ajattelutavan perustaksi. Monet meistä ymmärtävät elämän luonteen juuri tällaiseksi jatkuvasti liikkeessä olevaksi prosessiksi, jolla on osin ennalta-arvaamaton luonne. Uudet mielenmallit ja työelämätaitojen muutos Muuttunut todellisuus herättää tarvetta uuteen ajatteluun ja uusiin toimintatapoihin. Uudessa sykkeessä ei selviä menneitä muistelemalla, kontrolliin keskittymällä eikä täydellisyyttä kiihkeästi tavoittelemalla. Virrassa uimiseen tarvitaan kykyä antautua reagoimaan ketterästi todellisuuteen liittymällä. Jatkuva havainnointi, reagointi ja spontaani tarkoituksenmukainen ongelman ratkaisu paljolti itseohjautuvissa tai yhteisohjautuvissa prosesseissa kysyy joustavuutta ja uudenlaisia sosiaalisia taitoja. Virtuaalinen todellisuus, sosiaalisten suhteiden vaihtuvuus saattaa kuluttaa, väsyttää ja vaikuttaa työhön sitoutumiseen. On tärkeää löytää niitä jatkuvuuden kokemukseen vaikuttavia tekijöitä, jotka ylläpitävät työkykyä ja hyvinvointia. Uudet ja laajemmat ajattelun mallit saattavat auttaa mielekkyyden ja jaksamisen vaalimisessa. Kenties voin alkaa kokea liittyväni koko organisaatioon yhden työkaverin tai tiimin sijaan. Kenties voin nähdä työni osana suurempaa kokonaisuutta ja luon uudenlaista merkitystä sen kautta, miten itse määrittelen työni tarkoitusta. Esimerkkiä voi ottaa vanhasta tarinasta, jossa kerrotaan kahdesta kivenhakkaajasta, jotka vastatessaan kysymykseen mitä sinä teet, toinen vastaa hakkaavansa kiveä ja toinen rakentavansa temppeliä. Usein on mielekkäämpää ja energisoivampaa olla osa jotain suurempaa sen sijaan, että näkee vain konkreettisen tekemisen yksittäisen teon ja tuloksen. Koko maailma heiluu, yhteisö pitää paikoillaan Nyt kun koko maailman järjestys heiluu eikä edes ennen vakaana pidetty järjestys sotatoimien sopimuksista pidä paikkaansa on hämmentävää, on epävarmaa ja pelottavaakin miettiä tulevaisuutta. Mihin voi luottaa, mille perustalle voi toimiaan rakentaa ja minkä jatkuvuuteen voi tarttua? Ammattikorkeakoulu ja ennen kaikkea yritykset joutuvat uuden epävarmuusaallon sekaan. Juuri kun ollaan selviytymässä pandemian tuomasta ahdingosta, niin uusi ja hurja epävarmuuden aika alkaa. Voisi sanoa, huutaa tai laulaa Eino Leinon sanoin: ”koska tulee se suurin se suurin”. Siihen ei vastaustausta tiedä kukaan, mutta nyt on tämä päivä ja tämän päivän mahdollisuudet. Kaikessa moninaisen toiminnan ja kiihkeän muutoksen keskellä, nämä monet hankkeet, joista ammattikorkeakouluissa tehdään näyttävät sitä voimaa, joka yhteistyössä rakentuu ja yhteisöllisyydessä syntyy. Niistä yksi, Eloisa nimeltään tulee yritysten tueksi nimenomaan työyhteisöjen yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia tukemaan. Tämän Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tukeman hankkeen ydinajatus sopii tähän heiluvaan aikaan paremmin kuin koskaan ajattelimmekaan. Mistä muusta me voisimme saada parempaa turvaa ja tuntuvampaa voimaa kuin toisistamme. Tämä hanke tuo myös taiteen ja luovuuden yhteisöjen avuksi. Senkin äärellä me voimme kysyä, mistä muusta me voisimme saada parempaa turvaa ja tuntuvaa voimaa, lohtuakin, kuin taiteesta. Se on ajatonta niin kun ihmisten kaipuu toistensa luo, se on usein sanatonta ja sanojen taakse ulottuvaa koskettamista, joka elää pandemiosta ja diktatuureista huolimatta. Se voi koskettaa ihmistä niihin syvyyksiin asti, joihin sanat eivät yllä. Yhteisöt ja taide yhdistyvät Eloisassa, vaikka maailma heiluu, työnkuvat muuttuvat ja tulevaisuus on täynnä ennakoimattomia käänteitä. Me luomme tarinaa, jossa yhteisöllisyys näyttää voimansa niin Ukrainassa kuin meidän pienemmissä haasteissammekin. Vaalitaan yhteisöllisyyden voimaa tässä hankkeessa ja omassa arjessamme. Kirjoittaja Päivi Rahmel on Metropolian kulttuuripalvelujen ja musiikin lehtori, jonka erityisosaamista on yhteisöllinen ja kokemuksellinen oppiminen, soveltavan taiteen työtavat, luovien ryhmäprosessien ohjaaminen ja tarinallisuuden käyttö hyvinvoinnin rikastajana. Tutustu innostaviin hankkeisiin Eevi - Elpyminen, elinvoima ja verkostot luovilla aloilla (luovatverkostot.fi) Eloisa - Luovat menetelmät työyhteisön hyvinvoinnin ja resilienssin edistäjinä Toivo@Tee - Mikroyrittäjän hyvinvointi ja uusiutumisen mahdollisuudet kriisitilanteessa (yrityshyva10.fi) HYVIS (hyvis.fi) TARU - tarinallisuus opetuksen työvälineenä
Havaitsin tänään hyttysen
Kesä on havaitsemisen aikaa. Tänään kuljeskelin (lue: siis todellakin kuljeskelin, en juossut kieli vyön alla, kuten tavallisesti arjessa usein teemme) ja katselin ihmisiä. Mietin minkälainen asunto vastaantulijalla on tai onko asuntoa lainkaan. Mietin millainen puoliso toisella on tai onko hän yksineläjä ja millainen ammatti kolmannella tai onko työtä. Mistä neljäs pitää, mikä tuottaa viidennelle hyvää mieltä ja mistä kuudes voimautuu. Mitä seitsemäs suree, mikä salaisuus on kahdeksannella. Miksi tuo yhdeksäs on juuri tässä ja nyt? Mistä tulossa ja mihin matkalla? Aktiivinen havainnointi on paitsi kiinnostava tapa viettää aikaa, myös tapa kehittää ja innostua kehittämään. Havaitseminen on yksi keskeisimpiä avaimia toimivaan TKI-toimintaan. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sydämessä on se, että maailmassa on joku asia, joka vaatii lisätutkimista, kehittämistä, parantamista tai hyvien käytäntöjen saattamista laajempaan käyttöön. Ilman havaitsemista ja havainnon analyysiä eli ymmärtämistä, ei parannettavaa asiaa voida kehittää tai hyviä asioita jakaa isomman joukon hyödyksi. Hankkeita suunnataan havaintojen ja niiden ymmärryksen suunnassa: yhdistetään pieniä ja suuria havaintoja olemassa olevaan tietoon ja siihen mistä yhteiskunnassa nyt puhutaan ja mitä tulevaisuudesta ennakoidaan. Ja sitten TKI-toiminnan avulla tehdään asioita paremmiksi. Siten havaitseminen on ensimmäinen askel TKI-toiminnan syntyyn. Havaitseminen ei ole aina helppoa ja sen tiellä voi olla monia esteitä. Futurologi Elina Hiltunen on esittänyt kiinnostavan koonnin havaitsemisen esteistä. Ensinnäkin yhteiskunnan suuressa tietotulvassa asioita menee ohi, kaikkea ei pysty havaitsemaan. Toiseksi ryhmäsokeus on hyvin tyypillinen havaitsemisen este: metsää ei nähdä puilta, koska kaikki muutkin katsovat vain puita. Kolmanneksi usein huomiomme suuntautuu valikoivasti vain osaan asioista ympärillämme - paljon mielenkiintoisia asioita jää katveeseen. Jotkut muutokset taas ovat meille ideologisesti vaikeita myöntää, emmekä siksi havaitse niiden olemassa oloa ja toiset asiat ja muutokset taas ovat niin hitaita, ettemme havaitse niitä. Joskus on vain niin kiire, ettemme ehdi havaita, vaan suoritamme elämää. Pitäisi pystyä havaitsemaan pienesti ja isosti. Ja myös kauaskantoisesti. Valaisen asiaa muutamalla esimerkillä. Pieni havainto on esimerkiksi se, miten kauppojen hedelmäpussit saisi aukeamaan helpommin. Tuskailin tämän asian kanssa lähes joka kerta asioidessani kaupassa. Havainto on arkinen ja pieni, mutta siitä voi lähteä liikkeelle jopa isompikin innovaatio siihen, miten pussit saisi paremmin auki tai miten voisimme käyttää enemmän kestopusseja tai jopa pärjätä kokonaan ilman pusseja. Itse olen siirtynyt kestopusseihin, vaikka sainkin myös muita hyviä vinkkejä asian ratkomiseen. Isosti havainnoinnista kerron esimerkkinä juuri lukemani Emmi Itärannan upean Teemestarin kirjan, joka lumoaa kauneudellaan ja viisaudellaan. Kirjan tarinassa maapallolta on katoamassa makea vesi, joka on salakavalasti vuosien saatossa kadonnut ihmisten toiminnan tuloksena (mm. juuri niiden muovisten hedelmäpussien). Muutos on ollut niin hidas, ettei ihmiskunta ole osannut siihen riittävästi reagoida, vaan muiden muutosten ja innovaatioiden sokeusvoima on ajanut veden tärkeyden ohi. Asia on suuri, mutta ratkaisut kirjan todellisuuden estämiseksi voisivat olla hyvinkin arkisia, jos jokainen sitoutuisi niiden toteuttamiseen. Kirjailija on tehnyt havainnon ja jakaa sen sanomaa nerokkaasti taiteen kautta eteenpäin - vaikuttaa asioihin. Havainto on olemassa olevan todellisuuden, mutta myös sen muuttumisen ymmärtämistä. TKI-toiminta on tämän ymmärtämisen kautta tapahtuvaa kehittämistä ja vaikuttamista. Asiat muuttuvat koko ajan ympärillämme. Muuttumattomuuden sokeus on vaarallista yhteisöille ja yhteiskunnalle, sillä silloin muutoksiin ei osata reagoida ja ne saattavat vaikeuttaa elämäämme tai jättää syntymättä jonkun innovaation, jolla olisi keskeinen merkitys kaikkien hyvinvoinnille. Siksi on tärkeää antaa TKI:n virrata. Niin. Havaitsin tänään monia arkisia asioita. Nytkin istun kahvilassa kuuntelemassa mitä ympärillä olevat ihmiset puhuvat, miten he nauravat, mikä heitä kiinnostaa. Katselen, kuuntelen ja ihmettelen. Olen kuin lapsi, sillä lapset ovat havaintojeni mukaan maailman taitavimpia havaitsijoita. Heiltä meillä aikuisilla olisi paljon opittavaa. Luen lehteä ja somea, joista havaitsen mistä nyt puhutaan. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä kytee sanojen takana - ennakointi ja hiljaiset signaalit tulevaisuudesta. Kesäloma on innostavaa aikaa hanketoimijalle. Silloin on aikaa havaita, ajatella - innostua ja innovoida. Lomassa ja sen suomassa ajassa on siemen uuden TKI-toiminnan mahdollistamiseen. Tärkeintä ei ole havaita vain se, mikä näkyy, vaan myös se, mikä ei ole ilmiselvää. Havainnointia pitää tehdä arjessa ja lomalla, mutta lomalla siihen on erityisen hyvä mahdollisuus. Kannustan jokaista riippukeinuun innovoimaan! Mitä kertoo nenänpäälle lennähtänyt hyttynen? PS. Havaitsemisesta ja eri ilmiöistä sinkoavista heikoista signaaleista suosittelen kesälukemisena Elina Hiltusen Matkaopas tulevaisuuteen.
Tikissä on Metropolian tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) blogi. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita TKI-toiminnan asiantuntijoita. Jos haluat kirjoittaa blogiin, ota yhteyttä toimituskuntaan.
Milla Åman Kyyrö, päätoimittaja
Viestinnän asiantuntija, TKI-hankkeet ja kehittäminen
p. 050 342 0341
milla.amankyyro@metropolia.fi
Päivi Keränen
Projektipäällikkö, Muotoilu
p. 040 184 1952
paivi.keranen@metropolia.fi
Jussi Linkola
Projektisuunnittelija, Hankeviestintä- ja julkaisupalvelut
p. 040 184 2448
jussi.linkola@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Tikissä-blogin sisällöt ennen julkaisua.
3AMK ammattikorkeakoulu asiantuntija Dallaten FUTU hanke hankeviestintä hankkeet hyvinvointi innovaatio innovaatio-opinnot innovaatiot Innovation johtaminen Katse tulevaisuuteen kehittäminen keksintö kestävä kehitys koulutus metropolia minno nuoret Oona-hanke opiskelijat oppiminen osaaminen osaamisen kehittäminen resilienssi service design sosiaali- ja terveysala tekoäly tki TKI-toiminta tulevaisuus tuottavuus tutkimus työelämä työhyvinvointi työllistyminen viestintä vuorovaikutus yhteiskehittäminen yrittäjyys yritystoiminta yritysyhteistyö
Ideoimme, rikastamme ja kehitämme käytäntöön uusia ratkaisuja yhteistyössä yritysten, julkisen sektorin, järjestöjen ja asukkaiden kanssa.