Tikissä

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sydämessä

Avainsana: esitystekniikka

Hanketyön sivuvirrat hyötykäyttöön
http://valolähteitä%20tummalla%20taustalla
31.10.2023
Essi Santala & Kiika Sarpola

Hankkeen toiminnassa syntyy usein sivutuotteena havaintoja aiheista tai toimintatavoista, joihin saattaa liittyä kitkaa ja kehittämisen tarvetta. Hankkeiden toimintaa ohjaavat niille määritellyt tavoitteet ja niitä rajoittavat rajallinen kesto, rahoitusohjelman reunaehdot sekä käytettävissä olevat resurssit. Siksi hanketyössä joudutaan tekemään paljon rajausta siitä, mitä toimia toteutetaan. Sivumennen tullaan kuitenkin kohdanneeksi erilaisissa törmäyspisteissä ja rajapinnoissa paljon kehityskohteita, joihin olisi yhtä lailla tarpeen puuttua tai tarttua. Kenen kuuluisi tarttua toimeen, jos asia hiertää kaikkia vähän mutta ei oikeastaan kuulu kenellekään? Miten hankkeen sivuvirrat saataisiin silti hyödynnettyä ja kehitettyä eteenpäin uusiksi ideoiksi tai uusien toimintatapojen siemeniksi? Kuuntele huokauksia ja ohimennen sanottua Kehittämisen parissa työskennellessä aistit virittyvät havaitsemaan muitakin kuin hankkeen tavoitteiden mukaisia kehittämistarpeita. Usein esillä on näkökulmia varsinaisen työn reunamilta tai aiheista jotka sisältyvät tekemiseen läpileikaten, mutta joihin ei voida hankkeen toiminnassa tarttua täysillä. Kutsumme tällaisia hankkeen pääasiallisen toiminnan ohessa esiin nousevia kehittämistarpeita tässä sivuvirroiksi. Suuressa kuvassa tällaisia aiheita olemme omassa hankkeessa huomanneet olevan muun muassa kestävän kehityksen teema, tasa-arvon ja monimuotoisuuden edistäminen tai tietyn alan yhteiskunnallisen aseman parantaminen. Pienemmässä mittakaavassa hanketyössä sivutaan useita erilaisia prosesseja ja tehdään havaintoja niiden sujuvoittamiseksi. Hanketyöhön sisältyy paljon kohtaamisia, jotka ovat erinomainen tilaisuus sivuvirtojen havaitsemiseen. Kun ensin on puhuttu agendalla olleet asiat valmiiksi, pääsee keskustelu rönsyilemään sivupoluille. Jos kuulet kollegan, opiskelijan, yhteistyökumppanin tai vaikka tapahtumasi osallistujan huokailevan tapaamisen jälkeen “olispa hyvä, jos…” tai “voi kunpa joku…”, kaiva esiin muistiinpanovälineet. Näissä lausahduksissa päästään sivuvirtojen ytimeen: mikä ongelma kaipaa vielä ratkaisua tai mitä näkökulmia asiaan vielä liittyy, mutta jäi aiemmin sanomatta. Jos esiin tullut ongelma on monimutkainen ja laaja tai jos se ei mahdu oman työsi reunaehtojen sisälle, voi tuntua helpommalta jättää asia sikseen. Ehkä joku muu hoitaa, vaikka et edes tiedä kuka tämä “joku muu” voisi olla. Sivumennen ääneen lausutuissa toiveissa saattaa kuitenkin piillä tulevaisuuden megatrendi [1]. Haluatko todella päästää näistä irti vai tulisiko niitä sittenkin pysähtyä miettimään? Kymmenellä eurolla vähän Slushia Yksi esitysteknisellä alalla vastaamme tullut huokaus on esitysteknikoilta kuultu ärtymys siitä, kuinka työ olisi helpompaa, jos tilaaja osaisi tilata tekniikkaa. Toisaalta voimme samaistua tapahtumatekniikan tilaajan asemaan, joka huokailee firman tyky-päivää järjestäessään, mitä pitäisi tilata, kun tekniikka on hänelle täysin vierasta. Pysähdyimme Skills for Live Tech -hankkeessa tämän kysymyksen äärelle paneelikeskustelussa, jonka järjestimme Audiovisual Expo -messuilla 11.10.2023. Panelisteina olleet tekniikan toimittajat sekä tilaajat olivat keskustelussa yksimielisiä siitä, miten asia hoituu helpoiten: selkeä tapahtuman ja sen tavoitteiden kuvaus, avoin keskustelu budjetista ja tilauksen tekeminen hyvissä ajoin nähtiin selkeästi tarpeellisiksi molemmin puolin. Pinnan alle jäivät kuitenkin kytemään ne vaikeammat kysymykset: Missä määrin tekniikan toimittajan pitäisi osata asettua tilaajan asemaan ja olla hänen tukenaan? Kumpi määrää - tekninen ratkaisu vai sisältö? Mikä on kalliin tekniikan hyöty ilman mietittyä ohjelmaa ja ammattimaisesti tuotettua sisältöä? Onko teknikoiden tarpeista ymmärretty huolehtia? Kuka vastaa teknikoiden tauoista ja ruokailusta? Kuka huolehtii siitä, että puhujat ja esiintyjät astelevat lavalle huoletta? Miten määritellään tilaisuudelta toivottavan vaikuttavuuden eli haettavan wow-efektin määrä? Kuinka paljon Slushia on mahdollista saada kymmenellä eurolla? Jos näitä kysymyksiä ei ymmärretä kysyä etukäteen, voi tapahtumapäivänä olla monta ylimääräistä estettä ylitettävänä. Tekniikan toimittajien ja tilaajien välillä on ajoittain kuilu, jonka vastakkaisilla reunoilla puhutaan eri kieltä. Kun yhteinen kieli puuttuu, toisen asemaan asettuminen vaikeutuu ja ymmärtämättömyys vaikkapa vaaditusta työmäärästä tekee tilaajan toiveista epärealistisia. Kukaan ei ole tietämätön tahallaan, joten väliin tarvitaan tulkkia - tai tietoa. Olisiko siis ratkaisuna tuottaa tilaajien avuksi esimerkiksi tarkistuslistoja, “kerro ainakin nämä kun tilaat tekniikkaa”, vai pitäisikö tekniikan toimijoiden asiakaspalvelu-, palvelumuotoilu- ja empatiataitoja kehittää [2]? Tekniikan toimittajien ja sen tilaajien välisen rajapinnan hiominen sileämmäksi ei isossa kuvassa välttämättä vaikuta merkitykselliseltä, niin että kukaan tarttuisi siihen yksin. Yhä uudelleen päädytään huokailemaan liian suppean tilauksen äärellä tai vastapuolella googlataan mitä tarkoittaa tarjouksessa mainittu “PA” (public address, yleisötilaisuuden äänentoistojärjestelmä). Sivuvirtojen hyödyntäminen Edellä kuvattuun esimerkkiin linkittyy lopulta paljon enemmän kuin vain yksittäisen tapahtuman onnistuminen. Kyse on esitysteknisen työn merkityksen ymmärtämisestä, arvostamisesta ja sitä kautta sen hinnoittelemisesta. Yhtä lailla kyse on tuottajan työn merkityksen ymmärtämisestä ja arvostamisesta onnistuneen tapahtuman mahdollistajana. Kyse on myös tilaaja-asiakkaan työn merkityksen ymmärtämisestä ja arvostamisesta, esimerkiksi yrityksen imagon tai työnantajamaineen näkökulmasta. Kaikkien kohdalla yhteisesti kyse on liiketoiminnasta ja tuloksen tekemisestä. Pieneltä vaikuttavat ongelmatkin kytkeytyvät aina osaksi isompaa kuvaa, eivätkä lopulta olekaan täysin merkityksettömiä. Niille soisi löytyvän ratkaisuja siinä missä isoille muutostarpeillekin. Ammattikorkeakouluympäristössä luonnollinen mahdollisuus erilaisten haasteiden ratkaisijaksi ovat oppilaitoksen opiskelijat ja erilaiset oppimisympäristöt. Koulu tarjoaa opiskelijoille paljon mahdollisuuksia kehittämistyöhön esimerkiksi erilaisten innovaatio- tai kehitysprojektien muodossa. Tutkintoihin kuuluvissa opinnäytetöissä näkökulma on luonnostaan alan kehittämisessä. Opinnäytetyöt itsessään ovat myös ehtymätön puro uusille tutkimusaiheille, kun töihin kirjataan säännönmukaisesti jatkokehitystarpeita [3]. Toistaiseksi ratkaisematta jää se, miten tällaisia sivuvirtoja tulisi hankkeissa tallentaa ja dokumentoida? Hankkeiden dokumentointia lienee syytä miettiä myös pakollisen raportoinnin ohi. Hankkeen oppien tallentamiseen olisi hyvä sisällyttää listaus myös niistä havainnoista, joihin kulloinkin meneillään olevassa tai päättyneessä hankkeessa ei ehditty, voitu tai haluttu syystä tai toisesta paneutua. Sivuvirroissa piilee paljon potentiaalia tuleville tutkimuksille ja kehitystoimille. Ja lopuksi, tässä kirjoituksessa esiin nostettuihin haasteisiin saa vapaasti tarttua! Kirjoittajat Essi Santala on hankkeen projektipäällikkö, freelancevalosuunnittelija ja opettaja. Hän on työskennellyt lukuisissa teatteriproduktioissa valosuunnittelijana sekä laitosteattereissa että vapaan kentän projekteissa. Santala on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Taideyliopistosta 2019 ja medianomiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta 2011. Kiika Sarpola toimii Skills for Live Tech -hankkeen projektikoordinaattorina.Hän on koulutukseltaan kulttuurituottaja (AMK) sekä tradenomi, ja hän on toiminut monipuolisissa tapahtumia, koulutusta, viestintää ja kehittämistyötä sisältävissä tehtävissä kulttuurialalla. Kirjoittajat ovat Metropolia Ammattikorkeakoulun Skills for Live Tech – S4LT -hankkeen henkilökuntaa. Hanke tarjoaa joustavaa korkeakoulutasoista koulutusta ja ohjausta esitys-, teatteri- ja tapahtumatekniikka-alalle. Hankkeen tavoitteena on kehittää alan työntekijöiden osaamista, työllistymismahdollisuuksia ja työssä pysymistä sekä tarjota uusia opiskelumahdollisuuksia alasta kiinnostuneille. Skills for Live Tech – S4LT -hanke ajoittuu syyskuun 2022 ja vuoden 2024 joulukuun väliselle ajalle. Hankkeen toteuttajana on Metropolia Ammattikorkeakoulu ja sitä on rahoittanut Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus JOTPA. Lisälukemista Sitra.fi: megatrendit 2023 Essi Santala & Kiika Sarpola: Osaamisen uusi normaali – esitystekniikka-alan taitojen kehitys 2019–2022 (theseus.fi) Metropolian esitys- ja teatteritekniikan opinnäytetöitä voi etsiä ja lukea Theseuksesta

Lue lisää

Purkkavirityksistä yhdenmukaisiin turvallisuustaitoihin – näyttämötyöturvallisuus läpäisee koko organisaation
http://Sakkeleita.
23.3.2022
Tero Aalto & Essi Santala

Esitystekniikan alalla on tunnistettu tarve kehittää työelämälähtöistä työturvallisuuden koulutusmallia. Aiemmissa blogikirjoituksissa olemme käsitelleet alan lähtökohtia, joista esimerkiksi käyvät ilmi pitkät informaalin koulutuksen perinteet eli mestari-kisälli toimintatavat ja formaalin koulutuksen puute. Tässä blogimerkinnässä esittelemme näyttämöympäristön työturvallisuuden neliportaisen koulutusmallin rakennetta ja pohdimme mallin syntyä. 1. Vastuu Työkulttuurin kehittämisessä eli muutoksessa keskeisessä asemassa on johdon ja esihenkilöiden tarjoama tuki toiminnan kehittämiselle. Sen lisäksi, että heitä epäilemättä kiinnostaa hoitaa työnsä niin, että mahdollisimman moni alainen tuntee työnsä mielekkääksi ja selviää ehjin mielin ja nahoin kotiin työpäivän päätteeksi, heidän harteillaan painaa myös laillinen vastuu. Esitystekniikan parissa työskentelevät esihenkilöt ovat usein alalla pidempään työskennelleitä, tyypillisesti tekijäpuolelta asemaansa jossain vaiheessa nousseita. Heillä ei välttämättä ole taustallaan esihenkilötaitojen koulutusta. [1] Työturvallisuudessa vastuut on määritelty lakisääteisesti [2]. Koulutusmallimme ensimmäisessä osassa nämä alaspesifiset vastuut avataan organisaatiokohtaisesti vastuutehtävissä toimiville. Käytännössä se tarkoittaa teknis-taiteellisen toimintaympäristön toiminnan ja prosessien aukikirjaamista turvallisuuden näkökulmasta ja johdon sitouttamista muutokseen. Koulutusmallin ensimmäisen osan työpajaan osallistuu ensin johto, jonka jälkeen esihenkilöt liittyvät mukaan. Lopuksi tuloksia pohditaan yhdessä ja muodostetaan suunnitelma jatkosta. 2. Osaaminen Esihenkilöiden tulee tietää vastuunsa koko organisaation näkökulmasta, mutta samalla heidän osaamisensa (kompetenssi) tulee varmistaa. Osaamisen varmistaminen ja koko organisaation käytäntöjen linjaustarpeiden selvittäminen ovat koulutusmallin toinen osa. Esitysteknisessä toimintaympäristössä työntekijälle kasautuu paljon vastuuta ja työtehtävät ovat itseohjautuvia. Itseohjautuvuus, kaikessa trendikkyydessään, ei välttämättä ole työturvallisuusmielessä hyvä asia. Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi värikkäinä ripustusratkaisuina: yksittäisen lampun, kaiuttimen tai lavasteen ripustaminen voi olla toteutukseltaan työntekijästä riippuen hyvin erilainen. Tämä luo epäselvyyttä oikeasta työtavasta ja valittuja ratkaisuja voi olla vaikea tarkistaa, jolloin riskien määrä kasvaa ja niiden hallinta tulee vaikeammaksi. Pahimmillaan keskenään erilaiset työtavat voivat aiheuttaa odottamattoman vaaran. Alalta ovat puuttuneet työohjeet. Toisissa toimintaympäristöissä käytännöistä linjaamista voitaisiin kutsua standardoinniksi tai laadunvalvonnaksi. Havaintojemme mukaan alallamme tämän osa-alueen kehittämisessä on paljon työtä. Osaamisen varmistaminen on mallissamme keskiössä. Tämä vaatii kartoitusta, sillä on turha opettaa ihmisiä pukemaan turvakenkiä jalkaan, jos ne ovat jo jalassa. Hankkeen tuottamien tarkistuslistojen avulla toteutetun osaamiskartoituksen jälkeen esihenkilöt tietävät vastuunsa ja osaavat työturvallisuuden keskeiset kompetenssit. He ovat myös valmiita viemään kompetensseja eteenpäin alaisilleen. Tässä työssä auttaa esitysteknisen työturvallisuuden työnopastuksen tarkistuslista. 3. Aktivointi Esitystekninen esihenkilötyö on pohjimmiltaan asiantuntijatyötä. Asiantuntijaorganisaatiossa esihenkilön työhön kuuluu mahdollistaa alaistensa töiden tekeminen parhaalla mahdollisella tavalla [3]. Sen tähden esihenkilöiden rooli työntekijöiden työturvallisuusajattelun aktivoinnissa ja ylläpitämisessä on avainasemassa. Konkreettisesti työturvallisuus näkyy käytännön työssä tekijöiden tekemänä. Keikoilla eli tapahtumaympäristöissä toteutus rakennetaan tyhjään tilaan. Teatterissa jokainen näytelmä on uniikki. Teollisuudessa tätä toimintaa kutsuttaisiin pilotoinniksi tai innovoinniksi, meille tutumpia termejä ovat roudaaminen ja improvisointi. Näissä työtavoissa ei ole meille mitään uutta ja pyörä keksitään aina uudelleen. Se on myös vetovoima ja hyvinvointitekijä, olemme jatkuvasti uusien tilanteiden edessä. Valitettavasti innovointi ja pilottiratkaisut koskevat liian usein myös työturvallisuutta. Kirjaimellisesti kyseessä ovat purkkaviritykset ja kengännauharatkaisut. Harvan teknologiayrityksen lopputuote pysyy kasassa kikkapannalla tai jeesusteipillä, kun taas meille tällaiset keinot ovat olleet hektisessä työympäristössä luontevia. Tämä on johtanut pitkällä aikavälillä alan yhtenäisen työturvallisuuskulttuurin puutteeseen. Kuten näytelmällä tai rock-konsertilla, työllämme on aina alku ja loppu, toisin sanoen ne ovat projekteja. Sen sijaan työturvallisuus on prosessi ja prosessi ei ole koskaan valmis. Lähtökohtaisesti työturvallisuuskoulutuksen mallin tulee pohjautua työntekijän tapaan toteuttaa turvallisuutta käytännössä. Ongelma on ollut, että itseohjautuvuus on kohdistunut lopputuotteeseen, ei prosessin hiomiseen, jolla lopputuote saadaan aikaiseksi. Ikävimmillään tämä johtaa tilanteeseen, jossa esirippu kyllä nousee, mutta sen takana ja edessä olevat ovat jatkuvassa vaarassa. Koulutusmallin aktivointiosa pureutuu tähän problematiikkaan ja pohjautuu vuorovaikutteiseen prosessiin työturvallisuuden kehittämiseksi. Vuorovaikutteisuus työtapojen linjaamisessa tai standardoinnissa läpi organisaation edellyttää työntekijöiltä alaistaitoja. Silvennoinen ja Kauppinen [4] määrittelevät alaistaidot kaikkien työntekijöiden kyvyksi toimia yhteistyössä muiden työntekijöiden kanssa heitä auttaen, vapaaehtoisia työtehtäviä hoitaen, välttämällä turhia konflikteja, ilmaisemalla oman mielipiteensä rakentavalla tavalla esihenkilöilleen ja muille työntekijöille, rakentaen sitä kautta työyhteisön tuloksellisuutta ja hyvinvointia. Aktivointi on mahdollista vain silloin, kun työntekijät ovat motivoituneita ylläpitämään ja kehittämään työturvallisuutta ja kun samanaikaisesti esihenkilöllä on aito halu kehittää työyhteisöä ja sen työturvallisuutta. Joissan työyhteisöissä tämä edellyttää lisäksi pahimpien osaamisvajeiden paikkaamista. 4. Perehdyttäminen Uuden työntekijän tulo työyhteisöön on aina ponnistus paitsi uudelle työntekijälle itselleen niin myös koko työyhteisölle. Työyhteisöstä tulee nimetä uudelle työntekijälle asiantunteva perehdyttäjä, jonka vastuulla on käydä läpi työntekijän työhön kuuluvat tehtävät, niin että hänellä on mahdollisuus suoriutua niistä. Samaan perehdytysvaiheeseen kuuluu olennaisena osana kyseisen työympäristön työturvallisuuskäytänteisiin perehdyttäminen. Jokaiseen työyhteisöön liittyy tiettyjä toimintatapoja, jotka tulee perehdyttää keskitetysti jo työsuhteen alussa, jolloin työtehtävien suorittaminen selkeytyy. Uusien työntekijöiden mukana taloon on myös mahdollista kulkeutua uusia toimintatapoja ja muissa toimintaympäristöissä hyväksi havaittuja käytäntöjä. Jotta toimintaa voidaan päivittää, tulee toimintaan perehdyttävien ammattilaisten olla avoinna uusien työntekijöiden kysymyksille ja kyseenalaistuksille. Sen lisäksi, että kerrotaan miten on aina tehty, on tärkeää myös udella, miten uusi työntekijä tekisi jonkin asian paremmin. Koulutusmallin neljäs osa on tarkoitettu mallin muut osat jo läpikäyneeseen työyhteisöön tulevalle uudelle työtekijälle ja hänen saattamisekseen samalle osaamisen tasolle muiden kanssa. Perehdyttäminen tapahtuu perinteisesti usein muiden tekemistä seuraamalla, mutta mallimme ehdottaa aktiivista osaamista varmentavaa otetta perehdyttämisen osaksi. Koulutusmallin pilotointi hanketyössä SafeOnStage -hankkeessa kehitettiin esitysteknistä työturvallisuutta yhteensä yhdeksän pilottiorganisaation ja European Theatre Technicians Education ETTE-materiaalin voimin. Näyttämötyöturvallisuuden koulutusta pilotoitaessa tapahtui kaksi sisällön kannalta merkittävää oivallusta: Esitysteknisellä alalla toimivat ihmiset eivät tunne kaikkia vastuitaan. Yksittäisten toimijoiden työturvallisuuden osaaminen vaihtelee laidasta laitaan työturvallisuuden osa-alueesta riippuen. Tietyt osaamisalueet ovat erittäin hyvin hallussa, kun taas toisaalla työturvallisuusosaamisessa on tyhjiä aukkoja. Vastaavat kehittämiskohteet näkyivät myös organisaatioiden välillä: osa työturvallisuusosaamisen osa-alueista oli pitkälle mietittyjä ja toteutettuja, kun taas osa oli unohtunut kokonaan. Havaitsimme työturvallisuuden läpäisevän tavalla tai toisella koko organisaation aina johdosta ruohonjuuritason tekijöihin saakka. Ymmärsimme myös, että organisaation eri tasoilla toimivat tarvitsevat eri tyyppistä koulutusta asemansa huomioon ottaen. Kuvassa kehittämämme neliportaisen esitysteknisen työturvallisuuden koulutuksen malli. Työturvallisuuden kehittämisen prosessi jatkuu SafeOnStage-hankkeen luoman koulutusmallin mukaisesti työyhteisö pystyy yhdessä vierailevien kouluttajien avustuksella rakentamaan työturvallisuuttaan vaihe vaiheelta eteenpäin. Tuon työn tukena toimivat hankkeen tuottamat tarkistuslistat. Ne ovat tarjolla vapaasti kaikkien käyttöön hankkeen sivuilla, olipa organisaatio mallin mukaisella koulutuspolulla tai ei. Tarkistuslistojen avulla organisaatio voi myös itsenäisesti kartoittaa omaa osaamistaan ja osaamisvajeitaan. Osaamisvajeiden paikkaamiseen hanke on kouluttanut työturvallisuuskouluttajia sekä tuottanut ETTE-kirjasta päivitetyn version. Jos organisaationne on kiinnostunut koulutusmallin mukaisesta työturvallisuuden kehittämisestä tai jos tarkistuslistojamme läpikäytyänne olette jo havainneet selkeän osaamisvajeen, joka kaipaa täydentävää koulutusta ja ajatustenvaihtoa niin olkaa yhteydessä Metropolian esitys- ja teatteritekniikan koulutusohjelman henkilökuntaan. Kirjoittajat Tero Aalto on Metropoliassa SafeOnStage-hankkeen projektipäällikkö ja freelancer valo- ja erikoistehostesuunnittelija. Hän on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri ja opettaja. Essi Santala toimi hankkeessa kouluttajana. Hän on koulutukseltaan mm. teatteritaiteen maisteri ja työskentelee freelancer valosuunnittelijana sekä alan koulutustehtävissä. Lähteet Janatuinen, Ella 2021. Esihenkilötyön haasteet ja vaikutukset esitystekniikassa. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö (theseus.fi). Työturvallisuuslaki. (finlex.fi) Salminen, Jari 2021. Mikä on esimiehen rooli asiantuntijaorganisaatiossa? (brik.fi) Silvennoinen, Markku; Kauppinen, Risto 2007. Kehity alaisena - onnistuneet alaistaidot käytännössä. Tammi. SafeOnStage-hanke SafeOnStage oli Metropolia Ammattikorkeakoulun vuosina 2021-2022 toteuttama hanke, jossa kehitettiin esitys-, teatteri- ja tapahtumatekniikka-alan ETTE-turvallisuuskoulutusta ja sen opetusta eteenpäin työelämälähtöisesti. Hankkeen johtavana ajatuksena oli, että jokaisen näyttämöllä, festivaaleilla tai tapahtumassa työskentelevän henkilön on tärkeää osata toimia turvallisesti, ymmärtää turvallisen työskentelyn periaatteet ja tarkastella turvallisuutta kriittisesti. Hankkeen aikana työstimme pilottiorganisaatioissa erilaisia koulutuksia ja niistä saatujen oppien perusteella kehitimme koulutusmallin, jossa jokaisen tason (johto, mestarit/päälliköt tai esihenkilöt ja tekijät) osallistaminen työympäristön työturvallisuuden kehittämiseen on keskeisessä roolissa. Hanke sai rahoitusta Euroopan sosiaalirahastolta.  

Lue lisää

Kohti turvallisempaa tulevaisuutta
11.11.2021
Kiika Sarpola & Tero Aalto

Arjen turvallisuuskeskustelu kilpistyy hyvin usein verrattain pieniin asioihin. Missä tilanteissa pitäisi käyttää kypärää ja tuliko nostettu jaloilla? Suuremmassa kuvassa esitysteknisenkin alan tulevaisuuteen vaikuttavat esimerkiksi kestävän kehityksen kaltaiset megatrendit [1] tai digialustoilla eri alojen läpi hyökyvät #metoo-aallot [2]. Turvallisuus ei rajoitu vain yksittäisiin sääntöihin ja niiden noudattamiseen tai noudattamatta jättämiseen, vaan käsittää myös laajempia näkökulmia.  Toimintaa ohjaavat jo nyt erilaiset trendit ja heikot signaalit, jotka on mahdollista tunnistaa ja nimetä tulevaisuuteen vaikuttavina voimina. Voimat ovat usein vastakkaisia ja toteutuessaan yksittäin ne veisivät tulevaisuutta hyvinkin erilaisiin suuntiin. Organisaatioiden tulee tehdä strategisia päätöksiä nyt. Reagoidaanko havaittuihin ilmiöihin vai luotetaanko kohtaloon. Millaiseksi tulevaisuuden haluttaisiin muodostuvan ja mitä asialle voisi tehdä. Turvallisuus vaatii uudistumista ja uudistamista Toivotunlaisen tulevaisuuden todennäköisyyttä on mahdollista lisätä tulevaisuuteen valmistautumalla ja ennakoinnilla. Yksilö tai organisaatio voi valita miten tulevaisuuden haluaa ottaa vastaan: passiivisesti hyväksymällä muutoksen, reagoimalla tilanteisiin niiden ilmaantuessa, valmistautumalla ennakoitavissa oleviin muutoksiin, toimien luodakseen toivotunlaisen tulevaisuuden tai ennakoivasti yhdistäen kolmea edellä mainittua. [3] Millaiseksi esitysteknisen alan turvallisuuskulttuuri ja alan turvallisuuden tulevaisuus muotoutuu? Alan turvallisuuskulttuuri on verrattain nuorta. Suuri osa nykypäivänä käytössä olevista turvallisuutta parantavista apuvälineistä tai työtavoista on otettu käyttöön vasta 90-luvun lamavuosien jälkeen. Projektien tai teosten työturvallisuuskulttuurit ovat vaihtelevia ja työturvallisuusjohdettuja organisaatioita ei juuri ole: taide pääsee salakavalasti kiilaamaan työturvallisuuden edelle. Ei ihmekään, että taiteen, viihteen ja virkistyksen toimialalla tapahtuneiden työtapaturmien määrä ei ole ollut vastaavalla tavalla laskeva kuin vaikkapa rakentamisen tai teollisuuden toimialoilla [4]. Esittävien taiteiden turvallisuuskulttuuria tutkineen Floor is Yours! -hankkeen loppuraportti kertoo turvallisuuden kehittämisen tarpeesta. Tutkimuksen vastaajista noin neljännes (27 %) koki hyvin tai melkon usein, ettei voinut toimia niin turvallisesti kuin olisi halunnut ja 45 % arvioi työympäristössä esiintyvän vähintään viikoittain haitta- ja vaaratekijöitä. [5] Taide ei yksinään luo ristipainetta, vaan nykytilaa määrittää myös aivan uudenlainen työvoimatilanne. Vielä kaksi kuukautta sitten Suomessa tapahtumia ei ollut eikä esityksiä esitetty ja ala oli lomautuksien ja työttömyyden kurittama. Koronapandemiarajoituksien poistuminen syöksi alan työvoimapulaan. Alan ennen kokemattoman nopea uudelleen käynnistyminen kriisin jälkeen on vaarana johtaa turvallisuustilanteen heikentymiseen entisestään. Nyt jokaisella alan toimijalla on edessään valinnan mahdollisuus: Jatketaan hommia sormet ristissä ja toivotaan että vielä seuraavakin keikka on mahdollista heittää. Vaihtoehtoisesti on mahdollista tarttua toimeen, ja vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden syntyyn. Maaperä on otollinen, ikinä ennen ei ole esittävän taiteen tilaisuuksissa käynyt niin turvallisuusorientoitunutta yleisöä kuin nyt. Turvallisuus on toiminnan osa-alue, josta on mahdollista säästää tai siihen voi panostaa. Tulevaisuus muuttaa työn tekemistä Esitysteknisen alan toiminta on verrattavissa alustatalouteen: tyypillistä on, että arvoketju muodostuu peräkkäisistä riippuvuussuhteista ja verkostoista. Sekä organisaatiot että työtehtävät organisaatioiden sisällä kytkeytyvät toisiinsa siten että seuraavan vaiheen on toimittava edellisen vaiheen luomissa raameissa. [6] Sen tunnistaminen, että ala toimii alustatalouden tavoin, mahdollistaa turvallisuusajattelun ja turvallisuuden kehittämisen uudelleenohjelmoinnin. Siinä missä muilla aloilla ollaan vasta herätty tunnistamaan työn muuttuvia piirteitä, esitysteknisellä alalla erikoiset työsuhteet ovat olleet arkipäivää aina. Työntekijä ei välttämättä ole sitoutunut vain yhteen työnantajaan ja vaikka olisi, työnteon paikat vaihtelevat usein ja jokainen uusi toteutus on pilotti.  Alan työtavat mukailevat jo nyt “tulevaisuuden työtä”: työntekijän ei tarvitse olla läsnä tehtaassa tai toimistoissa; sen sijaan hänen tulee olla läsnä toisille ihmisille. Verkostomaisessa työympäristössä organisaatio on jatkuvan järjestäytymisen haasteen edessä. Johtamisessa on siirryttävä tarkastelemaan toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutusta. [6] Työ muuttuu vääjäämättä myös esitysteknisellä alalla, eikä sen vaikutuksia turvalliseen tulevaisuuteen voi jättää huomiotta. Alan työ on usein koettu intohimoisesti eikä omalla jaksamisella ole ollut niin väliä kunhan esirippu nousee ajoillaan ja show pyörii. Koronakriisi on kuitenkin havahduttanut huomaamaan ihmiselämän rajallisuuden. Esitystekninen ala ei ole immuuni pohdinnoille työn merkityksellisyydestä. Minkälaiseksi muodostuu esitysteknisen alan työkulttuuri ja vetovoima tulevaisuudessa? Pienin yhteinen nimittäjä: turvallisuusosaaminen Esitysteknisen alan erityislaatuisessa työympäristössä ymmärrys erilaisista toimintaympäristöistä korostuu. Yhteisen osaamispohjan luominen vaatii pienimmän yhteisen nimittäjän löytämistä. Mitkä ovat ne turvallisuuden perusedellytykset, jotka tulee toteutua riippumatta siitä missä työskennellään? Turvallisuuden edistäminen on helppo nähdä joukkuepelinä, jossa kaikkien tavoite on sama: omaisuuden ja ihmisten välttyminen vahingoilta ei koskaan ole merkityksetöntä. Yhteistyön - kuten tulevaisuusajattelunkaan -  ei tulisi rajoittua “neljän seinän sisälle”. Jos muilla aloilla työturvallisuudesta kertovien onnettomuustilastojen suunta on laskeva, onko jotain mitä voisimme hyödyntää näiden alojen osaamisesta ja työturvallisuuden toimintatavoista.  Tulevaisuustutkija Seija Partti vertaa tulevaisuuden työtä kiertotalouteen, jossa tavaroiden tai materiaalien sijaan yrityksissä kiertävätkin tieto, taito ja osaaminen [7]. Keskeiseksi nouseekin osaamisen kasvattaminen. Työturvallisuus on läsnä kaikissa olosuhteissa, mutta on myös varmistettava että kaikki organisaatiossa, jopa ylintä johtoa myöten, ymmärtävät tämän - ja sen jälkeen opettelevat toimimaan turvallisesti. Tulevaisuus ja turvallisuus tehdään nyt Nopeasti ja entistä monimutkaisemmaksi muuttuvassa maailmassa lienee turha olettaa, että hommat rullaavat jatkossa kuten aina ennenkin. Tulevaisuus ei tässä hetkessä ole vielä olemassa faktoina, joihin voisimme tukeutua päätöksenteossa, mutta tuntemattomaan on silti pystyttävä varautumaan. Nykyhetkestä on mahdollista ammentaa suuntaa: erilaisten tulevaisuutta ennakoivien signaalien suhteen on syytä olla jatkuvasti herkkänä.  Tulevaisuus tehdään nyt, tämän hetken tiedon ja ymmärryksen valossa. Jos tulevaisuuden päättää ottaa vastaan sellaisena kuin se tulee, on ymmärrettävä, että samalla luopuu päätösvallasta sen suhteen millaisena tulevaisuus näyttäytyy. Toinen vaihtoehto on päättää vaikuttaa siihen millaiseksi tulevaisuus muodostuu. Ehkäpä tällöin säästyy jossittelulta, kun tehtyjä valintoja myöhemmin arvioidaan. Olisiko aika pysähtyä miettimään, mikä turvallisuuden osa-alue organisaatiossasi kaipaisi muutosta juuri nyt? Itse aloitimme peilikuvasta. SafeOnStage-hanke kehittää turvallisuuskoulutusta SafeOnStage-hankkeessa kehitetään esitys-, teatteri- ja tapahtumatekniikka-alan turvallisuuskoulutusta ja sen opetusta eteenpäin työelämälähtöisesti. Hankkeen tavoitteena on kehittää koulutusmalli, joka mahdollistaa turvallisuuskompetenssien tehokkaan oppimisen osana henkilön työtehtävää ja työyhteisöä. Johtavana ajatuksena on, että jokaisen näyttämöllä, festivaaleilla tai tapahtumassa työskentelevän henkilön on tärkeää osata toimia turvallisesti, ymmärtää turvallisen työskentelyn periaatteet ja tarkastella turvallisuutta kriittisesti. Tavoitteena on yhdenmukaistaa alalla työskentelevien turvallisuustietoja ja -osaamista sekä kehittää yhtenäistä turvallisuuskulttuuria. Kirjoittajat Kirjoittajat ovat Metropolia Ammattikorkeakoulun SafeOnStage-hankkeen henkilökuntaa. Tero Aalto on hankkeen projektipäällikkö ja freelancer valo- ja erikoistehostesuunnittelija. Hän on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri ja opettaja.  Kiika Sarpola työskentelee SafeOnStage-hankkeen projektikoordinaattorina. Hän on koulutukseltaan kulttuurituottaja (AMK) sekä tradenomi, ja hän on toiminut monipuolisissa tapahtumia, koulutusta, viestintää ja kehittämistyötä sisältävissä tehtävissä kulttuurialalla. Lähteet Sitra 2019. Megatrendit 2020. Pullinen, Jussi 2021. Vapise ay-liike, työväen seuraava vallankumous alkaa Jodelista. Helsingin Sanomat. Viima, Taina 2017. COOP Blog: Foresight and attitudes towards the future. (Avautuu blackswansfsst.wordpress.com) Suomen virallinen tilasto (SVT): Työtapaturmat. Tapaturmavakuutuskeskus Visuri, Susanna et al. 2021. Turvallisuusjohtamisen ja -kulttuurin kehittäminen esittävissä taiteissa. Floor is Yours! -hankkeen loppuraportti. Kilpi, Esko 2017. Uusi työ alustatalouden aikakaudella. Sitra. Sommers, Sanna 2021. Nämä viisi ominaisuutta yhdistävät todellisia edelläkävijöitä – ”Olisi kaikkien etu, jos nauraisimme erilaisuudelle vähemmän. Kauppalehti 22.10.2021. Tekstissä on käytetty lisäksi lähteenä SafeOnStage-hankkeen ohjausryhmässä toteutetun tulevaisuustyöpajan tuloksia.

Lue lisää

Naisvähemmistöjä ja miesten mentäviä aukkoja – tasa-arvo ei vielä toteudu esitystekniikka-alalla
2.4.2020
Kiika Sarpola & Tero Aalto

Työelämän muutoksesta tehdyt selvitykset korostavat, että tulevaisuudessa yrityksissä tarvitaan yhä monipuolisempaa osaamista. Yksinkertaisimmillaan monipuolinen osaaminen on mahdollista taata, jos yrityksen henkilöstö on ominaisuuksiltaan - kuten sukupuoleltaan - mahdollisimman monimuotoista.  Monimuotoinen työyhteisö on usein myös työilmapiiriltään ja -hyvinvoinniltaan parempi kuin homogeeninen. Töitä tehdään toki tulevaisuudessakin ammattitaidolla, johon sukupuoli ei vaikuta, mutta jos ala on vahvasti eriytynyt tiettyyn sukupuoleen, onko erilainen osaaminen ja ammattitaito silloin tarpeeksi monipuolisesti käytössä? Esitys-, teatteri- ja tapahtumatekninen ala on tutkimusten mukaan selkeästi miesvaltainen. Alalla työskentelevistä vain noin joka kymmenes työntekijä on nainen.1 Erityisen huolestuttavaa on se, että samaan aikaan miesten ja naisten arvioissa on huima ero siinä, miten eri sukupuolet kokevat tasa-arvon toteutumisen yhteiskunnassa2. Miehet uskovat naisia yleisemmin, että sukupuolten tasa-arvo on jo toteutunut: miehistä 45 % arvioi, että naiset ja miehet ovat yhteiskunnassa tasa-arvoisia, kun naisista näin arvioi vain 20 %. Ja kas, miltä tilanne näyttääkään esitysteknisellä alalla? Miehet palkkaavat produktioihin useammin vanhoja tuttujaan - siis miehiä - ja naiset joutuvat todistelemaan osaamistaan kaksin verroin miehiin verrattuna tullakseen tunnustetuksi tasavertaisena kollegana.3 Tasa-arvotyön haasteet esitystekniikka-alalla Vaikka lain mukaan4 jokaisella työnantajalla on velvollisuus edistää tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti, palkkausta ja muita palvelussuhteen ehtoja koskevaa tasa-arvosuunnitelmaa edellytetään vain yrityksiltä, jonka palveluksessa olevan henkilöstön määrä on säännöllisesti vähintään 30 työntekijää. Esitys-, teatteri- ja tapahtumatekniikka-alalle laki jättääkin miehen mentävän aukon. Alan yritykset ovat usein kooltaan pieniä tai työsuhteet ovat alan suhdanteita mukaillen epäsäännöllisiä, niin että lain tuomaa velvoitetta tasa-arvosuunnitelman tekoon ei useinkaan ole. Toisaalta alan voi nähdä toimivan alustatalouden tavoin: yritykset muodostavat ekosysteemejä, joissa velvoitteiden rajat hämärtyvät entisestään. Lisäksi työnteon muodot alalla ovat moninaisia ja epätyypilliset työsuhteet tyypillisimpiä. Koetut vaikutusmahdollisuudet mahdollisiin epäkohtiin ovat kuitenkin yhteydessä juuri työsuhteen muotoon. Tasa-arvo ei toteudu lainkaan samalla tavoin määräaikaisissa työsuhteissa, tuntityösopimuksilla, apurahoilla tai freelancerina itsensä työllistävillä kuin työehtosopimuksen alaisessa vakinaisessa palkkatyössä5. Esimerkiksi teatterialaa koskevat Teatteritilastojen palkkatiedot jättävät ulkopuolelle kaikki eripituisissa ja -muotoisissa määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevät ja heidän ansiotasojensa erot. Teatteritilastojen mukaan vakinaisesti kiinnitettyjen henkilöiden joukossa naisten ja miesten palkkaero oli 9 % kun kyse on tekniikan henkilökunnasta ja johtajista. Aiemmat freelancereita koskevat selvitykset kertovat kuitenkin Teatteritilastoja suuremmista palkkaeroista ja palkkaepätasa-arvosta naisten ja miesten välillä6. Teatterialalla tasa-arvon edistämiseen on sentään tartuttu aktiivisesti ja muutosta on jo havaittavissa. Suomen teatterit ry on luonut teattereiden käyttöön tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman7, jota se suosittelee kaiken kokoisille näyttämötaiteen organisaatioille pohjaksi tasa-arvotyöhön. Miesvaltaisuutta ollaan kitkemässä pois myös puheesta. Teatterialalle neuvoteltavaan seuraavaan työehtosopimukseen ammattinimikkeet tullaan muuttamaan sukupuolineutraaleiksi8. Tällöin ammattinimikkeistä esimerkiksi äänimiehet, valomiehet tai näyttämömiehet tekisivät tilaa muutkin sukupuolet salliville ääni-, valo- tai näyttämöteknikoille. Tapahtuma-alalta tämän tyyppiset avaukset kuitenkin vielä puuttuvat tai ainakaan julkisia ulostuloja tasa-arvotyöstä ei ole kuultu. Nähtäväksi jää, kuka ottaa ensimmäisenä hatun päästä, sisällyttää tasa-arvotyön osaksi yrityksen kilpailustrategiaa ja alkaa aktiivisesti avaamaan alan ovia naisille, kuten herrasmiehiltä sopisi odottaa. Koulutus tasa-arvon edistäjänä Työelämän tasa-arvo rakentuu paitsi sukupuolijakauman tasaamisesta ja palkkatasa-arvosta, myös esimerkiksi tasa-arvoisista mahdollisuuksista edetä työssä johtaviin asemiin. Tasa-arvon edistämisessä alan laadukkaan koulutuksen tarjoaminen nouseekin merkittävään rooliin. Esitys-, teatteri- ja tapahtumatekniikka-alan täydennyskoulutusta kehittävä Metropolian StageRight-hanke selvitti9 syksyllä 2019 alan koulutus- ja osaamistarpeita. Kartoituksen mukaan alan koulutustaso on tällä hetkellä hyvin alhainen. Kyselyn 310 vastaajasta 63 %:lla on vain perus- tai toisen asteen koulutus. Kyselyssä vastaajan sukupuoli jätettiin kuitenkin kysymättä, koska­ alan koulutustarpeiden selvittämisen kannalta sillä ei katsottu olevan merkitystä. Tärkeänä nähtiin myös se, että kukaan ei jättäisi kyselyyn vastaamatta sukupuolen vuoksi, vaan vastaajalle tarjottiin anonymiteetti myös tältä osin. Toisaalta tästä seurasi se, että kyselyn tulokset eivät nyt kerro, onko miesten ja naisten koulutustasoissa tai heidän itse arvioimassaan osaamisessa eroa sukupuolten välillä. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että esimerkiksi ammattikorkeakoulututkinto vaikuttaa positiivisesti sekä henkilön työllisyyteen, että ansiotasoon. Esitystekniikka-alan naisvähemmistön kannalta erityisen kiinnostavaa on se, että yleisesti ammattikorkeakoulutuksen vaikutus ansiotasoon ja työllisyyteen on suurempi nuorilla naisilla kuin nuorilla miehillä. Myös ylempien ammattikorkeakoulututkintojen vaikutukset ovat keskimäärin suuremmat naisilla kuin miehillä. Alalle valmistavan koulutuksen lisäksi eri elämäntilanteiden mukaan joustavan täydennyskoulutuksen avulla voidaan taata kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet kehittää osaamistaan myös työurien varrella. Täydennyskoulutuksella voidaan vaikuttaa erityisesti siihen, että myös alalla työskentelevät naiset voivat monipuolistaa työuriaan ja pätevöityä tulevaisuudessa vaativimpiin tehtäviin. Koulutukseen pätee samat lainalaisuudet kuin työelämään. Homogeeninen työympäristö altistaa poteroitumiselle ja mahdollistaa vain saman pyörän keksimisen aina uudelleen. Vastaavasti homogeeninen koulutusympäristö luo yksipuolista osaamista, kun taas heterogeeninen ympäristö luo uutta osaamista, mahdollistaa vertaisoppimisen ja uusien, parempien käytänteiden synnyn. Sukupuolten moninaisuus ja tasa-arvo on yksi tärkeistä näkökulmista kaiken muun moninaisuuden joukossa, jota kouluttajien tulisi vaalia: jokaisella lukukaudella, opintojaksolla ja opetuskerralla kyseenalaistaen omat rutiinit ja asenteet. StageRight-hanke StageRight on Metropolia Ammattikorkeakoulun toteuttama esitystekniikka-alan täydennyskoulutusta kehittävä hanke. StageRight-hanke alkoi kesäkuussa 2019 ja se päättyy alkuvuodesta 2021. Euroopan sosiaalirahaston rahoitusta saavana hankkeena myös StageRightilta edellytetään sukupuolten tasa-arvon huomioimista ja edistämistä toiminnassaan. StageRight-hanke työskentelee aktiivisesti alan osaamisten kartoittamiseksi ja tulevaisuuden työelämän tarpeisiin vastaavan täydennyskoulutusjärjestelmän kehittämiseksi. Tuomalla alalla vaadittavia taitoja ja osaamisia näkyväksi voidaan lisätä ymmärrystä siitä, että alalla työskentely ei ole kiinni sukupuolesta. Vuonna 2020 hanke pilotoi 60 opintopisteen laajuista esitystekniikan ammattikorkeakouludiplomikoulutusta kahdelle eri ryhmälle. StageRight-hankkeen diplomikoulutuksiin hakeneista sekä koulutuksiin valituista noin viidennes on naisia. Kirjoittajat Kirjoittajat ovat Metropolia Ammattikorkeakoulun StageRight-hankkeen henkilökuntaa. Kiika Sarpola työskentelee StageRight-hankkeen projektikoordinaattorina. Hän on koulutukseltaan kulttuurituottaja (AMK) sekä tradenomi, ja hän on toiminut monipuolisissa tapahtumia, koulutusta, viestintää ja kehittämistyötä sisältävissä tehtävissä kulttuurialalla. Tero Aalto on hankkeen projektipäällikkö ja freelancer valo- ja erikoistehostesuunnittelija. Hän on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri ja opettaja. Hänellä on kokemusta tapahtumista ja teatterissa yli 300 eri tuotannosta.   Lähteet 1 ja 3 Pietilä, Noora 2019.”Saisko pari ukkoa tänne!” - Miesvaltaisuudesta esitys- ja teatteritekniikan alalla. Metropolia Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö, aukeaa theseus.fi -sivulle. 2 Tilastokeskus 2018. Sukupuolten tasa-arvo Suomessa, PDF-aineisto, aukeaa Stat.fi -sivulle. 4 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 609/1986., aukeaa Finlex.fi -sivulle. 5-6 Teatterin tiedotuskeskus Tinfo 2019. Valta, vastuu, vinoumat. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus esittävissä taiteissa, PDF-aineisto aukeaa tinfo.fi -sivulle. 7 Suomen Teatterit ry 2020. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma, aukeaa suomenteatterit.fi -sivulle. 8 Pietilä, Noora 2020. Saisko pari ukkoa tänne? Artikkeli Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton Meteli-verkkolehdessä 28.1.2020, aukeaa teme.fi -sivulle. 9 Aalto, Tero & Sarpola, Kiika 2019. Oikeaa osaamista stagella? StageRight-koulutustarvekyselyn tulokset, Metropolia Ammattikorkeakoulu, aukeaa theseus.fi -sivulle. 10 Miten ammattikorkeakoulutus vaikuttaa menestykseen työmarkkinoilla? Artikkeli Akava ry:n tiedontuotanto, aukeaa akavaworks.fi -sivulle.

Lue lisää