Avainsana: 3AMK

Tuumasta toimeen Brysselissä – miten aktivoitua EU-vaikuttamiseen?

http://Lähikuva%20lentokentän%20lähtevien%20lentojen%20infotaulusta.
23.10.2023
Mikael Vainio & Anniina Heikkinen

Ammattikorkeakoulujen roolia tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) vaikuttavana toimijana on kirkastettava. Se edellyttää strategisten suhteiden ja kontaktirajapintojen luomista ja ylläpitämistä Brysselin keskeisiin EU-päättäjiin, sidosryhmiin ja verkostoihin. Miten edunvalvontamatka paikan päällä toimii? Euroopan komission virkamiehet kuuntelevat mielellään EU-hankkeiden edunsaajien kokemuksia EU-rahoituksen hakuprosessien toimivuudesta, EU-rahoitusohjelmien soveltuvuudesta erilaisten edunsaajien tarpeisiin ja EU-hankkeiden vaikuttavuudesta paikallisella, alueellisella ja eurooppalaisella tasolla. Tälläkin hetkellä komission eri pääosastot ja toimeenpanovirastot arvioivat EU-rahoitusinstrumenttien tarkoituksenmukaisuutta ja vaikuttavuutta osana EU:n monivuotisen rahoituskehyksen (2021-2027) väliarviointia. Komissiolle annettu palaute vaikuttaa osaltaan myös tulevien EU-rahoitusohjelmien suunnitteluun seuraavassa monivuotisessa rahoituskehyksessä (2028 - 2034). Miksi matkustaa - agenda kirkkaana Pääkaupunkiseudun kolmen ammattikorkeakoulun Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian 3AMK-liittouma tekee kansainvälisesti merkittävää TKI-työtä, jonka mahdollistamisessa EU-rahoitusohjelmilla on yhä suurempi merkitys. 3AMK:n edustajat saivat tilaisuuden esitellä nostoja EU-hankeportfoliostaan Brysselissä. Uskomme, että 3AMK-liittouman edustajien EU-hankeportfolion esittely vahvistaa sekä liittouman kansainvälistä profiilia että pohjustaa EU-vaikuttamistyötä komission suuntaan. Vaikuttamismatka toteutettiin 3AMK-liittouman EU-vaikuttamissuunnitelman pohjalta. Vierailuohjelman suunnittelun ja toteutuksen aktiivisina taustavoimina toimivat blogitekstin kirjoittajat Mikael Vainio, Metropolian EU-rahoituksen grant writing -asiantuntija ja Anniina Heikkinen, Haaga-Helian EU-asiantuntija. Vainio työskenteli aikaisemmin Helsinki EU Officen palveluksessa. Keneen ja mihin vaikutetaan - delegaatio ja tapaamiset 3AMK-liittouman TKI-johdon delegaatio sai edunvalvontamatkalla tilaisuuden esittää ydinviestejään, TKI-toiminnan kärkiään sekä laajaa hanketoimintaa EU:n tutkimus- ja innovaatiopolitiikan keskeisille toimijoille ja vaikuttajille. Tavattavina olivat muun muassa Suomen pysyvän EU-edustuston tutkimus- ja innovaatiopolitiikan erityisasiantuntija Niina Nurkkala, europarlamentaarikko Ville Niinistö sekä Euroopan komission TKI-pääosaston strategisen ohjelmasuunnittelun yksikönpäällikkö Massimiliano Esposito ja innovaatiopolitiikan yksikön varapäällikkö Jekaterina Novikova. Tämän ohella delegaatio vieraili EU-komissaari Jutta Urpilaisen kabinetissa, jossa keskusteltiin lupaavista kansainvälisistä yhteistyömahdollisuuksista suomalaisille korkeakouluille EU:n ulkopuolisissa kumppanimaissa. Euroopan komission tutkimuksen ja innovoinnin pääosaston strategisen ohjelmasuunnittelun yksikönpäällikkö Massimiliano Espositon tapaamisessa keskustelu kilpistyi Horisontti Eurooppa -puiteohjelman loppukauden strategisen suunnitelman valmistelutyöhön, jonka painotukset heijastuvat puiteohjelman konkreettisiin työohjelmiin ja rahoitushakuihin loppukaudella (2025-2027). Itse asiassa, komissio julkisti pian tapaamisen jälkeen valmistelutyötä tukevan kattavan analyysin (europa.eu).  Tapaamisen myötä vakuutuimme, että 3AMK-allianssin soveltavan tutkimuksen vahvuusaloilla on paljon annettavaa Horisontti Eurooppa -ohjelmasta tuettaviin monialaisiin eurooppalaisiin yhteistyöhankkeisiin, joilla ratkaistaan laajoja globaaleja haasteita. Keskustelussa todettiin, että Venäjän käynnistämä hyökkäyssota Ukrainaan vaikuttaa osittain myös EU:n TKI-toiminnan painopisteisiin. Esposito arvioi, että keskeisiä rahoitettavia tutkimusaloja ovat jatkossakin kestävä energia, ruokaturvallisuus, kansalaisturvallisuus, terveydenhoito, ikääntyvä väestö, ilmastonmuutos sekä muuttoliikkeet. Esposito rohkaisi delegaatiota tutustumaan myös ohjelman kolmannen pilarin mahdollisuuksiin: Euroopan innovaationeuvosto keskittyy koko innovaatioketjun tukemiseen, kun taas Euroopan innovaatioekosysteemit -kokonaisuudella tavoitellaan eurooppalaisten innovaatioekosysteemien tiiviimpää kytkeytymistä toisiinsa. Milloin - ajoituksen kytkeminen ajankohtaisiin tapahtumiin Matkan ajankohta oli harkittu tarkkaan, sillä delegaatiolla oli samalla tilaisuus osallistua eurooppalaisten ammattikorkeakoulujen UAS4EUROPE-verkoston vuosikonferenssiin Brysselissä. Verkostoitumistapahtumaan osallistuminen oli jo itsessään erinomainen mahdollisuus vahvistaa 3AMK-liittouman strategista profiilia ja luoda uusia kontakteja Brysselissä. UAS4EUROPE-verkosto toimii yhteisenä vaikuttamisalustana yli 450 eurooppalaiselle ammattikorkeakoululle ja suomalaiset ovat siinä hyvin edustettuina. Verkosto julkaisi vuosikonferenssin yhteydessä myös päivitetyn strategiansa vuosille 2023-2026. Eurooppalaisia verkostoja on kannattavaa hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti EU-vaikuttamisessa, ja suhdetyöhön on järkevää käyttää aikaa. Tänä vuonna UAS4EUROPE-verkostoitumiskonferenssi toi yhteen eurooppalaisten ammattikorkeakoulujen edustajat keskustelemaan soveltavan tutkimuksen painoarvosta eurooppalaisella TKI-kentällä. Tapahtuma keskittyi EU:n tutkimuksen ja innovointialan Horisontti Eurooppa -puiteohjelman väliarviointiin. Keskustelujen ytimessä olivat luonnollisesti ammattikorkeakoulujen valmiudet, potentiaaliset vahvuudet ja kehityskohteet, Horisontti Eurooppa -rahoituksen saannon kasvattamisessa. Suomessa ammattikorkeakoulujen osuus kaikille suomalaisille organisaatioille myönnetystä Horisontti-rahoituksesta yltää vain noin yhteen prosenttiin, kun taas perinteisten tiedeyliopistojen osuus yltää 36 prosenttiin (Business Finlandin yhteenveto, 8.2.2023). EU-vaikuttamisen jatkuvuuden kannalta on tärkeää huomata, että nykyinen väliarviointi luo jo syötteitä tulevaan eli EU:n seuraavan tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelman (FP10) valmisteluun (2028 - 2034). Jatkosuunnitelmat valmiina Matkan päätteeksi totesimme, että ammattikorkeakoulujen soveltavalla, ilmiölähtöisellä ja ratkaisukeskeisellä TKI-toiminnalla on yhä enemmän kysyntää koko Euroopan laajuisten suurien yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa. Tästä huolimatta EU:n tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaan vaikuttavien sidosryhmien joukko on laaja. Viime aikoina perinteiset eurooppalaiset tiedeyliopistot ovat peräänkuuluttaneet, että Horisontti Eurooppa -rahoitusta olisi kohdennettava soveltavan tutkimuksen sijaan enemmän perustutkimukseen - erityisesti ohjelman toisen pilarin eurooppalaisissa yhteistyöhankkeissa. Olemme vakuuttuneita, että myös ammattikorkeakoulujen kannattaa panostaa yhä enemmän suunnitelmalliseen, aktiiviseen ja pitkäjänteiseen EU-vaikuttamistyöhön. 3AMK-liittouman ääni ansaitsee tulla kuulluksi Brysselin areenoilla. Kirjoittajat Mikael Vainio (YTM) on EU-rahoitukseen ja EU-politiikkaan erikoistunut asiantuntija. Hän työskentelee TKI-hankkeet ja kehittäminen -tiimissä Metropolian ammattikorkeakoulussa. Aikaisemmin Vainio on työskennellyt EU- asiantuntijatehtävissä Helsinki EU Officen toimistossa Brysselissä. Anniina Heikkinen (MSc) on EU-rahoitukseen ja EU-politiikkaan erikoistunut asiantuntija. Hän työskentelee tutkimuspalveluissa Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa. Aikaisemmin Heikkinen on työskennellyt EU-asiantuntijatehtävissä Länsi-Suomen Eurooppa-toimistossa Brysselissä. Lähteet Business Finland (2023): Lyhyt yhteenveto Suomen HE-osallistumisesta (businessfinland.fi), 8.2.2023. European Commission, Directorate-General for Research and Innovation (2023): Horizon Europe strategic plan 2025-2027 analysis (europa.eu). UAS4EUROPE (2023): UAS4EUROPE Networking Conference 2023 – Executive summary (uas4europe.eu). UAS4EUROPE (2023): Strategy 2023 - 2026: Empower Europe to rise to global challenges (PDF. uas4europe.eu) -- Tämä kirjoitus on osa Uudenmaanliiton rahoittamaa Horisonttia Uudellemaalle-hanketta (2021–2023). Käsittelemme kirjoituksissamme vaihtuvia aiheita EU-vaikuttamisen ja näkyvyyden tematiikassa. 3AMK-liittouma toteutti vaikuttamismatkan Brysseliin 21. - 24. toukokuuta 2023. 3AMK-TKI-johdon delegaatio tapasi matkan aika strategisesti merkittäviä EU-päättäjiä ja osallistui eurooppalaisille ammattikorkeakouluille suunnattuihin sidosryhmätapahtumiin Brysselissä.  

Korkeakoulujen yrittäjyysjärjestöistä ponnistetaan tulevaisuuteen

http://Ryhmäkuva,%20sohvalla%20neljä%20henkilöä,%20keskellä%20viidentenä%20koira.%20Istujien%20takana%20seisoo%20neljä%20henkilöä.
13.6.2023
Sonja Häyhä, Julia Reinhard, Lotta Ekblad, Hannes Jesar & Juha Järvinen

Helsingin seudusta on viime vuosikymmenen aikana tullut nopeasti kasvava ja elinvoimainen startup- ja innovaatiokeskus. Vaikka kuhinaa riittää ja tarjolla on hyvin kehittyneitä yrittäjyyspalveluja, opiskelijat kamppailevat edelleen yrittäjyyteen liittyvien kysymysten kanssa. Tässä tilanteessa paikallisten yrittäjäyhdistysten merkitys on tärkeä, sillä ne tarjoavat opiskelijoille verkostoitumismahdollisuuksia ja kestäviä välineitä yrittäjäuran rakentamiseen. Tässä kirjoituksessa kerromme, miten yrittäjäyhteisöjen luomisessa onnistutaan. Tukea tarvitaan yrittäjyystaitojen kehittämiseen Opiskelija voi pohtia, onko hän suuntaamassa tulevaisuudessa yrittäjäksi. Opiskelijalla voi olla myös varmuus yrittäjyydestä, mutta epäselvyys siitä, miten kannattaisi aloittaa. Hän saattaa tarvita perustietoja yrittäjyydestä, tai tukea ja sparrausta oman hahmottumassa olevan yritysidean kanssa. Mistä löytää sopiva tiimi, jonka kanssa tehdä ja kehittää? Monissa korkeakouluissa alkavan yritystoiminnan koulutus- ja tukitoiminnot on keskitetty yrityshautomoihin. Tavoitteena on synnyttää uutta yrittäjyyttä ja tukea eri aloilta tulevien opiskelijoiden pyrkimyksiä kohti vakaata ja menestyvää liiketoimintaa. Avainasemassa opiskelijoiden yrittäjyysasenteisiin vaikuttaminen Pääkaupunkiseudulla toimivissa Laurea-, Haaga-Helia- ja Metropolia ammattikorkeakouluissa opiskelee yhteensä 35 000 henkilöä. Yhdessä nämä alueen kolme suurinta ammattikorkeakoulua muodostavat strategisen liittouman, eli 3AMK-allianssin. Jokaisella 3AMK oppilaitoksista toimii omat, opiskelijavetoiset yrittäjäyhdistyksensä, jotka kulkevat nimellä entrepreneurship society (ES). Niiden tärkeimpinä tavoitteina on opiskelijoiden aktivointi ja innostaminen yrittäjyyteen. Yrittäjyyteen kannustamiseksi yhdistettiin voimat 3AMK toteutti 3AMK Entrepreneurship Society Alliance (3es.fi) -hanketta, jossa yrittäjäyhdistystoiminnan tavoittavuutta ja vaikuttavuutta kehitettiin. Yhteistyössä toteutetun hankkeen tavoitteena oli vahvistaa ammattikorkeakoulujen yrittäjyysilmapiiriä ja luoda pääkaupunkiseudulle kyvykkäiden tulevien yrittäjien yhteisöä. Hankkeen aikana kolme yrittäjyysjärjestöä yhtenäistivät käytäntöjään, kehittivät yhdessä uusia palvelukonsepteja ja perustivat yhteisiä digitaalisia työtiloja. Tämän lisäksi ne pyrkivät luomaan suurempia tapahtumakokonaisuuksia yhdessä. Kehittämistyön onnistuminen edellytti, että toimijat tapasivat viikoittain hallitusten kesken käsittelemään polttavia aiheita ja tulevia projekteja. Entrepreneurship societyt eli ES:t, niiden palvelut sekä tapahtumat tuotiin näkyvästi opiskelijoiden saataville: Hankkeen aikana järjestettiin yhteensä 227 tapahtumaa, joissa kävijöitä oli yli 7000. Korkeakouluista uusia jäseniä rekrytoitiin lähes 1000 yhteisöön. Tärkeimpänä ponnahduslautana yhteisö toimi alkuvaiheen bisnesideoille, joita generoitiin kolmen vuoden aikana 115. 3AMK ES Alliance -toiminnassa suoritettiin 210 opintopistettä. Toiminnan odotetaan tuottavan lisää laadukkaita liikeideoita jatkojalostettavaksi ammattikorkeakoulujen hautomoissa ja kiihdyttämöissä, kuten Metropolian Turbiinissa tai Haaga-Helian StartUp Schoolissa. Hanketyössä johtajuustaidot ja tiimityöskentely kehittyivät Kolme hankkeessa työskennellyttä avainhenkilöä kokevat hankkeen aikana olleensa mukana luomassa arvoa. Toiminta oli organisaatiorajat ylittävää tiimityötä. Avainasemassa hankkeen aikana oli myös yhteisjohtajuus kolmen korkeakoulun yrittäjäyhteisön välillä. Yhdessä muodostui ydintiimi, jossa naisjohtajuus ja osallisuus oli poikkeuksen sijasta normi. Projektivastaavilla oli laaja tehtäväkenttä ja useita eri vastuualueita projektin onnistumisen varmistamiseksi. Tehtäviin sisältyi projektin kulun hallinta, tavoitteiden kehitys ja toiminnan suunnittelu ja toteutus, sekä uusien hallituslaisten ja vastuuhenkilöiden perehdytys. Hankkeessa työsuhteessa olevat avainhenkilöt toimivat myös yhteyshenkilönä korkeakoulun ja yrittäjyysjärjestön välillä ja varmistivat tehokkaan viestinnän ja yhteistyön näiden tahojen välillä. Viimeisen hankevuoden aikana toteutettiin suurempia tapahtumia kuin koskaan, ja näissä kolmen eri koulun yrittäjähenkiset opiskelijat pääsivät tapaamaan toisiaan. Mieleenpainuvinta ja palkitsevinta oli tutkimus- ja kehitystyö, jota hankkeessa tehtiin. Tavoitteena oli selvittää yrittäjien tarpeita ja haasteita sekä omissa yhteisöissä että koko ekosysteemissä. Esimerkiksi uutta innovaatiosprintin konseptia kehitettiin yhdessä suunnittelutyöpajoissa. Pienistä palasista kohti vaikuttavampaa kokonaisuutta Hankkeen aikana rakennettiin yhtenäisesti toimiva tiimi, joka kehittyi kovaa vauhtia kolmessa vuodessa. Kolme yrittäjyysjärjestöä toivat jokainen oman ainutlaatuisuutensa mukaan yhteiseen toimintaan LaureaES (laureaes.fi) on yksi vanhimmista, ja toi kokemusta sekä toimintatapoja yhteisesti jaettavaksi MetES (metes.fi) syntyi ja muutti muotoaan hankkeen aikana XES Helsinki sai tukea Startup Schoolin innovaatiometodeista ja vaikutteita kansainvälisestä tiimistä. Hanke lisäsi osaltaan tietoisuutta yrittäjyyden uramahdollisuuksista sekä yrittäjyyden merkityksestä yhteisössä. Hankkeen kautta opiskelijat saivat käyttöönsä resursseja ja tukea, joiden avulla he pystyivät kehittämään yrittäjyystaitojaan ja perustamaan uusia yrityksiä. ”Onnistuimme saattamaan opiskelijoita yhteen mentoreiden, alan asiantuntijoiden ja mahdollisten sijoittajien kanssa ja luomaan vahvan yrittäjien verkoston, joka auttoi edistämään kaupungin innovaatiokulttuuria.” “Koen, että pääsimme juurruttamaan yrittäjyyskulttuuria ja järjestöjä sen ympärillä korkeakouluihimme. Järjestöt jatkoivat toimimistaan ja yhteiskehitystä myös hankkeen jälkeen!” Helsingin startup-ekosysteemi nähdään positiivisessa valossa Jokaisella toiminnasta vastanneella on positiivinen kuva Helsingin ekosysteemistä yrittäjyyteen ja startupeihin liittyen. Vuosien aikana järjestöt saivat huomata talkoohengen merkityksen niin tapahtumakumppanuudessa, puhujien ja mentoreiden osallistamisessa, ja muiden ammattilaisten kanssa. “Kun tulin mukaan ekosysteemiin, en uskaltanut monestikaan kysyä. Nyt asenteeni on täysin päälaellaan - ja haluaisinkin rohkaista jokaista ennemmin kysymään apua. Kokeneimmatkin konkarit sattuivat innostumaan ‘uuden yrittäjän tähtipölystä’. Yllätyinkin monessa kohtaa siitä, kuinka valmiita ihmiset olivat auttamaan.” - Sonja Häyhä “Minulla on erittäin myönteinen näkemys Helsingin yrittäjyysekosysteemistä. Koko pääkaupunkiseudulla on vahva innovaatio- ja yrittäjyyskulttuuri, ja startup-yhteisö on hyvin kannustava ja yhteistyökykyinen.” - Lotta Ekblad “Mielestäni meillä on vielä kuitenkin tekemistä ekosysteemin monimuotoisuuden ja osallisuuden osalta, mutta luotan siihen, että meillä on tahtoa ja kykyä kehittyä näillä aloilla. Loppujen lopuksi se on ainoastaan järkevää: monimuotoisuus synnyttää innovaatioita!” - Julia Reinhard Kirjoittajat Sonja Häyhä inspiroitui hankkeen aikana yrittäjyydestä jo muutaman kuukauden jälkeen niin, että päätyi perustamaan toiminimen ja aloittamaan yrittäjyyden ensiaskelia. Sonja löysi myös yhtiökumppanit perustamaan osakeyhtiön, Nordersin. Sonja jatkaa tehtäviään Metropolia ammattikorkeakoulussa Helsingin kaupungin tukemassa Kampusinkubaattorit –hankkeessa. Sonjalle 3AMK ES Alliance tarjosi mahdollisuuden liittyä jo ennestään hyvin osaavaan ja ammattimaiseen tiimiin. Julia Reinhard (BBA in Marketing) jatkoi Haaga-Helian TKI-projektiasiantuntijana kahdessa eri hankkeessa työskentelyä. Molemmat hankkeet käsittelevät tematiikaltaan enemmän tai vähemmän yrittäjyyttä ja inklusiivisuutta. Julia kokee olevansa onnekas saadessaan tehdä näiden asioiden parissa työtäni päivittäin! Lotta Ekblad (Double degree BBA, European business management) Projektipäällikkö, Laurea UAS 3AMK ES Alliance -hankkeesta arvokkaita taitoja ja kokemusta, joiden ansiosta uskon pystyväni tarttumaan moniin erilaisiin haasteisiin ja projekteihin. Hän jatkaa luottamustehtävässään Laurea Entrepreneurship Societyssa hallituksen neuvonantajana. Opintojen loppuun saattamisen ohella hän tekee freelancerina töitä digimarkkinoinnin asiantuntijana ja yrittäjyyskonsulttina. Juha Järvinen (taiteen tohtori, teollinen muotoilija) työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian innovaatiotoiminta ja yrittäjyys -palveluissa. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. Hannes Jesar on kaikkien suomalaisten lempiturkulainen ja Helsingin startup ekosysteemin Bruce Lee, joka työskentelee Metropolian Innovaatiotoiminta ja yrittäjyystiimissä projektipäällikkönä. Hannes luotsaa Metropolian yrittäjyyttä edistävää yrityshautomoa, Turbiinia, kouluttaen yrittäjyyden kompetensseja, menetelmiä ja työkaluja. Viimeisimpänä huikeana juttuna täytyy nostaa Turbiini Broadcast, jota Hannes on päässyt vapaasti omalla visiolla ja näkemyksellä suunnittelemaan ja toteuttamaan ilman kompromisseja.

Liiketoimintaa Lean Startupilla ikääntyneiden liikunta- ja hyvinvointipalveluihin

http://Pyöreän%20pöydän%20ääressä%20kaksi%20ihmistä,%20toisella%20käsi%20läppärin%20näppäimistöllä%20ja%20toisella%20pöydällä%20paperi%20sekä%20kädessä%20kynä.%20Paperissa%20kirjoitettuna%20teksti%20Next%20Step%20sekä%20prosessikaaviota.
20.4.2023
Hiljanen Markku, Kaisla Jukka, Leskinen Juha & Stenberg Heidi

Koronapandemia vaikutti suuresti liikunta- ja hyvinvointialalla toimiviin yrityksiin. Keväällä 2020 tehdyn selvityksen mukaan liikunta-alan yrityksistä 59 %:lla liikevaihto laski koronarajoitusten myötä vähintään puolella. Monet yritykset joutuivat lopettamaan toimintansa kokonaan. (1.) Samalla myös ikääntyneiden fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi oli koetuksella tiukoista korona rajoituksista johtuen. Tässä blogitekstissä kerromme, miten ammattikorkeakouluissa on valmennettu yrityksiä uusiutumaan tuote- ja palvelukehityksessä Lean StartUp -menetelmän avulla. Lean StartUp ja kestävä kasvu kehittämistyön perustana Uuden luominen tapahtuu aidosti epävarmassa ympäristössä. Tilaston (2) mukaan yli 70 % kaikista uusista kokeiluista epäonnistuu. Vaikka aikaisempi kehitys on tiedossa, ei sen perusteella voida päätellä tulevaa. Lean Startup on menetelmä, jonka avulla pieni tai suuri organisaatio kykenee suunnitelmallisesti ja systemaattisesti luomaan uutta siten, ettei se päädy tuon ikävän tilaston jatkeeksi. Kestävä kasvu viittaa pitkäaikaiseen menestymiseen, jossa onnekkuuden ja satunnaisuuden merkitys vaimenee. Niin ihmisten kuin yritysten toiminnan päämääränä on lopulta kestävä kasvu. Lean StartUp -menetelmän ytimessä on validoitu oppiminen, joka tuottaa kestävää kasvua, sillä oppiminen kohdistuu todellisiin ja mitattaviin syy-seuraussuhteisiin. Jokainen organisaatio rakentuu ihmisistä, joilla on rajaton potentiaali tuottaa uusia ideoita ja toimia luovasti, mikäli heillä on siihen oikeus ja mahdollisuus. Muiden matkiminen ja menneisyyteen kurottaminen ovat ehdollistettuja toimintatapoja, joista voidaan oppia pois, mikäli vaihtoehtoinen ja riittävän turvallinen menetelmä on löydettävissä. Lean Startup –menetelmä mahdollistaa uuden luomisen turvallisesti ja systemaattisesti. Perinteinen tuote- ja palvelukehittäminen pohjautuu yritysten asettamiin ennakko-odotuksiin Kaikki kehittäminen perustuu oletuksiin tulevasta. Perinteinen kehitystyö rakentuu kumuloituvien oletusten varaan, jolloin prosessin aikana tuntemattomien muuttujien määrä kasvaa hallitsemattomaksi. Perinteinen tuote- ja palvelukehittäminen hyödyntää kyselyitä, joilla uskotaan kerättävän luotettavaa tietoa asiakkaiden tarpeista. Kyselyt muotoillaan kuitenkin yrityksessä, eivätkä ne osoita sellaista tietoa, joka saattaa olla ratkaisevaa tuotteen tai palvelun käytettävyyden tai haluttavuuden kannalta. Lean Startup –menetelmä korostaa oletusten testaamista, ennen kuin ne hyväksytään osaksi suunnitelmaa. Testaaminen tapahtuu heti, kun hypoteesi syntyy, jotta vältytään rakentamasta uusia oletuksia testaamattomien oletusten varaan. Lean StartUp -menetelmässä asiakkaat osoittavat, mitä he tarvitsevat ja haluavat. Osoittaminen on eri asia kuin kyselyihin vastaaminen. Minimum Viable Product (MVP) eli pienin tai alkeellisin toimiva tuote on keskeinen väline, jonka avulla asiakkaat kykenevät osoittamaan monin tavoin, kuten liikkeiden, eleiden, osaamattomuuden tai hämmennyksen kautta, kuinka he tuotetta tai palvelua käyttävät ja mitä he siltä toivovat. Yrityksen tulee oppia seuraamaan asiakkaiden käyttäytymistä sen sijaan, että seurataan kyselylomakkeiden tuloksia. Tuotteita tai palveluja kehitettäessä MVP rakennetaan nopeasti ja pienin kustannuksin. Se tarjotaan asiakkaille ja ryhdytään yhteiskehittämään asiakkaiden kanssa sen ominaisuuksia kohti ideaalia tuotetta tai palvelua. Tuote- tai palvelukehittäminen tapahtuu siis aidosti yhdessä asiakkaiden kanssa ja heidän tarpeistaan lähtien. Uusia ominaisuuksia kehitettäessä testataan jokainen toiminnallinen muutos asiakkailla. Vain näin tiedetään kaiken aikaa, mitkä askeleet johtavat eteen- ja mitkä taaksepäin kehityksessä. Asiakkailta kerätään myös heidän käyttäytymistään mittaavaa dataa, jonka avulla tiedämme kuinka uusi ominaisuus aidosti vaikuttaa asiakkaiden toimintaan. Validoidun oppimisen juurtuminen yrityksen toimintatapoihin johtaa pysyvään muutokseen. Siirtyminen arvausten ja oletusten maailmasta syy-seuraussuhteiden aitoon ymmärtämiseen muuttaa koko organisaation toimintaperiaatteita. Muutos voi aluksi tuntua hankalalta. Ne, jotka ovat valmiita rikkomaan vanhan muotin ja ryhtyvät tutkimaan, miten aidosti luotettava kehittäminen vaikuttaa yrityksen kasvuun, ihmettelevät miksi ihmeessä he eivät ole aiemmin tulleet kyseenalaistaneeksi epätyydyttävää ja epävarmaa kehittämisen kulttuuria. Muuttaako Lean Startup -menetelmän käyttö yritysten toimintaa? Haaga-Helia, Laurea ja Metropolia ammattikorkeakoulut (3AMK) yhdessä hakivat rahoitusta Lean StartUp-menetelmään pohjautuvaan asiakas- ja tarvelähtöisen valmennusmallin rakentamiseen liikunta- ja hyvinvointialan mikro- ja pienyrittäjille. Syksyllä 2021 saadulla Euroopan Sosiaalirahaston rahoituksella Dallaten-valmennuksen suunnittelu käynnistyi. Keväällä 2022 valmennuksen aloitti 15 Uudellamaalla toimivaa yritystä. (3) Dallaten - asiakaslähtöisempää liiketoimintaa ikääntyneiden liikunta- ja hyvinvointipalveluihin - valmennus sisälsi kaikille yhteiset koulutuswebinaarit sekä yksilöllisen räätälöidyn valmennusosuuden.  Yksilöllisesti räätälöity valmennusosuus toteutui yrityslähtöisesti, yritysvalmentajan tukemana. Yrittäjien mahdollisuudet osallistua ohjattuun kehittämisprosessiin vaihtelevat Dallaten-hankkeessa toteutetussa valmennuksessa todettiin mikro- ja pienyrityksillä olevan tarve ja halu ottaa seniorikuluttajat mukaan palvelujen kehittämiseen. Yhteistyössä mukana olleen Vaikuttajaryhmän (4) eli yli 65-vuotiaiden liikunta- ja hyvinvointipalveluiden kuluttajien kanssa syntyi uusia ja hiottiin jo olemassa olevia palveluita paremmin asiakkaan tarpeita vastaaviksi. Olennaisinta tässä onnistumisessa oli yritysten oma resurssointi, ja mahdollisuus olla aktiivinen asiakkaisiin päin muiden päivittäisten kiireiden keskellä. Hankkeessa alusta asti mukana olleista yrityksistä useimmat lähtivät innolla mukaan. He kuvailivat organisaationsa taustaa ja kevään 2022 tilannetta muun muassa asiakkaiden, kilpailijoiden ja hinnoittelun kannalta. Tällä yrityskohtaisella nykytila-analyysillä luotiin pohjaa hankkeessa jatkossa tarjottaville koulutuksille ja räätälöidyille valmennuksille. Samanaikaisesti osallistujat perehdytettiin koulutuswebinaareissa menetelmän sisältöön ja mahdollisuuksiin. Myös näihin webinaareihin osallistuivat lähes kaikki mukaan ilmoittautuneet yritykset. Nykytila-analyysien osana yrittäjät valitsivat toiveensa yrityskohtaisten valmennusten kehityskohteiksi. Tähän työhön saatiin mukaan 12 osallistujaa, alun perin mukana olleista 15:sta yrityksestä. Tässä joukossa 8 yritystä oli valmiina kehittämään edelleen jo melko valmista palveluaan. 4 yritystä keskittyi jalostamaan idea-asteella olevan tuote- tai palvelupakettinsa kehittämistä. Kaksi yrityksistä jättäytyi työn jatkuessa sivummalle yhteistyöstä. Räätälöityihin valmennuksiin, ja hankkeen loppuvaiheen tapahtumiin osallistui siis 10 yritystä. Yritysten aktiivisuus vaihteli merkittävästi. Toiset ottivat maksimaalisen hyödyn valmennusmahdollisuuksista, ja olivat mukana, oli sitten kysymys vaikuttajaryhmäpäivistä, yhteiskehittämisen työpajoista tai yrityskohtaisista tapaamisista. Muilla pienyrityksen arjen kiireet estivät osallistumisen näihin tilaisuuksiin. Kaikkiaan kahdeksan yritystä oli aktiivisia hankkeen valmennusten loppuun saakka. Osallistumisessa oli näidenkin kesken melkoista vaihtelua. Voidaan sanoa, että nämä osallistujat hyödynsivät palvelun kehittämisen mahdollisuuksia vaikuttajaryhmän kanssa, osallistuivat työpajoihin ja heille sopivalla tavalla hyödynsivät Lean StartUp-menetelmän mahdollisuuksia. Palveluja esiteltiin, testattiin ja edelleen kehitettiin asiakkaiden kanssa. Palautteen ja keskustelujen perusteella tätä ilmiötä selittävät sekä henkilökohtaiset, että yritystoimintaan liittyvät syyt. Tyypillisimmillään pienyrittäjä joutuu työpäivän aikana äkillisesti reagoimaan mitä erilaisimpiin suunnitelmia muuttaviin tilanteisiin. Joudutaan tuuraamaan sairastanutta työntekijää, asiakashankinta tai –palvelu vie ajan tai kiireelliset liiketoiminnan kehittämiseen liittyvät haasteet vievät ajan. Mahdollisia muita syitä aktiivisuuden vaihteluihin saattaa tulla vielä esille ennen hankkeen päättymistä, mutta keinoja yrittäjien aktiivisuuden lisäämiseksi on löydettävä. Ovatko näitä joustavan osallistumisen lisääminen tallenteiden tai esimerkiksi hybriditoteutuksen muodossa? Vai yritysten valmiuksien ja osaamisen kehittäminen kehitystyön resurssoinnissa? Näitä vastauksia haetaan edelleen, mutta selvää on, että kehittämistahtoa pienyrityksissä riittää. Tuotekehitystä uudella tavalla - yrittäjän kokemus valmennukseen osallistumisesta Dallaten-valmennus yhdisti ammattikorkeakoulujen asiantuntijoiden teoreettisen osaamisen vaikuttajaryhmän eli potentiaaliset asiakkaat aidosti kohdaten ja keskustellen minut yrittäjänä, asiakaslähtöisten palveluiden kehittäjänä ja tarjoajana. Koska elämme pidempään, aivojen kunto ja mielen vireys ratkaisevat usein lisävuosien laadun. Tämän osallistavan yhteistyön tuloksena syntyi ‘Aivot kunnossa ja mieli vireessä '-valmennus, jonka rakenteeseen ja sisältöön potentiaaliset asiakkaat pääsivät aidosti vaikuttamaan jo valmennuksen kehitysvaiheessa. Kasvaville seniorimarkkinoille syntyi siis uusi asiakaslähtöinen hyvinvointipalvelu sellaiselle osa-alueelle, jolla ei vielä ole kovinkaan paljon tarjontaa. Tuntuu hienolta, kun saa ja voi olla mukana tekemässä näin merkityksellisiä kehityshankkeita yhdessä muiden kanssa. Valmennuksessa hyödynnetyn Lean Startup -menetelmän yhteydessä käytetyt ajattelun viitekehykset ja kehittämisen mallit olivat sellaisia, joita tulen hyödyntämään varmasti myös jatkossa, eli osaamiseni lisääntyi. Lisäksi koulutuksen aikana minulla oli erinomainen mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja verkostoitua. Verkostoitumisen seurauksena minulle avautuikin tilaisuus tarjota yhdelle opiskelijalle mahdollisuus tehdä opinnäytetyö, joka liittyy vahvasti yritykseeni ja sen tarjoamiin palveluihin eli tältä osin yhteinen matka myös jatkuu. Yhdessä opitusta syntyi myös vinkkejä muille yrittäjille Jokaiselle yritykselle on eduksi tarkastella tuote- ja palvelukehittämisen toteuttamista tavalla, joka on sekä turvallinen että kannattava. Lean Startup tarjoaa menetelmän, jonka avulla yritys ei päädy epäonnistuneiden hankkeiden tilaston jatkeeksi. Mikäli yritys kykenee omaksumaan menetelmän tarjoaman kokeilukulttuurin, se löytää itsensä lopulta muiden tätä menetelmää soveltavien, maailman kannattavimpien yritysten joukosta. Tämän tilaston jatkeena on mukavampi jatkaa taivalta. Kannattaa siis opiskella Lean Startup - menetelmän perusteet (5) tutustua muihin menetelmää käyttäneihin yrittäjiin ja yritystarinoihin verkostoitua ja tutustua asiakasryhmään lähteä rohkeasti kokeilemaan menetelmää. Kirjoittajat Heidi Stenberg, KM, Lehtori, Th, tuotekehittäjä EAT, toimii Dallaten-hankkeen projektipäällikkönä tuoden toimintaan mukaan moninaisen osaamisen ja kokemuksen projektien johtamisesta, palveluiden kehittämisestä sekä myynnistä ja markkinoinnista eri toimialoilla. Jukka Kaisla on psykologisen taloustieteen tohtori, yliopettaja. Organisaatioasiantuntija ja –valmentaja. Dallaten-hankkeessa hän on toiminut Lean StartUp -menetelmän asiantuntijana. Juha Leskinen on Laurea-ammattikorkeakoulun hankeasiantuntija. Pitkän liike-elämän kokemuksen omaavana tradenomina hän valmentaa hankkeissa pk-yrityksiä liiketoiminnan kehittämisessä muun muassa Lean StartUp -menetelmää hyödyntäen. Dallaten- hankkeessa hän on keskittynyt palvelukehityksessään pidemmälle päässeiden yrittäjien tukemiseen testausvaiheesta eteenpäin. Markku Hiljanen MBA, KTM, IhanaElo® -hyvinvointiohjaaja, Sertifioitu hyvinvointinavigoija, Firstbeat Life™ Certified Provider, BrainID® -mentor, ilMe-valmentaja ja Master Trainer. Ledear Oy:n perustaja ja TJ, joka toimii ihmisten ja organisaatioiden toimintakyvyn kehittäjänä, valmentajana ja luennoitsijana. Lähteet Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2020:1. Koronapandemian akuutit vaikutukset liikuntatoimialaan (PDF). Simon-Kucher & Partners 2014. Press release: 72 percentage of all new products flop (simon-kutcher.com) Dallaten - Asiakaslähtöisempää liiketoimintaa ikääntyneiden liikunta- ja hyvinvointipalveluihin (dallaten.fi) -hankesivu. Seppänen M., Stenberg H., Leskinen J. 2023. Lean startup ja palvelumuotoilu hyvinvointipalvelujen kehittämisessä (journal.laurea.fi) Ries E. 2011. The Lean Startup. Suomennettu: Lean StartUp – kokeilukulttuurin käsikirja  

Maahanmuuttajien työllisyyden haasteet ammattikorkeakoulujen ratkottavana

http://Köysistä%20punottu%20sydämen%20siluetti.
24.5.2022
Hanna Repo Jamal, Sari Heikkinen & Vesa V.A. Heikkinen

Maahanmuutto Euroopan Unionin (EU) alueelle ja Suomeen lisääntyy jatkuvasti. Seurauksena on kasvava tarve maahanmuuttajien työllistymisen tuelle. Pääkaupunkiseudulla Haaga-Helia, Laurea ja Metropolia ammattikorkeakoulujen strateginen liittouma 3AMK toteuttaa yhdessä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI). Toiminnan tavoitteena on yhdistää kaikkien kolmen osaaminen ja erikoistumisalueet yhdessä tunnistettujen haasteiden ratkaisemiseksi. Tässä artikkelissa kerrotaan, miten keväällä 2022 etsittiin yhteisiä TKI-hankkeiden aiheita erityisesti maahanmuuttajanaisten työllisyyden edistämiseen. Maahanmuuttajien työllistymiseen tarvitaan tukea EU:n asukkaista noin 5 % on muiden kuin EU-maiden kansalaisia ja noin 8 % asukkaista on syntynyt EU-maiden ulkopuolella. (1) Suomen väestöstä yli 8 % on ulkomaalaistaustaisia. Puolet Suomen ulkomaalaistaustaisesta väestöstä asuu pääkaupunkiseudulla. (2) Maahanmuuttajien kiinnittyminen työmarkkinoille riippuu monista syistä, muun muassa maahantulon syystä, asumisen kestosta, kielitaidosta sekä aiemmasta koulutuksesta ja työkokemuksesta. Ulkomaalaistaustaisten työllisyysaste on noin 10-15 % matalampi muuhun väestöön verrattuna, mikä tarkoittaa ulkomaalaistaustaisten noin 2,5 kertaa korkeampaa työttömyysastetta (3). Yksilön ja perheiden kannalta työnteko edistää toimeentuloa, hyvinvointia ja kotoutumista. Vastaavasti yhteiskunnan kannalta jokaisen työikäisen työpanoksen hyödyntäminen olisi tärkeää. Ulkomaalaistaustaisen väestön vaikeudet kiinnittyä työmarkkinoille lisäävät yrittäjyyttä heidän keskuudessaan. Maahanmuuttajien perustamat yritykset keskittyvät voimakkaasti Uudenmaan alueelle, missä myös suurin osa ulkomaalaistaustaisesta väestöstä asuu. (2, 4) Maahanmuuttajanaisten työllistymisen tiellä on paljon esteitä Maahanmuuttajanaisten tilanne poikkeaa maahanmuuttajamiehistä. Naisten työllisyysaste on alhainen verrattuna maahanmuuttajamiehiin5 sekä muiden Pohjoismaiden maahanmuuttajanaisiin6 eikä se kohoa muun väestön tasolle vielä 10 vuoden maassa olon jälkeenkään (5, 6). Maahanmuuttajanaisten alhainen työllisyysaste on kompleksinen ilmiö, johon vaikuttaa useat eri tekijät, kuten korkea lapsiluku ja lasten saaminen nuorena, alhaisempi koulutustaso, maahantulon syyt sekä pitkät hoitovapaat (5, 6). Korkea lapsiluku tarkoittaa usein myös sitä, että äiti viettää pitkiä aikoja lasten kanssa kotona ja jää mahdollisesti kotoutumispalveluiden ulkopuolelle, minkä Suomen pitkä hoitovapaamalli mahdollistaa. Pitkä kotona olo vaikuttaa myös kielitaidon kehittymiseen negatiivisesti, mikä taas saattaa muodostua työllistymisen esteeksi myöhemmin. Maahanmuuttajanaisten työllisyyteen olisi erittäin tärkeää panostaa myös siksi, että tutkimusten mukaan maahanmuuttajaäitien työttömyys ja kouluttamattomuus vaikuttaa myös heidän lastensa, erityisesti tyttölasten työllisyyteen ja koulutustasoon negatiivisesti. (6, 7 , 8) 3AMK:n asiantuntijat kokoontuivat ratkomaan työllisyyden haasteita Yhteistä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa edistetään 3AMK:n omalla ProjektiBoosteri -konseptilla. Se tarjoaa ammattikorkeakoulujen henkilöstölle lukuvuosittain ohjatun prosessin yhteisten hankeaihioiden löytämiseen ja ideoiden jatkokehittämiseen. Työskentelyn tavoitteena on synnyttää hankehakemuksia ja pohtia niille sopivia rahoitusinstrumentteja. 3AMK:n TKI-toiminta jakautuu teemallisesti kolmeen kärkeen. Tammikuussa 2022 korkeakoulujen maahanmuutto- ja yrittäjyyshankkeiden asiantuntijat kokoontuivat Hyvinvoivana ihmisenä turvallisessa yhteisössä -teeman alla. Tapaamisessa tunnistettiin tarve hankeyhteistyölle näiden teemojen ympärille. Tästä syystä maaliskuussa 2022 järjestettiin yhteinen ProjektiBoosteri ProjektiBoosteriin tuotiin kolme aiemmin tunnistettua projektihaastetta: maahanmuuttajien työllisyys, yrittäjyys ja erityisesti naisyrittäjyys maahanmuuttajien osallisuuden ja hyvinvoinnin lisääminen maahanmuuttajien koulutuspolkujen löytäminen ja osaamisen tunnistaminen. Jokaisesta teemasta pidettiin alustus ja tämän jälkeen käytiin käytännön hankeaihioihin ohjaavaa keskustelua. Osallistujat tunnistivat teemoista useita hankeaihioita, joista neljä valittiin pienryhmien jatkokehitettäväksi: Kulttuuriperimän kaupallistaminen Tavoittamattomat työntekijät (esimerkiksi kotiäidit ja muut ”piilossa” olevat ihmiset) Työelämämentorointi ja työnantajien ja -tekijöiden matching-toiminta Monikielistyvä ja kansainvälistyvä tulevaisuuden työelämä. Pienryhmät jatkavat hankeaihioiden jalostamista ja hankeasiantuntijoiden tuella kullekin teemalle ja aihiolle etsitään sopivat rahoituskanavat. Jos olet kiinnostunut tulemaan toimintaan mukaan, ole rohkeasti yhteydessä kirjoittajiin! Toivotamme kaikki aiheesta kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi mukaan! Kirjoittajat Hanna Repo Jamal toimii Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut innovaatiokeskittymässä teemavastaavana ja 3AMK:n teemakärki 1 koordinaattorina Metropolia ammattikorkeakoulussa. Sari Heikkinen työskentelee tutkimusohjelma johtajana Laurea-ammattikorkeakoulussa, Kestävä ja monipuolinen sosiaali- ja terveysala tutkimusohjelmassa ja toimii lisäksi 3AMK-yhteistyössä teemakärjen 1, Hyvinvoivana ihmisenä turvallisessa yhteisössä, vetäjänä. Vesa V. A. Heikkinen toimii Haaga-Helia ammattikorkeakoulun palveluinnovaatioiden yliopettajana. Hän on erikoistunut erityisesti matkailu-, majoitus-, ravitsemis- ja elämysaloihin. Lähteet Eurostat. 2020. Migration and Migrant Population Statistics. (ec.europa.eu) Tilastokeskus.fi: 2022. Suomen väestö. TEM. 2021. Työnvälityksen vuositilastot vuonna 2020. (PDF, valtioneuvosto.fi)  Fornaro P. 2018. Immigrant Entrepreneurship in Finland. ETLA:n raportit: 83. (etla.fi) Euroopan Komissio. 2020. Action Plan on Integration and Inclusion 2021-2027 (PDF) Kurronen S. 2021. Maahanmuuttajanaisten loukku. Heikko työllisyys heijastuu myös toisen polven pärjäämiseen. EVA arvio, nro. 30. OECD. 2018. Working Together: Skills and Labour Market Integration of Immigrants and their Children in Finland. (oecd.ilabrary.org) Kilpi-Jaakkonen E. 2012. Does Finnish Educational Equality Extend to Children of Immigrants?: Examining national origin, gender and the relative importance of parental resources, Nordic Journal of Migration Research, 2(2), 167–181.  

Korona, yrittäjät ja ammattikorkeakoulu: tiekartta onnistuneeseen yhteistyöhön

13.5.2021

Korona koettelee luovien alojen lisäksi erityisen voimakkaasti matkailu- ja ravintola-alaa. Keväällä 2020 kuviteltiin, että vuoden kuluttua ala olisi jo uudessa nousussa ja korona ohi. Kuten olemme kaikki todistaneet, toisin kävi – höllennysten sijaan uusi poikkeustila astui voimaan maaliskuussa 2021. Uuden nousun sijaan alan epävarmuus ja toiminnan ennakoimattomuus vain jatkui, vailla näkymää paluusta entiseen. Silti monet yrittäjistä kertoivat edelleen “elävänsä omaa unelmaansa”, vaikka ammatin harjoittaminen oli sulkutilassa ties kuinka pitkään, kassavirta olematon ja vanhat verkosto kadonneet. Keskusteluissa näiden yrittäjien kanssa heräsikin kysymys, mistä saataisiin muille samanlaista uskoa positiiviseen tulevaisuuteen? Ammattikorkeakoulut ovat jo pitkään uudistaneet yrittäjien osaamista erilaisissa yrittäjyys- ja yhteistyöhankkeissa. Hankkeiden puitteissa on tuotettu koulutuksia ja valmennuksia yrittäjien moninaisiin tarpeisiin. Onnistuessaan yhteistyö on antoisaa sekä yrittäjälle että ammattikorkeakoululle. Tässä blogikirjoituksessa pohdimme yrittäjille tarjottavien tapahtumien ja koulutuksen onnistumisen edellytyksiä. Arjen kiireet ja opiskelu - mahdoton yhtälö? Vaikka yrittäjien toimintaympäristöt ja työnkuvat ovat erilaisia, yhteistä kaikille on kiire. Yrittäjän arki on usein pirstaleista ja ennakoimatonta. Se hankaloittaa välillä osallistumista hankkeen toimintoihin. Yrittäjille kannattaakin tarjota lyhyitä tapahtumia, joiden ilmoittautuminen on yhden klikkauksen päässä – ei koko päivän kestäviä työpajoja tai laajoja, lukukauden mittaisia opintokokonaisuuksia. Ammattikorkeakoulujen koulutustarjonta suunnitellaan etukäteen. Tutkintokoulutuksilla ei pystytä ketterästi vastaamaan yrittäjien usein uusiin, työssä jo hankittua perusosaamista täydentäviin tarpeisiin. Siksi räätälöidyt, yrittäjien itsensä toteamiin tarpeisiin vastaavat ja heidän osallistumismahdollisuuksiinsa muotoillut koulutukset onnistuvat. Onnistuneen yrittäjähankkeen muistilistalle tarjoamme kolme käytännön vinkkiä: Viestinnän rooli korostuu. Tarvitaan infoja, kutsuja, muistutuksia, toisia muistutuksia ja vielä viime hetken muistutuksia. Kaikki tarjolle yhden klikkauksen päähän, yhden yrittäjäkohtaisen ohjaajan tuella. Räätälöidytkin koulutukset tarvitsevat kohderyhmälle muotoillut, tiiviit ja konkreettisesti yrittäjää hyödyttävät toteutukset. Koulutusten ja tilaisuuksien järjestämisessä on hyvä huomioida helppo saatavuus ja yrittäjille sopivat puitteet, esimerkiksi ajankohdat ja kestot. Joskus hyvät koulutussessiot kestävät vain yhden illansuun. Monessa hankkeessa on osoittautunut, että epäselvät ja liian väljät toimintamallit eivät houkuttele yrittäjiä. Jos yrittäjillä on tarkoitus olla aktiivinen rooli koulutuksessa, siihen tarvitaan ohjeistusta. SUN-hankkeessa kertyneet kokemukset Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian yhteistyöllä käynnistettiin keväällä 2020 matkailu- ja ravintola-alalle pikaisesti SUN – 3AMK sparraa uuteen nousuun -hanke. Se tarjosi – nimensä mukaisesti – sparrausta ja koulutusta alan yrittäjille. Vaikutelmaksi SUN-hankkeesta jäi, että hankkeiden rooli jatkuvan oppimisen palvelujen tuottajana on merkittävä. Mahdollisuuksia on vaikka mihin, ja kokemuksia onnistuneesta toiminnasta karttuu hanke hankkeelta. SUN-hankkeessa oli kaksi osiota: Se tarjosi osallistujille mahdollisuuden osallistua kolmen ammattikorkeakoulun kurssitarjontaan ja lisäksi räätälöityjä webinaareja, yrityskohtaista liiketoimintavalmennusta sekä voimavaroja tukevaa ryhmävalmennusta. Hankkeen tutkimusosiossa kartoitettiin toimialan tunnuslukuja ja otettiin selkoa yrittäjien arjen kokemuksista koronan keskellä. Opintotarjontaa oli kolmesta ammattikorkeakoulusta, mikä oli selvästikin hyvin paljon yrittäjien osallistumismahdollisuuksiin suhteutettuna. Onnistunut yhteistyö tuo ammattikorkeakouluopiskeluun esimerkiksi ylisukupolvista kokemusta, joka on tärkeää opiskelijoille. Yrittäjille ei välttämättä ole tarjolla foorumeita, joilla jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia. SUN-hankkeen aineistoissa tuotiin esiin, kuinka tärkeää on vertaistuki ja omien ajatusten jakaminen (ja kuinka sitä on harvoin tarjolla) kuinka yhdessä pohtiminen kirkastaa myös omaa visiota. Koulutusta järjestävän kannattaa yrittäjien kanssa mieluusti toimia niin, että hankkeen taholta otetaan ja pidetään yhteyttä eikä luoteta kehotukseen “ole yhteydessä, jos tarvitset apua”. Hyviä tuloksia on tuottanut toimintamalli, jossa on tarjottu konkreettista ohjausta kädestä pitäen ja ohjausvastuussa on kullakin yrittäjällä ollut vain yksi sparraaja tai ohjaaja. Seuraavaksi SUN-hankkeen oppeja sovelletaan ja jalostetaan edelleen kahdessa hankkeessa: luovien alojen koronasta toipumista tukevassa Eevi-hankkeessa ja mikroyrittäjille valmennusta tarjoavassa Toivo@Tee -hankkeessa. Yhteistyö ja julkaisut ovat oiva tapa välittää oppeja ja huomioita eteenpäin. Voit tutustua SUN- hankkeen kokemuksiin ja tuloksiin julkaisuissamme. Kirjoittajat Leena Unkari-Virtanen (MuT, TO) on lehtori musiikin yksikössä ja Tulevaisuuden työ ja osaaminen -teemaverkostossa. Leena toimii aktiivisena tutkijana ja yhteistoiminnallisen kehittämistyön edistäjänä. SUN-hankkeeseen hän toi työnohjauksen ja elämysalan näkökulmia vertailukohdaksi marata-alan yrittäjien kokemuksille. Hän vastasi tutkimusosion lisäksi Metropolia Ammattikorkeakoulun osuudesta SUN-hankkeessa. Hanna-Maija Aarnio (MuM) toimii Metropolia Ammattikorkeakoulussa monialaisissa TKI-hankkeissa, täydennyskoulutuksissa sekä varhaisiän musiikkikasvatuksen ja taiteen soveltavan käytön pääaineen opettajana. SUN-hankkeessa hän toimi osana tutkimusryhmää. Hanna-Maija on pukeutunut lehmäpukuun Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun! riveissä vuodesta 2007 alkaen ja nauttii suunnattomasti musiikin tekemisestä lasten ja lapsenmielisten kanssa. Lisätietoa SUN-hankkeesta Lehdistötiedote hankkeen tuloksista sttinfo.fi -sivustolla Tutkimusraportit: Leena Unkari-Virtanen ja Marjaana Mäkelä (toim.) Kristallisoitumisia, kannibaali­verkostoja ja marata-alan tunnuslukuja­. SUN – 3AMK Sparraa Uuteen Nousuun. (PDF) Petteri Ohtonen: Sosiaalisen median käyttö hotelli-, kahvila-ja ravintolapalveluissa. (PDF) Petteri Ohtonen: Matkailualan tilastoja ja koronaepidemian vaikutustutkimuksia. (PDF) Petteri Ohtonen: Matkailualan tilastoja ja koronaepidemian vaikutustutkimuksia, osa 2. (PDF) Kokemuksia ja havaintoja hankkeen vaiheista ja toiminnasta: Marjaana Mäkelä (toim.) Loppuraportti, SUN - 3AMK Sparraa Uuteen Nousuun 2021 theseus.fi -sivustolla Videot ja podcastit: SUN-hankkeen videot Youtubessa. Sisältää neljä mielenkiintoista asiantuntija-webinaaria ja keskusteluvideon sekä kolme hankkeeseen osallistuneiden yrittäjien puheenvuorovideota. Podcast hankkeesta Tutkimusmatka: Matkailu- ja ravintola-alan jatkuvan oppimisen tarve on suurempi kuin koskaan (Katri Tihilä, Peppi Borgenström, Marjaana Mäkelä ja Arto Saloranta) Blogitekstit: EPALE-foorumi: Korona-arjessa yrittäjien rinnalla: hanketyöstä eväitä jatkuvan oppimisen muotoiluun | EPALE (europa.eu) (Marjaana Mäkelä) E-Signals-verkkojulkaisu: Rohkeutta on pyytää ja vastaanottaa apua (Katri Tihilä) E-Signals-verkkojulkaisu: Matkailu-ja ravitsemisala luottaa sosiaaliseen mediaan (Marjaana Mäkelä ja Petteri Ohtonen) Tikissä-verkkojulkaisu: Ota oppia yrittäjästä (Päivi Rahmel) E-Signals-verkkojulkaisu: Vastuullisuus ei katoa kriisiaikana (Katri Tihilä) E-Signals-verkkojulkaisu: Yrittäjä, apua on tarjolla (Marjaana Mäkelä)

Korona, yrittäjät ja ammattikorkeakoulu: tiekartta onnistuneeseen yhteistyöhön

13.5.2021
Leena Unkari-Virtanen & Hanna-Maija Aarnio

Korona koettelee luovien alojen lisäksi erityisen voimakkaasti matkailu- ja ravintola-alaa. Keväällä 2020 kuviteltiin, että vuoden kuluttua ala olisi jo uudessa nousussa ja korona ohi. Kuten olemme kaikki todistaneet, toisin kävi – höllennysten sijaan uusi poikkeustila astui voimaan maaliskuussa 2021. Uuden nousun sijaan alan epävarmuus ja toiminnan ennakoimattomuus vain jatkui, vailla näkymää paluusta entiseen. Silti monet yrittäjistä kertoivat edelleen “elävänsä omaa unelmaansa”, vaikka ammatin harjoittaminen oli sulkutilassa ties kuinka pitkään, kassavirta olematon ja vanhat verkosto kadonneet. Keskusteluissa näiden yrittäjien kanssa heräsikin kysymys, mistä saataisiin muille samanlaista uskoa positiiviseen tulevaisuuteen? Ammattikorkeakoulut ovat jo pitkään uudistaneet yrittäjien osaamista erilaisissa yrittäjyys- ja yhteistyöhankkeissa. Hankkeiden puitteissa on tuotettu koulutuksia ja valmennuksia yrittäjien moninaisiin tarpeisiin. Onnistuessaan yhteistyö on antoisaa sekä yrittäjälle että ammattikorkeakoululle. Tässä blogikirjoituksessa pohdimme yrittäjille tarjottavien tapahtumien ja koulutuksen onnistumisen edellytyksiä. Arjen kiireet ja opiskelu - mahdoton yhtälö? Vaikka yrittäjien toimintaympäristöt ja työnkuvat ovat erilaisia, yhteistä kaikille on kiire. Yrittäjän arki on usein pirstaleista ja ennakoimatonta. Se hankaloittaa välillä osallistumista hankkeen toimintoihin. Yrittäjille kannattaakin tarjota lyhyitä tapahtumia, joiden ilmoittautuminen on yhden klikkauksen päässä – ei koko päivän kestäviä työpajoja tai laajoja, lukukauden mittaisia opintokokonaisuuksia. Ammattikorkeakoulujen koulutustarjonta suunnitellaan etukäteen. Tutkintokoulutuksilla ei pystytä ketterästi vastaamaan yrittäjien usein uusiin, työssä jo hankittua perusosaamista täydentäviin tarpeisiin. Siksi räätälöidyt, yrittäjien itsensä toteamiin tarpeisiin vastaavat ja heidän osallistumismahdollisuuksiinsa muotoillut koulutukset onnistuvat. Onnistuneen yrittäjähankkeen muistilistalle tarjoamme kolme käytännön vinkkiä: Viestinnän rooli korostuu. Tarvitaan infoja, kutsuja, muistutuksia, toisia muistutuksia ja vielä viime hetken muistutuksia. Kaikki tarjolle yhden klikkauksen päähän, yhden yrittäjäkohtaisen ohjaajan tuella. Räätälöidytkin koulutukset tarvitsevat kohderyhmälle muotoillut, tiiviit ja konkreettisesti yrittäjää hyödyttävät toteutukset. Koulutusten ja tilaisuuksien järjestämisessä on hyvä huomioida helppo saatavuus ja yrittäjille sopivat puitteet, esimerkiksi ajankohdat ja kestot. Joskus hyvät koulutussessiot kestävät vain yhden illansuun. Monessa hankkeessa on osoittautunut, että epäselvät ja liian väljät toimintamallit eivät houkuttele yrittäjiä. Jos yrittäjillä on tarkoitus olla aktiivinen rooli koulutuksessa, siihen tarvitaan ohjeistusta. SUN-hankkeessa kertyneet kokemukset Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian yhteistyöllä käynnistettiin keväällä 2020 matkailu- ja ravintola-alalle pikaisesti SUN – 3AMK sparraa uuteen nousuun -hanke. Se tarjosi – nimensä mukaisesti – sparrausta ja koulutusta alan yrittäjille. Vaikutelmaksi SUN-hankkeesta jäi, että hankkeiden rooli jatkuvan oppimisen palvelujen tuottajana on merkittävä. Mahdollisuuksia on vaikka mihin, ja kokemuksia onnistuneesta toiminnasta karttuu hanke hankkeelta. SUN-hankkeessa oli kaksi osiota: Se tarjosi osallistujille mahdollisuuden osallistua kolmen ammattikorkeakoulun kurssitarjontaan ja lisäksi räätälöityjä webinaareja, yrityskohtaista liiketoimintavalmennusta sekä voimavaroja tukevaa ryhmävalmennusta. Hankkeen tutkimusosiossa kartoitettiin toimialan tunnuslukuja ja otettiin selkoa yrittäjien arjen kokemuksista koronan keskellä. Opintotarjontaa oli kolmesta ammattikorkeakoulusta, mikä oli selvästikin hyvin paljon yrittäjien osallistumismahdollisuuksiin suhteutettuna. Onnistunut yhteistyö tuo ammattikorkeakouluopiskeluun esimerkiksi ylisukupolvista kokemusta, joka on tärkeää opiskelijoille. Yrittäjille ei välttämättä ole tarjolla foorumeita, joilla jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia. SUN-hankkeen aineistoissa tuotiin esiin, kuinka tärkeää on vertaistuki ja omien ajatusten jakaminen (ja kuinka sitä on harvoin tarjolla) kuinka yhdessä pohtiminen kirkastaa myös omaa visiota. Koulutusta järjestävän kannattaa yrittäjien kanssa mieluusti toimia niin, että hankkeen taholta otetaan ja pidetään yhteyttä eikä luoteta kehotukseen “ole yhteydessä, jos tarvitset apua”. Hyviä tuloksia on tuottanut toimintamalli, jossa on tarjottu konkreettista ohjausta kädestä pitäen ja ohjausvastuussa on kullakin yrittäjällä ollut vain yksi sparraaja tai ohjaaja. Seuraavaksi SUN-hankkeen oppeja sovelletaan ja jalostetaan edelleen kahdessa hankkeessa: luovien alojen koronasta toipumista tukevassa Eevi-hankkeessa ja mikroyrittäjille valmennusta tarjoavassa Toivo@Tee -hankkeessa. Yhteistyö ja julkaisut ovat oiva tapa välittää oppeja ja huomioita eteenpäin. Voit tutustua SUN- hankkeen kokemuksiin ja tuloksiin julkaisuissamme. Kirjoittajat Leena Unkari-Virtanen (MuT, TO) on lehtori musiikin yksikössä ja Tulevaisuuden työ ja osaaminen -teemaverkostossa. Leena toimii aktiivisena tutkijana ja yhteistoiminnallisen kehittämistyön edistäjänä. SUN-hankkeeseen hän toi työnohjauksen ja elämysalan näkökulmia vertailukohdaksi marata-alan yrittäjien kokemuksille. Hän vastasi tutkimusosion lisäksi Metropolia Ammattikorkeakoulun osuudesta SUN-hankkeessa. Hanna-Maija Aarnio (MuM) toimii Metropolia Ammattikorkeakoulussa monialaisissa TKI-hankkeissa, täydennyskoulutuksissa sekä varhaisiän musiikkikasvatuksen ja taiteen soveltavan käytön pääaineen opettajana. SUN-hankkeessa hän toimi osana tutkimusryhmää. Hanna-Maija on pukeutunut lehmäpukuun Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun! riveissä vuodesta 2007 alkaen ja nauttii suunnattomasti musiikin tekemisestä lasten ja lapsenmielisten kanssa. Lisätietoa SUN-hankkeesta Lehdistötiedote hankkeen tuloksista sttinfo.fi -sivustolla Tutkimusraportit: Leena Unkari-Virtanen ja Marjaana Mäkelä (toim.) Kristallisoitumisia, kannibaali­verkostoja ja marata-alan tunnuslukuja­. SUN – 3AMK Sparraa Uuteen Nousuun. (PDF) Petteri Ohtonen: Sosiaalisen median käyttö hotelli-, kahvila-ja ravintolapalveluissa. (PDF) Petteri Ohtonen: Matkailualan tilastoja ja koronaepidemian vaikutustutkimuksia. (PDF) Petteri Ohtonen: Matkailualan tilastoja ja koronaepidemian vaikutustutkimuksia, osa 2. (PDF) Kokemuksia ja havaintoja hankkeen vaiheista ja toiminnasta: Marjaana Mäkelä (toim.) Loppuraportti, SUN - 3AMK Sparraa Uuteen Nousuun 2021 theseus.fi -sivustolla Videot ja podcastit: SUN-hankkeen videot Youtubessa. Sisältää neljä mielenkiintoista asiantuntija-webinaaria ja keskusteluvideon sekä kolme hankkeeseen osallistuneiden yrittäjien puheenvuorovideota. Podcast hankkeesta Tutkimusmatka: Matkailu- ja ravintola-alan jatkuvan oppimisen tarve on suurempi kuin koskaan (Katri Tihilä, Peppi Borgenström, Marjaana Mäkelä ja Arto Saloranta) Blogitekstit: EPALE-foorumi: Korona-arjessa yrittäjien rinnalla: hanketyöstä eväitä jatkuvan oppimisen muotoiluun | EPALE (europa.eu) (Marjaana Mäkelä) E-Signals-verkkojulkaisu: Rohkeutta on pyytää ja vastaanottaa apua (Katri Tihilä) E-Signals-verkkojulkaisu: Matkailu-ja ravitsemisala luottaa sosiaaliseen mediaan (Marjaana Mäkelä ja Petteri Ohtonen) Tikissä-verkkojulkaisu: Ota oppia yrittäjästä (Päivi Rahmel) E-Signals-verkkojulkaisu: Vastuullisuus ei katoa kriisiaikana (Katri Tihilä) E-Signals-verkkojulkaisu: Yrittäjä, apua on tarjolla (Marjaana Mäkelä)

Yhdessä yrittäjämäiseen ekosysteemiin 3AMK:ssa

21.1.2019
Sirkka-Liisa Kolehmainen, Taina Kilpinen, Marjatta Komulainen, Päivi Williams

Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian strateginen liittouma (3AMK) käynnistyi 1.1.2017 yhtenä tavoitteena edistää 3AMK:in, opiskelijoiden ja henkilöstön yrittäjyysvalmiuksia. Blogissa kerromme 3AMK-henkilöstön yrittäjyysvalmiuksien kehittäminen -tiiminä tekemästämme kehittämistyöstä henkilöstön yrittäjyysvalmiuksien edistämiseksi ja edistäen samalla yrittäjyyden ekosysteemiä pääkaupunkiseudulla.   Vuorovaikutuksella yrittäjämäiseen ekosysteemiin Vuorovaikutus on moniulotteinen ja laaja tietoperustainen käsite, jonka rinnakkaiskäsitteet ovat kommunikaatio, keskustelu ja dialogi. Vuorovaikutus on systeeminen ja esiintyy yksilöiden ja ryhmien välillä sekä laajasti verkostoissa ja ekosysteemissä. Moninaisuutta ovat avanneet Kolehmainen, Paldanius & Vehkaperä (2017) Vuorovaikutus omistajanvaihdosten innovaatioalustalla. 6Aika: Hyvinvointiyritykset kiertoon EAKR -hankkeessa -artikkelissaan. Kehittämistyömme taustalla ovat klusteri ja arvoverkkoajatukset sekä yrittäjyyden ekosysteemin rakentaminen. Työ- ja elinkeinoministeriön selvitys julkisista yrityspalveluista paljasti koordinoimattoman yrityspalvelujen kentän, jossa ekosysteemiselle kehittämiselle, toimijoiden välisten rajapintojen sekä työnjakojen selkeyttämiselle on  tilaus. (Pekkala ym., 2016). Pääkaupunkiseudulla on tarjolla julkisia yrityspalveluja, joiden monisyinen palveluvalikoima on vaikeasti hahmotettavissa ja hallittavissa. Ammattikorkeakoulujen rooli yrittäjyyden edistäminen osana laajempaa yrittäjyyden ekosysteemiä onkin vahvasti kehittäjän ja verkostoijan rooli. Pienille- ja keskisuurille yrityksille tehdyn tutkimuksen mukaan korkeakoulut eivät ole hyödyntäneet yritysyhteistyötä voimavarana. Yritykset toivoisivat, että korkeakoulut kehittäisivät tapojaan viestiä nykyistä paremmin toiminnastaan ja yrityksille tarjoamistaan yhteistyömahdollisuuksista sekä panostaisivat yhteistyön rakentamiseen monimuotoisten yritystarpeiden kehittämiseksi (Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry ym, 2018b). Ekosysteemit dynaamisia ja kontekstiin reagoivia Salmisen ja Mikkelän (2016) Yrittäjäekosysteemit kasvun ajurina -julkaisussa yrittäjäekosysteemit hahmotetaan siltana innovaatio- ja liiketoimintaekosysteemien välille. Ekosysteemisen politiikan tulisi olla kokonaisuudet hahmottavaa, vuorovaikutussuhteiden sekä toimijoiden välisten rajapintojen yhteensovittavaa ja muuttuviin kontekstuaalisiin tilanteisiin reagoivaa. Julkisilta toimijoiltakin edellytetään moderneja toimintamalleja, työkaluja ja kyvykkyyksiä sekä epävarmuuden sietoa. Toimivan ekosysteemin rakentaminen vaatii systeemijohtajuutta, systeemin kokonaisuuden hahmottamista, monipuolisia arviointikäytänteitä sekä kykyä siirtyä vanhojen ongelmien ratkaisemisesta uuden yhteisen tulevaisuuden luomiseen (co-creation) (Salminen ja Mikkelä, 2016, 6). Opettajilta ja tiimeiltä tämä edellyttää itsensä johtajuutta, irrottautumista vanhoista malleista, vastuun jakamista, monitasoista vuorovaikutusta ja ketterää kehittämistä. Uusissa Korkeakoulujen yrittäjyyssuosituksissa nähdään kolme keskeistä kehittämisaluetta: 1. yrittäjyysasenne ja -valmiudet, 2. uusi yrittäjyys ja 3. uudistuva yrittäjyys (Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry ym. 2018a). Yrittäjyysasenne ja -valmiudet luovat pohjaa kahdelle jälkimmäiselle. Oppimisen omistajuudella, avoimella jakamisella, tiimi-, kumppanuus- ja verkostoyhteistyöllä sekä ketterällä, innovatiivisella kokeilukulttuurilla synnytetään uutta, parannetaan ja korjataan vanhaa sekä pidetään yritykset elinvoimaisina. Vuorovaikutteiset pajat henkilöstön kehittämisessä 3AMK-henkilöstön yrittäjyysvalmiuksien tiimimme kehitti 3AMK-henkilöstön yrittäjyysvalmiuksia vuonna 2018 kahdella työpajalla henkilöstölle ja opiskelijoille. Näissä molemmissa oli mukana noin 20 osallistujaa. Samalla kartoitettiin henkilöstön yrittäjyysvalmiuksia ja kehittämistarpeita. Tässä kehittämisessä vuorovaikutus muiden yrittäjyyden ekosysteemin toimijoiden nousi kehittämisen tavoitteeksi. Korkeakouluissa yrittäjyyden opettajat puurtavat yksin tehden päällekkäistä työtä. Verkostoituminen nousi keskeisenä kehittämiskohteena. Samoja alueen yrittäjiä kuormitetaan, eikä tiedetä toisten tapahtumista ja tarjonnasta. Kehittämistä on myös tiimiopettajuudessa, tiedon jakamisessa ja yhteisessä tekemisessä. Aina kun on yrittäjyyden äärellä kohtaamista, vahvistuu yrittäjyyshenki. Tarvitaan substanssiosaamisen kehittämistä, yritysvierailuja, tiimivalmennusta ja -opettajuutta, projektioppimista sekä opettajavaihtoa. Suurin osa näistä toiveista liittyy vuorovaikutukseen muiden tahojen kanssa. 3AMK-henkilöstön yrittäjyysvalmiuksien tiimi on toiminut vuoden ja olemme lisänneet amk:in HRD -henkilöstön ja yrittäjyyden ekosysteemitoimijoiden kanssa yhteistyötä. Työpajojen tuloksena havaittiin opettajien ja opiskelijoiden positiivisen asenteen merkitys osaamisen kehittämiseen. Positiivinen asenne yrittäjyyttä kohtaan ja sitä kautta yrittäjämäinen ote vahvistaa yrittäjyysopettajien työtä, joka välittyy opiskelijoille. Yrittäjämäinen opettaja on inspiroiva, kannustava, hyvä kuuntelija, innostunut ja ennakkoluuloton toimija. Hän kannustaa kokeilemaan muistaen konkretian merkityksen. Positiivista asenne vahvistuu vuorovaikutuksessa muiden asiantuntijoiden kanssa. Koulutustilaisuudet ekosysteemin edistäjinä Ekosysteemiä vahvistettiin kolmella koulutustilaisuudella vuonna 2018: Eikö motivaatio riitä? – Keskity toimeenpanoon, 9.10. Haaga-Heliassa Pasilassa sekä PBL-Valmennus: Opettaja työelämätaitojen vauhdittajana 7.11. ja 30.11.2018. Näiden markkinointiin tiimi ja HR-henkilöstö osallistuvat ammattikorkeakouluissa. Kolmen AMK:n tavoitteena on tulevaisuudessa kehittää henkilöstönsä fasilitointi- ja valmennustaitoja. Nämä taidot liittyvät läheisesti yrittäjyyteen, yritysideoiden sparraamiseen, yhteiskehittämiseen ja tiimityön fasilitointiin. 3AMK-yhteistyössä on tarkoitus järjestää kesällä 2019 opiskelijoille 10 Days 100 Challenges –innovaatiohaasteohjelma, johon tarvitaan tiimityön fasilitoinnin osaajia.  Myös työpajoissa opiskelijat toivoivat vuorovaikutusta ja henkilökohtaisia tapaamisia. Ekosysteemin edistämistä sosiaalisessa mediassa Työpajojen jatkoksi avasimme oman 3AMK henkilöstön yrittäjyysvalmiuksien LinkedIn-ryhmän keskustelun luomiseksi ja yhteisen kehittämistyön jatkamiseksi. Sisällöntuottajina toimivat kaikki yrittäjyysasiantuntijat. Laurea on avannut Opiskelijakauppa.fi -oppimisympäristön, jossa opiskelijat voivat harjoitella liiketoimintaa. Alustalla on tarkoitus myös tiedottaa yrittäjyyteen liittyvistä ekosysteemin tapahtumista sekä kursseista. Kehittämistyömme vahvisti pääkaupunkiseudun kolmen ammattikorkeakoulun (3AMK), Laurean, Metropolian ja Haaga-Helian tavoitetta henkilöstön yrittäjyysvalmiuksien vahvistamisessa osana laajempaa ekosysteemiä. Yhteisesti jaettu työkulttuuri ja yrittäjyyden ekosysteemin tuki opettajan yrittäjäidentiteetin vahvistajana on tulevaisuutta. Samoja kehittämiskohteita löytyy Korkeakoulujen yrittäjyyssuositukset 2018 julkaista ja sen pohjalta työstetyissä Yrittäjyyden pelikirja:ssa ja  täydennettävä versio :ssa, joka on tehty korkeakoulun omaksi pelikirjaksi. Yrittäjyysasenne ja -valmiudet ovat Yrittäjyyden pelikirjassa jäsennetty Oppimisen omistajuuden vahvistamiseksi, Yrittäjämäisen oppimisympäristön ja Yrittäjämäisten tiimien rakentamiseksi, sekä kokeilukulttuurin juurruttamiseksi. Nämä ovat keskeisiä alueita myös 3AMK-henkilöstön yrittäjyysvalmiuksien kehittämisen kannalta. Kehittämistyömme oli esillä yrittäjyyskasvatuspäivillä Lahdessa ja siitä on ilmestynyt abstraktikirja ja artikkelijulkaisu YKTT2018. Seuraavat yrittäjyyskasvatuspäivät järjestetään Helsingissä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ja Helsingin Yliopiston Viikin laitosten yhteistoimintana 2.-3.-10.2019. Suomen Yrittäjät järjestää yhdessä Diakin kanssa maksuttoman valmennuksen opettajille yrittäjyyspedagogiikasta ja yritysyhteistyöstä Helsingissä 5.4. ja 9.5.2019. Kirjoittajat: Sirkka-Liisa Kolehmainen, Metropolia ammattikorkeakoulu, Terveysalan tutkimuspalvelut ja palvelujohtaminen, sote -johtamisen YAMK-tiimi, THM, lehtori, projektipäällikkö, Oona –Osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille -ESR-hanke sekä asiantuntijalehtori, Tuote-ja palveluvirittämö -EAKR-hanke. Fysioterapian, jalkaterapian, kuntoutuksen, yrittäjyyden, johtamisen, laadunhallinnan, kehittämisen ja kouluttamisen asiantuntija.   Taina Kilpinen, Laurea-ammattikorkeakoulu, Asiantuntija/Yrittäjyystiimi (henkilöstön ja opiskelijoiden yrittäjyysvalmiuksien kehittäminen, yrittäjyyden edistäminen, viestintä & verkostot), Projektipäällikkö: Polku – liikeideasta kasvuyritykseksi, Spinno – kasvuyrityksen kehityskumppani, Talsinki Metropolitan Incubation, KTM, kasvuyrittäjyyden, asiantuntijoiden ja johtajien kehitysohjelmien, kansainvälisen yhteistyön, projektijohtamisen asiantuntija.   Marjatta Komulainen, Metropolia ammattikorkeakoulu, Terveysalan tutkimuspalvelut ja palvelujohtaminen, Metropolia Masters´ tutkinnot, johtamisen asiantuntija-lehtori, VTM, MBA, väitöstutkija, työskentelee yrittäjyyden ja palvelujen johtamisen parissa. Hänellä on monipuolista kokemusta johtamisesta, kehittämisestä ja kouluttamisesta.   Päivi Williams, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Päivillä on parinkymmenen vuoden kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta niin isoista yrityksistä kuin startupeista opetuksen, digitalisaation, markkinoinnin ja projektijohtamisen aloilla. Hän on innostunut elinikäisestä oppimisesta, ja valmistuttuaan tietojenkäsittelyopin maisteriksi hän on opiskellut markkinointia ja johtamista Aalto-yliopistolla, sekä valmistunut ammatilliseksi opettajaksi. Yrittäjyys ja yrityskasvatus on lähellä sydäntä ja nyt Päivi toimii Service Design Leadina Haaga-Helia ammattikorkeakoulun StartUp Schoolissa. Lähteet Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry & Suomen Yrittäjät ry (2018a). Korkeakoulujen yrittäjyyssuositukset. Saatavilla www-muodossa: http://www.arene.fi/wp-content/uploads/Raportit/2018/Yrittäjyyssuositukset/Yrittäjyyssuositukset%20korkeakouluille%202018.pdf Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry & Suomen Yrittäjät ry (2018b). Selvitys: Pk-yritysten näkemyksiä korkeakouluyhteistyöstä ja sen vaikuttavuudesta. Saatavilla www-muodossa: http://www.arene.fi/wp-content/uploads/PDF/2018/Pk_selvityksen_yhteenveto_verkko.pdf   Kolehmainen, S-L., Paldanius, M. & Vehkaperä, U. (2017) Artikkeli. Vuorovaikutus omistajanvaihdosten innovaatioalustalla 6Aika: Hyvinvointiyritykset kiertoon –hankkeessa. Turpeinen, Juha-Matti (toim.): Yrittäjyyskasvatus – Tulevaisuuden siltojen rakentaja ja raja-aitojen murtaja? 11. Yrittäjyyskasvatuspäivät 2017 Oulussa: Artikkelikirja. Oulun yliopiston oppimateriaalia, E6. Kasvatustieteiden tiedekunta. Oulun Yliopisto. Tampere: Juvenes Print. p 286-310. ISBN 978-952-62-1789-5 (PDF), ISSN 1457-3555. Saatavilla www-muodossa: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526217895.pdf   Kolehmainen, Sirkka-Liisa, Kilpinen, Taina, Komulainen, Marjatta & Williams, Päivi (2018b). Kolmen pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulun henkilöstön yrittäjyysvalmiuksien kehittäminen. Artikkeli ss. 71-92. Teoksessa: Peltonen, K., Laakso, H., Kuru, P. & Oksanen, L., (2018). YKTT2018 Yrittäjyyskasvatuspäivät 2018 - Artikkelit. Entrepreneurship Education Conference 2018 – Articles. Tutkimusraportit – Research Reports 84. Lappeenrannan teknillinen yliopisto. LUT University. Lappeenranta. Saatavilla www-muodossa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-335-246-9   Pekkala, H., Lamminmäki, K. Kaihovaara, A., Halme K. & Salminen, V. (2016). Selvitys julkisista yrityspalveluista. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Konserni 10/2016. Saatavilla www-muodossa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74841/TEMjul_10_2016_web_11032016.pdf?sequence Salminen, V. & Mikkelä, K. (2016). Yrittäjäekosysteemit kasvun ajurina. Saatavilla www-muodossa: https://tietokayttoon.fi/documents/1927382/2116852/Policy+Brief+VNK+yritt%C3%A4j%C3%A4ekosysteemit+0903.pdf/05ccb22f-f9bb-4d43-8ec0-b92aed946bfa?version=1.0 Suomen Yrittäjät (2018a). Yrittäjyyden pelikirja korkeakouluille - Suositukset yrittäjyyden edistämiseksi. Saatavilla www-muodossa: https://www.yrittajat.fi/sites/default/files/yrittajyyden_pelikirja_korkeakouluille_0.pdf Suomen Yrittäjät (2018b). Yrittäjyyden pelikirja korkeakouluille - Toimet yrittäjyyden edistämiseksi. Saatavilla www-muodossa:  http://www.arene.fi/wp-content/uploads/Raportit/2018/Yritt%C3%A4jyyssuositukset/Pelikirja%20t%C3%A4ytett%C3%A4v%C3%A4%20Yritt%C3%A4jyyssuositukset.pdf

Ammattikorkeakoulujen avoimuudella vaikuttavuutta, tehokkuutta ja yhteiskunnallista hyötyä

17.4.2018

”Jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista.” Tämä YK:n ihmisoikeuksien julistuksen artikla 27 antaa meille oikeuden osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan sekä hyötyä avoimuudesta. Myös korkeakouluilta edellytetään yhä enemmän avoimuutta. Ne kasvattavat uusia ammattilaisia, huolehtivat ammatissa toimivien osaamisen kehittämisestä, tutkivat ja kehittävät, ja kaikki tämä pääosin julkisella rahoituksella. Julkisella rahoituksella saavutettavaa yhteiskunnallista hyötyä ja vaikuttavuutta pyritään tehostamaan toimimalla yhdessä läpinäkyvästi niin, että eri osapuolet hyötyvät yhteistyöstä ja päällekkäistä toimintaa vältetään. Nopeasti muuttuva yhteiskunta hyötyy avoimuuden kulttuurista: uusin tieto on hyödynnettävissä ja uudelleen käytettävissä mahdollisimman nopeasti, helposti ja laajasti. Myös pääkaupunkiseudun kolme ammattikorkeakoulua Haaga-Helia, Laurea ja Metropolia (3AMK) ovat yhdessä kehittäneet ja sitoutuneet avoimuuden lupauksiin ja periaatteisiin. Miksi avoimuus on TKI-toiminnassa tärkeää? Euroopan komission mukaan avoimuus takaa eurooppalaiselle tieteelle, taloudelle ja yhteiskuntajärjestelmälle parhaat kehitysnäkymät. EU:n tutkimuksesta ja innovaatioista vastaava komissaari Carlos Moedas ajaa vahvasti ns. kolmen O:n politiikkaa ”Open Science, Open Access and Open to the World”. Sen keskeisenä ajatuksena on, että julkisesti rahoitetun tutkimustiedon tulee olla kaikkien saatavilla ja tiedon helposti uudelleen käytettävissä. Komissaari Moedasin mukaan kyseessä ei ole pelkästään tutkimustulosten avoimuus, vaan “A systemic change in the modus operandi of science and research”. Kansainväliset linjaukset siirtyvät myös suomalaiseen toimintamalliin. Mm. opetus- ja kulttuuriministeriö edellyttää ammattikorkeakouluilta avoimuuden kulttuurin kehittämistä. Ammattikorkeakoulut tekevät tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI), jossa kehitetään eri aloille ratkaisuja, toimintamalleja ja uusia innovaatioita. TKI-toiminnan avoimuuteen on viime vuosina kiinnitetty yhä enemmän huomiota. Avoimuuden lisäämisen tarve on noussut sekä TKI-toimintaa tekeviltä että sitä rahoittavilta tahoilta. Ajatellaan, että globaalien, monisyisten ja haastavien ongelmien ratkaisemiseksi meidän pitää toimia yhdessä ja uusi tieto tulee olla mahdollisimman avoimesti saatavissa ja käytettävissä. Mitä avoimuus on käytännössä? Ensimmäisessä vaiheessa kohti avoimuuden kulttuuria ammattikorkeakoulut lisäsivät viestintää kehittämishankkeistaan. Hankkeissa saavutetuista tuloksista korkeakoulut kertovat mm. julkaisutoiminnan avulla (esim. Metropolia ja Haaga-Helia). Kaikki julkaisut tehdään avoimen julkaisemisen (open access) periaatteella. Se tarkoittaa, että kuka tahansa voi perehtyä niiden sisältöön avoimesti verkossa. Tuloksista kerrotaan aktiivisesti myös sosiaalista mediaa hyödyntäen, jolloin tieto leviää myös perinteisen tiedeyhteisön ulkopuolelle. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tulosten lisäksi niiden saavuttamisessa käytetyt aineistot ja menetelmät voivat olla yhteiskäyttöisiä ja avoimia, eli uudelleenkäytettävissä ja hyödynnettävissä tutkimusetiikan ja juridiikan asettamissa rajoissa. Aineistojen avaaminen ja avointen aineistojen käyttäminen omassa toiminnassa tehostaa ja nopeuttaa TKI-toimintaa. Avoimien, valmiiden aineistojen käyttö säästää merkittävästi resursseja. Lisäksi jotkut aineistot ovat ainutlaatuisia, ja niiden uudelleen kerääminen on mahdotonta, kallista tai jopa eettisesti arveluttavaa. Laajat, saatavilla olevat aineistot ja niiden yhdistäminen mahdollistavat ajalliset ja paikalliset vertailut ja parantavat toiminnan innovatiivisuutta, eri alojen välistä verkostoitumista ja tekijöiden tunnettavuutta. Tietoarkistot mahdollistavat pääsyn jo kerättyihin aineistoihin ja niiden hyödyntämisen. Tunnetuimpia tietoarkistoja ovat esim. Aila, IDA ja Zenodo. Myös TKI-toiminnan infrastruktuurit ja ympäristöt voivat olla avoimia. Niillä tarkoitetaan erilaisia kokonaisuuksia, jotka muodostuvat esimerkiksi tutkimuksen, osaamisen, innovaatiotoiminnan, palvelujen tai fyysisten laitteiden ympärille. Infrastruktuurit ja ympäristöt ovat olennainen osa ammattikorkeakoulujen osaamista. Esimerkiksi Laurean living labit eli elävät laboratoriot perustuvat avoimen innovaation periaatteeseen ja jaettuun kumppanuuteen. Niissä yhdistetään eri osapuolten ideoita, tietoa ja voimavaroja monisyisten haasteiden ratkaisemiseen. Suomen tutkimusinfrastruktuurien tietopankki  pyrkii edistämään tutkimusinfrastruktuurien yhteiskäyttöä ja avoimuutta kuvailemalla ja esittelemällä tutkimusinfrastruktuureja ja niiden palveluita yhtenäisellä tavalla. Ammattikorkeakoulujen TKI-ympäristöjä ja -infrastruktuureita sekä niiden käyttömahdollisuuksia esitellään em. tietopankkia laajemmin Arenen sivustolla. Pääkaupunkiseudulla yhdessä kohti avoimuutta Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian liittouma 3AMK työsti yhteisen Viisas avoimuus -politiikan, joka määrittelee niiden TKI-toiminnan sekä oppimistoiminnan avoimuutta. Lupausten johtavana teemana on toimintamme yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Näemme avoimuuden arvona, joka ilmenee erityisesti vaikuttavana yhteistyönä, avoimena tiedonkulkuna ja infrastuktuureina, eettisinä toimintatapoina sekä avoimuutta edistävänä toimintakulttuurina. Avoimuudella lisäämme toimintamme tehokkuutta ja tehostamme julkisella rahoituksella saavutettavaa yhteiskunnallista hyötyä. Viisaan avoimuuden lähtökohta on, että avaamme infrastruktuurit ja ympäristöt, aineistot, menetelmät ja tulokset aina kun se on mahdollista. Avoimuudesta voimme poiketa perustellusta syystä, esim. jos henkilötietojen ja yksityisyyden suoja, tulosten kaupallinen hyödyntäminen tai toiminnan tavoitteet vaarantuvat avoimuudesta. Viisasta avoimuutta on myös se, että hyödynnämme omassa toiminnassamme avoimia infrastruktuureja, ympäristöjä, aineistoja, menetelmiä ja tuloksia aina kun mahdollista. Avoimuuspolitiikkaa valmisteltiin työryhmässä, johon kuului TKI- ja oppimistoiminnan, kirjasto- ja tietopalveluiden sekä it-palveluiden henkilöstöä kolmesta ammattikorkeakoulusta. Tuloksena syntyi kymmenen avoimuuden lupausta ja niitä toteuttavat periaatteet (kuva), jotka 3AMK strategisen liittouman Rehtorikollegio hyväksyi vuoden 2017 lopulla. Kirjoittajat Susanna Näreaho, Hanna Lahtinen ja Pekka Lahti Susanna Näreaho (FT) on ympäristöalan tutkija, joka työskentelee nykyään Metropolian TKI-palveluissa keskittyen TKI-toiminnan laatuun, etiikkaan ja avoimuuteen liittyviin kysymyksiin. Hanna Lahtinen (FT) työskentelee Laurean Tieto- ja julkaisupalveluiden johtajana vaikuttaen avoimen toimintakulttuurin osaamisen ja hyödyntämisen edistämiseen. Pekka Lahti (KTM) työskentelee Haaga-Helian TKI-palveluissa, toimien ulkopuolisesti rahoitettujen projektien tehtävissä ja avoimen tieteen ja tutkimukseen liittyvien kysymysten parissa.

Yhdessä kehittäminen vaatii joustamista

13.2.2018

Oletko ajatellut, miksi ammattikorkeakoulu osallistuu kehittämishankkeeseen?  Toiminnan takana on ajatus muutoksesta. Kaikissa kehittämishankkeissa tavoite on saada jokin ongelmalliseksi havaittu asia kehittymään jollain tavalla parempaan suuntaan. Kyseessä voi olla pienempi tai suurempi kysymys, esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tehokkaampi järjestäminen, vähemmän haitallisia päästöjä tuottava liikkuminen paikasta toiseen, asuinympäristön terveellisyys ja turvallisuus. Hankkeessa tehdyn työn ansiosta tuo nimetty, haastava asia saa ratkaisuehdotuksen. Hanketyössä onnistuminen vaatii mukana olevilta kykyä yhteistyöhön sekä valmiutta uudistaa ajatteluaan ja toimintatapojaan. Hankkeessa mukana olevilla on yhteinen tavoite Ammattikorkeakoulujen hankkeissa on usein mukana kumppaneita joko julkiselta, yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta. Ne voivat olla yrityksiä, yhdistyksiä, yliopistoja, toisen asteen oppilaitoksia, viranomaisia, kuntia tai virastoja. Hankkeella on aina tarkasti määritelty tavoite, jota varten se on käynnistetty ja sille on myönnetty rahoitus. Kumppanit vastaavat sellaisesta osasta hankkeessa tehtävää kehittämistyötä, johon ne ovat erikoistuneet. Hankkeiden työskentelyssä yhdistetään asiantuntijuutta, tietoa, osaamista ja resursseja, jotka tulevat eri organisaatioista saman pöydän ääreen ratkomaan yhteistä ongelmaa. Vaikka hankekumppanit ovat organisaatioita, varsinaisen hankkeessa tehtävän työn suorittaa ihminen, kaikkine tietoine ja taitoineen. Hankkeissa nouseekin tärkeäksi kyky toimia yhdessä ja pitää hankkeen yhteinen tavoite mielessä työskentelyn aikana. Kenen etua asiantuntija ajaa Hankkeen ajaksi muodostuu väliaikaisesti kumppanien verkosto, jossa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi työskentelee useita eri asiantuntijoita. He saattavat myös toimia useassa hankkeessa samanaikaisesti. Hankkeen työajalla työskennellessään asiantuntijan on kyettävä pitämään hankkeen tavoite mielessä. Se ei ole aina mutkatonta, koska työntekijänä olemme tottuneet toimimaan omalla työpaikallamme tietyllä tavalla, ajattelemaan tietynlaiseen tyyliin. Olemme ehkä omaksuneet työpaikkamme toimintakulttuuria niin vahvasti, että siitä on tullut osa asiantuntijan rooliamme. Hanketyöhön ryhdyttäessä, hankkeen ajan väliaikaisten työkaverien kesken, itse kunkin tulee joustaa totutusta roolista ja toimintatavasta. Täytyy varmistaa yhdessä, että hankkeen yhteiset tavoitteet pysyvät kirkkaimpana mielessä. Uteliaisuus ja valmius oppia yhdessä uutta ovat elementtejä menestykseen. Hankkeen toiminnasta vastaava projektipäällikkö on tärkeimmässä roolissa yhteistyön edistäjänä. Hänen tulee olla tavoitteeseen kannustava, kokonaisuuden hahmottava ja loputtoman neuvottelukykyinen henkilö. Voimia yhdistämällä merkittävämpää hanketyötä? Viime syksynä on käynnistynyt kolmen ammattikorkeakoulun (3AMK) eli Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian kansainvälisiin yhteisiin hankkeisiin tähtäävä toiminta. Kolmen ammattikorkeakoulun yhteisissä hankkeissa on järkeä, koska kilpailu isoista kansainvälisistä rahoituksista on kovaa. Hakemalla samoissa rahoitushauissa kukin ammattikorkeakoulu erikseen, kilpailu kohdentuisi toisiaan vastaan. Jokainen ammattikorkeakouluista on erikoistunut omiin ammattialoihinsa. Eri ammattialojen osaamista yhdistelemällä löydetään kolmen ammattikorkeakoulun asiantuntijoista koostuvia tutkimustiimejä, jotka voivat lähteä hakemaan rahoitusta entistä erikoistuneempiin ja vaativampiin kehittämisaiheisiin. Yhdessä voidaan oppia toisilta ja saada aikaan enemmän. Aika näyttää, miten toimivaksi kolmen ammattikorkeakoulun yhteistyö tutkimus-, kehittämis- ja hanketyössä muodostuu.