Tikissä

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sydämessä Tilaa RSS-syöte

Hyötypelikiihdyttämö pelialan yhteiskehittäjänä
27.11.2018
Heikki Santti

  Suomessa on lähes sata hyötypeliyritystä, joista puolet kuuluu alan yhdistykseen Serious Gaming Clusteriin. Nämä yritykset ovat melko pieniä ja niiden toimintaa pitäisi tukea niin, että ala pääsisi kehittymään - tarvittaisiin vahva kehitysloikka. Teknologian kehittämiskeskus Tekes on tehnyt paljon alan kehittymisen eteen, mutta vauhdittamista tarvitaan lisää. Ratkaisu voisi olla osaamis- ja yrityskiihdyttämö, joka yhdistäisi alan kouluttajat (yliopistot, ammattikorkeakoulut ja toisen asteen oppilaitokset) sekä hyötypeliyritykset kehittämään alaa ja luomaan uudenlaisia toimintamalleja yhteiskehittämiseen. Pitäisi luoda toimintatapoja, joissa koulut ja hyötypeliyritykset voisivat yhdessä tehdä tuotteita. Tiiviin hyötypelialan kehittämisen verkoston luojana voisivat olla ammattikorkeakoulut. Useimmilla ammattikorkeakouluilla on vahvaa pelialan koulutusta ja erilaisia rakenteita alan kehittämiseksi. Esimerkiksi Metropolia Ammattikorkeakoululla on oma Game Studio, joka tekee tilaustöitä ja tarjoaa sen kautta opiskelijoille haasteellisia harjoittelupaikkoja. Oulun ammattikorkeakoulussa on EduLab, jossa opiskelijat kehittävät ohjatusti omia peli-ideoitaan. Tunnistetusta tarpeesta toimintasuunnitelmaksi Ala tarvitsee siis tukea kehittyäkseen. Hyötypeliyritykset ovat pieniä eikä niillä ole resursseja pitkäaikaiseen tuotekehitykseen. Koulutusorganisaatioiden ja pienten hyötypeliyritysten yhteistyöllä voidaan alaa kehittää yhdessä; luodaan uusia tuotteita ja koulutetaan entistä parempia osaajia pelitiimeihin. Keskeinen ajatus tavoiteltavassa kiihdyttämössä on luoda toimintamalli, jossa hyötypeliyritykset ja ammattikorkeakoulu tekevät yhdessä uusia tuotteita. Yritys tuo mukaan oman osaamisensa ja ammattikorkeakoulu täydentää sitä omalla panoksellaan. Oppilaitoksen tuoma lisäarvo kehittämiseen voi olla sisältöosaaminen, mutta myös pelialan alueet, kuten pelisuunnittelu, koodaaminen ja visualisointi. Opiskelijat tuovat osaltaan luovaa panosta kehittämiseen. Oikeastaan nuoret, raikkaat opiskelijat ovat varsinainen luovuuden lähde! Hyötypelikiihdyttämön toimintamalli Opiskelijoiden panos voidaan kytkeä projekteihin esimerkiksi harjoittelujen, erilaisten oppimisprojektien sekä opinnäytetöiden avulla. Tilaustyöstä saatava tuotto jaetaan tehdyn työn mukaisesti. Yritykselle jää oikeudet jatkokehitykseen, tuotteen ylläpitoon ja tuotteen kaupallistamiseen, myös mm. syntyneen teknisen konseptin hyödyntämiseen uusissa tuotteissa. Tämä työnjako on luonnollista, sillä koulutusorganisaatio ei kykene ottamaan pidempää vastuuta tuotteen ylläpidosta, kehittämisestä tai kaupallistamisesta. Toimintamallia on kehitetty EduDigi -hankkeessa vuosina 2016-2018. Metropolian lisäksi 6Aika/EAKR-rahoitteisessa hankkeessa ovat olleet mukana Helsingin yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu, tiedekeskus Heureka ja Oulun tiedekeskus Tietomaa. Hankkeessa testattiin erilaisia oppilaitosten ja hyötypeliyritysten yhteistyön tapoja. Heurekan ja Oulun osahankkeissa keskityttiin peruskoulun peleihin ja keskeinen toimintatapa oli tarjota pelejä kehittäville yrityksille mahdollisuus tuotteiden kehittämiseen ja testaamiseen yhdessä kohderyhmän eli koululaisten kanssa. Metropolian osahankkeessa keskityttiin ammatillisiin peleihin. Metropolian osahankkeen tuloksena on syntynyt myös luonnos hyötypelikiihdyttämöksi, mitä on kuvattu oheisessa kuviossa. Esimerkkejä toimintatavoista kiihdyttämössä Hyötypelikiihdyttämön kehitystyön luovuutta lisäävä ja samalla toiminnan mahdollistava instrumentti voi olla esimerkiksi Metropolian monialaiset innovaatioprojektit -Minnot, joissa eri aloilta rakentuvat opiskelijatiimit pureutuvat yrityksen antamaan haasteeseen. Esimerkiksi yhdessä EduDigi- hankkeen pilotissa oli mukana tällainen Minno-tiimi, joka tuotti neljässä eri ryhmässä loistavia ja erilaisia ideoita. Tämän Minno-tiimin työn pohjalta tehdään nyt pelin käsikirjoitusta. Pidempää projektia voidaan tukea uusilla opiskelijakytkennöillä. Toinen opiskelijatiimi jatkaa siitä mihin edellinen jäi. Yksi tapa toimia, on toteuttaa oppilaitoksen ja hyötypeliyrityksen yhteistyönä tilaustöitä, jossa syntynyt konsepti ja teknologia voidaan modifioida ja myydä myös jatkossa myös muille yrityksille.Tällainen tuote voisi olla esimerkiksi yrityksen perehdyttämispeli, jonka toteuttamista EduDigi -hankkeessa kokeiltiin. Perehdyttämispelin ideat, konsepti ja tekniikka voidaan sitten soveltaa toiselle yritykselle heidän työntekijöiden perehdyttämiseen tehtävään sovellukseen. Perehdyttämispelin ideana on, että yhden päivän tehokkaan perehdytyskoulutuksen sijaan uusi työntekijä voisi rauhassa tutustua yrityksen eri toimintoihin ja organisaatioon oppimispelin avulla. Esimerkiksi metsäyhtiön uusi työntekijä voisi käydä vierailemassa tehtailla ja perehtyä paperinvalmistusprosessiin pelin avulla. Korkeakoulun uusi työntekijä taas kohtaa kymmeniä tutkinto-ohjelmia. Perehtyjä voisi käydä virtuaalisesti eri kampuksilla ja tutustua niiden tutkinto-ohjelmiin. Uudet asiat jäävät paremmin mieleen, kun ne näkee visuaalisesti. Vaikkapa vaatetusalaa opiskelevan vestonomin arjen opiskelun sisältö jää monelle paremmin mieleen visuaalisesti kuin sanallisesti kuvattuna. Toki asioita voidaan esittää kuvina ja kirjasina, mutta digitaalinen sovellus on halvempi, mielenkiintoisempi ja helpompi toteuttaa. Pelialan kiihdyttäjiä tarvitaan - avuksi Farmiliiga Helsinkiin on luotu pelialan Startup keskittymän Maria01 yhteyteen pelialan yrityskiihdyttämö Games Factory, johon on suunniteltu perustettavaksi myös Farmiliiga. Sen tavoitteena on kytkeä pelialan koulutusorganisaatiot ja opiskelijat mukaan yrityskiihdyttämöön. Tavoitteena on tehdä yhteisiä tilaustöitä pienten pelialan yritysten kanssa. Farmiliigaan pääsee myös opiskelijapohjaisia start-up -yrityksiä. Tavoitteena on saada mukaan kaikki pääkaupunkiseudun pelialan kouluttajat, Aalto yliopisto, Metropolia ja muut ammattikorkeakoulut sekä kaikki kolme pääkaupunkiseudun isoimpien kaupunkien toisen asteen ammatillisen koulutuksen oppilaitosta eli Varia, Omnia ja Stadin ammattiopisto. Farmiliiga on Helsingin kaupungin ja Metropolian toimesta resursoitu niin, että sillä on hyvät mahdollisuudet lähteä toimimaan. Toiminnan kehittymisen kannalta on erinomaisen tärkeätä, että kaikki oppilaitokset ja myös kaikki pääkaupunkiseudun kaupungit sitoutuvat Farmiliigaan ja muutenkin yhteistyön kehittämiseen. Metropoliassa toimivassa Game Studiossa on opiskelijatyönä tehty tilaustöitä ja myös alihankintaa pelialan yrityksille. Kaikki opiskelijaprojektit eivät mahdu Farmiliigaan, joten myös Metropolian Game Studiota pitää edelleen kehittää. Kaiken kaikkiaan tavoitteena on turvata osaavat ihmiset pelialan käyttöön ja tukea pelialan kehittymistä. Kirjoittaja Heikki Santti (KTM) on työskennellyt 15 vuotta Metropoliassa TKI- toiminnan kehittämisen parissa. Yhtenä keskeisenä alueena on ollut korkeakoulupohjaisen yrittäjyyden edistäminen – miten luodaan mahdollisuuksia uusien innovaatioiden syntymiselle ja miten ideoiden kehittymistä yrityksiksi voidaan tukea. Tällä hetkellä hän työskentelee projektipäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulun EduDigi 6Aika/EAKR hankkeessa. Sitä ennen hän oli mukana perustamassa Vantaan kaupungin ja Metropolian yrityskiihdyttämö Turbiinia toimien siinä yhtenä sparrarina. Hän on kiinnostunut erityisesti innovaatiotoiminnan kehittämisestä. Harrastaa liikuntaa, golfia ja tyttären lasten hoitamista.

Lue lisää

Älynväläystä odottavan aika on pitkä
20.11.2018
Juha Järvinen

Onko sinullekin tuttu seuraava tilanne kouluajoilta? Koulutoveri piirtää jotakin. Kysyt, mitä hän piirtää, ja kun yrität vilkaista, tämä peittää keskeneräisen työnsä kiireesti kädellään ja ehkä mutisee sen suuntaista kuin ”en mitään.” Tai oletko kuullut sanonnan: ”Keskeneräistä työtä ei näytetä hulluille eikä herroille”. Miksi? Meillä on lähestulkoon sisäsyntyinen tarve piilotella tekemisiämme ennen kuin on valmista, ja eritoten, jos kyseessä on luova työ. Yhtenä syynä saattaa olla ideavarkauden pelko. Juuri luovassa työssä pitäisi kuitenkin olla mahdollisimman avoin. Altistaa ensimmäisetkin ideat mielipiteille ja rakentaa saatujen uusien ideoiden ja palautteen päälle uutta. Keskeneräisen kuvan nähnyt kaverihan saattoi koulussa ”varastaa” toiselta idean ja piirtää paremman kuvan. Ja vieläpä väittää keksineensä aiheen itse. Keksiä-verbin ja keksinnön välillä on kuitenkin merkittävä ero. Keksintö edellyttää paljon työtä, sitä ei voi keksaista. Ei ihme, että monilla menevät välillä käsitteet sekaisin. Saatetaan tokaista, että olen keksinyt idean tai innovaation, joka pitäisi patentoida. Keksinnön voi suojata, ideaa ei Vain tietynlaisen keksinnön voi patentoida. Se on jotakin, jonka pitää olla uusi: keksintö ei saa olla keskimääräiselle alan ammattilaiselle itsestään selvä. Keksinnön pitää olla keksinnöllinen. Ja sen pitää olla teollisesti käyttökelpoinen, eli toistettavissa. Keksintö on aina luonteeltaan tekninen. Sen pitää ratkaista jokin tekninen ongelma uudella tavalla. Innovaatio puolestaan on esimerkiksi OECD:n Oslo Manual-julkaisun mukaan uusi tai parannettu tuote tai prosessi, joka merkittävällä tavalla eroaa aiemmista tuotteista tai prosesseista ja joka on saatettu potentiaalisten käyttäjien (tuote) tai hyödyntäjien (prosessi) ulottuville. Idea ei siis ole innovaatio. Eikä se ole keksintökään. Mutta hyvä idea voi olla keksinnön lähtökohta. Innovaatio -käsitteen laajalle levinneessä ryöstöviljelyssä peli taitaa kuitenkin olla jo menetetty. Jokainen kynnelle kykenevä poliitikkokin esittää, että nyt tarvitaan innovaatioita. Innovaatioiden sisällä olevat keksinnöt ovat varmasti tervetulleita, mutta luulen, että vaikkapa kansantalouden kehittämiseen itse asiassa etsitään hyviä ideoita.   Keksintö tai innovaatio eivät ole mikään hetkellinen älynväläys. Ja suurten älynväläyksien odottelu on ajanhukkaa. Vaikka monet jonkin kehitystyön tai projektin kanssa kamppailevat uskovatkin, että se kuuluisa ”killeri-idea” tulee, kun oikein kovasti pinnistelee.   Paljon nopeammin pääsee alkuun, kun ei ährää yksin, vaan kehittelee muiden kanssa suuren joukon aiheeseen liittyviä, eri näkökulmista olevia ideoita. Niistä valitaan sopivimmalta vaikuttavat jatkoon. Siis sellaiset, jotka ovat toteuttamiskelpoisia. Toteuttamiskelpoisuus ei tarkoita, että tulisi saman tien hylätä kaikki uudet tai omaperäiset ajatukset. Päinvastoin: juuri hyviltä vaikuttavia, rohkeitakin avauksia pitää tarkemmin tutkailla ja jatkojalostaa. Sen sijaan kannattaa vetäistä yli ideat, joissa on jokin perustavanlaatuinen heikkous. Vaikkapa, että palkkaerot poistetaan painamalla lisää rahaa. Sinänsä toteutettavissa oleva ratkaisu, jossa hetken onnea seuraisi lopulta hyperinflaatio. Kehitettävää on kaikkialla Mullistavien ideoiden passiivisen odottelun sijaan voi myös katsoa ympärilleen. Mitä haasteita, kehitettäviä asioita, parannettavaa näkyy? Maailma on jatkuvasti yhä valmiimpi. Se on täynnä erilaisia ratkaisuja, palveluita ja tuotteita, joista osa ei toimi tyydyttävästi. Varmasti tuttu ongelma jokaiselle on se tietty harmittava ovi, jota aina ajatuksissaan kulkiessaan kiskoo, vaikka sitä pitäisi työntää. Kuuluisa kognitiotieteilijä Donald A. Norman on todennut, että jos ovessa tai kahvassa on ohje ”vedä” tai ”työnnä”, ovi tai kahva on väärin suunniteltu. Miten parantaa ovissa liikkumista? Lähes kuka tahansa pystyy kehittelemään muutaman kymmentä ideaa esimerkiksi tämän kaltaiseen kysymykseen, jos hänelle annetaan sopiva tilaisuus ja työrauhaa. Keksinnöistä merkittävimmät ovat yleensä olleet monien tai jopa lukemattomien pienempien ideoiden ja oivallusten myötä syntyneitä yhdistelmiä eri ihmisten luovuutta. Esimerkiksi radion keksijänä pidetään yleisesti italialaista Guglielmo Marconia. Hän onnistui ensimmäisenä tekemään teknologisesti toimivan ja kaupallisesti hyödynnettävissä olevan sovelluksen. Mutta se syntyi aiempien kokeilijoiden ja tutkijoiden työn pohjalta. Radion kaltaisen keksinnön taustalla ei ole ollut yhtä suurta älynväläystä tai yksittäistä ideaa, vaan pitkällinen prosessi, jossa on yhdistynyt monen eri alan tutkimus- ja kehitystyö. Ja, mikä tärkeintä, kehittäjät ovat saaneet toisten tekemiä ideoita, tuloksia ja havaintoja käyttöönsä. Siitä johtunee, että radion ovat aikoinaan väittäneet keksineensä amerikkalaiset, englantilaiset, saksalaiset, venäläiset, ja monet muutkin.    Entä sitten tuo alussa mainitsemani ideavarkaus? Tosiasiassa ideoita tai muitakaan hyviä ajatuksia ei voi ”varastaa”. Ideat ovat aina luonteeltaan vapaita, koska niitä voi kuka tahansa myös tuottaa mielin määrin. Sen sijaan, että pelkäämme ideavarkaita, kannattaa laittaa kaikki mielestään hyvät ajatukset jakoon. Ideasta on joka tapauksessa nimittäin usein niin pitkä matka konkreettiseen lopputulokseen, että se, joka jaksaa ideaa kehittää ja viedä sen käytännön sovellutukseen, ehkä keksintöön saakka, saakoon ideavarkausnuhteiden sijaan mainetta ja kunniaa uutteruudestaan! Tietenkin on tärkeää antaa hyvän lopputuloksen - ehkäpä innovaation äärellä - tunnustusta alkuperäisen ajatuksen tai ideoiden esittäjälle, jos sellainen on tiedossa. Mutta häntäkin todennäköisesti lämmittää enemmän se, että hän on jakanut älykkyytensä hedelmät ja sen takia käsillä on onnistunut konkretisoitunut lopputulos, kuin se, että hän olisi pitänyt ideat ideavarkaiden pelossa omassa päässään. Tai paperilapulla käden alla piilossa. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lue lisää

Opinnollistaminen avuksi työssäkäyvälle sosionomiopiskelijalle
13.11.2018
Anna-Riitta Mäkitalo

Pääkaupunkiseudulla on pitkään kärvistelty muodollisesti kelpoisten päiväkodissa työskentelevien ammattilaisten pulasta. Monissa varhaiskasvatusyksiköissä toimii paljon opiskelijoita ja kouluttamattomia henkilöitä. Paikoin päiväkoteihin ei löydy työntekijöitä lainkaan. Kuitenkin opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen sanoin: ”Varhaiskasvatuksen korkean laadun tärkein tae ovat päiväkodin osaavat ammattilaiset. Nykypäivän varhaiskasvatus on suunnitelmallista, tavoitteellista ja pedagogista työtä, jota tekevät kolmen alan ammattilaiset yhdessä: kasvatustieteen kandidaatit, sosionomit ja lastenhoitajat.” Moni sosionomiopiskelija aloittaakin kokopäivätyön esimerkiksi lastentarhanopettajana tai muussa varhaiskasvatuksen tehtävässä jo opiskeluaikana. Tällöin elämänhallintataidot joutuvat koville. Mistä aika ja energia sekä työhön että opiskeluun? Ehkä elämässä on lisäksi muutakin, kuten perhe tai harrastus. TOTEEMI -hankkeen tavoitteena on kokeilla ja kehittää opintopolkuja uusien, tehokkaiden ja joustavien palkkatyön opinnollistamisen käytänteiden avulla. Metropolian sosiaalialan tutkinto -ohjelmassa valmisteltiin opinnollistettu “TOPI – Vaka pedagoginen toiminta -opintojakso”. Kokonaisuus on lukukauden mittainen vaihtoehto työssäkäyville opiskelijoille. Miten rakensimme TOPI -ratkaisuamme? Valitsimme opinnollistamiskokeiluun kaksi laajaa opintokokonaisuutta opetussuunnitelman viimeiseltä vuodelta varhaiskasvatuksen menetelmä -opintojakso (10 op) ja harjoittelu (20 op). Opintokokonaisuuden tavoitteet ja sisällöt muokattiin valtakunnallisen AMK-verkoston varhaiskasvatusverkoston laatimien varhaiskasvatuksen sosionomin osaamistavoitteiden suuntaisesti yhdistämällä ja valitsemalla niitä em. opintojaksoista. Valittujen sisältöjen ja tavoitteiden pohjalta muodostimme seitsemän moduulia, joissa jokaisessa on Varhaiskasvatussuunnitelman perusteista tunnistettu erilainen näkökulma. Jokaiseen moduuliin suunniteltiin tehtävä tai tehtäviä, jotka kerättiin digitaaliseen moodle-työskentelypohjaan. Opiskelijoilta edellytettiin koko lukukauden mittaista työsuhdetta varhaiskasvatusyksikköön sekä sieltä nimetty ohjaava mentori. Vaikka opiskelu tapahtui pääsääntöisesti itsenäisesti, opiskelijat saivat palautetta työyhteisöstään, opiskelutovereiltaan ja opettajiltaan sekä moodlessa että tapaamisista oppilaitoksessa. Metropolian opettajat tapasivat opiskelijoita ja mentoreita myös ohjauskäynneillä työpaikalla. Kokemukset rohkaisevat Opintokokonaisuuden suorittaneilta kahdeksalta opiskelijalta ja heidän mentoreiltaan kerättiin palautetta sekä jakson aikana yhteisissä tapaamisissa että sen päätteeksi Focus Group haastatteluissa. Opiskelijoiden mukaan  lukukausi oli tiivis, osin vaativa ja rankka, eikä vapaa-aikaa juurikaan jäänyt. Pääosin he kokivat olleensa työpaikalla ensisijaisesti työssä. Kelpoisuuden saaminen toimi vahvana motivoivana tekijänä. Eri opiskelijoiden ja työyksikköjen toimintatavoissa oli suuria eroja ja näin myös kokemukset työn ja oppimistehtävien tekemisen yhdistämisestä vaihtelivat. Opiskelijat kertoivat tällaisen opiskelun vaativan opiskelijalta vahvaa motivaatiota oppia uutta ja saattaa opinnot loppuun. Sinnikkyys, joustavuus ja sitoutuminen olivat ominaisuuksina, joita he pitivät tärkeinä onnistumistekijöinä. Opiskelijat mainitsivat tarvinneensa itseohjautuvuutta, kykyä itsereflektioon, taitoa suhtautua kriittisesti omaan toimintaansa sekä priorisointi- ja suunnittelukykyä. Monien asioiden yhtäaikainen hallinta parani loppua kohti ja jotkut opiskelijat kertoivat oppineensa kevään kuluessa hahmottamaan miten toimia. He oppivat myös olemaan itselleen armollisuutta: joissakin tilanteissa ihan hyvä riittää, ei aina tarvitse olla loistava. Mentorit painottivat edellytyksenä opiskelijan valmiutta itsenäiseen työskentelyyn ja aikaansaapuutta. Myös yleiset työelämätaidot auttavat selviytymään. Vaikka oppilaitoksesta ja työpaikalta saa tukea jonkin verran, suurin osa tehdään itse. Vahva oppimismotivaatio ja kiinnostus alaa kohtaan lisää mahdollisuuksia ”oppia ihan valtavasti, ettei tyydy siihen mitä osaa - uskaltaa lähteä mukavuusalueelta”. Kokeilussa opiskelijalla oli kaksoisrooli: opiskelijan ja lastentarhanopettajan. Hän työskenteli tullakseen paremmaksi työntekijäksi, kuten eräs opiskelija asian ilmaisi. Työyhteisön hyväksyntä kaksoisroolille auttoi opiskelijaa liikkumaan roolien välillä. Selkeät sopimukset yhteisistä keskustelu- ja ohjausajoista toivat opiskelijalle turvallisuuden tunnetta. Haastatellut totesivat, että parhaassa tilanteessa samassa ryhmässä olisi työskennellyt kaksi lastentarhanopettajaa. Tämä oli kuitenkin mahdollista vain harvoin. Opiskelijat pitivät hyvänä ratkaisuna, jos heillä oli mahdollisuus vaikuttaa siihen, kuka toimi heidän mentorinaan. Työyhteisön hyvät käytännöt tukivat opiskelijan oppimista. Toisaalta työyhteisön jäsenet joutuivat miettimään esim. opiskelijan projekteista ja tehtävistä nousseita asioita, perustelemaan omia toimintatapojaan ja arvojaan. Eräs mentori kertoi opiskelijan aktiivisesti jakaneen työyhteisössä opiskelussa saamiaan uusia oivalluksia, materiaaleja yms. tiimeissä ja   keskusteluissa. Toinen mentori kertoi, että opiskelija ei hänen mielestään ole jakanut työyhteisölle paljonkaan tietoja opiskelustaan. Kokeilusta seurannutta ammatillisen keskustelun lisääntymistä työpaikalla koettiin positiivisena asiana. Mikä tukee tavoitteiden saavuttamista? Opiskelijoiden lähtökohdat olivat erilaiset: joku oli toiminut vuosia lastentarhanopettajan tehtävässä, toinen vasta aloitteli uraansa. Opiskelijat kokivat  hyvänä, että heidät ”pakotettiin” jaksolla perehtymään uuteen kirjallisuuteen ja teoreettisiin näkökulmiin, koska se oman työn ohessa usein jää. Työssä ei tavallisesti myöskään saa juurikaan palautetta. Vertaispalautteen ja muiden opiskelijoiden töiden lukeminen oli hyödyllistä - niistä sai oivalluksia. Opiskelijat kokivat saaneesta työyhteisössään ohjausta vaihtelevasti. Varhaiskasvatusyksikön kehittämisrakenteet, kuten peda-tiimit ja erilaiset työryhmät, joiden jäseniksi opiskelijat pääsivät olivat hyödyllisiä. Myös yksikön ulkopuoliset sosiaalisen median ja muut keskustelumahdollisuudet mainittiin haastatteluissa. Opiskelijoiden mielestä selkeä aikataulu auttoi rytmittämään työskentelyä: moduulin tehtävät ja niiden sisäinen, toistuva rakenne helpottivat työskentelyä. Rakenne sisälsi myös ”vaihtoehtoja, variaatioita, mikä sopii omalle lapsiryhmälle”. Työskentelyssä pyrittiin joustavuuteen:jos joskus poikkesi ohjeista, sekin hyväksyttiin: ”sanottiin - hyvä, että olet oivaltanut tehdä eri tavoin”. Miten osaamisen syventyi? Keskusteluissa todettiin jo olemassa olevien tietojen ja taitojen vahvistuneen. Uuden Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (VASU) voimaantulo käynnisti kaikissa mukana olleissa tarpeita kehittää toimintatapoja . Kehittämistyö helpotti opiskelijoiden mahdollisuutta jäsentää omia ajattelumallejaan peilaten niitä yhdessä muun henkilökunnan kanssa. Sekä opiskelijat että mentorit kertoivat opiskelijoiden tietoisuuden pedagogisesta ajattelustaan vahvistuneen opintojakson aikana. Työn suunnittelu-, toteutus- ja arviointitaitojen koettiin syventyneen eri tasoilla ja erilaisilla aikajänteillä. Opiskelijat paneutuivat lisäksi kirjallisuuteen ja oppivat hallitsemaan uusia menetelmiä. Oman ohjaustavan purkaminen ei ole kuitenkaan mahdollista kerralla, vaan sitä pitää muovata tarkoituksenmukaisempaan suuntaan pikkuhiljaa. Mitä seuraavaksi? Mentorin rooli koettiin tärkeäksi kehittämiskohteeksi. Ohjaus- ja reflektiokeskustelujen esimerkiksi järjestämistä helpottaisi, jos mentori työskentelisi samassa ryhmässä. Opiskelijoiden arvion mukaanoppiminen helpottuu, kun voi luottaa, että työelämässä saa ohjausta. Opiskelijat toivoivat lisää palautetta, tuli se sitten oppilaitoksesta tai työtovereilta. Eräs työelämän edustaja totesi, että tämäntyyppinen opiskelu vaatii opiskelijalta kypsyyttä, sillä omaksuttavaa on paljon. Lastentarhanopettajan identiteetin rakentuminen vaatii aikaa ja ohjausta. Jatkossa haasteena on lisäksi, miten saamme aktiivisemmin työelämän edustajia ideoimaan tämäntyyppisen opiskelun kehittämistä ja toiminnan sitomista hyödyttämään myös varhaiskasvatusyksikön työtä. Lisäksi haasteena on lokuussa 2018 voimaan tullut uusi Varhaiskasvatuslaki. Se muuttaa varhaiskasvatuksessa toimivien ammattilaisten nimikkeitä ja työnkuvia. Siirtymäajan vuoksi varhaiskasvatuspolun valinneet sosionomit ovat toistaiseksi vielä kelpoisia lastentarhanopettajan tehtäviin, mutta tulevaisuudessa sosionomien työnkuva päiväkodissa muuttuu merkittävästi ja myös sen tukemiseen tarvitaan erilaisia koulutuksellisia ratkaisuja. Kirjoittaja Anna-Riitta Mäkitalo työskentelee Metropoliassa sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueella. Suuri osa hänen työstään on sosionomiksi valmistuvien opiskelijoille ohjaamista ja opettamista käyttäytymistieteellisissä, erityisesti varhaiskasvatukseen ja erityiseen tukeen liittyvissä, teemoissa. Hän toimii myös kansallisessa ja kansainvälisessä hanketyössä. Anna-Riitta on kiinnostunut erityisesti täydennyskoulutuksesta, coachingistä ja työnohjauksesta.  Hänen harrastuksiinsa kuuluvat luonnossa - ja vähän sisälläkin - liikkumisen lisäksi tarinat ja kuva.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset