Asiakkaan ja työntekijän roolit muutoksessa sosiaalialalla

19.11.2019
Heli Määttänen

Sosiaalipalveluiden suunnittelu ja järjestäminen on perinteisesti ollut ongelma- ja asiantuntijakeskeistä. Sosiaali- ja terveydenhuollon muutos kutsuu kuitenkin organisaatioiden asiakastyön työkulttuuria suuntaamaan aktiivisesti pois näistä sosiaalipalvelujärjestelmään vakiintuneista palveluratkaisuista – kohti ihmislähtöisempää toimintatapaa.

Henkilökohtainen budjetointi – askel uudenlaiseen toimintatapaan

Suomessa onkin ajankohtaista pohtia, millainen rooli ja asema asiakkaana olevalla ihmisellä tulisi olla omien palvelujensa toteutumisessa. Yksi tällainen uudenlainen, ihmislähtöinen toimintamalli on henkilökohtainen budjetointi, jossa

  • Sosiaalipalveluiden käyttäjällä on aktiivisen osallistujan ja päätöksentekijän rooli, mikä monessa tapauksessa poikkeaa nykyisestä toimintamallista paljonkin.
  • Työntekijän rooli puolestaan vahvistuu laaja-alaisen tiedon ja palvelutuntemuksen hyödyntämisenä asiakkaan käyttöön yhteisessä suunnittelussa asiakkaan kanssa.

Henkilökohtainen budjetointi -mallia kehitettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoimassa Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi -hankkeessa vuosina 2016-2019. Mallin perusidea on, että asiakkaan kanssa keskustellaan hänen elämäntilanteestaan monipuolisesti ja hänelle räätälöidään yhdessä palvelut ja tuki perustuen asiakkaan tavoitteisiin, tarpeisiin ja toiveisiin. Näin toimien tulevat asiakkaan omat voimavarat, resurssit, toiveet ja tavoitteet, lähiverkostot, paikalliset palveluntuottajat, neljäs sektori ja muut markkinoilla olevat palvelut huomioitua laaja-alaisemmin ja yksilöllisemmin. Asiakas saa juuri hänelle sopivia palveluja, sen sijaan että kaikille kohdennettaisiin samat palvelut. 

Roolikartat muutoksen tueksi

Toimintamalli tukee sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista, on ihmislähtöinen ja vahvistaa yksilön osallisuutta ja aktiivisen toimijan, eikä niinkään kuluttajan roolia. Siten keskiössä on asiakkaan ja työntekijän roolien muuttuminen. Hankkeen yhteydessä toteutin yhdessä Laura Leinon kanssa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyön, jossa luonnostelimme mallin käyttöönoton tueksi roolikartat sekä asiakkaille että työntekijöille (kuvat 1 ja 2). Kartat työstettiin yhdessä hankkeen pilotteihin osallistuneiden sosiaalihuollon asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa.

Hankkeessa mukana olleet työntekijät tunnistivat asenne- ja roolimuutostarpeet hyvin ja heillä oli muutokseen hyvä motivaatio. Asiakkaiden palautteen perusteella roolien muutos on riippuvaista siitä, millainen vuorovaikutus ja luottamus syntyy asiakkaan ja työntekijän yhteistyöhön.

 

Kuva 1. Leino ja Määttänen: Asiakkaan roolit.

 

Kuva 2. Leino ja Määttänen: Työntekijän roolit.

 

Roolien muuttumisesta tunnistettiin erityisesti seuraavia asioita: 

  • Työntekijä on yhteistyön vahvistaja.Asiakastyöntekijää tai lähityöntekijää tarvitaan vahvistamaan niiden ihmisten ääntä, joilla on haasteita elää oman näköistä elämää ja tehdä kansalaisena valintoja ja ratkaisuja. Osallistuminen oman elämän suunnitteluun täysivaltaisesti omien voimavarojen sekä lähituen avulla, lisää aktiivisuutta osallistua ja vaikuttaa myös yhteisöissä laajemminkin.
  • Asiakas on päättäjä. Asiakkaan rooleista keskeisin tulisi olla päättäjän rooli, jolloin hän tarvitsemansa tiedon ja tuen avulla tekee itsenäisiä valintoja ja ratkaisuja, joilla on vaikutusta hänen hyvinvointiinsa ja elämänsä suunnitteluun. Päättäjän roolin kehittyminen vaatii työntekijältä ymmärrystä omasta roolistaan, joista keskeisin on yhteistyön vahvistajan rooli. Vahvistajan rooliin liittyy luottamuksen rakentaminen ja vuorovaikutuksen laatu; kompetenssit asiakkaan kohtaamiseen ja kuuntelemiseen. Tuen tarpeen taso voi vaihdella elämäntilanteiden ja voimavarojen muuttuessa (Klockmo, Marnetoft, Nordenmark, 2012: 12-14.) Roolin toteutuminen mahdollistuu, kun työntekijä osaa joustavasti hyödyntää kaikkia roolikartan rooleja.

Roolikartat (kuvat 1 ja 2) soveltuvat asiakkaiden ja työntekijöiden itsearvioinnin välineeksi ja ne voivat olla apuna uuden ajattelu- ja toimintatavan vahvistamiselle. 

 Roolien ja ajattelutavan muutos on mahdollinen, kun järjestelmä antaa toimintavoiman ihmiselle itselleen ja häntä tukeville henkilöille. Lähityöntekijän tuleekin saada riittävä autonomia pystyäkseen tukemaan ihmisiä omaa elämäänsä koskevassa päätöksenteossa, ja palvelun vaikuttavuuden arvioinnissa tulisi mitata hyvinvointivaikutuksia ja asiakaskokemuksia (Hintsala, Susanna, Kehitysvammaliitto). Tähänastisten kokeilujen perusteella henkilökohtainen budjetointi palveluiden järjestämisen mallina on ollut useimmiten myös kustannustehokasta.

Hankkeesta koulutukseen: kohti juurtunutta toimintaa

Henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallin kehittäminen on hyvä esimerkki korkeakoulujen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan mahdollisuuksista saada aikaan aitoa muutosta.

Hanketyön myötävaikutuksesta muutosta on lähtenyt tapahtumaan ainakin kolmella eri tasolla:

  1. Hanke kehittää. Mallia kehitettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoimassa Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi -hankkeessa vuosina 2016-2019. Hankkeen aikana kerättiin ja testattiin tietoa sekä rakennettiin toimintamallin perusteet ja verkostoja mallin juurruttamiseksi.
  2. Poliittinen prosessi mahdollistaa. Hankkeen päättymisen jälkeen henkilökohtaisen toimintamallin kehittäminen jatkuu Rinteen hallitusohjelman mukaan valtakunnallisten linjausten valmistelulla, käynnistämällä uusia kokeiluja ja tarttumalla havaittuihin kehitystarpeisiin. Mallia aiotaan kehittää ja kokeilla sote-asiakkaiden lisäksi myös työllistymispalveluissa. Hallitusohjelmassa huomioidaan myös muiden eri tarpeissa olevien ihmisten yhdenvertaisten ja sujuvien palveluiden turvaamisen ja itsemääräämisoikeuden vahvistamisen tarve.
  3. Kouluttaminen tuo osaamisen. Kun käyttöön tulee uusi toimintamalli, tulee luonnollisesti myös alalla työskentelevien osaamista päivittää. Ainoastaan näin uudesta toimintatavasta voi kehittyä tarkoituksenmukainen käytäntö, joka juurtuu aitoon arjen työhön. Vuonna 2019 päättyneen Avain kansalaisuuteen -hankkeen jatkumona Metropolia Ammattikorkeakoulussa onkin kehitelty aiheeseen liittyvää opintojaksoa, jonka on määrä käynnistyä keväällä 2020. 

Opintojakso suunnataan niin tutkintoon opiskeleville vapaasti valittavina opintoina kuin avoimen ammattikorkeakoulun kautta myös esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla työskenteleville ammattilaisille. Ammattilaisten lisäksi opintojakso on suunnattu ihmisille, jotka harkitsevat henkilökohtaista budjetointia vaihtoehtona palveluidensa järjestämiseksi sekä heidän läheisille ja muulle tukiverkostolle. Niin ikään hyötyä koulutuksesta voi olla myös palveluntuottajille, järjestöille, yhteisöille ja yrityksille. Laaja osallistujapohja mahdollistaa dialogin ja verkostoitumisen, tiedon lisäämisen ohella.

Koulutus toteutetaan verkkototeutuksena, mikä mahdollistaa osallistumisen myös kauempana asuville. Näin tietoa voidaan juurruttaa eri puolille Suomea. Koulutukseen liittyy yhteistoiminnallisen kehittämisen periaate, jolloin osapuolten laaja-alainen asiantuntijuus on mahdollista hyödyntää.  

Yhtenä tavoitteena koulutuksella on tukea eri toimijoita roolimuutostyössä. Siksi olenkin iloinen voidessani jatkaa roolimuutoksen tutkimista ja olla tiimissä kehittämässä keväällä starttaavan koulutuksen sisältöjä ja toteutustapoja!

Kirjoittaja

Kirjoittaja Heli Määttänen (sosionomi YAMK) osallistui henkilökohtaisen budjetoinnin -toimintamallia kehittäneeseen Avain kansalaisuuteen -hankkeeseen (2016-2018) osana sosionomi yamk -opintojaan. Tällä hetkellä Määttänen työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa sosiaalialan koulutusohjelmassa lehtorina kehittäen mm. opinnoissaan sekä hankkeessa syntyneen tiedon pohjalta koulutusta toimintamallin käyttöön. 

Lähteet:

ammattilaisuus asiakkuus henkilökohtainen budjetointi roolikartat sosiaali- ja terveys

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä

Menneisyyttä tarkastellen, tulevaisuuteen tähyillen – asiantuntija kirjoittajana

 http://Kipinöitä%20pimeydessä
2.12.2024 Tikissä
Olen saanut kirjoittaa Tikissä-blogiin vuodesta 2018 lähtien. Matka on ollut antoisa. Koska Tikissä on nykymuodossaan vähitellen lähdössä viettämään blogialustojen hyvin ansaittuja eläkepäiviä, ajattelin kertoa hieman omien asiantuntijatekstieni kirjoittamisesta. Miksi innovaatioista kirjoittaminen on niin tärkeää?   Mistä aiheet tulevat?  TV-mainokseen asti päätynyt kirjailija Jörn Donnerin lausahdus, lukeminen kannattaa aina, pätee ainakin omalla kohdallani myös asiantuntijablogien kirjoittamiseen. Moni aihe on kummunnut siitä, että olen lukenut työhön tai harrastuksiini liittyvää kirjallisuutta, muita julkaisuja, lehtiä tai katsonut dokumentteja, teknologiasta, historiasta, startup-kehittämisestä tai vaikkapa muotoilusta. Olen jostakin niistä huomannut uuden, käsittelemättömän näkökulman tai mielestäni kiintoisan aiheen ja halunnut kirkastaa sen blogitekstiksi. Tämä ei tarkoita, että olisin suoraan referoinut jotakin aiemmin lukemaani tai näkemääni. Päinvastoin, asiantuntijablogiartikkelin kirjottamiseen saa ja täytyy käyttää aikaa. Ideasta on monta kertaa ollut pitkä matka lopulliseen tekstiin. Tietojen pitää olla oikein ja lähteiden saatavilla, jotta lukija halutessaan voi mennä syvemmälle aiheeseen. Ja erityisen haasteellista on, että kaikki pitää voida esittää tiiviissä paketissa.  Eikö innovaatioista ole kirjoitettu ja touhotettu jo ihan liikaa?   Innovaatio on käsite, jota säännöllisesti käytetään tiedotusvälineissä, kun halutaan korostaa, että talouden ja yhteiskunnan on kehityttävä. Kaupallisten innovaatioiden merkitystä korostetaan myös tämänhetkisen hallituksen ohjelmassa. Kukin tietenkin käyttäköön arkipuheissaan innovaatio-sanaa, kuten muitakin sanoja, haluamallaan tavalla. Mutta ilman yhteistä ymmärrystä siitä, että innovaatio ei ole vain hyvä idea, vaan ideasta kirkastunut keksinnöllinen tulos, jolle on hyödyntämisväylä, on vaikea kuvitella toimivaa ja tuloksellista suunnittelu- ja kehitystyötä.  Kolme toistuvaa teemaa Pääsääntöisesti olen käsitellyt kolmea eri teemaa. Ensinnäkin innovaatioiden tunnistamiseen, niiden luomiseen ja hyödyntämiseen kuuluvia asioita: mitä tulee ottaa huomioon, kun olettaa tehneensä keksinnön, mikä innovaatio oikeasti on, mistä saa tukea ja apua, kun haluaa hyödyntää luomaansa tulosta? Toiseksi esimerkkejä muotoilun ja teknologian historiasta. Miten aikoinaan tehdyt innovaatiot usein tietämättämme vaikuttavat edelleen arkeemme ja nykypäiväämme. Ja kolmantena, alkavaa yrittäjyyttä ja edellytyksiä, joiden avulla se on mahdollista. Toisinaan olen pohtinut näiden kaikkien kolmen yhtymäkohtia. Näitä samoja teemoja olen aikeissa käsitellä jatkossakin.   Blogikirjoitusteni pyrkimys on ollut tuottaa lukijalle pieniä oivalluksia. Miten jokin innovaatioasia voi yllättävällä tavalla liittyä johonkin toiseen, näennäisesti täysin eri asiaan. Haluan myös luoda positiivista ajattelua, että kuka vain voi olla innovaattori. Ideoida uutta, kehittää, ja tunnistaa tekemästään työstä keksinnöllisiä asioita, jotka voivat parhaimmassa tapauksessa johtaa taloudelliseen hyödyntymiseen, esimerkiksi yritystoiminnan kautta. Ja, että hän ei ole yksin ponnisteluidensa kanssa. Päinvastoin, muotoilun, teknologian ja kulttuurin innovaatioiden historia on täynnä tarinoita. Hämmästyttäviä yhteensattumia. Tekijöiden kohtaamisia, jotka muuttivat kaiken. Onnistumisia. Ja traagisia tai surkuhupaisia epäonnistumisia, vaikka tavoitteena on ollut luoda jotakin hyvää ja hyödyllistä. Värikästä yritteliäisyyttä. Hyvässä ja pahassa. Uskon, että näiden aiheiden avaaminen ja niistä kertominen kannattaa jatkossakin. Vaikka historia ei toistakaan itseään, voimme ainakin oppia jotakin edellisten innovaattoreiden onnistumisista ja eritoten, virheistä.  Tässä yhteydessä on syytä myös kiittää blogin toimituskuntaa, erityisesti päätoimittaja Milla Åman Kyyröä, jonka kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä. Ilman Millan oivaltavia kommentteja ja korjausehdotuksia monet tekstini olisivat voineet olla huomattavasti turpeampia ja moniselitteisempiä. Tämä on viimeinen blogini Tikissä-alustalla, mutta blogiseikkailuni jatkuvat - mikäli päätoimittajat niin sallivat - vuoden 2025 puolella tulossa olevilla Metropolian uusilla upeilla julkaisualustoilla. Siihen asti toivotan kaikille Tikissä-blogeja lukeville luovuuden hetkiä ja kekseliästä loppuvuotta 2024!  Kirjoittaja  Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. 

Kaikki keinot käyttöön työllistymisen haasteisiin – ajatuksia SMART-mallista
26.11.2024 Tikissä
Työpaikan saamisessa tarvitaan avuksi työkaluja ja menetelmiä. Mutta miten valita toimivimmat? Tässä artikkelissa on muutamia ajatuksia työnhakuun sopivista tukikeinoista projektinhallinnan näkökulmasta. Tekoälykin on otettu avuksi. Eikö työllistyminen olekaan projekti? Työllistyminen voisi pintapuolisesti tarkastellen olla projekti: se vaatii työtä, yksi kerta riittää ja siinä on selkeä tavoite. Onnistuneen projektin tueksi tarvitaan SMART-menetelmää, sen tiedän kokeneena projektipäällikkönä. SMART-menetelmää käytetään projektinhallinnassa yleisesti tarkistuslistana projektin tavoitteiden kuvaamisessa. Siispä olisi hyvä tehdä työpaikkaa etsiville ohje siitä, kuinka SMART-menetelmää voi käyttää työllistymisessä. Työllistymisprojektissa ensimmäisenä mieleeni tuleva tavoitteenasettelu on tämä: töihin pitäisi päästä, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvällä palkalla. Kivaa täytyy olla ja hyvä porukka. Tämä on SMART-mallin näkökulmasta hyvä tavoite sikäli, että työllistyminen on konkreettinen (Specific) ja mitattavissa oleva (Measurable) tavoite. Lisäksi vastuuhenkilökin on selvillä (Assignable). Mutta tässä tavoitteen muotoilussa olevat aikataulu-, palkka- ja laatutavoitteet ovat epämääräisiä. Ne eivät ole konkreettisia ja vaikka esimerkiksi palkka on numeroilla mitattava, ei tavoitetta ole asetettu lukuna. Siksi nämä tavoitteen osat eivät ole välttämättä realistisia (Realistic) ja tietyssä ajassa toteutettavia (Time-bound). Tässä vaiheessa olen entistä vakuuttuneempi siitä, että SMART-mallin soveltamisesta työnhaussa on syytä tehdä ohje. Kokeilen, kuinka pitkälle ohjeen laatimisessa pääsee tekoälyn avulla. ChatGPT 3.5 vinkkaa seuraavaa: “sen sijaan että asettaisit tavoitteen ‘haluan olla parempi kitaransoittaja’, voit tehdä sen SMART-periaatteen mukaisesti: ‘haluan oppia soittamaan kolme uutta kitarakappaletta kuukauden sisällä, käyttäen päivittäin vähintään tunti harjoitteluun’. Mielestäni tekoälyn suosittelema esimerkki on enemmänkin toimintasuunnitelma kuin projektimääritelmä. Laatutason määrittely puuttuu ja tarvittava työmäärä on esitetty muodossa “vähintään”, kun sen pitäisi yleensä olla muotoa “enintään”. SMART-mallin soveltaminen työllistymiseen ei siis ole ihan suoraviivainen asia, ainakaan tekoälyllä tehtynä. Joudun näin ollen toteamaan, että ohjeen laatimisesta ei selviä ilman omaa pohdintaa ja työpanosta. Työnhaku on kaikkea paitsi yksinkertaista Työpaikan hankkiminen ei itse asiassa sovi kovin hyvin projektiajatteluun. Erityisesti kun työpaikan saaminen osoittautuu vaikeaksi ja pitkittyy, muuttuu hakeminen prosessinomaiseksi. Samat työvaiheet toistuvat kulloiseenkin tilanteeseen sovitettuina. Jatkuva itselle sopiva työllistyminen on lähes elämänmittainen prosessi, johon kannattaa panostaa vaikka olisikin töissä. Niin sanottuja varmoja eläkevirkoja ei enää juuri ole. Projektinhallinnan menetelmät pyrkivät varmistamaan, että projektin toteutus onnistuu. Tärkeää onnistumiselle on projektin tavoitteen hyvä määrittely ja tässä SMART-menetelmä on erinomainen apu. Mutta projektinhallinnan menetelmien menestyksekäs hyödyntäminen edellyttää myös sitä, että lähtötilanne tunnetaan hyvin ja että ulkoisia epävarmuuksia ja riskejä voidaan hallita. Työpaikan haussa näin ei ole, sillä työmarkkinatilanne muuttuu koko ajan työpaikkojen avautuessa ja sulkeutuessa. Tähän ei työnhakija pysty käytännössä mitenkään vaikuttamaan eikä myöskään kilpailuun. Samoja työpaikkoja hakee moni muukin. Yksittäinen henkilö ei myöskään pysty tekemään työnhakua määräänsä enempää eli työnhaku on huomattavasti sekä aikataulu- että resurssirajoitteista. Työnantajien kannalta tarkasteltuna tyypilliset rekrytointiprosessit koostuvat varsin vakiintuneista vaiheista, joilla rajataan harkittavien työnhakijoiden joukkoa. Työnhakijan on selvittävä kaikista vaiheista eteenpäin ja viimeisestä vaiheesta selvittyään hän saa työpaikan. Työpaikan hakemiseen ja saamiseen työnhakijalle kuuluvat vaiheet voivat olla prosessinomaisia, kuten esimerkiksi kulloinkin avoinna olevien työpaikkojen etsintä ja verkostoituminen. Toiset vaiheet ovat projektinomaisia, kuten esimerkiksi hakemuksen tekeminen tiettyyn avoinna olevaan työpaikkaan. Menetelmät ja työkalut on valittava tehtävän luonteen mukaan Työnhakijat voivat parantaa mahdollisuuksiaan selvitä rekrytoinnin vaiheista eteenpäin sekä panostamalla yksittäiseen vaiheeseen, kun se on ajankohtainen, että investoimalla aikaansa omien valmiuksien kehittämiseen. Näitä valmiuksia ovat työnhakuun tarvittavien dokumenttien, portfolion ja sosiaalisen median sisältöjen laatu sekä kyky muokata ansioluetteloa ja hakukirjettä kunkin haettavan työpaikan vaatimuksia vastaavalla tavalla. Myös työnhaun prosessin eri vaiheiden osaaminen on tällainen valmius. Paremmat valmiudet kasvattavat todennäköisyyttä menestyä rekrytointiprosessissa ja mahdollistavat osallistumisen useampiin rekrytointiprosesseihin samaan aikaan. Olen oivaltanut, että työnhakijalle olisi hyödyllistä tarkastella omia työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmalliajattelun avulla. Näin erityisesti, jos työnhaku pitkittyy. Itse asiassa myös jokaisen töissä olevan olisi hyödyllistä tarkastella työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmallin avulla varautumistoimena ja oman uranhallinnan osana. Nyt kun ymmärrän, mitä oikeastaan haluan, löytyvät oikeat kysymykset tekoälylle helpommin. ChatGPT:n tekstiä tiivistäen: kypsyysmalli on kehys tai työkalu, joka auttaa organisaatioita, yrityksiä tai prosesseja arvioimaan tai mittaamaan niiden nykyistä suorituskykyä tai kehitysvaihetta tietyllä alueella. SMART- ja kypsyysmallin työnhakuun soveltuva vertailu tekoälyllä Lopulta pääsen tekoälyn kanssa asiaan eli sanoittamaan tätä tekstiä varten vertailua SMART-mallin ja kypsyysmallin soveltuvuudesta työllistymisvalmiuksien kehittämiseen: SMART-malli soveltuu hyvin konkreettisten tavoitteiden asettamiseen ja seurantaan. Työllistymisvalmiuksien kehittämisessä se voisi auttaa yksilöä asettamaan selkeitä ja mitattavia tavoitteita, kuten hankkimaan uusia taitoja tietyllä aikataululla tai saavuttamaan tietyn tason osaamisessa. Kypsyysmalli voi auttaa yksilöä hahmottamaan, missä vaiheessa hänen työllistymisvalmiutensa ovat ja mitä askelia tarvitaan kehittymiseen. Se voi tarjota laajemman viitekehyksen eri osa-alueiden kehittämiseen, kuten ammatillisiin taitoihin, pehmeisiin taitoihin tai verkostoitumiseen. Hyödyllistä olisi yhdistää molemmat lähestymistavat: asettaa SMART-tavoitteita osana suurempaa kypsyysmallia, jolloin yksilö voi seurata konkreettista edistymistään samalla kun hän hakee laajempaa kehitystä työllistymisvalmiuksissaan. Johtopäätöksenä totean, että työllistymistä tukevassa Uraohjain+-hankkeessa tehdään siis opastus sekä SMART-menetelmän että kypsyysmallin hyödyntämisestä työnhaussa. Ja tekoälyn. Kirjoittaja Tapani Martti (DI, AmO) on lehtori Metropoliassa ja toimii työllistymistä tukevaa palvelua kehittävässä, EU:n osarahoittamassa Uraohjain+-hankkeessa Metropolian osuuden projektipäällikkönä ja it-alan asiantuntijana.

Voiko hanke olla startup?
22.11.2024 Tikissä
Mistä lähtökohdista voisi yhdistää hanketoiminnan, yritysyhteistyön ja yrittäjyyshengen ammattikorkeakoulussa uudella tavalla, parantamaan hanketoiminnan tuloksellisuutta? Olemme miettineet tätä yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun Turbiini-kampusinkubaattorin ja puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymän toimijoiden kesken, käytyämme kesällä 2023 koulutuksen, jossa pääroolissa oli Ash Mauryan kehittämä Lean Canvas ja sen toteuttamiseen tarvittavat toimintatavat. Sen tarkoitus on tarjota malleja ja toimintatapoja, jotka mahdollistavat startup-yritysten kasvua ja toimintaa. Kesän kuumina iltoina jäimme miettimään, että olisiko tässä jotain sellaista, jota voisi käyttää myös hanketoiminnassa ja tukemaan yrittäjämäisen toimintatavan ja ajattelumallin leviämistä kampusinkubaattorista laajemmin Metropolian tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja oppimistoimintaan (TKIO). Hankkeiden ja startuppien yhdistävät ja erottavat tekijät Monessa kohtaa hanketoiminnalla ja startupilla on yllättävän paljon samankaltaisia piirteitä, vaikka se voi kauempaa tarkastellen tuntua yllättävältä. Samankaltaisuuksia on rahoituksessa ja sen kestossa, tiimin koossa, tarpeessa ymmärtää kohdeyritysten tarve, tuntemattomien muuttujien määrässä ja tehtävien priorisoinnissa. Toki on myös selkeitä eroja, kuten meidän tapauksessamme hanketoiminta osana isoa korkeakoulua ja tästä tuleva turvallisuuden taso, onnistumisen mittaamisen ja siitä tulevien seurausten ero ja hankerahoituksen viranomaishallinnasta tulevat erityispiirteet.   Käymme seuraavaksi nämä tarkemmin läpi ja tarjoamme lopuksi ideamme siitä, kuinka Lean Canvasta voisi käyttää tukemaan tuloksellista hanketoimintaa. Rahoitus on onnistumisen edellytys Startup-toiminnassa käytetään usein kiitoradan käsitettä, jossa lasketaan aikaa siihen, että olemassa oleva rahoitus loppuu tiedossa olevalla menorakenteella. Tästä tulee pisin mahdollinen toiminta-aika, jonka sisällä yrityksen on joko löydettävä riittävästi maksavia asiakkaita tai saatava lisärahoitusta. Hankkeet taas rahoitetaan tietyllä summalla tietyksi ajaksi ja tässä on yleensä heikosti neuvotteluvaraa. Näin syntyy yhteneväinen aikajänne, tyypillisesti pari vuotta, ja aikataulupaine saada tuloksia aikaan. Startupin tavoite on usein ensimmäisten vuosien aikana löytää paikkansa markkinoilta sekä rakentaa siihen sopiva liiketoimintamalli. Tämän kautta yrityksen seuraava rahoituskierros mahdollistuu ja toiminta jatkaa. Hanke pyrkii siihen, että sen kehittämät toimenpiteet jäisivät elämään ja että sen tekemän kehityksen pohjalta voidaan rakentaa seuraava hanke. Ei hankkeen itsensä vuoksi, vaan ennen kaikkea sen löytämän tiedon tai osaamisen jatkojalostamiseen eteenpäin. Työroolit ja tehtävien laaja-alaisuus Usein hanketiimi ja startup-tiimi ovat samaa kokoluokkaa, muutamia henkilöitä, joilla on omat tehtävänsä ja osaamisensa, mitä he tuovat projektin palvelukseen. Johtuen kireästä aikataulusta ja tarpeen epäselvästä määrittelystä, tiimit joutuvat usein tekemään tehtäviä ristiin ja projektipäällikkö joutuu ottamaan saman roolin kuin toimitusjohtaja, eli tekemään tarvittaessa kaikkien tehtäviä ja myös niitä tehtäviä, joita kukaan muu ei tee, mutta tulee saada tehtyksi. Toimiva startup tarvitsee selkeän ymmärryksen tuottamastaan palvelusta ja sen lisäarvosta asiakkaalleen saadakseen myyntiä. Toimiva hanke tarvitsee ymmärryksen tuottamastaan lisäarvosta hankkeen kohteena oleville yrityksille voidakseen onnistua saavuttamaan tavoitteet, jotka rahoittajalle on luvattu. Molemmat toimivat suuren epävarmuuden ja muuttujien keskellä. Niin yritystä aloittaessa kuin hanketta kirjoittaessa on alustava käsitys siitä, mitä tavoitellaan ja miten. Nämä seikat ovat taipuvaisia muuttumaan, kun hankkeen käytännön toteutus alkaa. Muutokset voivat johtua toimintaympäristön muutoksista, henkilöstövaihdoksista, väärinarvioidusta tarpeesta tai teknisistä muutoksista. Tämä vaatii kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja toimintaympäristöön. Työsuunnitelman ositus ja tehtävien priorisointi Molemmissa toiminnoissa on myös olennaista tehdä priorisointia tehtävien suorittamisen ja suoritusjärjestyksen suhteen. On tehtäviä, jotka tulee tehdä mahdollisimman nopeasti. Osan tehtävistä joutuu välttämättä resurssipulan takia siirtämään ajassa eteenpäin. Eroja, onko niitä? Metropolian kontekstissa toimittaessa meillä on varmuus siitä, että hanke pyörii annetun ajan, palkat tulevat ajallaan, toimitilat ovat tarkoituksenmukaiset ja saamme toiminnallemme Metropolian mainehyödyn. Aloittavalla yrityksellä on riskinsä kaikissa näissä osa-alueissa. Onnistumisen mittaamisessa hankkeen ja yritystoiminnan kohdalla on eroja. Yritys mittaa onnistumista euroilla, myynnillä ja tuloksella. Mutta jos otetaan tarkasteluun Mauryan esittelemä käsite friction, joka voidaan ymmärtää kiinnostuksella, tällöin tavoitteet ovat lähempänä toisiaan. Hanketoiminnasta ei ole tehtävissä liiketoimintakauppoja tai arvoaan kasvattaneen yrityksen myyntiä.   On kuitenkin nähtävissä, että onnistuneista hankkeista olisi mahdollista lähteä kehittämään myös yritystoimintaa, kun onnistutaan tunnistamaan tuotteen tai palvelun tarve, ja kehittämään siihen riittävän hyvin toimiva ratkaisu. Tai palvelu hanketoimintaa tekevän korkeakoulun palveluvalikoimaan. Uskomme, että tämä on mahdollisuutena kiinnostava. Sarjan aiemmissa kirjoituksissa on esitelty Running lean -kirjasta otettuja työkaluja ja ajatusmalleja, kuten lean canvas UVP eli ainutkertainen arvolupaus traction eli kiinnostus kohdeyritysten parissa hissipuhe 90 päivän sykli. Näiden pohjalta on mahdollista luoda ja rakentaa paremmin toimivia, enemmän yhteistyökumppaneiden tavoitteisiin osuvia hankkeita tukemaan ammattikorkeakoulun TKIO-toimintaa. Kirjoittaja Timo Nykopp toimii TKI-Tiimipäällikkönä Metropolian Puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymässä. Koulutukseltaan hän on Restonomi (AMK) ja kauppatieteiden maisteri. Lähde Ash Maurya: Running Lean: Iterate from Plan A to a Plan That Works. 3rd edition (2022), O’Reilly media.

Sinua kiinnostavia artikkeleita muista blogeista

Valtaa sosiaalihuollon asiakkaille ja työntekijöille
30.3.2021 Uudistuva sosiaalialan osaaminen
Lainaan aluksi pitkän koosteen Simon Duffyn kahdesta Suunta-kolumnista 1. ja 8.2.2021, sillä kommentoin hänen ajatuksiaan tässä puheenvuorossani. ”Ratkaisevaa on, millaisiksi henkilökohtaisen budjetoinnin järjestelmät on suunniteltu ja millaisiin arvoihin ne perustuvat. Henkilökohtainen budjetointi on vain työväline; järjestelmä olemme me, ihmiset, työskentelemässä yhdessä, käyttäen tätä työkalua. Jos henkilökohtaisen budjetin avulla ei voi muuta kuin valita, käyttääkö tätä vai tuota palvelutarjoajaa, järjestelmä on pääosin epäonnistunut. Henkilökohtainen budjetointi toimii, jos se auttaa ihmisiä osallistumaan, olemaan aktiivisia ja luovia omissa yhteisöissään. Siinä ei kehitetä uutta hallintojärjestelmää vaan sitoudutaan yhdessä edistämään ihmisten välistä tasa-arvoa, valinnanvapautta ja aktiivista kansalaisuutta kaikille. Jos siis haluamme, että ihmisten olisi helpompi rakentaa itselleen hyvä elämä, joudumme kovasti miettimään, miten luodaan toimivia palvelujärjestelmiä, jotka ovat riittävän joustavia ja yksinkertaisia toimiakseen hyvin monenlaisten ihmisten monenlaisissa tilanteissa. Palvelujärjestelmästä täytyy tehdä myös hallinnon ja veronmaksajien kannalta toimiva: pitkällä aikavälillä tehokas, kohtuuhintainen ja houkutteleva. Jos järjestelmän sanotaan olevan joustava, mutta siinä on paljon sääntöjä ja rajoituksia, kuinka ottaisin riskin ja muuttaisin mitään? Melkein kaikki sosiaalipalveluiden työntekijät haluavat tehdä työnsä hyvin ja toimia luovasti ja kannustavasti asiakkaan tasaveroisena kumppanina. Työntekijät joutuvat kuitenkin mukautumaan jäykkärakenteisiin, rajoittaviin järjestelmiin niin, että lopulta voi näyttää siltä, kuin ongelma olisi työntekijöissä eikä järjestelmässä. On luotava sellainen järjestelmä, joka saa työntekijät loistamaan ja kannustaa heitä onnistumaan. Tehokkuus saadaan aikaan sillä, että palvelujen käyttäjät voivat panostaa omaan yhteisöönsä, omaan elämäänsä ja sellaisiin tukiin, jotka oikeasti palvelevat heitä. Luodaan järjestelmä, jossa kaikkia kohdellaan reilusti ja jonka säännöt kaikki ymmärtävät. Varmistetaan, että kaikki hyötyvät parannuksista ja säästöistä.” Duffy Simon. Suunta-blogi 1.2.2021. Miten henkilökohtainen budjetointi tukee palvelujen käyttäjiä ja perheitä? Duffy Simon. Suunta-blogi 8.2.2021. Henkilökohtainen budjetointi: hyvän järjestelmän periaatteet. Ollaanko sosiaalihuollon organisaatioissa valmiita jakamaan valtaa? Viisaita sanoja. Nostaisin esille monissa tutkimuksissa todetun suomalaisen yhteiskunnan keskeisen vahvuuden - luottamuksen. Kun kerran luotetaan, niin miten järjestelmä suhtautuu valtaan.  Kysynkin, uskallammeko antaa todellista valtaa asiakastyöhön. Uskallammeko organisaatioissa aidosti luottaa asiakkaana olevan ihmisen ja hän läheistensä sekä työntekijän kykyyn löytää kunkin ihmisen tarpeisiin ja elämän tavoitteisiin sopivia ratkaisuja? - tämä kysymys riippumatta siitä, käytetäänkö henkilökohtaista budjetointia tai jotain muuta tapaa järjestää asiakkaan palvelutarpeisiin soveltuvaa tukea. Suomalainen yhteiskunta ja hyvinvointijärjestelmä perustuvat luottamukseen. Keskeinen lähtökohta sote-lainsäädännössä on tarvelähtöisyys - universaalien palvelujen ohella. Ihmisen tarpeiden tulisi ohjata palveluapparaatin toimintaa. Tämä edellyttää hyvää vuoropuhelua ihmisten kanssa heidän tarpeistaan. Lainsäädäntömme mukaan ihmisellä on itsemääräämisoikeus ja sitä tulee kunnioittaa. Sote-alan koulutusorganisaatiot tuottavat alansa osaajat. Ammatillisuuteen kuuluu autonomia ja myös vastuu asiakkaiden tarpeiden kuulemisesta ja asiakkaan kanssa ratkaisuvaihtoehtojen löytämisestä. Miten organisaatiot hyödyntävät ammattilaisen kyvykkyyttä olla ratkaisemassa yhdessä asiakkaan kanssa hänen tarpeisiinsa ja hyvinvoinnin tavoitteisiin soveltuvaa tukea ja apua? Olemmeko rakentaneet sääntöjen ja raja-aitojen järjestelmän, jossa asiakkaan kanssa toimivilla alansa osaajilla on heikot mahdollisuudet kukoistaa ja yltää parhaimpaansa? Voisivatko järjestelmä ja siinä toimivat johtajat ja päättäjät luottaa siihen, että asiakas ja työntekijät löytävät yhdessä parhaat soveltuvat ratkaisut? Kun puhutaan rahasta ja henkilökohtaisesta budjetin käytöstä, olen varma, että asiakas ja työntekijä huolella miettivät, miten kaikkein viisaimmin budjettiraha saataisiin riittämään ja että rahan käytöllä vahvistettaisiin ihmisen hyvinvointia ja toimintakykyä arjessa. Suomessa ammattilaisilla on korkea ammattieettinen sitoutuminen ja laaja ymmärrys myös yhteiskunnan voimavarojen käytöstä mahdollisimman fiksusti. Ja kun yhdenvertaisuus on tärkeä arvo ja tavoite, se tarkoittaa juuri sitä, että kukin saa tarpeidensa mukaan, ei sitä, että kukaan ei saisi enemmän kuin toinen - jos tarpeet ovat erisuuruisia. [caption id="attachment_15818" align="alignleft" width="620"] Kuva: Amberzen/Pixabay[/caption] Pois holhoavasta toimintatavasta Meidän on opittava pois ihmistä holhoavasta toimintatavasta ja annettava vastuu ja valta sinne, missä on parasta osaamista. Johtamisesta palkituissa organisaatioissa vahvistetaan ammattilaisten ja asiakastiimien itseohjautuvuutta, mikä merkitsee myös valtaa vastuun ohella. Johtamisopeissa myös korostuu kyky toimia resilientisti. Asiakastyössä tarvitaan ihmisten erilaisiin tarpeisiin joustavasti rakentuvia ratkaisuja, eikä niitä synny ellei sitä mahdollisteta organisaatioissa. Henkilökohtainen budjetointi olisi yksi hyvä väline resilientille organisaatiolle. Veikkaan, että tällainen järjestelmä olisi kustannustehokas ja vaikuttava. Ja vaikuttavuushan on yhteiskunnallisen toiminnan tärkein tavoite. Suomalainen sosiaalihuolto on monin paikoin edelleen järjestelmä- ja organisaatiolähtöinen, jossa palveluja toimeenpanevat organisaatiot määrittävät mikä on ihmiselle kulloinkin se tuki ja palvelu, jota on valittavissa. Millainen valta ihmisellä itsellään on vaikuttaa häntä koskeviin ratkaisuihin? Lainsäädäntömme on kirjoitettu ammattiala- ja palvelukohtaiseksi, ei ihmislähtöisesti, vaikka lakien sisällössä korostetaankin asiakkaana olevan ihmisen itsemääräämisoikeutta ja tarvelähtöisyyttä. Toisin on Skotlannissa, jossa jo lain nimi viestii asiakkaana olevan ihmisen asemasta ohjata sitä, miten hän tarvitsemansa tuen järjestää. ”The Scottish Parliament passed the Social Care (Self-directed Support) (Scotland) Act 2013 so people who are eligible for social care support can get greater choice and control over these services.” Asiakkaana olevan ihmisen itsemääräämisoikeuden toteutuminen suomalaisissa käytännöissä on pitkälti vielä järjestelmän ja työntekijän ”taskussa”. Ihmisten osallisuuden vahvistuessa, vähenee järjestämä- ja asiantuntijajohtoisuus. Ihmiskohtainen palvelujen ja tuen integraatio Kirjoitin Kainuun Sanomiin kehitysjohtaja Maritta Pikkaraisen kanssa Avain kansalaisuuteen - hankkeen päättyessä organisaation rajoista, jotka estävät tai hankaloittavat ihmislähtöistä työskentelyä. Silloin kun ihmisellä on tarve moniin palveluihin, tulisi näistä muodostua arkea ja toimintakykyä tukeva integroitu tuen kokonaisuus. Esimerkiksi ikäihmisen kotona asumisessa tai erityistä tukea tarvitsevan lapsiperheen tukemisessa tarvittavat erilaisten tukien yhteentoimivuus. Kyse ei aina ole vain sote-palveluista, vaan sosiaalista hyvinvointia edistävistä erilaisten yhteisöjen ja vertaisryhmien kautta syntyvästä arjen tuesta. Tuen kokonaisuus on erilainen riippuen ihmisen tarpeista, voimavaroista ja tarjolla olevista mahdollisuuksista. Jotta palveluista muodostuisi ihmisen ja hänen perheensä tarpeisiin vastaava integroitu palvelukokonaisuus, pitäisi soten palvelutyö ja siinä yhteisvastuu organisoida niin, että tämä mahdollistuu. Erilaisten hallinnollisten raja-aitojen ja “siilojen” sijaan tarvitaan joustavasti toimivia monialaisia vastuutiimejä. Asiakkaan tiimi muodostuu niistä ammattilaisista ja muista toimijoista, jotka ovat mukana asiakkaan palveluissa. Tässä on kyse toiminnallisesta asiakaskohtaisesta integraatiosta. Ihminen on oman elämänsä asiantuntija [caption id="attachment_15819" align="alignnone" width="620"] kuva: Pixabay[/caption] Sote-palvelujärjestelmässä tulisi ymmärtää, että ihminen on itse oman elämänsä asiantuntija. Hän tuntee omat tarpeensa ja voimavaransa sekä tietää, millaisesta tuesta ja avusta hän kulloinkin hyötyisi. Ihmisen tarve ymmärretään usein palveluna, jota hänelle tarjotaan sellaisena, jota palvelujärjestelmässä “sattuu olemaan palveluhyllyllä”. Elämäntilanteiden muutoksissa palvelujärjestelmä ei jousta, eikä mahdollista yksilöllistä tuen muotoilua. Lähtökohtaisesti ihminen toimii vastuullisesti, ja sitä edistää kokemus siitä, että häneen luotetaan. Palvelujärjestelmässä tämä tarkoittaa sitä, että ihminen on päähenkilö omassa asiakkuudessaan. Hänellä on valtaa ja vastuuta oman elämänsä ratkaisuissa. Ilman ihmisen omaa motivaatiota, hoidon ja tuen vaikuttavuus jää vähäiseksi. Motivaatio syntyy kokemuksesta, että ihminen on tullut kuulluksi ja ymmärretyksi. Hänen näkemyksensä otetaan aidosti häntä koskevissa palvelupäätöksissä huomioon. Ensikontakti määrää paljon: ihmisen tarpeeseen on tärkeää vastata sote-organisaatiossa nopeasti. Jos jo ensikontaktissa asiakasta ohjataan eteenpäin ihmisen omien tarpeiden mukaan, tuesta voi tulla vaikuttavaa ja sitä kautta tehokasta.  Tarvitaan uudenlaista ihmislähtöistä asiakasohjauksen toimintatapaa. Ihmislähtöisen toimintalogiikan mukainen palvelujärjestelmä tuottaa terveys- ja hyvinvointihyötyä sekä kustannusten kannalta paremman tuloksen. Toimintamallin kokonaisvaltainen muutos vaatii rohkeutta päättäjiltä, alan ammattilaisilta ja asiakkailta. Kuten Simon Duffy Suunta-blogissa toteaa, meillä Suomessa on mahdollisuus ottaa opiksi muiden maiden kokemuksista. Käydessämme Skotlannissa opintomatkalla kysyin asuinalueen sosiaalijohtajalta, mihin asiakas saa budjettiaan käyttää ja mihin ei. Sain vastauksen: “Budjettia ei saa käyttää uhkapeleihin eikä laittomaan toimintaan, budjettia pitää käyttää ihmisen hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Ja sitä me seuraamme. Meillä asiakastulos on ihmisen hyvinvointi ja sitä me mittareilla mittaamme.” Uskallammeko olla Suomessa näin joustavia ja antaa valtaa ihmiselle ja hänen tukenaan toimiville? Organisaatiot voisivat toimia toisin - nykyiset lait eivät estä vallan jakamista.   Kirjoittaja   Sirkka Rousu, hallintotieteiden tohtori, sosiaalityöntekijä ja johtamisen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimi Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointihankkeen projektipäällikkönä 2016-2019 www.henkilokohtainenbudjetointi.fi. Metropolia Ammattikorkeakoulu toimii kehittämiskumppanina Essoten Sopiva HB-hankkeessa. Hän on kotikuntansa kuntavaltuutettu sekä Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän (Keusote) valtuuston valtuutettu, yhtymähallituksen ja yksilöjaoston jäsen. Keusote oli STM:n henkilökohtaisen budjetoinnin palvelusetelikokeilussa mukana, kuten on myös meneillään olevassa Vammaispalvelujen HB-hankkeessa. Kuntayhtymässä on käytössä HB-toimintamalli. Blogiteksti on julkaistu 1.3.2021 Suunta - henkilökohtaisen budjetoinnin keskuksen blogina Lisätietoa Duffy Simon. Suunta-blogi 1.2.2021. Miten henkilökohtainen budjetointi tukee palvelujen käyttäjiä ja perheitä? https://suunta.fi/duffyn-blogi-1/ Duffy Simon. Suunta-blogi 8.2.2021. Henkilökohtainen budjetointi: hyvän järjestelmän periaatteet. https://suunta.fi/hb_jarjestelman_periaatteet/ Ihamäki Katja 2018. Asiakaslähtöisyyden ytimessä sosiaali- ja terveystoimessa. Julkaisussa: Rousu Sirkka (toim.) 2018. Henkilökohtainen budjetointi - yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin. Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointihankkeen ensimmäisen toimintavuoden kokemuksia ja havaintoja. Metropolia Ammattikorkeakoulu. 52-78. Saatavana Theseus-tietokannasta https://www.theseus.fi/handle/10024/146228 Artikkelit julkaisussa: Rousu Sirkka (toim.) 2019. Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointi -kehittämishankkeen (2016-2019) tulokset ja kehittämisehdotukset sekä yhteenveto hankkeesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana Theseus-tietokannasta https://www.theseus.fi/handle/10024/167272  Rousu Sirkka, Ihamäki Katja, Ojanen Mia 2019. Monipuolistuvat palvelut ja osallistava asiakkuusprosessi. 31-49. Rousu Sirkka & Pekonen Elina (toim.) 2019. Henkilökohtainen budjetointi - ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. 74-90. Pikkarainen Marita & Rousu Sirkka 2019. Näkökulma: Soten palvelujärjestelmässä tarvitaan vallankumous. Kainuun Sanomat 25.6.2019. Saatavana https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/nakokulma-soten-palvelujarjestelmassa-tarvitaan-vallankumous-165775325/ Uusitalo Kaisa 2020. "Viisaus ei asu esimiehen päässä", todettiin sote-yhtymässä – ja siitä käynnistyi kokonaisen työkulttuurin jättimuutos. Yle-uutiset/Työelämä-artikkeli: 7.9.2020. Saatavana https://yle.fi/uutiset/3-11525700 Tammeaid Marika & Virtanen Petri 2020. Yhdessä ohjautuvan tiimin rakentaminen. Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahasto ITLA, blogi 28.8.2020. Saatavana https://itla.fi/yhdessa-ohjautuvan-tiimin-rakentaminen/ Martela, Frank Jarenko, Karoliina (toim.) 2017. Itseohjautuvuus: Miten organisoitua tulevaisuudessa? Alma Talent. Filosofian Akatemia - johtamisen blogit https://filosofianakatemia.fi/blogi/ 

Sosiaalihuollon asiakkaiden lähitukitoiminnan kehittämistarpeet
21.12.2020 Uudistuva sosiaalialan osaaminen
Henkilökohtaistaminen ja yksilöllisyys on noussut tärkeäksi lähtökohdaksi hyvinvointivaltion palvelujärjestelmälle. Tähän sisältyvät yksilön oikeudet ja velvollisuudet sekä osallisuus ja valinnanmahdollisuudet palvelu- ja etuusjärjestelmässä. (Rajavaara 2014: 142.) Samalla korostuu asiakkaan lähituen saatavuus ja sen kehittämisen tarve. Sanna Marinin hallitusohjelmassa halutaan mahdollistaa yksilöille tasapainoisempi elämä, jossa lisätään yksilön vapautta ja osallisuutta. Toimenpiteenä on mm. sosiaaliturvan uudistaminen, vammaispalvelujen uudistaminen, henkilökohtaisen budjetoinnin kehittäminen. Tavoitteena on myös lisätä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten tietoutta kohdatessa vähemmistöjä tai erityistarpeita tarvitsevia. (Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019: 146, 156.) Laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut tuottavat hyvinvointia. Asiakkaan valinnanvapaus ei ole uusi asia, mutta näyttäytyy hyvin erilaisena kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Valinnanvapaus voi parhaimmillaan olla asiakaslähtöistä, asiakaskeskeisyyttä palvelujärjestelmässä ja asiakasta osallistavaa. Samaan aikaan se voi olla julkisen sektorin supistamista ja yksityisen vastuun lisäämistä, markkinaehtoista ja kilpailuttavaa. (Palola & Karjalainen 2011: 285.) Lähituen tarpeen ennakoidaan kasvavan valinnanvapauden laajentuessa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sosiaalihuollossa henkilökohtaistamisessa, valinnanvapauden ja itsemääräämisoikeuden lisäämisessä, voi olla myös riskinsä. Marketta Rajavaaran (2014) mukaan henkilökohtaistamisen suurin riski on eriarvoisuuden lisääntyminen ja sitä kautta leimaantuminen. Edelleen on ihmisiä, jotka tarvitsevat runsaasti tukea. (Rajavaara 2014: 158-160.) Tarkastelimme opinnäytetyössämme asiakkaiden lähituen nykytilaa ja toiminnan kehittämistarpeita. Aineistona oli verkkokysely. (Honkavaara & Laxström 2020). Työelämäkumppanina toimi valtakunnallinen Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointi -hanke.  Hankkeessa nähtiin asiakkaiden lähituen tarve ja tuen organisoinnin suunnitelmallinen merkitys (Rousu & Ihamäki & Ojanen 2019: 44; Huhtalo 2019: 47). Lähitukitoiminnan haasteet Kyselyn vastauksissa nousi useita erilaisia lähituen organisointia vaativia asioita. Useissa vastauksissa esitettiin toive siitä, että tukihenkilötoiminta olisi järjestelmällisempää ja tarkemmin määriteltyä toimintaa: “Toiminta vaatii hyvää organisointia ja hereillä oloa järjestäjältä. Tiukat resurssit, vajavainen ohjaus sekä oikea-aikaisuuden löytyminen: tukihenkilöitä olisi oltava tarjolla riittävästi, kun tuen tarvitsijoitakin on. ” Toimintaan toivottiin muun muassa ammatillisempaa otetta, jolloin palkkaus, osaamisen varmistaminen ja työehdot olisivat sovittuja ja toiminnan seuranta systemaattista, eikä vastuu olisi pelkästään asiakkaalla. Useassa vastauksessa myös kaivattiin järjestelmällisempää tukea tukihenkilöiden toimintaan ja työhön. Esimerkiksi työnohjauksen puuttuminen nostettiin yhdeksi haasteeksi. Myös se on ongelma, ettei tukihenkilöitä ole tarpeeksi, jollekin asiakasryhmälle heitä ei ole lainkaan tarjolla.  Se, missä asiakas asuu, vaikuttaa siihen, miten asiakkaan tuen tarpeisiin vastataan. Muita erilaisia työn organisointia vaativia haasteita ovat tukihenkilöiden koulutuksiin ja palkkioihin liittyvät kysymykset, toimintojen pirstaloituminen, sekä kustannuksiin liittyvät haasteet, jotka vaikuttavat toiminnan epätasaiseen laatuun. Asiakkaaseen liittyvissä haasteissa tuotiin esiin se, että viranomaiskieli koettiin vaikeasti ymmärrettäväksi, päätökset saatettiin kokea ristiriitaisina, eikä asiakas aina tiennyt, mistä hänen tulisi hakea apua tai kuka viranomainen hänen asioitaan hoitaa. Haasteena nähtiin myös erilaiset asiakkaat erilaisine pulmineen sekä se, ettei asiakas välttämättä itse koe tarvitsevansa apua. Lisäksi eri toimijoiden välinen heikko tai olematon tiedonkulku koettiin ongelmana. Lähitukihenkilön sitoutumattomuus ja vaihtuvuus vaikuttavat asiakkaan saamaan tukeen sekä luottamuksen syntymiseen. Myös lähitukihenkilöiden oma uupuminen on riski toiminnassa. Jatkuva muutos ja ennakoimattomuus ovat lähitukihenkilöitä kuormittavia tekijöitä. Haasteeksi koettiin myös se, että lähitukihenkilö ei tunne asiakasta tai lähitukihenkilöllä ei ole tarpeeksi ammattitaitoa eikä päätösvaltaa. Lähitukitoiminnan onnistumiset ja kehittämisideat Onnistunut lähitukitoiminta perustuu asiakkaan ja lähitukihenkilön luottamukselliseen suhteeseen. Lähitukihenkilö tuntee asiakkaansa tarpeet, kunnioittaa asiakkaan oikeuksia, valintoja, osallisuutta, tahtoa ja mieltymyksiä.  Suunnitelmallisuus toiminnassa tukee hyvää lähitukihenkilötyötä. Pysyvyys ja pitkäaikaisuus taas lisäävät luottamusta. Kokemusten ja tutkimusten mukaan henkilökohtaisen budjetin käyttöönoton myötä asiakkaan osallisuus ja aktiivisuus on lisääntynyt, asiakkaan mahdollisuus saada haluamaansa palvelua on parantunut, asiakkaan vaikutusvalta omaan elämäänsä ja itsemääräämisoikeus ovat vahvistuneet, ja sen myötä hänen saamansa palvelujen laatu ja hänen kokemansa elämänlaatu on parantunut. (Rousu ym. 2019: 40; Huhtalo 2019: 46.) Asiakkaiden tarpeiden huomioimiseen ehdotettiin muun muassa palvelutoria, jossa voisi asioida matalalla kynnyksellä, tai kiertävää vastaanottoa, joka vierailisi erilaisissa hoitoyksiköissä. Parhaimmillaan tukihenkilötoiminta tapahtuisi arjen tasolla, asiakaslähtöisesti asiakkaan omista toiveista lähtien. Asiakasta olisi kuultava kiireettömästi, toiminnan olisi oltava joustavaa ja sen olisi tapahduttava asiakkaan omassa ympäristössä ja muuttuvissa tilanteissa, lisäksi lähitukihenkilöiden koulutuksen tulisi lähteä asiakkaan tarpeista. Tukihenkilöille tulisi tarjota tukiverkostoa ja ohjausverkostoa työhönsä. Yhteistyötä ja toiminnan organisoimista eri toimijoiden välillä tulisi kehittää. Toiminnan koordinointi ja ohjaus lähitukitoiminnassa tulee tehdä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Samoin tiedonkulkua asiakkaan, läheisten ja eri sektoreiden välillä tulisi sujuvoittaa. Toiminnan toivottiin perustuvan ammatilliseen tukeen. Lähitukihenkilön työ vaatii taitoa, koulutusta ja osaamista, jotta asiakkaat saavat tarvitsemansa tuen muuttuvissa tilanteissa ja heitä osataan kannustaa ja tukea myös omatoimisuuteen. Ehdotettiin myös lyhytkoulutusta yhdessä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa, jolla tukihenkilötoiminnasta saisi perusammatin. Tukihenkilötoiminnasta tulisi maksaa vaativuuden mukainen palkkio tai ammatillisena työnä palkka. Lähitukitoiminnan saatavuuden parantaminen on välttämätöntä. Kysyntää lähitukitoiminnalle olisi. Toiminnan markkinoimiseen ehdotettiin mm. nettiportaalia, joka huomioisi erilaiset asiakasryhmät ja jossa löytäisi hakutoiminnoilla itselle sopivia tukihenkilöitä. Viranomaisten toivottiin olevan vastuussa päätöksistä, eikä vastuuta tule jättää asiakkaalle itselle, jotta myös heikoimmassa asemassa olevat ja eniten apua tarvitsevat pysyvät tuen piirissä. Pohdintaa herätti vertaistuen tärkeys - ihminen, joka on kokenut saman kuin itse. Tukihenkilöllä täytyy olla kyky asettua toisen asemaan. Tärkeäksi koettiin asiakkaan ja lähitukihenkilön välinen suhde. Olisikin tärkeää tehostaa ja kehittää palvelunohjausta sekä selkeyttää omatyöntekijän roolia palveluiden järjestämisessä. Yhteistyössä kaikkien toimijoiden kesken toteutettu lähituen kehittämisprosessi vahvistaisi asiakkaiden toimijuutta ja itsemääräämisoikeutta. Kirjoittaja Riikka Honkavaara, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu parityönä tehtyyn sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Honkavaara & Laxström 2020. Sosiaalihuollon asiakkaiden lähituki palveluissa. Selvitys lähituen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana Theseus-tietokannasta. Tutustu myös Katja Laxströmin artikkeliin, jossa lähituen yhteiskunnallista tarvetta taustoitetaan. Lähteet Huhtalo, Ulla 2019. Henkilökohtaisen budjetoinnin lähituki. Teoksessa Rousu, Sirkka (toim.): Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. 45 - 49.  <https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/167272/2019_TAITO_22_Henkilokohtainen_budjetointi_rousu.pdf?sequence=5&isAllowed=y>. Viitattu 10.4.2020. Palola, Elina & Karjalainen, Vappu (toim.) 2011. Sosiaalipolitiikka - hukassa vai uuden jäljillä? Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/80271/970d363e-9edf-4b54-a76e-446b81ed34b5.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Viitattu 28.9.2018. Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelma 10.12.2019. OSALLISTAVA JA OSAAVA SUOMI - sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta.  Helsinki: Valtioneuvoston julkaisuja 2019: 31. Rajavaara, Marketta 2014. Yksilöllisestä henkilökohtaiseksi? Henkilökohtaistaminen hyvinvointipolitiikan uudistusideana. Teoksesta: Haverinen, Riitta & Kuronen, Marjo & Pösö, Tarja (toim.): Sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus. Tampere: Vastapaino. 141-160. Rousu, Sirkka & Ihamäki, Katja & Ojanen, Miia 2019. Monipuolistuvat palvelut ja osallistava asiakkuusprosessi. Teoksesta Rousu, Sirkka (toim.): Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. 31 - 44. <https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/167272/2019_TAITO_22_Henkilokohtainen_budjetointi_rousu.pdf?sequence=5&isAllowed=y>. Viitattu 10.4.2020.    

Lähituen merkitys sosiaalihuollon palveluissa
21.12.2020 Uudistuva sosiaalialan osaaminen
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa on ennakoitu valinnanvapauden laajentuvan sosiaali- ja terveyspalveluissa. Valinnanvapaus voi parhaimmillaan olla asiakaslähtöistä, asiakaskeskeisyyttä palvelujärjestelmässä ja asiakasta osallistavaa. Toisaalta se voi olla myös julkisen sektorin supistamista ja yksityisen vastuun lisäämistä, markkinaehtoista ja kilpailuttavaa. (Palola & Karjalainen 2011.) Miten valinnanvapaus toteutuisi parhaiten? Yhdenvertaisuuden, itsemääräämisoikeuden ja palveluiden turvaamisen tueksi ollaan uudistamassa palvelusetelilakia sekä henkilökohtaisen budjetin käyttöönottoa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa, jonka valmistelun Sanna Marinin hallitus on käynnistänyt. (Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelma 10.12.2019; Vammaisten henkilöiden henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluhankkeeseen myönnetään 2,9 miljoonaa euroa valtionavustusta 2020.) Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön ”Sosiaalihuollon asiakkaiden lähituki palveluissa”. Aineisto selvitykseen kerättiin loppuvuodesta 2018 verkkokyselyllä sosiaalihuollon asiakkaiden lähituen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Opinnäytetyön työelämäkumppanina ja toimeksiantajana toimi Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointi -hanke. Henkilökohtainen budjetti on yksi tapa toteuttaa hyvinvointipalveluiden henkilökohtaistamista.  Marinin hallitusohjelmassa henkilökohtaista budjetointia kehitetään mm. osana vammaispalveluiden uudistamista. Henkilökohtaisessa budjetoinnissa asiakas tarvitsee lähitukea varsinkin alkuvaiheessa, jotta asiakas pystyy toimimaan itsenäisesti ja aktiivisesti palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa (Rousu & Ihamäki & Ojanen 2019: 44; Huhtalo 2019: 47). Lähitukea tulisi olla saatavilla palvelua tarvitsevan ihmisen toimintakyvyn mukaisesti. Monimuotoiset sosiaalihuollon asiakkaat ja palvelut Sosiaalihuoltolain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää ihmisten hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta, vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta. Kaikille on turvattava tarpeenmukaiset, riittävät ja laadukkaat sosiaalipalvelut yhdenvertaisin perustein. Sosiaalihuoltolailla halutaan edistää asiakaskeskeisyyttä ja asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa. (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301 § 1.) Sosiaalihuoltolain mukaan sosiaalipalveluja on järjestettävä tueksi jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen, asumiseen liittyvän tuen tarpeeseen, taloudellisen tuen tarpeeseen, sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisyyn ja osallisuuden edistämiseksi. Palveluja tulee saada tueksi lähisuhde- ja perheväkivallasta tai muusta väkivallasta aiheutuvaan tarpeeseen, äkillisiin kriisitilanteisiin ja hyvinvoinnin tukemiseen. Sosiaalipalveluilla tulee lain mukaan turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi. Sosiaalipalveluja tulee järjestää myös päihteiden ongelmakäytöstä, mielenterveysongelmasta sekä muusta sairaudesta, vammasta tai ikääntymisestä aiheutuvaan tuen tarpeeseen. Myös tuen tarpeessa olevien henkilöiden omaisille ja läheisille tulee olla tarvittava tuki sosiaalipalveluista. (Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017: 37.) Sosiaalihuoltolaki yleislakina koskee kaikkia sosiaalihuollon tehtävä- ja palvelualueita. Sosiaalihuoltoa sovellettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden edun toteutumiseen. Sosiaalihuollon asiakkaiden monimuotoisuuteen on vastattu lainsäädännössä myös monimuotoisilla palveluilla. Sosiaalihuollon palveluita ovat sosiaalityö, sosiaaliohjaus, sosiaalinen kuntoutus, kotipalvelu, kotihoito, asumis- ja laitospalvelut, liikkumista tukevat palvelut, päihde- ja mielenterveystyö, kasvatus- ja perheneuvonta, lapsen ja vanhemman välisten tapaamisten valvonta, omaisten ja läheistään hoitavien vapaat, sekä muilla hyvinvoinnille välttämättömät palvelut. Asiakkaiden tulee myös saada myös neuvontaa ja ohjausta. (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301 § 14 ja § 6.) Asiakkaiden lähituki sosiaalihuollon palveluissa Asiakkailla on lain mukaan oikeus saada neuvontaa ja ohjausta sekä omatyöntekijä tuekseen. Sosiaalityön ja -ohjauksen ohella laki määrittelee, että sosiaalihuollon asiakkaalla tulee olla oikeus nimettyyn omatyöntekijään, jonka tehtävänä on nimenomaan toimia asiakkaan lähitukena palveluissa ja asiakkuusprosessin hallinnassa asiakkaan tarpeen mukaan. Samoin palveluohjaus käsitteenä ja palveluna korostaa asiakkaan tarpeista lähtevää, itsemääräämisoikeutta tukevaa lähitukitoimintaa palveluverkostossa. Lähitukena toimivassa roolissa ovat omatyöntekijän ohella: henkilökohtainen avustaja vaikeasti vammaiselle, kokemusasiantuntija tai vertainen, ammatilliset tai vapaaehtoiset tukihenkilöt sekä asiakkaan omaishoitajat ja läheiset. Henkilökohtaisessa budjetoinnissa tukihenkilönä voi toimia henkilö, jonka asiakas on ehdottanut. Tukihenkilö voi olla omainen tai muu läheinen, kuten ystävä. Työntekijä puolestaan on ammatillinen tukihenkilö ja omatyöntekijä, joka varmistaa, että organisaation toiminnalla vastataan asiakkaan tarpeisiin (Rousu ym. 2019: 80, 84). Lähitukihenkilöllä tarkoitetaankin tässä asiakkaan valitsemaa henkilöä, joka voi tukea häntä hänen asiakkuusprosessissaan, kun palveluita suunnitellaan ja niistä päätetään sekä auttaa myös palvelujen toteutuksessa. Henkilö voi olla ammattihenkilö, kuten viran puolesta nimetty omatyöntekijä. Hän voi olla myös omainen tai läheinen, mutta myös valmennuskoulutuksen saanut kokemusasiantuntija tai muu vapaaehtoinen. Opinnäytetyön kyselyaineistossa ehdotetaan, että tällaisesta lähituen tehtävästä voisi muodostua myös uusi ammatti. Kyselyaineistoon vastaajat pohtivat millaista työnjakoa voisi olla virassa toimivan omatyöntekijän ja muun lähitukihenkilön välillä. Lähemmin tätä kuvaamme opinnäytetyössämme, jonka linkki löytyy artikkelin lopusta. Lähitukitoiminnan haasteita ja onnistumisia Sosiaalihuollossa voi asiakkaana olla lapset, aikuiset, vanhukset, vammaiset, ja heidän perheensä – ikään tai sosiaaliseen asemaan katsomatta. Asiakkaat ovat myös toimintakyvyiltään hyvin erilaisia ja tämä tuo oman haasteensa palveluiden järjestämiseen. Asiakkaan voi olla vaikeaa ymmärtää palvelujärjestelmää tai sitä, minkä lain nojalla palveluja haetaan ja myönnetään. Tukihenkilötoiminta koetaan vaativana toimintana, jossa koulutuksen ohella tukihenkilön muunlainen tukeminen tukityöskentelyssä, esimerkiksi työnohjauksen, vertaistuen tai työyhteisön tarjoaman tuen avulla, on tärkeää. Lähitukihenkilön sitoutumattomuus ja vaihtuvuus vaikuttavat asiakkaan kokemukseen lähituen toimivuudesta sekä luottamuksen syntymiseen. Myös lähitukihenkilöiden oma uupuminen on riski toiminnassa. Jatkuva muutos ja ennakoimattomuus ovat lähitukihenkilöitä kuormittavia tekijöitä. Omaishoitajien kohdalla tutkimukset ovat osoittaneet, että rajanveto ammattilaisen ja omaishoitajan välillä on haastavaa, jos yhteisiä tavoitteita ja tehtäviä ei ole määritelty. Samaa rajapintakeskustelua on käyty myös vapaehtoisten tukihenkilöiden ja koulutettujen sosiaalialan työntekijöiden kohdalla. Toiminnan organisoimisessa on vielä omat ongelmansa. Esimerkiksi lähitukihenkilöiden puute ja toiminnan epätasaisuus riippuen siitä, missä asiakas asuu, vaikuttaa siihen, miten asiakkaan tuen tarpeisiin pystytään vastaamaan. Koulutuksen myötä toiminta muuttuu vertaistoiminnasta ammatillisempaan suuntaan. Toisaalta myös vapaaehtoisessa tukihenkilön ja kokemusasiantuntijoiden toiminnassa tarvitaan vahvaa asiakkaan kohtaamiseen ja tukeen liittyvää koulutusta ja palvelukentän tuntemista. Ammattilaiseen ja viranomaiseen verrattuna näillä toimijoilla on läheisten ja omaisten lisäksi omakohtaista kokemusta ja asiakkaan erityisyyden tuntemista. Onnistunut suhde asiakkaan lähitukitoiminnassa muodostuu lähitukea antavien kesken silloin, kun omaisia ja läheisiä motivoi rakkaus ja etiikka ja puolestaan ammattilasia ammatillinen etiikka. Asiakkaan hyvinvointi lisääntyy tarvittavan tuen saannin myötä. Hyvä lähitukihenkilö on asiakasta arvostava, kunnioittava ja tukee asiakkaan omia valintoja, osallisuutta ja itsenäistymistä. Onnistunut lähitukihenkilösuhde vaatii luottamusta ja tuntemusta. Suunnitelmallisuus toiminnassa tukee hyvää lähitukihenkilötyötä. Samoin pysyvyys ja pitkäaikaisuus lisäävät luottamusta asiakkaan ja tukihenkilön välille sekä lisää myös tukihenkilön tyytyväisyyttä lähitukitoiminnassa. Tarve tuelle ja sosiaalihuollon palveluille on lähtöisin asiakkaan toiveesta ja tuen tarpeista. Lähituen merkitys asiakkaan osallisuudessa ja itsemääräämisoikeuden toteutumisessa Itsemääräämisoikeus ja oikeus tulla kuulluksi on määritelty kansainvälisissä sopimuksissa ja lainsäädännössä. Ihmisen omaehtoisuutta, kyvykkyyttä ja yhteisöllisyyttä tukevat kasvuolosuhteet ja ympäristö ovat olennaisia ihmisen hyvinvoinnissa. Motivaation tulee lähteä ihmisen sisältä niin, ettei toiminta tunnu ulkoa ohjatulta. Kyvykkyyden tunne saa ihmisen uskomaan siihen, että hän pystyy suorittamaan asioita itse, menestyksekkäästi. Ihmisellä on myös tarve olla yhteydessä toisiin ja hyvinvointi on kytköksissä myös muihin ihmisiin. (Martela 2014.) Suomessa on ollut käynnissä yksittäisiä kokeiluja henkilökohtaisesta budjetoinnista asiakkaan palveluiden järjestämisessä. Henkilökohtaisen budjetoinnin tavoitteena on edistää ihmisen hyvää, hänen itsensä näköistä elämää ja tukea aktiivista roolia omassa elämässä ja palvelujen ratkaisussa (Rousu ym. 2019: 76). Suomessa kokeiltiin henkilökohtaista budjetointia ensimmäisen kerran osana Kehitysvammaliiton ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kehittämishanketta (2010-2013) Vantaalla ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Eksotessa. Tutkimustulosten mukaan päätösvallan lisääminen vammaisille ja heidän läheisilleen lisäsi asiakastyytyväisyyttä samoilla kustannuksilla, kuin aiemmin käytetyissä malleissa. (Rajavaara 2014: 157.) Sosiaalihuollon asiakkaiden tarpeet ja toimintakyky ovat erilaisia ja vaihtelevia, joten tarvetta erilaisille lähituen muodoille ja toimijoille on sekä nyt että tulevaisuudessa. Asiakkaan itsemääräämisoikeus ja kuuleminen koetaan tärkeinä; huolimatta siitä, millaisesta lähitukitoiminnasta on kyse ja missä kohtaa asiakkuusprosessia ollaan. On kyse sitten tukihenkilön koulutuksesta tai palkitsemisesta, asiakkaan etu halutaan turvata ja toiminnan lähtökohdat tulisi lähteä asiakastarpeista. Valinnanvapaus ja itsemääräämisoikeus eivät kuitenkaan käsitteinä ja toteutuessaan poissulje sitä, että vastuu palveluiden ja tuen toteuttamisesta ja organisoinnista tulisi olla julkisella sektorilla. Parhaimmillaan kunnan, järjestöjen ja yritysten yhteistyöllä pystyttäisiin järjestämään jokaiselle tarvitsevalle lähitukihenkilö sosiaalihuollon palveluissa, huolimatta asuinpaikasta. Asiakas nähdään palveluissa aktiivisena toimijana, jonka valinnanvapautta ja vaikutusmahdollisuuksia tulee tukea. Toimiva asiakasohjaus ja lähitukitoiminnan organisointi nähdään tärkeänä asiakkaan hyvinvointiin liittyvien palveluiden toteutumisessa. Kirjoittaja Katja Laxström, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Honkavaara Riikka ja Laxström Katja 2020. Sosiaalihuollon asiakkaiden lähituki palveluissa. Selvitys lähituen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Saatavana Theseus-tietokannasta. Tutustu myös Riikka Honkavaaran artikkeliin, joka keskittyy opinnäytetyön kyselyn tuloksiin.