Tervetuloa innostumaan Yrittäjänaisten iltaan Metropoliaan torstaina 26.1.2017 klo 17-20!
Tule kuulemaan yrittäjänaisten kasvutarinoita ja vinkkejä somemarkkinointiin. Puhujina Minna Valtari, Someco Oy, Maria Ruuska, KasKas Media Oy ja Maria Halonen, Huikee Marketing Oy. Kuulet myös millaista osaamista ja onnistumisen tukea Oona-hanke tarjoaa sinulle.
Tilaisuutta voi seurata myös verkossa, linkki tulee tapahtuman sivuille tapahtumapäivänä.
Tilaisuus käynnistää Oona – osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille ESR-hankkeen, jota Metropolia Ammattikorkeakoulu toteuttaa yhdessä Työterveyslaitoksen kanssa. Hanke järjestää sekä koulutuksia että vertaisryhmiä uusmaalaisille yrittäjänaisille. Koulutukset ja vertaisryhmät järjetetään pääsääntöisesti verkossa, aloitustapaamista lukuunottamatta. Kaikki hankkeen tilaisuudet ja koulutukset ovat maksuttomia.
Tervetuloa mukaan!
Oona – osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille – ESR-hankkeen nettisivut löytyvät osoitteesta
Tikissä on Metropolian tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) blogi. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita TKI-toiminnan asiantuntijoita. Jos haluat kirjoittaa blogiin, ota yhteyttä toimituskuntaan.
Milla Åman Kyyrö, päätoimittaja Viestinnän asiantuntija, TKI-hankkeet ja kehittäminen p. 050 342 0341 milla.amankyyro@metropolia.fi
Päivi Keränen Projektipäällikkö, Muotoilu p. 040 184 1952 paivi.keranen@metropolia.fi
Jussi Linkola Projektisuunnittelija, Hankeviestintä- ja julkaisupalvelut p. 040 184 2448 jussi.linkola@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Tikissä-blogin sisällöt ennen julkaisua.
Ulla Vehkaperä
on perehtynyt Metropoliassa innovaatiotoimintaan ja -pedagogiikkaan. Hän innostuu työelämän ja opiskelijoiden kanssa yhteistoiminnassa toteutettavista opintojaksoista ja projekteista. Koulutukseltaan Ulla on toimintaterapeutti, terveystieteen maisteri, työnohjaaja ja toiminnallisten ryhmien ohjaaja. Hyvinvointialan yrittäjyys ja uusien palveluiden kehittäminen vievät hänet mennessään. Vapaa-ajalla Ullan voi löytää tilkkutöiden ja ystävien parista. Ota yhteyttä
Katri Myllylä
työskentelee Metropoliassa viestinnän lehtorina median osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja taiteen kandidaatti. Lisäksi Katri on pätevöitynyt ammatilliseksi erityisopettajaksi ja opinto-ohjaajaksi. Viestinnän ja median teoriaopetusten lisäksi hän työskentelee opinnäytetöihin ja opiskelijoiden ohjaukseen liittyvien moninaisten työtehtävien parissa. Katri toimii myös viestinnän tutkinto-ohjelmassa graafisen suunnittelun tutkintovastaavana. Muutaman vuoden ajan Katri on pendelöinyt kotoaan Tampereelta Metropolian eri toimipisteisiin, nykyisin ensisijaisesti Arabian kampukselle. Ota yhteyttä
Elina Ala-Nikkola
on osallistuvan ja luovan työotteen, ekosysteemisten työtapojen, viestinnän ja kulttuurihyvinvoinnin edistämisen kehittäjä Metropoliassa. Hän innostuu uuden äärellä olemisesta, eri alojen asiantuntijoiden kohtaamisesta ja osaamisen kehittämisestä yhdessä oppien. Hän on kulttuurituottaja (ylempi AMK), joka vapaa-ajallaan muun muassa lukee, hiihtää, kiertää museoita, kutoo islantilaisia paitoja ja nauttii musiikista. Ota yhteyttä
Johanna Holvikivi
työskentelee Metropoliassa hyvinvoinnin ja kuntoutuksen alueella opetus- ja kehittämistehtävissä. Hän on toiminut pitkään esimiehenä ja kehittänyt korkeakoulun opetusta ja laadukasta oppimista. Johanna on kiinnostunut erityisesti osaamisen johtamisesta, coachingistä ja työnohjauksesta. Hän pitää yhdessä tekemisestä ja uskoo yhteisöllisyyden voimaan. Hänen harrastuksiinsa lukeutuvat intohimoinen kirjojen lukeminen, pyöräily ja veneily. Ota yhteyttä
Jarmo Tuppurainen
työskentelee Metropolian sovelletun elektroniikan tutkimus- ja kehitysyksikkö Electriassa teknologiapäällikkönä. Pääosa hänen työtään on hankkeiden vetäminen. Julkaisutoiminnassa Jarmoa kiinnostaa erityisesti tieteen ja tekniikan kansantajuistaminen. Vapaa-aika Jarmolla kuluu perheen parissa ja aktiivisen liikunnan merkeissä. Ota yhteyttä
Kati Forsman
työskentelee Metropoliassa TKI-viestinnän parissa. Hän aikoi ensin ammattikorkeakoulun lehtoriksi, mutta viestintäasiat veivät hänet mennessään. Metropolian monialaisesta ilmapiiristä Kati nostaa innostavia sisältöjä ja tapahtumia muiden ihmeteltäväksi ja ihailtavaksi. Opiskelijoiden uudet innovaatioprojektit yllättävät Katin positiivisesti kerta toisensa jälkeen. Vapaa-ajasta Kati nauttii koiran kanssa lenkkeillen sekä tytärten taitoluisteluharrastuksen, mökkeilyn ja puutarhanhoidon parissa. Ota yhteyttä
Carita Hand
työskentelee lehtorina Metropolian terveysalalla vastuullaan gerontologisen hoitotyön sekä johtamisen opinnot. Peruskoulutukseltaan hän on sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Näiden lisäksi hänellä on johtamisen ja tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnot sekä muistihoitajan koulutus. Hänen ydinosaamistaan ovat muistisairaiden hoitotyö, lähiesimiestyö ja työhyvinvointi. Carita on intohimoinen uuden tiedon etsijä ja kokeilija, joka ei halua unohtaa heikommassa ja haavoittuvammassa asemassa olevia. Hän voimaantuu luonnossa. Ota yhteyttä
Pirjo Koski
työskentelee Metropoliassa hoitotyön lehtorina terveyspalveluiden osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan terveystieteiden tohtori ja taustaltaan erikoissairaanhoitaja, kätilö ja opettaja. Pirjo opettaa Metropoliassa tutkimus- ja kehitystyön menetelmiä ja terveyden edistämistä sekä ohjaa opiskelijoiden opinnäytetöitä ja innovaatioprojekteja sekä osallistuu hankkeiden suunnitteluun. Pirjolla on pitkä oman alansa kansainvälinen työkokemus. Hän asuu puolisonsa kanssa Helsingissä ja viettää vapaa-aikaansa huvilallaan Keski-Suomessa liikkuen ja kirjoittaen. Hänen mottonsa kuuluu: "Ne jotka ovat tarpeeksi hulluja uskoakseen, että voivat muuttaa maailman, vielä tekevät sen.” — Steve Jobs. Ota yhteyttä
Milla Åman Kyyrö
on työskennellyt Metropoliassa vuodesta 2006. Hän on erikoistunut tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeiden viestintään. Tikissä-blogin päätoimittajana Milla aloitti vuonna 2018. Hän työskentelee viestinnän asiantuntijana ja Hankeviestintä- ja julkaisupalvelut -tiimin esihenkilönä. Koulutukseltaan Milla on Master of Media Management (MA) ja kulttuurituottaja (YAMK). Ota yhteyttä
Eija Raatikainen
työskentelee yliopettajana Metropolian sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueella. Työnkuvaan kuuluu kansallinen ja kansainvälinen hanketyö projektityöntekijänä ja projektipäällikkönä. Eija toimii teemavastaavana (Osallisuuden ja toimijuuden vahvistaminen) Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut innovaatiokeskittymässä. Eija on Sosiaalipedagogisen aikakauskirjan apulaispäätoimittaja. Ota yhteyttä
Anna-Maria Vilkuna
aloitti Metropolian TKI-toiminnasta vastaavana johtajana alkuvuodesta 2016. Ammattikorkeakoulun TKI-toimintaa hän on kehittänyt eri tehtävissä yli kymmenen vuoden ajan, ja tähän työhön häntä motivoivat lahjakkaat opiskelijat, ammattitaitoiset kollegat ja monipuoliset yhteistyökumppanit. Koulutukseltaan Anna-Maria on Suomen myöhäiskeskiajasta väitellyt historian tutkija, mikä selittänee kiinnostuksen ottaa haltuun erilaisia ilmiöitä ja tarkastella niitä niin historiallisesti kuin tulevaisuusorientoituneesti. Työn, perheen ja ystävien lisäksi elämään sisältöä antavat luontoretket patikoiden, pyöräillen ja veneillen. Ota yhteyttä
Jussi Linkola
on työskennellyt tutkimus-, kehtys- ja innovaatiohankkeiden parissa eri rooleissa. Hän on suunnittellut ja toteuttanut hankkeita, toiminut viestintäsuunnittelijana, projektipäällikkönä ja viimeksi media-alan asiantuntijalehtorina. Jussi tavoittelee selkeää, täsmällistä ja saavutettavaa viestintää. Ota yhteyttä
Olen saanut kirjoittaa Tikissä-blogiin vuodesta 2018 lähtien. Matka on ollut antoisa. Koska Tikissä on nykymuodossaan vähitellen lähdössä viettämään blogialustojen hyvin ansaittuja eläkepäiviä, ajattelin kertoa hieman omien asiantuntijatekstieni kirjoittamisesta. Miksi innovaatioista kirjoittaminen on niin tärkeää?
Mistä aiheet tulevat?
TV-mainokseen asti päätynyt kirjailija Jörn Donnerin lausahdus, lukeminen kannattaa aina, pätee ainakin omalla kohdallani myös asiantuntijablogien kirjoittamiseen. Moni aihe on kummunnut siitä, että olen lukenut työhön tai harrastuksiini liittyvää kirjallisuutta, muita julkaisuja, lehtiä tai katsonut dokumentteja, teknologiasta, historiasta, startup-kehittämisestä tai vaikkapa muotoilusta. Olen jostakin niistä huomannut uuden, käsittelemättömän näkökulman tai mielestäni kiintoisan aiheen ja halunnut kirkastaa sen blogitekstiksi. Tämä ei tarkoita, että olisin suoraan referoinut jotakin aiemmin lukemaani tai näkemääni. Päinvastoin, asiantuntijablogiartikkelin kirjottamiseen saa ja täytyy käyttää aikaa. Ideasta on monta kertaa ollut pitkä matka lopulliseen tekstiin. Tietojen pitää olla oikein ja lähteiden saatavilla, jotta lukija halutessaan voi mennä syvemmälle aiheeseen. Ja erityisen haasteellista on, että kaikki pitää voida esittää tiiviissä paketissa.
Eikö innovaatioista ole kirjoitettu ja touhotettu jo ihan liikaa?
Innovaatio on käsite, jota säännöllisesti käytetään tiedotusvälineissä, kun halutaan korostaa, että talouden ja yhteiskunnan on kehityttävä. Kaupallisten innovaatioiden merkitystä korostetaan myös tämänhetkisen hallituksen ohjelmassa. Kukin tietenkin käyttäköön arkipuheissaan innovaatio-sanaa, kuten muitakin sanoja, haluamallaan tavalla. Mutta ilman yhteistä ymmärrystä siitä, että innovaatio ei ole vain hyvä idea, vaan ideasta kirkastunut keksinnöllinen tulos, jolle on hyödyntämisväylä, on vaikea kuvitella toimivaa ja tuloksellista suunnittelu- ja kehitystyötä.
Kolme toistuvaa teemaa
Pääsääntöisesti olen käsitellyt kolmea eri teemaa. Ensinnäkin innovaatioiden tunnistamiseen, niiden luomiseen ja hyödyntämiseen kuuluvia asioita: mitä tulee ottaa huomioon, kun olettaa tehneensä keksinnön, mikä innovaatio oikeasti on, mistä saa tukea ja apua, kun haluaa hyödyntää luomaansa tulosta? Toiseksi esimerkkejä muotoilun ja teknologian historiasta. Miten aikoinaan tehdyt innovaatiot usein tietämättämme vaikuttavat edelleen arkeemme ja nykypäiväämme. Ja kolmantena, alkavaa yrittäjyyttä ja edellytyksiä, joiden avulla se on mahdollista. Toisinaan olen pohtinut näiden kaikkien kolmen yhtymäkohtia. Näitä samoja teemoja olen aikeissa käsitellä jatkossakin.
Blogikirjoitusteni pyrkimys on ollut tuottaa lukijalle pieniä oivalluksia. Miten jokin innovaatioasia voi yllättävällä tavalla liittyä johonkin toiseen, näennäisesti täysin eri asiaan.
Haluan myös luoda positiivista ajattelua, että kuka vain voi olla innovaattori. Ideoida uutta, kehittää, ja tunnistaa tekemästään työstä keksinnöllisiä asioita, jotka voivat parhaimmassa tapauksessa johtaa taloudelliseen hyödyntymiseen, esimerkiksi yritystoiminnan kautta. Ja, että hän ei ole yksin ponnisteluidensa kanssa. Päinvastoin, muotoilun, teknologian ja kulttuurin innovaatioiden historia on täynnä tarinoita. Hämmästyttäviä yhteensattumia. Tekijöiden kohtaamisia, jotka muuttivat kaiken. Onnistumisia. Ja traagisia tai surkuhupaisia epäonnistumisia, vaikka tavoitteena on ollut luoda jotakin hyvää ja hyödyllistä. Värikästä yritteliäisyyttä. Hyvässä ja pahassa. Uskon, että näiden aiheiden avaaminen ja niistä kertominen kannattaa jatkossakin. Vaikka historia ei toistakaan itseään, voimme ainakin oppia jotakin edellisten innovaattoreiden onnistumisista ja eritoten, virheistä.
Tässä yhteydessä on syytä myös kiittää blogin toimituskuntaa, erityisesti päätoimittaja Milla Åman Kyyröä, jonka kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä. Ilman Millan oivaltavia kommentteja ja korjausehdotuksia monet tekstini olisivat voineet olla huomattavasti turpeampia ja moniselitteisempiä.
Tämä on viimeinen blogini Tikissä-alustalla, mutta blogiseikkailuni jatkuvat - mikäli päätoimittajat niin sallivat - vuoden 2025 puolella tulossa olevilla Metropolian uusilla upeilla julkaisualustoilla. Siihen asti toivotan kaikille Tikissä-blogeja lukeville luovuuden hetkiä ja kekseliästä loppuvuotta 2024!
Kirjoittaja
Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Työpaikan saamisessa tarvitaan avuksi työkaluja ja menetelmiä. Mutta miten valita toimivimmat? Tässä artikkelissa on muutamia ajatuksia työnhakuun sopivista tukikeinoista projektinhallinnan näkökulmasta. Tekoälykin on otettu avuksi.
Eikö työllistyminen olekaan projekti?
Työllistyminen voisi pintapuolisesti tarkastellen olla projekti: se vaatii työtä, yksi kerta riittää ja siinä on selkeä tavoite. Onnistuneen projektin tueksi tarvitaan SMART-menetelmää, sen tiedän kokeneena projektipäällikkönä. SMART-menetelmää käytetään projektinhallinnassa yleisesti tarkistuslistana projektin tavoitteiden kuvaamisessa. Siispä olisi hyvä tehdä työpaikkaa etsiville ohje siitä, kuinka SMART-menetelmää voi käyttää työllistymisessä.
Työllistymisprojektissa ensimmäisenä mieleeni tuleva tavoitteenasettelu on tämä: töihin pitäisi päästä, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvällä palkalla. Kivaa täytyy olla ja hyvä porukka. Tämä on SMART-mallin näkökulmasta hyvä tavoite sikäli, että työllistyminen on konkreettinen (Specific) ja mitattavissa oleva (Measurable) tavoite. Lisäksi vastuuhenkilökin on selvillä (Assignable). Mutta tässä tavoitteen muotoilussa olevat aikataulu-, palkka- ja laatutavoitteet ovat epämääräisiä. Ne eivät ole konkreettisia ja vaikka esimerkiksi palkka on numeroilla mitattava, ei tavoitetta ole asetettu lukuna. Siksi nämä tavoitteen osat eivät ole välttämättä realistisia (Realistic) ja tietyssä ajassa toteutettavia (Time-bound).
Tässä vaiheessa olen entistä vakuuttuneempi siitä, että SMART-mallin soveltamisesta työnhaussa on syytä tehdä ohje.
Kokeilen, kuinka pitkälle ohjeen laatimisessa pääsee tekoälyn avulla. ChatGPT 3.5 vinkkaa seuraavaa: “sen sijaan että asettaisit tavoitteen ‘haluan olla parempi kitaransoittaja’, voit tehdä sen SMART-periaatteen mukaisesti: ‘haluan oppia soittamaan kolme uutta kitarakappaletta kuukauden sisällä, käyttäen päivittäin vähintään tunti harjoitteluun’.
Mielestäni tekoälyn suosittelema esimerkki on enemmänkin toimintasuunnitelma kuin projektimääritelmä. Laatutason määrittely puuttuu ja tarvittava työmäärä on esitetty muodossa “vähintään”, kun sen pitäisi yleensä olla muotoa “enintään”.
SMART-mallin soveltaminen työllistymiseen ei siis ole ihan suoraviivainen asia, ainakaan tekoälyllä tehtynä. Joudun näin ollen toteamaan, että ohjeen laatimisesta ei selviä ilman omaa pohdintaa ja työpanosta.
Työnhaku on kaikkea paitsi yksinkertaista
Työpaikan hankkiminen ei itse asiassa sovi kovin hyvin projektiajatteluun. Erityisesti kun työpaikan saaminen osoittautuu vaikeaksi ja pitkittyy, muuttuu hakeminen prosessinomaiseksi. Samat työvaiheet toistuvat kulloiseenkin tilanteeseen sovitettuina.
Jatkuva itselle sopiva työllistyminen on lähes elämänmittainen prosessi, johon kannattaa panostaa vaikka olisikin töissä. Niin sanottuja varmoja eläkevirkoja ei enää juuri ole.
Projektinhallinnan menetelmät pyrkivät varmistamaan, että projektin toteutus onnistuu. Tärkeää onnistumiselle on projektin tavoitteen hyvä määrittely ja tässä SMART-menetelmä on erinomainen apu. Mutta projektinhallinnan menetelmien menestyksekäs hyödyntäminen edellyttää myös sitä, että lähtötilanne tunnetaan hyvin ja että ulkoisia epävarmuuksia ja riskejä voidaan hallita. Työpaikan haussa näin ei ole, sillä työmarkkinatilanne muuttuu koko ajan työpaikkojen avautuessa ja sulkeutuessa. Tähän ei työnhakija pysty käytännössä mitenkään vaikuttamaan eikä myöskään kilpailuun. Samoja työpaikkoja hakee moni muukin. Yksittäinen henkilö ei myöskään pysty tekemään työnhakua määräänsä enempää eli työnhaku on huomattavasti sekä aikataulu- että resurssirajoitteista.
Työnantajien kannalta tarkasteltuna tyypilliset rekrytointiprosessit koostuvat varsin vakiintuneista vaiheista, joilla rajataan harkittavien työnhakijoiden joukkoa. Työnhakijan on selvittävä kaikista vaiheista eteenpäin ja viimeisestä vaiheesta selvittyään hän saa työpaikan.
Työpaikan hakemiseen ja saamiseen työnhakijalle kuuluvat vaiheet voivat olla prosessinomaisia, kuten esimerkiksi kulloinkin avoinna olevien työpaikkojen etsintä ja verkostoituminen. Toiset vaiheet ovat projektinomaisia, kuten esimerkiksi hakemuksen tekeminen tiettyyn avoinna olevaan työpaikkaan.
Menetelmät ja työkalut on valittava tehtävän luonteen mukaan
Työnhakijat voivat parantaa mahdollisuuksiaan selvitä rekrytoinnin vaiheista eteenpäin sekä panostamalla yksittäiseen vaiheeseen, kun se on ajankohtainen, että investoimalla aikaansa omien valmiuksien kehittämiseen. Näitä valmiuksia ovat työnhakuun tarvittavien dokumenttien, portfolion ja sosiaalisen median sisältöjen laatu sekä kyky muokata ansioluetteloa ja hakukirjettä kunkin haettavan työpaikan vaatimuksia vastaavalla tavalla. Myös työnhaun prosessin eri vaiheiden osaaminen on tällainen valmius.
Paremmat valmiudet kasvattavat todennäköisyyttä menestyä rekrytointiprosessissa ja mahdollistavat osallistumisen useampiin rekrytointiprosesseihin samaan aikaan.
Olen oivaltanut, että työnhakijalle olisi hyödyllistä tarkastella omia työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmalliajattelun avulla. Näin erityisesti, jos työnhaku pitkittyy. Itse asiassa myös jokaisen töissä olevan olisi hyödyllistä tarkastella työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmallin avulla varautumistoimena ja oman uranhallinnan osana.
Nyt kun ymmärrän, mitä oikeastaan haluan, löytyvät oikeat kysymykset tekoälylle helpommin. ChatGPT:n tekstiä tiivistäen: kypsyysmalli on kehys tai työkalu, joka auttaa organisaatioita, yrityksiä tai prosesseja arvioimaan tai mittaamaan niiden nykyistä suorituskykyä tai kehitysvaihetta tietyllä alueella.
SMART- ja kypsyysmallin työnhakuun soveltuva vertailu tekoälyllä
Lopulta pääsen tekoälyn kanssa asiaan eli sanoittamaan tätä tekstiä varten vertailua SMART-mallin ja kypsyysmallin soveltuvuudesta työllistymisvalmiuksien kehittämiseen: SMART-malli soveltuu hyvin konkreettisten tavoitteiden asettamiseen ja seurantaan. Työllistymisvalmiuksien kehittämisessä se voisi auttaa yksilöä asettamaan selkeitä ja mitattavia tavoitteita, kuten hankkimaan uusia taitoja tietyllä aikataululla tai saavuttamaan tietyn tason osaamisessa.
Kypsyysmalli voi auttaa yksilöä hahmottamaan, missä vaiheessa hänen työllistymisvalmiutensa ovat ja mitä askelia tarvitaan kehittymiseen. Se voi tarjota laajemman viitekehyksen eri osa-alueiden kehittämiseen, kuten ammatillisiin taitoihin, pehmeisiin taitoihin tai verkostoitumiseen.
Hyödyllistä olisi yhdistää molemmat lähestymistavat: asettaa SMART-tavoitteita osana suurempaa kypsyysmallia, jolloin yksilö voi seurata konkreettista edistymistään samalla kun hän hakee laajempaa kehitystä työllistymisvalmiuksissaan.
Johtopäätöksenä totean, että työllistymistä tukevassa Uraohjain+-hankkeessa tehdään siis opastus sekä SMART-menetelmän että kypsyysmallin hyödyntämisestä työnhaussa. Ja tekoälyn.
Kirjoittaja
Tapani Martti (DI, AmO) on lehtori Metropoliassa ja toimii työllistymistä tukevaa palvelua kehittävässä, EU:n osarahoittamassa Uraohjain+-hankkeessa Metropolian osuuden projektipäällikkönä ja it-alan asiantuntijana.
Mistä lähtökohdista voisi yhdistää hanketoiminnan, yritysyhteistyön ja yrittäjyyshengen ammattikorkeakoulussa uudella tavalla, parantamaan hanketoiminnan tuloksellisuutta?
Olemme miettineet tätä yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun Turbiini-kampusinkubaattorin ja puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymän toimijoiden kesken, käytyämme kesällä 2023 koulutuksen, jossa pääroolissa oli Ash Mauryan kehittämä Lean Canvas ja sen toteuttamiseen tarvittavat toimintatavat. Sen tarkoitus on tarjota malleja ja toimintatapoja, jotka mahdollistavat startup-yritysten kasvua ja toimintaa. Kesän kuumina iltoina jäimme miettimään, että olisiko tässä jotain sellaista, jota voisi käyttää myös hanketoiminnassa ja tukemaan yrittäjämäisen toimintatavan ja ajattelumallin leviämistä kampusinkubaattorista laajemmin Metropolian tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja oppimistoimintaan (TKIO).
Hankkeiden ja startuppien yhdistävät ja erottavat tekijät
Monessa kohtaa hanketoiminnalla ja startupilla on yllättävän paljon samankaltaisia piirteitä, vaikka se voi kauempaa tarkastellen tuntua yllättävältä. Samankaltaisuuksia on rahoituksessa ja sen kestossa, tiimin koossa, tarpeessa ymmärtää kohdeyritysten tarve, tuntemattomien muuttujien määrässä ja tehtävien priorisoinnissa.
Toki on myös selkeitä eroja, kuten meidän tapauksessamme hanketoiminta osana isoa korkeakoulua ja tästä tuleva turvallisuuden taso, onnistumisen mittaamisen ja siitä tulevien seurausten ero ja hankerahoituksen viranomaishallinnasta tulevat erityispiirteet.
Käymme seuraavaksi nämä tarkemmin läpi ja tarjoamme lopuksi ideamme siitä, kuinka Lean Canvasta voisi käyttää tukemaan tuloksellista hanketoimintaa.
Rahoitus on onnistumisen edellytys
Startup-toiminnassa käytetään usein kiitoradan käsitettä, jossa lasketaan aikaa siihen, että olemassa oleva rahoitus loppuu tiedossa olevalla menorakenteella. Tästä tulee pisin mahdollinen toiminta-aika, jonka sisällä yrityksen on joko löydettävä riittävästi maksavia asiakkaita tai saatava lisärahoitusta. Hankkeet taas rahoitetaan tietyllä summalla tietyksi ajaksi ja tässä on yleensä heikosti neuvotteluvaraa. Näin syntyy yhteneväinen aikajänne, tyypillisesti pari vuotta, ja aikataulupaine saada tuloksia aikaan.
Startupin tavoite on usein ensimmäisten vuosien aikana löytää paikkansa markkinoilta sekä rakentaa siihen sopiva liiketoimintamalli. Tämän kautta yrityksen seuraava rahoituskierros mahdollistuu ja toiminta jatkaa. Hanke pyrkii siihen, että sen kehittämät toimenpiteet jäisivät elämään ja että sen tekemän kehityksen pohjalta voidaan rakentaa seuraava hanke. Ei hankkeen itsensä vuoksi, vaan ennen kaikkea sen löytämän tiedon tai osaamisen jatkojalostamiseen eteenpäin.
Työroolit ja tehtävien laaja-alaisuus
Usein hanketiimi ja startup-tiimi ovat samaa kokoluokkaa, muutamia henkilöitä, joilla on omat tehtävänsä ja osaamisensa, mitä he tuovat projektin palvelukseen. Johtuen kireästä aikataulusta ja tarpeen epäselvästä määrittelystä, tiimit joutuvat usein tekemään tehtäviä ristiin ja projektipäällikkö joutuu ottamaan saman roolin kuin toimitusjohtaja, eli tekemään tarvittaessa kaikkien tehtäviä ja myös niitä tehtäviä, joita kukaan muu ei tee, mutta tulee saada tehtyksi.
Toimiva startup tarvitsee selkeän ymmärryksen tuottamastaan palvelusta ja sen lisäarvosta asiakkaalleen saadakseen myyntiä. Toimiva hanke tarvitsee ymmärryksen tuottamastaan lisäarvosta hankkeen kohteena oleville yrityksille voidakseen onnistua saavuttamaan tavoitteet, jotka rahoittajalle on luvattu. Molemmat toimivat suuren epävarmuuden ja muuttujien keskellä.
Niin yritystä aloittaessa kuin hanketta kirjoittaessa on alustava käsitys siitä, mitä tavoitellaan ja miten. Nämä seikat ovat taipuvaisia muuttumaan, kun hankkeen käytännön toteutus alkaa. Muutokset voivat johtua toimintaympäristön muutoksista, henkilöstövaihdoksista, väärinarvioidusta tarpeesta tai teknisistä muutoksista. Tämä vaatii kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja toimintaympäristöön.
Työsuunnitelman ositus ja tehtävien priorisointi
Molemmissa toiminnoissa on myös olennaista tehdä priorisointia tehtävien suorittamisen ja suoritusjärjestyksen suhteen. On tehtäviä, jotka tulee tehdä mahdollisimman nopeasti. Osan tehtävistä joutuu välttämättä resurssipulan takia siirtämään ajassa eteenpäin.
Eroja, onko niitä?
Metropolian kontekstissa toimittaessa meillä on varmuus siitä, että hanke pyörii annetun ajan, palkat tulevat ajallaan, toimitilat ovat tarkoituksenmukaiset ja saamme toiminnallemme Metropolian mainehyödyn. Aloittavalla yrityksellä on riskinsä kaikissa näissä osa-alueissa.
Onnistumisen mittaamisessa hankkeen ja yritystoiminnan kohdalla on eroja. Yritys mittaa onnistumista euroilla, myynnillä ja tuloksella. Mutta jos otetaan tarkasteluun Mauryan esittelemä käsite friction, joka voidaan ymmärtää kiinnostuksella, tällöin tavoitteet ovat lähempänä toisiaan.
Hanketoiminnasta ei ole tehtävissä liiketoimintakauppoja tai arvoaan kasvattaneen yrityksen myyntiä.
On kuitenkin nähtävissä, että onnistuneista hankkeista olisi mahdollista lähteä kehittämään myös yritystoimintaa, kun onnistutaan tunnistamaan tuotteen tai palvelun tarve, ja kehittämään siihen riittävän hyvin toimiva ratkaisu. Tai palvelu hanketoimintaa tekevän korkeakoulun palveluvalikoimaan. Uskomme, että tämä on mahdollisuutena kiinnostava.
Sarjan aiemmissa kirjoituksissa on esitelty Running lean -kirjasta otettuja työkaluja ja ajatusmalleja, kuten
lean canvas
UVP eli ainutkertainen arvolupaus
traction eli kiinnostus kohdeyritysten parissa
hissipuhe
90 päivän sykli.
Näiden pohjalta on mahdollista luoda ja rakentaa paremmin toimivia, enemmän yhteistyökumppaneiden tavoitteisiin osuvia hankkeita tukemaan ammattikorkeakoulun TKIO-toimintaa.
Kirjoittaja
Timo Nykopp toimii TKI-Tiimipäällikkönä Metropolian Puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymässä. Koulutukseltaan hän on Restonomi (AMK) ja kauppatieteiden maisteri.
Lähde
Ash Maurya: Running Lean: Iterate from Plan A to a Plan That Works. 3rd edition (2022), O’Reilly media.
Ikääntyneiden rohkaisemisessa digiaiheiden pariin on hyvä pohtia erilaisia tapoja. Digitaidoistaan ja ylipäätään digiaihepiiristä epävarmuutta kokevat ikääntyneet voivat olla hämmentyneitä aihepiiriin liittyvästä sanastosta, käsitteistä ja teemoista.
Yhä enenevässä määrin jopa yli 75-vuotiaat käyttävät älypuhelinta ja internettiä. (https://digiin.fi/kategoria-ikaantyneet/yha-useampi-iakas-on-tottunut-digilaitteiden-kayttaja-digituen-tarve-ei-silti-ole-vahentynyt-vaan-muuttanut-muotoaan/). Tapio (2020) puolestaan kirjoittaa artikkelissaan, että vuonna 2019 Suomen virallisen tilaston (SVT) mukaan 65–74-vuotiaista internetiä käytti päivittäin vähän yli puolet, eli 54 % (Tapio 2020: 54).
Moni ikääntyneistä kuitenkin kokee epävarmuutta digitaidoistaan eikä uskalla ottaa käyttöön laitteita tai sähköisiä palveluita. Digitalisaation ollessa vauhdissa ikääntynyt tarvitsee tukea ja ohjausta palveluiden käyttöön (Rasi & Taipale 2020: 328).
Rohkaisua digiaiheiden pariin
Tähän alkuun on hyvä nostaa esille kysymys, joka kohdistuu juuri tähän ikääntyneiden ryhmään, joka kokee epävarmuutta, ehkä pelkoakin, sähköisten palveluiden ja digilaitteiden käytössä.
Millä keinoilla saamme levitettyä rohkaisun sanomaa, innostusta ja kannustusta ikääntyneelle, joka ei itse omatoimisesti hakeudu digiopastuksen tai luentojen pariin? Yhtenä syynä, miksi ikääntynyt ei hakeudu opastukseen tai digiaiheisten luentojen pariin, voi olla, ettei usko omiin kykyihinsä selviytyä digimaailmassa.
Erilaiset toimijat järjestävät digiopastusta, kuten kirjastot, asukastalot, palvelukeskukset ja kansalaisopistot. Yhteistyökumppaneina toimivat usein järjestöt ja yhdistykset. Opastuspaikoista tiedotetaan monipuolisesti mainoksin ja internetissä. Kuitenkin ne ikääntyneet, jotka ovat epävarmoja ylipäänsä digiaiheista ja digi-termikin tuntuu vieraalta, tarvitsevat lempeän tavan lähestyä aihetta.
Tutustumista digiteemoihin keskustelemalla
Ryky 2019 kirjoittaa blogissaan osuvasti, että on ikääntyneitä, jotka ovat vahvasti päättäneet olla käyttämättä digilaitteita tai digipalveluita tietämättä kuitenkaan täysin, mitä seikkoja, kuten hyötyjä, niiden käyttäminen pitää sisällään. Tietämättömyys aihepiiristä voi johtaa siihen, ettei ymmärretä mitä käyttämättä jättämisestä voi seurata. (Ryky 2019). Kuten voidaan joutua olemaan riippuvaisempia ulkopuolisesta avusta (Hänninen & Pajula & Korpela & Taipale 2021: 11).
Tässä on yksi monista muista teemoista, joista on tärkeää keskustella ikääntyneiden kanssa rauhallisessa ja kunnioittavassa ilmapiirissä, jossa tyhmiä kysymyksiä ei ole. Teknisten digitaitojen opettelu on toki olennaista, mutta myös keskustelu ja ymmärryksen lisääminen digitalisaatioon liittyviin aihepiireihin, kuten medialukutaito (Rasi & Taipale 2020: 330).
Digiaiheista keskustelemiseen avautuu mahdollisuuksia esimerkiksi ryhmätoiminnan avulla. Ryhmässä ikääntynyt voi pohtia hyväksyvässä ja samanhenkisessä ympäristössä ikäistensä kanssa asioita, mitkä arveluttavat ja kaipaisivat selvennystä, kuten digiaiheinen sanasto.
Lisäksi tutustuminen digiaiheisiin turvallisessa ryhmässä, vuorovaikutuksessa toisten kanssa, tukee ikääntyneen sosiaalisuutta (Pihlainen ym. 2022:16). Erityisen tärkeää on ottaa huomioon ne ikääntyneet, joilla ei ole omaisia tai läheisiä tukemassa digitaitoihin tutustumisessa ja niiden opettelemisessa (Rasi & Taipale 2020: 331; Hänninen ym. 2021: 6).
Ryhmän tuki on merkityksellinen tässä tilanteessa, sekä digitaitojen oppimisen, että vuorovaikutuksellisen kanssakäymisen kannalta, jolloin myös yksinäisyyden tunne voi lieventyä.
Työntekijät valmiudessa rohkaisemaan omilla taidoillaan
Sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden on hyvä pitää mielessään rohkaistessaan ikääntyneitä digiaiheiden pariin, ettei tarvitse olla itsekään ”seppä syntyessään”. Työntekijä tai vapaaehtoinen vertaisohjaaja voi yhdessä ikääntyneen kanssa pohtia asioita ja ottaa niistä selvää, kun jostakin aihepiiristä kaivataan lisätietoa. Tarvittaessa voi olla yhteydessä tietyn aiheen asiantuntijaan ja pyytää ryhmään mukaan kertomaan aiheesta.
Kun aihepiiri ja termit tulevat ikääntyneelle tutummaksi, on helpompi lähteä pohtimaan digilaitteen, kuten tabletin tai älypuhelimen hankintaa, jos sellaista ei vielä ole. Lisäksi on matalampi kynnys hakeutua digineuvojan pakeille hakemaan tekniseen osaamiseen tukea. Tässä yksi näkökulma, jonka avulla voidaan rakentaa tasavertaista lempeää lähestymistapaa epävarmuutta kokevan ikääntyneen rohkaisemiseen digiaiheiden pariin.
Digiopastusta, ja tähän aihepiiriin tukea antavien toimijoiden, on oltava valmiudessa kehittämään erilaisia tapoja ikääntyneiden digitaitojen opettelemiseen ja aiheeseen tutustumiseen. Ikääntyneille, joilla on erilaisia tarpeita tai esteitä, jotka saattavat vaikuttaa halukkuuteen tai kykyyn oppia digitaitoja, on tarjottava uudenlaisia oppimismahdollisuuksia. (Pihlainen ym. 2022: 16.)
Tämän tekstin kirjoittajana, juuri keski-iän kynnyksen ylittäneenä, huomaan kuinka, digitaitojen ylläpitäminen vaatii pysymistä ajan hermolla erilaisten uusien sovellusten ja digitaalisten toimintojen käyttöönotossa sekä niiden päivityksissä. Digitaidoissa mukana pysyminen ei siis kohdistu vain tiettyyn ikäryhmään. Tutustutaan positiivisella mielellä uusiin aiheisiin ja yhdessä oppien!
Kirjoittaja:
Tea Tulikallio, vanhustyön YAMK-opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Hänninen, Riitta & Pajula, Laura & Korpela, Viivi & Taipale, Sakari 2021. Individual and shared digital repertoires- older adults managing digital services. Information, Communication & Society. 1–16.
Pihlainen, Kaisa & Ehlers, Anja & Rohner, Rebekka & Cerna, Katerina & Kärnä, Eija & Hessa, Moritz & Hengl, Lisa & Aavikko, Lotta & Frewer- Graumann, Susanne, & Gallistl, Vera & Müller, Claudia 2022. Older adults’ reasons to participate in digital skills learning: An interdisciplinary, multiple case study from Austria, Finland and Germany. Studies in the Education of Adults 2022. 1–19.
Rasi, Päivi & Taipale, Sakari 2020. Tuki, ohjaus ja koulutus – ikääntyneet digitalisoituvassa mediayhteiskunnassa. Gerontologia-lehti 34 (4) /2020. 328-330. Viitattu 11.11.2022.
Ryky, Pinja 2019. ”Kone tai palvelu on tyhmä, mikäli seniori ei kykene sitä käyttämään”. Sitra-blogi. Blogipostaus 16.8.2019. Viitattu 11.11.2022.
Taipale, Sakari 2020. Yhä useampi iäkäs on tottunut digilaitteiden käyttäjä – digituen tarve ei silti ole vähentynyt vaan muuttanut muotoaan. DigiIN-hanke: Palvelukulttuuria uudistamalla kaikki mukaan digitaaliseen yhteiskuntaan. Päivitetty 19.9.2022. Viitattu 11.11.2022.
Tapio, Tarja 2020. Ikääntyvien digitoimijuus rakentuu elämänkulun – ja tavan puitteissa. Teoksessa Salminen-Tuomaala, Mari & Hallila, Jaakko & Saarikoski, Silja & Tapio, Tarja 2020. Tietoa, taitoa ja teknologiaa - kehittämispolkuja sosiaali- ja terveysalalla. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja. B. raportteja ja selvityksiä 157. Seinäjoki 2020. 51–64.
Sydäninfarkti ilmenee yllättäen ja saattaa olla kuntoutujalle traumaattinen kokemus, joka horjuttaa kuntoutujan toimintakykyä. Sairastumisen vaikutukset näkyvät kuntoutujan arjessa. Kuntoutuja saattaa kokea monenlaisia tunteita, joihin voi liittyä kuoleman pelkoa ja ahdistusta sekä arjen todellisuutta ja toiveikkuutta.
Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kehitin ryhmäohjausta sydäninfarktin sairastaneille kuntoutujille toimintakyvyn edistymiseksi. Kehittäminen perustui moniasiantuntijuuteen, jossa kehittäminen toteutui yhdessä sydäninfarktin sairastaneiden kuntoutujien ja ammattilaisten kanssa.
Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotoksena muodostui kuvaus ryhmäohjauskäytännöstä sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Ryhmäohjauskäytännön pohjana käytettiin hyvää kuntoutuskäytäntöä, jonka mukaan kuntoutuksen tulee lähteä kuntoutujan arjen tarpeista (Paltamaa & Karhula & Suomela-Markkanen & Autti-Rämö 2011: 35).
Kuntoutujat tarvitsevat kokonaisvaltaista ohjausta
Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla kokonaisvaltaista, kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä tukevaa. Fyysisen toimintakyvyn osalta tärkeänä näyttäytyy sydänoireiden tunnistaminen, liikkumaan rohkaiseminen, liikkumiseen liittyvien pelkojen lievittäminen sekä kuntoutujan arjessa selviytymisen tukeminen. Psyykkisen toimintakyvyn tukemisessa merkittävänä asiana esille nousi sairastumiseen liittyvien tunteiden käsitteleminen. Vertaistuki nousi vahvimmin esille sosiaalisen toimintakyvyn tukemisessa.
Tulokset osoittavat, että suuren tiedon määrän vuoksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla jaettu osiin. Tämä edesauttaa, että kuntoutujat pystyvät vastaan ottamaan ja omaksumaan saadun tiedon. Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulisi muodostua sairauteen liittyvästä perusinfosta ja tämän jälkeen toteutuvasta teema-tyyppisestä pienryhmäohjauksista. Sydäninfarktin jälkeisessä perusinfossa käsitellään lyhyesti sairauteen liittyviä tärkeitä teemoja, kuten sepelvaltimotauti ja sen hoito, sairastumiseen liittyvät tunteet, saatavilla olevat tuet ja etuudet sekä elintapaohjaukseen liittyvät asiat.
Tärkeää on, että sairastuneet saavat monipuolisesti tietoa sydäninfarktiin ja sepelvaltimotautiin liittyvistä asioista. Perusinfon jälkeen kuntoutujalla tulisi olla mahdollisuus osallistua teema-tyyppisesti järjestettävään pienryhmäohjaukseen, jossa kuntoutuja pystyy viemään eteenpäin itselleen tärkeää asiaa. Teema-tyyppisesti toteutuvan ryhmäohjauksen aiheita ovat muun muassa sairastumiseen liittyvät tunteet, ravitsemus, liikunta ja tupakoinnin lopettaminen. Tärkeää on, että kuntoutujat valitsevat itse heille merkitykselliset aiheet ja asiat, joita he haluavat viedä eteenpäin ryhmäohjauksessa.
Tulosten mukaan ohjausryhmien tulee olla pieniä, noin 10 osallistujan ryhmiä. Lisäksi oleellista on, että ryhmiin pyritään saamaan samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, jolloin tietoa pystytään kohdentamaan osallistujille ja vertaistuen jakaminen on mahdollista. Ryhmäohjauksen tulee perustua moniasiantuntijuuteen, jossa hyödynnetään sekä ammattilais- että kokemustietoa. Toimintakyvyn edistymiseksi oleellista on priorisoida, mitä tietoa kukin sydäninfarktin sairastanut kuntoutuja tarvitsee. Tuloksissa ilmeni, etteivät kaikki sairastuneet tarvitse ohjausta yhtä paljon, vaan ohjausta pitäisi suunnata kuntoutujille tarpeen mukaisesti.
Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeinen ryhmäohjaus toimintakyvyn edistymiseksi tulisi toteutua erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja alueen järjestöjen yhteistyönä. Jotta ryhmäohjauksen järjestäminen yhteistyönä on mahdollista, tulisi näiden toimijoiden välillä lisätä vuorovaikutusta ja verkostomaista toimintaa.
Kuntoutuja pohtii asioita oman elämän kautta
Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi kuntoutujan tulee ryhmäohjauksessa pohtia käsiteltäviä asioita oman elämän kautta. Keskeistä on, että kuntoutujat pohtivat, missä asioissa muutosta tarvitaan ja mitä he ovat valmiita tekemään muutosten eteen. Toimintakyvyn edistymiseksi ryhmäohjauksessa tulee hyödyntää kuntoutujia aktivoivia ohjausmenetelmiä, kuten ryhmäkeskusteluja, ohjattua liikuntaa ja kuntoutumisen tavoitteiden asettamista toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan läheisten osallistuminen ryhmäohjaukseen on tärkeää, koska he tarvitsevat myös tietoa sairaudesta. Lisäksi läheiset tukevat kuntoutujia arjessa (Autti-Rämö & Salminen 2016: 15).
Tuloksissa vertaistuki näyttäytyi hyvin merkityksellisenä asiana, joka edistää toimintakykyä. Kokemusten ja vinkkien jakaminen vertaisten kanssa on tärkeää toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan vertaistuen mahdollistumiseksi ohjausryhmien tulee olla pieniä. Lisäksi tärkeää vertaistuen kannalta on, että ryhmässä on samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia kuntoutujia. Myös Salmisen (2016) mukaan keskeistä vertaistuen jakamisessa on, että osallistujien elämäntilanteet ovat samankaltaisia. Ryhmässä kuntoutujien saama tuki usein moninkertaistuu verrattuna yksilöohjaukseen, koska ammattilaisten jakaman tiedon lisäksi pystytään hyödyntämään ryhmäläisten omia kokemuksia. (Salminen 2016: 301–302.)
[caption id="attachment_3006" align="alignleft" width="902"] kuva: Pixabay[/caption]
Kuntoutuja on aktiivinen toimija kuntoutusprosessissa
Tuloksissa kuntoutujat nähtiin aktiivisina osallistujina ryhmäohjauksessa, jossa kuntoutujat valitsevat itseä kiinnostavat aiheet, joihin ovat motivoituneita panostamaan. Lisäksi ryhmäohjauksessa toteutuva vuorovaikutus, vertaistuki ja kuntoutujia aktivoivat ohjausmenetelmät mahdollistavat kuntoutujien aktiivisen osallistumisen ryhmäohjauksessa.
Myös Siparin & Mäkisen (2012) mukaan kuntoutujan tulee toimia aktiivisena osallistujana omassa kuntoutusprosessissaan. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa oleellista on keskittyä kuntoutujan osallisuuden vahvistamiseen, jossa keskeistä on, että toiminta on kuntoutujalle mielekästä tekemistä kuntoutujan omassa arjessa. (vrt. Sipari & Mäkinen 2012:27.)
Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen ennaltaehkäisevät vaikutukset
Sydäninfarktin sairastaneen kuntoutus ja sekundaaripreventio kulkevat yhdessä limittyen toisiinsa (Hämäläinen & Röberg 2007: 19). Sydäninfarktin jälkeisellä sekundaaripreventiolla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla pyritään ehkäisemään sydäninfarktin uusimista ja pienentämään sydäninfarktin sairastaneen sydänkuoleman vaaraa. Tällä hetkellä sydäninfarktin jälkeisessä kuntoutuksessa painottuu vahvasti sekundaaripreventio. Myös tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa näyttäytyi vahvasti sekundaariprevention soluttautuminen osaksi sydäninfarktin jälkeistä ryhmäohjausta.
Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeisellä ryhmäohjauksella nähtiin olevan myös ennaltaehkäiseviä vaikutuksia, joilla voidaan ennaltaehkäistä tulevien ongelmien ja sairauksien syntymistä. Esille nousi erityisesti sydäninfarktin jälkeisen elintapaohjauksen ja sairastumisen jälkeisen masennuksen ennaltaehkäisyn tärkeys. Oleellisena näyttäytyi myös, että kuntoutujia neuvotaan, milloin hoitoon tulee hakeutua. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa ennaltaehkäisyn lisäksi oleellista olisi kiinnittää enemmän huomiota kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin ja arjen toimintaympäristöihin (vrt. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35).
Oleellista on keskittyä kuntoutujan toimintaympäristöön
Kuntoutumisessa on kyse yksilön ja ympäristön välisestä muutosprosessista. Kuntoutuksen palvelujärjestelmän prosessien ja toimintatapojen keskeisenä tavoitteena on kuntoutujan arjessa tapahtuva kuntoutuminen. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017.) Kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi oleellista sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa on pyrkiä vaikuttamaan kuntoutujan ja ympäristön vuorovaikutteiseen muutosprosessiin kuntoutujan omassa toimintaympäristössä.
Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyön Ryhmäohjauksen kehittäminen sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021. (Theseus)
Kirjoittaja
Heli Peltomäki, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma
Lähteet
Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 24–17.
Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Paltamaa, Jaana & Karhula, Maarit & Suomela-Markkanen, Tiina & Autti-Rämö, Ilona 2011. Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Helsinki: Kelan tutkimusosasto.
Salminen, Anna-Liisa 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 301–305.
Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Lastensuojelun perhehoidossa perhehoitajat kaipaavat tukea erilaisiin lapseen liittyviin kysymyksiin – yksi monista tukimuodoista voi olla vertaistoiminta. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea perhehoitajia yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Miten yhteistoiminta saadaan sujuvaksi osaksi perhehoidon käytäntöjä?
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa kehitettiin perhehoitajien vertaistoimintaa lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa. Tulokset osoittavat, että perhehoitajat tarvitsevat tukea yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa.
Jokaiselle lapselle riittävän hyvä ja turvallinen arki
Mitä näitä vaihtoehtoja nyt olikaan? Oma koti, sukulaissijoitus, laitoshoito tai perhehoito. Lähtökohtana lastensuojelussa on aina vanhempien tukeminen siten, että lapsen oikeudet toteutuvat hänen omassa kodissaan. Aina tämä ei kuitenkaan toteudu, ja silloin lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta. (Perhehoitoliitto.) Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun, turvalliseen kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen. (Lastensuojelulaki 2007).
Kun lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta, siihen useimmiten paras mahdollinen paikka on perhehoito, joka tuli sijaishuollon ensisijaiseksi hoitomuodoksi 1.1.2012 alkaen (Perhehoitoliitto). Perhehoidossa toimiville perhehoitajille on tärkeää taata riittävä tuki perhehoitajana toimimiseen. Yksi perhehoidon tukimuodoista on vertaistuki, jolle näyttää Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan olevan todellista tarvetta. (Aaltonen 2020.)
[caption id="attachment_2778" align="alignnone" width="486"] Jokaisella lapsella on oikeus riittävän hyvään ja turvalliseen arkeen. Vertaistoiminnassa perhehoitajia voidaan vahvistaa lapsen toimintakyvyn tukemiseen. Kuva: Pixabay[/caption]
Vertaistoiminnan merkitys
Kansainvälisten tutkimusten mukaan perhehoitajat kaipaavat tukea lapseen liittyviin haasteisiin, lapsen vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön sekä kasvatuskäytäntöihin ja lapsen kanssa toimimiseen. Toivottuja tuen muotoja ovat koulutus, kriisituki, sosiaalityöntekijän saavutettavuus, erityispalvelut lapselle ja vertaistuki. (Heino & Säles 2017: 73.)
Kananojan ja Ruuskasen (2019) mukaan avohuollon lastensuojelussa ryhmämuotoinen auttaminen on toistaiseksi vähäistä, vaikka kokemukset esimerkiksi biologisten vanhempien vertaisryhmistä ovat myönteisiä. (Kananoja & Ruuskanen 2019: 36). Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää pitkäaikaisten perhehoitajien vertaistoiminnan kehittämisessä Eksotessa. Vertaistoiminta on käynnistynyt tutkimuksellisen kehittämistyön kanssa yhtä aikaa.
Vertaistuen tulisi kuulua tiiviinä osana tämän päivän yhteiskunnan tukimuotoihin, myös lastensuojelussa. Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa vertaistoimintaa toivottiin myös sijoitetuille lapsille, biologisille vanhemmille sekä perhehoitajien biologisille lapsille. Tulosten mukaan voidaan olettaa, että ammattilaisilla on merkittävä tehtävä vertaistoiminnassa sen mahdollistajana. (Aaltonen 2020.)
Toimiva vertaistuki on suunnitelmallista, vapaaehtoista ja tuen saajan kokemaan tarpeeseen perustuvaa toimintaa, jota voi tarjota ainoastaan vertainen. Sosiaalityön tehtävänä on huolehtia vertaistuen saatavuudesta sitomalla vertaistoiminta osaksi sosiaalityön rakenteita ja käytäntöjä. Vertaistukiryhmässä perhehoitajat oppivat toistensa kokemuksista, vahvistavat voimavarojaan ja lisäävät ammattitaitoaan. (Heino & Säles 2017: 75.)
Ryhmätoiminnassa vertaiset oppivat toisiltaan, mutta myös ammattilaisilta ja päinvastoin. Oppiminen parhaimmillaan on monenkeskistä tiedon ja kokemusten jakamista. Vertaistuki voi toimia ilman ammatillista työtä, mutta ammatillinen työ mahdollistaa vertaistuen. Tuen tarvitsijan kannalta usein päästään hyviin tuloksiin, kun vertaistuki ja ammatillinen työ toimivat yhdessä. (Mikkonen & Saarinen 2018: 23, 29.)
Luottamuksellinen ilmapiiri toimii omien kokemusten kertomisen ja toisten kuulemisen, vuorovaikutuksen, tunteiden ilmaisemisen ja käsittelyn sekä toisten kokemuksista oppimisen ja uusien selviytymiskeinojen löytymisen mahdollistajana. Ryhmän tuki voi auttaa vain, jos tukea toivova itse suhtautuu siihen luottavaisesti ja avoimesti. Vertaistuesta on apua monille, mutta se ei kuitenkaan sovi kaikille. (Mikkonen & Saarinen 2018: 21, 189.)
Mitä on perhehoitajien hyvä vertaistoiminta?
Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön yhteenvetona syntyi kuvaus perhehoitajien hyvästä vertaistoiminnasta lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Alla olevassa kuviossa perhehoitajien vertaistoiminta on nostettu keskelle sen ollessa kehittämisen kohteena.
Vaikka tutkimuksellisella kehittämistyöllä oli tarkoitus kehittää nimenomaan perhehoitajien vertaistoimintaa, on myös huomattavaa, että tuloksia syntyi muistakin näkökulmista. Perhehoitajien vertaistoiminnan lisäksi tuloksista jäsentyi lapsen näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa, biologisen vanhemman näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa sekä ammattilaisten tehtävät vertaistoiminnassa. Tulosten yhteenvedon mukaan hyvä vertaistoiminta tapahtuu perhehoitajien kesken. Vertaistoiminnassa on tärkeää huomioida lapsen sekä biologisen vanhemmat näkökulmat. Ammattilaisten tehtävänä on mahdollistaa vertaistoiminnan toteutuminen. (Aaltonen 2020.)
[caption id="attachment_2779" align="alignnone" width="610"] Kuvaus perhehoitajien hyvästä vertaistoiminnasta lapsen toimintakyvyn tukemiseksi.[/caption]
Yhteistoiminnalla yhteistä hyvää hakemassa?
Lastensuojelun laatusuosituksen (2019) mukaan yksi tärkeimmistä sijaishuollossa olevan lapsen oikeuksista on oikeus pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin. Tätä oikeutta voidaan rajoittaa ainoastaan lain tarkoittamissa tilanteissa ja silloin, kun se on lapsen edun mukaista. Lapsen sijoituksen aikana tulee tehdä yhteistyötä lapsen vanhempien ja huoltajien kanssa myös ammattilaisten sekä sijaishuoltopaikan toimesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö, Lastensuojelun laatusuositus 2019: 54.)
Myös Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista voidaan olettaa, että yhteistoimintaa perhehoitajien sekä lapsen biologisten vanhempien välillä pidetään merkittävänä, myös lapsen läsnä ollessa. Yhteistoimintaa on tänä päivänä hyvin vähän. On tärkeää, että perhehoitaja saa vertaistoiminnassa vahvistusta siihen, että hän ymmärtää, hyväksyy ja kunnioittaa lapsen tärkeitä ihmissuhteita. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea lapsen suhteiden jatkuvuutta omaan verkostoon. Perhehoitajat toivoivat tukea yhteiseen toimintaan biologisten vanhempien kanssa. Ammattilaisten tehtävä on mahdollistaa näitä kohtaamisia. (Aaltonen 2020.)
Kirjoitus pohjautuu Aaltosen (2020) tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Kirjoittaja:
Anniina Aaltonen, toimintaterapeutti, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Aaltonen työskentelee ohjaajana lastensuojelussa Eksotessa.
Lähteet:
Aaltonen, Anniina 2020. Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa.
Heino, Tarja & Säles, Emilia 2017. Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito. Kohti perhehoidon laadun vahvistamista. THL työpaperi 20/2017. Verkkodokumentti. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132434/URN_ISBN_978-952-302-857-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y.
Kananoja, Aulikki & Ruuskanen, Kristiina 2019: 36. Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:4. Helsinki. Loppuraportti. Verkkodokumentti. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161379/Selvityshenkilon_edellytykset_lastensuojelun.pdf?sequence=4&isAllowed=y.
Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Verkkodokumentti. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417#L1P3.
Mikkonen, Irja & Saarinen, Anja 2018. Vertaistuki sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna: Printon.
Perhehoitoliitto. https://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/lapset_nuoret
STM 2019. Lastensuojelun laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:18. Helsinki. Verkkodokumentti. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161862/STM_2019_8_J_Lastensuojelun_laatusuositus.pdf?sequence=1&isAllowed=y.
Kommentit
Ei kommentteja