Työyhteisöjen yhteisöllisyyden vahvistaminen taiteen ja luovuuden keinoin

2.12.2022
Irene Alsti-Lehtonen
http://Epätarkka%20otos,%20miehiä%20ja%20naisia%20löyhässä%20ryhmähalauksessa%20sisätiloissa,%20osan%20kasvot%20näkyvät,%20kasvoilla%20hymyjä.

Kuva: Shutterstock

Mitä luovat menetelmät ja taiteilijat voivat tuoda tullessaan, kun työyhteisöille järjestetään yritysvalmennuksia?

Valmennukset edistävät resilienssiä ja sosiaalista pääomaa

Sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan yhteisöjen sellaisia yhteisöllisiä piirteitä, jotka vahvistavat yhteisöllistä toimintaa – ja nimenomaisesti toimintaa, jolla voidaan edistää luottamusta, vastavuoroisuutta ja verkostoitumista. Sosiaalista pääomaa siis syntyy yhteisöllisyydestä ja yhteisön jäsenten välisestä vuorovaikutuksesta (1).

Valmennuksissa voidaan keskittyä valmennettavien yhteisöjen valitsemiin teemoihin, esimerkiksi työssäjaksamisen ja henkilökohtaisten tavoitteiden kanssa.

Valmennuksissa yrityksen sosiaalisen pääoman ja resilienssin tilaa on tarkasteltu turvallisesti ja yhteisöllisesti.  Valmennuksissa käsitellään toisinaan kipeitäkin aiheita ja siksi niissä tulee kiinnittää huomiota vuorovaikutukseen, omien roolien havainnointiin ja työidentiteettiin.

Valmentavia tilaisuuksia voi järjestää monissa eri muodoissa. Valmentajien rooli yritysten tarpeiden kuulemisessa on olennainen. Tavoitteena on saada valmennuksen lopputuloksesta yrityksen sen hetkisiä tarpeita mahdollisimman hyvin palveleva.

Luovuudesta tukea pienten, keskisuurten ja mikrokokoisten yrittäjien tarpeisiin

Yritysvalmennuksiin tuodaan uudenlaista näkökulmaa, kun mukaan otetaan taide ja luovuus. Yllättävää hyötyä saadaan, kun mennyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta työstetään luovan, taidelähtöisen ja toiminnallisen työskentelyn kautta.

Eloisa-hankkeen toiminnassa luovan työn ja taiteen eri alan ammattilaisia kutsuttiin mukaan valmentaja-taiteilija -työpareiksi. Valmentajien rooli yritysten tarpeiden kuulemisessa ja taiteilijoiden osaamisen sovittamisessa kuhunkin kontekstiin oli keskeinen toimintatapa.

Yrityksen tarpeista lähtevä, räätälöity valmennus tarkoitti

  • räätälöityä valmentaja-taiteilija -yhteistyön muotoja
  • taiteilijan moninaisten roolien ymmärtämistä
  • osaamisten tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämistä ja näkyväksi tekemistä.

Luovuus ja taiteilijuus valjastettiin luontevaksi osaksi niiden tarpeiden toteutumista, joita yritykset ennen valmennuksia ovat nostaneet esiin. Valmennuksista on kerätty aineistoa ja analysoitu kehittämistyön luonteen mukaisesti, ja sitä jatketaan toisen pilotointikierroksen loppuun saakka. Näin saadaan arvokasta tietoa valmennusten vaikuttavuudesta ja kehittämistarpeista.

Palautteista, asiantuntijakeskusteluista, haastatteluista saadaan tietoa muun muassa siitä

  • millaisena sosiaalisen pääoman, työhyvinvoinnin ja valmennusten yhteys näyttäytyy
  • miten valmennuksissa on edistetty sosiaalisen pääoman ulottuvuuksia ja resilienssiä
  • millaisia taiteilijarooleja ja/tai taiteilija-valmentaja -yhteistyön malleja muotoutui
  • mitä työhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä tukevia elementtejä valmennuksilla voitiin tukea.

Kerättyä tietoa hyödynnetään seuraavan valmennuspilotin ja muiden yrityksille tarjottavien työpajojen suunnittelussa.

Hanketyön tuloksia arvioidaan jatkuvasti

Kuten tutkimus-. kehittämis- ja innovaatiohankkeissa yleensäkin, myös Eloisan asiantuntijajoukko, projektiryhmä arvioi säännöllisesti hankkeen määrällisiä ja laadullisia tavoitteita. Toimintaa hankkeen aikana kehitetään innovatiivisesti, luovalla ja tarkalla otteella. Monenlaisia toimenpiteitä tarvitaan hankkeelle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Hankkeen osallistujamäärässä on esimerkiksi vielä kurottavaa. Mietinnässä on

  1. Miten tehostamme viestintää ja valjastamme eri tahoja markkinoimaan/viestimään Eloisassa tuotettavista työpajoista, kursseista, koulutuksista?
  2. Minkälaisia työpajoja, koulutusta tuotamme lisää, jotta osallistumisen helppous ja ennen kaikkea yrityksiä hyödyttävä, vaikuttava sisältö yhdistyvät?
  3. Minkälaiset yhteistyön muodot synnyttävät synergiaa ja siten vaikuttavuutta?

Hankeyhteistyöllä, asiantuntevan ohjausryhmän valjastamisella sekä taidealan toimijoiden yhteistyöllä saavutetaan tuloksia, joita ei kannata jättää käyttämättä.

Kirjoittaja

Irene Alsti-Lehtonen toimii Metropoliassa projektiasiantuntijana. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri ja musiikkipedagogi AMK. Kulttuurialan hankkeiden projektipäällikkönä toimimisen lisäksi Irene tekee hallintotyötä musiikin tutkinnossa. Myös kulttuuri-, yritys- ja sote-alaa eri tavoin yhdistävien rahoitusten hakeminen on osa työnkuvaa. Metropolian palveluksessa hän on toiminut jo yli kymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä työn painopiste on ESR-rahoitteisen Eloisa-hankkeen vetämisessä.

Lähteet

  1. Manka, Marja-Liisa & Manka, Marjut. 2016. Työhyvinvointi. Talentum Pro.
  2. Tapahtumakokonaisuus Eloisa-hankkeen sivuilla.
Eloisa luovat menetelmät resilienssi taide työyhteisö valmennus yhteisöllisyys

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä

Menneisyyttä tarkastellen, tulevaisuuteen tähyillen – asiantuntija kirjoittajana

 http://Kipinöitä%20pimeydessä
2.12.2024 Tikissä
Olen saanut kirjoittaa Tikissä-blogiin vuodesta 2018 lähtien. Matka on ollut antoisa. Koska Tikissä on nykymuodossaan vähitellen lähdössä viettämään blogialustojen hyvin ansaittuja eläkepäiviä, ajattelin kertoa hieman omien asiantuntijatekstieni kirjoittamisesta. Miksi innovaatioista kirjoittaminen on niin tärkeää?   Mistä aiheet tulevat?  TV-mainokseen asti päätynyt kirjailija Jörn Donnerin lausahdus, lukeminen kannattaa aina, pätee ainakin omalla kohdallani myös asiantuntijablogien kirjoittamiseen. Moni aihe on kummunnut siitä, että olen lukenut työhön tai harrastuksiini liittyvää kirjallisuutta, muita julkaisuja, lehtiä tai katsonut dokumentteja, teknologiasta, historiasta, startup-kehittämisestä tai vaikkapa muotoilusta. Olen jostakin niistä huomannut uuden, käsittelemättömän näkökulman tai mielestäni kiintoisan aiheen ja halunnut kirkastaa sen blogitekstiksi. Tämä ei tarkoita, että olisin suoraan referoinut jotakin aiemmin lukemaani tai näkemääni. Päinvastoin, asiantuntijablogiartikkelin kirjottamiseen saa ja täytyy käyttää aikaa. Ideasta on monta kertaa ollut pitkä matka lopulliseen tekstiin. Tietojen pitää olla oikein ja lähteiden saatavilla, jotta lukija halutessaan voi mennä syvemmälle aiheeseen. Ja erityisen haasteellista on, että kaikki pitää voida esittää tiiviissä paketissa.  Eikö innovaatioista ole kirjoitettu ja touhotettu jo ihan liikaa?   Innovaatio on käsite, jota säännöllisesti käytetään tiedotusvälineissä, kun halutaan korostaa, että talouden ja yhteiskunnan on kehityttävä. Kaupallisten innovaatioiden merkitystä korostetaan myös tämänhetkisen hallituksen ohjelmassa. Kukin tietenkin käyttäköön arkipuheissaan innovaatio-sanaa, kuten muitakin sanoja, haluamallaan tavalla. Mutta ilman yhteistä ymmärrystä siitä, että innovaatio ei ole vain hyvä idea, vaan ideasta kirkastunut keksinnöllinen tulos, jolle on hyödyntämisväylä, on vaikea kuvitella toimivaa ja tuloksellista suunnittelu- ja kehitystyötä.  Kolme toistuvaa teemaa Pääsääntöisesti olen käsitellyt kolmea eri teemaa. Ensinnäkin innovaatioiden tunnistamiseen, niiden luomiseen ja hyödyntämiseen kuuluvia asioita: mitä tulee ottaa huomioon, kun olettaa tehneensä keksinnön, mikä innovaatio oikeasti on, mistä saa tukea ja apua, kun haluaa hyödyntää luomaansa tulosta? Toiseksi esimerkkejä muotoilun ja teknologian historiasta. Miten aikoinaan tehdyt innovaatiot usein tietämättämme vaikuttavat edelleen arkeemme ja nykypäiväämme. Ja kolmantena, alkavaa yrittäjyyttä ja edellytyksiä, joiden avulla se on mahdollista. Toisinaan olen pohtinut näiden kaikkien kolmen yhtymäkohtia. Näitä samoja teemoja olen aikeissa käsitellä jatkossakin.   Blogikirjoitusteni pyrkimys on ollut tuottaa lukijalle pieniä oivalluksia. Miten jokin innovaatioasia voi yllättävällä tavalla liittyä johonkin toiseen, näennäisesti täysin eri asiaan. Haluan myös luoda positiivista ajattelua, että kuka vain voi olla innovaattori. Ideoida uutta, kehittää, ja tunnistaa tekemästään työstä keksinnöllisiä asioita, jotka voivat parhaimmassa tapauksessa johtaa taloudelliseen hyödyntymiseen, esimerkiksi yritystoiminnan kautta. Ja, että hän ei ole yksin ponnisteluidensa kanssa. Päinvastoin, muotoilun, teknologian ja kulttuurin innovaatioiden historia on täynnä tarinoita. Hämmästyttäviä yhteensattumia. Tekijöiden kohtaamisia, jotka muuttivat kaiken. Onnistumisia. Ja traagisia tai surkuhupaisia epäonnistumisia, vaikka tavoitteena on ollut luoda jotakin hyvää ja hyödyllistä. Värikästä yritteliäisyyttä. Hyvässä ja pahassa. Uskon, että näiden aiheiden avaaminen ja niistä kertominen kannattaa jatkossakin. Vaikka historia ei toistakaan itseään, voimme ainakin oppia jotakin edellisten innovaattoreiden onnistumisista ja eritoten, virheistä.  Tässä yhteydessä on syytä myös kiittää blogin toimituskuntaa, erityisesti päätoimittaja Milla Åman Kyyröä, jonka kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä. Ilman Millan oivaltavia kommentteja ja korjausehdotuksia monet tekstini olisivat voineet olla huomattavasti turpeampia ja moniselitteisempiä. Tämä on viimeinen blogini Tikissä-alustalla, mutta blogiseikkailuni jatkuvat - mikäli päätoimittajat niin sallivat - vuoden 2025 puolella tulossa olevilla Metropolian uusilla upeilla julkaisualustoilla. Siihen asti toivotan kaikille Tikissä-blogeja lukeville luovuuden hetkiä ja kekseliästä loppuvuotta 2024!  Kirjoittaja  Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. 

Kaikki keinot käyttöön työllistymisen haasteisiin – ajatuksia SMART-mallista
26.11.2024 Tikissä
Työpaikan saamisessa tarvitaan avuksi työkaluja ja menetelmiä. Mutta miten valita toimivimmat? Tässä artikkelissa on muutamia ajatuksia työnhakuun sopivista tukikeinoista projektinhallinnan näkökulmasta. Tekoälykin on otettu avuksi. Eikö työllistyminen olekaan projekti? Työllistyminen voisi pintapuolisesti tarkastellen olla projekti: se vaatii työtä, yksi kerta riittää ja siinä on selkeä tavoite. Onnistuneen projektin tueksi tarvitaan SMART-menetelmää, sen tiedän kokeneena projektipäällikkönä. SMART-menetelmää käytetään projektinhallinnassa yleisesti tarkistuslistana projektin tavoitteiden kuvaamisessa. Siispä olisi hyvä tehdä työpaikkaa etsiville ohje siitä, kuinka SMART-menetelmää voi käyttää työllistymisessä. Työllistymisprojektissa ensimmäisenä mieleeni tuleva tavoitteenasettelu on tämä: töihin pitäisi päästä, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvällä palkalla. Kivaa täytyy olla ja hyvä porukka. Tämä on SMART-mallin näkökulmasta hyvä tavoite sikäli, että työllistyminen on konkreettinen (Specific) ja mitattavissa oleva (Measurable) tavoite. Lisäksi vastuuhenkilökin on selvillä (Assignable). Mutta tässä tavoitteen muotoilussa olevat aikataulu-, palkka- ja laatutavoitteet ovat epämääräisiä. Ne eivät ole konkreettisia ja vaikka esimerkiksi palkka on numeroilla mitattava, ei tavoitetta ole asetettu lukuna. Siksi nämä tavoitteen osat eivät ole välttämättä realistisia (Realistic) ja tietyssä ajassa toteutettavia (Time-bound). Tässä vaiheessa olen entistä vakuuttuneempi siitä, että SMART-mallin soveltamisesta työnhaussa on syytä tehdä ohje. Kokeilen, kuinka pitkälle ohjeen laatimisessa pääsee tekoälyn avulla. ChatGPT 3.5 vinkkaa seuraavaa: “sen sijaan että asettaisit tavoitteen ‘haluan olla parempi kitaransoittaja’, voit tehdä sen SMART-periaatteen mukaisesti: ‘haluan oppia soittamaan kolme uutta kitarakappaletta kuukauden sisällä, käyttäen päivittäin vähintään tunti harjoitteluun’. Mielestäni tekoälyn suosittelema esimerkki on enemmänkin toimintasuunnitelma kuin projektimääritelmä. Laatutason määrittely puuttuu ja tarvittava työmäärä on esitetty muodossa “vähintään”, kun sen pitäisi yleensä olla muotoa “enintään”. SMART-mallin soveltaminen työllistymiseen ei siis ole ihan suoraviivainen asia, ainakaan tekoälyllä tehtynä. Joudun näin ollen toteamaan, että ohjeen laatimisesta ei selviä ilman omaa pohdintaa ja työpanosta. Työnhaku on kaikkea paitsi yksinkertaista Työpaikan hankkiminen ei itse asiassa sovi kovin hyvin projektiajatteluun. Erityisesti kun työpaikan saaminen osoittautuu vaikeaksi ja pitkittyy, muuttuu hakeminen prosessinomaiseksi. Samat työvaiheet toistuvat kulloiseenkin tilanteeseen sovitettuina. Jatkuva itselle sopiva työllistyminen on lähes elämänmittainen prosessi, johon kannattaa panostaa vaikka olisikin töissä. Niin sanottuja varmoja eläkevirkoja ei enää juuri ole. Projektinhallinnan menetelmät pyrkivät varmistamaan, että projektin toteutus onnistuu. Tärkeää onnistumiselle on projektin tavoitteen hyvä määrittely ja tässä SMART-menetelmä on erinomainen apu. Mutta projektinhallinnan menetelmien menestyksekäs hyödyntäminen edellyttää myös sitä, että lähtötilanne tunnetaan hyvin ja että ulkoisia epävarmuuksia ja riskejä voidaan hallita. Työpaikan haussa näin ei ole, sillä työmarkkinatilanne muuttuu koko ajan työpaikkojen avautuessa ja sulkeutuessa. Tähän ei työnhakija pysty käytännössä mitenkään vaikuttamaan eikä myöskään kilpailuun. Samoja työpaikkoja hakee moni muukin. Yksittäinen henkilö ei myöskään pysty tekemään työnhakua määräänsä enempää eli työnhaku on huomattavasti sekä aikataulu- että resurssirajoitteista. Työnantajien kannalta tarkasteltuna tyypilliset rekrytointiprosessit koostuvat varsin vakiintuneista vaiheista, joilla rajataan harkittavien työnhakijoiden joukkoa. Työnhakijan on selvittävä kaikista vaiheista eteenpäin ja viimeisestä vaiheesta selvittyään hän saa työpaikan. Työpaikan hakemiseen ja saamiseen työnhakijalle kuuluvat vaiheet voivat olla prosessinomaisia, kuten esimerkiksi kulloinkin avoinna olevien työpaikkojen etsintä ja verkostoituminen. Toiset vaiheet ovat projektinomaisia, kuten esimerkiksi hakemuksen tekeminen tiettyyn avoinna olevaan työpaikkaan. Menetelmät ja työkalut on valittava tehtävän luonteen mukaan Työnhakijat voivat parantaa mahdollisuuksiaan selvitä rekrytoinnin vaiheista eteenpäin sekä panostamalla yksittäiseen vaiheeseen, kun se on ajankohtainen, että investoimalla aikaansa omien valmiuksien kehittämiseen. Näitä valmiuksia ovat työnhakuun tarvittavien dokumenttien, portfolion ja sosiaalisen median sisältöjen laatu sekä kyky muokata ansioluetteloa ja hakukirjettä kunkin haettavan työpaikan vaatimuksia vastaavalla tavalla. Myös työnhaun prosessin eri vaiheiden osaaminen on tällainen valmius. Paremmat valmiudet kasvattavat todennäköisyyttä menestyä rekrytointiprosessissa ja mahdollistavat osallistumisen useampiin rekrytointiprosesseihin samaan aikaan. Olen oivaltanut, että työnhakijalle olisi hyödyllistä tarkastella omia työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmalliajattelun avulla. Näin erityisesti, jos työnhaku pitkittyy. Itse asiassa myös jokaisen töissä olevan olisi hyödyllistä tarkastella työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmallin avulla varautumistoimena ja oman uranhallinnan osana. Nyt kun ymmärrän, mitä oikeastaan haluan, löytyvät oikeat kysymykset tekoälylle helpommin. ChatGPT:n tekstiä tiivistäen: kypsyysmalli on kehys tai työkalu, joka auttaa organisaatioita, yrityksiä tai prosesseja arvioimaan tai mittaamaan niiden nykyistä suorituskykyä tai kehitysvaihetta tietyllä alueella. SMART- ja kypsyysmallin työnhakuun soveltuva vertailu tekoälyllä Lopulta pääsen tekoälyn kanssa asiaan eli sanoittamaan tätä tekstiä varten vertailua SMART-mallin ja kypsyysmallin soveltuvuudesta työllistymisvalmiuksien kehittämiseen: SMART-malli soveltuu hyvin konkreettisten tavoitteiden asettamiseen ja seurantaan. Työllistymisvalmiuksien kehittämisessä se voisi auttaa yksilöä asettamaan selkeitä ja mitattavia tavoitteita, kuten hankkimaan uusia taitoja tietyllä aikataululla tai saavuttamaan tietyn tason osaamisessa. Kypsyysmalli voi auttaa yksilöä hahmottamaan, missä vaiheessa hänen työllistymisvalmiutensa ovat ja mitä askelia tarvitaan kehittymiseen. Se voi tarjota laajemman viitekehyksen eri osa-alueiden kehittämiseen, kuten ammatillisiin taitoihin, pehmeisiin taitoihin tai verkostoitumiseen. Hyödyllistä olisi yhdistää molemmat lähestymistavat: asettaa SMART-tavoitteita osana suurempaa kypsyysmallia, jolloin yksilö voi seurata konkreettista edistymistään samalla kun hän hakee laajempaa kehitystä työllistymisvalmiuksissaan. Johtopäätöksenä totean, että työllistymistä tukevassa Uraohjain+-hankkeessa tehdään siis opastus sekä SMART-menetelmän että kypsyysmallin hyödyntämisestä työnhaussa. Ja tekoälyn. Kirjoittaja Tapani Martti (DI, AmO) on lehtori Metropoliassa ja toimii työllistymistä tukevaa palvelua kehittävässä, EU:n osarahoittamassa Uraohjain+-hankkeessa Metropolian osuuden projektipäällikkönä ja it-alan asiantuntijana.

Voiko hanke olla startup?
22.11.2024 Tikissä
Mistä lähtökohdista voisi yhdistää hanketoiminnan, yritysyhteistyön ja yrittäjyyshengen ammattikorkeakoulussa uudella tavalla, parantamaan hanketoiminnan tuloksellisuutta? Olemme miettineet tätä yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun Turbiini-kampusinkubaattorin ja puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymän toimijoiden kesken, käytyämme kesällä 2023 koulutuksen, jossa pääroolissa oli Ash Mauryan kehittämä Lean Canvas ja sen toteuttamiseen tarvittavat toimintatavat. Sen tarkoitus on tarjota malleja ja toimintatapoja, jotka mahdollistavat startup-yritysten kasvua ja toimintaa. Kesän kuumina iltoina jäimme miettimään, että olisiko tässä jotain sellaista, jota voisi käyttää myös hanketoiminnassa ja tukemaan yrittäjämäisen toimintatavan ja ajattelumallin leviämistä kampusinkubaattorista laajemmin Metropolian tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja oppimistoimintaan (TKIO). Hankkeiden ja startuppien yhdistävät ja erottavat tekijät Monessa kohtaa hanketoiminnalla ja startupilla on yllättävän paljon samankaltaisia piirteitä, vaikka se voi kauempaa tarkastellen tuntua yllättävältä. Samankaltaisuuksia on rahoituksessa ja sen kestossa, tiimin koossa, tarpeessa ymmärtää kohdeyritysten tarve, tuntemattomien muuttujien määrässä ja tehtävien priorisoinnissa. Toki on myös selkeitä eroja, kuten meidän tapauksessamme hanketoiminta osana isoa korkeakoulua ja tästä tuleva turvallisuuden taso, onnistumisen mittaamisen ja siitä tulevien seurausten ero ja hankerahoituksen viranomaishallinnasta tulevat erityispiirteet.   Käymme seuraavaksi nämä tarkemmin läpi ja tarjoamme lopuksi ideamme siitä, kuinka Lean Canvasta voisi käyttää tukemaan tuloksellista hanketoimintaa. Rahoitus on onnistumisen edellytys Startup-toiminnassa käytetään usein kiitoradan käsitettä, jossa lasketaan aikaa siihen, että olemassa oleva rahoitus loppuu tiedossa olevalla menorakenteella. Tästä tulee pisin mahdollinen toiminta-aika, jonka sisällä yrityksen on joko löydettävä riittävästi maksavia asiakkaita tai saatava lisärahoitusta. Hankkeet taas rahoitetaan tietyllä summalla tietyksi ajaksi ja tässä on yleensä heikosti neuvotteluvaraa. Näin syntyy yhteneväinen aikajänne, tyypillisesti pari vuotta, ja aikataulupaine saada tuloksia aikaan. Startupin tavoite on usein ensimmäisten vuosien aikana löytää paikkansa markkinoilta sekä rakentaa siihen sopiva liiketoimintamalli. Tämän kautta yrityksen seuraava rahoituskierros mahdollistuu ja toiminta jatkaa. Hanke pyrkii siihen, että sen kehittämät toimenpiteet jäisivät elämään ja että sen tekemän kehityksen pohjalta voidaan rakentaa seuraava hanke. Ei hankkeen itsensä vuoksi, vaan ennen kaikkea sen löytämän tiedon tai osaamisen jatkojalostamiseen eteenpäin. Työroolit ja tehtävien laaja-alaisuus Usein hanketiimi ja startup-tiimi ovat samaa kokoluokkaa, muutamia henkilöitä, joilla on omat tehtävänsä ja osaamisensa, mitä he tuovat projektin palvelukseen. Johtuen kireästä aikataulusta ja tarpeen epäselvästä määrittelystä, tiimit joutuvat usein tekemään tehtäviä ristiin ja projektipäällikkö joutuu ottamaan saman roolin kuin toimitusjohtaja, eli tekemään tarvittaessa kaikkien tehtäviä ja myös niitä tehtäviä, joita kukaan muu ei tee, mutta tulee saada tehtyksi. Toimiva startup tarvitsee selkeän ymmärryksen tuottamastaan palvelusta ja sen lisäarvosta asiakkaalleen saadakseen myyntiä. Toimiva hanke tarvitsee ymmärryksen tuottamastaan lisäarvosta hankkeen kohteena oleville yrityksille voidakseen onnistua saavuttamaan tavoitteet, jotka rahoittajalle on luvattu. Molemmat toimivat suuren epävarmuuden ja muuttujien keskellä. Niin yritystä aloittaessa kuin hanketta kirjoittaessa on alustava käsitys siitä, mitä tavoitellaan ja miten. Nämä seikat ovat taipuvaisia muuttumaan, kun hankkeen käytännön toteutus alkaa. Muutokset voivat johtua toimintaympäristön muutoksista, henkilöstövaihdoksista, väärinarvioidusta tarpeesta tai teknisistä muutoksista. Tämä vaatii kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja toimintaympäristöön. Työsuunnitelman ositus ja tehtävien priorisointi Molemmissa toiminnoissa on myös olennaista tehdä priorisointia tehtävien suorittamisen ja suoritusjärjestyksen suhteen. On tehtäviä, jotka tulee tehdä mahdollisimman nopeasti. Osan tehtävistä joutuu välttämättä resurssipulan takia siirtämään ajassa eteenpäin. Eroja, onko niitä? Metropolian kontekstissa toimittaessa meillä on varmuus siitä, että hanke pyörii annetun ajan, palkat tulevat ajallaan, toimitilat ovat tarkoituksenmukaiset ja saamme toiminnallemme Metropolian mainehyödyn. Aloittavalla yrityksellä on riskinsä kaikissa näissä osa-alueissa. Onnistumisen mittaamisessa hankkeen ja yritystoiminnan kohdalla on eroja. Yritys mittaa onnistumista euroilla, myynnillä ja tuloksella. Mutta jos otetaan tarkasteluun Mauryan esittelemä käsite friction, joka voidaan ymmärtää kiinnostuksella, tällöin tavoitteet ovat lähempänä toisiaan. Hanketoiminnasta ei ole tehtävissä liiketoimintakauppoja tai arvoaan kasvattaneen yrityksen myyntiä.   On kuitenkin nähtävissä, että onnistuneista hankkeista olisi mahdollista lähteä kehittämään myös yritystoimintaa, kun onnistutaan tunnistamaan tuotteen tai palvelun tarve, ja kehittämään siihen riittävän hyvin toimiva ratkaisu. Tai palvelu hanketoimintaa tekevän korkeakoulun palveluvalikoimaan. Uskomme, että tämä on mahdollisuutena kiinnostava. Sarjan aiemmissa kirjoituksissa on esitelty Running lean -kirjasta otettuja työkaluja ja ajatusmalleja, kuten lean canvas UVP eli ainutkertainen arvolupaus traction eli kiinnostus kohdeyritysten parissa hissipuhe 90 päivän sykli. Näiden pohjalta on mahdollista luoda ja rakentaa paremmin toimivia, enemmän yhteistyökumppaneiden tavoitteisiin osuvia hankkeita tukemaan ammattikorkeakoulun TKIO-toimintaa. Kirjoittaja Timo Nykopp toimii TKI-Tiimipäällikkönä Metropolian Puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymässä. Koulutukseltaan hän on Restonomi (AMK) ja kauppatieteiden maisteri. Lähde Ash Maurya: Running Lean: Iterate from Plan A to a Plan That Works. 3rd edition (2022), O’Reilly media.

Sinua kiinnostavia artikkeleita muista blogeista

Muistisairauksiin liittyvän stigman purkua taidetoiminnassa – Herttua Siniparran linna -oopperan yleisötyö
9.6.2026 Geroblogi
Metropolia Ammattikorkeakoulun tiimi geronomi- ja musiikin tutkinnon opiskelijoita sekä lehtoreita kehitti tänä keväänä muistiystävällistä yleisötyötä Suomen kansallisoopperan Herttua Siniparran linna -oopperan yhteyteen. Ooppera oli Béla Bartókin teoksen tunteikas uudelleentulkinta, jossa katsojat vietiin seuraamaan vanhan pariskunnan kohtaamaa dementiaa. Maksuton yleisötyö oopperan esitysviikoilla keväällä 2026 toteutettiin 120 hengen Muistojen ja musiikin iltapäivä -starttitapahtumana, ensi-iltayleisön muistiteemaan lämmittelevänä tapahtumana ja kolmena 20 osallistujan työpajana, joiden yhteydessä syvennyttiin muistiteemoihin. Yleisötyön taidetoiminnassa pyrittiin edistämään muistiystävällisyyttä sekä purkamaan muistisairauksiin liittyvää stigmaa. Muistisairaus hirvittää, joten muistisairas herkästi leimautuu? Muistisairauksia sairastavat ovat enimmäkseen yli 85-vuotiaita (41 %), mutta joka vuosi Suomessa noin 8000 työikäistäkin sairastuu muistisairauteen. (1) Käsitys muistisairauksista ”tragediana ja etenevänä alamäkenä” johtaa pahimmillaan pelkoihin ja leimautumiseen aiheuttaen merkittäviä esteitä muistisairautta sairastavien mielekkäälle osallistumiselle itselle tärkeisiin harrastuksiin, sosiaaliseen kanssakäymiseen, oman hoitonsa suunnitteluun ja päätöksentekoon. Keskustelun ja toiminnan tasolla yhteiskunnassamme tarvitaan toiveikkuutta luovia sekä ymmärrystä lisääviä kuvauksia muistisairauden kanssa elämisestä ja väärinymmärrysten korjaamista – stigman purkua. (3, 4, 5, 6) Muistisairauksiin ja niihin liittyviin pelkoihin voi nivoutua kielteinen mielikuva, stigma. Stigma syntyy Nguyen ja Li´n (2020) mukaan pääasiassa yhteiskunnan ja yhteisöjen vaikutuksesta julkisena stigmatisoitumisena, jonka taustalla on rajoittunutta ymmärrystä muistisairauksista, voimakkaita stereotypioita ja ennakkoluuloja. Nämä voivat johtaa syrjintään muistisairauksia sairastavia ja heidän perheenjäseniään kohtaan. (6) Sairastunut saattaa myös itsestigmatisoida itseään. Stigma vaikuttaa kielteisesti muistisairautta sairastavien ihmisten ja heidän perheenjäsentensä elämänlaatuun aiheuttaen häpeän tunteita, ahdistuneisuutta ja masennusta sekä alentaen toimintakykyä ja itsetuntoa. (7) Muistisairauteen liittyvän stigman purkua taidetoiminnassa Muistisairaus ei sulje pois mahdollisuutta nauttia elämästä ja ylläpitää elämänlaatua. Mahdollistaaksemme sairastuneelle ja hänen läheisilleen parempaa elämää on hyödynnettävä tunnistettuja keinoja vähentää pelkoja ja stigmaa. Stigman purussa toimivaksi aiemmissa yhteyksissä todettuja keinoja (3,6, 7–12) käytettiin oopperan esityskauden yleisötapahtumissa. Oopperan esitysviikkojen yhteyteen ajoitettuja muistiystävällisiä tapahtumia valmisteltiin kouluttamalla ennen tapahtumaa sekä työpajojen toteuttajat että oopperan henkilöstöä. Koulutetut Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomi- ja musiikin tutkinnon opiskelijat suunnittelivat yleisötyöhön työpajoja. He olivat mukana niiden toteuttamisen lisäksi muissakin oheistapahtumissa vastaanottamassa ja ohjaamassa osallistujia sekä esittämässä tapahtumia varten harjoiteltua musiikkia. Pyrittiin tekemään tapahtumasta saavutettava ja esteetön sekä kulkemiseen että kognitiivisiin – eli tiedonkäsittelykykyihin katsomatta. Ohjausta ja opasteita tarjottiin vahvasti visuaalistaen eli esimerkiksi selkein opastekyltein sekä mallia näyttämällä. Geronomitutkinnon opiskelijoiden erityisenä tehtävänä oli kehittää toiminnasta muistiystävällistä. Musiikin tutkinnon opiskelijat sekä yhteistyökumppani Suomen kansallisooppera varmistivat taidetoiminnan laatua oopperatalon puitteissa. Musiikin osaajat havaitsivat, kuinka tärkeää on tarjota yhteismusisointiosuuksiin suurifonttiset sanat sekä miettiä osallistumisen kannalta sopivat sävellajit. Muistiliitto ja Helsingin muistiyhdistys jakoivat tapahtumien yhteydessä psykoedukatiivisesti tietoa muistiperheiden palveluista. Edistettiin sairastuneen ja hänen läheistensä osallistumisen sekä vaikuttamisen mahdollisuuksia huomioimalla heidät elämäntilanteensa kokemusasiantuntijoina. Taidetoimintapainotteisiin tapahtumiin kerättiin ennakkoilmoittautumisia, joissa kannustettiin ketä tahansa muistiystävällisemmän yhteiskunnan rakentamisesta kiinnostunutta tulemaan mukaan. Näin edistettiin tapahtumaan uskaltautuneiden muistisairaiden sekä muiden dialogia ja maailmojen avautumista: ”Ei tarvitse olla kotona häpeissään ja peloissaan”. Osallistujilta pyydettiin ideoita yhteiseen keskusteluun kehottamalla kirjaamaan jo etukäteen ylös, mikä muistisairauksissa heitä puhututtaisi. Vastaukset olivat erittäin tärkeitä, toivottiin muun muassa keskustelua matalan kynnyksen kulttuuritapahtumista, joihin on tervetullut myös muistisairaana (omaisen kanssa); tietoa siitä, millaisella musiikilla tai muilla harrastuksilla voi ylläpitää aivoterveyttä; näkemyksiä siitä, miltä ajokortin menettäminen muistisairausdiagnoosin myötä tuntuu; kokemusten jakamista siitä, miksi ammattilaisena pärjää rauhallisesti muistisairaiden kohtaamisessa, mutta henkilökohtaisessa elämässään muistisairaan läheisenä onkin tunnekuohujen vallassa. Edellä mainittujen ennakkokysymysten pohjalta käytiin starttitapahtuman Puhututtaa-osiossa keskustelua, jolla pyrittiin vähentämään yhteiskunnallisia väärinkäsityksiä ja stereotypioita muistisairaudesta sekä edistämään muistisairauksiin sairastuneiden osallistumista. Tapahtumassa myös kokemusasiantuntijat tarttuivat ilahduttavan rohkeasti mikrofoniin. Toisaalta tutkittua ja muistisairaiden kanssa työskennellessä koeteltua tietoa teemoista toivat tapahtumaan lukuisat asiantuntijat, muun muassa neuropsykologian professori Teppo Särkämö. Osallistuminen taidepainotteiseen toimintaan mahdollistettiin varmistelemalla tilojen esteettömyyttä. Muistiystävälliset ympäristöratkaisut ovat helppokäyttöisiä muistisairaille – ja kenelle tahansa. Ensi-iltatapahtumassa esiintyivät muistikuorot Unohtumattomat, Muistilangat sekä Myötätuuli. Tapahtumiin sai matalalla kynnyksellä tulla, vaikkei osallistuisi oopperaan. Oopperan pääharjoituksessa oli poikkeuksellisena ratkaisuna mahdollistettu saliin edestakainen kulku myös näytöksen aikana. Avointa kommunikaatiota, toimivia tiloja ja palautetta Työpajojen osallistujien mahdollisimman avointa kommunikointia tuettiin. Yleisökeskustelussa pyrittiin käyttämään mikrofoneja sekä tukemaan niiden käytössä. Työpajoissa validoitiin osallistujien ilmaisemia kokemuksia. Kunkin osallistujan aloitteisiin vastattiin niin, että ohjaaja suuntasi kehonsa aina kulloinkin aktiivisena olevaan tai mukaan pyydettävään osallistujaan päin. Taidetoiminnan ohjeita tarvittaessa toistettiin nolaamatta osallistujia. ”Apuohjaajat” antoivat enemmän tukea vaikkapa osallistujalle, joka ei ohjeita vaikuttanut muistavan, tai toiselle, joka tarvitsi apua istuimen kääntämisessä nähdäkseen paremmin. Taidetoiminnalla kutsuttiin esiin osallistujien erilaisia muistoja ja tunteita, joita vuorovaikutteisesti ja arvostavasti käsiteltiin ryhmäkeskustelua fasilitoiden. Keskusteluissa esiin nousi haavoittuvuus: uskallettiin sanoa vaikeat asiat ääneen ja jopa nauraa niille henkilön itsensä käännettyä kokemuksensa huumorin kielelle. Valitettavasti tilan hälyisyyteen liittyviä ongelmia havaittiin näissäkin yleisötapahtumissa. Kuulemisen osalta sopiva, ei-kakofoninen toimintaympäristö olisi erittäin keskeinen muistiystävällisissä tapahtumajärjestelyissä huomioitava, keskittymistä ja muutenkin kognitiota tukeva asia. Toisena työpajapäivänä päätettiinkin tämän vuoksi järjestää ainoastaan yksi pajaryhmä. Muita aistikanavia huomioitiin muun muassa käyttämällä visuaalisia häiriötekijöitä rajaavia sermejä, tarjoamalla taidetoiminnassa virikkeitä sekä kuulo-, näkö- että erilaisille tuntoaisteille käsillä tekemisen ja osallistujien toimintakykyyn sopeutetun liikkumisen kautta. Tapahtumien osallistujilta kerättiin palautetta, jonka mukaan taidetoimintaan osallistuminen toi iloa, sopi itselle ja/tai läheiselle ja oli tärkeää sekä hyvinvoinnin ja elämänlaadun kannalta että stigman purkamiseksi. Tämän osalta nähtiin hyvänä ratkaisuna, että työpajoihin saivat vapaasti tulla kaikki muistiystävällisyydestä kiinnostuneet, jolloin muodostuikin aivan itsestään heterogeenisiä muistisairaiden, heidän omaistensa ja asiasta kiinnostuneiden ammattilaisten, oopperakävijöiden ja oopperaproduktion tiimiläisten muodostamia työpajaryhmiä. Taidetoiminta oli suunniteltu yhtä lailla kaikille sopivaksi, eikä siinä eroteltu ketään pyytämällä kertomaan, miksi on paikalla. Ohjelma oli sama kaikille siitä huolimatta, onko sairastunut muistisairauteen vai ei. Monet osallistujat pysähtyivät lähtiessään kiittämään ja kertomaan, mikä heitä erityisesti taidetoiminnassa kosketti. Tapahtumista, musiikin vaikutuksista aivoterveyteen ja Herttua Siniparran linna -oopperan uudelleentulkinnasta viestittiin monella kanavalla, jolloin lisättiin tietoisuutta muistisairauksista yhteiskunnassa. Tapahtumat ylittivät myös uutiskynnyksen, jolloin tavoitettiin laajemmin viranomaisia ja kansalaisia sekä saatiin tämän myötä laajempaa vaikuttavuutta. Katso MTV:n uutislähetys 16.2.2026, kohdasta 8.45-. Katsominen vaatii kirjautumisen. Muistiystävällisempää yhteiskuntaa rakentamaan? Muistisairaiden määrä Suomessa tulee kasvamaan merkittävästi lähivuosikymmenten aikana. Vuoteen 2040 mennessä muistisairauksia sairastavien henkilöiden lukumäärän on arvioitu nousevan jopa 247 000:een, mikäli nykyinen sairastavuuden taso säilyy samana ja ikääntyneiden väestöosuus kasvaa ennustetusti. (1) Meidän on lisättävä tietoisuutta tilanteesta sekä kasvavana haasteena että kehitettävä yhä laajemmin väestöä tavoittavaa, aivoterveyttä tukevaa toimintaa, muistiystävällisiä ympäristöjä ja muistiystävällistä teknologiaa. Näillä sekä ennaltaehkäistään muistisairauksia että tuetaan toimintakykyä niillä meistä, joita ne oman tai läheisen sairastumisen myötä koskevat. Erilaisilla tutkimus- ja kehittämishankkeilla on löydettävä yhä enemmän tapoja saada ihmisiä esimerkiksi tässä artikkelissa kuvatun stigmoja purkavan taidetoiminnan piiriin. Muistisairaita omaisineen on tällaista toimintaa suunniteltaessa osallistettava. Näin saadaan syvällisempää ymmärrystä muistiperheen arjessa selviytymisestä, ja osataan tukea heidän mahdollisimman itsenäistä toimintakykyään. Kansallisen tason toimintakulttuurin muutoksiin on löydyttävä hallituksen tukea. Ihan koko suomalaisen yhteiskunnan tuki tarvitaan stigman purkamiseksi ja uudenlaisen ymmärryksen rakentamiseksi tulevaisuudessa, jossa muistisairaudet yleistyvät. Millaisia taide-elämyksiä sinä tarvitset ymmärtääksesi muistisairauksia syvällisemmin? Millaista aivoterveyttä tukevaa taidetta tai taideharrastusta suosittelisit muille? Miten aiot olla mukana rakentamassa muistiystävällisempää yhteiskuntaa? Kirjoittajat: Mari Heitto toimii vanhustyön lehtorina osana moniammatillista vanhustyön tutkinnon opettajatiimiä. Hän tekee väitöskirjaa muistisairauden kanssa elävien ihmisten hyvinvoinnista ja opettaa sekä täydennyskouluttaa ihmislähtöistä muistityötä. Eeva Tawast on psykologian lehtori, psykologi ja mielen hyvinvoinnin vahvistamisen sekä neuropsykiatrisen kuntoutuksen asiantuntija Metropoliassa. Hän on työskennellyt useilla psykologian sovellusaloilla, monissa taidetoimintaa soveltavassa hyvinvoinnin edistämisen hankkeissa, Psykologiliiton ammattieettisessä lautakunnassa ja täydennyskouluttajana. Anna Puustelli-Pitkänen on sosiaaligerontologi ja innostunut vanhustyön kehittämisestä, kouluttamisesta, verkostoista sekä yhteistyöstä. Hän työskentelee Metropolian geronomi- ja Applied Gerontology -tutkinnon tutkintovastaavana sekä Metropolian Ikääntymisen osaamiskeskittymän toiminnasta vastaavana kehittäjälehtorina. Lähteitä ja lisälukemista: Roitto HM, Lindell E, Koskinen S, Sarnola K, Koponen P, Ngandu T. Diagnosoitujen muistisairauksien ilmaantuvuus ja esiintyvyys Suomessa vuosina 2016–202. Duodecim. 2024;140(85):411–9. Muistisairaudet Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2023 [viitattu 2.4.2026]. Saatavilla internetissä: https://www.kaypahoito.fi/hoi50044 Kontos P, Grigorovich A, Dupuis S, Jonas-Simpson C, Mitchell G, Gray J. Raising the curtain on stigma associated with dementia: fostering a new cultural imaginary for a more inclusive society. Crit Public Health. 2020;1(30):91–102. Watson R, Sanson-Fisher R, Bryant J, Mansfield E. Dementia is the second most feared condition among Australian health service consumers: results of a cross-sectional survey. BMC Public Health. 2023;23(1):876. Hajek A, König HH. Fear of Dementia in the General Population: Findings from the German Socio-Economic Panel (GSOEP). J Alzheimers Dis JAD. 2020;75(4):1135–40. Nguyen T, Li X. Understanding public-stigma and self-stigma in the context of dementia: A systematic review of the global literature. Dementia. 2020 1;19(2):148–81. Burgener SC, Buckwalter K, Perkhounkova Y, Liu MF. The effects of perceived stigma on quality of life outcomes in persons with early-stage dementia: Longitudinal findings: Part 2. Dementia. 2015 Sep 1;14(5):609–32. Kim S, Anstey KJ, Mortby ME. Who displays dementia-related stigma and what does the general public know about dementia? Findings from a nationally representative survey. Aging Ment Health. 2023 Jun 3;27(6):1111–9. Pennanen M, Pulkkinen P, Uusikoski E, Kulmala J, Hammar T, editors. Yhdessä muistisairaan henkilön parhaaksi. Kansallisen muistipalvelupolku -hankkeen loppuraportti. [viitattu 2.4.2026] Saatavilla internetissä: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-226-6 Wilson NA, Anstey KJ. Dementia Prevention and Individual and Socioeconomic Barriers: Avoiding “Lifestyle” Stigma. The Gerontologist. 2023;gnad130. Bacsu J‑D, Johnson S, O’Connell ME, Viger M, Muhajarine N, Hackett P, Jeffery B, Novik N, McIntosh T. Stigma Reduction Interventions of Dementia: A Scoping Review. Can. J. Aging. 2021;41(2):203–213. Herrmann LK, Welter E, Leverenz J, Lerner AJ, Udelson N, Kanetsky C, Sajatovic M. A Systematic Review of Dementia-related Stigma Research: Can We Move the Stigma Dial? Am. J. Geriatr. Psychiatry. 2018;26(3):316–331.

Yhteisöllisyydellä palveluohjaajille työhyvinvointia
13.2.2025 Geroblogi
Palveluohjaajien työhyvinvoinnin tukeminen yhteisöllisyyden keinoin alkaa arjen pienistä kohtaamisista.  Vaikka esihenkilön ja rakenteiden tuki on tarpeen, on kukin työyhteisön jäsen vastuussa yhteisöllisyyden toteutumisesta työyhteisössä. Minkälaisia keinoja ikääntyneiden palveluohjaajien yhteisöllisyyden lisäämiseksi on löydetty? Yhteisöllisyydellä on mahdollista lisätä työhyvinvointia myös asiantuntijatyössä. Palveluohjaustyö on asiantuntijatyötä, joka perustuu asiakkaan ja palveluohjaajan väliseen luottamukseen ja vaatii moniulotteista osaamista ja yhteistyötaitoja (1). Tämän päivän työhyvinvoinnin määritelmissä korostetaan työntekijän omaa kokemusta. Näin myös Manka ja Manka (2016) tekevät määritellessään työhyvinvoinnin kokonaisuudeksi, jossa työntekijä asenteineen on vuorovaikutuksessa organisaation, työn, johtamisen ja työyhteisön kanssa (2).    Yhteisöllisyys asiantuntijatyössä Poikajärven ja Kiljan (2021) mukaan sisältää seitsemän osa-aluetta. Ne ovat luottamus, merkitykselliset suhteet, avoin vuorovaikutus, positiivisesti eli myönteisesti poikkeava käyttäytyminen, jaettu vastuu ja yhteenkuuluvuuden tunne. (3.) Opinnäytetyössä työyhteisön yhteisöllisyyttä tarkasteltiin voimavarana tutkien yhteisöllisyyden ilmentymistä ja tuen tarvetta palveluohjaajien työyhteisössä. Lisäksi etsittiin konkreettisia keinoja tukea palveluohjaajia yhteisöllisyyden keinoin. Kohderyhmänä oli yhden hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluohjaajat. Miksi yhteisöllisyys? Työhyvinvointia vahvistamalla voidaan tukea työntekijöitä ja sitä kautta asiakkaita sekä työntekijöiden lähipiiriä. Työnantajalle henkilöstön hyvinvointi ei ole pikkuasia henkilöstökustannusten ollessa merkittävä osuus hyvinvointialueiden menoista. Palveluohjaajien yhteisöllisyyden tuki on tarpeen. Sitä haastavat hyvinvointialueille siirtymisen jälkeinen palveluohjaajien työyhteisön hajanaisuus ja vähentyneet fyysiset tapaamiset. Työyhteisön, samoin kuin tiimien välisen yhteisöllisyyden määrä kuitenkin vaihtelee hyvinvointialueen erilaisten kokoonpanojen ja paikkakuntien välillä. Maantieteellisten välimatkojen ei koeta olevan kurottavissa kiinni pelkästään etäyhteyksin, jolloin moni työkaveri jää toisilleen tuntemattomaksi. Uusilla työntekijöillä on suurin riski jäädä yksin. Työyhteisössä on myös hankalasti mukaan päästäviä ryhmiä. Kuitenkin palveluohjaajat ovat ystävällisiä toisia kohtaan ja apua annetaan. Yhteisöllisyyden monenlainen tuen tarve Palveluohjaajat toivovat yhteisöllisyyttä hyödyntävää tukea esimerkiksi fyysisten tapaamisten avulla. Kuitenkin mahdollisuutta tehdä melko vapaasti etä- ja hybridityötä arvostetaan. Osa työpalavereista toivotaan pidettävän yhdessä fyysisesti tavaten. Etäpalavereihin kaivataan vuorovaikutusta edistäviä käytäntöjä. Niilläkin voidaan vaikuttaa kuulluksi tulemiseen ja kaikkien osallistumiseen. Tasapuolinen tiedonkulku ja perehdytys etenkin uusiin ja muuttuviin asioivat kaipaavat kehittämistä. Kunnollisen koulutuksen antia ei voikaan väheksyä.  Myös palautekäytännöt tarvitsevat vahvistusta. Palautteiden antamisen todetaan kuitenkin olevan harjoittelua vaativa taitolaji. Vahvuuksien paremmalla hyödyntämisellä uskotaan palveluohjaajien työn mielekkyyden lisääntyvän. Oikeudenmukaisuus ja kaikkien näkökulmien arvostaminen on myös sitä, että jokaisella palveluohjaajalla on realistinen mahdollisuus ja aikaa työn kehittämiseen. Johtamisen, esihenkilötyön ja rakenteiden tukea palveluohjaajat kaipaavatkin arjen työssä. Myös lähestyttävyyttä kaivataan, sekä esihenkilön että kollegoiden. Kannustavassa ilmapiirissä on helpompi nähdä epäonnistumiset oppimisen mahdollisuuksina. Palveluohjaajien työyhteisössä vaikuttaisi esiintyvän luottamusta pääsääntöisesti riittävästi. Vai kertovatko opinnäytetyön poikkeavat havainnot pinnan alla kuohuvista tunteista? Yhteisöllisyyden lisäämiseksi kehittämisehdotuksia Palveluohjaajien ideoita yhteisöllisyyden avulla tapahtuvan työhyvinvoinnin vahvistamiseksi löytyy runsaasti. Opinnäytetyön aineistosta on kerätty alla olevaan kuvaan esimerkkejä. Kehittämisehdotuksia on sijoitettu Manka ja Mankan (2016) työhyvinvoinnin osa-alueiden alle. Kuva 1. Kehittämisehdotuksia työhyvinvoinnin tukemiseksi yhteisöllisyyden keinoin Mankaa ja Mankaa (2016) mukaillen. Yhteisöllisyyttä voidaan edistää esimerkiksi myönteisesti poikkeavan käyttäytymisen avulla. Se perustuu pitkälti omaan haluun olla pilaamatta toisen päivää ja konkretisoituu arjen kohtaamisissa. Voi esimerkiksi lähestyä hiljaisempaakin työkaveria ja kysyä kuulumisia. Tai tervehtiä tavatessa ja kiittää hyvin sujuneesta työpäivästä. Toinen esimerkki on lisätä yhteisöllisyyttä eri kokoonpanoilla ja eri paikoissa tapahtuvien fyysisten tapaamisten avulla. Kohtaamisia ehdotetaankin sekä työ- että vapaa-ajalle. Niitä voivat olla vaikkapa paikallisen työyhteisön pizzaperjantai ja yhteiset kahvittelut tai hyvinvointialueen tiimin kehittämistapaamiset muutaman kerran vuodessa. Tai vapaaehtoiset yhteisaktiviteetit vapaa-ajalla. Myös esimerkiksi aktiivisen tiedonkulun merkitys tiedostetaan. Tärkeiden tietojen jakamista ehdotetaan virallista kanavaa pitkin tapahtuviksi, jotta jokainen työyhteisön jäsen saa oleelliset tiedot. Palveluohjaajat tekevät vastuullista, melko itsenäistä työtä asiakkaiden parissa. Siihen he tarvitsevat tukea myös yhteisöllisyyden keinoin. Kirjoittaja Eva Marttila, sosionomi (AMK) ja vanhustyön (YAMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhön ”Palveluohjaajien kokemus työyhteisön yhteisöllisyydestä – Kehittämisehdotuksia työhyvinvoinnin tueksi” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2024). Opinnäytetyö toteutettiin monimenetelmällisen kehittämistutkimuksen keinoin. Aineisto kerättiin strukturoidun Webropol-kyselyn ja työpajojen avulla. Kyselyyn saatiin vastauksia 53 kpl, jolloin vastausprosentiksi muodostui 41 %. Työpajoja pidettiin kaksi, ja molempiin osallistui 8 henkilöä. Määrällinen aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin ja laadullinen aineisto teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024120131703 Lähteet Heikkilä, Rauha & Laulainen, Sanna & Noro, Anja & Kouvo, Antti-Jussi, & Lammintakanen, Johanna 2024. Asiakasohjaajien itsearvioitu osaaminen ikäihmisten asiakas- ja palveluohjauksessa. Gerontologia 38 (2). 124–140. https://doi.org/10.23989/gerontologia.125599 Viitattu 10.11.2024. Manka, Marja-Liisa & Manka, Marjut 2016. Työhyvinvointi. Helsinki: Talentum Pro. Poikajärvi, Henna & Kilja, Päivi 2021. Yhteisöllisyyden merkitys on muotoutumassa uudella tavalla. Oamk Journal 83/2021. Oulu: Oulun ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2021102151901 Viitattu 29.10.2024

Luovat menetelmät hoivakodin arjessa – Seniorisäätiön hoitajien kokemuksia
21.12.2022 Geroblogi
Luovilla menetelmillä (musiikki, kuva, draama, digitaalinen verkko-ohjaus) pyritään syrjäytymisen ehkäisemisen lisäksi lisäämään hoivakotien asukkaiden hyvinvointia, turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä ylläpitämään tulevaisuuden uskoa.​ Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä - hankkeen (05/2021–03/2023) tavoitteena on ollut myös lisätä usein ylikuormittuneen hoitohenkilökunnan hyvinvointia ja työviihtyvyyttä. Työviihtyvyyden lisääntymisellä toivotaan olevan positiivinen vaikutus hoivahenkilökunnan työmotivaatioon, työssä pysymiseen ja viihtymiseen. Luovien menetelmien hyödyntäminen hoivakodeissa lisää hoitajien työtyytyväisyyttä Luovien menetelmien käyttäminen hoivakotiympäristössä on perusteltua hoitajien näkökulmasta käsin. Tutkimusten mukaan hoitajat suhtautuvat pääsääntöisesti positiivisesti luovien menetelmien käyttöön hoidon tukena. (Broome 2017.) Luovien menetelmien hyödyntäminen omassa työssä lisää hoitajien tyytyväisyyttä työhönsä, parantaa työilmapiiriä sekä luo tunnetta omasta työstä nauttimisesta (Robertson & McCall 2018). Lisäksi hoitajat ovat tuoneet esille, että yhteinen luova tekeminen lisää heidän kiinnostustaan asukasta sekä tämän elämänhistoriaa kohtaan. Tämä puolestaan syventää hoitajan ja asukkaan välistä hoitosuhdetta sekä parantaa asukkaan hoidon laatua. (Broome 2017.) Hoitajien tyytyväisyyden työhön voidaan olettaa lisääntyvän, koska asukkaita miellyttävät kulttuurikokemukset vaikuttavat positiivisesti muun muassa asukkaiden kivun kokemukseen, jolloin asukkaat voivat paremmin.  Asukkaiden tyytyväisyys lisää myös hoitajien tyytyväisyyttä. (Koponen ym. 2018.) Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä - hankkeen alkaessa Seniorisäätiön hoivakotien työntekijöitä kysyttiin alkukartoituskyselyllä tietoja siitä, kuinka paljon, ja minkälaista luovaa toimintaa työntekijät käyttävät hoiva- ja hoitotyössään. Vastausten mukaan 43 % hoivakotien työntekijöistä käyttää työssään luovia menetelmiä viikoittain, päivittäin luovia menetelmiä käyttäviä työntekijöitä oli lähes 10 % ja kuukausittain 14 % vastaajista. Noin joka viides kyselyyn vastannut hoivakodin työntekijä käytti luovia menetelmiä 1–3 kertaa vuodessa. Kävimme hankkeen aikana myös haastattelemassa kahta Seniorisäätiön Mariankodin hoitajaa ja kysyimme heiltä heidän näkemyksistään ja kokemuksistaan luovan toiminnan ilmenemisestä hoivakodissa sekä miten he näkevät luovan toiminnan vaikuttavan hoivakodin asukkaisiin. Vaikka hoivakodin arjessa aikaa luovuudelle jää toisinaan liian vähän, kokevat hoitajat luovuuden tärkeänä. Luovuus tuo vaihtelua päiviin, vaikuttaen näin positiivisesti sekä hoitajien työssä jaksamiseen että asukkaiden arkeen. Kun hoitajat näkevät, että asukkaat viihtyvät ja voivat hyvin, lisääntyy hoitajien hyvä mieli ja työssä viihtyminen. Hoitajat kertoivat luovuuden lisäävän myös hoivakodin kodinomaisuutta. Luovia menetelmiä hyödynnetään monipuolisesti - musiikki suosituin menetelmä Sekä alkukartoituksen tulokset että hoitajien haastattelu osoittivat, että suosituin hoivakodeissa käytetty luovan toiminnan muoto on musiikki, kuten musiikin kuuntelu, kehorytmit, laulaminen, soittaminen ja levyraati, jota 71 % kyselyyn vastanneista hoivakotien työntekijöistä käytti työssään. Toiseksi suosituin luovan toiminnan muoto oli sanallinen ilmaisu, esimerkiksi runot, tarinat, muistelu ja lukeminen (57 %). Kolmanneksi suosituimpia olivat erilaiset pelit ja leikit välineillä (52 %), esimerkiksi muistipelit, ja neljänneksi suosituimpia liike ja liikkuminen, kuten tuolitanssi tai vapaa liike musiikin mukaan (48 %).  Noin neljännes hoivakotien työntekijöistä mainitsi hyödyntäneensä työssään kulttuuritapahtumissa, kuten konserteissa tai taidenäyttelyissä käymistä (29 %) sekä käyttäneensä muistelua luovia menetelmiä hyödyntäen (24 %). Käsin tekemistä, esimerkiksi neulomista, virkkaamista, ompelua, nikkarointia, kivi- ja metallitöitä, puutöitä ja askartelua, käytti työssään 14 % vastaajista. Sen sijaan draamaa ja teatterilähtöisiä luovia menetelmiä, tai tanssia ja laulua sekä osallistumista etätapahtumiin käytetään huomattavasti vähemmän. Luovuus tuo lisäarvoa hoitajien ja asukkaiden yhteiseen arkeen Hoivakodin hoitajat kokevat, että luova toiminta hoitomuotona auttaa päivän kulussa ja tukee sekä asukkaita että hoitajia. Esimerkkinä tästä on hoitolaulujen käyttäminen suihkutilanteessa asukkaan rauhoittamiseksi. Joskus myös muun muassa runoilla asukasta voidaan auttaa ylös sängystä tai tuolista.  Haastateltavat hoitajat kertoivat, että luovuus on hoivakodin arjessa sallittua ja hyväksyttävää ja jokainen saa käyttää luovuutta omalla tavallaan. Hoitajille luovuus hoitotyössä on taidelähtöisten menetelmien lisäksi myös muun muassa leivontaa, hemmottelua, keskustelua ja yhdessä oloa. Ulkopuoliset luovat toimijat, jotka tuovat muun muassa konsertteja tai taidetta hoivakotiin, nähdään tärkeänä. Tämä tuo mielekkyyttä asukkaiden lisäksi myös hoitajille: ”Silloin voin irrottautua perustyöstä ja nauttia elämyksestä tai toiminnasta yhdessä asukkaiden kanssa.” Luovien menetelmien käyttäminen asiakastyössä tuokin selvästi työhyvinvointia hoitohenkilökunnan näkökulmasta. Alkukartoitukseen osallistuneet vastaajat korostivat, että luovien menetelmien käyttöön liittyy positiivisia tunteita ja kokemuksia, ja että siitä on toisinaan erittäin paljon hyötyä, kun osaa käyttää luovuutta työssään. Hyvät vaikutukset näkyvät siinä, että yhteishenki lisääntyy ja mieliala kohenee.  Mielestäni on jokaisen ihmisen perusoikeus saada ja kokea luovuutta ja kulttuuritoimintaa koko elämänkaarensa ajan. Se on mielestäni se tapa, jolla katson myös työtäni, eli se on työni ydin ja se tuntuu hienolta, kun löytyy uusia keinoja ja tapoja, joilla asiakkaat voivat ilmaista itseään tai kokea päivittäistä arkea ja juhlaa, eräs vastaajista kertoo. Blogikirjoitus liittyy ELOSSA! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä hankkeen ”Elossa! vanhustyön luovemmat kasvot” - podcastsarjan kuudenteen jaksoon, joka on julkaistu 11.11.2022. Yhdeksän jakson podcastsarjassa keskustellaan laajasti hoivakotien ja luovien alojen yhteistyön mahdollisuuksista. Jaksot ovat kuunneltavissa: Spotify: https://open.spotify.com/show/4rLoGOvCdNVLmfM3NWr9yW SoundCloud: https://soundcloud.com/laurea-ammattikorkeakoulu Kirjoittajat: Anu-Riikka Eerola Vanhustyön lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Projektikoordinaattori, ELOSSA! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hanke Mia Rosenström Vanhustyön lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Projektityöntekijä, ELOSSA! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hanke Lähteet: Broome, E., Denning, T., Shneider, J. & Brooker, D. (2017). Care staff and the creative arts: exploring the context of involving care personnel in arts interventions. International Psychogeriatrics, 29(12), 1979–1991. Koponen, T., Honkasalo, M-L. & Rautava, P. (2018). Cultural plan model: integrating cultural and creative activities into care units for the elderly. Arts & Health 10(1), 65–71. Robertson, J. M. & McCall, V. (2018). Facilitating creativity in dementia care: the co-construction of arts-based engagement. Ageing & Society 40, 1155–1174.